Oppia ikä kaikki, ja aion nyt porautua tarkemmin aiheeseen ”saippua, sen kuivattavuus ja ihon pH”.
Aiemmin julkaisin blogissa kosmetiikan kemian kurssilla saamaani tietoon pohjautuvan jutun saippuasta, jossa väitin, että aito saippua ei kuivata ihoa. Korjataan ja täydennetään tuon postauksen sisältöä nyt tällä tietopaketilla.
(On kyllä jonkin verran turhauttavaa, kun joskus tuntuu ettei lopulta mihinkään tietoon voi luottaa, ei edes siihen mitä kouluissa opetetaan…. Mitä mahdollisuuksia tällöin on omaksua oikeaa, tieteellisesti paikkansapitävää tietoa asioista..?)
Kiinnostus aiheeseen palasi, kun testailin loppukesästä Flow Kosmetiikan kasvosaippuaa. Samaten ehdin testailla töistä saamaani Cliniquen kasvosaippuaa (palaversiota). Ja kuten Flow-jutussa raportoin, saippua jätti ihoni todella nihkeäksi. Sama vaikutus oli Cliniquella. Ja kyllä ihoa myös jonkun verran kiristi pesun jälkeen, tosin enemmän Cliniquella kuin Flow’lla.
Käännyin jälleen kerran aina niin luotettavan ja auttavaisen kosmetiikan tietopankin eli Päivi Kousan puoleen. (Kousa on se johon Suomen media ottaa aina ensimmäisenä yhteyttä kun kaivataan puolueetonta asiantuntijatietoa kosmetiikasta.)
Kysyin Kousalta, mikä voisi olla selitys siihen, että kasvoille tarkoitetut, hellävaraisiksi luvatut saippuat jättävät ihon niin nihkeäksi ja usein vielä kiristävän kuiviksi. Kerroin, mitä meille oli koulussa opetettu kosmetiikan kemian tunnilla; "aito saippua jättää iholle rasvaa, sulfaatit taas poistavat iholta rasvaa".
Päivi Kousa vastasi, ettei asia ole ihan noin yksiselitteinen. Hän aloitti kertomalla, ettei ”oikealle saippualle” ylipäänsä ole virallista määritelmää, eli ilmeisesti edes aiemmin kuvittelemani SAIPPUA = rasvoja keitetään emästen kanssa, ei ole ainoa ”oikean” saippuan resepti.
Kousan mukaan saippuan teho ja vaikutukset iholle riippuvat mm. seuraavista asioista:
1. Mitä rasvoja tai öljyjä on käytetty. Öljyn ja rasvan laatu, joista saippua on tehty, vaikuttavat hoitavuuteen.
Eli kyllä, ”oikea” saippua jättää iholle rasvaa, niin kuin opin koulussa, mutta se yksinään ei riitä takaamaan saippuan hoitavuutta ja hellävaraisuutta.
2. Liian voimakkaiden emästen jäämät. Aito saippua voi sisältää liian tujuja jäämiä emäksestä (ellei valmistaja ole ollut tarkkana asian kanssa), jolloin saippuan pH voi olla liian emäksinen ja tehdä ihosta nahkean ja kuivan tuntuisen. Tällöin saippuan rasva tai öljy ei riitä kompensoimaan sitä.
Terveen ihon pH on n. välillä 5,4-5,9. Saippuan pH voi olla jopa 11.
Tieto siitä, kuinka emäksistä saippuapala on, voi olla kiinni valmistuserästäkin. Jos pakkauksessa ei lue pH:ta, ei voi kokeilematta tietää tuleeko iho nahkeaksi vai ei. (Valmistajan ei tarvitse ilmoittaa pH:ta. Apteekin nestesaippuoissa se useimmiten mainitaan mutta palasaippuoissa en ole koskaan tällaista merkintää nähnyt...)
Ihon nahkeus ei kuitenkaan aina johdu pelkästä pH:sta. Syynä voi olla sekin, että pesevät ainesosat ovat liian voimakkaita ja liuottavat ihon pintaa suojaavaa hydrolipidikalvoa.
Edellisessä saippuaa käsittelevässä postauksessani väitin, että sulfaatit ja muut synteettiset pesevät ainesosat ovat järjestään voimakkaampia ja näin ollen potentiaalisesti kuivattavampia kuin aito saippua. Tämä ei kuitenkaan pidä Kousan mukaan täysin paikkaansa.
Pinta-aktiivisten (pesevien) aineiden vaikutus on täysin määrästä kiinni, sekä siitä, mitä hoitavia ainesosia kuten rasvaa ja öljyjä, pesuaineeseen on lisätty. Eli putsarisi, jossa lukee pesevänä ainesosana vaikka ’sodium laureth sulfate’, saattaa yllättäen ollakin miedompi kuin ekokaupasta ostamasi palasaippua. Inci-listaa lukemalla ei aina selviä, kuinka voimakkaasti pesevä ainecocktail on kyseessä.
Jos haluaa pelata varman päälle ja pestä ihoaan mahdollisimman hellävaraisesti, ovat vaihtoehtona öljy- ja voidepesut. Eli ihan vaikka Aqualan L:llä voi pestä ihonsa, niin kuin monet atoopikot tekevätkin. Voimakas meikki lähtee öljyllä. Jos tuotteessa lukee "cream wash" tai "gentle" tai "sensitive skin" tai muuta vastaavaa, ei se vielä ole tae tuotteen todellisesta hellävaraisuudesta.
Itse aion muuten ihan silkasta uteliaisuudesta ostaa apteekista pH-liuskoja ja mitata käyttämien putsareiden - etenkin niiden palasaippuoiden - emäksisyyden. Tosin noiden liuskojen tulos on kuulema vain suuntaa-antava. Mutta kertoo varmasti jotain, ja tämä on minusta erittäin mielenkiintoista! Haastattelin Kousaa juuri ennen reissuun lähtöä, ja pH-lappuprojekti jäi näin ollen odottamaan paluutani. Jouluna sitten testilabra pystyyn!
P.S. Ei kuitenkaan unohdeta, että palasaippuallahan on synteettisiin nestesaippuoihin verrattuna yksi kiistaton etu - ympäristöystävällisyys. Ei maatumattomia ainesosia tai luontoon kerääntyviä, kuormittavia pakkauksia. Tämä varmasti selittää osiltaan saippuan suosiota ja sitä, miksi sen käyttö, mahdollisesta kuivattavudestaan huolimatta, on perusteltua.
Olen saanut kuvaterveisiä koti-Suomesta. <3
.
Kylläpä siellä onkin syksyistä....
.
Minulla on kyllä hassu perhe. Olemme tosi, tosi läheisiä, ja kotona olen yhteydessä siskooni ja äitiini melkein päivittäin. Mutta nyt kun olen reissussa, on välillä tuntunut siltä että olen perheelleni ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Äitini, joka normaalisti lähettelee random-sähköpostiviestejä useita kertoja viikossa, on muistanut minua yhdellä viestillä koko matkan aikana. Ei, itse asiassa kahdella. Mutta toisessa ei niinkään kysytty matkakuulumisia vaan sitä, miten penteleessä hän saa Dermosilin suihkugeelin toimimaan ”kun tässä ei ole mitään korkkia”. (”Äiti, purista sitä purkkia niin pohjasta avautuu aukko joka vapauttaa suihkugeeliä.”)
Totti ja Viivikin tuntuvat kaipaavan minua enemmän kuin emäntänsä. Kysyin mieheltäni viime viikolla mitä siskolleni oikein kuuluu kun en ole kuullut hänestä mitään. Mr Karkkipäivä kertoi, että siskoni oli havahtunut siinä vaiheessa, kun työkaverinsa olivat kommentoineet reissuani. Tosiaan, siskoni työkaverit seuraavat blogiani – hän ei.
Sitten sain häneltä yhden tekstiviestin. <3
Ei, kyllä mä tiedän että olen perheeni ajatuksissa. Yllätyin vain ehkä silti puhelimen ja sähköpostin hiljaisuudesta... Ehkä mulle annetaan tilaa olla yksin kun kerran yksin halusin lähteä...?
Siskoista puheen ollen. Näyttää siltä, ettei matkakassani mitenkään riitä Ecuadoriin. En pääsekään tapaamaan nuorinta siskoani. :( Olin niin kovasti odottanut sitä. Mutta siinä missä Euroopassa voi suhailla alle viiden kympin lento/laiva/junalipuilla, uppoaisi Etelä-Amerikan lentoihin lähemmäs 4-numeroinen luku. :/ En ole onnistunut löytämään mitään edullista.
Mutta tapaamme jouluna....! Siskoni on viimein palaamassa kotiin. Ainakin hetkeksi.
Odotan tätä joulua enemmän kuin mitään muuta juhlaa moneen vuoteen...!
Jokunen lukija on kysellyt minulta miten ruokavalioni noudattaminen on onnistunut matkan aikana. Kiitos ihanan kreikkalaisen keittiön runsaine kasvisruokineen, ruokavalion kanssa ei ole ollut mitään ongelmia.
Harvan maan keittiöstä löytyy yhtä monipuolista kasvisruokien kirjoa. (No, Intia saattaa mahdollisesti olla poikkeus…:)) Kasvisruoat löytyvät orektika/mezedes- eli alkupala/”tapas”-listalta, ja monissa tavernoissa meze-annokset ovat niin suuria että yhdellä tai kahdella mezellä saa masun ihan täyteen. Salaateista puhumattakaan. Tosi harvoin tilaan mitään pääruokalistalta.
.
Kreikassa käytetään paljon kesäkurpitsaa ja munakoisoa, jotka kuuluvat Suomessakin lempparikasviksiini. Täkäläisiin suosikkiruokiini kuuluvat sipulilla ja tomaatilla täytetty munakoiso (imam), kesäkurpitsapyörykät (no noissa on tietysti vähän käytetty jauhoa), kermassa haudutetut sienet, juustotäytteiset paprikat ja katkaravut tomaattikastikkeessa. Mustekalaakin syön silloin tällöin. Eilen söin itse asiassa pienessä Rinan kylässä Kalymnoksella elämäni maukkainta grillattua kalmaria.
Proteiinin saanti on ikävä kyllä jäänyt vähäiselle. Kotona syön päivittäin kananmunaa, soijaproteiinia ja kalaa jossain muodossa, mutta täällä proteiiniannokseni rajoittuvat satunnaisiin omeletteihin ja seafoodiin. Kala on täällä sen verran hintavaa että sitä en syö edes kerran viikossa. Hullua kyllä jopa säilyketonnikala on kallista. Purkilla on hintaa keskimäärin 3-4 euroa..! Jostain suuremmista ruokakaupoista sitä saattaa tuurilla löytää alle kahdella eurolla.
Kala- tai seafood-annoksen saa ravintolasta yleensä alkaen 10-12 eurolla. Kasvisruoan, vaikkapa nyt jotkut pyörykät tai imamin, saa alkaen 3,50 eurolla. Ei tarvitse miettiä kumpaako tilaan. Munakkaiden hinnoittelu ravintoloissa on muuten hyvin mielenkiintoista. Omeletin voi saada kolmella eurolla tai sitten yhdeksällä. Ihan samankokoisen siis. Ja ihan yhtä ruttuisesta tavernasta.
Toivoisinpa, että voisin "ylpeillä" sillä että en ole langennut matkan aikana vääriin ruokahoukutuksiin.
En kuitenkaan voi.
(Ne jotka eivät oikein jaksa karppausjuttuja voivat lopettaa lukemisen tähän.)
Viime viikolla huomasin yllättäen olevani turvoksissa. Siis en mitenkään ”hops-tulipa-syötyä-tuhti-ateria” –turvoksissa vaan ihan kunnolla, raskausmaha-tyyliin, monta päivää kestävästi. Niin että koko ajan oli epämukava olo. Itse asiassa – sellainen olo joka oli minulle hyvinkin tuttu ennen VHH-ruokavalioon siirtymistäni.
En ole kokenut pallomahaa tarkalleen ottaen 15 kuukauteen. Aloin miettiä. Ei kai tämä voinut hiilareista johtua kun enhän mä ollut syönyt kuin ne Korresilla tarjotut piirakat…? Vai olinko…?
Hetkinen... Kun aloin ajatella asiaa, niin Santorinin-houstinihan valmisti yöllisissä bileissä sandwichejä joista en kehdannut kieltäytyä… Ja yhtenä aamuna hän oli leiponut juustopasteijoita joita myös söin kohteliaisuudesta kaksi vai olikohan kolmekin… Ei hitto ne oli hyviä. Ja enkös mä jopa ostanut ihan itse yhden pinaattipiirakan laivaevääksi….? Ja mitenkäs ne Karpathoksella nautitut jäätelöt..?
Aloin tehdä listaa (no mitäpä muutakaan ;)) syömistäni ”vääristä ruoista”, ja pian huomasin että satunnaisiksi ja harvalukuisiksi kuvittelemani hairahdukset olivat muodostaneet säännöllisen kuvion. Olen täällä - muka huomaamattani - syönyt joka viikko vähintään kolmena päivänä ruokia kuten piirakoita, jäätelöä, friteerattua kalmaria, sämpylää (!) ja suklaamakeisia.
Nyt – haluan että ymmärrätte ettei mulle varmaan tekisi yhtään pahaa saada muutama lisäkilokin. Kaloreita mä en laske. Mutta sitä hiilaripöhöturvotusta en halua takaisin. Olen ollut niin onnellinen kun pääsin siitä olotilasta eroon ruokavalion vaihdoksella. Ja täällä sitä oltiin kaikessa hiljaisuudessa ja huomaamatta taas popsimassa tuota olotilaa takaisin.
Piirakat, jäätelöt ja friteeratut ruoat saivat jäädä siihen.
Kotona on helppoa. Kun mieleni tekee jotain makeaa herkkua kuten leivonnaista, niin sen kuin uuni lämpiämään ja soija-, manteli- & kookosjauhoista ja steviasta muffinssit tai kakut kasaan. Tai jos tekee mieli leipää niin ei kuin näkkärit tai mantelisämpylät esiin. Täällä siihen ei ole mahdollisuutta. Ja näköjään tällainen tilanne paljastaa mun heikkoudet joita 15 kuukautta ei ole muuttanut lopulta miksikään.
Karkki ei ole koskaan ollut mun ongelma. Not my drug of choice (blogin nimestä huolimatta). Ei tehnyt millään lailla tiukkaa jättää pois makeisia. Mutta leivonnaiset. Kreikassa rakastetaan piirakoita. Ihania, lehteviä, filotaikinaan leivottuja juusto-, pinaatti- ja kermapiirakoita. Leipomojen tiskit pursuavat niitä aamuisin. Kyllä mä voin tunnustaa, että kun tunnen vastaleivotun tiropitan tuoksun niin olo on kuin alkoholistilla joka saa vainun vodkasta.
Huokaus. Mutta kuten sanottua, mikään addiktoiva ei ole hyvästä. Ja mieluummin pidän kevyen, miellyttävän oloni kuin vedän piirakkafiksini ja kärsin ilmapallomahasta. Ehdottomat kiellot eivät minusta ole järkeviä, ja jos syön yhden leivonnaisen vaikka pari kertaa kuussa niin eihän se nyt mitään tee. Mutta kun syön yhden, niin niitä alkaa tehdä mieli lisää…. Yhden syötyään on helppo perustella toisenkin ottaminen. Jne jne.
Ymmärrätte mitä tarkoitan.
Leipomojen ovet saavat nyt pysyä multa kiinni, ja kohteliaisuudesta en enää osallistu mihinkään keskiyön paahtoleipäbakkanaaleihin.
Turvotus on muuten nyt tipotiessään. :)
