31.05.2019

Parhaat vartalovoiteet

Minkä sarjan vartalovoide on mun mielestä ihan paras ja miksi?

Se selviää tänään. Varsin epädramaattisessa postauksessa, kun kyse on niinkin arkisesta perusihonhoitotuotteesta kuin vartalovoide ^_^ Mutta tämä tuotekategoria on sellainen, jossa minulle on muodostunut todella vankat ja vuosia samoina pysyneet suosikit.

Ihan parhaat vartalovoiteet ovat tässä: Urtekram, Estelle & Thild, Lavera ja Korres.

Näistä aika ylivoimaisesti paras ja eniten käyttämäni on Urtekram.

Urtekramin vartalovoiteissa toteutuvat ihan kaikki loistavalle, hyvin toimivalle vartalovoiteelle asettamani odotukset. Ainoa elämystä verottava seikka on tuoksu, joka Urtekramin tuotteissa on erittäin arkinen. Jos sekin vielä hemmottelisi aisteja, kruunaisin voiteen Täydelliseksi.

Minulle tärkeitä asioita vartalovoiteessa ovat tarpeeksi kosteuttava ja sopivan ravitseva koostumus, helposti ja nopeasti levittyvä koostumus sekä helppokäyttöinen pullo. Arjessa tämä tarkoittaa yleisesti aika ohutta, maitomaista koostumusta sillä täyteläisempiä koostumuksia saa aina työstää ihoon hitusen pidemmän ajan, vaikka ne lopulta imeytyisivätkin hyvin. "Tavallisena maanantaina" haluan suorittaa rasvaushomman mahdollisimman nopeasti suihkun jälkeen ja vetää vaatteet päälle, hemmotteluhetket ja koti-spa-illat ovat asia erikseen :)

Siksi paras vartalovoide on Urtekramin.

Sen pumppupullo mahdollistaa tuotteen nopean käytön (ei korkin availuja ja pullon puristeluja) ja koostumus on ohuudessaan, nopeassa levittyvyydessään ja erinomaisessa kosteus/ravitsevuussuhteessaan ihan loistava. Hintakin on luonnonkosmetiikan kropparasvojen maailmassa edullisimmasta päästä; 7,90€ / 245 ml.

Olen käyttänyt ihan kaikkia Urtekramin valikoiman vartalovoiteita uusinta Green Matchaa lukuunottamatta. Kookos on suosikkini ja siinä on mukavin tuoksukin. Tällä hetkellä käytössä on Nordic Berries. Näitä ostan aina uudelleen kun edellinen loppuu, vaikka kaapit ovat täynnä muitakin vartalovoiteita. Mikään muu voide ei vain toimi mun arkirasvailussa yhtä priimasti kuin nämä simppelit pullot. Kunpa useampi valmistaja pakkaisi vartalovoiteensa pumppupulloon...

Kakkossijan jakavat Estelle & Thild ja Lavera.

Estelle päihittää Laveran pumppupullollaan ja arkirasvailussa toimivammalla ohuella, todella nopeasti levityvällä koostumuksellaan, mutta Lavera taas on kosteuttavampi.

Estelle & Thildillä on myös purkkiin pakattuja täyteläisiä vartalovoiteita, mutta suosikkini on nimenomaan tämä ohut, pumppupulloon pakattu Body Lotion. Estelle & Thild on elegantissa tyylissään ihan eri kaliiberia kuin "ruokamarketin Urtekram", ja tuoksut ovat hienostuneet ja harkitut. Hintakin on sen mukainen, ja E&T maksaa yli tuplasti enemmän, 19,50€ / 200 ml.

Laveran samettisissa vartalovoiteissa on todella onnistunut, keskitäyteläinen koostumus ihanilla tuoksuilla. Voide levittyy hyvin mutta vaatii pidempää työstöä kuin yllä esitellyt, enemmän maitomaiset body lotionit. Jopa "Milk"-nimellä kulkevat Laveran vartalovoiteet ovat keskitäyteläisiä.

Iho jää Laveran jäljeltä pehmeämmäksi ja hoidetumman tuntuiseksi kuin Urtekramin ja Estellen. Nämä voiteet ovat keskihintaluokkaa, noin 13,95€ / 200 ml (hinnat tuntuvat vaihtelevan jopa euroilla jälleenmyyjästä riippuen, olen pannut merkille).

Olen kehittynyt mielettömän pedanttiseksi vartalovoiteen koostumuskriitikoksi ja ärsyynnyn heti jos voide ei käyttäydy "hyvin". Tämän kriitikon silmissä ei-toivottua käytöstä on esimerkiksi se, jos voide jää pyörimään pitkään iholla valkoisena kerroksena ennen imeytymistä, tai muuttuu imeytyessään nihkeäksi tai jättää kiiltävän rasvaisen pinnan. Näitä on vaikka kuinka. Esimerkiksi Mádaran muuten niin ihana Supreme Hydration Body Lotion muuttuu ihollani levittäessä nihkeäksi. Näin käyttäytyivät myös Urtekramin vanhat vartalovoiteet kun 10 vuotta sitten aloitin luonnonkosmetiikan käytön. Sittemmin Urtekram uudisti voidekoostumuksensa täysin, ja seurauksena mm. tämä uskollinen asiakas <3

Korresin vartalovoiteet ovat suosikeissani ainoat ei-luonnonkosmetiikan edustajat - ja nekin ovat hyvin luonnollisvoittoisia ja vailla silikoneja. (En voi sietää silikonipitoisia vartalovoiteita.)

Korresin vartalovoiteissa on itse asiassa aika samanlainen tuntuma kuin Laveran vartalovoiteissa, sillä erolla että Korresit ovat ehkä hitusen "tiiviimpiä". Ne ovat keskitäyteläisiä ja käytän näitä lähes yksinomaan kesällä hoivaamaan auringossa kuivunutta ihoani. Tuoksut ovat kosmetiikkamaailman parhautta, olen aina ollut ihan heikkona Korresin vartalonhoitotuotteiden tuoksuihin. Korresin vartalovoiteet maksavat Suomessa noin 16€ / 200 ml.

Tässä vielä joukko muita hyviä vartalovoiteita. Näistä tykkään kaikista, ja ne täyttävät hyvän levittyvyyden, imeytyvyyden ja kosteus/ravitsevuussuhteen kriteerit, mutta yllä esitelty Top 4 on vakiinnuttanut paikkansa Parhaina. Ne ovat tuotteita, joita ostan uudestaan ja uudestaan.

Onko teillä luottotuotteita vartalonhoidossa?

Tunnustautuuko joku muu minun tavoin pumppupullojen suosijaksi tai pikkutarkaksi ja vaativaksi koostumusfiilistelijäksi?

Aina kun otan uuden vartalovoiteen testiin, ihan jännittää, että onko tämä nyt nihkeä, vesimäinen, överirasvainen, iholla pyörivä, liian paksu, liian silikoninen, liian-sitä-tai-tätä.... vai tosi hyvä! ^_^

37 comments on “Parhaat vartalovoiteet”

  1. Pumppupullot ovat parhaita, mutta yleensä purkeissa on parempia koostumuksia , kuten Elizabeth Ardenin honey drops tai TBS n yogurt voiteet.

    Vastaa

    0
  2. Korres-fani täällä, hei. Kirsikka-manteli on aivan ihana. Okei, myönnetään että se tuoksu voi olla joidenkin mielestä tosi voimakas, mutta minä kyllä tykkään. Käytän aika harvakseltaan vartalovoiteita, aiemmin ei ole ollut oikein tarvetta paitsi satunnaisesti, mutta nykyään tuntuu että sitäkin lajia tarvitaan aina vain useammin. Ikä ei näemmä tule yksin... Kiitos kuitenkin noista muistakin vinkeistä, pitää panna muistiin Urtekram ja Estelle&Thild, molemmat kyllä tuttuja merkkejä mutta vartalovoiteita ei liene ollut käytössä. Minulle se juttu noissa vartalovoiteissa on hyvä levittyvyys, nopea imeytyminen ja hyvä tuoksu pitää olla myös, muuten se jää purkkiin (kokeiltu käsivoiteiden kanssa).

    Vastaa

    0
    1. "Korres-fani täällä, hei. Kirsikka-manteli on aivan ihana. "

      Niin minustakin, ja kyllä, se saisi olla vähän miedompi mutta on joka tapauksessa tosi herkullinen :-*

      "Kiitos kuitenkin noista muistakin vinkeistä, pitää panna muistiin Urtekram ja Estelle&Thild (..) ja hyvä tuoksu pitää olla myös, muuten se jää purkkiin (kokeiltu käsivoiteiden kanssa)."

      Urtekramin tuotteissa ei tosiaan ole kovin hemmotteleva tuoksumaailma ainakaan jos on tottunut Korresin ja Estellen tuoksuihin, joten kannattaa testata Urtekramin tuoksut ennen hankintaa ettei tule hutihankintaa joka jää käyttämättä :) Urtekramin tuoksut ovat hyvin tyypillisiä luonnonkosmetiikan maanläheisiä, kasvimaisen yrttisiä tuoksuja vailla hiottua "parfymoitua" makeutta.

      Vastaa

      0
    2. Hyvä huomio tuo Urtekram ja sen tuoksumaailma. Olen kyllä joskus käynyt nuuskimassa Urtekramin voiteita ja todennut etteivät ne ole pahoja, jos nyt eivät ihan tuolle manteli-kirsikka-Korresille pärjääkään. Harva kyllä pärjää, sen takia se Korres tarttuu kerta toisensa jälkeen matkaan... Pumppupullo olisi parannus kyllä vielä siihen, siksi olen katsellut (ja nuuskinut) noita Estelle&Thildin vartalovoiteita. Ehkä pitää niillekin antaa mahdollisuus!

      Vastaa

      0
    3. "Olen kyllä joskus käynyt nuuskimassa Urtekramin voiteita ja todennut etteivät ne ole pahoja"

      Juu, ei ne pahoja ole mutta ei mun makuun mitenkään erityisen hyviäkään, sellaisia jotka menee ihan kivasti ja "huomaamattomasti" arkirasvailussa. Oikeastaan tykkään tuollaisista simppeleistä kasvimaisista tuoksuista kuitenkin enemmän kuin normikosmetiikan markettibrändien halvoista (synteettisistä) tuoksuista.

      Vastaa

      0
  3. Moi. Asiani ei liity kylläkään tähän postaukseen, mutta kysyisin ihon rasvoittumisesta. Olen koko ikäni ollut todella kuivaihoinen ja atooppinen ekseema on kiusannut. Nyt jokin vene on keikahtanut ja melko yllättäen kasvojen t-alue ja hiukset ovat alkaneet rasvoittua todella reippaasti. Kärsin syksyllä kovasta stressistä, voiko tämä vaikuttaa asiaan? Olen lukenut myös, että 30 ikävuoden tienoilla naisen hormonaalisessa toiminnassa tapahtuu usein muutoksia, voisiko se olla sittenkin siitä johtuvaa. Hoidan ihoani pesemällä iltaisin kaksoispuhdistuksella, päälle hoitoneste, seerumi ja kevyt voide. Aamulla en pese kasvoja. Osaisitko suositella aamuun jotain kasvovettä, jolla voisin ihoa raikastaa?

    Vastaa

    0
    1. "Nyt jokin vene on keikahtanut ja melko yllättäen kasvojen t-alue ja hiukset ovat alkaneet rasvoittua todella reippaasti. Kärsin syksyllä kovasta stressistä, voiko tämä vaikuttaa asiaan?"

      Voi kyllä, stressi voi vaikuttaa ihoon hyvinkin merkittävästi. Stressin vaikutukset johtuvat nimenomaan hormonaalisista tekijöistä.

      "Osaisitko suositella aamuun jotain kasvovettä, jolla voisin ihoa raikastaa?"

      Kokeile ihmeessä kukkaisvesiä, ne ovat mielettömiä hoidollisia "powerhouseja" ja samalla ihanan raikastavia. Ruusuvesi esimerkiksi on klassikko joka sopii ihan kaikille ihotyypeille, ensisijaisesti se nähdään kosteuttavana ja ikääntyvää ihoa hoitavana vetenä mutta sillä on myös ihohuokosia supistavia ominaisuuksia minkä perusteella se sopii myös rasvoittuvalle iholle.

      Erittäin hyvä kukkaisvesi sinun ihotilanteessasi olisi myös Kamomilla joka rauhoittaa, sekä Laventeli joka tasapainottaa ja rauhoittaa sekä puhdistaa ja soveltuu "ongelmaiholle". Mikään kukkaisvesi ei kuivata ihoa eivätkä ne sisällä alkoholia. (Jos sisältävät, vältä tällaisen valmistajan kukkaisvettä, tällöin kyseessä ei ole vakavasti otettava toimija.)

      Omat suosikkikukkaisveteni ovat Flow Kosmetiikan ja Nurmen.

      Tsekkaa esim:
      https://nurme.fi/tuote/lavender-facial-toner-100-ml-for-normal-to-problematic-skin/
      https://nurme.fi/tuote/rose-facial-toner-100ml-for-all-skin-types/
      https://nurme.fi/tuote/chamomile-facial-toner-100-mlgentle-for-all-skin-types/
      https://www.flowcosmetics.com/tuote/luomu-ruusuvesi-100ml/

      Vastaa

      0
    2. Oi kiitos oikein paljon näistä vinkeistä <3 täytyy heti ottaa kokeiluun :)

      Vastaa

      0
  4. Mun mielestä Urtekramin Morning Haze-linjassa on tosi ihana, ylellinenkin tuoksu. :-) Tuosta kropparasvasta tykkään itekin kovasti!

    Mun suosikit ovat kuitenkin tosi arkisia, hajusteettomia. Lacto line on aivan passeli, ja halpaa kuin mikä, ja toiseks lemppariks on noussut Ceraven Cream-versio, jonka säkin Cerave-postauksessasi mainitsit. Se on aivan älyttömän kosteuttavaa, mutta imeytyy kuitenkin tosi nopeesti. Mahdollisimman nopeaan/helppoon kosteutuksen käytän in-shower-voiteena apteekin perusvoidetta; se ei ole yhtä kosteuttava tapa, kuin voiteen levittäminen suihkun jälkeen, mutta ajaa asiansa mun iholla etenkin kesäkeleillä.

    Parfymoituja voiteita käytän harvemmin, ja niiden suhteen ei ole vakkaria vaan ostan sesongin/fiiliksen mukaan (tällä hetkellä käytössä Dermosilin se Summer rain, se on tuoksu on tosi ihana).

    Vastaa

    0
    1. "Mun mielestä Urtekramin Morning Haze-linjassa on tosi ihana, ylellinenkin tuoksu. :-)"

      Mulle se taas on ihan vähiten mieluisa Urtekram-sarjoista, se on jotenkin kertakaikkisen kummallinen ja vaikeastimääriteltävä..! :D Kukkainen, mutta samalla ei yhtään makean tai miellyttävän kukkainen (mun hajureseptoreissa :D)

      Vastaa

      0
  5. No todellakin ollaan täälläkin tarkkoina mitä aamuäreänä levitellään vartalolle :) Ihon pinta ei saa jäädä tahmeaksi ja kiilteleväksi eikä voiteen imeytymistä voi jäädä odottelemaan. Olen kuitenkin aika pihi vartalovoiteissa ja laiska niin ei ole tullut kokeiltua uusia voiteita moneen vuoteen. Käytän joka päivä Dermosilin pumppupullooon (totta kai) pakattua Sensitive body lotionia, joka on hajustamaton.
    Nyt kyllä houkuttelisi kokeilla sinun suosikkejasi :D

    Vastaa

    0
    1. "No todellakin ollaan täälläkin tarkkoina mitä aamuäreänä levitellään vartalolle :)"

      😁😄

      Dermosililläkin on kyllä hyviä vartalovoiteita, mutta koska ne eivät ole luonnonkosmetiikkaa (ja Nature-linjan body lotion ei ole pumppupullossa), ne eivät yllä ihan mun vakiintuneisiin suosikkeihin.

      Vastaa

      0
  6. Pitääpäs testata näitä! Tuo Urtekram vaikuttaa tosi hyvälle!

    Ootko kokeillu sitä Lumenen Harmonia vartalovoidetta? Se on pumppupullossa ja aika hyvin imeytyy minusta... Tuoksu aika jännä...

    Vastaa

    0
    1. En ole kokeillut Harmonia-vartalovoidetta. En ole tainnut aikoihin kokeilla mitään Lumenen vartalotuotteita (edellinen oli Arktis-sarjan käsivoide josta lopulta en juurikaan tykännyt, koostumus jättää iholle oudon kalvomaisen tunteen imeytyessään).

      Vastaa

      0
  7. Olen tässä aiheessa outolintu, sillä en käytä ollenkaan vartalovoiteita. Jalkavoide on ainoa, mutta lasketaanko se? :) Tai no itseruskettavaa tulee välillä kesän alussa käytettyä säärissä ja käsivarsilla, mutta sekin värin vuoksi ei kosteutuksen. Madaran Fake It -itseruskettava on tosi hyvä. Se tuoksuu raikkaalle ja peittää kokonaan itseruskettavan ominaistuoksun. Ja ei juuri kosteuta, eli ei tunnu iholla, eli siitäkin plussaa. :)

    Olen kyllä säännöllisin väliajoin kokeillut käyttää vartalovoiteita. Kaapista löytyy Estelle&Thildin Lily (ihana tuoksu!), Paula Choisen AHA-vartalovoide ja Madaran vartalovoide. Mutta eivätpä ne ole juuri tyhjentyneet. Pumppupullo, hyvä ja helppo levittyvyys ja raikas haihtuva tuoksu olisivat ehdottomia, jos käyttäisin säännöllisesti.

    Vastaa

    0
    1. Sinulla on loistava ihotilanne kun vartalon iho on säilyttänyt kosteustasapainon :) En itsekään laittaisi rasvoja jos iho ei olisi yhtään kuiva, en käytä vartalovoiteita vain elämyksen takia vaan tarpeen. Ilman säännöllistä voitelua ihon pinnasta tulee "pölyinen" ja vaaleasuomuinen :/

      Madaran Fake It'iä olen ehtinyt kokeilla kerran ja se tuntui ja tuoksui kyllä oikein miellyttävältä :) Täytyy vielä jatkaa testailua rinta rinnan Laveran itseruskettavan kanssa, Lavera on ollut suosikkini uudistuksensa jälkeen.

      Vastaa

      0
    2. Minkälainen tuoksu Laveran itseruskettavassa on? Mulla on vähän huonoja mielikuvia merkin tuoksuista. Vaikka heillä oli (tai voi olla vieläkin) yksi tuote joka tuoksui tosi kivalta: Mattifying balancing cream.

      Vastaa

      0
    3. "Minkälainen tuoksu Laveran itseruskettavassa on?"

      Sellainen aika perinteinen "aurinkotuotteen" tuoksu, lämmin ja makean kukkainen ja minusta ihan miellyttävä.

      Vastaa

      0
  8. Olen juuri tuskaillut kun iho on talven aikana muuttunut ihan paperisen kurttuiseksi runsaasta rasvailusta huolimatta. Mikään voide ei tunnu antavan tarpeeksi ”ravintoa” iholle. Sanni, sinä pidät tuoksuista, mutta pystytkö siitä huolimatta suosittelemaan jotain täysin hajusteetonta/tuoksutonta? Kiitos!

    Vastaa

    0
    1. Hei Marianne!

      En ole kokeillut iholleni moniakaan hajusteettomia vartalovoiteita Dermosilia lukuunottamatta, joten oman ihofiiliksen perusteella en pysty juuri kommentoimaan muita kuin Dermosiliä. Mutta jos katson puhtaasti ainesosallisesti, esimerkiksi nämä hajusteettomat kuivan ihon vartalovoiteet voivat olla testaamisen arvoisia:

      Atopik
      CeraVe
      (Ohuempaa, pumppupullossa olevaa CeraVea olen muuten kokeillut, tulikin nyt mieleen, mutta se ei tuntunut omalla iholla riittävän kosteuttavalta. Tuo paksumpi on lupaavampi. Keramidit ovat aina erinomaisia kuivalle iholle! :)
      L300

      :)

      Dermosilin Sensitive-linjan vartalovoiteet olen esitellyt täällä. Ne ovat hyviä, jos etsii perusvoiteen tyyppistä vartalovoidekoostumusta.

      Edit. Muistin vielä Aromatican Calendula Juicy -voiteen, jonka esittelin täällä, se on ihan tosi hyvä hajusteeton voide mutta sitä ei saa Suomesta.

      Vastaa

      0
  9. Minulla vartalovoiteen todellista tarvetta ilmenee vain vuoristossa, jossa kuiva ilma imee muuten ihon kosteuden. Silloin olen todennut, että ihan perusjankki sininen nivea kostealle iholle on parasta estämään kosteuden haihtumista. Ylellisyyden vuoksi ja sinun suosituksesta olen joskus ostanut Korresin voiteen ja tulihan se käytettyä hemmotteluun, kun oli niin ihana tuoksu. Mutta muuten en jalkavoidetta lukuunottamatta tarvitse mitään. En tiedä onko ihoni sitten hyvä vai liittyykö asia siihen, että lähinnä suihkuttelen vaan vedellä ja pesuainetta käytän vain hikoilevilla ja/tai karvoitusalueilla.Olen nimittäin huomannut että jos jatkuvasti pesen suihkugeelillä, niin iho kyllä alkaa kuivua siitä tai jopa kutista.

    Vastaa

    0
  10. Atopikin ihovoide on loistava! Aluksi näyttää pahaenteisesti sellaiselta voiteelta joka jää valkoisena kerroksena iholle pyörimään, mutta oikeasti se imeytyy todella nopeasti jättämättä pienintäkään tahmeutta tai lähmäisyyttä. Ainut miinus tuotteessa on sen hinta (20€/200 ml). Nyt Atopikille on tullut uutuustuotteena 400 millisessä pumppupullossa oleva perusvoide, joka on kyllä pian hankittava testiin. <3

    Vastaa

    0
  11. Urtekramin Kookos- vartalovoide on kyllä ihan oma suosikkini! :) Luonnonkosmetiikkaa, edullinen ja erittäin toimiva. Ja saan sitä ihan vierestä Citymarketista.

    Tuoksukin on miellyttävän mieto, ja pahimmilla talvipakkasilla laitan kuivimmille ihoalueille vielä kookosöljyä päälle. Tällä kombolla olen pärjännyt jo pari talvea, kun ennen ihon kuivuminen hilseileväksi oli jokavuotinen ongelma. :)

    Vastaa

    0
    1. Öljyn sekoitus voiteeseen on kyllä hyvä idea ja näppärä tapa tuunata voide täyteläisemmäksi silloin kun sille on tarvetta :)

      Vastaa

      0
  12. Mä testasin eilen tota Urtekramin green matchaa ja se oli aika jännä! Tuoksu on erikoinen, tosi raikas, en oo vielä varma tykkäänkö. Koostumus on niin ohutta, että vähän epäilin, onko tuotteessa jotain vikaa 😅 mutta iholle voide levittyy älyttömän hyvin ja imeytyy heti. Ei myöskään ns "vaahtoa" yhtään, toisin kuin monet luonkos vartalovoiteet. Tästä tulee kyllä varmaan kesäksi luottotuote. Päälle tai joukkoon lisään öljyä kun kaipaan stydimpää pehmennystä 👍

    Vastaa

    0
    1. "Ei myöskään ns ”vaahtoa” yhtään, toisin kuin monet luonkos vartalovoiteet."

      Mä en ole tainnut vielä törmätä "vaahtoavaan" vartalovoiteeseen, mutta seerumeissa ja etenkin silmänympärysvoiteissa olen kohdannut tämän ilmiön monesti. Se on hassu :)

      En muuten ole tajunnut edes koenuuhkia tuota Green Matchaa kaupassa, täytyy muistaa tehdä se ensi kerralla :)

      Vastaa

      0
    2. Myös täältä suositus Green Matchalle, jos joku kaipaa todella ohutta mutta ainakin kohtuullisen kosteuttavaa lotionia. Tällaisesta ole monta kesää haaveillut :)

      Vastaa

      0
  13. Minulla on atooppinen iho ja käytän paljon apteekin ihovoiteita isoissa pumppupulloissa. Muutoin pidän pumppupulloista, mutta pumppu lakkaa aina jossakin vaiheessa toimimasta ja niihin jää sen jälkeen vielä todella paljon voidetta jäljelle. Siksi aukaisen pullot ja noukin loput voidejämät (melkein 1/3 osa pullosta!) käsin. Ja se on todella raivostuttavaa!
    Miten Urtekramen pumppu, jääkö voidetta pohjalle kuinka paljon?

    Vastaa

    0
    1. "Miten Urtekramen pumppu, jääkö voidetta pohjalle kuinka paljon?"

      Jää jonkun verran (mutta ei paljon), ja "hakkaan" ne ulos pullosta kun pumppu ei enää toimi.

      Vastaa

      0
  14. Kyllä, suosikkini on (surullista kyllä) Urtekramin Rose Body Lotion. Surullista kyllä -lisä on mainittava siksi, että tämä aivan upealla tuoksulla varustettu tuote on jäämässä pois. Käytän tätä käsivoiteena. Olen ostellut vuoroin sekä varsinaista käsivoidetta että tätä pumppupulloista vartalovoidetta tässä tuoksussa (pumppupullo kätevä pöydällä). Tämä on Urtekramin paras tuoksu, ja olenkin tosi surullinen, että tämä linja ollaan lopettamassa.

    Kookos oli järkyttävän hajusta.

    Vastaa

    0
    1. On kyllä tylsää että Ruusu lopetetaan :/ Mutta kun tuovat melkein joka vuosi uuden tuoksusarjan valikoimaan niin vanhoja pitää lopettaa. (Jos multa kysytään niin saisivat mieluummin lopettaa Morning Hazen kui Ruusun....)

      Vastaa

      0
  15. Hehe, meillä on näemmä samanlainen maku vartalovoiteissa. :) Just totesin itselleni, että miksi edes ostan muuta kun Korresia tai Laveraa. Ja kauppareissulla voihkaisin, kun tajusin unohtaneeni Urtekramin aloevera-version olemassa olon ja lupasin ostaa sitä taas seuraavaksi! (Okei, talvella tarvitaan myös paksumpaa, jolloin toimii madarat, dermon nature minttu ja pahimmassa tilanteessa La roche posayn lipikar AP)

    On siinä syynsä, miksi muut tarttuu mukaan: Korresin ja Laveran hinnat Suomessa ei houkuta. Lavera ois varmasti vakio-ostos, jos sitä saisi Suomestakin Saksan hinnoilla. :D

    Vastaa

    0
    1. "Ja kauppareissulla voihkaisin, kun tajusin unohtaneeni Urtekramin aloevera-version olemassa olon ja lupasin ostaa sitä taas seuraavaksi!"

      Mun luonnonkosmetiikan body lotion -"taival" on muuten alkanut juuri tuosta voiteesta, se oli ensimmäinen lk-vartalovoide jonka ostin kun kesällä 2009 siirryin luonnonkosmetiikkaan. Silloin sen koostumus oli sellainen nahkea ja huonosti levittyvä. Menikin monta vuotta ennenkuin taas palasin Urtekramin pariin, ja siinä välissä oli tapahtunut koostumusten onnistunut päivitys :) On kyllä ollut tosi kiinnostava seurata miten paljon luonnonkosmetiikan koostumukset ovat muuttuneet 10 vuoden aikana. Millaisiahan ne ovat seuraavan 10 vuoden kuluttua....

      Vastaa

      0
  16. Olen tosi laiska rasvailemaan kroppaa, mutta toisaalta iho ei kyllä olekaan kovin kuiva. Sääriä olen yrittänyt muistaa talven aikana rasvata. Estell & Thild on kyllä hyvää, mutta voi surkeutta, kun minun nenääni parasta tuoksuvaihtoa eli Sweet Vanilla Blossomia ei näytä saavan enää mistään... :( Joulun aikaan innostun aina Korresin Vanilla & Cinnamon -voiteesta - ihana tuoksu! :)

    Vastaa

    0
    1. "Joulun aikaan innostun aina Korresin Vanilla & Cinnamon -voiteesta – ihana tuoksu! :)"

      Se on kyllä tosi ihana 🤤

      Joo, E&T:n Sweet Vanilla Blossom on mitä ilmeisimmin lopetettu, sitä ei näy enää Estellen sivuillakaan. :/

      Vastaa

      0
  17. Lavera on suosikkini ja Aloe voide imeytyy tosi mukavasti. Urtekramistakin tykkâän. Laveran hinta on Suomessa on kohtuton jonka vuoksi tilaan kaikki luonnonkosmetikkan ja kotihoidon tuotteet suoraan Saksasta (Vartalovoide 200 ml maksaa noin 6 €). Nyt löysin uuden lempparin, Viron matkalla ruokakaupan hyllyltä NatureBox mantelim

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (45)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)