Ollaan vasta maaliskuun alussa, mutta olen saanut Instagramissa niin paljon kyselyitä auringolta suojaavasta ihonhoidosta - etenkin pigmenttiläiskien ehkäisystä - että omistan aiheelle oman varhaiskevään postauksen. :)
Onhan tässä kieltämättä paljon aurinkoisia päiviä, ja viikonlopulle on luvattu kymmentäkin astetta lämpöä. ☺️ Lisääntyvä auringonvalo - ja viimeistään sen tummentamat pigmenttiläskät - aktivoivat ihmiset muistamaan auringolta suojautumisen.

UV-indeksi on tällä viikolla virallisesti jättänyt talven nollakauden taakseen ja kohonnut (ainakin aurinkoisina päivinä) ykkös-tasolle.
Se ei vielä luo kansanterveyden kannalta tarvetta UV:lta suojautumiseen (WHO:n suositus on UVI 3 ja siitä ylöspäin), mutta ilman muuta etenkin herkästi pigmentoituvaa ihoa voi olla hyvä suojata heti kun indeksi heilahtaa vihreälle. Samoin herkästi palavaa ihoa (aurinkoihotyypit 1 ja 2), jos ohjelmassa on pitkiä ulkoiluita lumisilla alueilla.

Lumikiteet voimistavat UV-säteilyä, ja siksi UV-taso 1 voi laskettelurinteessä kohota aurinkoisena kevätpäivänä kolmoseen, huhtikuussa mahdollisesti korkeammallekin. Itse olen ruskettunut huhtikuussa mökkilaiturilla istuskellessa, testatessani SPF 50 -tason aurinkovoiteita..! Eli aurinkovoide ehdottomasti messiin laskettelurinteisiin, järven rantaan ja muille lumisille, valoa heijastaville alueille!
Vaikka et harrastaisi lumi-ulkoilua, saatat silti haluta suojata ihoa auringolta ja pigmenttiläiskien tummentumiselta kevätauringossa. Nappaa talteen nämä vinkit! 👇

Helpoin tapa suojautua UV-säteilyn ei-toivotuilta sivuvaikutuksilta on vaihtaa tavanomainen päivävoide suojakertoimelliseen.
Toinen nyrkkisääntö: valitse mahdollisimman korkea suojakerroin, mieluiten SPF50+. Tutkimukset osoittavat, että emme tyypillisesti käytä edes puolta siitä määrästä aurinkovoidetta, mikä tulisi käyttää ilmoitetun suojakertoimen toteutumiseksi. Valitsemalla mahdollisimman korkean suojakertoimen, saat pienemmälläkin määrällä edes jotain suojaa, ja pienikin suoja on parempi kuin ei mitään.
Kosmetiikkakemisti ja kauneustiedevaikuttaja Michelle Wong kertoo aurinkovoiteen käyttömäärää käsittelevässä postauksessaan, että jotkin tutkimukset viittaavat siihen, että aurinkovoiteen SPF toimii lineaarisesti suhteessa käyttömäärään. Wong kirjoittaa, että hyvä nyrkkisääntö on tämä: käyttämällä puolet vaaditusta voidemäärästä saat noin 1/3 tai 1/2 luvatusta suojasta. (Ja mikä olikaan se vaadittu määrä? Se on 2mg / neliösenttimetri, eli kasvojen koosta riippuen noin 1/4 teelusikallista, tai noin kaksi sormenvarrellista, kun mukaan lasketaan myös kaula.)

👉 Miksi SPF50+ on parempi kuin SPF50?
Koska SPF50+ itse asiassa tarkoittaa vähintään SPF 60, ja voi käytännössä olla mitä vain välillä SPF 60-80, jopa 100 (vaikka tämä kaiketi on harvinaista). Näin ollen, vaikka laittaisit vain kolmanneksen vaaditusta määrästä SPF50+ -voidetta, saat todennäköisesti vähintään SPF 20-suojan, mikä on jo oikein hyvä taso.

Korealaiset kasvoaurinkovoiteet ovat itse asiassa kosteuttavia päivävoiteita, joihin on lisätty UV-suodattimia. Ne eivät tunnu "aurinkovoidemaisilta", koska ne eivät ole vedenkestäviä. Juuri vedenkestävyys tuo aurinkovoiteisiin (yhdessä vanhan teknologian UV-filttereiden kanssa) sen monen kammoksuvan rasvaisen ja paksun aurinkovoidetuntuman.
Korealaiset SPF-tuotteet on kehitetty alunperinkin käytettäväksi päivittäisenä hoitotuotteena, siksi ne tuntuvat erilaisilta. Ne tuntuvat ultrakevyiltä, eikä länsimaisiin aurinkovoiteisiin tottunut mitenkään arvaisi, että sisältävät korkean suojakertoimen
Beauty Of Joseon Rice + Probiotics SPF 50+ (mielestäni paras, tätä myydään myös Prismassa)
Torriden Dive In Moisture Sun Cream SPF 50+ (kosteuttavin/voidemaisin)
Round Lab Birch Juice Moisturising Sunscreen SPF 50+ (uudessa versiossa SPF saanut tuon lisäplussan ☺️)
Beauty Of Joseon Aqua Fresh Rice + B5 SPF 50
COSRX Ultra-Light Invisible Sunscreen SPF 50

Käytä sitten SPF 30:a. :) Muita vaihtoehtoja ei pian edes ole, sillä kaikki asiantuntijat suosittelevat vähintään SPF 30 -kerrointa, mikä näkyy myös markkinatilanteessa.
Kokeile näitä:
☀️ L300 Hyaluronic Age Renewal SPF 30 - erittäin miellyttävä hajusteeton voide pätevästi hoitavalla koostumuksella. Sisältää vain uuden sukupolven UV-filttereitä. Suojaa sekä UVA- että UVB-säteiltä.
☀️ Dermosil Vitamin C Protective Cream SPF 30 - herkullisen sitrushedelmäisen tuoksuinen kevyt päivävoide. Erittäin edullinen. Suojaa sekä UVA- että UVB-säteiltä. Sisältää 2/3 uuden sukupolven UV-filttereitä sekä yhden vanhan, jolla ei tunnettuja haittavaikutuksia.

Tämä vinkki on erityisen hyödyllinen, jos ihosi on hyvin taipuvainen pigmenttiläiskiin. Meikkivoiteisiin väriä tuovat rautaoksidi-pigmentit suojaavat ihoa tehokkaasti HEV-valolta, joka triggeröi liikapigmentaatiota vieläkin voimakkaammin kuin UV-säteily. Näin ollen sävytetty UV-suoja tuo vieläkin paremman suojan, jos huolenaiheenasi ovat pigmenttilaikut.
💎 Paras tärppini: It Cosmetics CC Full Coverage Cream SPF 50+
Tämä meikkivoide on ihan mahtava. Se tekee erittäin peittävän pinnan jo pienellä määrällä, sisältää fysikaalisen UV-filtterin ja yhdistää fantastisen hienosti meikkipohjan & aurinkosuojan.
Vaikka pienellä määrällä et tokikaan saa lähellekään SPF50-tason suojaa, tämä voide on niin peittävä (=sisältää niin paljon väripigmenttejä), että se joka tapauksessa tuo paremman UV/HEV-valo-suojan kuin sama määrä sävyttämätöntä SPF50+-voidetta toisi. 👊

🥈 Muut hyvät vaihtoehdot: Patyka SPF 50+ Tinted Sun Cream ja Laboratoires de Biarritz SPF 50 Tinted Sunscreen.
Patyka antaa luonnonkosmetiikan korkeimman suojan, Lab de Biarritzin etuna taas on useamman sävyvaihtoehdon valikoima. Patykalla on vain yksi sävy, LdB:llä kolme.
Lue täältä iso vertailuni sävyttävistä kasvoaurinkovoiteista.

Tähän kelpaa mikä tahansa laadukas antioksidantti-seerumi, mutta C-vitamiini ja Pycnogenol kuuluvat parhaimpiin yleisiin "anti-UV"-seerumeihin. Hyperpigmentaation ehkäisemiseen taas on omat seeruminsa ja aktiiviaineensa, kaikki C-vitamiini-variantit eivät ole tässä hommassa kaikkein tehokkaimpia.
Kokeile näitä:
🍊 Edullinen C-vitamiini: L300 Glow Boost Vitamin C Serum
🍋 Edullinen luonnonkosmetiikan C-vitamiini: Lavera Glow By Nature Vitamin C Boost Serum
🌞 Paras C-vitamiini-ihonhoitotuote yleisesti (mun mielestä): Novexpert Vitamin C Booster Serum (vinkki & *mainoslinkki: Novexpertin C-seerumi on *Olo-apteekissa 43,11€, kun hinta Sokoksella on 58,90€ ja Ruohonjuuressa 51,85€ - Novexpertin tuotteiden hinnat vaihtelevat aikamoisella skaalalla eri jälleenmyyjien välillä!)
☀️ Pycnogenol-seerumi: V10 Plus Pycnogenol serum
🐯 Luonnonkosmetiikan paras seerumi hyperpigmentaatioon: Evolve Resveratrol + Niacinamide Serum (vinkki & *mainoslinkki: Evolven seerumi on parhaillaan House Of Organicilla -27% alennuksessa ja *maksaa 38,18€.
😎 Normikosmetiikan (hinta-laadultaan) paras seerumi hyperpigmentaatioon: Nivea Luminous Dark-Spot Serum

Tämä vaihtoehto unohtuu monelta, mutta sekin on olemassa. Tutkimukset tukevat aivan erityisesti beetakaroteenin hyödyllistä vaikutusta UV-stressiltä suojautumisessa, ja myös Pycnogenol ja astaksantiini ovat tehokkaita.
Valitse beetakaroteeni- tai astaksantiini, jos haet yleisesti hyvää sisäistä suojaa UV-säteilyn rasitteita vastaan.
Valitse Pycnogenol tai seleeni, jos haluat erityisesti hillitä pigmenttiläiskiä.
Kokeile näitä:
⛱️ Dermosil Solistica -kapselit (beeta-karoteeni, E-vitamiini)
⛱️ Puhdas+ Vahva Beetakaroteeni
⛱️ Puhdistamo Spirulina-tabletit (beeta-karoteeni, klorofylli, fykosyaniini)
⛱️ Solgar Astaxanthin-kapselit (astaksantiini)
⛱️ Solgar Selenium (seleeni)
⛱️ Natura Media Sun Caroten (beeta-karoteeni, E-vitamiini, lykopeeni, astaksantiini)

Itse olen syönyt "aurinkokapseleita" jo monta vuotta kesäisin, ja viime vuosina olen (silkkaa uteliaisuuttani) popsinut myös noita muita yllämainittuja ravintolisiä kevään ja kesän ajan. Ihoni on hyvin pigmenttiläiskä-herkkä, samalla kun rakastan olla auringossa, joten käytän kaikki keinot liikapigmentaation ja läiskien ehkäisyyn.
Olen voinut helposti todeta, että lisättyäni aurinkoisen vuodenajan rutiiniini etenkin anti-pigmentti-seerumin, on kasvojeni läikikkyys kesän aikana vähentynyt huomattavasti. 🙂🙏🏻 Uskon, että ravintolisilläkin voi olla myönteistä vaikutusta, ja ainakin ne vahvistavat ihoni sisäistä UV-suojaa.
Valoisaa viikonloppua kaikille! ☺️
Tämä postaus on yhtä lailla arvioni Smuutin uudesta Strawberry Boost -seerumista kuin kannanottoni kysymykseen, joka esitettiin edellisen Smuuti-postaukseni yhteydessä: sopivatko aktiiviaineet kuten C-vitamiini nuorelle iholle?

Smuutin uusin lanseeraus on Strawberry Boost -tuotelinja, jonka pääaktiiviaine on C-vitamiini. Linjassa on seerumi, naamio sekä silmänympärysvoide. Ostin testiin seerumin.

Smuutin aiemmat tuotelinjat Watermelon Dew, Pear Balance ja Peach Barrier sopivat mielestäni aika hyvin myös nuorelle iholle, ja nuoret, ennenkaikkea teini-ikäiset ja nuoret aikuiset, ovat Smuutin pääkohderyhmä. Aiemmat tuotelinjat ovat olleet vaikutuksiltaan kosteuttavia ja talintuotantoa tasapainottavia, ja tällaiset koostumukset palvelevat hyvin nuoren ihon tarpeita.
Uusi Strawberry Boost -tuotelinja kuitenkin tuo kavalkadiin mukaan C-vitamiinin ja ihon pigmenttimuutoksia kirkastavan vaikutuksen. Hetkinen. 🤔 Pigmenttimuutokset...?

Strawberry Boost -linjan esittelyä Smuutin IG-sivulla
Kuinka monella 15-18-vuotiaalla - tai edes 20-vuotiaalla, on hyperpigmentaatiota?
Tunteeko joku teistä teini-ikäisen, jolla on jo maksaläiskiä..? Kuinka monen teinin iho ylipäänsä kaipaa "heleytystä ja kirkastusta?" Nuori iho ON kirkas luonnostaan. Sameus ja pigmenttimuutokset tulevat mukaan kuvaan ihon ikääntyessä.
Ylipäänsä: C-vitamiini EI ole aktiiviaine, joka hyödyttää teini-ikäistä. Tässä tuli siis vastaus postauksen otsikon kysymykseen. C-vitamiinin ydinhyödyt ihonhoidossa liittyvät ikääntymisen merkkien laaja-alaiseen ehkäisemiseen ja C-vitamiinin muodosta riippuen myös korjaamiseen. Teinin ei todellakaan tarvitse - tai pitäisi - vielä alkaa miettiä ikääntymisen merkkien ehkäisyä. Puhumattakaan siitä, että alle parikymppisen iho millään tavoin hyötyisi vahvemmista, ikääntyneen ihon aktiiviaineista.
C-vitamiinin markkinointi teinille on vähän kuin myisi uuden auton omistajalle moottorin entisöintisarjan. Se on ennenaikaista ja tarpeetonta.
Näin ollen näen Smuutin uusimman tuotelinjan markkinoinnin jokseenkin epäeettisenä. Vaikka C-vitamiini ei välttämättä tee mitään pahaa teinin iholla, siitä ei ole hyötyä, ja on väärin myydä teinille ajatus siitä, että hän tarvitsee C-vitamiinin kaltaisia ihonhoidon aktiiviaineita. Tai ettei teinin iho jo olisi riittävän heleä vaan kaipaa vielä "lisää eloisuutta" (aarghhh! 🤯).

🙋🏼 Sanni, odota! Smuuti kyllä puhuu verkkosivullaan myös "well-agingista" ja siitä, että uusi tuotelinja sopii ikääntymisen merkkejä ehkäisevään rutiiniin..! Joten ehkä he markkinoivatkin tätä aikuisille, ei teineille?
No, mainoskuvia katsoessa en voi olla samaa mieltä.

Näyttävätkö nämä tyypit teidän mielestä tarvitsevan "kollageenin buustausta"? Tai siltä, että heidän kannattaisi jo olla huolissaan tulevista rypyistä ja maksaläiskistä, ja alkaa tehdän asialle jotain JUST NYT?

Smuuti tosiaan puhuu Strawberry Boost -tuotelinjaa esittelevällä sivullaan myös siitä, kuinka tuotteiden sisältämä C-vitamiini tehostaa kollageenituotantoa, ja kuinka "ihoa suojaavat antioksidantit ovat tärkeitä well-aging-ajattelun kannalta". Come on!! 😠 Teidän pääasiallinen kohderyhmä ei ole edes täyttänyt 18!!
Antakaa nyt herran tähden nuorten olla vielä rauhassa ajatuksilta, että jo nyt pitää alkaa suojaamaan ihoa rypistymiseltä ja veltostumiselta - teidän mainosteksti pitää sisällään viestin, että ikääntymisen merkit ovat asia, joka olisi hyvä estää (kuvista päätellen jo lukioikäisenä!). Ei näin, Smuuti! 🚫
Jos haluatte luoda aikuisen ihon tuotelinjan, tehkää sitten niin asianmukaisin markkinointimateriaalein - mutta älkää mainostako well-aging tuotteita kouluikäisille!

Lopuksi arvioni Strawberry Boost -seerumista.
Seerumin paksu geelikoostumus oli ilmeisesti saanut kritiikkiä somessa; jotkut ovat kokeneet vaikeaksi saada seerumin ulos pullosta pipetillä. Itselläni ei ole ollut tällaisia ongelmia, mutta näin paksu geelikoostumus toimisi silti ihanteellisemmin pumppupullossa.
Lyhyt arvio: seerumi tuntuu miellyttävältä ja oikein kosteuttavalta. Paksu geelikoostumus on pehmeä ja mukava. Kosteuttavana seerumina tämä saa minulta oikein hyvän arvosanan. C-vitamiinikin on mukava lisä aikuiselle iholle (eli just mulle), mutta pipettipullo ei koskaan ole optimaalinen pakkausvalinta C-vitamiinille tai muillekaan antioksidanteille.
Pidempi arvio: Kuten muutkin Smuutin tuotteet, Strawberry Boost -seerumi sisältä useiden antioksidanttisten kasviuutteiden kokonaisuuden; mukana on mansikkaa, ketohanhikkia, kauraa, artisokkaa, centella asiaticaa ja viikunaa. Luonnonkosmetiikan ja luonnollisten aktiivianeiden ystävänä tämä on minulle mieleen. ☺️

🍓 Entä mansikka? Mansikka on outo nimivalinta tälle tuotelinjalle muulta kuin markkinointikannalta; mansikka nimittäin ei tuo tuotteiden lupaamaa kirkastavaa vaikutusta. Smuuti itsekin kertoo, että Strawberry Boost -tuotteiden pääraaka-aineet ovat C-vitamiini ja glutationi. Mansikka kuitenkin kuulostaa hyvältä mainonnassa! Mansikkauutteella on ihoa supistavia ja antioksidanttisia ominaisuuksia.
💧 Kosteuttavuus: Strawberry Boost -seerumissa on heti kärjessä mukava kattaus humektantteja; butyleeniglykolia, glyserolia ja propanediolia, ja pantenolikin kosteuttaa rauhoittavan vaikutuksensa ohella. Incin loppupäässä tapaamme vielä keramidi-NP: ja hyaluronihapon, jotka ovat tehokkaita hyvinkin pienillä pitoisuuksilla. Lisäksi osa kasviuutteistakin omaa kosteuttavan vaikutuksen, kuten viikuna- ja ketohanhikki-uute. Kosteuttavuudeltaan tuote on oikein hyvä!
🍊 C-vitamiini: seerumi sisältää C-vitamiinia kahden eri johdannaisen muodossa: 3-O-Ethyl Ascorbic Acid ja Ascorbyl Glucoside. Mielenkiintoisesti, Smuuti on valinnut nostaa mainosteksteissään vain 3-O-Ethyl Ascorbic Acid -yhdisteen ja feidaa askorbyyliglukosidin kokonaan, vaikka se on erittäin pätevä (ja itse asiassa se kaikkein eniten käytetty) C-vitamiinin muoto kosmetiikassa. Kumpikin näistä on hyvä C-vitamiini, mutta pitoisuutta ei kerrota.

Smuuti puhuu myös mansikkauutteen sisältämästä C-vitamiinista, mutta sorry Smuuti, siinä missä tuoreet mansikat kyllä sisältävät C-vitamiinia, kosmetiikkateollisuuden käyttämä mansikkauute sisältää sitä vain häviävän pienen määrän. Jos haluaisitte valita tuotteeseen C-vitamiinipitoisen kasviuutteen, se olisi kakaduluumu, tyrnimarja tai acerola-kirsikka. ;)
🧬 Glutationi: glutanioni on antioksidantti, joka toimii seerumissa C-vitamiinin rinnalla pigmenttiläiskiä kirkastavana aktiiviaineena. Glutationi toimii C-vitamiinin kanssa synergisesti, vähän samaa tapaan kuin E-vitamiini ja ferulahappo, ja auttaa vahvistamaan C-vitamiinin tehoa.

Viidentoista euron hinnallaan Strawberry Boost Serum on hinta-laatu-suhteeltaan oikein hyvä kosteuttava, antioksidanttinen ja potentiaalisesti ihoa kirkastava seerumi.
Mutta olen sitä mieltä, että se on vääränlainen tuote teini-ikäisille kohdennettuun ihonhoitosarjaan. C-vitamiinia sisältävät tuotteet sopivat ihanteellisesti alkaen 25+ vuotiaalle iholle. Älkää iskostako alle kaksikymppisten päähän, että heidänkin ihonsa tarvitsee tällaisia aktiiviaineita. Brändinä voitte myös valita jättäytyä "Sephora kids" -ilmiön ulkopuolelle.
*

Edit. Halusin kysyä myös Smuutin oman näkemyksen siihen, sopivatko heidän käyttämänsä aktiiviaineet kuten C-vitamiini ja niasiiniamidi ja ylipäänsä pitkien ainesosalistojen "kemikaalirunsaat" tuotteet nuorelle iholle.
Tässä heidän vastauksensa.
Laitoin sähköpostia Smuutin Henri Tervoselle, joka on aiemminkin ystävällisesti ja asiallisesti vastannut viesteihini. (Kuva Beautyko'n sivulta. Beautyko on Smuutin omistava firma.) Niin hän teki nytkin. Arvostan Smuutin asennetta heille kohdentuviin kysymyksiin ja kritiikkiin. Näin se homma tulee hoitaa, kun kuluttaja kysyy jotain yritykseltä. Lähestyessäni yrityksiä, edustan nimenomaan kuluttajia.
Minulla on Henrin lupa siteerata hänen vastauksiaan.

Henri linkitti mm. tämän sivun Smuutin antamista ikäsuosituksista. Jostain syystä sivu on vain englanniksi, vaikka yritys on suomalainen ja asiakkaista varmasti suuri osa suomalaisia.
20 vuotta täyttänyt on Smuutin kirjoissa henkilö, jolle kohdennetaan aikuisen ihonhoitoa. 20-vuotias onkin aikuinen, ilman muuta. Mutta tässä tullaan muutokseen, joka on tapahtunut niiden 17 vuoden aikana, jonka olen alalla töitä tehnyt. (Tästä aiheesta kenties kirjoitan jonain päivänä ihan oman postauksen. Kutkuttelee kovasti.)
17 vuoden aikana on ilmestynyt kokonaan uusi kaupallinen ihonhoidon kohderyhmä: lapset ja varhaisnuoret, ja se on johtanut siihen, että 20+-vuotias nähdään nyt tehokkaamman ihonhoidon aikuisempana kohteena. Yksinkertaistettuna: nykyinen "lasten ja nuorten" kohderyhmä on entinen 15-25-vuotiaiden kohderyhmä. Kehityksen taustalla vaikuttaa yhtä lailla niin sosiaalinen media kuin kaupalliset motiivit. 💰💰

Tervosen vastaus kirvoitti minussa uuden kysymyksen. Jos Strawberry-tuotteiden on tarkoitus jopa häivyttää pigmenttiläiskiä - mikä on järeämpi lupaus kuin pelkkä "ihon kirkastaminen", niin alle 1% C-vitamiinijohdannaisia kuulostaa aika pieneltä määrältä.
Kysyn tästä Tervoselta, ja hänellä on vastaus heti plakkarissa. Tervonen selitti Mansikka-tuotteiden tehon perustuvan useamman raaka-aineen yhteisvaikutukseen. sekä aktiivianeiden kapselointiin.
"Niasiiniamidin ja Glutationin on todistettu tehostavan C-vitamiinin vaikutuksia, jolloin pienempi määrä riittää merkittävämpiin tuloksiin ilman merkittävää kasvua ihoärsytyksessä. Jo alle 1% pitoisuus kyseistä johdannaista on osoitettu vaikuttavan ihon tyrosinaasiin vaikuttaen hyperpigmentaation määrään", Tervonen kirjoittaa. "Myös jo pelkän 2% niasiiniamidin on todettu vähentävän hyperpigmentaation määrää sekä tukevan ihon kimmoisuuden säilymistä kollageenisynteesin vaikuttaen."
No niin, kiitos. :) Käy järkeen. Vaikutus on mieto, mutta olemassa. Tervonen totesi myös, että Smuuti pyrkii Strawberry-tuotteiden markkinoinnissa korostamaan heleyttävää ja antioksidanttista vaikutusta, "jotka ovat ainesosien pitoisuudet huomioon ottaen tuotteiden merkittävimmät vaikutukset."

Keskustelimme myös siitä, onko Smuutin Strawberry-tuotteille tehty niiden kirkastavaa lupausta tukevia testejä. Ei ole tehty. Tervonen kertoo, että tuotteiden luvattu kirkastava vaikutus perustuu yleisiin alalla tiedettyihin pitoisuuksiin, raaka-ainevalmistajien omiin tutkimuksiin sekä kemistien aiempaan kokemukseen vastaavien tuotteiden formuloinnista.
Tämäkin check. ✅ Kaikille tuotteille ei tosiaan tehdä kliinisiä testejä, se ei sinällään ole poikkeavaa alalla.
Tervonen vastaa kysymyksiin asiantuntevasti ja asiallisesti ja perustelee yrityksen valinnat järkevästi. Samalla yritys antaa (sekä Tervosen sähköpostissa että some-vastauksissaan) ymmärtää, että muunkinlaiset näkemykset ja palaute heidän toiminnastaan kiinnostaa heitä. Tämä ilahduttaa minua.
Vaikka en ole kaikesta samaa mieltä Smuutin markkinoinnin kanssa, arvostan korkealle heidän palveluasenteensa.
Kiitos siis tästäkin keskustelusta, Smuuti.
Kaupallinen yhteistyö: V10 Plus Suomi
Kuinka moni teistä tuntee V10 Plus -seerumit? Tämä japanilainen sarja on melkeinpä synonyymi seerumeille, niin tunnettuja ovat brändin värikkäisiin lasipulloihin pakatut tehotiivisteet.

Tänään esittelen neljä kiinnostavinta näistä seerumeista. :)
Alekoodi: koodilla sanni saat Olo-apteekista kaupanpäällisenä 50 ml kuorintageelin, kun ostat kaksi mitä tahansa V10 Plus -tuotetta.
Kaikki V10 Plus -tuotteet nyt tarjouksessa Olo-apteekissa.

V10 Plus -sarja näki päivänvalon vuonna 2005 ja sen perustaja ja tuotekehittäjä on japanilainen Akiko Yokota. Minulla on ollut kerran ilo tavatakin rouva Yokota, tämä tapahtui Helsingissä vuonna 2019 V10 Plus PR-tilaisuudessa. Yllä oleva kuva on kyseisestä tilaisuudesta.
Minulle jäi Yokotasta erittäin sydämellinen kuva. On aina erityisen kiinnostavaa tavata ihonhoitosarjojen perustajia, joilla on henkilökohtainen suhde myymiinsä tuotteisiin (kaikkien kosmetiikkasarjojen taustallahan ei suinkaan ole henkilöä, joka itse kehittäisi sarjan tuotteita tai edes ymmärtäsi formuloinnin päälle).

Minulle jäi tuosta tilaisuudesta myös vahvasti mieleen Yokotan lapsuusmuisto. Yokotan isoäidin iho oli poikkeuksellisen hyväkuntoinen ikäisekseen, ja hänen tapoihinsa kuului pestä kasvojaan riisinhuuhtelusta ylijääneellä riisivedellä. Isoäidin ihonhoitorutiini toi Yokotalle oivalluksen, että luonnon aineet eivät ravitse vain kehoamme, vaan ne voivat ravita myös ihoamme. Riisivedestä jäi Yokotalle myös ahaa-oivallus liittyen nestemäiseen ihonhoitoon. Mekin jo länsimaissa tiedämme, kuinka tärkeässä asemassa nimenomaan nestemäinen ihonhoito monissa Aasian maissa on - ja riisivesikin on muuten nykyään modernissakin kosmetiikassa tunnistettu aktiiviaine. :)
Tästä sai alkunsa Akiko Yokotan kiinnostus ihonhoitoon, ja kiinnostus johti lopulta oman ihonhoitosarjan kehitykseen. Koska juuri nestemäisillä tuotteilla voidaan kuljettaa aktiivianeita ihoon kaikkein tehokkaimmin, Yokota kehitti sarjansa sydämeksi kymmenen vesipohjaista, nestemäistä tai geelimäistä seerumia.

💧 A-vitamiini-seerumi (vaikuttava aine retinyylipalmitaatti)
💧 C-vitamiini-seerumi (vaikuttavat aineet MAP + SAP -C-vitamiini)

✅ Hajusteettomat ja minimalistiset koostumukset sopivat herkällekin iholle
✅ Seerumien nestemäinen, vesipohjainen ja humektanttinen pohja on kehitetty sekä tuomaan ihoon kosteutta että kuljettamaan aktiivianeet syvälle ihoon
✅ Jokaisessa seerumissa (poislukien Biocell) vain yksi pääaktiiviaine = vähentää kuormitusta ja parantaa sopivuutta herkälle iholle
✅ Sarjan seerumeita voi tarpeen mukaan sekoittaa keskenään
✅ Pumppuannostelu säilyttää seerumien tehon paremmin kuin pipetti-mekanismi 👌

V = variety, viittaa valikoimaan, joka tarjoaa ratkaisun kaikkiin iho-ongelmiin
10 = viittaa sarjan kymmeneen perusperiaatteeseen:
-Ei hajusteita
-Ei parabeeneja
-Ei keinotekoisia väriaineita
-Ei mineraaliöljyjä
-Vesipohjaiset koostumukset
-Kustomoidut seerumityypit erilaisiin iho-ongelmiin
-Dermatologisesti testatut tuotteet
-Näkyviä tuloksia 10 päivässä
-Väriterapiaa iloisen värisistä pakkauksista
-Valmistettu Japanissa
Plus = viittaa V10 Plus -tuotteiden ideaan toimia ihonhoidon plussana, kuin "lisäravinteena", jolla voit täydentää ja tehokkaasti täsmähoitaa erilaisia iho-ongelmia.

Aloitetaan suosikistani!
46,35€ / 30 ml (norm. 61,75)
27,23€ / 10 ml (norm. 36,35€)
👉 Rauhoittava ja ihoa kirkastava
Lakritsiseerumi tuntuu ihollani kaikkein kosteuttavimmalta ja on vaikutukseltaan sekä rauhoittava että pigmenttiläiskiä kirkastava. Lakritsinjuuri kuuluu ylipäänsä lemppariainesosiini kosmetiikassa, siksi juuri tämä seerumi on suosikkini. 🩷
Lakritsinjuuriuutteessa on useita iholle hyödyllisiä yhdisteitä: glabridiiniä, Licochalcone A:ta, glykyrritsiiniä ja likviritiiniä. Lakritsinjuuri on erittäin antioksidanttinen ja suojaa ihoa vapaiden radikaalien soluja vaurioittavilta vaikutuksilta. Tunnetuimmat vaikutukset ovat ihon sävyn tasoittaminen ja kirkastaminen sekä tulehdusreaktioiden hillitseminen. Lakritsinjuurta on käytetty jo antiikin Egyptissä sen tulehdusta parantavien ja rauhoittavien ominaisuuksiensa vuoksi.

Lakritsi-seerumi on hyödyiltään kenties jopa kaikkein laaja-alaisin V10 Plus'n seerumeista: se sopii yhtä lailla herkälle ja allergiselle, akneiholle, kuivalle iholle kuin ikääntyneelle iholle. Se rauhoittaa reaktiivisen ja akneihon tulehdusta, vaalentaa pigmenttiläiskiä sekä kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Lakritsiseerumi sopii myös lievittämään auringonpolttaman ihon oireita sekä miehille rauhoittamaan ihoa parranajon jälkeen.
Lakritsi-seerumissa on 12 ainesosaa, kärjessä V10 Plus -seerumeiden pohjan signature-ainesosat. Voidaankin tässä kohtaa kurkata ne. :)
🔸 Butylene Glycol - ihoa kosteuttava aine, liuotin ja aktiiviaineiden imeytymisen parantaja
🔸 Pentylene Glycol - ihoa kosteuttava aine, liuotin ja aktiiviaineiden imeytymisen parantaja, lisäksi myös antimikrobinen eli parantaa tuotteen säilyvyyttä. Glykolit toimivat kosmetiikassa yleisesti imeytymistä tehostaen. Ne auttavat aktiiviaineita liukenemaan vesipohjaan ja edistävät niiden kulkeutumista ihoon sinne, missä niiden on tarkoitus vaikuttaa.
🔸 Glycerin - ihoa kosteuttava aine, klassikkohumektantti.
🔸 Lysolecithin - kosmetiikan multi-tasker ja tekee monia asioita, V10 Plus -seerumeissa lysolesitiini toimii aktiiviaineiden kapseloijana ja kuljettajana, ikäänkuin "kuriiri-molekyylinä". (Lysolesitiini on mukana useimmissa V10 Plus -seerumeissa, mutta ei kaikissa.)

49,65€ / 30 ml - (norm. 66,20€)
27,23€ / 10 ml - (norm. 36,35€)
👉 Voimakkaasti antioksidanttinen, tulehdusta hillitsevä ja kollageenia suojaava
Pycnogenol on ranskalaisen merimännyn (Pinus Pinaster) kuoresta uutettu antioksidantti ja yksi harvoja patentoituja antioksidantteja. Se on myös yksi tieteellisesti tutkituimmista luonnollisista uutteista maailmassa. Pycnogenol sisältää vakioidun yhdistelmän proantosyanidiineja, flavonoideja sekä fenolihappoja kuten ferulahappoa ja kanelihappoa, ja tämä vakioitu koostumus erottaa sen muista männynkuoriuutteista.
Pycnogenol on voimakkaasti antioksidanttinen sekä tulehdusta hillitsevä. Sanotaan, että Pycnogenolin antioksidanttinen vaikutus on 350 kertaa vahvempi kuin C-vitamiinilla ja 170 kertaa vahvempi kuin E-vitamiinilla.

Pycnogenol neutraloi tehokkaasti vapaita radikaaleja ja suojaa ihoa UV-säteilyn, saasteiden ja muiden ympäristötekijöiden aiheuttamalta oksidatiiviselta stressiltä. Se myös suojaa ihon kollageenia ja elastiinia entsymaattiselta hajoamiselta.
Pycnogenolin vahva anti-inflammatorinen vaikutus rauhoittaa ihoa ja auttaa vähentämään punoitusta ja tulehdustiloja, kuten UV-altistuksen jälkeistä ihoärtymystä.
Pycnogenol-seerumi on erinomainen antioksidanttinen seerumi ikääntyneelle iholle, yksi parhaita. 💎

49,65€ / 30 ml - (norm. 66,20€)
27,35€ / 10 ml - (norm. 36,35€)
👉 Kosteuttava ja ihon suojakerrosta vahvistava
V10 Plus'n keramidi-seerumi edustaa aivan erityyppistä keramidituote-tyyppiä, kuin valtaosa markkinoiden keramidituotteista: se on vesipohjainen. Keramidi itsessään on lipidi eli rasvamainen ja lipofiilinen aine, mistä syystä se yleensä formuloidaan öljypitoiseen tuotteeseen. V10 Plus'n seerumissa käytetäänkin glykosfingolipidejä, jotka ovat keramidien esiasteita. Aine on uutettu riisinkuoresta.
Ennen kuin sukellan glykosfingolipidiin tarkemmin, tiivistän V10 Plus -seerumin pointin "tavanomaiseen", rasvapohjaiseen keramidituotteeseen nähden: V10 Plus-keramidi-seerumi on kuin ihon suojakerroksen "biokemiallinen työnjohtaja": sen sisältämä glykosgfingolipidi toimii signaalimolekyylinä viestien soluille, että ne alkaisivat tuottaa lisää lipidejä. Tavanomainen keramidituote puolestaan toimii paikkaamalla suoraan ihon keramidivajetta.
Kummallakin on hyötynsä, ja kuivalla iholla erityisen tehokasta voi olla käyttää kummankin tyyppistä keramidituotetta.

Glykosfingolipidi on ikäänkuin keramidi "sokerikuoressa": se on keramidin esiaste, johon on liittynyt sokeriosa. Sokeriosa tekee molekyylistä amfifiilisen, eli siinä on sekä vesi- että rasvahakuinen pää. Tämä ominaisuus tekee glykosfingolipidistä paremmin ja syvemmälle imeytyvän, kuin peruskeramidi.
Tavallinen keramidi (incinimi Ceramide + kirjainyhdiste) on vahamainen ja "jäykkä" ainesosa, eikä pääse imeytymään yhtä syvälle. Se jää vaikuttamaan ihon pintakerroksen ylempiin osiin "laastina", kun taas glykosfingolipidi sujahtaa syvemmälle signaloimaan ihosoluille --> ihon oma keramidien tuotanto saa buustin.
V10 Plus Keramidiseerumi vahvistaa ja kosteuttaa ihoa hellävaraisesti mutta erittäin tehokkaasti. Sitä käytetään mm. laserhoidon jälkeen vahvistamaan ihoa.

49,65€ / 30 ml - (norm. 66,20€)
29,10€ / 10 ml - (norm. 38,85€)
👉 Ultimaattinen ja monivaikutteinen pro-age-seerumi ikääntymisen merkkeihin, kuin "Sveitsin armeijan linkkuveitsi" ikääntyneen ihon hoitoon
Biocell-seerumi poikkeaa täysin V10 Plus -sarjan muista seerumeista. Muiden ollessa minimalistisia, tämä seerumi pursuaa vaikuttavia aineita ja inci on pidempi: ainesosia on 30.
Biocell-seerumi osoittaa V10 Plus'n osaamisen monimutkaisemmissa formulaatioissa. Koostumus on erittäin mielenkiintoinen! Se on tekninen hybridi, jossa synteettiset "botox"-peptidit kohtaavat perinteisen hunajaterapian ja modernin kantasoluteknologian. 🧬🍏🐝🍯
Biocell-seerumi hoitaa ihoa erittäin monivaikutteisesti: se kosteuttaa, silottaa ilme- ja ikääntymisjuonteita, suojaa ihoa antioksidanttisesti, rauhoittaa tulehdusta ja torjuu bakteereita. Tiivistettynä: tämä seerumi ylläpitää ihon hyvää kuntoa ja silottaa ihoa sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä.

(huomionarvoista, että vain yksi aktiiviaineista, Syn-Ake, on synteettinen, kaikki muut luonnollisia)
🔸 Damaskon ruusu-uute - antioksidanttinen & antibakteerinen, suojaa ihoa vapailta radikaaleilta
🔸 Omenan kantasolu-uute - suojaa ihon kantasoluja, hidastaa ihon ennenaikaista vanhenemista
🔸 Syn-Ake-neuropeptidi (Dipeptide Diaminobutyroyl Benzylamide Diacetate) - vähentää ilmejuonteita
🔸 Hunaja-ainesosat; hunajauute, hunaja, Royal Jelly ja propolis-uute - kosteuttavat, ravitsevat, rauhoittavat, torjuvat bakteereita.
🔸 Hyaluronihappo + kollageeni - kosteuttavat ihoa ja silottavat pintakuivuuden aiheuttamia juonteita
🔸 Neem-puun uute- antibakteerinen & anti-inflammatorinen
🔸 Chlorella Vulgaris -merilevä: stimuloi ihon kollageenin tuotantoa
🔸 Kudzu-juuri - tehostaa kollageenin ja elastiinin tuotantoa
🔸 Kissankynsiuute - suojaa kollageenia ja elastiinia hillitsemällä niitä hajottaviä MMP-entsyymejä
Ihan supermielenkiintoinen seerumi!
Tee seerumitesti ja katso, mikä V1Plus -seerumi sopii sinun ihollesi parhaiten.
*
Hyödynnä koodi sanni, ja saat Olo-apteekin verkkokaupassa kahden V10 Plus -tuotteen ostosta kaupan päälle V10 Plus'n ikonisen kuorintageelin (50 ml).
❣️Vinkki: seerumien ohella suosikkini V10 Plus -valikoimassa on Soothing Cleansing Milk -puhdistusmaito (24,30€ / 100 ml). Raikkaan sitruunaruohon tuoksuinen puhdistusmaito poistaa silmämeikinkin tehokkaasti silmiä kirvelemättä - tärkeä ominaisuus minulle, jolla on superherkät silmät ja vain harvat koostumukset sopivat mun silmille.
Jos ostat vaikkapa:
Lakritsi-seerumin 10 ml 27,23€ (norm. 36,35€)
Puhdistusmaidon 24,30€ (norm. 32,40€)
Saat kaupan päälle kuorintageelin 35,51€
Yhteensä: 51,53€
Postikulut 0€ (yli 50€ tilauksiin)
Arvo: 104,26€
Säästät 50,6%

Onko joku teistä jo käyttänyt V10 Plus -seerumeita? 🙂
