Viesti Mr. Karkkipäivälle keskiviikkona 31. lokakuuta klo 19.40. (Ajattelin että se sopii julkaistavaksi matkakertomuksena täällä blogissakin. :)) Kuvituksena otoksiani Beratista.
"Johan on ollut taas päivä...
Olen tänään matkustanut kilometreissa n. 120 km matkan, ja siihen meni 5 tuntia...... Bussiliikenne Albaniassa on vähintäänkin mielenkiintoista. Teiden kuntoa en lähde edes kommentoimaan.... Bussipysäkkejä ei ole, eikä myöskaan tarkkoja aikatauluja. Busseja kulkee kahdenlaisia - isoja kunnallisia (jotka kai mahdollisesti yrittävät seurata jotain aikatauluja, mutta käytännössä.. nohh...) sekä pieniä yksityisiä minibusseja, furgoneja. Noita minibusseja täällä käyttävät melkein kaikki, vaikka ne ovat kalliimpia.
Albaniassa on partureita yhtä tiheään kuin Kreikassa leipomoita....
Kun yhdentoista jälkeen aamulla tulin paikkaan, joka ei ole bussiasema mutta kuitenkin bussien yleinen pysähdys- & lähtöpaikka Gjirokastrassa, oli sillä hetkellä lähdössä vain furgoneja. Seuraavan ilmoitettiin lähtevän klo 12. Käytannössä bussi kuitenkin lähti vasta kun se oli saanut jokaisen istuinpaikan täytettyä. Money talks.
Bussin ajettua kolme tuntia minut yhtäkkiä dumpattiin ulos keskelle ei-mitään, kuski vain sanoi että "Berat, Berat". Kysyin, että pitääkö mun odottaa toista bussia (mikä oli tietysti ihan turhaa sillä eihän kuski puhu kuin albaniaa), ja kuski vain huitoi tien toiselle puolelle. Menin sitten kamoineni sinne ja jäin orpona seisomaan tyhjän maiseman keskelle.
Ehdin siinä 10 minuuttia miettiä että mihinkähän helkkariin tässä jouduttiin, kun tieltä lähestyi minibussi jonka ikkunassa luki Berat. Jee! Ahtauduin sisään ja taas mentiin. Kuskit ajavat täällä aivan päättömästi, teiden kunnon huomioon ottaen voin vain ihmetellä miten autot kestävät ehjinä tuollaista kaahausta ja että miltähän tieliikenneonnettomuustilastot näyttävät.... Välillä meinasin jo kirkua ääneen kun näytti siltä että nyt ajetaan suoraan rekan nokkaan.
Jonkun ajan kuluttua minut komennettiin jälleen ulos ja uuteen minibussiin. Tässä vaiheessa tajusin etten pääse Beratiin ennen pimeän tuloa.... Vietin siis käytännössä koko päivän bussissa. Aikainen pimeän tulo on kyllä vähän harmillista. Lyhentää huomattavasti turistillisia mahdollisuuksia. Etenkin uuteen kaupunkiin saapuessa orientoituminen pimeällä ei ole niin helppoa.
Lopulta saavuin määränpäähäni ehjänä, ja lähdin etsimään turisti-infoa. En ollut varannut täältä etukäteen hotellia. Kysyin lähimmästä kahvilasta nuorelta, yllättävän sujuvasti englantia puhuvalta nuorukaiselta, missä päin on kaupungin keskusta ja turisti-info. Hän osoitti suuntaan, joka minusta EI vaikuttanut keskustalta, mutta mies vakuutti että siellä indeed on "center of Berat". Selvä, sinne sitten.
Mutta ei. Siellä ei ollut keskustaa. Turisti-info oli vanha, jo 10 vuotta kiinni olleen näköinen rakennus. Kysytään seuraavalta. Noniin. Tällä kertaa keskustan kerrotaan olevan siinä suunnassa josta juuri tulin. Luovutin turisti-infon suhteen ja kävelin yksinkertaisesti sisään ensimmäiseen näkemääni hotelliin. 20 euroa yö. Selvä. I will take this.
Sitten lähdin syömään. En ollut varautunut siihen että matka Beratiin kestäisi niin kauan, enkä ollut syönyt päivällä muuta kuin aamiaisen. Olin niin nälkäinen että heikotti. Onneksi sentään sain yhdeltä perheenäidiltä furgonissa (minulle tuntemattoman) hedelmän, ilman sitä olisin varmaan jo pyörtynyt.
Tein huomion. Kaikki ravintolat ovat tyhjiä. Auki, mutta tyhjiä. Gjirokastrassa oli sama homma. Lukuunottamatta lemppariani Kujtimia, siellä oli aina jokunen asiakas lisäkseni. Ensimmäisessä ravintolassa ei ymmärretä minua kun sanon että haluan kalani grillattuna, en friteerattuna. Vaihdoin ravintolaa. Täällä saan odottaa ruokaa 40 minuuttia. Vaikka olen ainoa asiakas. Edes salaattia ei tuoda pöytään ennenkuin pääruoan kanssa.
No, ruoka oli hyvää ja vaikkakin kalliimpaa kuin Kujtimissa, kolmen ruokalajin ja viinikarahvin lasku jäi alle 9 euron.
Seuraavaksi halusin kahvia. Tein uuden huomion. Berat on paljon eläväisempi kaupunki kuin Gjirokastra, vaikka ovat samankokoiset ja itse asiassa samantyylisetkin, kummankin Old Town on UNESCOn maailmanperintölistalla. Beratin joen vartta kulkevalla kävelykadulla liikkuu paljon ihmisiä. Kahviloissa istuu paljon ihmisiä. Näkymää voisi jopa kutsua vilkkaaksi. Täällä siis juodaan kyllä kahvia mutta ei käydä ravintolassa syömässä.
Huomio 3: kadulla liikkujat ja kahviloissa istujat ovat kaikki miehiä. Kaikki. Naisia ei näy missään.
Paitsi tarjoilijoina. Kysyn kahvilassa missä kaikki naiset ovat. Tarjoilija puhuu hyvää englantia mutta ei oikein osaa vastata. "Vain miehet kävelevät iltaisin", hän sanoi. "Se ei ole naisten juttu." OK.
Että tällainen päivä täällä. Kokemus Albania jatkuu omalaatuisenaan."
** Viestin loppu **
(Myöhemmin kuulin hotellini emännältä, joka myös puhuu todella hyvää englantia, että naiset ovat iltaisin lasten kanssa kotona tekemässä läksyjä. Albanian koulusysteemiin kuuluu paljon kotiopiskelua. Lasten koulupäivä kestää 8-14, ja illalla he omistavat monta tuntia läksyille. Se on ikäänkuin myös virallista kouluaikaa.)
Kävin seuraavaksi nettikahvilassa koska hotellini nettiyhteys oli varattu, ja kun puoltatoista tuntia myöhemmin palasin kävelykadulle, se oli tyhjä. Kello ei ollut yhdeksääkään. Iltakävelyllä on siis rajoitettu aikansa. :)
Hotellihuoneessani lämmittäydyin kuuntelemalla läppäriltä minun ja Mr. Karkkipäivän musiikkia, Sigur Rósia. Edes neljä peittoa eivät täysin poistaneet luihin ja ytimiin tunkeutuvaa kylmyyttä. Nukahdin silti tyytyväisenä.
.
.
Ja tätä lukiessanne olen matkalla Tiranaan. Ellen jo perilläkin. :) Edit. Saavuin juuri..! ^_^ Ja behold - aurinko paistaa tänään...! Saatoin jopa riisua fleecetakkini kun astuin ulos bussista. :D
11 comments on “Road to Berat”
Hui, janna tarina! :) Toivotaan etta aurinko paistaa paistamistaan. Onko muuten paljon muita turisteja nakynyt, ei ehka? Entas miten paikalliset suhtautuu sinuun? Ihania kuvia taas!
Ei todellakaan. :) Gjirokastrassa tapaamani turistit voin laskea melkein kahden käden sormilla, hotellissanikin olin ainoa asukas. Beratissa sentään näin hotellini aulassa kaksi muuta turistipariskuntaa. Ja eilen törmäsin Beratissa yhteen brittituristikaksikkoon jonka olin tavannut Gjirokastrassa. Eli näin niinkuin nopealla matikalla olen bongannut Albaniassa ennen Tiranaan saapumistani 16 turistia itseni lisäksi. :)
Sepäs täällä onkin kanssa mahtavaa, kun sinuun ei turistina kiinnitetä minkäänlaista erityishuomiota ellet itse kysy apua tai tee muuten aloitetta. Vaikka turismi on täällä nuorta eikä monissa paikoissa ole varmaan lainkaan totuttu näkemään ulkomaalaisia, niin kukaan ei tuijota huutelusta puhumattakaan. Olet kuin kuka tahansa. Sitten jos lähestyt paikallisia avun tarpeessa niin sinuun suhtaudutaan mitä sydämellisimmin ja yritetään auttaa kaikin tavoin, vaikka vastaaja ei puhuisi samaa kieltä.
Tosi kiva lukea näitä matkakertomuksiasi :) Haaveilen itsekin samantyyppisestä reissaamisesta kaikkine ongelmineen ja uusine jännine kokemuksineen.
Mielenkiintoisia ja kivoja postauksia! Aivan pakko kysyä sellaista käytännön seikkaa, miten/missä pääsit vessaan ton bussireissupäivän aikana :D? Ja onko tuo kuva, missä on vihreä sohva, joku "linja-autoaseman" odotustila?
Olet kyllä rohkea :). Hyvää reissunjatkoa!
Pelkäänpä, että en missään... Busseissa ei ole vessoja. Onneksi juon tosi vähän joten rakkonikin kestää suhteellisen hyvin monien tuntien vessaanpääsemättömyyttä... :P
Ei ole, en itse asiassa edes tiedä mikä tila se on... :) Se vain oli kadun varressa matkalla Beratin linnoitukselta alas kaupunkiin. Mulle tuli mieleen että se on ehkä joskus ollut joku kahvilan tapainen...
Ok. Itselläni pakottava vessahätä iskee varmasti jos vessaa tai vessataukoa ei ole näköpiirissä :D.
Täytyy jälleen kerran ihailla tuota rohkeuden määrää, jolla olet lähtenyt matkaan yksin. Ja kaikki tuntuu menevän hienosti, vaikka jännittäviä tilanteita onkin välillä.
Itsestäni ei olisi tuollaiseeen, stressaan etukäteen kaikken mahdollista ja mahdotonta.
on tosi ihanaa lukea tätä sun reissublogia! kirjoitat joka kohteesta jotenkin niiin inspiroivasti, että haluaisin saman tien lähteä niistä jokaseen :). hyvää loppumatkaa ja toivottavasti saat ja löydät sen, mitä lähdit hakemaan.
Voi Albania... Hienot maisemat siellä näyttää olevan.
Ihana lukea reissujuttujasi!
Tulee mieleen omat muistot, joten heitänpä niitä tähän väliin. Kesän 2009 Balkanin reppureissulla ystäväni kanssa nimittäin kävimme myös Albaniassa ja Beratissa. Muistan, että juuri Beratissa ihmettelimme sitä, kuinka kaikissa kahviloissa ja ravintoloissa oli pelkkiä miehiä. Muissa kaupungeissa naisia oli sentään näkynyt jonkun verran. Kysyimmekin joltain nuorten miesten porukalta, että eikö olisi kiva, jos kahviloissa olisi myös naisia, johon nuorukaiset vastasivat valtavalla naurunremakalla ja totesivat, että naiset ovat yläkerrässä (eli varmaankin kotona).
Silloin iltakävely tosin toimi niin, että auringon laskettua miehet suuntasivat kahviloiden terasseille ja kävelykadun reunuksille istuskelemaan ja naiset kävelivät katua edestakaisin.
Beratista jatkoimme Vunoon kesällä hostellina toimivaan kouluun, jossa ei ollut juoksevaa vettä meidän vierailumme aikana, mutta jonka pihalla kasvoi viikunapuu täynnä kypsiä viikunoita. Albaniasta näitä tarinoita riittäisi..
Hyvää reissun jatkoa!
Testi