Eeva Kolun kirjassa puhutaan siitä, kuinka on onnekasta, jos saa tehdä työkseen jotain, johon on intohimoa.
Minulla on paljon intohimoja.
Ensimmäinen toiveammattini oli floristi.
Olen halunnut myös olla postinlajittelija (uskokaa tai älkää..!), kirjastonhoitaja ja kirjailija, mutta kaikkein eniten matkatoimistovirkailija. (Tätä termiä ei taida kohta enää olla olemassa, kun matkatoimistot katoavat pikkuhiljaa olemattomiin.)
Kauneusala työnä ei koskaan käynyt mielessänikään. Sille varattu alue elämässäni oli vapaa-aika ja harrastus.
Ensi kertaa vaihtoehto ilmestyi tietoisuuteeni, kun kollegani edellisessä työpaikassani ihmettelivät vilpittömästi, miksi en ollut valinnut uraa kosmetiikka-alalla. Puhuin töissä jatkuvasti meikeistä ja ihonhoidosta ja jaoin kollegoille vinkkejä niin hyvistä hiustenhoitoaineista kuin parhaista kosmetiikan verkkokaupoista.
Puistelin päätäni työkavereiden ehdotuksille. Miten tällainen muka voisi olla työ..? Tunsin käytännössä vain kaksi kauneusalan ammattia; kosmetologi ja kampaaja. En halunnut olla kumpikaan. Minun intohimoni oli puhua kosmetiikasta ja fiilistellä sitä, tutustua ainesosiin ja funktioihin, löytää syitä sille miksi yksi toimii paremmin kuin toinen ja etsiä jatkuvasti parhaita meikkejä, shampoita ja ihonhoitovoiteita.
Eihän sellainen voi olla työ.
Tässä vaiheessa en ollut tullut ajatelleeksikaan kosmetiikka-alan ammattivastiketta matkatoimistovirkailijalle; kosmetiikkaneuvojaa (ja -myyjää).
En enää muista miten, mutta saattoi olla, että tämä ammattikunta alkoi valottua minulle vasta tutustuttuani netissä Virveen (Virve Fredman, tuolloin eri sukunimellä). Virve oli yksi ensimmäisiä tuntemiani pesunkestäviä kosmetiikkafriikkejä, joka teki sitä myös työkseen. Hän työskenteli kosmetiikkasarjan konsulenttina ja myöhemmin kosmetiikkamyyjänä.
Kosmetiikkamyyjä...! Sellainenkin on..!
(Taustatietona on hyvä mainita, että kuopiolaisena en ollut kasvanut kosmetiikkamyymälöiden piirissä. Kuopiossa ei sellaisia ollut ennen 2010-lukua, oli vain tavaratalojen kosmetiikkaosastoja. Minulle niiden myyjät olivat tavaratalon myyjiä, eivät mitään erityisesti kosmetiikkaan perehtyneitä kauneudenhoidon asiantuntijoita.)
Mahdollisuus osui kohdalleni muutettuani Ahvenanmaalta Tampereelle.
Olin Tampereelle saapuessa ammatillisesti hukassa. Olin 30-vuotias, matkailuvirkailijaksi kouluttautunut, mutta en ollut tehnyt matkailualan töitä viimeiseen kuuteen vuoteen. Mitä mä nyt tekisin..? Osaisinko enää käyttää Amadeusta..? Matkatoimistojen työpaikat olivat jo ylipäänsä muuttumassa katoavaksi luonnonvaraksi omatoimisen nettivarailun yleistyessä.
Postilaisuus manner-Suomen puolella ei huvittanut, ilmeisistä syistä. (Suomen Posti on aivan eri asia kuin Åland Post, hyvin monella tasolla.) Koska halusin ylipäänsä tehdä jotain töitä, laitoin hakemuksia vuokratyöfirmoihin ja kauppoihin, jos pääsisin vaikka kassalle. Hakemuksiini ei vastattu.
Koska laskuja piti kuitenkin maksaa, päädyin Postille iltavuoroon "kunnon" työtä odotellessa.
Keväällä silmiini osui ilmoitus, joka oli oleva avain tulevaisuuden työelämälleni. Samoihin aikoihin olin myös aloittanut blogin kirjoittamisen - että olisi jotain kivaa tekemistä päivisin, kun mies oli töissä ja istuin yksin kotona.
Valkeakosken aikuis- ja ammattiopistossa tarjottiin syksyllä 2009 kosmetiikan myyntiin ja markkinointiin erikoistunut Myynnin Ammattitutkinto. En meinannut uskoa silmiäni, kun näin ilmoituksen. Siinä kuvattiin juuri sitä, mikä minulle oli kauneudenhoitoalassa kiinnostavaa; tutkinnossa perehdyttäisiin kosmetiikan ainesosiin, markkinointiin ja lainsäädäntöön ja se antaisi laajat tiedot ja taidot toimia kosmetiikan myynti-, viestintä- ja neuvontatehtävissä. Fantastista! Kaiken lisäksi opinnot kestivät vain puoli vuotta.
Tämähän oli kuin juuri minulle räätälöity koulutus: minulla oli jo ammatillinen perustutkinto, ja nyt saisin täydennettyä sen kiinnostustani vastaavilla täsmätiedoilla ja -taidoilla vain viidessä kuukaudessa.
Hain kouluun samantien, ja pääsin.
LISÄTIETOA KOSMETIIKKANEUVOJAN AMMATISTA
Runsas kymmenen vuotta sitten kosmetiikkaneuvojan peruskoulutusta ei vielä ollut, vaan kauneudenhoitoalan ainoat perustutkinnot olivat kosmetologi ja parturi-kampaaja. Jotkin ammattiopistot tarjosivat kosmetiikkaneuvojan ammattitutkintoa, mutta nämä olivat harvassa.
Nyt Kosmetiikkaneuvojan tutkinnon voi suorittaa perustutkintona, mikä on mielestäni todella hieno edistys ja lisä kauneudenhoitoalan koulutuksiin :) Tuoteneuvonnan osaamisala on kuitenkin aivan erillinen kauneudenhoidon ammattiosaamisen ala kuin iholle suoritettavat hoidot. Kaikki kauneudenhoidosta kiinnostuneet eivät halua työskennellä asiakkaan iholla ja tehdä hoitoja, ja siksi kosmetologin tutkinto ainoana saatavilla olevana peruskoulutuksena kauneudenhoitoalan asiantuntijatehtäviin tuntui vähän turhalta. Eivät mitkään tiedot ja taidot toki haitaksi ole, mutta miksi käyttää aikaa mesoterapiahoitojen opiskeluun, jos tähtäimessä on työ kosmetiikkaliikkeen myyjänä ja tuoteneuvojana.
Nyt ei enää tarvitse :)
Kosmetiikkaneuvojan ammattikuvaus Omnian sivuilta:
"Kosmetiikkaneuvojana työskentelet hius-ja kauneudenhoitoalan myynti-, neuvonta- ja asiakaspalvelutehtävissä tavaratalojen, lentokenttien ja laivojen kosmetiikkaosastoilla, apteekeissa tai tukkumyynnissä, maahantuojien myyntiedustajana tai kouluttajana."
Jokainen päivä koulussa ja opintojen parissa ja jokainen työharjoittelupäivä alan liikkeessä olivat huumaavan kiinnostavia ja ihania. Päivä päivältä tunsin olevani lähempänä sitä ammattia, joka oli kuin luotu minulle.
Valmistuttuani Vaaosta, sain heti vakituisen työpaikan suuresta kosmetiikan erikoismyymäläketjusta. Olin niin onnellinen, että meinasin pakahtua.
Olin ihan liekeissä joka päivä. Ajelin töihin laulaen. (Oih, se oli sitä aikaa, kun vielä ajoin autoa...!) En voi sanoin kuvailla sitä iloa ja valtavaa inspiraatiota, jota koin työssäni joka päivä.
Suureksi ilokseni huomasin, että harrastuneisuudesta todella on ammatillista hyötä; intensiivisessä ainesosanörttiydessäni olin tullut vuosien saatossa vahingossa hankkineeksi valtavan suuren ja arvokkaan pohjan työhöni kauneudenhoitotuotteiden asiantuntijana.
Yksi ominaisuus oli myös selvästi arvokasta ammatillista valuuttaa: luontainen, pursuava innostuneisuuteni kosmetiikkaa kohtaan. Jos jokin on myyjän työssä tärkeää, se on vilpitön kiinnostus oman alansa tuotteisiin. Kukaan ei osta pölynimuria väsyneeltä, ulkomuistista pölynimurin ominaisuuksia luettelevalta kodinkoneosaston myyjältä.
Sisäinen innostuneisuus on yhtä tärkeää niin oman työssäjaksamisen kuin tuloksen kannalta. (Tulos. En pidä tästä sanasta, mutta tylsä fakta on, että kaupan alan tarkoitus on tehdä tulosta. Tuotteet eivät seiso myymälässä ihailtavina museoesineinä.)
Tiedän, että kaikki eivät päädy työhön, josta olisivat innostuneita. Tiedän sen oikein hyvin. Niin ihanteelliselta kuin omaa intohimoaan heijastavan ammatin löytäminen kuulostaa, se ei toteudu kaikkien elämässä. Jonkun intohimo voi olla simpukoiden keräily. Siitä voi olla haastavaa kehittää tuloa tuottavaa tekemistä. Ja itse asiassa työ jonkin ihan muun parissa voi toisille ihmisille olla parempi vaihtoehto, kuin tehdä työkseen jotain, mikä innostaa kotonakin.
Jos ammatti ei löydy intohimon parista, tosi hyvä juttu on jo se, että viihtyy työssään ja työpaikallaan, eikä työ kuormita yli oman kapasiteetin.
Näin oli minulla Ahvenanmaan Postilla. Työhöni sisältyi hyvin vähän neuvontaa, paljon rutiininomaisia tehtäviä ja 0,1% luovuutta. Viihdyin silti valtavan hyvin, koska työpaikan ilmapiiri oli positiivinen, työkaverit mukavia ja työtehtävien rutiininomaisuus jollain tapaa turvallista ja rauhoittavaa. Parasta oli se, että työ ei koskaan seurannut kotiin. Työaika oli työaikaa, vapaa-aika vapaa-aikaa. Tämäkin on yksi erinomainen perustelu sille, miksi ammatti intohimon ja harrastuksensa parissa ei välttämättä ole aina paras juttu.
Ja kotona pääsin hypistelemään voidepurkkejani ja luomivärejäni, uppouduin lukemaan Harry Pottereita ja Wallandereja ja kirjoitin kirjeitä. Saaatoin rennosti omistaa aikaa niille asioille, joita rakastin ja jotka tuottivat minulle iloa ja mielihyvää.
Minulla on ystävä, jonka työ ei ole hänelle intohimo. En ole varma, viihtyykö hän edes työssään kovin hyvin. Mutta ainakaan työ ei väsytä ja ylikuormita häntä, ja se on työtä, jota hän osaa. Sen avulla arki rullaa ja laskut tulevat maksetuiksi. Ystäväni vähän harmitellessa tätä, sanoin hänelle: "Hei, kun tulet kotiin, siellä voit toteuttaa kaikkea sitä, mistä todella tykkäät! Siellä sä olet vapaa työstä ja voit omistautua sille, mikä on ihanaa, rentouttavaa ja palauttavaa!"
Sekin on omansalaista luksusta, jos sen osaa niin nähdä.
Kun työ on intohimo ja myös harrastus, siinä piilee ilmeinen vaara ylilyönteihin. Ei mikään asia ole hyväksi, jos se täyttää elämää liikaa. Hyvässä elämässä vallitsee tasapaino eri komponenttien ja osa-alueiden välillä.
Minä sain huomata tämän oltuani kosmetiikkaneuvojan työssä kaksi vuotta. Olin päivät kosmetiikkaliikkeessä ja illat kirjoitin kosmetiikka-aiheista blogia, joka oli tässä vaiheessa myös kasvanut sivutuloa tuottavaksi työksi.
Sillä oli vaikutuksensa, ja aloin väsyä. Aito innostus etenkin meikkeihin alkoi tylpistyä. Kun töissäkin huolellinen meikki kuului työasuun, ja blogissa odotettiin joka viikko uusia värikkäitä meikkikuvia ja tutorialeita (tai ainakin halusin kuvitella, että odotettiin), meikkaamisesta tuli....työtä. "Pakko".
Kun blogista muodostui minulle kokopäiväinen työ ja irtisanouduin myyjän työstäni, toivoin ja odotin, että uupumus hellittäisi ja vanha ilo kosmetiikkaan palaisi. Niin se palasikin, kosmetiikan tuottama ilo, siis. Mutta uupumus ei hellittänyt. Se on oma tarinansa, josta on voinut lukea välähdyksiä Karkkipäivän sivuilta vuodesta 2016 lähtien.
Tikkaat, joiden piti viedä vain ylöspäin
Minua ei lopulta uuvuttanut intohimo työhöni, vaan muut omat sisäiset rakenteeni ja toimintamallini. Vaativuuteni ja perfektionismini.
Se tarina ei kuulu tähän postaukseen, mutta sen lopputulema ja uupumuksen kautta oppimani asiat kyllä.
Oppi yksi: minulle ei sovi olla oman itseni pomo ja ainoa ihminen "työpaikallani". En halua olla yhden ihmisen työpaikka :) Tarvitsen ja kaipaan toisten ihmisten antamia rajoja ja ohjeita, ja toisten ajatuksia ja ideoita. Haluan olla osa suurempaa kokonaisuutta ja ammatillista yhteisöä, en yksinhallitseva yksikkö. Olen taitava ja osaava siinä mitä teen, mutta tarvitsen kehykset ympärilleni. Ne kehykset ovat työyhteisö, esimies ja työkaverit <3
Oppi 2: tarvitsen luovuutta, enkä saa ikinä päästää siitä irti. Blogi on minun luovuuden kenttäni. Olen taiteilijaperheestä, jossa kirjoitetaan, tanssitaan, soitetaan ja lauletaan. Minä osaan näistä kirjoittamisen, enkä sitäkään niin taiteellisesti. Mutta luovuus on minulla veressä, se tihkuu jokaisesta solustani. Minulla on tarve luoda jotain omaa. Kirjoittaminen sekä valokuvaaminen ovat siihen väline.
Harkitsin blogin lopettamista, kun olin väsyneimmilläni. Blogiin tuntui tiivistyvän pahin vaativuuteni itseäni kohtaan.
Mutta en lopettanut. Päästin vain irti. Päästin irti siitä tunteesta, että blogi on mulle jokin oman osaamiseni ylin mitta ja curriculum vitae, jossa on pakko ylittää itseään koko ajan. Jossa on ylipäänsä pakko mitään. En mä halua, että tämä on minulle pakko. Tämä on mulle rakkaus. Mun kanvas, mun instrumentti. Jota soitan, jolle maalaan, kun se tuntuu hyvältä.
Olen unelmatyössäni ja -ammatissa. Ne asiat, joista olen ollut kiinnostunut ja ne valinnat, joita olen tehnyt elämässäni viimeisen 12 vuoden aikana, ovat johtaneet minut tähän. Olen kiitollinen ja nöyrän iloinen.
Blogivuosien aikana luomani verkostot sekä kyltymätön haluni oppia aina vain lisää alaltani, ovat antaneet minulle ihanan työn kosmetiikan maahantuojalla. Samalla blogi on säilynyt rinnalla ilon - ja työnkin - lähteenä. Kun blogi ei ollut enää ainoa työni ja pakko, vapauduin. Vaikka ulospäin kukaan on tuskin huomannut mitään, sisäisesti kaikki on muuttunut minulle. Teen blogia edelleen tiheästi, ja teen myös kaupallisia yhteistöitä, mutta joka aamu kun herään, en ajattele ensimmäisenä olevani bloggaaja, vaikuttaja.
Avaan ensimmäisenä Teamsin ja tervehdin kollegoitani. Olen osa yhteisöä. Annan sille panokseni, ja tunnen olevani samalla merkityksellinen ja hyödyllinen, mutta myös saavani takaisin yhtä paljon; opin ja kehityn ammatillisesti. Minulla on mahdollisuuksia edetä ja laajentaa osaamistani.
Viimeisin minulle valtavan mieleinen asia ja edistyaskel on roolini kouluttajana. Tiedän tuotteista, markkinoista, brändeistä ja ainesosista paljon, mutta en suinkaan ole ollut paras mahdollinen puhuja. Se on asia, jossa voi kehittyä. Yleisön edessä puhuminen ja asiantuntijapallilla seisominen ei kuulu mukavuusalueelleni, mutta kouluttaminen on jotain, josta todella pidän. Ja niin se vain on, että kun jotain tekee enemmän ja enemmän, pikku hiljaa taidot kehittyvät, ja jossain vaiheessa voi jo olla oikein hyvä :)
Tämä olkoon tämän vuoden ammatillisia tavoitteitani :)
Tällä hetkellä opiskelen myös luonnonkosmetiikan formulointia verkkokurssilla, saman kurssin ovat käyneet mm. Katja Kokko ja TwistBe'n naiset. Tuskin minusta kosmetiikan tuotekehittäjää tulee, mutta saan opinnoista arvokkaita työkaluja ammattiini. 🤗 Kosmetiikan kemiasta ei koskaan voi tietää liikaa..!
Toivotan kaikille ihanaa loppuviikkoa ja iloa työn ja arjen tasapainoon!
Muistetaan: jos työ ei olekaan se voimaannuttavin asia elämässä, paras aika ja sisältö voi löytyä kotoa ja harrastuksista. Työn ei tarvitse olla koko identiteettimme - se voi olla osa sitä, tai sitten se voi olla mahdollistamassa aidosti inspiroivien asioiden toteuttamista muuna aikana elämässä!
48 comments on “Kuinka päädyin unelma-ammattiini - ajatuksia työstä ja intohimoista”
Varmaankin juuri aitous ja innostuneisuus ovat syynä, että eksyn Karkkipäivän sivuille aina yhä uudestaan. Vaikka on olemassa lukuisia kosmetiikkablogeja, Karkkipäivä on aina ollut se väylä etsiä tietoa kosmetiikasta ja eri tuotteista.Voisi varmaan sanoa, että olen oppinut lähes kaiken tietämäni juuri tämän blogin kautta ja innostuksesi on niin tarttuvaa! 😊 En saanut kotoa juuri mitään mallia itsestä huolehtimiseen ja blogisi myötä olen oppinut niin ihon hoidon kuin meikkaamisenkin. Olen iloinen, ettet lopettanut bloggaamista, Karkkipäivä pursuaa hyvää mieltä, mutta avaa keskustelua myös vakavampiin teemoihin. Kiitos työstä jota bloggaajana teet! 💖
🙏🏻❤️
Kiitos kun olet lukijani, Roosa!
Kiitos, mahtavaa oli lukea sun tarina! Niin hienoa, että ihmiset löytää oman unelmatyönsä. Itse myös erittäin intohimoinen oman unelma-ammatin suhteen. Kaikkea hyvää!
Samoin sinulle! :)
Oman unelmatyön löytäminen on todellinen lottovoitto! Upea kirjoitus kaiken kaikkiaan.
❤️
Karkkipäivä on kulkenut mukana vuosikaudet. Kiitos blogista. Onneksi et lopettanut! :)
❤️
Ihana ja viisas kirjoitus! Miten upeaa, että olet löytänyt mielekkään työn ja balanssin.
Nyt kun tässä muistelen, Karkkipäivä-blogi on itse asiassa ainut blogi, joka on pysynyt mun top-3 suosikeissa vuosia. Ja jos en ihan väärin muista, olisiko tämä ensimmäinen blogi, jota aloin ylipäätään seuraamaan säännöllisesti. Eli iso kiitos, että pidät blogia, ja kirjoitat sitä suurella sydämellä ja innostuksella! 💜
❤️❤️
Tätä oli ilo lukea! ❤️ Minäkin olen haaveillut nimenomaan kosmetiikan asiantuntijuuteen liittyvästä työstä, mielellään jostain, jossa saisi myös kirjoittaa. Ehkä vielä joskus, ainakin sivuosassa!
Ylipäätään sun blogista huokuu aitous ja se on yksi syy siihen, miksi väsyneenä ja Pusheen-kahvikuppi kädessä änkeröin usein tänne ennen kuin aloitan joko arkihommat tai työt. Hyvän mielen blogi, jossa saa aina joskus lukea myös elämän varjoista ja kökkötraktorifiiliksistä. Gillar skarpt!🦄
Myönnän, että mun piti googlata "Pusheen"..! 😄
Kiitos Badis..! Gillar skarpt tillbaka..! ❤️
Unelmatyön löytäminen on aivan ihanaa. Sun tarina kuulostaa hienolta. Onnittelut! Työ on kuitenkin niin iso osa elämää, että on elämän mielekkyyden vuoksi todella tärkeää, että se osaalue on kunnossa.
Tiedän monia ihmisiä, jotka eivät tee mielekästä työtä, vaan panostavat nimenomaan vapaa-aikaan. Ja se tuntuu sopivan heille mainiosti. Tiedän kuitenkin itse olevani sen tyyppinen, että jos työ ei ole mielekästä tai pahimmassa tapauksessa jopa ikävää, niin olen todella tehoton ja motivaatio tehdä työtä on hyvin alhainen. Olen ollut myös sellaisissa töissä aikaisemmin, ja työ oli yhtä kelloon katsomista ja lounatauon ja kotiinlähdön odottamista. Sunnuntaina alkoi jo illasta hiipiä pieni jaksamattomuus, kun ajattelikin seuraavaa työviikkoa.
Olen tällä hetkellä siinä mielessä onnekas, että saan tehdä työtä josta pidän valtavasti. Olen tietenkin kouluttautunut tähän työhän, mutta kaikiessa on aina tietty osuus hyvää tuuria ja onnea mukana. :)
🙏🏻❤️
Mun työelämässä on auttanut myös sellainen asenne, että olen kasvanut olemaan kiitollinen mistä tahansa työstä. Minussa on jo teinistä saakka ollut vahvana tunne, että on ylipäänsä mahtava juttu, kun saa töitä.
Varmaan tästäkin asenteesta johtuen olen ollut joka ikisessä työssäni (kyllä, jopa Suomen Postilla) iloinen ja kiitollinen, vaikka työ ei aina olekaan ollut inspiroivaa. Toki olin kosmetiikkamyymälässä aika paljon onnellisempi itse työtehtävistä, kuin firmojen kirjeitä hinnoitellessa..! :D Mutta en ole ikinä tuntenut epämotivaatiota.
Olipa kiva lukea tämä postaus! Olen kiitollinen ettet lopettanut blogia, koska tämä on edelleenkin ainut "kosmetiikka"-blogi, jota luen säännöllisesti! =)
Tsemppiä jatkoon ja jokaiseen työpäivääsi!
Kiitos Marja..! ❤️😘
Ihanaa kun sulla on työ jonka pariin on mukava herätä aamuisin ja joka tuottaa iloa eikä kuormita <3 mä teen nyt osa-aikatyötä ja huomaan että en ole niin väsynyt ja työhöni lopen kyllästynyt. Ennen vihasin työtäni, työpaikkaani ja vtutti herätä aamuisin. Työpaikka tuotti pahaa mieltä, työkaverit olivat juoruajia ( naiset ) ja kaikki oli pakkopullaa. Nyt olen tehnyt 1-2 osa-aikatyötä yhtäaikaa ja ollut paljon virkeämpi. Joudun edelleen heräämään aikaisin mutta pääsenkin aikaisin töistä. Ainut mitä kaipaan niin on työtoverit mutta ei tarvii tapella kenenkään kanssa kun olet ainut työntekijä. Mulle tarjottiin myös yrittäjyyttä työpaikassani mutta en tiedä onko minusta siihen. Se tuo taas sitä vastuuta ja stressiä joka mulle ylisuorittajana iskee helposti. Haluan että työt jää töihin ja vapaa-aika on muuta. Saa nyt nähdä, sen oon ainakin huomannut että ei sitä rahaa jää enempää vaikka täyttä päivää tekee. Vähemmälläkin tulee toimeen ja pääasia on että itse voi hyvin :)
Tosi ihana kuulla, että sulla on nyt parempi tilanne työn suhteen! ❤️ Jos työ tuottaa pahaa oloa tai jopa vihaa, se levittää lonkeroitaan ja happamoittaa pikku hiljaa koko elämän. Onneksi olet saanut asiat järjestymään paremmin päin..! 😙
Just näin 🙏🏻
Kaikkea hyvää, Taina..! ❤️
Ootko koskaan kertonut blogissa miksi et enää aja autoa? 🚗
Onneksi edelleen kirjoitat blogia. 😍 Ihan kaikkia kosmetiikka analyysejä en lue kovin tarkkaan, mutta silmäilen kyllä nekin läpi. Kiva kun kirjoitat monista eri aiheista.
Itse olen jonkun verran sua vanhempi, enkä edelleenkään tiedä mikä haluaisin olla isona. Mutta sen tiedän, että hyvä työyhteisö on erittäin tärkeä, oli työ sitten mitä tahansa. Teen osa-aikaisesti töitä, se on mulle hyvä ratkaisu. Haluan aikaa ja voimavaroja myös vapaa-aikaan.
En varmaan, mutta taustalla on onnettomuus, jossa olin 14 vuotta sitten. Kolaroin autoni lunastuskuntoon, ja onnettomuudesta jäi hirveä pelko ajamista kohtaan. Ajoin vielä onnettomuuden jälkeen joitain vuosia, mutta yhä vähemmän ja vähemmön, koska minulla ei ollut enää omaa autoa, ja ajaminen tuntui aina pelottavalta.
Entisen mieheni kanssa meillä oli hetken aikaa tilanne, että miehellä oli kaksi autoa, ja mä sain käyttää sitä toista. Kun se myytiin, mä en enää ajanut. Siitä on nyt niin monta vuotta, että en enää edes osaisi ajaa, mun pitäisi käydä ajotunneilla uudestaan :)
Sinun tapasi nähdä maailmaa, aitous ja innostuneisuus on ne syyt, miksi luen blogia (lähes alusta asti..) vaikka en ole enää vuosiin edes innostunut kosmetiikasta, koska herkistyin mm. työpaikkani sisäilman takia kemikaaleille ja tuoksuille. Oma tuoksuton kosmetiikkamaailmani on todella suppea ja toisekseen yritän myös välttää liiallista kemikaalikertymää kehooni. Välillä ihmettelen itsekin, että miksi luen kosmetiikka blogia vuodesta toiseen, mutta kun tää on niin elämänmakuinen ja hyvänmielen blogi.. ja meillä on myös samanlaisia haasteita (vaativuus, uupuminen jne.) elämässä, joten vertaisnäkemystäkin täältä löytyy! <3
Itse olen myöskin löytänyt oman intohimo ammattini, mutta huomaan, että omilla ominaisuuksillani saatan myös uupua tässä työssä, koska se on niin merkityksellistä ja sille haluaa antaa kaikkensa. Opiskelut on loppusuoralla ja olen "jännän äärellä", että miten loppujen lopuksi työllistyn. Omalta kohdaltani sanoisin, että tärkeintä työssäni on sen merkitys, tein 20 vuotta mielenkiintoista, haastavaa ja mukavaa työtä, oli kivat työkaverit ja kaikki hyvin, mutta merkityksellisyys puuttui.
Sinun polkusi sinne missä nyt olet kuullostaa sinun polultasi ja koulutushommat voisi olla ihan sun juttu! Itsekin miettinyt kouluttamista ja jopa ammatillista opettajuutta, mutta se onkin sitten ihan uusi tarina! :)
Kiitos Merja ❤️ Jos jokin on sitä internetin todellista hyvää puolta (minullekin), se on nimenomaan vertaistuki. Ehkä jopa tärkein (mulle). Tietoa saa haettua muualtakin, vaikkakin hitaammin, mutta esim. mun päälle se hidas hakeminen kirjallisuudesta on parempi kuin nettiin katoaminen. Mutta vertaistukea ja -näkemyksiä ei saa mistään yhtä hyvin, kuin internetistä. 🙏🏻 Moni ei ehkä saisi sitä ollenkaan ilman nettiä.
Voin niin samaistua tähän, vaikka en sun alalla olekaan. (Luulen muistavani aiemmista keskusteluista, mikä sun ala on..!) Vahvasti empaattisena ja hyvin herkkänä ihmisenä on jatkuva "vaara" kadota toisten tunteisiin ja tilanteisiin. On ikuinen haaste ja oma kehitystehtävä pitää kiinni rajoistaan ja olla uupumatta toisten tunteista, eli osata pitää se tietty tunnetason etäisyys, mutta samalla säilyttää aito kiinnostus, lämpö ja myötätunto. Se on vaikeaa, mutta samalla kyky tuntea niin vahvasti muiden tunteet on myös omansalainen lahja. Tästä ollaankin juteltu ❤️
Kaikkea hyvää tulevalle työpolullesi ja intohimosi pariin, Merja..!
Kiva postaus! Tykkään, kun kirjoitat tuotteista asiapitoisesti, ymmärrettävästi ja rehellisesti. Monta luottotuotetta olen blogisi avulla löytänyt. Muut kuin kosmetiikka-aiheet ovat hyviä ja ajatuksia herättäviä. Ja vielä, virheetöntä suomen kieltä, mikä on aika harvinaista nyky-blogeissa. Kiitos tästä blogista!
☺️🙏🏻❤️
Parhaani yritän, mutta pilkuista kyllä jää uupumaan puolet...! 😅 Taidan kirjoittaa vähän niinkuin puhun... ☺️
Kun on kahden ammatikseen kirjoittavan (kirjoittaneen...) lapsi, niin suomen kielen käyttö on ehkä vähän tullut aamumuroissa... 🙂
Rakastan lukea tällaisia juttuja, joten pakko kommentoida tähänkin. Sun urapolku ja kuljettu matka kuulostaa tosi mielenkiintoiselta – kiitos, että kirjoitit. Itsekin työskentelen markkinoinnin parissa ja osin olen myös kastanut varpaitani kouluttajan hommiin, ja samaistun kyllä kuvailemaasi.
Karkkipäivä on enää ainut blogi, mitä seuraan. Ja jopa todella aktiivisesti. Tykkään siitä, miten tämä blogi on sinun näköisesi, sopivan rosoinen ja samaan aikaan niin asiantunteva, etkä pelkää kirjoittaa vaikeista tai upeista, sinulle tärkeistä asioista. Täällä on pakko lukea aina myös kommentit - rakastan sitä keskustelua, mitä täällä usein käydään! Myös pääosin aika kunnioittavaan sävyyn (toki en tiedä, onko siitä kiittämistä jonkun erillisen moderaattorin :)).
Arvostan myös sitä, miten paljon käytät aikaa ja ajatusta kommenttien vastaamiseen. En usko, että sitä tekee sinun tasollasi kovin monikaan bloggaaja ja se on nostanut sinun arvostuksesi silmissäni vielä korkeammalle. Se luo lukijana jotenkin kuuluvuuden tunnetta ja välillä tuntuu, kuin tunnettaisiin. :)
Tää kommentti paisui ihan vahingossa. Mutta kiitos Sanni, että olet!
Kiitos Taru 😙❤️
Siitä olen samaa mieltä, että kommenteissa käydään usein tosi hyvää ja kiinnostavaa keskustelua. Mun lukijat on ihanan aktiivisia, ja arvostan sitä valtavasti - ja se myös ilahduttaa minua, koska monissa tosi suosituissakin blogeissa kommenttilaatikot ovat jo vuosia sitten hiljentyneet. Ihmiset ei enää kommentoi samaan tapaan kuin 10 vuotta sitten. Karkkipäivää lukee paljon ihmisiä joilla on sanottavaa, ja he jaksavat jakaa sanottavansa, ja se on ihan mahtavaa 🙏🏻
Mä en koskaan moderoi keskusteluja ja kommentteja. Täällä on niin kypsää lukijakuntaa, että epäasialliset kommentit ovat jääneet muutamiin yksittäisiin kertoihin. Olen varmaan koko 12 blogivuoden aikana jättänyt julkaisematta alle 20 kommenttia. Nämä olivat kommentteja, joiden tarkoitus ei ollut osallistua keskusteluun, vaan satuttaa minua henkilökohtaisilla sivalluksilla (liittyen esimerkiksi erooni..!). On selvää, että tällaiset kommentit jätetään omaan arvoonsa - tai arvottomuuteensa. Voi vain toivoa tällaisia lukiessaan, että niiden jättäjä jonain päivänä voi itse paremmin ja valitsee käyttäytyä toisin muita kohtaan.
Voi Taru, kun tietäisit, miten paljon olen kamppaillut sen ahdistuksen kanssa, kun en voi ja pysty vastaamaan kaikille... Hassua kuulla antamasi palaute, kun asia on itselleni ollut niin kipeä paikka. Se oli yhteen aikaan eniten stressiä ja syyllisyyttä aiheuttava asia bloggauksessa. Olen valvonut öitäkin, kun en ole saanut rauhaa vastaamattomilta kommenteilta tai sähköpostiviesteiltä.
Kaikki viestintä ei tosiaan näy blogissa. Sähköpostiviestejä sain yhteen aikaan lukijoilta paljon, monia hyvin henkilökohtaisia ja kipeitäkin tarinoita, joita lukijat halusivat jakaa... On etuoikeus ja kunnia, että joku vieras ihminen tuntee minua kohtaan sellaista luottamusta, että jakaa jotain todella henkilökohtaista. Mutta samalla, vaikka viestien tarkoituksena ei epäilemättä ollut velvoittaa minua vastaamaan, ne saivat aikaan valtavaa ahdistusta jos/kun en pystynyt vastaamaan. Minulle tuli siitä todella paha olo, kuin olisin "hylännyt" kirjoittajan. 😔
Nyt olen päässyt noista tunteista jonkin verran irti. Oppinut hyväksymään sen mahdottomuuden, että en voi kommunikoida kaikkien kanssa henkilökohtaisesti. Vaikka kuinka haluaisin. Meillä on vain rajallinen määrä aikaa käytettävissä, ja se aika ei riitä kaikkeen. Se on vain tosiasia.
Mutta tämän kanssa kamppailen yhä edelleen, onneksi jo kuitenkin lempeämmin, vailla valvottavaa ahdistusta. 🙏🏻
Kiitos kun olet lukijani, Taru. Kiitos kun osallistut ja kommentoit. Mutta ennen kaikkea: kiitos kun luet. ❤️
Täysin samaa mieltä ensimmäisestä kappaleesta. Isoin kiitoshan tästä Karkkipäivän kommenttiosiosta (voisiko sanoa jopa kommentointikulttuurista :D) kuuluu sinulle – omalla kommentoinnillasi, olemuksellasi ja säännöllisellä postaustahdillasi olet vuosien saatossa rakentanut oikean kauneusyhteisön. :) Se on todella arvokasta, eikä siihen moni pystyisi.
On tosi kurja kuulla, että olet kamppaillut kommentointi-asian kanssa – itselle kun se on näyttäytynyt juuri päinvastaisena! Miten hassua. Mielestäni olet aina kommentoinut hurjan ahkerasti, paljon enemmän kuin ikinä lukijana olisi osannut edes toivoa tai odottaa. Etenkin kommenttien laatu on aina ällistyttänyt positiivisesti – eli miten paljon jaksat laittaa aidosti ajatusta vastaukseesi. Ihana kuulla, että olet päässyt ahdistuksesta pikku hiljaa eroon ja hyväksynyt mahdottomuuden. Lempeys kuulostaa hyvältä – oma mantrani on "armollisuus". Täytyy muistaa olla itselleen armollinen. :)
Mielestäni voit taputtaa itseäsi olalle, job well done. :)<3
🙏🏻🙏🏻 Kiitos Taru ❤️
Mun vaativuus itseäni kohtaan on ollut todella äärimmäistä... varmaan moni asia, joka muille näyttää kivalta ja onnistuneeltakin, näyttäytyy (tai on näyttäytynyt) minulle toisin.. 😶 Onneksi on mahdollista oppia itsestään niin kauan kuin elää, ja lähteä korjaamaan vääristyneitä ajatus- ja toimintamalleja, kun ne huomaa ja ymmärtää vääriksi. Mun kohdalla jo se on auttanut, kun tulin tietoiseksi vaativuudestani. On jännä, miten monelle meistä voi olla helppoa ja itsestäänselvää olla ystävällinen, lempeä ja ymmärtävä muita kohtaan - mutta yllättäen itseämme kohtaan saatamme olla armottomia. Emmekä edes näe tätä ristiriitaa.
Noniin, yritän olla vetämättä tätä tämän enempää "diipiksi" ja kiitän vielä vilpittömästi ihanasta ja kauniista palautteestasi ❤️ Se todella ilahdutti 🌺
Hei, nyt pakko kommentoida!! Kuopiossa oli ainakin jo 1990-luvulla kosmetiikkaliike Haapaniemenkadun ja Tulliportinkadun kulmassa - hain sieltä äidin kanssa ensimmäisen Lancomen mascaran joskus 1995... Sitten ainakin vähän vuosituhannen vaihteen jälkeen Haapaniemenkatua eteenpäin taaperrellessa oli toinen kosmetiikkaliike - siellä pääsin Ilkka Ruotsalaisen meikattavaksi, kun satuin astelemaan liikkeeseen toisen asiakkaan passelisti peruttua meikkausajan. Ja olihan sitten Stockmann Beauty uudessa Aapelissa! Ainiijoo, ja Yves Rocher siinä Sokkarin vieressä kakkoskerroksessa??
Joka tapauksessa, onnea unelmatyöstä! Ilo lukea sinun innostavia postauksia <3
Moi Sari!
Olet oikeassa, Kuopiossa oli 90-luvulla muutamia yhden merkin omia kosmetiikkaliikkeitä, kuten Yves Rocher ja The Body Shop :) Blogipostauksessani viittasin kuitenkin monia merkkejä myyviin yleiskosmetiikkaliikkeisiin. Stockmann Beauty -ketju aloitti toimintansa vasta vuonna 2002, ja Kauppakeskus Aapeli rakennettiin Kuopioon vuonna 2004, joten 90-luvulla ei vielä Stocka Beautya ollut. Mutta ehkä tosiaan ennen vuotta 2010 :) Itse muutin. Kuopiosta pois 2000-luvun alussa, joten en ehtinyt Beautyn aikaa kokea.
Tätä jäin miettimään... Haapaniemenkadun ja Tulliportinkadun kulmassa sijaitsi ns. Truben kulma (nykyään nimeltään Torikulma), jossa 90-luvulla oli Truben kahvila, ja yläkerrassa Yves Rocherin myymälä. Alakerrassa, jossa nyt on Clas Ohlson, oli tosi pitkään Tiimari. Yritin miettiä pääni puhki, mutta en saa mieleen muuta Truben kulmassa sijainnutta kosmetiikkaliikettä kuin Yves Rocher. 🤔 Ehkä siellä tosiaan on saattanut olla jokin pieni kemikalio, mutta en saa sitä mieleeni. Todennäköisesti en koskaan käynyt siellä.
Mun on myös pakko tulla kommentoimaan aiheeseen, eli olen itsekin itäsuomalaisesta kaupungista kotoisin ja muistan lapsena/nuorena vielä että oli olemassa kosmetiikkaliikkeitä eli ns. kemppareita tai kemikalioita ja luulisi että Kuopiossa olisi ollut tällaisia liikkeitä myös koska se on isompi kaupunki mistä itse olen kotoisin ja olet minun ikäluokkaani :). Ja siis en vaan muista niitten olemassaoloa vaan myös muistan että asioitiin näissä liikkeissä myös kun olin lapsi/teini.
Voi olla, että koin alle parikymppisena tuollaiset pikkukemikaliot jotenkin niin "aikuisiksi" paikoiksi, että en siksi edes rekisteröinyt niitä mielessäni mahdollisina kosmetiikkakeitaina :D Mulle ei ole rehellisesti jäänyt nuoruudesta mieleen mitään muita kosmetiikkapaikkoja, kuin tavaratalojen kemppariosastot (ja tietysti nuo muutamat yhden merkin liikkeet, kuten YR ja TBS).
Se pikkukemikalio oli itseasiassa siinä toisella puolella Tulliportinkatua. Siinä rakennuksessa oli ainakin joskus Suomalainen kirjakauppa. Ei valitettavasti mitään muistikuvaa siitä, mikä se rakennuksen (saati liikkeen) nimi oli...
Ihana, miten unelmatyöpostauksesi herätti näitä vanhoja muistoja. Meillä olisi varmasti ollut hyvät keskustelut, jos oltaisi toripöydillä tavattu. Vaikka oma ala ei kosmetiikkapuolelle vienytkään, olisi se ehkä ollut vaihtoehto, jos ainakaan olisi tosiaan alasta tiennyt enemmän.
Tämähän on tosi mielenkiintoista, tunnen tuon rakennuksen tosi hyvin, ja itse asiassa mun eka työpaikka (Matka-Vekka) sijaitsi myös samassa rakennuksessa Suomalaisen Kirjakaupan vieressä. Kemikaliota on kuitenkaan muista...! Onpa jännä. En siis yhtään epäile mitä sanot, etteikö siellä olisi myös kemppari sijainnut, mutta olen ihan hämmentynyt, ettei mulla ole siitä mitään muistikuvaa.
Ehkä on ollut niin, kuten toiselle lukijalle juuri vastasin, että olen nuorena kokenut pienet kemikaliot niin "aikuisina" paikkoina, että en ole uskaltanut niissä käydä, enkä rekisteröinyt niitä lainkaan (itselle) potentiaalisina kosmetiikkamyymälöinä.
Hehheh ☺️ Ihan varmasti :)
Kuopiolaisena tiedän, että Haapaniemenkadun ja Tulliportinkadun kulmassa, osoitteessa Tulliportinkatu 33 oli 80-90-luvuilla Kemikalio Viveka, josta ostin mm. IsaDoran meikkejä. Tuolloin merkkiä ei vielä saanut Sokokselta. Teini-ikäisenä siellä oli niiin ihanaa aina käydä ihastelemassa kosmetiikkaa, meikkejä, tunnelmaa & tuoksuja.
Toinen useita (selektiivisia) merkkejä myyvä kemikalioliike oli Kauppakadulla, nykyisen Hurman vastapäätä Aapelin paikalla ,tyylikäs Fifi. Fifi muutti lopuksi aikaa vielä Sarin mainitsemaan sijaintiinsa, Haapaniemenkadun ja Minna Canthin kadun kulmaan, ennenkuin lopetti toimintansa. Taisi toimia hetken aikaa Kicksin kanssa yhtä aikaa, joskus 2000-luvun alkuvuosina. Fifi oli mielestäni niin hieno myymälä. Isosiskoni tuhlasi sinne säästetyt viikkorahansa ostamalla sieltä mm. Cliniquen tuotteita. Oi niitä aikoja!
Wow, olen ihan monttu auki täällä näistä kemikaliomuistoista..! Uskomatonta, että olen elänyt Kuopion keskustassa kosmetiikkafriikkinä 24-vuotiaaksi, eikä mieleeni ole jäänyt mitään näistä teidän kuvailemista kemppareista..!
Kemikalio Vivekan nimi herättää etäisen "kuulostaa tutulta" -tunteen, vaikka itse liikettä en muista, mutta Fifi on aivan "never-heard"-nimi. Tosi jännä...!
Hehheh, kai tämä sitten kertoo enemmän mun tyylistä kosmetiikka-asiakkaana, kuin lopulta Kuopion kosmetiikkamyymälöiden historiasta :D Selvästikin pienet kemikaliot ovat olleet mulle nuorella iällä paikkoja, joissa en ole voinut kuvitellakaan asioivani liikkeiden kenties mulle liian aikuisen tai hienon (?) tyylin vuoksi, minkä vuoksi niistä ei ole jäänyt muistijälkiäkään.
Mä olin Anttilan ja Sokoksen kemppariosastojen uskollinen asiakas 😁
Hahah aika hauska, ehkä kiinnostuit kosmetiikasta aikuisiällä tai äitisi ei asioinut kemppareissa niin jäänyt sinulta väliin? Ja ehkä niillä alkoi olla vähän mummomaine muutenkin 90-luvulla 🤔. Itse muistan jo lapsena ostaneeni kynsilakkaa ja hiusjuttuja kemppareista,ja taisi niissä liikkeissä olla vähän muutakin tavaraa myynnissä. Myös ekat meikitkin tuli ostettua niistä. Mulle varmaan kiinnostus kosmetiikkaan tuli äitini kautta, joka tykkäsi meikata ja laittaa hiuksia jo ihan työnsä takia (ihana 80-luku 😁🤞) ja kempparivierailut tuli siten tutuksi 😊.
Kiinnostuin kosmetiikasta 13-vuotiaana 😄 Äitini kylläkään ei koskaan asioinut kemppareissa, se on varmaa. :) Hän oli hyvin kohtuullinen kosmetiikan käyttäjä eikä esimerkiksi juurikaan meikannut. Hän tilaili kosmetiikkansa Yves Rocherilta, ja hänen esimerkistään minäkin ostin ihan ensimmäiset ihonhoitotuotteeni 13-vuotiaana juuri Yves Rocherilta <3 Siitä sitten alkoikin pitkä Yves Rocher -taival... ❤️ Ja ylipäänsä kosmetiikkaan hurahdus; ei mennyt vuottakaan, kun olin jo paljon äitiäni ahkerampi kosmetiikan tilailija ja fiilistelin autuaana suihkugeelien vaahtoja ja hiustenhoitoaineiden hoitavuuseroja ja mietiskelin tuntikausia, mitä kynsilakka- tai huulipunasävyjä seuraavaksi ostaisin :)
Hassua kyllä, minusta tuli meidän perheen ainoa kunnon kosmetiikkafriikki. Sisariinikaan se ei tarttunut.
Ihana teksti <3 Itse löysin oman unelma ammattini viime vuonna 32-vuotiaana. Kasvit. Nyt opiskelen puutarhuriksi ja kesällä pääsen harjoitteluun tekemään viherkattoja. Tuntuu siltä että elän elämäni parasta aikaa :)
Kuulostaa ihanalta..! Onnea, Ahven! ❤️
Mistä löytyisi tämä verkkokurssi, jossa käsitrllään luonnonkosmetiikan formulointia? Alkoi kiinnostamaan :)
Täältä:
https://formulabotanica.com
Seuraavalle lukukaudelle voi ilmoittautua kesäkuussa :)
Kyseessä on käsittääkseni Euroopan suurin luonnonkosmetiikan verkko-opisto. Monet alan isot tekijät ja menestyjät ovat kouluttautuneet Formula Botanicassa, esimerkkinä vaikkapa Bybi Beautyn perustajat. Suomessa Katja Kokko on varmaan tunnetuin Formula Botanican oppilas.
Yhdyn edellisiin kommentoijiin: Sanni sun aitoon ja asiapitoiseen, hyvänmielen blogiin vain palaa ja palaa aina, vaikka netin käyttö on somen myötä itselläkin muuttunut paljon. Hyvää ja laadukasta sisältöä kirjoitukset täynnä, ja lisäksi olet aivan ihana tyyppi.
Keep on! ♥️
Kiitos Mira ❤️❤️
Kaikille kauneudenhoitoalasta kiinnostuneille tiedoksi, että Laureassa voi opiskella kauneudenhoitoalan kanditaatin ja maisterin tutkinnon :)
Eikös estenomiksi voi opiskella edelleen myös Vaasassa..? Siellä tosin painopiste on vähemmän kemiassa, olen ymmärtänyt.
Kiitos tästä postauksesta. On rohkaisevaa lukea tarinoita erilaisista, kiemurtelevista urapoluista. Liikutuin vähän tuosta viimeisestä kappaleesta, koska olen itse sellaisessa työtilanteessa, että työ ei anna minulle enää juuri mitään muuta kuin toimeentulon ja työkaverien seuraa (nämä on kyllä tässä koronatilanteessa osoittautuneet äärimmäisen kallisarvoisiksi asioiksi.) Mutta... Olen aina kuvitellut itseni ihmiseksi joka jossain vaiheessa löytäisi kyllä kutsumuksensa, ja koen välillä jopa häpeää siitä, etten tee mitään merkityksellisempää työtä tai jotain omaa juttuani. Yritän päästä sinuiksi sen kanssa että työ ei ole oikeastaan osa identiteettiäni ja tällaisia tarinoita on kiva lukea :)
Toivon, että voit luopua häpeän tunteesta...! Työ on aina arvokasta, kaikki työ. Jokainen työ on kontribuutiota siihen, että yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä "hommat toimii" 🙏🏻 Ja vaikka se työ ei olisikaan kovin kivaa, niin tosiaan, se on jotain, joka mahdollista muita kivoja asioita elämässä ❤️ Työ ja toimeentulo antavat meille mahdollisuuden olla vapaalla, asian voi nähdä niinkin..! :D Jos ei olisi työtä, ei olisi vapaatakaan, tai olisi aikaa, joka ei olisi yhtä rentouttavaa kuin työssä käyvän vapaa-aika - koska pitäisi koko ajan miettiä, millä tulee toimeen.
Mukavaa talvea sinulle - ja antoisaa vapaa-aikaa työpäivien jälkeen..! 🙏🏻