Kaupallinen yhteistyö: L300
Olen innoissani! L300 on osoittanut sen taas – edullisuus ei sulje pois korkealaatuisia koostumuksia.
L300-valikoimaan on liittynyt fantastisen hyvä anti-age-ihonhoitosarja: Pro-Retinol. Bongasin tuotteet jo keväällä Ruotsissa ja olen siitä saakka odottanut, koska tuotteet rantautuvat Suomeen. Nyt ne ovat täällä! :)
Olen kirjoittanut L300-sarjan tuotteista aiemminkin ja tämä ruotsalainen, kotimaassaan apteekkiin kehitetty ihonhoitosarja saa minulta paljon kiitosta. Edullisuus, herkälle iholle sopivuus ja poikkeuksellisen laadukkaat raaka-aineet tekevät tästä sarjasta helmen päivittäiskosmetiikan genressä.
Ruotsalaisen professorin ja dermatologin Gunnar Swanbeckin 1960-luvun tutkimuksiin (”Läkemedelsprojekt 30”) pohjautuva L300-sarja on alusta saakka nojannut vahvasti ihossa luonnostaan esiintyviin, ihon terveyttä ja kosteustasapainoa ylläpitäviin ainesosiin. Kosteuttavissa tuotteissa käytetään ihon omaa suojamuuria vahvistavia tutkitusti tehokkaita aineita kuten karbamidia, hyaluronihappoa, suolaa, maitohappoa ja betaiinia. Ei hokkuspokkusta vaan ihon biologian kannalta aidosti toimivia aineita.
Pro-Retinol-linja on L300-sarjan tähän asti kunnianhimoisin ja monipuolisin hoitolinja. Yhtään liioittelematta minulla alkoivat sukat pyöriä jaloissa, kun luin uutuussarjan tuotteiden incejä toukokuisella Ruotsin reissulla. Tuotteissa ilahduttaa sekä tunnettujen, aidosti tehokkaiden aktiiviaineiden määrä mutta myös aktiiviaineiden luonnollisuus..! Olin ihan hämilläni, kun tuntui, että luen suunnilleen luonnonkosmetiikka-tuotteen ainesosaluetteloa.
Sarjan vaikuttavat aineet voi jakaa kolmeen luokkaan:
✅ Ihoa uudistavat anti-age-aktiivit --> retinyylipalmitaatti (a-vitamiini) ja peptidit
✅ Ihoidenttiset suojamuuria vahvistavat lipidit --> keramidit ja sfingosiinit
✅ Luonnolliset anti-age-aktiivit, joilla on antioksidanttisia, tulehdusta laskevia sekä hyperpigmentaatiota kirkastavia vaikutuksia -> mm. levä, vihreä tee, lakritsi, centella asiatica, japanintatar.
Pro-Retinol-sarjan tuotteet ovat hajusteettomia ja sopivat herkälle iholle, kuten kaikki L300-sarjan tuotteet.
Sarjaan kuuluu öljyseerumi, SPF 15-päivävoide, silmänympärysvoide sekä yövoide.
Pro-Retinol-tuotteiden vaikutus on juonteita silottava, ihoa uudistava ja kiinteyttävä, ihon sävyä tasoittava, kosteuttava, ravitseva ja antioksidanttinen.
Kenelle / milloin?
Kun iholla alkaa näkyä selkeitä ikääntymisen merkkejä kuten syvempiä juonteita, velttoutta ja ryppyjä (ei vain pintakuivuuden aikaansaamia juonteita).
Rypyt alkavat näkyä tyypillisesti noin 40+ vuoden iässä, mutta anti-age-ihonhoito ei koskaan ole kiinni iästä vaan ihon tilasta ja tarpeesta: toisilla iho voi ikääntyä elämäntapojen vaikutuksesta jo 25-vuotiaana. Älä siis valitse ihonhoitotuotteitasi ikänumeron mukaan, vaan ihosi kunnon mukaan.
RETINYYPALMITAATTI (”PRO-RETINOL”)
Retinyylipalmitaatti on a-vitamiinin varastomuoto, jota esiintyy ihossa luonnostaankin. Retinyypalmitaatti muuntuu ihossa retinoliksi, siitä tulee nimitys pro (esi) retinol. Retinyypalmitaattia on hyödynnetty kosmetiikassa jo 40-luvulta saakka ja se on yksi tunnetuimmista a-vitamiinimuodoista. Se on paljon hellävaraisempi kuin retinoli, mikä tekee siitä suositun ainesosan erityisesti herkän ihon tuotteissa.
L300 Pro-Retinol-tuotteet sisältävät 0,27% retinyylipalmitaattia. Retinoidit vaikuttavat iholla jopa alle 0,1% pitoisuudella, joten 0,27% on jo tehokas, mutta yhä hellävarainen pitoisuus.
Miksi se on hellävarainen? Ennen kuin iho voi hyödyntää A-vitamiinin eri muotoja, sen on muunnettava ne puhtaaksi A-vitamiiniksi, ja tämä tapahtuu hapettumisreaktioiden kautta. Mitä useamman hapettumiskonversion A-vitamiinin muoto käy läpi, sitä hellävaraisempi se on. Ärsyttävänä tunnettu retinoli esimerkiksi läpikäy kaksi konversiota. Retinyylipalmitaatti käy läpi kolme konversiota. Vaikutukset ovat samat kuin retinolilla, mutta retinyylipalmitaatti vaikuttaa iholla hitaammin. Siksi se on lempeämpi. Retinyylipalmitaatin etuihin kuuluu myös sen stabiilius; se säilyy paremmin kuin retinoli.
RUSKOLEVÄ LAMINARIA OCHROLEUCA
PUNALEVÄ CYANIDIUM CALDARIUM
Olen kirjoittanut levistä paljon viime aikoina ja maininnut, että tulette näkemään tätä anti-age-sankaria ihonhoitotuotteissa yhä vain enemmän ja enemmän. Täällä se jälleen on. Erityisesti rusko- ja punalevä omaavat todella vaikuttavia ihohyötyjä hidastamaan ja ehkäisemään ikääntymisen merkkejä. Ruskolevä sisältää florotanniineja sekä fukoksantiinia, jotka mm. suojaavat ihoa valovaurioilta ja ehkäisevät pigmenttimuutoksia. Lisäksi ruskolevä rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa sekä suojaa ihoa antioksidanttisesti.
KAURAÖLJY
Kauraöljy on pehmentävä, rauhoittava ja kosteuden haihtumista ehkäisevä lempeä kasviöljy. Se sopii erinomaisesti herkälle ja kuivalle iholle.
KERAMIDIT
Keramidit ovat ihon oman suojamuurin tärkein ainesosa ja pitoisuudeltaan runsain ihon omista rasvoista. Ilman keramideja iholtamme haihtuisi liikaa vettä, mikä johtaa ihon kuivumiseen ja karheuteen. Keramidien ansiosta ihon pinta pysyy pehmeänä ja ihon kosteustasapaino hyvänä.
PEPTIDIT
Pro-Retinol -sarjassa käytetään kahta peptidiä: Acetyl Tetrapeptide-11 ja Acetyl Tetrapeptide-9. Ne kuuluvat soluviestijä-peptideihin ja stimuloivat proteoglykaanien kuten lumikaani ja syndekaani tuotantoa. Vaikutus iholla on kosteuttava sekä kollageenimatriksia vahvistava.
KASVIUUTTEET
Sarjan voidemaisissa tuotteissa on kaikissa seitsemän rohdoskasviuutteen fantastinen yhdistelmä. Kaikille uutteille yhteistä on antioksidanttisuus, lisäksi moni niistä laskee tulehdusta sekä ehkäisee pigmenttiläiskiä.
🌿 Centella Asiatica eli gotu kola – rauhoittaa, kosteuttaa, antioksidanttinen
🌿 Polygonum Cuspidatum eli japanintatar - sisältää runsaasti resveratrolia, vähentää hyperpigmentaatiota
🌿 Scutellaria Baicalensis eli vuohennokka – rauhoittaa, laskee tulehdusta, antioksidanttinen, saattaa myös joidenkin tutkimusten mukaan vaalentaa pigmenttiläiskiä
🌿 Camellia Sinensis eli vihreä tee – antioksidanttinen, rauhoittaa
🌿 Chamomilla Recutita eli kamomilla - rauhoittaa, laskee tulehdusta, antioksidanttinen
🌿 Glycyrrhiza Glabra eli lakritsi – kirkastaa ihoa, vähentää hyperpigmentaatiota, rauhoittaa
🌿 Rosmarinus Officinalis eli rosmariini - antioksidanttinen, antimikrobinen, rauhoittava
Pro-Retinol-sarjaan kuuluu neljä tuotetta: suojakertoimellinen päivävoide, öljyseerumi, yövoide sekä silmänympärysvoide.
Henkilökohtaiset suosikkini ovat öljyseerumi sekä silmänympärysvoide.
PRO-RETINOL ULTRA RESTORE -ÖLJY 19,90€ / 30 ml
Ultra Restore Oil Serum on teknisesti kasvoöljy, sillä se ei sisällä lainkaan vettä. Ihotyypistä riippuen voit käyttää tuotetta yksinään kasvoöljyn tavoin (normaali ja sekaiho) tai laittaa sitä voiteen alle seerumin tapaan (kuivempi iho) – tai sekoittaa voiteeseen. Mikä vain sopii mieltymyksiisi.
Ultra Restore-öljyssä on silkkisen ohut koostumus, joka on samalla kevyen mutta ravitsevan tuntuinen. Öljy jättää ihon samettisen pehmeäksi. Erityisesti aamuisin, kun öljyä on laittanut kasvoille yöksi, iho on aivan häkellyttävän ihanan pehmoisen ja sileän tuntuinen.
Ultra Restore-öljyn vaikuttavia aineita ovat retinyylipalmitaatin ohella kauraöljy, rypsiöljy, ruskoleväuute sekä oliiviöljyn saippuoimattomat yhdisteet (<- superhyviksiä!) A-vitamiini on öljyliukoinen aine, minkä puolesta se imeytyy ihoon kaikkein parhaiten täysin öljypohjaisessa tuotteessa. Siksi Oil Serum on sarjan tehokkain tuote!
Tuoksusta: vaikka Pro-Retinol-sarja on hajusteeton, öljyssä on raaka-aineiden tuoma kevyesti makea tuoksu. Kysyin öljyseerumin tuoksusta L300-sarjan tuotekehitystiimiltä ja sieltä vastattiin, että öljyssä tuoksuvat lähinnä oliiviöljy sekä ruskolevä. Tämä oli mielenkiintoista, sillä jotenkin sitä ajattelisi levän tuoksuvan merelliseltä..! En yhdistä oliivinkaan tuoksua makeaan. Raaka-aineiden ominaistuoksut voivat lopulta olla ihan muuta mitä odottaisi.
PRO-RETINOL-SILMÄNYMPÄRYSVOIDE 19,90€ / 15 ml
Pro-Retinol-silmänympärysvoiteessa on saman tyyppinen miellyttävä koostumus kuin L300 Hyaluronic Renewal -sarjan silmänympärysvoiteessa, joka myös kuuluu lemppareihini. Koostumus on semitäyteläinen ja hyvin imeytyvä ja tuntuu iholla pehmentävältä ja suojaavalta.
Voide sopii silottamaan myös huultenympärysjuonteita.
Vaikuttavien aineiden kimarassa ihoa hoitavat skvalaani, kauraöljy, peptidit, keramidit, ruskolevä sekä yllä esitelty seitsemän rohdoskasvin yhdistelmä.
PRO-RETINOL PÄIVÄVOIDE 19,90€ / 50 ml
Retinyylipalmitaatti ei herkistä ihoa auringonvalolle, mutta UV-suoja on tunnetusti joka tapauksessa tärkeä osa päiväaikaan käytettävän anti-age-tuotteen koostumusta. Siksi Pro-Retinol -päivävoiteeseen on sisällytetty suojakerroin. SPF 15 riittänee hyvin suojaamaan ihoa Suomen leveysasteiden UV-tason säteilyltä kesävuodenajan ulkopuolella.
Päivävoiteen miellyttävästi levittyvä koostumus tekee ihosta pehmeän ja mukavan tuntuisen. Olen käyttänyt tätä loppukesällä myös dekolteella ja hartioilla, kun olen istunut ulkona iltapäivän auringossa.
Voiteessa on samat hoitavat ainesosat kuin silmänympärysvoiteessa, täydennettynä allantoiinin ja beeta-glukaanin rauhoittavalla ja kosteuttavalla tiimillä.
PRO-RETINOL-YÖVOIDE 19,90€ / 50 ml
Täyteläisen yövoiteen erityisainesosa on punalevä, jota ei ole muissa sarjan tuotteissa. Cyanidium Caldarium -punalevällä on kantasoluja suojaava ja elastiinin tuotantoa buustaava vaikutus.
Ihon kuivumista tehokkaasti ehkäisevät auringonkukka- ja akaasiavaha tekevät yövoiteesta ravitsevamman ja kosteuttavamman kuin päivävoide. Tätä voidetta voi ilman muuta suositella myös päivävoiteeksi oikein kuivalle iholle.
Muilta osin yövoiteessa on sama retinyylipalmitaatin, keramidien, kauraöljyn, peptidien ja rohdoskasviuutteiden hoitava sydän kuin muissa Pro-Retinol -sarjan voiteissa.
Olen tosi mielissäni, kun markkinoilla on L300:n kaltainen sarja. :) Edullisia ja hyvän hinta-laatu-suhteen tuotteita on aina kaikkein mukavinta suositella, kun tietää, että ne ovat hintansa puolesta lähes kaikkien saatavilla. Pro-Retinol-sarja ilahdutti minua vielä aivan erityisesti, koska luonnon aktiiviaineet ovat niin lähellä sydäntäni. Tässä linjassa yhdistyvät luonnollisten tehoaineiden, kasviöljyjen sekä labrassa kehitettyjen modernien aktiiviaineiden parhaat puolet ja ominaisuudet.
Koodilla PRORETINOL saa -25% alennusta koko L300.fi-verkkokaupan valikoimasta. Etu on voimassa 16.10. saakka, eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin.
L300.fi-verkkokaupasta saa ilmaisen toimituksen kaikkiin yli 30 euron tilauksiin.
69 comments on “Uusi edullinen anti-age-helmi: L300 Pro-Retinol”
Voisikohan tuo silmänympärysvoide sopia 30-vuotiaan silmänympärysiholle, kun ylhäältä tulevassa valossa tuolla poskipään/silmän ulkonurkan vyöhykkeellä näkyy hienoisia juonteen alkuja? Se ei ole siis täysin silmänympärysihoa, eikä juonteita tosiaan muuten huomaa. En käytä tällä hetkellä vielä mitään silmänympärystuotetta, koska kuivuutta tuolla alueella ei ole. Eli samat päivä/yövoiteet vain vetäisen sinnekin. Onkohan tuo liian tujua?
Samaa mietin myös, kun otsassa on selvästi kuivuuden seurauksena ohuet juonteet, kesällä ne lähes häviävät, mutta talvella taas ovat selkeämmin esillä. Ovatko tällaiset sopivia käyttökohteita retinolille? Ostin viime talvena Bellavitan, mutta siitä puhkesi tosi paha POD suun ja silmien ympärille...
Hei Nimetön,
En usko, että Pro-Retinol-silmänympärysvoide on tilanteessasi lainkaan liian tujua aktiiviaineidensa puolesta. Toisaalta - jos silmänympärysiholla ei ole kuivuutta, voi Pro-Retinol-silmänympärysvoide ehkä tuntua liian hoitavalta.
Vinkkaisinkin kokeilemaan L300 Hyaluronic Renewal -linjan silmänympärysvoidetta joka on hieman kevyempi. Hyaluronihappo silottaa myös juonteita ja sopii itse asiassa vielä paremmin alkavien ja pienten juonteiden silotukseen kuin Pro-Retinol.
Nämä kuulostavat pintakuivuuden eli kosteusköyhyyden aikaansaamilta juonteilta, joten retinoli ei ole oikea aine tässä tapauksessa. Vinkkaan tässäkin yhteydessä Hyaluronic-sarjaan, jonka kosteuttavuus sopii paremmin tämän kaltaisiin juonteisiin.
Bellavitasta - jos ostit sen uuden koostumuksen, se on aika ärtsyä ja on aiheuttanut monille muillekin ihoärsytystä. Bellavitan koostumus muutettiin sisältämään retinolia, kun se aiemmin sisälsi hellävaraisempaa retinyypalmitaattia - eli samaa a-vitamiinia, jota L300 Pro-Retinol nyt sisältää.
Kiitos vinkeistä :)! Ehkä keskityn nyt käyttämään vielä hyaluronihappoa ja siirryn retinoliin, kun juonteet alkavat olla jotain muuta kuin kuivuutta.
Bellavita oli tosiaankin se uusi versio. Aika hurjaa, että noin ärtsyä ainetta myydään vanhalla tuotenimellä. Etenkin kun itselläni muutamassa viikossa (2 x vko käytöllä) sain puolen vuoden riesan. Ainakin ajallisesti yhdistän POD: n puhkeamisen Bellavitan käyttöön.
👍
Varmastikin hyvä ratkaisu :)
Mä jään monen muun tavoin ihmettelemään, miksei Orion voinut jättää vanhaa Bellavitaa ja tuoda uuden voimakkaamman version siihen rinnalle, jos kerran olivat innostuneet lanseeraamaan retinoli-version. Olisi sitten ollut se hellävarainen ja voimakkaampi vaihtoehto. Nyt on vain vahva versio jota kaikkien iho ei kestä. Erikoinen päätös dumpata vanha ja ilmeisen rakastettu koostumus ja korvata se täysin erilaisella.
No, retinyypalmitaattia on onneksi muilla sarjoilla. Ehkä moni vanha Bellavita-asiakas löytää nyt L300 Pro-Retinol-sarjan.
Kiitos näistä, vaikuttavat mielenkiintoisilta testata <3 Silmänympärysvoidetta ajattelin käyttää huulten ympärille. Huomasin nämä eilen Prismassa edulliseen hintaan, ei tosiaan kalliita ole ( alle 20 e ).
🙂👍
Hinta on kyllä varsin mukava! ☺️
Pakko saada! :D Oon 32v. ja vielä ei sinänsä ryppyjä kai ole, joten olisiko tuo hyaluronihapposarja parempi? Haluan ehdottomasti hyödyntää alekoodisi ja tarve olisi kevyelle spf-voiteelle (mun mielestä Suomen syksyssä ei tarvii spf 30 :D) ja silmänympärysvoiteelle :) Kiitos jos ehdit auttaa!
Moikka m! Hyaluronic Renewal -sarja on varmastikin parempi sinun ihollesi :) Myös Hyaluronic-sarjassa on SPF 15-suojakertoimen päivävoide:
https://www.l300.fi/products/paivavoide-spf15-anti-age
Olen itse käyttänyt yhden pullollisen ja koostumus on erittäin miellyttävä :)
En tiedä miksi L300 on niin luontaantyöntävä sarja 🤔 ehkä vaan nimi ja ulkoinen hapitus. Ja sit art, että tuotteita mainostetaan "kehitetty apteekki sarjaksi". Apteekki, kun on maailma josta minusta puuttuu ihonhoidon tietämys kokonaan, sieltä ei vaan kertakaikkiaan voi kysyä neuvoa. Noh, enkä jossain isommassa apteekissa voi olla asiantuntijakin, mutta Suomi on täynnä just näitä pieniä. L300 on varmasti ihan hyvä sarja 😊
Voi eih..! :D Kaikilla meillä on omat mielikuvamme 😁
Apteekeista on ihonhoidon ns. "kaupallinen" aika aikoinaan alkanut; apteekkarit ja farmaseutit ovat olleet oman aikansa kosmetiikkakemistejä silloin, kun kosmetiikkateollisuutta ei vielä ollut olemassa. Juuri farmaseuteilla on ollut taito valmistaa voidepohjia ja yhdistää niihin lääkinnällisiä ja hoitavia aineita kuten rohdoskasveja ja erilaisia rasvoja ja öljyjä. Apteekit ovat ensimmäinen paikka, jossa on alettu myydä ihonhoitotuotteita - ja ne räätälöitiin suoraan asiakkaalle. Historiallisesti apteekeilla on siis ollut todella syvä ihonhoidon tuntemus.
Tänä päivänä ihovoiteen valmistus kuuluu yhä farmaseuttien ja proviisorien koulutukseen, mutta eiväthän he enää työssään hyödynnä tätä taitoa, niinkuin pari sataa vuotta sitten :)
Suomalaisten apteekkien henkilökunnan ihonhoidollisia taitoja en osaa kommentoida kun harvoin tarvitsen tässä aihepiirissä apua :D, mutta siinäkin on varmasti paljon yksilöllisiä eroja, riippuen työntekijön omasta henkilökohtaisesta kiinnostuksesta aiheeseen.
Riippuu tosiaan paikasta, itse olen helsinkiläisessä apteekissa töissä ja tiedän paljonkin ihonhoidosta. Toki kosmetiikka on harrastukseni, ihonhoito sinänsä ei kuulu farmaseutin koulutukseen. Voiteita opetellaan kyllä valmistamaan, mutta kyse on enemmänkin teknisestä ja lääkkeellisestä näkökulmasta. Apteekkikosmetiikkabrändit kyllä tarjoavat koulutuksia, toki on paljon omasta kiinnostuksesta kiinni, miten paljon niitä käy. Ja noiden pienempien apteekkien asiakaskunta ei useinkaan ole kaikkein otollisinta myydä kosmetiikkaa, ainakaan isompiin verrattuna. Riippuu ihan asiakaskunnasta, kuinka paljon tällaiseen tietotaitoon kannattaa satsata.
Näissä kuvissa on jotain terapeuttisen rauhoittavaa - värit, valot varjot ja seesteisyys. 💜
☺️ Kiva kuulla että kuvista välittyy tällainen fiilis 🙂 Valo oli kyllä kuvaushetkellä kaunis.
L300 on tosi laadukas, harmi vain kun pudottivat sen luotto-puhdistusmaidon pois ja korvasivat uudella (ja uuden pakkaus on myös todella ruma). Mutta toisaalta, onni onnettomuudessa, sillä nyt minun on ollut pakko siirtyä testaamaan esim. Lumenen öljypuhdistajaa ja Lacto Linen puhdistusemulsiota. Odotan innolla myös Taikan, Laponien, Bybin ja Avrilin puhdistusemulsioiden testaamista. :)
Joo, ja se muinainen vaaleanpunaisen linjan sy-voide oli myös todella ihana... mutta menivät uudistamaan valikoimaa ja pois jäi tuo luottotuote.. ärrinmurrin.
Kiinnostava sarja, kiitos esittelystä! Pitää ottaa joku sarjan tuote testiin. Onko tuossa päivävoiteessa muuten kemiallinen vai mineraaliaurinkosuoja?
Kemiallinen - tai oikeammin "orgaaninen", sillä oikeastaan mineraalitkin ovat kemikaaleja :D Mineraalit ovat epäorgaanisia, synteettiset UV-suojat puolestaan orgaanisia. Mutta puhekieleen on vakiintunut termi 'kemiallinen', kun tarkoitetaan ei-mineraali-UV-suojaa.
Ihanaa, kun ehdit kirjoitella näistä jo! Bongasin tuotteet marketista ehkä kuukausi sitten, ja koska minulla ei ole kosmetiikkakavereita, eka ajatus oli "pitää kommentoida tästä Sannille!"Päätin sitten kuitenkin vain odotella jospa kirjoittelisit tuotteista, kun sinulla on kuitenkin niin paljon aiheita ja purkkeja jonossa, etten halua hoputtaa :)
Ostan jonkun näistä testiin nykyisten purkkien loputtua. Ainoa pieniä epäilyksiä aiheuttava aineosa on kauraöljy, koska viimeisimmässä Trendissä kosmetiikan tuotekehittäjä kommentoi kauraöljyn olevan miedosti komedogeenistä, ja että rasvoittuva/tukkeutuva iho voi alkaa pukata siitä näppyjä. Realistisesti veikkaan, että ihoni kestäisi ihan hyvin vähän kauraöljyä ja luultavasti se tekisi vain hyvää talven kuivuudessa, mutta silti kommentti jotenkin jäi mieleen.
😀🤗
Kauraöljy onkin hyvin täyteläinen öljy ja sopii ehdottomasti parhaiten kuivalle iholle, mutta kaikki "kuivan ihon öljytkään" eivät silti ole komedogeenisiä. Esimerkkinä vaikka ximeniaöljy jota Esse käyttää, se on superpaksua mutta ei silti (ainakaan Essen mukaan..! :D) tuki ihoa ja sopii kaikille ihotyypeille. Mä en tunne kauraöljyn komedogeenisyyttä, mutta uskon toki tuotekehittäjää. :)
Hyvä juttu kuitenkin, jos se on vain miedosti komedogeenistä.
Todella mukava kuulla! L300 onkin jo tosi laaja ja kattava sarja!
Välillä imago & maine oli tosiaan hieman tylsähkö, ja tuotteiden koostumuksia kuvailtiin jopa muovimaisen synteettisiksi.. skandinaavisen pelkistetyiksi jne..., mutta retinol-linja tuo lisää uskottavuutta, jopa C-vitamiinia enemmän...
Peukku!
Mä en (onneksi!) ole testannut L300:lta mitään muovisen tuntuista, ehkä tämä oli aikaa ennen kuin mä tutustuin sarjaan. L300-tuotteissa käytetään hyvin vähän silikoneja eikä juuri lainkaan (tai ollenkaan, mun silmiin ei ole osunut) akryyliyhdisteitä, jotka silikonin ohella tyypillisesti tuovat vähän muovimaista tuntua voiteisiin. Tietysti kaikki kokevat koostumukset omalla tavallaan.
Näin myös nämä Citymarketissa ja ajattelin kokeilla. Kiitos, kun vinkkasit tuon öljyn mahdollisesta makeasta tuoksusta niin jätän sen ostamatta! Itsellä on ollut tosi vaikea löytää hyvää (edullista) ja laadukasta hajusteetonta kosmetiikkaa pintakuivalle sekaiholleni. Siirryttyäni näihin tuotteisiin pintakuivuutta ei ole ollut enää vuosiin (käytän anti age- sarjaa 44-vee ihollani) ja joskus kesällä tuntuu jopa, että tuote on "liian" kosteuttava. Mutta saan kyllä usein kehuja hehkuvasta ja terveestä, lähes rypyttömästä ihostani. Ryppyjä kyllä on jo jonkin verran, mutta tuo anti age voide kyllä tehokkaasti "täyttää" ne, pysyviä vaikutuksia en ole huomannut, mutta tuotetta käytettäessä rypyt pysyvät aisoissa.
Vieläkö löytäisin hajustettoman tuotteen lukuisille pigmenttihäiriölle kasvoissani niin olisin onnellinen, varsinkin vasen puoli kasvoista on tosi laikukas.. :( vaikka olen käyttänyt 50 suojakerrointa jo v. 2003 lähtien niin silti niitä tulee..
Oletko siis käytänyt L300:n Hyaluronic-linjaa aiemmin? (Yritin tulkita, että mikä anti-age-voide, jos olet vasta harkitsemassa Pro-Retinol-linjan tuotteita..! :)) Mukavaa aina kuulla käyttäjien kokemuksia eri tuotteista. :)
Eucerinin täsmätuote Anti-Pigment Spot Corrrector on hajusteeton.
Tässä sen inci:
Alcohol Denat, Aqua, Glycerin, Isobutylamido Thiazolyl Resorcinol, Glucosylrutin, Isoquercitrin, Ammonium-Acryloyldimethyltaurate-VP-Copolymer
Mielenkiintoisesti, Suomen Eucerinin sivuilla on virhe ja siellä lukee tämän tuotteen kohdalla "kevyesti hajustettu", mutta jos tuotetta googlaa muilla sivuilla lukee "Non-perfumed" / "Formulated without fragrance", ja kuten incistäkin näkee, se ei sisällä hajusteita. Muut Eucerinin Anti-Pigment-sarjan tuotteet ovat hajustettuja, joten liekö virhe lipsahtanut sen takia. :)
Tämä tuote sisältää samaa vaikuttavaa ainetta eli Thiamidolia kuin Nivean menestyksekäs Dark Spot -sarja.
(L300-yhteyshenkilöni kanssa muuten juteltiinkin, että kunpa L300 lanseeraisi myös oman anti-pigment-sarjan, niin saisivat hajusteettomien tuotteiden ystävätkin helpon ja edullisen vaihtoehdon hyperpigmentaation hoitoon. Jospa tulevaisuudessa...)
Joo, tätä sarjaa L300 Hyaluronic Renewal Anti-Age olen käyttänyt muutaman vuoden.
Eucerinin täsmätuote Anti-Pigment Spot Corrrector on hajusteeton. Tätä mietinkin kokeiluun, mutta en ole jaksanut vielä käydä "haistelemassa". Pitääpä käydä!
👍
Osaisitko sanoa, millä voisin vaalentaa kasvoillani olevaa finniarpea? Se on hyvin pieni, ei lainkaan tulehtunut, mutta kohdassa, joka häiritsee. Tuon haluaisin jotenkin hoitaa pois pelistä.
Tarkoitatko arpikudosta vai arven pigmenttimuutosta..?
Arpia voi hoitaa esimerkiksi Bio Oililla, ja kyseinen tuote lupaa vaalentaa myös arpien pigmenttimuutoksia.
(Olen muuten kirjoittamassa Bio Oilista juttua lokakuussa. :))
Jos tarkoitat pelkkää pigmenttimuutosta, siihen voisi toimia Novexpertin Dark-Spot Corrector, joka lupaa vaalentaa ihan kaikenlaisia pigmenttiläiskiä hormonaalisista tulehduksellisiin ja auringon aiheuttamiin:
https://jolie.fi/tuote/novexpert-polyphenols-targeted-dark-spot-corrector-tasmatuote-pigmenttilaiskille/
Kyseessä ei ole pigmenttimuutos vaan finnin aikaansaannos. Itse finni poistui näyttämöltä jo kauan sitten, mutta pieni punainen jälki jäi; se ei ole koholla mutta erottuu muusta ihosta punaisena pisteenä.
Se punainen jälki on pigmenttumuutos sekin. Kaikki ihon pinnan värimuutokset ovat pigmenttimuutoksia. Tulehdukselliset tilat kuten haavat, nirhaumat ja finnit voivat jättää ihoon värimuutoksen. Arpien punertava sävy kuuluu niihin.
Kyseessä kuitenkin toisenvärinen pigmenttimuunnos kuin mitä aurinko tyypillisesti naisille aiheuttaa.
Toki, tulehduksen jäljiltä syntyvä pigmenttimuutos onkin eri värinen kuin auringon. Mutta yhtä lailla tulehduksen jälkeisiä värimuutoksia korjaava tuote häivyttää sitä; läiskän väri ei liity siihen, miten hyvin anti-pigmentti-tuote pätee hommassaan :) Ainakaan silloin, kun tuote lupaa vaalentaa kaikenlaisia pigmenttilaikkuja, kuten Novexpertin Dark Spot Corrector. Novexpert listaa kaikki pigmenttimuutosten värit keltaisesta beigeen, ruskeaan ja punertavaan kun puhuu Dark Spot -sarjansa tuotteiden vaikutuksista.
Kiitos tuosta Novexpert-vinkistä. Laitan muistiin.
Törmäsin muuten netissä myös tähän tuotteeseen, joka voisi ehkä olla pätevä tässä asiassa: Murad InvisiScar Resurfacing Treatment. Oletko kuullut tuosta?
En ole törmännyt Muradin tuotteeseen aiemmin, brändi on kyllä nimenä tuttu. Mielenkiintoinen tuote; C-vitamiinia, salisyylihappoa ja centella asiaticasta eristettyjä yhdisteitä blurraavassa silikonipohjassa. Yritän miettiä, mikä aine tuossa cocktailissa vaalentaa arpia ja Muradin mukaan se on C-vitamiini. Kiinnostavaa. C-vitamiini kirkastaa ihoa tehokkaasti mutta en ole aiemmin kuullut C-vitamiinin vaikuttavan myös tulehduksellisten arpien pigmenttiin. Enkä ole aiemmin kohdannut C-vitamiini-tuotetta joka lupaa vaalentaa aknearpia.
Mielenkiintoista tietoutta. Noiden perusteella sanoisin, etten koske muradiin, sillä C-vitamiinia minulla kyllä on/sitä on helppo hankkia. Testiin menee siis tuo suosittelemasi Novexpert, mikä on luonnonkosmetiikkana mukavampaa käyttää.
Novexpert on nyt tilattu.
Huomasin eilen tarkastellessani puhtaita kasvoja luonnonvaloa vasten, että ylähuulen päällä on ruskeita kohtia. Haluaisin yrittää vaalentaa niitä. Käyttäisinkö siihenkin tuota Novexpertin kynää (on tilattu ja aion käyttää sitä siis ainakin siihen yhteen finnin jättämään pieneen jälkeen)? Vai olisiko siihen parempi ainesosalistan perusteella esim. Patykan Dark Spot Correcting Serum? Kumpi noista on tehokkaampi?
Olisin kysynyt vielä Nivean Luminous -tuotesarjasta, että sisältääkö se mahdollisia hormonihäiritsijöitä? Voiko luonnonkosmetiikan tuotteissa muuten olla hormonihäiritsijöitä?
Huomasin eilen tarkastellessani puhtaita kasvoja luonnonvaloa vasten, että ylähuulen päällä on ruskeita kohtia. Haluaisin yrittää vaalentaa niitä. Käyttäisinkö siihenkin tuota Novexpertin kynää (on tilattu ja aion käyttää sitä siis ainakin siihen yhteen finnin jättämään pieneen jälkeen)? Vai olisiko siihen parempi ainesosalistan perusteella esim. Patykan Dark Spot Correcting Serum? Kumpi noista on tehokkaampi?
Novexpertin Dark-Spot-tuote vaalentaa kaikenlaisia pigmenttiläiskiä, eli sen pitäisi tepsiä ylähuulen hyperpigmentaatioonkin.
Tehokkuutta en osaa kommentoida, koska en ole tuotetta vielä käyttänyt. Ainakin siinä käytetään osin hyvin erilaista teknologiaa kuin "perinteisemmissä" anti-pigmentaatio-tuotteissa, kuten eksoottista Balanites Roxburghii -siemennöljyä (niin eksoottinen kasvi ettei sille ole suomenkielistä nimeä). Toki vaikutus perustuu ennen kaikkea tyrosinaasi-entsyymin toiminnan estämiseen, mutta Novexpertin tuotteessa vain on siihen hyvin omalaatuiset ainesosat joista en tunne ennakkotietoa. Luottoni Novexpertiin on kuitenkin korkea..!
Tämä on aihealue, johon en ole riittävän perehtynyt että osaisin vastata (ilman pitkällistä taustatyötä.) Minun pitäisi googlata kaikki Nivea Luminous -sarjan ainesosat. Luonnonkosmetiikassa voi myös olla hormoninhäiritsijöiksi luokiteltuja ainesosia. Mm. erittäin yleinen (ja monen rakastama) salisyylihappo on joidenkin tutkimusten mukaan hormoninhäiritsijä.
Onhan tuo kyllä laaja kysymys tuo hormonihäiritsijyys. Tieto salisyylihaposta oli ihan uusi itselleni.
Käyttäisitkö tuote Novexpertin kynää aamullakin?
Kyllä. Anti-pigmenttituotteita kannattaa ihanteellisesti käyttää aina aamuin illoin saadakseen parhaat tulokset. (Että iho "altistuu" tyrosinaasin estäjille maksimaaalisesti.)
Novexpertin kynää testattu nyt parin päivän ajan. Sanoisin, että en tykkää pakkauksesta, sillä se on kierretuubi ja itse tuote on täysin läpinäkyvää/kirkasta. Ainut, mistä tietää, että tuote on osunut iholla haluttuun paikkaan, on se kun ihoa kirvelee (tuo kirvely jatkuu muuten aika pitkään tuotteen annostelemisen jälkeen).
Altistaako tämä ihoa aurinkovaurioille (olisi kyllä aika ristiriitaista, sillä taistelee juuri mm. aurinkovaurioita vastaan)?
Moikka! Pahoittelut kun vastaus on viipynyt, olen omistanut kommenteille vähän vähemmän aikaa täällä Kreikan lomalla. Mun käsityksen mukaan Novexpertin Dark-Spot-tuotteet eivät altista aurinkovaurioille, ainakaan tuotetiedoissa tai koulutuksessa ei puhuttu mitään sellaisesta.
Mun oli muuten tarkoitus ottaa tuo Corrector mukaan tänne matkalle ja suorittaa sen ensitestaus täällä kun iho altistuu taas reilusti auringolle, mutta en sitten muistanut pakata sitä...
Voisitko kertoa, ostin l300 pro retinol sarjan ja olen käyttänyt niitä nyt 2-3 viikkoa ja heti ensi päivistä sain monia näppyjä kasvoille, toinen ku lähtee niin toinen tulee, mistä tää johtuu? Onko nää liian hoitavia mullr vai mitä? Öljystä vielä sen verran että ei meinaa imeytyä iholle
Kyse voi olla niin sanotusta ihon "purging"- eli ihon puhdistumisreaktiosta, Virven blogista löytyy tästä kattava selitys:
https://www.virvefredman.com/ostolakossa/uusi-ihonhoitotuote-aiheutti-nappyloita-kyse-voikin-olla-ihon-puhdistumisesta/
Oletko käyttänyt aikaisemmin öljypohjaisia seerumeita? Jos ihosi on tottunut vesipohjaisiin seerumeihin, voi öljyn tuntuma iholla aikaansaada mielikuvan, että se ei imeydy. Ensiksi kannattaa tarkastella määrää, jonka laitat. Ihotyypistä riippuen jopa niinkin pieni määrä kuin sormen päällinen voi riittää. (Esim. mun iholla on näin.) Kannattaa aina aloittaa ihan pikkuisella määrällä ja lisätä tippoja sen mukaan, minkä verran iho imee tuotetta.
Öljyn imeytymistä voi tehostaa levittämällä se kosteille kasvoille (eli kasvovedellä kostutetuille), tai jos ei tälläkään keinolla meinaa imeytyä, sekoita öljyseerumi kämmenellä yhteen vesipohjaisen seerumin kanssa, silloin pitäisi viimeostään imeytyä.
Novexpertin kynä kirvelee iholla niin paljon, etten tidä, olenko valmis kärsimään kauneuden vuoksi näin paljoa. :O
Onpa ikävä kuulla.
Voihan kauraöljy... Kauraa käytetään nykyisin paljon kosmetiikassa ja se on hankalaa vilja-allergiselle joka on tosi herkkis. Itse saan siis oireita todella minimaalisistakin ja käsitellyistä määristä.
Oon testannut aiemmin jonkun muun sarjan kaura öljyä sisältävän tuotteen ja muutamaa muutakin, joista en nut äkkiä muista missä muodossa kaura oli ja en tiennyt et sis.kauraa ennenkuin oireet iski ja tajusin syynätä incin.
Onkohan näissä siis jokaisessa kaura öljyä...?
No voi harmi. :/
Näistä jokaisessa on kauraöljyä. Incinimi Avena Sativa Kernel Oil.
Tilaus kotiutui todella nopeasti, kehut siitä ko. kauppaan... jos he kokivat jonkin yleisöryntäyksen, ainakaan se ei näkynyt toimitusajassa.
No niin, tuotteisiin..
Olin tilannut sy-voiteen, uuden seerumin sekä lisäksi puhdistusvaahdon (niitä menee aina).
Seerumi on todella hyvin öljyinen, ja käytän sitä varmaankin enemmän viileään vuodenaikaan - se on kuivassa sisäilmassa vielä enemmän hyödyksi, kuin nyt kohtuulauhoissa oloissa.
Vaikutuksia on mahdoton sanoa.. olen aika huono käyttämään yhtäkään rutiinia orjallisesti, vaihtelen tuotteita aina fiiliksen ja ihon sen hetken tunnun mukaan... mutta tätä aion käyttää edes muutaman kerran viikossa.
Sy-voide on yllättävän ohut ja miellyttävä, vaikka jättääkin täyteläisen jälkitunteen...jos tiedät, mistä puhun..
Se onkin nyt toinen retinoli-sy-voide valikoimassa, The Inkey List on melko samanlainen.. yllättävän kevyt.
Katsotaan nyt, mikä lopulta räjäyttää rypyt pois Ajaxin tapaan :))
Kiva kuulla positiivisesta verkkokauppakokemuksesta :) (Ja positiivisesta kokonaiskokemuksesta tuotteidenkin suhteen❣️) Luulen, että he ovat hyvin varautuneet tilauksiin nyt uuden sarjan lanseerauskampanjan tiimoilta, ja itse verkkokauppakin on käsittääkseni aika uusi. Hienoa, että toimii ketterästi!
Anti-age-tuotteiden vaikutukset alkavat näkyä vasta 1-2 kuukauden käytön jälkeen (tiedän, että tiedätkin tämän sun perehtyneisyydellä ❤️), ja kun käytössä on samanaikaisesti useamman sarjan aktiiviaineita, on vaikea päätellä, mikä niistä tuo tuloksia. Mutta jos on laadukkaat tuotteet käytössä, niin varmasti kaikki tukevat kokonaisvaltaisesti ihon kuntoa. Esimerkiksi antioksidanteilla ei voi "mennä metsään" :)
Jes, tiedän..! ☺️ Iholle jää pehmeä ja täyteläisen voiteen tunne, mutta voiteen koostumus ei ole paksu tai rasvainen. Siksi tykkään L300-silmänympärysvoiteista. Hyaluronic-sy-voiteessa on saman tyyppinen ihofiilis.
😄 - Jos löydät sellaisen tehococktailin joka tekee rypyttömäksi, niin kerro sitten mullekin..! 🙏🏻💗
Olin laittamassa jo näitä Pro-retinol -linjan tuotteita tilaukseen mutta kommentteja lukiessani mietin, voisiko sittenkin Hyaluronic Renewal -sarjan tuotteet sopia iholleni paremmin..?
Olen 36-vuotias, ihoni sekaiho (jopa rasvoittuva). Pienoisia juonteita otsassa, näkyvämmät talvisin kun ilma kylmenee ja kuivuu. Suunympärillä niin ikään pienoisia juonteita, ei häiritseviä. Ehkä jotain ihon veltostumista/"roikkumista" kuitenkin jo havaittavissa, ei vielä onneksi stressiksi asti (vaikka kuvaukseni perusteella taidan vaikuttaa bulldogilta :D )
Olisin himoinnut ( :D) erityisesti tuota Pro-retinol -kasvoseerumia ja toki niin päivä- kuin yövoidettakin (nykyiset putelit ovat tyhjenemässä, eivät siis L300-sarjaa), mutta jäin nyt aprikoimaan näiden kahden linjan välillä.
Tällä hetkellä rutiineihini kuuluu aamuisin pesun jälkeen kasvovesi, seerumi (kesällä ei tälle tarvis) ja päivävoide. Iltaisin pesun jälkeen kasvovesi, yövoide+öljy.
Hitsit, että näiden purnukoiden kanssa on välillä totisesti kuin karkkikaupassa! :D
Osaatko tällä kuvauksellani tuumia, menenkö ihan metsään jos ostan Pro-Retinol -sarjaa vai pitäisikö minun harkita tuota Hyaluronic Renewalia?
Kiitos tosi paljon jo ennakkoon, mikäli ennätät ottaa kantaa :) Ellet, ei stressiä <3
Kiitos myös ihanasta blogistasi, rrrrrakastan tätä sisältöä kauneuteen sekä matkoihin liittyen ja on ollut mukava, kun niiden lisäksi täällä on paloja myös kotijutuista (tuli ihana keittiö! <3 ), ruokapohdintoja sekä syvällisempiäkin aiheita. Moneen olen samaistunutkin ja tehnyt oivalluksia itsestäni - kiitos kun kirjoitat <3
Moi Jaana! Pahoittelut, kun vastaukseni tähän jäi viipymään. Lähdin Kreikan matkalle ja vanhemmat kommentit jäivät odottelemaan, että kykenen taas keskittymään kunnolla. (Matkalla siihen ei aina ole parhaat olosuhteet.. :D)
Onneksi totesitkin, että ei stressiä, mikäli en ehdi vastata. :)
Sanoisin, että Hyaluronic Renewal -sarja kuulostaa enemmän sinun jutulta, mutta mikään ei estä yhdistämästä HR-sarjaan Pro-Retinol-öljyseerumia, jos se kutkuttelee. Sen sisältämän retinyypalmitaatin vaikutus on toki ennen kaikkea juonteita silottava, ja sinulla ei vielä ole niin paljon silotettavaa, mutta tuote on myös ravitseva ja antioksidanttinen. Mahdollisesti käyttäisin Pro-Retinol-seerumia kasvoilla yksinään yöhoitona, jos/kun ihosi ei ole kovin kuiva. Kerroitkin jo käyttäväsi yötä vasten yövoiteen ja öljyn komboa, mutta minusta niin kosteuttava & ravitseva yhdistelmä ei ole välttämättä tarpeen jos iho on sekaiho & rasvoittuva. Sekaiholle sopisikin yöhoidoksi yövoiteen sijaan esim. meikäläisenkin rakastama "seerumi & öljy -cocktail", eli vesipohjaiseen seerumiin sekoitetaan muutama tippa kasvoöljyä. Pro-Retinol-öljyseerumi on käytännössä kasvoöljy. Öljyä voi myös sekoittaa kämmenellä kasvoveteen. Sekoitus seerumiin vain on yleensä helpompaa, koska seerumi ei heti valu kämmeneltä lattialle. :)
Kiitos Jaana ☺️❤️ Tällainen palaute ilahduttaa kovasti. ❤️
(Ehkä olit jo tällä välin tehnyt L300-hankintasi mutta jos et: suosittelen tosiaan Hyaluronic Renewal -linjaa mutta siihen voi oikein hyvin yhdistää Pro-Retinol-öljyn. Jos iho äityy talvella selvästi kuivemmaksi, voit sekoittaa Pro-Retinol-öljyä HR-yövoiteeseen :))
Heippa ja voi kuinka ihanaa, kiitos että ennätit kommentoida <3 Ja vieläpä näin kattavasti!
En oleta saavani vastausta samalla sekunnilla, vaan ymmärtäen että ihmisillä on muutakin elämää <3 Huomasin tosiaan sinun lisäksi lähteneen reissulle ja olen vain positiivisesti yllättynyt, että siitä huolimatta ennätit paneutua kysymykseeni jo ennen paluutasi - kiitos! :)
Siksipä en ollut tilaustanikaan tehnyt, vaan halusin odotella rauhassa ja kuulla "kosmetiikkakamun" näkemykset :) Ja nyt siis lähtee tilaukseen Hyaluronic Renewal -linjaa, koskapa minulla ei vielä tosiaan ole niin paljon siloitettavaa. Tuosta HR:stä olinkin jo kahlannut läpi muutaman vuoden takaisen blogikirjoituksesi. Pakkaukset ovat toki uudistuneet, muista muutoksista en tiedä - mutta itselleni sopivalta vaikuttaa :)
Lämmin kiitos myös muista kommenteistasi ihonhoitorutiiniini <3 Sen luettuani aloinkin käyttämään seerumi&öljy -cocktailia tälle rasvoittuvalle sekaiholleni :) Suosiolla jätin kokeilut kasvoveteen sekoittamisesta, lattialta olisivat varmaan löytyneet :D Kasvovetenä muuten sinun suosituksista bongattua Laveraa ensimmäinen pullo menossa. Ja rakastan sitä!
Kiitos panoksestasi vastaukseen sekä vielä kertaalleen myös tästä laadukkaasta, lämminhenkisestä blogistasi :) <3
Toivottelen sinulle aurinkoista ja kaikki aistit täyttävää, ihanaa loman jatkoa sielunmaisemissasi Kreikassa! <3
Mukavin ja ilahtunein terveisin,
Jaana
Moikka Jaana,
Ja taas kesti vastaus täällä Kreikan tunnelmissa ☺️⛱ (Jotenkin ihonhoitojutut on lipuneet kauas pois mielestä täällä... :D) Kiva kuulla, että edellisestä vastauksestani oli sinulle hyötyä ja lähdit kokeilemaan seerumi- & öljy-komboakin..! Mitäs ihosi on siitä tykännyt tähän saakka..?
Mulla ei ole täällä reissussakaan kasvovoidetta mukana vaan kasvovedellä, seerumilla & öljyllä mennään ☺️ Tai no - tuleehan nassuun toki voideltua aurinkovoidetta..!
Mitä Hyaluronic Renewal -sarjaan tulee, käsittääkseni sen sisältö ei ole muuttunut, vaan ainoastaan pakkaukset saivat uuden ulkonäön.
Kiva kuulla, että Laveran kasvovesikin on päätynyt sinulle kokeiluun..! Se on kyllä niin hyvä! Mun mielestä ihan paras tuon hintaluokan kasvovesi. 👌
Toivottelen antoisia ihonhoitohetkiä uusien L300-tuotteidesi kanssa - ja muutenkin ☺️ Purkit on kivoja! ❤️
Heippa Sanni,
Kreikan tunnelmat taitavat olla tällä hetkellä kauniina muistona jo mielessä ⛱ Ajattelin palata asiaan nyt, kun aikaa on kulunut ja tuotetestaus lähti käyntiin.. :)
..sillä seurauksella, että POD eli suunympärysihottumani aktivoitui - kääk! En muistanut noissa viesteissäni siitä edes mainita, sillä se on uinunut vuosikaudet eivätkä kasvoni ole juuri lehahdelleet.
PODin puhkeaminenhan voi aiheutua kosmetiikan, hormonaalisten muutosten kuin stressinkin seurauksena, syntyperää on vaikea diagnosoida. Itselläni aikanaan syypää oli todennäköisesti tuo viimeisin, sillä vuonna 2018 elin raskaita aikoja.
Ensimmäisen viestini kirjoittamisen aikoihin olin käyttänyt Laveran kasvovettä uutena tuotteena noin parin-kolmen viikon verran. L300 HR-sarjaa ennätin käyttää noin viikon ajan, kunnes aloin huomaamaan PODin oireita (muuten ihoni tuntui tykkäävän seerumi&öljy -kombosta, iho tuntui ihanan pehmoiselta mutta ei rasvaiselta <3 ).
Noin viikkoa ennen POD-lehahdusta tiedostin - ison koko kehossa tuntuvan - useamman päivän stressipiikin. Tuo stressipiikki on itseni tuntien aivan hyvin voinut toisaalta olla se, joka sai kasvoni oireilemaan.
Oireet menivät niin vaikeaksi, että jouduin käymään kahdesti lääkärissä, sain vahvaa lääkevoidetta ja syön nyt tetracykliinikuuria (kuten ensimmäisen puhkeamisen aikoihin v. 2018).
Koska en itse ole niin perillä kosmetiikan raaka-aineista, ajattelin tiedustella sen kruunaamattomalta kuningattarelta eli sinulta - osaatko äkkiseltään sanoa, voisiko Laveran kasvovedessä tai L300 HR-sarjassa olla jotain ainesosia, joihin iho herkästi reagoisi tai joka tunnetusti voisi ihoärsytystä aiheuttaa?
Ahkerasti googlettelin, että ilmeisesti joidenkin kasvot ovat tuohon Laveraan ikävästi reagoineet? Opin myös uutena, että anti-age -tuotteet voivat ilmeisesti niin ikään reaktioita aiheuttaa (aiemmin kyllä käytössä toisen merkin anti-age, josta en ole saanut oireita).
En ole uskaltanut nyt palata takaisin käyttämään L300 HR-tuotteita, tietysti myös muuten olisi ollut järkevää ottaa vain yksi kerrallaan testiin.. Mutta kun itsekin olin unohtanut liki jo koko viheliäisen PODin olemassaolon :D Ja aika huoletta olen voinut eri voiteita kasvoihini läträtä.
Jos sinulla ei nouse noista aineista "ärsyttäviä" osia mieleen, ehkä kokeilen tuote kerrallaan ottaa uudestaan käyttöön :) PODin aktivoituminen kun on voinut johtua tosiaan myös ihan muista, kun näistä kosmetiikkasyistä :)
Kiitos, jos joskus tai jossain kohtaa ennätät ottaa asiaan kantaa :)
Ellet, niin ei sekään haittaa :) <3
Toivottelen kuitenkin mukavia, ketopiparinmakuisia talvipäiviä! :)
Terkuin,
Jaana
Moikka Jaana,
Onpa ikävä kuulla PODista. :/
En valitettavasti ehdi tänään vastaamaan tähän (eli paneutumaan inceihin potentiaalisten herkistäjien kannalta), mutta vastaan heti kun löytyy aikaa. Voi mennä perjantaihin, huominen on myös aika kiireinen, mutta yritän löytää aikaa silmäillä incejä mahdollisimman pian.
Veikkaan, että Lavera on näistä enemmän potentiaalinen "syyllinen", sillä L300 on kehitetty ihon herkkyysoireet huomioiden, Laveran Hydro-kasvovesi ei.
Heippa, ja lämmin kiitos Sanni ❤️
Huojentavaa kuulla, että potentiaalinen syyllinen saattaisi olla Lavera - ei menisi niin paljon tuotteita "hukkaan" - yksi purkki vs. koko sarja 😅 Tietysti tuttavalle lahjoittaisin, mutta silti. Jos L300 on lähtökohtaisesti kehitetty ihon herlkyysoireet huomioiden, ehkä alan nyt ottamaan testiin tuote kerrallaan 😊
Halusin myös sanoa ettei mitään kiirettä vastauksen kanssa - sitten jos/kun sinulla on vain aikaa ja sopiva hetki (käyn täällä välillä kurkkimassa). Tämä kun ei ole mikään tilaus, josta oletan saavani vastineen heti tai välttämättä ollenkaan 😊 Eihän sinulla ole velvollisuutta enkä pahastusi, jos purkkien incit jäisivät sinulla ongelmaani liittyen syynäämättä. Hyvää hyvyyttäsi ja ystävällisyyttäsihän sen tekisit ja ymmärrän, ettei resurssisi riittäisi mitenkään jos kaikkien iho-ongelmia ratkoisit 🙈 Ajattelin kuitenkin asiaa kysyä, kun tietotaitosi kosmetiikan kentältä on niin laaja ja luotan asiantintijuuteesi 🙏
Palataanpas siis mahdollisesti vielä tähän, sinulle sopivassa hetkessä 🤗
Mukavin terveisin,
Jaana
Moikka Jaana,
Tilannettasi miettiessä epäilen, että kyseessä voi olla yhdistelmä stressiä sekä liian aktivoivaa tuotetta. Mainitsit aiemmassa viestissä nimeltä vain Hyaluronic Renewal -sarjan tuotteet (Laveran kasvoveden lisäksi), mutta nyt kun luin viestin uudestaan, bongasin, että olet käyttänyt "öljy- & seerumikomboa". Aiemmin keskustelimme Pro-Retinol-öljyseerumista, joten onkohan kyseessä juuri tämä öljy..? Hyaluronic Renewal -sarjan tuotteet eivät sisällä aktivoivia ainesosia, mutta Pro-Retinol sisältää; A-vitamiini on aktiivinen ainesosa. En osaa sanoa, voisiko juuri A-vitamiini olla syyllinen POD:in lehahdukseen, mutta ainakaan POD-iholle ei suositella aktivoivia kosmetiikan ainesosia ja aktiiviset aineet voivat pahentaa PODia.
Laveran kasvovedessä ei ole mitään aktivoivia aineita, ja sen ainoat potentiaaliset ihoärsyttäjät ovat hajusteet. Muuten siinä on hyvinkin mieto koostumus, eikä alkoholikaan kuulu niin pienellä pitoisuudella ihoärsyttäjiin. Laveran kasvovedessä on muutama prosentti alkoholia.
Valitettavasti ainesosaluetteloita katsomalla en löydä muita potentiaalisia PODiin liittyviä triggereitä kuin A-vitamiinijohdannaisen (jos siis olet Pro-Retinol-öljyä käyttänyt). Eikä sekään (retinyylipalmitaatti) ole yleisesti ärsyttävä aine, vaan päinvastoin hyvin hellävarainen muoto A-vitamiinista. Se kuitenkin aktivoi ihoa, mikä voi PODin kannalta olla vaikuttava tekijä.
Sain kannanoton myös L300-kouluttajalta, ja hän kommentoi näin:
"L300 tuotteissa ole raaka-aineita, jotka tunnetusti aiheuttaisivat ihoärsytystä. Mahdotonta myöskään sanoa mistä POD oireet saattaisivat johtua, jokainen kun on erilainen yksilö. Suosittelen aina kääntymään ihotautilääkärin puoleen mikäli kokee saaneensa reaktion jostain tuotteesta."
Tilanteen kokonaiskuvaa katsoessa epäilen, että kyseessä on ollut monen tekijän summa: olet ottanut kerralla uuden sarjan käyttöön ja samalla elämässä on ollut jotain stressaavaa. Kun taustalla vaikuttaa valmiiksi POD-herkkyys, tämä yhdistelmä on kenties ollut liikaa ihosi immuunisysteemille ja se on laukaissut PODin. Vaikka Hyaluronic Renewal -sarjan tuotteet ovat hellävaraisia ja ei-aktivoivia, olet ilmeisesti ottanut kerralla koko sarjan käyttöön, jolloin ihosi on saanut "shokin" sille ei-tutuista ainesosakokonaisuuksista. Kuten kirjoititkin, uuteen sarjaan vaihtaessa olisi hyvä ottaa käyttöön yksi tuote kerrallaan, erityisesti, jos iho on herkkä (mitä POD-iho on).
Tosi kurjaa kyllä, että PODisi uusiutui, ja toivon syvästi, että tilanne pikku hiljaa rauhoittuu. Mikäli käytössäsi on ollut A-vitamiinia sisältävä tuote, jätä ainakin se pois. Niin kauan kuin PODin oireet ovat päällä, käytä mahdollisimman yksinkertaisen inci-listan tuotteita, ja/tai palaa ihollesi tuttuihin tuotteisiin. Kun seuraavan kerran otat uusia tuotteita käyttöön, lisää ne rutiiniin hitaasti, yksi kerrallaan. ❤️
Kaikkea hyvää sinulle ja ihollesi. Ja oikein hyvää joulua. ☺️🎄❤️
Heippa,
ja mitä lämpimimmät kiitokset kattavasta paneutumisestasi asiaan ❤️ Pahoitteluni kuitenkin oman vastakommenttini viiveestä, sillä olin viettämässä joulukuun loppua lomaillen ulkomailla.
Pahoitteluni myös hieman epätarkasta kuvauksestani, en siis ollut ostanut testiin lainkaan Pro-Retinol öljyä - ainoastaan Hyaluronic Renewal -sarjaa. Hyvä tiedostaa kuitenkin jatkoa ja uusia purkkitilauksia silmälläpitäen, kuinka Pro-Retinol öljy voisi ihollani mahdollisesti vaikuttaa :)
Ja mikä helpotus kuulla, että HR-sarja on yleisesti ottaen hellävarainen eikä potentiaalinen ihoreaktioni aktivoija. Suuri kiitokseni myös L300-kouluttajan kannanotosta, olen otettu kuinka jaksoitkaan asiaa selvittää. Ja kuten kouluttajakin tosiaan sanoo, on jokaisen iho tietysti yksilö.
Laaja-alaisen selvityksesi pohjalta rohkenen kuitenkin ottaa HR-tuotteet hiljalleen YKSI tuote kerrallaan käyttöön - tietysti täysin omalla vastuulla ja tietoisella riskillä ;) Näin näen, alkaako ihoni reagoida johonkin tiettyyn tuotteeseen. (En ymmärrä, kuinka olinkaan aiemmin niin pöhkö, että otin kaikki tuotteet kerrallaan käyttöön. POD kun ei ole kohdallani uusia asia, toki piiitkään ollut oireeton ja sen olemassaolon välillä unohtaen. Virheistään voi onneksi oppia, välillä näin kantapäänkin kautta.)
Tosin nyt, kun kuvailusi perusteella Laveran kasvovedessäkään ole mitään aktivoivia aineita (toki hajusteiden ihoärsytys sitten erikseen) alan kääntyä siihen, että ehkäpä POD oli stressireaktion seuraus. Onhan ihminen kuitenkin psyykkis-fyysinen -kokonaisuus ja tämä jälleen muistutus itselleni, että omia rajoja on asetettava sekä kuunneltava. Olkoon tämä lupaukseni tälle uudelle vuodelle 2023.
Kiitos vielä Sanni oikein paljon kaikesta avustasi asiassa. Sekä tietysti kattavasta ja laadukkaasta blogistasi, ahmin jokaisen tekstin suurella tiedonjanolla uutta oppien :) Joulukalenteri oli myös sydäntäsulattavan ihana ❤️
Toivon sinulle kaikkea hyvää uuteen, juuri alkaneeseen tähän vuoteen! ❤️
Ilahtunein terveisin,
Jaana
Moikka Jaana,
Vastaukseni on viipynyt, kun on ollut taas päiviä, jolloin en ole pystynyt keskitttymään kommentteihin. Jätin kommenttisi odottamaan hetkeä, kun pystyn lukemaan sen ajatuksella.❤️
Ei kestä kiitellä, mielelläni näitä selvittelen :) Intohimoni on olla avuksi kosmetiikka-asioissa. 🤗
Toivon kovasti, että POD-oireet eivät uusiudu, ja pystyt ottamaan Hyaluronic Renewal -tuotteet takaisin käyttöön. Voin vain kuvitella, miten ikävältä tuntuu, kun jokin muuten ihana arjen hemmotteluasia kuin ihonhoito saa aikaan näin stressaavia oireita. :/ Ihonhoitotuotteiden tulisi ihanteellisesti tuoda iloa ja hyvää mieltä varsinaisen hoidollisen vaikutuksensa ohella, ja on tosi kurjaa, kun kokemus päätyy päinvastaiseksi.
Toivottavasti sinun ei enää tarvitsisi kokea näitä oireita, tai jos ne palaavat, saisit ne nopeasti rauhoittumaan.
Oikein ihanaa uutta vuotta Jaana! 💕
Käytätkö sarjan seerumia myös kaulalla ja dekolteella?
En, en koskaan levitä öljyjä kasvoja alemmas - vaikka totta kai niin olisi hyvä tehdä. Kaulan iho ja dekoltee ikääntyvät lähes yhtä nopeasti kuin kasvojen iho. Mulla vain on juuttunut päälle tottumus, että öljy menee vain kasvoille. Vesipohjaiset seerumit levitän usein myös kaulalle.
Mitä dekolteelle tulee, mulla on käytännössä aina päällä dekolteen peittävä pusero kun olen kasvojenhoitohommissa, joten senkään takia ei tule luontevasti levitettyä kasvojenhoitotuotteita dekolteelle. :) Mä en esimerkiksi ole koskaan yhdistänyt kasvojenhoitoa suihkuun, kuten moni tekee.
Mutta tuota seerumia voisi siis varmaan käyttää myös esim. silmien ympäryksillä (kunhan huolehtii, ettei laita silmiin saakka) ja huulten ympärillä?
En näe syytä, miksi ei voisi :) Jos oma iho sietää öljyä myös silmänympärysiholla, mikään itse aktiiviainesosien puolesta ei estä käyttämästä Pro-Retinol-öjyä myös silmien ja huulten ympäryksillä. Pro-Retinol-sarjan tuotteissa on kaikissa sama pitoisuus retinyylipalmitaattia, eli käytit silmien ympäryksillä sitten öljyä tai sarjan silmänympärysvoidetta, kumpikin tuo iholle saman konsentraation A-vitamiiniyhdistettä.
Moi! Hei kiitos tuotesuosituksesta 😊, minulta on tämän kanssa todella silmien harakanvarpaat "hioituneet"merkittävästi n.1kk käytöllä. Toki otin käyttöön ruokavalioon myös lisäää öljyjä 2-3kk takaperin , joka n varmasti vaikuttanut kosteuttamalla. Kasvojen silmänalueen löysänahka ja harakavarpast on kuitenkin siis pienentyneet "ihan silmissä".
Jäin miettimään suosittelemiasi the ordianaryn retanoli tuotetta, jotka vahvempia( esim.keskivahva, joka ei ärsytä ihoa) olisiko se myös hyvä tämän tuotteen kanssa/tai tilalla , koska itsellä tuntuu tuo a vitamiini johdannaiset ja ihon kosteutus sisältäpäin öljyillä tuntuu tehovan. (Ikää 35v) tätä l300 voisin kuvitella käyttäväni ylläpitoon..
Nyt kun iho tottunut sopivasti siis retinoli-johdannaiseen. Toki ihon uusiutuminen vie aikaa -muutokset tulee sillä tahdilla kun tulee- mutta kiinnostaisi kuulla jos jaksat joskus kommentoida tai kirjoittaa erikseen the ordianaryn "tehojen"kokemuksia näihin verraten! Paulas choise s ja clairns silmänympärysvoide jolla olet saanut itse tuloksia kiinnostaa myös.
(Itsellä tuntuu olleen vain ns haasteena hetkellisesti kosteusköyhä iho +laihtuesa ja iho jäi ns löysäksi, mutta tuntuu nyt ns kiinteytyneen,)
Ja kiitos tästä l300 sarjan suosituksesta, olen löytänyt monta hyvää tuotetta, c-vitamiini voiteet todella kirkastaa ihoa ja ihon väriä eikä kirvelee samalla tavalla kuin esim. Tehokkaampi the ordianary. 😊
Kiitos! Ja mukavaa helmikuuta sinne! 😊
Mitä retinoidia tarkoitat tällä...? Kaikki retinoidit voivat kyllä ärsyttää ihoa, toisilla ärsytyspotentiaali vain on paljon vähäisempi.
The Ordinarylla on sekä retinoliin että hydroxypinacolone-retinoaattiin (Granactive Retinoid) perustuvia tuotteita, joista jälkimmäistä markkinoidaan vähemmän ärsyttävänä. Sitäkin on kuitenkin saatavilla sekä voimakkaammalla että miedommalla pitoisuudella.
Jos haluat kokeilla The Ordinaryn myymiä retinoideja, ja haluat aloittaa keskivahvasta, niitä ovat Retinol 0,5% in squalane ja Granactive Retinoid 2% in squalane (öljypohjassa) tai Emulsion (kevyempi pohja). Näitä voi hyvin käyttää L300-retinyylipalmitaatti-tuotteiden rinnalla tai tilalla, jos haluat siirtyä ylipäänsä vahvempiin retinoidi-tuotteisiin.
Vaikka olen käyttänyt paljon the Ordinaryn ja Paula's Choicen retinolituotteita, en pysty työni luonteen vuoksi käyttämään yksittäisten brändien tuotteita niin pitkään, että pystyisin arvioimaan juuri kyseisen tuotteen uniikkia vaikutusta. Yksittäisen tuotteen tehon toteaminen vaatisi aina vähintään kahden kuukauden omistautumisen ainoastaan tälle tuotteelle, mielellään vielä paljon pidempäänkin, mutta työni luonteen vuoksi tällainen ei ole mahdollista. Ammattiini kuuluu testata koko ajan uusia tuotteita.
Käytän kyllä koko ajan anti-age-tuotteita kuten retinoideja, mutta en pysty omistautumaan vain yhdelle tuotteelle moneksi viikoksi.
Olisi hurjan kiinnostavaa pystyä tekemään vertailuja eri anti-age-tuotteiden tehojen välillä, mutta tässä ammatissa se ei onnistu. Ehkä sitten eläkkeellä :)
Mukavaa helmikuun loppua ja pian saapuvaa kevättä sinulle :)
Voiko retinolituotteita käyttää kortisoninin ohentamalle, vanhalle iholle? Onko pitoituus se joka ratkaisee vai mieluummin jotain muuta? Maksaläiskien vaalentamista mietin.. Kyseessä 65-vuotiaan iho ja puolesta kyselen. Lähinnä mietin ohentaako lisää. Muuten iho kestää retinolia, koska testattu aloittaen varovasti
Mä sanoisin että voi käyttää. Retinoidithan päin vastoin paksuntavat ihoa, eli voivat mahdollisesti hieman korjata kortisonin jättämiä vaurioita. En näe, että pitoisuudella on asian kanssa tekemistä, vaan kortisonin ohentamalle iholle retinoidien käyttö aloitetaan samaan tapaan portaittain miedosta aloittaen, kuin muunlaisella iholla.
Nythän tosin ensi vuodesta lähtien EU:ssa saa enää myydä mietoja ja keskivahvoja retinoideja, max. 0,3% retinoli-pitoisuudella.
Hei! Osaatko sanoa uskaltaako tuota L300 retinoli-öljyseerumia käyttää couperosa- ja ruusufinni-iholle? Olen 56-vuotias, ja ihoni on muutenkin herkkä, ohut ja kuiva, mutta toisaalta myös ihohuokoset tukkeutuvat helposti eli tulee finnejä...
Moikka,
Jos ruusufinni on aktiivinen, silloin on hyvä välttää öljymäisiä hoitotuotteita. Couperosalle tämä on OK.
Herkälle ja tukkeutuvalle iholle niasiiniamidi on parempi anti-age-aine kuin retinoli tai retinyylipalmitaatti.
Tutustu niasiiniamidiin esim. tässä postauksessa:
https://karkkipaivablogi.com/2024/09/niasiiniamidi-uutuuksia-evolve-ja-l300/
Heippa! Selvä, kiitos paljon tiedosta!