Olin juuri kuusi päivää Ylläksellä. Mua huvittaa ja innostaa minusta viime vuosina kuoriutunut talvi-ihminen – tämä on jotain, mitä en olisi vielä kolmikymppisenäkään odottanut itsestäni. Olen kyllä aina tykännyt talvesta, mutta se on ollut ”vain” se luminen vuodenaika, jolloin pitää pukeutua lämpimästi ja välillä voi bongailla kuvankauniita huurteisia maisemia joita on kiva kuvata.
(Ja tietysti: SE vuodenaika, jolloin on joulu!)
Neljä vuotta sitten alkoi talvettumiseni. Päätin omistaa talven 2020 Lapille ja varasin neljä matkaa Lapin kohteisiin. Siitä se alkoi. Ainakin kuvittelen, että talvettumiseni alkoi juuri näistä matkoista. Vaikka nyt kun mietin, niin saattoi olla, että talvinen Sveitsi ja Alpit vuonna 2018 istuttivat siemenen…
Ei eteläisemmänkään Suomen talvissa mitään vikaa ole. Jotain erityistä kuitenkin tapahtui neljä vuotta sitten Lapissa, sillä laitoin silloin sukset jalkaan ensimmäistä kertaa sitten alakouluiän - ja seuraavana vuonna hankin omat. Olen siitä saakka ollut joka vuosi entistä enemmän haltioissani talvesta.
Eilen hiihtäessäni Ylläsjärvellä minulle tuli yhtäkkiä mieleen hassu yhdistävä tekijä talven ja Ahvenanmaan välillä. Kun muutin Ahvenanmaalle, tuiki tavallinen arkikin oli minusta kiinnostavaa ja jännittävää, koska se haastoi minua. Ruotsinkielisyys haastoi minua. Kaikki asiat olivat vähän erikoisempia, koska piti selvitä ruotsiksi.
Talvessa on se juttu, että myös se tavallaan haastaa. Siksi siinä on jotain erityistä muihin vuodenaikoihin verrattuna. ”Tavallisissa” asioissa kuten vaikka ulkona (pakkasessa) kävelyssä on jotain palkitsevaa. Jos sulla on liian ohut takki päällä tai villasukat jäivät kotiin, lähimarketissa käymisestäkin voi tulla pienimuotoinen selviytymisreissu, jos saan vähän dramatisoida. :)
Nyt kun olen alkanut harrastaa talviulkoilua, talven jännittävyys on tullut aivan eri lailla esiin. En edelleenkään ole mikään sulava hiihtelijä, ja jo ladulle hankkiutuminen on mulle yhä pieni haaste – tai pieni ihme, ainakin!
Olen kuin turisti, joka on vasta löytänyt kohteen nimeltä Talvi, ja olen ihan tohkeissani. ❤️
En ole vuoden 2020 jälkeen päässyt talvi-Lappiin ennen kuin nyt, ja siksi Ylläksen reissu oli kuin mikäkin tunteellinen reunion. Lähdin Ylläkselle sisareni kanssa, joka oli mukana myös kahdella talven 2020 Lapin matkallani. Tasan neljä vuotta sitten ihmettelimme Kakslauttasen kalliita takkapuita..! Tulipahan sekin paikka koettua. Suomen Lapin taika ulkomaalaiselle suunniteltuna - ja hinnoiteltuna.
Tämän kertaisen reissun kohteeksi valikoitui Ylläs oikeastaan vain siksi, että sisareni sai sieltä edullisesti mökin. Ja mikäpä siinä, minulla on Ylläkseltä mukavat muistot, kun kerran kävin siellä osana Carmex-yhteistyötä.
Majoituimme sisareni kanssa Ylläsjärven rannalla. Mökin sijainti oli mainio matalan kynnyksen (autottomalle) tunturilomailijalle; ladut lähtevät melkein mökin pihasta ja Ylläsjärven palvelut samoin kuin julkisen liikenteen bussipysäkit sijaitsevat kilometrin päässä.
Mökki oli kodikas, ei mitään luksusta. Kun tärkeimmät eli takka ja sauna löytyvät, me olemme tyytyväisiä :)
Viikon ohjelma?
Ottaa rennosti, nauttia luonnosta ja hiihdellä. Meidän kohdalla puhutaan nimenomaan hiihtelystä, ei hiihtämisestä, sillä vedämme latuja leppoisaan tahtiin ja teemme lyhyitä 10 kilometrin lenkkejä.
Kun yhtenä päivänä oli -20 astetta ja uskaltauduimme rohkeasti ladulle, lenkki jäi viiteen kilometriin. :) Allekirjoittaneen sormet olivat niin jäässä ekan vartin jälkeen, että näin jo sieluni silmin uutisen Ylläksen Kuukkelissa: ”tamperelaisnaisen sormet amputoitiin kohtalokkaan Äkäslompolon-järven hiihdon seurauksena: lähti jäälle väärän mallisissa hanskoissa.”
(Tällä reissulla opin, että lapaset + rukkaset on parempi valinta hiihtovarusteiksi kuin sormikkaat + paksut hanskat. Sisareni eräopas-ystävä valisti, että lapasissa sormet saavat lämpöä toisistaan, kun taas sormikkaissa ne ovat eristyksissä, ja siksi kylmettyvät nopeammin.)
Meillä oli tuuria sään kanssa, sillä kahtena päivänä oli mitä täydellisin -3 asteen hiihtosää, ja kahtena tiukemman pakkasen päivänä oli kaunis auringonpaiste. (Toisena näistä jäädytin sormeni, toisena nenäni…)
Lähdimme päivittäin liikkeelle 11 aikoihin ja palasimme mökille hämärän laskeutuessa viiden kieppeillä. Lounasta emme syöneet (alempaa selviää miksi), mutta pidimme latukahviloissa glögi- ja kahvitauon. Yhtenä päivänä jaksoin pakata eväät mukaan, mutta muuten päivät pärjäsi yllättävän hyvin tuhdilla aamiaisella ja glögillä. 😊
Eräänä iltana saimme hiihtää takaisin upeassa kuutamossa, valo oli aivan maaginen ja maisemat kuin postikortista.
Illat mökillä kuluivat ruokaa laittaessa ja takan ja saunan lämmössä rentoutuen. Olemme sisareni kanssa himosaunojia ja saunassa voi kulua helposti parikin tuntia. Etenkin, kun välillä juoksee ulos kierimään lumessa!
Ruoasta puheen ollen, ravintolaruoan taso Ylläksellä on kamala. ⬇️
Erityisesti lounasruokavaihtoehdot ovat luokkaa hampurilaisia, pizzaa, wingsejä, kanakoreja. Lohikeittoakin saattaa tuurilla löytää, mutta se on lautasellinen perunaa ja pari hassua kalanpalaa.
Tiedän ja muistan, että Lapin rinneravintoloissa on aivan eri tyyli kuin Keski-Euroopan hiihtokohteissa, mutta silti ruoka oli suuri pettymys. Mielessäni kangastelivat Sveitsin rinnekuppiloiden elegantit a la carte -menut ja viinilistat.
Ylläsjärven kylästä löytyi yksi laadukkaamman oloinen illallispaikka, hotelli Aurora Estaten yhteydessä oleva ravintola, mutta siellä ei tarjoilla menua vegaanisena. Sisareni on vegaani, joten tämä paikka ei ollut meille mahdollisuus. Instagramin kautta sain vinkin todella ihanan kuuloisesta yhden pöydän konseptiravintola Elsasta, mutta sielläkään ei vegaaniruoka onnistu.
Paremmat ravintolat jäivät siis odottamaan toista vierailua.
Ei oikein mitään. Se on myös Suomen hiihtokohteiden ero Keski-Eurooppaan. Meidän tunturikylissämme ei ole itsessään mitään nähtävää, toisin kuin tunnelmaa tihkuvissa alppikylissä. Suomessa kylien rakennekin on aivan erilainen; tunturikylissä ei voi vaellella kujilla ja piipahdella kuppiloissa ja putiikeissa, koska täällä kylät ovat kourallinen harvaan sijoitettuja taloja ja keskusta on yhtä kuin ruokakauppa ja/tai pizzeria-ravintolakompleksi ja sen lähiympäristö.
Se on minusta ainoa tylsä juttu Suomen Lapissa. Tai koko Suomessa, oikeastaan; meillä on vain aivan erilainen taajama-arkkitehtuuri kuin muualla Euroopassa. Siksihän me suomalaiset rakastamme matkustaa Keski-Euroopan historiallisiin kyliin tai Välimeren ihaniin rantakyliin, joissa parin sadan hengen asutuskeskuksissakin on kaupunkimaisesti kehittynyt sydän palveluineen ja vilkkaine kohtaamispaikkoineen. Se on meille eksoottista.
Ja yhtä lailla sitten ulkomaiset turistit tulevat meille kokemaan Lapin autiota villeyttä.
Ylläsjärven kylän keskusta ja meidän lähikauppa.
Ylläksellä lomaillessa majoitutaan joko tunturin pohjoispuolella Äkäslompolon kylässä tai eteläpuolella Ylläsjärven kylässä. Ylläsjärvellä asuu noin 300 ihmistä ja "kosmopoliittisemmassa" Äkäslompolossa noin 500. Äkäslompolo voi ylpeillä Suomen suurimmalla K-Marketilla: kylän keskustassa sijaitsevan Jounin Kaupan pinta-ala on 2000 neliömetriä ja kaupan sisällä on mm. juusto- & viinibaari. 😄
Puhuimme sisareni kanssa, että tekisimme vuosittaisesta yhteisestä hiihtoreissusta perinteen. ❤️ Se kuulostaa mukavalta.
Lappiin asti ei aina tarvitse lähteä, sillä kaunista talvi-Suomea ja komeita hiihtolatuja löytyy kotinurkiltakin.
Ensi viikolla olen kuitenkin ihmettelemässä hiihtomeininkiä vähän kauempana ja erilaisessa ympäristössä, nimittäin Kreikassa! Raportti seuraa! ☺️
Nyt kun minulla ei ole enää koiria, viherkasvit ovat ottaneet paikan mun "lapsina".
Olen aina omistanut viherkasveja, mutta en ole koskaan ollut niihin yhtä kiintynyt kuin nyt. Koska asun yksin eikä enää ole lemmikkejäkään (nyyh), viherkasvit ovat ainoa elävä ja hengittävä "kämppikseni". (En laske pölypunkkeja ja huonehämähäkkejä.)
Kerron tänään yhden viherkasvini tarinan. Peikonlehti, joka on ollut minulla ainakin 10 vuotta. Peikonlehti on tänä päivänä uusi kasvi kiitos teidän seuraajien! Se on tänä päivänä myös monikossa, kiitos teidän.
Seuraava muutos on tapahtunut 20 kuukaudessa (kummassakin kuvassa on sama kasvi! 😮):
Ylemmässä kuvassa Peikonlehti on sen näköisenä, kuin se lukijoilleni ensimmäistä kertaa esittäytyi. Pitkänä liaanina kasvaneessa kitukasvuisessa Peikonlehdessäni oli pikkuisia reiättömiä lehtiä harvakseltaan. Kuvassa se on asetettu korkean rakennelman päälle uuden kotini olohuoneessa maaliskuussa 2022.
Ylemmän kuvan ressukkaa katsoessa on vaikea uskoa, että samainen peikonlehti on ollut minulla yli 10 vuotta, ehkä jopa yli 15. En enää pysty tarkalleen muistamaan, oliko peikonlehti minulla jo Ahvenanmaalla asuessani, mutta ehdottomasti se asui kaikki vuodet minun ja entisen kumppanini yhteisessä asunnossa Tampereella.
Kaikki nämä vuodet se pysyi kitukasvuisena ja kasvatti muutaman uuden pienen lehden per vuosi. Ainoa mikä kasvoi oli liaanimainen varsi. En ymmärtänyt, että peikonlehteä tulisi tukea, mikäli sen haluaa kasvavan ylöspäin, ja niinpä se venyi lopulta melkein parimetriseksi liaaniksi.
Muuttaessani uuteen kotiini tuli eteen viimein tenkkapoo. Minulla ei enää ollut korkeaa hyllyä, jonka päälle laittaa liaani-peikonlehteni.
Avauduin dilemmasta Instagram-stoorissa ja sain seuraajiltani runsaasti vinkkejä, miten hoitaa tilanne. Ei muuta kuin sakset käteen!
Päädyin leikkaamaan Peikonlehden kolmeen osaan. Alkuperäiseen ruukkuun jäi kiharainen sekasotku varsia, ja "pistokkaat" laitoin maljakkoihin juurtumaan.
Ei voi sanoa, että mikään osa uudelleen "järjestetystä" Peikosta olisi ollut kovin fiksun näköinen tai muotoinen. Liaanimaista vartta oli mahdoton laittaa maljakkoonkaan ilman, että se piti tukea jollain. Tässä olen kiinnittänyt varren kengännauhalla keittiön ikkunaan.
Jäin jännittyneenä seuraamaan, mitä Peikonlehti tuumailisi uudesta olomuodostaan.
Kevään aikana istutin pistokkaat omiin ruukkuihinsa. Isompaan pistokkaaseen alkoi kasvaa uusia lehtiä nopeasti, kun taas emokasvi ja pienempi pistokas jatkoivat hitaalla vaihteella.
Uudet lehdet olivat edelleen reiätöntä mallia. Instagramissa kommentoitiin, että pidän peikkojani liian varjoisassa paikassa kun lehtiin ei tule reikiä. Peikkoni on kuitenkin aina ollut ikkunan äärellä ja uudessa kodissani sen paikka on ison eteläsuuntaisen ikkunan äärellä.
Arvelin, että mun peikko oli reiätöntä lajia.
Kului vuosi ja peikot elelivät sopuisasti, juuri kasvamatta mutta vailla ongelmiakaan.
Kunnes viime kesäkuussa niihin iski tuholaisia. Tämäkin selvisi kiitos teidän avun. Ihmettelin Kreikan reissusta palatessa, miten peikkojen lehdet olivat kellastuneet sekä muuttuneet paikoin täplikkäiksi, samoin kaktukseni olivat täynnään kummallisia "ruttomaisia" läiskiä. Laitoin kasveista kuvan Instagramiin. Tuholaiset eivät olisi käyneet mulla itsellä mielessäkään, koska lehdissä ei näkynyt hyönteisiä.
Instagramin kasvitietäjät kuitenkin epäilivät ripsiäisiä, ja sain kehotuksen tutkia lehtiä supertarkasti. Lopulta sieltä löytyi kuin löytyikin pikkiriikkisten ötököiden liikettä ja ripsiäishyökkäys varmistui. Lähdin metsästämään tietäjien vinkkaamaa ainoaa (?) tuholaisainetta joka tepsii ripsiäisiin, ja sain lopulta mennä bussilla Lielahteen koska yhdessäkään keskustan kaupassa ei tätä superainetta ollut (Substral Tuhohyönteis-Spray).
Tuholaistorjunta-vinkkien yhteydessä sain muitakin vinkkejä kasvienhoitoon, minua mm. muistutettiin lannoittamisesta (! 🙏🏻). Todellakin - olen aina ollut se kasvinomistaja, joka ei tiedä muusta mitään mutta kastelee kasvinsa ja vaihtaa mullat säännöllisesti. En ole eläissäni käyttänyt viherkasvien lannoitteita.
Tuumasta toimeen, ja ostin Substral-tuhoaineen lisäksi myös kastelulannoitetta.
Tulos: sain ripsiäiset selätettyä JA peikonlehdet räjähtivät kukoistukseen..!
Ei mennyt kauaa, kun uusia lehtiä alkoi kasvaa kohisten. Uudet lehdet olivat myös eri laatuisia kuin vanhat: ne olivat isompia, tummemman vihreitä ja jäntevämpiä. Eikä siinä kaikki: heinäkuussa havaitsin yhdessä peikoistani viimein REIÄLLISEN lehden...! Se oli vain alkua - reiällisiä lehtiä alkoi tulla lisää - ja jokaisessa uudessa lehdessä tuntui olevan edellistä enemmän reikiä..!
Se Ensimmäinen Reikä! 😍
Peikonlehteäni ei enää tunnista samaksi kasviksi kuin vuosi sitten. 💚 Emokasvi (kuvassa) on kasvanut neljä-viisi kertaa suuremmaksi ja vanhat pikkuiset lehdet jäävät nyt täysin uusien jättilehtien varjoon.
Pienempi pistokkaistakin on kasvattanut vuoden hiljaiselon jälkeen kuusi uutta lehteä joista kaksi on reiällisiä. ☺️
Haluan sanoa tämän - ehkä erikoisen - viherkasvipäivityksen myötä, että apu, jonka olen teiltä saanut kasvieni suhteen, on tuonut kasveilleni uuden elämän ja minulle valtavasti iloa! Iso kiitos siis teille! 🙏🏻
.
Kotini huonekasvien kehitys:
Kevät 2022 - ja uudet kukkapöydät
Kesä 2022
Alkusyksy 2023
Kasvit ovat nyt merkittävin sisustuselementtini. ☺️ Hiljattain otin pistokkaita myös rönsyliljastani, ja istutan kolme uutta liljaa rönsyilemään olohuoneeseen.
. . .
Viimeisin käänne on tämä: Thessalonikin viikon aikana yhden peikonlehden lehti oli mennyt tämän näköiseksi. Kuluneen viikon aikana myös muihin lehtiin on alkanut tulla samanlaisia ruskeita laikkuja.
Pelästyin, että mun kasveihin on taas iskenyt tuholaisia ja tutkin kasvit otsalampun valossa niin tarkasti kuin pystyin. Tällä kertaa ei kuitenkaan löytynyt merkkiäkään ripsiäisistä tai muistakaan hyönteisistä. Lehdissä on ainoastaan laikkuja.
Kipitin lähimpään kukkakauppaan kysymään apua ja lähetinpä myös kuvan eräälle kasviharrastajalle. Sain kuulla, että kyse on todennäköisesti liian kuivasta huoneilmasta tai siitä, että on kasteltu liikaa suhteessa valon määrään. Kukkakaupan omistaja sanoi, että hänen peikkonsa lehdet tekevät noin, jos kasvi on liian lähellä lämpöpatteria.
Nyt mun täytyy kiinnittää entistä paremmin huomiota kasteluun. Ja alkaa suihkutella lehtiä. Ehkä vetää kasvit myös kauemmas lämpöpatterista.
Ihan kuin lapsista tai lemmikeistä, sitä on huolissaan kasveistaan. 💚
Iloissaan ja huolissaan, sitä se kiintymys tuottaa.
Aion seuraavaksi hankkia kasveilleni kukkalampun. Saa antaa vinkkejä hyvistä sellaisista, jos tiedätte. ☺️
Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille ja kiva, kun luit Peikonlehteni tarinan. :)
*
Jatkoa peikonlehtien tarinalle:
Osa 2: kun viherkasvit riistäytyvät käsistä
Osa 3: peikonlehtien kuulumiset; komedian ainekset kasassa
Saavuin eilen illalla Pohjois-Kreikan Thessalonikiin. Matka tänne oli kuin jostain huonosta sitcomista. Joten, jaetaan se.
Thessaloniki
Lentoni Thessalonikiin lähti Ruotsista, ja Ruotsiin menin laivalla. Vihaan lentämistä, joten aina kun lentokone on mahdollista helposti korvata muulla kulkuvälineellä, teen sen.
Viivästykset alkoivat, kun pääsin ulos Helsingin rautatieasemalta. Olin menossa raitiovaunuun päästäkseni Eteläsatamaan, mutta raitiovanuja olikin neljä tai viisi peräkkäin rautatieaseman edessä eivätkä ne liikkuneet minnekään. Mitä täällä tapahtuu..? Odotin omaa raitiovaunuani 10 minuuttia, mutta liikenne oli täysin pysähtynyt. Lopulta seisovista raitiovaunuista purkautui ulos ihmisiä ja kuulin jonkun rouvan sanovan, että kuljettajan mukaan voisi mennä vielä tuntikin ennen kuin päästään liikkumaan.
En vieläkään tiennyt mistä on kyse - paitsi asia selvisi hyvin pian lähtiessäni kävellen kohti satamaa: mielenilmaus Palestiinan tueksi. Minun ja Eteläsataman välistä oli marssimassa tuhansien ihmisten muuri. Minulla oli enää 40 minuuttia aikaa ennen kuin laivan check-in sulkeutuisi, joten en voinut muuta kuin puskea laukkuineni kulkueen läpi - ja samalla asialla oli moni muukin. Tuntui kamalalta, mutta minulla ei ollut aikaa miettiä mitä kautta pystyisin kulkueen kiertämään.
Sitten alkoi vielä sataa, ja kuljin totaalisessa marraskuun harmaus -mielentilassa silmälasit vesipisaroiden täplittämänä kohti satamaa.
Kun pääsin vihdoin check-in-tiskille, virkailija kysyi: "Etkö ole saanut meiltä viestiä? Risteilyt on peruttu, laivasta on löytynyt virus".
(Olin varannut risteilyn vaikka olin menossa vain yhteen suuntaan, sillä risteilyt ovat lähes aina halvempia kuin reittimatkat, go figure.)
Virkailija selvitti minulle, että laivan vesijärjestelmän rutiinitarkastuksessa oli löytynyt virus, ja laiva jäisi Tukholmaan seuraavaksi päiväksi tehoklooraukseen. Hän ilmoitti minulle, että koska olin ostanut risteilylipun, minua ei päästettäisi laivaan. "Enkä sinuna muutenkaan menisi tähän laivaan, voit sairastua".
Seurasi hetken verran tiukkaa sananvaihtoa minun ja virkailijan välillä. Sain kuulla, että reittimatkan ostaneet matkustajat sekä Ruotsista sinä aamuna saapuneet risteilymatkustajat kyllä pääsisivät laivaan. Ilmoitin, että ostan sitten vaikka uuden yhdensuuntaisen lipun jos minua ei päästettäisi risteilylipulla sisään, sillä minun oli päästävä Tukholmaan.
Virkailija kävi konsultoimassa kollegaansa, ja risteilylippuni suostuttiin lopulta vaihtamaan reittimatkaksi.
"Sinuna kuitenkin vielä harkitsisin, haluatko todella mennä tällä laivalla," virkailijat sanoivat. He painottivat, että pieni riski sairastumiselle oli olemassa. No, mä ottaisin sen riskin, totesin, ja painelin laivaan.
Sisällä laivassa sain sitten kuulla aivan toisenlaisen tilannekatsauksen. Ovella matkustajia tervehtinyt purseri katsoi minua aivan kummissaan, kun kysyin, mitä toimenpiteitä laivalla on tehty viruksen suhteen. Nyt sain kuulla, että "laivasta löytynyt virus" olikin tosiasiassa "hieman kohonnut arvo legionellabakteerin pitoisuudessa muutamissa paikoissa laivan vesijärjestelmässä". Purseri sanoi, ettei tilanne aiheuta mitään vaaraa matkustajille, ja että risteilymatkustajien matkat oli peruttu vain, koska laiva jäisi seuraavaksi vuorokaudeksi Tukholmaan vesijärjestelmän tehoklooraukseen.
Se siitä viruksesta.
Seuraavana aamuna menin tavalliseen tapaan kahville - ja tällä kertaa myös kananmuna-aamiaiselle - laivan kahvilaan. (Harmitti ihan vain periaatteen vuoksi, että olin unohtanut keittää aamiaiskananmunat valmiiksi kotona. Syön aamiaiseksi vain kananmunia, eikä huvita maksaa laivan hintoja.)
Siinä istuessani ja kallista kahvia (4€!!) juodessani tunsin yhtäkkiä, kuin jotain olisi hulahtanut. Se jotain tuntui tarkemmin sanottuna kuukautisilta. Taustatietona: minulla on äärimmäisen epäsäännölliset kuukautiset, ja oltuaan kokonaan poissa täydet kahdeksan vuotta kroonisen stressin takia, ne eivät palattuaan koskaan säännöllistyneet. Voi mennä puoli vuotta ilman pisaraakaan kuukautisia.
Edellisistä oli jälleen monta kuukautta. Nyt kuitenkin tunsin, että jotain hulahti. Ja voimalla.
Pistelin kananmunat nopeasti nassuun ja kiitin itseäni, että sentään käytän aina alushousunsuojaa, joka nyt varmasti saisi otettua ensikopin tilanteesta.
Samaan aikaan laiva lipui satamaan. Nyt vain kamat mukaan hytistä ja menoksi, olin tähtäämässä 10.30 lähtevään bussiin.
Hytissä kuitenkin hulahduksen seuraukset paljastuivat. En voinut uskoa silmiäni ja tuuriani - olin vieläpä valinnut tänä aamuna kaksista matkafarkuistani ne vaaleammat.
Kyllä, arvaatte mikä näky odotti. En mene yksityiskohtiin, mutta sanotaan näin, että siinä sai alkaa saman tien pyykille. Mietin, kuinka moni kanssamatkustaja oli ehtinyt todeta tragediani kipittäessäni hyttiäni kohti. No, oikeastaan en halunnut miettiä sitä.
Sen sijaan, että olisin päässyt rauhassa nousemaan bussiin kello 10.30, olin puolelta vielä taittelemassa märkiä farkkujani hytin roskiksesta hädissäni nappaamaan muovipussiin. Olin niin kierroksilla. Voiko näin tapahtua. Saisin pakata märät farkut ja alushousut ja matkustaa niiden kanssa Kreikkaan. En tiennyt itkeäkö vai nauraa, ja nyt pitäisi vielä saman tien lähteä etsimään jostain tamponeja.
Keräilin itseni ja tavarani ja seisoin pian laivan infotiskillä, jossa hätäni onneksi lievittyi - kohtelias virkailija-nuorukainen ojensi minulle ilmeenkään värähtämättä tamponipakkauksen. "Meillä on siteitäkin, kumpiako haluaisit?" "Tamponit, kiitos!"
Kello 11.05 istuin viimein bussissa. Jospa tämä tästä.
Saavuin Arlandaan.
Ahh, nyt saisi viimein rauhoittua, lennon lähtöön oli melkein neljä tuntia.
Ehdin kuitenkin vielä vetää yhden nolojen tilanteiden nainen -hetken, ennenkuin lopullinen zen-tila alkoi mahdollistua.
Minulla oli matkalaukussa vesipullossa punaviiniä. Miksi? Mulla oli lähtiessä kotona vajaa pullo punkkua, ja olin ajatellut, että otetaanpa se evääksi ja nautitaan (perinteisesti 🤪) vaikka laivan hytissä yömyssynä. Eipä sitten kuitenkaan punaviinit illalla maistuneet ja pullo oli unohtunut.
Menin Arlandalla ensimmäiseen näkemääni vessaan kaatamaan viinit viemäriin.
En tiedä oletteko te kohdanneet koskaan tällaista hanaa, mutta minä en (tätä ennen). Ruotsalaiset ovat viisaudessaan kehittäneet vesihanan, joka myös kuivaa - eli kun hana on laskenut vettä muutaman sekunnin, se käynnistää automaattisesti kuivaustoiminnon.
Ehdin laskea vain pienen tilkan viiniä viemäriin, kun kuivaustoiminto käynnistyi kaikella volyymillaan. Seuraus: viinit lensivät viemärin sijaan tuhansina pisaroina ympäriinsä joka suuntaan - myös mun päälle. Tämä oli niitä hetkiä kun mietin, miksi mun kaltaiset ihmiset ylipäänsä ovat päässeet matkustamaan.
Ovi kävi ja vessaan tuli muita. Pyyhin siinä vakavalla naamalla punaviiniä takistani ja naamastani. Olin valmis valumaan lattian läpi johonkin toiseen ulottuvuuteen.
Episodin jälkeen menin turvatarkastuksen läpi odottelemaan lennon lähtöä. NYT saisi rauhoittua.
Avasin läppärin ja tein työjuttuja, sekä vastailin sisareltani Kreikasta tuleviin viesteihin: "En löydä asunnosta kahvinkeitintä. Täällä ei ole mikään ruokakauppa auki. Mistä saan vegaanista ruokaa..?"
Olen tällä kertaa Kreikassa sisareni kanssa. Sisareni sai apurahan EU:n taideprojektiin Thessalonikissa, ja kuultuani tästä meikäläinen päätti pakata itsensä mukaan matkalle. Kaikki syyt lähteä Kreikkaan ovat hyviä syitä! :) Projektin vuoksi sisareni matkusti Kreikkaan jo vuorokautta aikaisemmin. Hän on käynyt Kreikassa vain kerran aikaisemmin 20 vuotta sitten eikä ole tottunut maan tapoihin. Seuraavan viikon jälkeen hän on varmasti enemmän kärryillä. :)
Itse läpikävin vielä yhden "koettelemuksen" lentokentällä. Jos sisarellani oli vaikeuksia löytää ruokaa Thessalonikissa, niin oli minullakin Arlandassa.
Olin ajatellut syödä tukevan lounaan ennen lentokoneeseen menoa. Tämä sattuikin sitten olemaan sellainen terminaali, jossa oli tasan kaksi ruokapaikkaa, kummatkin kahviloita. Tarjolla oleva ruoka: pizzaa, pastaa ja voileipiä. Kaksi valmiiksi kartonkeihin pakattua salaattiakin löytyi - toinen nuudeleilla, toinen kanalla. Fantastiskt.
Tavallisesti minulla ei ole ruokavalioni kanssa ongelmia missään, koska ihan kaikkialla saa yleensä vähintään salaattia - ja sellaista salaattia, jossa ei ole lihaa tai pastaa. Ei täällä. Ainoaksi vaihtoehdokseni jäi ostaa katkarapuvoileipä ja syödä siitä pelkät täytteet.
Lento sentään lähti ajoissa ja oli kerrankin täysin turbulenssiton. 🙏🏻 Sekä nopea. Meillä oli myötätuulta ja lento Tukholmasta Thessalonikiin kesti alle kolme tuntia.
Bussiinkin löysin vaivatta. Thessalonikin kenttä, vaikka onkin Kreikan toiseksi suurin, on todella kompakti Ateenaan verrattuna ja navigoiminen on helppoa.
Istuin pian bussissa matkalla Thessalonikin keskustaan. Olin varmistanut kuljettajalta, että bussi menee Aristoteleen aukiolle, jossa minun oli määrä jäädä pois. Kyllä, bussi menee sinne. Olin tallentanut kuvan pysäkkilistauksestakin varmuuden vuoksi. Uudessa kaupungissa ja vieläpä pimeällä on aina vähän jännittävää löytää bussilla oikeaan paikkaan, pysäkit kun harvoin näkyvät bussissa elektronisella taululla. Ei täälläkään.
Pysäkit sentään kuulutettiin kreikaksi ja kuuntelin niitä korvat höröllä seuraten pysäkkilistausta.
Bussin saavuttua keskustaan tapahtui kuitenkin seuraava (ja toivon mukaan viimeinen outo) välikohtaus tällä matkalla.
Aivan yllättäen kuski pysäytti bussin kadun reunaan ja sanoi kreikaksi jotain, minkä saatoin tulkita tarkoittavan: "Kaikki ulos bussista". Alkoi hirveä mekastus kun matkustajat yrittivät saada selitystä äkkipysähdykselle, mutta jos kuski sellaisen antoikin, se ei näyttänyt monia tyydyttävän. Osa matkustajista oli suorastaan vihaisia ja pari amerikkalaisturistia kyseli ihmeissään, miten he nyt pääsisivät paikkaan X jonne olivat menossa. Kuski totesi heille vain tylysti: "You go out and walk". "Which direction?" amerikkalainen kysyi hämillään. Ei vastausta. Go out and walk.
Itse olin onneksi konkreettisesti kartalla kiitos Google Mapsin, ja näin olevani noin viiden korttelin päässä Aristoteleen aukiosta. Sitten vain kävelemään. Matka taittui mukavasti Thessalonikin pääkatuihin kuuluvaa rantabulevardia pitkin. Vaikka oli sunnuntai-ilta, kadut ja ravintolat olivat täynnä elämää. Bongailin joulukoristeitakin ikkunoissa sekä ravintoloiden somistuksessa :)
Kello 21.45 kohtasin viimein sisareni asuntomme edustalla.
*
Lähdimme saman tien etsimään illallispaikkaa, ja löysimme lopulta todella mukavan vegaaniravintolan vain parin korttelin päässä Aristoteleen aukiolta. (Sisareni on vegaani.) Ravintolan tarjoilija osoittautui Suomi-faniksi - ja hiihdon harrastajaksi - ja kertoi haaveilevansa matkasta Leville. ☺️
Kun palasimme kämpille, muistin farkut.
Samperi.
Otin ne esiin.
Täällä ne nyt roikkuvat ja kuivuvat edelleen.
Sen pituinen se tarina.
Tähän tällainen viikonlopun loppukevennys-postaus. :)
Olen harrastanut talviuintia 12 vuotta. Tai 13, joka tapauksessa aika pitkään. ☺️ Ehkä tätä voisi toisaalta kutsua enemmänkin talvipulahteluksi, sillä en mä varsinaisesti avannossa ui, vaan menen veteen ja vietän siellä noin minuutin kerrallaan. Jo sekin kylmäaltistus tekee hyvää.
Sen lisäksi että talviuinti vahvistaa vastustuskykyä, se on maailman paras anti-stress-lääke. Siis todellakin paras, ja saattaa Kreikkakin jäädä kakkoseksi. Ainakin avantopulahdus on helpompi toteuttaa arjessa kuin Kreikassa käyminen. :)
Viime talvet olen harrastanut avantopulahtelua etenkin Kalastajan eli miesystäväni mökillä. Täällä on tehty aina viime talveen saakka laiturin viereen avanto, ja sinne sitten vain jäähyille tikkaita pitkin. ☺️
Erään kerran menin avantoon suoraan suksiltani, tullessani hiihtolenkiltä. Olin niin kuumissani (taisi olla liikaa päällä sillä lenkillä...), että heitin vaatteet jäälle ja laskeuduin avantoon. Ai että teki hyvää.
(Tämä oli mulle ainutlaatuinen avantokokemus, sillä normaalisti mun avantokäyntejä edeltää sekä seuraa sauna - oon sen verran "nössö", että ilman saunaa en avantoon normaalioloissa menisi.)
Viime talvena miesystäväni keksi uudenlaisen avannon. Tämä siksi, että avannon hakkaaminen sekä sulana pitäminen kieltämättä on erittäin työlästä, ja mies oli muutenkin innostunut kuulemastaan omalaatuisesta vinkistä.
Niin sitten mökille ilmestyi viime talvena seuraavanlainen "avanto":
Ei tämä nyt tosiaan yhtä tunnelmallinen ole kuin reikä järven jäässä, mutta ajaa asiansa...! :) Ja on lähempänä saunaa kuin järvi..!
Meillä on nyt siis mökin terassilla vedellä täytetty arkkupakastin. Tämän talven kylpysesonki starttasi viime viikolla.
On tässä välillä käyty vielä järvessäkin, mutta pakko myöntää, että etenkin tuulisella säällä on paljon mukavampi ottaa kylmäkylpy terassilla saunan yhteydessä, kuin lähteä viimassa alas rantaan.
Pakastimeen mahtuu hyvin istumaan. Vettä ei voi pitää ihan pintaan asti tai se loiskuu yli.
Vesi ei jäädy talven pakkasillakaan, sillä (ironisesti), pakastin suojaa sitä jäätymiseltä.
Kalastaja on rakentanut pakastimen ympärille suojan, jolloin se ei myöskään peity lumeen :)
Eilen tuli nautittua pakastekylvyssä myös kauden ensimmäinen glögi. 🥰
Kuka muu tykkää talviuimisesta? Tai talvipulahtelusta..?
Voi olla, että silti varovasti ehdotan, jos oikeakin avanto vielä tekisi paluun... 💙
Joku pyysi minua hiljattain bloggaamaan siitä, miten vuosi sitten remontoitu keittiö on käytännössä toiminut.
Täältä tulee :)
Muistin virkistykseksi, vanha keittiöni (90-luvun Puustelli-keittiö) näytti tältä.
Uudesta puusepän tekemästä tuli tällainen.
Mihin olen ollut tyytyväinen?
No, melkein kaikkeen. ☺️ Etenkin siihen, miten siistiltä keittiössä nykyään näyttää. ❤️ Olen luonteeltani valitettavan sotkuinen ihminen, ja jos vain on mahdollista jättää jokin tavara lojumaan ns. väärälle paikalle, niin yleensä sen teen. Uudessa keittiössä on niin paljon säilytystilaa, ettei mikään jää kuormittamaan työtasoa ainakaan siksi, ettei kaappeihin mahtuisi.
Ennen kaikkea keittiössä on nyt astianpesukone, minkä tiesinkin olevan ratkaisevaa siisteyden kannalta. Yhden hengen taloudessa astianpesukone toimii lähinnä likaisten astioiden säilytyskaappina, ja pesuohjelma pyörähtää kerran viikossa. (Astiat eivät haise, koska huuhdon ne vedellä ennen kuin laitan pesukoneeseen. Älkää kysykö, miksi kuitenkin olisi liian vaivalloista tiskata ne tiskiaineella käytön jälkeen, se vain selvästikin oli liikaa, koska tiskipöytä oli aina ennen täynnä astioita...)
Mikä minut yllätti, oli puisen työtason tahriintumisen herkkyys.
Vaikka tiesin, että puu materiaalina imee helposti itseensä esim. kosteutta, ja että viinilasia tai muuta värjäävää ei sovi puiselle tasolle kaataa, en ollut tajunnut, kuinka herkästi pintaan todella jää jälkiä.
Minua oltiin "varoiteltu" puisen työtason tietystä vaivalloisuudesta, ja nyt ymmärrän, mitä tällä tarkoitettiin.
Käytännössä, työtasolle ei voi koskaan jättää huolettomasti vesilasia tai mitään kosteaa astiaa, sillä pintaan jää jäljet alle 10 minuutissa. (Siis pysvät jäljet.) Jos työtasolla tekee mitään, mihin liittyy vettä tai esineitä, joiden pohja saattaa olla kostea, jäljet täytyy pyyhkiä saman tien. Jos huuhtelen jotain raanan alla ja puutasolle lentää vesipisaroita, pisaroiden kuvat jäävät näkyviin, jos en kuivaa niitä.
Tämä on ehkä ollut hieman rasittavaa kaltaiselleni perfektionistille. Tiedän, että asiaan voisi myös suhtautua rennosti ja antaa työtason rauhassa tahriintua - onhan kyseessä kuitenkin keittiö jossa saakin näkyä elämän ja kokkailun jäljet. Silti. Mun on todella vaikea jättää vesipisaroita tai märkiä juomalaseja tai muita potentiaalisesti kosteapohjaisia esineitä imeytymään pintaan. Ja siksi työtasoa pitää olla koko ajan kuivaamassa.
Sen hinnan kauniista työtasosta saa käytössä maksaa. :) Oletteko muut puisen työtason omistajat rentoja vai tarkkoja asian suhteen? 😀
(Onneksi yksi helppo ratkaisu astioiden pohjien jättämiin tahroihin oli laittaa työtasolle pari neutraalin väristä tablettia ☺️)
Jatkuvaa kuivailua ja tahrakammoa lukuunottamatta keittiö on toiminut kuin unelma. :) Olen tyytyväinen hellaan, jääkaappiin, astianpesukoneeseen ja ihan kaikkeen. Kuten toivoinkin, säilytystilaa on niin paljon, että keittiössä on yhä muutamia lähes tyhjiä vetolaatikoita ja kaappeja.
Värimaailma on ihana. En ole katunut sitä, että otin vaalean sävyiset yläkaapit.
Mulle oli erityisen tärkeää, että kaikki lajiteltavat jätteet mahtuvat siististi kaappeihin. Vanhoissa keittiöissäni tämä ei ole ikinä onnistunut ja osa jätteistä on lojunut kasseissa ympäri huushollia (tyyppiä kartonki eteisessä...). Nyt biojäte, lasi ja metalli ovat sekajätteen kanssa jätevaunussa ja kartonki & paperi ovat omilla hyllyillään siivouskaapissa. Palautettavat pullotkin mahtuvat siivouskaappiin.
On ihanan kevyt olo, kun kaikki mahtuu paikoilleen ja pinnat ovat siistit ja vapaat kaaoksesta. 🙏🏻
Paitsi.......
Ruokapöytä.
Lähes päivittäin mun ruokapöydällä näyttää tältä. Siis välillä, ei koko päivää. :D Tämä on oikeastaan jopa aika siisti versio.
Vaikka just sanoin, että kaikille tavaroille mun keittiössä on paikka, johon ne enemmän kuin hyvin mahtuvat, en jostain syystä siltikään aina laita tavaroita heti paikoilleen käytön jälkeen.
Tämä on tyypillinen näky, kun olen tehnyt ja syönyt ruokaa ja sitten siirtänyt tavaroita työtasolta ruokapöydälle jotta voin siivota työtason. Lisäksi kuvassa näkyy edellispäivän eväsrasia sekä juomapullo jota käytän kuntosalilla. Paperitollojakin on asianmukaisesti mukana asetelmassa. Pikkuinen kananmunakenno on myös eväsrasia, kuljetan siinä kananmunaeväitä. Kuvaa edeltävänä päivänä mulla on ollut töissä aamuvuoro ja siksi mukana on ollut sekä lounasrasia että aamiaiskananmunien kenno.
Kananmunakennoista puheen ollen, kennot ovat mulla käytössä myös kosteiden lajiteltavien jätteiden kuivausta varten. Kuvassa näköjään on soijamaitopakkaus kuivumassa kananmunakennossa. Normaalisti kenno on mulla jätekaapissa olevalla pienellä tasolla, ja kuivaan siellä mm. tonnikalapurkkeja ja pieniä lasisäilykepurkkeja. Soijamaitopakkaus ei sinne mahdu, joten se laitetaan kuivumaan seinää vasten. Aika karmean näköistä, tiedän, mutta olen tottunut tähän meininkiin. :D
Siivoan ruokapöydän viimeistään illalla ennen nukkumaanmenoa, niin että aamulla voi taas tulla täysin siistiin keittiöön. Mutta työtaso ja tiskipöytä - ne ovat AINA puhtaat. ☺️ Ja se on ihan uutta Sannia - uuden keittiöni ansiota. ❤️
P.S. Tää vielä: olisin mieluusti voinut ottaa valmiiksi naarmutetun tiskitason...! 😅 Kun kaikki on ihan uutta, huomaa pinnoilla jokaisen uuden naarmun. Ja niitä tulee sitten kytättyä. Se on oikeastaan vastaremontoidun tilan huono puoli mulle. Olisin rennompi, jos joku olisi valmiiksi kuluttanut näihin pintoihin elämän jälkiä.
Ongelmansa kullakin. 😆
Mulla on hurjan kivoja uutisia! Instagramin puolella olen näistä jo vähän kertoillutkin, mutta moni teistä ei seuraa minua siellä joten ilman muuta laitetaan ilouutiset myös blogiin! Ja yksi uutinen koskee blogia itseäänkin. :) 💜
Aloitetaanpa juuri siitä uutisesta.
Mun blogi siirtyy vihdoin, 14 vuoden jälkeen, omalle sivustolleen. Uusi sivu avautunee lokakuun puoliväliin mennessä, tiedotan tarkan päivämäärän kun sen tiedän. :) Mutta osoite on jo tiedossa, ja se on ytimekkäästi
Laittakaahan ylös, niin löydätte minut jos tämä terve.fi-osoitteen sivusto en ehtinyt kadota kun seuraavan kerran pistäydytte Karkkipäivässä.
Luulenpa, että mitään huimia uudistuksia ei uudella blogisivulla tule tapahtumaan, vaan pikemminkin paluuta vanhaan old school -blogipohjaan selkeine sivupalkkeineen (desktop-näkymässä) ja hakemistoineen. Haetuimmat sisällöt kuten Kreikka ja tietyt ihonhoitojutut tulevat olemaan helpommin löydettävissä. Saa laittaa myös toiveita, jos tulee jotain mieleen helppokäyttöisyyteen liittyen :)
Olen niin kaivannut mun leppoisaa Sanni Kreikassa -banneria, että sekin todennäköisesti tekee paluun.
⬆️ Tätä banneria emme kuitenkaan enää tule näkemään, hihi... 🩷 (On kuitenkin omalla tavallaan aina rakas, tämän bannerin ajat olivat Karkkipäivän kulta-aikaa.)
Sitten uutisia työrintamalta. :)
Olen viime vuodet kaivannut ympärilleni kipeästi työkavereita, kuten myös säännöllisempää mahdollisuutta tehdä asiakastyötä. Mulla oli nämä palaset pitkään mukavasti kohdillaan, kun aina kesään 2019 saakka tein välillä duunia mun vanhassa työpaikassa Ahvenanmaalla ja sen jälkeen olin pari vuotta töissä NHS Oy:lla. NHS:n fuusioiduttua Transmerin kanssa mun toimisto siirtyi Espooseen, mikä muutti ratkaisevasti mahdollisuuksiani pendlata sinne Tampereelta.
Pandemiakin iski samaan saumaan, ja sittenpä oltiinkin kaikki etätöissä seuraavat pari vuotta. Nykyään teen Transmerille töitä freelancerina enkä käytännössä koskaan käy toimistolla. Pari kertaa vuodessa pääsen kentälle myyntiavuksi erilaisiin kampanjatapahtumiin.
Olen aika yksinäinen työni keskellä.
Niin paljon kuin yrittäjän työstäni tykkäänkin, kaipaan ihmisiä ympärilleni. (Vaikka oon muuttumassa introvertimmaksi - siltikin. ❤️) Kaipaan työyhteisöä ja tunnetta siitä, että olen osa jotakin kokonaisuutta. Muista ihmisistä saa energiaa, jota ei korvaa mikään.
Niin tein päätöksen hakea sisällöntuottajan duunini rinnalle työmahdollisuuksia, jotka tarjoavat ihmiskontakteja ja paluuta asiakaspalveluun.
Tämän päätöksen seurauksena hain extraajan työtä Tampereen Ruohonjuuresta, ja tänään oli mun eka päivä siellä. 🤗
Työvuoroja Ruohiksessa saattaa olla hyvinkin satunnaisesti, aika näyttää mitä tuleman pitää, mutta tämä on ehdottomasti tihein mahdollisuus asiakastyöhön mitä mulla on ollut sen jälkeen, kun heittäydyin yrittäjäksi 10 vuotta sitten.
Tilanne tuntuu turvallisella tavalla paluulta juurille. Karkkipäiväkin sai alkunsa niinä aikoina, kun hain opiskelemaan kosmetiikkamyyjäksi ja sitten työllistyin kosmetiikkaliikkeeseen. Täällä mä intoilin onnesta soikeana, kun olin päässyt unelmieni työhön. Sittemmin bloggaajuudesta tuli toisenlainen unelmien työ, mutta en koskaan lakannut kaipaamasta asiakkaiden pariin.
Twistbe'n Veera ja Kati
Eikä siinä vielä kaikki! 🔥
Mä olen myös "lusikoinut" itseni Twistbe-leiriin, koska tällä porukalla jos millä on sellaista osaamista ja meininkiä, ettei mistään muualta sellaista Suomessa löydy. Olen aina kokenut vahvaa samaistumista twistbeläisiin, ohjaahan heitä syvä intohimo raaka-aineisiin ja ihonhoitotuotteiden todellisten vaikutusten ymmärtämiseen. Twistbeläiset ovat hyvällä tavalla mahtavia kosmetiikkanörttejä - kriteerit tuotevalikoimalle ovat poikkeuksellisen tiukat, ja incit syynätään niin tarkkaan että meikäläisenkin ainesosa-excelit kalpenevat rinnalla.
Haluan jatkuvasti kehittyä ammattiosaamisessani, ja Twistbe'n konsepti tarjoaa siihen loistavan väylän. Ajattelitko Twistben olevan vain "yksi kosmetiikan verkkokaupoista"? Katin ja Veeran luotsaama firma on kuin ihoklinikka, jossa kiperimmätkin ihopulmat ovat henkilökunnan ydinosaamista. Siinä missä moni isompi myymälä tai verkkokauppa tarjoaa kaikkea ihanaa laidasta laitaan, Twistbe'n valikoima on koottu tarkasti palvelemaan erilaisia iho-ongelmia. Asiakkaat kaipaavat apua ruusufinnistä akneen ja atopiasta PODiin, ikääntyvää ihoa ja perusihotyyppejä unohtamatta. Valikoima on suppeampi - mutta osaaminen hyvin spesifiä.
Olin Twistben myymälässä viime viikolla tutustumassa kahden päivän ajan, ja mulla tipahti monttu auki siitä perehtyneisyydestä, mikä henkilökunnalla on erilaisiin iho-ongelmiin. Olenhan itsekin koulutukseltani kosmetiikkamyyjä ja mielestäni jopa aika pätevä sellainen, mutta Twistbe'llä olin oppilas. En ole kuunaan omassa työssäni kohdannut niin haastavia ihopulmia, joita seurasin Twistbe'n perus-asiakaspalvelussa kahden päivän ajan. Vaikutuin ja inspiroiduin - ja opin paljon.
Twistbe-yhteistyö huipentuu lokakuussa I Love Me -messuilla, kun menen Twistbe'n osastolle töihin kaikkina kolmena päivänä. ❤️🔥 Nähdään kenties siellä? :) Messut ovat perjantaista sunnuntaihin 20.-22.10.
Kollegaksi saan mm. ihanan Miia Johanssonin. 🥰
Ihmisiä, työkavereita, asiakkaita, kohtaamisia...! Niin ihana syksy edessä. :)
Kaikilla meistä taitaa olla joitain outoja tapoja.
Tässä mun oudot tavat Top 6.
Tämä on oudoista tavoistani kummallisin.
Kun avaan kaapin oven ottaakseni sieltä jotain, jätän oven herkästi auki. Ovi jää mun jäljiltä useammin auki kuin kiinni. Keittiössäni on hyvin tavallinen näky, että kaksi tai kolme kaapin ovea on auki.
Olen yrittänyt miettiä, miksi ihmeessä teen näin. Tutkiskeltuani ovituntemuksiani syvällisesti olen tullut tulokseen, että syy mitä ilmeisesti johtuu siitä vaivan kokemuksesta, minkä oven avaaminen aiheuttaa. Jätän oven alitajuisesti auki, jotta mun ei tarvitsisi kohta avata sitä uudelleen - ja nähdä avaamisen, ehm, vaivaa, jos tarvitsen kaapista jotain. 🤷♀️
Tämä on jotain niin kummallista, että kieltämättä pakko pitää itseään ihan pikkuisen outona tämän takia! 🤣
Salaatin syöminen haarukalla on *mmetin rasittavaa, kun kasviksia saa kalastella haarukan piikkeihin ja puolet tippuu lopulta pois matkalla suuhun.
En tiedä mikä oikein olisi salaatin syömisen tarkoituksenmukainen etiketti - no varmaankin just se haarukka, mutta kun se ei vain sovi salaatin kaltaiseen ruokaan. Lusikka, johon saa nostettua kerralla järkevän määrän salaattiaineksia, olisi paljon käytännöllisempi, mutta jossain on päätetty, että lusikalla syödään vain nestemäistä ruokaa tai puuroa - tai jälkkäreitä.
Mä joka tapauksessa syön salaattini aina isolla lusikalla. 🥗
Missä tahansa liikunkin, paperitolloista voi seurata mun jälkiä. Olen ihan käsittämätön talous- ja WC-paperin käyttäjä. WC-paperi toimii talouspaperin ohella "siivouspaperina" mun kotona.
Pyyhin paperiin tahroja pöydältä, tahmaa sormista, levinnyttä meikkiä silmänurkasta tai ruoanmuruja suupielistä. En lopulta edes tiedä, mihin kaikkeen käytän paperia, sillä jos yritän tietoisesti asiaa miettiä, en keksi, miten muka voi olla koko ajan niin paljon pyyhittävää.
Mutta sitä vain on.
En kestä pienintäkään tahraa tai vesipisaraa pinnoilla ja ne on heti pyyhittävä. Miksi en käytä tähän kestorättiä, en osaa sanoa. Käytän välillä, mutta paljon enemmän paperia.
(Kuvan tilanne on lavastettu todellisuutta huomattavasti siistimmäksi.)
Mun kylppärin roskiskin täyttyy joka viikko paperitolloista.
Sen sijaan, että käyttäisin yhden käsivoiteen loppuun ja avaisin sitten uuden, minulla on kerralla käytössä useampia. Se ei vielä ole erikoista, mutta tämä on: käytän käsivoiteen melkein loppuun, ja sitten se jää kuukausiksi yöpöydälle pölyttymään. Koska haluan käyttää ne viimeisetkin jämät, mutta en jaksa/muista hakea iltaisin saksia, joilla tuubin saa leikattua auki ja jämät kaivettua käyttöön.
Tällä hetkellä mulla on yöpöydällä kuusi käsivoiteena käyttämääni voidetta, joista viisi on sellaisia, joista ei enää saa puristettua mitään ulos vaan olisi niiden saksien paikka.
(Tai ehkä roskiksen.)
Tämä outo tapa ärsyttää erityisesti sisartani, joka taas tänä aamuna (olin hänen luonaan yötä) läksytti minua maidon pöydälle jättämisestä. "Miksi sä AINA jätät nämä pöydälle lämpenemään? Ne menee pilalle!"
(Ja on tämä tapa saattanut ärsyttää muitakin läheisiäni.)
Mulla on tapana juoda aamuisin kahvia parinkin tunnin ajan, ja laitan kahviin maitoa ja kermaa. Mun suosikkiyhdistelmä on soijamaito ja kuohukerma. Erinäisten kahvikupillisten välillä en laita maitoa ja kermaa takaisin jääkaappiin. Miksi? Koska jääkaapin oven avaaminen ärsyttää. (Katso outo tapa numero 1 oviin liittyen. Jääkaapin ovea ei vain voi jättää auki, ja siksi jätän maidon mieluummin ulkopuolelle.)
Ihan tautisen omituista.
Saatan käyttää yhtä lautasta monta kertaa. Pyyhkäisen siitä vain rasvat ja ruoanjämät pois ja laitan tiskikoneeseen, ja nappaan sieltä taas käyttöön, kun on seuraavan aterian aika.
Mun astianpesukone toimiikin ennen kaikkea likaisten astioiden säilytyskaappina. 😂
Pesuohjelma pyörii vain kerran viikossa. Yhden ihmisen taloudessa iso tiskikone ei juuri nopeammin täytykään, vaikka en käyttäisi lautasia uudelleen. :D
*
.
P.S. Paperitolloja löytyy myös mun astiankuivauskaapista. Ne ovat "kestotolloja", joilla kuivaan puisen työtason vesitahroja. 😆 Ne ovat astiakaapissa ikäänkuin piilossa, ja sieltä tollon voi aina ottaa huomaamattomasti käyttöön! 🙈
Kun löydän jotain josta tykkään, oon siinä uskollisesti kiinni kuin superliima.
Ostan hyvää tuotetta maailman tappiin. Ja jos sen valmistus lopetetaan tai saatavuus heikkenee, ostan varastot täyteen.
Kuten näitä.
Cattier Pulpe Fondante miselligeeli.
Maailman paras silmämeikinpoistoaine minulle, jonka silmät eivät siedä melkein mitään putsaria. Tämä on niin törkeän hyvä meikinpoistaja että en pysty kuin ylistämään ja olemaan monttu auki, kun luonnonkosmetiikan lempeä putsari poistaa vahvimmankin synteettisen meikin hujauksessa. (
Pulpe Fondanten myynti Suomessa loppuu. Ostin kymmenen ja olisin ostanut enemmänkin, mutta luonnonkosmetiikan säilyvyydellä näitä ei (valitettavasti) pysty jemmaamaan monta vuotta. 10 kappaletta Cattierin miselligeeliä (pakkaus 200 ml) riittänee mun käytössä kolmeksi vuodeksi jos hyvin käy.
Celeb Luxury Viral Colorditioner sävyttävä hoitoaine.
Näissä on ihan parhaat korallin & ruusukullan sävyt. Edellisellä värjäyskerralla innostuin myös pastellisesta lohenpunaisesta, jonka saa lantraamalla punaista ja sekoittamalla joukkoon ihan tipan oranssia.
Celeb Luxuryn maahantuonti loppuu enkä tiedä mitä koko brändille tapahtuu. Ostin Lykosta puoleen hintaan pari kymmentä kappaletta. Nämä ovat synteettistä kosmetiikkaa, joten asianmukaisesti säilytettynä kestävät vuosikausia. Vieköhän tosin mikään tätä Tigin hoitsikan ennätystä.... (nyt 13 vuotta and still going strong...)
Yves Rocher Low Poo.
Paras vaahtoamaton sulfaatiton shampoo ja ylipäänsä yksi parhaita shampoita koskaan.
Valmistus loppui tänä vuonna. Tilasin 18. (Rocherin verkkokauppa antaa tilata yhtä tuotetta kerralla max 9 kpl joten tein kaksi maksimimäärän tilausta.) Näitten päiväys on vuoteen 2025 ja normikosmetiikan säilöntäaineilla säilyvyyttä epäilemättä piisaa pitkälle tuon yli.
Lagom Kaurasnäkkäri.
Se paras kauraleipä, paras näkkäri ja paras vähähiilihydraattinen leipä.
Mun lähikauppa lopetti näiden myynnin, ja niin on lopettanut moni muukin myymälä Tampereen keskustassa. En löydä näitä enää mistään.
Laitoin lopulta tuskastuneena kyselyn Ullan Pakarille joka Snäkkäriä valmistaa, että mistähän voisin ostaa tätä. Ullalta minut ohjattiin Lejoksen asiakaspalveluun, Lejos kun vastaa Lagom-tuotteiden myynnistä & markkinoinnista.
Lejokselta minulle annettiin tiedoksi yksi ainoa kaurasnäkkäriä myyvä kauppa Tampereen keskustassa (kaukana minusta), ja lisäksi kerrottiin, että Snäkkäriä voi tilata 8 kpl myyntierissä Lejoksen verkkokaupasta. No totta maar tilasin. Suora tilaus Lejokselta tulee vieläpä halvemmaksi kuin kaupasta ostaminen. Ei tullut edes postikuluja.
Lagom-kaurasnäkkäri on gluteeniton tuote ja siksi sikakallis. Mulla ei ole gluteeniongelmaa, mutta muuten vain rakastan tätä leipää. Melkein harmi että se on gluteeniton, normi-kaurana tuote olisi halvempi ja saatavuus sekä menekki tällöin varmasti parempaa. Mun lähikaupassa yksi neljän snäkkärin pakkaus maksoi jotain 3,90€, eli yhdelle leipäpalalle tulee hintaa melkein euro. Voi ymmärtää, ettei näin kallis erityisruokavalion herkkunäkkäri ole monelle kaupalle kannattava pitää valikoimassa.
Onneksi on verkkokaupat. 🙏🏻 Jos joku muukin on tämän herkun fani, täältä voi tilata myyntieriä.
Onko sulla tuotteita, joita ostaisit maailman tappiin?
Olen nyt käynyt loppuun Silta Educationin keskittymisvalmennuksen. Se oli erittäin hyvä.
Kuulin valmennuksesta Hesarin artikkelissa aiemmin keväällä ja totesin, että tämähän oli kuin tilauksesta mulle tehty ohjelma. Valmennus on suunnattu nykypäivän ylistimuloivassa ympäristössä kuormittuville ja sitä kautta keskittymis-, tarkkaavaisuus- ja muistihäiriöistä kärsiville. Check. ✔️
Olen ihminen, joka todennäköisesti saattaisi kuormittaa itsensä ylivirikkeellisyyteen ilman nettiä ja älylaitteitakin, siitä pitää huolen erityisherkkyyteni sekä ylikiinnostuneisuuteni. En ole eläissäni ollut tylsistynyt enkä tiedä, mitä sellainen tila olisi. Minulla on koko ajan tekemistä. Mulle on jo pienestä pitäen aiheuttanut enemmän harmia kaiken kiinnostavan tekemisen välillä valitseminen kuin se, että ei keksisi tekemistä.
Olen ennen kaikkea tietofriikki sekä äärimmäisen kiinnostunut vuorovaikutuksesta muiden kanssa. Tykkään jutella muiden kanssa, oppia heiltä, jakaa kokemuksia, tutustua ihmisiin.
Kun tällaisen ihmisen käsiin antaa asian nimeltä Internet, seuraukset ovat ne, joita kannan tänä päivänä. Monet puhuvat some- ja älypuhelinaddiktiosta, mutta mä olen puhdas Internet-addikti. Olen ollut jo toistakymmentä vuotta ennen ensimmäistä älypuhelintani tai Instagramia. Jälkimmäiset ovat toki yhä vain syventäneet tiedon ahmimiseen sekä sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvää netin käyttöäni.
Olen tiennyt tasan tarkkaan, mistä keskittymisvaikeuteni ja muut kognitiiviset haasteeni johtuvat, ja Sillan valmennus käytännössä vahvisti sen. Toisaalta, opin jotain uuttakin. Erityisesti dopamiinin merkityksestä.
Asia on niin, että meitä jatkuvasti ympäröivä stimulaatio uuvuttaa aivomme.
Kuvaa hyvin paljon tätä päivää, että Silta Educationin kaltaiselle yritykselle ja heidän tarjoamilleen valmennuksille on tarvetta. Älyteknologian haittavaikutuksista puhutaan paljon, mutta ei edelleenkään riittävästi. Fakta on, että älyteknologia on kaiken hyödyn ja tehokkuuden ohella tuonut meille myös paljon vaikeuksia. Älyaika on yhä niin uutta, että ongelmien laajuus tulee selviämään kunnolla vasta vuosikymmenten kuluttua.
(En yllättyisi, vaikka tulevaisuudessa someapplikaatioiden kylkeen tulisi pakolliseksi disclaimer: "aiheuttaa riippuvuutta ja voi johtaa kognitiivisiin haittoihin.")
On ironista, että meillä on kaikki tämä älykkyys ja taito kehittää hienoja älylaitteita, mutta samalla, puhtaasti evolutiivisesti, aivomme eivät ole kehittyneet vastaanottamaan sitä virikkeiden määrää, jonka nyky-ympäristö ja älyteknologia tarjoavat. Onhan se hassua, että kehitämme älylaitteita avuksemme helpottamaan elämäämme, ja sitten käykin näin. Kun koko ajan on tarjolla uutta viihdyttävää ja nautinnollista virikettä, aivomme tilttaavat. Aivomme eivät ole kehittyneet siihen multi-havainnointiin ja ärsyketulvaan, jota älylaiteympäristö tarjoaa ja edellyttää.
Aivot väsyvät siitä, että jatkuvasti siirretään huomio paikasta toiseen. Sitä on multitaskaus yksinkertaisimmillaan. Multitasking ei ole pelkästään sitä, että osallistut Teams-palaveriin ja chattaat kaverin kanssa samalla kun viimeistelet projektilausuntoa, vaan myös sitä, että katsot Netflixiä ja selaat samaan aikaan Instagramia. Kuvittelemme, että rentoudumme ja viihdytämme itseämme tällaisella toiminnalla, mutta aivot eivät rentoudu – ne väsyvät. Jo se, että tietokoneen selaimella on auki monta välilehteä ja hypit niiden välillä lukien yhden jutun Hesarista ja kohta toisen aiheen jutun Tiede-palstalta, kuormittaa päätä.
Allekirjoittanut viittaa ja tunnustaa.
Tämä on sitä, mitä olen tehnyt omalle päälleni viimeiset runsaat 15 vuotta.
Sillan valmennuksessa lähestytään keskittymisvaikeuksia tieteen näkökulmasta, selittäen, millä mekanismeilla nyky-ympäristön ärsyketulva tekee meistä levottomia ja luo keskittymisvaikeuksia. Kaikki avataan helppotajuisesti, kiinnostavasti ja havainnollisesti tieteen kautta. Myös biologiaa sivuten, evoluutio kun liittyy aivojemme kehitykseen.
Vaikka valmennuksessa nousee ongelmien juurisyissä keskeisenä esiin älylaitteiden kulutus, valmennus ei syyllistä ja ohjelma pyrkii päinvastoin tarjoamaan fiksuja tapoja käyttää älylaitteita. Valmennuksen sanoma ei siis ole: lopeta somen käyttö äläkä katso Netflixiä. Valmennus haluaa pikemminkin tehdä osallistujan tietoiseksi omasta suhteestaan ympäristön virikkeisiin, älylaitteet mukaan luettuna, ja antaa työkaluja tämän ympäristön hallitsemiseen ja omien tapojen muuttamiseen siten, että keskittymiskyky palaa ja vaelteleva mieli rauhoittuu. Että osaisimme olla kunnolla läsnä, yhdessä asiassa ja hetkessä kerrallaan.
Kuten sanottua, pidin valmennuksesta todella paljon. Se toi tiedon ohella lohtua, koska pystyn nyt vielä paremmin ymmärtämään, kuinka nyky-ympäristön virikkeellisyys aiheuttaa meille lähes väkisin uupumusta.
On lohdullista tajuta, että aivot eivät oikeasti ole kehittyneet jaksamaan tällaista tykitystä. (Ja kyllä, ihan itse olen valinnut aivojani tykittää tarjolla olevin keinoin.) Kunkin resilienssi on yksilöllinen ja toiset kestävät ärsyketulvaa paremmin kuin toiset. Tosiasia on kuitenkin se, että uupumus- ja ahdistusoireet sekä keskittymisvaikeudet ovat lisääntyneet merkittävästi käsi kädessä älyteknologian myötä. Tämä näkyy niin kouluissa kuin työpaikoilla.
Sillan kaltaiset valmennukset alkavat varmaan tulevaisuudessa olla yhtä yleisiä kuin salilla käynti tai psykoterapia.
Sillan perusvalmennus kestää neljä viikkoa ja kullekin viikolle on oma teema. Teemat ovat Dopamiini ja aivot, Ympäristö, Tavat ja motivaatio sekä Stressi ja tunteet. Kullakin viikolla käydään teeman kautta perusteellisesti läpi, mitkä asiat vaikuttavat keskittymiseen ja annetaan konkreettisia, helppoja työkaluja, joilla voi parantaa keskittymiskykyä – ja koko elämänlaatua, yleisesti.
Minulle oli uutta, miten laajasti dopamiini vaikuttaa. Tiesin, että se vaikuttaa motivaatioon mielihyvän kokemusten kautta, mutta en ollut aiemmin ymmärtänyt, että se on avainroolissa myös oppimisessa ja keskittymisessä.
Tällaisia asioita opin itsestäni ja ongelmistani valmennuksessa:
1. Multitasking ja ylivirikkeellisyys on tärkein syy hajonneeseen keskittymiskykyyni. Ilman muuta. Pompitutan aivojani hullun lailla, koska olen tieto-junkie. Jollekulle toiselle some voi olla ongelma, minulle jo pelkkä netti on ongelma. Rakastan ahmia netissä tietoa. Ja samalla minulla olisi myös töitä, koti ja ihmissuhteita hoidettavana. Valitettavasti hyvin usein netti vetää mut magneetin lailla puoleensa vaikka pitäisi olla tekemässä muuta. Voin rynnätä tarkistamaan jotain random-asiaa netistä vaikka kesken imuroinnin. Ja kun tarkistan yhtä asiaa, yhtäkkiä olen jo viidennellä uudella sivulla - ja tekemässä kolmesta asiasta muistiinpanoja.
2. Laskenut dopamiinitaso on toinen tärkeä vaikuttava tekijä. Normaali dopamiinitaso auttaa meitä pysymään motivoituneina ja parantaa keskittymistä, mutta jatkuvat netistä (ja somesta) haetut dopamiinipiikit laskevat pitkään jatkuessaan dopamiinin normaalitason alapuolelle. Tämä johtaa keskittymisvaikeuksiin ja pahimmillaan masennukseen, kun dopamiini on laskenut riittävän alas.
Minusta tuntuu, että dopamiinitasoni on pysyvästi laskenut alle normaalitason. Tämä voisi selittää myös taipumustani ahdistukseen ja huolen tunteisiin.
3. Ymmärsin (vielä aiempaa paremmin), miksi liikunta on mulle niin suuri henkireikä. Miksi koen liikunnan niin auttavana. Käyn salilla aina keskellä päivää, se on paras aika mulle. Toki on tunnettua, että fyysinen aktiivisuus lievittää ahdistuksen ja levottomuuden tunteita, mutta nyt opin, että liikunta myös parantaa keskittymistä ja oppimiskykyä. Tämäkin liittyy dopamiiniin. Liikunta lisää aivoissa dopamiinia, ja dopamiini tehostaa kognitiivisia toimintoja. Simppelisti: kun vedät puolen tunnin treenin, omaksut sen jälkeen asioita paremmin ja pystyt paremmin tekemään tietotyötä. Ja myös muistat oppimasi asiat paremmin! 💎
Liikunta on mulle se lääke, jota ilman mun pää olisi kai muusautunut totaalisesti jo aikoja sitten.
Tämäkin rutiineihin liittyvä asia oli hauska oivallus. Rutiinien suoritus vie meiltä vähemmän energiaa eikä kuormita meitä juuri lainkaan, ja siksi totutut tavat ovat niin helppoja ja mukavia. Uudet asiat taas vaativat paljon energiaa ja niitä käsitellään eri osassa aivoja. Tajusin tämän valossa paremmin, miksi viihdyn nykyään niin paljon rutiineissa ja miksi ne rentouttavat. Kreikka on yksi tällainen rutiini.
Voisin mennä uuteenkin maahan, mutta uuden asian haltuunottoon liittyvä stressi, vaikka positiivinen, on vähemmän mieluisaa kuin tutun ja turvallisen rutiinin toistaminen. Kreikka on turvallinen rutiini.
Koenko saaneeni valmennuksesta apua?
Kyllä, sanoisin näin. Vaikka moni asia oli tuttua, sain niille nyt tieteellisen selityksen. Ja se on todella lohdullista.
Sain myös paljon hyviä konkreettisia työkaluja. Mainitsen yhden suosikeistani: vaeltavien ajatusten parkkipaikka. Tietokoneen viereen asetetaan kynä ja paperia. Kun ajatukset vaeltavat työtehtävää tehdessä muihin asioihin, tulee vaikka jokin idea mistä haluan kirjoittaa tai halu tarkistaa työtehtävään liittymätön asia, nämä kirjoitetaan eli parkkeerataan paperille. Kun työtehtävä on saatu loppuun, tai kun on seuraava tauko, parkkeeratut asiat saa käydä läpi. (Valmennuksessa suositellaan taukoa työnteosta kerran tunnissa, vähintään 90 minuutin välein.)
Valmennus oli rakennettu taitavasti ja kunkin teemaviikon aiheesta oli sopivasti toistoa niin, että käsiteltävä asia todella ”meni jakeluun”. Videot olivat sopivan mittaisia (tyypillisesti noin 3-5 minuuttia) ja kaiken kaikkiaan asiat esitettiin selkeästi, kiinnostavasti ja kannustavasti. Aivan erityisen paljon tykkäsin aivotutkija ja psykologian tohtori Mona Moisalan haastatteluista. Monan kertoma multitaskingista ja aivoista sai minut näkemään multitaskingin vielä hieman eri silmin ja todella sisäistämään huomion pompottelun haitallisuuden.
Sillan perustajat ja valmentajat, Johanna ja Veera
Kritiikkiä valmennus saa englannin kielestä, josta ei ollut mainintaa Silta Educationin kotisivulla. Yritys ja valmentajat ovat suomalaisia, ja vaikka kotisivun kieli on englanti, odotin silti saavani suomalaiselta valmennusyritykseltä suomenkielisen materiaalin. Kaikki materiaali on kuitenkin englanniksi. Itselläni on ihan sujuva englannin kielen taito, mutta kaikilla valmennuksesta kiinnostuneilla välttämättä ei.
Annoin tästä Sillan valmentajille, Veera Virintielle ja Johanna Vilmille, palautetta. He kertoivat, että yrityksen kieli on englanti, mutta materiaali on saatavilla myös suomeksi. Vastaisuudessa kielivaihtoehto tullaan lisäämään ilmoittautumiskaavakkeeseen. Valmennus on vielä pilottivaiheessa ja jotkin asiat hioutuvat vielä.
Kysyn Veeralta ja Johannalta, eikö heitä aiheensa asiantuntijoina turhauta se yhä vain enemmän älysovelluksia ja erilaisia laitteita pursuava ympäristö, jossa elämme. Heidän työnsä voi varmaan jossain määrin joskus tuntua taistelulta tuulimyllyjä vastaan.
Naiset toteavat, että turhauttaahan se vähän, mutta eivät vaikuta lannistuneilta. He esimerkiksi itse eivät vaikuta paljon somessa, vaikka yrityksellä somekanava onkin.
”Pitäisi saada enemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun sitä, mitä some ja digilaitteet tekevät meille”, naiset sanovat.
Itselleni jäi mieleen tohtori Moisalan repliikki: älylaitteista ja jatkuvasta viihdyttämisestä on tullut sosiaalinen normi, jota pitäisi uskaltaa kyseenalaistaa.
Olen täsmälleen samaa mieltä.
(Ja mun pitäisi vähentää netin käyttöä. Aamen.)
Seuraava Focus-keskittymisvalmennus alkaa 30.8.
