09.08.2015

Tahmaa marjapensaiden lomassa

Kesä ei todellakaan ole ollut ihanteellinen aurinkotuotteiden testaukseen, ja niinpä tämäkin kaksikko on jäänyt (tähän saakka) kokeilematta.

Sveitsiin en ottanut näitä mukaan, koska osasin jo kokemuksen pohjalta odottaa, ettei niiden koostumus ole minulle se mieleisin. (Eikä myöskään suojakerroin, en edelleenkään käytä näin korkeita kertoimia.)

Acorelle_aurinkotuotteet_IMG_7041

Acorelle.

Merkki on tullut minulle tutuksi ensisijaisesti hurmaavien tuoksujensa kautta, ja tuoksut lienevätkin merkin vahvin alue.

Acorellen valikoima on minusta jotenkin hassu, jos suotte tällaisen aiheen ulkopuolelle rönsyilevän puheenvuoron. Merkki keskittyy tuoksuihin ja karvanpoistotuotteisiin, jotka ovat käsittääkseni alusta saakka muodostaneet Acorellen ytimen. Matkan varrella valikoima täydentyi pienellä viiden tuotteen anti-age -ihonhoitosarjalla, jota tosin ei markkinoida kovinkaan näyttävästi. Lisäksi merkillä on deodorantteja, vauvatuotteita, muutama meikinpoistoaine ja aurinkosuojatuotteita. Jokseenkin erikoinen tuotevalikoima, mutta tämä on vain minun mielipiteeni :)

Sain maahantuojalta testiin SK30-aurinkosprayn vartalolle sekä SK30-aurinkogeelin kasvoille. Kun tällä viikolla vihdoin päästiin Suomessakin nauttimaan oikeasta kesäsäästä, kaivoin kaksikon esiin ja päätin testata sen ennenkuin kalenteri kääntyy syksyn puolelle. Tokihan tuotteiden koostumukset voi testata ilman aurinkoakin, mutta olen ehkä outo ihminen tinkimättömyydessäni kun haluan testata aurinkotuotteet nimenomaan niitä vaativissa olosuhteissa :D

Olen parhaillaan maalla, ja mikä sopisikaan paremmin tuotteiden hc-testaukseen kuin marjanpoiminta porottavan auringon alla :)

Acorelle_SunSpraySPF30

Sun Spray SPF 30

Luonnonkosmetiikasta kun on kysymys, muodostuu tuotteen aurinkosuoja tietenkin mineraaleista. (Tosin nyt on eräs toinenkin ainesosa noussut viralliseksi luonnolliseksi aurinkofiltteriksi, kuten toinen testituotteista vahvistaa.) Acorellen SPF30-sprayssa aurinkosuojan tuo tuttu titaanidioksidi. Kiinnostuneet voivat käydä tsekkaamassa incin täältä. Spray on koostumukseltaan emulsiomaista ja väriltään valkoista.

Tuotekuvauksessa kerrotaan, että koostumus on miellyttävän ohut ja hyvin levittyvä, eikä tuote jätä ihoa valkoiseksi. Valitettavasti joudun olemaan tästä jonkin verran eri mieltä. Tuote on ohutta, mutta levittäessä tuntuu selvä, korkean titaanidioksipitoisuuden aikaansaama nahkeus. Ja iho kyllä jää valkoiseksi. Ja tahmeaksi. Voidetta täytyy hieroa ihoon tovi jotta valkea pinta katoaa. Emulsio on vedetön ja voidepohja muodostuu öljyistä ja rasvoista. Tuote siis jättää ihon selvästi rasvaiseksi, ja itse jouduin pesemään kädet saippualla kolmesti ennenkuin kaikki rasvaisuus huuhtoutui pois.

Vietettyäni pari tuntia auringon alla marjapuskissa, oli kyynärtaipeissani valkoiset voidekerääntymät. Halusin äkkiä suihkuun.

Maalla2

Olisi väärin sanoa, että en pidä juuri tästä aurinkovoiteesta. Totuus on, että luonnonkosmetiikan aurinkovoiteissa nyt vain on sallittujen raaka-aineiden sanelemana tämän tyyppinen koostumus, eikä se ole koskaan ollut minulle mieleen. Jos haluaa käyttää luonnonkosmetiikan aurinkosuojaa, on hyväksyttävä samaan pakettiin tahmeus, nahkea levittyvyys ja useimmiten vaalea pinta. Voiteet ovat varmasti tehokkaita työssään UV-säteilyä vastaan, mutta kosmeettisessa miellyttävyydessä luonnonkosmetiikan aurinkotuotteet eivät pysty kilpailemaan normikosmetiikan kanssa.

Ainoat tähän saakka testaamani, miellyttävän tuntuiset luonnonkosmetiikan aurinkosuojat ovat Aubreyn SK 15-voide ja Lovean edesmennyt SK 15 Spray.

Acorelle_Aurinkogeeli

Aurinkogeeli SPF 30

Tämä tuote kiinnosti minua kovasti, sillä se on tarkoitettu nimenomaan kasvoille. Nimi geeli antoi ymmärtää, että kyseessä olisi kevyt, nopeasti imeytyvä ja rasvaton tuote.

Acorelle_Aurinkogeeli_koostumus

Vaan ei.

Kyseessä on vedetön, öljyyn pohjautuva tuote. Käytännössä jämäkkä balsami. Tuote puristuu tuubista ulos geelimäisen näköisenä, mutta kun sitä alkaa levittää, paljastuu rasvainen, tahmea koostumus. Joka tosin olisi selvinnyt jo ainesosaluetteloa katsomalla.

Aurinkogeelin inci: karanja seed oil, trihydroxystearin, parfum, dicaprylyl carbonate, titanium dioxide, bisabolol, tocopherol, sunflower seed oil, aluminum hydroxide, stearic acid, polyglyceryl-3 diisostearate, healianthus annuus hybrid oil, olive fruit oil, propolis extract, pollen extract, benzyl benzoate, benzyl salicylate, eugenol, geraniol, linalool.

Tuliko flashback viime kesältä? Kuka tunnisti/muisti karanjaöljyn? Siitähän käytiin viime kesänä blogissa varsin perusteellista keskustelua, joka päättyi tähän. Eli karanjaöljy on kuin onkin sallittu, "oikea" UV-filtteri vaikkei sillä lainsäädännöllisesti ole sellaista funktiota. Acorellen "geeli" pohjautuu karanjaöljyyn, ja lisäksi UV-suojaa tuo titaanidioksidi, jota tuotteessa kuitenkin on niin vähän ettei se näy tai tunnu.

Acorelle_Aurinkogeeli_rasvaisuus

Tuote on niin rasvainen, että käsiin jää tuotteen levityksen jälkeen täysin vettä hylkivä pinta. Kuten sprayemulsionkin kohdalla, kädet sai pestä saippualla moneen kertaan jotta rasvaisuus liukeni.

Ja silti....

Acorelle_Aurinkogeeli_kaytto

...tuotetiedot kertovat "ettei tuote jätä ihoa tahmeaksi". Oikeasti, tämä aiheuttaa kerta toisensa jälkeen vilpitöntä ihmetystä. Miten vedetön, rasvoihin ja öljyihin pohjautuva tuote voisi olla jättämättä iholle tahmeaa pintaa...? Samaa tahmattomuutta lupaa myös Biosoliksen öljy, joka on paksua kuin ruokaöljy. Miksi pakkaukseen on painettava tällaisia? Jotta kuluttaja tekisi sen perusteella ostopäätöksen? "Haa, ei tahmaa, otan tämän!" Mutta onko asiakas sitten tyytyväinen kun tuote paljastuukin rasvaiseksi? En ymmärrä.

Hei, ja kahvilusikallinen...! ^_^ Onko se eri kokoinen kuin teelusikka?

En muuten pystynyt laittamaan tätä kasvoille. Testasin tuotetta sääriin, jotka kiilsivät koko marjanpoiminnan kuin ne olisi valeltu margariinilla. Iho myös toimi tahmeutensa ansiosta tehokkaana kärpäspaperina ja sääriin olikin takertunut jos jonkinlaista pikku ötökkää ja heinänkortta puskista palatessani.

Maalla

Acorellen aurinkotuotteet eivät olleet mieleeni, mutta kyllä maalla on mukavaa.

.

...Ja onneksi Acorelle osaa kuitenkin valmistaa niitä ihania tuoksuja ;)

27 comments on “Tahmaa marjapensaiden lomassa”

  1. Nämä ovat molemmat mun ehdottomia suosikkeja! :) Ja tiedätkö; kumpikaan ei jätä mun ihoa (eikä lapsenkaan, jolle tuota sprayta käytän) lainkaan tahmaiseksi, siis kunhan ensin imeytyvät! :O Mulla on nytkin tuota sprayta (tai no, sitä sk50 -versiota) käsivarsissa ja rintakehällä ja piti oikein kokeilla että olen varma; iho on täysin sellainen 'tuotetunnuton'. Tosin toki mulla on äärettömän kuiva iho, jonka kosteutukseen voin käyttää ihan vaikka tavallista öljyä ilman mitään epämiellyttäviä tuntemuksia. Mutta tuotelupaukset ovat mun kohdalla ihan pitäviä. :) Nopeutin muuten geelin imeytymistä kasvoille lisäämällä pari tippaa kasvovettä joukkoon. En tiedä mitä se tekee suojakertoimelle, mutta tosin levitän päälle vielä suojakertoimellisen meikkipohjan, yhdessä ovat tuntuneet riittävän.

    Vastaa

    0
    1. Ja tiedätkö; kumpikaan ei jätä mun ihoa (eikä lapsenkaan, jolle tuota sprayta käytän) lainkaan tahmaiseksi, siis kunhan ensin imeytyvät! :O

      No mutta tämähän on hyvä kuulla :) Pelkästään positivista jos minun kokemukseni onkin poikkeuksellinen :)

      Minun ihoni ottaa öljypohjaisia tai runsaan öljypitoisuuden sisältäviä tuotteita hyvin huonosti vastaan, eivätkä ne käytännössä koskaan imeydy kunnolla. Kuivaöljyjä lukuunottamatta, mutta esimerkiksi Acorellen ja Biosoliksen tuotteissa on kyse ihan muista kuin kuivaöljyiksi luokiteltavista öljyistä. Mitä kuivempi iho, sitä paremmin tällaiset hyvin rasvaiset tuotteet tietysti imeytyvät.

      Olisi kiinnostavaa kuulla muiden normaali-ihoisten kokemuksia näistä :) Jääkö tahmeaksi?

      Vastaa

      0
  2. Kahvilusikka on mulle ainakin leivontapuolelta tuttu. Se on muistaakseni melkein puolta pienempi kuin teelusikka.

    Vastaa

    0
    1. Kiinnostavaa :) Taas voi todeta että oppia ikä kaikki, tällaiselle paljon leipomistakin harrastavalle tuli tuo kahvilusikka-koko ihan uutena tietona :)

      Vastaa

      0
  3. Kahvilusikat on niitä joita löytyy varmasti jokaisesta aterinlaatikosta, teelusikka on huomattavasti isompi. Oon just miettiny että pitäsköhän leivonnassakin siis käyttää sitä isompaa lusikkaa, kun ohjeissa lukee teelusikka sitä tai tätä...luultavasti pitäis. :)

    Vastaa

    0
    1. En ole törmännyt kahvilusikkaan ohjeissa (harvoin tulee kyllä leivottua mitään). Nuo perusmitat ovat kuitenkin nimeltään tosiaan -lusikka. Teelusikka tarkoittaa 5 ml, ruokalusikka 15 ml. Ihan sama sinänsä, millä ne mittaa. Näin olen itse oppinut muinoin kotitalouden tunneilla :)

      Vastaa

      0
  4. Juuri noista ei ole kokemusta. Oma suosikkini on ehdottomasti Aubreyn Green tea SK 30, ihan huippu, eikä jätä yhtään valkoista/tahmeaa pintaa (ainakaan minun iholleni). Sinulle toki tuossa on liian korkea suojakerroin.

    Vastaa

    0
  5. Minulla on käytössä tänä kesänä ollut Acorellen aurinkospray suojakertoimella 50. Imeytyy hitaasti, jättää valkoisen kalvon, joka esim. pyöräiltäessä kerääntyy käsitaipeisiin. Olen monesti levittänyt tätä käsivarsiin kiireessä, ja sitten onkin ollut vaikeuksia saada kädet pestyä ennen lähtöä, kun rasva ei tunnun irtoavan millään tavallisessa käsienpesussa. Käsivarsille levitettynä saattaa tahrata myös laukun pintaa...

    Mutta siitä tykkään, että tuote ainakin suojaa auringossa palamiselta eikä tarvitse pelätä minkään keinotekoisten aineiden imeytymistä verenkiertoon.

    Vastaa

    0
  6. Sun pitää kokeilla Algamarisin aurinkosuojia! SPF30 Spray on mun tän kesän ehdoton suosikki aurinkorasva, se on päihittänyt mennen tullen ihan kaikki kokeilemani tuotteet, myös ne, jotka eivät ole luonnollisia. Ei jätä ihoa valkoiseksi, tuoksuu hyvältä ja imeytyy heti. Ei yhtään nihkeä olo. Myös merkin After Sun emulsio on melkoista nannaa iholle. Hinta on ainoa hivenen kirpaiseva tekijä, koska aurinkorasvaa kuluu aika paljon ja 150ml:n tuubista ei pitkälle pötkitä.

    Vastaa

    0
    1. Kiitos vinkistä, uteliaisuus heräsi välittömästi! :) Nuokin näyttävät olevan yhtä voidetta (SK 50 kasvoille) vedettömiä, mikähän tuossakin on.... Kun pohja on pelkästään öljyistä ja rasvoista, niin sehän väkisin vaikuttaa koostumuksen fiilikseen. Jännä jos on mahdollista saada aikaan ei-yhtään-rasvaisen tuntuinen, normaalille iholle imeytyvä öljypohjainen voide.

      Täytyy käydä katsomassa jos Alga Marista löytyisi vaikka Ruohonjuuresta, voisi kokeilla koostumuksen :)

      Vastaa

      0
  7. Kyllä kyllä kyllä! Rasvaista on, siitä ei pääse mihinkään. Mä muuten menin halpaan siinä geeli-termin kohdalla. Annostelen vähän (tai en ollenkaan), niin pärjään. Rasvaan vain rintakehän, olkapäät ja kasvot. Kasvoille tarkoitettu aurinkosuoja on inhan makuista, tuppaa näet valumaan kuumuudessa. yäk. Onneksi tykkään oleilla varjossa.

    Vastaa

    0
  8. Minä, ja varmaan suurin osa leipojista, käyttää kahvilusikkaa, vaikka ohjeessa lukee teelusikka. En ole siirtymässäkään tuplakokoiseen teelusikkaan. Näin tämä meille koulussakin opetettiin.

    Vastaa

    0
    1. Minä, ja varmaan suurin osa leipojista, käyttää kahvilusikkaa, vaikka ohjeessa lukee teelusikka.

      Blondi myöntää ettei taas ymmärrä :D Siis jos ohjeessa lukee teelusikka, joka on siis 5 ml, niin käytätte kuitenkin kahvilusikkaa, joka on 2,5 ml? Mä olen ajatellut, että kun ohjeessa lukee tl, niin se on tuo vakiintunut 5 ml.

      Vai tarkoitatko, että se, mitä itse (ja kenties moni muukin) luulee teelusikaksi, on itse asiassa kooltaan 2,5 ml? :)

      Kiinnostavia nämä :D Kaikkea keskustelua kosmetiikkapakkaukset voivatkin herättää :)

      Vastaa

      0
    2. Joo, juuri näin. Ne lusikat, jotka on kaikilla pikkulusikoina on oikeasti kahvilusikoita (2,5 ml) eikä teelusikoita... kummallista kyllä.

      Vastaa

      0
    3. Okei :) Olenkohan mä koskaan edes nähnyt oikeaa teelusikkaa :D Todennäköisesti en.

      Vastaa

      0
    4. Mulla on paljon teelusikoita, venäläisten isovanhempien peruja. Tajusin tän kokoeron, kun sain suomalaiselta anopiltani kahvilusikoita:D

      Vastaa

      0
    5. Kahvi-/teelusikkasekaannus saattaa johtua myös siitä, että ranskaksi puhutaan "kahvilusikoista" ja "keittolusikoista", kun suomessa vastaavat ovat "teelusikka" ja "ruokalusikka". Acorellen ollessa ranskalainen merkki on pakkaustekstitkin oletettavasti käännetty suoraan ranskasta.

      Vastaa

      0
    6. Tämäkin näkökulma vielä :) Jäänee siis mysteeriksi suosittaako Acorelle annostukseksi 2 x 5 ml (teelusikka) vai 2 x 3 ml (kahvilusikka, katsoin ihan Googlesta viralliset millit :D)

      Vastaa

      0
    7. Jostain syystä kommentoinnit olivat menneet roskapostiin..
      Tarkoitin siis sitä, että kaikilla on kahvilusikoita ja kaikki käyttävät niitä, vaikka ohjeessa lukee tl. Eli 2,5 ml olisi näin ollen se "teelusikka". Mutta minä en ainakaan koskaan ota tasapäistä teelusikallista, joten se määrähän voi oikeasti olla ihan mitä vain :D Ei ole noiden mittojen kanssa niin justiinsa :)

      Vastaa

      0
    8. Tarkoitin siis sitä, että kaikilla on kahvilusikoita ja kaikki käyttävät niitä, vaikka ohjeessa lukee tl. Eli 2,5 ml olisi näin ollen se ”teelusikka”.

      Jes, näin mä arvelinkin sitten lopulta :)

      Vastaa

      0
  9. Minäkään en ole oikein päässyt sinuiksi luonnonkosmetiikan aurinkosuojien kanssa. Keväällä luin monesta blogista miten nämä uuden ajan luonnonkosmetiikan aurinkosuojat (Acorelle ja Algamaris) ovat niin huippuja, eivät jätä ihoa valkoiseksi, eivät tahmaa, imeytyvät hyvin jne. Kävin Joliessa testaamassa useampaa tuotetta ja mukaan lähti lopulta tuo sama Sun Spray SPF30. Se on mielestäni vartalolle ihan ok, mutta kasvoilla se on mielestäni rasvaisen ja tahmean tuntuinen. Olen sekoittanut sitä kevyeen seerumiin, jolloin se imeytyy kasvojen iholle helpommin eikä jätä ihoa niin kiiltäväksi. Kaipaisin kyllä luonnonkosmetiikan puolelle jotain aidosti kevyttä, vähemmän rasvaista aurinkosuojaa.

    Vastaa

    0
  10. Mä ostin tuon aurinkorasvan täksi kesäksi toiveissa miellyttävä, tehokas ja "luonnollinen" aurinkosuoja. No, ei ole miellyttävä vaan tahmea ja vaikea levittää ja lisäksi tuntui, että tuo ei suojannutkaan yhtä hyvin kuin kemialliset aurinkosuojat! Luulin, että fysikaaliset suojat olisivat jopa tehokkaampia kuin kemialliset, mutta minulla, joka ei yleensä pala, iho punoitti vaikka oli Acorellea käytössä. En ymmärrä! Taidan palata tuttuihin kemiallisiin suojiin...

    Vastaa

    0
  11. Pitkän googlettelun jälkeen kävin itse ostamassa Algamariksen SPF 30 aurinkovoiteen, joka testaillessa ainakin vaikutti hyvältä! Se on muuten Ruohonjuuressa tällä hetkellä tarjouksessa ;) Muut luonnonkosmetiikan aurinkovoiteet vaikuttivat jo testaamalla juuri nihkeiltä tai valkoisilta. Algamaris tuoksui kivalta ja näytti imeytyvän/levittyvän hyvin iholle. Ajattelin käyttää sitä sekä kasvoille ja vartalolle. Voide pääsee kunnon testiin kun lähden kohta rantalomalle :)

    Vastaa

    0
    1. Aika vakuuttava spiikkaus :D Harmi ettei Kuopiossa ole Ruohonjuurta, pääsen tsekkaamaan Algamariksen vasta puolentoista viikon päästä.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat