Talvimatka Kreikkaan - Arachova & Parnassoksen hiihtokeskus

Vihdoin tämä tuli koettua: talvisesongin matka Kreikkaan. Ja kreikkalainen hiihtokeskus!

Valitsin kohteeksi Kreikan tunnetuimpiin talvikohteisiin kuuluvan, Parnassos-vuoren etelärinteellä sijaitsevan Arachovan, joka kauneutensa ohella on tunnettu myös Delfoin ja Parnassoksen hiihtokeskuksen läheisyydestä.

Jos olet käynyt Ateenasta käsin Delfoin päiväretkellä, olet todennäköisesti ajanut Arachovan läpi.

Arachova tunnetaan Kreikan ”talvi-Mykonoksena”. Se on trendikäs kohde, jonka idyllisessä eleganssissa paikallinen jetset käy viikonloppuisin nauttimassa vilkkaasta yöelämästä sekä Parnassoksen laskettelumahdollisuuksista. Jos haluat kokea rauhallisen Arachovan, tule viikolla.

Miten päästä Arachovaan?

Arachovaan, kuten oikeastaan kaikkiin manner-Kreikan kohteisiin, pääsee parhaiten omalla vuokra-autolla. Bussejakin sinne kulkee, mutta kaukobussiliikenne Kreikassa on yhä toivottoman vanhanaikaista ja sen hyödyntäminen vaatii hermoja ja vaivannäköä.

Miesystäväni eli Kalastajan piti lähteä tälle matkalle mukaan, mutta työasiat peruuttivat matkan hänen osaltaan viime tingassa. Näin ollen sain hyvästellä vuokra-auton mahdollisuudet – itsehän en aja kiitos auto-onnettomuustrauman ja sen myötä kuihtuneen ajotaidon vuosia sitten.

Kreikan kaukobussiliikenteestä on hyvä tietää, että maan bussiyhtiöillä ei ole yhtenäistä varaus- ja infojärjestelmää kuten meillä Matkahuolto. Kullakin Kreikan hallinnollisella alueella on oma itsenäinen KTEL-bussiliikenneyhtiönsä, ja saadakseen tiedot tietyn alueen bussiyhteyksistä, on otettava yhteys kyseisen alueen KTELiin. Monissa tapauksissa soittaminen on ainoa vaihtoehto – nettisivujen tiedot ovat häkellyttävän vaillinaisia, tai tiedot saattavat olla vain kreikaksi. Jotkin yhtiöt tarjoavat mahdollisuuden ostaa lipun netistä, toiset eivät. Ateenasta liikennöivä KTEL Attikis esimerkiksi ei tarjoa.

Itse jouduin lopulta pyytämään kreikkalaista ystävääni soittamaan Fokidan alueen KTEL-yhtiöön, koska netistä ei löytynyt Ateena-Arachova-bussiaikataulua.

Oman sekavuutensa keittoon lisää se, että Ateenassa on useita bussiasemia, jotka palvelevat eri alueille suuntautuvaa liikennettä. Eivätkä nämä asemat sijaitse ydinkeskustassa, joten niihin hankkiutumisensakin on oma ohjelmanumeronsa.

(Saarihyppely on satakertaisesti helpompaa toteuttaa Kreikassa kuin bussimatkailu, sillä laivayhtiöiden online-varausjärjestelmät ja aikataulut ovat modernit ja toimivat. 🥳)

Pääsin itse lopulta yhden paikallisjunan, metron ja runsaan kilometrin kävelyn jälkeen onnellisesti perille Ateenan Liosionin KTEL-asemalle. Kaikki kyltit bussiasemalla ovat kreikaksi ja aika tuntuu pysähtyneen 50-luvulle. Lippuluukulla virkailija hädin tuskin puhui englantia, mutta sain onnistuneesti ostettua menopaluulipun Arachovaan.

Kaukoliikenteen bussit Kreikassa ovat ihan hyvätasoisia perusbusseja, mutta WC:tä niissä ei ole. Bussi tekeekin matkalla säännöllisiä WC- (ja kahvi)taukoja.

Perille Arachovaan päästiin kahden tunnin ja 45 minuutin matkanteon jälkeen.

Noin puoli tuntia ennen Arachovaa, bussin kavutessa ylemmäs vuoristoista tietä, saavutimme lumirajan. Se oli jännä hetki..! Yhtäkkiä tienpientareilla oli lunta. :)

Arachova, Parnassos-vuoren helmi

Kun bussi saapui Arachovaan, saatoin vain huokaista ihastuksesta. Maisemat olivat yhtä kauniit kuin ennakko-googlailut olivat antaneet odottaa. Arachovan sijainti lumihuippuisen Parnassoksen rinteillä on todella kuvauksellinen.

Kävelin majapaikkaani, jonka olin lopulta varannut vain pari viikkoa aiemmin. Ottaen huomioon Arachovan maineen jetsetin suosimana ”Mykonoksena”, majoituksen hinnat olivat varsin kohtuullisia, jopa edullisia. Luksustakin kylästä löytyy, mutta myös vaihtoehtoja budjettimatkalaiselle. Oma pensionaattini maksoi 53€ / yö ja sen sijainti ei olisi voinut olla parempi. Perinteisessä 1780-luvun talossa sijaitseva pensionaatti on aivan kylän keskustassa muutama rappunen ylös pääkadulta.

Purin tavarani huoneeseen ja lähdin oitis tutustumaan ympäristöön.

Saapuessani Arachovaan kaduilla oli lunta - mutta se suli pois kolmantena päivänä.

Oli lounasaika, ja panin heti merkille hiljaisuuden kaduilla sekä ravintoloiden tyhjyyden. Missä kaikki olivat..? Toisaalta – bussinikin oli lähes tyhjä, joten hurjaa kansanvaellusta Arachovaan kyseisenä keskiviikkoaamuna ei voinut todistaa. Olin kuullut että Arachova on vilkkaimmillaan viikonloppuisin, mutta ihan näin uneliasta tunnelmaa en odottanut viikolla.

Keskityin orientoitumaan, kuvaamaan ja ihailemaan maisemia ja päätin syödä vasta myöhemmin. Tyhjät tavernat eivät varsinaisesti houkutelleet, - maisemat kylläkin.

Kaduilla oli lunta ja paikoin myös jäätä, piti kulkea varovasti, ettei liukastunut. Asteita päivällä oli +2 ja säätietojen mukaan lunta oli viimeksi satanut edellisenä päivänä.

Kävelin pääkadun päästä päähän, kurkistelin sisään myymälöihin ja siksakkailin sivukujille. Kaunista ja hiljaista.

Nousin kaupungin pisimmät raput ylös Arachovan laelle Agios Giorgioksen kirkolle. Melkein parin metrin välein piti pysähtyä kuvaamaan.

Panin merkille, että osa talojen välissä puikkelehtivista kapeista mukulakivikujista, joita olin pitänyt kävelykatuina, olivat myös autoliikenteellä. Huh, millaistahan täällä on ajaa...

Perillä kirkolla olisi melkein tarvinnut luistimet: kirkon pihan varjoisa puoli oli kuin yksi suuri jääkenttä.

Puoli neljältä päädyin viimein nälän kurniessa tavernaan, jonka valitsin oikeastaan maiseman takia: To Arhontiko sijaitsee pääkadulla kulmauksessa, josta on kenties kaupungin parhaat maisemat alas laaksoon, ympäröiville vuorille sekä Arachovan maamerkkinä tunnetulle kellotornille.

Ravintolassa oli saapuessani muutamia seurueita, joten en joutunut ruokailemaan ihan yksinäni. (Vaikka tykkään matkustaa yksin, en tykkää syödä tyhjässä ja hiljaisessa ravintolassa.)

Tilasin salaatin paikallisella formaella-juustolla, joka on Arachovan alueen tunnettuja ruokalajeja. Lampaan- tai vuohenmaidosta valmistettu formaella on puolikovaa, mietoa juustoa joka tarjoillaan tyypillisesti grillattuna tai saganaki-pannussa paistettuna. Ai jestas että juusto oli hyvää..! Sitä oli salaatissa vähänlaisesti, ja sitä oli tilattava lisää. Formaella on pehmeämpää ja vähemmän suolaista kuin halloumi, ja kerrassaan herkullista.

(Yllä oleva kuva on toisena päivänä nauttimastani saganaki formaella -annoksesta, en voinut kuvata salaattia, kun puhelimesta loppui akku. 😅)

Neljän aikaan ravintola alkoi täyttyä ja oli lähtiessäni jo melkein täynnä. Ihmettelin ilmiötä – eihän tämä ollut lounas- eikä toisaalta illallisaikakaan..?

Sain siihen selityksen seuraavina päivinä: valtaosa Arachovaan saapuvista vierailijoista on päiväsaikaan hiihtokeskuksen rinteissä, ja syövät palattuaan alas kylään.

Hiihtokeskus sulkeutuu viikolla kolmelta ja viikonloppuisin neljältä, ja tuntia myöhemmin Arachovan tavernat täyttyvät nälkäisistä laskettelijoista. Ylhäällä rinteessä on joitain ruokailumahdollisuuksia, mutta koska hinnat ovat kalliit ja ruoan taso vähän Ylläksen luokkaa, ihmiset syövät rinteessä tyypillisesti omia eväitä ja satsaavat yhteen ravintola-ateriaan päivässä. Joka on heti rinteiden sulkeuduttua. Illalla ei enää syödä ravintolaillallista, vaan mennään baareihin drinkeille ja napostellaan kenties jotain pikkusuolaista.

Illasta puheen ollen - on vaikea sanoa, onko Arachova kauniimpi valoisaan vai hämärän aikaan. Hämärä taitaa lopulta voittaa..!  😍 Pimeän laskeutuessa ja katuvalojen syttyessä kaupunki on vastustamattoman tunnelmallinen.

Kuvissa näkyy meininki - tai sen olemattomuus - keskiviikkoiltana. Lauantaina samaan aikaan kadulla hädin tuskin mahtui ottamaan kuvia..! Arachova on viikonloppuisin täysi vastakohta arkipäivien uneliaisuudelle.

Entäs ladut..?

Seuraavana päivänä minulle selvisi, ettei Parnassoksen hiihtokeskukseen mene bussia ja taksi olisi ainoa vaihtoehtoni, jos haluaisin siellä käydä. Totta maar haluan nähdä kreikkalaisen hiihtokeskuksen, kun olen tänne talviaikaan tullut! Olin paikallisbussittomuutta vähän aavistellutkin, tämähän on tuttu ilmiö myös Kreikan saarilla.

Olin yrittänyt etukäteen selvitellä Parnassoksen hiihtokeskuksen mahdollisuuksia ei-laskettelevalle, mutta se osoittautui vielä hankalammaksi kuin KTEL-bussiyhteyksien ja aikataulujen selvitys. Olin löytänyt mainintoja, että alueella pitäisi olla myös hiihtolatuja sekä talvivaellus- & lumikenkäilyreittejä, mutta tiedot olivat hyvin epämääräisiä eikä mikään lähde varsinaisesti neuvonut, kuinka laduille ja ulkoilureiteille pääsee.

Ei-lasketteleva vierailija pääsee Parnassoksella joka tapauksessa nauttimaan maisemista ja Kreikan talvitunnelmasta vähintään gondolihissillä.

Hiihtokeskuksen virallisilla sivuilla hiihtoa ja vaellusta ei sanallisesti mainita, mutta rinnekarttaan on merkitty reittejä nimikkeellä ”Ski trail” ja ”Path”. Toisaalta – nämä reitit kulkevat aivan samalla alueella kuin laskettelurinteet, enkä uskonut, että hiihtolatu missään tapauksessa kulkee laskettelurinteiden rinnalla. Kartta tai muut tiedon muruset eivät tehneet minua hullua hurskaammaksi, joten asia selviäisi vasta paikan päällä.

Parnassos Ski Centre

Odotuksen tunne oli suuri, kun perjantaiaamuna istuin taksin kyytiin ja lähdimme kohti Parnassosta. Ystävällinen taksikuskini Tasos kertoi harrastavansa itsekin laskettelua ja muuttaneensa Ateenasta Arachovaan rennomman elämäntyylin ja viileämmän sään perässä. Hän kertoi, ettei lämpötila kesälläkään nouse vuoristossa tukalan kuumaksi.

Mitä ylemmäs ajoimme, sitä enemmän ympärillä oli lunta. Jännittävää..! Tasos kertoi, että tänä vuonna lunta on kuitenkin paljon vähemmän kuin normaalisti. Paras sesonki oli ollut vuonna 2021, jolloin lunta oli tullut niin paljon, että sesonki hiihtokeskuksessa kesti marraskuusta toukokuuhun.

Parnassoksen hiihtokeskus sijaitsee 1650 – 2260 metrin korkeudessa ja jakautuu kahteen puoleen; Kellariaan ja Fterolakkaan. Fterolakkan rinteet ovat vaativampia, Kellaria taas on ”koko perheen” paikka isoine ravintolakeskuksineen ja aloittelijallekin sopivine rinteineen. Kellaria on hiihtokeskuksen pääalue ja sinne suuntaavat myös kaltaiseni ei-laskettelevat vierailijat.

Rinteitä Parnassoksella on 23 ja hissejä 17, joista gondoleita viisi.

Perillä hiihtokeskuksessa näytti ihan – hiihtokeskukselta! 😊

Tasos oli neuvonut minua vuokraamaan välineet Kellaria 1950 -alueelta, joka on gondolihissin ensimmäinen pysäkki ja jossa myös Kellarian ravintolakeskus sijaitsee.

Rinteiden alueet on nimetty korkeutensa mukaan: parkkipaikka, lipunmyynti ja ensimmäinen välinevuokrauspiste sijaitsevat alueella Kellaria 1750, ravintolat, toinen välinevuokraus ja pienten lasten harjoittelumäet sijaitsevat Kellaria 1950 -alueella. Kellaria 2250 -alueella on gondolihissin ylin pysäkki sekä Alppi-tyylinen rinnebaari aurinkotuoleineen.

Hiihtokeskuksen korkein kohta sijaitsee 2260 metrissä, eli triplasti korkeammalla kuin esimerkiksi Yllästunturin huippu.

Kun saavuin lipunmyyntijonoon, vieressä venyi pitkä jono välinevuokraamoon. Tämä ei yllätä, koska kuvittelisin, että harva kreikkalainen omistaa omat sukset.

Ostin gondolilippuni ja sitten mentiin. :) Tuntui niin kutkuttavalta viimein lipua lumisten vuoristomaisemien halki… Kreikassa! Tähyilin hissistä, näkyisikö maastossa karttaan merkittyjä ’ski trail’ -reittejä, mutta laduista ei ollut tietoakaan ja näin vain laskettelijoita. En ollut nähnyt minkäänlaisia hiihto- tai vaellusreiteille ohjaavia opasteita myöskään hiihtokeskuksen parkkipaikan ja lipunmyynnin ympäristössä. Aloin epäillä, että ladut jäisivät mysteeriksi.

Kellaria 1950 -alueella minua odotti iloinen, ihana ja tarttuva hiihtokeskuksen tunnelma.

Aurinko paistoi huippujen yllä, lumi kimmelsi, ravintolakeskuksen terassilla soi letkeä musiikki, ruokakojuilla jonotettiin soppaa ja makkaraa, aurinkotuoleilla rupatteli rennosti ihmisiä. Perheitä, kaveriporukoita, kaiken ikäisiä lapsia suksineen tai pulkkineen – tai jalkaisin – tulossa ja menossa.

Vaikka ei välittäisi tippaakaan talviurheilusta, uskon, että rinteiden tunnelma maisemineen ja iloisine ihmisineen vetoaa moneen. ❤️

Kurkistin välinevuokraamoon vain kohdatakseni vielä pidemmät jonot kuin alhaalla. Okei, taidan luovuttaa. Koska koko hiihtokeskusprojektini kutistui vuokra-autottomuuden takia vain yhteen vierailuun, käyttäisin sen yleisesti paikkaan tutustumiseen ja gondolihisseillä huristeluun. Jos täällä latuja on, ne on hyvin kätketty.

Niin sitten kiertelin rinteitä hisseillä.

Kävin ylimmällä huipulla nauttimassa lasillisen glühweinia ja Fterolakkan puolella tsekkaamassa, miltä vaikeammat rinteet näyttävät. Olivat kieltämättä jyrkempiä kuin Kellarian puolella.

Hisseissä oli ainoastaan laskettelijoita ja välillä sain osakseni vähän kummeksuvia katseita, mutta kaulassani roikkuva iso järjestelmäkamera kenties viestitti, että olen joku toimittaja tekemässä täällä juttua. 😁

Fterolakkan rinneravintolassa oli lähes tyhjää, ja siellä sain tilaisuuden jutella henkilökunnan kanssa. Kukaan heistä ei tiennyt mitään hiihtoladuista. Sen sijaan sain kuulla olevani toinen suomalainen, jonka he ovat Parnassoksella koskaan tavanneet, ja sen kunniaksi minulle – ja koko baarin henkilökunnalle - tarjottiin happy hour -kierros.

Kun ouzo-lasiani yhä vain täytettiin, totesin, että minun pitää vielä selvitä tästä takaisin hissiin ja Kellarian puolelle. Päässä kieltämättä heitti kun lähdin….

Tylsää kyllä hiihtokeskus sulkee viikolla jo kello 15, mitä en voi ymmärtää, koska porukkaa piisasi ja aurinkokin laskee vasta 17.50. Viikonloppuisin aukioloaika on vain tunnin pidempi.

Taksikuskini tuli hakemaan minut kello 15, ja oikeasti harmitti lähteä niin aikaisin. Olisin viihtynyt iltaan asti! Niin sitä voi rinteessä viihtyä ilman suksiakin! ☺️

Arachova kokonaisuutena

Vietin Arachovassa neljä päivää. Tämä oli enemmän kuin riittävä aika, sillä kaupunki on lopulta aika pieni, ja varsinainen keskusta on yhtä kuin kaupungin halki kulkeva runsaan kilometrin mittainen pääkatu. Joka onkin muuten mielenkiintoinen, sillä se on ainoa kaupungin läpi kulkeva tie, mutta niin kapea, ettei kaksi bussia mahdu ohittamaan toisiaan. Kiinnostaisi tietää, miten esim Delfoin ja Ateenan suunnista tulevat turistibussit ratkaisevat tämän kohdatessaan Arachovassa...

(Arachova on muuten kreikkalaisittain tosiaan kaupunki, ei kylä. Asukkaita siellä on noin 2700.)

Arachova tarjosi mielenkiintoista vaihtelua saari- ja ranta-Kreikalle ja loputtomiin photo opportunityja kaltaiselleni kamerahirmulle. Paikallinen arkkitehtuuri viehättää ja vuoristoiset maisemat lumoavat joka käänteessä. Kaupunki oli kokonaisuutena ehkä vielä kauniimpikin kuin odotin, mutta toisaalta myös pienempi.

Ruoan suhteen ravintoloiden valikoima oli oman ruokavalioni näkökulmasta suppeampi kuin rannikkoseudulla. Arachovan ravintolat pursuavat lihaa, ja kalaa on tarjolla hyvin vähän. Oikeastaan myös perinteisiä mayirefta/ladera-tyyppisiä kasvisruokia oli aika vähän, mutta tämä varmasti liittyy sesonkiin. (Lue lisää kreikkalaisesta keittiöstä täältä. 🥗) Kerrankin oli myös pakko todeta, että tomaatit eivät olleet erityisen herkullisia..! Ystäväni Marianna sanoi jo marraskuussa Thessalonikissa, että älä tilaa horiatikia, tomaatit ovat nyt ihan kamalia..! 

Ravintoloiden hintataso oli kallis – mutta palatessani Ateenaan totesin, että sama taso on nykyään sielläkin keskustassa. Ravintolaruoan hinta Kreikassa on noussut covidin jälkeen keskimäärin 50%.

Harmittelen yhä, ettei Kalastaja päässyt mukaan ja vuokra-autoilun mahdollisuus jäi pois. Ilman autoa kaksi päivää alueella riittää mielestäni mainiosti. Jos matka olisi toteutettu alkuperäisen suunnitelman mukaan, olisimme viipyneet Arachovassa 5-6 päivää ja vierailleet lähialueen kylissä kuten pittoreskissä Galaxidissa, alueen pääkaupungissa Livadiassa ja vesiputouksistaan tunnetussa vuoristokylä Agorianissa.

*

Lopuksi vielä sana Ateenan talvesta: kylmää Ateenaa en päässyt kokemaan, sillä siellä oli Arachovasta palatessani 18-20 astetta lämmintä ja aurinko paistoi täydeltä terältä..! Kaduilla näkyi turisteja jopa sortseissa. 😎

Matkan viimeisenä iltana Ateena tarjosi aikamoisen auringonlaskun, tässä kuvassa ei tosiaan tarvinnut filttereitä:

*

Kiitos Arachova, oli ilo tutustua!