Joulukalenteri, luukku 23.

Olen joulukuusi"tyranni".

Eilen seistiin jälleen tutussa tilanteessa Kuopion torilla. Kuusenmyyjä, Sanni, äiti ja pari kuusiehdokasta. "En halua näin isoa puuta, tämä on liian iso, otetaan tuo sirompi", sanoo äiti. "Kuusen pitää olla iso ja rehevä, kuusi on joulutunnelman sydän!", sanoo Sanni.

Välissä myyjä vaihtaa painoa jalalta toiselle ja seuraa sananvaihtoa kuin tennisottelua. Argumentit lentelevät, viuh, viuh. Onko nuorempi nainen nyt voitolla? Saanko kaupaksi isomman ja kalliimman kuusen? Vai saako rouva tahtonsa läpi? Lähteekö mukaan pienempi puu? - - Ja: Joudunko odottamaan asiakkaiden päätöstä vielä pitkään..?

Meikäläinen voitti jälleen ja isompi kuusi kannettiin torilta. Äiti osoitti kevyesti mieltään loppupäivän mutta leppyi illaksi.

Sama juttu melkein joka vuosi.

Mä olen kuusityranni ja minun on saatava tahtoni läpi, kun se juuri minun kriteereideni mukainen joulupuu osuu kohdalle. En välttämättä ole kovin ylpeä tästä ominaisuudestani - tai oikustani, paremminkin, mutta kun tilanne on päällä, en voi perääntyä. Minussa herää kuin jokin animaalinen puolustusreaktio; "Mä valitsin tän kuusen, mun on saatava tämä kuusi!"

Kuvan kuusi ei liity tarinaan

Voin kertoa traumaattisesta joulusta, jolloin kuusen osto jäi täysin äidin vastuulle. Kukaan meistä sisarista ei päässyt paikalle Kuopioon ajoissa, ja äiti lähti kuusiostoksille yksin. Sinä vuonna kuusikauppa oli poikkeuksellisesti siirretty pois torilta, eikä torilla ollut ainuttakaan kuusenmyyjää. Äitini ei tätä tiennyt. Hän saapui aaton aattona tuttuun tapaan torille, vain kohdatakseen kuusettoman näyn.

Autottomana ihmisenä äiti ei voinut lähteä kuusiapajille kauemmas keskustasta. Neuvottomana hän jäi torille miettimään, miten ratkaisisi tilanteen. Lopulta äiti oli bongannut jonkun torimyyjän kojun edessä jo parhaat päivänsä nähneen, pikkuisen ja hyvin varisseen kuusen, joka oli ollut myyjällä tunnelmaa luomassa ja koristeena. Hädissään äiti keksi hieroa kauppaa tästä kuusipahasesta.

Kun saavuimme sisarteni kanssa aattona joulunviettoon, olohuoneessa odotti näky, jota en unohda ikinä. "Joulupuu" olisi ollut rohkean optimistinen ilmaisu sille väsyneelle, harvaoksaiselle ja lähes neulattomalle kuusenraiskalle, joka nökötti huoneen nurkassa. Olin aidosti järkyttynyt ja todella pahoillani. Niin paljon kunnon joulukuusi minulle merkitsee ja niin paljon se vaikuttaa tunnelmaan.

Mutta sillä oli mentävä. Vaikka joulu on minulle ennen kaikkea yhdessäolon juhla, sinä vuonna kävi selväksi, miten paljon tietyillä perinteillä on merkitystä. Ilman kunnon joulukuusta joulusta todella tuntui puuttuvan jotain olennaista.

Ehkä kiintymykseni kookkaisiin joulukuusiin liittyy myös rakkauteeni metsää kohtaan. Jouluksi sisään kannettu puu on jonkinlainen metsän ja luonnon symboli, ja tuo mukanaan sitä rauhoittavaa ja lääkitsevää voimaa, jota metsä ja luonto kantavat. Puulla on konkreettisesti tyynnyttävä ja ilon tunteita tuova vaikutus minuun.

Tänä vuonna "sisäänväittelemäni" kuusi muuten koki pakkasshokin, ja on tänä aamuna eri värinen kuin eilen sekä pudottanut jo paljon neulasiaan. Joskus käy näin, kun vie puun kovasta pakkasesta suoraan sisälle huoneenlämpöön. Kieltämättä olen tässä jo ehtinyt miettiä, olisiko äidin valinta sittenkin ollut parempi ja neulasiltaan sitkeämpi.... 😄🌲

Elämä on. :)

Hei! Tuli mieleen tällainen nopea: mitkä ovat olleet parhaimpia ja paskimpia tuotelöytöjä, joita olet tehnyt Karkkipäivän kautta? Jos siis olet joitain tuotteita ostanut tai testannut Karkkipäivän kirjoitusten perusteella?

Paskimmilla tarkoitan tuotteita, jotka ovat olleet itselle täysin epäsopivia tai muuten vain huonoja.

Teetkö ylipäätään paljon hankintoja blogien, Instagramin tai YouTuben inspiroimana?

(Tämä kuva muuten on otettu aiemmin tänä vuonna yhteen monista toteuttamatta jääneistä postauksista: "Parhaan tuoksuiset kosmetiikkatuotteet".  :))

Mä itse olen aikoinani ostanut kutakuinkin 99% värikosmetiikastani netin keskustelupalstojen vinkkien ja hehkutusten perusteella. Tämä oli siis aikaa ennen somea..! Keskustelufoorumitkin tietysti olivat omalla laillaan somea - esisomea. :)

Kun sitten aloitin työt alalla, aloin ostaa tuotteita eniten sen perusteella, mille altistuin töissä! Koska töissä sai - ja pitikin - testailla tuotteita päivät pitkät, se loi erittäin hedelmälliset olosuhteet kaikenlaisille hankintamieliteoille. (Mikä sitten odotetusti johtikin lopulta ylishoppailuun, ylisaturaatioon ja kyllästymiseen.)

Nykyään ostan kaikkein eniten heräteostoksia. Haahuilen kemppariosastoilla, silmiin osuu jotain kivaa joka puhuttelee, ja ostan sen. Aika usein taustalla on ajatus kirjoittaa tuotteesta blogiin osana vaikkapa jotain teemaa, kuten edulliset tuotteet, hajusteettomat tuotteet jne.

Enää hyvin harvoin mikään ulkopuolinen taho kuten toinen vaikuttaja, markkinointikampanja tai mainos vaikuttaa minuun siten, että kiinnostuisin jostain tuotteesta - poislukien työpaikkani uusien tuotteiden harkintatiimin palaverit, joissa kuulee välillä mahdottoman kiinnostavista ja ihan vieraista & uusista tuotteista! 😍 Ja tietysti saan välillä blogityöni kautta yhteydenottoja uusilta brändeiltä, jotka saattavat herättää kiinnostuksen.

Mutta nyt - avautukaas parhaimmista ja paskimmista tuotteista, joita olette ostaneet tai kokeilleet (tai saaneet?) kiitos Karkkipäivän! :) Olisi tosi kiinnostava kuulla!

Joulukalenteri, luukku 22.

Lämpöterapiaa Kreikassa.

Tänään muistelen syksyn ja ehkä koko vuoden kuuminta päivää, ja palaan tuntemattomalle paratiisirannalle Manin niemimaalla Kreikan Peloponnesoksella.

Syyskuun 19. päivä, ja asteet hipoivat 35:ä jo aamuvarhaisella. Minä ja ystäväni Marianna ja Vasilis olimme viikonloppureissulla Manin alueella Peloponnesoksen niemimaan eteläosassa. Olin itse suunnitellut jääväni Areopolin kylään vuoristoon, kun Marianna ja Vasilis palaisivat Ateenaan.  Tukahduttava kuumuus ja aivot kiehumaan laittava porotus kuitenkin muuttivat suunnitelmani jo aamun aikana - päivä vuoristokylän kujilla vaellellen siinä porotuksessa oli kuin vapaaehtoinen kutsu auringonpistokselle ja itsensä näännyttämiselle.

Päätimme hakeutua jollekin lähialueen rannalle. Vilvoittava vesi oli järkevin paikka viettää tällaista päivää.

Lähdimme ajamaan alas niemimaata ja ohitimme useita alueen tunnetuimmista rannoista. Mariannalla oli idea löytää rauhallisempi ja tuntemattomampi ranta, ja uimarantafanina hän myös haluaa tutustua reissuilla uusiin rantoihin. Itse olen täysi vastakohta, ja uimarannat ovat viimeisenä to see / do -listoillani..! :D

Lopulta päädyimme ajelemaan "piiloranta-helmen" toiveissa vähän liiankin pitkään, ja ohitettuamme Kotronasin kylän kuumuus oli kohonnut niin tukalaksi, että Marianna alkoi voida pahoin. Mikään ilmastointi ei enää auttanut asiaa, ja auton ikkunan avaaminen tuntui samalta, kuin joku olisi puhaltanut sisään jättimäisellä föönillä.

Ohitimme kyltin "Halikia Vata Beach", ja tässä vaiheessa Mariannan oli päästävä ulos autosta. "Oli ranta millainen hyvänsä, tähän pysähdytään", Marianna sanoi, sillä hän tunsi pian pyörtyvänsä. Auton mittari taisi näyttää 39 astetta. Omakin olo oli lähellä sietokyvyn rajaa, vaatteet olivat hiestä märät ja viimeinen tunti oli tuntunut siltä, kuin ajelisin neljällä pyörällä varustetussa saunassa.

Parkkeerasimme ja Marianna melkein kieri ulos autosta. Hänen koottua itseään maassa hetken, kävelimme pienen tien päähän rannalle.

Ja millainen idylli sieltä paljastui...!

Uskomattoman kirkasta vettä reunusti silmiä häikäisevän valkoinen, täydellisen sirpin muotoinen pikkukiviranta. Rannalla oli kaksi pientä ravintolaa ja kourallinen ihmisiä.

Syöksyimme varjoa antavien puiden alle ja levitimme rantapyyhkeemme. Marianna oli vedessä ennen kuin olin itse saanut edes paitaa päältä..! :D

Pian olin itsekin turkoosin veden syleilyssä, ja se hetki, kun helteestä sekainen pää ja hiestä tahmea kroppa upposivat mereen, oli sanoinkuvaamattoman ihana.... Niitä hyvin harvinaislaatuisia hetkiä, kun minun ja uimarannan välinen kemia toimii! 😍

Veden värit... Jotain, mistä en saa tarpeekseni. Niin Suomessa kuin Kreikassakaan. Tai Sveitsissä. (Alppijärvet..! 😍) Missä tahansa. 

Jäimme Halikia Vatan rannalle koko loppupäiväksi. Marianna ei meinannut päästä yli siitä, miten upea ranta oli, ja kiitteli onneamme siitä, että hän oli alkanut voida niin huonosti juuri tämän paikan kohdalla. :) 😅

Marianna on todellinen ranta-aficionado. Hän tuntee uimarantoja kohtaan samaa, kuin minä luontopolkuja tai idyllisten kylien kujia. Marianna voisi matkustaa pelkästään täydellisten rantojen perässä, ja saa suurta nautintoa löytäessään tuntemattomia helmiä. Kreikan Mani on hänelle tuttu ja rakas kohde. Mutta juuri tällä rannalla hän oli ensimmäistä kertaa minun kanssani, sinä uskomattoman kuumana päivänä 19. syyskuuta. 

⛱☀️