Maisema keittiön ikkunasta Maarianhaminassa tiistaina 14. kesäkuuta 2022. Maisema, jonka äärellä olen viettänyt niin monta vuotta elämästäni.
En osaa pukea sanoiksi, miten tärkeä maisemasta on minulle tullut. Minusta se on äärettömän kaunis ja ilahduttaa ja rauhoittaa minua aina sitä katsoessani. Talot Maarianhaminassa eivät ole korkeita, ja kolmannessa kerroksessa olet jo kattojen tasalla tai yläpuolella. En aina ole miettinyt tätä seikkaa, mutta ylimmän kerroksen sijainti on varmasti tärkeä osa sitä seesteisyyttä, jota olen täällä niin vahvasti tuntenut.
Kattojen yläpuolella oleminen rauhoittaa ja rentouttaa minua syvästi. Oivalsin tämän viimeistään toipuessani uupumuksesta ja huomatessani, miten korkeat näköalapaikat ja rakennusten ylimmissä kerroksissa olevat kahvilat rauhoittivat minua. Kun katsoo ympäröivää maisemaa yläperspektiivistä tulee olo, että samaan aikaan näkee kaiken ja osallistuu ympäristöön, mutta on "turvassa" - turvassa katutason vilinästä ja joka puolelta tulvivilta ärsykkeiltä. On samalla mukana, mutta samalla ulottumattomissa. Ylhäällä jatkuva ärsykevirta jalostuu suuremmaksi, hallittavissa olevaksi kokonaisuudeksi.
Maarianhaminan kodissa tämä olotila on aina toteutunut, sitä tiedostamattani. En näe ikkunastani pihaa, katua tai ihmisiä. Näen katot, taivaan ja puiden latvoja. Täällä juuri mikään ei kaappaa äkisti huomiotani ja mieli tyyntyy katsellessa hitaasti ohi lipuvien pilvien muotoja tai istuessa isolla parvekkeella auringon lämmittäessä jokaista huokosta.
Vuodet ja vuodenajat ovat vaihtuneet tämän maiseman äärellä.
Kynttilät ovat syttyneet ja sammuneet, pieneen ruokapöytään on katettu niin pastaa ja ruisvoileipää kuin salaatteja ja juustolautasia. Tämän ikkunan äärellä on istuttu meikkaamassa, kirjoittamassa, syömässä ja juomassa. On herätty aamulla töihin, valmisteltu lounaseväät ja harjattu ripsiin maskaraa kilpaa kellon kanssa (ehdin töihin kun lähdin kotoa 8.47..! ☺️)
On parannettu maailmaa yksin, ystävien ja ex-puolison kanssa. On hoidettu koiria, on hoidettu tunteita. On pelätty, on naurettu ja on rakastettu.
Nyt kun istun tässä, en enää tunne haikeutta tai halua takertua. Tunnen vain suurta kiitollisuutta. Olen onnellinen, kun olen saanut viettää tässä kodissa niin monta hyvää vuotta; melkein kolmasosan elämästäni.
Tämä paikka on ollut minulle lahja ja surun sijaan tunnen suurta iloa viettäessäni näitä viimeisiä viikkoja näiden ikkunoiden takana.
Kiitos, koti.
Tässä kolme blogipostausta Maarianhaminan kodistani vuosien varrelta.
2017: Paikoista ja kiintymyksestä
Entä eeppinen, punainen plyysisohvani..? Kotini lämmin sydän.
Se on nyt Tampereella. ❤️ Ja tuo toivottavasti mukanaan ripauksen maarianhaminalaisen kattohuoneiston sielua.
8 comments on “Maisema”
Ihana eeppinen sohva (ja koti ja maisema)! ❤️
Sitten ihan eri asia, joka liittyy hiuksiin... Törmäsin Facessa klikkiotsikkoon ja luin jutun, josta tulit heti mieleen: https://kotiliesi.fi/terveys/hyvinvointi/saako-hiukset-markina-menna-nukkumaan/
Mahtaisiko tässä olla vastaus mystiseen "takaloveesi"? 👀
❤️
Ei taida selittää mun hiusten tilaa: en koskaan mene nukkumaan hiukset märkinä tai edes kosteina. Pesen hiukset aina aamuisin :)
Sun pitää tehä tauluja noista Maarianhaminan kodin ikkunakuvista ja laittaa ne tän uuden kodin seinälle!
Söpö idea! 🥰
Tunnistan tuon ylhäällä olon rauhoittavuuden.
Ihanaa, että päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus.♥️ Olet Ahvenanmaalle todellinen PR-guru.
❤️
Miten sait sohvan tuotua Tampereelle ? Ja asunnon tyhjentäminen, kaupanpäälle ?
Sohva kulki Tampereelle muuttoautolla kuun alussa, samoin kaikki se irtaimisto, jonka halusin täältä tuoda Tampereelle. Eli ei kovinkaan paljon, muuttolasti mahtui pakettiautoon. :) Sohva on ainoa huonekalu, jonka otan täältä mukaani.
Loput huonekalut menevät Emmauksen kierrätyskeskukseen kuun lopussa kun luovutan asunnon.