Inspiroiduin aiheesta, kun herättelin Instagramissa keskustelua siitä, mikä on kullekin se kaikkein merkityksellisin ihonhoitotuote.
Itselleni se on aina ollut putsari.
Putsari voitti vastauksissa myös Instagram-kyselyssäni.
*
Olen ollut aivan äärimmäisen tunnollinen ihonopuhdistaja varhaisteini-iästä saakka. Aloin puhdistaa ihoani puhdistusaineilla jo ennen kuin aloin meikata, ja tähän "syypäitä" olivat USAn tätini, jotka lähettivät meille joululahjaksi kaikenlaisia Jenkki-suosikkeja, mukaanlukien ihonhoitotuotteita.
Ensimmäinen käyttämäni putsari on ollut tämä kummallinen Noxzema-erikoisuus, jota näköjään edelleenkin myydään Jenkeissä. (Kuvakaappaus Noxzeman sivulta.)
Noxzeman koostumus on niin erikoinen, että en ole sen koommin vastaavaan törmännyt. Kyseessä on paksu, helmiäisen värinen ja rasvainen voide, joka syväpuhdistaa mutta ei vaahtoa. Siinä on mentolia, kamferia ja eukalyptusöljyä ja se kihelmöi iholla. Kihelmöinnin ja voimakkaan kamferin hajun muistan aivan erityisen hyvin.
Olen tainnut olla ehkäpä 12- tai 13-vuotias kun käytin tätä. Se oli joka tapauksessa ennen yläasteikää, sillä aloin meikata heti yläasteelle mennessä ja silloin vaihtui myös putsari.
En muista, miksi käytin Noxzemaa, sillä se on tarkoitettu epäpuhtaalle iholle, eikä minulla ollut epäpuhtauksia. Luulen, että tuote oli minusta vain sen verran jännä ja kiinnostava, että varhaisteinin uteliaisuudessani halusin käyttää sitä.
Saattoi myös olla, että jotenkin tykästyin tuotteen kihelmöivään tunteeseen iholla..? Vanhemmalla iällähän nimittäin olen koukuttunut kamferi- ja mentolipitoisten huulivoiteiden kihelmöintiin oikein kunnolla... 🙈
Kun sitten seiskaluokalle mennessä aloin meikata, halusin ilman muuta hankkia juuri meikinpoistoon tarkoitetun puhdistustuotteen.
Äitini oli uskollinen Yves Rocher -asiakas, ja äidiltä tyttärelle -perinteen mukaisesti minustakin tuli Yves Rocherin ystävä. Olen tilannut Yves Rocherilta niin ensimmäiset meikkini kuin puhdistustuotteetkin. Muistan päivänselvästi ensimmäisen putsarini ja kasvoveden, ja ne olivat Rocherin Acaciane-sarjasta. Suunnilleen muistan näiden tuoksunkin..! 😄 Olihan se kova juttu alkaa käyttää oikeita aikuisen ihmisen ihonhoitotuotteita..!
Tuohon aikaan puhdistusmaito oli synonyymi meikinpoistoaineelle, ainakin mun piireissä. Jos laittoi meikkiä, silloin oli puhdistettava maitomaisella putsarilla, kun taas vaahto miellettiin pelkän ihon puhdistajaksi. Ehkä se on joissain yhteyksissä yhä niin..?
Muistan, että äiti opetti poistamaan meikin vanulapulla, ja sitä vanuahan sitten kului. En koskaan laittanut puhdistusmaitoa suoraan iholle vaan aina vanulapun kautta.
Olen muuten ihan alusta saakka käyttänyt myös erillistä silmämeikinpoistoainetta! En ole ikinä voinut poistaa kasvo- ja silmämeikkiä samalla tuotteella, koska niin maidot kuin vaahdotkin kirvelevät ja tuntuvat hyvin epämukavilta mun silmissä.
Yves Rocherilla oli 1990-luvun alussa myynnissä kahta geelimäistä silmämeikinpoistoainetta (kuvassa), ja saattaapa olla, että ihan kiitos Rocherin, juuri geeli vakiintui mun suosikki-silmämeikinpoistoaine-koostumukseksi.
Nämä Rocher-kuvat ovat muuten mun vanhoista Yves Rocher -katalogeista, joita vaalin suurena aarteenani. 🥰
Lukiovuosina siirryin maidoista vaahtoihin. Tähän vaikutti merkittävimmin se, että ihoni alkoi lukion toisella tai kolmannella oireilemaan, ja NYT mulle sitten viimein tuli epäpuhtauksia. Ihoni herkistyi ja sain runsaasti kipeitä ihonalaisfinnejä. Muistan kuinka mulle tuli tunne, että haluan luopua kaikista rasvaisista ihonhoitotuotteista ja tässä yhteydessä löysin Sebamedin.
Muistaakseni olin kokeillut Sebamedia kasvojen puhdistukseen jonkun ystävän luona ja ihastuin täysillä. Ahh, miten puhdas tunne! Eli: ei-rasvainen.
Iho-oireet pelästyttivät minut karsimaan ihonhoitotuotteita, ja tässä vaiheessa jäi myös kasvovesi pois rutiinista moneksi vuodeksi. Luovuin hetkellisesti Yves Rocheristakin, ja aloin käyttää Aqualan L:ää kasvovoiteena. Mun ajatus tuolloin oli varmastikin: apteekin tuotteet ovat nyt paras apu. Mulla oli pitkään käytössä vain kolme ihonhoitotuotetta: Sebamed, silmämeikinpoistoine sekä Aqualan L.
Ihastuin Sebamediin yli vuosikymmeneksi, ja se oli vakkarituote mun kylppärin kaapissa vuoteen 2013 saakka. Tämä on dokumentoitunut mun blogiin..! Lopetin Sebamedin käytön vasta kun ihoni 30+ -vuotiaana alkoi tulla hieman vaativammaksi ja osoittaa pintakuivuuden merkkejä. Jossain vaiheessa tajusin, että Sebamed taitaakin jättää ihoni aika kiristäväksi, ja silloin tiemme erosivat.
Muuten - iho-oireeni loppuivat lopulta vasta Roaccutan-kuurilla. Se oli kerrassaan erikoinen episodi elämässäni, sillä ihoni on sekä ennen että jälkeen tuon vuoden ollut hyvin tasapainoinen. Kirjoitin Roaccutan-episodista täällä.
Roaccutan-kuurin ja mystisten ihopaukamien jälkeen en enää koskaan palannut puhdistusmaitojen pariin. Meidän aikamme oli päättynyt. Minuun lukkiutui iho-oireiden aikaan voimakas vastenmielisyys kaikkea rasvaista kohtaan, ja ihastuin sen sijaan runsaasti vaahtoaviin koostumuksiin. Kosteutukseenkin käytin pelkästään kaikkein ohuimpia, vesivoittoisia emulsioita. Näin jatkui hyvin pitkään, kosteusvoiteiden osalta lähemmäs ikävuotta 40.
Kun muutin 24-vuotiaana Ahvenanmaalle, löysin työkavereiden myötä Dermosilin. Dermosilistä tulikin minulle Yves Rocherin "manttelinperijä", ja etenkin sarjan putsareista muodostui minulle ehdottomia suosikkeja. Sebamedin rinnalle uudeksi suosikkiputsariksi nousi Dermosilin Face Wash, joka nykytietämykseni valossa on hyvinkin pesevä, enkä enää voisi käyttää sitä. Mutta tuohon aikaan ihoni oli täysin tasapainoinen vailla edes pintakuivuutta, ja nautin tehokkaasti pesevistä vaahdoista täysin siemauksin. :)
30-vuotiaana tein alanvaihdoksen ja menin töihin kosmetiikkaliikkeeseen. Samaan aikaan löysin luonnonkosmetiikan.
Kun työpaikalleni ilmaantui myyntiin latvialainen luonnonkosmetiikkabrändi Mádara, ja sain koulutuslahjana sarjan vaahtoputsarin, oli uusi ystävyys syttynyt. Mádaran Purifying Foam -putsarista tuli uusi kestosuosikkini, ja se on yhä lemppareitani vaahtojen joukossa 15 vuotta myöhemmin, vaikka en enää vaahtoja käytäkään kuin satunnaisesti.
Käytin kolmikymppisenä toki muitakin kuin luonnonkosmetiikan vaahtoja, kuten Dermosilin Vitamin E-vaahtoa, ja pumpattavasta vaahdosta tuli suosikkimuotoni. Vaahtoavat geelit alkoivat tuntua turhan arkisilta, ja elämyksellisyys alkoi vahvasti nousta osaksi puhdistusrituaalia. Rakastin mahdollisimman muhkeaa ja kermaista vaahtokoostumusta.
Olin jopa niin hulluna vaahtoihin, että suunnittelin pitkään tekeväni blogiin Sannin Vaahtocorner -postaussarjan, jossa ihkuttaisin ihanimpia vaahtoputsareita! 😁
Löysin kaksoispuhdistuksen niinkin myöhään kuin 38-vuotiaana. Tämä tapahtui Etelä-Korean matkallani, ja kuvassa näkyy ensimmäinen ostamani öljyputsari sekä sen parina vaahtomainen kakkosputsari.
Toki olin tietoinen kaksoispuhdistuksesta jo aikaisemminkin, mutta en vain ollut kokenut sitä tarpeellisena tai mielekkäänä itselläni. Seoulin supersaasteinen ympäristö käytännössä pakotti ymmärtämään, miksi Aasiassa kaksoispuhdistus on itsestäänselvyys. On alueita, joissa ilma on NIIN likaista, että meikitöntäkin ihoa on turha yrittää saada puhtaaksi vesipohjaisella putsarilla. Se oli herättävä kokemus.
Me täällä Suomessa elämme toki onnekkaasti niin puhtaassa ilmassa Aasian miljoonakaupunkeihin verrattuna, että täällä kaksoispuhdistuksen ydinhyöty on vahvan meikin poistossa.
Korealaiset ihanan kevyet ja helposti veden mukana huuhtoutuvat öljyputsarit saivat minut kokemaan "rasvaisen" ihonhoituotteen miellyttävänä ensimmäistä kertaa sitten lukiovuosien.
Korean matkan yhteydessä tapahtui sellainenkin merkittävä putsariopillinen juttu, että tajusin pH:n merkityksen ihon puhdistuksessa. Kiitos tästä kohdentuu yksinomaan K-Beauty-bloggareille, joiden blogeista kyseisen asian omaksuin. Kirjoitin valaistumisestani postauksen (Pesetkö iholtasi suojaavan happovaipan), enkä tämän jälkeen enää nähnyt vaahtoja samassa valossa kuin ennen.
Voi pitää kenties ironisena, että juuri korealaisissa vaahtoputsareissa korkea pH on ongelma (hyvin monet niistä ovat saippuapohjaisia), korealaista kosmetiikkaa kun pidetään erittäin laadukkaana ja edistyksellisenä. Ja sitähän se onkin, jos aasialaisten mieltymystä muhkeaa vaahtoa tuottaviin saippuoihin ei lasketa.
Aasialaiset kokevat, että mitä paksumpi vaahto, sitä perusteellisempi puhdistus, ja toki tässäkin on mukana aasialaisessa ihonhoidossa korostuva elämyksellisyys. Öljyputsarin perään laitetaan Aasiassa mielellään supervaahtoava putsari, ja juuri saippualla saadaan aikaan kaikkein tihein ja pehmein vaahto. (Tämän tietävät myös monet selektiiviset länkkäribrändit... Voisin pitää aiheesta oman esitelmän. 😅) Sitä vain ei tulla ajatelleeksi, että saippuavaahdon mukana ihon pH heitetään vinksalleen ja emäksinen putsari herkästi myös kuivattaa ihoa, ja vähemmän elämyksellinen tensidi-pohjainen vaahto olisi iholle ystävällisempi vaihtoehto.
Löydettyäni korealaiset öljyputsarit aloin hitaasti mutta varmasti liukua kohti öljymäisen puhdistuksen valta-aikaa. Kun sitten luonnonkosmetiikankin brändeille alkoi ilmestyä todella miellyttäviä ja hyvin huuhtoutuvia öljyputsareita, ja oma ihoni tuli samalla yhä vastaanottavaisemmaksi öljyn sensoriselle maailmalle (--> kasvoöljyt! 💖), huomasin yhtäkkiä olevani täysin öljyjen pauloissa eikä vaahdolla enää ollut roolia.
Koska öljy puhdistaa ihon erittäin hyvin, haluaisin itse sanoa täydellisesti, ei kakkosputsari ole mikään välttämättömyys. Etenkään jos ei käytä vahvaa meikkiä. Mitä mä en tee.
Niin sitten vaahtokin jäi pois, ja nyt olen parin-kolmen vuoden ajan käyttänyt tyytyväisenä pelkkää öljy- tai balmipuhdistusta. Koen, että se on myös parempi puhdistusmuoto ikääntyvälle ja joka vuosi ohenevalle sekä haurastuvalle iholleni.
Saatan käyttää vaahtoja satunnaisesti, etenkin päivinä, jolloin en ole meikannut tai käyttänyt aurinkovoidetta. Mutta öljypuhdistus on jo sensorisena elämyksenä niin ihana, että valitsen mieluiten sen jo hemmottelun kannalta. 🥰
*
Haluaisiko joku teistäkin jakaa oman putsarievoluutionsa? 🙂
Kirjoitin blogiin viime marraskuussa ilostani, kun peikonlehteni oli saanut uuden elämän ja puhjennut kukoistukseen.
Nyt yhdeksän kuukautta myöhemmin ilo alkaa muuttua stressiksi.
Mun peikonlehti käy kuin steroideilla ja kasvu on aivan hysteeristä.
Peikko kasvaa sellaista vauhtia, että tukahduttaa jo itseään; koko ajan esiin punkevat yhä vain suuremmat lehdet vievät valon ja kasvutilan vanhemmilta lehdiltä.
Olohuoneeni kasvinurkkaus alkaa pian muistuttaa viidakkoa ja tällä tahdilla en enää ensi kesänä näe ulos ikkunasta.
Viherkasvieni tilanne maaliskuussa 2022. Olin tammikuussa muuttanut uuteen asuntoon, jota vielä tässä vaiheessa remontoitiin ja sisustettiin.
Viherkasvien tilanne 2,5 vuotta myöhemmin.
On todella vaikea käsittää, että kuvassa näkyvä kituskasvuinen, liaanimainen kasvi on sama, kuin nykyinen kolmeen ruukkuun jakautunut hervoton pusikko.
Tämä sama peikonlehti on ollut minulla pian 15 vuotta, ja eli tällaisena piskuisena liaanina minun ja exäni asunnossa vuosikymmenen, roikkuen alas asunnon parvelta. Varmaankin juuri entisen kotini rakenne vaikutti kasvin muotoon; siinä kämpässä kasvin oli käytännöllisintä antaa kasvaa parvelta alas päin, ja näin peikonlehdestä tuli liaani.
Se kasvatti ainoastaan pieniä, reiättömiä lehtiä joita tuli hyvin harvakseltaan. Olin siinä uskossa, että mun peikonlehti oli jotain pienilehtistä lajia, joka ei koskaan pystyisikään kasvattamaan peikonlehdille tyypillisempiä reiällisiä lehtiä.
Nyt.... Kaikki lehdet ovat reiällisiä, ja jokainen uusi lehti on edellistä isompi.
Peikonlehteni käänteeseen vaikuttivat suuresti seuraajiltani saamat vinkit. Muuttaessani uuteen kotiin en enää pystynyt pitämään peikonlehteä liaanimaisessa muodossaan, koska asunnon korkeus ei antanut tälle luontevaa mahdollisuutta. Sain vinkin pilkkoa kasvi osiin ja istuttaa pilkotut osat uusiin ruukkuihin. Näin teinkin.
Ensimmäisen vuoden aikana kolmeen osaan jaettu peikko eli staattista ja rauhallista elämää. Se kasvatti vain muutamia uusia lehtiä, ja pienin pilkotuista osista vaikutti ottaneen niin pahasti nokkiinsa dramaattisesta jaosta, että nökötti ruukussaan kasvamatta mihinkään suuntaan. Siinä oli ruhtinaalliset kolme lehteä.
Kunnes... Alkukesästä 2023 peikonlehtiin ja muihinkin kasveihini iski ripsiäishyökkäys. Palasin kuukauden kestäneeltä Kreikan matkalta ja kohtasin kotona nuupahtaneet, erittäin huonosti voivat kasvit.
Sain jälleen apua seuraajiltani, ja tein seuraavat toimenpiteet: tuholaistorjunta-operaatio Substral Tuhohyönteis-Spray'lla ja lisäsin kasvien kasteluveteen kastelulannoitetta.
Tulos.....
Kasvit räjähtivät kukoistukseen.
Jopa kaikkein pienin ja leikkausoperaatiosta suutahtanut peikonlehti heräsi eloon ja lähti vihdoin kasvattamaan uusia lehtiä.
Kesällä 2023 todistin ihkaensimmäisen reiällisen lehden puhkeamisen peikonlehteeni. Syksyyn mennessä niitä oli jo useita.
Siitä lähtien peikonlehteni ovat kukoistaneet ja koko kasvi muuttui kuin uudeksi.
Aluksi iloitsin, totta kai, mutta turbovaihteelle vetämisellä on ollut myös haittapuolia.
Peikonlehdillä on tapana "hikoilla" ja tiputtaa ylimääräistä nestettä pois lehtiensä kautta. Mitä isommiksi peikot kasvoivat, sitä voimakkaammin ilmiö tuli esiin.
Aamuisin näin usein vesipisaroita kimmeltämässä peikkojen lehtien kärjissä, ja ihmettelin, mitä tämä oikein oli. Mielestäni en ylikastellut kasveja vaan multa ruukussa oli päin vastoin aina rutikuivaa. Koska matkustelen paljon, minun on pakko pitää kasvini altakasteluruukuissa. Kotona ollessa täytin altakastelusäiliötä hyvin vähän kerrassaan.
Viime keväänä olin kaksi ja puoli viikkoa Norjassa, ja matkaan lähtiessä täytin peikkojen vesisäiliöt tavallista runsaammin.
Tulos: kun saavuin kotiin, parketissa kasvien alla oli reilut kosteusvauriot.
Peikot olivat tiputelleet vettä oikein olan takaa. 😔
Myönnettävästi suutuin ihan kunnolla ja tunsin oloni petetyksi peikonlehden taholta. Olin tukenut kasvia ja auttanut sen uuteen kukoistukseen, ja tämä oli peikon kiitos?
Joku toinen olisi varmaan pilkkonut varret ja trimmannut kasvit järkevään kokoon ja olotilaan, mä en pystynyt siihen - tai myöskään osannut. Ennen kaikkea: en pystynyt. Nämä ovat eläviä olentoja, enkä pysty tuosta vain katkomaan niitä ja heittämään oksia roskiin. Ei ole myöskään enää tilaa jakaa peikkoja useampaan ruukkuun.
Olin alla päin, mutta mulla ei ollut muuta ratkaisua kuin ostaa bambumatto kasvien alle imemään tippuvaa kosteutta.
Puoli vuotta myöhemmin tarvitsisin jo yhden tai kaksi bambumattoa lisää. 🤦🏼♀️
Tämän kesän aikana peikonlehdet ovat villiintyneet niin, että tilanne ei kohta enää ole mun hallinnassa. Tai ei varmaan enää olekaan.
Uusia massiivisia lehtiä avautuu joka viikko ja varret sen kuin paksunevat ja pidentyvät. Ilmajuuria puskee esiin kuin viimeistä päivää.
Keväällä 2022 tämä amputoitu emo-peikonlehti näytti tältä...
...ja syksyllä 2023 tältä....
...ja kesällä 2024 tältä.
Suurimmat lehdet ovat tällä hetkellä moninkertaisesti mun kämmenen kokoiset, ja peikkojen varret ovat yhtä sekalaista ja kiemuraista solmua.
Koko kasvi vaikuttaa olevan... yhtä kaaosta.
Myönnettävästi, en ymmärrä peikonlehden sielunmaisemaan ollenkaan.
Mun logiikalla, joka selvästikään ei seuraa viherkasvien logiikkaa, kasvin tulisi joko kasvaa ylös- tai alaspäin, tai sitten olla muraali-tyyppiä ja tarrautua tukipintaan. Mun peikonlehdet eivät kuulu mihinkään näistä tyyleistä – tai ehkäpä ne mieluiten yhä roikkuisivat liianimaisesti alaspäin – mutta kaikkien muiden tuntemieni ihmisten peikonlehdet kasvavat ylöspäin..! Miksi mun eivät tee niin?
Hulluinta on, että turbovauhdilla kasvavien uusien lehtien varret ovat paljon paksumpia kuin kasvin alkuperäiset kantavat, multaan menevät varret, johtaen siihen, että kasvista tulee niin raskas ja painava, etteivät kantavat varret jaksa kannatella kasvia.
Näyttää ihan nyrjähtäneeltä, kun multaan menevät varret ovat hentoisia ja ohuita, ja ylempänä kasvaa jopa viisi kertaa paksumpia varsia. 🤯 Yleensähän multaan menevän varren kuuluisi olla se vahvin...!
Yritin miettiä ratkaisua kasvin tukemiseen. Ruukuissa oli jo bambukeppejä ja muita tukikeppejä, mutta ne eivät riittäneet.
Lopulta päädyin ulkoiseen tukirakenteeseen.
Ostin korkeajalkaiset kukkaruukut ja hain ulkoa kiviä, joilla täytin ruukut. Ostin myös pehmeää trikoonauhaa. Pehmeä nauha ei kaivautuisi kasvin pintaan ja rikkoisi kasvin varsia, toivoin.
Tuin peikonlehden varret trikoonauhalla painorakenteeseen. Yritin myös kuroa ympäriinsä harottavia varsia trikoonauhan avulla enemmän suppuun, mutta yritys epäonnistui. Varret ovat liian voimakkaita.
Ei tämä mitenkään esteettiseltä kyllä näytä. 😞
Nyt en tiedä mitä oikein tekisin.
En halua, että peikonlehteni enää kasvavat…! 😭 Mutta en halua hankkiutua niistä eroonkaan! Olen kiintynyt niihin.
Kukoistavat ja hyvinvoivat kasvit ovat yleisesti ilonaihe, mutta entä kun kasvit riehaantuvat tähän malliin..?
Sisustuksellinen suunnitelmani kauniista vihernurkkauksesta muuttui ympäriinsä rehottavaksi viidakoksi ja "peikkolapseni" ovat nyt eri suuntiin törröttävistä ilmajuurista, kiemuraisista varsista ja toistensa päälle kasvavista lehdistä koostuvia sekasotkuja.
Mitä te tekisitte?
Hyvät neuvot olisivat jälleen tarpeen..!
Kaupallinen yhteistyö: House Of Organic
Uoga Uoga on tullut suomalaisille alkujaan tutuksi mineraalimeikkiensä kautta, mutta tätä nykyä meillä myydään myös sarjan ihonhoitotuotteita. Oma aiempi kokemukseni oli juuri mineraalimeikeistä kahdeksan vuoden takaa.
Vietin tänä keväänä useamman viikon Liettuassa, ja kosmetiikkanörttinä kävin totta kai tutustumassa maan johtavan luonnonkosmetiikkabrändin lippulaivamyymälään Vilnassa. Tein ison kassillisen ostoksia, jotka vakuuttivat minut brändin ihonhoitotuotteiden laadusta.
Kesän aikana olen testaillut vielä joukon lisää Uoga-tuotteita, ja tässä tulee nyt esittelyni kaikista kokeilemistani Uoga Uogan tuotteista.
Uoga Uogan valikoimassa on kolme suihke-muodossa olevaa kasvovettä. Punaisiin pulloihin pakatut ovat koostumukseltaan hieman yksinkertaisempia, huurrettuun lasipulloon pakattu Fog omaa hoitavimman ja monipuolisimman koostumuksen. Kaikki kolme ovat kyllä ihania, sanoo tämä kasvosuihkehullu! 😍
19,90€ / 100 ml
Fog-suihkeen ostin Vilnasta ja siitä tuli heti suosikkini. Tämä on Uogan suihkeista kosteuttavin ja pitää sisällään ruusuvettä, glyserolia, kolmea eri ksylitolia, kvitten-uutetta, aloe veraa ja beeta-glukaania. Kvittensiemen-uutteen polysakkaridit sitovat ihoon kosteutta ja auttavat myös vahvistamaan ihon suojakerrosta.
Fog-suihke tuntuu iholla kevyesti liukkaalta ja jättää iholle ihanan raikkaan ja samalla kosteutetun tunteen. Tuoksussa voi aistia vivahteen hedelmäistä raikkautta joka varmaankin tulee juuri kvittenistä. Fog-suihkeeseen ei ole lisätty hajusteita, vaan tuoksu tulee ruusuvedestä, kvittenistä ja säilyvyyttä parantavasta fenetyylialkoholista (ei kuivattava alkoholi).
19,90€ / 100 ml
Morning Mist kulkee myös meikinkiinnityssuihkeen nimellä, mutta puhtaasti incin perusteella tämä on kosteuttava ja ihohuokosia kevyesti supistava kasvovesi. Supistavan vaikutuksen tuo karpalouute.
Morning Mist-suihkeessa on veden sijaan ruusuvesipohja seuranaan hyaluronihappoa, glyserolia, beeta-glukaania, aloe veraa ja karpalouutetta. Tuotteessa on mieto ja miellyttävän raikas ruusuinen tuoksu.
Suurin ero Morning Mist'in ja Fog-suihkeen välillä on kvitten vs. karpalo; luulen, että juuri kvittenuute polysakkarideineen tekee Fog'ista kosteuttavamman ja liukkaamman tuntuisen. Fog'in voi sanoa sopivan parhaiten normaalista kuivalle ja ikääntyneelle iholle, Morning Mist taas sopii paremmin normaalista sekaiholle.
17,90€ / 100 ml
Hauskasti nimetty Pssht! on joukon simppelein kasvovesi. Siinä on ruusuvesipohja, glyserolia sekä karhunvatukkauutetta. Karpalon tavoin myös karhunvatukalla on supistava vaikutus. Ruusuvettä on tässä Uogan kasvovedessä kaikkein eniten.
Incin perusteella suosittelisin Pssht-kasvosuihketta herkälle, punoittavalle ja couperosa-iholle, mutta myös sekaiholle tai iholle, jossa on laajentuneet huokoset - kiitos karhunvatukan. Ruusuvesi on yksi parhaita aineita rauhoittamaan couperosa-ihon punoitusta.
Tuotteessa ei ole hajusteita, vaan raikas ruusun tuoksu tulee ruusuvedestä.
14,90€ / 250 ml
Uoga Uogan valikoimassa on mielenkiintoisia sulfaatittomia geeliputsareita. Ostin itselleni tämän ihanan appelsiinin tuoksuisen Good Mood -version, mutta tästä on olemassa myös vihreään pulloon pakattu ja teepuuöljyä sisältävä variantti My Best Friend epäpuhtaalle iholle.
Nimesin tämän tuotteen puhdistusnesteeksi, sillä sen koostumus on hyvin nestemäinen ja vähäviskoosinen, ja se vaahtoaa vain aivan miedosti. Tässä on todella hyvä tuote Sinulle, joka tykkäät vesipohjaisista geeliputsareista, mutta haluaisit välttää runsaasti vaahtoavien putsareiden kuivattavaa lieveilmiötä.
Good Mood Concentrate on ihanan raikas ja hellävarainen putsari, joka puhdistaa ihon kajoamatta ihon omaan suojakerrokseen. Putsari poistaa lian ja kevyen meikin. Jos käytät tuhdimpaa meikkiä, suosittelen öljypohjaista putsaria kuten Evolven Kalahari Dream'ia (myös tarjouksissa). Uogan valikoimassa ei ainakaan toistaiseksi ole öljyputsaria.
Uoga Uogan valikoimassa on kaksi kosteuttavaa seerumia ja yksi kasvoöljy.
22,90€ / 15 ml
Ice-seerumi on Fog-kasvoveden kaveri ja sisältää kvittenuutetta. Muita kosteuttavia aineita tässä intensiivisesti vesikosteuttavassa seerumissa ovat glyseroli, ksylitoli, hyaluronihappo, beeta-glukaani ja aloe vera. Mukana on myös greipin ja appelsiinin eteerisiä öljyjä tuomassa tuoksua, tämä seerumi ei siis ole hajusteeton. Erittäin hyvä kosteuttava seerumi kaikille ihotyypeille - ja mahtava kaveri öljy- & seerumi -sekoituksiin!
22,90€ / 15 ml
Essence-seerumi sopii kuivemmalle iholle tai ikääntyneelle iholle anti-age-seerumiksi. Kerrassaan mainio koostumus sisältää ruusuvesipohjan, arganöljyä, jojobaöljyä, ruusunmarjaöljyä, hyaluronihappoa, aloe veraa ja karpalonsiemenöljyä. Vaikutus on kosteuttava, ravitseva, pehmentävä, uudistava ja antioksidanttinen.
Essence-seerumiin tuoksun tuovat greippiöljy sekä ruusugeranium-öljy. Geraniumilla on myös anti-age-vaikutuksia; se napakoittaa ja kirkastaa ihoa sekä hoitaa juonteita ja arpia.
22,90€ / 15 ml
Korkealaatuinen Elixir-anti-age-öljy koostuu ainoastaan kokonaisista kylmäpuristetuista kasviöljyistä (eli mukana ei ole estereitä). Upean eliksiirin kattaus näyttää tältä: arganöljy, jojobaöljy, seesaminsiemenöljy, ruusunmarjaöljy sekä karpalonsiemenöljy.
Karpalonsiemenöljy on harvinaisempi öljy kosmetiikassa. Mikä tekee siitä poikkeuksellisen on sen erittäin korkea tokotrienoli-pitoisuus, ilmeisesti missään muussa kasviöljyssä ei tunneta yhtä korkeaa pitoisuutta. Tokotrienoli on E-vitamiinin muoto sekä voimakas antioksidantti, paljon voimakkaampi kuin yleisempi E-vitamiinimuoto tokoferoli, ja tutkimukset ovat osoittaneet sen mm. lievittävän aurinkovaurioita iholla.
Arganöljy ja ruusunmarjaöljy ovat anti-age-öljyjen klassikoita ja niitä voi aina tervehtiä ilolla kypsän ihon tuotteissa. :)
Uoga Uogalla on todella laaja kasvovoidevalikoima, jopa niin laaja, että kaikkia ei ole otettu Suomeen myyntiin. Ostin yhden Liettuasta ja hämmästelin sen hintaansa nähden häkellyttävän korkealaatuista ainesosaluetteloa. Tällainen ainesosanörtti kun olen, olisi tehnyt mieli ostaa useampikin voide ihan vain kun niiden incit ovat niin törkeän hyvännäköiset..! Vaikka en itse edes käytä voiteita. 😅
Tähän postaukseen valitsin esiteltäväksi kaksi voidetta punaisesta anti-age-hoitolinjasta: kuivalle iholle ja rasvoittuvalle iholle, sekä epäpuhtaan ihon voiteen vihreästä tuotelinjasta.
25,90€ / 30 ml
Kuivan ihon päivävoiteessa on samettisen täyteläinen koostumus. Ihotuntuma on erittäin miellyttävä, ja jos tätä testaisi sokkona, saattaisi luulla testaavansa jotain selektiivistä tuotetta, tuntuma on jollain tapaa niin ylellinen.
Upea inci-lista vakuuttaa. Ruusuvesi saa seuraa argan-, jojoba, manteli- ja ruusunmarjaöljystä sekä sheavoista, kaikki luomulaatuisia. Mukana on myös kahta eri karpalolajin öljyä, tavallista karpaloa ja arktista karpaloa. Day Cream For Dry Skin on erinomainen voide ikääntyneelle ja kuivalle iholle lievittämään niin kuivuutta kuin ikääntymisen merkkejä.
En pysty muistamaan, milloin olisin nähnyt näin tasokkaiden ainesosien ihonhoitotuotteen näin edullisella hintalapulla! 🔥 Uogan hinta-laatu-suhde on kerrassaan huikea.
25,90€ / 30 ml
Oily Skin -voiteessa on koostumus, jota minäkin voisin mieltymysteni puolesta käyttää - ja toki käytinkin testijakson aikana! :) Tämä voide sopii kesäaikaan muillekin ihotyypeille kuin rasvoittuvalle. Dry Skin -voide oli minulle kesällä liian hoitava, mutta Oily Skin sopi täydellisesti.
Vesi- & ruusuvesipohjaan on sekoiteltu oivasti hoitava ja tasapainottava cocktail jojoba-, aprikoosi-, ruusunmarja-, argan- ja hasselpähkinäöljyä. Mukana ovat myös Dry Skin -voiteesta tutut kaksi hienoa karpalonsiemenöljyä. Karpalonsiemenöljyn elvyttävä vitamiini-, antioksidantti- ja rasvahappopitoisuus tekee öljystä erinomaisen aineen ikääntyvälle iholle. Myisin tämän voiteen aikuiselle rasvoittuvalle iholle, ja teinille sitten seuraavana esiteltävän I Am No Sweetien.
17,90€ / 30 ml
Loistava kasvovoide nuorelle, epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle! Antibakteerinen, tulehdusta laskeva ja tasapainottava koostumus sisältää hasselpähkinä-, jojoba ja tamanuöljyä, aloe veraa sekä teepuuöljyä.
Koostumus on erittäin kevyttä, lähes maitomaista emulsiota ja imeytyy hetkessä.
17,90€ / 15 ml
No Sweetie -kasvovoiteen seuraksi sopii sarjan tehokas roll-on-täsmätuote finneille ja muille epäpuhtauksille.
Tässä tuotteessa on korkea pitoisuus teepuuöljyä yhdistettynä antibakteeriseen ja rikkonaista ihoa korjaavaan tamanuöljyyn = mahtava luonnollinen tiimi lievittämään epäpuhtaan ihon huolia!
Mennään sitten värikosmetiikan puolelle.
Uoga Uoga on alun perin tullut suomalaisille tutuksi mineraalimeikeistään, ja juuri mineraalimeikkipohjan kautta minäkin sarjaan ensimmäiseksi tutustuin.
Ostin Vilnasta Uogan mineraalimeikkipohjan sävyssä Bubbles. Ostin myös sarjan kabuki-siveltimen. Sarjan meikit ovat kokeneet täyden uudistumisen vuosien varrella, ja niin nimet, sävyt kuin ulkonäkö ovat nyt erilaiset kuin kahdeksan vuotta sitten. Aiemmin käytin sävyä Champagne, mutta sitä ei enää ole.
Ennen / jälkeen Bubbles-mineraalipohjan
Bubbles osoittautui aivan täydelliseksi sävyksi iholleni. Olin muuten ensin ostamassa tummempaa sävyä, mutta myyjä valitsi minulle Bubblesin - ja onneksi kuuntelin häntä..! Bubbles on lämmin medium-vaalea sävy.
29,90€ / 10 g
Uoga Uogan mineraalimeikkipohja sopii erityisen hyvin rasvoittuvalle iholle. Se sisältää kaoliini-savea sekä riisitärkkelystä, jotka kummatkin imevät iholta talia, ja lisäksi koostumuksessa on antibakteerista meripihkaa.
Pinta on mattainen, mutta kuitenkin kauniin kuultava.
16,90€ / 6 ml
Erityismaininnan saavat sarjan ihastuttavat voidemaiset poskipunat! 😍 Sain testiin niistä kolme, ja jokainen on todella kaunis ja hyvin wearable, kuten englanniksi sanottaisiin. Voisiko suomeksi sitten sanoa käytettävä..?
Sävyt ovat luonnollisia, imartelevia ja moneen ihonsävyyn sopivia. Oma suosikkini taitaa olla Apricot, tällainen persikkaisten sävyjen suuri ystävä kun olen..! 🍑
Tässä swatch-sävyt ruskettuneella iholla (ylempi kuva, kämmenselkä) sekä vähemmän ruskettuneella iholla (alempi kuva, ranne).
Apricot on kerrassaan vastustamaton lämmin persikka-aprikoosin sävy, Gorgeous on viileän marjainen sävy ja Tender neutraali roosa.
Tässä kuvassa poskilla sävy Apricot.
Huulilla Uoga Uogan huulikiilto sävyssä 621 Glowberry. Silmien alla peiteaineena Uogan Invisible Hero sävyssä Light Warm, ja kasvojen T-alueella Uogan Bubbles-mineraalimeikkipuuteri.
19,90€ / 5 ml
Sain oman huulikiiltoni kaupan päällisenä Vilnan myymälässä, ja pitkän harkinnan jälkeen valitsin sävyn Glowberry. Se on mehukkaan persikkainen ja yllättävän pigmenttinenkin huulikiilto. Tulos on läpikuultava, mutta selvästi värikkäämpi kuin muut persikkaiset huulikiiltoni, mikä on kiva juttu :) Etteivät kaikki kiillot näytä samanlaisilta!
Koostumus on ohut ja voidemainen, ei tahmean rasvainen. Tuntuu huulilla todella miellyttävältä. Koostumuksessa on mukana mm. jojobaöljyä, risiiniöljyä, candelilla-vahaa ja auringonkukkavahaa. Kaikki Uoga Uogan huulikiillot ovat vegaanisia.
Huulikiillossa on kevyesti yrttinen tuoksu. En olisi kiinnittänyt siihen huomiota, kunnes luin asiakkaiden kokemuksia Housen sivulta. Joidenkin makuun tuoksu on liian voimakas, mutta mä en ollut edes huomannut sitä. Olen kai niin tottunut luonnonkosmetiikan tuoksumaailmaan.
21€ / 5 ml
Erittäin hyvä peiteaine! Verrattuna mun aiempiin luonnonkosmetiikan peiteainesuosikkeihin, Uogan peittari on nopeammin paikoilleen asettuva. Se ei ole missään nimessä kuiva, mutta vähemmän kostean tuntuinen kuin muut suosikkini Lavera, Mádara ja Absolution, jotka kaikki täytyy puuteroida, jotta ne pysyvät paikoillaan. Uogan peiteaine ei vaadi puuterointia vaan asettuu napakasti paikoilleen.
Ihotuntuma on laadukas; tämä peiteaine ei "vatkuile" vaan ohut voidemainen koostumus levittyy ja häivyttyy ensiluokkaisesti, ja pysyy paikoillaan koko päivän. (Ainakin mulla!)
Peittävyys on samaa luokkaa kuin Laverassa ja Mádarassa, eli oikein hyvä. Minulle sopiva sävy 672 Light Warm on keltapohjainen medium-vaalea (swatch kuvassa). Se on vielä Laveraakin lämpimämpi - itse asiassa Laveran lämmin sävy näyttää tämän rinnalla jopa vähän pinkiltä..!
Tässä meikissä poskilla Uoga Uogan Gorgeous -poskipuna ja silmien alla Invisible Hero -peiteaine.
*
Uoga Uoga ansaitsee mielestäni ehdottomasti paremman tunnettuuden Suomessa. Toivottavasti moni löytää tämän edullisen helmen. :)
Euroopan komissio on julkaissut asetuksen, joka rajoittaa tiettyjen A-vitamiiniyhdisteiden pitoisuutta EU:n alueella myytävissä kosmetiikkatuotteissa. Pitoisuusrajat astuvat voimaan 1.11.2025.
Rajoitukset koskevat seuraavia yhdisteitä:
retinoli
retinyylipalmitaatti
retinyyaliasetaatti
Aikaisemmin EU:ssa ei ollut rajoituksia A-vitamiiniyhdisteille, mutta alalla vallitsee konsensus, jota kaikki noudattavat: kuluttajakaupassa retinolin maksimipitoisuus on ollut 1%. Tätä korkeammat pitoisuudet on tunnistettu liian voimakkaiksi.
Nyt säädetty rajoitus on seuraavanlainen:
KASVOILLA KÄYTETTÄVÄT TUOTTEET:
max. 0,3% retinoliekvivalenttia (RE)
VARTALOLLA KÄYTETTÄVÄT TUOTTEET:
max. 0,05% retinoliekvivalenttia (RE)
Tuotteissa, jotka sisältävät puhdasta retinolia, rajat ovat numeraalisesti juuri nuo yllä mainitut. Miedompien johdannaisten retinyylipalmitaatin ja retinyyliasetaatin kohdalla sallitut pitoisuudet ovat suuremmat.
Mun matikkapää ei osaa laskea, mitä esim. 0,3% RE olisi palmitaattina, mutta tämä luku tulee ilmestymään EU:n kosmetiikka-asetuksen liitteeseen 3 ennen kuin rajoitus astuu voimaan, ja kiinnostuneet voivat tsekata tarkat rajoitukset aikanaan sieltä. :)
Asetus vaikuttaa markkinoiden tehokkaimpiin retinolivalmisteisiin.
1% tehoisia retinolituotteita on ollut Suomessa myynnissä ainakin The Ordinarylla, Paula's Choicella, Medik8'lla ja kotimaisella BTB13-sarjalla.
Yritykset ovat jo hyvissä ajoin reagoineet uuteen asetukseen.
Esimerkiksi BTB13:n A-vitamiinituotteet ovat poistuneet myynnistä, samoin Medik8 on poistanut verkkokaupastaan Intelligent Retinol -linjansa 0,6% ja 1% pitoisuudet. Aika mielenkiintoista, kun miettii, että tuotteet saisivat olla myynnissä vielä yli vuoden päivät, itse asiassa paljon pidempäänkin, sillä vanhojen pitoisuuksien mukaisia retinoidituotteita saa tuoda maahankin vielä ensi vuoden marraskuun loppuun saakka.
Lisätietoa EU:n asetuksesta saat suomenkielellä mm. Tukesin sivulta ja Tukesi Kosmetiikainfon Instagramista.
Asetus EI KOSKE muita A-vitamiiniyhdisteitä kuin yllä mainitut retinoli, retinyylipalmitaatti ja retinyyliasetaatti.
Seuraavien A-vitamiiniyhdisteiden pitoisuuksia ei rajoiteta:
Retinaldehydi / Retinal (mm. Medik8'n Crystal Retinal -sarja)
Hydroxypinacolone Retinoate eli Granactive Retinoid
Retinyl Retinoate (Medik'8 R-Retinoate-sarja)
Retinoli ei edelleenkään ole iholle vaarallista yli 0,3% pitoisuuksilla, eikä EU:ssa ole todettu merkkejä sellaisesta. Asetus liittyy A-vitamiinin kokonaissaannin rajoittamiseen.
EU:ssa on huomioitu, että väestön A-vitamiinin kokonaissaanti on kasvanut, kun kosmetiikan ohella ihmiset saavat A-vitamiinia myös elintarvikkeista ja ravintolisistä. Uudella asetuksella pyritään ehkäisemään A-vitamiinin turvallisen kokonaissaannin ylittymistä.
(Tästä voimmekin muuten jälleen nähdä, että kyllä vain kosmetiikan ainesosat imeytyvät kehoon... Siis moni muukin, kuin UV-filtterit.)
Vartalon iho on pinta-alaltaan paljon suurempi alue kuin kasvot, ja vartalon kautta kehoon pääsee imeytymään suurempia määriä kosmetiikan kemikaaleja.
*
Jos sinulla on käytössäsi yli 0,3% tehokkuuden retinolituotteita (allekirjoittanut viittaa) ja haluat jatkaa mahdollisimman tehokkaan A-vitamiinikosmetiikan käyttöä rajoitusten astuttua voimaan, vinkkini on vaihtaa retinaliin.
Retinal on vielä paljon tehokkaampi molekyyli kuin retinol, ja yhden askeleen lähempänä puhdasta retinoiinihappoa. Siinä mielessä on hieman erikoista, että se ei kuulu rajoitusten piiriin.
Lue lisää eri retinoidiyhdisteistä täältä: Selkoa kosmetiikan retinoleihin
*
Edit. Teille, jotka haluatte pysytellä retinolissa, näistä verkkokaupoista voi vielä ostaa yli 0,3% vahvuuden retinolivalmisteita (kivijalkamyymälöissä en ole enää näitä bongannut, ainakaan Sokoksella, Stockalla tai Kicksissä):
*mainoslinkki
Kicks: * The Ordinary 1% Retinol skvalaanipohjassa 11€ / 30 ml - mun suosikkeja, paras hinta-laatusuhde ja erinomainen imeytyvyys, koska öljypohjassa. Retinol on öljyliukoinen aine.
Kicks: * The Ordinary 0,5% Retinol skvalaanipohjassa 10,50€ / 30 ml - keskivahva pitoisuus, sama öljypohja kuin 1% vahvuudessa.
Kicks: * Paula's Choice 1% Retinol Treatment, alkaen 12€ / 5 ml - vahva pitoisuus, vesi-silikonipohja. Sisältää myös peptidejä ja C-vitamiinia.
Kicks: * Paula's Choice 1% Retinol Booster 47,20€ / 15 ml - vahva pitoisuus vesipohjassa. Raikkaampi koostumus sopii käyttäjälle, joka ei pidä öljypohjasta. Olen käyttänyt tätä yhden pullon.¨
Yliopiston Apteekista saa vielä tällä hetkellä (08/24) Medik8'n Intelligent Retinolin vahvempia koostumuksia, Kicksistä ja Medik8'n omasta verkkokaupasta ovat poistuneet. Nämä ovat hinnaltaan kaikkein kalleimpia retinoleita, samat vaikutukset saat edullisemmillakin. Medik8 Intelligent Retinol 10TR ( 1%) 58,40€ / 15 ml ja Intelligent Retinol 6TR (0,6%) 54,40€ / 15 ml.
Palataan tänään viimein näiden kahden UV-filtterin maailmaan.
Pyysin kahta apteekkibrändiä, ACOa ja La Roche-Posay'ta kertomaan, miksi he käyttävät aurinkotuotteissaan Avobenzonea ja Octisalatea. Korostan, että nämä UV-filtterit eivät ole vaarallisia, ja ne ovat kosmetiikkalain hyväksymiä kosmetiikan kemikaaleja, mutta niihin liittyy tiettyä problematiikkaa erityisryhmien kohdalla, ja kummallekin on olemassa vaihtoehtoja, jotka eivät sisällä tätä problematiikkaa.
Vastauksen odottelu La Roche-Posay'lta venyi heinäkuun puolelle, jolloin lomani oli jo alkanut, ja siksi tämä postaus ilmestyy vasta nyt.
Muistin virkistykseksi voi lukea tämän postaukseni kesäkuulta, mutta tässä lyhyt tiivistelmä:
.
Kosmetiikkakemisti Michelle Wong listaa UV-suojakemikaaleja, jotka aiheuttavat eniten ihoreaktioita. Kaikki ovat vanhan sukupolven filttereitä, Avobenzone ykkösenä.
.
Helsingin Yliopistollinen Sairaala suosittaa fysikaalisia aurinkosuojavoiteita raskauden aikana.
Jo pelkästään erityisryhmille tehdyn suosituksen pohjalta olin kiinnostunut kuulemaan, miksi kaksi tunnettua apteekkibrändiä on valinnut käyttää Octisalatea ja/tai Avobenzonea aurinkotuotteissaan, myös lapsille ja vauvoille markkinoiduissa.
Ymmärtäisin valinnan, jos eläisimme yhä 70- tai 80-luvulla, jolloin vaihtoehtoja kemiallisten UV-suojafilttereiden kentällä ei juuri ollut. Mutta elämme 2020-lukua, ja uuden sukupolven tehokkaampia sekä ei-kehoon-imeytyviä UV-filttereitä on saatavilla monia. Osa kemiallisten aurinkovoiteiden valmistajista on jo siirtynyt kokonaan pois vanhoista ja käyttää pelkästään uuden ajan UV-filttereitä.
Jos ei haluta takertua filttereiden imeytymiseen mittarina niiden turvallisuudesta – sillä verenkiertoon imeytyminen ei tämän hetken tiedon valossa tuo terveysriskiä ainakaan erityisryhmien ulkopuolisille käyttäjille – voidaan kuitenkin puhua uuden teknologian UV-filtterien puolesta jo yksinomaan niiden paremman tehokkuuden perusteella.
Kaikki asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että uuden sukupolven UV-filtterit suojaavat ihoa tehokkaammin UV-säteilyltä kuin vanhat filtterit. Yksi osoitus tästä on, että uuden teknologian filttereitä tarvitaan aurinkovoiteeseen huomattavasti pienempi määrä tuomaan korkea SPF, kuin mitä vanhoja tarvittiin. Näin ollen uutta teknologiaa hyödyntävät aurinkovoiteet sisältävät matalamman pitoisuuden UV-suoja-aineita, ja jo tämä on hyvä asia ihmisen kemikaalikuorman kannalta.
Skincancer.org-sivun suositus lasten ihon suojaamiseen. Lähde.
Tätä juttua varten olen taustatyönä käynyt läpi terveysinstanssien kuten syöpäyhdistysten ja sairaanhoitopiirien ohjeita erityisryhmien aurinkovoiteista, lukenut tieteelliseen näyttöön perustuvia suosituksia ja tutkimusartikkeleita sekä haastatellut syöpätutkimusta tekevää lääkäriä.
Nämä lähteet puoltavat sitä, että pienillä lapsilla sekä raskaana olevilla on parempi välttää kehoon imeytyviä UV-suoja-aineita, mikäli vaihtoehto on olemassa.
Jos vaihtoehtoa ei ole, on ehdottomasti suositeltavampaa käyttää mitä tahansa aurinkovoidetta kuin olla ilman aurinkovoidetta, silloin kun aurinkoaltistusta ei voi välttää.
Korostan edelleen, että mikä tahansa aurinkovoide suojaa ihoa syöpäriskiltä. Tässä mielessä ihan kaikki aurinkovoiteet ovat hyviä. Mutta hyvienkin vaihtoehtojen joukossa on parempia ja vielä parempia.
Ydinkysymykseni kuuluu: miksi kaikki valmistajat eivät käyttäisi niitä parhaita tarjolla olevia vaihtoehtoja?
Samalla tiedän vastauksen: yksi suurimpia syitä ovat kustannukset. Vanhat filtterit ovat niin paljon halvempia kuin uudet. Toinen syy on alueellinen lainsäädäntö, mikä vaikuttaa aivan erityisesti Yhdysvaltojen tilanteeseen. Mutta nyt ollaan Euroopassa, ja puhun tässä kirjoituksessani EU:ssa myytävistä aurinkosuojatuotteista.
Kun puhun UV-suoja-aineiden eli UV-filtterien asiantuntijoista, puhun kemisteistä sekä UV-filttereiden valmistajista. Nämä tahot ovat tässä yhteydessä luotettavin asiantuntijalähde, eivät aurinkovoiteiden valmistajat, brändit, jälleenmyyjät tai lääkärit. Voiteiden valmistajilla kuten myös jälleenmyyjillä on taloudelliset intressit näkökulmaansa. Lääkäri voi perehtyneisyydestään riippuen olla hyvä lähde, mutta lääkäri ei koulutukseltaan ole kosmetiikan kemikaalien vaan ihmisen terveyden asiantuntija.
Tietolähdevinkki: parhain löytämäni tietolähde aurinkosuojateknologiasta on riippumattomien kosmetiikakemistien Michelle Wongin ja Jen Novakovichin emännöimä Sunscreen E-Summit -seminaari. Nyt kaksi kertaa järjestetyssä seminaarissa puheenvuoroja ja esitelmiä pitävät niin kosmetiikan lainsäädännön kanssa työskentelevät, UV-suoja-aineita innovoivat ja valmistavat yritykset, aurinkotuotebrändit, kemistit kuin ihotautilääkärit.
Kahdeksan tuntia kestävä seminaari on todella järeä paketti tietoa, ja jos katsot kummatkin seminaarit, ja omaat jo hyvät perustiedot aurinkosuojateknologiasta, olet 16 tunnin jälkeen aika pro!
Michellen (Lab Muffin) ja Jen'in (The Eco Well) omista kanavista löytää myös fantastisen hyvää tieteellistä tietoa aurinkovoiteista.
Olen viimeisen kahden vuoden aikana haastatellut useita eri aurinkovoidebrändejä heidän käyttämästään filtteriteknologiasta, ja on käynyt ilmi, että syvempi tieto UV-filttereiden ominaisuuksista on hankalaa myös brändeille itselleen. Osa yrityksistä ei osaa vastata tai ei jopa ymmärrä kysymyksiä. Tämän kesän haastattelukierroksella haastattelin kaikkiaan viittä brändiä ja kahta kemistiä, ja brändeistä ACO suoriutui parhaiten, ja - - täysin odottamattomasti, maailman johtava aurinkovoidebrändi La Roche-Posay huonoiten.
Nämä haastattelut antoivat lopulta kenties enemmän tietoa näiden kahden yhtiön tavasta suhtautua kriittisiin tieteellisiin kysymyksiin, kuin kysymysten kohteena olevista ainesosista.
La Roche-Posay on L’Orealin omistuksessa, ja L’Oreal puolestaan kuuluu maailman suurimpiin kosmetiikkajätteihin. L’Oreal tekee paljon omaa tutkimusta ja innovaatioita alalla, ja juuri L’Oreal on kehittänyt maailman ensimmäiset ns. uuden sukupolven UV-filtterit (Mexoryl) 1980-luvulla.
La Roche-Posay'n Anthelios-voiteissa hyödynnetään Mexoryl-teknologiaa
Tehdessäni töitä kosmetiikkamyyjänä 2010-luvulla Mexoryl-filttereihin viitattiin alan ”kultaisena standardina”. Juuri Mexoryl on ensimmäinen kosketukseni UV-filtterien maailmaan; minulle on jäänyt todella vahvasti mieleen, kuinka kollegat opettivat, että Mexoryliä sisältävät aurinkovoiteet ovat kaikkein tehokkaimpia ja stabiileimpia.
Ja todellakin – kun L’Oreal 1980-luvulla kehitti Mexoryl SX:n, se oli maailman ensimmäinen stabiili kemiallinen UVA-filtteri. Tätä ennen kemiallisten UVA-suojien markkinoilla oli vain kontroversiaalinen Avobenzone, toinen tämän postauksen ”tähdistä”. Avobenzone on yksinään todella epästabiili (= menettää nopeasti tehonsa UV-säteilyssä), ja vasta 2000-luvun uusien UV-filtterien avulla sen teho on saatu stabiloitua kunnolla.
ACO puolestaan on ruotsalainen kosmetiikkayritys, joka kehittää ja valmistaa apteekkikanavassa myytäviä tuotteita, mutta ei valmista omia raaka-aineita. L'Orealiin verrattuna ACO on pieni yritys, mutta Pohjoismaissa yksi tunnetuimpia apteekkibrändejä.
Yksi L R-P:lle esittämistäni kysymyksistä
La Roche-Posay’lle osoittamissani kysymyksissä kysyin mm., eivätkö L’Orealin omat filtterit riittäisi kattamaan UVA-suojan osuutta, ja oliko Avobenzone todella tarpeen, kun L’Orealilla oli myös Mexoryl SX (ja saatavilla on muitakin uuden sukupolven UVA/UVB-filttereitä).
Tahtotilani oli ennen kaikkea oppia lisää ja ymmärtää, millä perustein filtterivalintoja tehdään. Odotin L R-P:n ilman muuta mielellään kertovan etenkin itse kehittämistään (tai emoyhtiön kehittämistä) filttereistä.
Kysyin myös, millä tavoin La Roche-Posay suhtautuu suositukseen, jonka mukaan ihan pienet lapset suojattaisiin fysikaalisilla aurinkosuojavoiteilla, ja ovatko verenkiertoon imeytyvät kosmetiikan kemikaalit kuten Avobenzone heidän näkemyksensä mukaisesti kuitenkin turvallisia lapsilla. La Roche-Posay'lla on mm. vauvoille markkinoitu aurinkovoide, joka sisältää sekä Octisalatea että Avobenzonea.
Mielenkiintoisena lisänä, La Roche-Posay’n toukokuussa järjestetyssä Suomen PR-tilaisuudessa puhunut ihotautilääkäri suositteli lapsille fysikaalista aurinkovoidetta, vaikka L R-P:n valikoimaan ei sellaista kuulu. Tilaisuuteen kutsuttu lääkäri ei ole töissä L R-P:llä, vaan oli kutsuttu ulkopuolisena asiantuntijana puhumaan ihonhoidosta.
Yleisöstä kysyttiin, mikä oli lääkärin ammatillinen näkemys siitä, millaista aurinkosuojaa pienillä lapsilla tulisi käyttää. Tähän ihotautilääkäri vastasi, että käyttäisi alle 5-vuotiaalla lapsella fysikaalista aurinkosuojaa.
Tapahtuneen on minulle vahvistanut kysymyksen esittänyt vaikuttaja. Kysyin L R-P Suomelta, miten he suhtautuvat lääkärin kommenttiin, ja miksi lääkäri ei puhunut L R-P:n omista lasten aurinkovoiteista. En saanut tähän vastausta.
Kun kesäkuun alussa otin yhteyttä La Roche-Posay Suomeen, vastaanotto oli lämmin. Ensin kysymyksiin lupasi vastata L R-P Suomen tieteellinen asiantuntija, mutta kun lähetin kysymykset (joita oli neljä), ne päätettiin toimittaa Ranskaan tuotekehitysosastolle, jotta varmasti saisin parhaat mahdolliset vastaukset.
Lopputulos oli, että en saanut vastausta yhteenkään kysymykseeni. En Ranskasta enkä Suomesta.
Kolmen viikon odottelun jälkeen sain huolella laatimiini kysymyksiin muutaman rivin pituisen vastauksen, jossa puhutaan aurinkovoiteista ja UV-suojista täysin yleisluontoisella tasolla, ottamatta lainkaan kantaa seikkoihin, joita kysymyksissäni nostin esiin.
Innolla odottamani tilaisuus oppia lisää yhtiön omista Mexoryl-filttereistä ei myöskään toteutunut.
Loppukaneettina kysymykset esittänyttä kosmetiikan ammattilaista kehotettiin lukemaan lisätietoa Suomen Kosmetiikka- ja Hygieniateollisuuden sivulta (!).
Vapaa suomennos L'Orealin vastauksesta:
"Asiakkaidemme turvallisuus on L’Orealille ja La Roche-Posay’lle kärkiprioriteetti, emmekä koskaan tee kompromisseja tuotteidemme turvallisuuden ja tehokkuuden suhteen.
Käytämme UV-suojafilttereitä ainoastaan tuotteissa, joissa niitä tarvitaan suojaamaan ihoa aurinkovaurioilta (ihosyöpä, palaminen, ihon ennenaikainen ikääntyminen, pigmenttimuutokset). On myös tärkeää pitää mielessä muut yleiset auringolta suojautumisen keinot, kuten varjossa pysyminen päivän kuumimpina tunteina sekä hatun ja vaatetuksen käyttö, erityisesti lapsilla.
Jokainen UV-filtteri tarjoaa suojaa tietylle UV-suoja-alueelle, minkä vuoksi tuotteemme sisältävät aina yhdistelmän monia eri filttereitä, jotta voimme varmistaa laajan kirjon suojan kaikilla UVA- ja UVB-säteiden alueilla, sekä optimaalisen siedettävyyden.
Joillain filttereillä, jopa vanhemmilla, on erityisiä ominaisuuksia, jotka vahvistavat tuotereseptin yleistä tehokkuutta ja stabiiliutta.
Jos haluat oppia lisää alan aiheista sekä saada aurinkotuotteita koskevaa yleistietoa, voit kääntyä Suomen Kosmetiikka- ja Hygieniateollisuuden sivuston puoleen.”
Kirjoitin La Roche-Posay Suomelle, että eihän vastauksessa ensinkään vastattu kysymääni. Pyysin, voisiko edes Suomen L R-P antaa näkemyksensä lasten aurinkovoiteiden koostumuksista. Ei vastausta.
Viimeisenä sain englanninkielisen viestin L’Orealin ”Director of Consumer Care” -henkilöltä, joka ilmoitti, että tässä on kaikki tieto minkä he voivat antaa. The information that we have given is what we can reply. I cannot help you further.
Tällä keskusteluun laitettiin piste.
Hankala kyselijä?
Länsinaapuri-ACO:n asenne ”hankaliin” kysymyksiin oli täysi vastakohta. Kysymyksiini vastattiin muutaman päivän sisällä erittäin huolellisesti ja asiallisesti, ja kun esitin lisäkysymyksiä, jokaiseen vastattiin.
ACO ei käytä Avobenzonea ja kysymykseni koskivat Octisalatea.
Octisalate on UVB-filtteri sekä liuotin, ja sitä käytetään ennen kaikkea liuottamaan muita, kiinteässä muodossa olevia UV-filttereitä. (Kemiallisetkin filtterit voivat olla jauhemaisia.)
Octisalatella on Avobenzonea parempi profiili siinä mielessä, että tähän kemikaaliin ei liity tunnettuja iho- tai kehohaittoja (ärsytys, allergia, hormoninhäirintä), Avobenzoneen taas liittyy. Octisalate imeytyy kehoon jopa hanakammin kuin Avobenzone (noin 1,1% vs. 0,5%), mutta tosiaan, se ei historiansa valossa ole aiheuttanut kehossa tunnettuja tai yleisesti raportoituja haittavaikutuksia lainsäädännön määrittämillä käyttöpitoisuuksilla, vaikka imeytyykin.
Octisalate on tänä päivänä kaikkein eniten käytetty vanhan koulukunnan UV-filtteri. Se on avainroolissa monessa modernissakin aurinkovoiteessa uusien filttereiden kaverina.
Okei, Octisalate ei siis ole haitallisimmasta päästä vanhoja filttereitä, mutta miksi käyttää sitä, kun on olemassa uudempiakin (ja ei-verenkiertoon imeytyviä) vaihtoehtoja?
Kiitos ACOn perusteellisen vastauksen, ymmärrän syyt nyt entistäkin paremmin.
Kyllä, Octisalate ON korvattavissa, mutta se tarjoaa hinta-laatu-suhteeltaan erittäin vetovoimaiset hyödyt. Pidetään mielessä, että vanhan koulukunnan filtterit ovat paljon edullisempia kuin uudet filtterit. Kun Octisalaten avulla aurinkotuotteeseen saa kustannustehokkaasti sekä kosmeettista eleganssia, funktionaalisuutta että stabiiliutta, voi ymmärtää, miksi niin moni aurinkovoidebrändi yhä kääntyy sen puoleen tuotteita kehittäessään.
ACO käyttää Octisalatea ennen kaikkea sen monipuolisuuden vuoksi.
Octisalate:
-Liuottaa jauhemaisia uuden sukupolven filttereitä (BEMT, DHHB, EHT)
-Parantaa tuotteen hyllyikää ehkäisemällä jauhemaisten filtterien kristallisoitumista
-Tuo tuotteeseen miellyttävää ihotuntumaa; Octisalaten avulla vedenkestävästäkin voiteesta saa kevyen ja vähärasvaisen tuntuisen
Kun aurinkovoide tuntuu kevyeltä ja on helppo levittää, kuluttaja tulee todennäköisemmin käyttäneeksi sitä suositusten mukaisen määrän, ja tämä käytös parantaa UV-suojan tehoa.
(Mulle tuli ACO-keskustelun jälkeen korostunut halu testata kaikki mun kroppa-aurinkovoiteet uudesta näkövinkkelistä; tuntuuko Octisalate-pitoinen vedenkestävä voide tosiaankin kevyemmältä, kuin pelkästään uuden sukupolven filttereitä sisältävä vedenkestävä aurinkovoide…?
Moni korealainen aurinkovoide antaa jo esimerkin ultrakevyestä, vain uusia filttereitä sisältävästä aurinkovoidekoostumuksesta, mutta ne eivät ole vedenkestäviä… ;) Juuri vedenkestävyys on se seikka, joka tekee kosmeettisesta miellyttävyydestä haastavaa.)
Mitä tulee verenkiertoon imeytymiseen, tähänkin ACOlla oli perusteelliset argumentit. ACO ei kieltänyt Octisalaten imeytymistä, mutta perusteli, miksi sillä ei heidän mielestään ole merkitystä aurinkovoiteen turvallisuuteen nähden.
ACO totesi, että moni muukin kosmetiikan kemikaali kuin UV-suoja-aineet imeytyvät kehoon, mutta UV-suojakemikaaleille tehdään muita kosmetiikan ainesosia tarkempi turvallisuusarviointi, jossa otetaan myös huomioon systeeminen imeytyminen. Myös eri maiden ja alueiden lainsäädäntö vaikuttaa; Yhdysvalloissa UV-suoja-aineet luokitellaan lääkkeiksi, ja siksi niitä koskee USAssa vielä Eurooppaakin tiukemmat turvallisuustestaukset, ja turvallisina pidetyt imeytymisrajat ovat Eurooppaa matalammat.
ACO näkee, että tämän vuoksi UV-filtterien imeytyminen nousee mediassa puheenaiheeksi, mutta muiden imeytyvien kemikaalien ei, ja imeytymistä saatetaan pelätä perusteettomasti.
ACO toteaa, että pelkkä kehoon imeytyvien kemikaalien poisjättäminen ei automaattisesti tee kosmetiikkatuotteesta turvallisempaa, vaan tuotteen koko resepti vaikuttaa. Tähän voin nyökytellä.
Toin keskustelussa esiin Yhdysvaltojen kemikaaliviranomaisen FDA:n päätöksen vetää GRASE-turvallisuusstatus pois kaikilta USAssa sallituilta kemiallisilta UV-filttereiltä, pohjautuen tutkimuksiin, jossa näiden kemikaalien (Octisalate ja Avobenzone mukaanluettuina) verenkiertoon imeytyminen todettiin. FDA:n tutkimukset vahvistivat myös sen, että nämä kemikaalit voivat säilyä kehossa jopa kolme viikkoa. FDA on vaatinut raaka-ainevalmistajilta lisätutkimuksia, jotta voi varmistua siitä, millaista imeytymismäärää voidaan pitää turvallisena, ja pohjautuen näihin uusiin tietoihin FDA joko palauttaa vanhojen UV-filttereiden GRASE-statuksen tai poistaa ne kokonaan sallittujen UV-kemikaalien listalta.
Tähän ACOn näkemys on se, ettei FDA:n suhtautumisesta pidä vetää johtopäätöksiä yleisellä tasolla, sillä esimerkiksi Euroopassa UV-suoja-aineiden imeytyminen kehoon on tunnettu jo pitkään, ja USAssa (ACOn mukaan) ei. FDA osoittaa siksi huolta, jota meillä ”valistuneemmilla” markkinoilla ei tarvitsisi olla.
Tämä on alue, jossa itselläni ei ole tietoa. Olen kuvitellut, että FDA:n vaatimissa jopa absurdin perusteellisissa testeissä olisi aiemminkin testattu verenkiertoon imeytymistä, mutta voihan olla, että ei. (USAssa uuden UV-kemikaalin hyväksymisprosessi voi helposti olla yli 10 vuotta!) Jos näin on, silloin tietyt UV-kemikaalit olisivat olleet USAssa käytössä jo yli puoli vuosisataa ilman, että niiden verenkiertoon imeytyminen on ollut tunnettua, mikä kuulostaa jokseenkin epäuskottavalta tai epätodennäköiseltä. Etenkin, kun UV-suoja-aineet ovat USAssa lääkeaineita - varmasti niiden systemaattinen imeytyminen olisi tässä kehyksessä tunnettua..?
Mutta, oli asia miten hyvänsä, Yhdysvalloissa UV-suojakemikaalien verenkiertoon imeytymiseen suhtaudutaan korostuneemmalla huolella, kuin Euroopassa.
.
Mitä Avobenzonesta ja Octisalatesta pitäisi nyt ajatella kesän haastattelujen ja muun tiedon valossa?
En valitettavasti saanut kesän aikana tietoa, joka auttaisi ymmärtämään, miksi Avobenzone olisi enää 2020-luvulla perusteltu ainesosa aurinkovoiteissa. Se on tehokas UVA-filtteri, ja ainoa UVA-filtteri vanhan koulukunnan UV-filttereiden joukossa, mutta tänä päivänä UVAlta suojautumiseen on tarjolla useita moderneja ja suorituskyvyltään jopa tehokkaampia vaihtoehtoja, joilla ei ole Avobenzoneen liittyvää problematiikkaa.
Avobenzonen huolenaiheet Euroopan kemikaaliviranomaisen sivulla
-Voi ärsyttää ihoa ja aiheuttaa allergiaa
-Tällä hetkellä EU:ssa arvioitavana ympäristölle haitallisena sekä endokriinihäiritsijänä
-Yhdysvalloissa uudelleenarvioitavana, koska imeytyy verenkiertoon
Tarjolla olevan tiedon valossa en voi suositella Avobenzonea sisältäviä tuotteita sellaisten ohi, jotka sitä eivät sisällä. Avobenzone ei ole vaarallinen - mutta on parempia vaihtoehtoja.
Octisalaten riskiluokitus ECHA:n sivulla
Tarjolla olevan tiedon valossa vähemmän haitallinen sekä ihmiselle että ympäristölle kuin Avobenzone ja moni muu vanhan koulukunnan UV-filtteri. En suosittele Octisalatea raskaana oleville enkä mielelläni ihan pienille lapsille, mutta isommilla lapsilla sekä ei-raskaana olevilla aikuisilla en näe haittoja.
Octisalaten hyödyt:
-Kustannustehokas vaihtoehto buustaamaan aurinkovoiteen UVB-tehoa, stabiliteettia sekä kosmeettista miellyttävyyttä
Octisalaten problematiikka:
-Vesistöille erittäin haitallinen
-Yhdysvalloissa uudelleenarvioitavana, koska imeytyy verenkiertoon
-ECHA:n mukaan on epäily, jonka mukaan Octisalate voi aiheuttaa vaurioita sikiölle
Huom: ECHA:ssa mainitut riskit liittyvät kemikaalin käyttöön puhtaassa muodossaan. Aurinkovoiteissa käytetyt max 5% pitoisuudet siis tuskin vahingoittavat sikiötä. Vesistöille Octisalate voi muodostua ongelmaksi, jos sitä huuhtoutuu veteen suurina määrinä, ja tällainen skenaario voi toteutua suosituissa lomakohteissa. Tästä syystä Octisalate on kielletty mm. Havaijin Maui'lla, jossa on toistaiseksi maailman tiukin lainsäädäntö ja rajoitukset aurinkosuojakemikaaleja koskien.
*
Kiitos, kun luit. Toivottavasti kirjoitus tarjosi tietoa, joka voi auttaa Sinua tekemään Sinulle parhaita aurinkovoidevalintoja.
Random-postaus siitä, kuinka jäätävän huonoa asiakaspalvelua voi Ruotsissa saada junayhtiöiltä.
Olin jo Instagramissa kirjoittanut ilolla, kuinka tyytyväisiä saamme Suomessa olla VR:n asiakaspalveluun, vaikkeivat junat tosiaan aina kulje ajassa - - kunnes sain eräältä seuraajaltani tiedon, että minut ”pettänyt” junayhtiö Tåg i Bergslagen on…. VR:n omistama..! Se siitä VR:n ylistyksestä.
No, jos nyt edes jotain hyvää Suomen junasysteemissä, niin meillä junaliikenteestä on vastuussa yksi yhtiö. Ruotsissa junaliikennettä hoitaa useita eri yhtiöitä. Tätä en muuten edes tiennyt ennen tätä kesää.
Ostan Ruotsissa junaliput aina SJ:n (Statens Järnvägar) lippukaupasta, enkä ole tullut kiinnittäneeksi huomiota, että vaikka lipun ostaa SJ:ltä, osan yhteyksistä voi liikennöidä toinen junayhtiö. Näin oli mun katastrofimatkalla viime viikon lauantaina Tukholmasta Kopparbergiin. Vaikka matkustaja ostaa yhden lipun yhdeltä toimijalta paikasta A paikkaan B, eivät korvaukset koskekaan koko matkaa ongelmatilanteissa, ellei koko pätkää hoida saman junayhtiön kalusto. Oma farssinsa on asiakaspalvelu ja tiedonkulku, joka ongelmatilanteissa ei Ruotsin junasysteemissä vain toimi. Yksi neuvo: pidä ehdottomasti mukana ladattu puhelin ja kielitaitoa, koska vain niillä saat apua.
Ensimmäinen osuus mun matkasta kulki SJ:n junalla Tukholmasta Hallsbergiin, siitä eteenpäin matka jatkui TIBin eli Tåg i Bergslagenin junalla.
Sain aamulla tekstiviestin, jonka mukaan juna Hallsbergistä Örebro’hon oli peruttu ”henkilökuntapulan vuoksi”. Juna korvataan bussilla, viestissä luki.
Perillä Hallsbergissä menin asemarakennukseen etsimään tietoa, mistä bussiyhteys lähtisi. En löytänyt mitään tiedoksiantoa junataululla enkä kylttiä, joka osoittaisi bussien sijainnin. Asemalla ei myöskään ollut junaliikenteen asiakaspalvelua.
Lopulta menin kysymään aseman kioskista, josko he tietäisivät, mistä junia korvaavat bussit lähtevät. Kioskin työntekijän väsynyt ilme kertoi, että ihan muutama juna-asiakas käy kysymässä häneltä apua. ”Ei meillekään mitään tietoa tästä ole annettu, mutta ilmeisesti bussit lähtevät radan toiselta puolelta. Sinun täytyy ylittää rata kävelysiltaa pitkin”.
”Eikö täällä siis missään ole vaihtoyhteyksistä tietoa?”, kysyin. ”Mistä matkustajien olisi tarkoitus saada tämä tieto?”
Kioskin työntekijä kohautti olkapäitään. ”Sen kun tietäisi. Junayhtiöiden informaatio on äärettömän huonoa”.
Kävelin sitten sillan yli radan toiselle puolelle. Kuka keksisi omin avuin, että bussit lähtevät näin kaukaa, eivätkä juna-aseman vierestä..?
Koska Hallsbergiin saapunut juna oli SJ:n, en olisi edes voinut kysyä asiasta tämän junan konduktööriltä, heille kun ei kuulu tippaakaan toisten junayhtiöiden vaihtoyhteydet.
Saapuessani bussille kysyin, ”Onko tämä korvaava bussi Kopparbergiin?”
Kuljettaja vastasi: ”Tämä bussi menee vain Örebro’hon”.
”Mutta eikö tämä siis korvaa perutun junan jonka piti lähteä 9.33?”
”Kyllä, mutta tämä bussi menee silti vain Örebro’hon saakka.
Tässä vaiheessa toinen matkustaja bussissa puuttui keskusteluun. ”Sinun tulee itse soittaa junayhtiölle ja selvittää jatko Örebro’sta lopulliselle asemallesi. Niin minäkin tein.”
Anteeksi mitä? Minähän olin ostanut lipun Kopparbergiin, kai nyt junayhtiön tulee hoitaa minut perille sinne, mihin olin lipun ostanut, ilman välipuheluita asiakaspalveluun? Miksi ihmeessä korvaava bussi ei vienyt Kopparbergiin - tai muille pääteasemille saakka? Bussin ovelle tuli toinenkin asiakas ihmettelemään samaa. Hänkin oli menossa muualle kuin Örebro’hon.
Ei siinä auttanut muu kuin meidän alkaa soitella junayhtiöön. Kun lopulta sain TIBin asiakaspalvelijan langan päähän, hän ei tiennyt mitään perutusta junayhteydestä tai korvaavasta bussista. Hänelle piti selittää tilanne, kuin hän kuulisi siitä ensimmäistä kertaa. TIBin sisäinen tiedonkulku näytti olevan kivikaudelta. Aspa käski minua myös kysymään bussin kuljettajalta, mihin aikaan bussi on Örebro’ssa, jotta hän voi katsoa minulle seuraavan junavuoron. Lopulta sain kuulla, että seuraava Kopparbergin suuntaan menevä juna lähtee Örebro’sta kello 11.51.
”Anteeksi, mutta minun piti olla perillä Kopparbergissä jo 10.53! Minulla on meno, johon minun pitää ehtiä!”
Aspan ihminen totesi, että tässä ovat sun vaihtoehdot. Seuraava juna lähtisi vasta 11.51, muita yhteyksiä ei ollut. Busseja ei kulkenut Kopparbergiin, koska oli viikonloppu. Taksin voisi myös ottaa, mutta TIB korvaisi taksikulut ainoastaan 1400 kruunuun (noin 125€) saakka. Kopparberg oli niin kaukana, että 125€ ei tulisi rittämään ensinkään siihen taksimatkaan.
No selvä homma sitten. Mun olisi odoteltava Örebro’ssa kaksi tuntia. Selvisi vielä sekin, että mun alkuperäinen lippu ei enää käynyt seuraavaan junaan, vaan aspan piti varata mulle uusi lippu, joka lähetettiin mun sähköpostiin. Mietin, että mitä *lvettiä. Entä jos asiakkaalla ei olisi tällaisessa peruuntumistilanteessa puhelinta mukana? Tai akku lopussa? Tai kyseessä olisi vanhempi ihminen, jolla ei ole älypuhelinta ja pääsyä puhelimestaan sähköpostiin?
Miten tällaisen asian järjestäminen saattoi olla puhelimen varassa?? Ruotsissa se vain on. Suomessa vastaavissa tapauksissa edellisen junan konduktööri selvittää matkustajien jatkoyhteydet ja kuuluttaa ne junassa, ja vanha lippu käy myös seuraavaan junaan. Ruotsissa näin ei ole. Koska juna-asemilla ei ole henkilökuntaa ja yhteyksiä ajaa useita eri yhtiöitä jotka eivät ole vastuussa – tai edes tietoisia - toistensa myöhästymisistä tai peruuntumisista, on puhelin ainoa tapa selvittää ongelmatilanne. Ja jos asiakkaalla ei ole puhelinta – no, sitten hän ei saa apua eikä pääse seuraavaan junaan. Käsittämätöntä.
Odotellaan junaa....
Örebro’ssa asettauduin aseman vieressä sijaitsevaan kahvilaan odottamaan seuraavan junan lähtöä. Ennen lähtöä kahvilaan tarkistin aseman junataulut. Kaikki junat olivat ajoissa, ei ongelmia.
Kun palasin asemahalliin kello 11.40 – mitä taululla lukikaan? Nyt lähes kaikkien saapuvien sekä lähtevien junien kohdalla luki punaisella ”Olycka / Invänta tid” (eli ”Onnettomuus / Odota uutta aikaa). Ei ole todellista, ajattelin.
Olin jo kaksi tuntia myöhässä, ja minulla oli mieheni kanssa sovittu meno, jonne piti ehtiä. Marssin ulos taksitolpalle ja tiedustelin, paljonko maksaa taksimatka Kopparbergiin. ”Ainakin 3000 kruunua”, sain kuulla. Mun pitäisi siis itse maksaa taksimatkasta yli puolet.
Ei, nyt mä soittaisin uudestaan TIBin aspaan, ei kai voi olla mahdollista, ettei yhtiö maksa asiakkaan taksimatkaa tilanteessa, jossa perille pääsystä junalla ei ole mitään tietoa??
TIBin aspa oli täysin ruuhkautunut ja jonotin puhelimessa 30 minuuttia. Tänä aikana tekstit junien infotaululla eivät muuttuneet.
Puhelimessa jonottaessa keksin etsiä käsiini ruotsalaisen version Junat kartalla -palvelusta, jossa näkyvät reaaliajassa kaikki junat sekä niiden myöhästymisajat. Sellainen löytyikin, ja sovelluksesta näin, että mun juna seisoi edellisellä asemalla ennen Örebro’ta. Toisin kuin Örebro’n junatauluilla, tämä sovellus antoikin tiedon, että ”Arvioitu lähtöaika 12.25.”
Kun sitten lopulta sain TIBin aspan langan päähän – sattui vielä olemaan sama henkilö kuin edellisellä kerralla – ei tyypillä jälleen kerran ollut mitään käsitystä tilanteesta, joka oli meneillään. Hän ei tiennyt onnettomuudesta tai siitä, että koko alueen junaliikenne Örebro’n ympärillä oli pysähdyksissä. Ja hän oli töissä junayhtiön asiakaspalvelussa! Jouduin kirjaimellisesti lukemaan hänelle asemahallin taululla olevat tiedot onnettomuudesta.
Kuva: Augusto Lopes / Unsplash
Ainoa ratkaisu, jonka aspa pystyi minulle jälleen tarjoamaan, oli lippu seuraavaan junaan - - joka lähtisi kahden tunnin kuluttua. Sanoin, että tämä ei enää käy, sillä minun oli ehdottomasti oltava perillä viimeistään klo 14.30. Seuraava juna olisi ollut Kopparbergissä 15.53. Koska onnettomuus oli katkaissut liikenteen, ei ollut varmaa, lähtisikö seuraavakaan juna. Aspa vain totesi, että ei voi auttaa muulla tavoin.
Kysyin asiakaspalvelijalta, eikö ollut heidän vastuullaan hoitaa asiakkaat perille kohteeseen, johon he olivat lipun varanneet, ja kohtuullisen ajan sisällä. Mun myöhästyminen tulisi seuraavalla junayhteydellä olemaan jo viisi tuntia. Olihan olemassa takseja sekä busseja, joita junayhtiöt voivat chartrata hätätilanteissa kuljettamaan asiakkaat perille. Näinhän homma toimii Suomessa. Tällöin kuultiin vastaus, joka sai mun leuan loksahtamaan. Asiakaspalvelija sanoi: ”Tilanne vaikuttaa moneen matkustajaan, emmehän me voi joka ikiselle asiakkaalle alkaa hoitamaan uutta reittiä, asiakkaita on liian monta. Se ei vain ole mahdollista.”
Anteeksi KUINKA? Siis junayhtiöllä ei ole velvollisuutta auttaa lipun ostaneita asiakkaitaan pääsemään perille, koska ”heitä on niin monta”???
Nyt aloin suuttua. Otin jälleen puheisiin taksin ja sanoin, eikö näin pitkässä myöhästymisessä muka tosiaan korvata asiakkaalle taksia. Myös aspa alkoi menettää malttiaan ja vastasi, että taksimatka korvataan, mutta ainoastaan 125€ asti, ja lisäsi painokkaasti tämän olevan LAKI ja että he seuraavat lakia.
Lopetin puhelun tajutessani, ettei TIBin aspasta heruisi kerta kaikkiaan mitään apua. Tilanne oli minusta aivan posketon. Suomessa VR:n korvaavat bussit seisoisivat jo juna-aseman pihassa. Täällä? Asiakkaat saivat katsella ja odotella, lähtisikö juna tunnin vai viiden tunnin kuluttua. Tai maksaa vaihtoehtoisesti jopa tuhansia kruunuja taksimatkastaan lopulliseen kohteeseensa.
Vilkaisin junat kartalla -applikaatiota, ja yhtäkkiä mun junan kohdalla lukikin, että ”har avgått från (edellinen asema)! What, jess!! Sitten katsoin aseman junailmoitustaulua. Siellä luki, että juna oli jo saapunut Örebro'hon..!! Ja tämä oli siis tapahtunut sillä välin, kun puhuin aspan kanssa puhelimessa. Aspalla ei luonnollisestikaan ollut tästä mitään tietoa. TIBin aspa voisi vakavasti harkita Trafikverket'in liikennesovelluksen käyttöönottoa.
Syöksyin junalleni, ja sisään oli tunkemassa suuri joukko muitakin häkeltyneen tai *ttuuntuneen oloisia asiakkaita. Kuulin yhden sanovan, että jokohan nyt pääsisi matka jatkumaan.
Kysyin konduktööriltä, mikä oli tilanne. Sain kuulla, että jossain Örebro’n pohjoispuolella oli juna kaatunut (!) radalle, eikä tilanne välttämättä selviäisi moneen tuntiin. Pohjoiseen menevät junat ohjattaisiin kiertotietä Arbogan kautta, eikä kuulemma ollut tietoa, kuinka kauan tämä uusi reitti veisi – koska edessä oli jonossa niin paljon muitakin myöhästyneitä junia. Konduktööri osasi ainoastaan sanoa, että uusi reitti vie todennäköisesti jopa tunnin pidempään kuin normaali reitti.
Lopulta juna lähti 50 minuuttia alkuperäisen lähtöaikansa jälkeen. Mä saatoin vain pitää peukkuja, että juna saapuisi Kopparbergiin kello 14.30 mennessä.
Lukuisten ikuisuudelta tuntuneiden pysähdysten ja radalla seisomisten jälkeen saavuimme Kopparbergiin kello 14.15.
Huokaus!! Ja nyt lasi viskiä, kiitos!
Kuva: Dmitrii Vaccinium / Unsplash
Jälkiepisodi:
Päätin hakea TIBiltä korvausta, vaikkei junalippu erityisen kallis ollutkaan. Ihan vain periaatteesta.
Täytin TIBin sivulla korvaushakemuksen, joka ei mennyt läpi. Kokeilin eri selaimilla, mutta lomake ei vain lähtenyt.
Lähetin korvaushakemuksen yhtiölle seuraavaksi sähköpostilla. TIBiltä vastattiin, että asiaa ei käsitellä sähköpostitse, vaan neuvottiin kokeilemaan vielä kerran nettilomakkeella, ja jos ei vieläkään toiminut, asia pitäisi hoitaa puhelimitse.
Niinpä soitin yhtiölle jo kolmannen kerran. Korvausilmoitus saatiin hoidettua, ja sain vastauksen sähköpostiin jo seuraavana päivänä. Olin TIBin korvaussäännöistä lukenut, että lipun hinta maksetaan takaisin 100%, jos perille pääsy myöhästyy yli 60 minuuttia. Mä olin perillä 202 minuuttia myöhässä.
Odotetusti saamassani vastauksessa kerrottiin, että minulle korvattaisiin vain TIBin vastuualueeseen liittyneet junalipun kulut. Nämä kulut olivat 136 kruunua (lipun kokonaishinta oli 471 SEK).
Kuitenkin, viestissä luki, että minulle korvattava summa on 231 SEK.
En ymmärrä TIBin logiikkaa edes korvausasiassa.
Kuitenkin: loppu hyvin kaikki hyvin. Vain hermot eivät olleet hyvin tapauksen aikana.
*
Loppukaneetti: olkaamme kiitollisia, että Suomessa junaliikennettä sentään hoitaa vain yksi yhtiö. Joka myöhästymistilanteissa ottaa vastuun ja hoitaa asiakkaiden jatkoyhteydet automatiikalla, ilman että yhdenkään asiakkaan tarvitsee kysyä asiasta, saati sitten alkaa soittelemaan VR:lle. Paljon junalla matkustavana annan tästä ruusun VR:lle. Mutta risut Ruotsin VR:lle TIBin tavasta hoitaa asiat!!
*Sisältää mainoslinkkejä
Toiveaihe! Olen saanut todella paljon toiveita kirjoittaa murrosikäisen ihonhoidosta, ja täältä sellainen kirjoitus nyt tulee. :)
Perinteisesti ihonhoito aloitetaan siinä vaiheessa, kun nuori alkaa meikkaamaan, tai silloin, kun hormonaaliset muutokset alkavat näkyä iholla liikarasvoittumisena tai epäpuhtauksina. Mutta kaikki eivät tietenkään meikkaa, eikä kaikkien iho myöskään rasvoitu tai oireile näppylöillä murrosiässä.
Mikäli iho on normaali eikä ilmoittele epätasapainosta, ihoa ei tarvitse hoitaa muutoin kuin puhdistamalla se ja suojaamalla auringolta. Ei edes ikääntyneenä, kuten juuri edellisessä postauksessa totesin. :)
Mutta! Elämme aikoja, jolloin ihonhoidosta on tullut trendi ja jopa jonkinlainen harrastus myös ihan nuorille, ja moni nuori ilmaisee halunsa hoitaa ihoa jopa alle murrosikäisenä - tästä ovat todistaneet monet vastaanottamani viestit.
Jos nuori haluaa aloittaa ihonhoidon täysin ongelmattomalla iholla silkasta ilosta, hänen voi antaa tehdä niin - riittävän miedoilla tuotteilla ihoa ei voi hoitaa pilalle, vaikka nuori alkaisi hoitaa hipiäänsä jo kauan ennen teini-ikää.
Annan tuotevinkit ihan nuoren, ongelmattoman ihon omaavan henkilön ihonhoitoon postauksen lopussa.
1 IHON PUHDISTAMINEN
Ihon puhdistaminen jaetaan ihon sekä meikin puhdistukseen. Kevyt meikki lähtee miedommillakin puhdistusaineilla kuten maidolla, jos taas teini käyttää vahvaa meikkiä, on käyttöön hyvä ottaa puhdistusöljy ja/tai kaksoispuhdistus.
2 IHON LEMPEÄ KOSTEUTUS
Trendikkäät aktiiviaineet kuten hydroksihapot, peptidit ja retinolit voivat kiinnostaa teini-ikäistä, mutta teini-ikäinen ei tarvitse näitä ainesosia ja ne menevät nuoren iholla hukkaan. (Lukuun ottamatta salisyylihappoa, puhutaan siitä lisää alempana.) Murrosiässä keskitytään ihon kosteustasapainon ylläpitoon kosteuttavilla, kevytkoostumuksellisilla hoitotuotteilla.
3 IHO-ONGELMIEN HOITAMINEN (mikäli niitä on)
Monen nuoren ykkös-ihohuolenaihe murrosiässä ovat ihon epäpuhtaudet, ja niiden hoitoon on hyviä, tehokkaita ja samalla hellävaraisia aktiiviaineita.
Kosmetiikassa on kaksi ainesosaa yli muiden lievittämään epäpuhtauksia: BHA- eli salisyylihappo sekä teepuuöljy. Salisyylihappoa valmistetaan sekä synteettisesti että luonnon raaka-aineista eristämällä, teepuuöljy on 100% luonnontuote.
Kolmas tehokas aine on bentsoyyliperoksidi. Se on synteettinen lääkeaine jota saa vain apteekeista, joko reseptillä tai miedommassa muodossa reseptivapaana, esimerkkinä Basiron-geeli.
Suosittelen kokeilemaan ensin BHA-happoa ja teepuuöljyä ja vasta jos ne eivät toimi, testaa bentsoyyliperoksidia.
Salisyylihappoa voi käyttää kahdesta ikävuodesta eteenpäin, mutta harvemmin lapsilla esiintyy sellaisia iho-ongelmia, joissa salisyylihaposta olisi hyötyä. Myös teepuuöljy on turvallista käyttää lapsella (yli 6 kk), mutta toki tulee kiinnittää huomiota annosteluun ja laimentamiseen. Jos käytät puhdasta teepuuöljyä, se tulee aina laimentaa toiseen öljyyn ennen käyttöä.
Salisyylihappo formuloidaan tyypillisesti vesi- tai alkoholipohjaisiin tuotteisiin, teepuuöljy on tehokkaimmillaan öljypohjaisissa tuotteissa.
Kuvassa kaksi hyvää täsmätuotetta finneille: * Mádaran Acne Acute Roll-On (sisältää 2% salisyylihappoa) sekä * Uoga Uogan Happy Rocket Roll-On (sisältää teepuuöljyä tulehdusta rauhoittavassa tamanuöljypohjassa).
Salisyylihappoa ja teepuuöljyä näkee myös putsareissa, mutta iholle jätettävät tuotteet ovat tehokkaimpia.
Teepuuöljy on monelle tuttu teepuusaippuoista, ja nämä ovatkin osoittautuneet tehokkaiksi monen iholla lievittämään epäpuhtauksia.
En kuitenkaan itse suosittele teepuuöljyä ensimmäisenä juuri saippuan muodossa, sillä oheisvaikutuksena saippua myös kuivattaa ja kuormittaa ihoa, kiitos emäksisyytensä. Terveen ihon pH on hapan, ja iho joutuu joka kerta saippuan jäljiltä säätämään pH:nsa takaisin terveelle tasolle sekä muodostamaan uudelleen ihon kosteustasapainolle tärkeän happovaipan. Saippuan jatkuva ja pitkäaikainen käyttö kasvoilla voi pysyvästi heikentää ihon suojamuuria. Muualla vartalolla iho on paksumpaa ja kestää paremmin emäksisiä pesuaineita.
Puhtaus on ihonhoidon a ja o. Puhtaus ei kuitenkaan tarkoita ihon jynssäämistä nitiseväksi, vaan iho voi hyvin, kun käyttää mahdollisimman mietoa, tarkoitukseen sopivaa putsaria. Maitomainen ja ei-vaahtoava putsari on putsarityypeistä kaikkein lempein iholle. Jos iholla ei ole meikkiä, putsarin ei tarvitse olla yhtä tehokas kuin meikkiä (tai aurinkovoidetta) poistettaessa.
* Laponie Gentle Gel Cleanser 18€ / 100 ml
Laponien vaahtoamaton ja hajusteeton geeliputsari sopii kaikille ihotyypeille. Ultralempeä putsari sisältää vain 10 ainesosaa. Käyttöohje: levitä Laponien geeliputsari kuivalle iholle, ei kostealle. Näin se irrottaa lian sekä kevyen meikin parhaiten. Pyöriteltyäsi geeliä hetken kuivalla iholla, lisää vettä ja huuhdo.
* Apeiron-puhdistusmaito 19,90€ / 100 ml
Apeiron Cleansing Milk on kerrassaan loistava maitomainen putsari myös epäpuhtaalle iholle. Sen antibakteerinen ja samalla hellävarainen tehotiimi koostuen neem-öljystä ja kurkumasta auttaa neutraloimaan epäpuhtauksia aiheuttavia bakteereita. Koostumuksessa on myös muutama lempeä pinta-aktiivinen aine, joiden ansiosta Apeiron-puhdistusmaito huuhtoutuu iholta täydellisesti jättämättä rasvaista pintaa.
* Laponie Mild Milk Cleanser 18€ / 100 ml
Hajusteeton, vain 10 ainesosaa sisältävä puhdistusmaito sopii kaikille ihotyypeille, mutta on erityisen hyvä herkälle ja kuivalle iholle. Kuten Laponien geeli, myös tämä tuote tulee levittää kuivalle iholle, ja vastan sen jälkeen lisätään vettä.
* Uoga Uoga My Best Friend Face Wash 16,90€ / 250 ml
Haluaisiko teini kuitenkin käyttää vaahtoavaa putsaria? Silloin tämä voi olla mainio vaihtoehto: Uoga Uogan sulfaatiton, kevyesti vaahtoava puhdistusgeeli sisältää teepuuöljyä, savea sekä antibakteerista tamanuöljyä.
* Fiini Naturally Mustaherukka-puhdistusbalmi 38,90€ / 156 ml
Fiinin Mustaherukka-puhdistusbalmi poistaa iholta lian ja kestävänkin meikin, ja samalla sen sisältämä mustaherukansiemenöljy auttaa tasapainottamaan epäpuhdasta ja rasvoittuvaa ihoa. Tässä balmiputsarissa on erittäin hyvin emulgoituva ja iholta poishuuhtoutuva koostumus, ei rasvaista jälkitunnetta.
* Laponie Nourishing Oil Cleanser 36€ / 100 ml
Tämän simppelimmäksi ei putsari mene: Laponien nerokkaassa puhdistusöljyssä on vain kaksi ainesosaa; erittäin stabiili ja puhdistettu rypsiöljy sekä emulgaattori. Tämä kahden ainesosan ihme poistaa iholta kaiken lian ja meikin JA huuhtoutuu iholta täydellisesti. Mahtava tuote ihan kaikille ihotyypeille, kun halutaan puhdistaa iholta lika ja meikki erittäin tehokkaasti, mutta samalla ihon suojamuuria vaalien.
Kaksoispuhdistuksesta - ykkösvaihe tehdään aina öljypohjaisella putsarilla ja kakkosvaihe vesipohjaisella. Voit käyttää kakkosvaiheessa mitä tahansa puhdistusmaitoa, -geeliä tai vaikkapa misellivettä. Mun suosituksista esimerkiksi Apeironin maito on todella hyvä tuote kakkosvaiheeseen.
Lisäksi:
* Konjac-sieni (12,90€) on erittäin hyvä lisäapu ihonpuhdistukseen.
Kosteutetun konjac-sienen hyytelömäinen rakenne imee iholta likaa ja epäpuhtauksia taianomaisesti - ollen samalla aivan ultrahellävarainen. Konjac-sientä voi käyttää ihon puhdistukseen jopa yksinäänkin, jos iholla ei ole paljon meikkiä. Toinen tapa on levittää iholle ensin puhdistustuote ja pyöritellä sitten kosteutetulla konjac-sienellä.
Moni on raportoinut pelkästään konjac-sienen käyttöönoton vähentäneen epäpuhtauksia - niin tehokkaasti tämä pehmeä sieni puhdistaa ihoa!
Ihon kosteutus miellettiin etenkin länsimaissa pitkään synonyymiksi kosteusvoiteen kanssa. Nykyään meilläkin päin onneksi ymmärretään vesikosteutuksen hyödyt, ja kasvovesi tulee nähdä osana ihon kosteutusta, ei puhdistusta. Kasvovesi on aivan ehdoton apu pintakuivalla kuten myös kuivarasvaisella iholla!
Laadukkaan kasvoveden tulee kuulua kaikenikäisten ihonhoitoon, myös teinin. :)
* Olivia Klein Hydra Spray Toner 18€ / 125 ml
Tämä kasvovesi on paras tuote sekaiholle, jolta puuttuu kosteutta ja jolla myös ilmenee epäpuhtauksia. Hydra Spray Toner tasapainottaa teinin ihoa vähentäen epäpuhtauksia ja liiallista talineritystä, samalla kosteuttaen ihoa. Hydra Spray -kasvovedessä on sekä salisyylihappoa (valkopaju-uutteen muodossa) että teepuuöljyä. Hajusteeton tuote.
* Laponie Balancing Essence Mist 28€ / 50 ml
Täydellinen kosteuttava kasvovesi kaikille ihotyypeille, myös herkälle ongelmaiholle. Hajusteeton ja rauhoittava koostumus sisältää vain 10 ainesosaa, mukaanlukien kosteuttavat & rauhoittavat supersankarit ektoiini, leväuute ja lakritsiuute.
* Bioearth Laventelivesi 12,90€ / 1o0 ml
Edullinen vaihtoehto epäpuhtaalle sekaiholle on laventelivesi. Sen antibakteerinen koostumus tasapainottaa ja rauhoittaa ihoa ja hillitsee epäpuhtauksia. Bioearthin laventeliveteen on lisätty myös kosteutta sitovaa glyserolia, eli se on tavanomaista laventelivettä kosteuttavampaa.
* Novexpert Trio Zinc Mist 9,50€ / 150 ml
Ongelmana ihon jatkuva kiitely? Novexpertin Trio Zinc -aerosolisuihke imee iholta ylimääräistä kiiltoa ja neutraloi epäpuhtauksia aiheuttavia bakteereita. Mistiä voi suihkautella kasvoille tarpeen mukaan pitkin päivää. Hajusteeton.
* Laponie Light Face Cream 32€ / 40 ml
Täydellinen kevyt kosteusvoide nuorelle iholle. Kosteuttaa, rauhoittaa ja tasapainottaa. Hajusteeton koostumus imeytyy hetkessä.
* Olivia Klein Hydra Lotion 19€ / 50 ml
Onko teinin iho enemmänkin sekaiho ja näkyvissä myös epäpuhtauksia? Silloin täydellinen kumppani on Olivia Kleinin Hydra Lotion. Kevyt ja samalla kuitenkin mukavasti kosteuttava voide sisältää mm. epäpuhtauksia ja tulehdusta hillitsevää salisyylihappoa (paju-uutteen muodossa) sekä antibakteerista neem-öljyä, ja jättää ihon mattapintaiseksi. Hajusteeton koostumus.
* Evolve True Balance -geelivoide 19,80€ / 50 ml (nyt tarjouksessa -40%!)
Entä jos teini tykkäisikin tuoksullisesta kasvovoiteesta? Evolven True Balance -geelivoide oli pitkään minunkin suosikkejani (vaikkei se ole juuri mun ihotyypin tuote) ihan vain koska sen raikas koostumus ja ihastuttava tuoksu olivat minulle suuresti mieleen. 😍 Kevyt kosteuttava voide sisältää mm. hyaluronihappoa, moringaöljyä ja aloe veraa.
* Uoga Uoga I Am No Sweetie 16,90€ / 30 ml
Uoga Uogan kevyt maitomaisen ohut kosteusvoide soveltuu rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle. Se sisältää epäpuhtaan ihon sankariainetta teepuuöljyä, seuranaan tasapainottavia ja kevyitä öljyjä kuten jojobaa ja hasselpähkinää.
* Twistbe Jojoba-teepuuöljy 13,90€ / 30 ml
Kiinnostaisiko teiniä teepuuöljy kaikkein tehokkaimmassa muodossaan? Mikäli iholla on paljon epäpuhtauksia, voi kokeilla voiteen korvaamista jojoba-teepuuöljyllä. Tätä voi kokeilla vaikkapa yöhoitona, jos teini päiväsaikaan käyttää mieluummin voidetta. Tässä erittäin tehokkaasti epäpuhtauksia lievittävässä tuotteessa on vain kaksi ainesosaa: rasvoittuvallekin iholle sopiva jojobaöljy sekä sankarimme teepuuöljy. Sekoituksessa teepuuöljy on laimennettu jojobaan ihanteellisessa suhteessa.
Teepuuöljy ja salisyylihappo ovat finnejä suitsivien täsmätuotteiden ykkösaineet. Kun ostat salisyylihappotuotetta, kiinnitä mahdollisuuksien mukaan huomiota siihen, että salisyylihapon pitoisuus olisi 2%. Se on tehokkain kosmetiikassa sallittu salisyylihapon määrä. Ikävä kyllä läheskään kaikki valmistajat eivät mainitse tuotteessaan käytetyn salisyylihapon pitoisuutta.
* Mádara Acne Roll On 2% salisyylihappo, 16€ / 8 ml
Mádaran täsmähoitoneste akneiholle on yksi harvoja luonnonkosmetiikan tuotteita, joissa salisyylihapon pitoisuus mainitaan. Siksi se on ykkössuosituksiani! Tuotetta levitetään 1-2 kertaa päivässä suoraan finnien päälle.
* Lavera Pure Beauty -finnigeeli 11,30€ / 15 ml
Laveran täsmätuotteessa salisyylihapon pitoisuutta ei mainita, mutta käyttökokemukset ovat osoittaneet geelin olevan erittäin tehokas - ei pelkästään finneihin, vaan myös lievittämään hyttysen puremien aikaansaamaa kutinaa ja tulehdusta!
Pure Beauty -geeli sisältää erittäin vaikuttavan kokonaisuuden antibakteerisia ja tulehdusta rauhoittavia ainesosia kuten salisyylihappoa, kamomillaa, minttua ja sinkkiä, ja koska sekä finnin että hyönteisen pureman kohdalla on kyse tulehduksesta, samat aineet auttavat taltuttamaan kummankin oireita. Mulla Pure Beauty -geeli on ollut kesien vakiovaruste mökillä ilmestymisestään saakka, se lievittää paukamien kutinaa todella tehokkaasti, lue lisää täältä.
* Uoga Uoga Happy Rocket -teepuuöljy roll-on 17,50€ / 10 ml
Kolmas pätevä apulainen nitistämään näpppyjä on Uoga Uogan Happy Rocket. Äärimmäisen pelkistetyssä koostumuksessa on vain kaksi ainesosaa: antibakteerista ja ihon pikku naarmuja korjaavaa tamanuöljyä sekä antibakteerista teepuuöljyä. Tämä on loistava vaihtoehto teinille, joka käyttää muitakin teepuuöljytuotteita, ja on todennut teepuuöljyn auttavan pitämään ihon paremmassa kunnossa. Sopii myös henkilölle, joka suosii mahdollisimman minimalistisia ja luonnollisia ihonhoitotuotteita.
Tytön, pojan tai muun sukupuolisen ihonhoidon ei tarvitse erota toisistaan. Ihon kunto sekä omat mieltymykset ovat ohjaava tekijä ihonhoitotuotteiden valinnassa. Olen kuitenkin saanut paljon kysymyksiä juuri teinipojan ihonhoidosta, joten laitan tähän yhden esimerkki-ihonhoitorutiinin. Otetaan esimerkkinä poika, joka ei meikkaa ja jolla on rasvoittuva iho ja epäpuhtauksia. Kokemus kertoo, että pojat pitävät enemmän raikkaista ja vaahtoavista putsareista, joten näissä suosituksissa on maitojen sijaan vaahtoja.
Puhdistus: * Uoga Uoga My Best Friend Face Wash 16,90€ / 250 ml - teepuuöljyä sisältävä sulfaatiton, kevyesti vaahtoava puhdistusgeeli.
tai: * The Body Shop Tea Tree Skin Clearing Facial Wash 15,50€ / 250 ml - teepuuöljyä, salisyylihappoa ja tamanuöljyä sisältävä vaahtoava puhdistusgeeli. Suosittelin tätä jokin aika sitten eräälle lukijalleni ja hän on jo raportoinut poikansa ihon lähteneen paranemaan ja kirkastumaan kun he ottivat tämän putsarin käyttöön.
Kasvovesi: * Olivia Klein Hydra Spray Toner 18€ / 125 ml
Kasvovoide: * Uoga Uoga I Am No Sweetie 16,90€ / 30 ml - teepuuöljyä sisältävä ohut, maitomainen kosteusemulsio.
Mikäli teini ei kuitenkaan pidä teepuuöljyn tuoksusta kasvovoiteessaan (se on aika voimakas), suosittelen hajusteetonta * Laponie Light Face Cream -voidetta (32€ / 40 m).
Täsmätuote: * Mádara Acne Roll On 2% salisyylihappo, 16€ / 8 ml
Olen saanut yhteydenottoja vanhemmilta, joiden alle murrosikäiset ja terveihoiset lapset haluaisivat jo alkaa hoitamaan ihoaan. Tämä ei ole tarpeellista, mutta ei haitallistakaan, jos valitsee oikeanlaiset, miedot tuotteet.
On myös lapsia, joiden iho on kuiva lapsesta saakka, ja silloin ihonhoito on ilman muuta perusteltua nuoruuteen katsomatta. Taustalla voi vaikuttaa esimerkiksi atopia tai allerginen ekseema.
Jos lapsen iholla ei ole ongelmia:
Valitsisin äärimmäisen miedon ja ainesosiltaan pelkistetyn putsarin kuten * Nurme sulfaatiton Ruusu-puhdistusvaahto (16,70€ / 100 ml) sekä edullisen ja miedon kosteusvoiteen kuten * Taika Kosteuttava päivävoide (9,95€ / 50 ml).
Jos lapsen iholla on ongelmia, kuten kuivuutta:
Valitsisin ihon puhdistukseen perusvoiteen kuten * Aqualan L:n (se on oikeasti erittäin hyvä putsari kuivalla ja herkällä iholla) ja ihon vesikosteutukseen tehokkaan humektanttigeelin kuten * Xyliderm (10,50€ / 100 ml) tai * Dermosil Hydrogeeli (7,90€ / 250 ml), ja rasvakosteutukseen * Laponie Rich Cream -voiteen (36€ / 40 ml).
Viimeisenä: luonnonkosmetiikan tuotesarjavinkki lasten ihonhoitoon. Tätä sarjaa on tullut suositeltua asiakkaille Ruohonjuuressa, kun joku kysyy hyvää tuotesarjaa lapsen ensimmäisiksi ihonhoitotuotteiksi: kotimainen * Murumuru.
Tuotteet ovat edullisia, suurin osa niistä mietoja ja tuotteissa on karkkimainen tuoksu, jonka olettaisin vetoavan nuoreen käyttäjään. :) Murumurun tuotteista esimerkiksi Daily Dessert -puhdistusvaahto ja Fresh Start -kasvovoide sopivat erinomaisesti kosmetiikasta kiinnostuneelle pienelle ihonhoitajalle. ☺️
*
Postauksen kuvitus: mun omat kuvat sekä Unsplash
Tee tämä helppo testi ja selvitä, kuinka kuiva ihosi on!
Tiesitkö, että voit seuraavalla hyvin helpolla testillä selvittää, miten kuiva ihosi on?
Käytännössä testi antaa ylipäätään osviittaa ihotyypistäsi ja siitä, miten hyvin ihosi pystyy itse luonnostaan kosteuttamaan itseään. Testi kertoo, onko ihosi normaali ja tasapainoinen, pintakuiva, rasvoittuva vai syväkuiva.
Kuivuudella tarkoitan tässä yhteydessä sekä ihon pintakuivuutta (eli kosteusköyhyyttä) että syväkuivuutta (eli lipidiköyhyyttä).
Testimenetelmä on yksinkertainen: pese kasvot ja tarkkaile ihoasi seuraavat pari tuntia ilman ihonhoitotuotteita.
Testi on helpointa toteuttaa aamulla, jos et ole lähdössä minnekään, mutta kaikkein parhaan tuloksen saa, jos testin pystyy tekemään illalla, tai yleisesti silloin, kun iho on pesty puhdistusaineilla eikä pelkästään vedellä. Jos teet testin illalla, se tulisi tehdä useampi tunti ennen nukkumaanmenoa, jotta voit tarkkailla ihoasi.
Kun peset kasvot, älä laita mitään hoitotuotteita kasvoille, älä edes kasvovettä. Tarkkaile ihoa.
Tulkinnat ja mitä testi kertoo ihotyypistäsi
1. Jos ihoa ei kiristä lainkaan pesun jälkeen, onnittelut: ihosi kosteustasapaino on todennäköisesti erittäin hyvä ja ihosi suojamuuri eheä. Ihosi ole pintakuiva tai syväkuiva.
Kiristävä tunne syntyy siitä, kun epidermikseen varastoitunut kosteus vähenee pesun myötä. Erityisesti pinta-aktiivisia aineita tai emulgaattoreita sisältävät aineet vievät iholta mukanaan kosteutta, niin vettä kuin lipidejä. Jos ihoa ei kiristä, se tarkoittaa, että pesutoimenpide ei juurikaan ryövännyt iholta sen omia kosteustekijöitä. Eheä ja vahva suojamuuri estää puhdistusaineita ryöväämästä ihon lipidejä.
2. Useimmilla ihmisillä kiristävä tunne kestää jonkin aikaa pesun jälkeen. Mitä pidempään kiristävä tunne kestää, sitä syväkuivempi ihosi on, eli sitä enemmän siltä puuttuu lipidejä.
Vain lyhyen aikaa kestävä kiristely kertoo enemmän pintakuivuudesta ja vesivajeesta ihon pinnassa. Iho on fiksu, ja ilman kosmetiikan tuomaa pika-apua se alkaa heti hyödyntää ympäröivää ilmankosteutta paikatakseen vesivajetta. Näin ollen pintakuivalla iholla kiristävä tunne voi helpottaa nopeastikin, riippuen ilmankosteuden olosuhteista.
Jos taas kiristely kestää pitkään, tai ei hellitä lainkaan, se kertoo lipidivajeesta ihon suojamuurissa eli siitä, että ihotyyppisi on kuiva. Kuivalla iholla ihon suojamuuri on tyypillisesti heikko ja "aukkoinen", ja pesutapahtuman yhteydessä suojamuurista huuhtoutuu viemäriin ihon omia, arvokkaita rasvoja. Nämä rasvat eivät pysty itsekseen täydentymään tunnissa tai parissa, joten ihon kiristävä tunne ei hellitä - ennen kuin iho viimein saa tuotettua lisää keramideja ja triglyseridejä, tai levität iholle rasvamaisen hoitotuotteen.
3. Tunnetko jonkin ajan kuluttua ihollasi vahamaisen tai jopa öljyisen pinnan? Se kertoo siitä, kuinka nopeasti ihosi tuottaa sekä epidermaalisia lipidejä että seebumia.
Ihossa on kahdenlaisia lipidejä. Epidermaaliset lipidit sijaitsevat korneosyytti-solujen välissä ja muodostavat ihon suojamuurin "sementin". Nämä lipidit ovat keramideja, kolesterolia ja rasvahappoja. Ne eivät tunnu ihon pinnassa. Seebumilipidit eli ihon oma tali puolestaan erittyy ihon pintaan ja tuntuu sekä näkyy iholla pehmeytenä ja himmeästi kuultavana kalvona tai öljyisyytenä. Seebumi koostuu triglyserideistä, vahaestereistä ja skvaleenista.
Jos iho näyttää nopeasti öljyiseltä tai jopa kiiltävältä, on ihon talintuotanto kiihtynyttä ja puhutaan rasvoittuvasta ihotyypistä. Jos taas iholle muodostuu himmeä, näkymätön, mutta pehmeältä tuntuva kalvo, ihon talintuotanto on normaalia. Jos iholle ei ilmesty monenkaan tunnin sisällä minkäänlaista kalvoa ja ihoa yhä kiristää, on ihon epidermaalisten sekä seebumilipidien tuotanto hidastunutta, ja puhutaan kuivasta tai atooppisesta ihotyypistä.
*
Vastaus on: et välttämättä.
Iho on älykäs elin ja se on kehittynyt hoitamaan ja suojaamaan itsensä normaaliolosuhteissa. On ihmisiä, jotka eivät koskaan käytä ihonhoitotuotteita, ja heidän ihonsa on vanhalla iälläkin vielä hyväkuntoisen näköinen. Nämä ihmiset ovat toki myös suojautuneet auringolta, sillä runsaan aurinkoaltistuksen rappeuttava vaikutus on käytännössä kiistaton.
Jos ihosi on luonnostaan tasapainoinen, saatat tarvita ainoastaan meikinpoistoainetta puhdistamaan meikin, ja aurinkovoidetta JOS oleskelet pidempiä aikoja suorassa auringonpaisteessa korkean UV-indeksin olosuhteissa. Kosmetiikka ei ole iholle minkäänlainen välttämättömyys. Jos lisäksi ruokavaliosi on monipuolinen koostuen hyvistä rasvahapoista (kuten oliiviöljy, pähkinät ja rasvainen kala) ja värikkäistä kasviksista, saa ihosi tarvitsemansa antioksidantit suun kautta.
*
Olen itse tehnyt tämän testin pari kertaa nyt kesän aikana. Iholleni jää pesun jälkeen vain kevyesti kiristävä tunne, joka katoaa noin 20 minuutin sisällä. Iho jää hyvin mattaisen näköiseksi ja ihohuokoset suppuun.
Kasvojen iholla alkaa näkyä ihon omien vahojen ja lipidien muodostama himmeä pinta noin parin tunnin kuluttua. Sen aikaa siis menee, että ihoni saa paikattua lipidivajeen. Tämä vahvistaa, että ihoni on normaali. Talvisin se on hyvin pintakuiva.
(Huokosten koko muuten myös antaa osviittaa ihotyypistä: kuivalla iholla huokoset ovat tyypillisesti jopa näkymättömät ja aina supussa, rasvoittuvalla taas laajentuneet.)
*
Edit. Julkaistuani tämän jutun myös Instagramissa, olen saanut paljon kyselyitä putsarin vaikutuksesta ihon kuivuuteen. Minulta kysytään, eikö myös putsari vaikuta siihen, minkä verran ihoa kiristää pesun jälkeen. Ja on tätä kysytty bloginkin kommenteissa. :)
Vastaus on kyllä: putsarin laatu vaikuttaa jonkin verran siihen, kuinka paljon iholta lähtee pesun myötä kosteutta.
Putsareiden kuivattavuuden voi luokitella näin:
Aito saippua - kaikkein kuivattavin, koska sen pH on emäksinen. Emäksisyys hajottaa väkisin ihon suojakerroksen, sillä ihon oma suojakalvo on hapan.
Vaahtoava putsari (muu kuin saippua) - keskivahvasti kuivattava, tosin putsarin kokonaisesepti vaikuttaa olennaisesti kuivattavuuteen. Pelkkä vaahto itsessään ei automaattisesti kuivata, vaan kaikki tuotteen ainesosat vaikuttavat.
Emulgoituva öljyputsari - emulgaattorien määrästä ja laadusta riippuen voi olla jonkin verran kuivattava.
Maitoputsari ja semiemulgoituva öljyputsari - kuivattavat hyvin harvoin, mutta myös näissä voi joissain tapauksissa olla sen laatuisia emulgaattoreita - ja maidoissa pinta-aktiivisia aineita - että ne voivat miedosti kuivattaa.
Ei-emulgoituva öljyputsari - kaikkein vähiten kuivattava, tämä tuote päinvastoin jättää iholle runsaasti kosteutta lipiden muodossa.
*
*mainoslinkki
* Novexpert Omega Cleanser 29,90€ / 150 ml. Fantastinen semiemulgoituva öjyputsari, jossa on poikkeuksellisen korkealaatuinen kasviöljykoostumus. Putsari & hoitotuote samassa tuotteessa.
* Patyka Melting Cleansing Oil 20,90€ / 150 ml. Kaikkein edullisin semiemulgoituva öljyputsari. Sopii erityisen hyvin kuivalle iholle.
* Flow Cosmetics Balm To Milk 39,90€ / 120 ml. Paras balmiputsari kaikille ihotyypeille. Erittäin kosteuttava koostumus, ja emulgoituu ihotyypistä riippuen joko kokonaan tai osittain. Kuivalla iholla emulgoituu tyypillisesti paremmin.
* Laponien Milk Cleanser 18,00€ / 100 ml. Hellävaraisin tuntemani maitoputsari. Ei sisällä pinta-aktiivisia aineita.
* Bybi Milk Melt 27,90€ / 150 ml. Toinen erittäin hyvä ja ihoa kosteuttava maitoputsari. Tässä maidossa on mukana myös pinta-aktiivisia aineita, eli se on hieman pesevämpi kuin Laponie.
* Laponie Mild Gel Cleanser 18,00€ / 100 ml. Ei-vaahtoava sekä öljytön geeliputsari, joka sopii myös ripsenpidennyksille.
* Nuori Vital Foaming Cleanser 32,90€ / 100 ml. Ainutlaatuinen vaahtoputsari, joka todellakaan ei kuivata. Sulfaatittomassa koostumuksessa on täysin poikkeuksellinen, ultrakosteuttava glyserolipohja. Todellinen hemmotteluputsari vaahdon ystäville.
* Henua Nourishing Oil Cleanser 49,90€ / 100 ml. Äärimmäisen hoitava öljyputsari, joka ei sisällä emulgaattoreita eikä näin ollen liukene veteen. Putsari poistetaan iholta kangasliinalla kuten musliinilla.
Ihokuulumisia :)
Otetaan katsaus kesään ja ihoon. Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että iho on tyypillisesti kesäisin ongelmattomampi kuin talvisin?
Useimpien iho voi kesäisin paremmin kuin talvella, kiitos korkeamman ilmankosteuden sekä auringonvalon stimuloiman D-vitamiinin sekä myös keramidien tuotannon. Vaikka auringon säteet kuivattavat ihon pintaa ryöväten ihon ylimmästä kerroksesta kosteutta (--> tätä tilaa kutsutaan pintakuivuudeksi), iho on silti usein kokonaisvaltaisesti kosteampi ja mukavamman tuntuinen kuin talviaikaan. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että auringonvalo stimuloi myös ihon omaa keramidien tuotantoa. Rasvamaiset keramidit ovat osa ihon lipidikosteutta ja suojamuuria; ne auttavat pitämään ihon sisäisesti "rasvattuna" ja ehkäisevät veden haihtumista sisemmältä ihosta.
Ihon parempi kosteustasapaino kesäisin johtuu siis eheämmästä keramidisuojasta sekä epidermiksen lisääntyneestä veden määrästä. Näiden ansiosta ihon hydrolipidikalvo on paremmassa kunnossa kuin talvisin! ☀️
Omalla ihollani huomaan parantuneen keramiditasapainon siten, että iho ei kaipaa öljyjä juuri lainkaan. Se ottaa vastaan vain ihan minimaalisen määrän lipidi- eli öljykosteutta, ja pärjäänkin mainiosti vesipainotteisella kosteudella.
Olen kesän aikana tehnyt Instagramin puolella satunnaisia kesäihonhoito-julkaisuja, joissa mm. kerroin, ettei talvella käyttämäni määrä ihonhoitotuotteita yksinkertaisesti imeydy ihooni kesällä. Eräänä aamuna, kun ihoni tuntui erityisen janoiselta, kokeilin laittaa iholle "talvisetin", eli kasvovettä, seerumin sekä kasvoöljyn (toki mukana on aina myös silmänympärysvoide kesät talvet). Kasvoöljyä laitoin vain sormenpäällisen. Tulos: tuotteet, tai ainakaan öljy, ei imeytynyt.
Julkaisuun tulleissa viesteissä moni kysyi, mitä oikein tarkoittaa, tai mistä ylipäänsä huomaa, etteivät tuotteet imeydy. Kysymykset yllättivät minut, koska kuvittelin tämän olevan kaikille selvää. Mutta välillä joudun myöntämään, että elän sellaisessa kosmetiikkakuplassa, etten välttämättä tule ajatelleeksi, etteivät ihan kaikki kosmetiikan ja ihonhoidon ilmiöt ole muille aina yhtä selviö kuin minulle. 😅
Avataan siis asiaa: yksinkertaistetusti, iho imee itseensä niitä aineita, joita se tarvitsee ja joita ihosta uupuu. Ihonhoidossa on simppeleimmillään kyse siitä, että iholle "syötetään" aineita, joita siitä puuttuu. Eli vettä ja rasvoja, ja erityisissä epätasapainotiloissa myös erilaisia rasvahappoja, antioksidantteja ja vitamiineja, jotka korjaavat epätasapainotilaa.
Epätasapainotiloja voivat olla liiallinen talineritys ja epäpuhtaudet, ihon herkkyys ja punoitus tai ihon syväkuivuus. Syväkuivuus on eri asia kuin pintakuivuus, ja liittyy ihon suojakerroksen lipidien kuten keramidien, omegarasvahappojen ja kolesterolin vajeeseen sekä seebumin tuotannon vähyyteen.
Ihon kosteus muodostuu vedestä ja lipideistä, ja riippuen siitä, missä suhteessa ihosta näitä puuttuu, iho ottaa vastaa sen pintaan levitetyt hoitotuotteet. Mikäli iho on täysin tasapainoinen, mikä tosin nykyään on ihmiselle harvinainen tilanne jo omilla elämäntavoillamme aiheutettujen seikkojen vuoksi, iho ei välttämättä ime kunnolla mitään, ei edes vesikosteutta. No mistä nyt siis tietää, jos iho ei ime tuotteita? Sen tietää siitä, että iho jää vesikosteustuotteiden jälkeen lähmäisen tai tahmaisen tuntuiseksi tai rasvakosteustuotteiden jälkeen rasvaiseksi ja pinnaltaan tahmeaksi.
Silloin kun iholle antaa juuri oikean määrän sen tarvitsemia hoitotuotteita, ihon pinnalle jää samettisen pehmeä pinta ja ei-tahmainen tunne. Rasvaisuus ihon pinnalla on merkki siitä, että iho ei ole imenyt kaikkia hoitotuotteita ja se on "täynnä".
Totta kai on myös erilaisia mieltymyksiä, ja jotkut ihmiset pitävät siitä, että esimerkiksi iltahoitotuotteet jäävät ihon pintaan tuntuvana kerroksena nukkumaan mennessä. Se on ihan OK, luonnollisestikin :) Oikein kuivalla iholla tämä ylimääräinen rasvakerros saattaa yön aikana imeytyä ihoon ja täydentää hyvällä tavalla ihon lipidivajetta, mikäli vaje on kovin suuri. Herkästi tukkeutuvalla iholla imeytymätön rasvakerros taas voi aiheuttaa näppylöitä.
Pääperiaate on tämä: ihon ei kuulu tai tarvitse jäädä tahmeaksi tai "voiteisen" tuntuiseksi ihonhoitotuotteiden jäljiltä.
Ihanteellisesti kaikki imeytyy, poislukien ihon pintaa suojaavat vahat ja paksummat rasvat, joita on etenkin talviaikaan hyväkin jäädä suojaamaan ihoa viimalta - mutta tällöinkin pinta tuntuu ihanteellisesti samettiselta, ei rasvaiselta eikä yhtään tahmealta.
Mun kesäihonhoidossa tärkeimmät tuotteet ovat kosteuttava kasvovesi, antioksidanttinen seerumi, hyperpigmentaatiota hillitsevä täsmätuote (voi olla seerumi tai täsmäneste) sekä päivällä tietysti aurinkovoide.
Silmänympärysvoide on ilman muuta käytössä aina; silmänympärys on mun kasvoissa ainoa alue, jossa vallitsee krooninen lipidivaje, minkä vuoksi se vaatii aina rasvaisen hoitotuotteen. Silmänympärysihon lipidivaje on oikeastaan fysiologinen fakta, sillä silmänympärysiholta puuttuvat talirauhaset. Näin ollen sy-iho on aina vähemmän rasvainen, kuin muu osa ihosta.
Kuvassa näkyvät mun tämän kesän pääasialliset ihonhoitotuotteet. Olen aivan rakastunut c/o Gerdin kurkku-hyaluronihappokasvoveteen, ja Föllingen mainio, maitopohjainen antioksidanttiseerumi on ollut sille täydellinen seuralainen. Yhdessä nämä tuotteet riittävät erinomaisesti täyttämään ihon kosteustarpeen aamuisin, ja Antioxidant-seerumin sisältämä pieni pitoisuus lipidejä (seesaminsiemenöljy ja keramidit) on juuri riittävä määrä tekemään ihosta pehmeän. Seerumi sisältää myös runsaasti C-vitamiinia kakaduluumu-uutteen muodossa, ja on kaikilta osin aivan täydellinen kesäihonhoidon kaveri.
Merileväpitoinen By Mukk -silmänympärysvoide viimeistelee ihon antioksidanttisuojan myös silmänympärysten osalta.
Korresin Yoghurt Tinted -kasvoaurinkovoiteen sisältämä hoitavuus on periaatteessa hieman liikaa iholleni imeytyvyyden kannalta, ja jos haluan sen imeytyvän optimaalisesti, jätän Antioxidant-seerumin pois ja levitän suoraan kasvoveden päälle. Minulla oikeastaan mikään aurinkovoide ei imeydy iholla täysin "kuivaksi", poislukien korealainen trio, jonka esittelin mm. tässä postauksessa. Olen aurinkovoiteiden kohdalla hyväksynyt, että se kuuluu asiaan! :D
Käytin kesän alussa Patykan Dark Spot Correcting -seerumia, ja sen loputtua siirryin Eucerinin täsmähoitonesteeseen. Eucerinin tuotteessa on sama erinomainen vaikuttava aine kuin Nivean Luminous-seerumissa, eli Beiersdorfin patentoima Thiamidol.
Koen, että Eucerinin tuotetta on paljon miellyttävämpi käyttää kuin Nivean seerumia, koska tuote on hajusteetonta paksuhkoa nestettä, eikä tunnu iholla yhtään miltään. Nivea taas on hieman muovisen tuntuinen ja tympeän tuoksuinen emulsioseerumi, ja vaikka tulokset olivat erittäin hyvät, tuotetta oli hieman epämukava käyttää. Taidan jäädä jatkossa Eucerinin käyttäjäksi, koska sen voi helposti kohdentaa vain läiskäalueille, ja helliä koko kasvojen ihoa laadukkaammalla seerumilla.
Lisäksi mun kesäihonhoitoon on kuulunut beetakaroteeni-pitoisia ravintolisiä kuten spirulinaa ja astaksantiinia, jotka vahvistavat ihon sisäistä suojamekanismia auringon haittavaikutuksia vastaan, sekä Pycnogenol-tabletteja.
Opin keväällä koulutuksessa, että pycnogenol eli rannikkomännyn uute auttaa hillitsemään pigmenttiläiskiä. En ollut aiemmin kuullutkaan tällaisesta vaikutuksesta, vaikka Pycnogenol on muuten minulle tuttu. Kirjoitukseni näistä kesäihon ravintolisistä löydät täältä.
Mahdoton tietää, minkä verran Pycnognolilla on osuutta asiaan, mutta mielestäni ihoni sävy on tänä kesänä vielä viime kesiäkin tasaisempi ja pigmenttiläiskät ovat viime kesiäkin himmeämmät.
Olen aloittanut pigmenttiläiskiä hillitsevien hoitotuotteiden käytön vasta kesällä 2022, eli nyt on kolmas kesä menossa. (Aiemmin ainoa "ase" pigmenttiläiskiä vastaan on ollut korkean suojakertoimen aurinkovoide.) Kaikki pigmenttiläiskien hoitoon liittyvät kirjoitukseni löydät täältä.
Tältä näyttää ihoni heinäkuun lopussa, kun aurinkoaltistusta on takana kolme kuukautta. Pientä täplää on havaittavissa poskipäillä ja silmien ympärillä, mutta muuten kasvot ovat suhteellisen läiskättömät. Erityisesti ylähuulen viiksialue, joka minulla on suurin ongelma-alue liikapigmentaation suhteen, on ilahduttavan läiskätön..!
Mun kesäkausi starttasi tänä vuonna jo huhtikuun lopussa Liettuassa, jossa vietin huhti-toukokuussa kolme viikkoa. Näihin viikkohin mahtui runsaasti aurinkoisia, jopa yli 25 asteen hellepäiviä ja paljon ulkoilua. Ylipäänsä vietän lämpimään vuodenaikaan paljon aikaa ulkona, ja kuten tunnettua, en todellakaan istu varjossa.
Olen omalla kohdallani tunnistanut - ja tunnustanut - auringon sekä ulkoilman erittäin merkittävän myönteisen vaikutuksen hyvinvointiini ja aivan konkreettisesti tunnetiloihini, ja hakeudun olosuhteisiin, joissa minulle tulee hyvä olo. Vaikka en enää sentään istu foliot naaman ympärillä keskipäivän porotuksessa ja vältän muutenkin ihan voimakkaimman UV-indeksin tunteja suorassa auringonpaisteessa, vietän kokonaisuudessaan erittäin paljon aikaa ulkona auringossa.
Mun iho on aina ollut erittäin helppohoitoinen ja vähään tyytyvä, mutta viime vuosina se on herkistynyt ja siitä on tullut huomattavasti reaktiivisempi. Pahimmillaan, liian monien uusien tuotteiden - tai iholleni vääränlaisten tuotteiden - seurauksena iho punoittaa voimakkaasti viikkokausia ja jopa kihelmöi. Toissa talvena pelästyin ihoni "hajonneen" lopullisesti, kun se punoitti todella pitkään, puhutaan yli kuukaudesta, ja poskipäillä näkyivät aivan tarkkarajaiset punaiset alueet.
Onneksi sain ihon rauhoittumaan ja nyt kuuntelen ihoani entistä herkemmin. En esimerkiksi enää koskaan kokeile kerralla täyttä settiä uusia tuotteita, vaan tutustutan ihon tuotteisiin yksi kerrallaan.
Kesällä ihoni on parhaimmillaan. Couperosa on ja pysyy, siitä ei voi täysin päästä eroon kun se on kerran syntynyt, mutta punoitus voi pysyä miedompana ja olla välillä lähes oireeton. Ja nyt kun olen löytänyt käyttöön hyvät anti-pigmentaatiotuotteet, myös ihon pigmenttiläiskät pysyvät kurissa runsaasta aurinkoulkoilusta huolimatta. :)
Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä: ihon pintakuivuus pysyy sekin loitolla kiitos säännöllisen ja kursailemattoman kasvoveden käytön..! ☺️ Jos sinä et vielä ole löytänyt kosteuttavan kasvoveden merkityksellisyyttä, suosittelen kokeilemaan! Vain yksi ainoa muutos ihonhoitorutiinissa riittää toteamaan myönteiset vaikutukset: ota käyttöön laadukas kosteutta sitova kasvovesi ja taputtele & painele sitä kasvoille (ilman vanulappua!!) aamuin illoin 2-5 kerrosta ihon kunnosta riippuen. Vaikutus näkyy nopeasti: ihosta tulee pehmeämpi, sileämpi, kuulaampi sekä tasaisemman värinen. Meikkikin levittyy iholle paremmin. 👌
*