Kun näkisitte taas missä bloggaan... ^_^ Istun pienen motellin aulassa Utahin Moabissa kahviautomaatin vieressä, kaulahuiviin ja fleeceen kääriytyneenä, palellen ja styroks-mukista yllättävän hyvää kahvia juoden. Yllättävän hyvää siksi että motellin kahvinkeitin on päällä 24/7 ja koska olen a) aamun ensimmäisiä asiakkaita ja b) ollaan Utahissa jossa yli puolet väestöstä ei juo kahvia (--> mormoneja) joten tämäkin kahvi lienee seissyt keittimessä a few good hours... ^_^
Halusin tehdä pienen hiuspäivityksen. Tällä kertaa ei niinkään koskien hiusväriäni (joka on säilynyt täällä USAn reissussa oikein hyvin, muuttuen paikoin harmaansiniraidalliseksi). Mutta niiden kunto. :/
Se lovi. Muistatteko sen mystisesti hapertuvan kohdan hiuksissani joka on sitkeästi pysytellyt hiuksissani jo kohta 15 vuotta..? Kirjoittelin siitä ja hiustenhoitorutiineistani aikoinaan täällä. Viimeisten parin vuoden aikana lovi oli vähän talttunut ja hiukseni näyttivät välillä takaa melkein normaaleilta, mutta nyt.... Katsokaa:
:( :(
Sinikin ihmetteli lovea värjätessään hiuksiani syyskuun alussa (ponihiusprojekti). Hän vinkkasi Helsingin Hiusakatemiasta jossa tehdään hiusjuuritutkimuksia, ja tiedättekö mitä - päätin että menen sinne tutkimuksiin. Haluan selvittää mikä tämän kummallisen ilmiön taustalla on. Miten voi ihmiselle yhtäkkiä 24 vuoden iässä ilmestyä takaraivolle alue, jossa hiukset eivät enää kasva normaalisti? Mun päälle ei ole tapahtunut mitään mikä voisi selittää sitä. Kaikki asiaan mahdollisesti vaikuttavat jutut on kokeiltu: ponnarin paikka, hiusten pesutyyli, tyynyliinan materiaali, hiusharjan materiaali.... Lovi on jo pysyy vuodesta toiseen, ollen välillä miedompi, välillä kuin saksilla nirhattu, kuten nyt. :(
Kun palaan Suomeen, otan yhteyttä Hiusakatemiaan.
.
Meanwhile, meillä oli eilen aivan fantastinen päivä Archesin luonnonpuistossa... En malta olla liittämättä jutun loppuun paria kuvaa. Pakko todeta, että Utah yllätti totaalisesti maisemillaan, en ollut varautunut siihen että täällä on näin kaunista... Jo pelkkä neljän tunnin ajomatka Archesiin tarjosi niin upeita vistoja että se itsessään olisi riittänyt päivän ohjelmaksi. Utah on kirkkaasti koko reissun luonnonkaunein kohde, ihan mieletön paikka <3 Hullua että minulla on ollut aina, koska tahansa mahdollisuus tulla tänne koska minulla on täällä sukulaisia, enkä vain ole käyttänyt tilaisuutta. Nyt en enää odota toista 25 vuotta ennenkuin tulen tänne uudestaan...!
Flunssa on edelleen päällä ja kuulostan ihan Simpsonien Pattylta ja Selmalta, mutta pärjäähän täällä ilman ääntäkin ^_^
.
Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/
Heräsin tänä aamuna lumeen. :)
Olemme saavuttaneet matkan viimeisen ja viileimmän etapin: Utahin.
Oli aika kaivaa matkalaukusta talvibuutsit. Reissu alkoi San Franciscosta 26 asteen lämpötilasta, Vegasissa oltiin noin 15 asteen tuntumassa auringosta huolimatta ja nyt ollaan pakkasasteissa :)
.
Kun saavuimme eilen Salt Lake Cityyn, näin vain vuoret. Vuoria joka puolella. Oliko täällä tosiaan näin kaunista... Olen ollut Utahissa viimeksi 12-vuotiaana enkä muistanut ollenkaan miltä täällä näyttää. Lapsena sitä tietysti tarkkailee ympäristöään ihan eri tavalla eivätkä samat asiat tee vaikutusta.
Olemme tulleet perheen luokse; vietämme seuraavan viikon tätini ja serkkujeni luona. Kun auto kaartoi tätini kotikadulle, huokaisin ihastuksesta. Kuin asuisi postikortissa...
Vähemmän kiva juttu on se, että minä ja sisareni olemme vilustuneet oikein kunnolla.
En ole ollut tänä vuonna kipeänä kertaakaan. Olen aina ollut herkkä vilustumaan ja sairastan joka vuosi vähintään kolme perusflunssaa. Tämän vuoden pitkä terveysputki oli niin poikkeuksellinen että olin jo kaavailemassa joulukuulle postausta aiheesta, otsikolla Vuosi ilman flunssaa tai jotain vastaavaa. Saivatko Fitfarm-kuurin valtavat purkkivitamiiniannokset aikaan paremman vastustuskyvyn? Vai vuoden aikana reippaasti lisääntynyt kasvisten syönti..? En varmastikaan ole koskaan aiemmin saanut yhtä paljon vitamiineja ja muita hyviä mikroravintoaineita kehooni kuin tänä vuonna, olin jo toiveikas sen suhteen että niillä oikeasti voi saavuttaa supervastustuskyvyn.
No, ne juhlat on nyt peruttu, ei tullut vuotta ilman flunssaa. Pikkuisen harmittaa kun viikonlopulle oli suunniteltu retkeä Archesin kansallispuistoon. Todennäköisesti menemme sinne joka tapauksessa mutta ei ole kiva patikoida puolikuntoisena, räkä kirjaimellisesti poskella.
Tänään vietetään Thanksgivingia ja kokoonnumme serkkuni Bryanin luokse perinteiselle Kiitospäivän juhla-aterialle. Muille kalkkunaa, Sannille pakastelohta ^_^
Mukavaa päästä viettämään kunnon amerikkalainen Thanksgiving, erityisesti kera sukulaisten joita ei ole nähnyt vuosikausiin. Olemme surullisen huonoja pitämään yhteyttä Amerikan serkkuihin (puolin ja toisin...) ja nyt kurottavana on yli 20 vuoden aukko. Ainakaan puheenaiheet eivät ihan heti lopu kesken... :)
Eilen saimme mm. kuulla, että serkkuni Bryan on muinoin tehnyt näyttelijän töitä ja hänellä on ollut pienet roolit Stephen Kingin Tukikohdassa ja Halloween-elokuvasarjan viimeisessä osassa The Curse Of Michael Meyers...! Vanhana Stephen King -fanina ja kauhufriikkinä olin aika vaikuttunut :)
Perheestä puheen ollen, tätini olohuoneesta löytyi tämä ihana kuva. "Sanni, tule katsomaan, ihan kuin sinä...!" sisareni huudahti.
Ja niinhän se onkin. :) Hymyilevämpänä vain kuin minä lapsena. Kuvassa ovat äitini ja edesmennyt isoäitini. <3
.
Nyt kuulen ääniä eteisestä, vieraita alkaa saapua. Istumme pian "ison linnun" äärelle. Ulkona paistaa aurinko ja näen ikkunasta Timpanogos-vuoren lumiset huiput. Kaunista.
Happy Thanksgiving :)
*
Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/
Maisemat vaihtuvat niin tiuhaan että hitaampaa heikottaa. Eilen aamulla heräsin kello 04.20 Santa Barbarassa, söin lounasta Los Angelesissa ja painoin illalla pään tyynyyn Las Vegasissa.
Päädyimme jättämään Los-seikkailut kokonaan pois tältä reissulta ja viivyimme kaupungissa vain 3 tuntia bussin vaihtojen yhteydessä. Vinkkiennekin perusteella vaikutti lopulta järkevämmältä kohdentaa käytettävissä olevat päivät pikkukaupunkeihin kuin yrittää suoriutua Los Angelesista liian tiukalla aikataululla.
Tässä kuvaterveiset Vegasista. Kaupunki on juuri niin tyrmäävä kaikessa överissä neonvaloloisteessaan ja casinoiden ja monumentaalisten hotelli- ja viihdekeskusten hengästyttävässä määrässään kuin kuvitella saattoi. Stripillä (eli Las Vegas Boulevardin keskeisimmällä alueella) meno jatkuu 24/7/365. Strip on kokonaisuudessaan anniskelualuetta ja jengi ostaa kadunvarsikojuista valtavia, jopa litran vetoisia drinkkejä muovitötteröissä, lasisten juomalasien käyttö on kielletty.
Ei täällä pitkään kestäisi olla mutta parin päivän elämysannoksena paikka on aika mieletön kokemus. Voi todellakin sanoa etten ole aiemmin tällaisessa paikassa käynyt.
Saatan tänään uskaltautua tuonne maailmanpyörään. Se olkoon ainoa adrenaliini-kokemukseni kaupungissa; jätän pilvenpiirtäjän katoilla sijaitsevat vuoristoradat toiseen elämään... ^_^
Cesars Palacen Forum Shops antaa uuden merkityksen kokemukselle nimeltä "ostoskeskus". Siis HUH.
Ostoskeskuksen siivet ovat kuin oikeita katuja joiden yllä kaartuu taivas. Kaikki sisätiloissa tietenkin. Täällä voi aina shoppailla hyvässä säässä. Koko Cesars Palacen läpikäymiseen saisi varmasti kulumaan päiviä. Aivan mieletön paikka.
Vegasissa on tunnetusti läjäpäin loistoluokan legendaarisia hotelleja, mutta kaupungista löytää helposti myös halpoja hotelleja ihan ydinkeskustasta.
Koska Vegas tienaa pääsääntöisesti casinoillaan ja hotelleja on todella paljon, on mahdollista löytää superedullinen, hyvätasoinen majoitus vaikka Cesars Palacea vastapäätä, niinkuin me. Hotelliyömme kustantaa 30 dollaria per naama.
37-vuotiaalle oli omansalainen elämys, kun en saanut tilattua eilen illallisen yhteydessä viinilasillista. "We need to see your ID", ilmoitti tarjoilija hymyillen kun pyysin saada lasillisen cabernet sauvignonia. Kuka 4-kymppinen kanniskelee enää henkkaria mukanaan - ainakaan sillä merkityksellä että täytyisi todistaa ikänsä alkoholia tilatessaan..? ^_^ :D
No, ainakin sain matkan upeimman salaatin. "Red Quinoa Salad in a Bowl" -niminen viritys tarjoiltiin kirjaimellisesti kulhossa. :)
Maisemia Greyhoundin ikkunasta matkalla Losista Vegasiin.
Koko viiden tunnin pätkä oli todella kaunista maisemareittiä, vaikka paikalliset ystäväni olivat todenneet, "There's really nothing special on the way, you'll be disappointed". Kaikki on suhteellista. Suomalaiselle tämä on something special :)
Päässäni soi koko matkan Fear And Loathing in Las Vegas -elokuvan dialogi. “We were somewhere around Barstow, on the edge of the desert, when the drugs began to take hold", sanoi Johnny Deppin ääni päässäni kun Greyhound kääntyi Barstow'n pysäkille. Tämä elokuva on kultaa, sanoivat kriitikot mitä tahansa. <3
Oma Vegas-kokemuksemme ei taida sentään yltää Deppin ja Del Toron eeppiseen rellestykseen saakka... ^_^
.
Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/
