Tykkään puhua paljon, mutta tykkään myös olla hiljaa. Haluan olla hiljaa. Välillä en halua puhua mitään, en kenenkään kanssa. Tarvitsen hiljaisuutta ja omaa aikaa.
Joskus minusta tuntuu, että puhun liikaa ja liian kovaa. Puheliaana ihmisenä sitä ei aina huomaa. Kun oma äänekkyys ja ryöpsähtelevä puhetyyli on aina ollut osa persoonaa ja luontainen tapa ilmaista itseään, ei välttämättä tajua olevansa äänessä "tavallista" enemmän. Tai huutavansa, kun toiset puhuvat. Oikeastaan, vasta kun kuuntelen nuorinta sisartani, ymmärrän miltä itse kuulostan muiden korviin. Nuorin sisareni on, jos mahdollista, vielä minuakin puheliaampi. Meitä yhdistää myös herkkä innostuvuus ja ravihevosen lailla kiitävä tapa kertoa meitä innostavista ja inspiroivista asioista. Elehdimme käsillämme, viuhdomme, puhumme koko kehollamme. Ja tosiaan, usein äänenvoimakkuus on normaalin puheen sijaan melkein huutoa.
"Oletko varma ettei suvussanne ole italialaista verta..?" kreikkalaiset ystäväni vitsailevat usein.
Olen äänekäs jopa kreikkalaisiin verrattuna.
Mutta - ja tätä monen on vaikea ymmärtää: haluan olla myös yksin ja ihan ääneti. Hiljaisuus on minulle yhtä luontevaa kuin äänekkyys. Joskus haluan olla hiljaa seurassakin ja vain kuunnella. Se on rentouttavaa.
Tänään halusin olla yksin.
Mutta miten onnistua olemaan yksin tällä persoonalla..? Sitä olen taas tällä matkalla miettinyt.
En tiedä mikä minussa vetää ihmisiä lähestymään ja tekemään tuttavuutta. Minulle tullaan juttelemaan, vaikka en ottaisi ohikulkijoihin edes katsekontaktia.
Halusin olla tänään yksin, ja se onnistui kaksi tuntia.
Ilmestysluolalla kohtasin naisen, joka tervehti minua kuin vanhaa tuttua. Itse en tunnistanut häntä. Nainen oli kuulema nähnyt minut keskiviikkoiltana eräässä kalatavernassa (jossa taas olin suustani kiinni tavernan henkilökunnan kanssa), ja nyt olin siis "tuttu". "You are that lady from Finland!" hän huudahti, ja kertoi kuunnelleensa tavernan omistajan kanssa käymääni keskustelua. Kysymättä sen kummemmin mihin olin menossa ja sopiiko liittyä seuraan, nainen käveli kanssani ylös Choraan. Matkan aikana sain kuulla että hän on Saksasta, vuokraa taloa Patmoksella, on työtön ja löysi Patmoksen 80-luvulla hypätessään Pireuksessa kerran väärään laivaan.
Huomasin uupuvani naisen jutustelusta. (Niinkuin moni kenties uupuu minun ääniaallokostani...) Olisin tänään todella halunnut olla itsekseni ja vaellella Choran kujilla ajatusteni kanssa. Tarvitsin sitä.
Lopulta nainen lähti Choran saavutettuamme toiseen suuntaan. Sain olla rauhassa 45 minuuttia.
Lounaalla Choran ainoassa auki olevassa ravintolassa ehdin tarttua menuun, kun viereisestä pöydästä tervehdittiin minua ja pyydettiin liittymään seuraan. Piti miettiä hetki missä olin nähnyt miehen. Joo, hän puhutteli minua Choran edustalla ottaessani kuvaa, "Haluatko että otan kuvan sinusta ja maisemasta?" "Ei kiitos".
Nyt olimme siis tuttuja.
Ravintolan pöytien ollessa aika täysiä, ajattelin, että samahan se on istua tähän. Pian olimme keskustelleet hiusteni väristä, Patmoksen tunnelmasta, Suomen kaupunkiarkkitehtuurista, ravintoloiden hinnoista, ouzosta, saaren pormestarista ja Kreikan taloustilanteesta. Ouzo-lasillinen löysi tiensä myös käsiimme.
No, se siitä itsekseen olosta. Pian minut oli kutsuttu illalliselle tavernaan jossa mies, Gregory, oli kuulema syönyt edellisiltana elämänsä parasta kalakeittoa.
Hmmmm... minulla oli kämpillä odottamassa eilisillan horiatiki-salaatin jämä ja tonnikalapurkki. Lähtisinkö kuitenkin Gregoryn kanssa kalakeitolle..?
Katsoin tekstiviestit. Siellä oli viesti keskiviikkona tapaamaltani Viktorilta, akupunktööriltä. "Tule kello 19 Trexanderiin, minulla on tänään syntymäpäivä", viestissä luki.
.mmmmmm.
Tänään halusin olla yksin.
Mutta kohta olen jo myöhässä syntymäpäiviltä.
.
Päivän odottamattomin kohtaaminen tapahtui Skalan vanhan kaupungin kadulla. Tällä kertaa minua ei puhuteltu. Hätkähdin, kun yläpuolellani oli yhtäkkiä valtava pää.
"Missä sinun sarvesi on", sanoin. Hevonen vaikutti epätodelliselta, taruolennolta. Mistä se siihen ilmestyi.
Hevonen ei vastannut.
Se antoi minun mennä.
Kirjoittelin viime viikolla, että olen vähän kaipaillut luomivärirutiinejani. Täytetään tätä kaipausta tänään luomiväriaiheisella postauksella. :)
Mineraaliluomivärit. Miten ne eroavat "tavallisista" luomiväreistä ja miten niitä käytetään?
(On muuten niin tuulinen päivä että melkein lentää mukana jos uskaltautuu ulos... Ikkunasta näkyi aamulla harhaanjohtavan aurinkoinen, kesäisen näköinen maisema mutta ulkona on tänään todella kylmä. Niinpä päivä onkin mitä sopivin käyttää bloggailuun.)
Sain valita Biodellyn valikoimasta suosikkisävyjäni lempparimineraalimerkiltäni Lily Lololta. Pyysin myös kuvassa näkyvän voimakkaan kultaisen sävyn Uoga Uogalta, koska minulla oli idea kulta-violetista meikistä tätä juttua varten, mutta en sitten tehnytkään sitä :p Halusin keskittyä esittelemään simppeleitä yhden värin tai sävyharmonian meikkejä.
Puhdas mineraaliluomiväri eroaa "normikosmetiikan" luomiväristä sillä, että se on aina jauhemaisessa muodossa, niinkuin mineraalipohjakin. Kiinteässä tuotteessa on aina sitovia lisäaineita, jolloin tuote ei enää ole sataprosenttisesti mineraalia.
Mikä sai minut alkujaan hurahtamaan mineraaliluomiväreihin 10 vuotta sitten, on niiden vivahteikkuus ja intensiivisyys useimpiin "normiluomiväreihin" verrattuna. Jauhetuilla, puhtailla mineraalipigmenteillä on kyky heijastaa valoa ja shiftata eri sävyjen tai sävysyvyyksien välillä paljon kakkuluomivärejä herkemmin. Voi kun osaisin selittää tämän hienon tieteellisesti mutta ehkä niitä tiedejuttuja ei aina kaivata, jotkut asiat voi vain todeta silmillään ^_^
Juuri tuo vivahteikkuus on mielestäni (luonnollisuuden ohella) mineraaliluomivärien suurin etu normimeikkeihin verrattuna.
Mineraaliluomiväreillä saa helposti "elävän", monisävyisen näköisen lookin vain yhtä sävyä käyttämällä. Sitäkin haluan tällä postauksella demonstroida. :)
Mineraaliluomivärejä voi käyttää kuivana tai kosteana. Kuivana tulos on hillitympi ja läpikuultavampi, kosteana intensiivinen ja todella pigmenttinen.
Minä suosin käyttöä kosteana, en pelkästään vahvemman pigmentin vuoksi vaan myös paremman pysyvyyden ja siistimmän "käyttökokemuksen" perusteella. Kosteana levitettäessä mineraalit eivät pöllyä ja varise kasvoille niin herkästi kuin kuivana käyttäessä.
Vinkkejä:
Kuivakäyttö
Kosteakäyttö
Kuva: Lily Lolo
Lily Lolon luomivärivalikoima tarjoaa enemmän maanläheisiä, luonnollisia värejä klassiseen meikkiin kuin kirkkaita tai räväköitä värejä "papukaijameikkeihin". :) Turkoosi Pixie Sparkle ja violetti Deep Purple ovat poikkeuksia muuten hillityssä valikoimassa. Eivätkä nekään ole mitään räikeimpiä sävynsä edustajia.
Biodellyn Turun myymälässä tutustuin ensimmäistä kertaa Lily Lolon koko luomivärivalikoimaan livenä. Hiplailun ja swatchailun pohjalta valikoin tähän meikkijuttuun kuusi sävyä:
Violetti osasto ei varmaan yllätä ^_^
Golden Lilac oli näistä minulle jo ennestään tuttu. Vaikka sävy on nimeltään ja swatch-kuvassakin liila, se onnistuu mielenkiintoisesti näyttämään minun luomillani aina harmaalta. :) Mutta kauniilta, savuiselta ja persoonalliselta harmaalta; valosta riippuen se näyttää välillä sinertävämmältä, välillä lämpimämmältä kultaisen duochrome-ominaisuutensa kautta. Alempana näette kuvassa kauniin intensiivisen sinertävämmän version. :)
Parma Violet on vaalea, läpikuultava ja neutraali lila, sopii hyvin koko luomen perussävyksi. Deep Purple on intensiivinen violetti joka taiteilee punaisen ja sinisen violetin rajalla ollen tasaisesti vähän kumpaakin kategoriaa, näyttäen purkissa paljon vaisummalta kuin iholla.
Tästä kolmikosta löytyy suurin Lily Lolo -luomivärisuosikkini: upea Gunmetal! Tämä aavistuksen liilaan taittava metallinen savunharmaa on todellakin "more in one" -luomiväri; kun sillä tekee meikin näyttää tulos siltä, kuin luomilla olisi kauniisti toisiinsa liukuen useita sävyjä: vaaleanharmaata, platinanharmaata, harmaanliilaa ja jopa vähän malvaisempaa, punertavaa sävyä. Niin upea! Aivan killeri esimerkiksi juhla- tai iltameikkiin.
Khaki Sparkle on elegantti kullanvihreä, eikä itse asiassa sisällä "sparklea" vaan on luomilla satiinisen himmeä. Ainakin näihin metallisempiin kavereihinsa verrattuna.
Sticky Toffee on hunajainen, kultapersikkainen beige ja yksi Lily Lolon myydyimpiä sävyjä. Tällaiset sävyt toimivat aina - paitsi niillä ihan viileimmillä Lumikki-ihoilla. Sticky Toffeen vaikutelma vaihtelee iholla punertavasta enemmän kultaiseen valosta ja henkilön ihon sävystä riippuen. Sillä saa hujauksessa yhden sävyn kauniin arkimeikin, tai miksei vahvoilla rajauksilla juhlameikinkin. :)
.
Sitten meikkikuvia.
Simppeli yhden sävyn arkimeikki Sticky Toffeella.
Sticky Toffee on levitetty koko luomelle kosteana ja häivytetty kuivuttuaan pehmeästi luomivakoon.
Sticky Toffee -meikki kauempaa.
Näin hohtavan luomivärin kanssa tykkään usein jättää poskipäiden kuultotuotteen miedommaksi ja jätän hohdon keskipisteen silmiin.
Vahvempi yhden sävyn silmämeikki Golden Lilac -sävyllä. (Tai okei, käytin kulmaluulla toista sävyä, niinkuin aina käytän kaikissa meikeissä, mutta en laske vaaleaa korostussävyä varsinaiseksi sävyksi :))
Golden Lilac on Gunmetal-sävyn ohella kuin tehty smokey-meikkeihin. Tässä meikissä se on levitetty kosteana jolloin tuloksena on vahvempi sävysyvyys, kuivana tulos on haaleampi ja vähemmän sinertävä.
Sama yhden sävyn smokey light -meikki kahdella eri sävyllä toteutettuna: toisella puolella Gunmetal, toisella lempeämpi Khaki Sparkle.
Eikö vain näytäkin siltä kuin Gunmetal-puolella olisi useampaa sävyä? Oi jestas miten tykkään tämän sävyn huurteisesta liilaisuudesta...! <3
Gunmetal-meikki lähikuvassa.
.
Lopuksi pieni varjostustekniikkaosuus:
Kuvassa kahden sävyn Parma Violet & Deep Purple -meikki valmiina ja keskeneräisenä.
Koko luomella on pohjana Parma Violet -sävyä, ja sen päällä luomen keskellä Deep Purplea kuivana ja ulkonurkasssa ja luomivaossa kosteana. Kosteana vs. kuivana levitys saa aikaan Deep Purplen erilaiset sävyt.
Tekniikkavinkki liittyy varjostukseen: mineraaliluomivärivarjostuksen voi levittää kosteana hyvinkin "raa'alla" kädellä siten, että jälki on överivahva ja kovareunainen. Kuivuttuaan ja alkaessasi tehdä häivytystä mineraaliluomiväri häivyttyy niin utuiseksi, että liian hennolla kädellä tehty varjostus voi häivyttyä olemattomiin.
Kannattaa siis rohkeasti vetää todella vahva ja raaka varjon muoto, se pehmenee ihan eri näköiseksi kun häivyttelet jäljen sen kuivuttua.
Liila look valmiina.
Kuinka moni teistä käyttää tai on joskus kokeillut mineraaliluomivärejä?
Lily Lolon luomivärejä myy Suomessa Biodelly. Turkulaisilla on se etu, että heillä on mahdollisuus nähdä Loloja livenäkin Biodellyn myymälässä. :)
*
Tällaista jutustelua tänään, tuulen tuivertaessa taustalla. :) On koko reissun kylmin päivä, ja oikeastaan on ollut ihan kodikasta istuskella täällä majapaikkani aulassa kuluneiden huonekalujen ja vanhojen valokuvien miljöössä. Itse asiassa jäin kuin jäinkin sitten tänne "ei omaa keittonurkkausta" -paikkaan, koska a) en poikkeuksellisesti jaksanut lähteä etsimään uutta paikkaa kun kaikki kamatkin oli jo huoneessa levällään :D ja b) omistajapariskunta vaikutti seuraavana eli tänä aamuna vähän lämpimämmältä ja kananmuniakin oli keitetty enemmän kuin yksi..! ^_^
Tosiasiassa en istunut koko päivää sisätiloissa vaan uhmasin tuulta lounaan jälkeen ja kävin kävelyllä ylhäällä Chorassa ja sieltä takaisin. En sitten koskaan eilen päässytkään Choraan, päivä sujui aivan eri merkeissä kuin olin suunnitellut. Minut kirjaimellisesti pysäytettiin kadulle ja hetkeä myöhemmin minulla olikin uusi paikallinen ystävä :) Siitä lisää myöhemmin :)
[vimeo 214040483 w=640 h=360]
Windy Patmos 20.4.2017 from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.
Ei-niin-aurinkoista Kreikkaa tällä kertaa.
(Puhelimesta loppui muisti kesken videon :D)
Spontaanius ja fiiliksen mukaan meneminen ovat avainsanoja minun Kreikan reissuillani.
Ateenassa olin suunnitellut suuntaavani pääsiäisviikonlopun jälkeen mantereelle ja tutustuvani Peloponnesoksen kyliin kuten Monemvasiaan, välillä leikittelin myös ajatuksella Sifnoksesta ja Miloksesta, Amorgoksella minusta tuntui että taidan palata pääsiäisen jälkeen sinne, mutta nyt olenkin Patmoksella.
Katsellessani Parokselta lähtevien laivojen kohteita, silmäni osuivat tiistain kohdalla Patmokseen. Ai, sinnekin pääsee täältä suoraan vaihtamatta toisella saarella. Patmos... Ilmestyskirjan näkyjen tapahtumapaikkana tunnettu saari, jolla kävin vuoden 2012 reissullani. Se jäi mieleen erityisen rauhoittavana ja eleganttina paikkana. Ja minusta tuntui: menenkin Patmokselle. Olisi kiva käydä siellä taas.
Täällä minä nyt olen. Saavuin viime yönä kello 00.05.
Kuvia viiden vuoden takaa.
Olen usein maininnut Kreikka-jutuissani ja paikallisten kielitaidosta kyselijöille, että lähes kaikkialla Kreikassa puhutaan ja ymmärretään englantia, vähintään matkailupalveluihin liittyvissä ympäristöissä kuten majoituspaikat, lipputoimistot, laivat ja ravintolat. Minulla ei käytännössä ole koskaan mitään kommunikaatio-ongelmia missään. Olen osunut Kreikan reissuillani tasan kerran majapaikkaan, jonka omistaja ei puhunut mitään ulkomaista kieltä ( - ja saattoi vain ihmetellä, miten hän bisnestään hoiti...)
Nyt olen toisessa sellaisessa paikassa. Se on niin harvinaista, että tekee ihan mieli kommentoida sitä. Tällaisia tilanteita varten toivon, että tulevaisuudessa osaan joskus kreikkaa. On tosi outoa, kun ei saa itseään ymmärretyksi. Huoneessani piti olla Booking.comin tietojen mukaan keittonurkkaus, mutta siellä ei ole sellaista eikä vanhempi omistajapariskunta tajua ollenkaan, kun yritän kysellä keittiön tai edes vedenkeittimen perään. Kun sanoin "water boiler", isäntä toi minulle pullon vettä. Omistajat myös vaikuttavat sille, etteivät välttämättä tällä hetkellä ole erityisen kiinnostuneitakaan vieraista tai palvelusta. On huhtikuu. Olen varmaankin ainoa vieras talossa.
Minulle näytettiin aamiaishuone josta saisin kuulema kahvia. "Breakfast, breakfast", isäntä sanoi. Aamiaista puolestaan ei oltu mainittu Bookingin tiedoissa.
Kun tassuttelin seitsemän jälkeen alakertaan hakemaan kahvia (herään aina kuuden jälkeen ja keitän kahvia seitsemän maissa), talossa vallitsi syvä hiljaisuus. Hetken kuluttua hyvin unisen näköinen emäntä ilmestyi aulaan ja toi minulle kuumaa vettä, yhden kananmunan ja jogurtin (!). Hän ei hymyillyt.
Taidan vaihtaa toiseen majapaikkaan. Vaikka saisinkin kuumaa vettä aamuisin kahvia varten, olen budjettimatkailijana riippuvainen omasta keittiöstä ja kokkausmahdollisuuksista.
*
Vanhoja Patmoksen kuvia katsellessa tekee mieli heittää kommentti ihan off topic -aiheesta. Nimittäin kameroista. Herranjestas miten hirveän värisiä suurin osa tuolla matkalla ottamistani kuvista on.
Minulla oli syksyn 2012 reissussa mukana Canonilta lainaan saamani Powershot G12, ja hyödynsin ahkerasti sen "Voimakkaat värit" - ja etenkin miniatyyriefekti-filtteriä. Kyseinen miniatyyrifiltteri onnistui kirvoittamaan lukijoilta kielteistä palautetta siihen malliin (joku kuvaili saavansa kuvista jopa huimausoireita...), että lopulta kirjoitin kokonaisen selittelypostauksen sille, miksi välttämättä halusin käyttää kyseistä, reunoja voimakkaasti blurraava asetusta... :D Lueskelin noita viiden vuoden takaisia juttuja ja naureskelin muistoille... Muistaako joku muukin..? Yllä oleva kissakuva on otettu tuolla miniatyyrimoodilla.
Kritisoijat olivat oikeassa - nyt jälkiviisaana voi todeta, että kuvat ovat aika karmeita :D
Miniatyyrifiltterin blurriefekti oli aivan liian voimakas, mutta värien puolesta "Voimakkaat värit" -filtteri oli vielä pahempi. Katselin kuva-arkistostani Patmoksen kauniita maisemia joista yli puolet olin ikuistanut tällä hirvittävällä filtterillä, tyytymättömänä normaalin, filtterittömän kuvan harmauteen. Ai kamala miten rumat värit. Kyllä harmittaa.
Esimerkki Patmokselta Powershot G12:
Voi vain todeta, että Canon on onneksi kehittynyt ja Powershotin värimaailma on nykyään ihan toinen.
Ostin hiljattain Powershot G5X:n reissukameraksi (väsyttyäni raahaamaan 6D:tä ja linssejä), ja värit niin normaali- kuin filtterikuvissa ovat erittäin kauniit. Kaikki tämän kevään reissukuvat on otettu G5X:llä (tai iPhonella).
Olen iloinen, että saan nyt tilaisuuden kuvata Patmosta uudelleen ja tallentaa saaren kauneuden laadukkaampiin kuviin. :) (Tämä ei muuten ole mikään sponsored by Canon -mainos... Olen kuvannut koko ikäni Canonilla ja ei haittaisi vaikka sponssaisivatkin minua... :p)
Näiden sanojen saattelemana lähdenkin ulos ja freesaamaan muistojani kylän keskustasta. Ohjelmassa tänään myös kävely ylös Choraan ja Pyhän Johanneksen luostarille joka on muuten kaunein ja tunnelmallisin luostari jossa olen koskaan käynyt. Odotan ilolla jälleennäkemistämme :)
*
P.S. Sinä lukija, tiedät kuka olet, joka laitoit minulle lauantaina sähköpostia muuan mieltäsi painavasta asiasta, toivottavasti sait vastaukseni..? Joskus, tai aika useinkin, Karkkipäivän sähköpostiosoitteesta lähetetyt meilit menevät vastaanottajan roskapostiin. En saanut sinulta enää vastausta ja halusin varmistaa, että kuitenkin sait viestini. <3
