25.04.2017

Ponitukka goes Biozell Color Mask

Sitten olisi taas hiusväriasiaa :)

Biozell_Ink_ColorMask_IMG_0111

Pääsin testaamaan jälleen uutta violettia suoraväriä osana Biozellin Color Mask -kampanjaa. Ja kotimaisia tuotteita, peukkua peukkua! Olen iloinen, kun olen viime aikoina saanut mahdollisuuden päästä mukaan pariinkin kotimaisia kosmetiikkamerkkejä esiinnostavaan kamppikseen, kotimaisuus-teemaviikkojen jälkeen silmäni ovat auenneet Suomen kosmetiikkatarjonnalle ihan uudella tavalla ja pyrkimyksenä on aktiivisesti lisätä suomalaisen kosmetiikan osuutta Karkkipäivässä.

Tänään luupin alla klassikkomerkki Biozell jonka hiuskiinnettä ja muotovaahtoa on meikätyttönen käyttänyt jo 90-luvun alkupuolella, muistan vieläkin miltä ne tuoksuivat...

Biozell_Ink_ColorMask_IMG_7598

Biozellin Color Mask -valikoima koostuu sävyttävistä shampoista, hoitavista sävytteistä, suoraväreistä ja yhdellä pesulla poispeseytyvistä sävysuihkeista.

Kaikki suihkeita lukuunottamatta ovat Suomessa valmistettuja Avainlippu-tuotteita. (Suomessa ei valmisteta mitään aerosolimuotoisia kosmetiikkatuotteita.)

Color Mask -tuoteperhe:

Shampoo 7,50€ / 150 ml

Chili (ylläpitää intensiivisen punaista sävyä), Chocolate (ylläpitää suklaanruskeaa sävyä) ja Light Beige (ylläpitää vaaleanbeigeä sävyä)

(En saanut shampoota testiin koska sellaista ei ole violetin sävyisenä.)

Biozell_ColorMask_Color Mask -hoitava sävyte 9 € / 150 ml

Mahtava sävyvalikoima, 13 sävyä!
Black (musta)
Chocolate (ruskea)
Frozen Mocha (sekoitus kullan ja tuhkan sävyjä, viileä vaaleanruskea)
Cappuccino (vaalea beige)
Soft Ice (helmiäisvaalea, voi käyttää myös vahvempien sävyjen laveeraamiseen)
Silver (vaaleille ja harmaille)
Hot Copper (kupari)
Rosewood (intensiivinen ruskea jossa häivähdys punaista)
Night Sky (intensiivinen sininen)
Plum (luumuinen violetti)
Raspberry (pinkki)
Chili Pepper (punainen)
Mandarin (intensiivinen oranssi)
.

Hoitava Color Mask -sävyte on tarkoitettu jo värjätyille hiuksille ylläpitämään niiden sävyä. (Olen tosin kuullut, että osassa näistä on niin voimakas pigmentti että ne toimivat jo itsessään kuin suoravärinä, etenkin Night Sky on todella vahvapigmenttinen.) Hiuslaadusta ja pohjaväristä riippuen Color Mask voi siis toimia myös suoravärinä.

Biozell_ColorMaskINK_IMG_7635Color Mask INK -suoraväri 12,90 € / 175 ml

Kuten kaikki suoravärit, Biozell Color Mask INK on tarkoitettu vaalennetuille hiuksille.

Valikoimassa on viisi sävyä: kirkkaan oranssi Fire Orange, punertava, syvä violetti Mystic Violet, räväkkä pinkki Bubblegum Pink, todella voimakas kirkkaansininen Laguna Blue ja sähäkkä turkoosi Caribbean Turquoise. Sävyjä voi vaalentaa Neutral Toner -sävytteellä (10,90€ / 175 ml).

Color Mask -sävytteen ja Color Mask INK -suoravärin ero on ennen kaikkea hoitavuudessa; INK-sävyt ovat nimenomaan värejä siinä missä perus- Color Mask myös hoitaa. Toinen ero on hiusten pohjakäsittelyssä; Color Mask on tarkoitettu värjätyille (tai värjäämättömille) hiuksille, INK taas vaalennetuille hiuksille. Color Mask -sävyn luvataan kestävän hiuksissa 6-8 pesua, INK-sävyn hiusten huokoisuudesta ja käytetystä sävystä riippuen 5-30.

Biozell_ColorMask_Spray

Sävyspray 7,90€ / 100 ml

Yhdessä pesussa poishuuhtoutuva suihkutettava suoraväri.

Sävyt Soft Pink ja Lavender. Biozellin valikoimassa on vielä erikseen tyvikasvun peittoon tarkoitettuja spray-sävyjä luonnollisissa sekä kirkkaanpunaisessa sävyssä.

*

KÄYTTÖKOKEMUKSIA

Kampanjatuotepaketista löytyivät kaikki viisi INK-suoraväriä ja neutraloija. Hetken jo leikittelin ajatuksella vetää päähäni pelkästään Bubblegum Pink –sävyä mutta vielä en ole valmis siirtymään liilasta pinkkiin. Vaikka voisihan sitä olla hauska kokeilla, luultavasti paluu liilaan olisi helppo punaisten sävyjen lähtiessä hiuksista suhteellisen nopeasti.

 

Biozell_Ink_ColorMask_sekoitus

Nyt kuitenkin miksasin liilan värin.

Mystic Violet on luumuinen, punavoittoinen violetti jossa on erittäin vahva pigmentti. Laimensin sävyn pastelliseksi Neutral Tonerilla sekoitussuhteella 1 purkki neutralisoijaa + 1/3 purkkia Mystic Violetia (vasemmanpuoleinen kuva). Taitoin sävyä siniseen päin Laguna Blue’lla, ja olin ensimmäisellä yrityksellä vähän varomaton… Laguna Blue on ihan järjettömän pigmenttinen..!

Laitoin sitä vajaan teelusikallisen sekoitukseen, jossa oli yksi purkki (175 ml) neutralisoijaa ja noin puoli desiä Mystic Violetia, ja koko seos veti tummansiniseksi…! Hups..! ^_^ Sinne meni se testisatsi :D Uusi kokeilu ja uusi purkki neutraloijaa, ja tällä kertaa tiputin joukkoon vain pisaran Blue’ta. Se riitti (oikeanpuoleinen kuva).

Biozell_Ink_ColorMask_ennenjalkeen

Hiukset ensimmäisessä kuvassa ennen Biozell Color Mask INK –väriä ja seuraavissa sen jälkeen, kahdessa eri valaistuksessa. (Mun hiukset näyttää tältä kun niitä ei ole harjattu... pahoittelut pörröistä, olen niin luonnontyylinen hiusteni suhteen etten aina muista asetella niitä kuviin :D)

Kuten näkyy, yllättävästi, hiuksista ei tullut lainkaan niin luumuiset kuin sävyseos antaisi odottaa. Tosi kiva sävy!

Hiuksiin tuli hauska liukuvärjäys tyven värjäytyessä odotetusti punertavammaksi. Kuten tuloksesta näkee, INK-väri on todella pigmenttinen; vaikka olin laimentanut väriä reippaasti, väri tarttui hiuksiin voimakkaasti. Laitoin värin kosteisiin hiuksiin. Kuiviin laitettuna tulos olisi vielä tuplasti vahvempi.

Biozell ColorMask INK

Kaunis väri, vaikka itse sanonkin..!

Totesin, että taisi löytyä hinta-laatusuhteeltaan uusi voittaja suoravärien markkinoilta; Biozell on litrahinnaltaan edullisin kaikista tähän saakka testaamistani suoraväreistä, ja voimakas pigmentti mahdollistaa purkin riittoisuuden viikkokausiksi, riippuen siitä haluaako värjätä vai ylläpitää väriä.

Matkakosmetiikka_kevat2017_IMG_7747

Otin Mystic Violetia mukaan myös tänne Kreikan matkalle (tuo aiemmassa matkatavarapostauksessa näkynyt minigrippiin pakattu sävy), ja käytin viimeiset pisarat puolen desin minigrip-pussista eilen.

Biozell ColorMask INK Mystic Violet

Mystic Violet -tyvi

Olen käyttänyt väriä joka toisessa pesussa lantraamattomana pelkästään tyveen, ja joka toisessa pesussa hoitoaineeseen lantrattuna koko hiuksiin (saadakseni määrän riittämään koko matkalle, muistatte mun käsimatkatavaramatkustuksen asettamat rajat nesteille…). Yhteen käsittelyyn on riittänyt teelusikallinen..!

Tämä menettely on toiminut loistavasti, ja hiusteni sävy on säilynyt Kreikan auringon alla paljon violetimpana kuin viime syksyn reissulla.

Biozell_Ink_ColorMask_IMG_1145

Olen tykästynyt tosi paljon moniväriseen liukuväritukkaan, jonka saan tyvikäsittelyllä. Persoonalliset..! Aniliinisesta violetista sinertävän harmaanliilan kautta lähes hopeisiin latvoihin ^_^

Yllättävästi, Mystic Violet ei lopulta tee hiuksistani niin luumuisia kuin purkin väri antaa odottaa. Toisaalta hiusteni pohjavärikin varmasti vaikuttaa siihen.

Hiukset250417_IMG_3404

Eilen sekoitin loput Mystic Violetista hoitonaamioon ja levitin koko tukkaan. Kuvassa hiukseni tänä aamuna. Oikein keijumainen liila...! Hyvin poni..! <3

Biozell-kokeilu on tuonut minulle sellaisen havainnon, että ehkäpä punaiseen taittavat liilat ovat kuitenkin minulle parempi valinta kuin sinivoittoiset. Paljon sinistä pigmenttiä sisältävä violetti sävy voi johtaa epätoivottuun Marge Simpson -väriin, joka on kaikkea muuta kuin se poniliila jota tavoittelen, kun taas punertavammat sävyt jättävätkin juuri sopivan pastellisen liilaisuuden.

Biozell_ColorMask_IMG_7630

Lopuksi vielä pari sanaa suihkeväristä.

No tämä todellakin värjää! - Toisin kuin kilpailijan vastaava tuote, johon en nyt viitsi Biozell-kampanjapostauksessa linkata, mutta ehkä muistatte kyseisen testin tuloksen (= ei niin minkäänlaista havaittavaa väriä, testasin kaksi eri sävyä).

Biozell_ColorMask_Spray_IMG_0287_2

Odotin Lavender-sävyn olevan hempeän vaalea liila, mutta se onkin yllättävän intensiivinen. Ja todellakin pigmenttinen. (Kuvassa Lavenderia raitoina.)

Sävy on tummempi juuri suihkutettuna ja vaalenee vähän kuivuessaan, mutta jää kuitenkin selvästi violetiksi. Tuntuma on aavistuksen kuivashampoomainen eli jos väriä suihkuttaa paljon, hiuksiin jää ”jauhoinen” fiilis. Itse kuulun niihin kuluttajiin jotka kuitenkin jopa tykkäävät tästä tunteesta hiuksissa sillä se tuo myös rakennetta.

Biozell_ColorMask_Spray_IMG_0290

Color Mask Spray Lavender tyvikäsittely

Väri peseytyy pois kauttaaltaan seuraavassa pesussa.

Hauska idea vaikka vappuhiuksiin..!

*

Biozellin Color Mask -perhe on kaiken kaikkiaan oikein vakuuttava tuttavuus, ja sävyjä riittää. Sanni ja ponitukkansa antavat Biozellille lämpimän peukutuksen ja iloitsevat näin edullisesta, kotimaisesta vaihtoehdosta. :)

Lisätietoa Biozellin Color Mask -valikoimasta saa täältä. Biozellia myydään päivittäistavarakaupoissa kuten marketeissa ja tavaratalojen kemppariosastoilla.

16 kommenttia
24.04.2017

Postaus jossa on vähän asiaa ja paljon kukkia

Päivän hyvä työ:

Nisyros_240417_IMG_8795

Nisyros_240417_IMG_3230

:)

Lisäksi olen tänään:

Nikia_Platia

  • nähnyt ehkä sievimmän aukion koskaan Nikian kylässä.

Nisyros_240417_IMG_3131

  • käynyt Kreikan ainoan aktiivisen tulivuoren kraaterilla.

ja ennen kaikkea ihaillut kukkia.

Nisyros_240417_IMG_3198

Nisyros_240417_IMG_3299

Tänään toivoin, että minulla olisi ollut henkilökohtainen kuvaaja mukana.

Nisyros_240417_IMG_3295

..ikuistamassa minut juuri tässä maisemassa, kukkien keskellä, sininen meri takanani.

"Sanni ja kevät-Kreikka". Siitä olisi tullut tämän matkan teemakuva.

Seisoin tässä varmaan 30 minuuttia. (Seuran kanssa matkatessa se olisi ollut juuri niitä hetkiä jolloin seuralainen hermostuu.)

Juuri kukkaloisto ja vihreys tekevät tästä reissusta niin erilaisen syysreissuihin verrattuna. Olen kuvannut kukkia ihan haltioissani. Tänään kuvasin mm. kaikki löytämäni violetit kukat kävelymatkalla Palin kalastajakylästä (jossa minä ja kissa jaoimme sardiineja) Mandrakiin.

Halusin jakaa kanssanne näitä kuvia. Näitä värejä. Kai kukillekin voi joskus omistaa oman julkaisun :) Kun kerrankin olen Kreikassa kukkien aikaan. :)

Huomenna on taas luvassa kosmetiikka-aiheinen juttu.

Nisyros_240417_IMG_3254

Vulkaaninen maaperä näkyy Nisyroksella paikoin ihanan värikkäissä kivissä...

Nisyros_240417_IMG_3336

Nisyros_240417_IMG_3341

Nisyros_240417_IMG_3364   Nisyros_240417_IMG_3374

Keltainen ja violetti ovat ihana sävy-yhdistelmä meikissä, ihan lemppareitani jos haluan tehdä värikkään kontrastimeikin.

Luontokin näkyy tietävän että yhdistelmä on kaunis, keltaista ja violettia näkee usein lähekkäin. :)

Nisyros_240417_IMG_3334

Nisyros_240417_IMG_3344

Nisyros_240417_IMG_3342

Nisyros_240417_IMG_3365

Ruiskaunokin sininen on ehkä kaikkein kauneimpia sävyjä maailmassa. Se ja laventeli. <3 Tällainen sävy hiuksissa olisi myös aivan ihana.

Poimin yhden ruiskaunokin mukaani ja katselin sitä koko matkan, mietiskellen miten uskomattoman hienovaraisia värejä luonto luokaan.

Nisyros_240417_IMG_3324

Nisyros_240417_IMG_3383

*

Nisyros_240417_IMG_3387

Kun saavuin Mandrakiin, rantakadulla nainen maalasi kahvilan pöytiä vaalealla siniliilalla sävyllä.

Melkein kuin ruiskaunokki. :)

Nyt alan pakkaamaan. Huomenna paluu Kosille.

12 kommenttia
23.04.2017

We finally meet: Kos.

Eilinen oli varmasti pisin päivä tällä matkalla. Heräsin Patmoksella, söin aamiaista Kosilla ja menin nukkumaan Nisyroksella. Taas kaksi uutta saarta jotka saatoin merkata listalleni. Kos on Kreikan saareni numero 48 ja Nisyros numero 49. Nyt näyttää siltä, että saari # 50 jää seuraavaan reissuun.

Pitkä päivä.

Ja se tarjosi minulle mm. 11 vuotta löytöään odottaneen ostoksen! <3

Herätyskello soi 02.50 jotta ehtisin 3.35 Patmokselta Kosille lähtevään laivaan. Viipyisin Kosilla puoli päivää ja hyppäisin sitten Nisyrokselle vievään laivaan. Palaan Kosille vielä takaisin ensi viikolla.

KosTown_IMG_8450_2

Laiva saapui Kosille auringon noustessa. Tämäkin päivä valkeni pilvisenä ja viileänä. Nyt on pudottu kesäsäistä lähes samoihin lukemiin kuin Suomessa tällä hetkellä.

KosTown_IMG_8448_2

Laiva jatkoi matkaansa kohti päätepysäkkiään Rhodosta minun lähtiessä tokkuraisena etsimään vuokrahuonettani. Olin varannut Kosilta huoneen puolen päivän pysähdystäni varten koska halusin paikan jonne jättää tavarani ja jossa levätä unettomaksi jääneen yön jälkeen.

KosTown_IMG_2654

Odotin uteliaana millaisena "Rhodoksen pikkusisko", jollaisena olen Kosin aina ajatellut kuvien perusteella, minulle näyttäytyisi. Keskusaukio minareetteineen vahvisti heti Rhodos-fiiliksiä.

Muutama sana majoitushinnoista Kosilla. Oletan, että Kos on myös korkeasesongilla edullisempi kohde kuin pienemmät saaret, sillä suosittuna pakettikomakohteena saarella on suuri tarjonta palveluita, mikä taas johtaa kilpailuhenkiseen hinnoitteluun. Nyt huhtikuussa hinnat ovat tasolla, joka saa budjettimatkailijan tanssimaan ilosta. Odotin, että Kos olisi tähän aikaan keväästä jo vilkas, mutta ei lainkaan. Täällä on niin hiljaista että hotellit, ravintolat ja vuokrahuoneet ammottavat tyhjyyttään ja palveluiden tarjoajat tekevät kaikkensa, että ne muutamat hassut vierailijat, jotka Kosille tähän aikaan eksyvät, valitsisivat juuri heidät.

Minä buukkasin netin kautta huoneen 17 eurolla. Tämä "huone" osoittautui huoneistoksi, jossa on kaksi makuuhuonetta, parveke, erillinen keittiö ja ruokailutila ja vasta remontoidun näköinen kylppäri. Jos meitä olisi tällä reissulla nyt neljän hengen porukka, maksaisimme tästä siis 4,25€ / yö. :)

Kos_FantasiaApartments_

Aamun edetessä sää vähän kirkastui ja lupaili jo vähemmän harmautta kuin edelliset päivät Patmoksella.

Valitettavasti auringon säteet jäivät vähäiseksi herkuksi ja sain nauttia niistä vain aamupäivän. Patmoksen hyisyyden jälkeen iloitsin jo siitäkin :)

Syötyäni aamiaisen vuokrahuoneessani koin itseni taas pirteäksi ja lepäämisen sijaan lähdin kävelylle Kos Townin keskustaan.

KosTown_220417_IMG_8477

KosTown_220417_IMG_2665

Satamaa reunustavalla kadulla näkyi lähinnä paikallisia ostamassa tuoretta kalaa veneidensä edessä istuvilta kalastajilta.

KosTown_220417_IMG_2668

Turistit ovat Kosilla huhtikuussa niin harvinainen näky että sain jälleen paljon huomiota osakseni. Kalastajat saivat puolestaan minun huomioni :)

KosTown_220417_IMG_8471

KosTown_220417_IMG_2677

Kaupungin hiljaisella rannalla värikkäät aurinkotuolit odottelevat sesongin alkua. Ovatkohan ne olleet tässä koko talven vai onko ne tuotu esiin viime viikkojen lämpimämpien säiden rohkaisemana... :)

KosTown_220417_IMG_2680

Kuvittelin mielessäni miltä täällä näyttää heinäkuussa.... Silloin on varmasti vaikea löytää vapaata paikkaa koko rannalta.

Kos_ravintolahintoja

Kosin ravintoloiden hinnat saavat lompakkotietoisen matkailijan suun hymyyn. Kreikkalainen salaatti 4,50€...! Tämän hintatason ruokalista on nykyään todella harvinainen näky missään päin Kreikkaa. Tällä hetkellä horiatikin standardihinta on kuusi euroa, ja viittä euroa voi jo pitää halpana. Horta eli höyrytetyt villivihannekset ovat kreikkalais-cuisinen edullisinta ruokaa, mutta yleensä niistä saa kuitenkin maksaa 5-6 euroa. Kosilla 3 euroa.

Grillatut, tuoreet sardiinit irtoavat kuudella eurolla, muualla olen maksanut niistä 7,50€ tai siitä ylöspäin. Oi Kos... jäisinkö tänne matkan viimeiseksi viikoksi vain syömään..?

KosTown_ruoka_IMG_8510

Päivän lounaalla nautin matkalla vakioksi muodostuneen setin: mustekalaa ja höyrytettyjä kasviksia.

Olen tällä reissulla oivaltanut tykkääväni enemmän mustekalasta (htapodi) kuin kalmarista. No, kummatkin ovat mustekaloja mutta htapodi, octopus, on se 8-jalkainen tyyppi... :) Ennen valitsin useimmin kalmarin. Nyt olen päässyt etenkin hyvin grillatun lonkeron makuun... Ruokaa, johon en olisi lapsena koskenut pitkällä tikullakaan. Eikä moni aikuinenkaan ehkä koske, näyttäähän mustekala kieltämättä aika ällöltä. Esteettisesti kyseenalaisimpia ruokia joista tykkään :)

KosTown_220417_IMG_2684

KosTown_220417_IMG_2685

Mitä tykkäsin Kos Townista?

Minullahan oli jopa aika varautuneet, negatiiviset ennakkofiilikset paikasta. Myönnän tämän johtuvan pelkästään saaren superturistillisuudesta. Siitä ei pääse yli eikä ympäri että jotkut saaret ovat voimakkaasti turismin leimaamia ja tunnelma on hyvin erilainen kuin "kreikkalaisemmilla" saarilla. Kos on yksi niitä saaria. On silti epäreilua olla antamatta turistillisille saarille edes mahdollisuutta, ja Kos ansaitsee ehdottomasti mahdollisuuden. Onhan Santorinikin hyperturistillinen paikka, ja saari osoitti, ettei sillä ole merkitystä saaren ainutlaatuisen kauneuden ja tunnelman keskellä.

Kos Townista muodostui minulle puolikkaan päivän aikana oikein myönteinen, lämmin kuva. Olin iloisesti yllättynyt. Luulen, että low season on minulle oikea aika vierailla näillä turistillisemmilla saarilla. Nyt saatoin nähdä kaupungin ikäänkuin "paljaampana", rehellisemmin omana itsenään. Kahviloita kansoittivat paikalliset nuoret ja kaduilla tuli vastaan kreikkalaisrouvia ostoskasseineen. Täällä on muuten todella hyvät ostosmahdollisuudet.

Kos Town näyttäytyi minulle viehättävänä, eloisana ja historiallisesti ja arkkitehtuurisestikin kiinnostavana kaupunkina. Nimenomaan kaupunkina, Kos Town on rehellinen city verrattuna esimerkiksi Paroksen Parikiaan tai Naxoksen Naxos Towniin, vaikka nekin ovat saarimittakaavassa suuria paikkakuntia. Parikia ja Naxos Town ovat selvästi saaritunnelmaisia valkoisine perinteisine taloineen ja labyrinttikujaidylleineen, siinä missä Kos Town muistuttaa enemmän mannerkreikkalaista rannikkokaupunkia.

KosTown_220417_IMG_2687

Ehkä Kosin kaltaiset suuret saaret kaupunkimaisine kulttureineen eivät koskaan sytytä minussa ihan samanlaista tenhoa kuin pienet,  maalaisemmat, kyläelämän saaret, mutta suurilla saarilla on mukavaa käydä vastapainona. Jos kävisi koko ajan vain samantyyppisissä paikoissa, se olisi tylsää.

Vaikka kaupunkien palvelut esimerkiksi laajoine shoppailumahdollisuuksineen eivät tyypillisesti ole kiinnostukseni kohteita Kreikassa, en väitä, etteikö ole oikeasti piristävää päästä välillä kuljeskelemaan kaupoissa, tarkkailla urbaanien keskusaukioiden kuhinaa ja saada valita kahdenkymmenen ravintolan välillä kolmen tavernan sijaan. Kosilla voi harrastaa tällaista. Amorgoksella, Patmoksella ja Lipsillä ei.

Eilen kaupoissa vaeltelulla oli aivan erityisen mieleinen seuraus, sillä vuosikausien etsinnän jälkeen löysin uuden kesätakin.

Takit

Katsokaa ^_^

Te tiedätte minut. Aina sama tyyli, vaikka missä stailauksissa kävisin.

Olen käyttänyt vasemmanpuoleista takkia joka ikinen kesä viimeiset 11 vuotta. Ostin sen Ateenasta vuonna 2006. Pitkän linjan lukijat tunnistanevat takin kymmenistä blogin kuvista. Minulla ei ole ollut muuta kesätakkia. Ihan käsittämätöntä, mutta en ole löytänyt sellaista josta tykkäisin. En muutenkaan ole kiinnostunut vaatteista enkä tykkää käydä kaupoissa etsimässä vaatteita. Olisin tyytyväinen, jos joku vaatekeiju vain uudistaisi vaatevarastoni parin vuoden välein niin ettei tilanne sentään pääse siihen, että kuljen repaleisissa takeissa tai shortseissa. Niinkuin nyt on valitettavasti päässyt käymään.

Kosin keskustassa silmäni osuivat erään vaatekaupan näyteikkunassa tuikitavalliseen Onlyn rotsiin. Jollaisen voisi ostaa Suomestakin. Mutta nyt se löytyi Kosilta. :) Olin niin iloinen! Tiesin heti sen nähdessäni että ostan sen. :)

Se ei ole malliltaan yhtä hyvä kuin tyköistuvampi ja napakampi vanha takki, mutta se on minun näköiseni :) Ja väriseni ^_^ Ja ennen kaikkea: ehjä! ^_^

Kiitos Kos :) Me näemme vielä ensi viikolla :)

17 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2026 (54)
    • 2025 (146)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat