13.09.2015

Ateenan kätketty saaristokortteli - ainutlaatuinen Anafiotika

Ateenan kävijät tuntevat varmasti Plakan, vanhan kaupungin alueen.

Plakasta puhuttaessa opaskirjat mainitsevat usein myös Anafiotikan, pienen kaupunginosan Plakan ylärinteellä. Alueella on aivan erityinen tunnelmansa ja arkkitehtuurinsa. Anafiotika on itse asiassa kuin pienois-Kykladit keskellä pääkaupunkia.

Plaka_Anafiotika_kollaasi3

Mutta kuinka moni turisti oikeasti löytää Anafiotikan? Kortteli on todellisuudessa yllättävän vaikea löytää, sillä sinne on vain kolme sisäänkäyntiä, joista yksikään ei sijoitu turistien valtaväylille. Itsekin luulin tuntevani Anafiotikan useiden kymmenien Ateenan vieralujeni jälkeen, mutta arvatkaas mitä - löysin korttelin ihan vahingossa vasta viime syksynä...! Alue, jota olin luullut Anafiotikaksi, olikin ylä-Plakaa.

Olin löydöstä niin haltioissani, että minun piti saman tien kirjoittaa siitä teille juttu. Mutta, kun minulla on tämä "luksusongelma" eli liikaa materiaalia ja ideoita blogipostauksiin, niin Anafiotika sai jäädä odottamaan tähän syksyyn. Näin kävi kreikkalaisen ruokakatsauksenkin kanssa, joka ilmestyi vuoden viiveellä. :)

Mutta nyt; annan teille avaimet Anafiotikaan. Jos koskaan tulette Ateenaan ja haluatte tehdä persoonallisen kävelyn jonnekin pois turistikeskustasta, Anafiotika on ehdoton.

Plaka_Anafiotika_kartta

Merkitsin karttaan Anafiotikan sisäänpääsyreitit kirjaimilla.

A on kaikkein "vaihtoehtoisin" ja oma suosikkini, sijaitsee Pritaniou- ja Stratonos-katujen kulmassa.

B on viehättävin ja "vähiten pelottava" :D sisäänkäynti Stratonos-kadun toisesta päästä. Pääset tänne kulkemalla Plakasta ylös suosittua ravintolakatua Thespidosta (yksi Plakan pääkaduista, Kydathineon, muuttuu Thespidokseksi Adrianou-risteyksen jälkeen). Käänny Thespidoksen yläpäässä heti jyrkästi oikealle ja tulet Akropolin reunaa kulkevalle Stratonos-kadulle (moni ei tajua kääntyä tästä koska katu  näyttää tyhjältä eikä vaikuta millään lailla kiinnostavalta.) Se vie sinut suoraan Anafiotikaan.

C-sisäänkäynti on Akropolin toiselta puolelta kukkulan reunaa seuraavalta Theorias-kadulta. Käänny Theoriakselta jyrkästi ylöspäin, katu muuttuu kapeammaksi, Anafiotikan korkeimmalla kohdalla kulkevaksi poluksi. Voit laskeutua tältä polulta mitä tahansa portaita, niin pääset Anafiotikaan. Ränsistyneet, töherrellyt ja rikkaruohoja kasvavat portaat näyttävät erittäin epäilyttäviltä, mutta sinne vain :) Kortteli on turvallista aluetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on oma lempparisisäänkäyntini eli A. Juuri tästä menin sisään kun vahingossa löysin Anafiotikan. Katu on Pritaniou, ylin karttaan merkitty ja nimetty katu Plakassa.

Koska tykkään samoilla kaiken maailman epäilyttävänkin näköisillä alueilla ja etsin aina kaikkea kuvauksellista, päätin kääntyä Pritanioulta lähtevälle porrasmaiselle "kadulle" ränsistyneen graffiti-charmin houkuttamana.

Plaka_Anafiotika_PritaniouStratonos

Eli tästä. Porraskatu on nimeltään Stratonos, ja on ainoa Anafiotikan läpi kulkeva katu jolla on nimi. (Tämä selvisi minulle vasta myöhemmin, en vielä kadulle kääntyessäni tiennyt että tulisin päätymään kätkettyyn Anafiotikaan :D)

Tulisiko teille mieleen kääntyä tästä? No ei varmasti kovinkaan monelle turistille, siksi Anafiotika jääkin monelta löytämättä.

Kävele suoraan eteenpäin oikeanpuoleisen kuvan kapeaa käytävää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eli tätä.

Plaka_Anafiotika_sisaan

Tulet tämännäköiselle graffitien reunustamalle käytävälle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun käännyt graffitikäytävän kulmasta, tulet rauniopihalle. Rohkeasti eteenpäin vain portaisiin :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jatka portaita ylös ja eteenpäin kapeaa, käytävämäistä, muurin reunustamaa katua.

Tämä raunioalue Anafiotikasta on täysin hylättyä, mutta ainakin päiväsaikaan täysin turvallinen. Olen ensikävelyn jälkeen kulkenut reitin lukuisia kertoja eikä täällä hengaile koskaan ketään "epäilyttäviä" tyyppejä vaan kadut ovat tyhjiä ja hiljaisia.

Kapealta käytäväkadulta putkahdat yhtäkkiä...

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

...tällaiseen maisemaan. Valkoiseksi kalkittuja taloja Kykladien tyyliin ja paljon kukkaistutuksia.

Voisiko olla suurempaa kontrastia graffitien peittämään kortteliin jonka läpi juuri kuljit? Juuri tämän kontrastiefektin vuoksi "raunioreitti" Anafiotikaan on suosikkini :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tulet kadunkulmaukseen jossa on kyltti "Acropolis". Mene kyltin osoittamaan suuntaan kahden rakennuksen välistä (kuvassa).

Plaka_Anafiotika_kollaasi5

Tulet mitä ihastuttavimpaan kortteliin, "pikku-Anafiin", ja Ateena tuntuu yhtäkkiä kovin kaukaiselta. Olet valkoiseksi kalkittujen talojen keskellä, ihan kuin pienessä saaristokylässä

Kaupunginosa on rakennettu 1840-luvulla, ja sen nimi tulee Kykladien saariryhmään kuuluvasta Anafin saaresta. Anafiotika --> "pikku-Anafi". Anafilta ja muilta Kykladien saarilta tuli Ateenaan paljon työmiehiä rakentamaan uutta asuinaluetta, ja he rakensivat omat kotitalonsa Kykladien tyyliin.

Plaka_Anafiotika_kollaasi1

Vielä tänäkin päivänä korttelissa näkee Anafi-julisteita joidenkin rakennusten ulkoseinillä.

Plaka_Anafiotika_IMG_8986

Jos menet ylös mitä tahansa portaita tai kapeaa katua, tulet Akropolin reunaa seuraavalle Anafiotikan "yläkadulle". Täältä on upeat maisemat Ateenan keskustaan ja Lykavittos-kukkulalle.

Täältä tapaa usein kaveriporukoita picnicillä ja viinilasien kanssa nauttimassa rauhallisemmasta "alternative"-Ateena-kokemuksesta maisemineen, ilman turistien hälyä.

Plaka_Anafiotika_kollaasi2b

Jos Pritanioulta lähtevä graffitireitti tuntuu liian epäilyttävältä, kokeile sisäänkäyntiä B Stratonoksen toisesta päästä.

Kun käännyt Stratonokselle aiemmin mainitulta ravintoloiden reunustamalta Thespidos-kadulta, tulet aukiolle, jonka reunassa on pieni valkoinen kirkko. Kyltissä lukee "Church of Ayios Georgios of The Rock". Voit joko kääntyä kirkon vierestä vasemmalle rinteeseen johtavia portaita ja pääset Anafiotikan yläkadulle eli maisemareitille, tai jatkaa kirkolta suoraan eteenpäin, jolloin edessä on tämä katu:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Katu johtaa samaan pisteeseen mihin putkahdat rauniokaduilta.

Anafiotkan kaduilla ei ole nimiä lukuunottamatta tämän kadun alapuolella kulkevaa, samansuuntaista, ränsistyneempää katua, joka on jatkoa Thespidosin kulmasta alkaneelle Stratonos-kadulle. Katu johtaa portaille Pritaniou-kadun kulmaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Anafiotika on niin pieni alue, että täällä ei tarvitse pelätä eksyvänsä vaikka kaduilla ei olekaan nimiä.

Jos menet ylös päin, tulet aina lopulta Anafiotikan yläkadulle Akropolin rinteen reunaan, jos taas menet alaspäin, päädyt raunioreitille tai Stratonokselle, jotka vievät sinut takaisin Plakaan.

idPlaka_Anafiotika_kollaasi6

Eikö ole kaunista? Aivan erilaista kuin muualla Plakassa tai Ateenassa ylipäänsä. Jotkut Anafiotikan "kadut" ovat niin kapeita, että niitä pitkin on enemmänkin hivuttauduttava kuin käveltävä, mutta katuja ne tosiaan ovat ja vievät sinut aina uusille portaille ja käytäville. Saattaa tuntua yksityisyyden rikkomiselta kulkea niin lähellä ihmisten ovia ja ikkunoita, mutta korttelin asukkaat eivät häiriinny siitä, että puikkelehdit heidän kotiensa keskellä.

Anafiotikan tunnelma on vain koettava! :) Ravintoloita tai kahviloita täällä ei ole, mutta tee niinkuin paikalliset ja ota eväskorin mukaan ja pysähdy yläkadulle nauttimaan maisemista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

.

Kuvasin viime syksynä myös pienen Anafiotika-videon, jossa näkyy ehkä parhaiten korttelin rakenne pikkuruisine, kapeine käytävineen:

18 comments on “Ateenan kätketty saaristokortteli - ainutlaatuinen Anafiotika”

  1. On kaunista, mutta tulee mieleen että miten tuonne pääsee hälytysajoneuvot jos tilanne on päällä?? Asuinalueena varmaan kiellettäisiin sääntö-Suomessa.

    Vastaa

    0
    1. ...kaikki Kreikan saarten kylät varmaan kiellettäisiin asuinalueena tältä pohjalta ;) Toki esittämäsi pointti on mitä validein, ja olisi kyllä kiinnostavaa kuulla miten näillä hartian levyisten kujien alueilla on oikeasti suunniteltu pelastus- tai sammutustoiminta sairaustapausten, tulipalojen tai onnettomuuksien varalta.

      Vastaa

      0
  2. Ihanan näköistä! Muhun niin kolahtaa tuollaiset pienet kujat ja polut ja sopukat! Miksei täällä missään voi olla tuollaisia, täällä rakentaminen on ihan liian järkevää ja käytännöllistä :D Täällä on vain suoria linjoja, suoria kulmia, selkeyttä ja avoimuutta, ihan päinvastaista! Ihan uskomaton paikka kyllä, varsinkin kun sijaitsee niin piilossa ettei ihan kuka tahansa tuonne vahingossa päädy. Ja ihmiset oikeasti asuu tuolla, ah. Oon aina haaveillut talosta jossain vähän piilossa ja että tontti olisi vähän salaperäinen ja vaikeasti hahmotettava jossa menisi kaikkia pikku käytäviä puiden ja rakennusten lomassa, vrt. nykyajan iso aukea tontti jonka keskellä tönöttää selkeä suorakulmiotalo. Innolla luen sun kreikkapostauksia taas :)

    Vastaa

    0
    1. Miksei täällä missään voi olla tuollaisia, täällä rakentaminen on ihan liian järkevää ja käytännöllistä :D Täällä on vain suoria linjoja, suoria kulmia, selkeyttä ja avoimuutta

      Sanopa muut :) Järkevää ja käytännöllistä, nimenomaan. That's Finland. Mutta ei siinäkään mitään pahaa ole... Välillä ihminen vain kaipaa näitä sopukoitakin ja ympäristön sanalla sanoen järjenvastaista söpöyttä ja "pehmeyttä" :) Siitä tulee hyvälle mielelle. :) Suomalainen kerrostalo harvoin tuo hymyn huulille. Paitsi talvella kun pääsee sisälle lämpimään :D Täällähän ihmiset tärisevät talvet viluissaan huopiin kääriytyneinä ja viidet villasukat jalassa kun taloissa ei ole mitään eristeitä... Niin hassua kuin se onkin, arki talvi-Kreikassa on huomattavasti kylmempi kuin talvi-Suomessa.

      Vastaa

      0
  3. Ihan uskomattoman hieno paikka! Melkein kuin kulkisi kallion sisällä. Ajattele, jos saisi asua tuolla jossain ihanassa pikku asunnossa, jossa on valkoiset kalkitut seinät ja kaunis sininen ovi...

    Vastaa

    0
    1. Joihinkin koteihin näkee tuolla ihan suoraan sisäänkin kun kadut menevät kynnyksen ohi ja ihmiset jättävät usein ulko-oven auki. :) Todella tunnelmallisia "hobbitiloita". Mutta viitaten ylempään kommenttiini, en rehellisyyden nimissä haluaisi asua täällä talvella... Silloin lämmin tunnelma on kaukana.

      Vastaa

      0
  4. Voi, miten mukava lukea näitä matkapostauksia! En ole itse koskaan matkustellut, enkä varmasti tule matkustamaankaan, mutta sinun mukanasi pääsen näkemään edes palan maailmaa :D

    Vastaa

    0
  5. Tavallaan idyllistä ja söpöä. Mutta sitten taas toisaalta sisäinen järkevä ja käytännöllinen suomalaiseni tulee siihen lopputulokseen, että ilman kirkkaan värisiä ikkunaluukkuja ja kasveja alue olisi kuitenkin vain ahdasta ja melko ankeaa "luolastoa"...

    Tuon pelastustoiminnan lisäksi en voi myöskään olla miettimättä, millaista elämä tuolla on ollut 1800-luvulla. Noin niin kuin hygienia mielessä jne...

    Lisäksi vielä väitän, että huolimatta "miksi meillä ei ole tälläistä"-huokailuista matkalla, hyvin harva suomalainen oikeasti suostuisi asumaan esim tuolla tavalla. Tai monella muullakaan Eurooppa-"idyllisellä" tavalla. Suomessa on kuitenkin totuttu toimivaan infrastruktuuriin.

    Jos sähköt ovat olleet poikki vartin, meillä soitetaan hätäkeskukseen ja huudetaan pää punaisena, että mikro ei toimi!!! Vaikka saman mittakaavan myrsky joissain muissa maissa vie taloista kattoja.

    Ja kevyt lumisade, joka muualla Euroopassa pysäyttää koko maan ei välttämättä aiheuta meillä edes aura-autojen liikkeellelähtöä. Tai jos aiheuttaa, soitetaan kaupungille ja valitetaan, kun se aura-auton jättämä kinos on niin kurjasti juuri tuossa mistä halusin kävellä...

    Vastaa

    0
    1. Asiaa, Tiia, hyviä pointteja :) Juuri näinhän se varmasti on. En minäkään halua Suomi-standardista luopua mitä toimivuuteen ja tavallisen arjen sujuvuuteen tulee, siksi en voisi Kreikassa kuvitella asuvanikaan pysyvästi.

      MUTTA. Tämä ei estä minua ihailemasta muiden maiden estetiikkaa ja saamasta siitä hyvää oloa. :) Suomessa on hyvä olla ja asua, mutta ainakin itselleni tekee todella hyvää ladata akkuja toisenlaisen kauneuden, valon ja arjen ympäröimänä. Enkä kyllä panisi pahakseni, että Suomeenkin alettaisiin rakentaa vähän värikkäämpiä ja persoonallisempia taloja ;) Ei sen tarvitse olla pois niiden funktionaalisuudesta. :)

      Vastaa

      0
    2. Totta! Enkä nyt missään nimessä tarkoittanutkaan, etteikö kaikkea kaunista saisi matkoilla ihailla. Senhän takia reissuun pitäisi ensisijaisesti lähteäkin!!! Rentoutumaan, katselemaan, ihmettelemään ja ihailemaan. Tutkimaan ja tutustumaan.

      Mun mielestäni tuo alue näyttää kerrassaan hurmaavalta ja kateellisena katselen tuota vihreyttä. Tunnistinpa kuvissa rehottavan jopa useita täällä meillä päin huonekasveina kituuttavia lajeja.

      Kuitenkin välillä vähän mietityttää, jos vaikka EU:n tasolla puhutaan energiatehokkuudesta ja päästöjen vähentämisestä jne. Meillä osataan kuitenkin tehdä ihan huippuinnovatiivisia passiivienergiataloja jne. Kun taas jossain päin, melkein samoilla leveysasteilla (esim Englannissa), lämmitetään ihan surutta, polttimet täysilä asuntoja, joiden ikkunoissa on yksi lasi ja karmin ja lasin välissä parin sentin aukkoja ulkoilmaan... Tai Välimeren maissa pelkkiä eristämättömiä kivikasoja.

      Mä olen kuitenkin asunut sillä tavalla kovin idyllisesti, mutta mahdollisimman ääliömäisesti rakennetuissa taloissa etelässä jonkun aikaa. Kamalan hienoa, jos huonekorkeus on viisi metriä, mutta olisiko sinne katolle voinut laittaa jotain muutakin, kuin yhden lautakerroksen, jos talvella on kuitenkin kaksinumeroisia lukemia pakkasta?!

      Vastaa

      0
  6. Mua alkoi kovasti hymyilyttämään tämä postaus. Oon käynyt Ateenassa (tai Kreikassa ylipäätään) yhden ainoan kerran, pari vuotta sitten työmatkalla. Aikaa nähtävyyksien katseluun mulla oli pari hassua tuntia yhtenä iltana, mutta päätin että Akropoliksella on käytävä. Niinpä lähdin kävelemään sinne hotellilltani, ilman mitään tarkkaa reittisuunnitelmaa vain summittaisesti suunnistaen Akropolikselle päin. Päädyin Anafiotikaan, johon ihastuin kovin. Tosin en ennen tätä postausta tiennyt paikan nimeä tai sitä että se on monilta turisteilta "piilossa", oletin että koko Ateenan vanhakaupunki näyttää tältä ;-).Oon ilmeisesti kävellyt sisään kohdasta A ja jatkanust sitten kohdan C kautta Akropolikselle.

    Vastaa

    0
    1. Hauskaa :) Itse olin tosiaan viimeiset 15 vuotta kuvitellut tietäväni missä Anafiotika on koskaan varsinaiseen asuinkortteliin osumatta, toisilla käy parempi tuuri ja joku onnistuu sinun tavoin kävelemään suoraan sisään kertalaakista :D Jes, C:n kohdalta pääsee suoraan Akrolin sisäänkäynnille vievälle tielle.

      Vastaa

      0
  7. Kiitos matkavinkeistä! Vielä tänä aamuna heräsin Ateenassa, mutta nyt ihmettelen väritöntä kotiani! Ei se lähtiessä tälläinen ollut!

    En ole saanut tätä postausta mielestäni ja nyt pääsin viimeinkin paikan päälle. Mikä ihana paikka, niin Anafiotika kuin Ateena! Paljon kissoja! Hyvää ruokaa! Ystävällisiä ihmisiä! Paljon huutomerkkejä! Iiiiik!!!

    Vastaa

    0
    1. Ihana kuulla <3 <3 Tervetuloa kotiin :) Itse pääsen Ateenaan taas runsaan kuukauden kuluttua... <3

      Vastaa

      0
  8. Pakko kommentoida tähän väliin että kiitos kattavista Kreikka-postailuista, näistä on ollut iloa ja apua viime reissulla ja juuri katselen inspiraatiota kesän reissulle. Anafiotika tulee ehdottomasti 'kohde'-listalle, näyttää hurmaavalta :) /Meri

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat