Kaupallinen yhteistyö: House Of Organic
Tänään pääsen kirjoittelemaan luonnonkosmetiikan suosikkisarjoihini kuuluvan Evolven viimeisimmistä kuulumisista sekä kesän must-have-tuotteista. :)
Vuonna 2009 perustettu Evolve Organic Beauty on saman ikäinen kuin Karkkipäivä-blogi. ☺️
Olen itse tutustunut Evolveen vuonna 2013, kun sarjaa alettiin tuoda Suomeen, ja ollut tämän jälkeen tiiviisti tekemisissä brändin kanssa. Matkan varrella Evolve on mm. kokonaan uudelleenbrändätty, ja valikoima on kasvanut tasaisesti kiinnostavilla uutuuksilla, joista on tullut kategoroidensa bestsellereitä. Mainittakoon vaikkapa ikoninen hyaluronihapposeerumi Hyaluronic 200 sekä upea puhdistusöljy Kalahari Dream.
Yhteistyön myötä House Of Organic tarjoaa kaikki Evolven tuotteet -20% tarjoushintaan koodilla KARKKI20. Tarjous on voimassa 16. kesäkuuta saakka.
Ehkä olette jo huomanneetkin uuden, raikkaan Evolve-ilmeen? Ulkopakkaukset ovat saaneet vaaleanvihreän värin ja tuotepakkauksissa Evolven logo on nyt näkyvämpi.
Evolve on myös kasvattanut sertifioitujen tuotteiden osuutta valikoimassaan. Valtaosa tuotteista on aina vastannut sertifioinnin kriteereitä, ja tänä päivänä valikoimasta yli 90% on Cosmos-sertifioituja; joko Organic- tai Natural -tasolla.
Entä miksi jotkin tuotteet eivät ole sertifioituja? Muutamissa Evolven tuotteissa on ainesosia, jotka eivät ole sertifikaattien piirissä, kuten niasiiniamidi-seerumin niasiiniamidi. Myös titaanidioksidin status on muuttunut: Cosmos sallii titaanidioksidin nykyään vain meikki- ja aurinkotuotteissa, ja siksi esimerkiksi Evolven Bio-Retinol Gold Mask ei enää ole sertifioitu. (Vanhassa pakkauksessa sertifikaatti saattaa yhä näkyä.)
Sertifioinnin saaneisiin tuotteisiin kuuluu henkilökohtainen suosikkituotteeni Bio-Retinol + C Booster. Tuotteen koostumus on päivitetty, ja se sisältää nyt sertifioidun muodon öljyliukoisesta C-vitamiinista (Tetrahexyldecyl Ascorbate). Bio-retinoliksi on vaihtunut Bidens Pilosa - eli karvarusokki-uute.
Uudistuksen myötä Bio-Retinol + C-Booster on saanut Cosmos Natural -sertifikaatin.
Mennäänpä sitten Evolven kesäihonhoitotuotteisiin. 😍 Tuotteita voi totta kai käyttää vuoden ympäri, mutta ne tarjoavat erityisiä hyötyjä juuri kesäaikaan, jolloin aurinko ja voimakkaampi UV-säteily tuovat ihonhoitoon lisävaikutuksensa.
Ihon suojaaminen auringolta, korostunut kosteusköyhyys sekä pigmenttiläiskät ovat monelle kesäihonhoidossa taklattavia asioita. Näihin Evolve tarjoaa erinomaisia ratkaisuja - täysin luonnollisesti.
alekoodilla 28€ / 40 ml (norm. 35€)
❤️🔥 Yksi parhaita luonnonkosmetiikan kasvoaurinkovoiteita! Tuote on myös mukana piakkoin ulos tulevassa Parhaat Luonnonkosmetiikan Aurinkovoiteet -postauksessani.
Climate Defence SPF 30 -voide tuntuu kosteusvoiteelta, ei aurinkovoiteelta. Sen vesipohjainen emulsio-koostumus on erittäin miellyttävä eikä jätä ihoa "nahkeaksi" tai öljyiseksi, kuten monet luonnonkosmetiikan aurinkovoiteet saattavat jättää. Voide ei myöskään jätä iholle yhtään valkoista - tämä tosin voi riippua käyttäjän omasta ihonsävystä. Minulla on medium-vaalea iho ja ihollani Climate Defence on täysin näkymätön.
Climate Defence -voiteen koostumus on kevyen ja keskitäyteläisen välimaastossa ja sopii parhaiten normaalista kuivalle iholle. Upeita hoitavia ainesosia pursuava Climate Defence-voide sisältää mm. arganöljyä, puolukansiemenöljyä, kaktusviikunauutetta, aloe veraa ja hyaluronihappoa. Buffetin täydentää luonnollista A-vitamiinia sisältävä cacay-puun siemenöljy.
Tuotteessa on kevyt, miellyttävä tuoksu.
alekoodilla 22,40€ / 100 ml (norm. 28€)
Aurinkovoide pitää myös poistaa iholta. Öljyputsari on siihen paras tuote. :)
Legendaarinen Kalahari Dream -öljyputsari ei paljon esittelyjä kaipaa - hintalaatusuhteeltaan verraton putsari poistaa iholta aurinkovoiteen ja meikin erittäin tehokkaasti ja miellyttävästi. Meloninsiemenöljyä sisältävä silkkinen puhdistusöljy tuoksuu ihanalta ja huuhtoutuu iholta vaivatta jättäen ihon pehmeäksi ja puhtaaksi.
Yksi Suomen kirkkaasti suosituimpia öljyputsareita myös meikäläisen tekemän Suuren putsari-kyselyn mukaan. Jos et ole vielä kokeillut, nyt voisi olla hyvä hetki! :) Kalahari Dream sopii kaikille ihotyypeille, myös sekaiholle ja rasvoittuvalle iholle.
alekoodilla 24€ / 100 ml (norm. 30€)
Kuivemmalle iholle soveltuu puolestaan Gentle Cleansing Melt -öljyputsari, joka on balmi-tyyppiä. Öljy- ja balmiputsari ovat kummatkin öljypuhdistajia, mutta erona on paksuus, hoitavuus ja emulgaattorisysteemi: öljyt sopivat tyypillisesti kaikille ihotyypeille, balmien runsas koostumus sekä sokeripohjaiset emulgaattorit tekevät tuotteesta hoitavamman. Balmiputsarit jättävät iholle usein vähäsen öljyjä, mikä tekee niistä erityisen hyviä kuivalle iholle.
Evolven Gentle Cleansing Melt sisältää runsaasti glyserolia, mikä lisää sen hoitavuutta ja kosteuttavuutta. Kalahari Dream ei sisällä glyserolia. Gentle Cleansing Meltin täyteläinen balmikoostumus hoivaa ihoa auringonkukkaöljyn, manteliöljyn ja baobab-öljyn lempeällä yhdistelmällä. Vaniljahedelmän uute tuo putsariin miedon ja pehmeän vaniljan tuoksun. Onpahan ylellisessä koostumuksessa vielä arvokasta ruusuöljyäkin. 🌹 Tämä puhdistusbalmi on iholle todellakin Hemmottelua isolla H:lla.
Minun ihollani Gentle Cleansing Melt huuhtoutuu hyvin ja jättää iholle hoidetun, mutta ei-rasvaisen tunteen.
alekoodilla 41,60€ / 30 ml (norm. 52€)
❤️🔥 Sitten päästään viime vuoden upeimpaan Evolve-uutuuteen, jonka olen hehkuttanut Karkkipäivässä moneen kertaan ja tuote pääsi myös Vuoden Parhaat 2024 -listalleni.
Miksi tuote sopii nimenomaan kesäihonhoitoo? Koska se ehkäisee ja häivyttää pigmenttiläiskiä, ja resveratrol on lisäksi yksi parhaita antioksidantteja suojaamaan ihoa vapailta radikaaleilta ja ihon valovanhenemiselta. UV-säteily aikaansaa vapaita radikaaleja, ja UV-suojan ohella on tärkeää suojata ihoa myös säteilyn "sivutuotteena" syntyviltä happiradikaaleilta.
Evolven fantastinen seerumi sisältää 4% niasiiniamidia ja 3% resveratrolia. Pigmenttihäiriöitä ehkäisevän ja ihoa kirkastavan vaikutuksensa lisäksi seerumi on erittäin kosteuttava ja tuo iholle niin vesi- kuin lipidikosteutta. Hoitaviin ainesosiin lukeutuvat nimikkoaktiivien ohella ektoiini, aloe vera, rypsiöljy ja glyseroli.
alekoodilla 28,80€ / 15 ml (norm. 36€)
Lisää antioksidantteja ja kirkkautta iholle! 😍 Evolven Bio-Retinol + C Booster on yksi eniten suosittelemiani ihonhoitotuotteita, sillä sen koostumus on kerrassaan lyömätön. Bio-Retinol + C on öljypohjainen tehotiiviste ja sisältää C-vitamiinia, "bioretinolia", ruusunmarjaöljyä sekä tyrniöljyä.
Ruusunmarja- ja tyrniöljy ovat jo yksinään luonnollisten anti-age-uutteiden parhaimmistoa, kiitos sisältämänsä A-vitamiinin sekä omega-rasvahappojen, ja kun niiden seuraan liitetään tehokasta antioksidanttista suojaa tuova C-vitamiinijohdannainen sekä ikääntymisen merkkejä laaja-alaisesti hidastava Bidens Pilosa -uute, saadaan aikaan ainutlaatuinen, täysin luonnollinen anti-age-tehotippa.
Boosterin koostumus on silkkinen, nopeasti imeytyvä ja äärimmäisen kevyt "kuivaöljy". Tätä voi käyttää ihotyypin ja tarpeen mukaan joko seerumin tavoin voiteen tai tuhdimman kasvoöljyn alla, tai yksinään kasvoveden ja vesipohjaisen seerumin päällä.
Puhuin yllä auringon aikaansaamista vapaista radikaaleista, ja näiden torjumiseen tarvitaan antioksidantteja - kuten C-vitamiinia. C-vitamiini on erityisen tehokas neutraloimaan juuri UV-säteilyn synnyttämiä vapaita radikaaleja, ja sitä pidetään aurinkoisen vuodenajan antioksidantti-ihonhoidon kultaisena standardina.
Puhtaan C-vitamiinin eli askorbiinihapon on jopa todettu korjaavan jo tapahtuneita UV-vaurioita ihossa. Puhdasta C-vitamiinia ei kuitenkaan suositella käytettäväksi herkällä iholla eikä aamuisin, sillä se voi ärsyttää ihoa, minkä lisäksi se lisää ihon valoherkkyyttä - ja menettää tehonsa auringossa nopeasti. C-vitamiinijohdannaisilla, kuten Evolven käyttämällä Tetrahexyldecyl Ascorbate'lla, ei ole näitä ongelmia. Tetrahexyldecyl Ascorbate on tehokas, erittäin stabiili ja hyvin siedetty C-vitamiinin muoto.
Viimeisenä tärkeääkin tärkeämpi: ihon nesteytys. Vaikka ihon kosteustasapaino voi kesällä parantua, kiitos auringon aktivoivan vaikutuksen ihon keramidien tuotantoon, auringon säteet vievät ihosta kuitenkin pois vesikosteutta. Tämän seurauksena ihon pienet juonteet korostuvat, ja ihon pinnasta voi tulla hieman rypistyneen silkkipaperin näköinen. Ilmiö tunnetaan "aurinkoryppyinä".
Onneksi aurinkoryppyjä ja ihon kosteusköyhyyttä voi tehokkaasti ehkäistä antamalla iholle runsaasti vesikosteutta. 💦 Tämä tarkoittaa vesimäisiä hoitotuotteita, jotka sisältävät humektantteja ja ihoa elvyttäviä antioksidantteja.
Evolvella on kaksi erinomaista tuotetta ihon nestemäiseen kosteutukseen: Daily Defence Moisture Mist sekä Age Defying Hydrating Face Mist.
💧Daily Defence Mist (22,40€ / 100 ml, norm. 28€) on ihanteellinen kosteuttava kasvovesi herkälle ja stressaantuneelle iholle. Se kosteuttaa, rauhoittaa ja suojaa ihoa. Daily Defence Mist sisältää ruusu- ja nerolivettä, hyaluronihappoa, fruktoosia, prebiootteja sekä kaktusviikunauutetta.
💧Age Defying Mist (25,60€ / 100 ml, norm. 37€) kosteuttaa ihoa intensiivisemmin ja sopii ihanteellisesti normaalista kuivalle ja ikääntyneelle iholle. Se sisältää ruusuvettä, hyaluronihappoa, glyserolia, aloe veraa sekä kosteuttavaa ja ikääntymisen merkkejä torjuvaa glykoiinia.
Age Defying Mist on parhaillaan -30% alennuksessa vanhassa pakkauksessaan, uuden pakkauksen versio on lopussa. Tuote kummassakin pakkauksessa on kuitenkin sama.
Vinkki: jos haluat maksimoida vesikosteuden määrän ihossa, levitä kasvosuihkeen jälkeen iholle vielä hyaluronihapposeerumi (alekoodilla 31,20€ / 30 ml)
Normaali ja sekaiho:
Puhdistus: Kalahari Dream Cleansing Oil
Vesikosteutus: Daily Defence Mist
Seerumi: Hyaluronic Serum 200 tai Resveratrol & Niacinamide, jos iholla on taipumusta pigmenttiläiskiin
Öljykosteutus: (korvaa voiteen): Bio-Retinol + C Booster
Aurinkovoide: Climate Defence SPF 30
Kuiva iho:
Puhdistus: Gentle Cleansing Melt
Vesikosteutus: Age Defying Hydrating Mist
Seerumi: Hyaluronic Serum 200 + Bio-Retinol + C Booster yhteensekoitettuina
Rasvakosteutus: Daily Renew Day Cream (tarvittaessa, aurinkovoidekin voi riittää)
Aurinkovoide: Climate Defence SPF 30
Epäpuhdas ja rasvoittuva iho:
Puhdistus: Kalahari Dream Cleansing Oil
+ Daily Detox Facial Wash, jos haluat tehdä kaksoispuhdistuksen
Vesikosteutus: Daily Defence Mist
Seerumi: Salicylic Rescue Serum
Öljykosteutus (valinnainen): Rosehip Miracle Oil (sisältää ruusunmarja - ja mustakuminansiemenöljyä, kumpikin hyviä rasvoittuvalle iholle)
Aurinkovoide: Climate Defence SPF 30 (ei sisällä komedogeenisiä ainesosia)
P.S. Monista Evolven tuotteista on myös matkakoot. :) Saat nekin House Of Organicin verkkokaupasta -20% alennuksella koodilla KARKKI20 16.6. saakka.
Klassikkoaihe: millä poistan aurinkovoiteen iholta. Olen saanut vuoden aikana paljon uusia seuraajia ja todella moni on jälleen kysynyt vinkkiä tähän: millä oikein puhdistan aurinkovoiteen omalta tai lapseni iholta?
Vastaus on: suihkuöljyllä.
Tässä suosittelemani tuotteet sopivat yhtä lailla niin pienelle lapselle kuin aikuiselle.
Tässä joukko hyväksi havaittuja suihkuöljyjä - sekä yksi uusi (Rimita), jonka ostin juuri testiin.
Tämän jutun hintatiedot ovat Yliopiston Apteekista, josta olen apteekkituotteet ostanut. Rimita on ostettu Sokokselta, Pure Beautyn suihkuöljyn olen saanut vuosia sitten Ruohonjuurelta (ja pullo on itse asiassa jo tyhjäkin, olen säästänyt sen kuvaustarkoituksia varten.)
🔸 Niitä myydään eniten apteekeissa.
🔸 Tarvitset suihkuöljyä mineraaliaurinkovoiteen poistoon, mutta myös kemiallinen vedenkestävä aurinkovoide voi vaatia öljypuhdistuksen. Itse en esimerkiksi saa korkeasuojakertoimellista vedenkestävää aurinkovoidetta irti kropasta tavallisella suihkugeelillä.
🔸 Kiinnitä huomiota siihen, että suihku/puhdistusöljyn nimellä myytävän tuotteen ainesoslistassa on ensimmäisenä öljy.
Markkinoilla on paljon suihku/puhdistusöljyn nimellä olevia tuotteita, jotka ovatkin vesipohjaisia (= ainesosaluettelossa on ykkösenä aqua). Näissä on paljon öljymäisiä aineita ja nekin saattavat poistaa aurinkovoiteen, mutta eivät yhtä suurella varmuudella kuin 100% öljypohjainen suihkutuote.
15,50€ / 400 ml
Tätä olen itse käyttänyt eniten, koska se on edullisin ja helposti saatavilla. (Tämä tilanne on hiljattain itse asiassa muuttunut Dermosilin eduksi, siitä lisää alempana!) ACOn suihkuöljyä on saatavilla hajustettuna ja hajustamattomana. Minulla on aiemmin ollut hajustettu ja nyt ostin hajusteettoman.
ACOn suihkuöljy on soijaöljypohjainen, kuten valtaosa normikosmetiikan suihkuöljyistä, etenkin apteekeissa myytävät. Lisäksi ACOn tuotteessa on hoitavina aineina auringonkukkaöljyä, kosteutta sitovaa propyleeniglykolia ja kosteuttavaa & rauhoittavaa pantenolia. Pesevinä aineina ovat Laureth-4 ja MIPA-Laureth Sulfate, joista jälkimmäinen on vaahtoa muodostava aine. Suihkuöljyt kuitenkin hyvin harvoin vaahtoavat, mutta pieni vaahto on mahdollinen.
21,50€ / 400 ml
Eucerinin suihkuöljyn koostumus muistuttaa hyvin pitkälle ACOa; myös Eucerin on soijaöljypohjainen ja sisältää pesevinä aineina Laureth-4:n ja MIPA-Laureth Sulfaten. Eucerin sisältää myös propyleeniglykolia ja pantenolia, mutta auringonkukkaöljyn sijaan tuotteessa on risiiniöljyä. Tämä voi tehdä Eucerinista potentiaalisesti vielä hieman ACOa tehokkaamman puhdistajan, sillä risiiniöljy on öljyistä puhdistavin.
Eucerinin suihkuöljyä on saatavilla hajustettuna sekä hajusteettomana.
Eucerinin suihkuöljy oli minulla ensimmäistä kertaa käytössä Kroatian matkalla, jossa ostin sitä, kun en voinut ottaa käsimatkatavarassa mukaan suihkuöljyä Suomesta. (Eucerin oli muuten Kroatiassa ihan jäätävän kallista - 200 ml pullo maksoi yli 18€..!) Verrattuna ACOon Eucerin tuntuu hieman täyteläisemmältä. Tykkäsin siitä ehkäpä jopa enemmän kuin ACOsta, myös hajustetun Eucerinin tuoksu on parempi kuin hajustetun ACOn. Ostin siis uuden pullon Suomesta. :)
8€ / 200 ml
Ostin hetken mielijohteesta testiin myös Sebamedin suihkuöljyn. Huomasin myöhemmin netistä, että tätä on myös olemassa 500 ml pakkauksessa (18,90€), jonka hinta päihittää ACOnkin litrahinnan.
Aloin perehtyä inciin kunnolla vasta kotona ja huomasin, että Sebamed ei ehkä kuitenkaan ole suihkuöljy, jota haluan suositella. Esittelen sen tässä joka tapauksessa, niin saatte laajemmin tietoa erilaisista suihkuöljyistä.
Sebamed sisältää yhtenä pesevistä aineista Cocamide DEAa, joka saattaa sisältää epäpuhtautena dietanoliamiinia, joka puolestaan voi nitriitin kanssa reagoidessa vapauttaa karsinogeenistä nitrosamiinia. Cocamide DEA on sallittu aine kosmetiikassa, mutta sitä saa käyttää EU:ssa vain rajoituksin ja valmistajien tulee kiinnittää huomiota siihen, ettei ainesosaa sisältävä tuote joudu tekemisiin nitriitin kanssa.
Koska vaihtoehtoja on runsaasti, en näe mitään syytä, miksi kenenkään pitäisi valita juuri Cocamide DEAa sisältävä suihkuöljy.
Muilta osin Sebamedin suihkuöljy muistuttaa koostumukseltaan muita apteekkiserkkujaan; siinä on soijaöljypohja ja pesevinä aineina Laureth-4 ja MIPA-Laureth Sulfate, joiden tiimiä tuo Cocamide-DEA siis vahvistaa.
8,50€ / 250 ml
Dermosilin suihkuöljystä on todettava heti alkuun kaksi asiaa:
1. Sen pakkaus sekä koostumus on uusittu, ja se kuuluu tätä nykyä Dermosilin MEDI-linjaan. Tuote näyttää nykyään tältä. Suihkuöljy sisälsi ennen yllä mainitsemaani Cocamide DEAa, mutta ei sisällä enää. Se myös valmistetaan tätä nykyä Suomessa Korsnäsin tehtaalla.
2. Dermosil MEDI-linja tuli tänä vuonna myyntiin myös Prismoihin ja K-Citymarketteihin, joten nyt Dermosilin suihkuöljyä ei tarvitse enää tilata netistä. Näin ollen ACO sekä Sebamed menettävät tittelinsä "halvimpana helposti saatavilla olevana" suihkuöljynä. (😁)
Löysin itse asiassa kuvassa näkyvän pullon työhuoneeni kosmetiikkahyllyjen uumenista, ja tuote on jo useita vuosia vanha (!). Työhuoneeni on tunnettu siitä, että sen uumeniin voi helposti kadota tuotteita, jotka on ollut tarkoitus käyttää. 😅 Olen käyttänyt Dermosilin suihkuöljyä pullon aikaisemmin ja tykkään kovasti; tuotteessa on rapsiöljypohja ja miellyttävä, mieto sitrustuoksu. Myös tässä suihkuöljyssä on pesevinä aineina Laureth-4 ja MIPA-Laureth Sulfate. Tämä on ilmeisen toimiva kaksikko suihkuöljyissä.
Dermosililla on myös Sensitive-linjassaan hajusteeton suihkuöljy.
19,50€ / 250 ml
Tätä suihkuöljyä on moni minulle suositellut, joten ostin sen nyt viimein testiin. Tätä on myös suositeltu minulle luonnonkosmetiikan suihkuöljynä, niitä kun ei markkinoilla tunnetusti vilise, mutta itse asiassa Rimitan suihkuöljy ei täytä (ainakaan sertifioidun) luonnonkosmetiikan kriteereitä. Nimittäin myös tämä suihkuöljy sisältää tuon jo tutuksi tulleen puhdistavien aineiden kaksikon: Laureth-4 ja MIPA-Laureth Sulfate, ja nämä eivät ole sallittuja aineita luonnonkosmetiikassa.
Lisäksi Rimita sisältää - Cocamidea DEAa. Hmm, tämäpä todellakin kaukana luonnonkosmetiikan kriteereistä. Rimita, jos satutte lukemaan tätä: miksi tällainen valinta..? * Käsittääkseni yritys profiloituu luonnonkosmetiikaksi, vaikka tuotteet eivät sertifioituja olekaan.
Rimitan suihkuöljyssä on MCT- ja rypsiöljy-pohja. MCT eli Medium Chain Triglycerides -öljy on kookosöljystä johdettu kevyt esteriöljy, incissä se näkyy nimellä Caprylic/Capric Triglyceride. Lisäksi Rimitan suihkuöljy sisältää kauraöljyä, tyrniöljyä sekä neroliöljyä.
Tuote tuntuu oikein miellyttävältä käyttää ja suoritus on yhtä hyvä kuin muillakin saman koostumustyypin suihkuöljyillä. Tuoksu Rimitan tuotteessa on kenties omaan makuuni hieman liian voimakas ja erikoisen parfyymimainen.
*) Ja sainkin Rimitalta vastauksen. Se kuuluu näin:
"Mielelläni avaisin päätöstämme, miksi päädyimme tekemään RimitaOats -suihkuöljyn ns. Cleanbeauty-versiona. Nämä mainitsemasi pinta-aktiiviset ainesosat tekevät öljystä kevyesti vaahtoavan. Vaahtoavan tuotteen pintajännitys laskee ja näin se seuraa ihon pintaa paremmin puhdistaen myös ihohuokoset. Kun tähän yhdistetään hoitava ja kosteuttava ainesosat tyrni ja kaura lopputuloksena on puhdistustuote, mikä lempeän tehokkaasti puhdistaa ihon kaikista epäpuhtauksista (myös aurinkoöljyt ja fysikaaliset aurinkoöljyt) samalla kosteuttaen ja hoitaen ihoa."
Itse olen ehkä vähän eri mieltä siitä, onko Cocamidea DEA varsinaisesti "Clean Beauty" -ainesosa, koska voi sisältää epäpuhtauksia, mutta kuten todettua: Clean Beauty'n kaltaiset ilmaisut ovat valmistajien vapaasti käyttämiä markkinointitermejä, eivät millään lailla säädeltyjä.
28,95€ / 200 ml (hintatieto Ruohonjuuresta)
Tämä suihkuöljy on joukon ainoa luonnonkosmetiikan mukainen tuote, ja sillä on Cosmos Organic -luomusertifikaatti.
Pure Beautyn suihkuöljy eroaa selvästi jutun muista tuotteista sillä, että se ei sisällä vaahtoavia pinta-aktiivisia aineita, vaan pesevyys syntyy öljyjen ja emulgaattorin yhdistelmästä. Emulgaattoritkin ovat pinta-aktiivisia aineita, mutta ne eivät vaahtoa (ainakaan valtaosa ei niin tee).
Pure Beautyn suihkuöljy sisältää luonnonkosmetiikan kasvoöljyputsareistakin tutun Polyglyceryl-4 Oleate - emulgaattorin. Tämä tuote saattaisi kaiketi toimia myös kasvoilla..! En ole itse tullut kokeilleeksi.
Pure Beautyn suihkuöljyssä on vain viisi ainesosaa: rypsiöljy, emulgaattori, hampunsiemenöljy, hajuste ja E-vitamiini. Se on tämän esittelyn tuotteista täyteläisin ja hoitavin ja jättää iholle kaikkein hoidetuimman tunteen. Kiitos emulgaattorin, se huuhtoutuu iholta täysin (ainakin allekirjoittaneen iholta).
Tässä vielä apteekkisuihkuöljyjen ja Dermosilin (vanhan) suihkuöljyn incit vertailuna. Kuten näkyy, reseptiikka on hyvin identtistä. Hinnat kuitenkin vaihtelevat.
(Kaikki näistä ovat todella hyviä ja puhdistavat ihon yhtä hyvin jättämättä iholle rasvaista tunnetta)
👉 Jos haluat halvimman, valitse Dermosil.
👉 Jos haluat halvan suuressa pakkauskoossa, valitse ACO.
👉 Jos haluat luonnonkosmetiikkaa tai ihosi on erittäin kuiva ja herkkä, valitse Pure Beauty.
Tässä postauksessa on listaukseni Suomen markkinoilta löytyvistä aurinkovoiteista, joissa käytetään vain uuden sukupolven UV-filttereitä.
Suosittelen näitä aurinkovoiteita kemiallisista aurinkovoiteista, koska uudemmat UV-filtterit ovat kaikilta aspekteiltaan parempia kuin vanhat.
Huomaa: fysikaaliset aurinkovoiteet eli mineraaliaurinkovoiteet ovat asia erikseen. Suosittelen myös niitä, mutta tämä kirjoitus käsittelee vain kemiallisia aurinkovoiteita. Parhaille mineraaliaurinkovoiteille on tulossa oma päivitetty postauksensa, edit, ja tässä se on. ☺️
Fysikaalisissa aurinkovoiteissa on vain kaksi vaihtoehtoa: sinkkioksidiin tai titaanidioksidiin perustuva suoja, tai näiden yhdistelmä. Sinkkioksidi ja titaanidioksidi ovat turvallisia (poislukien sisäänhengitettyinä) ja ovat mm. terveydenhuollon asiantuntijoiden ykkössuositus raskaana oleville sekä pienille lapsille.
Kemiallisissa aurinkosuojissa taas on kymmenittäin vaihtoehtoja ja eri filtteriyhdistelmiä, joiden joukossa myös potentiaalisesti haittoja aiheuttavia kemikaaleja. Koska kemiallisia aurinkovoiteita on markkinoilla sadoittain ja parhaan valinnan tekeminen voi olla vaikeampaa kuin fysikaalisten kohdalla, haluan julkaista tämän listauksen tueksi kuluttajille, kun etsitte ympäristön ja ihon kannalta parasta kemiallista aurinkovoidetta.
Korostan edelleen, että KAIKKI aurinkovoiteet suojaavat ihoasi ja ehkäisevät asianmukaisesti käytettynä ihosyöpää. Voit siis ilman muuta käyttää mitä tahansa aurinkovoidetta joka miellyttää sinua ja sopii budjettiisi, ja ihosi hyötyy. 🙏🏻
🌎 Jos kuitenkin haluat kiinnittää huomiota aurinkovoiteesi parhaaseen mahdolliseen tehokkuuteen, ympäristöaspekteihin sekä ihoystävällisyyteen, silloin tämä lista on sinua varten.
🌞 Ne ovat stabiilimpia kuin vanhat filtterit sekä absorboivat UV-säteitä tehokkaammin; uusia filttereitä tarvitaan paljon pienempiä määriä samaan tehoon kuin vanhoja. Pienempi pitoisuus minimoi myös iho-oireita.
🌞 Ne aiheuttavat paljon vähemmän ihoärsytystä ja allergiaa kuin vanhat filtterit. Ne myös kirvelevät silmissä vähemmän.
🌞 Ne eivät imeydy ihon läpäisyesteen läpi, tai imeytyminen on aivan minimaalista (vanhat filtterit taas imeytyvät jopa verenkiertoon asti).
🌞 Ne eivät ole todettuja tai epäiltyjä hormoninhäiritsijöitä (moni vanhoista filttereistä on).
🌞 Niillä on tämän hetken tiedon valossa paljon vähemmän ympäristöhaittoja kuin vanhemmilla filttereillä.
UV-filttereitä koskevat jakamani tiedot ovat peräisin lukuisista asiantuntijalähteistä ja tieteellisistä artikkeleista. Tärkeimmät lähteet ovat kosmetiikkakemistit Michelle Wong (kuvassa) ja Jen Novovich, toksikologi ja kosmetiikan turvallisuusarvioija Mohammed Kanadil sekä Wongin ja Novovichin järjestämät riippumattomat aurinkovoideseminaarit vuosilta 2022 ja 2023, joissa esitelmiä pitivät niin kosmetiikan lainsäädännön edustajat, aurinkovoidekemikaalien ja aurinkovoiteiden valmistajat sekä ihotautilääkärit.
Olen lisäksi haastatellut lukuisia alan asiantuntijoita Suomessa, mainittakoon heistä relevanteimpina kosmetiikkakemistit Jaana Ailus (Laponie) ja Outi Tarakkamäki (Berner). Ailus kehittää sekä fysikaalisia että kemiallisia aurinkovoiteita, Tarakkamäki kemiallisia.
Kaikki asiantuntijat vahvistavat, että uudemmilla UV-filttereillä on huomattavia etuja vanhoihin nähden. Ihon kannalta tärkeimmät edut ovat tehokkaampi suoritus, eli iho saa paremman ja kestävämmän suojan UV-säteilyä vastaan, sekä iholle hellävaraisempi koostumus, joka aiheuttaa paljon vähemmän ei-toivottuja reaktioita kuten ihorsytystä, allergiaa tai silmien kirvelyä.
Lisäksi vain uusia UV-filttereitä sisältäville aurinkovoiteille voidaan myöntää ympäristömerkintä kuten Joutsenmerkki tai Eco Sun Pass. Vanhoilla UV-suodattimilla formuloitu aurinkovoide ei tätä merkkiä voi saada.
Jos mietitte, miksi vanhoja UV-filttereitä ylipäänsä yhä käytetään, suurin syy on hinta.
Vanha UV-filtteriteknologia on paljon halvempaa kuin uusi, ja hyödyntämällä aurinkovoiteissaan kokonaan tai osittainkin vanhoja UV-filttereitä, yritykset säästävät valmistuskuluissa ja saavat kustannustehokkaamman tuotteen. Kirkkaasti suurin osa markkinoiden aurinkovoiteista sisältää vanhan koulukunnan UV-suodattimia.
Saattaa olla yllättävää, että monet arvokkaat ja selektiivisetkin brändit hyödyntävät yhä runsaasti vanhoja UV-filttereitä. Katsokaapa huviksenne tuttujen selektiivisten brändien SPF-tuotteita. Voi tuntua epäjohdonmukaiselta, että kalliissa aurinkovoiteessa onkin halpaa, vanhaa teknologiaa. Näillä valinnoilla yritykset maksimoivat voittomarginaaliaan, kyse on puhtaasti tästä.
Jos haluat mahdollisimman hyvän UV-suojan ihollesi, älä valitse kallista brändiaurinkovoidetta. Valitse brändi, joka välittää enemmän ihostasi (ja ympäristöstä) kuin voittomarginaalista.
Hyvän aurinkovoiteen ei missään nimessä tarvitse maksaa paljon.
(Nämä ovat tähän saakka löytämäni tuotteet, eikä listaus ole tyhjentävä. Jos tunnette muita, saa ehdottomasti vinkata ja lisään tuotteen listalle!)
LV kaikki aurinkovoiteet
ÄNGLAMARK kaikki aurinkovoiteet (Änglamarkia myy S-Ryhmä, erityisesti Prismat)
L300 Hyaluronic Renewal SPF 30 Day Cream
BAMBO NATURE SPF 30 ja SPF 50 (vain Kärkkäisellä)
RIEMANN P20 Sensitive Skin Face SPF 50+
RIEMANN P20 Sensitive Skin SPF 50+
IVY AIA Sun Face Cream SPF 30 (vain Normal'issa)
ZIAJA Baby Face Cream SPF 30
KORRES Yoghurt-linjan kaikki aurinkovoiteet (Sokos ja Stockmann, myös Korres-verkkokauppa)
LABORATOIRES DE BIARRITZ Invisible -aurinkovoiteet (Stockmann, myös mm. House Of Organicin verkkokauppa)
NUXE Tanning Sun Oil Face & Body SPF 30 ja SPF 50
AVÈNE Ultra Fluid Perfector SPF 50+
AVÈNE Ultra Fluid Invisible SPF 50
AVÈNE Reflex Sun 50+
AVÈNE Intense Protect SPF 50+
AVÈNE Anti-Age Fluid SPF 50
AVÈNE Cleanance SPF 50+
AVÈNE Anti-Pigmentation Tinted Fluid SPF 50+
AVÈNE Sunsimed Pigment SPF 50+
AVÈNE Sunsimed KA SPF 50+
AVÈNE Sun Lotion Dry Touch SPF 50
AVÈNE Sun Cream SPF 50+ Dry & Sensitive Skin
MEDIK8 Advanced Day Ultimate Protect SPF 50+
MEDIK8 Advanced Day Total Protect SPF 30
MEDIK8 Advanced Day Eye Protect SPF 30
DECUBAL kaikki aurinkovoiteet
SVR kaikki aurinkovoiteet
LA ROSÉE Mon Petit Bébé & Enfant SPF 50+
LA ROSÉE High Protection Sun Oil SPF 50
LA ROSÉE High Protection Sun Stick SPF 50
Korealaisista varmasti löytyy muitakin, joissa on vain uusia filttereitä, vinkkaa jos tiedät! :)
BEAUTY OF JOSEON Rice + Probiotics SPF 50+
BEAUTY OF JOSEON* Aqua Fresh Rice + B5 SPF 50
BEAUTY OF JOSEON Matte Sun Stick Mugwort + Camelia SPF 50+ (❗️)
ROUND LAB Birch Juice Sunscreen SPF 50+
SKIN 1004 Madagascar Centella Hyalu-Cica Water-Fit Sun Serum SPF 50+
COSRX Ultra-Light Invisible Sunscreen SPF 50
TORRIDEN Dive-In Moisture Sun Cream SPF 50+
SMUUTI SKIN* Watermelon Sun Cream SPF 50+
PURITO Daily Soft Touch Sunscreen SPF 50+
PURITO Wonder Releaf Centella Daily Sun Lotion SPF 50+
AMUSE* Dew Moisture Vegan Sunscreen SPF 50+
MIXSOON Centella Sun Cream SPF 50+
HOLIKA HOLIKA Aloe Soothing Waterproof Sunscreen SPF 50+ (no niin kappas, vedenkestävä korealainen aurinkovoide! En ole testannut, vinkki tuli lukijalta.)
*) Sisältää SPF-boosterin Butyloctyl Salicylate, jolla ei ole virallista UV-filtterin statusta, mutta se absorboi UV-säteilyä ja vastaa toiminnallisesti vanhan koulukunnan Octisalate-filtteriä. Se myös imeytyy kehoon. Butyloctyl Salicylate'a sisältävät aurinkovoiteet eivät täten ole aivan "puhtaita" uuden sukupolven aurinkovoiteita.
❗️ Erikoisuus: tuotteen pakkauksessa ei mainita suojakerrointa. Se lukee vain joidenkin verkkokauppojen tiedoissa. Enpähän ole kuunaan törmännyt aurinkovoiteeseen, jonka pakkauksesta on päätetty jättää pois merkintä SPF:stä..! En oikein tiedä, miten suhtautua tähän. Eihän tällaisessa valinnassa ole mitään järkeä.