Olen seurannut Ateenan hintojen kehitystä lievästi ällistyneenä ja tietysti harmissanikin. Ylipäänsä Ateena on kaupallistunut vahvasti, ja henki on muuttunut sanalla sanoen kapitalistisemmaksi.
Hintataso kaikkialla Kreikassa on noussut, toki muuallakin Euroopassa, mutta Ateenassa kehitys on ollut kerrassaan häkellyttävää. Etenkin majoituksen hinnat alkavat karata käsistä, ja vuokrahuoneiden kallistuminen saa kurkun kuivumaan; hinnat ovat jopa viisinkertaistuneet vain seitsemässä vuodessa.
Esimerkki: lokakuussa 2015 on saanut 3 huonetta + keittiö -asunnon aivan Syntagma-aukion reunalta hintaan 27€ / yö. Tunnelmia asunnosta tässä postauksessani. Keväällä 2017 olen maksanut huoneesta Ermou-kadun läheisyydessä 22€ / yö.
Syksy 2024: syyskuussa yhden huoneen huoneisto Ateenan ydinkeskustassa maksoi keskimäärin välillä 150€ - 200€ (hintatiedot Booking.com'issa). Lokakuun puolessa välissä "sentään" saa yhden huoneen sadalla eurolla. Ja puhutaan vain yhdestä huoneesta - samalla hinnalla olisi seitsemän vuotta sitten saanut vuokrattua keskustasta talon!
Järkevin vaihtoehto, jonka lopulta löysin 4 km ydinkeskustan ulkopuolelta maksoi 81€ / yö.
Hotellien hinnat ovat kutakuinkin tuplaantuneet ihan viime vuosina. Matkapäiväkirjani mukaan olen syksyllä 2019 - eli juuri ennen pandemiaa - maksanut Monastirakin parhailla näköaloilla varustetun A For Athens -hotellin huoneesta 90€ - nyt sama huone maksaa 240€, samana ajankohtana.
Huone ehdottomassa lempparihotellissani Plakassa on aikoinaan maksanut niinkin vähän kuin 59€, nyt huonehinnat alkavat summasta 177€ - ja tämä on yhden hengen huone. Kahden hengen huoneesta saa nyt lokakuussa yskäistä 209€ - ja kyseessä on kolmen tähden perushotelli. Voitte vain arvailla, mitä elegantimmat hotellit maksavat...
Ravintolaruokien hinnat ovat niin ikään tuplaantuneet. Jos maksoit kreikkalaisesta salaatista vuonna 2012 viisi euroa, nyt maksat siitä Ateenan ydinkeskustassa - kuten myös suosituimmilla saarilla, - 10€-13€. Kreikkalainen ystäväni päivitteli, että jopa halvimmista halvin pikaruoka, kreikkalaisten oma souvlaki, maksaa nyt 4,50€. Hinta on toki sinällään edullinen, mutta souvlakin on ennen saanut jopa kahdella eurolla.
Mietin, mitä tässä välissä on tapahtunut..? Muuta kuin pandemia? Vai onko kallistumisen syy nimenomaan pandemiavuosien tappiot, joita nyt paikataan jäätävillä korotuksilla?
Hinnat eivät ole ainoa tuplaantunut asia: myös turistien määrä on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut.
Ateenalainen eKathimerini.com-uutissivusto kertoo helmikuussa julkaistussa artikkelissaan, että rekisteröityjen ulkomaalaisten vierailijoiden määrä Ateenassa oli ennätyskorkea viime vuonna: 7 miljoonaa, kun se vuonna 2014 oli 3,4 miljoonaa. Kaikkein eniten on kasvanut amerikkalaisten turistien määrä; heitä oli vuonna 2023 peräti miljoona. Turistien moninkertaistumista ei ole voinut olla huomaamatta - ei myöskään amerikkalaisten runsaslukuisuutta. ;)
eKathimerinin artikkelissa todetaan myös toinen huomaamani asia: Ateena on nykyään ympärivuotinen matkailukohde. Tämä tuli viimeistään todistettua tämän vuoden helmikuussa; Ateenan kaduilla vallitsi yhtä vilkas turistien vaellus kuin muulloinkin.
Areios Pagos eilen illalla.
Lempipaikkoihini kuuluvalla Areios Pagos -näköalakalliolla oli 2010-luvulla seuranani muutamia kymmeniä ihmisiä ihailemassa auringonlaskua; nyt paikka on lokakuussakin niin tupaten täynnä, että hyvä jos sekaan mahtuu. Entinen harras tunnelma muistuttaa nykyään torimarkkinoita tai auringonlaskun aikaan teatterin katsomoa - vähän samat vibat, kuin Santorinin Oiassa.
Odotan, että koska tahansa kallioille ilmestyy myyntikojuja – ja milloinkahan joukko sijoittajia saa käännytettyä hallituksen tai museoviraston mielen, ja Areios Pagoksen historiallisille kallioille nousee kiiltävä putiikkihotelli.
Ateena on yhdellä sanalla kaupallistunut - aivan eksponentiaalisesti.
Vanhankaupungin ja sen välittömän läheisyyden katuja vaeltaessa voi vaivatta todeta, että alueen kaikki liikenevät kiinteistöt halutaan muuntaa palvelemaan turismia. Tyhjät ja rapistuneet liiketilat, vanhat kirjakaupat ja piskuiset kioskit rempataan totaali-makeovereilla putiikkihotelleiksi ja ultratrendikkäiksi bistroiksi. Myös vanhoja, vuosia olemassa olleita kahviloita ja tavernoja "trendistetään" - vanhat vuokralaiset ja konsepti ulos, uusi pramea ravintola tai teemabaari tilalle.
Todistin järkyttyneenä mm. sympaattisen kirjakahvilan muuttuneen vähäpukeisia naissisäänheittäjiä hyödyntäväksi kovaääniseksi cocktail-baariksi, ja perinteisen lempparitavernani tilalla Psirrissä oli uutuuttaan kimaltava ja modernisti sisustettu "Grill House Arachova".
Jopa katot hyödynnetään; pian Akropolin ympäristössä ei varmaan ole yhtäkään rakennusta, jonka kattoa ei olisi remontoitu hotellin tai ravintolan näköalaterassiksi. Vain kymmenen vuotta sitten kattoterassilliset ravintolat olivat kaupungissa harvinaisuus.
Jos mennään 25 vuotta taaksepäin, keskustaa ei kaupallisesta näkökulmasta tunnistaisi samaksi. Vuosina 1997-1999 Ateenassa kohtaamani kauppakadut olivat tarjonnaltaan ja estetiikaltaan suunnilleen neuvostoliittoa tähän päivään verrattuna. Ermou’n poikkikadut liiketiloineen olivat rapistuneessa kuosissaan ja vanhanaikaisessa tyylissään suorastaan eksoottisia.
Moni muu Euroopan pääkaupunki on ollut vuosikymmeniä kaupallinen ja hyödyntänyt turistien elämyksenhakuisuutta kaikin mahdollisin keinoin, Ateena on herännyt tähän vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Turistikeskusta on käynyt läpi nopean ja intensiivisen elämyksellistämis-faceliftin, ja nyt viimein ikävä kyllä myös hintojen liftin.
Vaikka moni keskustan uudistuksista myös miellyttää minua, tunnistan itsessäni vastahakoisuutta sekä kaipuuta vanhoihin aikoihin. Se tietty vapauden tunne, joka liittyi Kreikassa matkusteluun, on hiipunut. Ei voi enää mennä ja tehdä, vaan hinnat täytyy tarkistaa, ja tehdä valintoja sen mukaan.
Ateenassa tietty ”disneyland”-meininki on mennyt joillain alueilla jo niin överiksi, että tunnelma alkaa olla väsähtänyt ja hyvä maku kaukana. Hyvänä esimerkkinä Pittaki-katu ja Little Kook -kahvila (yllä kuvassa). Toivon, että tämä 'aikuisten huvipuisto' -trendi ravintolascenessä olisi nyt aikansa elänyt, ja amerikkalaishenkinen elämyksellisyys pysyisi Yhdysvalloissa.
Eniten tietysti harmittaa hintataso. Jouduin tällä matkalla toteamaan, että en enää pysty asumaan ydinkeskustassa, sillä hintataso tekee sen mahdottomaksi. Tai ainakin järjettömäksi.
Valitsin tällä kertaa Ambelokipin kaupunginosan, joka lasketaan yhä keskustaksi, mutta on niin sanotun turistikeskustan ulkopuolella. Ambelokipiin on metrolla alle 10 minuuttia Syntagmalta eli Ateenan ydinkeskustasta, mutta tunnelma ei ole sama, kun ei voi enää kävellä kämpästään suoraan keskelle Monastirakin ja Psirrin vilinää.
Olen jutellut hintatason noususta luonnollisestikin myös paikallisten ystävieni kanssa. He ovat yhtä surullisia ja pöyristyneitä kuin minäkin. Ystäväni Miltonin äidin näkemyksen mukaan paikalliset yrittäjät ”varastavat” ihmisiltä - hintojen nousu ei ole linjassa verojen tai elinkulujen nousun kanssa, vaan yrittäjät vain vetävät nyt paksummat katteet, jotta heidän taskuunsa jäisi enemmän. Kun moni turisti ilomielin maksaa nykyisetkin hinnat, voi ymmärtää yrittäjien mentaliteetin – miksipä ei veloittaa enemmän, kun maksajia löytyy?
Ennen kaikkea ihmettelen, miten kreikkalaiset itse hyväksyvät tämän. Kyllähän maan hintatason täytyisi ensisijaisesti perustua paikalliseen palkkatasoon, ei turistien lompakkojen paksuuteen.
Kun Kreikassa esimerkiksi kuppi kahvia maksaa monessa paikassa nykyään enemmän kuin Suomessa, ja palkat ovat silti noin puolet meidän palkoistamme, miten tämä menee yksiin? Selittäkää te talouden päälle enemmän ymmärtävät tämä yhtälö minulle..!
Jos tykkäät minun tavoin viettää aikaa Ateenassa, eikä keskustan majoitusvaihtoehtojen nykyinen hintataso puhuttele sinuakaan, annan vinkin Panormoun metroaseman alueesta.
Panormou sijaitsee Ambelokipin kaupunginosassa, neljän metropysäkin päässä Syntagmalta. Se on myös lentokentälle vievän sinisen metrolinja 3:n varrella. Etenkin aikaiselle aamulennolle lähtiessä (Aegean, I’m thinking of you…) on kätevää, kun pääsee mahdollisimman vähällä vaivalla kentälle vievään metroon.
Kuvassa Ambelokipin kaupunginosa Apollon Towerista kuvattuna.
Panormoun metroasemaa ympäröivä alue on eloisaa ja siistiä kreikkalaisten asuinaluetta, ja siellä on myös paljon kauppoja ja ravintoloita. Vuokra-asuntoja sekä Airbnb’n että Bookingin kautta on tarjolla oikein mukavasti, ja paljon edullisemmilla hinnoilla kuin ydinkeskustassa.
Kuvassa Plateia Kanelopoulou -aukio, jolla Panormoun metroasema sijaitsee. Hyvin tyypillinen ateenalaisen kaupunginosan keskusaukio viheralueineen, penkkeineen ja kioskeineen.
Vuokrasin tällä reissulla Panormoun alueelta kaksi kämppää (yhden Kykladeilta palatessa ja yhden Sporadeilta palatessa), ja kummatkin olivat moderneja, remontoituja ja erittäin siistejä. Kuvassa toisen asunnon keittiö.
Maininnan arvoinen on myös alueen uusi vetonaula: viime vuonna avautunut, Apollon Tower -rakennuksen ylimmässä kerroksessa sijaitseva Deos-ravintola- & -kattobaari.
Täältä saa jälleen uuden näkökulman Ateenan klassiseen talomeri-maisemaan. :) Deoksen kattoterassilla on uima-allas- sekä sushibaari ja alemmassa kerroksessa (24. krs) fine dining -ravintola sekä rennompi kahvila-baari, josta saa yksinkertaista finger foodia.
Kalaruoan sekä perinteisen kreikkalaisen ruoan ystäville ravintolavinkkini on Nemo Team, mutkaton ja edullinen kalaruokakuppila aivan Plateia Kanelopoulou -aukion ja Apollo Towerin vieressä osoitteessa Louizis Riankour 58.
Söimme täällä Mariannan kanssa herkullista meribassia, hortaa, favaa ja horiatikia, ja annokset olivat niin valtavia, että puolet jäi doggy bagiin kotiin vietäväksi. Hintaa koko komeudella oli 42€.
Tämä matka jätti minut kokonaisuudessaan mietteliääksi Kreikassa tapahtuvien muutosten suhteen. Satunnainen Kreikassa lomailija ei varmaankaan reagoi hintojen nousuun, mutta vakkarikävijään tämä vaikuttaa. Kun ymmärtää, että matkailu- ja ravintolapalveluiden hintojen nousu ei liity yksistään elinkustannusten nousuun, se on omiaan nostamaan myös kiukkua. Hinnat eivät ole perusteltuja.
Ateenan ohella hinnat ovat nousseet eniten Kykladeilla, joka on Kreikan kirkkaasti suosituin saariryhmä. Puhuin aiemmassa postauksessa laivalippujen kallistumisesta, mutta myöhemmin selvisi, etteivät ne ole nousseet yhtä rajusti kaikilla Egeanmeren saarialueilla. Kykladeilla liikennöivät laivayhtiöt ovat nostaneet hintoja reippaasti enemmän kuin vaikkapa Sporadeilla tai Joonian saarilla liikennöivät yhtiöt. Myös ravintolat ja majoitus olivat Kykladeilla selvästi kalliimpia kuin Sporadeilla.
Jos jokin lämmitti minua, niin tämä: Skiathoksella oli yhä mahdollista majoittua 23€ hintaan. Tällaista hintatasoa - ei lähimaillakaan - ollut tarjolla yhdelläkään toisella saarella, jolla tällä reissulla kävin.
Skiathoksen poikkeuksellinen tilanne johtuu oletettavasti saaren korkeasta turistillisuusasteesta, sesongin lopusta sekä majoituksen ylitarjonnasta: jo pelkästään Skiathoksen pääkaupungissa on tarjolla moninkertaisesti enemmän majoitusta kuin muilla Sporadeilla yhteensä. Skiathoksella olen muuten aikaisemminkin kokenut kaikkein halvimman majapaikkani: keittiönurkkauksella varustettu pieni huone irtosi sieltä 10 vuotta sitten hintaan 15€.
Jatkossa täytyy suunnitella Kreikan matkakohteet eri tavalla kuin ennen: saaren ja laivayhteyksien hintojen mukaan. Tämä tarkoittaa vähemmän spontaania seikkailullisuutta, mutta – ylipäänsä mahdollisuutta matkustaa Kreikassa. ❤️
Lopuksi: totta kai Ateena ON edelleen aivan ihana ja minulle äärettömän rakas kaupunki. Jäljellä on myös paljon vanhaa tuttua, joka lämmittää niin mieltä kuin kehoa ja saa hymyilemään. Esimerkiksi Exarchian alue on oma vanha itsensä. 💜 Ateena on yhä minulle home away from home, ihmisineen ja minulle merkityksellisine paikkoineen. Suomen ulkopuolella ei ole toista minulle yhtä tärkeää kaupunkia.
(Tänä syksynä celsius-asteetkin muuten lämmittivät erittäin kiitettävästi...)
Ehkäpä keskustan kallistuminen luo uusia mahdollisuuksia tutustua Ateenaan yhä laajemmin. Seuraavalla vierailulla ehkä palaan Ambelokipiin - tai valitsen jonkin ihan uuden kaupunginosan! ☺️
.
Oletko sinä käynyt Ateenassa ja huomioinut kaupungin muutoksen?
Lue täältä kaikki kirjoitukseni Ateenasta.
Tiedättehän, kuinka 1800-luvulla Euroopassa matkustettiin Välimeren lämpöön tervehtymään erilaisista sairauksista kuten keuhkotaudista. Nykyäänkin tunnetaan Välimeren ilmaston edullinen vaikutus esimerkiksi ihottumiin ja muihin ihosairauksiin. Välimeren ilmasto on monella tapaa lääkinnällinen ja tervehdyttävä.
Minäkin matkustan Kreikkaan osittain terapeuttisista syistä.
Tänään on Maailman Mielenterveyspäivä, ja sopivasti – olen lähes joka vuosi tänä päivänä Kreikassa.
Lyhyt versio terveyshaasteestani: minulla on diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Pidempi versio on levittäytynyt vuosien varrella Karkkipäivän sivuille.
Olen oireillut nuoresta saakka, ja välillä on myös pidempiä oireettomia jaksoja. Sairaus on kuitenkin kulkenut mukanani murrosiästä saakka, ja ymmärrän oireita ja niiden syitä sitä paremmin, mitä vanhemmaksi tulen.
Ahdistuneisuushäiriössä on kyse pitkäaikaisista, voimakkaista ja hallitsemattomista huolen tunteista, jotka valtaavat mielen niin, että ne haittaavat elämää. Vähemmän oireilevilla jaksoilla huolen tunteet saattavat pulpahdella esiin vain tilannekohtaisesti, mutta häiriön ollessa aktiivinen, huoli on päällä kaiken aikaa. Myös nukkuessa, ja ilman lääkitystä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä voi heräillä läpi yön paniikinomaisiin huolen tunteisiin. Itse jouduin tänä syksynä palaamaan unilääkitykseen monen kuukauden paremman jakson jälkeen.
Kamalinta sairaudessa on se, että tunne ei liity mihinkään konkreettiseen, korjattavissa olevaan asiaan. Huolen tunnetta ei voi poistaa hoitamalla mieltä vaivaava asia.
Olen verrannut ahdistukseni tunnetilaa siihen, miltä tuntuu, jos olet lähtenyt matkalle, ja yhtäkkiä tajuat, että saatoit jättää hellan päälle kotona. Et voi palata tarkistamaan asiaa, ja mielessä velloo koko ajan pelko siitä, onko koti mahdollisesti liekeissä.
Siltä minusta tuntuu nytkin. Kehossa on kuin jatkuva hälytystila joka viestii: jotain on vialla. Mutta en voi korjata sitä, koska ei ole mitään konkreettista korjattavaa, eikä ole hellaa, joka on jäänyt päälle.
On lapsuudessa koetusta traumasta syntynyt haava, joka aika ajoin aktivoituu, ja sairastun.
Meni vuosikausia ilman, että tunnistin kunnolla, mistä oireiluni johtui. En varmasti osittain halunnutkaan ymmärtää, tai hyväksyä syitä.
Tätä nykyä tunnistan oireeni sekä syyt kokonaisuudessaan, paljolti kiitos vuosien terapian. Vaikka olen prosessin myötä joutunut hyväksymään, että en välttämättä koskaan kokonaan parannu ahdistuneisuushäiriöstä, ymmärrys auttaa elämään varjopuolen kanssa. En pidä tästä puolesta minussa, tästä kuormasta, mutta sen kanssa on helpompi elää, kun sitä ymmärtää.
Syy, miksi kirjoitan aiheesta nyt ja olen kirjoittanut aiemminkin, on se, että haluan rohkaista ihmisiä hyödyntämään tarjolla olevaa apua. Suomessa on laajasti tarjolla matalan kynnyksen apua mielenterveyden haasteisiin, ja siihen kannattaa tarttua.
En ole se tyyppi, joka sanoo, että pirautat tähän numeroon ja sitten helpottaa. Olen se tyyppi joka haluaa kertoa, että apua ON, ja sen kautta pääsee eteenpäin, vaikka kaikki ongelmat eivät ratkeaisikaan. Itse olen saanut valtavasti apua kautta eri elämänvaiheiden, ja olen kiitollinen siitä, että Suomessa ei jää huoliensa kanssa yksin.
Jos et tiedä kenelle puhua tai mitä tehdä, soita Mieli Ry:n yleiseen kriisipuhelimeen: 09 2525 0111. Numero päivystää 24 tuntia vuorokaudessa. Apua saa myös paikallisista kriisikeskuksista sekä nettichateista kuten Tukinet ja Sekasin.
❤️ Haluan myös muistuttaa siitä, miten pienillä eleillä on merkitystä henkilölle, jolla on paha olo.
Emme aina voi konkreettisesti poistaa tekijöitä, jotka vaikuttavat toisen ihmisen vaikeaan elämäntilanteeseen, ja siksi voi tuntua vaikealta sanoa mitään. Voi tulla tunne, että ehkä vain pahennan toisen mieltä, jos sanon jotain. Mutta meidän ei tarvitse yrittää poistaa ongelmaa tai sanoa jotain rakentavaa.
Se, että ilmaisee huomioivansa toisen ja välittävänsä, vaikka vain sanomalla, ”Hei, miten sinulla menee?”, riittää ja on tärkeää. Jos toinen vastaa, että hänellä menee kurjasti, siihen voi sanoa, ”Olen pahoillani” ja kertoa, että toivoo toiselle hyvää.
Että näyttää välittävänsä toisen voinnista ja hyväksyy ihmisen myös suruineen ja vähättelemättä, on merkityksellisempää, kuin moni ymmärtää.
Pahaa oloa kokevan ihmisen tila voi helpottua jo sillä, että hän kokee tulevansa nähdyksi ja vastaanotetuksi juuri siinä tilassa, missä on.
*
Elämänkumppanini on 6-vuotiaana koettu trauma.
Menetin isäni tavalla, joka on vaikuttanut koko loppuelämääni. En ymmärtänyt sitä 6-vuotiaana, en 16-vuotiaana enkä ihan täysin vielä 26-vuotiaanakaan, vaikka tuossa vaiheessa olin jo käymässä elämäni toista terapiaa.
Oireilin vuosikymmeniä ilman, että kunnolla sisäistin, mihin kaikki liittyi. Vaikka nuorempanakin ymmärsin, että traumalla täytyy olla vaikutuksia, kuvittelin, että tuntemuksista kasvaa pois. Odotin, että aikuistuessani ja kypsyessäni tuntemukset lievittyisivät itsestään – jo vähintään 'aika parantaa haavat' -filosofialla. Odotin sitäkin, että koska olin hyväksynyt tapahtuneen, minunhan täytyi ”parantua”. Eikö hyväksyminen muka ole avain vapautumiseen?
Ei se aina ole.
Minun haavani on ja pysyy, ja aktivoituu menetysten tai suurten elämänmuutosten yhteydessä.
45-vuotiaana olen viimein hyväksynyt, ettei tästä kasva ulos. Nyt prosessina on löytää keinot, joiden avulla haavan kanssa voi elää siten, ettei se pääse hallitsemaan.
Karkkipäivää pitkään lukeneet ehkä muistavat, että kirjoitin blogissa usein onnellisuudestani. Siitä, miten löysin iloa ja autuutta kaikenlaisista pienistä arjen asioista. Saatoin tuntea pakahtuvani onnen tunteeseen aamukahvin äärellä, tai katsoessani seinälle heijastuvaa ikkunaverhon varjoa. Olinkin aidosti onnellinen – ihan älyttömän onnellinen!
(Niin onnellinen, että välillä aloin voimakkaasti pelätä, että jotain pahaa tapahtuu vain siksi, ettei näin suuri onnellisuus ole mahdollista, ja kuplan täytyy puhjeta. Sekin oli tietysti osa sairautta.)
Kun aloitin kirjottamaan blogia, elin elämässäni stabiilia vaihetta. Minulla oli ympärilläni paljon pysyvyyttä, ja olen sittemmin ymmärtänyt, miten tärkeää asioiden samana pysyminen minulle on. Pysyvyys tuo minulle turvallisuuden tunnetta. Samana pysyvät asiat ja ihmiset ovat merkittävin turvaverkkoni.
Työpaikka, koti, työkaverit, elämänkumppani, kaikki nämä toivat elämääni turvaa yli vuosikymmenen ajan ja toimivat ankkurina.
Blogissani näistä turvaverkoista eniten näkyivät silloinen elämänkumppanini, yhteinen kotimme ja sisareltani minulle siirtyneet rakkaat koirat Totti ja Viivi. Myös Ahvenanmaa ja siellä sijaitseva kakkoskotini tulivat varmasti vahvasti esiin suurina onnen ja voimavarojen lähteinä.
Mikä ei näkynyt yleisölle yhtä paljon, mutta oli minulle äärettömän tärkeää, oli Ahvenanmaan työyhteisöni.
Vaikka asuin Tampereella, kävin kymmenen vuoden ajan osan vuodesta töissä Ahvenanmaalla vanhassa työpaikassani. Olin siellä töissä yhteensä 16 vuoden ajan. Suhteeni tuohon työpaikkaan tuntui silloin itsestäänselvyydeltä, nyt se tuntuu lahjalta, jonka arvoa ei voi mitata.
Maailman Mielenterveyspäivän kansainvälinen teema on tänä vuonna työelämän mielenterveys.
Työ on tärkeä mielen voimavara, ja minulle Ahvenanmaan työpaikka oli yksi tärkeimpiä voimavaroja kolmasosan elämästäni. Tämäkin on asioita, jonka on parhaiten ymmärtänyt vasta sitten, kun sen on menettänyt.
Vaikka työ Ahvenanmaalla ei ollut sitä luovaa työtä, jota teen yrittäjänä, ja joka antaa ammatillisesti minulle enemmän, yhteisön merkitys on jotain, minkä tärkeyttä en voi liikaa korostaa. Rakastin tätä työpaikkaa ja kollegoitani, ja olen äärettömän onnellinen, että sain olla niin pitkään osa heitä.
Menetys, avainsana.
Olen viimeisen viiden vuoden aikana menettänyt niin monta pysyvää, turvaa tuonutta rakennetta elämässäni, että haavani on jälleen auennut. Erosin, se oli raskas asia. Kun toissa vuonna elämästäni lähtivät myös rakkaat koirani ja Ahvenanmaan koti sekä (sen myötä) mahdollisuus työskennellä vanhassa työpaikassa, tikit irtosivat täysin. Haava tulehtui, ja keväällä 2023 viimeistään tajusin, että minua särkee niin, ettei mikään laastari tai Burana auta.
Luulen, että Ahvenanmaan kodin ja koirien menetys oli se pisara, joka kaatoi kupin nurin, vaikka olin valmistautunut kumpaankin. Ihmiset, eläimet, paikat, ne eivät ole ikuisia. Se on luonnollista, mutta minulle se oli silti liikaa.
Haavani voi olla arpeutunut, mutta se ei parane.
Palataan Kreikkaan.
Kreikka ei poista huoliani, mutta se edustaa minulle tärkeää rakennetta, jonka nyt jo tunnettekin. Se edustaa pysyvyyttä.
Kreikka on niitä harvoja asioita, joka ei ole muuttunut elämässäni. Palaan samalle lentokentälle, samoille saarille, samoille puistonpenkeille. Kreikka on aina kaunis ja lämmin, meri on aina yhtä sininen ja männyt aina yhtä vihreitä ja huumaavan tuoksuisia.
Minulla on täällä myös äärettömän rakkaita ystäviä, jotka ovat olleet elämässäni yli 25 vuotta – olemme tunteneet toisemme teini-ikäisistä saakka. He ovat kasvaneet kanssani monien kipujen läpi, he ovat tunteneet minut aikaa ennen Karkkipäivää, ennen merkittäviä elämänkumppanuuksiani, ennen Ahvenanmaata.
Kun mietin sitä, kyyneleet nousevat silmiini. Perheeni ja kouluaikaisten ystävieni ohella Kreikka on pysyvin asia elämässäni. Kreikka tuntee minut. Voin olla täällä oma itseni.
Ymmärrän, että palaan tänne juuri siksi, että Kreikka on. Se on yksi kotini, ja sitä en voi menettää. Se on lääke, jonka otan isona annoksena kerran tai kaksi vuodessa. ❤️
*
Kiitos kaikille, jotka jaksoivat ja halusivat lukea tämän kirjoituksen. Se on henkilökohtainen, ja mietin, että tämän kaltainen kirjoitus voi hämmentää lukijoita. Se ei ”sovi” kosmetiikka-analyysien ja pastellin sävyisten matkakertomusten joukkoon, ja sen lukeminen voi tuntua kiusalliselta.
Mutta se on kuitenkin minua, ja haluan jatkossakin tuoda Karkkipäivään henkilökohtaisempaa sisältöä. Kuten Mielenterveyspäivän slogan sanoo: ”Mielenterveys on jokaisen oikeus”. Ja siihen terveyteen kuuluu monia puolia: persikan sävyistä huulipunaa, täydellisen silkkistä öljyseerumia, kreikkalaista pikakahvia ja kertomuksia omasta haavoittuvuudesta.
Pidetään huolta toisistamme - ja välitetään!
* Sisältää mainoslinkin
Pitkästä aikaa otsaryppy-päivitys.
Aloitin käyttämään kasvojen kinesioteippiä otsan huoliryppyihin eli niin kutsuttuihin "Sibeliuksiin" helmikuussa. Tästä postauksesta voit lukea tarkemmin, mistä on kysymys.
Lyhyesti: kinesioteippi rentouttaa kasvojen lihaksia, ja sen säännöllinen käyttö vähentää lihassupistelun aikaansaamia ilmeryppyjä. Kinesioteippi auttaa myös lihasjännityksen tuomiin jumeihin ja kipuihin, ja voi lievittää päänsärkyä ja hampaiden narskuttelusta johtuvaa särkyä.
Olen käyttänyt * Faceimage -kinesioteippiä säännöllisesti vajaa 7 kuukautta. Teipit ovat luonnollisestikin minulla mukana myös matkalla, ja kuvassa on mun aamunaama tänään.
Kuva dokumentoi samalla myös auringon vaikutuksia - vaikka hyperpigmentaatio pysyy nykyään hyvin kurissa oikeilla ihonhoitotuotteilla, ei pintakuivuuden lisääntymistä voi kiistää..! Tämä näkyy todella selkeästi silmien alla, jossa juonteiden verkko erottuu normaalia selkeämmin, kiitos kosteudesta köyhtyneen ihon. En näköjään käytä tarpeeksi kosteuttavia tuotteita - tai sitten vietän yksinkertaisesti niin paljon aikaa auringossa täällä Kreikassa, ettei kosteutta mitenkään saa lukittua ihoon riittävää määrää.
Olen nyt reissussa käyttänyt yhden teipin teippausta, koska mulla oli teippi melkein lopussa kun lähdin kotoa. Kahden teipin metodi on tehokkaampi, mutta yksikin teippi silottaa otsan erittäin tehokkaasti. Kahden teipin metodi esiteltynä täällä.
Ihana, maaginen aamusileys: huolirypyt loistavat aamuisin poissaolollaan, kun teipit poistaa. ❤️
Olen teippiin erittäin tyytyväinen ja se tulee varmasti jäämään koko loppuelämäni rutiiniksi, mutta otsarypyt eivät ole seitsemän kuukauden aikana kadonneet. En sitä rehellisyyden nimissä odottanutkaan, koska ryppyni ovat todella syvät ja otsani hyvin aktiivinen, mutta on ihmisiä, jotka ovat saaneet huoliryppynsä kinesioteippauksella jopa pysyvästi pois alle vuodessa. Tällä pohjalla olin utelias sen suhteen, miten minun ryppyni vastaisivat hoitoon.
Vaikka rypyt eivät ole kadonneet, koen niiden kuitenkin miedontuneen. Aamuisin otsa pysyy sileänä monta tuntia, ja jos en mene suoraan auringon paisteeseen, otsa voi näyttää rennolta ja entiseen tilanteeseen verrattuna sileämmältä koko päivän.
Mutta heti kun menen aurinkoon, otsa aktivoituu ja rypistely on voimakasta. Nyt kun aistin otsani liikkeitä aiempaa paremmin, pystyn todella tuntemaan, kuinka voimakasta rypistäminen on. Siltikin, sibeliukset eivät mielestäni enää auringossakaan erotu yhtä syvinä kuin aikaisemmin.
Tilanne ennen teippauksen aloitusta. Kuva tämän vuoden helmikuulta, rypyt Kreikan auringossa Arachovassa.
Tilanne auringossa nyt: lokakuu 2024.
En tiedä näkevätkö muut eroa, mutta itse koen ryppyjen erottuvan vähemmän "vihaisina" eri tilanteissa.
Teippauksen teho ja vaikutus liittyy suoraan siihen, miten syvästä rypystä ja voimakkaasta lihasten liikkeestä on kyse. Mitä aktiivisemmat lihakset kasvoissa = sitä herkemmin tulee ilmeryppyjä.
Minun otsani on liikkeessä koko ajan. Vaakarypyt alkoivat näkyä jo teini-iässä, "sibeliukset" parikymppisenä. (On muuten ollut ihan friikkiä tajuta, nyt kun kiinnitän otsan liikehdintään enemmän huomiota, että jotkut ihmiset eivät saa otsaansa kunnolla ryppyyn vaikka yrittäisivät..! Mä taas en saa otsaani pysymään "aloillaan!... :D)
Parasta teipissä aamusileyden ohella:
se rentouttaa otsaa ja tuntuu niin miellyttävältä, että haluaisin kulkea teippi otsassa kaiket päivät! 😍
Vasta kinesioteipin käytön myötä todella oivalsin, kuinka aktiivinen mun otsa onkaan. Koska otsan rypistely on suurelta osin tiedostamatonta, olin ikään kuin tottunut tunteeseen, että otsa ja etenkin kulmakarvojen väli on koko ajan jännittynyt. Kun tuon jännitteen saa rentoutettua, minkä kinesioteippi tekee, kasvoille laskeutuu valtavan levollinen olo. Se on ollut ihan mieletön ahaa-elämys! Tältäkö rento otsa tuntuu..? Iltaisin on jopa helpompi nukahtaa, kun otsa ja sen myötä koko kasvot ovat rennommat. Ja se tunne, kun herää aamulla..!
Mun käyttämä kinesioteippi on Twistbe'n myymä * Faceimage Sensitive -teippi (21,90€) Olen kokeillut myös valkoista Regular-teippiä, mutta mun iholla Sensitive tuntuu miellyttävämmältä. Näiden kahden ero on liimauksen voimakkuus: * Regularissa on vahvempi liima, ja siksi se sopii paremmin mm. rasvoittuvalle iholle.
Faceimage-teippien maahantuojan mukaan Regularilla saa nopeammin tuloksia. Ehkäpä minunkin otsassani näkyisi vielä selkeämpi sileys jos käyttäisin sitä, mutta mä itse tykkään niin paljon Sensitiven tunteesta iholla, että se on mun valinta. Koska ihoni ei rasvoitu, mä itse asiassa pystyn käyttämään samaa teippiä kahtena tai kolmenakin yönä; teippi pysyy iholla tosi hyvin, ja iho on sileä myös uudestikäytetyllä teipillä..!
Ai niin - laitoinkos mä tänne blogiin koskaan kuvia, kun testasin kinesioteippiä kerran Kalastajan otsaan? Hänellä on myös erittäin syvät ja pysyvästi näkyvissä olevat sibeliukset.
Tässä yhden yön tulokset (teippi tosiaan vaikuttaa jo yhdessä yössä):
Ennen teippiä...
...teipin jälkeen. 😮
(Ihanan tyydyttävää, kun tuolta uurteiden pohjalta on teipin mukana lähtenyt pois myös jotain möhnää... 🙏🏻😅)
Tiedän jo nyt, että tulen jäämään teipin käyttäjäksi, vaikka rypyt eivät kokonaan katoaisikaan. Ollakseni rehellinen, en usko, että ne katoavat. Otsani on aivan liian aktiivinen, jotta ilmerypyt voisivat pysyvästi häivyttyä - lisäksi rypyt ovat olleet otsassani jo yli 20 vuotta ja etenkin vaakarypyt uurtuneet pysyväksi rakenteeksi.
Jotta rypyt voisivat kadota, minun tulisi lopettaa otsani liikuttelu! Sitä en tietenkään halua, ilmeikkyys on osa minua. Teippi joka tapauksessa silottaa otsaa tehokkaammin kuin yksikään seerumi tai tehotippa, ja on luonnollisempi ja turvallisempi keino kuin Botox. Kaupan päällisenä saa verrattoman rentouden tunteen. Teippi on myös edullinen: * 21,90€ maksava pakkaus kestää mulla otsakäytössä yli kolme kuukautta..!
Myös kasvohieronta kuten gua sha varmasti edistäisi otsaryppyjen - kuten muidenkin ryppyjen - miedontumista. Olen saanut tästä useita vinkkejä, ja Faceimage-teippien maahantuojan Senjan omat upeat tulokset puhuvat tämän puolesta. Mä kuitenkin tunnen itseni ja tiedän, ettei hieronnasta koskaan tule mun juttua. Olen liian laiska siihen, ei asiaa voi kaunistella! :D Teippaus on NIIN parasta siksikin, että siinä ei tarvitse tehdä mitään: sen kuin laittaa teipit kasvoille ja tuloksia syntyy. Siksi kinesioteippaus on mulle vuosikymmenen mullistavin kauneudenhoitomenetelmä. (Curly Girlin ohella! 🥰)
Joku muuten kysyi, miksi en teippaa koko otsaa, ja syitä on kaksi: 1) teippiä kuluisi silloin tosi paljon, ja uuden teippirullan saisi ostaa joka kuukausi, ja 2) vaakarypyt eivät häiritse minua yhtä paljon kuin sibbat.
Vaakaryppyihin suhtaudun lempeämmin, koska ne näyttävät vain rypyiltä ja luonnollisilta, kun taas sibelius-rypyt tekevät ilmeestä vihaisen.
Teippien lisäksi "purkitonta" ihonhoitoa reissussa edustaa kollageeniravintolisä, jota olen käyttänyt seitsemän vuotta. Nämä annospussukat kulkevat mun mukana kaikkialle.
Käytän nimenomaan * Oslo Skin Labin valmistetta, sillä siinä käytetyt Verisol-peptidit ovat niitä harvoja - ellei peräti ainoa kollageeniravintolisä Suomessa? - joiden markkinointiin Evira sallii tutkimustulosten käytön, sillä Verisolista tehdyt tutkimukset ovat sen verran pätevät. Lisäksi - tai no, tärkeimpänä syynä tietenkin! :D, käytän Oslon kollageenia, koska olen kokenut ryppyjeni kehityksen selvästi hidastuneen kollageeniravintolisän aloitettuani. En ole käyttänyt mitään toista anti-age-tuotetta yhtä pitkään yhtäjaksoisesti.
Näistä postauksista voi lukea mun Oslo Skin Lab -kokemuksia.
Rypyistä puheen ollen - huomasin ihollani silmänympärysryppyjä ensimmäistä kertaa missäs muualla kuin - - Kreikassa! 😅 Tämä tapahtui vuonna 2013.
Tein havainnosta postauksenkin, jonka kuvatodisteet nyt reilu vuosikymmen myöhemmin hieman hymyilyttävät, rypyt olivat sen verran matalia. Kuva yhdentoista vuoden takaisista "aurinkorypyistä" näkyy tuossa yllä. Siihen aikaan minulla ei tosiaan vielä näkynyt syvempiä ja pysyviä, kollageenin rappeutumisesta johtuvia ryppyjä, vaan rypyt tulivat näkyviin ihon kuivuessa ja lievittyivät, kun ihoa kosteutti.
Pysyviä juonteita aloin havainnoida vuonna 2014, ja sen jälkeen ryppyjä tulikin kohisten - aivan kuten ihoani tutkinut ja Visia-analyysin tehnyt sairaanhoitaja totesi. Hän sanoi, että kun lähestyisin neljää kymppiä, rypyt tulisivat suunnilleen "yhdessä yössä". Ja siltä se tuntuikin: niin lyhyen ajan sisällä ihoni muuttui täysin sileästä niin ryppyiseksi, että myöhemmässä Visia-analyysissa sain kuulla ihoni olevan ryppyjen perusteella ikäistäni vanhempi.
Vuonna 2017, ennen kuin aloitin kollageenivalmisteen käytön, silmänympärysrypyt näyttivät tältä. Kehitys vuoden 2013 "aurinkoryppyihin" on melkoinen, iho todella rypistyi voimakkaasti vain neljässä vuodessa.
Tänä vuonna rypyt näyttävät tältä. Ryppyjen kehitys on käytännössä pysähtynyt, ja etenkin silmäkulmien harakanvarpaat näyttävät jopa matalammilta, kuin seitsemän vuotta sitten.
...mutta pintakuivuus, se on kyllä ihon vihollinen, ja saa ihon näyttämään vanhemmalta..! Muistakaa siis, että kosteutus on aina myös anti-age-ihonhoido perusta..! ☺️
Mä muuten elättelen toivetta, että ehkäpä teipin kanssa käy sama kehitys kuin kollageeniravintolisän. Kun katson kuviani 4-7 vuoden kuluttua, odotan näkeväni, että otsaryppyjen kehitys on pysähtynyt ja/tai rypyt miedontuneet. Tätä mä toivon, ja ehkäpä pääsen vielä asiasta Karkkipäivään raportoimaankin..!
Tässä olen minä ryppyineni kaikkineni tänään iloisena Kremisman rannalla Alonnisoksella. 🥰
