16.11.2017

15.11. kello 23.09

Omituista. Yleensä minun tekee aina mieli kirjoittaa ihan hirveästi kaikkia reissufiiliksiä kun olen matkalla mutta nyt... tuntuu että olen vain väsynyt. Pää ei tuota mitään kiinnostavaa tekstiä.

Silloin voisi tietysti olla hiljaa ja antaa blogin ja blogimielenkin levätä. Yleensä se tosin ei onnistu jos sitä suunnittelee.

Miksi en siis tänäänkin olisi vain hiljaa?

No, en kirjoittele sen pidempiä mutta kuvia on kuitenkin mukava laittaa. Pala aurinkoista Kaliforniaa Suomen marraskuuhun.

Venice1511_IMG_2390 Venice1511_IMG_2401

Venice1511_IMG_2378

Treeni Muscle Beachilla jäi tällä kertaa väliin...

Venice1511_IMG_2384

Venice1511_IMG_2412

Venice Beachin Boardwalkia reunustavat toinen toistaan persoonallisemmat rantatalot. Linnunpönttö-vierashuone, anyone?

Venice1511_IMG_2417

Venice1411_IMG_2085

Sää on lämpimämpi kuin viime vuonna tähän aikaan. Yleensä nautin auringosta, mutta en ole välttynyt ajatukselta: "hemmetti, AHA-happokäsitelty naamani ottaa nyt damagea kun en jaksa lisätä uutta aurinkovoidekerrosta enää aamun jälkeen". Enkä ole niin tehnyt.

"Ahoissa" on kyllä tämä huono puoli. Niitä käyttäessä iho täytyisi muistaa suojata auringolta todella huolellisesti; ei siis kaikkein ihanteellisin hoitotuote auringonpalvojalle. Käyttääköhän moni kalifornialainen AHA-happotuotteita....

Venice1411_IMG_2099

Pyörä on Venicellä kulkuneuvo numero yksi.

Venice1511_IMG_2432

Venice1511_IMG_2451

Venice1411_IMG_2103

Venice1511_IMG_2494

Tänään kävimme Venicen kanaaleilla, alue, joka pysäytti kuvankauniilla puitteillaan ja rauhallisella satumaa-tunnelmallaan. Varmasti kauneimpia asuinalueita joissa olen koskaan käynyt.

Matkalla kotiin kaavailin 20 kuvan Venice Canals -ihastelua blogiin. Avatessani koneen idea oli jo laimentunut.

Venice1511_IMG_2476

Matkaseurani äiti. Loppuviikosta seuraamme liittyy vielä sisareni.

Matka on itse asiassa meidän lahjamme äidille koska halusimme hänen pääsevän viettämään aikaa Utahissa asuvan sisarensa kanssa. Kun viime syksyn reissulla näimme, miten tunteikas näiden kahden koko aikuisikänsä eri maissa asuneen sisaren tapaaminen oli, halusimme mahdollistaa uuden tapaamisen seuraavana vuonna. Tätini on jo niin iäkäs ettei hän enää pääse matkustamaan Suomeen.

Venice1411_IMG_2139

Venice1511_IMG_2505

Venice1511_IMG_2521 Venice1511_IMG_2530

Asumme ihan rannalla.

Se on mukavaa.

Buukkasin meidät rannalle kun halusin asua alueella, joka on kävely-ystävällinen ja rento. Jossa tekemiseksi riittää vaikka pelkkä aaltojen katselu jos ei huvita lähteä muualle.

Kun ne Losin välimatkat ja liikkumisen hankaluus.

Minähän olisin muuten halunnut Kalifornian osuudella uudestaan ihanaan San Luis Obispoon, jonne pieni osa sydäntäni jäi viime reissulla. Äiti halusi Los Angelesiin.

Joten täällä ollaan.

37 kommenttia
14.11.2017

Huomenta Los Angelesista

Hyvää huomenta Venice Beachiltä Los Angelesista.

Aurinko on noussut. <3

Venice_IMG_6620

Venice_IMG_2058 Venice_IMG_2047 Venice_IMG_2055Venice_IMG_2069

Seuraavat neljä viikkoa kuluvat Yhdysvalloissa viimevuotisissa merkeissä :) Ohjelmassa Kaliforniaa, Nevadaa ja sukulointia Utahissa.

Tien päällä on hyvä olla. :)

Eilisestä lennosta ja aikaerosta johtuen en vieläkään ole päässyt kiinni viime päivien kommentteihin vastaamisessa, pahoittelut siitä. Katsotaan, jos tässä vaikka Whole Foodsilla pyörähdyksen jälkeen ehtii muutamaan jälleen vastaamaan aamupalaa syödessä :) (Heräsin neljältä ja olen vain odottanut että Whole Foods aukeaa....)

10 kommenttia
13.11.2017

Oooooh mikä meikkivoide!

Kaupallinen yhteistyö: Biodelly. * Sis. mainoslinkkejä

Aijjai, olen päässyt vuoden aikana tutustumaan jo toiseen ihan huikeaan luonnonkosmetiikan meikkivoiteeseen. (Ensimmäinen oli Avrilin BB-voide <3). Kehitys kehittyy ja luonnonkosmetiikassa tätä kehitystä on aivan erityisen mielenkiintoista seurata, etenkin kun olen seurannut sceneä läheisesti jo yhdeksän vuotta ja muistan vielä kuin eilisen miltä ensimmäiset kokeilemani luonnonkosmetiikan meikkivoiteet iholla tuntuivat. Ja voin sanoa: hyvin erilaisilta kuin nyt.

Aletaan lähestyä aikoja jolloin luonnonkosmetiikan meikkivoiteiden tekniset ominaisuudet alkavat saada kiinni synteettistä kosmetiikkaa mitä tulee levittyvyyteen ja iholle kiinnittymiseen. Etuna tietysti edelleen luonnollisen meikkivoiteen hoitavampi koostumus, sekä ekologisuus, sille kuluttajaryhmälle jolle kosmetiikan ympäristöystävällisyys on tärkeä arvo.

NuiBerlin_IMG_3503

Nui Cosmetics on merkin nimi ja ihastukseni on Natural Liquid Foundation. Sain Biodellyltä testattavaksi myös muutaman muun Nui-tuotteen mutta pääspotlightin tässä esittelyssä saa meikkivoide, ja ymmärrätte miksi kun luette eteenpäin.

Nuin meikkivoide on ollut minulla eniten käytössä meikkipohjana sen jälkeen kun sen kuukausi sitten sain, ja olen vain odottanut koska pääsen siitä kirjoittamaan. Odotus johtui merkin lanseerauksen siirtymisestä, mutta nyt Nui on vihdoin myynnissä Suomessa. Muutama muu luonnonkosmetiikkabloggaaja on jo tämän hehkuttanut, joten en ehtinyt ensimmäisenä..!

Saksalaisen Nui Cosmeticsin tarina liittyy huulipunaan. Sarjan kehittäjät Wantje ja Annika von Uehm huomasivat, että on vaikea löytää täysin luonnollisista raaka-aineista valmistettua kirkkaanpunaista huulipunaa joka on vieläpä vegaaninen. He lähtivät luomaan tällaista sävyä itse, ja niin syntyi täydellinen kirkkaanpunainen sävy Aroha, ja sen ympärille kokonainen meikkisarja vegaanista luonnollista värikosmetiikkaa.

NuiBerlin_IMG_3507

Natural Liquid Foundation kolmella sanalla: täyteläinen, vaniljainen ja peittävä.

Mutta laitetaan nyt useampi sana :D

Koostumus on voidemaisempi ja kermaisemman tuntuinen kuin aiemmin kokeilemani luonnonkosmetiikan meikkivoiteet. Se on myös peittävämpi. Mutta toisin kuin muut peittävämmät luonnonkosmetiikan meikkipohjat, jotka ovat tuntumaltaan usein vähän jäykkiä tai jopa kuivakoita ja levittyvyydessä on ollut paljon toivomisen varaa, Nui levittyy kuin unelma.

Nui meikkivoide

Ennen / jälkeen Nui-meikkivoiteen

Peittävämpi koostumus tarkoittaa myös ”puuterisempaa” koostumusta, sillä peittävyys tulee titaanidioksidista ja mineraaliväripigmenteistä jotka ovat jauhemaisia ainesosia. Tämän vuoksi luonnonkosmetiikan peittävämmät laadut ovat helposti kuivakan ja hankalasti levitettävän tuntuisia. Fiilikseen vaikuttaa olennaisesti myös se, ettei niissä ole synteettisen kosmetiikan käyttämiä silikoniyhdisteitä helpottamassa levittyvyyttä.

Nui levittyy todella notkeasti ja tasaisesti ja asettuu iholle älyttömän kauniisti. Koostumus ei ”jumahda” ihoon heti vaan meikkivoide sallii pienen työstövaran. Myös kerrostus onnistuu ilman rantuista ja röpelöistä tulosta.

Nui_IntenseTaiao_IMG_4211

Meikkivoiteesta on saatavana seitsemän sävyä josta minulle sopii täydellisesti sävy Intense Taiao, virallisen kuvauksensa mukaisesti "warm light to medium shade, slightly darker than Taiao".

Meikkivoidesävyihin voi tutustua tarkemmin Biodellyn sivuilla *.

Nui_meikkipohja_ilta_detail

Nui-meikkipohjan pinta lähikuvassa 12 tunnin jälkeen, wow..!!

Kirsikkana kakun päällä Nui-meikkivoiteen pinta kuivuu iholla samettisen puuteriseksi eikä vaadi erillistä puuterointia kiinnittyäkseen iholle. Toki rasvoittuvaihoinen varmasti haluaa käyttää puuteria ja itsekin sitä nenään ja leukaan lisään, mutta puuteri ei ole välttämättömyys. Poskipunankin voi levittää meikkivoiteen päälle ilman puuterointia koska pinta ei tosiaan jää yhtään nahkeaksi.

Pinta kestää ihollani hämmentävän hyvin. Ottaen huomioon miten hoitavan voidemaiselta meikkivoide tuntuu, jotenkin odottaisin, että se myös herkästi "sulaa" ja mössööntyy päivän aikana ihohuokosiin. Mutta ainakaan minun ihollani tällaista ei tapahdu vaan saan illallakin ihastella siistiä ja kaunista pintaa.

Nui_ennen_meikkivoidetta_IMG_3444

Ennen

Nui meikkivoide Intense Taiao

Jälkeen

Minulla ei ole tälle meikkivoiteelle kuin kauniita sanoja <3 Se on ihanin koskaan kokeilemani luonnonkosmetiikan meikkivoide ja tuntumaltaan lähimpänä synteettisen meikkivoiteen tuntua - ilman synteettisiä kemikaaleja.

Ainiin, mainitsin vaniljaisuuden – meikkivoiteessa on ihanan vieno, vaniljauutteen tuoma luonnollinen tuoksu. Se yhdessä kermaisen koostumuksen kanssa tekevät käyttöelämyksestä ylellisen.

NuiBerlin_IMG_3512

Nuin valikoimaan kuuluu myös monitoimivoiteita, Tints, toiset englanninkieliseltä nimiversioltaan "Creamy Blush" ja toiset "Natural Illusion Cream Eye Shadow." Kumpiakin voi käyttää niin poskilla, silmäluomilla kuin huulilla.

Pititi-sävy on kaunis mattainen ruusu, tosin ”mattainen” ei Nuilla tarkoita täysmattaa vaan himmeästi kuultavaa vailla helmiäistä. Pititi-sävy luo kasvoille ihastuttavan terveen raikkaan punan joka näyttää todella luonnolliselta. Puna, joka ei välttämättä paljasta että käyttäjällään mitään poskipunaa onkaan. Pititi sopii kaikille ihonsävyille.

Mawhero-sävy on hohtava nuderoosabeige ja sopii mielestäni parhaiten korostuksiin. Toki se jättää ihoon myös hieman sävyä ja toimii poskipunana etenkin vaaleilla ihonsävyillä.

Biodelly on valinnut kutsua näitä sivuillaan "Multi-stickiksi", älä siis etsi sieltä "poskipunaa". :)

NuiBerlin_IMG_3515

Mitä kuivempi ja aikuisempi iho, sitä paremmin voidemainen poskipuna sopii puuterimaisen sijaan.

Voidemainen saattaa tuntua kinkkisemmältä levittää, mutta sen pinta sulautuu puuteria luonnollisemmin meikkipohjaan ja parhaimmillaan voiteen tuoma puna on kuin ihosta itsestään kumpuavaa. Puikosta voiteen voi kätevästi vetää suoraan poskille ja häivyttää sitten sormin, mutta jos tämä tekniikka arveluttaa (”en halua mitään värikiitorataa poskeen..!), ota sävyä ensin vähän sormiin, lämmitä voide sormien välissä ja sivele iholle.

Nui meikkivoide Intense Taiao

"Meikitön" look: Intense Taiao-meikkivoide, Pititi-poskipuna ja Moana-huulipuna

Minusta Nuin puikkoposkipunan koostumus on helpompi levittää kuin purkkeihin pakatun voideposkipunan, ja se on voimakkuudeltaan ”kiltimpi” kuin nestemäinen poskipuna, jonka pigmentti saattaa olla ärtsympää ja vaatii tarkemman häivytyksen.

Nui_luomivari_IMG_4206

Natural Illusion Cream Eyeshadow Piari on neutraali, hohtava shampanjan sävy.

Luomiväri-nimellä myytävän tuotteen koostumus on puikkoon pakattua Blush-tuotetta kovempi, mutta muuten se käyttäytyy iholla kuta kuinkin samoin. Biodelly on nimennyt Cream Eyeshadow -tuotteet sivuillaan korostusvoiteeksi, ja tätä nimeä minäkin käyttäisin mieluummin kuin ’luomiväri’, sillä korostuksessa nämä rasvapohjaiset voidetuotteet ovat ehdottomasti parhaimmillaan. Jatkuvasti liikkeessä olevalla silmäluomella ei tämän tyyppinen voideluomiväri pysy paikoillaan kuin ”harvoilla ja valituilla”, rehellisesti sanottuna olen aina vähän ihmetellyt miksi rasvapohjaisia luomivärejä valmistetaan.

Nui_luomivari_Piari_IMG_2035

Piari silmäluomilla

Nuin ”eyeshadowt” ovatkin siis paremminkin voidemaisia korostustuotteita. Valkoinen sävy Hukarere sopii viileälle ja todella vaalealle iholle, neutraali, shampanjan sävyinen Piari on omiaan neutraalille vaalealle ja keskivaalealle iholle, lämpimän ruusuinen Puawai sopii parhaiten lämpimälle iholle.

Suomalaiset ovat edelleen vähän varovaisia voidemaisten korostustuotteiden käyttäjiä mutta ehkä hekin pikku hiljaa oppivat. :)

NuiBerlin_IMG_3518

Huulipunista valitsin esiteltäväksi raikkaan läpikuultavan ja tyttömäisen pinkin Moanan sekä peittävämmän, murretun ”matta”liilan Ruihan.

NuiBerlin_IMG_3548

Ruiha-sävyn virallisessa kuvauksessa puhutaan matasta mutta kuten poskipunalaadussa, Nuin ’matta’ tarkoittaa vain helmiäistyyppisen hohdon puuttumista. Ruihassa on kaunis satiininen kuulto, kuten kuvasta näkee.

Ihana, mustikkainen sävy! <3

Nui_Moana_IMG_3465

Moana

 

Nui meikkivoide

Mustikkaisessa lookissa Intense Taiao -meikkivoide, Mawhero-poskikuulto ja Ruiha-huulipuna. Luomivärit Essencen.

.

Hintatietoja:

Meikkivoide 40€ / 30 ml

Korostusvoide 38,50€ / 3 g

Poskipuna 33,50€ / 5 g

Huulipuna 32,90€ / 4,5 g

.

Nuin meikkituotteet ovat nyt saatavilla Biodellyn verkkokaupassa * sekä Turun myymälässä.

Miltäs merkki teidän mielestänne vaikuttaa? Vieläkö on tilaa uusille luonnollisille meikkisarjoille? :)

Vegaanisille luonnonkosmetiikan meikkisarjoille ainakin tuntuu olevan jatkuvasti enemmän kysyntää. Nuin tuotteet ovat siis vailla mm. mehiläisvahaa, lanoliinia tai eläinperäisiä pigmenttejä kuten karmiinia.

31 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2026 (54)
    • 2025 (146)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat