Joulukalenteri, luukku 17.

Vanilla & Cedarwood Aromatic Mist.

Kiehl'sin Vanilja & Seetri on yksi lempituoksuistani, joka linkittyy myös yhteen tärkeimmistä ja hienoimmista matkoistani.

”Seductive fusion of Ugandan Vanilla and Cedarwood, heightened with a hint of iris, which gives way to rich amber” kuuluu tämän ihanan lämpimän, pehmeän vaniljaisen ja puuterisen puu-tuoksun kuvaus. Rakastan puu-tuoksuja ja seetri on santelin ohella tuoksunuotti, johon olen aivan heikkona.

Kiehl'sin (nyt jo edesmennyt) Vanilla & Cedarwood Aromatic Mist on pehmein ja lempein seetri-tuoksu, jonka tunnen. Se on edullinen tuoksu ja maksoi ilmestyessään vain 29€. Edullisuudestaan ja suhteellisen yksinkertaisesta kompositiostaan huolimatta tuoksu on yllättävän hienostunut ja kestää aikaa. Se tuoksuu yhä upealta. Käytän tätä talvisin, ja pienen kokonsa vuoksi se sujahtaa usein mukaan matkoille.

Vanilla & Cedarwood kuului Kiehl'sin ihastuttavaan Aromatic Blends -tuoksujen sarjaan, josta minulla on myös vihreän raikas Fig Leaf & Sage -tuoksu.

Venetsia, marraskuu 2012.

Vanilla & Cedarwood vie minut aina Venetsiaan. Oli kylmä ja kanaalit tulvivat. Ensimmäisenä päivänä kahlasimme Pyhän Markuksen aukiolla. (Mikä nykyään on ihan standardi-tilanne Venetsiassa...)

Venetsia oli vielä kauniimpi kuin osasin kuvitella. Se oli niin kaunis, että minuun melkein sattui. Kävely Venetsiassa oli kuin kävely valtavassa ulkoilmataidegalleriassa. Arkkitehtuuri ja kaupungin tunnelma kanaaleineen on jotain niin upeaa, että mikään turismin lieveilmiö ei himmentänyt sen vaikutusta minuun. Venetsia on Santorinin ohella paikkoja, jossa sydän melkein pysähtyi silkasta kauneuden kokemuksesta.

Vierailin Venetsiassa osana syksyn 2012 pitkää reppureissuani, jonka aikana matkustin kolmen kuukauden ajan Kreikasta Albanian, Italian, Espanjan ja Portugalin kautta Yhdysvaltoihin. Se on hienoin matka jonka olen koskaan tehnyt, ja irtisanouduin työstäni päästäkseni toteuttamaan sen. Se oli parhaita päätöksiä elämässäni.

Venetsia oli erityinen paikka matkalla. Silloinen mieheni lensi sinne Suomesta tapaamaan minua, ja koin Venetsian yhdessä hänen kanssaan.

Mieheni osti Vanilla & Cedarwood -tuoksun minulle Venetsiasta. Mikään omaehtoinen lahja se ei varsinaisesti ollut, sillä varsin epäromanttisesti pyysin (okei, kinusin) häntä ostamaan tuoksun minulle, koska oma kengännauhabudjettini ei sallinut 29€:n kosmetiikkahankintaa. Tämä oli yksi niitä matkoja, jotka toteutin äärimmäisen tarkalla päiväbudjetilla.

Alkuperäisen tarinan tuoksun hankinnasta voi lukea täältä. Se on ihan hauska! ☺️

Juuri siksikin tämä tuoksu on aivan erityinen. Siihen liittyy tarina. Vanilja & Seetri vie minut aina syksyyn 2012, ei pelkästään Venetsiaan, vaan koko elämäni hienoimmalle matkalle.

Joulukalenteri, luukku 16.

Linda Evangelista.

Kanadalainen huippumalli Linda Evangelista oli minulle teini-iässä ja varhaisaikuisuudessa kaunein ihminen, jonka tiesin. Linda oli 90-luvun supermallibuumin suurimpia ikoneja ja hänen kasvonsa ja täydellinen vartalonsa näkyivät kaikkialla - catwalkeilla, lehdissä, musiikkivideoilla.

En saanut tarpeekseni Lindan valtavasta vetovoimasta, persoonallisesta kauneudesta ja mielettömästä muuntautumiskyvystä. Linda oli yhtä upea ja uskottava lyhyttukkaisena tuimana poikatyttönä, historiallisena barokkileidinä kuin kiharapäisenä platina-blondattuna viettelijättärenä. Hän oli yksinkertaisesti tyrmäävä, maaginen ja omaa luokkansa aina.

Linda Evangelista on fotogeenisyyden kulminoituma.

Pääsin ihailemaan Lindan kauneutta ja valovoimaa Vogue-lehdessä, jota tilasin 15-vuotiaasta parikymppiseksi saakka. En ollut kiinnostunut muodista vaatteiden näkökulmasta, vaan kauneudesta, ja britti-Vogue oli tuohon aikaan muodin lisäksi myös kauneuden raamattu. Ainakin minulle.

Tuoreimman Vogue-lehden kolahdus postiluukusta oli aina kuukauden kohokohta.

Kauneus ilmiönä ja esteettisenä kokemuksena kiinnosti ja veti minua puoleensa aivan mielettömällä voimalla. Ahmin kuvia malleista, meikeistä ja ihonhoitotuotteista. Rakastin kosmetiikkamainoksia. Rakastan niitä yhä, mutta 90-luvun mainoksilla tulee aina olemaan aivan erityislaatuinen asema, koska niiden myötä kasvoin kauneuden maailmaan. Saan melkein kylmiä väristyksiä kun näen vanhoja Revlonin, Cliniquen ja Chanelin mainoksia. Ne ovat piirtyneet kauneusfriikin sieluuni tavalla, jota minkään myöhemmän aikakauden kauneuskuvasto ei ole voinut tehdä.

Tämänkin postauksen kuvat ovat värikosmetiikan mainoksesta. Yardleyn kolmiaukeamaisessa mainoksessa Lindan huulilla nähdään Yardleyn Stay Fast -huulipunan sävyjä. Kahleet Lindan ympärillä kuvaavat huulipunan laatua, joka "lukkiutuu sinuun".

Olisin mielelläni kuvittanut postauksen taiteellisemmilla ja monipuolisemmilla kuvilla, joiden kautta välittyisi Lindan uskomaton muuntautumiskyky, mutta en rehellisesti jaksanut selata läpi lähes sadan Vogue-lehden varastoani. Linkitän muutamaan kuvaan netissä. Tässä kuvassa Linda on ylevä punapää, tässä tummahipiäinen tomboy-senorita, ja tässä vaalea Marilyn-seireeni. Tämä look on yksi omia Linda-lemppareitani. Myös tämä Sophia Loren -esque look on upea!

Ikonisimpia Linda-kuvia löytää googlettamalla "Peter Lindbergh and Linda Evangelista", Lindberghin ottamat mustavalkoiset kuvat Lindasta kuuluvat kaikkein tunnetuimpiin.

Ihailuni Lindaa kohtaan on saanut minut usein pohtimaan vaikutusta, mikä esteettisellä kauneudella voi meihin olla. Miksi toisen ihmisen kauneus voi aiheuttaa meissä näin syviä tunteita..? Toki kauniit asiat ylipäänsä aikaansaavat voimakkaita tuntemuksia, ja yhtä lailla kasteinen niitty aamu-usvassa tai Manhattanin siluetti auringonlaskussa voivat aiheuttaa vastaavia kauneuden kokemuksen väristyksiä. Linda on kuitenkin ainoa ihminen, jolla on ollut minuun tällainen vaikutus. Linda oli minulle kuin taideteos; alati muuttuva ja uudistuva maalaus ja veistos, joka ihmetytti ja pysäytti joka kerta sitä katsellessani.

Missä Linda on nyt? Linda jatkoi mallin uraansa sporadisesti vielä 2000-luvulla, mutta vetäytyi vuonna 2016 julkisuudesta epäonnistuneen kauneusoperaation seurauksena. Tänä syksynä erakoitunut ja masentunut Linda astui ensimmäistä kertaa esiin tarinansa kanssa. Tarina on jälleen yksi surullinen dokumentti kauneusmaailman ja ikääntymisen raadollisuudesta, miten naisten on tässä ajassa ja kulttuurissa vaikea hyväksyä vanhenemistaan.

Tämän kaltaiset tarinat herättävät paljon ajatuksia - ja myönnettävästi surua. En ole itsekään täysin näiden ajatusten yläpuolella. Vaikka nautinkin ikääntymisen merkkien tarkkailusta ja niistä kirjoittamisesta.... valehtelisin, jos sanoisin, etteivät rypistyvät silmänympärykset ja syvenevät otsarypyt saa minua tuntemaan itseäni vähemmän viehättäväksi kuin nuorempana. Ja etteikö minussa heräisi välillä tiettyä haikeutta, kun katson kuvia kasvoistani nuorempana. Liittyykö tämä lopulta vain tähän aikaan, kulttuuriin ja arvotuksiin, siitä en ole ihan varma. Eikö nuoruutta lopulta ole aina ihannoitu. Nuoruus on kuitenkin niin paljon enemmän kuin ihon pinta....

Tästä voisi kirjoittaa ihan oman tekstinsä, mutta jätetään tämä kirjoitus kunnianosoitukseksi Linda Evangelistalle. Yhä ja aina kaunis ja ainutlaatuinen. 💜

Joulukalenteri, luukku 15.

Paras meikkisivellin.

Olen kauneusfriikki ja rakastan jatkuvasti testailla uutta. Käytössä on koko ajan samanaikaisesti kymmenien eri merkkien versioita lempituotteistani, koska ne vain ovat kaikki niin ihania. Niin monta upeaa kasvovettä, seerumia, öljyä, käsivoidetta....

Vain yhden ainoan tuotteen kohdalla ei ole näin. Luomivärisivellin. Olen käyttänyt MACin #239-sivellintä vuodesta 2007 ja se on täydellisin kauneustuote jonka tunnen. En liioittele, tämä tuote on täydellinen, ja kun sen löysin, se poisti kaiken kiinnostuksen ja motivaation muiden luomivärisivellinten suhteen. Miksi enää etsiä, kun on jo löytänyt parhaan.

#239-sivellin on napakka, pienen lapion mallinen sivellin silmämeikin perustyöhön. Sen napakkuus ja muoto tekevät siitä erityisen hyvän luomivärin levitykseen ja "pakkaamiseen" liikkuvalle luomelle, mutta siveltimellä voi myös tehdä varjostuksia. Tällä siveltimellä voi tehdä koko silmämeikin alusta loppuun.

14 vuotta vuotta vanhat MAC 239-siveltimeni ovat moitteettomassa kunnossa. Ne ovat yhtä napakat kuin jos olisin ostanut ne eilen. Olen pessyt niitä satoja kertojaja käytän niitä lähes päivittäin. Laatu on aivan käsittämätön. Yhtäkään harjasta ei ole irronnut.

Vaalealla tarralla merkkaamani sivellin on vaaleiden luomivärisävyjen levitykseen, toinen tummien.

Minun omistamaani legendaarista #239-sivellintä ei kuitenkaan enää ole. Tai - on se yhä MACin valikoimassa, mutta vegaanisuustrendin myötä nykyisen 239:n harjakset ovat synteettistä karvaa. Alkuperäisen 239:n harjakset olivat ponin tai vuohen karvaa (en enää muista kummanko). Eläimet eivät kärsi(neet) siitä, että niiden karvaa on käytetty sivellinbisneksessä, mutta ymmärrän silti, että tänä päivänä kaikessa eläinperäisessä on kauneusalalla negatiivinen kaiku. Siksi lähes kaikki siveltimet ovat nykyään synteettisiä.

En ole testannut nykyistä 239:iä, mutta kokemukseni on ollut, että synteettinen karva ei liukkaampana  karvalaatuna toimi yhtä tehokkana "puuterinnappaajana" kuin aito karva. Liukkaaseen siveltimeen väri ei yksinkertaisesti tartu yhtä hyvin kuin huokoiseen. Aidossa karvassa on aina huokoisuutta ja tietynlaista (hyvää) karheutta.

Vanhat 239:ni todennäköisesti kestävät käytössäni koko loppuelämäni, joten tarvetta nykyisen version kokeiluun ei edes ole.

Tämä pieni sivellin on yksi mullistavimpia asioita meikkielämässäni. 💜 Miten monet sateenkaarimeikit, smokeyt ja kultakuparit se on silmäluomilleni vuosien aikana taikonutkaan....