Kun tieni juhannuksen jälkeen vei vaelluksen merkeissä Lappiin, päätin lyödä kaksi ”kärpästä” yhdellä iskulla ja hyödyntää tilaisuuden vierailla eräässä kosmeettisesti varsin kiinnostavassa paikassa.

Kuinka moni tietää, että Suomen Torniossa valmistuu arvokkaita marjaöljyjä sellaisille kosmetiikkamerkeille kuin Estee Lauder, Gatineau, REN ja The Body Shop?

Näin on. Esimerkiksi The Body Shopin mansikkatuotteissa on suomalaista mansikansiemenöljyä ja Estee Lauderin anti age –voiteessa suomalaista mustikansiemenöljyä. Made in Finland.

Pieni Aromtech-tehdas Torniossa Pohjois-Suomessa valmistaa huippulaadukkaita öljyjä arktisista marjoista korkeateknologisella hiilidioksidiuuttomenetelmällä. Kokonaiselta nimeltään ’ylikriittinen hillidioksidiuutto’ on vielä kylmäpuristamistakin tehokkaampi menetelmä joka säilyttää öljyissä korkeimman ravintopitoisuuden. Systeemi on myös täysin ekologinen, hilidioksidia käytetään uudestaan eikä menetelmään sisälly kemikaaleja tai kuumennusta.

Kuulin Aromtechista aiemmin kesällä kun kävin hyvinkääläisen Flow Kosmetiikan tehtaalla tekemässä juttua. Flow on yksi Aromtechin asiakkaista. Kiinnostuin välittömästi ja otin yritykseen yhteyttä.

Torniossa paikan päällä minut otti vastaan Aromtechin markkinointipäällikkö Tiina Ulvinen.

Tehtaalla uutetaan öljyjä kymmenestä eri marjasta; mansikka, mustikka, puolukka, lakka, tyrni, mustaherukka, punaherukka, vadelma, karpalo ja arktinen karpalo. Tuotannosta noin kaksi kolmasosaa menee ravintolisiksi ja yksi kolmasosa kosmetiikkateollisuuden tarpeisiin.

Yrityksen perustivat vuonna 1991 Veli-Markku Korteniemi ja Turun yliopiston elintarvikekemian professori Heikki Kallio. Idea lähti Korteniemen visiosta hyödyntää pohjoisia marjoja ja kasveja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kallio on tutkinut tyrnimarjaa Turun yliopistossa, ja Omega 7 -tyrniöljykapselit olivatkin yrityksen ensimmäinen tuote. Aromtechin Omega 7 –kapseli on pioneerituote ja maailmanlaajuinen markkinajohtaja, niitä on tänä päivänä myynnissä 20 maassa.

Lumene oli Aromtechin ensimmäinen kosmetiikka-alan asiakas kun yritys vuonna 2002 lanseerasi kosmetiikkavalmisteita markkinoivan ArctiCare-brändinsä. ArctiCaren tuotevalikoimaan kuuluu marjansiemenöljyjen lisäksi myös kasviuutteita kuten kauraa, turvetta, mesiangervoa ja katajanversoa. Lumene on edelleen tehtaan suurin asiakas. Muita asiakkaita ovat ylempänä mainittujen lisäksi mm. Dermosil, Nuxe, Logona, Aveda, Oriflame, Herbina ja Darphin.

Aromtech työllistää 17 henkilöä. Marjaöljyjä valmistuu tehtaalla vuosittain 15-20 tonnia josta n. 70% menee ulkomaille ja 30% Suomeen. Tuotekehittely pohjautuu aina tieteelliseen tutkimukseen ja tutkimusyhteistyötä tehdään paitsi Turun ja Kuopion yliopistojen myös lukuisten ulkomaisten yhteistyötahojen kanssa.

Marjoista osa hankitaan Suomesta ja osa ulkomailta. Esimerkiksi lakkaa, puolukkaa ja mustikkaa tulee Suomesta ja tyrniä puolestaan Venäjältä ja Himalajan vuoristoseuduilta, missä sillä on ihanteellisimmat kasvuolosuhteet.

Labratesteissä tyrnin pulppiöljyä.

Millainen on sitten marjan tie mättäältä voidepurkkiin tai ravintolisäksi? Välivaiheita ei ole ihan muutama. Kun marja on poimittu, se menee mehupuristamoon. Seuraavana on vuorossa puristusjäännöksen kuivaus, sitten siementen ja hedelmälihan erotus. Tässä vaiheessa marja saapuu Aromtechin tehtaalle vastaanottotarkastukseen. Marjaa saapuu kolmessa eri muodossa; siemeninä, ”pulppina” eli hedelmälihana sekä kokonaisena marjana.

Tehtaassa marja jauhetaan ennen uuttamista. Hiilidioksidiuutossa kuivatusta kasviraaka-aineesta saadaan irti rasvaliukoiset aineet. Raaka-aineesta maksimissaan vain n. 10% on öljyä, eli esimerkiksi 10 kilosta mustaherukansiemeniä saadaan n. kilo siemenöljyä. Öljypitoisuudet toki vaihtelevat ja joistain marjoista öljyä saa vielä paljon vähemmän.

Uuton jälkeen öljy menee jälkikäsittelyyn ja seuraavaksi laadunvalvontaan. Tämän jälkeen öljy pakataan ja välivarastoidaan.

Jos öljy on menossa kosmetiikan raaka-aineeksi, se on nyt valmis toimitettavaksi asiakkaalle. Se lähtee siis vaikkapa Lumenen tai Flow Kosmetiikan tehtaalle, jossa se jälleen varastoidaan ennen kuin sekoitetaan voidepohjaan, saippuaan tai muuhun kosmeettiseen valmisteeseen.

Aromtechin tuottamia marjaöljyjä on mm. näissä tuotteissa.

Jos öljy taas on menossa ravintolisäksi, se jatkaa matkaansa vielä ulkomaille kapseloitavaksi ennenkuin palaa Suomeen Aromtechin markkinointi- & jakelukumppanin Valioravinnon tehtaalle Pietarsaareen, jossa niille suoritetaan laadunvarmistus ja loppupakkaaminen.

Ei ole siis ihan nopea polku kasviöljyillä meidän terveys- ja ihonhoitotuotteisiimme. :)

Oli äärimmäisen kiinnostavaa saada tutustua tehtaaseen ja öljyjen prosessointiin. On se vain hassua miten ei ole koskaan tullut ajatelleeksikaan että tokihan Suomesta täytyy löytyä kosmetiikkatehtaiden lisäksi myös kosmetiikan raaka-aineiden tehtaita. Ja meidän oma maamme tarjoaa paljon hyödynnettäviä raaka-aineita! Seuraavan kerran kun sivelette vaikka jotain Body Shopin rasvaa kroppaanne, niin eikö vain olekin hauska ajatella että sen vaikuttava aine saattaa olla peräisin läheiseltä mättäältä? ^_^

Hei muruset! Aion nyt kirjoittaa tällaisen jutun ihan vain siksi, että en itse ennen tunturipatikalle lähtöä löytänyt netistä yhtäkään vähähiilihydraattiseen retkeilyruokaan liittyvää keskustelua ja olisin todella kaivannut apua vaellusruokien suunnitteluun. Nyt ehkä joku samassa tilanteessa oleva kasvissyöjä-karppaaja saa tästä postauksesta vinkkejä.

Kuvat kesäkuiselta vaellukseltamme Kilpisjärveltä Kalottireittiä Ruotsiin ja Norjaan.

Mitä ihmettä karppaaja siis syö retkieväänä? Olen tehnyt ruokavaliomuutokseni jälkeen vain yhden lyhyemmän patikkareissun, ja tällöin eväs oli lähes pelkkää tuoreruokaa joka säilyi hyvin kahden yön retken ajan. Nyt olisimme näreessä viisi päivää.

Mies hieman pyöritteli silmiään ja totesi että olen ihan naurettava jos en yhden vaelluksen ajaksi voi tinkiä ruokatottumuksistani ja sanoi, että tulen joka tapauksessa kuluttamaan niin paljon kaloreita että korkeahiilaripitoinen ravinto olisi välttämätöntä. Hän saattoi olla ihan oikeassa. Minä olen kuitenkin sen verran itsepäinen periaatteen ihminen että en ihan hevillä taivu tällaisissa asioissa :).

Kevyet, käytännölliset ja perinteiset retkeilyeinekset kuten pasta- & riisiruoat ja pussikeitot eivät kuuluisi minun vaelluseväisiini. Eivät myöskään suklaa- tai myslipatukat, keksit tai riisikakkuset. Minun ruokani tulisi painamaan ja viemään enemmän tilaa. Selkä ei ilahtunut, mutta se oli periaatteen hinta.

Ensin lähdin liikkeelle proteiinista. Sitä oli oltava joka päivän pääaterialla. Koska en syö lihaakaan, jäljelle jäi kala ja soijaproteiini. Tässä kohtaa päätin joustaa ruokavaliossani sen verran, että sisällytin ruokiin myös kikherneet ja linssit. Palkokasvit eivät kuulu alakarppaajan ruokalistalle. Kikherneissä ja linsseissä on kuitenkin runsaasti proteiinia, ja niiden sisältämä hiilihydraatti on hidasta. Katsoin niiden näin ollen olevan retkiruoaksi ehdottomasti parempi kompromissi kuin lähes ravintoarvottomat, lisäaineilla ryyditetyt pussipastat.

Mukaan lähti tonnikalaa, makrillia, kalapullia, soijarouhetta sekä tuoreruokana soijapyöryköitä ja soijamakkaraa jotka söin ensimmäisinä päivinä.

Viiden päivän eväät.

Pääruoan lisukkeeksi valitsin tomaattimurskan. Maustetut tomaattimurskat ovat maukkaita, säilyviä ja ruokaisia – vaikkakin tietysti tajuttoman painavia ja tilaavieviä. Pussikeittojen joukosta löysin yhden suhteellisen matalahiilarisen yksilön joka sopi juustokastikkeeksi - Knorrin Sveitsiläinen juustokeitto.

Kikherneitä, punaisia linssejä ja (kuivattua) sientä tomaattivalkosipulikastikkeessa.

Aamiaistarpeiksi valikoitui omatekoinen siemennäkkileipä, Karppis-ruispalat, sulatejuustotahna, omatekoinen viljaton mysli sekä kompromissi numero 2 - muutama kaurapuuropussi. Hiutalepuuro on ihan ok hyväkarppauksessa, mutta oma ruokavalioni on enemmän alakarppauslinjalla. Mies otti mukaan myös tuoreita kananmunia, ja oli aikamoista luksusta syödä parina aamuna munakasta.

Snacksien kohdalla tein kolmannen ja huomattavimman kompromissin – valitsin mukaan rusinoita ja kuivattua aprikoosia. Kuivatut hedelmät ovat erittäin sokeripitoisia (vaikkakin sisältävät tietysti fruktoosia mikä on aina sakkaroosia parempi) eivätkä kuulu vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Tiesin, että tulisin patikan uuvuttamana himoitsemaan jotain makeaa herkkua, ja nämä olisivat minun "karkkini".

Välipala

Siinä missä miehen snack-varasto koostui karkkipusseista, perunalastuista ja salamipötköistä, minun napostelupussukkani oli täytetty rusinan ja aprikoosin lisäksi pähkinöillä, porkkanoilla, kukkakaalinpaloilla ja 70-prosenttisella tummalla suklaalla. (Suklaata tuli sitten loppujen lopuksi syötyä ehkä 5 palaa koko reissun aikana…) Ostin varuiksi myös muutaman Lo Carb –proteiinipatukan, mutta niillekään ei ollut lopulta tarvetta.

Soijamakkaraa chilitomaattimurskassa.

Ensimmäiset vaelluspäivät raskaan ruokataakan kanssa laittoivat selän koville, mutta pian rinkka siitä keveni enkä lopulta kokenut ruokarajoitteideni asettaneen suuriakaan haasteita retkiruokailuun. Lisäksi tein sellaisen havainnon, että vaikka epäilemättä kulutin huomattavasti enemmän kaloreita kuin normaaliarjessani, ei ravintoa oikeastaan kulunut sen enempää kuin kotioloissakaan enkä kokenut olevani sen nälkäisempi.

Tölkkikalapullia löytyi vasta Ruotsin puolelta - mmmmm mitä herkkua!

Lohipullia, kikherneitä ja aurinkokuivattua tomaattia juustokastikkeessa - reissun paras ateria. (Etenkin kun se nautittiin kylmästä kohmeisena sateen ropistessa teltan ulkopuolella....)

Ainoastaan sokeroimatonta kaakaota jäin kaipaamaan. Seuraavalle vaellukselle valmistan itse sekoituksen tummasta kaakaojauheesta, maitojauheesta ja steviasta!

Jos lukijoille tulee mieleen jotain hyviä VHH-retkiruokaideoita niin otan niitä mielelläni vastaan.

.

Pyörän voi keksiä vain kerran. Ja tietyt meikki- & kauneus”totuudet” eivät koskaan muutu. Oletteko huomanneet lukevanne lehdistä vuodesta toiseen samoja artikkeleita ihonhoidosta ja meikkinikseistä?

Tajuan kyllä, että joka vuosi jutut lukee myös joukko uutta kohdeyleisöä, ja olenhan itsekin joskus ollut 12-vuotias ja kuullut ensimmäistä kertaa että ihoa olisi hyvä kuoria säännöllisesti. Jollekulle tieto on aina uutta. Ja osa meistä kaipaa välillä muistutustakin perusasioista.

En siltikään voi välttää haukotusta kun naistenlehdet esittelevät jokakesäisiä nudemeikkiohjeitaan tai antavat vinkkejä kestävälle meikkipohjalle. ”Voit levittää ihon sävyistä luomiväriä koko luomelle ja harjata ripsiin yhden kerroksen maskaraa.” Aijaa? ”Huulimeikin kestoa voi lisätä rajaamalla huulet.” Ihanko totta?

Entäpä oletteko huomanneet vuodenaikojen vaihtumiseen liittyvät kauneudenhoidon standardiartikkelit? Jos ette, niin kiinnittäkääpä huomiota mitä lehdissä neuvotaan joka kevät ja syksy. Yllättäen ohjeet niin talven kuin kesänkin kuluttamalle iholle ovat lähes samat.

Talven jälkeen: ”Kirkasta pimeän vuodenajan ja pakkasten samentama ihosi kuorinnalla ja valmista hipiäsi kesään syväkosteuttavalla naamiokuurilla. Vaihda päivävoiteesi kevyempään ja meikkivoiteesi ohuempaan.” Kesän jälkeen: ”Uudista auringonpaahtaman ihosi pinta tehokkaalla kuorinnalla ja palauta ihon kosteus ravitsevilla kosteusnaamioilla. Valmista iho talveen päivittämällä kevyet kosteusemulsiot suojaavampaan, täyteläisempään voiteeseen ilmojen viilentyessä.”

Oli vuodenaika tai tilanne mikä hyvänsä, aina suositellaan kuorintaa ja naamioita. Kesälle sitten ne kevyemmät kosteusvoiteet ja talvelle tanakammat…. Olenkohan kuullut tämän joskus aiemminkin..? Ei mutta niinhän se vain on että ihonhoito ja perusehostus eivät ole niin kuin esimerkiksi vaatemuoti joka vaihtuu joka sesonki. Muotitoimittajien ei tarvitse kahtena syksynä peräjälkeen nostaa esiin samoja asusteita ja trendivärejä. Kaneusreporttereilla on tylsempää… Onneksi on sentään catwalkien inspiroimat trendimeikit ja eri merkkien kausilookit!

Olen havahtunut pohtimaan tätä vakioartikkelien toistumista kirjoittaessani silloin tällöin editorial-juttuja Indiedaysin etusivulle. ID:n päätoimittajan tilatessa minulta juttuja olen usein päätynyt vastaamaan, ”Mutta minähän olen jo kirjoittanut sellaisen viime vuonna…” johon päätoimittaja naurahtaa takaisin että ”Kuules Sanni, tällaista se journalismin maailma on.” Ja tiedänhän minä sen. Hän on tietysti ihan oikeassa ja minä en vain osaa nähdä asiaa ammattitoimittajan näkökulmasta. Minun täytyisi oppia sujahtamaan kirjoittajana eri rooliin kun teen editorial-materiaalia.

Tykkään hurjasti kirjoittamisesta, ja blogiympäristö on minulle se kaikkein luontevin ”media”. Tämähän on tosiaan vähän kuin oma lehteni jota toimitan, ja täällä kirjoittamistani ohjaa halu tehdä juttuja joista itse kokisin saavani hyötyä/kiinnostavaa tietoa/naurunpirskahduksen tai hymynkareen arjen keskelle. Jos olisin fiksu, kierrättäisin vanhoja suosituimpia postauksiani. Minun kannattaisi epäilemättä kirjoittaa aika ajoin uudelleen jutut vaikkapa eri muotoisten silmien meikkauksesta, klassisesta smoky-meikistä, vanhojen tansseihin sopivasta juhlameikistä tai silmien rajauksesta. Mutta en tee niin.

On tietysti melko lailla mahdotonta pitää monta vuotta kauneusblogia sivuamatta koskaan samaa asiaa useamman kerran, mutta punaisena lankana on koko ajan ollut pyrkimys välttää itsensä toistamista. Niinpä olen vähemmän fiksu ja linkkaan smoky- & juhlameikkien kyselijöille vanhoja postauksiani. Eikä Karkkipäivässä tulla koskaan neuvomaan kuinka ihon saa joka kevät kuulaaksi kuorinnalla. Siitä voitte lukea naistenlehdistä.