Ostin testiin kotimaisen Smuuti Skin -sarjan puhdistusbalmin. Harvemmin käyttökokemus eroaa näin paljon tuotteen brändäyksen ja ulkonäön luomista ennakko-odotuksista.
Smuuti Skin on Suomessa kehitetty ja Etelä-Koreassa valmistettu K-Beauty-sarja. Historiallisesti, brändi teki kaiken ennakkomarkkinoinnin pelkästään somessa ja kun sarja tämän vuoden tammikuussa lanseerattiin, tuotteet myivät loppuun parissa tunnissa. Osoitus TikTokin voimasta.
Markkinointikanavasta ja mainoskuvista voi päätellä, että sarja on kehitetty nimenomaan nuorelle kohderyhmälle. En siis itse kuulu Smuutin kohderyhmään, mutta en aio tässä "ryppyillä" tuotteista kalkkeutuneen 4-kymppisen näkökulmasta, vaan kertoa yleisellä tasolla, miksi odotukseni sarjan puhdistusbalmia kohtaan eivät täyttyneet.
Tässä on mielestäni ainesta yleisesti kiinnostavaan mielikuvat vs. todellisuus -pohdintaan markkinoinnin näkökulmasta. :)
Mitä mielleyhtymiä kuvassa näkyvä tuote teissä herättää?
Pakkauksessa on ihanan herkulliset värit ja nimi vesimelonisorbetti tuo ainakin allekirjoittaneelle välittömästi mieleen jonkin raikkaan makean jälkiruoan. Smuuti-tuotteiden mainosviestinnässä korostetaan tuotteiden hedelmäisyyttä sekä herkullisuutta; sanat 'herkullinen' ja 'hedelmäuutteet' toistuvat tuon tuostakin.
Näillä spekseillä odotin ilman muuta kohtaavani purkkia avatessani tainnuttavan herkullisen tuoksun. Mutta....
Vesimelonisorbettibalmi osoittautui täysin hajuttomaksi.
Tuote on hajusteeton sekä tuoksuton, siinä eivät tuoksu edes raaka-aineet.
Olin aivan hölmistynyt kohdatessani tämän totaalisen hajuttomuuden. Balmi on kyllä miellyttävää käyttää; se sulaa iholle nopeasti ja levittyy paljon paremmin kuin 99% luonnonkosmetiikan balmiputsareista, mutta kun hedelmäpommi-mielleyhtymillä markkinoidusta tuotteesta puuttuu kokonaan tuoksu, on kokemus tyrmäävän ristiriitainen: kuin saisi jäätelöä tilatessa käteensä tötteröllisen jäähtynyttä mannapuuroa.
Kirmasin tutkimaan Smuuti Skinin sivua uudestaan. Eikö täällä tosiaan missään puhuta tuoksuista? Lopulta löysin tuotetietojen kohdalta viimeiseltä riviltä maininnan "ei sisällä lisättyjä hajusteita", mutta missään sarjaa yleisesti esittelevissä teksteissä hajusteettomuus ei nouse esiin. Pakkauksen printeissä ei ole sanakaan hajusteettomuudesta ja Smuutin somesta löydän yhden ainoan maininnan hajusteettomuudesta. Sen sijaan viestinnässä korostetaan vegaanisuutta ja eläinkokeettomuutta.
(EU:ssa on muuten suositeltu luopumaan eläinkokeettomuuteen viittaavista mainosväittämistä kokonaan, sillä kaikki EU:ssa myytävät kosmetiikkatuotteet ovat lain vaatimuksesta eläinkokeettomia. Tällä väittämällä ei siis voi EU:ssa erottautua muista kosmetiikkatuotteista tai antaa ymmärtää olevansa tällä ominaisuudella kilpailijaa parempi.)
Käy ilmi, että kaikki Smuuti Skinin tuotteet yhtä lukuun ottamatta ovat hajusteettomia.
Tässä ei ole mitään väärää, päin vastoin. On hienoa, että markkinoilla on hajusteettomia vaihtoehtoja.
Se mitä ihmettelen on hajusteettomuuden näkymättömyys Smuuti Skinin markkinoinnissa.
Kuten alan ihmiset tietävät, hajusteettomuus tai tuoksullisuus ovat erittäin tärkeä teesi ihon- ja hiustenhoitotuotteiden markkinoinnissa ja kohderyhmän valinnassa. Tuoksu jakaa kuluttajia merkittävästi, ja moni ostaa tuotteen juuri siksi kun se tuoksuu ihanalle, tai juuri siksi kun se on täysin tuoksuton.
Siksi ihmettelen Smuutin valintaa jättää hajusteettomuus viestinnässään lähestulkoon piiloon. Hajusteettomuus ON valinta. Kirkkaasti suurin osa markkinoiden kosmetiikkatuotteista on hajustettuja, ja silloin kun hajusteet jätetään pois, sillä on jokin tarkoitus. Yleensä tarkoitus liittyy herkkäihoiseen tai hajusteille herkkään kohderyhmään. Mutta - herkkäihoiset ja allergiset eivät ole Smuutin kohderyhmää, eivätkä he viestinnälläänkään pyri tavoittamaan hajusteherkkien asiakkaiden huomiota.
Siksi jään miettimään: miksi hajusteettomuus?
Sarjan mainoskuvia katsellessa ei voi välttyä mielleyhtymältä, joka vie ajatukset herkullisen hedelmäisiin tuoksuihin, ja hedelmistä ammentavat nimet vahvistavat mielikuvaa. En todennäköisesti ole ainoa asiakas, joka odotti Smuuti-tuotteelta jotain purkkien ulkonäköä enemmän vastaavaa käyttökokemusta.
Trooppisen smoothien näköisen purkin sisältö oli elämykseltään kuin apteekin perusvoidesarjan hyperneutraali putsari. Watermelon Sorbet? Pikemminkin paksunnettu ja vaaleanpunaiseksi värjätty Lipolan. Tämä oli mulle floppi.
Entä putsarin suoritus muuten?
En valitettavasti voi antaa siitäkään kiitosta. Kehuja heruu sentään balmin miellyttävästä ihotuntumasta; tämä ei kitkaa iholla lainkaan, kuten suuri osa luonnonkosmetiikan balmiputsareista mun iholla tekee, vaan sulaa heti juoksevaksi öljyksi. Toinen plussa tulee balmin hyvästä huuhtoutuvuudesta: se emulgoituu ja lähtee iholta helposti veden mukana. Hinnasta ja saatavuudesta tulee vielä kolmas piste: tämä on todella edullinen (15,95€ / 100 ml) ja saatavilla marketeissakin.
Mutta siihen jäävät kiitokset. Huuhtelun jälkeen iholle jää todella kiristävä ja samalla myös nahkean kalvomainen tunne. Tämä putsari kuivattaa ihoani, ja myös jättää iholle ikäänkuin vahamaisen tunteen. Tuotteessa onkin synteettistä vahaa, lukuisten muiden synteettisten rasvamaisten aineiden ohella.
En sano, että juuri tuotteen synteettisyys tekee siitä (mun kirjoissa) huonon, ehei. Tämä vain on todella pesevä, ja sen toimintaperiaate on kuta kuinkin päinvastainen kuin ihoa hoitavien ja tasapainottavien balmiputsareiden. Synteettinenkin putsari voi pestä hellästi. Tämä ei tee sitä, ja iholle jäävä vahamainen kalvo viimeistelee mun ja vesimelonisorbetin suhteen toivottomaksi.
Odotitko tuotteilta hyvää tuoksua? Haittaako tuoksuttomuus? Ovatko tuotteet muuten toimineet ihollasi?
Surullinen uutinen tavoitti minut eilen, kiitos blogini lukijoiden: Yves Rocher lopettaa toimintansa Suomessa.
Asiasta ei ole vielä isommin uutisoitu, ainoastaan vihjattu eilen lähetetyssä mainossähköpostissa ja pienessä tekstissä verkkokaupan mainosbannerissa. Otin yhteyttä Yves Rocherin Suomen PR-toimistoon varmistaakseni asian ja totta se on: melkein 40 vuotta Suomessa toiminut Yves Rocher sulkee Suomen ovensa tämän vuoden lopussa.
Myymälät suljettiin jo vuonna 2016 ja nyt sulkeutuu myös verkkokauppa ja postimyynti. Verkkokauppa toimii 31.12.2023 saakka.
Nuoremmalle sukupolvelle Yves Rocher ei kenties ole kovin tuttu tai tärkeä brändi, mutta meille ysärillä nuoruutemme eläneille ja sitä vanhemmalle polvelle kyllä. Yves Rocher on ollut monelle mun ikäiselle ensimmäisiä meikki- ja ihonhoitosarjoja, ja niin se oli minullekin.
Yves Rocher on ilman muuta merkittävimpiä sarjoja koko elämässäni; olin sarjalle uskollinen yli 10 vuotta ja senkin jälkeen olen käyttänyt tuotteita enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Viimeisin rakkauteni oli käsittämättömän hyvä Low Poo -shampoo, jota hamstrasin usean vuoden tarpeisiin kun sen valmistus aiemmin tänä vuonna lopetettiin.
Minun ja Yves Rocherin tarina alkoi vuonna 1992 kun olin 13-vuotias. Äitini oli diehard-Rocher-asiakas, ja sitä kautta rocherilaisuus periytyi minullekin. Ensimmäisessä tilauksessani oli mm. meikkivoidetta, suihkugeeliä ja putsareita.
24-vuotiaaksi saakka en juuri muita ihonhoitotuotteita käyttänytkään kuin Rocheria, ja meikit, hajuvedet ja vartalonhoitotuotteet olivat nekin Rocherilta. Rakastin brändin myyntikuvastoja eli Kauneuden Vihreitä Kirjoja, ja minulla on niitä säästössä vuodesta 1994 aina vuoteen 2002. (Vanhin niistä on parhaillaan esillä Postimuseon näyttelyssä Tampereen Vapriikissa.) 1990-luku oli aikaa ennen verkkokauppoja, ja myyntikuvastot toimivat ensisijaisina inspiraation lähteinä ja tilauskanavina. Näin oli varmasti vielä pitkälle 2000-luvullakin.
Yves Rocherilla on omalla laillaan merkittävä asema myös blogissani. Olen nimittäin tehnyt kaikkien aikojen ensimmäisen kaupallisen yhteistyöni juuri Yves Rocherin kanssa, ja tämä tapahtui tammikuussa 2011. Elettiin aikaa, jolloin vaikuttajamarkkinointikin oli niin lapsen kengissä (termiä 'vaikuttaja' ei myöskään ollut olemassa), ettei mikään laki ohjeistanut blogien kaupallisten postausten merkintöjä. Postauksessa ei tarvinnut ilmoittaa, että kyse oli yhteistyöstä, mutta mä sentään olin kirjoittanut tekstin alkuun olevani mukana Indiedaysin ja Yves Rocherin kampanjassa.
Tuon "historiallisen" ensimmäisen yhteistyöpostaukseni voi lukea täältä. ❤️
Viola Homgren, Linda Hallberg ja ah-niin-nuoren-näköinen Sanni La Gacillyssa Yves Rocherin vieraina vuonna 2013
Yves Rocher on myös tarjonnut kiistatta upeimman PR-kokemuksen, mitä olen koko Karkkipäivän historian aikana kokenut. Kesällä 2013 yritys kutsui joukon pohjoismaisia kauneus- ja hyvinvointibloggaajia Ranskaan tutustumaan Yves Rocherin tutkimuskeskukseen ja tehtaaseen, ja tuo matka säilyy aina sydämessäni.
Olen käynyt muillakin todella hienoilla matkoilla eri valmistajien kutsumana, mutta Yves Rocherin reissussa puitteet, huolenpito ja ohjelma oli jotain niin ensiluokkaista, että sitä ei ihan heti unohda. Puhumattakaan huippuhauskasta seurasta - reissu oli kaikkinensa vähän niinkuin "kauneusbloggaajien Big Brother". 😄
Matkasta voi lukea näistä postauksista: Yves Rocher / La Gacillyn matka.
La Gacilly: voisko arvata, kuka joukosta ei ole kiinnostunut muodista..? 😂
Ei ole tiedossa, miksi Yves Rocher lopettaa Suomen toimintansa, mutta ei tarvitse olla Sherlock Holmes päätelläkseen, että Suomen verkkokaupan pyöritys ei enää ole ollut yritykselle kannattavaa. Eihän kukaan kannattavaa tai kasvavaa toimintaa lopeta. Suomen ohella myös Norjan ja Tanskan verkkokaupat suljetaan, mutta Ruotsissa toiminta ilmeisesti jatkuu. Muiden Pohjoismaiden YR-sivuilla kerrotaan, että verkkokauppa suljetaan vuoden lopussa, mutta Ruotsin sivulla ei ole tällaista mainintaa.
Mielenkiintoisesti: kaikkien Pohjoismaiden Yves Rocher -varasto on Ruotsissa. Jatkossa se kuitenkin palvelee vain ruotsalaisia asiakkaita.
Näin YR ilmoittaa verkkokaupan sulkemisesta: pieni teksti verkkokaupan mainoksen alareunassa.
Yves Rocherin Suomen PR-toimistosta kerrotaan, että Suomessa asuvat asiakkaat voivat jatkossa tehdä tilauksia Rocherin kansainväliseltä verkkosivulta. Mikä tuo kansainvälinen sivu on, ei vielä ole tiedossa. Tällä hetkellä Rocherin oma sivu yves-rocher.fr on vain ranskaksi, mutta olettaisin heidän avaavan nyt myös englannin kielisen .com-sivuston. Postikuluistakaan ei ole tietoa, eli tuleeko Rocherilta tilaaminen jatkossa olemaan kalliimpaa.
Pidän teidät ajan tasalla, kun saan tietoa asiasta.
Edit. Päivitys 31.10. Ilmeisesti kansainvälinen verkkokauppa ei tulekaan toteutumaan. Sain Yves Rocherin PR-henkilöltä seuraavan tiedon:
"Tähän asti saamieni tietojen mukaan näyttää siltä, että Yves Rocher'n muilta sivustoilta ei voi tilata Suomeen ja suomalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset asiakkaat voivat tehdä tilauksia postimyynnin kautta."
Sivustolle yves-rocher.fi tulee jäämään tiedot suomenkielisen asiakaspalvelun yhteystiedoista, ja kuinka asiakkaat voivat tilata postimyyntikuvaston. Vanhoille kuvastosta tilanneille asiakkaille kuvastot lähetetään jatkossakin automaattisesti, muut voivat tilata kuvaston sähköpostitse.
Vaikka en enää paljon käytäkään Rocherin tuotteita, on tämä jollain tapaa herkistävä hetki minulle. Yksi aikakausi päättyy. 💔
Mitä ajatuksia Yves Rocherin poistuminen Suomesta sinussa herättää? Aiotko tilata sarjan tuotteita jatkossa ulkomailta?
Mitä jäät eniten kaipaamaan Rocherilta?
(Ja jos olet vanha Rocher-fani, muistatko, mikä oli sun ensimmäinen YR-tuote..? 🥰)
Tiedän, tavallaan vanha aihe mutta kun... tää vain jatkaa vaivaamistaan.
Miten elämä voi olla nykyään niin täynnä tekemistä?
Eikä tämä liity pelkästään someen tai nettiin. Ilman niitäkin on ihan koko ajan jotain, mikä odottaa loppuunsaattamistaan.
Mulla on elämässä kroonisesti sellainen olo, että koskaan ei tule valmista. Ei voi rauhoittua, kun k o k o a j a n on jotain kesken. Siitä on tullut rauhattomuuden ja jopa syyllisyyden tunteiden kierre - ei myöskään ole lupa rentoutua, koska "pöydällä" olevat asiat pitäisi tehdä loppuun.
Otetaan tämä aamupäivä esimerkiksi.
Olin päättänyt omistaa aamun kodin järjestelylle ja työt saisivat alkaa vasta iltapäivällä. Junani lähti kello 12.04 ja heräsin puoli seitsemältä. Mulla oli siis viisi tuntia aikaa kodilleni.
Silti, en saanut kaikkea tehtyä.
Herättyäni tein seuraavia asioita:
Laitoin kahvinkeittimen päälle
Viikkasin vuoteella lojuvat vaatteet ja laitoin ne omille paikoilleen
Vein edellisen kuvaussession jäljiltä olevia kosmetiikkatuotteita paikoilleen
Vastasin kolmeen blogikommenttiin
Meikkasin
Pakkasin laukun tulevaa viikkoa varten
Yritin kuumeisesti etsiä ostamaani Probicare-voidetta jonka olin ajatellut ottaa testiin tällä viikolla - en löytänyt
Paistoin kananmunia ja pilkoin aamiaiskasvikset
Söin aamiaisen
Tein Instagramiin kolme Story-päivitystä
Puhdistin ruokapöydän pinnan
Kastelin kukat
Kun kello oli 11.30 mun piti lähteä junaan. Mitä jäi tekemättä? Vielä oli tarkoitus imuroida keittiö ja eteinen, en ehtinyt. Puhumattakaan eteisen peilipöydällä syyllistäen tuijottavista kosmetiikkapurkeista, jotka odottavat viemistään työhuoneelle.
Saavuttuani junaan avasin läppärin ja aloin työhommiin. Tiedän jo nyt, että en tämän päivän aikana saa vastattua kaikkiin viesteihin, jotka odottavat vastaamista.
Peikonlehdellä ei ole koskaan kiire mihinkään....
Joskus minusta tuntuu, että tänä päivänä suurin osa ajasta menee erilaisiin viesteihin vastaamiseen.
Se on jotain, mitä ei ollut olemassa nuoruudessani. Jotenkin hassua, että viestinnän tarve tuskin oli 20 vuotta sitten paljonkaan vähäisempi kuin nyt, mutta emme silti viettäneet puolta päivää viestimisen parissa. Kyllähän silloinkin pidettiin yhteyttä kaverien kanssa ja kommunikoitiin kollegoiden ja yhteistyökumppanien kanssa työelämässä. Viestinnän tapa vain oli erilainen.
Mun elämän täyteisyys ei ole kuitenkaan vain informaatioteknologian syy tai seuraus. Mulla on koko ajan tekemistä ilman älylaitteiden läheisyyttäkin. Joskus olen todennut, että pelkkä kodin hoito olisi mulle melkein puolipäivätyö. En tiedä miten on mahdollista jättää tavaroita ihan koko ajan hujan hajan kaikkialle, mutta mulle se vain on. Jos vain ehtisin käyttää siihen aikaa, mulla menisi joka päivä omien jälkieni siivoamiseen varmaan pari tuntia.
Lisäksi koko ajan voisi lukea ja opiskella. (Mutta ehtii vain murto-osan).
Voisi soittaa kaverille, jonka kanssa ei ole jutellut pitkään aikaan. (En tee niin. 😥)
Voisin taas alkaa lenkkeilemään. (Mut kun ei vain ehdi!)
Voisi käydä useammin leffassa. (Mutta on niin paljon tekemistä, että se koko ajan unohtuu.)
Tai... huijaankohan mä itseäni? Olisiko mulla kuitenkin enemmän aikaa ilman nettiä?
Todennäköisesti ainakin olisin enemmän läsnä reaaliajassa ja -ympäristössä. Ja niitä muita kuin nettiin liittyviä asioita tulisi edistettyä tehokkaammin.
Mitä haluaisin tällä hetkellä eniten ehtiä tehdä?
Imuroida säännöllisemmin.
Edistää eteisen remonttia.
Tilata jonkun händymanin asentamaan valaisimen keittiön kattoon.
Olla tiiviimmin yhteydessä ulkomailla asuviin ystäviin ja sukulaisiin.
Olla joutilas. Että voisi vain lähteä ulos ja olla silleen että, hei, mä voin nyt vaikka kävellä Tammelaan tai Kauppiin eikä mun tarvii tehdä muuta koko päivänä.
En tiedä, miten ihmeessä olen käyttänyt aikani 15-vuotiaana, 20-vuotiaana tai 25-vuotiaana, kun en siinä iässä ikinä, ikinä tuntenut tällaista loputonta tekemistä odottavien asioiden jonoa. Vaikka olin silloin aivan yhtä aktiivinen ja asioista kiinnostunut ihminen kuin tänä päivänä, eikä silloinkaan tylsistyminen ollut koskaan vaarana.
Ja nyt: ihan koko ajan on jotain kesken ja jatkuva kiire saada valmiiksi ja ikäänkuin krooninen tekemisen hälytystila - se on 2010- ja 2020-lukujen ilmiö minulle.
Ai että kaipaan tunnetta, että nyt on valmista. Ja voisi jopa pari päivää mietiskellä rauhassa ja keksiä, että mitäs sitä seuraavaksi tekisi.
Kokeeko joku muu samaa?
