Laskeutuessani portaita alas kohti Ammoudin kalastajasatamaa, siellä ne olivat.
Aasit.
Askeleeni hidastuivat. Pysähdyin.
.
Pelkään mennä lähelle isoja hevoseläimiä. Aasit, hevoset. Varmaan seepratkin jos niitä olisi kadulla. Kaikkein eniten pelottaa kulkea näiden eläinten takaa. Minut valtaa melkein pakokauhu, joskus en meinaa pystyä liikkumaan. Saan käyttää kaiken tahdonvoimani että saan jalkani liikkeelle ja pääsen etenemään eläinten ohi.
Tälle pelolle ei ole mitään tiedostavassa tajunnassani olevaa syytä. Minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään ikävää hevosten kanssa; en ole pudonnut selästä, hevonen ei ole purrut tai potkaissut minua. Pelolle ei ole mitään järjellä selitettävää syytä. Silti se on niin voimakas että fyysiset oireet tulevat päälle kuin rautanyrkki. Pulssi kiihtyy, lihakset jännittyvät, vartalon liikkeet hidastuvat ja iholle nousee kylmä hiki.
Aasit ja minä kohtasimme Ammoudin rappusilla keskellä aurinkoista päivää. Siinä ne seisoivat ihan leppoisan näköisinä. Niiden työtä on kuljettaa turisteja ylös ja alas Oian ja sataman välin 214 rappusta. Ne ovat varmasti mitä ystävällisimpiä eläimiä, tottuneet jatkuvaan ihmisvirtaan. Tämä tieto ei auta minua.
Miksi teidän pitää olla siinä, ajattelin. Poikittain niin että alempana aasit blokkasivat rappuset melkein koko leveydeltään. Niiden takaa piti hivuttautua niin, että käytännössä kosketti niiden päätä tai takamusta.
Pelotti niin samperisti että mietin onko minun palattava takaisin ylös. Odotin hetken aikaa josko aasien ohjaaja tulisi paikalle ja siirtäisi aaseja. Ketään ei kuulunut. Olin jo melkein perillä Ammoudissa, enää joku parikymmentä rappusta, kyllä tästä nyt on mentävä.
Aina en ole kyennyt siihen. Albanian Gjirokastrassa törmäsin kapealla, tyhjällä kujalla hevoseen joka seisoi poikittain niin, ettei sen ohi pystynyt menemään ellei olisi työntänyt sitä ja vaatinut siirtymään. Ketään ihmistä ei näkynyt missään. Hevonen oli kiinnitetty hihnalla rakennuksen seinään. Alanko minä koskemaan vieraaseen hevoseen ja työntämään sen takamusta tieltäni? Ihan varmasti en. Tilanne päättyi siihen että kiersin pitkän lenkin toista katua että pääsin eteenpäin.
Minusta on aina mielenkiintoista tarkastella omia tunteitaan. Osalle tietää syyt, osalle ei. Olen kertonut täällä aiemmin voimakkaasta lentopelostani, ja vaikka sekin on pelkona irrationaalinen, pystyn tunnistamaan syitä sille. Hevospelolle en. Se on täysin käsittämätön.
Oireet ovat hyvin samankaltaiset kuin lentokoneessa turbulenssin tullessa. Pelon tunnetta ei voi hallita, se ottaa vallan vaikka järki puhuttelisi sitä kuinka lempeästi. Sydän hakkaa ja pahimmillaan tulee hengenahdistusta. Koko vartalo hikoaa. Sitä vain tuntee että nyt tapahtuu jotain pahaa, enkä voi sille mitään.
Se on hullua.
Niin aasitkin olisivat minulle sanoneet, jos osaisivat puhua.
Ihan varmasti ne aistivat ohitseen hivuttautuvan hikimärän naisen pelon ja ahdistuksen. "No mene nyt siitä vain, ei me sulle mitään tehdä".
Mutta minä saatoin vain ajatella, "Ihan kohta ne potkaisevat minua, ihan kohta tulee kaviosta ja kuolen päävammaan tai verenhukkaan".
20 sekuntia ja olin ohittanut aasit.
Kädet tärisivät.
Otin eläinten tyynen ilmeettomistä naamoista kuvan. Ne näyttivät edelleen pelottavilta.
Miksi? Mistä tällaiset selittämättömät pelot tulevat?
.
Onko teillä pelkoja joille ei löydy mitään näennäistä syytä?
Miten tulette toimeen näiden pelkojen kanssa?
.
Minä lääkitsen lentopelkoani viinillä. Mutta millä helpottaisin hevosten ja aasien ohittamista...?
P.S. Minua pelottavat ulkomailla myös haukkuvat vahtikoirat, vaikka muuten rakastan koiria yli kaiken. Aitaa vasten hyppäävä, aggressiivisesti haukkuva koira jonkun kreikkalaisen kylän reunamilla voi syöstä minut sellaiseen paniikkiin että lähden juoksemaan. Koiran ohi en pysty menemään vaikka olisi aita välissä :(
53 comments on “Irrationaalisista peloista”
Kuonokopat päässä olevat luimivat, elämäänsä kyllästyneet aasit kyllä "pelottaisivat" itseänikin, vaikka ikäni olen hevosten kanssa enemmän tai vähemmän ollut tekemisissä. Uteliaan, hyvinvoivan ystävällisen hevosen naama näyttää hieman erilaiselta. Jos haluat tosissasi päästä hevospelostasi, niin siihen auttanee vain siedätys: alat käymään säännöllisesti jollain tallilla, ihan vaikka vain katselemassa hevosia. Toisaalta pelkosi ei juurikaan rajota elämää, joten sen kanssa pystynee elämään.
Koiraihminen olen myös, mutta mielestäni vihaisia koiria on syytäkin pelätä.
Ps. kiva kun olet löytänyt tiesi instagrammiin! :)
:) Tykkään itsekin ^_^
Totta ettei hevospelko sinällään paljonkaan rajoita elämää ja siedätyshoidon pitäisi melkein olla sellaista että tallilla käymisestä tulisi harrastus. Se taas ei tunnu tämänhetkisessä elämäntilanteessa mahdolliselta tai todennäköiseltä... Haasteellisia hevoseläinkohtaamisia on harvoin, mutta ne ovatkin sitten sitäkin voimakkaammin latautuneita...
Myös ikäni hevosten kanssa tekemisissä olleena sanon ettei nuo kyllä vihaisesti luimi, tai ylipäätään edes voi luimimisesta puhua. Hevosihmisenä varmaan tiedät ettei hevonenkaan ole aina vihainen tai pahalla tuulella vaikka sen korvat taakse sojottaisivat. Kaverit vaikuttavat lähinnä pitkästyneiltä. Kuonokopat todennäköisesti sen takia ettei turistit pääse syöttelemään mitään epäsopivaa.
Kyllä minäkin olisin pelännyt.
Pelkään oikeastaan kaikkia isoja eläimiä, tai suhtaudun varauksella, joita en voi hallita.
Kammoan myös sosiaalisia tilanteita, varsinkin jos huomio on minussa tai joku osoittaa myötätuntoa.
En keksi sille mitään järjellistä selitystä.
Vielä opettelen elämään itseni kanssa :) Mutta olen esim. lääkärissä käydessä tunnustanut heti, että minua jännitää kamalasti tällaiset tilanteet, vastaanotto on on ollut hyvää ja asialllista.
Onpa jännä, siis tuo jälkimmäinen. Mutta kai se on sitä että toisille on vaikeaa ylipäänsä suhtautua itseensä kohdistuvaan huomioon, ja myötätuntohan on mitä voimakkainta sellaista. Toivottavasti tunne heikkenee vuosien myötä, minullekin kävi niin. Minulle oli kouluaikoina todella vaikeaa kestää olla huomion kohteena, vaikka hypersosiaalinen olenkin. Sellainen "virallinen" huomio oli aivan kamalaa; esim. kun joutui pitämään puhetta luokan edessä tai muuten vain esiintymään. Huijui...
Onneksi olet saanut ymmärtäväistä kohtaamista :)
Mulle taas kaikki julkinen ns. pakollinen esiintyminen (esitelmät yms. ) on ok, mutta joku sellainen jossa mä olisin järkännyt itseni huomion keskipisteeksi on aivan kamalaa. Valmistuin keväällä ja äiti olisi erittäin innoissaan halunnut järkätä minulle valmistujaiset (vaikka kyseessä on siis korkeakoulututkinto ja olen jo ihan aikuinen...). Kieltäydyin ehdottomasti,koska juhlien keskipisteenä oleminen olisi jotain niin kamalaa ja pelottavaa, etten kestäsi. Kaikista pahinta olisi pitää omat häät, jossa on 100 vierasta ihan vaan pakosta kattomassa ja "olemassa tosi onnellisia teijän puolesta". Nään välillä tuosta painajaista. Onneksi avomies jakaa tuon hääpelon mun kanssa :D
Voi eih...! ^_^ Mutta tavallaan saan tuosta kyllä kiinni. Huomion keskipisteenä oleminen on lopulta varmaan harvalle todella luontevaa tai jopa mieluisaa. Toisille sitten jopa ahdistavaa. En tiedä voisiko tässäkin olla jotain kulttuurisidonnaisia juttuja... Meillä päin kun ei kasvateta lapsia hakemaan huomiota ja korostamaan itseään. Vaatimattomuutta ja sitä, ettei pidä itsestääns ns. "meteliä" pidetään hyveenä. Vaikka esim. työmarkkinoilla tämä harvemmin on resepti menestykseen.... No nyt lähtee jo ihan sivuraiteille :)
Minulle esitelmän pitäminen ei ole hankalaa (yllättävää!) olen ollut jopa koulussa jossa piti pitää esitelmiä suomeksi ja englanníksi ja ne videoitiin+ käytiin läpi, niissä onnistuin hyvin.
Enkä kokenut asiaa kiusallisena, toki jännitti.
Mutta.. tunnistan pelkoni heti tuosta hää jutusta.. omat häät olivatkin minimaaliset.
Olen Sannin kanssa samaa mieltä tuosta kasvatushommsta, minut on kasvatettu juuri noin!
Olen myös tajunnut olevani hirveä kontrollifriikki, etenkin kotona. Mies ja lapset eivät osaa tehdä mitään oikein, mielummin teen itse :D
Ylipäätään tilanne mitä en pysty hallitseman, herkästi pelottaa.
Jos tiedätte aiheesta hyvän kirjan, vinkatkaa!
Minä pelkään hysteerisesti irrationaalisesti käyttäytyviä ihmisiä. Inhoan käydä baareissa ilta-aikaan, ja paikallisten hoitokotien asukkaat saavat minut kiertämään kaupassa kierroksia tai jättämään koko käynnin väliin. Hankalaa, koska koko kaakkois-suomen vammaishuolto on keskitetty alueellemme. Mieheni on tehnyt koko työuransa heidän parissaan, mutta itse en voi mitään pelolleni. Väärin heitä kohtaan, tiedän.
Voi että :/ Tosi kurja tilanne, kun se on jatkuva eikä sille tosiaan voi mitään :/
Ihan ymmärrettävä pelko, hevoset ovat niin suuria ja voimakkaita eläimiä. Ehkä jonkinlainen varovainen siedätyshoito auttaisi? Jos vaikka aloittaisit tutustumisen ihan pienistä poneista. :)
Minä pelkään hämähäkkejä, vaikka meillä Suomessa ei edes ole oikeasti vaarallisia lajeja. Tiedän, että ne pitävät muut ötökät kurissa ja niistä on hyötyä jne, mutta järkeily ei auta yhtään. Niillä on vaan liikaa jalkoja ja yyyhhh :( Pelko on kuitenkin lieventynyt iän myötä, ja pystyn esim. pyydystämään sisälle eksyneen lukin purkkiin ja viemään sen ulos. Kunhan ei tarvitse koskea hämähäkkeihin, pystyn alkujärkytyksen jälkeen hoitamaan tilanteen.
Mä luulen että tuollainen siedätyshoito auttaisi vain, kun sille altistuisi tiheästi ja säännöllisesti. Tämän hetkisessä elämäntilanteessani (ja asuinpaikan sijaintikini huomioonottaen) ei oikein ole mahdollista käydä tallilla säännöllisesti :/
Kumma tosiaan että lapsena taas kävin tallilla useinkin, ratsastus kuului meillä koulujen liikuntatuntienkin ohjelmaan, ja silloin en muista pelänneeni hevosia. Toki hevosten koko ja voima aikaansaivat kunnioituksen tunteita mutta en muista että olisi pelottanut esim. mennä hevosen takaa.
Mua ällöttää kansa lukit. Hämähäkkeihin siedätyin tehokkaasti au pair -kesäni aikana Kreikassa, sen jälkeen olen kestänyt hämppejä vailla ihan valtavia inhotuksen tunteita mutta lukit saa ihon kananlihalle....
Pelkään kaloja enkä voi syödä kalaruokia ilman oksetusta. Pelko on ollut minulla niin kauan kuin pystyn muistamaan. Minullekaan ei ole sattunut mitään kalojen parissa mutta pelkään niitä ihan kamalasti. Olisi mielenkiintoista tietää miksi.
Oho, tämähän oli todella mielenkiintoinen pelko..!
Yllättävän moni ihminen pelkää kaloja. Niitä omistavana olen huomannut. Eritoten monneja ja sen tyyppisiä.
Tuntuu itsestä vähän hassulta, kun varsinkin ne akvaario-sellaiset elelevät hyvin rajoitetulla alueella siellä lasilaatikossaan, eivätkä mitenkään pääse sieltä katsojan kimppuun.
Kai siinä on jotain samanlaista kuin käärmepelossakin. Ajatus siitä, että se tuntuisi kylmältä ja niljakkaalta (mitä käärme ei itse asiassa tee). Kalan sielunelämä on ihmiselle vielä melko tuntematonta, eikä sillä ole mitään sellaisia selkeitä ulkoisia piirteitä, mistä ihminen on tottunut muiden lajien mielenliikkeitä tulkitsemaan (korvat, häntä jne)
Aa, jännä. Kaikkea uutta oppii :) Mutta joo, nyt kun heiti tuon "analyysin" mistä kaloihin liittyvät pelon tunteet voivat liittyä, niin makes sense. "Kalan sielunelämä on meille tuntematonta"... Ja ihminen pelkää herkästi tuntematonta.
Pelko tekee meistä inhimmillisiä. :)
Näinhän se on myöskin :) Kaikki pelkäävät jotain. Toiset pelot vain ovat ymmärrettävämpiä kuin toiset.
Naurahdin ääneen tuossa "päävamman" kohdalla, vaikka ymmärrän että vakava asia. Jotenkin tämä oli vaan niin hauskanhysteerisesti kirjoitettu :D Mä en ilmeisestikkään pelkää aaseja mutta hevosia kyllä. Siis mulla on eriyisesti pelko kulkea hevosen takaa. Mä pelkään tosi paljon, että juuri silloin heppa saa hepulin ja monottaa kaviolla sitä tahtia, että lusikka lentää nurkkaan.
Mulla ei ole koskaan mitään sattunut hevosten kanssa, mutta silti mulla on tämä pelko. Myös hevosten hampaat näyttää pelottavalta. Olen joskus skidinä syöttänyt jotain hevoselle ja pelkäsin että se hevonen syö mutkin.
Niin mikä auttaa tuohon pelkoon? Alat kuule heppatytöksi! :D Eikö sitä sanota, että pelot pitää kohdata. Et ehkä lämpee tälle ehdotukselle. En lämpeisi mäkään :D
Sulla on siis sama pelko kuin mulla, eli just tuo takaakulkeminen. En mä hevosen päänkään läheltä mielellään mene, mutta etenkin takapuoli (:D) pelottaa. Mä jotenkin koen että hevoset on hirveän arvaamattomia... mä en luota että ne on rauhallisia ja ystävällisiä vaikka niiden omistaja/ohjaaja/ratsastaja sanoisi niin... Se on väärin hevosia kohtaan. Kun ne ei ole tehneet mulle mitään ansaitakseen tuollaisen asenteen mun taholta...
Minä pelkään hämähäkkejä. Isoja ja pieniä, pitkäjalkaisia, you name it. Eikä sille ole mitään varsinaista syytä, mua vaan inhottaa miten paljon niillä on jalkoja. En tiedä miten selviäisin jossain trooppisissa maissa, missä on kämmenenkokoisia hämähäkkejä kun pienetkin hämähäkit saa minut pomppaamaan ja juoksemaan karkuun. En pysty edes koskettamaan kuvaa hämähäkistä, yäk. Läheiset välillä nauraa mun pelolle ja onhan se vähän älytön..
Ei saisi nauraa mutta "miten paljon niillä on jalkoja"... ^_^ Tää kuulosti jopa jotenkin hellyttävältä :) Entä tuhatjalkaiset...? Aiheuttaako nekin hytistyksiä?
No ehkä siks se onkin niin älytöntä, kun se on nimenomaan se jalkojen määrä mitä inhoan. :D ja siis tuhatjalkaiset on vielä kamalampia kuin hämähäkit.. kai se liittyy jotenkin siihen ajatukseen, että kun on monta jalkaa niin sitten ne liikkuu nopeasti ja voi vaikka yllättäen hyökätä kimppuun! :'D
Pelkään pimeää. Jostain joskus luin, että silloin ihminen pelkää sitä tuntematonta mitä siellä pimeydessä on.
Mutta ihan ykkösirrationaalisena pelkonani pidän puhelinkammoani. Se on helpottanut vuosien myötä, mutta minun on kauhean vaikea soittaa virallisia puheluita. Pöydän varaaminen ravintolasta, lääkäriajan varaaminen, osoitetietojen muuttaminen jne. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja kädet hikoaa. Tiedostan, että tuo kammo on täysin tyhmä, silti joudun aina preppaamaan itseäni puoli tuntia ennenkuin pystyn soittamaan. Puhelimessa asiat pystyy ymmärtämään väärin, joten tykkään mieluummin hoitaa asiani kasvotusten tai netin kautta.
Aivan samat pelot! Pelkään pimeää todella paljon ja olen myös lukenut (Harry Potterista, Dumbledorin sanomana.. :D) että ihminen pelkää silloin tuntematonta. :) Samoin pelkään myös puheluita. Vaatii todellakin henkistä valmistautumista tovin... :D
Näin mäkin uskon että se on. Pimeys edustaa valtavasti kaikkea alitajuntamme juttuja... Mutta tosiaan, ennen kaikkea tuntematonta. Ja kun ei tunne mitä siellä on, alitajunta kehittää pelon kohteita liittyen omiin "issueihin".... Mä pelkäsin pimeää lapsuudesta aina teini-ikään aivan sairaalloisesti. Niin pahasti että nukuin yölamppu ja radio päällä monta vuotta. Täysin pimeässä ja hiljaisuudessa en pystynyt mitenkään nukkumaan, hyvä jos pystyin menemään pimeään huoneeseen. En muista enää milloin pelko raukesi, mutta yhtäkkiä vain tuli aika jolloin sitä ei enää ollut... Luulin joutuvani elämään sen kanssa koko elämän.
Mä tunnen tuollaisia puhelinkammoisia niinkuin sinä. Mm. äitini on sellainen. Tosi kurja ongelma, virallisia puheluita kun on pakko välillä tehdä :/ En kannusta ketään hoitamaan ongelmiaan alkoholilla mutta tuli vain mieleeni oletko koskaan ottanut pientä "rohkaisusnapsia" ennen puhelua..? Saattaisiko se hioa kulman fyysisten oireiden pahimmilta kärjiltä? Niinkuin mulla viini tekee lentopelolle.
No aika hankala tilanne tuo Albaniassa. Mä olisin kevyesti koskettanut hepan lautasia ja jos ei olisi väistänyt niin kiertänyt olisin minäkin. Mulle opetettiin joskus tallilla, ettei sieltä takaa saa hiljaa hiippailla, vaan koskea hevosta kevyesti, että se tietää missä olet. Mutta ehkä sä voisit vaikka jutella / hyräillä tai jotain, tuskin koskea uskaltaa vierasta heppaa.
Riippusillat, lasilattiat, ritiläportaat sun muut mistä näkee alas "pudotukseen" ovat mun pelko. Syynä varmaan joku alkukantainen itsesuojeluvaistot. Kovin pahaa korkean paikan kammoa mulla ei silti ole, riippuu vähän tilanteesta tosin. Esim Berliinin TV-torni oli kauhea! Mutta sitten taas, yleensä innoissani olen kiipeämässä kaikenmaailman näköalapaikoille, kirkontorneihin sun muihin.
No nuo ovat mun mielestä kyllä molemmat ihan rationaalisia pelkoja. Korkeintaan voi pohtia reaktion voimakkuutta.
Ymmärrän toki, että tuollaiset kaduilla keskenään hengailevat aasit ja hevoset ovat todennäköisesti toimivia työvälineitä ja varmasti kaikkineen rauhallisia, leppoisia ja luotettavia. Ja kokolailla tottuneet kaiken näköiseen hulinaan ja varmaan melko tylsistyneitäkin. Siltikään siinä ei mun mielestäni ole mitään hullua, jos terve järki kieltää lähestymästä vierasta hevosta takaapäin tai menemästä tönimään ja vaatimaan sitä siirtymään. Varsinkin jos olet itse jo valmiiksi todella epävarma ja/tai kokematon hevosten sielunelämän suhteen!
Pelkästään jo kokonsa puolesta hevonen on aina lähtökohtaisesti vaarallinen eläin. Puhumattakaan sitten siitä, jos se tahtoo olla sitä tahallaan.
Mä pelkään hämähäkkejä. Saatan saada hyvinkin hysteerisen kohtauksen jos sellainen pienikin on jossain yllättäen. Pelko ei ole niin voimakas, jos havaitsen hämpyn jo aiemmin, niin että se on kauempana, mutta äkillisesti liian lähellä oleva saa mut todella vauhkoksi. Reaktio itseasiassa pahimmillaan muistuttaa aikalailla yhden paniinkihäiriöstä kärsivän kaverin kuvausta omista tuntemuksistaan kohtauksen aikana.
En muista hämähäkkipelkoa lapsuusajalta, mutta 12 vuotiaana muistan istuneeni pellon laidalla ja yhtäkkiä mun reidellä oli hämähäkki jonka kroppa oli isompi kuin mun peukalonkynsi. Se on ensimmäinen flippikohtaus minkä muistan. Niin ja pahimman reaktion aikaansai ihan toinen ötökkä, semmoinen pitkäsarvinen iso kuoriainen.
Hevonen puree edestä, potkii takaa ja keskeltä liukas. Näin sanoi Kyra Kyrklund.
Tuossa ei ole mitään vaaraa kunhan muistaa pitää vähintään metrin etäisyyden takajalkoihin. Tallilla tämä opetettiin ihan ekana kun olin alkeisratsastustunnilla: kun hoidat hevosta, vaihda puolelta toiselle aina kaulan ali!
Näistä taitaa osa olla muuleja ;)
Ainiin kun on olemassa muulejakin..! ^_^
Kuten muutama muukin täällää, mäkin pelkään hämähäkkejä. Saatan saada jopa paniikkikohtauksen kaltaisia oireita kohdatessani hämpyn, vaikka järki sanookin, että pelolle ei ole mitään syytä. Ne jalat vaan on mulle liikaa, ja myös kuvat ja tekstit hämpyistä aiheuttaa pelon väristyksiä. Tosin ulkona hämähäkit ei aiheuta niin pahaa reaktiota kuin niiden ollessa sisätiloissa. Jo tänkin kommentin kirjoittaminen aiheuttaa sydämen tykytyksiä :D
Sanoit kuitenkin, että ajattelit, että kohta ne sinua potkaisee, joten eiköhän se "pelko" ole vain aika normaali itsesuojelevaisto, kun tiedät, että sellainen potkaistuksi tulemisen mahdollisuus on olemassa. Itse olen myös ihan lapsesta saakka harrastanut ratsastusta ja omistanut oman hevosen sekä asunut ratsastuskoululla, jonka äitini omisti eli en itse sinänsä pelkää hevosia tai muita kavioeläimiä, mutta kyllä itselläkin on sellainen terve itsesuojeluvaisto vieraita hevosia kohtaan ja itsellä helpottaa kyllä se, että osaan lukea niiden eleitä niin vähän tiedän, että onko kyseessä leppoisa kaveri vai onko mahdollisesti jotain tilanteita tulossa kyseisen eläimen kanssa. Tässäpä sulle muuten pikku käytännönvinkki tulevaisuuden varalle: mitä lähempää hevosen tai aasin takaa menet niin sitä vähemmän eläin saa mahdolliseen potkuunsa vauhtia, kun oletkin jo ihan siinä jalan takana eikä eläin pääse heilauttamaan potkua koko kapaaiteetillaan, mutta kyllä mä silti suosittelen kiertämään ennemmin niin kaukaa (mikäli vaan mahdollista) ettei eläin varmasti takajalat suoristettunakaan sinuun osuisi. Ja kannattaa myös aina jutella hevoseläimille, kun niitä ohitat takaa, koska nehän eivät suoraan taakseen nää ja siten saattavat pelkkää kävelystä tulevaa ääntä säikähtää, mutta ihmiseen tottuneet eläimet ovat yleensä sitten rauhaksiin, kun kuulevat puheen, että tietävät mikä siellä takana menee.
Samoin koiria meillä on perheessä ollut lapsesta saakka erilaisia ja yksi vähän sekopää yksilökin mahtui joukkoon, mutta kyllä se on taas vaan sitä tervettä itsesuojeluvaistoa, ettei lähesty vierasta irtiolevaa koiraa tai aidan takana olevaa vahtikoiraa, kun ikinä ei varmaksi tiedä mitä ne tuumaavat. Varsinkin Kreikassa, kun vahtikoirat viettää koko elämänsä ulkona ja saavat ihmiskontaktia yleensä vaan ruokinnan ajan enkä usko, että niille on vartavasten edes mitään käskyjä opetettu vahtimista ajatellen niin en kyllä luota vieraisiin isompiin koiriin yhtään. Kulkukoirat nyt taas yleensä ovat aika leppoisia kavereita, mutta en kyllä niitäkään lähde silittelemään elleivät itse lähesty minua ja silloinkin hyvin varovasti, jos koira onkin arka ja päättää säikähdyksen takia purra.
Mun pahin pelko on lukit. Oon kerran törmännyt lukkiin, joka on jalat mukaan luettuna ollu halkaisjaltaan n. 10cm. Sen huomasin jo onneksi kaukaa, joten en ehtinyt säikähtää niin pahasti kuin yleensä. Juurikin ne tilanteet, joissa lukki on yhtäkkiä aivan liian lähellä aiheuttaa ihan järkyttävää ahdistusta, hikoilua, tärinää ja hengityksen kiivastumisen. Tilanne, jossa näen monta lukkia lyhyen ajan sisällä aiheuttaa kamalan ahdistuksen ja tärinän. Siinä ei ehdi rauhassa hengitellä ja rentoutua, vaan ahdistus vaan jatkuu ja voimistuu. Pari kertaa on käynyt niin, että lukki onkin yhtäkkiä juossut esim. rinnan päältä ja sillon kyllä meni kauan, että sain kunnolla henkeä. Kaikista hirvein tilanne tulee, jos huomaan, että lukki juoksee kauhealla vauhdilla kohti enkä tiedä, mitä voin tehdä, kun jo sen näkeminen lamaannuttaa täysin.
Tää on jännä. Mä pelkään tosiaan hämähäkkejä, mutta lukit ei kuitenkaan aiheuta ollenkaan samaa kauhua kuin ne yksilöt, joiden jalat on lyhyemmät ja paksummat.
Hämähäkkipelkoinen ilmoittautuu täälläkin - meitä on paljon! Lukit ei pelota niin paljoo, vaan ne ilkeän näköiset perusyksilöt. Onneks pelko on lieventyny ajan myötä pakokauhusta sellaiseen voimakkaaseen inhotusreaktioon.
Mä myös "pelkään" haukkuvia koiria. Rakastan koiria, mutta kova haukkuminen saa mulle aina semmoisen kevyehkön pakenemishalun, oli se koira pieni tai iso. Pienten koirien kohdalla johtuu todennäköisesti pelon sijaan lähinnä kovien äänien aiheuttamasta ahdistuksesta :D
Loppujen lopuks mun pelot on hyvinkin tavanomaisia ja sellaisia, mitä on luonnollista ja yleistä pelätä. Ehkä oudoin asia mitä olen ihmisen kuullut pelkäävän, on perhoset.. :D
:D Näistä kommenteista löytyy niin hauskoja ilmaisuja... ^_^
Mä taas jotenkin ymmärrän tämän sillä se liittyy mun mielestä hyönteiskammoon. Tämän postauksen kommenteissa kerrottu pelko kaloja kohtaan on ehkä erikoisin pelko minkä itse olen kuullut. :) (Hmm, sopiiko tähän hymiö...? Ei ole tarkoitus nauraa kenenkään pelolle. Kalapelko vain on lajissaan aika kiinnostava ja poikkeuksellinen.)
Pelkään paniikkiin asti isoja ja yhtäkkisiä ääniä. Esim. ampumaradan läheisyydessä oleminen on ihan mahdoton ajatus minulle.
Mä muuten kanssa pelkäsin lapsena rakettien ja aseiden ääntä ihan hysteerisesti! Olen aina käynyt paljon teatterissa ja lapsena ne näytelmät, joissa laukaistiin ase, olivat ihan pahimpia tilanteita.... Kun näin että ase otettiin näyttämöllä esiin, yritin tukkia korvani niin hyvin kuin mahdollista ja suljin silmäni, olisin vain halunnut paeta...
Sama juttu. Esim. elokuvissakin saattaa ase laueta, ja äänitehosteet ovat yleensä todella kovalla!:( Siksi en tykkää käydäkään elokuvissa juurikaan. Sensitiiviset korvat.
Mutta pahimmalta tuntuu, kun tätä pelkoani eivät kaikki läheiset ota tosissaan.
Ihan ymmärrettävää pelätä isoja eläimiä. Hevospelkohan voi olla myös lapsena opittu joltain toiselta (läheiseltä) ihmiseltä?
Itse pelkään kaikkia koiria; pieniä, suuria. En saa juuri koskaan ymmärrystä vaan ihmetellään. Harmittaa kun monet koirien omistajat eivät ota tätä huomioon :(
En muista tällaistakaan, siis että kukaan läheinen olisi pelännyt hevosia.
En mä tiedä voisiko se vain olla se hevosen koko ja tunne sen voimasta... tietoisuus siitä että se voisi halutessaan hetkessä potkaista ihmisestä hengen pihalle. No toisaalta.. sen voi tehdä autokin, ja vielä huomattavan suuremmalla todennäköisyydellä. Silti en pelkää autoja. :/
Tuo koirapelko on varmasti hankala (kun koiria on kaikkialla), ja ehdottomasti kuuluisi saada ymmärrystä siinä missä muutkin pelot. Koira on ihmiselle niin luontainen seuralainen ja rakastettu perheenjäsen että kaikki eivät ilmeisesti pysty käsittämään että koiran kaltainen yleisesti tuttuna ja rakkaana pidetty "asia" voi aiheuttaa toiselle kammoa. Pelotkin voivat tehdä ihmisistä "erilaisia" toisten silmissä, ja ihmisen on niin vaikea välillä ymmärtää ja sietää erilaisuutta.
On ihan suotavaa kunnioittaa hevosen (ja aasien/muulien) takapäätä, se on ensimmäisiä asioita joka tallilla opetetaan. Kilttikin hevonen voi potkaista säikähtäessään, ne ei näe suoraan taakse päin. Pahinta on hiippailla hiljaa (kuin petoeläin), täällä tulikin jo hyviä vinkkejä että jos ei ole kiertämisen mahdollisuutta kävele mieluummin läheltä niin mahdollinen potku ei ole niin voimakas tai nouse pään korkeudelle. Juttelemalla minimoit potkun mahdollisuuden kun kaviokas tietää missä menet. :)
:) <3 Mä juttelen niille ensi kerralla :)
Mulla on ehkä hulluin pelko ikinä. Tykkään pelata videopelejä, mutta en voi sietää pelejä, joissa on vastustajana kaloja.
En voi sietää pelejä, joissa sukelletaan ja uivat kalat tekevät vahinkoa pelihahmoon. Kauhein peli ikinä on Ratchet & Clank, jossa eräällä tasolla veteen pudotessa hetki aikaa selviytyä sieltä pois tai vedestä hyökkää kala ja syö pelihahmon. Hrrrrr... aivan ajatuskin karmii. Kerran olen tämäm vuoksi myös ohjaimen heittänyt seinään säikähtäessäni. Super Marion hyppivät kalat osaan jo jotenkuteb sietää.
Oikeassa elämässä en kaloja pelkää, vaikka ei ajatus pirajoista tai syvänveden lamppukaloista kauheasti houkuta.
On nämä erilaiset pelot kyllä kiinnostavia...! :D
Kavioeläinpelko ei tunnu minulle lainkaan irrationaaliselta, kun oma fobiani on niinkin erikoinen kuin kotilot ja etanat. En ole kyennyt keksimään, mistä pelko juontuu, vaan se on täysi mysteeri. Tämä pelko estää minua mm. käyttämästä tiettyjä teitä ja polkuja kokonaan, varsinkin sateella. Onneksi kantakaupunkiin muuton jälkeen saan etanapaniikin enää vain harvoin. :D Siedätyshoito olisi varmasti minulle hyödyksi, mutta vaatisi varmasti ammattiapua. Ainakaan vielä en siedätykseen kykenisi.
Jännä! Näitä on kiinnostavaa lukea :) (Enkä hymiöllä todellakaan tarkoita nauraa peloille ja fobioille vaan se kuvastaa tässä nyt mielenkiintoa ^_^)
Ulottuuko kotilofobia myös simpukoihin..? Pystytkö siis esim. kävelemään rannalla jossa on simpukoita ja kotiloita?
Simpukat eivät häiritse, kunhan se limainen osuus on piilossa. :D Olen kehittänyt fobian juuri kotoperäisiin kotiloihin ja etanoihin, ja toivon ettei se laajene uusiin asioihin. Vaikka täytyy myöntää, että säikyn myös kastematoja ja kaikenlaisia toukkia. :D
:D
Kastemadot on kyllä aika inhoja.... *tuntee hytistyksiä*
Pari eläinkohtaamista on jättänyt minulle kammon, tosin jokseenkin perustellusti.
Vaikka olen koiraihminen, ulkomailla vapaana kulkevat koirat ovat hirvittäneet sen jälkeen kun Espanjassa pikkukoira ihan vailla syytä hyökkäsi jalkaani ja puraisi haavan pohkeeseen. Onneksi oli jäykkäkouristusrokote voimassa.
Ötökkäkammoa ei ainakaan helpotranut, kun Balilla yksi ilta meidän kämpän terassin kulmalta lähti liikkeelle pesällinen lentomuurahaisia, n.10x suomalaisen lajitoverinsa kokoisia. Suunnistivat tietenkin pimeydessä valoa kohti, eli suoraa huoneemme ovesta sisään. Ei auttanut vaikka oven sulki, sen alta vyöryi niitä vieläkin satoja. Lentomuurahaiset elävät vain n. 2h ja jouduin lukittautumaan vessaan odottamaan niiden kuolemaa. Kun viimein avasin oven, koko huone, sänky, lattia, pöydät, matkalaukut jne. olivat tuhansien muurahaisten raatojen peittämät.
Hui kamala..!
Ei pysty edes kuvittelemaan... kuulostaa melkein joltain kauhuelokuvan sceneltä...! Hyi hemmetti..!