04.10.2024

Mun päivä, perjantai 4.10.2024

Heräsin tänään Skopeloksella, jonne saavuin eilen. Edellisestä kohtaamisesta tämän saaren kanssa on kulunut kymmenen vuotta.

Majoitun ylhäällä Skopelos Townin laella, ja täältä on aivan ihanat maisemat! Maiseman perusteella tämän paikan varasinkin. Minusta kun on näin vanhemmiten tullut enenevässä määrin maisemamatkailija, joka viipyilee - ja mieluusti juuri kauniin maiseman äärellä.

Heräsin ennen auringonnousua, kuten tavallista. Aurinko nousi 7.25, ja katselin sen nousua omalta parvekkeeltani. Aurinko tosin tuli näkyviin Skopelos Townia reunustavan vuorenrinteen takaa vasta kello 8. Sitä odotellessa ehdin juoda pari kuppia kahvia. :) Muistelin vanhoja aikoja Kreikassa, kun minulla oli tapana lähteä kahvimukin kanssa aamukävelylle jopa kuuden aikaan. Olin siihen aikaan aivan erityisen aamuvirkku. Ne olivat hyviä aikoja, nautin aamukävelyistä valtavasti.

Majapaikkani on itse asiassa hotelli (kodinomainen sellainen), ja täällä tarjoillaan myös aamiaista. Yleensä majoitun vuokrahuoneissa ja kokkaan aamiaiset itse, ja huoneessa on täälläkin keittonurkkaus. Kieltämättä pikakahvi voittaa Kreikassa filtterikahvin, ja näin ollen mun itse keittämä varhaisaamun murukahvi hakkaa hotellin kahvin 6-0... :D

Hotellin (Thea Home) aamiaisterassi on niin viihtyisä, että mikäs täällä on syödessä. 😍 Tarjolla oli ilokseni täydellinen setti mun standardiaamiaisruokia eli kananmunaa, juustoa ja kasviksia. Myönnettävästi söin myös yhden minikokoisen hortopitan eli kasviksilla ja fetalla täytetyn piirakanpalan..!

Aamiaisen jälkeen kirjoittelin muutaman sähköpostin ja lähdin sitten kävelylle.

Kuumuus on palannut.

Tässä välissä ehti olla pari päivää tavallista syyslämpötilaa, eli noin 22 astetta, mutta eilen asteet nousivat taas. Tänään oli rehellinen tuuleton hellepäivä, ja koko päivän 26-27 astetta.

Kävelin ylös Skopelos Townin Kastrolle, ja olin ylös päästyä jo läpimärkä hiestä. Naamakin valui hikeä - mietin, oliko mun aurinkovoiteesta enää mitään jäljellä. Tunsin jälleen kerran vahvasti, että alan todellakin olla liian vanha tällaiseen kuumuuteen. Nuorempana nautin 30+ asteen lämpötilasta, mutta enää en; hellelukemissa mun energiat menevät nollille ja on tukala olo. Muistelin haikeana edellisviikon vilvoittavia skootteriajeluita Kykladeilla...

Miten muuten te ja kuumuus..? Millaisissa lämpötiloissa tykkäätte lomailla..? 

Skopelos Townin Kastron huipulta on muuten upeat 360 asteen näköalat. Edellisellä vierailulla, joka ajoittui syyskuuhun, Kastron laella oli auki ihastuttava kahvila/baari, jossa muistan istuneeni eräitäkin iltoja. Nyt se oli kiinni. Lokakuu on aikaa, jolloin kesäsesongin kuppila toisensa jälkeen sulkeutuu.

Kuvassa satamaan on suuntaamassa Sea Jetsin harvinaisempi alus - hidas sellainen. Sea Jets tunnetaan nopeista (ja tätä nykyä erittäin kalliista) katamaraaneistaan, mutta laivastoon kuuluu muutama perinteinen matkustajalauttakin. Yksi sellainen liikennöi täällä Sporadeilla ja muodostaa runkoliikenteen manner-Kreikan, Skiathoksen, Skopeloksen ja Alonnisoksen välillä. Etäisin Sporadeista, jokseenkin eristynyt Skyros (rukka...) on jätetty vaille tätä yhteyttä.

Kiertelin Skopelos Townin katuja ja tunnistin saman viehätyksen, kuin vuosikymmen aikaisemmin. Kaupungin arkkitehtuuri puisine parvekkeineen ja värikkäine yksityiskohtineen on todella kaunista.

Pidän myös siitä, että Skopeloksen pääkaupunki sijaitsee rinteessä. Joka puolella kohoavat kapeat tai leveämmät porraskadut tuovat oman lisänsä tunnelmaan, ja korkealle kohoava sijainti tarjoaa myös paljon palkitsevia näköaloja.

Löysin kävelyllä paikan, joka jäi minulle vahvasti mieleen edelliseltä vierailulta. Se on tämä.

Ei näytä kuvassa erityiseltä, mutta tein tänne edellisellä visiitillä varhaisaamujen kävelyitäni, ja katselin täältä käsin, kun aurinko nousi. Paikka jäi minulle mieleen, koska koin siellä niin hyviä tunteita ja istuin siellä pitkään. Mietiskelemässä kaikkea mukavaa.

Olen ottanut tässä muurilla itsestäni (itselaukaisimella!) kuvan, josta pidän tosi paljon. Näytän kuvassa rennolta ja onnelliselta. Nousevan auringon lämmin valo on kasvoillani.

Näytin tältä. ❤️

Pitäisiköhän kipaista tuonne joku aamu ottamaan uusi versio vuodelta 2024....

Kello oli tässä vaiheessa 12.30 ja tunsin, että nyt en jaksa enää kävellä tässä kuumuudessa. Eihän tässä säässä muuta voi kuin mennä mereen.

Seuraava bussi biitseille lähtisi 45 minuutin kuluttua, ja suuntasin kaupan ja juomavesiostosten kautta bussipysäkille.

Loppupäivän nautin ihanasta vehreydestä sekä tajuttoman kirkkaista vesistä.

Nousin bussista Agnontasissa (kuvassa) ja kävelin siitä uskomattomien havupuumaisemien - ja havun tuoksun..! - halki Limnonarin rannalle.

Nämä värit..! 😍 Pystyttekö aistimaan havupuiden lämpimän tuoksun nenässänne...

Sporadien vehreys tuntuu melkein pröystäilyltä Kykladien kallioisen karuuden jälkeen. Miten voikin olla näin rehevän, etten sanoisi mehevän, vihreää..? Nautin kaikin aistein..!

Bussi ei vie alas Limnonarian rannalle, mutta runsaan kilometrin patikointi päätieltä palkitsee.

Limnonarian poukaman valkoinen pikkukiviranta upean turkooseine vesineen on kaunein ranta, jonka olen Skopeloksella nähnyt. Se on  pieni mutta uskomattoman kaunis. Tunnelman täydentää romanttinen puutarhataverna - tällaista en odottanut kohtaavani Limnonarian kaltaisella pikkuisella biitsillä..! Taverna tarjoaa vierailijoille ilmaiset aurinkotuolit joita on sekä rannalla että vehreässä puutarhassa. Puutarhassa puiden alla loikoili niin perheitä, pariskuntia kuin koiria. Ruotsiksi minua tervehtinyt hymyilevä tavernaisäntä kantoi terassille ahkerasti ruokaa ja juomia.

Niin ihana paikka ja puitteet!  Ja täydellinen kesäpäivän tunnelma... (lokakuussa ❤️).

Hiet huuhtoutuivat mereen ja makasin aurinkotuolilla nirvanassa. Somekin oli tänään kiinni koko päivän aamiaisen jälkeen. Puhelimen räpläyksen sijaan kirjoitin käsin muistiinpanoja muistivihkoon. Tai - - en tehnyt yhtään mitään. Muuta kuin seisoin tai makasin auringossa, joka ei enää läkähdyttänyt. ❤️

Siinä on nykyajan digitalisoituneessa maailmassa opettelemista, että viettää hetkiä, jolloin ei tee mitään. On vain.

Olen tällä matkalla, etenkin ekan viikon suunnitelmallisen sometauon aikana miettinyt, miten omalla tavallaan ihanan vapauttavaa oli aika ennen älypuhelinta. Sitä vietti aikaa ilman, että koko ajan piti tarkistaa jotain luurista. Mun kohdallahan älypuhelin tuli elämääni niinkin myöhään kuin... Olikohan 2016..? Vastustin älylaitteiden käyttöä.

Jos nyt saisin valita, voi olla, että palaisin aikaan, jolloin en edes tuntenut tunnetta, että jotain pitää jatkuvasti tarkistaa. Tai jakaa. Niin ihanaa kuin esimerkiksi Kreikankin jakaminen reaaliajassa on.

Tänään en jakanut.

Kello 15.50 keksin, että minähän hyppään vielä bussiin ja hurautan toisellekin biitsille. Niin tein.

Nousin päivän viimeiseen Glossaan päin menevään bussiin ja jäin pois Panormoksessa. Vieläkin kirkkaampi vesi odotti minua myöhäisen iltapäivän autereisessa lämmössä.

Vesi tällä rannalla oli niin kirkasta, että kun meni seisomaan mereen ja katseli pohjaan, tuntui, ettei välissä mitään vettä ollutkaan. Näkymä oli absurdin selkeä. Seisoskelin vedessä hyvät tovit katsomassa kaloja sekä eri värisiä ja muotoisia kiviä. Näytin varmaan hassulta. Huomasin kaipaavani snorkkelia..!

(Mä muuten snorklasin Miloksella Kalastajan rohkaisemana. Se oli iso juttu minulle, koska en millään uskalla laittaa päätä veden alle. Ensin sain melkein paniikkikohtauksen, mutta kun lopulta uskalsin, löysin veden alta maailman, joka lumosi. Bonus: oman hengityksen kuunteleminen veden alla on hämmentävän ja miellyttävän rentouttavaa.)

Tuli nälkä. Tajusin, että en ollut syönyt lounasta, ja kello oli viisi..! Istahdin rantatavernaan ja tilasin fasolakian (eli vihreitä papuja haudutettuna tomaattikastikkeessa) ja fetaa.

Istuin ja söin autuaana ilta-auringon lämmössä.

Jos Skopelos Townissa on jokin "huono" puoli niin se, ettei kaupunkiin pohjoissuuntaisen sijaintinsa (ja vuoren rinteiden) takia paista aurinko enää viiden jälkeen. Saaren länsipuolella sijaitsevassa Panormoksessa taas voi istua auringossa tappiin asti. ☺️

*

Nousin viimeiseen kaupunkiin palaavaan bussiin. Se oli täynnä hyväntuulisia ihmisiä palaamassa rannoilta tai saaren toisesta isommasta kylästä, Glossasta. Märkien uikkareiden rajat piirtyivät t-paitoihin. Minullakin.

Laitan tähän lopuksi kuvatrion syksyltä 2014. Sannin onnellinen aamu Skopeloksella, jota muistelen. Bongaa kuvista Sannin kahvimuki.

P.S. Hotellilla luin sähköpostit ja siellä oli viesti Jolielta. Minua pyydettiin poistamaan Ystävämyynti-postaus, koska kampanja ei ollutkaan julkinen. Sitä oli mainostettu julkisesti Instagramissa, mutta blogissa sitä ei saanut mainostaa. Te jotka ehditte tilata, saatte toki kuitenkin tilauksenne, ja te joilla koodi on tallessa, voitte yhä käyttää sitä 6.10. saakka.

18 comments on “Mun päivä, perjantai 4.10.2024”

  1. Heippa Sanni!

    Pigmenttiläiskiä häivyttäviä tuotteita tässä pohdiskelen. Pari vuotta sitten kokeilin ensin Eucerinin täsmätuotetta puikossa, jossa sivellintyyppinen applikaattori. Ehkä vähän auttoi. Sitten otin suosituksestasi käyttöön sen Nivean AntiDarkSpot -seerumin. Se oli minusta oikein tehokas - läiskät vaalenivat. Keväällä vinkkasit meille Patykan superalesta ja ostin silloin Patykan Anti Dark Spot -seerumin, koska Nivea oli loppunut. Nyt pitäisi ostaa joku uusi, koska Patykakin lopussa. Mielestäni Patyka ei ollut yhtä tehokas kuin Nivea(!?)

    Pohdinkin nyt, että onkohan mahdollista, että kokemukseni siitä, että Nivea oli loppujen lopuksi näistä kokeilemistani tehokkain on totta? Se on näistä halvin ja halvimman oloinen (kuten tiedät), mutta minusta se auttoi parhaiten. Hassua toki myös, että olen jotenkin vastahakoinen uskomaan tätä. Ostaisinko vain sitten Niveaa uudestaan, vai luulisitko, että esim. tuo Novexpertin Polyphenols olisi vielä tehokkaampi tai ainakin kokeilemisen arvoinen?

    Vastaa

    1
    1. Moikka Jane,

      Sanoisin, että kannattaa ilman muuta luottaa oman ihon näyttämiin tuloksiin :) Tehokkuutta on lopulta mahdoton määritellä pelkän incin ja aktiiviaineiden perusteella, edes tuotekehittäjät eivät pysty varmuudella sanomaan, mikä aine toimii parhaiten kenenkin asiakkaan iholla, sillä kosmetiikkatuotteen vaikutukseen vaikuttaa niin moni muukin asia, kuin aktiiviaineiden laatu ja määrä. Kahdella eri ihmisellä sama tuote voi imeytyä eri lailla, ja ihon yksilölliset ominaisuudet (kuten paksuus, pH, suojabarriäärin rakenne, rasvaisuus jne) vaikuttavat siihen, miten jokin aine vaikuttaa ja toimii iholla. Näin ollen tuote, joka tuo jolle kulle tehokkaat tulokset, ei välttämättä toimikaan toisella.

      (Se tietysti tekee niiden parhaiden kosmetiikkatuotteiden etsinnän välillä myös turhauttavaksi..! 😅)

      Jos koit Nivean tuoneen ihollasi parhaan tuloksen, pysyisin Niveassa. Kaikissa kolmessa suosittelemassani (ja itse testaamassani) anti-pigmentti-tuotteessa (Nivea, Patyka ja Novexpert) on aivan erilaiset ainesosayhdistelmät, ja ne voivat tuoda eri laatuisia tuloksia eri iholla. Oikeastaan ainoa asia, minkä näistä kolmesta voi varmuudella sanoa, on se, että Novexpert on niistä monipuolisimmin hoitava ja tuo hyötyä myös iholle, jolla ei ole pigmenttiläiskiä. Nivean ainoa hyöty on pigmenttiläiskien vaalentaminen, ja Patyka puolestaan kosteuttaa, silottaa ja kirkastaa ihoa ollen toisiksi monipuolisin. Novexpert taas "tekee kaikkea": kosteuttaa, rauhoittaa, hillitsee melaniinin tuotantoa, tuo ihoon runsaasti antiokdidanttista suojaa ja hidastaa ikääntymisen merkkejä kokonaisvaltaisesti. 🏆

      Vastaa

      3
    2. Kiitos, Sanni, jälleen perusteellisesta vastauksestasi! Teen sitten varmaankin noin, että ostan Niveaa lisää. Minun tapauksessani pigmenttiläiskät ovat tosi paikallisia (toisessa poskessa ja toisella ohimolla tietyt paikat), joten laitan tuotetta sitten vain niihin kohtiin ja käytän kasvojen muulla alueella muita miellyttävämpiä ja muilla tavoin tehoavia tuotteita. Näin ei haittaa, että Nivea ei muuten tunnu kivalta eikä toimi muuten kuin sitä yhtä tarkoitustaan varten. Ja sitten toki aurinkosuojaa koko kasvoille.

      Vastaa

      1
    3. Itselläni Nivea toimi parhaiten. En tosin ole kokeillut kaikkia anti-pigment tuotteita.

      Vastaa

      0
  2. Kuulostaa täydelliseltä päivältä! Palasin itse tiistaina Samokselta viikon lomamatkalta. Oli mukavaa, mutta aivan liian kuuma tehdä päivisin mitään muuta kuin uida meressä ja maata aurinkotuolissa varjon alla. Minulle on käynyt aivan samoin, mitä enemmän tulee ikää, sitä huonommin siedän hellettä. Reissussa tein myös saman huomion kuin, sinä, ravintoloiden hinnat ovat nousseet aika lailla. Kannatan ajatusta, uuden kuvan ottamisesta aamuauringossa. Nauti olostasi.

    Vastaa

    2
    1. Oi ihana Samos!

      Kiinnostavaa kuulla, että sielläkin on ollut tavallista lämpimämpää. Lämpöaalto koskee siis koko Kreikkaa. Olen ollut Kreikassa yli 10 kertaa tähän vuodenaikaan, enkä muista, että koskaan aiemmin olisi lokakuussa ollut näin kuuma. Toisaalta - viime vuoden toukokuussa taas oli ennätyskylmä..! 😁 Tämä nyt sitten tasoittaa mun kokemuksia..! :D

      Vastaa

      2
  3. Ai että nuo reunoista häivytetyt matkakuvat! Tykkäsin niistä kovasti kun aikoinaan blogisi matkakuvat olivat paljolti juuri tuollaisia :) omassa kamerassa oli sama asetus, sillä sai mainion erilaisen tunnelman kuviin.

    Vastaa

    1
    1. Ai että nuo reunoista häivytetyt matkakuvat!

      Joo, olin tosiaan ihan obsessoitunut tuohon filtteriin...! 😄 (Mielestäni vähän liikaakin, nyt kun tarkastelen kuvia näin vuosia myöhemmin... :D Filtteri toi kieltämättä kuviin ihanat värit ja tunnelmaa, mutta reunojen blurraus on mielestäni liian vahva.)

      Vastaa

      1
  4. Itse en pidä kuumasta säästä ollenkaan, ja auringostakin vain silloin, kun se on epäsuoraa, eli istun mieluiten varjossa ja voin sieltä katsella auringon heijastelua meressä. Minulle kuumaa on jo +22 astettakin, optimaalisinta on alle 20 astetta, jolloin ei palele, mutta voi liikkua hikoilematta koko ajan. Nyt Suomen syyssäässä, kun eilen paistoi aurinko kauniisti ja oli +10 astetta, oli auringossa ihanaa kävellä. Nuo Skopeloksen maisemat kyllä saisivat minutkin nauttimaan, vaikka kuuma olisikin. Tuollaiset värit, turkoosi, vihreä ja hiekka tai kivet meren rannalla, ah, kun on kaunista, samoin kuin valkoiset talot sinistä taivasta ja merta vasten.

    Vastaa

    1
    1. Tuollaiset värit, turkoosi, vihreä ja hiekka tai kivet meren rannalla, ah, kun on kaunista, samoin kuin valkoiset talot sinistä taivasta ja merta vasten.

      Tämä kiteytti erittäin hyvin Kreikan väriharmonian ihanuuden..! ❤️ Valkoinen, vihreä, turkoosi ja sininen... Kun nämä yhdistyvät Välimeren pehmeän lämpimässä valossa, niissä on jotain todella lääkinnällistä..! 🙏🏻

      Viime päivinä sää on ollut minulle täydellinen. Viimeiset kaksi päivää Alonnisoksella on ollut noin 25 astetta ja kevyt tuulenvire, ja on ollut todella miellyttävää olla ulkona. Tosi lämmintä, mutta ei tukalaa. Tälle syksylle sattui kyllä aivan älyttömän hyvät säät Kreikkaan. 🤗 Mikä on erityisen poikkeuksellista on se, että vielä iltaisinkin on lämmintä, eikä ole kertaakaan tarvinnut laittaa illalla takkia päälle. Yleensä takki tai jokin muu lämmin pitkähihainen on ollut mun Kreikan reissuilla must jo syyskuun iltoina.

      Vastaa

      1
  5. Mä NIIN rakastan Skopelosta, oltiin miehen kanssa vähän niinkuin häämatkalla siellä 2019 (vähän niinkuin = vuosia häiden jälkeen) ja yritän pitää kiinni säännöstäni etten kävisi samassa paikassa koskaan kahta kertaa, mutta Skopelos kyllä kutsuu minua edelleen!

    Rannat ja meri on tuolla jotain niin uskomatonta ja voisin vannoa, että vielä noitakin rantoja upeampi ranta löytyy nimellä Perivoliou Beach, on muistaakseni saaren luoteiskolkassa, sinne oli autollakin aika haastava löytää, en tiedä pääseekö sinne julkisilla, mutta jos vaan mitenkään pääset niin mene! Vesi on niin kirkasta ja turkoosin värit sellaisia ettei niille löydy sanoja, taivas ja meri yhtyy niin ettei tiedä seilaako ohi menevä purjelaiva taivaalla vai meressä <3

    Iän (ja ylipainon) myötä minäkin olen alkanut kärsiä helteestä ja olimme itse tulla kesäkuun alussa ja jo silloin oli joinakin päivinä vähän turhan kuumaa minulle, Kreikka sopisi minulle ehkä toukokuussa, Lefkadassa oltiin soittain toukokuun viimeisellä viikolla 2022 ja ekat päivät oli ihania, varjossa (missä yleensä viihdyn) oli välillä jopa vähän viileä, että piti mennä aurinkoon lämmitteleen hetkeksi :D

    Ja maininnan arvoisia on nuo pinja männyt, vihreys on tosiaan upea ja se tuoksu, ajelimme vuoren rinteitä ylös ja jossain kohtaa piti käydä puskapissalla :D ja kun hyppäsin autosta ulos niin tuoksu oli huumaava. Itse en uskalla ajaa autoa ulkomailla vaikka kotimaassa suhailen kaiket päivät, mutta onneksi mies uskaltaa, tuollakin vuokrattiin auto ja lopulta myös skootteri, kun sillä oli niin näppärä ajella.

    Ystäväni lähtevät huomenna 2 kk:ksi Kreetalle ja vinkkasivat, että heillä olis ylimääräinen huone asunnossaan, kovasti tarjous houkuttaisi..

    Vastaa

    1
    1. Ihana kuulla sun Skopelos-kytköksestä..! 🤗 Voisin kuvitella, että kun saareen liittyy (sen oman kauneuden ohella) vieläpä noin henkilökohtainen ja romanttinen yhteys kuin häämatka, niin varmasti saarta kohtaan jää aivan erityinen tunneside.

      Perivoliou Beach kuulostaa paikalta, jonne haluaisin joskus skootteroida Kalastajan kanssa..! 🥰 Mua on alkanut vanhemmiten harmittaa entistä enemmän, kun en aja, enkä uskalla vuokrata mitään moottoriajoneuvoja. Multa jää monia paikkoja Kreikn reissuilla tyystin näkemättä, ja on myös aivan eri kokemus ajaa itse ympäri saarta kuin mennä taksilla tai bussilla.

      Ystäväni lähtevät huomenna 2 kk:ksi Kreetalle ja vinkkasivat, että heillä olis ylimääräinen huone asunnossaan, kovasti tarjous houkuttaisi..

      😍😍

      Varmasti..!

      Vastaa

      1
    2. Ai niin ja Skopelokselle lähdettiin juuri siksi, että se oli sykähdyttänyt sinua niin suuresti ja uskoin, että sain kiinni tunteestasi, mitä Skopeloksen reissusta välitit, enkä ollut väärässä! Mekin rakastuttiin Skopelokseen, ehkä mennään sinne uudelleen, kun 10 vuotis hääpäivä tulee muutaman vuoden päästä... kerettiin tässä välissä erotakin ja palata yhteen, joten se vois olla meidän uusi häämatka :D

      Vastaa

      0
    3. kerettiin tässä välissä erotakin ja palata yhteen, joten se vois olla meidän uusi häämatka :D

      🥹❤️❤️

      Vastaa

      0
  6. Oi, Skopelos näyttää ihanalta!

    Itse olen sitä vastaan, että pitäisi koko ajan olla tavoitettavissa ja että puhelinta tarvitaan nykyään lähes kaikkien palveluiden käyttöön. Mun mielestä parasta aikaa oli se, kun blogit oli vielä iso juttu ja yleensä suositut bloggaajat postasivat pari kolme kertaa viikossa ja niitä postauksia sitten luki rauhassa kotona koneella. Ja olen siis kolmekymppinen, eli suurin osa ikätovereistani lienee eri mieltä 😄

    Tottakai nykyään on tosi monia käteviä juttuja kuten vaikka verkkopankki puhelimessa tai mobilepay, mutta kyllä silti puhelinriippuvuus on minusta mennyt överiksi! Lukisin just itse edelleen mieluummin rauhassa pidempiä blogipostauksia harvemmin, kun päivittäin katsoisin jotain storyklippejä Instagramissa. Seuraankin siellä vain hyvin rajattua joukkoa tuttuja ja muutamia suosikki"vaikuttajia" (kuten sinua).

    Olen laittanut sähköpostista, Instasta ym ilmoitukset pois ja käyn vain kerran, pari päivässä avaamassa sovellukset, esim. sähköpostin toki useammin jos odotan tiettyä viestiä. Kotona mulla on wifi ja kodin ulkopuolella laitan mobiilidatan päälle päin jos haluan tarkistaa viestit, jos olen kauan poissa kotoa. Mutta jos olen vaikka lenkillä (enkä tarvitse musiikki tms sovellusta), tai kaverin kanssa kahvilla, niin miksi ihmeessä mun pitäisi pitää nettiä päällä ja esim saada ilmoitus uusista Whatsapp-viesteistä just sillä hetkellä. Luotan, että jos on oikeasti hätätilanne, niin ihmiset muistavat vielä, miten soitetaan 😄

    Tulipa avautuminen. Ihanaa että jaksat "edelleen" kirjoittaa blogia näin aktiivisesti ♥️

    Vastaa

    5
    1. Olen kanssasi samaa mieltä oikeastaan joka sanasta. Vaikka myönnettävästi nautin vaikkapa Kreikka-stoorien jakamisesta Instagramissa, samalla tunnen vahvasti kaipaavani sitä aikaa, kun julkaisin samat "stoorit" postausmuodossa blogissani - päivittäin. ❤️ (Vaikka nykyään ihmettelen, miten olen ehtinyt/pystynyt saamaan postauksia ulos niin tiheästi... mähän julkaisin juttuja joka ikinen päivä..! (😮) Mutta toisaalta - ehkä silloin oli matalampi kynnys ja rennompi suhde niin julkaisuun kuin sisällön "tasoon" - en varmaankaan viilannut esim. mun kuvia samaan tapaan, kuin nykyään teen blogipostauksia varten. Se rennompi sisältö on ikään kuin siirtynyt Instagramiin. Kuitenkin... huomaan toivovani, että voisin yhä kirjoitella samaan huolettomaan tapaan myös blogiin. Millähän saisin oman mieleni uudelleenohjelmoitua - tai: takaisinohjelmoitua noihin aikoihin. Ja olisi rohkeutta vain sulkea some aina päivän ajaksi.

      Samalla on kuitenkin hyväksyttävä, että ajat OVAT muuttuneet. Mä haluan tuottaa sisältöä mun seuraajille, ja seuraajien käytös on muuttunut. Vaikka kuinka haluaisin vaikuttaa pelkästään blogissa, valtaosa yleisöstä on siirtynyt IG:n ja TikTokin kaltaiseen ympäristöön. Siinä on dilemmaa purtavaksi. Kyllä mä mielelläni ilahdutan, hyödytän ja inspiroin mun yleisöä myös Instagramissa - mutta miten tehdä se siten, ettei samalla katoa someen liiaksi eikä se koko ajan olisi magneetin lailla vetämässä puoleensa - pois TODELLISESTA hetkestä ja ympäristöstä. Tunnistan myös selvästi Instagramin hyödyt - olen saanut sieltä itse valtavasti apua monenlaisiin ongelmatilanteisiin. Blogi tai mikään muu kanava ei tavoita yhtä nopeasti yhtä suurta joukkoa ihmisiä. Jos on jokin pulma - liittyi se sitten kirjanpitoo, ripsareihin tai viherkasveihin - Instagramissa saa apua kymmenessä minuutissa..!

      Puhelinriippuvuus on todellakin mennyt överiksi. Mä en itse käytä moniakaan sovelluksia juuri siksi, että tunnistan riippuvuuteni, enkä sen tähden esimerkiksi tule koskaan menemään TikTokiin. Instagram riittää. Toivoisin edelleen pystyväni rajoittamaan IG:n käyttöäni entisestään, ja luomaan siihen suhteen, jossa voin käyttää sitä fiksulla tavalla ilman, että Instagramilla on valta minusta.

      Vastaa

      2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (18)
    • 2024 (125)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)