Tästä onkin jo ollut kommenteissa juttua vuoden vaihteen jälkeen, mutta tehdään asiasta nyt virallinen uutisointi: Yves Rocher sulkee kaikki Suomen kivijalkamyymälänsä Helsingin Forumin liikettä lukuunottamatta maaliskuun loppuun mennessä. Forum jatkaa normaalisti eikä sulje vuoden lopussa niinkuin joku esitti kommenteissa. Paitsi että tämä ei pitänytkään paikkaansa vaikka tarkistin asian Rocherin PR:ltä moneen kertaan, vaan myös Forum lopettaa :(
Tämä on tietysti murheellinen uutinen meille old school Yves Rocher -faneille jotka olemme pyörineet "Kauneuden vihreissä liikkeissä" penskasta saakka. Itse olen mm. käynyt elämässäni ensimmäistä kertaa kosmetologilla juuri Yves Rocherin hoitolassa. Yksi kuopiolaisista ystävistäni on käynyt 20 vuotta (!!) laitattamassa kulmakarvansa Yves Rocherilla, talk about loyalty.
Nettikauppa ja postimyynti jatkavat Suomessa entiseen tapaan.
Uutinen oli itselleni todella yllättävä ja odottamaton, Rocherilla on ollut myymälätoimintaa Suomessa niin kauan. Surullista että he päätyivät tällaiseen päätökseen. Kai ajat ovat huonot ja liikkeiden kannattavuus on huonontunut ratkaisevasti. Toisaalta sitä sitten toivoisi, että nettimyynti olisi sitä vastoin kasvanut.
Uutisen yhteyteen lykkään kuvitukseksi omaksi postauksekseen jo tammikuussa suunnitellun jutun Yves Rocherin joulukalenterin sisällöstä. Sarjassamme postausideoita jotka vain jäävät kun ei ehdi ja jotain muuta kiinnostavampaa/ajankohtaisempaa pukkaa koko ajan päälle... :P
Minusta tämä oli ihan hauska idea: avasin kalenteriluukut eli pussukat ja kirjoitin ylös jokaisen tuotteen herättämän ensimmäisen ajatuksen.
Yhden tuotteista olin onnistunut kadottamaan ennen kuvausta. Ei yllätä :)
Tällä viikolla tuli kuukausi täyteen ruokavaliokokeilua ja on väliraportin aika. Missä mennään ja millaisia vaikutuksia olen havainnut?
Kertauksena: olen läpikäymässä 3 kuukauden mittaista valmennusohjelmaa FitFarmilla. Ohjelmaan kuuluu sekä ruokavalio että treeniohjelma, tavoitteena kohentaa kehitystä ennen kaikkea aerobisen liikunnan parissa.
Yleisesti vaikutuksista kehoon, mieleen ja energiatasoon:
Olotila on pysynyt ensimmäisen viikon energiaromahduksen jälkeen mainiona.
Vireystaso on sama kuin ennen kokeilun aloittamista, mutta herään nykyään entistä aikaisemmin. Useimpina aamuina herään jo viideltä enkä pysty enää nukahtamaan uudelleen. Tämä on selkeä muutos joka ilmeni heti ruokavaliomuutoksen jälkeen. Koska uni-valverytmin säätelyssä on mukana paljon hormonaalisia tekijöitä, voisin päätellä, että ruokavalio on vaikuttanut hormonitasapainooni. (Optimal Performancella osattaisiin varmasti ottaa kantaa tähän puoleen.)
Painoni on laskenut kokeilun aikana kaksi kiloa ja vartalosta on kutistunut senttejä. Laihtuminen ei ole toivottua eikä valmennuksen tavoitteena ja kun painon todettiin laskevan, ruokavalioon lisättiin rasvoja. Paino on kuitenkin edelleen pikkuisen jatkanut tippumista. Ruokavaliooni tehdään siis todennäköisesti jälleen muutoksia, tai ainakin lisään itse kaloreita jos vaaka näyttää edelleen laskevaa suuntaa. Koska nykyiselläänkin syön useimpina päivinä enemmän kaloreita kuin mitä ruokavalio "määrää", tuntuu laihtuminen oudolta. Lopulta selitys on tietysti hyvin yksinkertainen: normaali vhh-ruokavalioni on runsasenergisempää kuin kokeiluruokavalio.
Edelleenkään kehossa ei ole ollut minkäänlaisia turvotuksia. Valitsemani hiilarinlähteet vaikuttaisivat siis sopivan minulle erinomaisesti.
Liikunnasta:
Juoksu: Arvioin jaksavani juoksua nyt jonkun verran paremmin.
Normaalisti suoritan juoksulenkkini siten, että tunnin sisällä hidastan välillä kävelyksi, mutta nyt olen kyennyt vastustamaan hidastamisen mielitekoa ja pystynyt juoksemaan yhtäjaksoisesti 60 minuuttia. Toisaalta oma osuutensa on aivan varmasti myös valmennuksen tuomalla psykologisella motivaatiolla, sitä tsemppaa itseään rankemmin kun on tietoinen meneillään olevasta projektista. Huomaan ajattelevani, "Kun sitä hiilaria nyt on koneessa enemmän niin täytyyhän mun jaksaa". Kevyeltä juoksu ei kuitenkaan ole tuntunut. Valitettavasti ruokavalio ei myöskään poista juoksumatolla juoksemisen tylsyyttä ^_^ :D Odotan että tulee kevät ja pääsen ulos juoksemaan. :)
Painoharjoittelu: Tykkään uudesta saliohjelmastani tosi paljon ja olen selvästi saanut valmennuksen kautta uutta motivaatiota ja inspiraatiota salitreenin puolella. No, punttitreeni onkin aina ollut itselleni se mieluisin liikuntamuoto - se vain ei valitettavasti auta portaissa hengästymiseen ;) Siksi tarvitaan myös aerobinen puoli.
Salilla jeesaa FitFarmin Oskari Aaltonen
Olen oppinut liikuntaharjoitusten järkevästä koostamisesta paljon: millainen setti on mielekäs ja riittävä tavoitteiden saavuttamiseksi. Suoraan sanottuna olen treenannut viimeiset kaksi vuotta ihan päin p:tä. Integroituani juoksun osaksi treeniä, olen tehnyt niin että juoksen ensin tunnin ja teen heti perään tunnin salitreenin. Ja tämä setti 4-6 kertaa viikossa. Kertoessani tästä Mikolle sain vastaukseksi pään puistelua, "Ei noin".
Mikon mukaan ei ole kovinkaan järkevä ja kehittävä strategia väsyttää itseään ensin juoksulla ja lähteä sitten suoraan nostamaan rautaa. Kuulostaahan se pirun loogiselta nyt kun sen kuulee ulkopuoliselta, itse vain ei ollut osannut ajatella asiaa niin. Salitreenille jää juoksun jäljiltä vajaat energiavarastot, eikä treeniä voi mitenkään vetää optimaalisesti kun lihas on jo väsynyt eikä sitä edes ravita välissä lisäenergialla. Kroppa on tällaisen setin jälkeen ihan puhki eikä varmasti ehdi kunnolla palautua seuraavaan päivään mennessä - ja sitten meikä on jo menossa vetämään samaa komboa uudelleen. Tulos: en kehity kunnolla kummassakaan lajissa ja suoritukset jäävät aina vajaiksi. Hyvä Sanni, olenpa vetänyt fiksusti! ^_^
FitFarmin valmennuksessa olen oppinut, että määrä ei todellakaan ole yhtä kuin laatu. Minun ei tarvitse puskea kahta eri treeniä peräjälkeen ja niin monta kertaa viikossa kuin vain jaksaa, että pääsen tavoitteisiin. Siitä ei ole mitään hyötyä, päinvastoin.
Maltillisempi tahti ja harjoitusten jakaminen eri päiville on paljon viisaampi strategia minun kaltaiseni kuntoliikkujan tavoitteiden kannalta. Olen tosi iloinen ymmärrettyäni tämän, nyt liikunta tuntuu oikeasti paljon kivemmalta. Liikuntaviikkoni näyttää nyt tältä:
Ruoasta:
Aluksi rajoittavilta tuntuvat asiat ruokavaliossa ovat nyt muuttuneet luovuuden lähteeksi, ihan niinkuin kävi vhh:nkin kanssa :) Kun ateriat täytyy koostaa tietyn mallin mukaisesti eikä voi käyttää entisiä lemppareitaan samaan tapaan, tilanne onkin johtanut yksipuolistumisen sijaan siihen, että on hauskaa keksiä millä tavoin aterioille saa sääntöjen puitteissa vaihtelua ja monimuotoisuutta.
Aamiainen ja iltapala toistuvat aina samanlaisina, niitä ei juuri voi varioida, mutta se ei onneksi haittaa sillä olen tähänkin saakka syönyt aamuisin lähes aina samaa ruokaa. En koskaan tunnu kyllästyvän kananmuniin ja rahkajogurttisekoituksiin :) Päivän vaihtelumahdollisuudet tulevat siis lounaalla ja päivällisellä.
Viimeisin löytöni ovat Vaasan Kaurasydän-leivät. Kaura on yksi valitsemistani hiilarin lähteistä, ja muutenhan sitä tulee syötyä vain puuron muodossa. Hoksasin, että 100-prosenttinen kauraleipä ajaa saman asian, ja nyt olen lisännyt aterioille myös lohihampurilaiset kaurapohjalla :)
Hämmästyin kun huomasin, että Kaurasydän-leivissä on yli puolet vähemmän hiilihydraattia kuin muissa leivissä, myös paljon vähemmän kuin Vaasan toisessa 100-prosenttisessa kauraleivässä. Tämä leipähän on siis käytännössä Minihiilari-tuotelinjan tasoa. Vaikka minun ei ruokavaliokokeilun puitteissa tarvitsekaan etsiä juuri niitä vähähiilarisimpia vaihtoehtoja, niin alempihiilihydraattisen kauraleivän käyttäminen hamppariateriassa jättää kiintiötä myös muulle hiilarille --> voin lisätä hampurilaisen kylkeen vähän bataattiranuja :)
Tämäkin päivä on nyt nähty: sorruin "kumijuustojen" maailmaan. Ruoanvalmistus ilman juustoa on todella tylsää, ja tajusin, että välttelen ihan turhaan light-juustoja kun niiden käyttö mahdollistaa esimerkiksi gratiiniruokien valmistuksen siten, että pysyn kuitenkin ruokavaliolleni asetetussa rasvan kokonaismäärässä. Okei, kevytjuustot eivät tietenkään tuo yhtä hyvää makua kuin täysrasvaiset, mutta ne ovat kuitenkin luonnollista, lisäaineetonta ruokaa joissa on hyvät ravintoarvot. Miksi siis hampaat irvessä vältellä niitä. Nyt jääkaapista löytyy Polar 15%, Aamupala Cheddar ja Oltermanni 17%.
Yksi päivä tein mm. kevytversion tonnikalauunipaistoksestani: tonnikalaa, tattaripastaa ja ruusukaalia kera Polar 15%:n. Mukana vielä valkuainen sitomassa. Namskis! Voisin tehdä seuraavaksi samalla idealla tattaritonnikalalaatikon lisäämällä joukkoon mantelimaitoa.
Haasteet:
Vesi ja suola.
Niin hullulta kuin se saattaa tottuneille vedenlitkijöille kuulostaa, toisille veden runsas juominen on vaikeaa. Minun pitäisi juoda vähintään 3 litraa päivässä, enkä ole koko kuukauden aikana päässyt siihen määrään yhtenäkään päivänä. Paras saavutus taitaa olla 2,5 litran tuntumassa, keskimäärin juon ehkä 2 litraa. Ja senkin eteen saa tehdä töitä. Jatkuva vessassa ravauskaan ei ole kivaa.
Suola on vielä haasteellisempi. Eineksiä, muita ruokajalosteita, leipää ja muroja syövä ihminen saa ravinnostaan enemmän kuin tarpeeksi suolaa, minun saantini taas on melkein nolla koska valmistan kaiken ruoan itse. Syömistäni ruoka-aineista ainoastaan feta ja katkaravut sisältävät paljon suolaa, annosta kohden 1,5 - 2 grammaa. Enkä syö niitä päivittäin. Minun pitää siis joka päivä lisätä jokaiselle aterialle suolaa. Mittaan aamuisin määrätyn määrän mittakuppiin, mutta yhtenäkään päivänä en ole saanut kuppia tyhjäksi.
En ollut ennen tiedostanut suolan tärkeyttä. Tiedän kyllä, että suolassa oleva natrium on välttämätön ravintoaine ja ihmisen kuuluu saada sitä ravinnosta, mutta en tiennyt että minulle suositeltu määrä (5-6 g päivässä) on niin ratkaisevan tärkeää hyvinvoinnin kannalta. Mikon mukaan, jos en saa tarpeeksi suolaa ravinnosta, ei vesikään ylipäänsä nesteytä minua riittävästi koska se ei imeydy kudoksiin vaan menee kropan läpi. Siis juon, mutta en nesteydy. Liian vähäisellä suolamäärällä on kuulema liikuntasuorituksia heikentävä vaikutus.
Mikko on neuvonut minua lisäämään suolaa myös juomaveteen jotta saisin päivän aikana tarvittavan määrän, mutta sekin tuppaa unohtumaan. Tämä asia vaatii siis vielä hurjasti tsemppausta.
*
Tällaisissa tunnelmissa siis valmennusjakson ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Vielä riittäisi paljon kirjoitettavaa havainnoista ruokaan ja energiaan liittyen, mutta säästän teidät siltä tällä erää ja jatketaan sen merkeissä toisen kerran. :)
Päivitin tänään lukijan toiveesta suosikkituotteideni listan blogin yläpalkissa. Olikin hyvä että joku muistutti siitä, en ollut päivittänyt listausta varmaan vuoteen.
Blogista voi löytää suosikkituotteitani kahdella tapaa: joko sivupalkin 'Suosikit' tai 'Löytö' -tunnisteilla, tai sitten yläpalkin Suosikkituotteet-välilehdeltä. Jälkimmäinen on helpoin ja nopein tapa kun tuotteet (mahdollisine blogilinkkeineen) ovat yhdellä sivulla kategorioittain ryhmiteltynä: kasvovoiteet, seerumit, putsarit, meikkipohjat jne.
"Aidoimmat" lempparit ihmiselle ovat tietysti ne, jotka tulevat ensimmäisenä spontaanisti mieleen asiaa sen kummemmin miettimättä. Ryhtyessäni aamupäivällä listan päivityshommaan sainkin idean:
Tuumasta toimeen.
Kipitin ympäri asuntoa kuin pieni orava ja kasasin ruokapöydälle seuraavan joukkion:
Okei, saattoi olla että aikaa meni vähän yli 5 minuuttia mutta alle 10 minuuttia kuitenkin. Täytyy ottaa huomioon että asunnossa on parvi jonne on työlästä kulkea ^_^ :D Kun huomasin että tahti hidastui ja jouduin miettimään mitä seuraavaksi haen, lopetin.
Joukosta jäi uupumaan monikin itsestäänselvä lemppari jota käytän melkein päivittäin, mutta ihan kaikki ei tietenkään ehdi tulla mieleen rajatun ajan sisällä. Esimerkiksi IsaDoran Blonde-kajaali, Urban Decayn kulmakynä ja Indeliblen Bare Necessity -luomiväri/pohjustaja ovat tällaisia.
Mitä tuotteita pöydälle kertyi?
Joukossa on niin vanhoja kestosuosikkeja kuin ihan uusia tämän vuoden puolella korkattuja tuttavuuksia jotka ovat juuri tämän hetken ajankohtaisia lemppareitani.
*) Biozell ei ole erityinen kuivashampoosuosikkini mutta tällä hetkellä käytössä ja ihan ok. Edustaa ryhmässä ylipäänsä kuivashampoita.
**) Olen säästänyt Oliv'in Antioksidanttivoiteen pakkauksen (vaikka muuten pyrinkin turhasta roinasta eroon) koska voide on NIIN muistorikas: ensimmäinen Oooooh!! -elämyksen aikaansaanut luonnonkosmetiikan voide ja edelleen koostumukseltaan paras jota olen koskaan käyttänyt. Surku että se lopetettiin. Kuinka moni muistaa vielä Oliv'in? Itse en ainakaan voi unohtaa kun kuulin että se oli myyty lukuisista paikoista loppuun kirjoitukseni jälkeen, varmasti ensimmäinen kirjoittamani tuote-esittely jolla oli tällainen vaikutus! ^_^ :) - Ja yhä tuo voide tulee kaikkien näiden vuosien jälkeen mieleen kun ajattelen, "Mitkä ovat suosikkivoiteitani?"
Tämä oli hauska tehtävä :)
Kokeilkaapa huviksenne - mitä tuotteita teidän pöydällenne kasaantuu jos saatte 5 minuuttia aikaa hakea lempparit?
Roar! Kaipaatko rouheaa tukkaa? Tällä saat!
Lush Seanik.
Runsaasti merisuolaa sisältävä kiinteä shampoo (eli ei saippua vaan tavalliseen sulfaattitensidiin perustuva, kiinteäksi pressattu shampoo) joka lupaa tuuheutta kutreihin. Lushin brittisivulla käytetään ihanaa adjektiivia buoyant - haluathan sinäkin sellaiset hiukset? ^_^
Varmaan parin vuoden "tää pitäis ostaa ja kokeilla" -jahkailun jälkeen ostin Seanikin vihdoin tammikuussa. Sitä oli minulle suositellut useampikin lukija saippuaooppera-kauhujen jälkimainingeissa (vaikkakaan Lushin shampoopaloilla ei reseptiikaltaan ole mitään tekemistä hiussaippuan kanssa, joten se toimii ilman muuta paremmin kuin saippua).
Seanikin inci: sodium lauryl sulfate, irish moss gel, perfume, nori seaweed, fine sea salt, lemon oil, mimosa absolute, orange flower absolute, jasmine absolute, sodium cocoamphoacetate, limonene, colour 42090.
Hyvin simppeliä kamaa, kuten näkyy. Ainoa vähänkään hoitavaksi luokiteltava ainesosa on irish moss (chondrus crispus, punalevä) -geeli, jolla Lush sanoo olevan "soothing and softening effect". Seanik on itse asiassa melkeinpä yhtä kuin syväpuhdistava shampoo, hoitavuuden tunne hiuksissa on nolla ja pesuteho 10. Ero tavalliseen syväpuhdistavaan shampooseen (ainakin niihin joita itse olen käyttänyt) on Seanikin vaahto, joka liukuu hiuksissa pehmeän kermaisesti ja uskottelee että kyseessä saattaisikin olla hoitava shampoo.
Mutta ei: kun Seanikia lähtee huuhtomaan hiuksista, kuuluu vain nitinää ja natinaa ja sormet takertuvat tyveen hiusten vetäessä aivan nahkeiksi. Tämän jälkeen haluat todellakin käyttää hoitoainetta ;)
Kun hiukset ovat kuivuneet, ne ovat huomattavan ilmavat ja, etten sanoisi: rapeat. Jopa hoitoaineen jäljiltä. Hoitis kyllä silottelee ja pehmentelee kutrit takuttomiksi, mutta Seanikin suolakäsittely on sen verran tanakka ettei hoitoaine pysty sitä ihan täysin kumoamaan. Tulos: merituulen tuivertama rapsakan ilmava tukka. :) Seanik on siis vähän niinkuin suolavesisuihke shampoon muodossa.
Kaikkien näiden nitisevien, natisevien, takertuvien ja rapeiden adjektiivien jälkeen sanon, että tykkään Seanikista tosi paljon. Siis tosi paljon. Ihanan rehellinen shampoo: ei mitään "triplaa hiustesi volyymin superkeratiinikompleksilla, silottaa-vahvistaa-elvyttää ja lisää hiuksen läpimittaa 200% kera 50 tanssivan marakatin-blaablaa." No joo, lupaahan brändi että hiuksista tulee buoyant ;), mutta se ei vetoa erikoisteknologioihin eikä sorru vaivaannuttaviin yli-ilmaisuihin.
Tässä on teille shampoopala joka puhdistaa tehokkaasti natriumlauryylisulfaatilla ja pörröttää tukkasi merisuolalla. Ja on hajustettu miellyttävän miedosti (= anti-lush'maisesti) kukkaisabsoluuteilla. That's it. Tukkasi ei todellakaan jää virumaan päätä pitkin Seanik-käsittelyn jäljiltä. Jos ilmava tyvi ja voimakkaasti pesevä shampoo on sitä mitä etsit, etsiydy Seanikin luo.
Huom: Seanikia ei suositella käytettävän monta pesukertaa peräkkäin etenkään kuiviin ja huonokuntoisiin hiuksiin. Lushin myyjä sanoi käyttävänsä Seanikia pari-kolme kertaa putkeen ja sitten taas taukoa useampi pesu. Hiusten kunto ratkaisee.
* * *
Loppuun off topic päivän paketti-ilostus: Everyday Minerals!
Mä rakastan tällaisia detaljeja: yrityksen pakkausmateriaalikin on persoonallinen ja mietitty asiakkaan elämystä vahvistavaksi. Pienillä asioilla on väliä! Jos nämä olisi pakattu mustaan tai valkoiseen peruspaperiin, ihan eri juttu.
Everyday Minerals -kokemuksia on kyselty minulta suunnilleen koko blogihistorian ajan. Nyt luvassa kevään aikana vihdoin viimein matskua. Tästä satsista luulisi piisaavan kirjoitettavaa :D <3
Sanni on jättänyt museon. Uskotteko.
Viime viikolla tunsin sen. Nyt on viimein aika.
Blogikollegani Maria sen sanoi;
"Hei, älä ajattele sitä puhelimena. Ajattele se kamerana jolla voi myös soittaa puheluita."
Kyllä. Ehkä juuri tämä lause ratkaisi asian minulle. Sillä juuri kamera on se ominaisuus, jonka hyödyllisyyttä älyluureissa en voi kieltää. Näppärin ja pienin taskukamera jolla saa (näemmä) tietyissä tilanteissa parempia kuvia kuin ammattilaisjärkkärillä. Olen ollut sata kertaa hetkessä jossa olen toivonut, että minulla olisi ollut mukana jotain jolla kuvata.
Ja myönnettäköön: myös väline jolta näen reittioppaan.
Nyt on aika: olen kypsynyt.
Kävelin tänään puhelinliikkeeseen.
Tuntia myöhemmin poistuin huojentuneena empaattisen naismyyjän kohtaamisesta ja uuden laitteen omistajana.
Nyt minulla on sellainen: kamera, jolla voi myös soittaa ja etsiä reitin kohteeseen. :) A.k.a. älypuhelin.
Olen päivittynyt 2010-luvulle.
Puhelinteni historiasta voi lukea täältä.
Vasemmanpuoleinen pinkki Nokia 7230, lahjoitus ystävältäni, oli minulla käytössä viime vuoden helmikuusta tähän päivään saakka. Minusta ja 7230:sta ei lupaavan alun jälkeen tullut kovin hyviä ystäviä.
Kehitys ei aina ole mennyt eteenpäin puhelinmallien välillä, sillä 7230:lla on huomattavasti työläämpää kirjoittaa viestejä kuin paljon vanhemmalla, minua 11 vuotta palvelleella Nokia 3510i:lla (kuvassa oikealla). Itse asiassa juuri tekstarinkirjoituksen vaivalloisuus sai minut lopullisesti menettämään hermoni ja tekemään päätöksen uudesta puhelimesta.
3510i oli käytössäni kesästä 2003 kesään 2014. Se on minulle hyvin rakas. Elokuussa 2014 sen korvasi lukijalta (!) saamani beigekuorinen 3510i.
Kun tästäkin 3510:sta jätti aika, pohdin olisiko vihdoin älykkään puhelimen aika. Se aika vaati vielä runsaan vuoden kypsymisen.
Tää uusikin on vähän niinkuin pinkki. <3
Katsotaan mitä meille tapahtuu. Toivon, että huoleni eivät käy toteen. En halua niskakenoiseksi luurintuijottajaksi. En halua ajatusteni harhailevan ja käteni hapuilevan kohti puhelinta istuessani kahvilla ystäväni kanssa. Tai nauttiessani auringonlaskusta Santorinilla. "Onks joku kommentoinu? Onko tullut meiliä? Tykkäskö joku mun kuvasta Facebookissa?" En halua sinne, tuohon tilaan. Eivätkä kaikki sinne joudukaan, tunnen ihmisiä jotka eivät ole yhtään riippuvaisia älyluureistaan.
Tunnistan kuitenkin itsessäni valitettavan vahvan potentiaalin muuttua juuri tuollaiseksi puhelimenräplääjäksi. Siksi en ole älypuhelimeen kaikkina näinä vuosina vaihtanut.
Mutta tällaisen jääräpäänkin on myönnettävä älypuhelinten hyvät puolet ja hyväksyä, että aika menee eteenpäin. Älypuhelinta voi käyttää myös fiksusti. Toivottavasti minulla pysyy homma kasassa ja puhelimesta tulee minulle juuri se näppärä pikku kamera-apulainen ja help center jollaiseksi sen hankin. :)
Tuolla se uusi föne nyt latautuu.
Jännittävissä tunnelmissa uuteen viikkoon ^_^
Nähdäänkö muumio vielä jonain päivänä Instagramissakin..?
P.S. Tunnustan: jouduin katsomaan YouTubesta videon miten saan sim-kortin sisään luuriini... Hyvin alkaa :D
Aloittaessani kevään liikunta/ravinto-projektin, kirjoitin: nyt otetaan selvää perin pohjin mitä kropassa tapahtuu liikuntasuorituksen aikana energian suhteen. Milloin kroppa polttaa rasvaa, milloin hiilareita? Onko vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ylipäänsä mahdollista treenata kunnolla?
Nyt on sitten otettu selvää ja olen niin paljon viisaampi. :)
Nyt minulle on vihdoin kristallisoitunut fysiologinen selitys sille, miksi olen kokenut jaksavani vhh:lla entiseen tahtiin salitreenin eli painoharjoittelun puolella, mutta kehitys juoksun puolella on jäänyt junnaamaan.
Petteri Lindblad, Tytti Koro ja Mikko Korpeinen
Olen haastatellut kolmea erilaisen taustan omaavaa liikunta- ja ravintovalmentajina toimivaa asiantuntijaa: FitFarmin Mikko Korpeista (koulutus: personal trainer), Optimal Performancen Tytti Koroa (koulutus: tradenomi, Biosignature-valmentaja, life coach) sekä ravitsemusterapeutti Petteri Lindbladia (koulutus: terveystieteiden maisteri). Lindblad työskentelee myös Elixialla personal trainerina. Aiemmissa jutuissani kaipailtiin akateemisen koulutuksen saaneen asiantuntijan näkökulmaa – Lindblad tarjoaa sellaisen. Petteri Lindbladin kotisivu löytyy täältä.
Lisäksi olen oppinut valtavan paljon liikuntatieteiden emeritusprofessori Melvin H. Williamsin kirjasta Nutrition for Health, Fitness and Sport, joka on tällaisen tarkan nippelitiedon ystävälle mitä ilahduttavin tietolähde. Williamsin järkälekirja vastaa kaikkiin kysymyksiin mitä minulla on koskaan käynyt mielessä koskien ravintoaineita, elimistön energiankulutusta ja ravinnon ja liikunnan välistä yhteyttä. Käsittääkseni sitä käytetään alan oppikirjana. Kaikki väittämät perustuvat tieteelliselle tutkimukselle ja jokaisen luvun päätteksi on ekstensiivinen lähdeluettelo tutkimuksiin, kirjoihin ja artikkeleihin.
Asiantuntijat olivat muutamia pienempiä yksityiskohtia lukuun ottamatta samoilla linjoilla vastauksissaan. Lindblad vastasi kysymyksiin seikkaperäisimmin ja avasi aihetta tavalla, joka saa blondeimmankin maallikon tajuamaan mistä on kysymys. Lindbladin haastattelusta saisi oman superkiinnostavan artikkelin jonka varmaan julkaisen jossain vaiheessa.
Materiaalia on runsaasti, joten päädyin jakamaan aineiston useamman artikkelin sarjaan. Ensimmäinen juttu keskittyy ydinkysymykseeni:
Mitä energian lähteitä ja miten elimistö käyttää erilaisten liikuntasuoritusten aikana?
Lindblad summaa asian näin: "simppelisti sanottuna hiilihydraattien kulutus kasvaa kun liikunnan teho ja kesto kasvavat".
Levossa ja matalasykkeisessä liikunnassa käytetään energiaksi pääosin rasvaa, tehon kasvaessa hiilihydraattien osuus kasvaa. Korkeasykkeisessä liikunnassa hiilihydraatti, eli lihasten ja maksan glykogeenivarastot, ovat pääasiallinen energian lähde.
Mikko Korpeisen mukaan, kun liikunnan teho on noin 50% maksimaalisesta hapenottokyvystä, kaksi kolmasosaa energiasta saadaan rasvasta. Tehon noustessa 75 prosenttiin on polttoaineena suurimmaksi osaksi glykogeeni. Williamsin kirjassa rasva/hiilarienergiajakauman rajakohdaksi mainitaan noin 65% maksimihapenottokyvystä, tällä teholla elimistö käyttää rasvoja ja glykogeeniä yhtä paljon. Siitä kovatehoisemmassa liikunnassa hiilari nousee tärkeimmäksi lähteeksi, sitä alemmassa tehossa taas rasvat ovat merkittävin polttoaine.
Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä liikuntamuotojen kuten painoharjoittelu ja juoksu kannalta? Hiilihydraatteja tarvitaan kumpaankin, mutta niiden eriluonteinen suoritusrytmi vaikuttaa hiilihydraattivajeen ilmenemiseen kokemustasolla.
Minua kiinnosti valtavasti selitys sille, miksi en vhh:lle vaihdettuani huomannut tehon laskua salitreenissä (päinvastoin, ruokavalion vaikutus oli enemmänkin suorituksia parantava), mutta juoksussa kehitys on jäänyt junnaamaan ja huomaan satunnaisten runsaampihiilihydraattisten aterioiden nostavan juoksutehoa.
Sekä haastateltavat että Williamsin kirja antavat tähän selityksen, jonka tällainen taikina-aivokin vihdoin ymmärtää. Homman ydin on suorituksen kestossa ja siinä, että en ole ymmärtänyt keston ja tehon muodostamaa yhtälöä.
”Salitreeni on ihan oma juttunsa koska kestävyysliikunnassa määrä ja kesto ovat täysin eri maailmasta kuin punttitreenissä”, Lindblad kirjoittaa. ”Esimerkkinä varsinkin yläkropan treeni: hiilihydraattien tarve ja kulutus on aivan eri luokkaa penkkitreenissä kuin 15 km lenkkiä juostessa.”
Mikko Korpeinen vastaa, että painoharjoittelua voi harrastaa vhh-ruokavaliolla ja jopa kehittyä siinä, mutta ilman riittävää hiilihydraattivarastoa ei saada maksimitehoja suorituksiin. ”Salitreeniin tarvitsee myös hiilaria, jos haluaa että lihas kasvaa ja palaudutaan harjoituksesta nopeammin”.
Koska painoharjoittelussa suorituksen kesto on kerralla lyhyt (esim. 3 x 15 toistoa = vie ehkä viisi minuuttia lepotaukoineen), teho ei nouse yli 65% maksimihapenottokyvystä pitkäksi aikaa = glykogeenivarastot eivät tyhjene samaa tahtia kuin harjoituksessa, jossa tämä teho pysyy yllä pidempään. Siksi en ole kokenut erityistä uupumusta salitreenin puolella. Vhh:laisellakin on kuitenkin aina jonkin verran glykogeenia kropan jemmoissa.
(Toki painoharjoitteluakin voi suorittaa löysästi diipaillen niin ettei syke juuri nouse tai hiki pisaroi, mutta nyt puhutaan tehosta joka tuntuu kropassa eli sarjoista, joiden lopussa lihas on väsynyt. ;))
Juoksussa taas ollaan pitkään yhtäjaksoisesti tehoalueella, jossa hiilihydraatit ovat pääsääntöinen energianlähde. Virheeni juoksuharrastukseni suhteen on ollut se, että olen kuvitellut sen olevan matalatehoista. Tämän kuvitelman olen pohjannut sille, että en juokse nopeasti: tahtini on 8 km tuntivauhdin tuntumassa, jos haluan juosta tunnin lenkin. Tätä nopeammalla vauhdilla väsyn liikaa ja joudun keskeyttämään tai hiljentämään kävelyksi ennen kuin tunti on täynnä. Glykogeenivarastoni eivät siis riitä tämän tyyppiseen liikuntaan.
Ehkä uskomustani juoksutehon keveyteen on vahvistanut sekin, että erinomaisen peruskunnon omaava mieheni on lempeästi kuittaillut minulle, ettei alle 10 km:n tuntivauhdilla juokseminen ylipäänsä ole juoksua vaan hölkkäilyä. Ja hölkästähän tulee kaikille mieleen kevyttempoinen liikunta. Kun käymme miehen kanssa yhdessä lenkillä, mies kokee suunnilleen kävelevänsä rinnallani kun itse puuskutan menemään sydän takoen.
Noniin, mutta nyt on siis tullut tämäkin selvitettyä. Ainakin teoriassa – vielä en tiedä, millainen juoksu/hölkkävauhti konkreettisesti on minulle teholtaan yli 65% maksimaalisesta hapenottokyvystä. Pelkkä syke ei kerro sitä, vaikka tietysti antaa osviittaa suorituksen rasittavuudesta. Däämn, minullahan voi olla niin huono peruskunto että jopa ylämäkeen kävely on sen rasitustason liikuntaa jossa glykogeeni rulaa, tätä vahvistaisivat kokemukseni vaelluksilta joissa meno on muuten nohevaa mutta hyydyn aina mäkiin.
Haluan vielä käydä kuntotestissä selvittämässä maksimaalisen hapenottokykyni niin saan asiassa ihan numeraalisen vahvistuksen. (Kun kerran on lähdetty perin pohjin selvittämään…;))
Teho on subjektiivista, ja joku toinen voi totta kai juosta 9 km tunnissa ilman että yhtään hengästyy, ja tällöin hänen suorituksensa on minuun verrattuna matalatehoinen. Tällainen henkilö varmasti pärjää kevyellä lenkillä vajailla hiilareillakin. Lindbladin sanoin, ”Jos pystyy juoksemaan kympin matalatehoisesti niin kyllä, silloin rasvat ovat ensisijaisena energianlähteenä.”
Kaiken oppimani perusteella voin nyt vihdoin heittää romukoppaan myös tämän sitkeässä istuvan myytin: että elimistö alkaa käyttää rasvaa vasta tietyn ajan kuluttua liikuntasuorituksen aloituksesta (usein kuulee puhuttavan 30 minuutin maagisesta rajasta). Olen aiemminkin lukenut että se on kukkua, mutta vasta nyt ymmärrän millä perusteella.
Levossa ja kevyissä arkiaskareissa meistä jokainen käyttää energiaksi pääsääntöisesti rasvaa, noin 60% energiasta tulee rasva-aineenvaihdunnasta. Mitä sitten ylipäänsä tarkoitetaan sillä, että vhh-ruokavalion noudattajan aineenvaihdunta muuttuu ja mukautuu käyttämään rasvoja ensisijaisena energian lähteenä? Onko siinä edes perää?
Kyllä, siinä on fysiologinen perä: mitä suurempi määrä veressä on saatavilla rasvahappoja, sitä suurempi on myös niiden osuus energianlähteenä (Williams, sivu 179). Vhh-ruokavaliolla veren rasvahappopitoisuus on ravinnon koostumuksen vuoksi suurempi kuin ns. sekaruokavaliolaisella. Käytännössä vhh:laisen aineenvaihdunnan mukautuminen rasvaan tarkoittaa sitä, että vhh-tyypin energiantuotannosta suurempi osuus kuin 60% tulee rasvoista ja hän polttaa enemmän rasvaa kuin ns. tasapainotettua sekaruokavaliota syövä.
Mutta tilanne on tämä levossa ja arkiaskareissa, ei liikunnassa. Ja tässä pääsemme toiseen virhepäätelmääni: olen vetänyt yhtäläisyysmerkin kahden toisistaan irrallisen ilmiön välille: kehon tottumiseen korkeaan rasvapolttoon normaaliarjessa ja rasvan käyttämiseen polttoaineena liikuntasuorituksissa. Se, että kehoni on tottunut esimerkiksi käyttämään juustolautasen sisällön paremmin energiaksi kuin korkeahiilarista ravintoa syövän ei tarkoita sitä, että jaksaisin sen paremmin korkeatehoista liikuntaa.
Pähkinänkuoressa: rasvat ovat hiilihydraattia hitaampi energianlähde, ja kun liikunnan teho nousee tarpeeksi, ei elimistö enää yksinkertaisesti ehdi mobilisoida rasvoista riittävästi energiaa jotta kova teho pysyy yllä. Ilman riittäviä glykogeenivarastoja tulos on se, että henkilön täytyy hidastaa tahtia.
On kuitenkin yksi ryhmä, jonka elimistö on harjoituksen kautta muokkautunut käyttämään rasvoja suhteellisen kovatehoisessakin suorituksessa: ultrakestävyysurheilijat. Tutkimusten (Coggan, A. et al. 2000) mukaan ultrakestävyysurheilijat pystyvät käyttämään rasvoja tehokkaasti vielä suorituksissa joiden teho on 75-80% maksimihapenottokyvystä.
Esimerkki tällaisesta urheilijasta on mm. suomalainen Sami Inkinen, joka treenaa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Sami ja hänen vaimonsa Meredith Loring soutivat kesällä 2014 Kaliforniasta Havaijille Fat Chance Row –tempauksen nimissä, jolla he halusivat kampanjoida sokerin epäterveellisyydestä ja osoittaa, että sokerittomalla ruokavaliolla vailla mm. urheilujuomabisneksen glukoosiliemiä voi mainiosti suorittaa vaativaa kestävyysurheilua.
Me tavalliset kuntoliikkujat olemme kuitenkin hyvin kaukana Inkisen kaltaisesta ultra-atleettiporukasta, joten voin hyvillä mielin ja täysin perustein viimein luopua kuvitelmistani, että minä vhh:laisena pystyisin jotenkin energisoimaan juoksuharrastustani rasvoilla.
Jos mielin jaksaa juosta, tarvitsen enemmän hiilihydraatteja. Näin se on. :)
Ja sillä tiellä tässä nyt ollaan, selvittämässä mistä kohtaa löytyisi se optimaalinen hiilihydraattitaso ja hiilarien syöntirytmi jolla juoksuharrastuksessa kehittyminen mahdollistuu luopumatta kokonaan itselle muuten mieleisestä vhh-elämäntavasta. Petteri Lindblad kirjoittaa: "Asian ei tarvitse olla mustavalkoinen: hiilihydraatteja täytyy olla paljon tai niitä ei saa olla ollenkaan - määrät voi ja kannattaa säätää suorituksen luonteen mukaan".
Myös Tytti Koro sanoo, että vaikka hiilihydraatit ilman muuta parantavat suoritustehoa liikunnassa, ei ole olemassa tiettyä määrää tai hiilihydraatti"sabluunaa" jota noudattamalla yksilö menestyy liikunnassa. Korolla on ollut asiakkaita jotka ovat päässeet liikuntatavoitteisiinsa suhteellisen alhaisillakin hiilihydraattimäärillä. "Kaikki on yksilöllistä", Koro painottaa.
Petteri Lindbladin mukaan koko kestävyysurheilun ja terveyden kulmakiviä on opettaa kroppaa polttamaan rasvaa. Hän kirjoittaa: "Vhh varmasti opettaa siihen ainakin osittain – jatkuva hiilareiden pumppaaminen kehoon ei ole hyvästä eikä ennen lenkkiä todellakaan kannata aina vetää hedelmää.”
Mielenkiintoista, vai mitäs sanotte?
Hiilihydraattien ajoittaminen ja laatu ovat kysymyksiä, joissa asiantuntijoilla on eniten näkemyseroja. Näistä ja muista ravintoon liittyvistä täsmäseikoista lisää juttusarjan seuraavassa osassa.
Tein eilen superspontaanin hankinnan: olin elämässäni ensimmäistä kertaa Kajaanissa ja bongasin kaupungin Sokoksella alelaarissa Lancômen Erika F -luomivärin aivan älyvapaaseen hintaan - kymmenen euroa (normaali hinta 37€).
Monille hartaille meikkifriikeille nimi sanoo varmasti jotain tai paljonkin. Muille meikkimaailman kulttituotteita vähemmän tunteville kerrottakoon, että Erika F kuuluu luomiväreihin, joilla on Maine. Niihin hypetettyihin, rakastettuihin kauneustuotteisiin joihin meikkifriikit kautta maailman ovat rakastuneet ja antaneet viidakkorummun soida. On tuotteita, joissa on sitä jotain... Jotain, joka tekee niistä legendaarisia.
Erika F. Yksi näitä tuotteita.
Kuulin Erika F:sta ensimmäistä kertaa ehkä 6 vuotta sitten, kenties aikaisemminkin. En tiedä milloin sävy on alkunperin ilmestynyt, mutta aina välillä se on lopetettu Lancômella ja sitten taas tuotu takaisin fanien vaatimuksista. Ehkä jopa suunnitelmallisesti Lancômen taholta - tuotteen myyttistä mainetta on haluttu pitää yllä.
Mikä Erika F:sta sitten tekee niin hypetetyn? Sävy näyttää napissa aika mitäänsanomattomalta. Onko se khaki..? Onko se harmaanvihreä? Onko se sittenkin hopea..? Juuri tämä on Erikan suosion salaisuus: sävyn kameleonttimaisuus ja samalla arkisuus ja neutraalius - se sopii melkein kaikille. Erika F:sta löytyy lukemattomia sävykuvauksia: useille se näyttäytyy taupena, toisille selvästi vihreänä, jotkut sanovat että se on pronssinen, toisten mielestä hopeinen, jotkut näkevät siinä kultaakin ja jopa sinivihreää.
Kuva: Lancôme
MakeUp Alleysta löytyy mm. seuraavanlainen kuvaus joka summaa Erikan monipuolisuuden hyvin: "Gorgeous medium taupe with a very slight olive undertone and is infused with gold AND silver microshimmer."
Kuten viimevuotisesta sinikulta/valkokultamekko-hulabaloosta viimeistään selvisi, ihmiset näkevät värejä hyvinkin eri lailla. Yhdelle Erika on ruskea, toiselle hopea.
Minulle se on vihreä. Upea, voimakkaasti hohtava, välillä enemmän kultaan, välillä hopeaan shiftaava savuinen vihreä. Kuvissa se näyttää viileältä, livenä kultaisemmalta. Uskomaton kameleonttisävy todellakin.
Ja mitä kummaa - vaikka vihreän ei pitäisi värimaailman "lakien" mukaan millään lailla korostaa sinistä, niin Erika tekee senkin. Luulen, että se johtuu kultashimmeristä. Jotkut oliivin sävyiset vihreät saavat silmien sinisyyden pomppaamaan, mikä johtuu oliivisävyjen kultaisesta taitosta.
Jos haluaa tehdä yhden ainoan sävyn smokey-meikin, tässäpä juuri on sävy siihen: Erika F:ää koko luomelle ja se on siinä. Niin helppo, niin kaunis.
Joo sorry - kulahtanut kirkkaanvihreä trikootoppi sopii tosi hyvin smokey-meikin kanssa ^_^ Huuletkin meikkaamatta eikä poskipunaa, kokonaisuus näyttää hassulta. Mun ei pitänyt laittaa tänään kuin ripsaria koska on salipäivä, siksi vajaa meikki, mutta halusin kuvata Erikan teille in-action silmämeikissä.
Kaikki nämä vuodet olen aina aika ajoin harkinnut Erikan F:n ostamista. Työpaikaltanikin muistan lukuisat kerrat kun hypistelin luomiväriä sormissani ja räpläsin taskulaskimella hintaa henkilökunta-alen jälkeen. Joskus se oli muutenkin alennuksessa pakkausuudistusten yhteydessä. Kuitenkin Erika jäi aina hankkimatta.
No, eilen tuli se päivä. Kympillä. Kannatti odottaa :)
En tiedä miksi Sokos myy näitä näin halvalla, onko edessä jälleen pakkausuudistus vai onko Erika F jäämässä pois Suomen markkinoilta. Ranskan Lancômen sivuilla sävy listataan edelleen.
P.S. Jos joku lukijani Kajaanista kiinnostui Erikasta niin Sokokselle jäi vielä kaksi Erika F:ää... ;) Lisäksi siellä oli ruskea versio nimeltään Taupe Erika, se oli myös todella kaunis mutta ilman F:n kulttimainetta.
P.P.S. Ai mitä tein Kajaanissa? :) Olin tapaamisessa Pohjolan Matkan kanssa, odotettavissa on toivon mukaan uusi lukijamatka entistä päheämmällä ohjelmalla... ;)
Miten minusta tuntuu, että mulla on jo ollut tällainen otsikko blogissa aiemmin..? En löytänyt arkistoista, mutta erittäin hyvin voisi olla: persikka on nimittäin kaikkein rakkain ja käytetyin meikkisävyni. Silmämeikissä myös violetti on yhtä suuri suosikki, mutta violettia en juurikaan käytä muualla kasvoilla. Silloin tällöin mulla näkee liilaa huulipunaa mutta kyllä persikka jyrää: luomivärit, poskipunat, huulikiillot ja -punat ovat käytössä joka viikko! :)
Tämä postaus on samalla sisarpostaus Idunin Lin -postaukselle, jossa ihastelin sarjan kaunista violettia solo-luomiväriä. Tänään spotlightissa Idunin Akleja - yhtä kaunis kuin violetti sisarensa. Vihdoin löysin the persikkaisen jota suositella kun muut lempparipersikkani ovat joko lopetettuja sävyjä tai ainoastaan netissä saatavilla olevia mineraaliluomivärejä (Pure Luxe). Sain Aklejan testattavaksi Idunin maahantuojalta.
Akleja ja Lin.
Lin on sekoitus pinkkiä korallia ja kultaa, ja luomella ne sekoittuvat heleäksi persikaksi.
Liikkuvalla luomella Akleja, luomivaossa Max Factorin Burnt Bark ja rajaus Sephoran Surfer Babe -kynä.
Itse asiassa Aklejaa on vain tuolla kameraa lähempänä olevalla silmäluomella, sillä...
...halusin vertailla, eroavatko Akleja ja kaikkien aikojen lempparipersikkani L'Orealin Natural Peach (one-shot -tuote vuodelta 2010, muistaakseni) toisistaan.
Kämmenselkään swatchattuna (kuva alempana) Akleja näyttää selvästi korallisemmalta ja NP kultaisemmalta, mutta luomilla eroa tuskin huomaa. Natural Peach siis teistä katsoen vasemmalla puolella, Akleja oikealla.
Ryhmäkuvassa suosikkipersikoitani. L'Orealin Natural Peach on tosiaan sellainen sävy jota suosittelisin kaikille persikan etsijöille aina, mutta se oli kausituote ja myynnissä vain yhden sesongin.
IsaDoran Blooming Spring -paletin vaalea persikka on myöskin todella kaunis ja ahkerassa käytössä, niinkuin koko paletti (yksi IsaDoran kaikkien aikojen parhaita). Blooming Spring poistui IsaDoran valikoimasta muutama vuosi sitten.
MACin Paradisco on sävynä aivan ihastuttava, mutta koostumus harmillisen huono: nappi on todella kova ja väriä saa hinkata olan takaa että saa kunnolla sävyä irti.
Paradisco on persikoista oranssisin, Akleja korallisin, Natural Peach kultaisin ja Blooming Spring vaalein ja neutraalein.
Tässä vielä Akleja / Natural Peach -vertailu luomilla kauempaa. (Kuva on joulukuulta, näemmä vielä Kreikan päivetystä jäljellä :))
Voi sanoa, että Akleja on käytännössä niin lähellä L'Orealin edesmennyttä persikkaa että tätä voi mainiosti suositella sen korvaajana :) Jess, uusi tärppituote suosituslistalle! :)
Piipahdin eilen kuopiolaisessa apteekissa ja siellä Idunin solo-luomivärien hinnat olivat vähän päälle 17 euroa. Nettiapteekissa hinta on 15,10€.
Tykkään yhdistää persikkaa pinkkiin ja liilaan. Viime aikoina myös vihreä rajaus on ollut paljon käytössä persikkaluomivärin kanssa.
Tässä meikissä Akleja liikkuvalla luomella ja luomivaon sisäkaaressa MACin Swish. Rajauksena e.lf.in violetti geelirajaus ja päällä Naturonen metallinen vaaleanvioletti eyeliner.
Heleämpi versio samasta meikistä: luomivaossa kirkkaampi pinkki Lumenen Helletuuli ja rajauksena Sephoran Purple Stilettos -kynä (+ Naturonen metallinen liila).
Eikö ole kumma juttu, että niinkin kaunista, käytännöllistä ja monelle sopivaa arkista sävyä kuin persikka on (ainakin Suomen) kosmetiikkamarkkinoilla niin vähän tarjolla? Monelta sarjalta löytyy kaikennäköistä erikoisempaa ja vähemmän imartelevaa sävyä sinitarran sinisestä luumuliilaan (niin yleinen sävy mutta kaunistaa lopulta harvan) - ja sitten niin helppo ja freesaava sävy kuin persikka puuttuu..!
Kävin tätä postausta varten asiakseni nuuskimassa parin tavaratalon kosmetiikkaosastot kartoittaakseni mitä persikkaisia sävyjä sieltä löytyy. Vaisu tulos vahvisti aiempaa, persikat ovat auttamatta vähemmistössä.
Kuva: Urban Decay
Mutta, ilokseni tein myös muutaman vilpittömän upean löydön jotka ovat menneet minulta aiemmin ohi.
Nämä persikkabeibet ovat Make Up Store Microshadow Cosmopolitan sekä Urban Decayn superherkut sävyt Freelove ja Fireball. Freelove on voimakkaan kultainen persikka ja muistutti minusta tosi paljon L'Orealin Natural Peachia. Fireball taas on pinkimpi duochrome-sävy joka shiftaa persikan ja pinkin välillä. Mielettömän ihanan näköisiä! Kannattaa tsekata. UD:n solo-luomivärit maksavat 19 euroa ja Make Up Storen 18 euroa.
Kuva: Make Up Store
Entä muut persikat? Ainoat mitä löysin olivat vanha tuttu We Care Iconin Perfect Coral (mieto, hyvin vaalea persikka) sekä paletit joissa on yksi persikan sävy: IsaDoran Savannah Sunset (neutraali peruspersikka) ja Lumenen Sandy Island (persikkaan taittava vaaleanpunainen).
Loppuun vielä linkki mun vanhaan postaukseen joka sekin oli omansalainen ylistys persikalle: Paras kauneusmeikkini.
Kenelle muulle persikkameikit ovat suurta rakkautta?
Mitä suosikkituotteita teillä on persikan sävyssä? Poskipunia varmaan monella? :)
Sarjassamme "halpaa ja hyvää budjettiruokaa" - haluan tänään jakaa yhden viime viikkoisen lempiruokani. Ja perään tulee muutakin jaarittelua ruokavaliokokeilun tiimoilta. :)
Pakasteseiti annospaloina. Tuo monen ylenkatsoma tuote, tonnikalaakin "halpiksempi" kalaruoka. Mauttomat, rasvattomat kimpaleet joiden ulkonäkö ei juuri ruokahalua herättele. Mutta hyvin maustettuna nuo kalpeat kuutiot muuttuvat mitä parhaimmaksi arkiruoaksi :)
Olen aikaisemmin jakanut kolme suosikkiohjettani pakastekalan käyttöön täällä. Nyt vuorossa ohrasta, valkosipulista ja yrteistä makupalettinsa kokoava superarkinen mutta supermaukas seiti-wok.
En ole jostain syystä aiemmin käyttänyt seitiä wokissa, mutta sehän sopii sinne vallan mainiosti. :) Miksipä ei sopisi?
Valkosipulinen ohra-seiti-wok
pakasteseitiä
paprikaa
parsakaalia
kukkakaalia
vihreitä papuja
kesäkurpitsaa
keitettyä ohraa
kookosrasvaa paistamiseen
oliiviöljyä + murskattua valkosipulia + ripaus yrttisekoitusta
kalan paistamiseen suolaa ja pippuria
Kuutioiden sijaan käytin seitiannospaloja (sulatettuja), jotka revin pienemmiksi könteiksi. Paistoin kalat ensin pannussa pienessä määrässä kookosöljyä, maustoin suolalla ja pippurilla ja siirsin syrjään.
Tykkään paistaa kalan erillään kasviksista koska kala kypsyy eri ajassa kuin kasvikset. (FitFarmilta oppimani vähäöljyinen paistotapa: pannuun suditaan minimaalinen rasvapinta öljytyllä pullasudilla.) Kookosrasvalla on muuten rooli myös maun antajana tässä ruoassa: vaikka rasvaa on todella niukasti, se tuo wokkiin vienon, jännän kookoksen ailahduksen. Jos et pidä kookosesta niin valitse rypsiöljy.
Seuraavasta voi valita oman mieltymyksensä tai tilanteensa mukaan vähärasvaisen tai runsaampirasvaisen valmistusvaihtoehdon:
1) Runsaampirasvainen: kaada pannuun öljyä ja wokkaa kasvikset ja keitetty ohra tavalliseen tapaan.
2) Vähempirasvainen: höyrytä kasvikset ensin semikypsiksi ja lisää ne kuivaan tai niukasti pullasudilla rasvattuun pannuun ja ruskista. Tällä metodilla pannu ei juuri enää kypsennä kasviksia, tuo vain väriä, joten niitä ei tarvitse pitää pannulla kauaa --> eivät pala niin herkästi pannuun kiinni vähässä rasvassa.
Lisää wokkiin kala ja oliiviöljy-valkosipuli-yrttiseos kun kasvikset ovat saavuttaneet toivotun ruskistustason. Kun valkosipulia ei paista vaan lisää murskattuna valmiiseen ruokaan, saa ruokaan voimakkaamman valkosipulin maun paljon vähemmällä valkosipulin määrällä. Paistaessa on myös aina palamisen vaara - palanut valkosipuli ei maistu kovin hyvältä ;)
Pyörittele wokin ainekset valkosipuliyrttiseoksessa ja kaada annos lautaselle. Ja ei kun syömään. Annokseen voi käyttää listaamieni kasvisten sijaan mitä tahansa vihanneksia, valitsemalla jonkun valmiin pakastevihannessekoituksen saat halvimman mahdollisen aterian. :)
Toinen herkkuwok: paistettua tofua, katkarapuja, ohraa, kasviksia ja kananmunaa.
*
Ruokavaliokuulumiset. Olen edelleen voinut hyvin ja kroppa alkaa tottua uuteen ruokarytmiin. Liikunnan suhteen en voi vielä raportoida mainittavia muutoksia suoritustehossa. Olen *ehkä* jaksanut juosta vähän paremmin, mutta mitään joulun ajan "taatelikakkutankkauksen" superenergisiä lenkkikokemuksia ei ole toistaiseksi ollut.
Ruokavaliotani hienosäädettiin kuluneella viikolla jälleen. Vaikka proteiinin osuus korostuu FitFarmin Mikon laatimassa ruokavaliossa, todettiin määrän olevan turhan yläkanttiin (joinain päivinä jopa 185 g..!) ja sitä vähennettiin aterioilta reiluhkosti. Samalla rasvaa lisättiin jo toistamiseen, ja nyt minulla on "lupa" kaataa aamukahviinkin taas pikkuinen liraus kermaa! ^_^ Milloinhan voin toivottaa tervetulleeksi kypsytetyn juuston..?
Olen kovasti kaivannut salaatteihin rouskuvaa tekstuurilisää ja kysyin, eikö osaa päivän öljystä voisi korvata siemenillä. Se oli mahdollista.
Itse asiassa: mikä tahansa aterioiden monipuolistaminen ja muokkaus alkuperäisestä rungosta on mahdollista. Kunhan pysyttelee suunnitelman mukaisissa makroissa.
Ensimmäinen ravintolaruoka-annos kolmeen viikkoon: Rosson papupyörykät
Miksi sitten ruokavalio oli alun perin niin joustamaton ja vaihtoehdoton? Siksi, että yksinkertainen, muutamiin perusraaka-aineisiin pohjautuva ateriarunko on helpoin - ja myös kustannustehokkain - tapa tehdä ruokavaliosuunnitelma. Säätäminen on mahdollista eikä pilaa onnistumista, mutta monipuolisempien vaihtoehtojen sisällyttäminen tarkoittaisi paljon enemmän työtä. Aika on tunnetusti rahaa, ja jos tuloksiin päästään vähemmälläkin ajankäytöllä, niin... ;) Valmennusyritykselle on tehokkainta rakentaa ruokavalio tietyn sabluunan mukaan, jota sitten lähdetään asiakkaasta ja valmentajasta riippuen muokkaamaan.
Ja kuten lukijani Tiia edellisen ruokapäivityksen kommenteissa osuvasti kirjoitti, yksinkertainen ateriarunko ilman kikkailuja mahdollistaa sen, että kaikenlaiset henkilöt, nekin joille "ruoan laittaminen" on aiemmin tarkoittanut lisää-vain-vesi -pakkauksen avaamista ja sisällön laittamista mikroon tai uuniin, osaavat noudattaa ruokavaliota eivätkä lannistu jo ensimetreillä liian haastavaksi kokemansa reseptin edessä.
Lounasseuralaisen söpöt kissakynnet :)
Mielestäni on ihan perusteltua kritisoida tämän tyyppistä ruokavaliota tai ravintovalmennusta siitä, että se ei opeta henkilölle kokonaisvaltaista terveellistä elämäntapaa johon kuuluu myös luovuus, joustavuus ja kyky soveltaa, jolloin terveelliset tavat jäävät myös kestäviksi tavoiksi. Mutta ymmärrän myös "kiveen hakatun" ruokavalion edut ja perustelut tietyissä tilanteissa.
Ja kuten todettua - yksi tapa sopii yhdelle, toinen toiselle. Olin tänään lounaalla Charming Nails -Tainan kanssa, jolle "Jutta-konsepti" sopii ja hänelle tarkkaan rytmiin ja samoihin raaka-aineisiin sopiva ruokailurytmi on mitä mielekkäin. Tainan mielestä minun ruokavaliotani olisi hauska ja helppo toteuttaa.
Kokeilun myötä huomaan oppivani paljon eri ruokien ravintoainepitoisuuksista. Olen tiennyt, että siemenissä ja pähkinöissä on paljon proteiinia, mutta enpä olisi tullut ajatelleeksi, että kuvan salaatin päälle ripotellussa hyppysellisessä kurpitsansiemeniä on esimerkiksi jo 2,5 g proteiinia. Siemennäkkärini ovat siis todennäköisesti ravintoarvoltaan aivan mielettömiä proteiinipommeja. :)
Siemenet ovat hyvä esimerkki siitä, miten ruoka-aineiden vaihtelu ja korvaus ruokavaliossa vaikuttaa makrojen suhteeseen: vaikka siemenet ja pähkinät sisältävät paljon rasvaa, öljyn korvaus niillä lisää myös proteiinin määrää. Jos ottaisin koko päivän sallitun rasvamäärän siemeninä ja pähkinöinä, minun tulisi vähentää tuntuvasti kalaa, rahkaa tai muita proteiinin lähteitä.
Lopuksi: matkustaminen tarkoittaa tätä nykyä sitä, että neljännes matkalaukusta täyttyy ruokavalion ylläpitoon kuuluvalla "rekvisiitalla": on pakattava heraproteiinia, hiilarinlähteitä, jos jonkinmoista lisäravinnetta ja vaaka.
On tämä kyllä... ^_^
P.S. Ensi viikolla luvassa kaipaamaanne asiantuntijanäkökulmaa: haastattelussa terveystieteiden maisteri / ravitsemusterapeutti. :)
