Tänään henkilökohtaisempi julkaisu.
Kysyin eilen sedältäni, olisivatko isäni ja Miki Liukkonen tulleet hyvin juttuun keskenään. Setäni vastasi, että hyvin todennäköisesti.
Olen käymässä vanhassa mummolassani Tornionjokilaaksossa, Ylitorniolla. Täällä asuu nykyään setäni vaimoineen. Setäni on lähin, mitä minulla on jäljellä isästäni.
Olen joskus kirjoittanut vähän isästäni, ja jonain päivänä haluaisin kirjoittaa enemmänkin. Hän on samalla minulle läheinen ja samalla mysteeri. Hahmo, johon olen uskaltanut aloittaa tutustumisen vasta pitkälle aikuisiässä.
Isäni oli runoilija, ja julkaisi ensiteoksensa vain 19-vuotiaana. Hän oli myös kautta aikojen nuorin pitkän taiteilija-apurahan saanut taiteilija Suomessa.
Esikoisteos Vedenpihka alkaa tällä runolla:
Minä en aloita siitä,
että villisorsat muuttavat.
Minä aloitan siitä,
että seison pihalla ja tukehdun.
Se oli kuusi vuotta ennen syntymääni.
Tunsin lapsena kaksi asiaa. Sen, että isä oli maailman paras vanhempi ja se hassu tyyppi, joka jaksoi leikkiä kanssani ja keksiä hauskoja juttuja, toisin kuin äiti, joka (muka) oli vakava ja tiukempi. Ja sen, että isällä oli paha olo jostain.
Hän oli samalla hassunhauska iskä, mutta myös osittain jossain tavoittamattomissa. En tietenkään ymmärtänyt sitä, ymmärsin vain, että hänellä oli välillä paha olla. Ja – olin hänestä huolissani.
Olin 6-vuotias kun isäni kuoli.
Meni hyvin pitkään, että en uskaltanut lähestyä isääni henkilönä. Ymmärtää häntä paremmin. Hän oli pitkään kuin myytti – jotain, minkä olemassaolosta tiesimme mutta josta ei vain paljon puhuttu. Koska se tuntui vaikealta.
Kuka hän oli? Kuka hän oli sisimmässään? Minulla on vain 6-vuotiaan käsitys isästäni. Muistoja, jotka kertovat kahta tarinaa. Vaikka ne ovat tietysti sama tarina, saman ihmisen kaksi puolta.
Olemme sisarteni kanssa lähestyneet isämme tarinaa aikuisina, pikku hiljaa, pieninä annoksina. Se on samalla hienoa ja hieman pelottavaa.
Välillä mietin; olemmeko itsekkäitä, kun avaamme vanhoja haavoja?
Janoni oppia tuntemaan isä on suuri, mutta samalla tunnen kipua. Mutta – tunnen myös helpotusta. Koska matkalla isääni ymmärrän, miksi minusta on tullut minä niine tunteineni ja herkkyyksineni, joita minulla on.
En tiennyt, että jonkinlainen maailmantuska voi olla periytyvää. Taipumus siihen voi ehkä olla. Ainakin taipumus herkkyyteen ja asioiden syvälliseen aistimiseen. Isäni oli varmasti erityisherkkä, niin minäkin.
Matkaani isään kuuluu myös matka hänen juurilleen.
Vanhaan mummolaani Ylitorniolla liittyy monia ristiriitoja, enkä käynyt siellä vuosikymmeniin. En myöskään pitänyt yhteyttä setääni.
Kolme vuotta sitten tein päätöksen palata Tornionjokilaaksoon ja palauttaa yhteyden setääni. Sen jälkeen olen käynyt täällä joka vuosi. Joka vuosi teen matkan - tai kaksikin - isäni maisemaan.
Tiedättekö, mikä tuntuu upealta? Pitkään Ylitornio edusti minulle jotain ikävää. Jotain, mitä en oikein osannut sanoittaa, se vain tuntui pahalta. Minun mummolani ei ollut se lämmin ja pehmoinen mummola, jossa syödään konvehteja ja katsotaan lapsuuden valokuva-albumeita.
Mutta nyt kun olen palannut tänne - tunne on muuttunut. Se on kokonaan muuttunut.
Nyt täällä on hyvä olla.
Olen myös erityisen iloinen, että minulla on setäni. Hän kantaa Mattia mukanaan tavalla, jota en ollut kunnolla ymmärtänyt. Nyt kun ymmärrän, olen hyvin kiitollinen.
❤️
Ylitornio 1979; äiti, isä ja Sanni
31 comments on “Matti”
Miten koskettavaa ja upeaa että isäsi on kirjoittanut sinulle runon. Liikutuksen itku tuli sitä lukiessa❤️
❤️
Kyyneleet nousivat silmiin jo tekstisi alussa. Kiitos todella paljon Sanni, että rohkeasti jaat palasia itsestäsi - niin usein ne ovat palasia myös meissä muissa, usein haudattuna jonnekin syvälle. Uskallus olla haavoittuvainen, uskaltaa katsoa ja oikeasti nähdä, vaikka tietää että se sattuu.
Jännä miten kaiken huomiota kerjäävän somevirran keskellä juuri sinun kosmetiikkablogisi, joka ihan luvan kanssa ja loogisesti saisi olla pinnallinen, on usein se paikka josta löytyy näitä syvälle koskettavia ihmisyyden juuria.
Kiitos Noora ❤️❤️ Kaunis, mieltä lämmittävä palaute 🙏
Onpa isäsi kirjoittanut kauniita runoja. Vaikka selvästi on ollut paha olla, niin se on ilmaistu runoissa niin kauniisti ja lempeästi. Ja miten ihana tuo runo sinulle <3 <3 Kiitos kun jaoit.
❤️
Todella koskettavia runoja, ja tietysti myös tämä sinun omien juuriesi etsiminen. Aika moni varmasti ymmärtää, miksi isään tutustuminen on tärkeää, vaikka hän ei enää olekaan täällä. Moni meistä haluaa ymmärtää isovanhempiaan tai sukujuuriaan. Nuorempana ne usein tuntuvat liian kipeiltä kaivella, mutta jossain vaiheessa itsellenikin padot murtuivat ja tuntuu hyvältä käydä lapsuuden kodissa ja pohtia menneitä. Todella hyvin puet tuntoja sanoiksi.
Kiitos Kirsi. ❤️
Olipa koskettava postaus. ❤️ Ja nuo runot on kauniita.
Tykkään blogistasi, kun kosmetiikan lisäksi on välillä kevyempää sisältöä ja välillä syvällisempään - niin kuin elämässäkin.
Kiitos sara. ❤️
Voi Sanni, tämä kosketti enemmän kuin mikään pitkään aikaan <3
❤️
❤️
❤️
Kylläpä oli ihana postaus! Sanni, muistatko että olen vuosia sitten kutsunut sinut käymään työhuoneellani - jospa se vielä toteutuisi! Nyt minulla on entistä upeampi iso tila itä-Helsingissä täynnä väriä! (Minut löytää myös Tiktokista, mutta sinä et taida olla siellä.) Terkuin taidemaalari Maaria O
Muistan kyllä, Maaria! Aina välillä tämä kutsu palaa mieleeni..! Toivon, että saan joskus vierailun myös toteutumaan. 🙏🏻
Kiitos tämän jutun kirjoittamisesta ja oman isäsuhteesi avaamisesta.
Valitsemasi runot olivat todella hienoja ja kuvat tukivat tekstiä erinomaisesti.
Sinulla on suurien tunteiden blogi ❤️
Kiitos Jenni ❤️
Kuule Sanni, On ihanaa että bloggaat.
On ihanaa kun voi pysytellä sen myötä ajassa joka oli parhainta aikaa itselle, aika jolloin oli blogeja,silloin kaikki oli vielä hyvin omassa elämässä. Ei sillä asiat ovat nytkin mallillaan, mutta silloin koin että eli parasta aikaa.
On ihanaa lukea blogiasi joka on aito, rakastan kreikkapostauksia, ruokajuttuja ja näitä henkilökohtaisempia juttuja, joista löydän aina itseäni.
Mieletön paneutumisesi ja mielenkiintosi kosmetiikkaan on huikeaa ja sen myötä olenkin alkanut kiinnostumaan enemmän luonnonkosmetiikasta. Rakastan myös purkkeja ja purnukoita ja tuoksua. Onneksi saa vielä lukea blogiasi.
Kiitos Sanni!
Kiitos Krista, palautteesi koskettaa syvästi. ❤️
❣️
❤️
Kaunis, aito, kipeä ja rohkea postaus. Itkin, kun luin isäsi runon Sinulle. Siitä oikein huokuu isäksi tulemisen ihmetys, miten pienen ihmisen tulo maailmaan mullistaa kaiken. Kun lapsi syntyy, syntyy samalla isäkin. Ja ääretön rakkaus pientä, vielä ihan tuntematonta, mutta kaikista ominta ihmistä kohtaan.
❤️❤️❤️
Niin koskettava runo ja samoin tapasi kertoa isästäsi ja muistoistasi.
Katson, voisinko varata isäsi teoksen kirjastosta. ❤️
❤️
Ihana.
Miten kaunista, rosoisen kaunista, täydellisen kaunista.
Tunnistin jotain niin tuttua.
Itkin.
Meissä kaikissa on kansamme, sukujemme, perheidemme, sotien, nälkävuosien ym. historian ja oman polkumme heijastumia, avoimia kysymyksiä ja traumoja.
Miten arvokasta on, että lähestyy vanhempaa sukupolvea niin kauan kuin he vielä ovat elossa, ennen kuin on myöhäistä. Heillä on korvaamatonta tietoa ja kullakin oma 'äänensä'.
Olen tehnyt samantapaista lähestymistä juuriini ja niihin liittyviin ihmisiin. On voimaannuttavaa löytää yhteys, jonka luuli puuttuvan ja katkenneen. Se olikin koko ajan olemassa.
Monta menetettyä vuotta, vuosikymmentä, tilaisuutta, hetkeä. Se on tavattoman surullista. Sitäkin riemullisempia ovat ne ohikiitävät hetket, kun voi jakaa hetken, katsoa silmiin.
Ihanaa kun sait sen kokemuksen, että ahdistus ja ikävä tunne olikin poissa kun uskalsit astua askeleen kohti juuriasi.
Sain tästä niin paljon, että palaan varmaan tähän tekstiisi, isäsi runohin ja valokuviin karunkauniista pohjoisesta.
Isäsi runot ovat aivan ihania. Surullista, että hän kuoli niin nuorena ja menetit hänen varhain. Lohdullista on, että häneltä jäi vahvasti puhuttelevia runoja, myös sinulle omistettu. <3
Hän olisi varmasti iloinen siitä, että hänen rakas tyttärensä jakaa niitä meille muillekin ja että ne koskettavat meitäkin.
Tämä oli valtavan rohkea ja rohkaiseva postaus.
Olen yhä edelleenkin liikuttunut. Kiitos. <3
Kiitos Pohjoisen Tuulia. ❤️
Minäkin itkin kun luin kirjoittamaasi.
Kiitos. ❤️
❤️
Ei näiltä asioilta kuivin silmin säästy. Tämä on Elämää, sen kipua ja kauneutta.- <3
❤️
❤️