Kaupallinen yhteistyö: Mádara
Täältä tulisi viimein esittely Mádaran uudesta Skinonym-meikkivoiteesta :) Voit myös voittaa itsellesi toivomasi Mádaran meikkivoiteen.
SKINONYM SEMI-MATTE PEPTIDE FOUNDATION (39,90€ / 30 ml) on Mádaran värikosmetiikka-perheen uusi jäsen.
Iloisia uutisia mattaisempien meikkivoiteiden ystäville: kuten nimi kertoo, Skinonym on puolimattainen meikkivoide. Mikäli olet kokenut Mádaran Skin Equal -meikkivoiteen liian hehkuvana, kokeilepa Skinonymia. Skinonym ei ole klassisen mattainen, mutta selvästi himmeämpi sekä paljon vähemmän "öljyinen" kuin Skin Equal.
Ihastuttavan kevyt ja miellyttävän tuntuinen koostumus on aloe vera -pohjainen ja sisältää mm. antioksidanttisia pioninjuuri- ja mustikkauutteita sekä ihoa kiinteyttävän luonnollisen peptidiyhdisteen. (Lue lisää Mádaran käyttämistä peptideistä täällä.) Mattaisuutta tuovat kaoliini, riisitärkkelys sekä silica. Skinonym sisältää myös mehiläisvahaa, eli tämä meikkivoide ei ole vegaaninen.
Skinonym-meikkivoiteesta on alkuun saatavilla kuusi sävyä. Sävykartalle on saatu myös uusi välisävy: neutraali beige #35 True Beige. Ehkä tämä sävy pian liittyy täydentämään myös Skin Equalia..?
True Beige sopii sinulle, jonka ihon sävy on lämmin tai neutraali keskivaalea. Aiempi ainoa keskivaalea sävy #30 Ivory Beige on viileä, eikä Mádaralla oikein ollut kunnon vaihtoehtoa lämpimälle keskivaalealle sävylle (on pitänyt sekoittaa yhteen sävyjä 20 ja 40). True Beige on odotettu ja todella hyvä lisäys! 🙏🏻
Minun ihoni on niin lämmin, että sävy #40 Sand on yhä kaikkein paras, - ja itse asiassa Skinonymin Sand on iholleni vieläkin täydellisempi match kuin Skin Equalin Sand. Vaikka sävyt Skinonym- ja Skin Equal -meikkivoiteissa ovat samannimiset ja niiden on tarkoitus vastata toisiaan, niissä on koostumuseroista johtuen pieniä nyanssieroja. Skinonymin sävy 40 on hitusen Skin Equalin Sand-sävyä vaaleampi, ja kun testasin Skinonym-Sandia huhtikuiselle, vielä talven "kalpealle" iholleni, match ei olisi voinut olla täydellisempi! 😍
(Skin Equalin #40 menee paremmin kesäruskettuneella iholla.)
Katsokaa, eikö ole ihan mun sävy! :)
Tässä kasvoilla Skinonymin sävy #40 Sand. Huulilla sekä poskilla Mádaran Velvet Wear -huulipuna sävyssä #34 Whisper. Whisper on todella kaunis ja wearable, aavistuksen persikkainen nudebeige.
Pyysin tätä postausta varten myös nämä kolme Velvet Wear -huulipunan sävyä, jotka ovat ilmestyneet sen jälkeen, kun Velvet Wear -kokoelman ensimmäiset sävyt lanseerattiin.
Mun mielestä Mádaran huulipunakoostumus on niin loistava, että halusin esitellä nämä kolme uudempaakin sävyä! Tutustu Velvet Wear -huulipunaan lähemmin täällä. Kyseessä on satiininen, erittäin ohut, ei-yhtään-kuivattava "barely there" -huulipunakoostumus kauniilla, luonnollisilla nudehenkisillä sävyillä. Annoin Velvet Wearin koostumukselle arvosanan 10+ 😍
Sassy - Whisper - Aura
Odotin Skinonymin olevan peittävämpi kuin Skin Equal, koska mattaiset koostumukset usein formuloidaan peittäviksi. Skinonym osoittautuikin läpikuultavammaksi kuin Skin Equal, ainakin minun ihollani. Ja tykkään siitä! 👌 Vaikka rakastan Skin Equalin hehkua, Skinonym tekee mielestäni luonnollisemman näköisen ihon. Koska pinta ei ole täysin mattainen vaan pikemminkin satiininen, jälki on äärimmäisen kaunis ja luonnollinen, luoden "my skin but better" -vaikutelman. Iho heijastaa luonnostaan valoa, eikä täysmattainen iho näytä luonnolliselta. Skinonymin satiininen pinta vastaa ihon luonnollista himmeää kuultoa.
Koska Skinonymissä on suhteessa vähemmän öljyjä ja rasvoja kuin Skin Equalissa, koostumus tuntuu myös ohuemmalta. Se levittyy napakammin kuin Skin Equal, mutta vähempiöljyisyys ei millään lailla verota Skinonymin työstöaikaa.
Luonnonkosmetiikan meikkivoiteiden ongelmanahan oli pitkään niiden nopea jymähtäminen ihoon sekä epätasainen levittyvyys, kun pigmentit eivät ehtineet kunnolla levittyä iholle ennen kuin meikkivoide jo "kuivui " ihoon. 2020-luvun luonnolliset meikkivoiteet ovat kuin toisesta maailmasta, ja Mádaran luomukset kuuluvat parhaimmistoon. Levittyvyys on niin täydellisen miellyttävä, että enää ei voida puhua puolella sanallakaan erosta normikosmetiikan meikkivoiteiden liukuvuuteen.
Luonnonkosmetiikassa ei tietenkään käytetä silikoneja, jotka aikaansaavat synteettisen meikkivoiteen liukuvuuden, mutta uuden teknologian luonnolliset esteriöljyt mahdollistavat luonnonkosmetiikassa saman suorituksen - ilman silikoneja. 👏
Mádara-look
Meikkivoide: Skinonym, sävy #35 True Beige
Peiteaine: Luminous Concealer, sävy #33 Sand
Poskilla: Guilty Shades-monitoimiväri, sävy #63 Seduction
Huulilla: Velvet Wear -huulipuna, sävy #37 Sassy
Kulmakarvat: Grow & Fix -kulmakarvageeli, sävy 02 Smoky Blonde
Ripset: Come Closer Infinite Lash Mascara
Saan arpoa kolmelle teistä Mádara-meikkivoiteen. 🙂
Osallistut arvontaan kertomalla, kumpi Mádaran meikkivoiteista olisi sun meikkivoide. Voit voittaa valitsemasi meikkivoiteen.
🌔 Puolimattainen ja superluonnollinen Skinonym
vai
☀️ Valoaheijastava ja kosteuttava Skin Equal
Osallistumisaikaa on kuun loppuun, 31.5.2023 saakka.
Edit. Arvonta suoritettu. Voittajat ovat: Aud, Unkki ja Ansu.
Säännöt:
Arvonnan järjestää Karkkipäivä & Mádara Suomi
Arvontaan voi osallistua 27.-31.5.2023
Osallistua voi vastaamalla arvontakysymykseen
Osallistuneiden kesken arvotaan 3 kpl Mádaran meikkivoiteita, arvo à 39,90€
Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Osallistumalla arvontaan hyväksyt säännöt.
Tapaus Pserimos.
Täydellinen esimerkki siitä, miten vaikeaa matkayhteyksien selvittely ja suunnittelu voi Kreikassa joskus olla. Ilmiö on tullut minulle hyvin tutuksi viimeisen 10 vuoden aikana, ja vaikka olen tottunut asiaan ja hyväksynyt, että Kreikassa vain on näin, yhä se hämmästyttää.
Oman sekavan ja monimutkaisen keissinsä muodostavat Kreikan kaupunkien ja provinssien väliset bussiyhteydet, joita on lähestulkoon mahdoton selvittää etukäteen. Tämän kirjoitukseni aiheena ovat kuitenkin laivayhteydet, ja tarkemmin sanottuna virallisen liikenteen ulkopuolella olevien pienten saarten yhteydet.
Pserimos on pieni saari Kosin ja Kalymnoksen välissä. Asukkaita saarella on noin 80 ja se on niin pieni, ettei saarella käsittääkseni ole edes kunnollista kylää. Silti - Pserimokselle voi varata pakettimatkan (!) ja saarella on charterlomahotelleja.
Johtuen tästä(kin), olen ollut Pserimoksen suhteen todella utelias. Mikä tekee 80 ihmisen saaresta sellaisen, että sinne on kehittynyt järjestäytynyttä turismia..? Pserimoksella on jopa all-inclusive-hotelli! Tällä matkalla halusin vihdoin ottaa selvää, mikä Pserimos on oikein laatuaan.
Tämä pieni saari on nimeltään Kastellorizo
Apollomatkojen sivulta:
"Tekemistä Pserimoksella
Pserimoksella ei ole ajoneuvoja eikä katuja, vaan matka taittuu täällä jalkaisin. Voit vaeltaa oliivilehtojen läpi kukkuloilla, nähden pieniä kirkkoja. Matkan päätteeksi on mukava pulahtaa kirkkaaseen mereen. Ilmassa tuoksuu timjami ja hiljaisuudessa arjen huolet unohtuvat."
Yritykset googlata ennakkoon laivayhteyksiä Pserimokselle eivät tuottaneet mitään tulosta, eikä sähköposteihini vastattu, kun lähetin pserimoslaisille hotelleille kyselyjä. "Hei, miten teille pääsee omatoimisesti?"
Netistä löytyy sivuja, jotka ohjaavat Pserimokselle liikennöivien laivayhtiöiden sivuille, mutta kun menet laivayhtiön sivulle ilmeneekin, ettei mitään yhteyttä ole.
Tiesin, ettei Pserimokselle ole ns. virallisia laivayhteyksiä. Kaikki Kreikan viralliset ja säännöllisen aikataulun mukaan vuoden ympäri tai sesongeittain kulkevat reittiliikenteen aikataulut löytyvät verkosta, esimerkiksi kreikkalaisten matkatoimistojenkin käyttämältä Openseas-sivustolta.
Silloin kun laivayhteys ei löydy Opeanseas'ista (tai muulta luotettavalta laivaliikennesivustolta), voi päätellä, että liikenne kyseiselle saarelle hoituu joko taksiveneellä tai paikallisen pienen yhtiön toimesta. Tällaisia pikkuisia saaria vailla virallista yhteyttä on Kreikan saaristossa valtavasti.
Koska Pserimos sijaitsee Kosin ja Kalymnoksen välissä, oli selvää, että yhteys kulkee jommalta kummalta saarelta. Apollomatkojen pakettimatkalla yhteys kulkee Kosin kautta, ja Apollo järjestää itse lomalaisilleen kuljetuksen kohteeseen.
Okei. Selvittäisin yhteydet Kosilla.
Kosin päiväristeilyillä on vahva piraattiteema
Kosin matkatoimistoissa selvisi, ettei asia ollutkaan selvä edes Kosilla - vaikka yhteys Pserimokselle todella on olemassa Kosin Mastiharin satamasta.
Ensimmäisessä matkatoimistossa ei osattu sanoa muuta kuin vinkata Kolmen saaren huviristeilyistä, joita tehdään Kosin kaupungista Pserimokselle ja kahdelle muulle saarelle. Mutta en halunnut millekään piraattiristeilylle Jack Sparrow'n ja kumppanien seurassa (pysähdys Pserimoksella vain tunti), minä olin menossa Pserimokselle yhdeksi tai kahdeksi päiväksi.
Toisessakaan toimistossa ei osattu auttaa, mutta vinkattiin toimistosta, jossa ehkä osattaisiin.
No, sinne sitten.
Tässä toimistossa virkailija ilokseni vastasi myöntävästi kysymykseeni, "Do you have information about boats from Mastihari to Pserimos?"
Mutta.... en saanut virkailijalta laivan aikataulua. Sen sijaan virkailija soitti puhelun ja kertoi; "Huomenna olisi yksi yhteys ja seuraava on sunnuntaina. Kummanko haluat varata?"
Sanoin, että en halunnut varata juuri nyt kumpaakaan. Halusin vain tietää, milloin laiva kulkee, jotta voin suunnitella matkaani. Virkailija vastasi: "Okei, tule sitten uudestaan kun tiedät, milloin pääset lähtemään, niin varataan sinulle lippu.
Toistin, että olisin vain halunnut saada laivan aikataulun. Mutta virkailija katsoi minua hymyillen silmiin ja sanoi, "Tule uudestaan kun pääset lähtemään, niin varaan sinulle lipun."
Olin niin häkeltynyt, että en osannut enää jatkaa keskustelua. Rouva ei selvästikään aikonut antaa minulle Mastiharin laivan aikataulua. Päättelin, että hän halusi varmistaa saavansa varauksesta tulevan komission omalle toimistolleen, eikä siksi halunnut antaa minulle avaimia omatoimiseen etenemiseen.
Kimpaantuneena päätin lähteä itse Mastiharin kylään selvittämään aikatauluja. Johan nyt on kumma!
Ylipäänsä tuntuu käsittämättömältä, ettei Kosin kaltaisen hyvin matkailullisen saaren pääkaupungissa muka yleisesti tiedettäisi saaren toisesta satamasta lähtevien laivojen aikatauluja.
Mutta – Kreikassa jotkin asiat toimivat juuri näin. Siinä missä meillä Pohjoismaissa on totuttu yleishyödyllisen informaation laajaan saatavuuteen, ja että käytännössä ihan kaiken liikenneyhteyksiin ja matkailuun liityyvän tiedon löytää netistä, Kreikassa informaatio on usein hyvin paikallista. Jopa niin paikallista, että 20 kilometrin säteellä toisistaan sijaitsevien paikkakuntien välillä ei välttämättä tiedetä toisen kylän bussi- tai laivaliikenteestä. Kreikassa saa hyvin tyypillisesti vastauksen; ”En tiedä, kysy paikan päällä”. Hyvin yleistä on myös se, että tieto ei ole netissä vaan asianomaisille täytyy soittaa tai kysyä suoraan henkilökohtaisesti.
Selvä, kysytään sitten paikan päällä.
Hurautin bussilla puolen tunnin matkan Mastiharin kylään.
Ihan bussipysäkin vieressä oli laivayhtiön pömpeli. Information – Tickets.
Menin kioskille. Se oli kiinni ja ikkunassa kyltti: ”Ticket Sales at the Issue Ticket Booth in the Port”. Ikkunassa oli myös kaksi aikataulua, toinen kreikaksi, toinen englanniksi.
Ticket sales -lapun nuoli osoitti kadun toisella puolella olevan tavernan suuntaan, ja tavernan sisäänkäynnin yläpuolella olikin kyltti ”Speed Boat To Kalymnos, Info here”. Kalymnokselle menevä alus varmastkin pysähtyy myös Pserimoksella, ajattelin. Kysyn sieltä, niin asia selviää kaikkein nopeiten.
Kävelin tavernaan. Erittäin ynseän näköinen baarimikko heitti minuun katseen ja sanoi, ”Just a moment, I’m making coffee”.
Miehellä oli ilmeisesti huono aamu meneillään kun oli jo tähän aikaan päivästä huonotuulinen. Kello ei ollut edes yhtätoista.
Odotin. Miehen palatessa tiskin taakse kysyin Pserimoksen laivasta.
Mies vastasi:
”Look, my job is to make coffee, I don’t know about boats. You have to ask at the port”.
Katsoin miestä ja vilkaisin sitten oven yläpuolella olevaa ”Speed boats – Info here” -kylttiä. Osoitin kylttiä varovasti. ”Tuossa lukee, että täältä saisi tietoa Kalymnoksen laivoista”.
Mies menetti vähänkin kärsivällisyytensä. Hän näytti silminnähden ärtyneeltä.
”Look, I know about coffee, not boats. Go ask at the port”.
Jahas, asia selvä.
Mutta sataman lippukioskit olivat kiinni. Ne oletettavasti avautuisivat vasta hetkeä ennen päivän ensimmäisen laivan lähtöä.
Palasin isommalle lipputoimistolle tutkimaan aikatauluja. Kreikan kielinen osoittautui Pserimoksen aikatauluksi.
Yritin muistella mitä olivatkaan viikonpäivät kreikaksi, kiriaki ainakin oli sunnuntai mutta mikä olikaan tetarti… Lopulta kävelin takaisin epäystävällisen baarimikon tavernaan ja kysyin apua eräältä asiakkaalta.
Varmistui, että Pserimoksen laivayhteys kulki keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Mikäli ei halunnut yöpyä saarella, sunnuntai oli ainoa vaihtoehto; vain sunnuntaina kulki sekä aamu- että iltavuoro Pserimokselle.
Noniin. Vihdoin selvitetty!
Selvisi myös, että Mastiharista liikennöi kaksi laivayhtiötä, Anek ja Anem, joista Pserimoksella pysähtyy vain Anem.
Aikataulusta löysin osoitteen Anem-yhtiön nettisivulle. Kävin uteliaisuuttani katsomassa, mitä tietoa sivu antoi Pserimoksesta. Ihmettelin, ettei Google-haku ollut löytänyt Anem-yhtiön aikatauluja.
No: Anemin sivulla ei mainita Pserimosta sanallakaan. Yhtiön aikataulun mukaan alus liikennöi vain Kosin ja Kalymnoksen väliä.
Case closed.
Pserimoksen aikataulu oli kirjaimellisesti mahdollista saada selville vain hankkiutumalla henkilökohtaisesti Mastiharin satamaan. Tätä on Kreikka.
Mikä vastakohta.
Saapuessani Ikarian jälkeen naapurisaari-Fournille tuntui, kuin olisin tullut toiseen maailmaan. Uskomatonta, miten suuri ero voi olla kahden saaren tunnelmassa.
Fournin pääkatu lumoaa tunnelmallaan
Perinteistä kreikkalaista elämää vaaliva Fournin saaren pääkylä Fourni Korseon on suunnilleen kaikkea, mitä Ikarian Agios Kirykos ei ollut. Fourni on eloisa, idyllinen, avara, valoisa, ystävällinen ja upeana yllätysbonuksena kylästä löytyy koko Kreikan romanttisin katu. 😍
Fournilla näkee välittömästi, että kylästä pidetään huolta ja täällä ymmärretään estetiikan ja viihtyvyyden päälle. Kadut ovat puhtaita ja siistejä, talot hyvin kunnostettuja, kahvilat kutsuvia ja kaikkialla pursuaa kukkia.
Paikalliset vaikuttavat myös paljon ulospäinsuuntautuneemmilta ja sosiaalisemmilta kuin naapurisaarella. Ikarian pääkapungissa kahvilat olivat hiljaisia ja ulkona näki hyvin vähän ihmisiä. Fournilla kuppilat ovat täynnä kyläläisiä ja kaikkialta kuuluu naurua ja rupattelua.
Miniatyyrimaisella, itkettävän suloisella keskusaukiolla lapset leikkivät ja aikuiset juovat kahvia paikallisen leipomon puisissa pöydissä.
Kaiken lisäksi majapaikkani osoittautui ihanimmaksi, missä olen koskaan Kreikassa yöpynyt.
Voisin omistaa oman postauksen pelkästään tuolle vuokrahuoneistolle, herranjestas, miten viihtyisä ja upeasti laitettu paikka - jo pelkästään kämpän valaistukseen oli epäilemättä käytetty valaistus- ja sisustussuunnittelijaa. Mullekin kelpais kyseinen tyyppi tekemään valot mun kotiin! 🤩
Ikarian spookyn tunnelman jälkeen tuntui, kuin olisin Fournilla päässyt johonkin värejä, valoa ja positiivisuutta tulvivaan puutarhamaisen kylän muotoiseen parantolaan.
Tunsin täyttyväni ilosta ja hyvästä olosta. Apua miten ihana paikka!
Uudelle saarelle saapuessa ei koskaan voi ennalta tietää, miltä siellä tuntuu. Vaikka olisi katsonut kuinka paljon kuvia netistä. Fourni on minulle yksi upeimpia yllätyksiä, joita olen ikinä Kreikassa kohdannut.
Ja: saari ei ole yhtään turistillinen.
Joskus katsellessani turistillisemmilla saarilla kaikkia kauniita värejä, vastamaalattuja ikkunan karmeja ja strategisesti sijoitettuja kukkaruukkuja mietin, luodaankohan tämä "näyttämö" yksityiskohtineen lopulta suureksi osaksi turistien takia, jotta turistit saisivat täällä kauneuden elämyksiä ja haluaisivat palata. (Santorinin Oia on yksi kylän kokoinen esimerkki tällaisesta kehityksestä.)
Se mitä näin Ikarialla oli omiaan vahvistamaan tätä fiilistä; Agios Kirykos ja Therma ovat molemmat aika rapistuneita ja ränsistyneitä kyliä, eikä siellä millään tapaa tule tunnetta, että ympäristöstä haluttaisiin huolehtia viihtyvyyden näkökulmasta. Nämä paikat eivät ole turistillisia, joten ehkä paikalliset on vain, ”why bother”.
Fourni osoitti, ettei ajatukseni pitänyt paikkaansa. Fourni on Ikariaakin epäturistillisempi ja paljon pienempi, mutta täällä paikalliset pitävät huolta kotikylästään ja pitävät sen kauniina - itseään varten. ❤️
Harvassa kylässä olen nähnyt näin paljon istutuksia, kukkaruukkuja, kukkivia pensaita ja bougainvilleoita ryöpsähtelemässä joka kulmalla. Toki kevätkauden vehreyskin vielä toi lisänsä kasvillisuuden väriloistoon.
Ja entäs kylän pääkatu...! Se on romanttisuudessaan aivan ällistyttävä. Kaariksi taivutetut puut ovat silkkiäis- eli mulperipuita (- niistä muuten saa ihoa vaalentavaa kosmetiikan raaka-ainetta..! ;))
Kyllä vain mieli ja sielu lämpenee tällaisessa paikassa kävellessä. Tulee niin hyvä olo kun näkee ihmisten olevan ylpeitä kotiympäristönsä idyllistä ja vaalivan sitä.
Fourni on usean pienen saaren muodostama saariryhmä Samoksen ja Ikarian välissä. Isoimmat saaret ovat Thymena, Agios Minas ja pääsaari Fourni. Vain Thymena ja Fourni ovat asuttuja, ja kyliä on yhteensä kolme. Koko Fournin saarilla asuu 1320 asukasta, joista 1200 pääkylässä Fourni Korseonissa (puhekielessä vain Fourni).
Fournin pääelinkeino on kalastus, ja kesäisin tuloja tulee jonkin verran matkailusta. Saarella ei ole järjestäytynyttä turismia, mutta Fourni Korseonista löytyy useita vuokrahuoneistoja ja yksinkertaisia hotelleja.
Fournille pääsee Suomesta helpoiten ottamalla lomalennon Samokselle. Samoksen Karlovasista on useita viikottaisia laivayhteyksiä Fournille, matka kestää kaksi tuntia.
Toinen tapa on lentää Ateenaan ja ottaa Pireuksesta Pohjois-Egean saarille suuntaava lautta. Yhteyksiä on 2-3 viikossa ja matka Pireuksesta Fourniin kestää välietapeista riippuen 7-9 tuntia.
Kolmas vaihtoehto on lentää Rhodokselle. Rhodokselta on kesäkaudella yksi suora laivayhteys viikossa Fournille, tai sitten voi hankkiutua Rhodokselta Kosille, josta yhteyksiä on kesäisin 2-3 viikossa.
Tätä kirjoittaessani mun matka on jo jatkunut Samokselle.
Mutta Fournin vierailu ei todellakaan jäänyt viimeiseksi saarella. 🙏🏻❤️
*
P.S. Tuo keltainen ovi kuului yhdelle Fournin "naapureistani". Kuljin aina tästä ohi matkalla kylään ja ihastelin söpöjä kissoja; emo ja kaksi pentua. Erään kerran palatessani kylältä keltaovisen asunnon asukas, suunnilleen minun ikäiseni nainen, istui terassillaan. Tervehdimme toisiamme, niinkuin täällä Fournilla moni tervehtii vaikkei tuntisikaan vastaantulijaa, ja pysähdyin juttelemaan naiselle.
Kävi ilmi, että nainen on kotoisin Kreetalta ja muuttanut Fournille töiden perässä. Hän on ammatiltaan matematiikan opettaja. Nainen kutsui minut sisään kahville ja keitti meille vahvat kreikkalaiset kahvit - tiedättekö, sellaiset, jossa purut jäävät paksuna tahnana kupin pohjalle. (Hyvää, mutta erikoista!)
Juttelin kreetalaisen opettajan kanssa toista tuntia siinä kahvien ääressä. Nainen kertoi halunneensa töihin pienelle saarelle ja pieneen kouluun, ja niin hän päätyi Fournille. "Olen ikionnellinen, että Fournista tuli kotini", nainen sanoi. "Aina palatessani muilta saarilta ajattelen, olen onnekas, kun asun täällä!"
Juttelimme Kreikan kulttuurista, saarista, Fournin historiasta, Suomen hintatasosta ja kissoista. Kävi ilmi, että oven edessä asuva emokissa on katukissa, joka oli päättänyt tuoda pentunsa naisen luokse. Eräänä päivänä se vain oli naisen ovella juuri synnyttämiensä pentujen kanssa. Nainen on pitänyt kissoista siitä saakka huolta. Hän kertoi, että Samoksen ja Ikarian eläinsuojeluihmiset käyvät pari kertaa vuodessa steriloimassa kissoja Fournilla, mutta se ei tietenkään riitä estämään katukissapopulaatioiden lisääntymistä.
Kun tein lähtöä ja kerroin olevani menossa vielä kauppaan ostamaan aamiaistarvikkeita, nainen tarjosi minulle omia ruokiaan. "Mitä tarvitset? Leipää, munia? Minä voin antaa, niin ei tarvitse enää sen takia mennä kauppaan."
Kieltäydyin eleestä liikuttuneena.
Kreetalainen matematiikanopettaja kahveineen ja pelastamine kissoineen jää yhdeksi Fournin lämpimistä muistoista.
Saavuin eilen Ikarialle, ja runsaan vuorokauden jälkeen näyttää harmillisesti siltä, että vierailu jää kahteen yöhön.
Ikarian pääkaupunki Agios Kirykos
Ikaria on erittäin persoonallinen ja kiinnostava 8000 asukkaan saari. Se kuuluu Koillis-Egean saariryhmään, eli nyt olen jättänyt Dodekanesian taakseni.
Ikaria on tunnettu poikkeuksellisen pitkäikäisestä väestöstään, hitaasta elämäntyylistään (ja erikoisista ihmisistään, jos mun Ateenan ystäviltä kysyy) sekä omintakeisista Panagiria-juhlista. Panagiriat eli uskonnolliset juhlat ovat tärkeä osa kreikkalaista kulttuuria ja ne ovat suosittuja tapahtumia uskontoon tai elämänkatsomukseen katsomatta. Jokaisella yhteisöllä on hieman omansalaiset Panagiriat, Ikarialla hyvin tunnetut sellaiset.
Mitä pitkäikäisyyteen tulee, Ikaria on yksi maailman viidestä Blue Zone -vyöhykkeestä. Näiden alueiden asukkaita yhdistää keskimääräistä korkeampi elinikä, monet elävät yli 100-vuotiaiksi. Ikarian lisäksi maailman muita Blue Zone -alueita ovat Japanin Okinawa, Italian Sardinia, Costa Rican Nicoya sekä Yhdysvaltojen Loma Linda Kaliforniassa. Elämäntyyli näillä alueilla on terveellinen; syödään hyvää ravintoa, liikutaan paljon ja vaalitaan kiireettömyyttä. Blue Zone -alueiden ihmiset ovat vähemmän stressaantuneita.
Ehdin itse tutustua Ikarialla vain kahteen kylään, ja täytyy sanoa, vaikka hitaita arvoja arvostankin, että kylät olivat minun makuuni liiankin ”hitaita”.
Tai, hidas on ehkä väärä sana, parempi termi on: täällä ei oikein ole mitään tekemistä.
Tuntuu epäreilulta kirjoittaa näin Ikarian kaltaisesta saaresta, kun olen nähnyt vain pääkaupungin ja sen viereisen kylän, mutta tämä on rehellinen kokemukseni. Rakastan Kreikkaa, mutta silloin tällöin kohtaan myös paikkoja, joissa en viihdy. Selvästikään Ikarian Agios Kirykos ei ole minun paikkani.
Syy, miksi muu Ikaria jää tällä kertaa näkemättä, liittyy saaren kokoon ja julkiseen liikenteeseen. Olen aiemmissa Kreikka-jutuissa maininnut, kuinka harvinaista säännöllinen ja toimiva julkinen liikenne Kreikan saarilla lopulta on, eikä edes saaren koko anna osviittaa siitä, voiko saarella odottaa olevan bussiyhteyksiä. Tyypillisesti, mitä suurempi ja turistillisempi saari, sitä paremmat mahdollisuudet bussiyhteyksiin, mutta myös pienet saaret saattavat yllättää. Pikkuisella 500 asukkaan Tiloksella esimerkiksi kulkee kylien välillä (sähköinen!) bussi vuoden ympäri aamusta iltaan.
Ikarian saarella asuu 8000 ihmistä, mutta täällä ei ole julkista liikennettä kuin heinä- ja elokuussa. Ehkä myös kesäkuussa, mutta kukaan täällä ei osaa varmaksi sanoa, milloin bussi tarkalleen alkaa kulkea.
Pääkaupungissa ei ole bussiasemaa eikä -toimistoa josta asiaa voisi kysyä - ja jos olisi, toimisto olisi nyt kiinni koska on toukokuu, eikä aikatauluja myöskään löydä netistä. Ikarian matkailusivusto kehottaa ”tarkistamaan ajankohtaiset aikataulut paikan päällä kylissä”. Okei. :D Yllä näkyy viimeisin aikataulu.
Yhdessä matkatoimistossa minulle annettiin jonkun paikallisen bussikuskin puhelinnumero. "Soita ja kysy."
Suomalaisena on vaikea ymmärtää, että jossain voivat liikenneyhteydet olla näin epäselvät. (Vaikka Kreikassa olen tähän jo vuosien aikana tottunut...) Ehkä paikalliset itse vain jonain päivänä kesäisin huomaavat, että no niin, nyt bussi alkoi taas kulkea, kiva juttu, voidaan käyttää sitä :)
Ikaria on kooltaan niin suuri, että matka saaren toisen puolen kyliin vie yli tunnin, kaksikin. Taksimatka yhteen suuntaan maksaa alkaen 70€. Tämä ei ole vaihtoehto mun budjetille, joten Ikaria-kokemus jää harmillisesti tähän.
Tiedostan, että tätä ongelmaa ei olisi, jos ajaisin autoa. Auton vuokraus Ikarialla maksaisi vain noin 20€ vuorokausi. Mutta en aja.
Minulla on ajokortti, mutta oltuani yli kymmenen vuotta sitten auto-onnettomuudessa, ajovarmuuteni ei koskaan enää palannut. Pikku hiljaa lopetin ajamisen kokonaan. En ole ajanut nyt varmaan viiteen-kuuteen vuoteen, eikä vieras saari Kreikassa varmaankaan olisi oikea paikka palata ratin taakse.
Olen hyväksynyt sen, että joillain Kreikan saarilla paljon jää näkemättä, koska en aja. Se on mun matkailun rajoite.
Agios Kirykos. Ikarian pääkaupunki. Olen rehellinen ja sanon, että en tykännyt paikasta yhtään. Vaikkei kylässä ole mitään vikaa.
Saavuin tänne eilen neljän jälkeen iltapäivällä ja kun tänään heräsin ja tein aamukävelyn, tunsin, että haluan pois. Tiedän että kuulostan dramaattiselta, mutta minua melkein karmi.
En osaa selittää tätä mitenkään, nämä ovat näitä ihmisen ja paikan välisiä kemiajuttuja joille ei ole mitään järkevää selitystä.
Kun saavun uusiin paikkoihin, minulle tulee niistä nopeasti vahva tunne. Se voi olla positiivinen, se voi olla neutraali tai se voi olla negatiivinen. Vaikka Agios Kirykos on aika tavallinen ja joltain osin ihan sieväkin kreikkalainen kylä, jossa en pysty osoittamaan mitään ”pahaa”, mulle tulee täällä kylmä ja kolkko olo.
Kontrasti esimerkiksi Tiloksen sydämelliseen lämpöön on valtava. Parhaiten mun tunnetta kuvaa tämä: Tiloksella tuli välittömästi tervetullut ja syleilty olo, Ikarialla aivan päinvastainen. Tiloksella jokaisen vastaantulijan hyvä mieli tarttui, ja kaikkialla vallitsi sellainen yhteinen äänetön ”ihanaa olla täällä Tiloksella ja kiva kun säkin oot täällä!” -fiilis.
Ikarialla minulla on tunne, kuin koko rinteessä kohoava pääkaupunki olisi kääntänyt mulle selkänsä ja saari haluaisi vielä nostaa helmaansa niin, että putoan kapealta rantakaistaleelta mereen. Ihan oikeasti.
(Kuuluukohan tällaiset äärituntemukset Postafenin sivuvaikutuksiin..? 🙄 Nappasin Postafenin laivamatkalle koska oli kova tuuli ja aallokkoa…)
Minulla ei oikein ollut odotuksia, koska en ole koskaan edes jutellut kenenkään Ikarialla käyneen kanssa, mutta selvästi silti odotin muuta, mitä kohtasin. Ainakin asukasmäärä vaikuttaa aina odotuksiin.
Agios Kirykos on kreikkalaisten saarikylien mittapuulla todella iso kylä: siellä asuu 2400 ihmistä. Silti – kylän keskusta on pienempi kuin pikkuisella Chalkilla.
Agios Kirykosin keskusaukio
Kävi nopeasti ilmi, ettei täällä oikein voi tehdä minulle niin mieleisiä kyläkävelyjä, sillä Agios Kirykosissa voi kävellä vain noin 100 m pituisella pääaukiolla sekä sen takana kohoavilla kolmella kapealla kujalla. Näiden tuolla puolen on vain ylös rinnettä kapuavia jyrkkiä portaita, jotka vievät ihmisten koteihin.
Koska Agios Kirykos sijaitsee aivan meren rannassa jyrkällä vuorenrinteellä, ei aukioille tai kaduille jää paljon tilaa. Kylän ainoa aukio sijaitsee meren ja talojen väliin jäävällä kapealla maakaistaleella. Tällä aukiolla on kaikki kylän elämä – tai ainakin se sosiaalinen elämä, joka näyttäytyy matkailijalle.
Kylän tunnelmaan on ratkaisevasti (eikä välttämättä hyvällä tavalla) vaikuttanut se, että Agios Kirykosin ranta asfaltoitiin 90-luvun alussa. Ennen tässä oli pikkukiviranta kalastajaveneineen, nyt asfalttinen parkkipaikka.
Majapaikkani emännän äänensävystä tulkitsin, että tämä ei ollut kyläläisille ihan mieluisin muutos.
Agios Kirykosissa on paljon portaita
Rakastan kylähaahuilua ja esimerkiksi Chalkin taskukokoisessa Nimborion kylässä tällaiselle haahuilulle saattoi omistaa kaksi tai kolmekin päivää. Siellä riittää kujia ja katuja joita kävellä, sekä toinen toistaan kiehtovampia kulmia joita ihailla (ja valokuvata).
Kymmenkertaisesti suurempi Agios Kirykos on nähty alle 10 minuutissa. Täällä ei vain voi kävellä pidempään, ellei sitten halua lähteä kiipeämään portaita ihmisten kotioville, mutta se tuntuisi minusta tungettelevalle. Kylän rakenne on aivan erilainen kuin missään muualla Kreikassa, missä olen käynyt. Eikä se tee Agios Kirykosista tietenkään yhtään sen huonompaa kohdetta. Se ei vain ole kohde just mulle.
Aamiaiseen mennessä olin suorastaan ahdistunut. Nyt täytyy päästä kävelemään muualle tästä kylästä. Oli kuitenkin tehtävä vähän aikaa työjuttuja, ja purin lopulta kireää oloa myös pienellä jumpalla. (Liikunta on lääke suunnilleen kaikkeen – kuten on taas vahvistunut Silta Educationin valmennuksessakin.)
Therman pieni uimaranta
Lopulta lähdin kävelylle viereiseen Therman kylään, joka on tunnettu mereen pulppuavista kuumista terveyslähteistään.
Matkalla vastaan tuli koululuokka Yhdysvalloista, joka keskustelusta päätellen on Ikarialla tutustumassa saareen Blue Zone -näkökulmasta. Nuoret olivat juuri ottamassa ryhmäkuvaa kun kuljin ohi. ”Team Blue Zone, ok, smile!”
Therma osoittautui Agios Kirykosia sympaattisemmaksi, mutta jokseenkin nukkavieruksi kyläksi. Sijainti tavernojen renustamalla pienellä rannalla tekee Therman tunnelmasta heti rennomman kuin pääkaupungin asfaltoidusta viileydestä, eivätkä erään tavernan terassilla parhaillaan vietetyt lastenjuhlat ainakaan vähentäneet paikan söpöyttä. Täällä oli selvästi parempi tunnelämpötila kuin Agiosissa.
Tunsin hieman rauhoittuvani Thermassa, mutta lounaalla luin seuraavan kyläkohteeni hotellilta tulleen viestin, joka laski mielialaa.
Olin lähettänyt pohjois-rannikolla Artemistiksen kylässä sijaitsevaan kivan näköiseen hotelliin sähköpostia ja kysyin, millä keinolla pääsisin hotellille. (Tässä vaiheessa en vielä tiennyt julkisen liikenteen kohtaloa, sillä Agios Kirykosin majoittajani ei osannut sanoa busseista muuta kuin, että ”eivät ainakaan kulje viikonloppuisin”). Hotellilta tulleessa viestissä kerrottiin, että bussit eivät kulje ennen kesää, ja että taksimatka Artemistikseen maksaa 75€.
Se siitä sitten.
(Artemistis näyttää kuvissa todella viehättävältä, ja olin jo sieluni silmin nähnyt itseni istumassa siellä huomenna iltapäivällä. En vain pysty maksamaan 150€ päästäkseni yhteen kylään ja takaisin, se on enemmän kuin lentolippuni Suomesta Kreikkaan. Tämä on jo silkka periaatekysymys. Samalla hinnalla ostan kolme majoitusyötä toiselta saarelta.)
Palasin Agios Kirykosiin ja hyväksyin tappioni.
Katsoin huomisen laiva-aikataulut viereiselle Fournin saarelle. Ensimmäinen laiva lähtee 9.30, viimeinen 17.45.
Voi olla, että olen jo 9.30 matkalla seuraavalle saarelle.
Kaupallinen yhteistyö: Ruohonjuuri
Palataan taas hetkeksi kauneusaiheisiin :)
Olen viime vuosina tykästynyt yhä enemmän minimalistiseen ihonhoitoon, ja vaikka purkkihullu olenkin, oma rutiinini on kutistunut kutistumistaan. Viimeisin merkittävä muutos oli vaahtoputsarin tai yleisesti kaksospuhdistuksen poisjääminen ja korvautuminen pelkästään öljyputsarilla.
Rakastan öljyjä, seerumeita ja kasvovesiä ja minua viehättää niiden tarjoama hoidollinen kokonaisvaltaisuus sekä kustomoinnin mahdollisuus. Kaikkein riisutuimpaan ihonhoitoon riittää hyvä kosteuttava kasvovesi sekä kasvoöljy; voit säätää ravitsevuuden tason öljytippojen määrällä. Öljypohjaiset tuotteet ovat yksinkertaisesti erittäin tehokkaita sekä puhdistamaan että hoitamaan - ja samalla hellävaraisia.
Kotimaisen Pure Beautyn valikoima ja lähestymistapa nojaa vahvasti tähän yksinkertaisuuden periaatteeseen. Sarja koostuu vesi- ja öljypohjaisista ihonhoitotuotteista: öljyistä, balmeista, kasvovesistä ja seerumeista. Yksi voide on tuotu mukaan tarjoamaan vaihtoehto niille kuluttajille, jotka voiteista pitävät.
Tässä postauksessa esittelen Pure Beautyn uutuustuotteet sekä minimalistisen ihonhoitorutiinin omilla Pure Beautyn suosikkituotteillani.
Tämän keväään uutuuksia ovat Eye Serum sekä Bath & Shower Oil. Uutuudet sekä Omega Cleansing Balm kuuluvat Ruohiksen toukokuun tarjouksiin.
EYE SERUM ROLL-ON 15,99€ / 10 ml (norm. 19,99€)
Eye Serum tuo sarjaan viimein myös silmänympärystuotteen. Kevyt ja nestemäinen Eye Serum sisältää hyaluronihappoa, kofeiinia sekä antioksidanttista variksenmarjauutetta koivunmahlauutepohjassa. Se kosteuttaa ja napakoittaa ihoa, ja kuten ”ollaan opittu”, kofeiini on myös vahva, erittäin hyvä antioksidantti.
Pure Beauty Eye Serum sopii normaalille ja/tai turvotukseen taipuvaiselle silmänalusiholle yksinään tai kuivalle ja ikääntyneelle iholle silmänympärysvoiteen alle lisätuotteeksi. Tuote on erinomainen etenkin kesään! Säilytä Eye Serum jääkaapissa, ja saat bonuksena viilentävän lisävaikutuksen.
SHOWER & BATH OIL 18,40€ / 200 ml (norm. 22,95€)
Uutuus-suihkuöljy sopii kuin nenä päähän kuivalle iholle tai puhdistamaan vartalon iholta mineraaliaurinkovoide. 😍 Pure Beautyn vaahtoamaton suihkuöljy on teknologialtaan tismalleen samanlainen kuin kasvojen puhdistusöljyt, toki sillä erolla, että öljyt on valittu sopimaan erityisesti vartalolle.
Koostumuksesta löydämme rypsi- ja hamppuöljyä sekä ystävämme polyglyceryl-4 oleate-emulgaattorin, joka muuttaa öljyn maidoksi kosketuksissa veden kanssa, ja auttaa suihkuöljyä huuhtoutumaan iholta. Tuote ei jätä iholle yhtään öljyistä tunnetta.
Nourishing Shower & Bath Oil’issa on ihanan kesäinen, lämmin tuoksu, sellainen kevyesti trooppinen, mutta ei vahvasti makean kukkainen. Tykkään tästä tosi paljon!
Huomio: hyvin monet suihku- ja kylpyöljyinä markkinoitavat tuotteet lopulta kuitenkin sisältävät myös vaahtoavia ainesosia, mutta ei Pure Beautyn suihkuöljy. Tämä on 100% sitä mitä sanoo olevansa.
Tältä näyttää mun iholle sopiva minimalistinen ihonhoitorutiini Pure Beautyn tuotteilla:
Puhdistus: Omega Cleansing Balm
Vesikosteutus 1: Birch Sap Mist
Vesikosteutus 2: Hydra Booster -seerumi
Öljykosteutus: Glow Booster Oil
Silmänympärykset: Eye Serum (tähän päälle laittaisin itse vielä Pure Beautyn Antioxidant-voidetta, koska seerumi ei yksinään riitä mun kuivilla silmänympäryksillä)
Klassikkotuote: Karkkipäivää säännöllisesti lukevilta ei varmasti ole jäänyt huomaamatta rakkauteni Pure Beautyn Birch Sap Mist -kasvoveteen (22,95€ / 100 ml). Se on yksi parhaita kosteuttavia kasvovesiä jonka tunnen. En ole yksin tämän kokemuksen kanssa, ja Birch Sap Mististä onkin muodostunut yksi Pure Beautyn ikonisimmista tuotteista - kenties jopa se kaikkein fanitetuin. Tämä nousee jatkuvasti myös muiden ihonhoidon asiantuntijoiden suosituksiin.
Hydra Booster -hyaluronihapposeerumi (27,95€) on aivan älyttömän hyvä, ja hämmästelen, ettei tämä ole laajemmin tunnettu hyaluronihapposeerumeiden kentällä. Hintakin on edullinen. Pullossa on 250 mg hyaluronihappoa seuranaan kosteuttavia sokereita; inositolia ja sorbitolia sekä antioksidanttirikasta suomalaista kuusenkerkkäuutetta. Veden sijaan seerumissa on harvinainen appelsiinihydrolaattipohja - ei siis appelsiininkukka, vaan appelsiinin höyrytislauksessa syntyvää hedelmävettä. Sillä on raikastava vaikutus.
Pure Beautyn Hydra Booster tuntuu iholla ihanan raikkaalta ja kosteuttavalta, eikä jätä ihoa tahmeaksi. Seerumi on hajusteeton.
OMEGA CLEANSING BALM 19,99€ / 120 ml (norm. 26,95€)
Tammikuisen putsariöljyvertailuni aikaan tämä kaveri oli minulla vielä testaamatta, mutta tilanne on tämän jälkeen korjattu, ja olen kevään aikana tehnyt tuttavuutta Pure Beautyn mainion balmiputsarin kanssa.
Putsari sisältää auringonkukan-, mustaherukan- ja pellavansiemenöljyä sekä sokeripohjaisen emulgaattorin (sukroosipalmitaatti), joka muuttaa öljyn maidoksi veden vaikutuksesta. Koostumus sulaa iholle miellyttävästi eikä ole liian jäykkää kuten joissain balmiutsareissa. Hyvin miedossa tuoksussa on aistittavissa vaniljaa. Omega Cleansing Balm huuhtoutuu iholta erittäin hyvin eikä jätä rasvaista tunnetta.
Pure Beauty Glow Booster Oil ei toistaiseksi kuulu Ruohonjuuren valikoimaan, mutta sen tilalla voi käyttää ikääntyneellä iholla esimerkiksi Pure Beautyn Arganöljyä, kuivalla ja atooppisella iholla Arctic Treatment -öljyä ja rasvoittuvalla & sekaiholla Jojobaöljyä. Rasvoittuvalla iholla kasvovedeksi voi valita talintuotantoa tasapainottavan Berry Mist -kasvosuihkeen.
💡Vinkki: sekoita öljy kämmenellä yhteen Hydra Booster -seerumin kanssa, ja saat raikkaan "voiteen", joka imeytyy paljon nopeammin, kuin öljy yksinään. :) Ihosi saa samalla sekä öljyn että seerumin hyödyt, vailla öljyn imeytymisen odottelua. Vinkki, jota en väsy jakamaan, sillä se on vain NIIN hyvä. Olenpahan myhäillen huomannut, että nyt yhä useampi brändi kuten myös vaikuttaja on alkanut nostaa tätä vinkkiä. Se on yksinkertaisesti niin hyvä!
Jos kuitenkin rehellinen voidekoostumus on enemmän sinun juttusi, mikä on totta kai ok - ja voiteilla on myös omat etunsa! - kokeile Pure Beautyn Antioxidant-voidetta (27,95€ / 60 ml) viimeistelemään Pure Beauty -ihonhoitorituaali.
Kurkkaa kaikki Ruohonjuuren toukokuun tarjoukset verkosta, tai käy inspiroitumassa Ruohiksen myymälöissä.
Hei, tämä täytyy ehdottomasti jakaa: mun kotikaupunki Kuopio on toukokuussa saanut oman Ruohonjuuren! 🤩 Kuopion Ruohis löytyy Matkuksen kauppakeskuksesta.
"Hyvää lomaa!" saan kuulla käytännössä aina, kun lähden Kreikkaan.
Mutta olenko mä lomalla?
En oikeastaan. Tai lyhyesti: en.
Päätyöni on sisällöntuottaja, ja tätä työtä, kuten montaa muutakin, voi tehdä etänä. Yksinyrittäjänä työaikatauluaan voi muutenkin rukata itselleen sopivalla tavalla. Työni antaa monia vapauksia, mutta en oikeastaan pysty pitämään sen enempää kunnon lomaa kuin palkansaajat.
Sen jälkeen kun 10 vuotta sitten ryhdyin yrittäjäksi, olen pitänyt oikean neljän viikon mittaisen loman vasta kahtena viime kesänä. Kahdeksan vuoden aikana en pitänyt yhtäkään täyttä viikkoa lomaa, vuoteen mahtui joitakin yksittäisiä töistä vapaita päiviä. Tuohon aikaan tein yritykseni ulkopuolella vielä muitakin töitä, vietin esimerkiksi kesälomani kesätöissä vanhassa työpaikassani Ahvenanmaalla (😅).
(Jaa että miksi uuvuinkaan..?)
Toki Kreikkaan matkustaessa pyrin keventämään - ja kevennänkin - työkalenteriani, mutta lomapäiviä en voi pitää. Teen töitä joka päivä. Useimmiten viikonloppuisinkin. Yrittäjät tietävät, että aniharvoin omasta yrityksestään tulee pidettyä täysin puhtaita 0 h-päiviä. Somessa tai blogissani tämä ei näy - omia kaupallisia yhteistöitä lukuunottamatta, tietysti. Seuraajilleni ulos päin näkyvien töiden lisäksi teen sisällöntuotantoa ja konsultaatiota Transmerille, kirjoitan raportteja ja pidän palavereita asiakkaitteni kanssa, kirjoitan asiantuntija-artikkeleita asiakkaiden kanaviin ja käsittelen valtavia määriä kuvia.
Työpäiväni Kreikassa eivät monelta osin eroa millään tavalla työpäivistäni kotitoimistolla. Maisema vain on erilainen. ❤️ Ja teen lyhempää päivää.
Ainoa merkittävä ero normaaliin työhöni on se, että en tee "purkkikuvauksia", kuten asian hellästi ilmaisen. ☺️ Normaaliin työviikkooni kuuluu poikkeuksetta paljon kuvaustyötä: kuvausrekvisiitan hankintaa, oikean valon kyttäämistä, välillä kuvauslokaatioiden etsintää sekä todella, todella paljon valokuvaamista.
Kun lähden pidemmäksi aikaa reissuun, kuvaan kaikki kyseisen kuukauden yhteistöiden tai omien kosmetiikkasisältöjeni tuotteet etukäteen. Materiaali kulkee mukana.
.
Olen kokenut toisenkinlaisen ajan. Yhtä lailla myös silloin olin joka päivä töissä, mutta sain kuukausipalkkaa siitä, että kirjoitin blogia. Minulla ei ollut käytännössä asiakkaita tai toimeksiantajia. Olin monta vuotta palkallinen ammattibloggaaja.
Se oli aikaa, kun saatoin lähteä Kreikkaan vaikka kahdeksaksi viikoksi ja kirjoittaa mistä tahansa. Kirjoitin melkein joka päivä Kreikasta. Näiden vuosien aikana syntyi pohja matkasisällöilleni, joista tuli omalla tavallaan blogini tärkeä jalka. Tulen aina olemaan häkeltyneen kiitollinen siitä, että minulla oli mahdollisuus tehdä niin. Se on ehkä suurimpia lahjoja, joita olen ammatillisesti saanut.
...Juuri voideltu hyperpigmentaatioalue...
Olen joskus kertonutkin, että tulen kirjoittajaperheestä ja isäni oli kirjailija ja runoilija. Olen rakastanut kirjoittamista jo ennen kuin osasin kirjoittaa (sanelin kertomuksia äidille ja isälle, ja heidän piti kirjoittaa ne ylös.) Halusin pienenä olla kuin isäni, minustakin piti tulla kirjailija.
Lisäksi murrosikäisestä saakka halusin töihin matkatoimistoon. Halusin ylipäänsä jollain tavalla olla tekemisissä matkailun kanssa.
Kirjailijan lahjakkuutta en saanut, mutta yhtä kaikki päädyin muutaman mutkan kautta elättämään itseni kirjoittamalla. Onnekkaana sattumana synnyin blogisukupolveen. Tällaisellekin kirjoittamiselle on (ollut) tilauksensa. Kaikista ei tarvitse tulla kirjailijoita, copywritereita tai journalisteja, ja silti voi kirjoittaa työkseen. 💖
En enää voi lähteä Kreikkaan vain kirjoittamaan Kreikasta. Mutta voin lähteä tänne, ja tehdä töitä täällä.
Sekin on etuoikeus josta olen kiitollinen.
Olen saapunut Tiloksen saarelle.
Mietittyäni eilisen, mikä täällä tuntuu niin tutulta, tajusin lopulta mistä tunne kumpusi: maisemat tuovat vahvasti mieleen Amorgoksen, ja täällä Livadian alueella aivan erityisesti Egialin kylän.
Vuoristoinen maisema yhdistettynä pieneen valkotaloiseen kylään sekä vuoren rinteessä kohoava maisemahotelli bougainvilleoineen muistuttavat Egialia. Ylipäänsä: tunnelma on erehdyttävästi Kykladinen.
Livadian kylä itsessään on lähemmällä tarkastelulla hyvin moderni, eikä siinä mielessä muistuta Kykladien saarten perinteisiä kyliä, mutta talojen valkoisuus luo mielleyhtymän Kykladeihin.
Halusin Tiloksella varata majoituksen parhailla näköaloilla, tällainen maisemamatkailija kun olen. Taustatyö kertoi parhaiden näköalojen avautuvan Ilidi Rock -hotellista, enkä pettynyt.
En varausta tehdessäni tajunnut assosiaatiota Amorgoksen Aegialis-hotelliin, mutta paikan päällä hoksasin, että Ilidi Rockissa on paljon samaa kuin ultimaattisiin majapaikkasuosikkeihin kuuluvassa Aegialiksessa. Ilidi on tasoltaan ja palveluiltaan arkisempi, mutta tyyli on kykladinen ja sijainti rinteessä kera kauniin näköalan Livadian lahdelle, tuo mieleen Egialin ja Aegialis-hotellin.
Tämä kykladinen kokemus keskellä Dodekanesiaa tuli odottamattomana mutta miellyttävänä yllätyksenä. :)
Livadian kylä on esteettisesti täysi vastakohta naapurisaari Chalkin idyllille. Moderneine taloineen, leveine katuineen sekä kauppoineen kylässä on jopa urbaani fiilis. Livadiassa on jopa pankki :) Livadia onkin "uusi" asutusalue, ja kehittyi toisen maailmansodan jälkeen paikallisten hylättyä ylhäällä sijaitsevan vanhan Mikro Horion kylän ja muuttaessa alas satamaan.
Minusta Livadia ei ole erityisen sievä, mutta mukava tunnelma täällä on, se tarttuu heti. ❤️ Toisaalta, netin kuvat eivät mielestäni tee Livadialle oikeutta, ja kylä osoittautui itse asiassa sympaattisemmaksi kuin internetin kuvasato oli antanut ymmärtää.
Kun lukee kävijöiden kokemuksia Tiloksesta, ystävällisyys sekä vierailijat osaksi ottava mentaliteetti nousevat saaren vahvoiksi valteiksi. Tiloslaisia kuvaillaan aivan erityisen sydämellisiksi ja vieraanvaraisiksi. Itsekin sain tämän kokea heti kättelyssä: hotellini omistajaperheen tytär piti minusta etänä huolta jo ennen kuin olin saapunut perille.
Kovan tuulen vuoksi osa laivavuoroista Chalkilta Rhodokselle oli lauantaina peruttu, enkä saanut selvitettyä, mikä oli Tiloksen laivan kohtalo. Laivayhtiön puhelinnumerossa ei kukaan vastannut, ja laitoin lopulta Tiloksen hotellille viestiä, että en ehkä pääsekään perille sinä iltana. Omistajaperheen tytär, Maria, otti asiakseen itse selvittää laivojen tilanteen, ja piti minut tekstiviestein ajan tasalla, lähetellen rauhoittavia viestejä koko iltapäivän. Kun laivani lopulta saapui pimeän laskeuduttua yli tunnin myöhässä Tiloksen satamaan, Maria oli minua vastassa, toivotti lämpimästi tervetulleeksi saarelle ja ajoi minut hotelliin.
Luonto ja erinomaiset vaellusmahdollisuudet ovat toinen valtti. Olin kuullut, että Tiloksella on hienoja patikkapolkuja, mutta paikan päällä selvisi, että Tilos on todellinen patikkamatkailijoiden kohde jonne tullaan varta vasten vaeltamaan. Olen törmännyt saarella yhden päivän aikana jo lukuisiin vaellusryhmiin.
Ja patikoinnista puheen ollen... päästään eiliseen vuohi-insidenttiin.
Tämä on varmaan kummallinen asia jakaa blogissa, mutta jaanpa kuitenkin. Tällaiset kokemukset ovat yhtä lailla osa matkamuistoja kuin kauniit maisemat ja tavernaruoat.
Päätin eilen myöhään iltapäivällä vielä lähteä vaellusreitille, joka veisi vuoren rinnettä Lethran rannalle ja sieltä Mikro Horion hylätyn kylän kautta takaisin Livadiaan. Päivällä sää oli niin kuuma, että olisi ollut pientä tuskaa patikoida varjottomalla vuoren rinteellä, mutta viiden aikaan sää oli mitä miellyttävin patikkaretkelle.
Lähdin iloisin mielin kulkemaan polkua.
Maisemat olivat huikeita, ja siinä kävellessä mun päässä lopulta avautui Tilos vs. Amorgos -assosiaatio. Kreikassa on paljon vuoristoisia saaria, mutta nämä näkymät kieltämättä toivat mieleen patikkaretkeni Amorgoksella.
Vuoren rinteillä oli paljon vuohia. Ne ovat söpöjä ja niiden taitavaa liikkumista jyrkillä kallioilla on mielenkiintoista seurata.
Ollessamme toissa viikolla Symillä, saimme kuulla autonkuljettajaltamme, että vuoriston villit vuohet saattavat olla äkäisiä. Toisin kuin kylissä elävät kesymmät vuohet, jotka jopa tykkäävät paijailusta, vuorilla elävät vuohet eivät ole ihmisrakkaita. Kuljettaja neuvoi meitä olemaan lähestymättä vuohia, vaikka ne kuinka näyttävät söpöiltä. Ohje oli epäilemättä suunnattu erityisesti seurueen 4-vuotiaalle, joka oli aivan haltioissaan vuohista. "They can be angry", kuljettaja sanoi.
Ihmisen lähestyessä villivuohet käytännössä aina pinkaisevat nopeasti tiehensä, enkä ole koskaan kokenut vuohia uhkaavina. Ei niitä pääse edes lähelle, koska ovat niin säikkyjä. Siksi hämmästyin näkyä, joka yhtäkkiä odotti minua lähestyessäni Tiloksen patikkareitin korkeinta kohtaa, juuri ennen kuin polku lähtisi laskeutumaan alas Lethran rannalle.
Keskellä polkua seisoi musta vuohipukki, eikä se näyttänyt olevan aikeissa liikahtaa mihinkään. Se tuijotti minua hievahtamatta. Jatkoin kävelemistä, mutta vuohi pysyi paikoillaan. Pysähdyin. Mitä ihmettä... mitä tässä nyt tapahtuu?
Katsoimme vuohen kanssa toisiamme. Otin askeleen eteenpäin, vuohi ei liikkunut sijoiltaan.
Tunsin, kuinka pulssini alkoi kohota. Miksi vuohi tuijotti minua eikä lähtenyt pois? Sen pitkät sarvet eivät todellakaan näyttäneet asialta, jonka kanssa halusin tehdä lähempää tuttavuutta. Vuohen katse näytti lähes haastavalta. "No, uskallatkos tulla tästä? Häh?"
Peräännyin ja lähdin kävelemään pois päin. Ajattelin, että vuohi lähtee kohta. Odottaisin etäämpänä.
Jäin odottamaan. Vuohi lähti kuin lähtikin hetken kuluttua liikkeelle, ja taivalsi laiskasti polkua sinne, minne minäkin olin menossa. Pian se katosi rinteen taakse polun kaartuessa alaspäin.
Odotin vielä hetken, ja lähdin sitten varovasti jatkamaan ylöspäin. Pääsin polun ylimpään kohtaan, vuohta ei näkynyt, huojennus. Paitsi - tuossahan se olikin! Vuohi seisoi ihan polun vieressä, osittain ison kivenjärkäleen peittämänä, vain kolmen metrin päässä minusta. Se katsoi minua tiiviisti, ja olin kuulevinani ikäänkuin matalaa kurkkuääntä. Tai sitten se oli mielikuvitukseni.
Vuohen tuijotus oli kuitenkin täyttä totta, ja yhtäkkiä tunsin alkukantaisen pakokauhun täyttävän minut. Vuohi käyttäytyi todella epätavallisesti, enkä halunnut jäädä ottamaan selvää, mitä tapahtuu, jos kylmän viileästi kävelisin sen ohi. Kaikki muut vuohet olivat kirmanneet tiehensä välittömästi minut havaitessaan - miksi tämä kaveri jäi haastamaan minua?
Tajusin, että minua rehellisesti pelotti ja halusin pois. Symin kuljettajan sanat kareilivat mielessäni. They can be angry, stay away. Samalla minua harmitti ja olin melkein vihainen. Millä oikeudella vuohi tuli pilaamaan mun ihanan kävelyretken? Eikö se olisi vain voinut juosta karkuun muiden kollegojensa tavoin?
Käännyin hitaasti pois päin ja lähdin kävelemään polkua takaisin. Pian vuohi katosi näköpiiristäni.
Harkitsin hetken, jäisinkö vielä odottamaan uutta yritystä, mutta tajusin, että kello oli liian paljon. En ehtisi todennäköisesti enää kävellä koko reittiä ennen auringonlaskua, enkä halunnut kävellä takaisin hämärässä, puhumattakaan pimeässä.
Kylää kohti kävellessä keho alkoi vapautua säikähdyksen kiristävästä tunteesta ja tilalle tuli hämmennys. Miksi en vain kulkenut vuohen ohi? Mikä mua vaivaa? Tästähän patikoi päivittäin varmasti kymmeniä ihmisiä, kyllä kai vuohet ovat täysin tottuneet siihen.
Mutta siinä kävellessäni tiesin, että en ikimaailmassa olisi uskaltanut ohittaa vuohea. Olin melkein jähmettynyt paikoilleni, en olisi päässyt ohi.
Tilanne palautti mieleeni kerrat, kun en Santorinilla - tai muuallakaan - ole uskaltanut ohittaa kapealla tiellä poikittain seisovia aaseja, ja olen joutunut muuttamaan koko kävelyreittini. Kärsin täysin irrationaalisesta pelosta hevoseläimiä kohtaan. Kauempaa ne ovat suloisia, mutta lähietäisyys saa mut heti varuilleni, ja hevoseläimen ohittaminen takaa on minulle käytännössä mahdottomuus. Olen kirjoittanut aiheesta Santorinin matkalla seitsemän vuotta sitten.
Eilinen välikohtaus oli yksi ilmentymä siitä pelosta. En vain ole ennen joutunut tilanteeseen, jossa olisi selvinnyt, että pelkään myös vuohia.
Pääsin tähän saakka...
Tiedättekö miten kreisiltä tuntuu, kun tajuaa, että pelko on täysin absurdi eikä sille ole mitään syytä (yksikään aasi, vuohi tai hevonen ei ole tehnyt mulle mitään pahaa), mutta ei vain pysty karistamaan tunnetta?
Olin samalla hämmentynyt ja kiukkuinen. Asiat, joita en hallitse, saavat minut tuntemaan avuttomuutta, ja avuttomuus saa minut noloksi ja kiukkuiseksi.
Kysyin Marialta, voivatko vuohet Tiloksella hyökätä ihmisten kimppuun. Maria puhkesi spontaaniin nauruun. "That would be the first time!" hän sanoi.
No. Mun täytyy yrittää kulkea polku vielä uudestaan. Mutta pakko myöntää: jos taas kohtaisin vuohen joka blokkaa mun tien, en todennäköisesti edelleenkään pystyisi ohittamaan. Ehkä porukassa, kyllä, mutta en yksin.
(Samaistuuko kukaan, vai onko tämä ihan hullua?)
Nyt on Dodekanesian kauneimpien pastellitalosaarten kolmas vihdoin koettu: ystävällinen Chalki.
Olen viettänyt Chalkilla neljä päivää ja löytänyt saaren, jollaista en ole ennen Kreikassa kohdannut. Tai sanotaan näin: saari on matkailullisesti jotain, jollaista en ole aiemmin kohdannut.
Chalki on pikkuinen yhden kylän saari Rhodoksen länsipuolella. Saarella asuu ympärivuotisesti noin 200 ihmistä. Tyylillisesti Chalki kuuluu samaan neoklassiseen perheeseen kuvankauniiden Symin ja Kastellorizon kanssa, ihastuttaen vierailijat ällistyttävän suloisilla, huolellisesti kunnostetuilla värikkäillä taloillaan. Millään muilla Kreikan saarilla ei törmää tämän näköisiin kyliin, ainakaan uusklassinen tyylisuuntaus ei ole missään muualla yhtä johdonmukainen ja kokonaisvaltainen.
Nämä saaret eivät tarjoa lomatekemistä uimarantojen ystäville tai yöelämässä ja vauhdikkaissa harrastuksissa viihtyville, mutta ovat esteetikon, hidasta oleilua arvostavan ja kyläfiilistelijän paratiisi.
Nyt kun olen vieraillut kaikilla kolmella kauneudestaan kuululla saarella, tiivistäisin niiden olemuksen näin:
Symi - vilkkain, kosmopoliittinen, tunnetuin, Kreikan klassikko. Sopii kaikille. Eittämättä Kreikan kuvauksellisin satama.
Kastellorizo - eksklusiivinen, tyylikäs, romanttinen, omanarvontuntoinen, saarista rauhallisin ja vähiten turistillinen. Mielestäni Kreikan idyllisin saari.
Chalki - ystävällinen, rento, vaatimaton, uskollisten kävijöiden saari. Englanniksi käyttäisin Chalkista sanaa tranquil.
Chalkin ainoan kylän nimi on Emborios, tai paikallisten suussa Nimborio. Nimborio on sievä kuin karamelli, ja rantakatu tavernoineen houkuttelee nauttimaan idyllisestä näköalasta hyvän ruoan tai juoman äärellä. Vain 50 minuutin laivamatkan päässä sijaitsevan Rhodoksen siluetti piirtyy horisontissa.
Kylän maamerkki on Agios Nikolaoksen kirkon kellotorni (näkyy kuvassa). Siro ja kaunis torni on Dodekanesian saarten korkein.
Chalkin Kastro
Saaren vanha, sittemmin hylätty pääkylä Chorio sijaitsee parin kilometrin päässä Nimboriosta korkean kukkulan (vai liekö se jo vuori..?) rinteessä. Choriosta ovat tänä päivänä enää jäljellä rauniot.
Chorion yllä kohoaa Kreikan kenties korkeimmalla sijaitseva linnoitus, Kastro, josta avautuvat henkeäsalpaavat maisemat. Jyrkkää rinnettä siksakkaava kivinen patikkapolku tänne vaatii hyvät kengät ja korkean paikan toleranssia sekä hyvää kuntoakin, mutta vaivannäkö palkitaan. Chalkin linnoituksen historia ulottuu antiikin aikaan 400 eaa, mutta nyt näkyvissä olevat linnamaiset rakenteet ovat keskiajalta Johanniittain ritarien ajalta.
Chalkilla on muutamia lyhyehköjä patikkareittejä, joista melkein kaikki tosin kulkevat pääosin ei-niin-inspiroivaa sementoitua maantietä pitkin. Pisin reitti kulkee Nimboriosta ylös vuorille Agios Ioanniksen luostarille, tämä reitti on suuntaansa noin 2 h. Reitti Nimboriosta Kastrolle vei noin tunnin, alaspäin matka taittuu nopeammin.
Kuvan tuulimyllyille vie kylästä helppo kävelyreitti loivaa tietä pitkin, tämän viehättävän näköalan saavuttaminen ei vaadi kovaa kuntoa tai pitkää hikistä patikkaa. :)
Kohtasin tuulimyllyillä brittipariskunnan, joka on lomaillut Chalkilla 30 vuoden ajan. "Emme koskaan väsy tähän maisemaan", he sanoivat. En epäile yhtään.
Chalki on pinnanmuodoltaan vuoristoinen ja luonto on karua. Puuttomat vuorten rinteet luovat maisemasta jylhän ja samalla karun. Chalkilla ei ole mainittavan upeita hiekkarantoja eikä tunnettuja nähtävyyksiä.
Mitä Chalkilla sitten voi tehdä?
Samaa, mitä Symillä ja Kastellorizossa, eli nauttia viehättävästä kylätunnelmasta ja lepuuttaa silmiään kauniissa maisemassa. ❤️ Ja ottaa iisisti.
Yöelämää Chalkilla ei ole, eikä paljon shoppailumahdollisuuksiakaan. Muutama matkamuistomyymälä löytyy, mutta vierailuni aikaan toukokuun alkupuoliskolla vain kaksi niistä oli auki. Saarella ei ole pankkia, mutta yksi pankkiautomaatti löytyy. Kortti toimii täälläkin lähes kaikkialla, korttimaksujen yleistyminen on muuten yksi edistyneimpiä muutoksia Kreikan saarilla viimeisen 5-6 vuoden aikana. Kymmenen vuotta sitten aniharva paikka otti vastaan kortteja ja aina piti kantaa mukana käteistä.
Nimborion katuja vaellellessa yksi asia käy pian selväksi - useampi kuin joka toinen talo on villa eli matkailijoille vuokrattava lomahuoneisto. Katseltuani taloja nyt neljä päivää arvioisin, että jopa 70-80% kylän rakennuksista on lomahuoneistoja.
Havainto hätkähdytti. Lomahuoneistoissa ei tietenkään ole mitään pahaa, päin vastoin, on hienoa, että pieni saari saa elinkeinonsa matkailijoista ja matkailun turvin pystytään turvaamaan saarelaisille hyvä elämä ja tarvittavat palvelut. (Ilman matkailijoita Chalkin kokoiset saaret näivettyisivät pois.)
Hätkähdyttävää oli lomahuoneistojen määrä suhteessa paikallisten koteihin. Villoja on jopa niin paljon, että tulee tunne, kuin koko Nimborio olisi yhtä suurta lomakylää ja kourallinen paikallisia asuu siellä täällä resortin keskellä. Ainoastaan Santorinin kuuluisimmissa kylissä olen kohdannut saman ilmiön, mutta Santorini on Santorini. Pikkuisella Chalkilla en olisi odottanut tällaista.
Toki matkailijat täyttävät Chalkin vain kesäkuusta syyskuuhun, ja muun osan vuodesta suurin osa kylästä on tyhjä. Vielä toukokuussakin paikallisia on enemmän kuin vierailijoita, mutta kesäkuussa kaikki muuttuu ja heinä-elokuussa saari on tupaten täynnä.
Voi siis sanoa, että tuntemattomuudestaan ja matalasta profiilistaan huolimatta Chalki on kokoonsa nähden todella turistillinen. Turismi täällä vain on aivan erilaista kuin tyypillisesti turistillisina pidetyissä kohteissa.
Chalkille saapuvat vierailijat etsivät äärimmäistä rauhaa ja haluavat lomallaan istua villansa terassilla lukemassa kirjaa ja käydä rantakadun tavernassa syömässä hyvin. Ja kenties välillä pulahtaa uimatikkailta mereen vilvoittelemaan. He eivät etsi nähtävyyksiä, shoppailtavaa tai tanssiravintoloita. Täällä käy joogaryhmiä ja maalauskurssilaisia. Saapuessani tiistaina näin rantakadulla ryhmän keski-ikäisiä brittejä levittelemässä kahvilan pöydille ja tuoleille akvarellejaan. Yleisesti ottaen saarella lomailevien keski-ikä on jossain 50 tuolla puolen.
Täällä vaalitaan verkkaisuutta.
Agios Nikolaos -kirkon kellotornilta kylän uloimpaan reunaan saakka on alue, joka on lähes kokonaan täynnä brittiläisen Nissia Holidaysin omistuksessa olevia lomataloja. Tämä alue aivan erityisesti tuntuu omalta resortiltaan. Mutta aika ihanalta sellaiselta..!
Täällä kävellessä pystyn kyllä helposti näkemään itsenikin Nissia-villan terassilla kukkaistutusten keskellä siemailemassa aamukahvia ja katselemassa turkoosia merta... Yksi tällainen lomahuoneiston terassilta näkymä avautuu yllä olevassa kuvassa. Kyllä kelpaa lomailla.
Aretanassan terassilla loikoillaan auringossa. Uimatikkailta pääsee mereen.
Kylän toista päätyä puolestaan hallitsee saaren ainoa hotelli, Aretanassa.
Aretanassa vastaa niin sijainniltaan kuin tyyliltään Kastellorizon Megisti-hotellia, jossa majoituin viime lokakuussa. Saattaa olla, että ensi kerralla kun vierailen Chalkilla majoitun Aretanassa'ssa, tällainen näköalahaukka kun olen. (Eikä mulla todellakaan ole mitään terassejakaan vastaan... 😍)
Oma villa-majoitukseni Villa Klytia oli kyllä äärimmäisen mukava, ja selvästi Chalkin huoneistomajoituksen taso on keskimääräistä tasokkaampaa, mutta huoneeni oli vailla näköalaa.
Pondamos Beach
Chalkin rannat ovat vaatimattomia verrattuna Kreikan tunnettuihin rantalomakohteisiin, mutta tilanne on huomattavasti parempi kuin Symillä ja Kastellorizossa. (Kastellorizossa ei ole rantoja lainkaan! Uimaan mennään laitureilta.)
Chalkin tunnetuin ranta Pondamos sijaitsee noin kilometrin päässä Nimboriosta, ja sinne pääsee kylän läpi vievää pääkatua pitkin suoraan satamasta. Pondamoksen ranta on sekoitus hiekkaa ja pikkukiveä.
Pondamoksen rannalla on kaikki palvelut aurinkotuoleista mukavaan rantabaariin ja -tavernaan, ja onpa Nick's Tavernassa myös vuokrahuoneita.
Toinen kylää lähellä sijaitseva ranta on Ftenagia. Täällä vesi on aivan erityisen kirkasta ja turkoosia. Rantafasiliteetit ovat vaatimattomammat kuin Pondamoksella (esim. aurinkotuolit ovat jo eläkeiässä), mutta myös täältä löytyy mukava rantataverna sekä vuokrahuoneita.
MITEN CHALKILLE PÄÄSEE?
Lähin satama on Skala Kamirou Rhodoksella, josta muutaman laivayhtiön pienet yhteysalukset liikennöivät Chalkille kahdesti päivässä (talviaikaan harvemmin). Matka-aika on 40-50 minuuttia.
Rhodoksen pääkaupungista Chalkille pääsee isompien laivayhtiöiden reittiliikenteellä. Matka-aika on hieman pidempi, esimerkiksi Blue Star Ferriesillä 1 h 50 min. Reittiliikenteen yhteyksiä ei mene joka päivä.
Jos sinulla ei ole Rhodoksella omaa autoa käytössä, tai et halua maksaa pitkästä taksimatkasta, on helpompaa ottaa laiva Chalkille pääkaupungista. Skala Kamirou'hun ei ole kaupungista laiva-aikatauluihin ajoitettua bussiyhteyttä.
Rhodos Townista pääsee Chalkille kesäisin myös päiväretkelle pienillä retkialuksilla.
(Ateenastakin toki pääsee laivalla, mutta matka Pireuksesta kestää nopeimmillaan 17 tuntia. Jos tänne päin halajaa Ateenan suunnasta, on nopeinta ja itse asiassa halvintakin lentää Rhodokselle, ja lähteä sieltä hypähtelemään Dodekanesian saarille. :))
Mitäs sanotte Chalkista? Olisiko tällainen leppoisa saari sun tyylinen paikka lomailla? :)
Kaupallinen yhteistyö: Dermosil
Esittelyyn pääsevät tänään valitut palat Dermosilin tämän kesän uutuuksista ja sesonkituotteista :)
Kesän tuotteista etenkin aurinkovoiteet ovat itselleni ajankohtaisia, sillä kumpikin Dermosilin uudistuneista aurinkovoiteista lähti mukaani Kreikkaan. ☀️🇬🇷
Aloitetaan niistä, kun ovat tätäkin kirjoittaessa konkreettisesti ihollani :)
Aiemmassa matkakosmetiikkapostauksessani kerroin ottavani mukaan vain Dermosilin vartaloaurinkovoiteen, jonka siirsin 100-millin Go-pusseihin. Vartaloaurinkovoide on 150 ml pakkauksessa, joten en voinut ottaa sitä sellaisenaan käsimatkatavaraan.
Päivää ennen matkaan lähtöä tajusin, että menomatkalla mulla on hyödynnettävänä enemmänikin kosmetiikka-kiintiötä, sillä meitähän oli viiden hengen porukka ja mm. 4-vuotiaan matkustajan neste-kiintiö täysin vapaana! 😄 Niinpä sujautin mukaan vielä lisää nestemäisiä tuotteita, kuten Dermosilin kasvoaurinkovoiteen.
SENSITIVE-AURINKOVOIDE VARTALOLLE SPF 30 14,90€ / 150 ml
SENSITIVE-AURINKOVOIDE KASVOILLE SPF 25 10,90€ / 50 ml
Dermosilin aurinkovoiteet ovat käyneet läpi täyden päivityksen ja entistä ehommat koostumukset ovat saaneet Allergia, Iho- ja Astmaliiton tunnuksen. Uudistuksen myötä aurinkovoiteet siirtyvät herkän ihon Sensitive-linjaan. Dermosilin aurinkovoiteet ovat hajusteettomia.
Vaikka olen tykännyt Dermosilin aiemmistakin aurinkovoiteista, pakko myöntää, että uudistuneet voidekoostumukset levittyvät vielä huiman paljon paremmin kuin aiemmat. Edellisessä SPF 30 -tason voiteessa oli aistittavissa ihan pientä jähmeyttä, uudet koostumukset ovat notkeita kuin mitkä. 😍 Ne tuntuvat iholla kosteusvoiteen-omaisilta, etenkin SPF 30-vartalovoide, jonka ihotuntumaa on ollut helpompi fiilistellä kun sitä levitetään isommalle alueelle. Näitä on todella miellyttävä käyttää! Vahva suositus!
(Etenkin kun.... näinhän se homma lopulta menee, että miellyttävän tuntuista ja helposti levittyvää aurinkovoidetta tulee myös käytettyä - ja levitettyä asianmukainen määrä. Käytetty aurinkovoide on paras aurinkovoide 👍 Epämiellyttäviä voiteita tulemme levittäneeksi liian vähän, tai emme laita niitä ollenkaan. Ei hyvä.)
UV-FILTTERIT
Dermosilin aurinkovoiteissa käytetään neljää UV-filtteriä, joista kolme on uuden sukupolven erittäin fotostabiileja suodattimia tarjoten laajan kirjon suojan koko UVA/UVB-alueella. Fotostabiilius tarkoittaa, että UV-filtteri ei menetä tehoaan imettyään x-määrän UV-säteitä, mikä oli tyypillistä vanhan sukupolven UV-suoja-aineille. Uudemmissa aineissa tämä ongelma on selätetty. Neljäs filtteri toimii mm. muiden suodattimien liuottimena ja tukee uudempien filtterien SPF-tehoa.
Tulen kertomaan lisää erilaisista UV-filttereistä tulevassa suuressa aurinkovoidepostauksessani. Nyt kun olen täysin UV-nörttiytynyt ja tuijottanut läpi mm. 8 tunnin aurinkovoideseminaarin 😅, kerron tässä yhteydessä, että modernit 2000-luvun Tinosorb- sekä Uvinul -perheen UV-filtterit ovat parhaita, ja Dermosilin aurinkovoiteissa käytetään juuri niitä.
Dermosilin aurinkovoiteen hyvän tehon ja stabiiliuden on voinut todeta tällä matkalla. Yleensä kesäkauden ensimmäisinä päivinä iho saa "aurinkoshokin" ja palaa herkästi, kun ei ole koko talvena altistunut auringolle. Matkalla on ollut pari tosi helteistä päivää, ja yksi niistä vietettiin Rhodoksen Lindosissa, jossa käppäilin Akropolilla suorassa auringonpaisteessa ja vieläpä keskipäivän aikaan. Olin aivan varma että palan, sillä iho ja eritysesti hartiat saivat suoraa porotusta monen tunnin ajan (ja myönnän, että en edes lisännyt voidetta päivän aikana 🙈). Mutta ei - iholla ei näkynyt illalla edes vienoa punoitusta.
Kysyin Dermosililta, miksi kasvoaurinkovoiteen SPF on uudistuneessa koostumuksessa 25, kun se aiemmin oli 30. Tähän vastattiin seikkaperäisesti, että Allergia-tunnuksen tarkat vaatimukset tekevät aurinkovoiteen kehittämisestä haastavaa, ja mm. hyvin matalan säilöntäainepitoisuuden seurauksena kasvovoiteen suojakerroin muuttui. Kasvovoiteessa on vielä erilaiset vaatimukset kuin vartalon iholla käytettävissä tuotteissa.
SYREENI-KÄSISAIPPUA 7,50€ / 500ml
SYREENI-SUIHKUGEELI 7,50€ / 500 ml
Tämän kesän väriteema Dermosililla on liila, ja kesäkokoelman tuoksuksi on valikoitunut syreeni. Kokoelman pakkauksissa sulostuttaa romanttis-henkinen syreeni-akvarelli, jonka muuten on maalannut Dermosilin henkilökuntaan kuuluvan henkilön äiti 💜
Karkkipäivää pidempään seuranneet tietävät lempivärini olevan violetti, ja kesäkokoelman värit ovatkin kuin suoraan mun värimaailmasta. Tykkään, kun Dermosilin kausituotteiden lookit vaihtelevat laidasta laitaan ja ovat aina jonkinlainen yllätys, välillä tarjolla on modernia grafiikkaa, välillä hempeää söpöstelyä ja välillä riisuttua minimalismia. Edullisissa sarjoissa olisi helpompi jumittua toistamaan samaa kaavaa mutta Dermosil ilahduttaa tällaisilla pienillä yksityiskohdilla. :) Ainakin mä ilahdun! Neljän vuoden takainen hiusvärini olisi muuten sopinut täydellisesti Syreeni-tuotteiden kaveriksi! :)
Kokoelman virallinen nimi Syringa tulee syreenin latinan kielisestä nimestä syringa vulgaris. Tuotteissa käytetään syreeniuutetta. Tuotteiden tuoksu on voimakkaan kukkainen, kuten syreenissä luonnostaan. Käsisaippua on ollut meillä mökillä ahkerassa käytössä huhtikuusta saakka, suihkugeelin olen ujuttanut saunan eteiseen jos se vaikka pikku hiljaa korvaisi saunan aiemmat haamut...
LILAC-KYNSILAKKA 4,50€ / 6 ml
Kesän kynsilakka on suoraan My Little Pony -maailmasta. Ihana, klassinen pastelliliila! 🥰
Sävy on peittävää creme-laatua vailla helmiäistä.
Mulla on Kreikassakin liilat kynnet. ☺️ Tässä pinkimmän liilan kanssa Dermosilin siniseen taittava syreeniliila.
SEA SALT -HIUSTENHOITOAINE 9,90€ / 200 ml
Dermosilin supersuosittu Suolashampoo on saanut kaverikseen hoitoaineen. (Lähes kolmen vuoden takainen, suolashampoota esittelevä postaukseni oli muuten viime vuonna yhä Karkkipäivän luetuimpien postausten joukossa..! Ilmeisesti Dermosilin suolashampoota googlataan paljon, ja jengi päätyy mun postaukseen... Jos kiinnostaa, niin täältä löytyy! Kyseisessä shampoossa on erittäin koukuttava koostumus!)
Sea Salt -hoitoaine on kosteuttava ja pehmentävä lyhyen incin hoitoaine, joka sopii herkälle hiuspohjalle ja minimalistiseen, silikoneja ja suurta kemikaalikuormaa välttävään hiustenhoitoon. Sea Salt -hoitoainetta voi levittää myös hiuspohjaan, jossa merisuola toimii hiuspohjaa tasapainottaen. Kuten olen blogissa aiemmin suolan yhteydessä kirjoitellut, kyseessä on kosmeettisilta ominaisuuksiltaan hämmentävän monipuolinen aine, jolla on sekä kosteuttavia, desinfioivia, antibakteerisia sekä puhdistavia vaikutuksia.
Sea Salt -hoitoaineessa on raikas, vieno tuoksu. (Muistakaa, että tuoksujutut on aina yksilöllisiä!)
HIGHLIGHTER & EYE SHADOW WARM GLOW 9,90€ / 6 ml
Kesän limited edition -meikkituote yllättää mukavan läpikuultavalla sävyllään. Odotin kuvan perusteella tämän olevan voimakkaan pronssinen ja vähän mietin, miten se soveltuu highlighteriksi. Todellisuudessa sävy onkin iholla paljon vaaleampi ja hillitympi kuin hylsyn läpi kuultava sävy antaa ymmärtää.
Koostumus on voidemaisiin luomiväreihin tottuneelle todella kevyt ja ohut, ohuuttakin hämmästyin - positiivisesti. Monet voidemaiset luomivärit ovat aika paksuja, koska tarkoituksena on tehdä peittävää jälkeä. Dermosilin Warm Glow'n taas on tarkoitus olla hyvin läpikuultava. Se sopii sekä silmämeikkiin että kasvoille - sekä huulille! Sipaise highlighteria huulten keskelle luomaan kolmiulotteista vaikutelmaa.
Tässä meikissä minulla on Dermosilin Warm Glow -highlighteria poskipäillä, kulmakarvan alla sekä huulten keskellä.
Ylemmässä swatch-kuvassa olen levittänyt Warm Glow'ta kämmenselälle häivyttämättä, jolloin tulos on vahvasti hohtava. Kun sävyn häivyttää, jälki muuttuu täysin. Meikkikuvasta näkee, että hehku on poskillakin erittäin mieto. Toki määrä ja häivytysaste vaikuttaa.
Dermosilin kesäkokoelman tuotteet ovat nyt myynnissä.
Joko te olette hankkineet kesän aurinkotuotteet? ☺️
☀️☀️☀️
