Joulukalenteri, luukku 22.
Lämpöterapiaa Kreikassa.
Tänään muistelen syksyn ja ehkä koko vuoden kuuminta päivää, ja palaan tuntemattomalle paratiisirannalle Manin niemimaalla Kreikan Peloponnesoksella.
Syyskuun 19. päivä, ja asteet hipoivat 35:ä jo aamuvarhaisella. Minä ja ystäväni Marianna ja Vasilis olimme viikonloppureissulla Manin alueella Peloponnesoksen niemimaan eteläosassa. Olin itse suunnitellut jääväni Areopolin kylään vuoristoon, kun Marianna ja Vasilis palaisivat Ateenaan. Tukahduttava kuumuus ja aivot kiehumaan laittava porotus kuitenkin muuttivat suunnitelmani jo aamun aikana - päivä vuoristokylän kujilla vaellellen siinä porotuksessa oli kuin vapaaehtoinen kutsu auringonpistokselle ja itsensä näännyttämiselle.
Päätimme hakeutua jollekin lähialueen rannalle. Vilvoittava vesi oli järkevin paikka viettää tällaista päivää.
Lähdimme ajamaan alas niemimaata ja ohitimme useita alueen tunnetuimmista rannoista. Mariannalla oli idea löytää rauhallisempi ja tuntemattomampi ranta, ja uimarantafanina hän myös haluaa tutustua reissuilla uusiin rantoihin. Itse olen täysi vastakohta, ja uimarannat ovat viimeisenä to see / do -listoillani..! :D
Lopulta päädyimme ajelemaan "piiloranta-helmen" toiveissa vähän liiankin pitkään, ja ohitettuamme Kotronasin kylän kuumuus oli kohonnut niin tukalaksi, että Marianna alkoi voida pahoin. Mikään ilmastointi ei enää auttanut asiaa, ja auton ikkunan avaaminen tuntui samalta, kuin joku olisi puhaltanut sisään jättimäisellä föönillä.
Ohitimme kyltin "Halikia Vata Beach", ja tässä vaiheessa Mariannan oli päästävä ulos autosta. "Oli ranta millainen hyvänsä, tähän pysähdytään", Marianna sanoi, sillä hän tunsi pian pyörtyvänsä. Auton mittari taisi näyttää 39 astetta. Omakin olo oli lähellä sietokyvyn rajaa, vaatteet olivat hiestä märät ja viimeinen tunti oli tuntunut siltä, kuin ajelisin neljällä pyörällä varustetussa saunassa.
Parkkeerasimme ja Marianna melkein kieri ulos autosta. Hänen koottua itseään maassa hetken, kävelimme pienen tien päähän rannalle.
Ja millainen idylli sieltä paljastui...!
Uskomattoman kirkasta vettä reunusti silmiä häikäisevän valkoinen, täydellisen sirpin muotoinen pikkukiviranta. Rannalla oli kaksi pientä ravintolaa ja kourallinen ihmisiä.
Syöksyimme varjoa antavien puiden alle ja levitimme rantapyyhkeemme. Marianna oli vedessä ennen kuin olin itse saanut edes paitaa päältä..! :D
Pian olin itsekin turkoosin veden syleilyssä, ja se hetki, kun helteestä sekainen pää ja hiestä tahmea kroppa upposivat mereen, oli sanoinkuvaamattoman ihana.... Niitä hyvin harvinaislaatuisia hetkiä, kun minun ja uimarannan välinen kemia toimii! 😍
Veden värit... Jotain, mistä en saa tarpeekseni. Niin Suomessa kuin Kreikassakaan. Tai Sveitsissä. (Alppijärvet..! 😍) Missä tahansa.
Jäimme Halikia Vatan rannalle koko loppupäiväksi. Marianna ei meinannut päästä yli siitä, miten upea ranta oli, ja kiitteli onneamme siitä, että hän oli alkanut voida niin huonosti juuri tämän paikan kohdalla. :) 😅
Marianna on todellinen ranta-aficionado. Hän tuntee uimarantoja kohtaan samaa, kuin minä luontopolkuja tai idyllisten kylien kujia. Marianna voisi matkustaa pelkästään täydellisten rantojen perässä, ja saa suurta nautintoa löytäessään tuntemattomia helmiä. Kreikan Mani on hänelle tuttu ja rakas kohde. Mutta juuri tällä rannalla hän oli ensimmäistä kertaa minun kanssani, sinä uskomattoman kuumana päivänä 19. syyskuuta.
⛱☀️
