11.11.2017

Kosmetiikkanostalgiaa; näin alkoi kauneudenhoitoni tie

Tiedätte millainen nostalgikko olen, ja vanhat kosmetiikkaesitteet kuuluvat herkullisimpiin nostalgisoinnin kohteisiin.

Sain käsiini jotain, jonka luulin olleen menetetty jo aikaa sitten. Olin säästänyt teini-iästä saakka kaikki Yves Rocherin postimyyntikatalogit, viralliselta nimeltään Kauneuden Vihreät Kirjat, vuodesta 1994 vuoteen 2002. (Katalogien säästäminen loppui kun muutin pois Kuopiosta.) Olin vannottanut äitiä ettei kirjoja saa heittää pois, mutta kun muutama vuosi sitten yritin niitä löytää, äiti tunnusti, että oli kaiketi tullut vieneeksi ne paperinkeräykseen. Eihh...!

Kunnes...

YvesRocher_katalogit_IMG_4103

...tänä syksynä äiti ilmoitti pinon putkahtaneen esiin jostain varaston laatikosta. Jei...!

My precious...! Olkoonkin jemmauksessa myös ne aidosti huonot puolensa ja se on tapa, jonka ylenpalttisesta harrastamisesta pyrin vilpittömästi eroon, mutta nostalgikko minussa kiljuu riemusta tällaisten vanhojen aarteiden äärellä :)

Vuoden 1994 katalogi on minulle aivan erityisen tärkeä siksi, että sen sivuilla on lukemattomia tuotteita jotka ovat kosmetiikkahistoriassani ensimmäisiä laatuaan. Muistelisin, että varsinaisen ensimmäisen oman Yves Rocher -tilaukseni tein jo vuoden 1993 katalogista, jolloin olin seitsemännellä luokalla ja ylipäänsä aloin käyttää kosmetiikkaa, mutta tuo kirjanen ei ole säilynyt. Vuoden 1994 kirjassa ovat kuitenkin kaikki ne tuotteet, joilla olen kauneudenhoidon tieni aloittanut <3 :)

YvesRocher_katalogit_IMG_4116

Acaciane on ensimmäinen "oikea" ihonhoitosarja jota olen käyttänyt. Ajasta tätä ennen minulla ei ole mitään muistikuvia mitä tulee ihonhoitoon, ainakaan en ole käyttänyt erillisiä meikinpoistoaineita tai kosteusvoiteita. Olisinkohan sitten lainannut joitain äidin tuotteita...

YvesRocher_katalogit_IMG_4112

Ensimmäinen meikinpoistoaineeni ja kasvoveteni <3

Muistan yhä kaikkien näiden kuvien tuotteiden tuoksunkin... Acacianessa oli sellainen hyvin aikuismainen, mieto, vihreä kasvimainen tuoksu.

Säilytin kasvovettä jääkaapissa kun olin lukenut siitä vinkin jostain kauneuslehdestä.

YvesRocher_katalogit_IMG_4141

Huomasin nopeasti, että puhdistusemulsio ei sopinut minulle silmämeikinpoistoon ja silmiä kirveli. Pian tilasinkin erillisen silmämeikinpoistoaineen, tai itse asiassa nämä kummatkin, ja sinisestä tuli monivuotinen suosikkini.

Tuo roosan värinen oli ohuempi ja nestemäisempi kun taas sininen oli paksumpi ja geelimäinen. Siitä lähti rakkauteni geelimäisiin silmämeikinpoistoaineisiin. :) Rakkaus, joka on jatkunut tähän päivään.

YvesRocher_katalogit_IMG_4110

Acaciane-sarjan jälkeen kokeilin Camomille-sarjaa.  Käytin kasvomeikinpuhdistukseen edelleen emulsiomaista tuotetta, sillä tuohon aikaan en muunlaisista meikinpoistoaineista tiennytkään. Kuvittelin, että meikki täytyy poistaa emulsiolla ja geelimäiset putsarit ovat meikittömän ihon puhdistukseen. Itse asiassa taisin käyttää pelkästään emulsioita aina lukioikään saakka, jolloin siirryin pysyvästi vaahtoavaan putsarityyppiin.

Tykästyin Camomille-sarjasta etenkin yövoiteeseen, jota käytin todella monta vuotta. Itse asiassa kyseinen voide taitaa olla Sebamedin ja Aqualan L:n ohella eniten koskaan ostamani ihonhoitotuote, käytin sitä melkein kolmekymppiseksi saakka. Meitsi on ollut aikoinaan todella uskollinen lempituotteilleen :)

Acacianea tai monia muitakaan 90-luvun puolivälin Yves Rocher -sarjoja ei enää ole, mutta Camomille-sarja on pysynyt valikoimassa kaikki nämä vuodet. Vain nimi on vaihtunut; Camomille --> Calmille --> Bio-Calmille --> Pure Calmille.

YvesRocher_katalogit_IMG_4126

Entäs tämä tuoksu..! Oih, ihanin, jännin, kiehtovin tuoksu mitä tiesin tuohon aikaan..! Kuka muu muistaa 8e Jourin..? Se oli 15-vuotiaalle vähän liian aikuismainen mutta ai että mä ihailin tätä tuoksua... Ensin lainasin sitä äidiltä ja sitten sain jonkun tilauksen kylkiäisenä oman minipullon. 8e Jour -tuoksu ei sopinut kouluun vaan käytin sitä viikonloppuisin viihteellä...! ^_^

Arkituoksuina minulla oli Pivoine, Nature ja Magnolia, ja joukko muita, näistä katalogeistahan tuli aina tilattua melkein kaikki mikä vähänkään kutkutteli koska hinnat olivat halvat ja kaiken sai aina vähintään puoleen hintaan. Niinhän se taitaa kyllä olla vieläkin ;) Tarjoushinta on Yves Rocher -tuotteen oikea hinta.

YvesRocher_katalogit_IMG_4129

Nämä olivat ensimmäiset kokeilemani Yves Rocherin hiustuotteet. Tätä ennen olin käyttänyt markettituotteita kuten XZ:aa ja Elvitalia. Hydra Vegetal -hiustuotteissa oli aivan ihana, maitomaisen makea tuoksu, mutta se käytännössä jäikin niiden ainoaksi positiiviseksi asiaksi. Muistan, kuinka "erityisen hoitavaksi" mainostettu shampoo tuntui lirulta ja vaahtosi aika miedosti, ja olin vähän pettynyt, kun en tuohon aikaan vielä tajunnut että mieto vaahtoavuus liittyi sen hellävaraisuuteen.

Latvojen hoitovoiteesta en myöskään tykännyt, kun se oli voidemainen eikä tuntunut lainkaan niin silottavalta kuin siihenastinen suosikkini Elvitalin (melkein pelkään silikoniin pohjautuva) latvasuoja oli.

YvesRocher_katalogit_IMG_4132

Meikkejäkin tuli totta kai tilattua :) Mutta muistan, että en koskaan pitänyt Rocherin meikkejä heidän vahvuutenaan, etenkin ripsarit olivat ihan kamalia. (Kuka muistaa "Maxi Mascaran" jonka sai usein kaupanpäällislahjaksi...)

YvesRocher_katalogit_IMG_4154

Näitä voidemaisia luomivärejä minulla oli kaksi, mutta en koskaan oppinut kunnolla käyttämään niitä.

YvesRocher_katalogit_IMG_4133

Kosmetiikkamuseostani löytyy edelleen yksi vuonna 1994 ostettu Yves Rocher -poskipuna... Ja kyllä, toimii edelleen :)

YvesRocher_katalogit_IMG_4151

Yves Rocherilta löydämme myös ensimmäisen koskaan käyttämäni meikinpohjustusvoiteen. "Primer"-sanaa ei tuolloin käytetty.

Ko. tuote oli todella erikoinen, sen koostumuksella ei ole mitään tekemistä tämän päivän primereiden kanssa. Se oli koostumukseltaan jäykkää ja kuivakkaa, kuin kiinteää meikkivoidetta. Se ei tehnyt mielestäni iholle yhtään mitään ja tuntui vain epämiellyttävältä levittää.

Ohje "voit käyttää meikinalusvoidetta myös värivoiteeseen sekoitettuna" kuulostaa aivan hullulta; miten jäykkää, kiinteää voidetta saisi ihanteellisesti sekoitettua nestemäiseen meikkivoiteeseen..?

Muistan että tilasin tätä innoissani "kaksi yhden hinnalla" -tarjouksesta ja toinen purkki meni roskiin koska en saanut ensimmäistäkään käytettyä.

YvesRocher_katalogit_IMG_4157

Ja kynnet...! <3 Oih, näistä tuotteista alkoi kynsienkasvatusprojektini. :)

Inspiroiduin ystäväni kauniista, pitkistä kynsistä, pyysin häntä tekemään minulle manikyyrin ja tilasin seuraavana päivänä satsin omia kynsienhoitotuotteita :)

YvesRocher_katalogit_IMG_4123

Vuoden 1994 katalogiin olen ympyröinyt mitä aion tilata... ^_^

Kosmetiikkamuseossani on yksi pullo "kynsikylpyä". :) Tyhjänä, sentään :D

YvesRocher_katalogit_IMG_4163

Seuraavan vuoden Kauneuden Vihreässä Kirjassa tulivat uutuutena nämä hoitolakat, jotka tilasin tietysti kaikki..! ^_^

Näissä oli hienoiset karkkimaiset tuoksut joista liilan tuoksu on jäänyt parhaiten mieleen.

YvesRocher_katalogit_IMG_4145

Cap Soleil -sarjasta löytyy seuraava "ensimmäinen"-kategorian tuotteeni; ensimmäinen itseruskettavani. ^_^ Tämän tilasin (kalpean :D) ystäväni vinkistä. Ystäväni kertoi "ihmetuotteesta" jota laitetaan yöksi kasvoille ja aamulla kalpeus on tiessään, sitähän piti heti saada kokeilla...! Tuote tuntui minusta ihan taialta ^_^

...mutta itseruskettavien tuotteiden laatu oli tuolloin jotain ihan muuta kuin tänä päivänä, ja Cap Soleil -voiteella sain sen oikein klassisen kamalan, oranssinläikikkään naaman...! :D Silti käytin tuotetta pitkään koska olin niin haltioissani sen kyvystä häivyttää kalpeuttani... ^_^ Muistan miten rasvainen koostumuskin tuossa oli, se ei meinannut millään imeytyä...

YvesRocher_katalogit_IMG_4149

Cap Nature...! Ja mikä "ensimmäinen" tähän sarjaan liittyy..? Ensimmäinen greippituoksuni. <3

Voi Pamplemoussea, se oli jotain aivan ihanaa... Greippi-hajuvesissä on se jännä juttu, että nehän eivät itse asiassa tuoksu siltä miltä oikea greippi tuoksuu, oikea greippi on hapan ja kirpeä, ei yhtään makea. Tai jos onkin makea niin väkevällä tavalla, greippi-hedelmän tuoksussa ei ole mielestäni mitään pehmeää. Mutta kun se siirretään hajuveteen ja liitetään osaksi muuta tuoksukompositiota... oih...! Tuloksena on yksi kiehtovimpia tuoksutyyppejä. Greippituoksut ovat vastustamattomia..! Kaikki eivät ole onnistuneita, mutta yhtä lailla ne vetävät minua puoleensa.... "grapefruit"... taikasana..!

YvesRocher_katalogit_IMG_4165

Kun vuotta myöhemmin sarjaan lanseerattiin myös suihkugeelit, niin totta maar ostin senkin :)

YvesRocher_katalogit_IMG_4168

Suihkugeeleistä puheen ollen, nämä Les Ondées Parfumées -suihkugeelit olivat, jep, ensimmäisiä omia suihkugeelejäni. Olin hurmaantunut niiden suloiseen pakkaukseen jossa korkki oli kuin vihreä kasvin lehti.

Jos näkisin pakkauksen ensimmäistä kertaa nyt, vuonna 2017, pitäisin sitä todennäköisesti vain halvan näköisenä. 90-luvulla se oli ihana ja elegantti, jotain ihan muuta kuin kaupan Palmolivet sun muut päivittäiskosmetiikkamerkkien suihkugeelit joiden ulkonäkö ei koskaan ole vedonnut minuun.

Vielä yksi jäsen kosmetiikkamuseostani;

  YvesRocher_katalogit_IMG_4160

Appelsiininkukkakylpyvaahto, sekin vuodelta 1994. Meillä ei ollut omaa ammetta mutta ostin kylpytuotteita käytettäväksi kaverini luona jossa vietimme usein tyttöjen iltoja.

Ostin näitä kaksi yhden hinnalla -tarjouksesta, ja toinen jäi käyttämättä... Sisältökin oli vielä joitain vuosia sitten tallella, mutta kaadoin sen lopulta viemäriin (joo ehm, miksi säilyttää 20 vuotta vanhaa kylpyvaahtoa..? Aioinko joskus testata vieläkö se vaahtoaa..?) Pullon säästin koska en halua luopua näistä muutamista vanhimmista kosmetiikapakkauksistani. Kreisi-jemmailijalle sallitaan oma pieni kosmetiikkahistorialaatikkonsa.

Ja siihen laatikkoon kuuluvat myös nämä esitteet :) <3

YvesRocher_katalogit_IMG_4185

Tällaista historian havinaa tänään :)

Toivottavasti kirjoitus toi mukavan nostalgiatripin ainakin muille vanhoille "yvesrocheristeille" :) <3

.

Minkä merkin tuotteilla te olette aloittaneet ihonhoitonne?

92 comments on “Kosmetiikkanostalgiaa; näin alkoi kauneudenhoitoni tie”

  1. Ooooo, ihanaa ja kiitos, että jaksat näitä nostalgiapostauksia!! <3 Minäkin käytin aikoinaan Calmille-sarjaa... myös se lumpeenkukka-linja herkälle iholle (90-luvun loppupuolella) oli ihana.
    Meikkivoiteet eivät todella olleet parasta antia, mutta suihkugeelit.. ahhhh :)

    Kylpyvaahtopulloja isoilla korkeilla tilasin minäkin, ja kyllähän pesusienessä se vaahtosi oikein hyvin. (enää ei YR myy aitoja pesusieniä, mutta silloin ennen muinoin kyllä, ilmeisesti ajalla ennen eläinten oikeuksia..)
    Viime vuosina firma on skarpannut selvästi laadussa, mutta menettänyt ehkä osan omaa viehättävää ominaisimagoaan.

    Vastaa

    0
    1. MaxiMascara ei kyllä ollut mielestäni mitenkään huono, mutta minä en olekaan mikään meikkiguru :)

      Vastaa

      0
    2. Mun mielestä sen harja oli NIIN hirveä, oikein sellainen kunnon iso, harva "pulloharja" ja vielä märällä massalla joka ei kerrostunut nimeksikään... :D

      Vastaa

      0
    3. Minullakin on kauhukokemuksia maximascarasta. Ajelin tuohon aikaan pyörällä kouluun ja aina kun satoi, perillä olin naama mustana. Ei kiva:( Ilmeisesti en ollut kuullut vielä vedenkestävästä mascarasta:D

      Vastaa

      0
    4. myös se lumpeenkukka-linja herkälle iholle (90-luvun loppupuolella) oli ihana.

      Joo, Purete de Nymphea..! <3 Siitä sarjasta tilasin muuten ekan vaahtoavan putsarini mutta se ei oikein ollut mieleen. Vasta Sebamed taisi olla mun "ratkaiseva" käännytysaskel vaahtoavien puolelle :D

      Viime vuosina firma on skarpannut selvästi laadussa, mutta menettänyt ehkä osan omaa viehättävää ominaisimagoaan.

      Laatu on tosiaan parantunut - etenkin värikosmetiikan ja hiustuotteiden osalta, jos minulta kysytään, mutta ehkä imagosta on tullut jotenkin, hmm, geneerisempi, en tiedä... Liekö syynä myös kosmetiikan verkkomyynnin räjähdys ja kilpailu..?

      Aina ulkomailla käydessä ja Yves Rocherin elegantteja myymälöitä katsellessa mietin, että YR on Suomessa suosiostaan huolimatta aliarvostettu merkki. Sitä pidetään, toisaalta ihan ymmärrettävästikin, 90-luvun lippulappus- ja "saat euron sormuksen kaupan päälle" -markkinointinsa takia edelleen "halpiksena" ja tämä tietty imago karsii osan potentiaalisista asiakkaista joiden on vahvan ennakkoasenteen takia vaikea uskoa että yritykseltä löytyy myös oikeasti laadukkaita tuotteita.

      Vastaa

      0
  2. Siis apua, nostalgiaa tosiaankin! :o Mä muistan noi KAIKKI ja erityisesti kun katson noita katalogin sivuja, joita olit kuvannut, mullakin on ollut about kaikki tuotteet! :D Olin jo ehtinyt unohtaa, mutta siis todellakin muistan noi (ja näistä vähän vanhemmatkin pullot ja putelit). Aina oli jotain arpajaisia ja niitä pieniä paperirullia, joita tuli avattua ja katsottua löytyikö palkinto. Ja minihuulipunia ja...

    Vastaa

    0
    1. Niitä askartelulappusia voittoineen taitaa edelleen olla paperisissa tarjouskirjeissä, joita ei minulle enää lähetetä kuin kerran vuodessa..

      Vastaa

      0
    2. Aina oli jotain arpajaisia ja niitä pieniä paperirullia, joita tuli avattua ja katsottua löytyikö palkinto. Ja minihuulipunia ja…

      Jep, Yves Rocher pähkinänkuoressa <3

      Vastaa

      0
  3. Tuollainen poskipuna löytyy minunkin kokoelmasta kahmaisin sen suojaan äidin meikkien hävitykseltä ? Itsehän en ollut syntynyt vielä 1994 joten varsinainen muinaisaarre :)

    Vastaa

    0
    1. Wow :) :) Otitko talteen muitakin äitisi vanhoja meikkejä? Minun ei ole tarvinnut oman äitini "antiikkisia" meikkejä napata museooni kun äiti on säästänyt niitä itse, vanhimmat luomivärit ovat 60-luvulta..! :)

      Vastaa

      0
    2. Ilmeisesti äidin lemppareita on jäänyt talteen peilikaappiin :) Hauskin ehdottomasti on pieni turkoosi peltirasia, jossa on voidemaista hajuvettä. Minulla on muistikuva, että se olisi ollut lahja minulle lapsena :D Se yvesin tuoksu on jäänyt kyllä vahvasti mieleen.

      Vastaa

      0
  4. Hih miten nostalgisia :) mun Yves Rocher muistikuvat alkanut noista hauskan värisistä pienistä kynsilakkapulloista ja pyöreistä Cap Nature tuoksuista. Niistä suosikkini oli vanilja <3

    Vastaa

    0
    1. Hauskaa muuten miten juuri nuo pyöreät pakkaukset (Cap Naturet, huulikiiltopallot) ovat jääneet monelle mieleen :) Pyöreässä muodossa on se jokin... ^_^ Liekö siksi pyöreät huulirasvarasiat nykyäänkin tosi suosittuja :)

      Vastaa

      0
  5. Mulla oli noit cap nature tuoksupalloja.
    Viimekevättalvena ruiskittiin niitä äitini muuttojemmoista lehmuksentaimiin (vinkki säästyä rusakko ja peuratuhoilta taimikoista, mitä vanhempi tai kamalampi halpis miestentuoksu, sitä paremmin suojaa taimia).
    Ja säästin noita tyhjiä pulloja kasvihuoneella, rautalankaan ripustettuina, taittaa valon kivasti...

    Voi kun oisin tienny, oisin sulle lähettäny vuosikertavihreitä Rankispoikkikselta kasarikymmeniltä.

    Vastaa

    0
    1. (vinkki säästyä rusakko ja peuratuhoilta taimikoista, mitä vanhempi tai kamalampi halpis miestentuoksu, sitä paremmin suojaa taimia).

      Eikähhh.. :D Taas saa oppia jotain ihan uutta blogikommenteista ^_^

      Voi kun oisin tienny, oisin sulle lähettäny vuosikertavihreitä Rankispoikkikselta kasarikymmeniltä.

      Siis onko sun poikaystävällä ollut YR:n katalogeja 80-luvulta..? Ymmärsinkö oikein..? Reaktio: a) olisipa todella mahtavaa nähdä niin vanhoja YR-esitteitä...! b) siis poikaystävällä on tallella kosmetiikkapostimyyntifirman esitteitä...? :D Asiaa!

      Vastaa

      0
    2. Siis Yves oli kaikkien naisten poikakaveri... Kirje poikakaverilta, juu nou ;)

      Vastaa

      0
  6. Hauska katella itseäni vanhempia esitteitä! Musta on tosi kiva että muistelet vanhojen esitteiden kautta kosmetiikkamenneisyyttäsi - näitä postauksia on tosi kiva lukea! :D
    Aloitin ihonhoidon erisanin normaalin ja sekaihon voiteella (joskus viime talvena varmaan?) ja se oli toosi nahkea ja geelimäinen... Sulla taisi ollakin joku erisan-postaus, jossa kerroit, ettet erisanin kasvovoiteista kovin pidä. Käytinkin sen kynsin hampain menemään! Ensimmäinen puhdistustuote oli yves rocherin (:D) vihreä sekaihon misellivesi joka tosin pisteli hieman iholla enkä uudelleen ostanut! Ja sen kasvovoiteen aikaan käytin konjac-kasvosientä, josta sain allergisen reaktion ja kasvojen lisäksi lähes koko kroppa päänahkaa ja tietty kasvoja myöten oli näppyjen peitossa! Ja niistäkin päästiin eroon kahden allergiakuurin jälkeen... Lensi se sieni roskiin! :,D

    Vastaa

    0
    1. Hauska katella itseäni vanhempia esitteitä!

      Siis tää on niin mahtavaa että mulla on lukijoita jotka eivät olleet vielä syntyneet kun itse aloitin kosmeettisen taipaleeni.. :) Tuntuu jotenkin tosi kivalta että mun juttuja lukee niin monen ikäiset <3 :)

      Sulla taisi ollakin joku erisan-postaus, jossa kerroit, ettet erisanin kasvovoiteista kovin pidä.

      Joo en, etenkään siitä ohuemmasta, geelimäisemmästä, se on muovisimman tuntuinen voide mitä olen koskaan käyttänyt...! :) Mutta kyllähän nekin varmasti asiansa siinä mielessä ajavat että niissä on kosteutta ihoon sitovia humektantteja ja sitten niitä tarpeellisia kalvonmuodostajia eli okklusiiveja jotka sitovat kosteuden ihoon. Mutta se on taas oma juttunsa tuntuvatko kaikki funktion täyttävät tuotteet mukavalta iholla...! ^_^ :D

      Ensimmäinen puhdistustuote oli yves rocherin (:D) vihreä sekaihon misellivesi joka tosin pisteli hieman iholla enkä uudelleen ostanut!

      Mun äiti haksahti kanssa ostamaan noita ja sanoi että tämä kokemus miselliveden kanssa jäi viimeiseksi. :P Mä en noita YR:n misellivesiä ole kokeillut, mutta ymmärrän hämmennyksen jos/kun joku niitä haluaa käyttää yksinään meikinpoistoon. Siinä misellivesi ei minusta koskaan ole toimiva tuote, tai en tiedä miten höyhenkevyt meikki pitäisi olla että sen saisi vaivatta irti misellivedellä. Omat (muiden merkkien) misellivesikokeiluni ovat tuottaneet minimissään viisi vanulapullista pyyhintää, enkä senkään jälkeen ole varma ihon puhtaudesta... Vaahtoavalla, veden kanssa huuhdottavalla putsarilla homma sujuu huomattavasti nopeammin ja miellyttävämmin! :D

      Vastaa

      0
  7. Mä en rehellisesti sanottuna edes muista, mitkä on olleet mun ensimmäisiä kosmetiikkatuotteita. Siks tommoset säästetyt katalogit onkin musta tosi hauska idea, kun niillä voi vähän konkreettisemmin aikamatkailla.

    Osan noista YR:n tuotteista kyllä muistan (aurinkotuotteet ja hoitolakat ainakin)! Oon sen verran nuorempi (29-vuotias), että ihan samoihin aikoihin ei olla noita selailtu, mutta näköjään osa tuotteista pysynyt aika samannäköisinä myös mun teiniaikoina. :-) Jossain vaiheessa tuli niitä kylpypalloja ostettua, kun vanhemmilla oli siihen aikaan vielä kylpyamme.

    Vastaa

    0
  8. Voi että rakastan näitä vanhoja juttuja, muutenkin voisin palata tuohon aikaan milloin vain. Ja oi että, miten jännää oli ostaa postimyynnistä (meillä yleisin oli Anttila). Jotenkin niin kauniita nuo pakkauksetkin.

    Onkohan tällaisia museoita oikeasti olemassa jossakin?

    Vastaa

    0
    1. Ei liity aiheeseen, mutta heräsin tänä aamuna sattumalta hiukset ylhäällä, siis hyvällä tavalla. Täytyy sanoa, että pienikin kohotus hiuksissa on samalla myös kohotus koko kasvoille. Niin pienellä asialla on niin suuri vaikutus! Mutta tätä en osaa itse tehdä, ja kun harjaan hiukset, niin tämä kohotus on poissa.

      Vastaa

      0
    2. Onkohan tällaisia museoita oikeasti olemassa jossakin?

      Hajuvesimuseoita ainakin :) Olen käynyt sellaisessa Pariisissa. Siellä oli tosi vanhoja historiallisia hajuvesipulloja :)

      Vastaa

      0
  9. Ai kamala kun ovat tuttuja! 8 e jour oli mun lemppari tuoksuja, ennen oikeita hajuvesiä. Ja noi kynsikylvyt sun muut, apua!

    Vastaa

    0
  10. Löytyi sieltä tuttuja juttuja. Pallon muotoiset huulivoiteet, noi värikkäät hoitolakat ja vihreäkorkkinen suihkugeeli on ainakin ollut itellä käytössä :)

    Mulla ei ole ihonhoitoon liittyviä muistoja ajalta ennen kosmetologikoulua. Äiti pesee edelleen naamansa doven palasaippualla ja rasvaa nivealla, tod näk omat metodit on ollut samaa sarjaa. Mä tosin oon muistaakseni alkanut käyttämään kasvoilla kunnolla meikkiä vasta kosmetologikoulun myötä. Sitä ennen tuli kuorrutettua kasvot lähinnä kivipuuterilla ja sen sai helposti putsattua pois. Koulun myötä sitä sitten tutustuikin hoitolasarjoihin ja niillä sitten mentiin :)

    Vastaa

    0
    1. Sitä ennen tuli kuorrutettua kasvot lähinnä kivipuuterilla ja sen sai helposti putsattua pois.

      Mun meikkiaikakausi on myös alkanut tällaisella meikkipohjalla... ^_^ Mun ekat meikkipohjatuotteet oli Anytimen meikkivoide ja kivipuuteri, josta vain puuteria tuli käytettyä.

      Minusta on muuten hauskaa miettiä, että milloin sitä alkoi noin niinkuin tuntea, että tarvitsisi naamaansa jotain muuta "hoitoa" kuin mitä suihku ja sauna tarjosivat... :) Olikohan se sitten vasta siinä vaiheessa kun alkoi meikata? Sen kuitenkin muistan, että pitkään tuntui tosi oudolta laittaa iholle meikinpuhdistuksen jälkeen kosteusvoidetta, koska iho ei tuntunut yhtään kuivalta. Siksi menikin pitkään ennen kuin aloin käyttää kosteusvoidetta päivittäin ja säännöllisesti.

      Vastaa

      0
  11. Hauska nostalgiapläjäys! Minä taisin tilata ala-asteelaisena Yves Rocherilta ainoastaan pikkurihkamaa, joita sai pienillä arvontarullilla, joita tuli mainosten mukana postissa. ?
    Hyvin kyllä muistat ensimmäiset kosmetiikkasi. Omistani (ei kylläkään YR:n tuotteita) on jäänyt mieleen ainoastaan Samba-hajuvesi, Wii-deodorantti ja Date-tuoksut. Ensimmäisistä kasvojen puhdistusaineista ei ole mitään muistikuvaa eikä meikeistä.

    Vastaa

    0
    1. Nuo pikkurullat ovat etsautuneet varmaan kaikkien 90-luvun Yves Rocher -asiakkaiden mieleen... ^_^ Tai ehkä niitä oli vielä 2000-luvun puolellakin, en enää muista... Positiivista tai ei, ainakin heidän tyylinsä on jäänyt mieleen :)

      Samba-hajuvedet, Fiit ja Datet mustan minäkin, Samba tuntui olevan jokaisen lempparituoksu... <3 Muuten... googlasin Samban ja herranjestas, sitähän saa vieläkin...!

      https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/samba-woman-edt-100-ml-naisten-hajuvesi

      Vastaa

      0
  12. Kynsikylpy ja irtopuuteri ovat ainakin tuttuja. Huulikiiltopallokin mulla taisi olla. Ihonhoitoon taisin käyttää jotain muuta merkkiä.

    Yves Rocherin voidemainen luomiväri (nude) on nykyään melkein päivittäin käytössä.

    Vastaa

    0
  13. Kyllin vanhana ihmisenä mä muistan muuten sellaisenkin ajan, kun YR:n valikoimassa oli useita eri meikkilinjoja - hiukan arkisempia ja edullisempia vs. 'glamourimpi' sarja.. En muista enää nimiä, mahtaisko kuvastoissa olla? (sama idea kuin Lumenella nykyään..)
    Jossain vaiheessa meikit oli jaoteltu niinkin, että myymälöissä oli esillä se hienoin, hajuveden mukaan nimetty sarja (taisi alkaa C-kirjaimella)... ai kun se ständi oli upeasti keskellä kauppaa!
    Nykyään kai YR on ihan OK meikkipohjiensa suhteen, kokeillut en ole aikoihin, kun on noita korealaisia BB-voiteita tarpeeksi..

    Vastaa

    0
    1. kun YR:n valikoimassa oli useita eri meikkilinjoja – hiukan arkisempia ja edullisempia vs. ’glamourimpi’ sarja..

      Luminelle (edullisempi) ja Couleurs Nature (arvokkaampi :)) Tämä jako jatkui pitkälle 2000-luvullekin, mutta Luminellen nimi muuttui toiseksi (jota en enää muista). Nyt jäljellä on enää Couleurs Nature, ainakin nettisivujen valikoimassa. Muistan, että niitä edullisemman sarjan meikkejä oli vielä myymälöissä juuri ennen kuin Suomen myymälät lakkautettiin (nyyh...).

      Jossain vaiheessa meikit oli jaoteltu niinkin, että myymälöissä oli esillä se hienoin, hajuveden mukaan nimetty sarja (taisi alkaa C-kirjaimella)

      Ainiin TÄMÄ vielä, kolmas...! Se oli Yria...! Yria-meikit jäivät muuten tosi lyhytaikaiseksi kokeiluksi, eivät varmaan montaa vuotta viipyneet valikoimassa. En muista että olisin yhtäkään Yria-meikkiä koskaan testannut... Tulivat ja menivät. Mutta joo, se oli kai sellainen "aikuisen naisen premium-meikkilinja", kaiketi... :)

      Nykyään kai YR on ihan OK meikkipohjiensa suhteen

      Mä olen kokeillut Rocherilta vain yhtä meikkivoidetta nyt, heh, aikuisena, ja se oli kyllä tosi hyvä :) YR:n cushion-meikkivoide on lojunut meikkinäytelaatikossani avaamattomana kaksi vuotta... En muuten näe sitäkään enää YR:n verkkokaupassa, olipa silläkin nopea elinkaari....

      Vastaa

      0
    2. Ainiin Clea... tuoksun muistan ainakin ^_^ YR:llä on niin pitkä historia jo Suomessakin että nämä muistot ovat loputon kaivos :)

      Vastaa

      0
  14. Voi vitsit, mä muistan nuo kaikki! Aloitin ihonhoidon, milläpä muullakaan, kuin yves rocherilla. Nuo kaikki tuotteet näyttivät silloin niin raikkailta... Ihailin kauniita kuvia uudelleen ja uudelleen.

    Vastaa

    0
  15. Tuttuja kuvia ja joitakin tuotteita oli meillä kotonakin äidin tilaamana, esim. noi suihkugeelit ja ekaa oikeaa kosmetiikkaa mullakin. Muistan myös tuon valkoisten meikkipakkausten kuosin ja tuon mainitsemasi hajuvesipullon, tuoksua en muista. :) Luomivärien kuvaus hiukan nauratti tuossa esitteessä; "kauniita yhdistelmiä" ja duossa sininen ja vihreä. :)

    Joitakin tällaisia aarteita kannattaa kyllä säilyttää, kun olet noin "meikkifriikki" ja kiva kun jaat näitä nostalgiapaloja välillä blogissa! Itse ainakin luin aika pitkään tätä postausta ja katselin kuvia tarkkaan. :)

    Vastaa

    0
    1. Luomivärien kuvaus hiukan nauratti tuossa esitteessä; ”kauniita yhdistelmiä” ja duossa sininen ja vihreä. :)

      Niinpä, samalle hihittelin itsekin... Mun mielestä on ylipäänsä aina hassua jos jollain valtavirtameikkisarjalla on sinivihreitä luomiväriyhdistelmiä, ymmärrän ammattimeikkisarjat ja erityisesti meikkiharrastajille suunnatut värikkäät sarjat, mutta kuinka moni tavallisen päivittäiskosmetiikkasarjan asiakas loihtii silmiinsä jonkun sinivihreän meikin...? Joskus Lumenellakin on ollut tällaisia yhdistelmiä eikä yhtään ihmetytä kun niitä sitten löytää alennuskoreista....

      kiva kun jaat näitä nostalgiapaloja välillä blogissa! Itse ainakin luin aika pitkään tätä postausta ja katselin kuvia tarkkaan. :)

      Mukava kuulla :) :) On näitä niin kiva tehdäkin... ^_^

      Vastaa

      0
  16. Voi, mä herkistyin tästä! Yhdessä kuvassa vilahtavien huulikiiltopallojen kohdalla tuli jo kyynel. Olin unohtanut koko tuotteen, mutta nyt tuoksu tulvahti nenään. Mummu! Mummuni tilaili Yvesin tuotteita tuon tuosta, ja muistan kun jossain vaiheessa hän antoi minunkin valita jotain itselleni. Yksi tuote oli tuo huulikiilto.
    Mummulla oli myös varmasti joitakin appelsiininkukkatuotteita, sillä aina kun haistan sen tuoksun, muistan lapsuuden ja mummulan. (Yksi lempparituoksunuottejani, tietty.) Ja nuo kuvastot! Pläräsin ne aina ihan hiirenkorville. Raumalla ei ollut Yvesin myymälää, joten pyhiinvaellusmatka piti tehdä Poriin. Ja sieltä sai aina uuden kuvaston. Säästin niitä pitkään, mutta lopulta hävitin. Vähän riepoo, täytyy myöntää.
    Se on muuten jännä, miten äkkiä sitä on unohtanut postimyyntikatalogit. Muistan tilanneeni Elloksen katalogeista vaatteita vielä 2010-luvun taitteessa. Sitten se jäi. Olin vallan unohtanut, että katalogista tosiaankin ympyröitiin aina se haluttu tuote. :D Ja sitten käytiin äidin tai mummun kanssa keskustelua, että mitä nyt oikeasti tarvitaan ja missä värissä. Voi sentään. <3

    Vastaa

    0
    1. Yhdessä kuvassa vilahtavien huulikiiltopallojen kohdalla tuli jo kyynel. Olin unohtanut koko tuotteen, mutta nyt tuoksu tulvahti nenään. Mummu! Mummuni tilaili Yvesin tuotteita tuon tuosta, ja muistan kun jossain vaiheessa hän antoi minunkin valita jotain itselleni. Yksi tuote oli tuo huulikiilto.

      Tuoksuista tulee kyllä niin valtavasti muistoja... Moni muisto voi aueta ja palata mieleen vasta tuoksun myötä ja hassua kyllä, joskus tuoksukin voi palata mieleen pelkän kuvan kautta...

      Se on muuten jännä, miten äkkiä sitä on unohtanut postimyyntikatalogit.

      Niin muuten.... millä yrityksillä enää edes on postimyyntikuvastoja...? Onko sellaisia olemassa..? Itse olin vielä 2000-luvun alussa tosi pahassa postimyyntishoppailukoukussa, en voinut mitenkään ohittaa etenkään H&M:n katalogeja ilman tilausta....

      Vastaa

      0
  17. Voi apua! En edes muistanut, miten paljon noihin aikoihin tilasin YV:lta kamaa. Taidan olla kanssasi aika saman ikäinen, kun tuo vuoden 94 katalogi näyttää TO-DEL-LA tutulta. Erityisesti hajuvedet ja meikit olivat omia lemppareitani. Ellen ihan väärin muita, eka oma hajuveteni taisi olla tuollainen punainen Cap Nature -pallo. Olikohan mulla samantuoksuinen suihkugeelikin...?

    Vastaa

    0
    1. Voi apua! En edes muistanut, miten paljon noihin aikoihin tilasin YV:lta kamaa.

      Mulle tuli samanlainen tunne kun selasin äskettäin (yhdeltä lukijalta saamaani <3) The Body Shopin esitettä vuodelta 1993. Minulle TBS oli siihen aikaan astetta hienompi (ja kalliimpi) merkki, enkä tosiaan oman muistini mukaan ostanut sieltä tuotteita kuin harvoin ja harkiten. Tuota '93-esitettä selatessani tajusinkin, että mullahan on ollut varmaan puolet niistä tuotteista...! :D Olin vain että "ainiin tämäkin, ja tämä, tämä....."

      Vastaa

      0
  18. Deodorantti sinisessä pullossa tuoksui aivan taivaalliselta! Olisiko ollut taikapähkinää tai jotain...

    Vastaa

    0
  19. Voi kiitti tästä! Mulla oli 8 jour kans ja olihan se tumma tuoksu..ihan ekat hajuvedet oli magnolia ja sellainen aprikoosin värinen lasipurkki..nimi ei tuu mieleen..pivoine sitten myöhemmin. Mun ekat ihoinhoitotuotteet oli kans YRn..joku kellertävä väri purkeis ja oisko ollut vaaleanharmaalla tekstit..tästä on 27 v...
    Ja vuosi ehkä 1990

    Vastaa

    0
    1. Niin joo ja muistan nuo kynsijutut ja suihkugeelit ja että ihailin niitä, mutta oli niin arvokkaita etten pyytänyt niitä äidiltä.. sunlight palasaippuaa vaan hampiin (pesusieneen) ja sillä piti pärjätä. Siksköhän oon hamstrannu aina suihkugeelejä.. ja kynsilakkoja..

      Vastaa

      0
    2. ja sellainen aprikoosin värinen lasipurkki..nimi ei tuu mieleen

      Olisiko ollut Orchidee...?

      Mä tykkäsin siitä makeammasta versiosta nimeltä Nuit d'Orchidee :) Käytin sitä joskus kasiluokalla niin paljon että lopulta sain totaalisen yliannostuksen ja haju alkoi jo aiheuttaa pahaa oloa. Kaksi isoa pulloa sitä tuli käytettyä ja läträsin sillä ihan hulluna...

      Vastaa

      0
  20. Apua, tuli itsellekin oikein liikuttunut olo vaikken ole näitä samoja tuotteita edes käyttänyt :-D Itse alotin Oriflamen tuotteilla! Äidin tuttu kauppasi niitä ja esiteininä tilasin hänen kauttaan finninhoitotuotteita ym. Ai että <3

    Vastaa

    0
    1. Minusta tuntuu että toisten Yves Rocher on "toisten Oriflame" ^_^ Jotain samaa näissä merkeissä on, vaikka Oriflamea ei kai saanut postimyynnistä vaan Avonin tyyppisesti kotikutsuilla...? Oliko se niin..? Nythän Oriflameakin saa vapaasti netistä.

      Vastaa

      0
  21. Eikä, mä muistan nämä kyllä vaikken ole koskaan ollut suuri yrkkä-fani. Eihän näiltä voinut välttyä jos yhtään seurasi lehtimainontaa kun tuotteista oli isoja koko aukeaman mainoksia. Teininä paras ystäväni tilaili ahkerasti Yr:ltä ja erityisesti jäi mieleen ne minihuulipunat ja Ispahan-hajuvesi :D Tuota pyöreäkorkkista hajuvettä mulla oli myös vaniljan tuoksuisena ja muista elävästi vielä tuoksunkin. Sitä ei tullut koskaan kulutettua loppuun... Meillä äiti taisi olla aika nihkeä kosmetiikkaostosten suhteen, joten mun omat kokeiluni jäivät vähemmälle. Sitten kun sain omia rahoja, ne taisivat mennä ennen kaikkea body shopille. Jännä kyllä ettei ole jäänyt oikein mitään tiettyjä merkkejä tai suosikkituotteita mieleen niiltä ajoilta kun oli alle parikymppinen. Kaipa ne oli lumenea, anytimeä ym. perus-markettituotteita, jotka eivät herättäneet sen kummempia elämyksiä.

    Vastaa

    0
  22. Voi hyvänen aika sentään! Tuo sama kuvasto selattiin kyllä sivun kulmat kippuralle. Nuo huulikiiltopallot olivat niin ihania! Ja vanilja-tuoksu. Itseruskettavasta voiteesta sain valitettavasti vartalon peittävän nokkosihottuman, siihen päättyi suhteeni Yves Rocheriin.

    Vastaa

    0
  23. Mun ensimmäiset ihonhoitotuotteet oli Erisanin puhdistusgeeli ja sellainen kevyt kosteusvoide joskus ala-asteen loppuvaiheessa. Ne ostin jo yläasteelle siirtyneen kaverini esimerkistä, joten se oli lienee jonkinlainen "matkalla aikuiseksi naiseksi" -virstanpylväs mulle! :D

    On kyllä oikeasti niin outoa miten hyvin muistaa, mitä kosmetiikkatuotteita on käyttänyt missäkin elämänvaiheessa/tilanteessa/seurassa. Yhden yläasteaikaisen yökyläreissun mieleenpainuvin muistikuva on jäänyt siitä, kun yömyöhällä hipsittiin kavereiden kanssa talon kellarissa oleviin suihkutiloihin pesemään meikkejä, ja mulla oli silloin käytössä sellaiset turkoosinsiniset Nivea Visage Young -aineet, jotka oli ihan ylipeseviä ja kirveltävän kuivattavia eli teinin logiikalla ah-niin-ihanan-tehokkaita.

    Muutamia yläaste- ja lukioaikaisia vanhoja kosmetiikkatuotteita (lähinnä hajuvesiä) mulla on edelleen tallessa, ja oikeasti niiden tuoksuttelu on kuin aikakoneeseen hyppäisi. Se tunnelataus on valtava ja tiettyjen aikojen fiilikset palaavat niin elävästi mieleen, että tuntuu kuin pääsisi konkreettisesti koskettamaan jotain muistoa. Ihanan nostalgista, mutta kaikessa kaihoisuudessaan myös katkeransuloista touhua. Silti oma "kosmetiikkamuseo" isommassa mittapuussa olisi mahtava - voi kun olisi hoksannut hamstrata! :D

    Vastaa

    0
  24. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta Sanni! :) Olen itse vuoden -94 tyttö, joten tuon ajan kosmetiikka minulle aivan vierasta. Itse aloin tutustumaan kosmetiikkamaailmaan vasta vuoden 2007 tienoilla yläasteella. Työskentelen nykyään kosmetiikan parissa ja minusta on mielenkiintoista kuulla millaista kosmetiikka on ollut ennen kun aloin sitä enemmän käyttämään. Tajusin postauksestasi, että ensimmäinen hajuveteni oli tuo punainen Cap Nature. En osannut silloin vielä lukea kun tuoksua haistelin. Muistan vain, että se haisi pahalle. :D Kiitos aivan ihanasta blogista! <3

    Vastaa

    0
  25. Cap Nature ja Cap Soleil... Voihan Nostalgia! YR-fani ihan ysärin alusta! Ihan tuttuja tuotteita kaikki! Mun lemppari hajuvesi oli sellainen ruskea pallonmuotoinen pullo ja olisikohan sen nimi ollut orchidee? En tosiaan muista, mutta siitä oli toisena versiona ”nuit”-versio mustassa pullossa. Se oli mun ”viihteellä” käytettävä tuoksu. Magnoliaa muistan käyttäneeni.
    Tuotteet aina tilasin, mutta isoa luksusta oli aina ”isolla kirkollla käydessä” Forumin YR:llä käynti! Nyt en ole tuotteita käyttänyt varmaan 10-15 vuoteen, for no reason! ?

    Vastaa

    0
  26. Ollaan saman ikäisiä, mutta minulla ei tuon ikäisenä ollut minkäänlaista saumaa kosmetiikan tilailemiseen rahatilanteen vuoksi. Niitä rullia tuli kyllä pyöriteltyä, jotain kropparasvoja tilasin ja siihen se jäi. Kotoa ei myöskään saanut mitään oppeja tai tukea kosmetiikan käytön opetteluun, joten todellakin mentiin muutamaan vuotta myöhemmin Anytimen kivipuuterilla suoraan naamaan lääpittynä. O_o

    Mutta oikea asia on tämä: GREIPPITUOKSUJEN ystävät, mitä tuoksuja suosittelette? :)

    Vastaa

    0
    1. joten todellakin mentiin muutamaan vuotta myöhemmin Anytimen kivipuuterilla suoraan naamaan lääpittynä. O_o

      Monellakohan on tämä muisto... <3 Myös minulla ^_^ Puuteria piti laittaa niin paljon että naama oli jäykkä ja kireä :D

      Mutta oikea asia on tämä: GREIPPITUOKSUJEN ystävät, mitä tuoksuja suosittelette? :)

      Mun suosikki on Guerlainin Aqua Allegoria Pamplelune. Täydellinen...!

      Vastaa

      0
  27. Yves Rocher oli minunkin ensimmäistä kosmetiikkaa äidin jalan jäljissä. Löysin pari vuotta sitten äidin vanhoja 80-luvun Yves Rocherin Ludinelle-sarjan huulipunia. On kyllä niin upean väriset eri sävyiset pinkit ettei enää kaupoista sellaisia varmaan löydy. Muistatko sinä tuota Ludinelle sarjaa? Beiget hylsyt on huulipunissa ja muistaakseni samanvärinen luomivärirasia oli joskus äidillä myös.

    Vastaa

    0
    1. Meikäläinen muistaa! Sävy 'Huurteinen koralli' ja muita vastaavia .. :) Tosi kauniita!

      Vastaa

      0
  28. Voi ei miten tutun näkösiä juttuja! Oon ollut vuonna -94 kymmenen vuotias, mutta näköjään silti muistan nuo! En kyllä muista, että olisin niin nuorena aloitellut mitään kosmetiikkajuttuja, mutta varmaan äiti tilaillut noita tuossa vaiheessa.
    Camomille-purkkeja hassuine korkkeineen muistan meidän kylppärin kaapista löytyneen, muistan myös miltä se korkki tuntui käteen! Ja nuo värikkäät kynsilakkapurkit muistan myös ja niiden hajut, ja sen MUODON tunteen. :D
    Muistan, että mulla oli ihan omana tuo Cap naturen hajuvesipallo vaniljana. Itseasiassa olin säilönyt sitä ihan viime vuosiin saakka, kunnes päädyin heittämään sen muutamien muiden vanhojen YR-tuotteiden kanssa menemään. Tavallaan harmittaa, mutta toisaalta tunnen sen pullon muodon käsissäni edelleen ja haistan hajun, joten ehkä en tarvitse sitä fyysistä tuotetta, varsinkaan kun en ikinä ole vaniljaisten hajujen ystävä ollut.
    Ja äääk muistan myös noi Les Ondées Parfumées -suihkugeelit ja tuon niiden hauskan korkkisysteemin. Tunnen taas käsissäni sen tunteen, kun sen aukoo ja sulkee. Itseasiassa aloin miettiä tässä, että onkohan muilla tällainen "tuntomuisto" näin vahva, kun näköjään näitä muistellessa jokaisessa mainitsen tuon tuntoaistin. En ole ennen ajatellutkaan asiaa. Onko sulla tällöinen "muotomuisti"?
    Yves Rocherilla oli ennen tosi paljon näitä kivan muotoisia ja käteen hauskalta tuntuvia purkkeja!

    Vastaa

    0
    1. Mä saan erittäin hyvin mieleeni sen miltä noiden suihkugeelien avaaminen tuntui, ja tuoksukin tulee elävästi mieleen. Varsinkin se appelsiininkukalta tai mimosalta tuoksuva (ovatkohan sama asia). Ihana nostalginen olo tuli kun luin tätä postausta.

      Vastaa

      0
    2. Varsinkin se appelsiininkukalta tai mimosalta tuoksuva (ovatkohan sama asia).

      Ovat eri tuoksuja :)

      Mukava kuulla että tykkäsit postauksesta :) Rakastan kaikkea tällaista nostalgisointia.

      Vastaa

      0
    3. Se lehtikorkki jousti hiukan avatessa ja oli joskus vaikea saada kiinni, ilmeisesti sarana antoi lehden liikkua sivusuunnassa. Syreeni oli mun lempituoksu, josta hajusteyliherkkä äitini sai aina "kohtauksen" mutta silti kiltteyttään antoi mun tilata sitä :-) Kerran sillä pestiin pyykkiäkin kun pesuaine oli loppu, vaahtoa tuli :-D

      Vastaa

      0
    4. "Kerran sillä pestiin pyykkiäkin kun pesuaine oli loppu, vaahtoa tuli :-D"

      :D :D

      Vastaa

      0
  29. Mun mummi tilaili näitä, monet tuotteet tuttuja mummolasta.

    Sitten ihan toinen juttu: oon miettinyt, että olis kiva kuulla, miten sulla ja älypuhelimella sujuu :) Olisko siinä aihetta omaan postaukseen? Mä ite jumitan vielä vanhassa hyvässä puhelimessa, mutta ajoittain mietin, että pitäiskö siirtyä älypuhelimeen. Mutta tykkään niin kovin näpytellä tekstareita vanhalla tyylillä ja tuntuu, etten ikinä oppisi osumaan oikeaan kirjaimeen älypuhelimella (ainakin tämä on kokemus, kun kerran pari olen viestin kirjoittanut äitin älypuhelimella). Ajoittain ärsyttää, kun ei voi tehdä asioita ilman älypuhelinta, esim. parkkeerata parkkipaikalle, jossa on vain mobiilimaksu käytössä ja jää ulkopuolelle erinäisistä WhatsApp-ryhmistä... Ehkä mä vielä joskus taivun ja luovutan...

    Vastaa

    0
  30. Ihania muisteloita! Cap Nature -tuoksut! Olin ihan unohtanut ne, liekö DKNY:n omput saaneet lopulta noista vaikutteita? ;) En välittänyt tuosta 8e Jour-tuoksusta, koska olin Vie Privée -tyttöjä. ^_^

    Vastaa

    0
  31. Oooo, ei voi olla totta! En edes lue juttua, ennen kuin olen pyytänyt kuvaa pomme-suihkugeelistä! Niin tuttuja kuvia, noita tuli käytettyä mutta rakkaimmaksi mieleen jäi se punakorkkien pomme-pullo. Kai siitä joku kuva löytyy...? :D

    Vastaa

    0
    1. Pomme d'Api...! ^_^ <3 Aivan varmasti siitä löytyy kuva noista kuvastoista, mutta nyt vain joudut odottamaan aika pitkään sillä lähdin juuri reissuun ja palaan neljän viikon kuluttua. :)

      Vastaa

      0
  32. olipa paljon tuttuja tuotteita! kyllä muistan hyvin, kun tuli liimailtua tarroja tilauslomakkeeseen. :D

    Vastaa

    0
  33. Noilla YR katalogin naisilla on kaikilla niin kauniisti laitetut kulmat, ja silti persoonalliset. Ysärillä osattiin.

    Vastaa

    0
    1. Ysärillä osattiin.

      ...paitsi niiden ohuenohuiden ja pitkien kulmakarvojen aikaan, a la Madonnan Rain-video...... :D Tai no, ehkä ne ei olleet muotia Ranskassa?

      Mutta muuten kyllä tykkään rennoista ysärikulmakarvoista paljon enemmän kuin tämän hetkisestä supergraafisesta ja voimakkaasta "insta-kulmakarva"-tyylistä.

      Vastaa

      0
  34. Jos olet edelleen greippifriikki, Lushin Happy Hippy -suihkugeeli on täydellinen! Siinä on päällimmäisenä voimakas greipin tuoksu, mutta pohjalla olevat sitrustuoksut tuo siihen lisää kirpeyttä ja mehukkuutta. Ja se on paksua geeliä, todella paksua, joten pieni pullo riittää ikuisuuden. Mä tykkään.

    Vastaa

    0
  35. Omat nuoruuden kosmetiikkakokeiluni on tehty myös YR tuotteilla. Kyllä tuli jotenkin haikea mieli... Ne tarrojen liimailut ja postittelut kirjakuoressa.
    Meikit oli aluksi muistaakseni sinistä Anytime-merkkiä.
    Meillä oli suvussa tietyt lahjat, joita ostettiin meille serkuksille, kun tietty ikä tuli täyteen. Muistaakseni 10 vuotiaana saatiin kellot, 12 vuotiaana sormukset?! ja olisko sitten ollut siinä 6-7- luokan taitteessa, kun saatiin Clearasil-kasvovedet joululahjaksi. Sellainen lasinen pullo. Hirveää myrkkyä, joka kirveli kasvoilla. Siis aivan väärä tuote ainakin minulle mutta sitä piti hölvätä vaikkei ollut edes näppyjä!

    Vastaa

    0
  36. Vastailen kommentteihin lisää huomenna :) Tänään meni suuri osa päivästä pakkaamiseen.

    Vastaa

    0
  37. Minä kokeilin itseruskettavaa ensimmäisen ja viimeisen kerran ala-asteella. On jäänyt se kavereiden ihmettely mieleen... :D Ensimmäinen ostettu - ei äidin vanha - luomivärini oli tuollainen samanlainen duo ruskean sävyissä. Ja ensimmäinen huulipuna oli sitä samaa sarjaa, viileä oranssin sävy. Olin ala-asteella.Mikähän sarja se on silloin ollut? Ehkä '92. Hylsy oli vaalea ja siinä oli jotain täpliä tms. Muistan miltä luomivärit ja huulipunat tuoksuivat! Sain tädiltä lahjaksi persikanvärisen pussukan, jossa oli nuo kynsienhoitoaineet. Siis kokeilusetti. Ja 8e Jour oli ihana. Mieleeni on jäänyt erityisesti Vie Privée. Noista "lehtikorkkisista" suihkugeeleistä tulee mummo mieleen. Hän tykkäsi tuoksuista <3 Ja oli Rocherin kanta-asiakas. Aina liimailemassa tarroja ja availemassa rullia :D Törmäsin viime viikolla kummitädin luona Rocherin kirjeeseen. Jäin miettimään, että mistä sen saa tilattua.. Ostan kosmetiikkaa hyvin vähän enkä jemmaa mitään, mutta ilmeisesti sitä on jo niin vanha, että haluaisi ne rullat omaan postilaatikkoonsa :'D Voihan nostalgia!

    Vastaa

    0
  38. Minunkin äitini oli Yves rocherin postimyyntitilaaja ja ensimmäiset muistoni brändistä ovat kiehtovat liimatarrat! Joskus muistan pilanneeni äitini tilauksen liimaamalla lisätarroja lomakkeeseen ymmärtämättä mitä tein, koska se oli niin jännää ja sitä äitikin teki :D Onneksi äiti ei lähettänyt lomaketta sitä tarkastamata. Ala-asteella ruinasin äidin tilaamaan minulle kirkkaan nestemäisen eylinerin, jossa oli kimalletta. Olin siitä NIIN ylpeä :)
    Harmi, etten muista miten tai milloin aloin hoitamaan kasvojeni ihoa, varmaankin päivittäisesti vasta lukiossa kun aloin meikkaamaan enemmän. Hassua ettei minulla ole ollenkaan muistikuvia tuotteista millä hoidin ihoani aluksi, varmaan samoja kuin äitini ja osin päivittäiskauppojen perus kosmetiikkaa... Yliopisto-aikoina aloin vasta kiinnittämään huomiota ihonhoitooni ja rakastuin mm. Yves Rocherin suihkugeelien tuoksuihin ja kasvovoiteisiin.

    Vastaa

    0
  39. Onko Yves Rocher mielestäsi nykyään sellainen merkki, jolta kannattaa tilata mitään? :D Onko heillä jotain hyviä luottotuotteita tai best sellereitä?

    Vastaa

    0
    1. Kannattaa tilata! :) Totta maar :)

      Omia tärppejäni ovat etenkin vihreisiin pulloihin ja tuubeihin pakatut hiustuotteet; shampoot ja hoitoaineet. Tylsästi, YR:llä ei ole kunnollisia, selkeitä nimiä kaikille sarjoilleen niin joudun viittaamaan näihin hiustuotteisiin aina termillä "vihreisiin pulloihin pakatut" :D Nämä tuotteet löytyvät YR:n sivuilta täältä. Ihan törkeän hyviä tuotteita, etenkin hoitoaineet ovat hinta-laatusuhteeltaan ylivoimaisesti parhaat joita olen viimeisen 10 vuoden aikana käyttänyt. Shampoista sen verran että ne sopivat ennen kaikkea huonokuntoisille hiuksille koska ovat tosi hoitavia, jonkun makuun niiden pesuteho voi olla liiankin hellävarainen.

      Meikeistä Sexy Pulp -maskara ja huulipunat ovat olleet viime vuosien hittejä meikäläiselle, huulipunien laatu on ihan selektiivisellä tasolla. Kyllähän tuolta riittäisi vaikka mitä suosikkituotteita vinkattavaksi...

      Vastaa

      0
  40. Muistan noita luetteloita lukeneeni mutten muista missä, ehkä joskus äidillä ollut. Muistan hämärästi niillä minimini-näyte huulipunilla "meikanneeni" pikkuisena. Ensimmäinen ihonhoito kokemus on varmaan joskus nelivuotiaana kun mummo laittoi mun naamaan saunan jälkeen sitä sinistä Nivean paksua voidetta peltirasiasta. Muutenkin muistan että mummo käytti sitä. Teini iässä äiti osti minulle Cliniquen dramatically different moisturizing lotionia(sitä keltaista) koska ihoni on aina ollut herkkä ja äiti ei kuulemma halunnut että allergisoidun millekään. Kasvoja putsasin jollain Nivean ja biothermin vaahtoputsarilla .Ensimmäinen ripsari oli myös Cliniquen koska mitään muuta sillloista merkkiä silmäni ei sietänyt. Lukion jälkeen muistan käyttäneeni Yves Rocherin ihonhoitotuotteita ja pidin niistä kovasti. Ja lemppari poskipunani ikinä on 2000-luvun alun Yves Rocherin YRIA-sarjaa, upea punainen kotelo kaksi eri sävyä pinkki ja rusehtavasävy. Se oli täydellinen poskipuna duo sekä koostumukseltaan, pakkaukseltaan(iso peili) ja värisävyiltään....ihan harmittaa ettei sitä ole enää mutta hämärä muistikuvani on että käytin sen jopa loppuun opiskeluaikoina.

    Vastaa

    0
  41. Voi ei, nämä ovat just niitä purkkeja joita äidillä oli kaapissa. Yvesrokkerin lippulappusilla tilattiin Hamamelis-vartalovoidetta (joka myytiin valtavissa pulloissa, varmaan 400ml?) ja jotakin pyöreään tummanvihreään pulloon pakattua shampoota. Kaupanpäällisinä tuli miniatyyrihajuvesiä (ihana Pivoine!) ja pikkuruisia huulipunia, joita me lapset havittelimme leikkeihimme, mutta äiti ei antanut, vaikkei itsekään niitä käyttänyt. Melkein vieläkin harmittaa.

    Itse en muista valinneeni kuvastosta koskaan itselleni mitään, mutta asuin teininä Lahdessa ja siellä oli myymälä, josta muistan hamstranneeni vaniljaisia ja marjaisia tuoksuja pikkupulloissa 20-30 markan hintaan. Myymälän yhteydessä oli kauneushoitolakin ja muistan lukeneeni sen hinnastoa kassalla hieman kauhuissani. Harkitsin kulmakarvojen ja ripsien värjäyttämistä, mutta homma hoituikin sitten kotikylppärissä elegantein lopputuloksin... onneksi ei näkö mennyt niissä kokeiluissa.

    Mulle YR on ollut lähinnä suihkugeelien ja makeiden teinituoksujen ostopaikka. Omat ensimmäiset ihonhoitotuotteeni olivat 1990-lopulla Herbinaa, joista siirryin 2000-luvun alkuvuosina Lumenen Matt Touch-sarjaan. Mua ei kukaan neuvonut ihonhoidossa, joten kun naamaan tuli näppyjä ja punoitusta, kävin yksinkertaisesti hankkimassa tujumpia putsareita ja kierre oli valmis. Lempeämpään ihonhoitoon olen oppinut vasta nyt kolmekymppisenä, paljolti blogisi perusteella joten kiitos siitä sinulle!

    Vastaa

    0
  42. Voi, että nämä on mukavia päivityksiä. :) Olen varmaan mummilta saanut joululahjana ekat Rocher tuotteet, varmaan ollut ainakin jokin joulun sesonki suihkusaippua ja Pure Calmillen emulsio putsari. Noilla suihkusaippuoilla oon alotellut ja niitä nykyään lähes pelkästään käytänkin. Yves Rocher on mun ja mummin yhteinen juttu. Yleensä kun olen mummolassa käymässä tehdään yhdessä tilaus.<3

    Vastaa

    0
  43. Pahoittelut, en mä ehtinytkään enää tänään vastaamaan kommentteihin, ajattelin ehtiväni hienosti vastailla Arlandan kentällä (olen lähdössä reissuun) ennen lennon lähtöä mutta täällähän toimii niin huonosti netti että olin iloinen että sain edes päivän Nui-postauksen ulos. Eli palailee YR-kommenttien kysymyksiin huomenna Ameriikan puolella :)

    Vastaa

    0
  44. Ei hitto muistan kans ulkoa ton kyseisen vuoden kuvaston! Tilailin noita suihkugeelejä ja kynsijuttuja ja sit mulla oli ainakin toi punanen pallohajuvesi ja Acaciane-naamanpesujutut :) Ai että ku sais vielä tota syreenisuihkugeeliä!!! Kyllä ennen oli paremmin :D Ja tietty Anytimen puuteri oli best!

    Vastaa

    0
  45. Ei hitsi miten nostalgista, ja hauskaa! Ensimmäinen oma tuoksuni oli tuo vaniljan tuoksuinen keltainen pallohajuvesi, ai että. Sittemmin ei ole niin vaniljaisia tuoksuja tullutkaan käytettyä :) muistaakseni tuoksui myös hyvin sitruksiselle..? Tuo valkoinen kylpyvaahtopullo minkä olet säästänyt on niin kaunis! Ihanan retro. Yves Rocheria tuli siis täälläkin käytettyä paljon, kun äitini sieltä itselleen tuotteita tilaili.

    Vastaa

    0
  46. Jännä juttu, sillä vaikka en saanut tilata juniorina näitä katalogista, tunnistan monia juttuja kuten tuon suihkugeelipullon, jossa on vihreä "lehti"-korkki. Näitä varmaan oli niin monella, että hiplailin niitä kaverilla ja ovat siitä syystä jääneet mieleen.
    Ja ensimmäinen ripsivärini!! - Kaverilta saatu Yvesrocher tietty, muistan sen vaalean mustatäpläisen hylsyn ja sen miten hirveää kökköä se teki ripsistä :D Varmasti muuten juuri tuollainen kylkiäinen, josta puhuit :D Mutta se fiilis, kun olin laittanut meikkiä diskoon ensimmäisen kerran oli mieletön, jotenkin niiin aikuinen (vaikkakin kökkäreisillä ripsillä - olisipa hauska nähdä, miltä se ensimmäinen meikki näytti :D ).
    Jotenkin muuten kauhean suloista, kun tuossa kuvastossa lukee "putkilo" tuubipakkausten kuvauksessa <3

    Vastaa

    0
    1. Jotenkin muuten kauhean suloista, kun tuossa kuvastossa lukee ”putkilo” tuubipakkausten kuvauksessa <3

      <3 <3 ^_^

      Vastaa

      0
  47. Minullakin oli suunnilleen kaikki kuvien tuotteet käytössä. Ihana aikamatkapostaus ysärille. Näitä lisää:)

    Vastaa

    0
  48. Hei Sanni 😊 Oi että, ihana nostalgiapostaus. Olen kosmetiikkahöperönä aina ollut kiinnostunut meikeistä ja kaikesta kauneuteen liittyvästä. Sisareni kanssa tutkittiin tarkkaan YR:n kuvastot ja tilauksia laadittiin huolella ja hartaasti. Meikeistä muistan käyttäneeni Gover Girliä (ihana nukkamaskara!), Anytimea, YR:a, Ellen Betrixiä (ihan paras liilansävyinen sololuomiväri ikinä!). Ja hiuksiin Agree-hoitoainetta ja Revlonin jotakin tosi voimakastuoksuista shampoota ja hoitsikkaa. Myös Bonacure-sarja oli ykkössuosikkini pitkään. Sitten myöhemmin oli Kanebon magneettipaletti luomiväreille ihan must. Ja entä 80-luvun tuoksut, Cacharelin LouLou, YSL:n Paris ja vähän kevyempää osastoa AnaisAnais, mutta en nyt muista, kenen se olikaan. Oi niitä aikoja! 😍

    Vastaa

    0
    1. Mä muistan kanssa Ellen Betrixin ja Kanebon luomivärit, sekä LouLou ja Anais Anais -tuoksut, toooodella ysäriä..! <3 LouLou oli ehkä hienointa ja "aikuisinta" mitä tiesin yhteen aikaan, ehkä 14-vuotiaana..! :D Yhdellä kaverillani oli se ja olin niin kateellinen ^_^ Anais Anais on myös Cacharelin :)

      Vastaa

      0
  49. Voi mikä ihana nostalgiatulvaus täytti mielen kun juttua ja näitä kommentteja luki! Mun kosmetiikkaihastus alkoi näistä juurikin -94 10-vuotiaana. En tajunnut toki meikeistä mitään vuosikausiin mutta ihonhoito, suihkujutut ja hajuvedet oli mun juttu! Nuo puhdistusmaito ja kasvovesi joiden kuva on ekana olivat munkin vesssan peilihyllyllä. Rasvainen ihoni ei kyllä tullut maidolla miksikään :-D Rakastin kasvojen kuorintageelejä, ne oli niin riittoisia ja hyväntuoksuisia, liukkaita. Nyt ihan hiljan vasta poistuivat YR:n valikoimista. Paras tuoksu ikinä on Rose Ispahan, sitä mulla on vielä minipullo edp ja jo hiukan tuoksuaan menettänyt vartalotalkki! Muistan nuo värikkäät kynsien hoitolakat,mullakin oli kaikki värit :-D Cap Naturesta suosikki oli punainen, ja sekin löytyy vielä hajuvesikaapista. Myös valkoinen ja ruskeakorkkinen supermakea kookos oli aivan ihana! Sitä löysin sattumalta sprayna isäni jäämistöstä :-D Erehdyin kerran ebayhin etsimään tuota Rose Ispahan-hajuvettä. Voi luoja mikä taivas sieltä aukeni, siis kosmetiikkatuotteille joita ei enää valmisteta. Ikävä kyllä Rose Ispahanin hinnat olivat pilvissä. Voi kun YR, ja muutkin tietty, joskus tekisivät Retro-sarjan vaikka kausituotteena jossa olisi edes vanhat suosikkituoksut :-)

    Vastaa

    0
    1. "Voi kun YR, ja muutkin tietty, joskus tekisivät Retro-sarjan vaikka kausituotteena jossa olisi edes vanhat suosikkituoksut :-)"

      Tämä olisi kyllä niin mahtavaa, siis ylipäänsä ajatus vanhojen tuotelinjojen retrojulkaisusta vaikka edes pienissä näyte-kokoisissa pakkauksissa..! Ei varmaankaan sijoituksena kannattavaa yritykselle, voin kuvitella, mutta meille nostalgikoille ihanaa...! ^_^

      Rose Ispahania en itse koskaan käyttänyt mutta muistan senkin tuoksun :)

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (45)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)