22.12.2021

Parhaimmat ja paskimmat Karkkipäivä-löydöt?

Hei! Tuli mieleen tällainen nopea: mitkä ovat olleet parhaimpia ja paskimpia tuotelöytöjä, joita olet tehnyt Karkkipäivän kautta? Jos siis olet joitain tuotteita ostanut tai testannut Karkkipäivän kirjoitusten perusteella?

Paskimmilla tarkoitan tuotteita, jotka ovat olleet itselle täysin epäsopivia tai muuten vain huonoja.

Teetkö ylipäätään paljon hankintoja blogien, Instagramin tai YouTuben inspiroimana?

(Tämä kuva muuten on otettu aiemmin tänä vuonna yhteen monista toteuttamatta jääneistä postauksista: "Parhaan tuoksuiset kosmetiikkatuotteet".  :))

Mä itse olen aikoinani ostanut kutakuinkin 99% värikosmetiikastani netin keskustelupalstojen vinkkien ja hehkutusten perusteella. Tämä oli siis aikaa ennen somea..! Keskustelufoorumitkin tietysti olivat omalla laillaan somea - esisomea. :)

Kun sitten aloitin työt alalla, aloin ostaa tuotteita eniten sen perusteella, mille altistuin töissä! Koska töissä sai - ja pitikin - testailla tuotteita päivät pitkät, se loi erittäin hedelmälliset olosuhteet kaikenlaisille hankintamieliteoille. (Mikä sitten odotetusti johtikin lopulta ylishoppailuun, ylisaturaatioon ja kyllästymiseen.)

Nykyään ostan kaikkein eniten heräteostoksia. Haahuilen kemppariosastoilla, silmiin osuu jotain kivaa joka puhuttelee, ja ostan sen. Aika usein taustalla on ajatus kirjoittaa tuotteesta blogiin osana vaikkapa jotain teemaa, kuten edulliset tuotteet, hajusteettomat tuotteet jne.

Enää hyvin harvoin mikään ulkopuolinen taho kuten toinen vaikuttaja, markkinointikampanja tai mainos vaikuttaa minuun siten, että kiinnostuisin jostain tuotteesta - poislukien työpaikkani uusien tuotteiden harkintatiimin palaverit, joissa kuulee välillä mahdottoman kiinnostavista ja ihan vieraista & uusista tuotteista! 😍 Ja tietysti saan välillä blogityöni kautta yhteydenottoja uusilta brändeiltä, jotka saattavat herättää kiinnostuksen.

Mutta nyt - avautukaas parhaimmista ja paskimmista tuotteista, joita olette ostaneet tai kokeilleet (tai saaneet?) kiitos Karkkipäivän! :) Olisi tosi kiinnostava kuulla!

108 comments on “Parhaimmat ja paskimmat Karkkipäivä-löydöt?”

  1. Näistä kumpikaan ei liity kosmetiikkaan, mutta paras Karkkipäivä-löytö on Skopelos! <3
    ja paskin löytö on jokin viimeaikoina mainostamasi minihiilari, kauraleipä, ei mun makuun ollenkaan :D

    Vastaa

    0
    1. ....mutta enkös mä kirjoittanut siinä Minihiilari-postauksessa, että en itsekään tykännyt siitä..? 😂

      Skopelos - ihana kuulla! ☺️

      Vastaa

      0
  2. Parhaita on niin monia! Mutta ehkä ykkönen on Novexpertin c-vitamiiniseerumi, joka on jäänyt vakkarikäyttöön. Ainoa huti omaan makuun oli Joikin kasvovesi, se piparminttuinen. Tuntui et siinä ei vaan itselle napannut mikään ominaisuus🙈

    Vastaa

    0
    1. ehkä ykkönen on Novexpertin c-vitamiiniseerumi, joka on jäänyt vakkarikäyttöön.

      :) 👍

      Ainoa huti omaan makuun oli Joikin kasvovesi, se piparminttuinen. Tuntui et siinä ei vaan itselle napannut mikään ominaisuus🙈

      Se on kyllä niin persoonallinen tapaus, että varmasti jakaa mielipiteitä :)

      Vastaa

      0
  3. Piti oikein miettiä hetki. Tosi paljon olen ostanut Karkkipäivän innoittamana! Epäsopivin varmaankin Avrilin ripsari, joka jäi kokonaan käyttämättä. Mikä ei kyllä oo ihme mun silmien kanssa, kun vaan sensain 38 toimii. Paras eli suurinta nautintoa tuova on Evolven vartalokuorinta, mutta myös kultanaamio ja suklaakuorinta on ihania löytöjä. Paljon muitakin hyviä olen tätä kautta löytänyt.

    Huvittaa tuo parhaan tuoksuiset -kuva. En tykännyt Cattierin kasvoveden tuoksusta, vaikka opin sitä sietämään. En tykännyt myöskään Novexpertin C-vitamiiniseerumin tuoksusta enkä sen tuntumasta muutenkaan. Käytin kyllä loppuun, mutta ei tuu ostettua uutta. Nurmen body lotionin tuoksu on ok, muttei lemppari. Näin on ihmiset erilaisia :)

    Vastaa

    0
    1. Paras eli suurinta nautintoa tuova on Evolven vartalokuorinta, mutta myös kultanaamio ja suklaakuorinta on ihania löytöjä.

      Evolvelta löytyy näitä poikkeuksellisen hemmottelevia special-tuotteita..! 😍

      Huvittaa tuo parhaan tuoksuiset -kuva. En tykännyt Cattierin kasvoveden tuoksusta, vaikka opin sitä sietämään. En tykännyt myöskään Novexpertin C-vitamiiniseerumin tuoksusta enkä sen tuntumasta muutenkaan. Käytin kyllä loppuun, mutta ei tuu ostettua uutta. Nurmen body lotionin tuoksu on ok, muttei lemppari. Näin on ihmiset erilaisia :)

      Jep. Tuoksujen kokeminen on niin yksilöllistä, että välillä mietin, onko ylipäänsä mitään järkeä kuvailla omaa tuoksukokemustaan. Sen, että mä kerron tykkääväni tai en-tykkääväni jostain tuoksusta, ei lopulta pitäisi merkitä kuulijalle yhtään mitään..! :D Lopulta tulisi pitäytyä vain tuoksunuottien ja tuoksun geneerisen kategorian kuvailussa ("makea / raikas / itämainen" jne) ja jättää oma kokemus mainitsematta, ettei se vahingossakaan ohjaisi kenenkään valintaa.

      Vastaa

      0
  4. Parhaimpia ovat olleet kuvassakin näkyvä Cattierin miselligeeli, Whamisan cleansing oil ja Brunsin tuotteet. Huonoimpia ei juuri nyt jostain syystä tule mieleen 🤔🤭

    Vastaa

    0
    1. Parhaimpia ovat olleet kuvassakin näkyvä Cattierin miselligeeli

      Kuvassa on Cattierin kasvovesi, mutta pullot ovat kyllä ihan saman näköiset..! 😊

      Vastaa

      0
  5. Parhaita löytöjä on ollut jotkin Dermosilin tuotteet, aina ennen tilausta katson onko sulta tullut jotain uusia suosituksia 😊 Mutta ei nyt muistu mieleen mitään yksittäistä, ehkä seerumi 🤔
    Huonoin oli Taikan kasvovoide, olisikohan ollut yövoide. Haju ei ollut yhtään omaan nenään sopiva, ei kestänyt kasvoilla käyttää. Jalkarasvana lopulta meni.

    Vastaa

    0
    1. Parhaita löytöjä on ollut jotkin Dermosilin tuotteet, aina ennen tilausta katson onko sulta tullut jotain uusia suosituksia 😊

      🤗😍

      Haju ei ollut yhtään omaan nenään sopiva, ei kestänyt kasvoilla käyttää. Jalkarasvana lopulta meni.

      Onneksi ei mikään kallis sijoitus, ja jalat sentään sai kosteutusta..!

      Vastaa

      0
  6. Paras löytö on Laveran my age -öljyseerumi. Suunnilleen pelastanut mun kuivan ja atooppisen elämän :D ja se kombona atopikin anti-age -kasvoveden ja L300 sy-voiteen kanssa 👌👌👌

    "Paskinta" on sitten varmaan muut kokeilemani parit ihonhoitotuotteet, kun ihotyyppi taitaa meillä olla aika eri ja mun budjetti on aika pieni.

    Vastaa

    0
    1. Paras löytö on Laveran my age -öljyseerumi. Suunnilleen pelastanut mun kuivan ja atooppisen elämän :D ja se kombona atopikin anti-age -kasvoveden ja L300 sy-voiteen kanssa 👌

      Ihan mahtava kuulla..! 😍

      Vastaa

      0
  7. Ja siis tarkennuksena vielä eli tarkoitin nimenomaan sitä L300 hyaluroni sy-voidetta

    Vastaa

    0
  8. Olen ollut lukijat iät ajat ja loistolöytöjä on monta! Parhaimmat löydöt, jotka edelleen käytössä: Lily Lolon Blondie-meikkipohja, Whamisan kasvovesi ja Paula's Choice -merkki kokonaisuudessaan. Urban Decayn silmämeikinpohjustaja ja on paras kokeilemani pohjustaja. Palasaippua shampoona toimii minulla loistavasti, mutta sinulla se ei ihan tainnut olla menestys :D Paskimpaan kategoriaan menevät purkkihuulirasvat Carmex ja Blistex. Niissä tuoksu saa silmät vetistämään ja inhoan kaivaa huulirasvaa sormin. Myös harva resepti uppoaa, koska en tykkää oikein mistään juustoista. Syön vähähiilihydraattisesti, mutta vältän juustoa ja kohtelen sitä kuin vahvoja mausteita -vähemmän on enemmän.

    Vastaa

    0
    1. Lily Lolon Blondie ja Whamisan kasvovesi täälläkin lempituotteita, kiitos Karkkipäivän! 🙂 Urban Decayn pohjustajankin ostin, mutta hukkasin sen jonnekin (hamsteritaipumusta kosmetiikan suhteen) ja ostin Virven (?) hehkuttaman Wet n wild -primerin, joka on sikahalpa ja toimii kuin unelma. Sillä saa myös rillit pysymään paikallaan, kun lääräisee vähän nenänvarteenkin. 👍

      Vastaa

      0
    2. Sillä saa myös rillit pysymään paikallaan, kun lääräisee vähän nenänvarteenkin. 👍

      😀😄

      Onkos Wet'n Wild muuten poistunut kokonaan Suomesta... Näin taitaa olla...

      Vastaa

      0
    3. Stockalla on Wet'n Wildia. Ainakin täällä Hgissä. Täytyy testata tuota primeria sit kun UDPP loppuu. Eli joskus parin vuoden kuluttua :) Tällä luomivärinkäyttövauhdilla ja etätöissä olevana ehkä kerran pari viikossa tulee käytettyä.

      Vastaa

      0
    4. Täytyy testata tuota primeria sit kun UDPP loppuu. Eli joskus parin vuoden kuluttua :)

      😂

      Vastaa

      0
    5. Parhaimmat löydöt, jotka edelleen käytössä: Lily Lolon Blondie-meikkipohja, Whamisan kasvovesi ja Paula’s Choice -merkki kokonaisuudessaan. Urban Decayn silmämeikinpohjustaja ja on paras kokeilemani pohjustaja.

      😍

      Palasaippua shampoona toimii minulla loistavasti, mutta sinulla se ei ihan tainnut olla menestys :D

      Joo, mulla henk.koht. saippua-palashampoo menee omaan paskimmat-kategoriaan..! 😀 Ei vain kerta kaikkiaan toimi..!

      Vastaa

      0
  9. Argireline-seerumi ehdottomasti! Tekee sen mitä lupaa 👌. Whamisan kaktusseerumi on hyvä löytö myös!

    Vastaa

    0
  10. Parhaita tietenkin Kreikka, luonnonkosmetiikan löytäminen yleensä, Novexpert, kaikki meikkivoiteet on olleet napakymppi, koska meillä on täsmälleen sama ihosävy (pystyy ostamaan ”sokkona”), Ordinaryt jne jne.
    Huteina tulee mieleen Patyka SOOTHING MILKY TONER. Tämä jäi kelmuksi iholle ja aiheutti kauheaa ihoärsytystä. Kumma juttu, kun yleensä pidän Patykasta. Toinen huti on Cattierin hoitikset, jotka ei selvitä yhtään mun kuontaloa.
    Mutta tosiaan reilusti plussan puolella ollaan ja luotan edelleenkin sun osaamiseen ja suosituksiin. Kiitos pitkästä työstäsi luonnonkosmen eteen! 😊

    Vastaa

    0
    1. kaikki meikkivoiteet on olleet napakymppi, koska meillä on täsmälleen sama ihosävy

      Ohoh, wow..! No se helpottaa kyllä todella vinkkien hyödyntämistä :)

      Toinen huti on Cattierin hoitikset, jotka ei selvitä yhtään mun kuontaloa.

      Mä muuten pidempään näitä käytettyäni totesin, että hoitoteho on liian mieto minunkin hiuksilleni. Cattierin naamiot sopivat paremmin huonokuntoiselle ja kuivalle hiukselle.

      Mutta tosiaan reilusti plussan puolella ollaan ja luotan edelleenkin sun osaamiseen ja suosituksiin. Kiitos pitkästä työstäsi luonnonkosmen eteen! 😊

      🤗🙏🏻

      Vastaa

      0
  11. Olen testannut sun suosittelujen perusteella tosi monia tuotteita 🙂. Vanhimmat meikkisuosikit ovat varmaan Lily Lolon mineraalimeikkipuuteri ja Isadoran nude kajal. Olen testannut myös monia ihonhoitotuotteita ja huomannut ihoni tykkäävän samoista kuin sinun. Nyt just tulee mieleen Dermosilin Lanolin voide. Kiitos siitä vinkistä, sillä käytän sitä päivittäin huulivoiteena. Olen kuitenkin myös oppinut, että sun tykkäämät ripsivärit ja dödöt eivät toimi mulla, mutta niistä mulla on muutenkin eniten hutiostoja.

    Vastaa

    0
  12. Cattierin suihkutettava ruusu-kamomillakasvivesi (Gentle Toning Lotion) tulee ekana mieleen, aivan täydellinen! Inhoan sitä, kun jotkut suihkepullot roiskaisevat naamaan isokokoisia ja jopa öljyisiä pärskeitä, mutta tästä tulee hienojakoinen huntu kasvoille. 😍 Cattierin purnukat ovat niin tylsän näköisiä, etten ois ikinä itse ostanut tuotetta kokeiluun ilman suositustasi. Monta muutakin sun suosittelemaa tuotetta olen hyväksi havainnut (Whamisa, Novexpert, Bruns jne.), mutta en muista, oonko kuullu niistä alunperin sulta vai muualta.

    Paskin, ihan karmea on Ceralanin pesuöljy aurinkovoiteen poistoon. Joo, tekee hommansa, mutta inhoan sitä syvästi! Haisee kamalalta (hajustamaton, halpa apteekkikosmetiikka) ja on tosi vastenmielistä. Perhana, kun innoissani ostaa täräytin kaksi täysikokoista tuubia! 😂 No, opinpahan ainakin, että mulle tuotteen tuoksu vaikuttaa todella paljon kokemukseen miellyttävyydestä.

    Vastaa

    0
    1. Cattierin suihkutettava ruusu-kamomillakasvivesi (Gentle Toning Lotion) tulee ekana mieleen, aivan täydellinen!

      😍😍

      Paskin, ihan karmea on Ceralanin pesuöljy aurinkovoiteen poistoon. Joo, tekee hommansa, mutta inhoan sitä syvästi!

      Joo, täytyy sanoa, että kyseinen tuote on tosiaan kosmeettisesti sen verran "riisuttu", että mun olisi voinut olla hyvä suositukseni yhteydessä mainita sitä. Ehkä jotenkin ajattelin, että ihmiset tunnistaa valmiiksi apteekin perusvoidesarjojen tyylin, joka on kosmeettisesti aika karu. Normaalioloissa harvemmin suosittelen näin tympeän tuoksuisia tuotteita 😂

      Vastaa

      0
  13. Oooh..! Siis paras on ehdottomasti Lumenen Valo puhdistusbalsami 😍 on mun vakituisessa käytössä ollut siitä lähtien kun joskus sitä täällä esittelit.

    Paskin, en edes muista. On niitäkin osunut, mutta ne on onneksi jo unohtuneet mielestä suurimmaksi osaksi. Joku aurinkosuojallinen päivävoide joka oli vielä aika kallis omaan makuun ei toiminut yhtään, koska omalle iholle se ei ollut riittävän kosteuttava. Sen jälkeen iho suorastaan huusi lisäkosteutusta. Käytin toki loppuun.

    Vastaa

    0
    1. Siis paras on ehdottomasti Lumenen Valo puhdistusbalsami 😍 on mun vakituisessa käytössä ollut siitä lähtien kun joskus sitä täällä esittelit.

      Wow! 😍👏 Se ON kyllä hyvä, ja niin ihanan tuoksuinen..!

      Vastaa

      0
    2. Mä avauduinkin jo äsken ehkä vanhentuneesta novexpertistä. Nyt tuli mieleen, että olisiko mahdollista vai sekosinko vanhentuneisuusvainoharhasta, että myös hehkusta ostamani lumenen valo-puhdistusbalsami olisi myös voinut olla vanhaa tai eltaantunutta 🤔 vaikka eikös normikosmetiikalla pitäisi olla tosi pitkä hyllyikä? Sillä mun mielestä sekin haisi aivan kammottavalle, niin pahalle, että jäi käyttämättä. Pilaantuneelle, mutta myös jollekin karsealle keinotekoiselle vessanraikastimelle tms. Mulle kävisi enemmän järkeen, että tuote olisi ollut pilalla kuin että joku voisi ihan oikeasti tykätä siitä löyhkästä 😂 jos ne on säilyttäneet niitä tuotteita huonosti, tai jos siellä ei ole kauppa oikein käynyt niin tuotteet olleet jotain tosi vanhoja? Melkoista. Mutta tässä voin vastata kysymykseen paskimmasta löydöstä. Se putsari. Se haju. Olisin halunnut polttaa nenäni jollain hapolla voidakseni lakata haistamasta sitä. Roskiin meni, sitkeästi yritin muutamia kertoja.

      Vastaa

      0
    3. Voi apua..! 😱🙈

      Hajuasiat ovat tietysti makuasioita, enkä voi tietää avautuuko Valo-puhdistusbalmin normaali (mun nenään hedelmäinen) tuoksu sinulle tällä tavoin, mutta sekin on mahdollista, että tuote on ollut pilaantunut. Normikosmetiikka kuten Lumene tosiaan säilyy yleensä tosi pitkään, mutta vääränlaiset säilytysolosuhteet lyhentävät säilyvyyttä huomattavasti. Lämpö on selkein ja yleisin tekijä - tai, tuote on esimerkiksi jäätynyt kuljetuksen aikana. Monissa myymälöissä kosmetiikkatuotteiden hyllyissä on pienet kohdevalot, ja nämä valot ikävä kyllä nostavat hyllyn lämpötilaa niin, että se ylittää optimaalisen säilytyslämpötilan. Samoin valo itsessään tietysti vaikuttaa tuotteisiin negatiivisesti, erityisesti jos tuote ei ole suojattu ulkopakkauksella.

      Yleisesti näitä hyllynreunakohdevaloja käytetään vain selektiivisen kosmetiikan puolella. En ole tarkkaillut Lumenen hyllyjä ja kiinnittänyt huomiota, onko niissä mahdollisesti valot (meidän myymälässä ei ollut).

      Tosi ikävä kyllä kuulla näin kamalasta hajukokemuksesta. :/ (....vaikka myönnettävästi samalla onnistuit vähän myös viihdyttämään minua verbaliikalla liittyen nenän polttamiseen hapolla... 🙈😂)

      Vastaa

      0
  14. Paras: Urban Decay Eyeshadow Primer Potion. Elämä ennen sitä ja sen jälkeen, ei voi verrata. 😍

    Vastaa

    0
  15. Yksi parhaista on We Care Iconin kasvosuihkepullo; siis itse pullo, ei sen sisältö.

    Vastaa

    0
    1. Heh 😀 Mutta totta - sen suihke on yksi hienojakoisimmista, joita tunnen! (Ja itsehän menin hajottamaan pullon, ja nyt niitä ei enää saa...)

      Vastaa

      0
    2. Lisää muita parhaita ovat Patykan vartaloaurinkospray ja Algamariksen kasvoaurinkovoide (kolmekymppinen) sekä Cliniquen jo poistunut aurinkosuoja.

      Vastaa

      0
  16. Hyviä onneksi paljon enemmän, esim. mineraalimeikkipohjat, Evolven hyaluroniseerumi jne. Huonoin? Äkkiseltään tulee mieleen Avrilin meikkivoide, joka rullautui väkisin levittäessä... Samoin rullaantui Bybin C-caf voide, mutta en muista oliko sinun suositus vai muualta somesta :D Pakko myöntää, että suosituksilla on väliä ja harkitsen hankintoja pitkään vielä suositusten jälkeenkin ;)

    Vastaa

    0
  17. Tosi hankala sanoa kun olen ihan varma että olen tehnyt useitakin ostoksia suosituksesi pohjalta, mutta saatan sekoittaa Virven ja sun suositukset keskenään :D aika varma olen että suosittelit olaplexia, joka ei toiminut mun tukassa ollenkaan. Paras taitaa olla luonnonkosme ylipäätään, mutta ainakin avrilin puhdistuöljyä rakastan ja oon aika varma että sä suosittelit sitä!

    Vastaa

    0
  18. Tosi harvoin tartun mihinkään somen tuotevinkkeihin, joten hutejakaan ei ehkä siksi muistu mieleen. Sen sijaan sitä Cattierin miselligeeliä hehkutit niin varauksetta, että ajattelin, että tässä on pakko olla jotain itua. :D

    Siispä kokeilin ja tykästyin ja sittemmin olen hankkinut monia muitakin merkin tuotteita (en ollut koskaan aiemmin koko Cattierista kuullutkaan).

    Hyvää joulua, toivoo laiskasti kommentoiva vakkarilukija jo ihan blogin alkuajoista saakka <3

    Vastaa

    0
    1. sitä Cattierin miselligeeliä hehkutit niin varauksetta, että ajattelin, että tässä on pakko olla jotain itua. :D

      Siispä kokeilin ja tykästyin ja sittemmin olen hankkinut monia muitakin merkin tuotteita (en ollut koskaan aiemmin koko Cattierista kuullutkaan).

      Oo, mahtava kuulla..! Se on kyllä tosi uniikki tuote, en tiedä yhtäkään toista samanlaista, edes saman tyyppistä. 👍

      Hyvää joulua sinullekin, ja ihana kuulla, että olet ollut niin pitkään mukana..! ❤️

      Vastaa

      0
  19. Hankin Bybin Eye Plump silmän ympärysvoiteen blogisi perusteella ja se on loistava! Sehän on tarkoitettu yö käyttöön, mutta itse käytän sitä aamuin illoin ja ohut,kuiva ja atooppinen ihoni kiittää 😊
    Tuubi on lähes tyhjä,uusi on jo tilattu,hyvää joulua!

    Vastaa

    0
    1. Ihana kuulla! :) Hyvää joulua sinullekin!

      Mä käytän Eye Plump'ia myös aamuisin, ei ole (mun iholle) lainkaan liian täyteläinen päiväkäyttöön :)

      Vastaa

      0
  20. Bruuns-shampoo ja balsam. Ihottuma selässä on kadonnut, kun olen lopettanut "normishampoon" käytön. Suurkiitos!

    Vastaa

    0
  21. Pitkiä vuosia käytin blogisi innoittamana Lily Lolon mineraalimeikkipuuteria (nyt on käytössä toinen tuote, mutta vain siksi, että tykkään kokeilla uusia tuotteita silloin tällöin). Loistava löytö on myös Laveran Pure beauty -minttukasvovesi - käytän sitä joka päivä, rakastan. Olen myös oppinut sinulta vinkin kasvojen kosteutukseen: kasvovesi + kasvoöljy - toimii:)

    En tykännyt paljon Lumenen Instant glow Fresh skin tintistä, se alkoi näyttämään sekaihollani rasvaiselta melkein heti levityksen jälkeen. Ja suuri pettymys oli Yves Rocherin Low poo -shampoo - tuntui, että voidetta meni aika paljon kerralla, se kyllä pesi tukan, mutta jätti sen takkuiseksi ja kuivan tuntuiseksi.

    Vastaa

    0
    1. Loistava löytö on myös Laveran Pure beauty -minttukasvovesi – käytän sitä joka päivä, rakastan. Olen myös oppinut sinulta vinkin kasvojen kosteutukseen: kasvovesi + kasvoöljy – toimii:)

      😍😍 💯

      En tykännyt paljon Lumenen Instant glow Fresh skin tintistä, se alkoi näyttämään sekaihollani rasvaiselta melkein heti levityksen jälkeen.

      Mä "löysin" tämän meikkivoiteen hiljattain uudestaan laatikostani, en ollut käyttänyt sitä pariin vuoteen. (Jep, yhä sama purkki.) Ja olin TAAS yhtä myyty..! Mulle tää on yksi ihan parhaita normikosmetiikan meikkivoiteita, olin ihan ällikällä lyöty jälleen kerran siitä, miten kosteuttavalta ja raikkaalta se tuntuu iholla..! Ihan erilainen kuin mikään muu meikkivoide. 💧👌

      Vastaa

      0
  22. Löytö ylitse muiden on ollut Yves Rocherin Low poo shampoo. En käytä Yves Rocherin tuotteita noin muutoin, enkä usko, että olisin ilman tätä blogia koskaan testannut tuota shampoota. Ihan täydellinen shampoo mun tukalle!

    Huteja ei ole tullut ostettua 🙂

    Viime viikon oliiviöljypostauksen johdosta koin jonkinlaisen valaistumisen 😁 Olen toki käyttänyt ennenkin oliiviöljyä ruoanlaitossa (ja suojaan sillä joskus hiusten latvat, jos käytän sulfaattipitoista shampoota), mutta jostain ihmeen syystä en ollut koskaan käyttänyt salaatissa kastikkeena pelkkää oliiviöljyä. Nyt on pöydällä pullo Terra Cretaa ja voi vitsit kun olen tuon pullon pauloissa! Voisin koko ajan syödä pelkkää salaattia oliiviöljyllä 😀

    Kiitos tästä ihanasta ja niin hyödyllisestä blogista! Ja oikein hyvää joulua sinulle Sanni!

    Vastaa

    0
    1. Löytö ylitse muiden on ollut Yves Rocherin Low poo shampoo. En käytä Yves Rocherin tuotteita noin muutoin, enkä usko, että olisin ilman tätä blogia koskaan testannut tuota shampoota. Ihan täydellinen shampoo mun tukalle!

      Jeee! Onpa kiva kuulla..! 🤗

      Viime viikon oliiviöljypostauksen johdosta koin jonkinlaisen valaistumisen 😁 Olen toki käyttänyt ennenkin oliiviöljyä ruoanlaitossa (ja suojaan sillä joskus hiusten latvat, jos käytän sulfaattipitoista shampoota), mutta jostain ihmeen syystä en ollut koskaan käyttänyt salaatissa kastikkeena pelkkää oliiviöljyä. Nyt on pöydällä pullo Terra Cretaa ja voi vitsit kun olen tuon pullon pauloissa! Voisin koko ajan syödä pelkkää salaattia oliiviöljyllä 😀

      Hihii, ihan parasta...! ☺️ Terveellinen koukkuuntuminen..! 😋

      Vastaa

      0
  23. Mun iho ei digannut Lumenen Valo puhdistusbalmista, mutta Urtekramin vartalovoiteet on ihania.En muista ootko suositellut Dermosilin BB-voidetta, mut siitä on viime aikoina tullut ihan mun ykkös meikkivoidesuosikki <3

    Vastaa

    0
  24. Paras on ehdottomasti IsaDoran blonde kajaali 🥰 Tämä on käytössä päivittäin. En ikinä olisi keksinyt tällaista tuotetta käyttää, jos et olisi suositellut.

    Huonoin ehkä Novexpertin puhdistusöljy, joka ei kylläkään ollut varsinaisesti paska. Ei vaan kovin hyväkään, kun ei huuhtoudu minun makuun riittävän helposti 😊

    Vastaa

    0
    1. Paras on ehdottomasti IsaDoran blonde kajaali 🥰 Tämä on käytössä päivittäin. En ikinä olisi keksinyt tällaista tuotetta käyttää, jos et olisi suositellut.

      🙏🏻 Tää on huippu, se ihan parhaan sävyinen nude-kajal..!

      Huonoin ehkä Novexpertin puhdistusöljy, joka ei kylläkään ollut varsinaisesti paska. Ei vaan kovin hyväkään, kun ei huuhtoudu minun makuun riittävän helposti 😊

      Joo, sitä ei ole suunniteltu täysin huuhtoutuvaksi, ja siksi mukana tulee se puhdistusliina. :) Ajatuksena on, että tuote samalla ravitsee ja kosteuttaa ihoa, kun se jättää ihoon öljyä.

      Vastaa

      0
  25. Paras tuotesuositus tai vinkki on ollut Madara rose jellyn ja öljyn sekoitus. Monta muutakin toki vuosien varrelka, mutta tämä oli paras. Pettymys on ollut Laveran Hydro Effect seerumi. Ei tuntunut missään eikä kosteuttanut lainkaan. Iho tuntui sen sijaan kuivemmalta.

    Vastaa

    0
    1. Paras tuotesuositus tai vinkki on ollut Madara rose jellyn ja öljyn sekoitus. Monta muutakin toki vuosien varrelka, mutta tämä oli paras.

      Ihan mahtava kuulla..! 🤗

      Vastaa

      0
  26. UDPP eli silmämeikinpohjustaja. Sitä olen ostanut uudelleen ja sehän kestää kyllä ikuisuuden mulla :) Laveran hoitovesi suihkepullossa on viimeisin innostava tuote, jonka olen ostanut suosituksesi perusteella. Hyvä ja edullinen. Siemennäkkileipää olen tehnyt monesti ohjeellasi! Cattierin aurinkosuojavoide oli myös hyvä ostos. Aion kokeilla Avrilin öljyä myös ja yhtä Tokmannilta saatavaa tyrniseerumia.

    Yhtään hutiostosta en ole tehnyt. Taika puhdistusgeelistä pidin, mutta se oli liian lirua koostumukseltaan makuuni. Saa olla varovainen , ettei holahda liikaa kerralla. Mutta sainkin hyvän vinkin, että pidän nykyään tuubin pystyasennossa ja puristan sitten sitä geeliä. Sitä en välttämättä hanki lisää ohuen koostumuksen vuoksi, vaan pitäydyin puhdistusöljyissä ja -maidoissa.

    Vastaa

    0
    1. Taikan geeli toimisi tosiaan paremmin pumppupullossa, siitä olen samaa mieltä.

      Ihana kuulla, miten monia hyviä tuotteita olet täältä löytänyt..! 🤗 Ja siemennäkkäri..! 😙

      Vastaa

      0
    2. ehkäpä se Taikan geeli joskus löytyy pumppupullosta! Tietysti sen voisi tuubista siirtää johonkin hyväksi havaitsemaansa tyhjentyneeseen pumppupulloon. Minä kovasti suosin pumppu-ja suihkepulloja. Käyttömukavuuden vuoksi ja sisälläni saattaa asua pieni säästeliäs ihminen yllättävissä asioissa ;) Olen kyllä geeliä suositellut monelle ja kaikki ovat kehuneet, mutta todenneet, että koostumus on tuubiin haastava.

      Vastaa

      0
    3. Pitää ihan jututtaa Taikan tuotekehitystiimiä tuubi-asiasta. Asiasta on käyty keskustelua jo aiemminkin, mutta täytyy uudelleen konkreettisesti nostaa pöydälle vaihtoehto, jossa putsari siirrettäisiin vaikkapa samaan pakkaukseen jossa Taikan käsisaippuaa myydään. Kun tällainen edullinen pumppupakkaus on jo olemassa Taikan käytettävissä, miksipä sitä ei voisi käyttää toisessakin tuotteessa..? Ja onhan Taikan shampoissakin pumppupullot..! :)

      Vastaa

      0
  27. Paras on ehdottomasti Laveran seerumiampullit! Tuoksu on paras kosmetiikkatuoksu, mitä olen käyttänyt ja tunne iholla on i h a n a. Jos harkitsen jonkin kosmetiikkatuotteen ostamista niin googlaan aina esim "karkkipäivä ja päivävoide".

    Ainoastaan yksi huti on. Whamisan kasvovesi. Tuoksu on todella voimakas ja ehkä en sitten ymmärrä kasvovesien päälle, mutta tuntuu kuin lätkisi liukasta saippuanestettä iholle. Tekee mieli pestä pois. Olen hemmotellut kasvovedellä nyt jalkoja ja pohkeita kun en viitsi poiskaan heittää:D

    Vastaa

    0
    1. Ainoastaan yksi huti on. Whamisan kasvovesi. Tuoksu on todella voimakas ja ehkä en sitten ymmärrä kasvovesien päälle, mutta tuntuu kuin lätkisi liukasta saippuanestettä iholle. Tekee mieli pestä pois. Olen hemmotellut kasvovedellä nyt jalkoja ja pohkeita kun en viitsi poiskaan heittää:D

      Voi eihh..! 😅 Whamisan kasvovesi on tosiaan hyvin erilainen verrattuna tavanomaiseen tai sanotaanko perinteiseen, täysin vesimäiseen kasvoveteen. Whamisan tonereita voi hyvällä syyllä kutsua hoitovesiksi, eli ne ovat paksumpia ja liukkaampia kuin perinteinen kasvovesi. Moni tykkää, mutta voin ymmärtää, että osa ei, ja vesimäinen kasvovesi on enemmän oma juttu :)

      Pohkeesi saavat nyt aika luksus-hoitoa..! 👌 😊

      Ihana kuulla, että hyviäkin tuotteita kuten nuo Laveran seerumiampullit, on löytynyt :)

      Vastaa

      0
  28. Ihanin on ehdottomasti arvonnassasi voittamani Cattierin kasvovesi, jota olen ostanut jo useamman kerran :)
    Ruokaohjeet on myös kivoja, joskus tulee haettua niitä Karkkipäivästä. Hutina ehkä IsaDoran nudekajal, jonka kyllä käytän loppuun, mutta se ei pysy itselläni oikein hyvin. Nautinnollista Kuopion oloa!

    Vastaa

    0
  29. Parhaat: Bruns (lähes kaikki kokeilemani tuotteet), Novexpert (erityisesti C-vitamiiniseerumi ja hyaluronihappokasvosuihke), Lavera SOS käsivoide ja varmaan myös joitain Madaran tuotteita oon ostanut sun suosituksesta! Nämä tulivat ensimmäisenä mieleen mutta varmaan muitakin on.
    Paskimmat: Avril BB-voide. Ei toiminut mun iholla ollenkaan.

    Vastaa

    0
    1. 👍👍

      Avrilin BB ei tosiaan tunnu toimivan joidenkin iholla lainkaan. :/

      Vastaa

      0
  30. Ehdottomasti paras suositus on ollut Mossan kasvoöljy. Se on pitkäaikainen lemppari ja saanut minut kokeilemaan myös muita kasvoöljyjä.

    "Huonoista" suosituksista en muista kuin L300 merkin violetin sävyisen silmänympärysvoiteen, jonka nimikkoainesosa on hyaluornihappo. Renewal sarjaa ehkä? Tämä silmäympärysvoide oli itselle aivan yhtä tyhjän kanssa, silmänympärykset tuntuivat kuivilta jo ennen kuin ehdin kylppäristä ulos. Ja minulla on enempi rasvoittuva kuin kuiva iho. Tämän jälkeen olen katsellut sillä silmällä enemmän tuotteita, joita kuvaat hieman liian raskaiksi tai rasvaisiksi tai erittäin ravitseviksi. Ne sopivat omiin mieltymyksiini paremmin. Hauskaa miten näinkin pienellä kalibroinnilla suosituksista löytää ne itselle mieluisimmat! Ja on ollut hienoa huomata että suosikkituotteet osiossa kerrot suoraan millaisista koostumuksista yleisesti pidät erilaisissa tuotteissa, jolloin itselle sopivien vinkkien löytäminen on helpompaa :)

    Vastaa

    0
    1. ”Huonoista” suosituksista en muista kuin L300 merkin violetin sävyisen silmänympärysvoiteen, jonka nimikkoainesosa on hyaluornihappo. Renewal sarjaa ehkä? Tämä silmäympärysvoide oli itselle aivan yhtä tyhjän kanssa, silmänympärykset tuntuivat kuivilta jo ennen kuin ehdin kylppäristä ulos.

      Voi apua..! 🙈

      Onpa kyllä jännä, että täyteläisemmät ja ravitsevat koostumukset toimivat sinulla paremmin, ihotyyppisi huomioon ottaen. Mutta pääasia, että olet löytänyt koostumustyypin, joka toimii :) 👌 Iho on niin monisyinen elin, ihotyyppi ei aina suinkaan kerro suoraan, millainen koostumus palvelee sitä parhaiten.

      Vastaa

      0
  31. Mun täältä bongattu HG-tuote vuosien ajan on ollut Lily Lolon mineraalimeikkipuuterit. Ensimmäisen ostin 2010, ja sen jälkeen ei oo muita ollut käytössä kuin hätäisessä kokeilussa. Ennen tilasin netistä aina pari purkkia kerrallaan (yksi puuteri kesti pre-korona aika tarkalleen puoli vuotta käyttöä), mutta nyt näitä onneksi saa jo Prismastakin. Hyvä niin, koska Brexitin takia ei varmaan tulisi tilattua enää suoraan Lily Lololta. :( Myös näiden luomivärit on hyviä ja kestää IKUISUUDEN. Muita hyviä löytöjä on ollut Yves Rocherilta kaksifaasinen silmämeikinpoistoaine sekä misellivesi.

    Pahin huti on ollut Lushin Seanik-shampoopala. Ihan kamala, ei toiminut mun hiuksessa ollenkaan vaan jo seuraavana päivänä tukka oli päätä pitkin menevä rasvainen matto. Hiukset ei tottuneet siihen edes pidemmällä käytöllä, ja lopulta heitinkin tämän jonkkaan.

    Vastaa

    0
    1. Olipa jännä Seanik-kokemus...! Olisikohan toiminut käsisaippuanakaan...

      Ja se on kyllä kätevää, että Loloa saa nykyään Prismasta :) Asia, jota en olisi vuonna 2006 voinut osata kuvitellakaan...! Lolo oli niin pitkään pieni indie-brändi. Niin sitä vain jotkut pienet ponnistaa asemaan arvaamattomaan..!

      Vastaa

      0
  32. Ei tuote, vaan sun postaus palashampoista. Pystyin palaamaan niihin tuon postauksen jälkeen, iso kiitos siitä :) Aiemmin ostin molempia ja ihmettelin kun yksi toimi, muut ei. No, toimiva oli just shampoopala, muut saippuapaloja. Bruunsin hius/kasvoöljy odottaa vielä kokeilua, sen nappasin sun kuvauksen perusteella kokeiluun.

    Jostain syystä mulla ei tunnu toimivan monen hypettämät tuotteet, siksi harvemmin enää kenenkään suosituksesta ostan mitään. Esim. The Ordinaryn tuotteet mitä oon kokeillut on olleet ihan susia, ei vaan toimi mulla.

    Vastaa

    0
    1. Ei tuote, vaan sun postaus palashampoista. Pystyin palaamaan niihin tuon postauksen jälkeen, iso kiitos siitä :) Aiemmin ostin molempia ja ihmettelin kun yksi toimi, muut ei. No, toimiva oli just shampoopala, muut saippuapaloja.

      👍 👍 :)

      Vastaa

      0
  33. Parhaat viimeaikaiset löydöt on olleet ehdottomasti Brunsin shampoo ja hoitis: ärtynyt päänahkani kiittää ja latvat on kosteutetut. (Naamiota olinkin käyttänyt jo aiemmin.) Myös Laveran Hydro sensation -sarja on huippu, kosteuttaa sopivasti rasvoittuvaa naamaa.

    Cattierin sävytetty spf50 -kasvoaurinkovoide oli mulle huti kun oli niin rasvainen. Senhän taisit kyllä kertoa, mutta piti kokea itse 😅

    Vastaa

    0
    1. Parhaat viimeaikaiset löydöt on olleet ehdottomasti Brunsin shampoo ja hoitis: ärtynyt päänahkani kiittää ja latvat on kosteutetut. (Naamiota olinkin käyttänyt jo aiemmin.) Myös Laveran Hydro sensation -sarja on huippu, kosteuttaa sopivasti rasvoittuvaa naamaa.

      🙏🏻🙏🏻

      Cattierin sävytetty spf50 -kasvoaurinkovoide oli mulle huti kun oli niin rasvainen. Senhän taisit kyllä kertoa, mutta piti kokea itse 😅

      😅...! Kyllä, se on rasvainen 😄

      Vastaa

      0
  34. Parhaita on monia, Brunsin hiustuotteet, Evolven seerumi, Madaran Hydra Firm jelly, Whamisan tuotteet, Bybin Bakuchiol jne. jne. Ennen ostopäätöstä yleensä katson Karkkipäivästä, mitä olet suositellut, että ostaisin jotain järkevää :) Huonointa, jota en muista mistä sen suosittelun edes nappasin on, Bybin Supercharge, jota myydään seerumina, mutta se on enemmän öljy ja sen tuoksu on minusta kamala. Käytän sitä kyllä, se varmaan on laadukas, mutta se haju...

    Vastaa

    0
    1. Joo, Bybin Supercharge on kasvoöljy. Markkinoilla on harmillisen paljon "seerumin" nimellä myytäviä kasvoöljyjä, ja se aiheuttaa juuri tällaisia ongelmia. Useimmille kuluttajille seerumi on kuitenkin vesipohjainen ohut neste. Olen henk. koht. aina ihmetellyt, miksi jotkut valmistajat väkisin haluavat kutsua kasvoöljyjä seerumeiksi, mutta en keksi syytä...

      Vastaa

      0
  35. Paras on Whamisan Deep Rich toner, johon aina palaan, vaikka välillä olen erehtynyt kokeilemaan muitakin.

    Paskin on Cattierin sävytetty aurinkosuoja. Näytti kasvoillani siltä kuin olisin päättänyt käyttää kosteusvoiteena margariinia 😣.

    Toinen paska oli Whamisan nourishing cream. Niitä harvoja kosmetiikkakokeiluja, joka on aiheuttanut minulle allergisen reaktion.

    Vastaa

    0
    1. Paskin on Cattierin sävytetty aurinkosuoja. Näytti kasvoillani siltä kuin olisin päättänyt käyttää kosteusvoiteena margariinia 😣.

      Eihh....! Mutta tottahan on, että se on hyvin öljyinen. Sopii mielestäni oikeastaan vain kuivalle iholle, tai ikääntyneelle iholle, joka on tyypillisesti luonnostaan kuivempi ja kosteusköyhempi kuin nuori iho.

      Toinen paska oli Whamisan nourishing cream. Niitä harvoja kosmetiikkakokeiluja, joka on aiheuttanut minulle allergisen reaktion.

      Onpa harmi.

      Vastaa

      0
  36. Ostan aika paljon tuotteita blogien/instagram-tilien suositusten perusteella. Yleensä kun olen jotain ostamassa, etsin blogeista arvioita ennen ostopäätöstä. Olen ostanut varmasti lukemattomia tuotteita sinun suosituksesta. Ainakin Madaraan ja Ekopharmaan olen tutustunut kauttasi ja nämä ovat jääneet suosikkimerkeiksi. Yksittäisistä tuotteista tulee mieleen Lily Lolon mineraalimeikit (meikkipohja ja poskipuna erityisesti), Urban Decayn Primer Potion ja Dermosilin kulmakynä medium. Bonuksena vielä tonnikalapullat 😂

    Paskimpia on vaikea muistaa, ehkä joku ripsiväri, koska makumme tuntuu olevan erilainen. Myös joku tuote on saattanut jäädä käyttämättä tuoksun takia, koska olen kovin herkkä tuoksuille.

    Rentouttavaa ja tunnelmallista joulun aikaa sinulle!

    Vastaa

    0
    1. Bonuksena vielä tonnikalapullat 😂

      😙 🔥

      Ihanaa joulun aikaa myös sinulle! :)

      Vastaa

      0
  37. Parhaita Karkkipäivästä löytämiäni juttuja ovat Punkaharju, Ahvenanmaa, UDEPP ja Yves Rocherin avokadohoitoaine. Huonoin Laveran seerumiampullit. Sisältö olisi aivan ihanaa, mutta en vain saa avattua ampullia ilman että seerumin sekaan irtoaa ampullista pieniä lasin(?)siruja. Luulen, että vika on käyttäjässä mutta ei paljon tee mieli niitä siruja naamaan hieroa.

    Kommentoin tosi harvoin, mutta olen lukenut Karkkipäivää jo ainakin kymmenen vuotta. Monien hyvien suositusten jälkeen Karkkipäivästä on hauskasti tullut meillä eräänlainen laadun tae: mun ei tarvitse sanoa puolisolle kuin että Karkkipäivän Sanni kehui paikkaa/ravintolaa x ja puoliso lähtee ihan innoissaan kokeilemaan ko. ravintolaa tai paikkaa 😊🤭

    Vastaa

    0
    1. Apua miten ihana kommentti..!! 🙏🏻 Kiitos kaunis, Salamaponi..! ❤️ Tällä palautteella kelpaa laskeutua joulun viettoon...! 😙

      P.S. Oli kyllä ikävä lukea, että Laveran ampulli hajoaa sinulla avatessa... Niin ei kuuluisi tapahtua. Tosi ikävää, ja voin uskoa, ettei tee mieli käyttää lasinsirujen pelossa. :/

      Vastaa

      0
  38. Lukemattomia löytöjä tehnyt vuosien varrella 🙂 Viimeisimpänä tulee mieleen (geelimäisen) seerumin yhdistäminen öljyyn, josta tässä joskus syksyllä kirjoitit. En nyt jaksanut kaivaa itse postausta, mutta muistini mukaan pohjustit aiheesta, että tämä nyt on varmaan kaikille ihan tuttu juttu... No ei ollut ainakaan minulle ja mullisti ihonhoitoni! Pari vuotta olin yrittänyt antaa kasvoöljyille mahdollisuuden, mutta kaikki vain lilluivat ihon pinnalla imeytymättä. Tekstisi jälkeen kokeilin yhdistää Madaran Hydra Firm jellyä Evolven kasvoöljyyn ja ihoni on pehmeä kuin vauvan peppu 🙂 Käytän tätä komboa aamuin illoin enkä ole tämän jälkeen koskenut voiteisiin.

    Sitten taas iso pettymys on ollut Novexpertin c-vitamiiniseerumi. Pari pulloa kokeilin kuuriluonteisesti kesällä, mutta se ei tee kasvoilleni niin yhtään mitään. En tajua sen hehkutusta! Etkä ole siis ainut, joka tuotetta hehkuttaa mutta en ymmärrä 😅

    Luotan lähes kaikissa valinnoissa sun suosituksiin ja aina, jos tarve vaikka uudelle sy-voiteelle, niin täältä kurkkaan mitäs se Sanni suosittelikaan. Ollaan samanikäisiä ja mullakin on ollut aina sinänsä tosi helppo iho. Aloitin esimerkiksi retinolin käytön (en olisi tiennytkään retinolista ilman sua) suoraan 1% sy-iholle eikä iho ärtynyt mitenkään. 40v tultua mittariin niin tuntuu, että ikääntymisen merkit tuli yhdessä yössä. Odotan siis innolla, jos joskus kokeilet jotain stydimpiä keinoja kuten laserointia, mesolankoja, vampyyrihoitoja jne. En itse uskalla ennen kuin on kokemusta luotettavalta taholta 😁

    Vastaa

    0
    1. Viimeisimpänä tulee mieleen (geelimäisen) seerumin yhdistäminen öljyyn, josta tässä joskus syksyllä kirjoitit. En nyt jaksanut kaivaa itse postausta, mutta muistini mukaan pohjustit aiheesta, että tämä nyt on varmaan kaikille ihan tuttu juttu… No ei ollut ainakaan minulle ja mullisti ihonhoitoni! Pari vuotta olin yrittänyt antaa kasvoöljyille mahdollisuuden, mutta kaikki vain lilluivat ihon pinnalla imeytymättä. Tekstisi jälkeen kokeilin yhdistää Madaran Hydra Firm jellyä Evolven kasvoöljyyn ja ihoni on pehmeä kuin vauvan peppu 🙂 Käytän tätä komboa aamuin illoin enkä ole tämän jälkeen koskenut voiteisiin.

      Ai ETTÄ olen iloinen tästä palautteesta..! 😍 Öljy-seerumi-kombo oli itsellenikin mullistava löytö ja todellakin muutti tapani hoitaa ihoa. En olisi vielä jokunen vuosi sitten voinut uskoa, että jokin muu kosmetiikan koostumus kuin voide voi tuntua ihollani kaikkein miellyttävimmältä..!

      Sitten taas iso pettymys on ollut Novexpertin c-vitamiiniseerumi. Pari pulloa kokeilin kuuriluonteisesti kesällä, mutta se ei tee kasvoilleni niin yhtään mitään. En tajua sen hehkutusta! Etkä ole siis ainut, joka tuotetta hehkuttaa mutta en ymmärrä 😅

      No voihan kääk..! 😄 Mutta sanonpa sen, että vaikka C-vitamiinin kirkastava vaikutus kyllä pitäisi näkyä, sen antioksidanttista vaikutusta ei oikein voi nähdä paljain silmin. Ja antioksidanttisuus on C-vitamiiniseerumien tärkein juttu, vaikka ihon kirkastamisesta puhutaan myös paljon. Antioksidanttien nuorekkuutta puolustava vaikutus on kumuloituvaa ja näkyy iholla sen kunnon säilymisenä parempana pitkällä aikavälillä, puhutaan siis vuosista. Antioksidantit ovat kuin vakuutus, jonka otat ihollesi. Niiden vaikutus ei näy yhdessä tai kuudessakaan kuukaudessa, niiden säännöllinen käyttö hidastaa soluvaurioita, eikä tällaista voi havainnoida muutamien kuukausien tai vuodenkaan sisällä pelkästään aistinvaraisesti.

      Tässä mielessä voin ymmärtää, että osa kuluttajista kokee, ettei antioksidanttinen tuote "tee mitään".

      Odotan siis innolla, jos joskus kokeilet jotain stydimpiä keinoja kuten laserointia, mesolankoja, vampyyrihoitoja jne. En itse uskalla ennen kuin on kokemusta luotettavalta taholta 😁

      Minähän olin jo suunnitellut kokeilevani laseria tänä syksynä.. Mutta niin vain jäi sekin..! 🙈 Täytyy myöntää, että mulla on näihin järeämpiin keinoihin aika korkea kynnys, mutta vuosi vuodelta se kynnys ehkä madaltuu...

      Vastaa

      0
  39. Olen blogisi aktiivinen seuraaja lähes alkuajoistasi saakka ja todellakin ostanut vuosien saatossa lukemattomia tuotteita suosittelujesi perusteella. Suurin osa on ollut mieluisia ja mulle sopivia.
    Paskoina tulevat mieleen Essencen ripsivärit ja Idun Mineralsin duo peitevoide, joka jäi lähes käyttämättä. Mutta siis kiitos blogistasi, taipuisasta kynästäsi ja tavastasi sanoittaa - tykkään!
    Nauti joulusta täällä Kuopiossa!

    Vastaa

    0
  40. Täytyy sanoa, että aika monta tuotetta ja tuotemerkkiä on tullut tutuksi nimenomaan sun suositusten välityksellä :) Kuinkahan paljon rahaa on uponnut Karkkipäivän houkutuksiin...( johonkin se raha olisi mennyt joka tapauksessa, joten aina parempi, että laadukkaisiin tuttavuuksiin...)
    Meillä oli useita yhteisiä merkkisuosikkeja jo ennestään, kuten Yves Rocher & Dermosil, joten niitä en voi sanoa suoranaisesti tämän blogin löydöiksi, mutta esim. sellainen brändi kuten Bybi oli aivan uusi asia.
    Kiitos siis Bybin päivävoidesuosituksesta sekä Bakuchiol-seerumista, sekä ideasta yhdistää öljy ja kosteuttava seerumi (tekniikassa olisi vielä mulla tosin edelleen toivomisen varaa, sitä ohjevideota odotellen..)

    Hudeista tulee mieleen päällimmäisenä kaksi ravintolasuositusta (molemmat vieläpä Kuopiossa), jotka eivät sopineet itselleni alkuunkaan. En mainitse niitten nimiä, koska henkilökunnassa ei varmaan ollut mitään moitittavaa.. ne ateriat vaan ei olleet sillä kertaa menneet nappiin.:)
    Joten, taidan tästä lähtien keskittyä edelleen kosmetiikan suosituksiisi, ja etsiä ravintolavinkit muualta.. :D

    Vastaa

    0
    1. (tekniikassa olisi vielä mulla tosin edelleen toivomisen varaa, sitä ohjevideota odotellen..)

      Tämä olisi helppo toteuttaa, lupaan tehdä tämän sulle uuden vuoden "lahjana" :D Purkit tasaiselle reunalle/tasolle, purkit auki, pumppaus tai tippa seerumia kämmenelle, sen päälle tippa öljyä, tippojen sekoits kämmenellä ja kämmenet kasvoille ☺️ Käsien pesu ja purkit/korkit kiinni :)

      Joten, taidan tästä lähtien keskittyä edelleen kosmetiikan suosituksiisi, ja etsiä ravintolavinkit muualta.. :D

      👍 :)

      Vastaa

      0
  41. Novexpertin sinkkilinjan kuoriva kasvovesi jää niin lähmäisen tuntuiseksi, etten kertakaikkiaan tule toimeen tuntuman kanssa, saati sitten nukkumaan sen kanssa. Käyttämättä jäi.
    Hyviä tuotteita onkin sitten paljon, esim Bybiltä, Dermosililta on löytynyt ehdottomia suosikkeja😊

    Vastaa

    0
    1. Novexpertin sinkkilinjan kuoriva kasvovesi jää niin lähmäisen tuntuiseksi, etten kertakaikkiaan tule toimeen tuntuman kanssa, saati sitten nukkumaan sen kanssa. Käyttämättä jäi.

      Voi eihh...! 🙈

      Vastaa

      0
  42. Olen ostanut Dermosilin Ideal BB Cream ja Korres-merkin tuotteita suosituksestasi.

    Vastaa

    0
  43. Yhtään hutia ei tule nyt mieleen äkkiseltään, paitsi ehkä Abelin tuoksuista Cobalt Amber, joka tuli mukana Abelin sample-tuoksu -paketissa. Mutta se oli yksittäinen huti niistä, kaikki muut ovat ahkerassa käytössä (paitsi Green Cedar, jonka pumppumekanismi on jumissa, aargh!).
    Abelin tuoksujen lisäksi viime aikaisia parhaita viimeaikaisia löytöjä on Mossan hyaluronihappo-jelly. Ihana koostumus, ihana tuoksu, ihana pullo ja ihana tuote! Tiesin Mossan kyllä etukäteen eikä tuo ole ainoa omistamani Mossan tuote, mutta tuon nimenomaisen tuotteen päätin hankkia sinun kuvauksesi perusteella

    Vastaa

    0
  44. Parhainta on ollut Cattierin sarja kokonaisuudessaan. Yksittäisenä huipputuotteena Miselligeeli. Samoin tietty UDPP. :) Huipputuotteita, jotka olen hankkinut Karkkipäivän innostamana on kyllä monia muitakin, mutta nuo tulivat päällimmäisinä mieleen.

    Ehkä huonoimmat hankinnat ovat olleet Dermosilin silmämeikinpihjustuskynä (ihan järkky kokkaroituva tuote) ja Novexpertin C-vitamiinisarjan puhdistusvaahto, joka kuivatti ihon ihan korpuksi. Muita huonoja tuotteita ei tule mieleen.:)

    Vastaa

    0
    1. Äääh, onpa ikävää että Novexpertin "kermajälkkäri"-putsari kuivatti sun ihon..! 😞

      Vastaa

      0
    2. Oli kieltämättä outoa, varsinkin kun olen käyttänyt vaikka mitä vaahtoputsareita. Mutta tuote löysi uuden onnellinen omistajan perhepiiristä ja itse siirryin takaisin Cattierin ihanaan vaahtoputsariin. :)

      Vastaa

      0
    3. Hyvä kuulla, ettei sentään jäänyt käyttämättä..! :) Cattier on kyllä todella mietoa verrattuna Novexpertin vaahtoon, jos näitä vertaa niin Novexpert tosiaan on "tujua".

      Vastaa

      0
  45. Mä olen oppinut luottamaan sun postauksiin ja olen varmaan useita tuotteita vuosien mittaan ostanut sun suositusten perusteella. Joskus muodostan mielipiteen parin seuraamani bloggaajan ja muun lähteen perusteella.

    Parhaina löytöinä tulee mieleen Laveran (firming?) ampullit. Sisältö on timanttia, mutta en pidä pakkauksesta vaikka en olekkaan rikkonut kuin yhden. Käytän välillä kuurina, mutta ostaisin todella mielelläni jossain muussa muodossa! Myös Ekopharman minttugeeli ja YR:n hoitoaineet löysin sun kautta ja ehkä jotain Dermosililtä. Huonoista ei nyt tule mitään erityistä mieleen, ehkä joku naamio mikä ei ole itsellä toiminut.. onhan niitä mutta en muista olenko bongannut sinun kauttasi vai jonkun muun.

    Kiitos taas tästä vuodesta! Karkkipäivää on aina ilo lukea :)

    Vastaa

    0
  46. Sattumalta osuin tänne, mutta pakko kommentoida :)
    Sä olet ainoa sometyyppi jonka hehkutuksia uskon, ja ilmeisesti mun ihonväri ja hiustyyppi mätchää suhun ihan hyvin -huteja ei ole tullut. Hämmentävän monia juttuja olen kyllä sun suosituksen perusteella ostanut, vähän hävettää myöntää jopa :)
    essence insta 2e huulipuna on ehkä ollut paras, vieläkin harmittaa etten ostanut kaappeja täyteen,kun en löydä niitä enää mistään. Muita mitä tulee mieleen on yvesrocherin hoitis, abelin hajuvedet, retinoli noin yleensä, madaran meikkivoide, novoexpert.
    Eipäs, yhden hudin keksin urban decayn luomiväripohjustusainetta en osaa käyttää, se menee rakeiseksi enkä muutenkaan usein käytä luomiväriä.
    Ja vielä kertoa tähän perään, että en todellakaan ole mikään kosmetiikkafriikki -en ole eläessäni edes kuluttanut yhtäkään ripsaria loppuun, heitän ne joskus 5-7v iässä pois ..
    Mutta sun blogin lukeminen on tainnut ihonhoidon kääntää mua pikkasen siihen suuntaan.
    Kiitos siis blogista:)

    Vastaa

    0
    1. Sä olet ainoa sometyyppi jonka hehkutuksia uskon, ja ilmeisesti mun ihonväri ja hiustyyppi mätchää suhun ihan hyvin -huteja ei ole tullut. (..) Ja vielä kertoa tähän perään, että en todellakaan ole mikään kosmetiikkafriikki -en ole eläessäni edes kuluttanut yhtäkään ripsaria loppuun, heitän ne joskus 5-7v iässä pois ..
      Mutta sun blogin lukeminen on tainnut ihonhoidon kääntää mua pikkasen siihen suuntaan.
      Kiitos siis blogista:)

      Onpa mahtava kuulla..! 🤗 Kiitos palautteesta maija! <3

      Hämmentävän monia juttuja olen kyllä sun suosituksen perusteella ostanut, vähän hävettää myöntää jopa :)

      😁🙏🏻😄

      Eipäs, yhden hudin keksin urban decayn luomiväripohjustusainetta en osaa käyttää, se menee rakeiseksi

      Onpas kummaa..! Harmi juttu. :/ Onneksi tämä ei ehkä ollut niin suuri "menetys", jos et käytä paljon luomiväriä yleensäkään..? Mä vannon yhä UDPP:n nimeen! 🙏🏻 Markkinoilla on paljon muitakin hyviä pohjustajia mutta tähän on helppo tarttua kun se on tuttu niin monen vuoden takaa eikä petä.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (94)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)