Shakshuka! :)

Tällaista ruokaa haluaa tehdä jo pelkän nimen vuoksi! :)

Sain vinkin tähän israelilaiseen (ilmeisesti alkuperä onkin Tunisiassa) munaruokaan lukijalta viime kesän munaviikolla. Ja vasta nyt sain aikaiseksi kokeilla sitä.

Shakshuka - makean-tulisessa tomaattikastikkeessa kypsennettyjä kananmunia. Niin helppoa, niin maukasta, ja perusraaka-aineista. Kiitos sinulle lukija, tästä tulee meidän talouteen vakiopöperöä!

Käyttämäni resepti tarkkoine raaka-ainemäärineen löytyy täältä (5-6 hengelle). Itse en tykkää laittaa määriä kun aineita voi kuitenkin laittaa sen mukaan montako syöjää tai kuinka suuri nälkä on kyseessä. :)

Tähän paistinpannulliseen käytin yhden keskikokoisen sipulin, pari valkosipulinkynttä, neljä keskikokoista tomaattia, yhden punaisen paprikan, pari ruokalusikallista tomaattipyrettä, hyppysellisen verran mausteita (oma maku kertoo mistä määrästä tykkää) ja viisi kananmunaa.

Pilko sipuli, paprika ja tomaatit. Pehmennä sipulit öljyssä paistinpannulla ja lisää murskattu valkosipuli. Lisää paprikapalat ja freesaa kunnes pehmentyneet. Lisää tomaatti tai tomaattimurska sekä tomaattipyree ja sekoittele. Lisää mausteet.

Kun seos on keittynyt kasaan, riko pinnalle kananmunat. Peitä kannella ja anna munien kypsyä haluttuun kiinteysasteeseen. Minä olisin halunnut keltuaisistani vähän juoksevampia. :)

Lisää päälle tuoretta persiljaa (tai muita yrttejä). Ja ei kun ääntä kohti! Minulla ei ollut tuoreita joten laitoin kuivattua rakuunaa. Rakuunahan toimii hyvin munaruokien kanssa! Nam!

Andrew Scrivani / New York Times

Tässä kauniimpi kuva shakshuka-annoksesta.

Oli niin hyvää että söin kerralla puoli pannullista! :)

Seuraavana päivänä tuunasin jämäannosta smetana-majoneesi-valkosipuli-seoksella. Ja oli jos mahdollista vielä parempaa..!

Ei voi taas muuta sanoa kuin että kyllä munaruoat rules! Tai rule. Tai johtaa. :)

Sain joku aika sitten hauskan toiveen, jossa lukija ehdotti että meikkaisin vanhimmilla meikeilläni siihen tyyliin, miten olen joskus muinoin meikannut. Eilinen postaus vanhoine luomiväreineen inspiroi minut toteuttamaan tämän toiveen! :) Joten jatketaan tänään vielä nostalgian merkeissä.

Tässä lisää vanhimpia meikkejäni. Voi havainnoida, että olen menneisyydessäni ollut mieltynyt sangen tunkkaiseen sävymaailmaan. Tuon Lumenen Ritariperho -duon sävykombo on aivan käsittämätön... "Hei, yhdistetäänpä samaan duoon luumuinen taupe ja haalistuneen tiilen sävy..!"

En kyllä koskaan tykännyt Ritariperhosta 90-luvullakaan. (Ja voin vain ihmetellä miksi sitten ostin sen..?) Käytin duosta lähinnä tuota taupen sävyä varjostuksena.

Tässä ovat ensimmäiset selektiiviset luomivärini. Eivät ole minun mittapuullani mitään älyttömän vanhoja, ostettu vuonna 2006. Eivät siis sinällään liity postauksen aiheeseen, mutta halusin ne mukaan kun niillä kuitenkin on tärkeä asema meikkikokoelmassani - ja ovathan ne vanhimmat selektiiviseni. ^_^

Ostin paletit laivalta, ja muistan kuinka en moneen päivään saanut silmiäni irti tuosta Guerlainin rasiasta. Se oli minusta kultareunoineen niiii-in kaunis...! (Heh, eräs lukija saa taas slaagin noista pisteistä... ^_^) Ja painava..! --> Tuntui heti arvokkaammalta. Mutta laatu... Kuinka petyinkään. Guerlainin Touche de Beige on yksi heikkolaatuisimmista meikkihankinnoista mitä olen koskaan tehnyt. Ilmeisesti Guerlainin luomivärien laatu on sittemmin parantunut huimasti.

Mutta nyt itse asiaan.

Tähän tyyliin meikkasin eilen esitellyllä Gemeyn Duo Ocre -paletilla. Tämä oli meikkityylini melkein 10 vuotta, toistin sen uskollisesti joka aamu kuin robotti. Vaaleaa koko luomelle, tumma varjostus ulkonurkkaan - naps paikoilleen vaahtomuoviapplikaattorilla. Ei siveltimiä, ei häivytystä.

En myöskään ulottanut meikkiä kulmaluulle saakka, vaan se jäi paljaaksi. En huolitellut varjostuksen rajaa millään lailla. Se sai olla sen näköinen miten vaahtomuoviapplikaattori sen luomelle jätti. En edes tullut ajatelleeksi että silmämeikki voisi jatkua luomivaon yläpuolellakin.

Vaihtoehto luonnonvaalealle ja ruskealle oli toteuttaa sama meikki valkoisella ja luumulla tai muulla violettiin vivahtavalla sävyllä. Kunnon värikästä violettia en tokikaan käyttänyt, vaan sävyt olivat aina murrettuja luumuisia tai kanervaisia. Kuvan meikki toteutettu Rimmelin Lynx-paletin valkoisella ja Lumenen Ritariperhon luumu-taupella sekä Yves Rocherin luumun sävyisellä rajauskynällä.

Lukioiässä älysin jostain että liikkuvan luomen vaalean sävyn voi ulottaa myös kulmaluulle. Mutta varjostuksia en edelleenkään häivyttänyt. Rajaukset tein aina samalla tavalla, luomen muotoa mukaillen ja ulkonurkassa alaluomen rajaukseen yhdistyen. En koskaan tehnyt siipivarjostuksia - en osaanut.

Minulla oli 14-vuotiaasta jonnekin 25-26-vuotiaaksi saakka käytössä vain ja ainoastaan kahden sävyisiä rajauskyniä; ruskeita ja luumuisia. Mustaa en käyttänyt.

Nyt tuntuu ihan uskomattomalta että olen jaksanut meikata niin monotonisesti niin pitkään..! :-0 On se ollut helppoa ja *elevetin tylsää; joka aamu on herännyt ja miettinyt, "hmm, onko tänään luumu- vai ruskeapäivä?"

Joskus päälle parikymppisenä hurahdin yhtäkkiä koko silmän kiertävään rajaukseen. Käytin sitä varmaan 2-3 vuotta putkeen. Yht'äkkiä tuntui ihan "laimealta" jättää rajaus alaluomen puoleen väliin.

Mutta siipeä en edelleenkään tehnyt.

Jossain vaiheessa kynärajaus vaihtui kokonaan pehmeisiin luomivärirajauksiin. Taisi itse asiassa olla H&M:ltä ostamani ohuenohuen pikkusiveltimen ansiota. Miellyin luonnolllisempaan, utuiseen rajaustyyliin. Väreinä säilyivät edelleen ne ruskeat, vaaleat ja luumut tai kanervat.

Tässä vaiheessa aloin tehdä silmän ulkonurkkaan pientä häntää. Huomaan, että olen tuohon kuvaan tehnyt sen nykytottumuksestani pidempänä. (Käsi on nykyisellään niin rutinoitunut siipeen että se tulee automaattisesti :D))

Joskus 25-vuotiaana aloin myös lisätä silmämeikkiin vaalean, hohtavan korostuksen alaluomen sisänurkkaan. Inspiroiduin jostain Björkin promokuvasta jossa hänellä oli pienet helmet silmän sisänurkissa. Yritin imitoida Björkin meikkiä tekemällä korostukset voidemaisella, valkoisella superhelmiäisellä voideluomivärillä. Kokeilu jalostui hienovaraisemmaksi vaaleaksi sipaisuksi arkimeikkiin.

.

...ja sitten saapui mineraalien ja netin kauneuspalstojen aikakausi. En ikinä unohda sitä hetkeä kun näin ensimmäisiä kertoja mineraaliluomiväreillä tehtyjä meikkejä. Se eloisa hohtavuus..! Meikit olivat aivan totaalisen eri universumista kuin omat rutiiniviritykseni. En ole ikinä kokenut vastaavaa inspiraatiota...!

Tuijotin netissä meikkikuvia aivan haltioituneena. Tilasin omat mineraalit ja aloin opetella. Luomelle voi laittaa enemmänkin kuin kaksi sävyä... Ja niitä kannattaa levittää siveltimellä...!

Tällä tiellä ollaan edelleen.

Räikeimmät sateenkaari/karnevaali/papukaijameikki-kaudet on käyty läpi ja jätetty taakse, mutta kaksiväri-kynärajaus-maailma on yhtä lailla menneisyyttä. Nykytyylissäni käytän perusmeikkiinkin aina 3-4 sävyä ja teen rajaukset 99-prosenttisesti geelimäisellä tai nestemäisellä rajaustuotteella. Ja ulkonurkkaan ilmestyy siipi kuin itsestään. :)

Photobucketin ihanasta kuva-arkistosta voi seurata meikkaustaitojeni liikuttavaa edistymistä. Voi että olen iloinen että olen sinne näitä kuvia tallentanut, muualla niitä ei olekaan.

Näillä kuvilla on ikää jotain 8 vuotta. Ensimmäinen vihreä luomivärini (ylärivi vasemmalla, L'oreal Golden Green), ensimmäiset pinkit meikkini (Pure Luxe, L'Oreal), ensimmäiset smokey-kokeilut.... Awww. Suhruisia rajauksia, viimeistelemättömiä varjostuksia...

Kyllä minä edelleenkin joka päivä katson meikkiäni kriittisin silmin ja arvostelen rajausten symmetrisyyttä tai varjostuksen utuisuutta. Mutta sitten kun katson näitä vanhoja kuvia niin ymmärrän, että olen kuitenkin jotain oppinut ja kehittynyt vuosien varrella. - Ja onko sillä lopulta väliäkään? :) Pääasia että meikeistä saa iloa ja kokee toteuttavansa itseään.

Meikit. <3 Ritariperhosta Touche de Beigeen ja Mystic Jadesta Nakediin. Ollaan me aikamoinen taival yhdessä kuljettu..!

Karmein meikkikuva ever? ^_^

Välillä ei pysty käsittämään miten jotkut tavarat voivat kulkea mukana niin monta vuotta.

Vaikka heitän joka muuton yhteydessä tavaraa menemään, teen silti aika ajoin löytöjä jotka vetävät kevyesti ilmaistuna mietteliääksi...

En kai oikeasti ole kuvitellut käyttäväni vielä jonain päivänä....

...esimerkiksi 20 vuotta sitten ostettuja The Body Shopin jalkatuotteita..?

Hyvänen aika, minullahan on varmasti lukijoita jotka eivät olleet syntyneet silloin kun ostin nämä..! Tsiisus..! Teistä monikaan ei varmaan ole edes nähnyt TBS:n tuotteita näin vanhalla logolla...

Viilentävää jalkageeliä on käytetty muinaisessa historiassa ehkä 2-3 kertaa. Sen jälkeen olen näköjään katsonut tarpeelliseksi raahata sitä mukanani läpi elämäni paikkakunnalta toiselle ja pakata sen aina uudelleen ja uudelleen muuttokuormaan. Miksi, Sanni, miksi..?? Entäs sitten lähes loppuun käytetty jalkasuihke? Se on melkein lopussa - olenko todella kokenut tärkeäksi säästää jämää kaikki nämä vuodet?

Tai milloin olin ajatellut käyttää pois tämän antiikkisen Kérastasen aurinkosuihkeen..? Muistan ostaneeni sen kesän 1994 Portugalin matkaa varten. 20 vuotta ja yhä mukana. Ei tälle oikein keksi edes sanoja.

Vanhimmat luomivärini ovat nekin 90-luvulta. Näiden säästön tosin ehkä jotenkin ymmärrän, kun olen aktiivisesti käyttänyt niitä vielä 2000-luvullakin. Ja sittemmin niitä ei enää hennonut heittää pois nostalgia-arvon vuoksi.

Gemeyn Duo Ocre -luomiväri on ostettu kun olin kahdeksannella luokalla.

Duo Ocreen liittyen minulle on jäänyt täysin merkityksetön mutta vahva muisto kesältä 1994. Meikkasin itseäni ystäväni tädin kylppärissä Helsingissä ja ajattelin, "Tämä tummanruskea sävy ei tule koskaan loppumaan." Aina kun katson luomiväriä minulle palautuu mieleen tuo hetki helsinkiläisessä kylppärissä. Ihmisen mieleen tarttuu mitä omituisimpia hetkiä...!

Eikä tummanruskea sävy tosiaankaan koskaan loppunut - ei kyllä vaaleakaan. En ole koko elämäni aikana saanut yhtäkään varjostussävyä loppuun.

Rimmelin Lynx-paletin olen saanut ystävältäni, veikkaan että joskus lukioaikoina, ehkä 1995-1996. Mili, vieläkö muistat paletin..? :)

...ai niin, eiväthän nämä muuten olekaan kaikkein vanhimmat luomivärini..! Se titteli menee Lumenen pinkki-violetille duolle vuodelta 1992. Esitelty A Trip Down Cosmetic Memory Lane -postauksessa jossa oli paljon muitakin museo-osaston kosmetiikkatuotteitani (tuo on muuten yksi omia lempparipostauksiani Karkkipäivän historiassa :)).

Mutta nuo The Body Shopin putelit... Tiedän että olen aika hassu ihminen eikä toimintani aina ole millään lailla loogista, mutta nuo jalkatuotteet..? En mä edes koskaan käytä mitään jalanviilentäjiä..!

No. Nythän ne täytyy säästää edelleen ihan vain siitä syystä että on niin järjetöntä että ne ovat vielä olemassa. Voin ihmetellä niitä toivon mukaan vielä 7-kymppisenäkin.

Löytyykö keltään näin vanhoja kosmetiikkatuotteita...? Ja jos kukaan kehtaa tunnustaa, niin mikä on ollut teidän syynne säästää niitä..?