Vuosikymmenten haaveeni toteutui, ja pääsin vihdoin kokemaan maailman kauneimpiin merireitteihin kuuluvan eeppisen Hurtigrutenin.
Mutta – vain puolen päivän ajan. (Sekin oli huikeaa!)
Tämä on kertomus ”köyhän naisen” Hurtigruten-elämyksestä.
Norjan rannikkoa Bergenistä Lofoottien kautta Kirkkoniemeen kulkeva Hurtigruten-reitti kuuluu maailman tunnetuimpiin merimatkoihin. Seitsemän päivää suuntaansa kestävä matka tarjoaa Norjan ikonisimpia vuono- ja merimaisemia, unohtamatta jylhiä vuoria ja pittoreskeja kalastajakyliä. Saattaapa matkalla nähdä valaitakin, ja talvisin hyvin suurella varmuudella revontulia.
Laiva pysähtyy 34 satamassa, joiden joukossa niin pikkuruisia kyliä kuin (Norjan mittakaavassa) isompia kaupunkeja kuten Trondheim, Hammerfest ja Tromssa. Hurtigruten kulkee 365 päivää vuodessa kumpaankin suuntaan, ja reitillä liikennöi kymmenen alusta.
Olen haaveillut Hurtigrutenista niin kauan kuin muistan. Vielä vuosi sitten en ollut koskaan ylipäänsä nähnyt Norjan vuonoja, ja satumaisen maisemamatkan kokeminen on todellakin kutkutellut matkailija-Sannin haaveissa. Hurtigrutenin voi ajatella olevan kuin Pohjoinen versio Kreikan saariston kuvankauniista laivamatkoista.
Nyt kun olen viettänyt runsaat pari viikkoa Trondheimissa, minulla on ollut enemmän kuin hyvät mahdollisuudet toteuttaa tämä haave. Minun ja unelmaelämyksen välillä on ollut vain yksi este: hinta. Ikonisuudella on totta kai hintalappunsa, ja Hurtigruten-risteilyt maksavat maltaita. Katselin esimerkiksi yhden yön pätkää Trondheimista Lofooteille, matka kestää 31 tuntia – ja se olisi keventänyt kukkaroa 600 eurolla. 28 tunnin matka Trondheimista etelään Bergeniin olisi halvimmillaan maksanut 533€. Ja nämä ovat vieläpä low season -hintoja..!
Hurtigrutenilla on sääntö, jonka mukaan hytti on pakollinen, kun matka kestää yli 23 tuntia. Ja hytit ovat erittäin kalliita. Yksin matkustavan on lisäksi maksettava yhden hengen hyttilisä, joka ropsauttaa lipulle helposti lisähintaa 50%.
Yli viiden päivän risteilypaketeissa hinta per yö tulee halvemmaksi kuin satamasta satamaan -reittimatkoilla, mutta tämäkään ei auta, kun risteilypaketit joka tapauksessa maksavat enemmän kuin mun kolmen viikon matkat Kreikkaan. Hurtigruten ei vain yksinkertaisesti ole edullinen kokemus.
Olin kovasti toivonut, että pääsisin tällä matkalla Lofooteille, mutta lopulta oli pakko luovuttaa sen suhteen. Lofootit – tavallaan niin lähellä, mutta niin kaukana. Harmitti älyttömästi, mutta sitten resetoin asenteeni. Hei – enkö muka voisi tehdä ihan lyhyttä Hurtigruten-pyrähdystä? Elämyshän olisi sekin! Ja ihan oikea Hurtigruten-matka!
Niin aloin sitten tutkailla alle 23 tunnin risteilymahdollisuuksia. Kellonajallisesti ja päivänvalollisesti parhaaksi osoittautui 7 tunnin risteily Trondheimista Kristiansundiin. Laiva lähtee kello 9.30 ja on perillä 16.30 – kaikki tunnit valoisaan aikaan (helmikuussa), jolloin saa maksimoitua maisemienkatselun. Tällainen pätkä maksaa 76€, ei halpa sekään, mutta very doable.
Tähänkin vaihtoehtoon kuuluu kuitenkin pakollinen yöpyminen, sillä Kristiansundista ei klo 16.30 jälkeen – ainakaan nyt talvikaudella – ole paluuyhteyttä Trondheimiin, ei bussilla eikä laivalla. Tämä ei ollut ongelma, sillä hotelliyökin tulee halvemmaksi kuin yö Hurtigrutenilla. Päätin mennä yöksi Ålesundiin, joka on yksi Norjan kauneimpia kaupunkeja, ja palata sieltä seuraavana päivänä Trondheimiin. Kaksi Norja-nähtävyyttä yhdellä iskulla: Hurtigruten ja Ålesund!
Maanantaina sitten tein miniristeilyn. Se oli todellakin kaiken vaivan väärti!
Laivani oli MS Richard With, nimetty Hurtigrutenin perustajan mukaan.
With perusti Hurtigrutenin vuonna 1893, jolloin Hurtigruten toimi viikottaisena höyrylaivayhteytenä Trondheimista Hammerfestiin. ’Hurtigruten’ tarkoittaa kirjaimellisesti nopeaa reittiä, ja nopea se on ollutkin, koska maateitse matkat Norjan rannikolla veivät (ja vievät tänäkin päivänä) todella pitkään, kiitos vuonojen ja vuorien. Vähän aiheen vierestä, mutta nykyään Norjan rannikolla liikennöi myös Hurtig båt -laivoja, jotka ovat etenkin työmatkalaisia palvelevia pika-aluksia. Näillä ei ole mitään tekemistä Hurtigrutenin kanssa.
Hieman yllätyin Hurtigruten-laivan pienuudesta. Olin kuvitellut Hurtigruten-alusten vastaavan suunnilleen meidän Ruotsin ja Tallinnan laivojamme, mutta ne ovatkin paljon pienempiä. Hurtigruten-laivoihin mahtuu 490-590 matkustajaa, kun Viikkarin ja Siljan Ruotsin laivoille mahtuu 2400-2800 matkustajaa.
Hurtigruten-laivat ovat myös sangen arkisia verrattuna Itämerta seilaaviin viihdepalatseihin. Laivoja on toki modernisoitu, mutta perehdyttyäni laivastoon Hurtigrutenin sivulla totesin, että laivojen tyyli suurimmaksi osaksi muistuttaa 90-luvun Ruotsin laivoja. Tämä oli ainakin tunnelma Richard With -laivalla, ja se onkin rakennettu 1993. Minusta se oli pelkästään positiivista ja sympaattista. Mitään yökerhoja tai karaokebaareja ei toki Hurtigrutenilta löydy..! :D
Jos kaipaa risteilylleen fine dining -ravintolaa, vain Signature-risteilyjä tekevällä kahdella Hurtigruten-laivalla on sellainen. Klassista Bergen-Kirkkoniemi-reittiä kulkevilla laivoilla on buffet-ravintola, simppeli bistro, rajoitetuin aukioloajoin toimiva à la carte -ravintola sekä kahvila.
Palvelut ovat myöskin suppeammat. Kun saavuin laivaan aamulla 8.45, ei laivan kahvila ollut auki, enkä saanut ostettua mistään kahvia. Lopulta ystävällinen henkilökunnan jäsen ohjasi minut ottamaan kahvia ilmaiseksi bistron kahviautomaatista – kahvila kun aukeaisi vasta kymmeneltä.
Laivan mukavin tila oli kannella 7 laivan keulassa sijaitseva Panorama Lounge. Tila oli yksinkertainen mutta mukava ja kodikkaasti sisustettu.
Loungen keskellä oli olohuonemainen tila sohva- ja nojatuoliryhmineen, kirjahyllyineen ja lautapeleineen. Loungessa on myös baari, mutta minun matkani aikaan se ei ollut auki. Ajanviete numero yksi täällä on kuitenkin maisemien ihailu, ja siihen lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat sekä niiden ääreen sijoitetut nojatuolit tarjoavat enemmän kuin pätevät puitteet.
Kannella neljä sijaitsevat ruokaravintolat, matkamuistomyymälä sekä Hurtigruten Expedition lounge.
Expedition-loungen kokoustilassa järjestetään risteilyvieraille ohjelmaa kuten luentoja, visailuja ja elokuvanäytöksiä. Täällä voi myös lukea Hurtigrutenin kohteista kertovaa kirjallisuutta sekä jututtaa Hurtigrutenin retkiohjelmasta vastaavaa henkilökuntaa ja varata paikan satamissa järjestettäville retkille.
Kävinpähän itsekin juttelemassa Expedition-henkilökunnan kanssa.
Sain mm. kuulla, että pohjoisen suuntaan kulkeva reitti on päivän pidempi kuin etelään kulkeva, ja tätä myöten antoisampi. Kuulemma pysähdykset pohjoiseen kulkevalla reitillä tarjoavat ”hieman enemmän” kuin etelän suuntaisella. Tämän voi laittaa korvan taakse, jos suunnittelee täyspitkää Hurtigruten-elämystä. ;)
Söin lounasta laivan bistrossa ja koin yllätyksen: ruoassa ei ollutkaan Hurtigruten-lisää, päinvastoin!
Laivassa syömäni erittäin maukas paistettu nieriä oli 20€ hinnallaan kirkkaasti halvin ravintolaruoka, jonka olen Norjassa syönyt. En meinannut uskoa hintaa todeksi. Toisaalta, ravintolaruoka ei Norjassa ole muutenkaan yhtä kallista kun olin luullut, vaan aika lailla Suomen tasolla. Tondheimin kuppiloissa kalapääruokien hinnat ovat 330-380 kruunua (euroissa 29-33), fine dining-paikoissa enemmän.
Lasi halvinta valkkaria sen sijaan kustansi laivan bistrossa 14€. 😁 Minkä ruoassa säästää, juomissa menettää. :D
Lähestymme Kristiansundia
Seitsemän tuntia kului rattoisasti maisemia ihaillen ja laivaan tutustuen – pian olimmekin perillä Kristiansundissa. Kanssani satamaan rantautui iso joukko muitakin matkustajia, moni halusi hyödyntää tunnin satamassaoloajan tutustumalla Kristiansundin keskustaan.
Itsekin ehdin nopeasti piipahtaa kaupungin rantakadulla, sitten oli aika nousta seuraavaan kulkuneuvoon – Ålesundiin vievään bussiin. Tiedoksenne: myös mun Hurtigruten-laiva jatkoi samana iltana Ålesundiin, tämä vaihtoehto vain olisi maksanut kolme kertaa enemmän kuin bussi. Lisäksi Hurtigruten pysähtyisi matkalla vielä Moldessa ja saapuisi Ålesundiin vasta 00.30. Bussilla pääsin perille edullisemmin ja nopeammin – eikä enää ollut maisemiakaan katsottavana, kun viideltä tuli pimeää.
Kello 20.45 astuin ulos kuvankauniissa Ålesundissa. Tämä jugend-arkkitehtuuristaan tunnettu kaupunki on monen mielestä Norjan kaunein, enkä tiistain jälkeen epäile sitä hetkeäkään. Mutta – se olisi jo toinen tarina!
Kiitos, kun tulit mukanani retkelle Hurtigrutenille!
Olisi kiinnostavaa kuulla, onko joku teistä ollut Hurtigruten-risteilyllä, tai harkinnut menevänsä?
Folegandros on Kreikan saari, jossa moni ei keksisi mitään tekemistä. Silti se on yksi ehdottomista suosikkisaaristani.
Saarella asuu alle 800 ihmistä, pinta-ala on 32 neliökilometria ja elämänmeno on hyvin hiljaista ja rauhallista. Folegandroksella ei ole shoppailumahdollisuuksia (jos pääkylän muutamaa pientä putiikkia ei lasketa) siellä ei ole klubeja eikä isoja hotelleja – siellä ei ole edes kunnon ruokakauppaa.
Saarella ei myöskään ole maineikkaita uimarantoja eikä siellä ole vehreitä metsiä tai monimuotoisuudellaan puhuttelevaa luontoa. Saari on kallioinen ja hyvin karu, värimaailma vaihtelee ruskeasta harmaaseen ja okraan.
Saaren pieni väestö jakautuu kolmeen kylään, joista kolmatta moni ei edes tunnistaisi kyläksi, sillä se on joukko harvakseltaan usean kilometrin alueelle sirottuneita taloja ja maatiloja, vailla tunnistettavaa keskustaa.
Saarella ei ole lentokenttää ja puolet vuodesta sinne menee vain pari laivayhteyttä viikossa.
Silti Folegandros on yksi lempisaaristani Kreikassa, ja pidän sitä viehättävyydessään aivan poikkeuksellisena. En ole tunteeni kanssa yksin.
Folegandros on Kreikan ns. alternative-saarien tunnetuimpia. Kreikassa on niin paljon saaria, että vähemmän tunnettujenkin joukossa on omia tasojaan. Folegandros on vähemmän tunnettujen joukossa kuuluisa!
Karuudella on varmastikin osuutensa, mutta saaren päätähti on sen pääkylä Chora.
(Jos sinusta muuten tuntuu, että kuulet nimen Chora tuon tuostakin Kreikka-yhteyksissä, korvasi eivät ole erehtyneet. Chora – tai Hora - on vakiintunut nimitys saarilla sijaitseville pääkylille. Sana tarkoittaa ’paikkaa’ tai ’kylää’, ja viittaa saaren suurimpaan asutuskeskukseen. Toinen muoto nimestä on Chorio.)
Folegandroksen Chora ei ulkoa päin näytä oikein miltään - muulta kuin ryppäältä Kykladeille ominaisia tasakattoisia valkoisia sokerikuutiotaloja kuivan ja kitukasvuisen vuoristomaiseman ympäröimänä -, mutta kun pujahtaa sisään sen autottomaan miniatyyrikeskustaan, paljastuu kylän sielu.
Folegandroksen Choraa pidetään yhtenä Kreikan kuvauksellisimmista ja tunnelmallisimmista, ja kieltämättä kylän keskusta yhteenliittyneine aukioineen ja somine tavernoineen - joita on joka puolella - on suorastaan ällistyttävän söpö.
Keskustan muodostavat viisi pikkuista toisiinsa liittyvää aukiota, joiden väliin on siroteltu kapeita kujia, pieniä kirkkoja sekä muutama elintarvikkeita tai matkamuistoesineitä myyvä myymälä. Siellä täällä kasvaa kaivattua varjoa tuova puu - epäilemättä tarkoituksella istutettu, saari on luonnostaan lähes puuton.
Itse aukiotkin ovat niin pieniä, että ne tunnistaa aukioksi lähinnä siitä, että ne ovat leveämpiä kuin kujat.
Päivisin kylä on hiljainen, mutta iltaisin keskusta muuttuu tunnelmalliseksi seurustelualueeksi, kun ravintoloiden ja kahviloiden kaduille levittäytyvät pöydät ja tuolit täyttyvät ihmisistä.
Koska keskustassa ei ole autoja, autoteitä tai ylipäänsä isompia katuja, tunnelma on erityislaatuinen ja suorastaan intiimi. Ihmiset kuljeskelevat hämyisillä kujilla puikkelehtien ravintolapöytien ohi, tai läpi – niitä voi olla vaikka keskellä kujaa – ja pysähtyvät juttelemaan tuttujen kanssa. Ilman täyttää pehmeä puheensorina. Chora ja sen tunnelma on parhaimmillaan juuri iltaisin.
Keskusta on niin pieni, että sen kiertää kauttaaltaan kymmenessä minuutissa – mutta kukapa tänne tullut haluaisi sen kiertää niin nopeasti. Hidas tunnelmointi on täällä homman nimi – sitä Folegandrokselle tullaan tekemään.
Keskustan herkän idyllin lisäksi Choran toinen nähtävyys on kylän yläpuolella vuoren rinteessä sijaitseva Panagian (Pyhän Marian) kirkko.
Kirkko ja sinne johtavat portaat alapuolellaan Choran valkoisten talojen rykelmä luovat saaren ikonisimman maiseman, Folegandroksen signature-näkymän. Kyseinen maisema on minullakin kotona ikuistettuna tauluksi, ja se on myös läppärilläni taustakuvana.
Minulle tämä maisema on Kreikan kaunein.
Kirkolle johtavat portaat ovat suosittu paikka katsoa auringonlaskua. Portaat siksakkaavat aivan jyrkän kalliopudotuksen reunassa, ja kreikkalaiseen tapaan täällä ei ole mitään suojapuomeja tai -köysiä. Kaikeksi onneksi itse portailla on turvallista kulkea.
Tässä muutama ehdotukseni.
Agkalin ranta on Folegandroksen uimarannoista paras. Täällä on myös useita tavernoja ja rantabaareja viihdyttämässä rannalla loikoilijaa ja täyttämään murisevan vatsan.
Minä tunnetusti en ole erityinen rantojen tai uimarantahengailun fani, mutta Folegandroksen Agkali kuuluu harvoihin sellaisiin rantoihin, joille paluusta olin jopa oikein haaveillut. En osaa selittää miksi, sillä Kreikassa on lukemattomia paljon upeampia rantoja, mutta jokin Agkalin tunnelmassa hurmasi minut jo kymmenen vuoden takaisella reissulla. Tämän vuoden reissulla tunne vain vahvistui.
Ranta on aika pieni mutta todella kaunis, ja ihanat tavernat – joista osa sijaitsee upeilla maisemapaikoilla ylhäällä rinteessä, tekevät paikasta sellaisen, että täällä viihtyy vaikka koko päivän.
Pieni patikointimahdollisuuskin täältä löytyy: Agkalista voi kävellä komeaa maisemareittiä naapurirannoille Galifokselle sekä Agios Nikolaokselle.
Koska sää tämän vuoden matkalla oli poikkeuksellisen kuuma, rannalla tulikin viihdyttyä kumpanakin Folegandros-päivänämme.
Ironisesti: vaikka Chora on Folegandroksen ehdoton helmi, tämän syksyn matkalla vietimme enemmän aikaa Agkalissa vilvoittavien vesien äärellä.
Ano Meria on se Folegandroksen kylä, jota ei välttämättä tunnista kyläksi, koska taloja on niin harvassa. Ano Meria itse asiassa muistuttaa suomalaisia pieniä maalaiskyliä – talo siellä, toinen täällä, ja paljon tyhjää välissä.
Ano Merialla on kuitenkin muutama meriitti: täällä sijaitsee – hassua kyllä – saaren parhaiten varusteltu ruokakauppa sekä muutamia todella hyviä tavernoita.
Me söimme ihastuttavassa Eirinin (lausutaan Irinin) tavernassa, joka toimii samalla pienenä sekatavarakauppana. Kuva tavernasta näkyy yläpuolella.
Hinnat Irinin tavernassa ovat puolet halvemmat kuin Chorassa, ja täällä on yhä jäljellä sitä vanhaa (tai vanhaa ja ”vanhaa”) kreikkalaista meininkiä, jota ehdin kokea Kreikassa ennen viime vuosien rajua hintojennousua.
Viiden ruokalajin ateria viineineen kahdelle hengelle maksoi 29€. Kuin ennen vanhaan… Viini tarjoiltiin ilman muuta perinteisestä alumiinimukista.
Folegandroksen kolmas kylä Karavostasi on samalla saaren satama.
Kylä on pieni, eikä täällä ole arkkitehtuurisesti mitään erityistä, mutta se on ihan mukava paikka istahtaa frappélle ja ihmetellä maailman menoa kiireettömässä tunnelmassa. Karavostasissa on myös pikkukiviranta, jossa voi pulahtaa uimassa.
Karavostasin ainoat vilkkaat hetket ajoittuvat laivojen saapumiseen kesästä syksyyn.
Vielä syyskuun lopullakin katamaraani Milokselta Folegandrokselle oli viimeistä paikkaa myöten täynnä, ja vaikka osa matkustajista jatkoi katamaraanin päätepysäkille Santorinille, kyllä tulijoita riitti Folegandroksellekin.
Loppusyksyllä katamaraanit lopettavat liikennöinnin, ja talviaikaan Folegandrokselle kulkee vain hidas vuoroalus pari kertaa viikossa. Kymmenen vuoden takaisella vierailulla juttelin talvesta majataloni emännän kanssa. Hän kertoi, että kovan tuulen takia laivat eivät välillä kulje lainkaan viikkoon tai kahteen. ”Silloin ollaan pitkäänkin ilman tiettyjä elintarviketoimituksia”, emäntä totesi – mutta tottuneesti.
Folegandros on talvisin varmasti todella eristäytynyt ja - - kun se on kesäisinkin hiljainen, sen täytyy olla talvisin todella, todella hiljainen.
Jos muuten ajat Folegandroksen päästä päähän, päädyt lännessä tähän näkymään. Tie päättyy tähän.
Mutta sinä voit auton tai skootterin parkkeerattuasi jatkaa vielä pientä polkua alas, ja istua eväiden kanssa kallioille katsomaan auringonlaskua.
Tähän tapaan. ❤️
.
Saarelle pääsee helpoiten Santorinilta, josta Folegandrokselle on katamaraanilla vain 50 minuutin matka. Tavallisella (=hitaalla) laivalla matka kestää kolmisen tuntia.
Pireuksen satamasta manner-Kreikasta Folegandrokselle pääsee keväästä syksyyn päivittäin katamaraanilla, matka kestää viisi tuntia. Sesongista tai päivästä riippuen laivayhteys kulkee suoraan, tai laivaa täytyy vaihtaa Miloksella. Tavallisella matkustaja-aluksella matka kestää 7-8 tuntia.
Olen seurannut Ateenan hintojen kehitystä lievästi ällistyneenä ja tietysti harmissanikin. Ylipäänsä Ateena on kaupallistunut vahvasti, ja henki on muuttunut sanalla sanoen kapitalistisemmaksi.
Hintataso kaikkialla Kreikassa on noussut, toki muuallakin Euroopassa, mutta Ateenassa kehitys on ollut kerrassaan häkellyttävää. Etenkin majoituksen hinnat alkavat karata käsistä, ja vuokrahuoneiden kallistuminen saa kurkun kuivumaan; hinnat ovat jopa viisinkertaistuneet vain seitsemässä vuodessa.
Esimerkki: lokakuussa 2015 on saanut 3 huonetta + keittiö -asunnon aivan Syntagma-aukion reunalta hintaan 27€ / yö. Tunnelmia asunnosta tässä postauksessani. Keväällä 2017 olen maksanut huoneesta Ermou-kadun läheisyydessä 22€ / yö.
Syksy 2024: syyskuussa yhden huoneen huoneisto Ateenan ydinkeskustassa maksoi keskimäärin välillä 150€ - 200€ (hintatiedot Booking.com'issa). Lokakuun puolessa välissä "sentään" saa yhden huoneen sadalla eurolla. Ja puhutaan vain yhdestä huoneesta - samalla hinnalla olisi seitsemän vuotta sitten saanut vuokrattua keskustasta talon!
Järkevin vaihtoehto, jonka lopulta löysin 4 km ydinkeskustan ulkopuolelta maksoi 81€ / yö.
Hotellien hinnat ovat kutakuinkin tuplaantuneet ihan viime vuosina. Matkapäiväkirjani mukaan olen syksyllä 2019 - eli juuri ennen pandemiaa - maksanut Monastirakin parhailla näköaloilla varustetun A For Athens -hotellin huoneesta 90€ - nyt sama huone maksaa 240€, samana ajankohtana.
Huone ehdottomassa lempparihotellissani Plakassa on aikoinaan maksanut niinkin vähän kuin 59€, nyt huonehinnat alkavat summasta 177€ - ja tämä on yhden hengen huone. Kahden hengen huoneesta saa nyt lokakuussa yskäistä 209€ - ja kyseessä on kolmen tähden perushotelli. Voitte vain arvailla, mitä elegantimmat hotellit maksavat...
Ravintolaruokien hinnat ovat niin ikään tuplaantuneet. Jos maksoit kreikkalaisesta salaatista vuonna 2012 viisi euroa, nyt maksat siitä Ateenan ydinkeskustassa - kuten myös suosituimmilla saarilla, - 10€-13€. Kreikkalainen ystäväni päivitteli, että jopa halvimmista halvin pikaruoka, kreikkalaisten oma souvlaki, maksaa nyt 4,50€. Hinta on toki sinällään edullinen, mutta souvlakin on ennen saanut jopa kahdella eurolla.
Mietin, mitä tässä välissä on tapahtunut..? Muuta kuin pandemia? Vai onko kallistumisen syy nimenomaan pandemiavuosien tappiot, joita nyt paikataan jäätävillä korotuksilla?
Hinnat eivät ole ainoa tuplaantunut asia: myös turistien määrä on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut.
Ateenalainen eKathimerini.com-uutissivusto kertoo helmikuussa julkaistussa artikkelissaan, että rekisteröityjen ulkomaalaisten vierailijoiden määrä Ateenassa oli ennätyskorkea viime vuonna: 7 miljoonaa, kun se vuonna 2014 oli 3,4 miljoonaa. Kaikkein eniten on kasvanut amerikkalaisten turistien määrä; heitä oli vuonna 2023 peräti miljoona. Turistien moninkertaistumista ei ole voinut olla huomaamatta - ei myöskään amerikkalaisten runsaslukuisuutta. ;)
eKathimerinin artikkelissa todetaan myös toinen huomaamani asia: Ateena on nykyään ympärivuotinen matkailukohde. Tämä tuli viimeistään todistettua tämän vuoden helmikuussa; Ateenan kaduilla vallitsi yhtä vilkas turistien vaellus kuin muulloinkin.
Areios Pagos eilen illalla.
Lempipaikkoihini kuuluvalla Areios Pagos -näköalakalliolla oli 2010-luvulla seuranani muutamia kymmeniä ihmisiä ihailemassa auringonlaskua; nyt paikka on lokakuussakin niin tupaten täynnä, että hyvä jos sekaan mahtuu. Entinen harras tunnelma muistuttaa nykyään torimarkkinoita tai auringonlaskun aikaan teatterin katsomoa - vähän samat vibat, kuin Santorinin Oiassa.
Odotan, että koska tahansa kallioille ilmestyy myyntikojuja – ja milloinkahan joukko sijoittajia saa käännytettyä hallituksen tai museoviraston mielen, ja Areios Pagoksen historiallisille kallioille nousee kiiltävä putiikkihotelli.
Ateena on yhdellä sanalla kaupallistunut - aivan eksponentiaalisesti.
Vanhankaupungin ja sen välittömän läheisyyden katuja vaeltaessa voi vaivatta todeta, että alueen kaikki liikenevät kiinteistöt halutaan muuntaa palvelemaan turismia. Tyhjät ja rapistuneet liiketilat, vanhat kirjakaupat ja piskuiset kioskit rempataan totaali-makeovereilla putiikkihotelleiksi ja ultratrendikkäiksi bistroiksi. Myös vanhoja, vuosia olemassa olleita kahviloita ja tavernoja "trendistetään" - vanhat vuokralaiset ja konsepti ulos, uusi pramea ravintola tai teemabaari tilalle.
Todistin järkyttyneenä mm. sympaattisen kirjakahvilan muuttuneen vähäpukeisia naissisäänheittäjiä hyödyntäväksi kovaääniseksi cocktail-baariksi, ja perinteisen lempparitavernani tilalla Psirrissä oli uutuuttaan kimaltava ja modernisti sisustettu "Grill House Arachova".
Jopa katot hyödynnetään; pian Akropolin ympäristössä ei varmaan ole yhtäkään rakennusta, jonka kattoa ei olisi remontoitu hotellin tai ravintolan näköalaterassiksi. Vain kymmenen vuotta sitten kattoterassilliset ravintolat olivat kaupungissa harvinaisuus.
Jos mennään 25 vuotta taaksepäin, keskustaa ei kaupallisesta näkökulmasta tunnistaisi samaksi. Vuosina 1997-1999 Ateenassa kohtaamani kauppakadut olivat tarjonnaltaan ja estetiikaltaan suunnilleen neuvostoliittoa tähän päivään verrattuna. Ermou’n poikkikadut liiketiloineen olivat rapistuneessa kuosissaan ja vanhanaikaisessa tyylissään suorastaan eksoottisia.
Moni muu Euroopan pääkaupunki on ollut vuosikymmeniä kaupallinen ja hyödyntänyt turistien elämyksenhakuisuutta kaikin mahdollisin keinoin, Ateena on herännyt tähän vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Turistikeskusta on käynyt läpi nopean ja intensiivisen elämyksellistämis-faceliftin, ja nyt viimein ikävä kyllä myös hintojen liftin.
Vaikka moni keskustan uudistuksista myös miellyttää minua, tunnistan itsessäni vastahakoisuutta sekä kaipuuta vanhoihin aikoihin. Se tietty vapauden tunne, joka liittyi Kreikassa matkusteluun, on hiipunut. Ei voi enää mennä ja tehdä, vaan hinnat täytyy tarkistaa, ja tehdä valintoja sen mukaan.
Ateenassa tietty ”disneyland”-meininki on mennyt joillain alueilla jo niin överiksi, että tunnelma alkaa olla väsähtänyt ja hyvä maku kaukana. Hyvänä esimerkkinä Pittaki-katu ja Little Kook -kahvila (yllä kuvassa). Toivon, että tämä 'aikuisten huvipuisto' -trendi ravintolascenessä olisi nyt aikansa elänyt, ja amerikkalaishenkinen elämyksellisyys pysyisi Yhdysvalloissa.
Eniten tietysti harmittaa hintataso. Jouduin tällä matkalla toteamaan, että en enää pysty asumaan ydinkeskustassa, sillä hintataso tekee sen mahdottomaksi. Tai ainakin järjettömäksi.
Valitsin tällä kertaa Ambelokipin kaupunginosan, joka lasketaan yhä keskustaksi, mutta on niin sanotun turistikeskustan ulkopuolella. Ambelokipiin on metrolla alle 10 minuuttia Syntagmalta eli Ateenan ydinkeskustasta, mutta tunnelma ei ole sama, kun ei voi enää kävellä kämpästään suoraan keskelle Monastirakin ja Psirrin vilinää.
Olen jutellut hintatason noususta luonnollisestikin myös paikallisten ystävieni kanssa. He ovat yhtä surullisia ja pöyristyneitä kuin minäkin. Ystäväni Miltonin äidin näkemyksen mukaan paikalliset yrittäjät ”varastavat” ihmisiltä - hintojen nousu ei ole linjassa verojen tai elinkulujen nousun kanssa, vaan yrittäjät vain vetävät nyt paksummat katteet, jotta heidän taskuunsa jäisi enemmän. Kun moni turisti ilomielin maksaa nykyisetkin hinnat, voi ymmärtää yrittäjien mentaliteetin – miksipä ei veloittaa enemmän, kun maksajia löytyy?
Ennen kaikkea ihmettelen, miten kreikkalaiset itse hyväksyvät tämän. Kyllähän maan hintatason täytyisi ensisijaisesti perustua paikalliseen palkkatasoon, ei turistien lompakkojen paksuuteen.
Kun Kreikassa esimerkiksi kuppi kahvia maksaa monessa paikassa nykyään enemmän kuin Suomessa, ja palkat ovat silti noin puolet meidän palkoistamme, miten tämä menee yksiin? Selittäkää te talouden päälle enemmän ymmärtävät tämä yhtälö minulle..!
Jos tykkäät minun tavoin viettää aikaa Ateenassa, eikä keskustan majoitusvaihtoehtojen nykyinen hintataso puhuttele sinuakaan, annan vinkin Panormoun metroaseman alueesta.
Panormou sijaitsee Ambelokipin kaupunginosassa, neljän metropysäkin päässä Syntagmalta. Se on myös lentokentälle vievän sinisen metrolinja 3:n varrella. Etenkin aikaiselle aamulennolle lähtiessä (Aegean, I’m thinking of you…) on kätevää, kun pääsee mahdollisimman vähällä vaivalla kentälle vievään metroon.
Kuvassa Ambelokipin kaupunginosa Apollon Towerista kuvattuna.
Panormoun metroasemaa ympäröivä alue on eloisaa ja siistiä kreikkalaisten asuinaluetta, ja siellä on myös paljon kauppoja ja ravintoloita. Vuokra-asuntoja sekä Airbnb’n että Bookingin kautta on tarjolla oikein mukavasti, ja paljon edullisemmilla hinnoilla kuin ydinkeskustassa.
Kuvassa Plateia Kanelopoulou -aukio, jolla Panormoun metroasema sijaitsee. Hyvin tyypillinen ateenalaisen kaupunginosan keskusaukio viheralueineen, penkkeineen ja kioskeineen.
Vuokrasin tällä reissulla Panormoun alueelta kaksi kämppää (yhden Kykladeilta palatessa ja yhden Sporadeilta palatessa), ja kummatkin olivat moderneja, remontoituja ja erittäin siistejä. Kuvassa toisen asunnon keittiö.
Maininnan arvoinen on myös alueen uusi vetonaula: viime vuonna avautunut, Apollon Tower -rakennuksen ylimmässä kerroksessa sijaitseva Deos-ravintola- & -kattobaari.
Täältä saa jälleen uuden näkökulman Ateenan klassiseen talomeri-maisemaan. :) Deoksen kattoterassilla on uima-allas- sekä sushibaari ja alemmassa kerroksessa (24. krs) fine dining -ravintola sekä rennompi kahvila-baari, josta saa yksinkertaista finger foodia.
Kalaruoan sekä perinteisen kreikkalaisen ruoan ystäville ravintolavinkkini on Nemo Team, mutkaton ja edullinen kalaruokakuppila aivan Plateia Kanelopoulou -aukion ja Apollo Towerin vieressä osoitteessa Louizis Riankour 58.
Söimme täällä Mariannan kanssa herkullista meribassia, hortaa, favaa ja horiatikia, ja annokset olivat niin valtavia, että puolet jäi doggy bagiin kotiin vietäväksi. Hintaa koko komeudella oli 42€.
Tämä matka jätti minut kokonaisuudessaan mietteliääksi Kreikassa tapahtuvien muutosten suhteen. Satunnainen Kreikassa lomailija ei varmaankaan reagoi hintojen nousuun, mutta vakkarikävijään tämä vaikuttaa. Kun ymmärtää, että matkailu- ja ravintolapalveluiden hintojen nousu ei liity yksistään elinkustannusten nousuun, se on omiaan nostamaan myös kiukkua. Hinnat eivät ole perusteltuja.
Ateenan ohella hinnat ovat nousseet eniten Kykladeilla, joka on Kreikan kirkkaasti suosituin saariryhmä. Puhuin aiemmassa postauksessa laivalippujen kallistumisesta, mutta myöhemmin selvisi, etteivät ne ole nousseet yhtä rajusti kaikilla Egeanmeren saarialueilla. Kykladeilla liikennöivät laivayhtiöt ovat nostaneet hintoja reippaasti enemmän kuin vaikkapa Sporadeilla tai Joonian saarilla liikennöivät yhtiöt. Myös ravintolat ja majoitus olivat Kykladeilla selvästi kalliimpia kuin Sporadeilla.
Jos jokin lämmitti minua, niin tämä: Skiathoksella oli yhä mahdollista majoittua 23€ hintaan. Tällaista hintatasoa - ei lähimaillakaan - ollut tarjolla yhdelläkään toisella saarella, jolla tällä reissulla kävin.
Skiathoksen poikkeuksellinen tilanne johtuu oletettavasti saaren korkeasta turistillisuusasteesta, sesongin lopusta sekä majoituksen ylitarjonnasta: jo pelkästään Skiathoksen pääkaupungissa on tarjolla moninkertaisesti enemmän majoitusta kuin muilla Sporadeilla yhteensä. Skiathoksella olen muuten aikaisemminkin kokenut kaikkein halvimman majapaikkani: keittiönurkkauksella varustettu pieni huone irtosi sieltä 10 vuotta sitten hintaan 15€.
Jatkossa täytyy suunnitella Kreikan matkakohteet eri tavalla kuin ennen: saaren ja laivayhteyksien hintojen mukaan. Tämä tarkoittaa vähemmän spontaania seikkailullisuutta, mutta – ylipäänsä mahdollisuutta matkustaa Kreikassa. ❤️
Lopuksi: totta kai Ateena ON edelleen aivan ihana ja minulle äärettömän rakas kaupunki. Jäljellä on myös paljon vanhaa tuttua, joka lämmittää niin mieltä kuin kehoa ja saa hymyilemään. Esimerkiksi Exarchian alue on oma vanha itsensä. 💜 Ateena on yhä minulle home away from home, ihmisineen ja minulle merkityksellisine paikkoineen. Suomen ulkopuolella ei ole toista minulle yhtä tärkeää kaupunkia.
(Tänä syksynä celsius-asteetkin muuten lämmittivät erittäin kiitettävästi...)
Ehkäpä keskustan kallistuminen luo uusia mahdollisuuksia tutustua Ateenaan yhä laajemmin. Seuraavalla vierailulla ehkä palaan Ambelokipiin - tai valitsen jonkin ihan uuden kaupunginosan! ☺️
.
Oletko sinä käynyt Ateenassa ja huomioinut kaupungin muutoksen?
Lue täältä kaikki kirjoitukseni Ateenasta.
Heräsin tänään Skopeloksella, jonne saavuin eilen. Edellisestä kohtaamisesta tämän saaren kanssa on kulunut kymmenen vuotta.
Majoitun ylhäällä Skopelos Townin laella, ja täältä on aivan ihanat maisemat! Maiseman perusteella tämän paikan varasinkin. Minusta kun on näin vanhemmiten tullut enenevässä määrin maisemamatkailija, joka viipyilee - ja mieluusti juuri kauniin maiseman äärellä.
Heräsin ennen auringonnousua, kuten tavallista. Aurinko nousi 7.25, ja katselin sen nousua omalta parvekkeeltani. Aurinko tosin tuli näkyviin Skopelos Townia reunustavan vuorenrinteen takaa vasta kello 8. Sitä odotellessa ehdin juoda pari kuppia kahvia. :) Muistelin vanhoja aikoja Kreikassa, kun minulla oli tapana lähteä kahvimukin kanssa aamukävelylle jopa kuuden aikaan. Olin siihen aikaan aivan erityisen aamuvirkku. Ne olivat hyviä aikoja, nautin aamukävelyistä valtavasti.
Majapaikkani on itse asiassa hotelli (kodinomainen sellainen), ja täällä tarjoillaan myös aamiaista. Yleensä majoitun vuokrahuoneissa ja kokkaan aamiaiset itse, ja huoneessa on täälläkin keittonurkkaus. Kieltämättä pikakahvi voittaa Kreikassa filtterikahvin, ja näin ollen mun itse keittämä varhaisaamun murukahvi hakkaa hotellin kahvin 6-0... :D
Hotellin (Thea Home) aamiaisterassi on niin viihtyisä, että mikäs täällä on syödessä. 😍 Tarjolla oli ilokseni täydellinen setti mun standardiaamiaisruokia eli kananmunaa, juustoa ja kasviksia. Myönnettävästi söin myös yhden minikokoisen hortopitan eli kasviksilla ja fetalla täytetyn piirakanpalan..!
Aamiaisen jälkeen kirjoittelin muutaman sähköpostin ja lähdin sitten kävelylle.
Kuumuus on palannut.
Tässä välissä ehti olla pari päivää tavallista syyslämpötilaa, eli noin 22 astetta, mutta eilen asteet nousivat taas. Tänään oli rehellinen tuuleton hellepäivä, ja koko päivän 26-27 astetta.
Kävelin ylös Skopelos Townin Kastrolle, ja olin ylös päästyä jo läpimärkä hiestä. Naamakin valui hikeä - mietin, oliko mun aurinkovoiteesta enää mitään jäljellä. Tunsin jälleen kerran vahvasti, että alan todellakin olla liian vanha tällaiseen kuumuuteen. Nuorempana nautin 30+ asteen lämpötilasta, mutta enää en; hellelukemissa mun energiat menevät nollille ja on tukala olo. Muistelin haikeana edellisviikon vilvoittavia skootteriajeluita Kykladeilla...
Miten muuten te ja kuumuus..? Millaisissa lämpötiloissa tykkäätte lomailla..?
Skopelos Townin Kastron huipulta on muuten upeat 360 asteen näköalat. Edellisellä vierailulla, joka ajoittui syyskuuhun, Kastron laella oli auki ihastuttava kahvila/baari, jossa muistan istuneeni eräitäkin iltoja. Nyt se oli kiinni. Lokakuu on aikaa, jolloin kesäsesongin kuppila toisensa jälkeen sulkeutuu.
Kuvassa satamaan on suuntaamassa Sea Jetsin harvinaisempi alus - hidas sellainen. Sea Jets tunnetaan nopeista (ja tätä nykyä erittäin kalliista) katamaraaneistaan, mutta laivastoon kuuluu muutama perinteinen matkustajalauttakin. Yksi sellainen liikennöi täällä Sporadeilla ja muodostaa runkoliikenteen manner-Kreikan, Skiathoksen, Skopeloksen ja Alonnisoksen välillä. Etäisin Sporadeista, jokseenkin eristynyt Skyros (rukka...) on jätetty vaille tätä yhteyttä.
Kiertelin Skopelos Townin katuja ja tunnistin saman viehätyksen, kuin vuosikymmen aikaisemmin. Kaupungin arkkitehtuuri puisine parvekkeineen ja värikkäine yksityiskohtineen on todella kaunista.
Pidän myös siitä, että Skopeloksen pääkaupunki sijaitsee rinteessä. Joka puolella kohoavat kapeat tai leveämmät porraskadut tuovat oman lisänsä tunnelmaan, ja korkealle kohoava sijainti tarjoaa myös paljon palkitsevia näköaloja.
Löysin kävelyllä paikan, joka jäi minulle vahvasti mieleen edelliseltä vierailulta. Se on tämä.
Ei näytä kuvassa erityiseltä, mutta tein tänne edellisellä visiitillä varhaisaamujen kävelyitäni, ja katselin täältä käsin, kun aurinko nousi. Paikka jäi minulle mieleen, koska koin siellä niin hyviä tunteita ja istuin siellä pitkään. Mietiskelemässä kaikkea mukavaa.
Olen ottanut tässä muurilla itsestäni (itselaukaisimella!) kuvan, josta pidän tosi paljon. Näytän kuvassa rennolta ja onnelliselta. Nousevan auringon lämmin valo on kasvoillani.
Näytin tältä. ❤️
Pitäisiköhän kipaista tuonne joku aamu ottamaan uusi versio vuodelta 2024....
Kello oli tässä vaiheessa 12.30 ja tunsin, että nyt en jaksa enää kävellä tässä kuumuudessa. Eihän tässä säässä muuta voi kuin mennä mereen.
Seuraava bussi biitseille lähtisi 45 minuutin kuluttua, ja suuntasin kaupan ja juomavesiostosten kautta bussipysäkille.
Loppupäivän nautin ihanasta vehreydestä sekä tajuttoman kirkkaista vesistä.
Nousin bussista Agnontasissa (kuvassa) ja kävelin siitä uskomattomien havupuumaisemien - ja havun tuoksun..! - halki Limnonarin rannalle.
Nämä värit..! 😍 Pystyttekö aistimaan havupuiden lämpimän tuoksun nenässänne...
Sporadien vehreys tuntuu melkein pröystäilyltä Kykladien kallioisen karuuden jälkeen. Miten voikin olla näin rehevän, etten sanoisi mehevän, vihreää..? Nautin kaikin aistein..!
Bussi ei vie alas Limnonarian rannalle, mutta runsaan kilometrin patikointi päätieltä palkitsee.
Limnonarian poukaman valkoinen pikkukiviranta upean turkooseine vesineen on kaunein ranta, jonka olen Skopeloksella nähnyt. Se on pieni mutta uskomattoman kaunis. Tunnelman täydentää romanttinen puutarhataverna - tällaista en odottanut kohtaavani Limnonarian kaltaisella pikkuisella biitsillä..! Taverna tarjoaa vierailijoille ilmaiset aurinkotuolit joita on sekä rannalla että vehreässä puutarhassa. Puutarhassa puiden alla loikoili niin perheitä, pariskuntia kuin koiria. Ruotsiksi minua tervehtinyt hymyilevä tavernaisäntä kantoi terassille ahkerasti ruokaa ja juomia.
Niin ihana paikka ja puitteet! Ja täydellinen kesäpäivän tunnelma... (lokakuussa ❤️).
Hiet huuhtoutuivat mereen ja makasin aurinkotuolilla nirvanassa. Somekin oli tänään kiinni koko päivän aamiaisen jälkeen. Puhelimen räpläyksen sijaan kirjoitin käsin muistiinpanoja muistivihkoon. Tai - - en tehnyt yhtään mitään. Muuta kuin seisoin tai makasin auringossa, joka ei enää läkähdyttänyt. ❤️
Siinä on nykyajan digitalisoituneessa maailmassa opettelemista, että viettää hetkiä, jolloin ei tee mitään. On vain.
Olen tällä matkalla, etenkin ekan viikon suunnitelmallisen sometauon aikana miettinyt, miten omalla tavallaan ihanan vapauttavaa oli aika ennen älypuhelinta. Sitä vietti aikaa ilman, että koko ajan piti tarkistaa jotain luurista. Mun kohdallahan älypuhelin tuli elämääni niinkin myöhään kuin... Olikohan 2016..? Vastustin älylaitteiden käyttöä.
Jos nyt saisin valita, voi olla, että palaisin aikaan, jolloin en edes tuntenut tunnetta, että jotain pitää jatkuvasti tarkistaa. Tai jakaa. Niin ihanaa kuin esimerkiksi Kreikankin jakaminen reaaliajassa on.
Tänään en jakanut.
Kello 15.50 keksin, että minähän hyppään vielä bussiin ja hurautan toisellekin biitsille. Niin tein.
Nousin päivän viimeiseen Glossaan päin menevään bussiin ja jäin pois Panormoksessa. Vieläkin kirkkaampi vesi odotti minua myöhäisen iltapäivän autereisessa lämmössä.
Vesi tällä rannalla oli niin kirkasta, että kun meni seisomaan mereen ja katseli pohjaan, tuntui, ettei välissä mitään vettä ollutkaan. Näkymä oli absurdin selkeä. Seisoskelin vedessä hyvät tovit katsomassa kaloja sekä eri värisiä ja muotoisia kiviä. Näytin varmaan hassulta. Huomasin kaipaavani snorkkelia..!
(Mä muuten snorklasin Miloksella Kalastajan rohkaisemana. Se oli iso juttu minulle, koska en millään uskalla laittaa päätä veden alle. Ensin sain melkein paniikkikohtauksen, mutta kun lopulta uskalsin, löysin veden alta maailman, joka lumosi. Bonus: oman hengityksen kuunteleminen veden alla on hämmentävän ja miellyttävän rentouttavaa.)
Tuli nälkä. Tajusin, että en ollut syönyt lounasta, ja kello oli viisi..! Istahdin rantatavernaan ja tilasin fasolakian (eli vihreitä papuja haudutettuna tomaattikastikkeessa) ja fetaa.
Istuin ja söin autuaana ilta-auringon lämmössä.
Jos Skopelos Townissa on jokin "huono" puoli niin se, ettei kaupunkiin pohjoissuuntaisen sijaintinsa (ja vuoren rinteiden) takia paista aurinko enää viiden jälkeen. Saaren länsipuolella sijaitsevassa Panormoksessa taas voi istua auringossa tappiin asti. ☺️
*
Nousin viimeiseen kaupunkiin palaavaan bussiin. Se oli täynnä hyväntuulisia ihmisiä palaamassa rannoilta tai saaren toisesta isommasta kylästä, Glossasta. Märkien uikkareiden rajat piirtyivät t-paitoihin. Minullakin.
Laitan tähän lopuksi kuvatrion syksyltä 2014. Sannin onnellinen aamu Skopeloksella, jota muistelen. Bongaa kuvista Sannin kahvimuki.
P.S. Hotellilla luin sähköpostit ja siellä oli viesti Jolielta. Minua pyydettiin poistamaan Ystävämyynti-postaus, koska kampanja ei ollutkaan julkinen. Sitä oli mainostettu julkisesti Instagramissa, mutta blogissa sitä ei saanut mainostaa. Te jotka ehditte tilata, saatte toki kuitenkin tilauksenne, ja te joilla koodi on tallessa, voitte yhä käyttää sitä 6.10. saakka.
Ensimmäinen viikko tämän syksyn Kreikan reissusta on onnistuneesti vietetty. 🥰
Viikon tunnelmat voi tiivistää näin:
🇬🇷 Poikkeuksellinen kuumuus vuodenaikaan nähden
🇬🇷 Ihania jälleennäkemisiä Kykladien saarten kanssa
🇬🇷 Kreikka on yhä vain kallistunut - ruoka ja etenkin laivaliput jatkavat kallistumistaan
🇬🇷 Paljon uimista ja rantoja! ⛱️
Kulunut viikko oli minun ja Kalastajan ensimmäinen yhteinen varsinainen loma. Vietämme paljon aikaa ulkomailla kiitos Kalastajan työn, mutta nyt olimme ensimmäistä kertaa ulkomailla loman merkeissä.
Sain vapaat kädet suunnitella matkan, ja nyt jälkiviisaana ainoa asia minkä muuttaisin, on kohteiden määrä - jo kaksi saarta oli liikaa. Tällaisia juttuja oppii, kun vihdoin lomailee yhdessä! Ihmiset ovat erilaisia ja ajanviettomieltymykset lomalla niin ikään. Siinä missä minä rakastan istua laivoissa ja siirtyä saarilta toisille, Kalastaja olisi mieluummin jättänyt pidemmät laivailut väliin ja viettänyt kunnolla aikaa yhdessä kohteessa vailla tavaroiden välipakkailun ja välisiirtymisten extra-vaivaa. Voin hyvin ymmärtää tämänkin.
Seuraavalle yhteiselle Kreikan matkalle mietimmekin kohteeksi Kreetaa, jossa on yhdellä saarella kymmenen saaren verran katseltavaa ja tekemistä..! :) Ja sinne voi lentää suoraan. Nyt lensimme Ateenaan, ja sieltä käsin matkasimme Folegandroksen ja Miloksen saarille. Folegandros on niin kaukana, että nopealla katamaraanillakin matka Pireuksesta Folegandrokselle kestää viisi tuntia (laivaa piti vielä välissä vaihtaa Miloksella).
Kreikkalainen ystäväni Marianna oli aiemmin varoittanut, että laivaliput ovat kallistuneet Kreikassa niin paljon, että osa kreikkalaisista vaihtoi tänä kesänä saarilomasuunnitelmansa manner-Kreikkaan. Lentäminen on nykyään Kreikan sisällä halvempaa kuin laivoilla matkustaminen, etenkin jos matkustaa vähänkään pidemmälle kuin Ateenan lähisaarille, tai käyttää nopeita laivoja. Tämä tarkoittaa, että ne saaret, joilla ei ole lentokenttää, tulevat todennäköisesti menettämään matkailijoita.
Kieltämättä suuni loksahti auki, kun näin lippujen hinnat välille Pireus, Milos ja Folegandros. Totta kai katamaraanit ovat aina maksaneet enemmän kuin hitaat laivat (hitailla tarkoitan tavallisia matkustajalaivoja tyyppiä Viikkari ja Silja), mutta nyt hinnat olivat aivan poskettomia! Lisäksi paluumatka on hinnoiteltu korkeammaksi kuin meno..! 😳 Menomatka Pireuksesta Folegandrokselle maksaa halvimmillaan katamaraanilla (Sea Jets) 84€, ja hitaalla laivalla 48€! Paluumatkasta sai pulittaa yli 140 euroa...! 🤯
Toinen esimerkki. Marianna kertoi, että hänen ystävänsä perheineen on lomaillut Koufonissin saarella jo 30 vuoden ajan. Tänä kesänä nelihenkisen perheen meno-paluu-laivaliput auton kanssa olisivat maksaneet yli 800€. Perhe jätti Koufonissin väliin ensimmäistä kertaa, sillä summa oli mahdoton maksaa.
Hintataso on kallistunut kaikkialla Euroopassa, mutta Kreikan hintatason muutos on ollut aivan ällistyttävä. Kymmenessä vuodessa niin majoituksen, ravintolaruoan kuin laivalippujen hinnat ovat lähes tai yli kaksinkertaistuneet. Ateenassa majoituksen hinta on jopa nelinkertaistunut.
Ajatelkaa, jos Suomessa matkailupalveluiden hinnat olisivat kallistuneet samaa tahtia..? Eihän kukaan pystyisi maksamaan sellaisia summia..! Kreikassa tavallinen keskituloinen kansa on tyystin hinnoiteltu ulos ainakin Ateenan keskustan hotelleista, ja näköjään pian myös laivareiteiltä. Vain varakkaat paikalliset tai ulkomaiset turistit voivat maksaa Ateenan hintoja. Tämä on surullista.
Jo pelkästään tavernojen ruokalistojen katseleminen on saanut minut tällä matkalla surulliseksi ja mietteliääksi. No, jos nyt ei ihan surulliseksi, niin vähintään kaihoisaksi. Kun 12 vuotta sitten aloitin jokavuotisen Kreikan saarihyppelyn, oli täysin mahdollista syödä kolmen ruokalajin ravintola-ateria viineineen alle 20€:lla, kympilläkin sai vatsansa ihan täyteen. Majoitusta sai helposti kahdella kympillä. Nyt se tuntuu silkalta unelta.
Olen tarkistanut hintoja vanhoista Kreikan matkapäiväkirjoistani, ja vielä vuonna 2017 hinnat ovat olleet tällä tasolla; olen kirjannut maksaneeni tavernalounaasta vaikkapa 12€. Sen jälkeen eurot ovat lähteneet hyvin nopeasti ropisemaan hintojen päälle.
Voitteko kuvitella, että esimerkiksi tsatsiki, tuo yleinen ja superarkinen dippi, maksaa tätä nykyä 7-8€!! Ennen se on maksanut keskimäärin 3€, kyseessähän on pelkkä kastike, johon dipataan muita ruokia.
No, tilanne on mikä on ja sen kanssa eletään nyt. Kreikan matkustelussa ei enää ole ihan sitä samaa vapauden tunnetta kuin edullisten hintojen aikaan, mutta on täällä silti ihanaa, totta kai.
Täysin poikkeuksellisesti vuodenaikaan nähden, viime viikko oli todella kuuma. Yleensä lämpötila Kreikan saarilla on syyskuun lopulla 23-25 asteen tuntumassa päivällä, ja laskee iltaisin alle 20 asteen, jopa 15 asteeseen. Iltaisin saa tyypillisesti aina vetää päälle pitkähihaista ja takkia.
Nyt minun ja Kalastajan lomaviikolla oli öisinkin 25 astetta ja päivisin 28-30 tai ylikin. Eikä yhtään tuulta. 'Tukala' on oikea sana kuvaamaan tunnetta.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän jaksan kuumuutta, ja nyt vallinnut hautova helle oli melkein liikaa. Tai olisi ollut, ellei tarjolla olisi ollut niinkin mukavaa tekemistä kuin skootterilla huristelua saarten ympäri biitsiltä toiselle :)
En tiedä, mitä ylipäänsä olisin tehnyt tuossa helteessä, jos olisin ollut matkalla yksin. Minähän en aja autoa - kiitos onnettomuuden jälkeisen trauman - enkä mitään muitakaan moottoriajoneuvoja - en rehellisesti uskaltaisi ajaa edes skootterilla. (Vuokrasin kerran Zakynthoksella mönkijän, ajoin melkein kolarin ja palautin vempeleen saman tien kiitollisena siitä, että en vahingoittanut ketään. Nämä eivät ole mua varten.) Kalastaja puolestaan rakastaa moottoripyöräilyä ja on erittäin hyvä kuski, joten hänen kyytiin uskaltauduin mielihyvin.
Niinpä vuokrasimme skootterin sekä Folegandroksella että Miloksella, ja vietimme kaikki päivät retkeillen ympäri saarta ja vilvoitellen eri biitseillä. Etenkin Miloksella skootteri oli ihan ehdoton menopeli - saari on suuri ja nähtävää riittää ihan joka puolella saarta niin kylien, uimarantojen kuin antiikin nähtävyyksienkin muodossa. Sain Miloksesta nyt huomattavasti laajemman - ja vieläkin positiivisemman kuvan - kuin edellisellä vierailulla yksitoista vuotta sitten. Myös Folegandros tuli nyt koettua kärjestä kärkeen ja paljon laajemmin kuin ensimmäisellä visiitillä.
Tulen kirjoittamaan kummastakin saaresta vielä oman postauksen. :) Oli ihanaa palata niille, ja oppia tuntemaan ne vieläkin paremmin!
Kalastaja on nyt palannut Suomeen ja minun matkani puolestaan jatkui Sporadeille. Olen parhaillaan Skiathoksella. Tämäkin on odotettu jälleennäkeminen, olin Sporadeilla edellisen - ja ainoan - kerran tasan kymmenen vuotta sitten.
Aivan erityisesti odotan Skopelosta, joka hurmasi minut vuonna 2014 luihin ja ytimiin saakka..! Skiathos on kaunis, mutta hitusen liian turistillinen minun makuuni. Vielä lokakuun alussakin täällä on vilkasta ja kadut ja biitsit täynnään brittituristeja.
P.S. Kuvassa on majapaikkamme terassi Miloksen Plakassa. Vaikka Milos tai Folegandros eivät kummatkaan ole erityisesti suomalaisten suosiossa (Folegandroksen majapaikan omistaja totesi meidän olevan suunnilleen hänen ensimmäiset suomalaiset vieraansa koskaan), kohtasimme maanmiehiä niin Folegandroksella kuin Miloksellakin.
Miloksen vuokrahuonenaapureina meillä oli nuori suomalainen pariskunta, joka sai kunnian ikuistua kaikkiin mun auringonlaskukuviin, koska jaoimme yhteisen terassin. Jos tunnistatte itsenne tästä kuvasta, niin terkkuja! :)
Jutun kuvat ovat Folegandrokselta ja Milokselta.
Oletko sinä käynyt näillä saarilla?
Kaikki juttuni yli 60 Kreikan saaresta löydät tästä saarihakemistosta.
Tästä reissusta olin haaveillut pitkään: Visby Ruotsin Gotlannissa. Tänä kesänä se viimein toteutui!
Tässä matka- ja kuvakertomukseni Visbystä. ❤️ Tiesin odottaa kaunista kaupunkia, mutta Visby oli kuvauksellisuudessaan ja tunnelmallisuudessaan aivan posketon. Odotan jo kovasti seuraavaa reissua tälle kauniille saarelle!
Muuten: minulle tuli Visby'ssä paikoin tuttu olo... Tavallaan Visbyn vanha kaupunki nimittäin muistuttaa Kreikan Rhodoksen vanhaa kaupunkia.
Kummatkin ovat keskiaikaisia, muurien ympäröimiä kaupunkeja saarella meren ympäröimänä. Kumpikin on UNESCON maailmanperintölistalla ja kauneudestaan kuuluja. Visby on kuin pohjoismainen versio Rhodoksen kaupungista. Oikeasti! :) Näin hyvin säilyneitä, kokonaan muurin ympäröimiä keskiaikaisia kaupunkeja ei nimittäin ole Euroopassa monia.
Toinen vertaus voisi olla Tallinna, ja tätä kuuleekin jonkin verran. Sekä Visby että Tallinna ovat olleet Hansakaupunkeja. Mukulakivikatuineen, vaikuttavine kirkkoineen ja komeiden kivitalojen reunustamine aukioineen Visby on kuin pikku-Tallinna, tosin merellisemmällä "flavorilla". Visby on niin pieni, että meri on lähempänä kuin Tallinnassa - itse asiassa aivan keskustan tuntumassa, ja pilkahtelee tuon tuostakin näkyviin kaupungin kukkuloilta. Visbyn rantaa seuraava pitkä promenadi vie tunnelmassaan jälleen Välimeren suuntaan - ainakin kesäisen lämpimänä päivänä.
Mun reissu oli lyhyt, vain kaksi päivää. Siinä ajassa ehti mukavasti koluta Visbyn kauniita kujia ja saada hyvän kuvan kaupungista, mutta kaltaiselleni fiilistelijälle aika oli liian lyhyt. Olisin mielelläni viipynyt ainakin kaksi päivää lisää. Näkemättä jäivät mm. kaupungin kiinnostavat museot - ja monet toinen toistaan houkuttavammat ravintolat. Tämän kesän reissu oli kuin pieni Gotlannin maistiainen, ja seuraavalla kerralla pääsee sitten syventymään Visbyn persoonaan - ja toki olisi hienoa käydä Gotlannin maaseudullakin.
💗 Ultraromanttinen
💗 Kuvauksellinen
💗 Merellinen
💗 Kuin Vanha Tallinna, Vanha Porvoo ja Kreikan saaret kohtaisivat ruotsalaisessa ulottuvuudessa
Matkustin Visby'hyn risteilyllä Ahvenanmaalta. Tässä muuten oiva vinkki merellistä pohjoismaista saarilomaa suunnittelevalle: yhdistä Ahvenanmaa ja Gotlanti! 😍 Tallink Silja on tehnyt risteilyjä Helsingistä Visby'hyn jo parina kesänä, ja Viking Line aloitti omat risteilynsä Helsingistä sekä Maarianhaminasta tänä kesänä.
Laivamatka Maarianhaminasta Visby'hyn kestää noin yhdeksän tuntia ja perillä ollaan aamulla yhdeksältä. Maissa on aikaa kahdeksan tuntia - tosin minä käytin risteilylipun vain yhteen suuntaan ja jäin Visby'hyn yöksi. Risteily tulee usein halvemmaksi kuin reittimatka yhteen suuntaan, ja hyödynnän tätä usein matkatessani Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin väliä.
Visby'n vanhaakaupunkia ympäröivä muuri komeine portteineen 1300-luvulta on kaupungin suurin nähtävyys. On todella harvinaista, että keskiaikainen kaupunginmuuri säilyy näin hyvin.
Vanhakaupunki on kompaktin kokoinen ja muurin ympäri voi hyvin kävellä päivän aikana sisä- tai ulkopuolelta. Muutamissa kohdissa muurin päälle pääsee myös kiipeämään.
Tässä näkymä Dalmanin portilta alas vanhaankaupunkiin puutalojen muodostamaan asuinkortteliin.
Turistiryhmä on juuri pujahtanut portista sisään uuden kaupungin puolelta.
Olen erittäin kiinnostunut historiasta ja kaikenlaiset vanhat rauniot ovat lapsesta saakka kiehtoneet minua. (Antiikin rauniot ovat muuten ensimmäinen syy, miksi olen halunnut aikoinani matkustaa Kreikkaan..!) Visbyssä raunioita on kaikkialla, mikä luo leimansa kaupungin tunnelmaan - ja tekee kaupungista yhä vain hurmaavamman mun kaltaiselle vierailijalle.
En ole tainnut missään kaupungissa nähdä yhtä paljon kirkkojen raunioita niin pienellä alueella kuin Visby'ssä. Raunioissa on jotain runollisen kaunista ja puhuttelevaa.
Pyhän Kaarinan kirkon vaikuttavat rauniot kohoavat Visby'n keskusaukion reunalla.
Näkymä Kramhållplats-näköalapaikalta Visby'n vanhan kaupungin sydämeen, etualalla Tuomiokirkon puisto ja taustalla Pyhän Larsin ja Drottenin kirkkojen rauniot - ja syvän sininen meri.
Kramhållplats-nimellä tunnettu näköalapaikka Tuomiokirkon yläpuolella, ja sen läheisyydessä kulkeva Norderklint-katu muuten ovat ihan parasta näköala-aluetta Visby'ssä.
Norderklint-katua reunustavat toisella puolella somat asuintalot, ja toisella puolella se rajautuu ruohikkoiseen alueeseen, josta on esteettömät näkymät yli vanhankaupungin kattojen ja kirkonraunioiden. Alue on erittäin suosittu picninc-paikka. Jos tulet tänne auringonlaskun aikaan, voit aivan erityisen hyvin ymmärtää, miksi:
Norderklint-kadun tunnelmaa. 💛
Visbyn Tuomiokirkko eli Pyhän Marian kirkko on kaupungin tunnettu maamerkki, joka näkyy lähes kaikkialle.
Vierailua kirkon sisällä voi lämpimästi suositella.
Vilkas Stora Torget on Visbyn keskusaukio. Torilla on päivittäin markkinakojuja ja aukiota ympäröivät toinen toistaan kutsuvammat ravintolat ja terassit.
Visbyn tunnelmalliset kadut, kahvilat ja kuppilat houkuttelevat ihanan kiireettömään vaelteluun.
Oma reissuni kesti vain kaksi päivää, joten kovin moneen ravintolaan en ehtinyt kaupungissa tutustua. Ne harvat, joihin ehdin, olivat huolella valitut. ❤️ Suosikkini on yllä olevassa kuvassa näkyvä rento Krönet suurine näköalaterasseineen. Tyyliltään ja tunnelmaltaan tämä paikka niin välimerellinen kuin olla voi..! Vaikka en matkustanut Visby'hyn kokeakseni Kreikkaa, en pane pahakseni, jos jokin aurinkoinen nurkkaus jossain sellaisen assosiaation herättää. ☺️
Krönetin sijainti on upea, ja ravintola on vanhan kaupungin ytimessä yksi harvoja (ellei ainoa?), josta on merinäköala. Menu tarjoaa tapas-henkistä purtavaa, joten iso nälkä kannattaa säästää toiseen ravintolaan. Krönet on paikka, jonne tullaan istumaan ja terassifiilistelemään. Tämän postauksen aloituskuva on sekin Krönetistä.
Wisby Hof eteläisen kaupunginmuurin kupeessa edustaa aivan erilaista tunnelmointia.
Täällä istutaan kodikkaasti sisäpihalla ruutupöytäliinojen ääressä - tai arvokkaammin sisällä historiallisessa rakennuksessa. Visbyn kaupunginmuuri menee konkreettisesti rakennuksen läpi..! Söin lounaaksi erinomaisia kalapyöryköitä, ja ystäväni tilasi lounasmenulta giganttisen schnitzelin, josta olisi riittänyt suunnilleen pienen perheen tarpeisiin... :D
Suosittelen tilaamaan jälkkärimenusta Wisby Ost'in juustoja. 😋 (Tai sitten voi mennä suoraan Wisby Ost'in liikkeeseen Wallersplats'illa hakemaan herkkueväät vaikka picnicille... kuten allekirjoittanut teki seuraavana päivänä..!)
Jos mielessä kutkuttelee illallinen aivan erityisen romanttisessa miljöössä, Visbyn Frimi's on oikea osoite.
Pyhän Nikolauksen kirkon raunioiden kainalossa, ihastuttavassa puutarhassa sijaitseva ravintola on niin tunnelmallinen, että itkettää. Tässä on hyvä esimerkki sellaisista paikoista ja elämyksistä, joiden vuoksi rakastan matkustaa.
Auringon laskiessa puutarha saa lämpimän oranssin kajon. Asiakkaat rupattelevat pehmeässä kesäillassa puiden alla... Pian syttyvät lyhdyt. Lapsi kurkistaa sisään rauniokirkon ovesta, uskaltaisiko sinne mennä sisään..? (Sinne saa mennä sisään. ❤️)
Pariskunta hakee drinkit ja istuu rottinkinojatuoleihin kirkon kunniaa herättävän paksun tiiliseinän kupeeseen. Kynttilälyhdyt palavat. Olisikohan Pyhän Nikolauksen kirkko 1200-luvulla osannut nähdä tähän hetkeen ja tunnelmaan..?
Apua miten ihana paikka. Haluan tulla tänne uudestaan, jotta voin kokea tämän puutarhan vielä monta kertaa..!
Koska viivyin Visby'ssä vain yhden yön, päätin satsata majoitukseen oikein kunnolla. Visby on kallis paikka, ja hämmästyksekseni totesin, että ero hotellihuoneen ja erittäin yksinkertaisen hostellihuoneen hinnassa oli naurettavan pieni.
Hotellivaraussivustolla silmiini osui sitten tämä erikoisuus: Visby Börs -hotellin Apartment Suites.
Tummanpuhuvat huoneistot on sisustettu vanhoja linnoja tai herraskartanoita muistuttavaan historialliseen tyyliin. En tokikaan olisi itselleni tarvinnut tämän kokoista huoneistoa, mutta koska kaikenlainen elämyksellisyys kiinnostaa minua - ja hintaero 10 neliön hostellihuoneeseen oli vain satasen (hostellihuoneesta ilman omaa kylppäriä tai aamiaista olisi saanut pulittaa 150€!), päädyin majoittumaan linnahuoneeseen.
Sohvalla istuu ahvenanmaalainen ystäväni Lenita, joka palasi iltalaivalla Maarianhaminaan.
Voi sanoa, että ehkäpä erityislaatuisin majoitus, jossa olen koskaan majoittunut - Santorinin luolatalon ohella..! Börs-hotellissa on myös moderneja, tavanomaisia hotellihuoneita, mutta jos kaipaa jotain erityistä ja tavallisesta standardista poikkeavaa, Sekelsvit-nimellä kulkevat huoneistot todellakin tarjoavat sitä.
Huoneistot on nimetty Gotlannissa vaikuttaneiden historiallisten henkilöiden mukaan. Minun huoneistoni oli Ellen & Johnnys. 1860-luvulla syntynyt Ellen von Hallwyl oli Ruotsin ensimmäisiä naispuolisia ammattitaiteilijoita ja työskenteli kuvanveistäjänä. Aviomies Johnny Roosval puolestaan oli tarinan mukaan köyhä opiskelija ja puolisoaan 12 vuotta nuorempi, ja pariskunnan avioliitto aiheutti aikanaan suuren skandaalin. Hotellihuoneessa on kirjoja, jotka kertovat pariskunnan myrskyisästä yhteiselosta.
Ellen & Johnny -huoneistossa on kaksi kerrosta, keittonurkkaus sekä vuoteet kolmelle ja mahdollisuus lisävuoteeseen. Isommalla porukalla huoneen hinta olisi ollut jopa edullinen.
Aamiaisesta on sanottava, että se oli asteen arkinen odotuksiin nähden. Kun puitteet ovat linnamaiset, sitä odottaisi aamiaistarjoiluunkin erityislaatua.
Börsin aamiainen oli kuitenkin hyvin "peruskauraa", ei mitään perusbuffetista poikkeavaa. Palvelu oli hieman töykeää ja kahvi... no, se oli harmillisesti suorastaan pahanmakuista. Tarjolla oli ainoastaan suodatinkahvia yhdellä vahvuudella. Jos jokin, niin hyvä kahvi olisi minulle tärkeä asia hotelliaamiaisessa.
Aamiaishuone kuitenkin oli upea! Sain kuulla, että se on, uskokaa tai älkää - - vanhan elokuvateatterin sali.
Jos/kun vanhankaupungin vilskeestä saa tarpeeseen, ovat Visbyn uimaranta sekä rantapromenadi vain kivenheiton päässä. Aivan ihana ulkoilualue!
Jos kaipaa vihreyttä, tunnettu Almedalenin puisto sekä Kasvitieteellinen puutarha sijaitsevat rantapromenadin ja vanhankaupungin välissä.
Visby on pohjoismainen keskiaikainen helmi, ja samalla saaristokohteiden helmi.
Miten ihanaa löytää lähimatkailuun soveltuva paikka, jossa yhdistyy historiallisen kohteen arvokas tunnelma, rentous, idyllisyys sekä merellinen, suomalaiseen saaristoon verrattuna jopa välimerellinen saaristo-vibe. Juuri tuo välimerellisyys yllätti erityisesti. Onko meri täällä eri värinen ja intensiivisemmän sininen kuin Suomen Saaristomerellä..? Onko valo täällä autereisempi ja lämpimämpi...?
Ei sillä väliä - ihastuin!
Visby oli juuri niin kaunis kuin odotin
- mutta vieläkin tunnelmallisempi.
Tills vi ses igen!
.
(P.S. Jatkoin Visby'stä manner-Ruotsiin. Voin kertoa, että nämä laivat ovat kalliita..! Kolmen tunnin lauttamatkasta Visby'stä Nynäshamniin sai maksaa enemmän, kuin risteilystä Ahvenanmaalta Visby'hyn, lippu kustansi 82€!! Olin kuullut, että nämä laivat ovat kalliita, mutta että näin kalliita..!)
Vihdoin tämä tuli koettua: talvisesongin matka Kreikkaan. Ja kreikkalainen hiihtokeskus!
Valitsin kohteeksi Kreikan tunnetuimpiin talvikohteisiin kuuluvan, Parnassos-vuoren etelärinteellä sijaitsevan Arachovan, joka kauneutensa ohella on tunnettu myös Delfoin ja Parnassoksen hiihtokeskuksen läheisyydestä.
Jos olet käynyt Ateenasta käsin Delfoin päiväretkellä, olet todennäköisesti ajanut Arachovan läpi.
Arachova tunnetaan Kreikan ”talvi-Mykonoksena”. Se on trendikäs kohde, jonka idyllisessä eleganssissa paikallinen jetset käy viikonloppuisin nauttimassa vilkkaasta yöelämästä sekä Parnassoksen laskettelumahdollisuuksista. Jos haluat kokea rauhallisen Arachovan, tule viikolla.
Arachovaan, kuten oikeastaan kaikkiin manner-Kreikan kohteisiin, pääsee parhaiten omalla vuokra-autolla. Bussejakin sinne kulkee, mutta kaukobussiliikenne Kreikassa on yhä toivottoman vanhanaikaista ja sen hyödyntäminen vaatii hermoja ja vaivannäköä.
Miesystäväni eli Kalastajan piti lähteä tälle matkalle mukaan, mutta työasiat peruuttivat matkan hänen osaltaan viime tingassa. Näin ollen sain hyvästellä vuokra-auton mahdollisuudet – itsehän en aja kiitos auto-onnettomuustrauman ja sen myötä kuihtuneen ajotaidon vuosia sitten.
Kreikan kaukobussiliikenteestä on hyvä tietää, että maan bussiyhtiöillä ei ole yhtenäistä varaus- ja infojärjestelmää kuten meillä Matkahuolto. Kullakin Kreikan hallinnollisella alueella on oma itsenäinen KTEL-bussiliikenneyhtiönsä, ja saadakseen tiedot tietyn alueen bussiyhteyksistä, on otettava yhteys kyseisen alueen KTELiin. Monissa tapauksissa soittaminen on ainoa vaihtoehto – nettisivujen tiedot ovat häkellyttävän vaillinaisia, tai tiedot saattavat olla vain kreikaksi. Jotkin yhtiöt tarjoavat mahdollisuuden ostaa lipun netistä, toiset eivät. Ateenasta liikennöivä KTEL Attikis esimerkiksi ei tarjoa.
Itse jouduin lopulta pyytämään kreikkalaista ystävääni soittamaan Fokidan alueen KTEL-yhtiöön, koska netistä ei löytynyt Ateena-Arachova-bussiaikataulua.
Oman sekavuutensa keittoon lisää se, että Ateenassa on useita bussiasemia, jotka palvelevat eri alueille suuntautuvaa liikennettä. Eivätkä nämä asemat sijaitse ydinkeskustassa, joten niihin hankkiutumisensakin on oma ohjelmanumeronsa.
(Saarihyppely on satakertaisesti helpompaa toteuttaa Kreikassa kuin bussimatkailu, sillä laivayhtiöiden online-varausjärjestelmät ja aikataulut ovat modernit ja toimivat. 🥳)
Pääsin itse lopulta yhden paikallisjunan, metron ja runsaan kilometrin kävelyn jälkeen onnellisesti perille Ateenan Liosionin KTEL-asemalle. Kaikki kyltit bussiasemalla ovat kreikaksi ja aika tuntuu pysähtyneen 50-luvulle. Lippuluukulla virkailija hädin tuskin puhui englantia, mutta sain onnistuneesti ostettua menopaluulipun Arachovaan.
Kaukoliikenteen bussit Kreikassa ovat ihan hyvätasoisia perusbusseja, mutta WC:tä niissä ei ole. Bussi tekeekin matkalla säännöllisiä WC- (ja kahvi)taukoja.
Perille Arachovaan päästiin kahden tunnin ja 45 minuutin matkanteon jälkeen.
Noin puoli tuntia ennen Arachovaa, bussin kavutessa ylemmäs vuoristoista tietä, saavutimme lumirajan. Se oli jännä hetki..! Yhtäkkiä tienpientareilla oli lunta. :)
Kun bussi saapui Arachovaan, saatoin vain huokaista ihastuksesta. Maisemat olivat yhtä kauniit kuin ennakko-googlailut olivat antaneet odottaa. Arachovan sijainti lumihuippuisen Parnassoksen rinteillä on todella kuvauksellinen.
Kävelin majapaikkaani, jonka olin lopulta varannut vain pari viikkoa aiemmin. Ottaen huomioon Arachovan maineen jetsetin suosimana ”Mykonoksena”, majoituksen hinnat olivat varsin kohtuullisia, jopa edullisia. Luksustakin kylästä löytyy, mutta myös vaihtoehtoja budjettimatkalaiselle. Oma pensionaattini maksoi 53€ / yö ja sen sijainti ei olisi voinut olla parempi. Perinteisessä 1780-luvun talossa sijaitseva pensionaatti on aivan kylän keskustassa muutama rappunen ylös pääkadulta.
Purin tavarani huoneeseen ja lähdin oitis tutustumaan ympäristöön.
Saapuessani Arachovaan kaduilla oli lunta - mutta se suli pois kolmantena päivänä.
Oli lounasaika, ja panin heti merkille hiljaisuuden kaduilla sekä ravintoloiden tyhjyyden. Missä kaikki olivat..? Toisaalta – bussinikin oli lähes tyhjä, joten hurjaa kansanvaellusta Arachovaan kyseisenä keskiviikkoaamuna ei voinut todistaa. Olin kuullut että Arachova on vilkkaimmillaan viikonloppuisin, mutta ihan näin uneliasta tunnelmaa en odottanut viikolla.
Keskityin orientoitumaan, kuvaamaan ja ihailemaan maisemia ja päätin syödä vasta myöhemmin. Tyhjät tavernat eivät varsinaisesti houkutelleet, - maisemat kylläkin.
Kaduilla oli lunta ja paikoin myös jäätä, piti kulkea varovasti, ettei liukastunut. Asteita päivällä oli +2 ja säätietojen mukaan lunta oli viimeksi satanut edellisenä päivänä.
Kävelin pääkadun päästä päähän, kurkistelin sisään myymälöihin ja siksakkailin sivukujille. Kaunista ja hiljaista.
Nousin kaupungin pisimmät raput ylös Arachovan laelle Agios Giorgioksen kirkolle. Melkein parin metrin välein piti pysähtyä kuvaamaan.
Panin merkille, että osa talojen välissä puikkelehtivista kapeista mukulakivikujista, joita olin pitänyt kävelykatuina, olivat myös autoliikenteellä. Huh, millaistahan täällä on ajaa...
Perillä kirkolla olisi melkein tarvinnut luistimet: kirkon pihan varjoisa puoli oli kuin yksi suuri jääkenttä.
Puoli neljältä päädyin viimein nälän kurniessa tavernaan, jonka valitsin oikeastaan maiseman takia: To Arhontiko sijaitsee pääkadulla kulmauksessa, josta on kenties kaupungin parhaat maisemat alas laaksoon, ympäröiville vuorille sekä Arachovan maamerkkinä tunnetulle kellotornille.
Ravintolassa oli saapuessani muutamia seurueita, joten en joutunut ruokailemaan ihan yksinäni. (Vaikka tykkään matkustaa yksin, en tykkää syödä tyhjässä ja hiljaisessa ravintolassa.)
Tilasin salaatin paikallisella formaella-juustolla, joka on Arachovan alueen tunnettuja ruokalajeja. Lampaan- tai vuohenmaidosta valmistettu formaella on puolikovaa, mietoa juustoa joka tarjoillaan tyypillisesti grillattuna tai saganaki-pannussa paistettuna. Ai jestas että juusto oli hyvää..! Sitä oli salaatissa vähänlaisesti, ja sitä oli tilattava lisää. Formaella on pehmeämpää ja vähemmän suolaista kuin halloumi, ja kerrassaan herkullista.
(Yllä oleva kuva on toisena päivänä nauttimastani saganaki formaella -annoksesta, en voinut kuvata salaattia, kun puhelimesta loppui akku. 😅)
Neljän aikaan ravintola alkoi täyttyä ja oli lähtiessäni jo melkein täynnä. Ihmettelin ilmiötä – eihän tämä ollut lounas- eikä toisaalta illallisaikakaan..?
Sain siihen selityksen seuraavina päivinä: valtaosa Arachovaan saapuvista vierailijoista on päiväsaikaan hiihtokeskuksen rinteissä, ja syövät palattuaan alas kylään.
Hiihtokeskus sulkeutuu viikolla kolmelta ja viikonloppuisin neljältä, ja tuntia myöhemmin Arachovan tavernat täyttyvät nälkäisistä laskettelijoista. Ylhäällä rinteessä on joitain ruokailumahdollisuuksia, mutta koska hinnat ovat kalliit ja ruoan taso vähän Ylläksen luokkaa, ihmiset syövät rinteessä tyypillisesti omia eväitä ja satsaavat yhteen ravintola-ateriaan päivässä. Joka on heti rinteiden sulkeuduttua. Illalla ei enää syödä ravintolaillallista, vaan mennään baareihin drinkeille ja napostellaan kenties jotain pikkusuolaista.
Illasta puheen ollen - on vaikea sanoa, onko Arachova kauniimpi valoisaan vai hämärän aikaan. Hämärä taitaa lopulta voittaa..! 😍 Pimeän laskeutuessa ja katuvalojen syttyessä kaupunki on vastustamattoman tunnelmallinen.
Kuvissa näkyy meininki - tai sen olemattomuus - keskiviikkoiltana. Lauantaina samaan aikaan kadulla hädin tuskin mahtui ottamaan kuvia..! Arachova on viikonloppuisin täysi vastakohta arkipäivien uneliaisuudelle.
Seuraavana päivänä minulle selvisi, ettei Parnassoksen hiihtokeskukseen mene bussia ja taksi olisi ainoa vaihtoehtoni, jos haluaisin siellä käydä. Totta maar haluan nähdä kreikkalaisen hiihtokeskuksen, kun olen tänne talviaikaan tullut! Olin paikallisbussittomuutta vähän aavistellutkin, tämähän on tuttu ilmiö myös Kreikan saarilla.
Olin yrittänyt etukäteen selvitellä Parnassoksen hiihtokeskuksen mahdollisuuksia ei-laskettelevalle, mutta se osoittautui vielä hankalammaksi kuin KTEL-bussiyhteyksien ja aikataulujen selvitys. Olin löytänyt mainintoja, että alueella pitäisi olla myös hiihtolatuja sekä talvivaellus- & lumikenkäilyreittejä, mutta tiedot olivat hyvin epämääräisiä eikä mikään lähde varsinaisesti neuvonut, kuinka laduille ja ulkoilureiteille pääsee.
Ei-lasketteleva vierailija pääsee Parnassoksella joka tapauksessa nauttimaan maisemista ja Kreikan talvitunnelmasta vähintään gondolihissillä.
Hiihtokeskuksen virallisilla sivuilla hiihtoa ja vaellusta ei sanallisesti mainita, mutta rinnekarttaan on merkitty reittejä nimikkeellä ”Ski trail” ja ”Path”. Toisaalta – nämä reitit kulkevat aivan samalla alueella kuin laskettelurinteet, enkä uskonut, että hiihtolatu missään tapauksessa kulkee laskettelurinteiden rinnalla. Kartta tai muut tiedon muruset eivät tehneet minua hullua hurskaammaksi, joten asia selviäisi vasta paikan päällä.
Odotuksen tunne oli suuri, kun perjantaiaamuna istuin taksin kyytiin ja lähdimme kohti Parnassosta. Ystävällinen taksikuskini Tasos kertoi harrastavansa itsekin laskettelua ja muuttaneensa Ateenasta Arachovaan rennomman elämäntyylin ja viileämmän sään perässä. Hän kertoi, ettei lämpötila kesälläkään nouse vuoristossa tukalan kuumaksi.
Mitä ylemmäs ajoimme, sitä enemmän ympärillä oli lunta. Jännittävää..! Tasos kertoi, että tänä vuonna lunta on kuitenkin paljon vähemmän kuin normaalisti. Paras sesonki oli ollut vuonna 2021, jolloin lunta oli tullut niin paljon, että sesonki hiihtokeskuksessa kesti marraskuusta toukokuuhun.
Parnassoksen hiihtokeskus sijaitsee 1650 – 2260 metrin korkeudessa ja jakautuu kahteen puoleen; Kellariaan ja Fterolakkaan. Fterolakkan rinteet ovat vaativampia, Kellaria taas on ”koko perheen” paikka isoine ravintolakeskuksineen ja aloittelijallekin sopivine rinteineen. Kellaria on hiihtokeskuksen pääalue ja sinne suuntaavat myös kaltaiseni ei-laskettelevat vierailijat.
Rinteitä Parnassoksella on 23 ja hissejä 17, joista gondoleita viisi.
Perillä hiihtokeskuksessa näytti ihan – hiihtokeskukselta! 😊
Tasos oli neuvonut minua vuokraamaan välineet Kellaria 1950 -alueelta, joka on gondolihissin ensimmäinen pysäkki ja jossa myös Kellarian ravintolakeskus sijaitsee.
Rinteiden alueet on nimetty korkeutensa mukaan: parkkipaikka, lipunmyynti ja ensimmäinen välinevuokrauspiste sijaitsevat alueella Kellaria 1750, ravintolat, toinen välinevuokraus ja pienten lasten harjoittelumäet sijaitsevat Kellaria 1950 -alueella. Kellaria 2250 -alueella on gondolihissin ylin pysäkki sekä Alppi-tyylinen rinnebaari aurinkotuoleineen.
Hiihtokeskuksen korkein kohta sijaitsee 2260 metrissä, eli triplasti korkeammalla kuin esimerkiksi Yllästunturin huippu.
Kun saavuin lipunmyyntijonoon, vieressä venyi pitkä jono välinevuokraamoon. Tämä ei yllätä, koska kuvittelisin, että harva kreikkalainen omistaa omat sukset.
Ostin gondolilippuni ja sitten mentiin. :) Tuntui niin kutkuttavalta viimein lipua lumisten vuoristomaisemien halki… Kreikassa! Tähyilin hissistä, näkyisikö maastossa karttaan merkittyjä ’ski trail’ -reittejä, mutta laduista ei ollut tietoakaan ja näin vain laskettelijoita. En ollut nähnyt minkäänlaisia hiihto- tai vaellusreiteille ohjaavia opasteita myöskään hiihtokeskuksen parkkipaikan ja lipunmyynnin ympäristössä. Aloin epäillä, että ladut jäisivät mysteeriksi.
Kellaria 1950 -alueella minua odotti iloinen, ihana ja tarttuva hiihtokeskuksen tunnelma.
Aurinko paistoi huippujen yllä, lumi kimmelsi, ravintolakeskuksen terassilla soi letkeä musiikki, ruokakojuilla jonotettiin soppaa ja makkaraa, aurinkotuoleilla rupatteli rennosti ihmisiä. Perheitä, kaveriporukoita, kaiken ikäisiä lapsia suksineen tai pulkkineen – tai jalkaisin – tulossa ja menossa.
Vaikka ei välittäisi tippaakaan talviurheilusta, uskon, että rinteiden tunnelma maisemineen ja iloisine ihmisineen vetoaa moneen. ❤️
Kurkistin välinevuokraamoon vain kohdatakseni vielä pidemmät jonot kuin alhaalla. Okei, taidan luovuttaa. Koska koko hiihtokeskusprojektini kutistui vuokra-autottomuuden takia vain yhteen vierailuun, käyttäisin sen yleisesti paikkaan tutustumiseen ja gondolihisseillä huristeluun. Jos täällä latuja on, ne on hyvin kätketty.
Niin sitten kiertelin rinteitä hisseillä.
Kävin ylimmällä huipulla nauttimassa lasillisen glühweinia ja Fterolakkan puolella tsekkaamassa, miltä vaikeammat rinteet näyttävät. Olivat kieltämättä jyrkempiä kuin Kellarian puolella.
Hisseissä oli ainoastaan laskettelijoita ja välillä sain osakseni vähän kummeksuvia katseita, mutta kaulassani roikkuva iso järjestelmäkamera kenties viestitti, että olen joku toimittaja tekemässä täällä juttua. 😁
Fterolakkan rinneravintolassa oli lähes tyhjää, ja siellä sain tilaisuuden jutella henkilökunnan kanssa. Kukaan heistä ei tiennyt mitään hiihtoladuista. Sen sijaan sain kuulla olevani toinen suomalainen, jonka he ovat Parnassoksella koskaan tavanneet, ja sen kunniaksi minulle – ja koko baarin henkilökunnalle - tarjottiin happy hour -kierros.
Kun ouzo-lasiani yhä vain täytettiin, totesin, että minun pitää vielä selvitä tästä takaisin hissiin ja Kellarian puolelle. Päässä kieltämättä heitti kun lähdin….
Tylsää kyllä hiihtokeskus sulkee viikolla jo kello 15, mitä en voi ymmärtää, koska porukkaa piisasi ja aurinkokin laskee vasta 17.50. Viikonloppuisin aukioloaika on vain tunnin pidempi.
Taksikuskini tuli hakemaan minut kello 15, ja oikeasti harmitti lähteä niin aikaisin. Olisin viihtynyt iltaan asti! Niin sitä voi rinteessä viihtyä ilman suksiakin! ☺️
Vietin Arachovassa neljä päivää. Tämä oli enemmän kuin riittävä aika, sillä kaupunki on lopulta aika pieni, ja varsinainen keskusta on yhtä kuin kaupungin halki kulkeva runsaan kilometrin mittainen pääkatu. Joka onkin muuten mielenkiintoinen, sillä se on ainoa kaupungin läpi kulkeva tie, mutta niin kapea, ettei kaksi bussia mahdu ohittamaan toisiaan. Kiinnostaisi tietää, miten esim Delfoin ja Ateenan suunnista tulevat turistibussit ratkaisevat tämän kohdatessaan Arachovassa...
(Arachova on muuten kreikkalaisittain tosiaan kaupunki, ei kylä. Asukkaita siellä on noin 2700.)
Arachova tarjosi mielenkiintoista vaihtelua saari- ja ranta-Kreikalle ja loputtomiin photo opportunityja kaltaiselleni kamerahirmulle. Paikallinen arkkitehtuuri viehättää ja vuoristoiset maisemat lumoavat joka käänteessä. Kaupunki oli kokonaisuutena ehkä vielä kauniimpikin kuin odotin, mutta toisaalta myös pienempi.
Ruoan suhteen ravintoloiden valikoima oli oman ruokavalioni näkökulmasta suppeampi kuin rannikkoseudulla. Arachovan ravintolat pursuavat lihaa, ja kalaa on tarjolla hyvin vähän. Oikeastaan myös perinteisiä mayirefta/ladera-tyyppisiä kasvisruokia oli aika vähän, mutta tämä varmasti liittyy sesonkiin. (Lue lisää kreikkalaisesta keittiöstä täältä. 🥗) Kerrankin oli myös pakko todeta, että tomaatit eivät olleet erityisen herkullisia..! Ystäväni Marianna sanoi jo marraskuussa Thessalonikissa, että älä tilaa horiatikia, tomaatit ovat nyt ihan kamalia..!
Ravintoloiden hintataso oli kallis – mutta palatessani Ateenaan totesin, että sama taso on nykyään sielläkin keskustassa. Ravintolaruoan hinta Kreikassa on noussut covidin jälkeen keskimäärin 50%.
Harmittelen yhä, ettei Kalastaja päässyt mukaan ja vuokra-autoilun mahdollisuus jäi pois. Ilman autoa kaksi päivää alueella riittää mielestäni mainiosti. Jos matka olisi toteutettu alkuperäisen suunnitelman mukaan, olisimme viipyneet Arachovassa 5-6 päivää ja vierailleet lähialueen kylissä kuten pittoreskissä Galaxidissa, alueen pääkaupungissa Livadiassa ja vesiputouksistaan tunnetussa vuoristokylä Agorianissa.
*
Lopuksi vielä sana Ateenan talvesta: kylmää Ateenaa en päässyt kokemaan, sillä siellä oli Arachovasta palatessani 18-20 astetta lämmintä ja aurinko paistoi täydeltä terältä..! Kaduilla näkyi turisteja jopa sortseissa. 😎
Matkan viimeisenä iltana Ateena tarjosi aikamoisen auringonlaskun, tässä kuvassa ei tosiaan tarvinnut filttereitä:
*
Kiitos Arachova, oli ilo tutustua!
Thessaloniki.
Olen nyt ollut kaupungissa neljä päivää ja miettinyt, mitä Thessalonikista kirjoittaisin.
Tämä on samalla hyvin tuttu ja hyvin erilainen Kreikka-kokemus minulle.
Tavallisesti minun on helppo saman tien kirjoittaa fiiliksiä paikasta, johon matkustan. Heti tulee tunteita ja kokemuksia, joita tekee mieli jakaa. Yleensä se on heti jotain... voimakasta. Se voi olla ylenpalttisen ihanaa tai sitten jotain täysin muuta kuin mitä odotti, syvästi hämmentävää, kuten vaikka viime keväänä Ikarian saarella, jossa kokemukseni oli niin kaukana odotuksista kuin olla voi.
Mitä sanoisin Thessalonikista nyt viidentenä päivänäni?
Thessaloniki on kokemuksena kuin Tampere.
Muiltakin osin kuin siksi, että se sattuu Tampereen tavoin olemaan maansa toiseksi suurin kaupunki. Ja hyvin hip. (Kuten Tampere! 😌)
Yritän selittää. Thessaloniki on tosi mukava kaupunki, täällä on hyvä fiilis. Täällä on kotoisaa, tyylikästä ja kiinnostavaa. Thessalonikissa ei ole mitään ikävää, ei mitään, mistä voisi sanoa, että tämäpä oli pettymys. (Jos ei lasketa rantakadun meren puoleista osaa, mutta jätetään se toiseen kertaan 😅 ) Silti, täällä ei myöskään ole mitään, mikä olisi heti lumonnut minut. Ei mitään, mikä tuntuisi aivan erityiseltä - joka veisi kokemuksen "tavanomaisen mukavan Kreikan" yläpuolelle. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.
Juuri näin tunsin Tampereellakin ensimmäiset, no, melkein 10 vuotta. Vei aikaa, ennen kuin kasvoin sisään Tampereeseen ja muodostin tunnesiteen kaupunkiin. Nyt näen Tampereella lähes pelkkää kauneutta ja tunnelmaa. Näen, mikä kaupungissa on erityistä ja miksi se ei ole kuten mikään muu kaupunki Suomessa. Tampere on *mmetin hieno mesta.
Thessaloniki ehkä vaatisi saman ajan, jotta voisin tuntea niin. Nyt se on: mukava kaupunki johon on kiva tutustua. Ja: kaupunki, johon matkustin sisareni kanssa ja sisareni takia, se tietysti tuo kaupunkiin erilaisen siteen kuin muihin paikkoihin Kreikassa. On harvinaista, että vietän aikaa Kreikassa muussa kuin omassa tai paikallisessa seurassa.
(Täytyy sanoa, että on ollut aivan mahtavaa jakaa sisareni kanssa tämä reissu. Vaikka vietämmekin päivät omassa ohjelmassamme. Sisareni on idolini. Hänen kanssaan on hienoa viettää aikaa. ❤️)
Neljän päivän kokemuksella Thessaloniki ei siis liittynyt suosikkipaikkoihini Kreikassa. Vaikka kaupungissa ei ole mitään "ikävää".
Ja tiedättekö mitä, huomaan, että minusta on jopa vaikea kirjoittaa tämä. Tajusin yrittäessäni aloittaa tätä kirjoitusta, että jossain pääni perukoilla kuvittelen, että ihmiset haluaisivat aina kuulla kimaltavaa hehkutusta tai ainutlaatuisia fiiliksiä tai superduperjänniä seikkailuja matkakohteista. Juuri siksi olin jarruttanut tätä kirjoitusta. Mun seikkailullisin osuus oli päästä tänne. Sen jälkeen täällä on ollut tasaisen mukavaa ja tavallista.
Ei varmaankaan pidä paikkaansa, että ihmiset aina haluaisivat kuulla pelkkiä yltiöpäisiä rakkaustarinoita lomakohteista. Vai mitä sanotte? Jostain syystä kuitenkin emmin kirjoittaa kokemuksestani. Voiko iki-ihanasta Kreikasta joskus sanoa, että täällä on ihan tavallisen kivaa?
Nyt voi, tai pitää. Mutta - se ei tarkoita, etteikö Thessaloniki voisi eri olosuhteissa muodostua tunnetasolla Tampereeksi. 💕 Meillä vain ei ole samaa aikaa kaikille paikoille. Tai monillekaan asioille; ihmisille, hajuvesille, viinille.... Jotkin asiat avautuvat ja paljastavat todellisen luonteensa vasta vuosien tutustumisen jälkeen.
Betoninen. Aivan kuten Pireus, Ateenan satamakaupunki. Vähän vihreää, paljon betonia.
Tiheä. Thessalonikin keskustassa on suhteellisen vähän suuria aukioita ja puistoja. Tämä tuo kaupunkiin ahtaan tunnelman. Mikä ei ole välttämättä huono asia, sillä se on myös eksoottista ja luo hyvin kreikkalaisen tunnelman; kaikkialla Kreikassa niin pikkuruiset kylät kuin suuremmat kaupungit rakennetaan hyvin tiheästi.
Vaikuttava. Thessalonikin keskustan upea, palatsimaisten rakennusten reunustama Aristoteleen aukio sekä samanniminen leveä bulevardi kuuluvat hienoimpiin kaupunkirakenteisiin mitä olen missään nähnyt. Tämä on Thessalonikin "henkitorvi" ja antaa kaupungin hengittää. Aristoteleen katua myöten aurinko valaisee kaupungin.
Hip. Kyllä, kaupunki on hip, miten ikinä tämän nyt haluaa suomentaa. Thessalonikilaiset huokuvat tyyliä ja asennetta, ja koska kaupunki on vähemmän turistillinen kuin Ateena, paikallisten oma tyyli erottuu selkeämmin katukuvassa. Mulla on täällä erittäin nukkavieru olo Haglöfs-hupparissani. 😁
Kaupungissa on todella makeita iltaelämään keskittyneitä ravintola-alueita, joiden ränsistynyt charmi ei epäilemättä ole kaikkien mieleen, mutta minuun se uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.
Kuten Ateenassakin, suositut iltaelämän alueet ovat täynnään omalaatuista katutaidetta joiden vaikuttavuus korostuu tunnelmallisessa valaistuksessa, pimeän laskeuduttua. Esimerkiksi Ladadikan aluetta ei meinaa päiväsaikaan tuntea samaksi kuin iltaisin.
Etualalla moderni Thessaloniki, taustalla kukkuloilla Ano Poli
Thessaloniki jakautuu karkeasti sanottuna kahteen alueeseen: meren äärellä levittäytyvään moderniin kaupunkiin, joka muodostaa noin 80% kaupungista ja vanhaan kaupunkiin, Ano Poliin, joka sijaitsee ylhäällä kukkuloilla. Moderni Thessaloniki on yhtä tasaista ruutukaavaa ja tikkusuoria katuja reunustavat muurimaisena rintamana 7-9-kerroksiset kerrostalot.
Toisin kuin Ateenassa, täällä ruutukaavaa eivät puhko mäet, puistot tai antiikin aikaiset torit. Ateenassa kaupunki pilkkoutuu omiin helposti hahmotettaviin osioihinsa kiitos kukkuloiden, suurten arkeologisten alueiden ja tunnettujen monumenttien, Thessalonikissa ei tällaisia ole, joten moderni keskusta on yksi suuri katujen tilkkutäkki. On täälläkin arkeologisia kaivauksia ja historiallisia raunioita, mutta ne puristuvat pieniin kortteleihin modernien talojen keskelle.
(Uskon, että Thessalonikissa pidempään aikaa viettäneet voivat olla eri mieltä. Tällaisena kaupunki kuitenkin minulle näyttäytyy tällä aikaulottuvuudella.)
Olin ajatellut kirjoittaa pienen päiväkirjan mun Thessalonikin päivistä. Tästä tulikin nyt erilainen kirjoitus. :)
Taidan kirjoittaa päiväkirjani vasta matkan jälkeen - vielä on kaksi kokonaista päivää jäljellä.
Ja tänä iltana saapuvat ystäväni Ateenasta, Marianna ja hänen miehensä Vasilis. Voihan olla, että heidän kanssaan näen Thessalonikin aivan eri vinkkelistä. 🩷
Tässä muuten on toinen lempialueeni Thessalonikissa: vaatimaton satama-alueesta kulttuurikeskukseksi muuttunut Old Port. Vaikka tämä kuva ei mitenkään edusta Thessalonikin tyypillistä maisemaa, se jotenkin tiivistää kokemukseni: täällä ei ole mitään ikonista ja säihkyvää, mutta kotoisa ja mukava tunnelma. ❤️
Vähän Kreikka-kuulumisia :)
Minunhan oli tarkoitus tehdä seuraava Kreikan matka syys-lokakuussa, olisin siellä just nyt, mutta suunnitelmat muuttuivat.
Siirsin syksyn lennot tammi-helmikuulle ja nyt viimein aion kokea mun talvi-Kreikan! Kohteena tulee olemaan vuoristokapunki Arachova ja sen läheisyydessä sijaitseva Parnassos-vuoren hiihtokeskus. ❄️⛷️ Vähän erilaista Kreikkaa siis luvassa! :)
Talvimatkan lisäksi mulle pätkähti tilaisuus - tai sanotaanko spontaani inspiraatio - lähteä marraskuussa Thessalonikiin!
Sisareni pääsee stipendin kautta Thessalonikiin työstämään erästä taideprojektia, ja tämän kuullessaan isosiskon päässä syttyi heti lamppu - no määkin voisin tulla! 😍 Niin sitten klikkasin eilen ostoskoriin Ryanairin lennot Tukholmasta Thessalonikiin, ja ei kun menoksi :) Reissu on marraskuun puolessa välissä.
Thessaloniki on jo pitkään ollut mun to do -listalla, ja nyt siihen tarjoutui mukava sysäys.
Thessalonikia voi pitää "Kreikan Tampereena", onhan se Kreikan toiseksi suurin kaupunki ja Tampereen tavoin eloisa, trendikäs ja aikaansaava yliopistokaupunki. Thessalonikia hehkuttavat aivan erityisesti ruokaharrastajat, siellä on kuulema Ateenaakin kuumempi ravintola-scene.
Kaltaiselleni veden läheisyyttä rakastavalle Thessaloniki tarjoaa potentiaalisesti Ateenaa viehättävämmän keskustan; siinä missä Ateenassa saa hypätä ratikkaan tai metroon ja matkata 30-45 minuuttia päästäkseen meren rantaan, Thessalonikin keskusta on meren rannassa ja kaupungin pääkatu on pitkä Nikis-rantabulevardi. Netin kuvissa rantabulevardi ei mielestäni pääse kuitenkaan oikeuksiinsa, ja odotankin suurella uteliaisuudella, millaisen vaikutelman Thessaloniki lopulta antaa livenä. :)
Täytyy sanoa, että tuntuu muuten tosi hassulta mennä parin vuosikymmenen jälkeen Kreikassa kohteeseen, joka ei olekaan millään lailla tuttu. Kun matkustan Kreikkaan, lennän aina Ateenaan, joka on tuttu kuin lempifarkkujen taskut ja siellä osaa vaikka unissaan siirtyä lentokentältä cityyn ja sieltä Pireuksen satamaan ja oikeaan laivaan. Thessalonikista en tiedä mitään, ja pitää googlata, miten pääsen lentokentältä majapaikkaan. Tää on mulle pitkästä aikaa hyvin erilainen Kreikka-kokemus!
Kreikasta puheen ollen...
Mun yläpalkin Kreikka-hakemisto edistyy.
Läpikäytävänä on sadoittain postauksia joten tässä menee aikaa, mutta nyt valikosta löytyy jo muutama saariryhmä sekä Kykladeista mun suosikkisaaria kuten Paros, Amorgos ja Santorini.
Tulevaisuudessa pikavalikkoon tulevat kaikki Kreikan saariryhmät ja niiden alle saaret, joilla olen vieraillut. Näin Kreikasta kiinnostuneet lukijat voivat entistäkin nopeammin löytää heille relevanttia sisältöä :)
Mobiilissa valikko näyttää tältä.
On kyllä kivaa, kun voi vuosien jälkeen taas näprätä itse linkkejä ja toimivuuksia blogiinsa. ❤️ Pienet ja tärkeät ovat ihmisen ilot.
Mutta Kreikka - se on suuri ilo. 🤗
P.S. Tämän postauksen kuvat ovat Ateenasta.
