Nyt taas moni hygieniafriikki kokee puistatuksia lukiessaan seuraavaa.

Käytän tällä hetkellä kasvovettä, jonka parasta ennen -päiväys oli lokakuussa 2010.

Löysin kasvoveden varastoistani edellisen kasvoveden loppuessa viime kuussa. Muistin saaneeni sen töistä juurikin syksyllä 2010, kun tuote piti poistaa myynnistä päivämäärän mennessä vanhaksi. Miksi se on jäänyt jemmoihini pyörimään - ken tietää.

Kyseessä on Weledan Villiruusu-kasvovesi.

Olin jo aikeissa heittää 1,5 vuotta sitten vanhentuneen putelin pois, kun uteliaisuus vaati minua kokeilemaan sitä.

Nuuhkaisin pulloa; ei haise pahalle. Ja sehän on säilytetty omassa pakkauksessaan viileässä ja avaamattomana. Okei, nythän on kysymys luonnonkosmetiikasta jossa ei ole muita säilöntäaineita kuin alkoholi ja eteeriset öljyt, mutta päätin silti kokeilla.

Pullo jäi käyttöön. :)

Weledan Villiruusu-kasvovesi on ehkä paras kasvovesi mitä olen kokeillut. Ainakin se jättää ihon hämmästyttävän pehmeäksi ja sileäksi. Jos en tietäisi paremmin, kuvittelisin että se jotenkin kuorii ihoa. Iho on kertakaikkisesti älyttömän sileä. En voinut heittää pulloa menemään.

Etenkään, kun tätä ei enää valmisteta. Weledan ihonpuhdistustuotteet uusiutuivat...hmm...varmaankin joskus vuosi sitten, ja Villiruusukasvovettä ei enää ole. Tämän käytän kyllä viimeistä pisaraa myöten. Ja pisaroita ei kovin runsaasti olekaan, sillä pullon tilavuus on vain 100 ml.

Paula Begoun ei ainakaan missään nimessä juhlisi kasvoveden ainesosaluetteloa. Yksinkertainen inci pitää sisällään vettä, alkoholia, taikapähkinätislettä, myskiruusu-uutetta ja sekoituksen eteerisiä öljyjä kuten iiristä, mimosa-absoluuttia, neilikkaa, geraniumia, greippiä ym.

Alkoholia sisältäviä kasvovesiä ei yleisesti suositella kuivalle iholle (tai joidenkin asiantuntijoiden kuten Begounin mielestä ei millekään iholle), ja Weledankin tuoteselosteessa neuvotaan käyttämään Villiruusukasvovettä kuivalle iholle vain kerran päivässä tai joka toinen päivä. Mielenkiintoista. Sittenhän on myös niitä valmistajia, kuten vaikkapa Clinique, jotka kiven kovaa väittävät että heidän käyttämänsä alkoholi ei kuivata ihoa, vaan haihtuu ennenkuin tuote ehtii iholle. (Ketunmarjat, sanon minä! ;) Jos alkoholi haihtuisi tuotteista tuolla nopeudella ei esimerkiksi hajuvesistä ehtisi iholle puoliakaan kun niitä suihkauttaa....)

Itse olen ilmeisesti yleisen "aivopesun" seurauksena aina halunnut välttää alkoholipitoisia kasvovesiä, ja Paulan juttuja luettuani myös taikapähkinä on alkanut arveluttaa. Siitä huolimatta luotan Villiruusukasvoveden kohdalla enemmän ihofiilikseen, ja kun iho tuntuu samperin hyvältä niin kyllä mä tämän putelin käytän ilolla vaikka se sisältääkin jonkun kosmetiikkaekspertin tuomitsemia ainesosia.

Ainiin - tuo otsikko. Miten niin ruma?

No mun mielestä Weledan tuotteet on aina olleet rumia. Pakkaussuunnittelu on todella vanhanaikaista ja pullot näyttävät kuuluvan enemmän mummoni kuin minun kylpyhuoneen kaappiin. Hiljattain tapahtunut "facelift" ei juuri auttanut, ja pullot ovat yhä auttamattoman karuja verrattuna modernimpiin, nuorekkaampiin kilpailijoihinsa kuten vaikka Mádaraan ja Estelle & Thildiin. Nuori, uuteen vihreään aaltoon kasvava kuluttajakunta valinnee ennemmin raikkaan vaalean ja linjakkaan purkin kuin  yskänlääkepulloa tai hammastahnatuubia muistuttavan kosmetiikkapakkauksen. Vaikka värjätyt lasipullot ja alumiinituubit kuinka säilövät sisältönsä huomattavasti muovipulloa paremmin.

Saa nähdä mitä Weledan designille tapahtuu tulevaisuudessa. Pitääkö firma kiinni vanhanaikaisesta, lääkkeenomaisesta imagostaan vai antautuuko se uusien tuulien vietäväksi. Kuluttajathan sen loppupeleissä määräävät.

Kumpiko pullo teistä on miellyttävämpi = herättää enemmän ostohalua? (Sillä ostohalun luomisestahan pakkausdesignissa on aina pohjimmiltaan kyse, vaikka säilyvyysseikat siihen luonnonkosmetiikassa vaikuttavatkin.)

Olin viime viikonloppuna teatterissa äitini ja siskoni kanssa. Väliajalla seuralaiseni tilasivat isot viipaleet porkkanakakkua, joka sai kuolan valumaan muuan kahviin tyytyneen vähähiilihydraattisen neidon suupielistä.

Seuratessani noiden muhevien leivonnaisten katoamista lautasilta, päätin vakaasti kokeilla karppiystävällisen porkkanakakun valmistusta heti kotiin päästyäni. Damn it, mä todistaisin että ilman vehnäjauhoja ja sokeriakin voi tehdä yhtä herkullista kakku-unelmaa!

Ja niin mä teinkin! :) Perinteisten herkkujen karppiversioihin muuten niin skeptisesti suhtautuva hra Karkkipäiväkin joutui myöntämään, että kyllä oli pirun hyvää.

Saako olla sunnuntaikahvin seuraksi...?

.

Ohje on n. puolen litran pieneen kakkuvuokaan. Kakusta tulee n. neljä reilua viipaletta, hiilareita per viipale vain 2,3 g!

Vatkaa muna ja sokeri/muu makeutus vaahdoksi. Sulata voi. Lisää munasokerivaahtoon vuorotellen voi, kerma ja yhdistetyt kuiva-aineet sekä porkkanaraaste. Levitä taikina voideltuun ja korppu-(tai manteli)jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa n. puoli tuntia.

Yhdistä kuorrutuksen aineet (laitoin silmämääräisesti sen verran kun arvioin kakun tarvitsevan, mitat viitteellisiä) ja levitä jäähtyneen kakun päälle.

.

...saattoi käydä niin, että söin kuvauksen aikana  yli puolet kakusta.... Se oli vain niin hyvää. En voinut hillitä itseäni.

.

Ohjeen hasselpähkinäjauheen voi vaihtaa kookosjauhoonkin. Sekaan voi myös laittaa hyppysellisen kookoshiutaleita tai pähkinärouhetta.

Ensi kerralla taidan ottaa oman kakkuviipaleen teatteriin mukaan...! ;)

Minulla on pitkät hiukset. En osaa muotoilla niitä millään lailla, kuten olen blogissakin kertonut. En osaa tehdä yhtäkään kampausta, en lettiä, en tupeerata, en tehdä kunnollista nutturaakaan.

Haaveilin viime kesänä esimerkiksi tällaisesta Kalastajan Vaimon demonstroimasta lettikampauksesta, mutta videon helpon näköinen hiusten näpräys vaatisi minulta varmasti kymmenien tuntien yhtämittaisen harjoittelun. Myönnän, että hermot ja kärsivällisyys eivät vain riitä siihen.

Niinpä hiukseni näyttävät joka ikinen päivä tältä:

Haluaisin kovasti osata tehdä jotain hiuksilleni, mutta satunnaiset yritykseni jättävät minut entistä lannistuneemmaksi. Hiustenlaittoon verrattuna meikkauksen opettelu on kuin harjoittelisi keittämään spagettia. Ja hiukset ovat kuin soufflé.

Tämä juttu kertoo eräästä keväisestä iltapäivästä ystäväni Leenan luona ja yrityksestä oppia laittamaan hiuksiini jotain muuta kuin iänikuinen hainhammas. Ehtona oli, että kampaus ei vaadi tupeerausta tai letitystä. Leena otti haasteen vastaan.

Opettelisin tekemään kahdesta osiosta koostuvan kiepsutettavan "letin".

Hiuksiin tehtiin sivujakaus ja kaksi osiota kieputettiin "rullalle". Apua, mä en edes osaa näitä termejä!

Tämänkin über-helpon vaiheen Leena joutui näyttämään minulle monen monta kertaa peilin kautta ennenkuin osasin itse kieputtaa hiukset niin että ne pysyivät edes jotenkuten kasassa.

Kiepillä on!

Seuraavaksi hiusrullat kieputettiin yhteen. Rullat täytyy kieputtaa samansuuntaisesti, jotta ne solmiutuvat yhteen letiksi. Väärän suuntaisen kieputuksen seurauksena letti purkautuu samantien.

Yritin ensin kieputtaa lettiä taakse, mutta sivulle kieputus osoittautui vähemmän haastavaksi.

..."mullahan menee kädet ihan solmuun....miten tää pitäisi pystyä tekemään yksin..?" ^_^

Lopulta monien naurujen jälkeen kieppiletti oli valmis. Olisiko tässä mulle uusi arkikampaus?

Hmmm... ei näytä kovin pro'lta... Lettihän lähti löystymään samantien.

...ja levisi sitten kokonaan... No mutta tämähän oli vasta ensimmäinen kerta..! Kyllä se siitä Sanni! (Who am I kidding? :D)

Leena päätti näyttää, miten homma oikeasti hoituu.

Tiukat ja napakat kiepit!

Miksi tämä näyttää nyt niin siistiltä...?

Näin.

Tykkäsin letistä, mutta kaipasin tyveen volyymia. Kieppi jätti päähäni kevyesti patamaisen vaikutelman.... Mutta miten tuoda nostetta kun en osaa tupeerata? :/

Vastaus: tietysti kuivashampoolla ja hiuspuuterilla. Jokaisen hiustenlaittotaidottoman ystävä!

Ja sitten vain harjoittelemaan kotona!

Tyvi nousikin kivasti kun hieroin juuriin hiuspuuteria ja kieppiletti pysyi paremmin näpeissä kun karhensin hiusten pintaa kuivashampoolla. Ensin sainkin aikaan samannäköisen letin kuin Leenan luona.

Mutta.....

Ei se pysynyt kasassa. :( Kiepitin mielestäni osiot samaan suuntaan ja tein kaiken niinkuin Leena oli näyttänyt, mutta kieppi vain purkautui kerta toisensa jälkeen.

Lopulta luovutin ja sidoin koko homman matalalle sivuponnarille. Ohimokieppi sentään kesti, ja töissä huomattiin heti että olin "laittanut" hiukset! Pomokin lausui kohteliaisuuden. Olin iloinen.

Tällä etenemisellä en selvästikään ihan heti ole luomassa päät kääntäviä bilehiuksistoja, mutta seuraavasta hiustenlaitto-oppitunnista Leenan luona on jo puhuttu.... Askel kerrallaan.

Tämä juttu valotti toivottavasti monelle kyselijälle syitä siihen, miksi tästä kauneusblogista puuttuvat hiustenlaittojutut kokonaan. Kun jonain päivänä etenen kiepistä seuraavalle tasolle, saatte asiasta varmasti raportin! :)