Tuli sitten tosiaan piipahdettua paikallisella ”Tallinnan risteilyllä” eli Palm Beachista Bahamalle.

Tällaiselle härmäläiselle Bahaman risteily tietysti kuulostaa todella eksoottiselta, ja kuten aiemmin kerroin, nappasimme kiinni tarjoukseen kuin nälkäinen kala koukkuun.

Kahden yön risteily ja päivä Grand Bahamalla – ei voi olla huono diili. Ei se sinällään huono diili ollutkaan, mutta kun se laiva… Noh. Ei sitä vain osaa Karibian risteilyn yhteydessä asennoitua siihen, että vaikka ympäristö on jotain muuta kuin Pohjolassa, ei itse alus välttämättä ole sen kummoisempi kuin meidän tutut brenkkulaivat.

Palm Beachista lähtevien risteilyjen hinta on alkaen 179 dollaria (+satamaverot) ja hinta sisältää kaikki ruoat sekä viihde-esitykset laivalla. Juomat maksavat erikseen. Laiva lähtee illalla kello 18, mutta paattiin pääsee kahdentoista jälkeen jolloin voi nauttia jo koko ensimmäisen päivän hintaan kuuluvista ruoista.

Laivalla ei käytetä rahaa muualla kuin casinossa, muuten juomat ja mahdolliset ostokset maksetaan "Ship identity" -kortilla (kuvassa) johon joko ladataan rahaa tai rekisteröidään luottokortin tiedot laivan check-inissä.

Laivalle ei saa tuoda omia juomia, mutta inside-vinkistä päätimme kuitenkin yrittää kuljettaa omat ”mehut” mukana. Kaikkien laukut läpivalaistiin terminaalissa, mutta henkilökuntaa ei kiinnostanut puuttua kuin härskeimpiin monen litran muilutustapauksiin. Meidän taskumatit menivät kommenteitta läpi.

Laivamme Grand Celebration oli kooltaan samaa luokkaa kuin meidän kotoiset Tallinnan laivamme. Se on rakennettu Ruotsissa vuonna 1987.

Suomessakin markkinoitavien hulppeiden luksus-Karibianristeilijöiden sijaan astuimme vaatimattomaan, interiööriltään parhaat päivänsä nähneeseen laivaan, kuluneiden pintojen ja haalistuneiden sohvaryhmien maailmaan jostain vuosikymmenten takaa.

Olimme maksaneet kalliimmasta, ikkunallisesta hytistä. Vasta sinne saapuessamme tajusimme, ettei ikkunasta olisi tämän tyyppisellä risteilyllä mitään iloa. Laiva lähtee hämärän laskeutuessa ja risteilee yön = pimeää, ja päivällä taas olisimme Bahamalla, emme tuijottamassa ikkunan läpi. Jep. Tuli maksettua siitä tietoisuudesta, että hytissä on ikkuna. Satamassa saimme ihailla sen läpi avautuvaa näkymää kontteihin.

Laivassa oli neljä ruokailumahdollisuutta; hintaan kuuluvat buffet-sali, ”valkopöytäliinaravintola” ja poolside-grilli, sekä lisämaksullinen fine dining –tyyppinen paikka. Buffetissa ja valkopöytäliinamestassa tarjoiltiin samaa ruokaa, sillä erolla että pöytäliinapaikkaan piti tehdä varaus jompaankumpaan illan kahdesta kattauksesta. Grillistä ja buffetin pizza-tiskiltä sai ruokaa ns. väliaikoina, kun muissa ravintoloissa oli kattaustauko.

Yllätyimme buffetin laadusta. Hintaan kuuluvan pöperön voisi kuvitella olevan jotain hyvin yksinkertaista ja mielikuvituksetonta, mutta Ocean View Buffetin tarjonta oli mitä loistavin. Meistä ruoka oli todella hyvää ja vaihtoehtoja monipuolisesti; aina oli niin liha-, kala- kuin kasvisvaihtoehdot ja runsaasti lisukkeita ja herkullisia salaatteja jotka pursusivat värikkäitä kasviksia ja erilaisia viherpohjia. Ei mitään perusjäävuorisalaattikamaa.

Ruoasta siis loistopisteet!

Pudistelimme päätämme uima-altaiden ”Closed For Maintenance” –ilmoituksille (vain kaksi poreallasta oli toiminnassa) ja halpaakin halvemmille aurinkotuoleille, mutta päätimme, että risteilyaluksen puutteet eivät tulisi pilaamaan viikonloppuamme.

Okei, olimme "Rosellalla", mutta ainakin Karibian Rosellalla..! Itsehän siitä tunnelmasta lopulta vastaa. :) Parempi nauraa kaiken kälyisyydelle ja ottaa se viihteen kannalta kuin nurista. ;)

Täytimme jääkulhon ja asettauduimme tyytyväisinä aurinkotuoleille salakuljetettuine rommeinemme. (En rohkaise ketään tällaiseen käytökseen.)

Ahh, the life. Kylmä drinkki kädessä ja kohta suuntana Bahama.

Hyvä jos ehdimme saada lasin tyhjäksi kun laivalla kaikui kuulutus, että kaikkien tulee osallistua pelastautumisharjoitukseen. Henkilökunta komensi kaikki sisälle ja meidän tuli noutaa hyteistä pelastusliivit ja kokoontua omille kokoontumisasemillemme.

Tosi hyvä juttu mielestäni, mutta harjoituksen päätyttyä aurinko oli niin matalalla, että saimme unohtaa lämpimällä aurinkokannella lököttelyn. Mööh.

Pitkähihaista päälle vain ja tutustumaan laivan sisätiloihin.

Duty free -myymälä oli sekin kuin... no, ei ainakaan 2000-luvulta. Baby powder, anyone? Kosmetiikkatarjonta rajoittui kahteen hajuvesihyllyyn - testeri oli tarjolla peräti yhdestä tuoksusta.

Kello 18.00 oli aika suunnata merelle. Grand Celebrationin lähtiessä Palm Beachin satamasta ihailimme rannikon upeaa siluettia pilvenpiirtäjineen auringon laskiessa taustalla.

Loppuilta kului perinteisissä risteilymerkeissä; hihiteltiin hytissä, syötiin navat täyteen buffassa (jälkkäreiden joukossa oli sokeroimatonta juustokakkuakin), ihmeteltiin senioritungosta casinossa, katsottiin varsin laadukas varietee-esitys ja sheikattiin yökerhossa pikkutunneille.

Meillä oli tosi hauskaa, ruskeat kokolattiamatot ja kuluneet sohvaryhmät eivät tahtia haitanneet. DJ soitti hyvää musiikkia ja suomi-mammojen iloksi kuultiin myös vanhempiakin hittejä. Panin merkille, että olin diskossa ainoa silmälasipäinen bailaaja. ;)

Merkillepantavaa oli myös se, että amerikkalaiset eivät bailaa yhtä myöhään kuin suomalaiset. Kun kahden maissa palasimme hyttiimme, oli meno selvästi hiljentynyt eri puolilla laivaa, eikä hyttiimme kuulunut pihaustakaan vaikka se sijaitsi ravintolakannen alapuolella.

Seuraavana aamuna koimme suuren ärtymyksen: ei kunnon kahvia. Buffetista sai vain huoltoaseman sumppiin verrattavaa litkua ja laivan ainoan kahvilan kahviautomaatti oli rikki. Tosiaan; automaatin. Kunnon espresso-keitintä ei laivan fasiliteetteihin kuulunut.

BAHAMA

Freeport on Bahaman toisiksi suurin kaupunki pääkaupunki Nassaun jälkeen. En osaa sanoa mitä itse asiassa bahamalaiselta kaupungilta odotin, mutta en sitä mitä kohtasimme. (Tosin myöhemmin kuulimme, että käytännössä kaikkialla Karibialla näyttää tältä.)

Laivan shuttle-bussin kuski ei meinannut uskoa, kun sanoimme olevamme menossa ”downtown Freeport” – muut turistit kun kuskataan laivalta suoraan Port Lucayan turistialueelle. Mies oli ihan että, ”Tiedättekö mihin oikein olette menossa? Siellä ei ole mitään”.

Kuski ei suostunut meitä keskustaan jättämään (vaikka ajoi siitä ohi), joten otimme Port Lucayasta paikallisbussin takaisin keskustaan.

Kohtasimme hurrikaanin runteleman, autioituneen basaarialueen ja sen jälkeen - - joo, kuski oli oikeassa. Ei juuri mitään. 

Olen käynyt Venäjällä silloin kun se vielä oli Neuvostoliitto, ja kyllä minulle Freeportissa tuli mieleen, ”Karibian Neuvostoliitto..?”

Ei paikka mitenkään rumakaan ollut, mutta siellä oli vain… hiljaisia katuja ja matalia taloja. Jotka eivät näyttäneet oikein miltään. Pieniä köyhän näköisiä kauppoja. Joista suurin osa oli kiinni, koska oli lauantai. Ei puistoja. Ei kiinnostavaa arkkitehtuuria. Ei oikein ravintoloitakaan. Yksi kahvila. Jos en olisi tiennyt paremmin, en olisi arvannut olevani jonkun maan toiseksi suurimmassa kaupungissa.

Kuljeskelimme vähän hölmistyneinä autioilla kaduilla. Halusimme ostaa postikortit ja löytää postitoimiston. Postitoimisto löytyi (kiinni), postikortteja ei.

Koko keskustan kiertämiseen meni alle tunti. Jouduimme toteamaan, että ei kai tässä muukaan auta kuin palata kiltisti Port Lucayaan. Autenttinen Freeport oli tässä, se ei muuttuisi sen kiinnostavammaksi vaikka kuinka kiertäisimme uuden korttelin ympäri.

Ei muuta kuin muiden turistien sekaan meille rakennettuun pastellin väriseen maailmaan valkoisten hiekkojen äärelle.

Port Lucaya on Freeportin ulkopuolella sijaitseva kauppojen, hotellien, ravintoloiden ja hiekkarannan muodostama resort-alue. Koska itse kaupungissa ei ole "mitään", on turisteille rakennettu oma maailma.

En ole ikinä käynyt tällaisessa paikassa. Ymmärrettävää, että turismista elävä paikka haluaa tällaisen luoda, mutta silti hassua. Minun ja rakennettujen loma-alueiden kemia ei oikein kohtaa. Olin Bahamalla, mutta tavallaan en. Olin Bahamalle rakennetussa omassa pikku-todellisuudessa jolla ei ole juuri muuta tekemistä aidon Bahaman kanssa kuin ilmasto - ja tietysti rannat ovat kaikkialla saarella yhtä tyrmäävät.

Juttelimme paikallisbussissa Lucayassa lomailevan kanadalaisen pariskunnan kanssa. He olivat viettäneet Bahamalla jo viikon, mutta kävivät Lucayan ulkopuolella nyt vasta ensimmäistä kertaa. Ihmettelimme, miten he saivat aikansa kulumaan. Pariskunta kertoi viihtyvänsä Lucayan torialueella jossa on "aina ihmisiä".

Tori- ja kauppa-alue on pinta-alaltaan arviolta noin puolet jalkapallokentästä. Alueen läpi kävelee 7 minuutissa. No, ainahan voi pysähtyä halvalle drinkille - two shots for 5 dollars... ;)

Makuja ja lomatyylejä on monia. :)

Keskimmäisessä kuvassa on muuten bahamalaisia poliiseja virkapuvuissaan.

Mitä Bahamasta voi sanoa yhden päivän vierailun jälkeen?

No rannat. Ne rannat, ja häkellyttävän kirkas vesi. Niiden vuoksihan tänne ensisijaisesti tullaan, eikä ihme. Minusta Kreikan siniturkoosi meri on sekin jo eksoottinen, mutta entäs täällä… Sen vain näkee, että nyt ollaan jossain ihan muualla kuin Välimerellä. Pirates Of The Caribbean -leffoja on muuten kuvattu täällä, Freeportin ja Lucayan alueella.

Valo, hiekan koostumus, veden väri, kirkkaus… Se on omaa luokkaansa. En ole rantalomaihmisiä, mutta tällaisella biitsillä viihtyisin päivän jos parikin.

Sitten pitäisi varmaan ottaa kyyti Nassau'hun. :) Kuvien perusteella siellä sentään on jotain nähtävääkin.

Palasimme viimeisellä shuttle-bussilla Grand Celebrationille ja ilta kului pitkälti samoissa merkeissä kuin edellinenkin. Hyvää ruokaa ja oikeasti hieno varietee-esitys. Diskoilu jäi lauantailta väliin.

Tuulisen yön jälkeen juhlapaatti rantautui Palm Beachiin kello 7.00 aamulla.

Satamassa oli samat rajamuodollisuudet kuin lentokentilläkin Yhdysvaltoihin saavuttaessa, ja minä sain passiini poikkeuksellisen muiston – rajavirkailija löi passiini väärän päivämäärän. Olen leiman mukaan saapunut Bahamalta 13.2., kun oikea päivämäärä oli 15.2. Hullua, että tällaisia virheitä sattuu niinkin tarkan valtion kuin USAn rajamuodollisuuksissa.

”Tallinnan risteilyllä Karibialla” – kokemushan tämäkin. :)

Maailmankaikkeuden siisteimmät korkkarit?

En omista yksiäkään merkkikenkiä enkä ole eläissäni maksanut kengistä edes satasta, mutta nyt on ehkä ihan pakko sijoittaa yhteen pariin  näitä popoja.

Minna Parikan ensi syksyn mallistoa.

Nuo liilat.... voi rakkautta....! You will be mine, oh yes, you will be mine...!

Lake Worth, Florida.

Yhdysvaltojen suurin suomalaisyhteisö; täällä asuu noin 30 000 amerikansuomalaista.

Heistä valtaosa on ns. "snow birdsejä" eli talvehtijoita, jotka viettävät Floridassa vain talvikuukaudet.

Lake Worthissa sattui olemaan meneillään vuotuinen Suomi-viikko joka päättyi eilen.

Nurkilla kun ollaan, niin olihan tapahtuma käytävä tsekkaamassa.

Täällä on kaksi Suomi-taloa, American Finnish Kerhotalo ja Finland House, joiden tausta on poliittinen; Kerhotalo oli alunperin vasemmistolaisten, Finland House oikeistolaisten kokoontumispaikka.

Tänä päivänä taloilla ei ole poliittista merkitystä. Kummassakin järjestetään viikottain ohjelmaa koko talvikauden; on tansseja, konsertteja, teatteriesityksiä (Pieksämäen teatteri on näemmä tulossa visiitille ensi viikolla :)) ja hernekeittopäiviä. Tapahtumat ovat erittäin suosittuja ja vetävät taloille sadoittain suomalaisia. Snow birdseille on tärkeää viettää aikaa toisten suomalaisten kanssa.

Iloinen Maurice Sachs ei ole Suomesta, mutta viihtyy kaikesta päätellen maanmiestemme yhteisössä :)

Kerhotalon markkinoilla myytiin pullaa, ruisleipää ja lohilaatikkoa. Minulle selvisi, että toskakakkukin on perisuomalainen leivos, aina oppii uutta :)

Aika Suomi- ja Kerhotaloilla näyttää pysähtyneen. Interiööri tuo mieleen jonkun vanhan teatteritalon lämpiön ja tanssisali voisi olla äitini kouluvuosilta. Liikuttavaa.

Tunnelma amerikansuomalaisten keskellä oli hyvin... no, suomalainen. :) Yhteisöllinen.

Osa amerikansuomalaisista ei osaa kunnolla edes englantia. Jopa sellaiset jotka asuvat täällä vuoden ympäri.

Makustelimme Tanjan kanssa kokemustamme. Jännä ilmiö. Jossain Espanjan Fuengirolassa on varmaankin hyvin samankaltainen meininki. Tänne tullaan asumaan, mutta ei kuitenkaan tulla osaksi paikallista kulttuuria. Älkää ymmärtäkö väärin, en missään nimessä dissaa tämän tyyppistä ulkosuomalaisuutta, on vain kiinnostavaa miettiä miten eri lailla ulkomaat vetävät ihmisiä puoleensa. Toisia kiehtoo nimenomaan paikallinen kulttuuri, toiset viihtyvät kun saavat tuoda oman kulttuurinsa toiseen maahan.

Ehkä minäkin saattaisin jonain päivänä haluta viettää eläkepäiviäni jossain lämmössä. :) Kuka tietää.

Mutta en usko että jäisin kaipaamaan Juhlamokkaa tai Turun sinappia :D Tai savon murretta puhuvaa naapuria.

Onko teillä kokemuksia ulkomaiden suomalaisyhteisöistä?

Voisitteko kuvitella asuvanne "pikku-Suomessa" toisessa maassa?

Tuli mieleen vielä: jos muuttaisitte ulkomaille, mitä jäisitte eniten kaipaamaan Suomesta? Olisiko se hapankorppu tai salmiakki? :) Ruisleipä? Vai enemmänkin joku yhteiskunnan toimintaan liittyvä seikka?