23.02.2015

Floridan matkatavarakatsaus

Minulta kysellään aika ajoin pakkausvinkkejä käsimatkatavaralla matkustamiseen. Kirjoitin syyskuussa aiheesta perusteellisen vinkkipostauksen, mutta inspiroiduin jälleen kirjaamaan ylös viimeisimmän reissuni matkatavaroita.

Jospa tästä olisi taas jotain hyötyä käsimatkatavarareissua suunnitteleville..? :)

Itse vihaan pakkaamista ja olen luonut peruslistan, jonka mukaan pakkaan joka matkalle - kohteen ilmaston tietysti vaikuttaessa valintoihin.

Kylmään kohteeseen on aika haastavaa matkustaa viikonloppua pidemmäksi aikaa pelkällä käsimatkatavaralla, paksut vaatteet kun vievät niin paljon tilaa. Mutta jos ilmasto sallii toppi/shortsi-tyylisen pukeutumisen, saa pieneenkin laukkuun mahtumaan yllättävän paljon vaatteita. Kannattaa muuten tsekata tämä video - noin pro en ole minäkään. Äijä viikkaa pieneen reppuun nätisti varmaan 50 vaatekappaletta! Tuo tekniikka täytyisi opetella.

MatkatavaraFloridaIMG_4067

Käsimatkatavaralla matkustaessa myös säästää. Tällainen halpalentoyhtiöitä käyttävä halpamatkustaja tietysti mielellään ottaa huomioon tämän näkökohdan. ;)

Norwegianilla laukku Floridaan ja takaisin olisi maksanut edullisimmillaan eli etukäteen netissä maksettuna 84 euroa, tai kentällä maksettuna peräti 144 euroa.

MatkatavaraFloridaIMG_4170

Kuvassa kaikki matkalla mukana olleet vaatteet, päällä olleita vaatteita lukuunottamatta. Näyttääkö hullulta että joku pärjää näillä 16 vuorokautta? :D

(Kreikan parin kuukauden reissuilla pärjään vieläkin vähemmällä, siellä kyllä tulee pidettyä melkein koko ajan samoja vaatteita ja pestyä niitä harva se päivä.)

MatkatavaraFloridaIMG_4068

Matkakosmetiikka; toisessa pussissa nestemäiset, toisessa ei-nestemäiset.

MatkatavaraFloridaIMG_4173

VAATTEET:

2 x farkut

2 x shortsit

1 x pitkähihainen trikoopaita

1 x pitkähihainen bolero

6 x lyhythihainen paita

1 x baaritoppi

1 x rantamekko

1 x pyjamashortsit

1 x sandaalit (hyvät Eccon kävelysandaalit, ei mitkään rantaläpökkäät ;))

5 x alushousut (sai pyykättyä kohteessa :))

6 x sukat

2 x vyö

1 x rintsikat

1 x bikinit

MatkatavaraFloridaIMG_4174

MATKUSTAESSA PÄÄLLÄ:

Kanvashousut (hahhah, nää on niin virttyneet että sopisivat enää vain kotikäyttöön mutta kun ne on niin löysät ja mukavat, ihan parhaat matkustushousut... en voisi kuvitellakaan istuvani koneessa tuntitolkulla tiukoissa farkuissa...)

Pitkähihainen trikoopaita

Neuletakki

Huivi

Farkkutakki (kohdetta varten)

Kevyttoppatakki (Suomen lähtösäätilan vaatimana, sai onneksi matkalla rullattua pieneen tilaan)

Hyvät kävelykengät

MUUT MATKATAVARAT:

Minikirja

2 x kosmetiikka-minigrip

Xylitol-purkkaa (pakko aina olla mukana kun ulkomailta ei saa xylitolia ;)

Passi

Jumppakuminauha

Jumppahanskat

Hiusharja

Hammasharja

Laastaria + särkylääkkeet + muut lääkkeet

Läppäri

Laturit + johdot

.

Matkalaukun lisäksi minulla oli reiluhkon kokoinen käsilaukku, joka täyttyi eväistä, Florida-oppaasta ja kamerasta. Norskilla ei olla niin turhan tarkkoja käsilaukun eli "henkilökohtaisen tavaran" koosta, eikä näköjään käsimatkatavaran koosta ylipäätään. Rinkkojakin näkyi koneessa vaikka niiden mitat eivät millään mene sallittuun; 55 x 40 x 23 cm - kuka on nähnyt rinkan jonka paksuus jää alle 23 sentin? ;). Itse en uskalla Ryanairin niuhokokemusten jälkeen ottaa käsimatkalaukuksi minkään muun kokoista kuin sallittuihin mittoihin menevän.

Evaat_Floridanlento

Murkinaa lennoille (mulla oli kotoa lähtiessä eväät kokonaiselle vuorokaudelle - niin kauan matka kesti vaihtoineen):

* Keitettyjä kananmunia

* Paimenpoika-sulatejuustoa (sulatejuusto kestää jonkun aikaa lämpimässäkin)

* Porkkanoita, paprikaa, kukkakaalia ja kirsikkatomaatteja

* Minihiilari-leipiä

* Tonnikalaa

* Pähkinöitä

* Quest-patukoita

Halpalentoyhtiöiden lennoillahan kaikki ruoka maksaa. Eväillä siis säästää jälleen. ;) Minun kohdallani eväät ovat joka tapauksessa must; lentoruoka ei sovi ruokavaliooni.

MatkatavaraFloridaIMG_4096

NESTEMÄINEN KOSMETIIKKA:

Kasvoputsari (loppui matkalla, ostin mini-Cetaphilin)

Kasvovesi

Kosteusvoide

Silmänympärysvoide

SPF 45 -voide hyperpigmentaatioalueille

Shampoo

Hoitoaine

Deodorantti  (loppui matkalla, ostin mini-Doven)

Käsivoide (loppui matkalla)

Vartalovoide (loppui matkalla, ostin H2O-voiteen joka toimi myös käsivoiteena)

Hajuvesi

Nestemäinen eyeliner

Silmämeikin pohjustaja

Peiteaine

Ripsiväri

Huulikiilto

MatkatavaraFloridaIMG_4094

EI-NESTEMÄINEN KOSMETIIKKA:

2 x luomiväripaletti

2 x mineraalimeikkipuuteri (vaaleampi ekalle viikolle, tummempi tokalle koska tiesin päivettyväni ;)

1 x meikkikynä - oli muuten viimeinen kerta kun otan reissuun ei-vedenkestävän rajauskynän. Ne eivät näköjään enää pysy minulla.

 

Kosher_suola

Tästä on vielä pakko kertoa! :D Yksi mun harvoista tuliaisista. Whaat, toit suolaa? Joo! :) Tanjakin osti tätä, tää on kuulkaa hyvää..!

Tutustuin kosher-suolaan Annan luona. Kyseessä ei ole mikään juutalaisten erikoissuola, vaan suolatyyppi, jonka erityisen hienorakeinen, tavallista suolaa paremmin nestettä imevä koostumus tekee siitä soveltuvan kosher-lihan käsittelyyn.

Monet kokit suosivat kosher-suolaa sen hyvän maun ja kevyen, helposti sulavan hiutalemaisen rakenteen vuoksi. Kosher-suolaa pidetäänkin gourmet-suolana.

Anna oli kuullut kosher-suolasta paikalliselta ystävältään ikimuistoisesti grillatessaan lihaa. Anna oli ollut maustamassa lihaa tavallisella pöytäsuolalla, kun ystävä oli huudahtanut, "Herran jestas, mitä sinä oikein teet?? Ei tuollaista suolaa voi käyttää, missä sun kosher-suola on?"

Suomalaisille kosher-suola on suhteellisen tuntematon, mutta Amerikassa se on jokaisen itseään kunnioittavan kotikokin ykkösvalinta. Maistettuani en ihmettele.

Grilli-illan jälkeen Anna ja Villekin siirtyivät kosher-suolaajiksi :) Ja tämän reissun jälkeen minäkin ^_^ (Toivotaan että purkki kestää seuraavaan USAn matkaan :D)

P.S. Vastaan eilisiin kommentteihin huomenna - taaskaan ei tunnu millään riittävän aikaa :/ Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, mutta mieluummin käytän liikenevän ajan uuden postauksen kirjoittamiseen.

44 comments on “Floridan matkatavarakatsaus”

  1. Luin vahingossa, että "hyvät Eccon kävelysandaalit, ei mitkään rantapökäleet" ja nauroin täällä koneen ääressä. :)

    Vastaa

    0
    1. Olen huomannut, ja I sou gotz to have! :D Tein noista kengistä myös viime tiistaina oman postauksen :)

      Vastaa

      0
    2. Kuinka sen oonkin missannut! *noloo* Mutta onpahan niin hienot kengät että on pakko saada. Mulla vaan tahtoo käydä niin että ostan jotain tällästä überhienoa ja sitten en ikinä raaski käyttää niitä ettei tuu naarmuja tms.. :)

      Vastaa

      0
    3. Mulla vaan tahtoo käydä niin että ostan jotain tällästä überhienoa ja sitten en ikinä raaski käyttää niitä ettei tuu naarmuja tms.. :)

      Tätä minäkin pelkään noiden kenkien kohdalla... :D

      Vastaa

      0
  2. Matkaeväitä ei kannata jättää pelkkien pähkinöiden varaan. Yhdellä lennolla oli mukana pähkinöille allerginen ja henkilökunta kuulutti, ettei pähkinöitä syötäisi lennon aikana.

    Vastaa

    0
    1. Mitenkähän hlökunta pystyisi varmistamaan, ettei kukaan tosiaan söisi pähkinää...?

      Mutta joo, ei pelkillä pähkinöillä pärjäisikään :D

      Vastaa

      0
  3. Vähän off topic, mutta nuo sandaalit on niin hyvät. :D Itselläni on samanlaiset mustana. Ja kun vastaan tuli myöhemmin toinen pari omaa kokoa, niin olihan ne ostettava.

    Olen matkustanut pelkillä käsimatkatavaroilla ainoastaan parin päivän reissuille Ruotsiin (kyllä, lentäen). Enemmän on tullut harrastettua lentoja Japaniin, jossa on pariin otteeseen tarvinnut ostaa toinen ruumaan menevä laukku, kun on tullut osteltua mm. kirjoja liian ahkerasti. -.-'

    Kesäkuussa olen taas menossa, tällä kertaa Japan Airlinesin lennoilla. Lipussa lukee 2PC. Nyt vain mietin, jaksanko raahata kahta suurehkoa matkalaukkua mukana. Edellisellä kerralla ne painoivat 19kg ja 21kg... Että näin. ;)

    Vastaa

    0
    1. Ja kun vastaan tuli myöhemmin toinen pari omaa kokoa, niin olihan ne ostettava.

      Mäkin haluaisin toisen parin, nää on ihan parhaat!

      Edellisellä kerralla ne painoivat 19kg ja 21kg… Että näin. ;)

      Ohoh...! :-D Mä en varmaan millään keksisi noin paljon pakattavaa ^_^ Mutta ymmärrän jos ostoksiin kuuluu paljon kirjoja :)

      Vastaa

      0
  4. Suolasta puheen ollen... Se on paakkuuntumisenestoaine, joka tekee monesta pöytäsuolasta suorastaan pahan makuista. Itse olen käyttänyt Maldonin merisuolaa, joka ehkä pääsee Citymarketin valikoimissa lähimmäksi kosher-suolaa ja jossa ei ole "lisäaineita". Se on tosin aika isorakeista, mutta suolakiteet ovat hauskan pyramidin muotoisia. Maldonia maistettuani tuntui, että koko taivas avartui. En tosiaan voinut koskaan kuvitella, että suola voisi olla tosissaan hyvää.

    Vastaa

    0
  5. Kyllä meilläkin saa nykyään kaupasta useaa erilaista ihan kunnon suolaa. Ehkä jopa tuota kosher suolaa? Stockalta ainakin saa mitä vaan:) Mä käytän ruusu/vuori/himalajan suolaa, sitä vaaleanpunaista sekä jotain oikeata merisuolaa (maldon).

    Vastaa

    0
    1. Kyllä meilläkin saa nykyään kaupasta useaa erilaista ihan kunnon suolaa.

      Joo, saa toki! :) Minäkin käytän normaalisti vuorisuolaa joka on paljon parempaa kuin "normisuola". Mutta ei yhtä hyvää kuin kosher-suola...! ;) En ole nähnyt kosher-suolaa missään Suomessa, eikä googlekaan tiennyt muuta kuin että jossain helsinkiläisessä kosher-delissä "ehkä" on kosher-suolaa.

      Vastaa

      0
  6. Paljon eestaas Suomesta ulkomaille ja takaisin muuttaneena tiukkaan pakkaamista on tullut harjoiteltua ihan todella.. Yleisin tapani on rullata vaatteet taittelemisen sijaan, ja mahtuu paljon! Yleensä ongelmaksi tuleekin painorajat ennen tilan loppumista... :D

    Jouluna kävin Suomessa vain muutaman viikon ajan, ja oli ihan hämmentynyt pakkaamisesta.. Tarkoitukseni oli ottaa vain muutama vaate, mutta rullaustyylillä tilaa jäi niin paljon tyhjäksi että sitten heittelin kaikkea turhaa mukaan.. ja lopputuloksena käytin vain muutamia vaatteia ja loput palasi kotiin alkuperäisissä rullauksissaan :D

    Vastaa

    0
    1. Yleisin tapani on rullata vaatteet taittelemisen sijaan, ja mahtuu paljon!

      Munkin on pitänyt kokeilla tuota rullaamista. Rullaatko farkutkin?

      Vastaa

      0
    2. Rullaamista meinasin minäkin suositella. Reissaan Suomessa niin että olen aina pari viikkoa eri paikassa ja rullaan kaiken aina alushousuista lähtien :D Painavimmat ja tilaavievimmät vaatteet (neulemekko tms) laitan päälle matkalle.

      Olen muuten luullut, että luomiväri ja kajali olisivat nesteitä - näistä on niin ristiriitaista infoa netissä. Ängin viimeksi ihan kaiken kosmetiikan siihen litran pussiin. Hyvä ettei ratkennut.

      Vastaa

      0
    3. Luomiväri nestemäistä..? Ohoh, sehän on puuterimainen tuote. Ellet sitten puhu voidemaisesta luomiväristä, se on tietysti eri asia. Kaikki voidemainen lasketaan nesteeksi. Paitsi näköjään huulipunat ja huulirasva... Mulla on tosi usein unohtunut huulipuna, huulikiilto tai Blistex-purkki käsilaukkuun, eikä niistä ikinä huomauteta. Vaikka huulipunakin luetaan säännöissä nestemäiseksi.

      Mä laitan kaikki rajauskynät ja puuterimaiset tuotteet erilleen nestemäisestä/voidemaisesta kosmetiikasta. Myös stick-muotoinen dödö menee ei-nestemäisenä. Siinä myös yksi vinkki. :)

      Vastaa

      0
    4. No siis luin ennen viime matkaa muistaakseni joltain keskustelupalstalta, että luomiväristä/puuterista saa sulatettua pari tippaa nestettä: siispä neste. :D

      Vastaa

      0
    5. Vaihtelevasti hoidan farkkujen pakkaamisen. Toisinaan tuntuu että rullatessa ne muuttuvat jopa isommiksi, ja vievät enemmän tilaa.. Laukku taas on miun mielestä helpompi pakata, kun kaikki on rullattuina; kaikki menee nätisti vieri viereen. Eli loppujen lopuksi riippuu muun tavaran määrästä, mutta kyllä nekin rullata pystyy!

      Vastaa

      0
  7. Tää sun blogi on ihan huikea! Kiitos tästä postauksesta, tästä on varmasti monelle apua, itseni mukaanlukien ;) Kun mainitsit noista jumppakuminauhoista, niin olisi mahtia jos tekisit postauksen niillä jumppailusta.

    Ihanaa kevään alkua sulle! :)

    Vastaa

    0
  8. Hei Sanni, yksi kysymys käsimatkatavaroista: Itselläni ei ikinä ole ollut ongelmana se etteivätkö haluamani tavarat mahtuisi käsimatkatavaralaukkun vaan se että pakattuna laukku painaa liikaa. Miten saat kokonaisuuden pysymään kevyenä? Pelkästään tuo rullaava suurin mahdollinen käsimatkatavara-laukku painaa n.3 kiloa. Tämä mikä mulla on. Joissain koneissa rajoitus on jopa 5 kiloa per henkilö. Useimmissa 8. Eli matkatavaraa saa olla vain 2-6 kiloa. Itse otan aina mukaan parit kengät, jotka tietenkin painavat jonkin verran..? Mulla suurin vaikeus on tosiaan se paino, ei mahtuminen. Siksi en oikein pysty matkustamaan käsimatkatavaroilla pidemmäksi aikaa kuin viikonlopuksi.

    Vastaa

    0
    1. Miten saat kokonaisuuden pysymään kevyenä? Pelkästään tuo rullaava suurin mahdollinen käsimatkatavara-laukku painaa n.3 kiloa.

      A-aa, ei paina ;) Mulla on Samsoniten kevyin lentolaukku, painaa jotain 1,5 kg. Kiinnitin painoon erityishuomiota lentolaukkua ostaessani ja etsin markkinoiden kevyimmän.

      Joissain koneissa rajoitus on jopa 5 kiloa per henkilö. Useimmissa 8.

      Hmm, itse olen lentänyt useimmat lentoni Norwegianilla tai Ryanilla, ja nämä lentoyhtiöt sallivat käsimatkatavaran painoksi 10 kg + henkilökohtainen matkatavara (eli käsilaukku tms) jota ei punnita. Halpalentoyhtiöistä joku Whizzair taitaa sallia vain 8 kg... Sellaisella lentoyhtiöllä en sitten lentäisi. Tai jos ei olisi muuta vaihtoehtoa niin tekisin laskelman onko edullisempaa maksaa laukun ruumamaksu vai ostaa kotiinjätettävät tavarat paikan päältä. ;)

      Kengät tosiaan painavat, siksi Floridan reissullakin oli mukana jaloissa olevien lisäksi vain yhdet. Kreikan matkalle taas sain otettua useammat kengät koska otin vain yhdet farkut ja kevyempiä lyhythihaisia (käytännössä vain toppeja), ja näiden säästämällä painolla sain mahtumaan enemmän kenkiä.

      Laukun oman painon lisäksi eniten painaa läppäri, kyllä sitä aina välillä miettii miksei valinnut MacBookAiria... ^_^ Siltikin saan hyvin mahtumaan oikein riittävän määrän vaatteita jäljelle jääviin kiloihin. Ja ainahan päälleen voi vetää monta kerrosta vaatetta, sitäkin on tullut joskus harrastettua, esim. farkut + niiden päälle kanvashousut. Koneessa sitten riisun toiset. :)

      Eli en osaa vastata kysymykseesi oikein muuta kuin että kokonaisuus pysyy kevyenä oikealla laukkuvalinnalla, matkustamalla lämpimiin kohteisiin joihin riittää ohut toppi/shortsi-pukeutuminen ja kerrostamalla lentomatkan ajaksi päälleen mahdolliset painavammat vaatteet kuten pitkälahkeiset housut, puserot ja takit. :)

      Vastaa

      0
    2. Mä matkustan tosi harvoin muilla kuin halpalentoyhtiöillä, ja silloin kun olen matkustanut, esim. viime kesänä Sveitsiin (en enää muista lentoyhtiötä), niin 1 x ruumaan menevä matlakaukku on kuulunut hintaan.

      Mä olen ollut siinä käsityksessä, että useimmilla eurooppalaisilla ei-halpalentoyhtiöillä yksi tsekattava matkalaukku kuuluu vielä hintaan (toisin kuin USAssa). Eli muilla kuin halpiksilla lentäessä käsimatkatavaran paino ei ole ollut mulle yhtä olennaista tietoa - siksi en ole tullut edes ajatelleeksi että joillain lentoyhtiöillä sallittu paino olisi alle 10 kg. :)

      Vastaa

      0
    3. Toi 8 on aika yleinen, ja olen ollut jopa sellaisilla joissa se raja on 5 kiloa. :)
      Ja kyllä saa ottaa ruumaan ilmaiseksi matkalaukun. Mutta se ei ole ollut ongelma vaan se, että olen halunnut helppouden ja nopeuden vuoksi lyhyillä reissuilla matkustaa vain käsimatkatavaroilla, ja tuo 5-8 kg raja tekee tosi tiukkaa välillä painon suhteen. Sen vuoksi kiinnosti sun laukun sisältö:) Mutta tuo matkalaukun paino on jo iso juttu. Sillä 1,5 kilolla saa paritkin kengät mukaan! :)

      Vastaa

      0
  9. Toivottavasti kukaan lentomatkustaja ei ole niin piittaamaton ettei noudattaisi ohjetta olla syömättä pähkinöitä lennolla, jos lennolla on allerginen henkilö ja koneessa on kuulutettu asiasta. Itse olen tosi allerginen kalalle, joten nuo tonnikalaevääsi vähän nostattavat kulmia;-) ihan jo hajunkin takia...

    Vastaa

    0
    1. Nyt tulee ehkä tyhmä kysymys, mutta miten se että joku syö pähkinöitä koneessa voi vaikuttaa eri henkilön pähkinä-allergiaan? Eikö niitä pidä syödä, jotta allergia-oireet iskevät? Olen kuullut, että on kala-allergikkoja, jotka eivät voi olla samassa huoneessa jossa käsitellään kalaa, mutta pähkinät myös..?

      Vastaa

      0
    2. Eräällä tutullani on niin vakava pähkinäallergia, että hänen ihonsa alkoi kihelmöimään ja kurkku kutisemaan, kun söin samassa huoneessa snickers-patukkaa :D

      Vastaa

      0
    3. Herkät pähkinäallergikot voivat saada iho-ja hengitysoireita ilman kautta. Eli voi tulla oireita vaikka ei itse söisikään pähkinää.

      Vastaa

      0
  10. Siis saatko vietyä eväät koneeseen turvatarkastuksen läpi? Mä olen ollut itse siinä uskossa, että ruokaa ei missään nimessä saisi koneeseen, koska niissähän voi olla mitä vaarallista ainetta tahansa? Ei saanut entinen työkaverikaan konditoriosta ostamaansa tuliaiskakkuakaan. Oli kuulemma nestettä.

    Vastaa

    0
    1. Siis saatko vietyä eväät koneeseen turvatarkastuksen läpi?

      Kyllä, totta kai :) Lentoyhtiö ei voi kieltää matkustajia tuomasta lennoille omaa ruokaa. He voivat toki laittaa rajoituksia sallittuihin ruoka-aineisiin, mutta täyttä kieltoa he eivät voi tehdä. Ihmisillähän on vaikka mitä erikoisruokavalioita ja allergioita joiden vuoksi he tarvitsevat omat ruoat. Lentoyhtiöt eivät mitenkään voi tarjota kaikkien ruokavalioihin sopivia aterioita, eivätkä he myöskään voi pakottaa matkustajia olemaan syömättä vaikkapa 9 tunnin lennon ajan, joten heidän on jo tästäkin syystä sallittava omien ruokien mukaanotto lennoille.

      Se on sitten eri asia mitä ruokia saa tuoda kohdemaan rajatarkastuksessa maahan. Eväät on siis syytä syödä kaikki lennolla ;) Esim. USA on tarkka siitä mitä ruoka-aineita saa tuoda maahan, ja infokyltit ja kuulutukset kentällä antavat ymmärtää, että maahan ei oikein saisi tuoda esimerkiksi mitään vihanneksia, pähkinöitä, siemeniä tai liha/kala-tuotteita. Käytännössä tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Minä sain tuoda maahan kaikki lennolta yli jääneet evääni, jopa pähkinät, lukuunottamatta kirsikkatomaatteja.

      Ei saanut entinen työkaverikaan konditoriosta ostamaansa tuliaiskakkuakaan. Oli kuulemma nestettä.

      Nestemäiset ruoat ovat asia erikseen. Esimerkiksi rahka luokitellaan nesteeksi, sitä en saanut ottaa lennolle kun kerran yritin. Mutta kaikki kiinteä on aina sallittu. Omituista että kakku lasketaan nesteeksi.... Kenties sen sisältämien kermakomponenttien takia...?

      Vastaa

      0
    2. Tämäpä mielenkiintoista. Taidan testata seuraavalla kerralla, että menisikö hedelmät tai vihannekset mukana.
      Tuo kakkujuttu on omassa tuttavapiirissäni suorastaan legenda. Kertoo ehkä enemmänkin erään suomalaisen lentokentän erittäin tiukista turvatarkastuksista. Minulla on siellä kerrottu, että puuterimaisetkin meikit ovat nestettä, mihin tuolla edellisessä vastauksessakin viittasit. Niitä ei viedä käsimatkatavaroissa. Huulipunat vissiin menee, ei ole ainakaan tarttunut heidän syyniinsä.
      Mutta eipä siinä. Voihan siinä sitten alkaa napsia vaikka pähkinöitä samalla kun alamme jatkossa poistaa tablettien suojakuoretkin pois. Jeejee :D

      Vastaa

      0
    3. Taidan testata seuraavalla kerralla, että menisikö hedelmät tai vihannekset mukana.

      Testaa ihmeessä. Eihän lentoyhtiö voi vaatia asiakkaitaan a) olemaan lennolla syömättä/nälissään, b) ostamaan heidän maksullisia ruokiaan tai c) syömään mahdollisesti hintaan kuuluvia mutta ruokavalioon sopimattomia lennolla tarjottavia aterioita.

      http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/saako-lennolle-ottaa-omat-evaat-lentoyhtiot-ja-matkanjarjestajat-vastaavat/1272926

      Vastaa

      0
  11. Just buukkaisin tuntia sitten lentoa Norwegianilta ja en totta vie mitään ylimääräistä matkatavaramaksua aio maksaa (vaikka kohteena onkin naapurimaa Ruotsi ja hinta ois näin ollen halvimmillaan vain 12 euroa :'D) koska kyllä tämäkin Sanni aina yhden viikon käsimatkatavaroilla pärjää! Ja mulla on just kans toi kokemus, että Norwegianilla ei olla turhan tarkkoja, palatessani kerran kyseisellä yhtiöllä Dublinista oli minulla käsimatkatavarana nimenomaan rinkka (joka mennessä oli ruumassa mutta palatessa oli niin paljon shoppailuja että oli pakko ostaa ruumaa varten ihan matkalaukku) ja siihen päälle vielä ihan hävyttömän kokoinen käsilaukku eikä kukaan sanonut sanaakaan :)

    Vastaa

    0
  12. Tämän jutun alussa oleva linkki vinkkipostaukseen ei muuten toimi (ainakaan koneellani).

    Vastaa

    0
    1. Jep, blogi on täynnään kahdeksan Indiedays-vuoteni aikaisia Indiedays-osoitteen linkkejä jotka lakkasivat toimimasta kun siirryin A-Lehdille. Korjasin sen nyt terve.fi-URLin muotoon :)

      Vastaa

      0
    2. Saa toki, aina kun osuu silmään :) (Harva varmaan jaksaa....) Mielelläni korjaan vanhoja linkkejä ehtiessäni.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat