Ja heti alkuun suuret pahoitteluni kahden englanninkielisen otsikon käytöstä peräjälkeen. :) Tiedän, että ei-suomenkieliset otsikot häiritsevät joitain lukijoita.
Haluan vain muistuttaa teitä siitä, kuinka helposti saat melkeinpä minkä tahansa väripläjäyksen luomillasi sidottua tyylikkääksi kokonaisuudeksi käyttämällä mustaa rajausta. Olen tästä jo aiemminkin puhunut blogissa, mutta tässä vinkki tulee taas. Vaikka kokisit mustan muuten liian jyrkäksi rajaussävyksi itsellesi, niin värikkäiden meikkien kanssa se on must. Se vaan on. :)
Mikä ihmeen valju ja epämääräinen viritys tämä on? Ei näytä erityisen hyvältä vaikka lisäät ripsarinkin.
Mutta - kun rajaat silmän kauttaaltaan mustalla, saa meikki heti jonkun tolkun. Ja sehän näyttää ihan hyvältä! Ylä- ja alaluomen värit ikäänkuin "kiinnittyvät" toisiinsa, ne saavat raamit ja näyttävät kokonaisuudelta.
Luomilla L'orealin Arctic Blue ja Kryptonite Green. Meikki on muuten käänteisversio tästä meikistä. Tykkään yhdistelmästä paljon, olivat sävyt kummin päin vain.
Ja tässä vielä toinen versio mustan eyelinerin "paketoimasta" värimeikistä. Edes violetti tai vihreä rajaus ei tekisi tästä meikistä yhtä toimivaa. Musta sitoo sävyt yhteen. Tässä meikissä yläluomella Inglotin AMC Eyshadow 66 ja alaluomella Inglotin D.S. 504.
Huomasinpahan sitten jälkeenpäin, että unohdin meikata alaripset kumpaankin meikkiin! ^_^
Yläluomen rajaukseen käytän useimmiten geeli- tai tussirajausta, ja alaluomen sisärajaukseen MACin kajalia sävyssä Smolder. Smolder on mustin, pehmein, pigmenttirikkain ja pysyvin kajal mitä olen kokeillut, enkä muuhun vaihda.
Kuinka moni teistä käyttää mustia rajauksia, ja kuinka moni taas vierastaa niitä? Itse voin paljastaa, että aloin käyttää mustaa rajausta vasta samoihin aikoihin kun löysin värikkäät meikit, eli noin viisi vuotta sitten. Sitä ennen en voinut kuvitellakaan käyttäväni mustaa, olinhan niin vaalea. Nyt taas on vaikea kuvitella meikkiä ilman mustaa. Se on ylivoimaisesti eniten käyttämäni rajaussävy.
Vaikka viihdyn 3-kymppisenä, joudun tunnustamaan, että joka vuosi se aina vähän kirpaisee. Vanheneminen nimittäin. Täytän tänään 32, ja se kuulostaa minusta erittäin aikuiselta. 32-vuotias on vielä nuori, mutta koen itse olevani vielä nuorempi. ^_^
Luen lehdestä juttuja 32-vuotiaista, ja heillä on jo liuta lapsia, omakotitalo rakennettuna ja aikuisen ihmisen kokenut ja tyyni ilme kasvoillaan. Tiedän, tiedän, nämä ovat klisheitä. Mutta he tuntuvat silti niin kaukaisilta, kun ajattelen itseäni. Koska minulle tulee se ilme kasvoille? Koska minä alan artikuloida tasaisesti ja rauhallisesti? Milloin ostan beigen trenssitakin ja pashminahuivin? Ja koska vaihdan raidalliset lapaseni nahkahansikkaisiin?
En varmasti ole ainoa 3-kymppinen, joka miettii näitä juttuja ja kokee pientä anti-aikuistumiskriisiä. Välillä pohdiskelen, että onkohan minussa jotain biologisestikin pielessä, kun ei mitkään vauvakellot kilkata enkä osaisi kuvitellakaan, että minulla vielä (!) olisi lasta. Olenhan niin nuori! ^_^ Yritän olla ajattelematta sitä, että elämä viuhuu ohi niin kauhean nopeasti. Lapsena kesälomakin oli hurjan pitkä aika, mutta nyt ei enää voi miettiä, että "no onhan mulla aikaa vaikka ensi vuonna..." Ensi vuosi ja sitäkin seuraavat tulevat ihan justiinsa. Jos aikoo ja haluaa tehdä jotain, suunnitelmat pitää toteuttaa mielellään nyt eikä huomenna. Minua stressaa vanhenemisessa se, että enää ei voi odottaa loputtomiin. On vain tehtävä.
No mutta menipä tämä synttäripostaus nyt synkäksi! Se ei ollut ihan tarkoitus. Olen kuitenkin mieluummin 3-kymppinen kuin 2-kymppinen, kyllä tämä on ihan mukava ikä. Kaikki iät ovat mukavia. Kun vaan vuosi venyisi vaikka 730 päivään... ^_^
Kuva muuten on parin viikon takaisista Indiedaysin kuvauksista, ja sen on ottanut blogikollegani Veera. Kuvaan saatiin mielestäni ikuistettua mahtavasti Karkkipäivän henki! :)
Edit. Kiitoksia paljon kaikille onnitteluista! <3 Paras lahja tänään oli kuitenkin se, kun sisareni O yllättäen soitti...! Olin niin iloinen että itketti. En ole kuullut hänen ääntään vuoteen.
Katsokaapas tätä!
Meille näytettiin Biothermin uutuuskoulutuksessa temppu, joka vakuutti ainakin minut antioksidanttien vaikutuksesta kosmeettisissa valmisteissa. Kouluttaja halkaisi omenan, ja levitti toiselle puolikkaalle antioksidanttiseerumia. Toinen puoli jätettiin käsittelemättä. Tunnin kuluttua voitelematon omenanpuolisko oli muuttunut ruskeaksi, kun taas seerumilla käsitelty puolikas oli yhä vaalea ja tuoreen näköinen.
Mitä ovat antioksidantit? Kemiallisesti ne ovat yhdisteitä, jotka estävät toisten yhdisteiden hapettumista. Kosmetiikassa niitä käytetään säilöntäaineina, mutta myös ihoa hoitavina ainesosina. Niiden olisi tarkoitus siepata vapaita radikaaleja, ennenkuin ne ehtivät aiheuttaa ihosoluille hapettumistuhoa. Paula Begounin kirjassa on mukavan havainnollinen ja yksinkertaistettu kuva asiasta meille, jotka emme niin ymmärrä kemiallisia reaktioita.
Here's the deal: meille opetettiin kosmetiikan kemian tunnilla, että antioksidantit eivät vaikuta iholla. Ne eivät kuulema ehdi vaikuttaa, sillä ne hapettuvat itse heti, kun joutuvat kontaktiin hapen kanssa. Opettajamme oli sitä mieltä, että antioksidantit vaikuttavat elimistössämme myönteisesti ainoastaan ravinnon kautta, ja että kosmetiikassa niiden vaikutus on lähinnä säilönnällinen. Niinpä olin itse koulutukseni jälkeen hyvinkin skeptinen kaikkea antioksidanteilla mainostettavaa kohtaan.
Luettuani Paula Begounin kirjoituksen antioksidanteista, aloin hieman epäillä koulussa kuulemaani. Biotherm-kouluttajan omenatesti viimeistään vakuutti minut. Kyllä antioksidanteilla on jotain vaikutusta ihoon. Okei, eihän omena ole sama asia kuin iho, mutta reaktio kertoo sen, että antioksidantit todella estävät hapettumisreaktioita ulkoisestikin. Toistin itse kokeen kotona, ja tulokset näette alla!
Leikkasin puolueettomasta omenasta (heh) viisi viipaletta. Sivelin yhdelle puolikkaalle Oliv'in antioksidanttivoidetta, yhdelle Aqualan L:ää ja yhdelle Weledan Mantelivoidetta. Viidennelle palalle suihkutin Oliv'in kasvovesisuihketta, jonka senkin pitäisi olla kevyesti antioksidanttinen. Aqualan L ja Mantelivoide toimivat kokeessa verrokkivoiteina. Niissä ei ole antioksidanttisia vaikutuksia. (Valitettavasti tämä ensimmäinen kuva jäi epätarkaksi, kun kuvanottohetkellä oli vielä hämärää.)
Tässä viipaleet tunnin kuluttua. Kuva puhuu puolestaan. Antioksidanttivoiteella käsitelty lohko on lähes muuttumaton, muut ovat hapettuneet rusehtaviksi.
Jos omenan pinta on säilynyt näin hyvin, niin luulisi antioksidanttien suojaavan myös ihoani? Ihohan ei luonnollisestikaan hapetu yhtä rajusti kuin omenat, mutta vapaat radikaalit ja niiden aiheuttama rappeuttava vaikutus iholle ovat fakta.
Tässä omenat velä kahden tunnin kuluttua.
Kosteussuihkeella käsitelty omena ei puolestaan selvinnyt. Tässä tuotteessa ei siis ole antioksidantteja riittävää määrää estämään hapettumisreaktiota.
Jätin omenaviipaleet pöydälle työpäivän ajaksi, ja kun palasin kotiin 9 tunnin kuluttua, olivat kaikki lohkot ruskeita. Koko päivää antioksidanttien suoja ei siis kestä, mutta todistetusti joitain tunteja kuitenkin.
Mitäs sanotte tästä testistä?
Päätinkin nyt, että teen saman testin kaikille myymälämme antioksidanteilla itseään mainostaville voiteille. Saas nähdä, minkä tehot riittävät pisimmälle!
