Paros on yksi Kreikan suosituimpia saaria, mutta jäänyt vähäiselle huomiolle Suomessa. Naapurisaari Naxos tunnetaan meillä paljon paremmin.

Paroksella asuu n. 14 000 ihmistä, ja sen pääkaupunki Parikia on Egeanmeren laivaliikenteen keskuskohta. Täältä on ehkäpä parhaat yhteydet kaikkialle Kreikan saarille, joten se on myös mitä ihanteellisin tukikohta saarihyppelylle. Siinä missä toiselta suosikkisaareltani Karpathokselta ei kulje laivoja edes päivittäin, lähtee Parokselta vielä matalalla sesongillakin ainakin 10 laivayhteyttä joka päivä.

Parikia on sellainen kaupunki, joka "avautuu" vasta kun pujahdat sen sokkeloihin. Toiset Kreikan saaret ovat tunnettuja postikorttimaisista satamanäkymistään, mutta Parikia näyttää mereltä päin jopa aika tylsältä. Vaikka ympäröivä maasto ei ole täysin lattanaa, ei Parikian kaupunki kiipeä kukkuloille niinkuin monet kuvaukselliset kylät.

Parikian vilkas rantakatukaan ei tee sellaista perinteistä "hevosenkenkä"-lenkkiä vaan levittäytyy pitkälle, aaltoilevalle pätkälle josta ei saa yhtenäistä kuvaa. Parhaat kuvat löytyvätkin kun astut taloseinämän läpi Parikian vanhaan kaupunkiin, joka kuuluu ainakin allekirjoittaneen 24 Kreikan saaren kokemuksella ehdottomasti saariston viehättävimpiin.

Vanha kaupunki levittäytyy Kastro-nimisen kukkulan taakse ja ympärille. Kastron laella on antiikin aikaisen temppelin ja keskiaikaisen linnoituksen raunioita, ja niiden päälle rakennettu mitä kuvauksellisin pikku-kirkko. Kirkon edusta on kaupungin suosituin paikka katsoa auringonlaskua. Ja tämä on myös minun ehdoton lempipaikkani Parikiassa.

Sen sijaan että olisin käyttänyt päiväni tehokkaasti huristellen busseilla ympäri saarta (sillä Paroksella löytyy nähtävää vaikka kuinka), istuin kirkolla joka päivä usean tunnin lukemassa kirjaa. Juuri sitä halusin Paroksella tällä kertaa tehdä. :) Ja ottaa kuvia.

Kierros Parikian vanhassa kaupungissa:

Turistikrääsäkatujakin löytyy - mutta maltillisesti..! ;) Täällä homma on vielä pysynyt ns. hyvän maun rajoissa eivätkä matkamuistomyymälät peitä koko keskustaa.

Vertaus. Katu klo 12.32.

Ja sama katu siestan aikaan klo 15.10. Paroksella turistikaupatkin viettävät siestaa. :) Kumpi näkymä on kivempi..? ;)

Kykladien saaret tunnetaan valkoisista taloistaan ja sinisistä ovistaan.

Parikian lisäksi vierailun arvoisia kohteita Paroksella ovat Naoussa, kuvauksellinen kalastajakylä ja kesäisin erittäin trendikäs paikka (Parikian jälkeen saaren toiseksi suosituin turistikohde), Lefkesin ihastuttava, vuorten keskelle kätkeytyvä amfiteatterimainen kylä sekä idyllinen Piso Livadi, pikkuinen kylä aivan meren rannassa (pysähdy täällä vaikka lounaalla saarenkiertoretkellä :)). Näissä kohteissa tuli vierailtua jo edellisellä Paroksen visiitillä - siksi saatoin nyt hyvällä omallatunnolla rentoutua Kastrolla kirjan parissa! ^_^

Enpä olisi uskonut että Ateenan Kolonakissa voi nauttia mustaa makkaraa. Ja vieläpä kasvis-sellaista.

Olen käynyt vegeruokataivaassa..!

On itse asiassa tosi erikoista, että Ateenan kokoisessa kaupungissa on niin vähän kasvisruokapaikkoja. Ehkäpä paikallisille kasvissyöjille riittää kreikkalaiseen keittiöön luonnostaan kuuluva runsas kasvisruokien kirjo..? Toisaalta vegeproteiinia ei tavernojen menuista luonnollisestikaan löydä. Ja kun miettii sitä juuston määrää jota lähes joka ruokaan täällä holvataan, ei ainakaan vegaanien ravintolaelämä ole Kreikassa helppoa.

Ateenasta löytyy kolme ”kunnon” asiaan vihkiytynyttä kasvisruokaravintolaa. Olen käynyt niistä kahdessa. Sympaattiseen Avocadoon tutustuin viime syksyn vierailulla, ja tyylikkään Rosebudin löysin viime viikonloppuna kasvisravintolasivusto Happy Cow’n avulla.

Tofu..! Sitä ei löydä Kreikassa edes hyvinvarustetuista ruokakaupoista, ravintoloista puhumattakaan. Tofu kuuluu kotioloissa jokaviikkoiseen ravintooni, ja olenkin kaivannut sitä viime viikkojen ikuisten tonnikalapurkkieni keskellä. Kun bongasin Rosebudin listalta tofu-souvlakin, en jäänyt edes miettimään muita vaihtoehtoja.

Annos saapui ohuiden paistettujen perunojen kanssa, joita ei mainittu listalla (--> ”served with fresh green salad”).

Kun aloin siirtää perunoita lautasen sivuun, tapahtui hieman huvittava välikohtaus. Viereisessä pöydässä istuva mies kysyi ranskalaisella korostuksella, enkö aikonut syödä perunoitani. Kun vastasin kieltävästi, hän pyysi voisiko saada perunat itselleen. No eipä siinä mitään, annoin miehelle perunat. Eivätpähän menneet hukkaan, mutta onhan tuo nyt vähän erikoista alkaa kyselemään ravintolassa vieraan ihmisen lautaselta ruokaa. :D Ainakin minusta.

Tofuannos oli hyvä, mutta tofuja olisi saanut marinoida reilusti lisää. Tämä annos ei siis vielä vienyt minua taivaaseen, vaikka oikein pätevä olikin. Tofua oli runsaasti enkä edes jaksanut syödä kaikkea. Lautasella oli hintaa 12€.

Koska pidin paikasta kovasti ja yksi tarjoilijoista sanoi, että en voi lähteä Ateenasta kokeilematta heidän hot dogiaan, tein paluun Rosebudiin eilen illalla. Kutsuin mukaani Mariannan ja Vassiliksen.

En meinannut uskoa silmiäni, kun löysin listalta viljattoman pizzan..! Rosebud tarjoaa vaihtoehtoja myös vegaaneille ja raaka-vegaaneille, ja tämä oli sellainen pizza. Eli sattumalta myös vhh-ruokavalioon sopiva pizza! Pohja valmistetaan kikherneistä kypsentämällä oliko se nyt 45 asteessa. (En muista mikä raja raakaruoan syöjillä on tuossa kuumennuksessa.)

Olin jo päättänyt ottaa hot dog –nakkeja ilman leipää sekä grillattuja kasviksia Chioksen juustolla, mutta tajuttuani tuon omalaatuisen pizzan en voinut mitenkään olla tilaamatta myös sitä. Päätin suoda itselleni budjetin törkeän rikkomisen ja kaivaa luottokortin esiin.

Raakavegepizza oli tosi hyvä! Myös Marianna ihastui kikhernepohjaan, mutta Vassilista emme saaneet ylipuhuttua kokeilemaan lättyä. ”Minulle ihan kypsennettyä tavaraa gluteenilla ja kaikilla muilla herkuilla, kiitos”, kuului kommentti. No, jäipähän enemmän meille tytöille! ;)

Jäin kaipaamaan pizzaan vain tomaattikastiketta. Analysoimme sen puuttumista ja päädyimme siihen, että kenties jo valmiiksi muruinen kikhernepohja murenisi kostean kastikkeen vaikutuksesta eikä pysyisi kasassa. Tofujuustokin olisi kruunannut pizzan. Oli se kyllä hyvää tuollaisenaankin!  Jos joku tietää raakavege/vhh-pizzoja tarjoilevan paikan Suomessa niin saa vinkata!

Mutta paras oli vielä edessä..!

Rosebudin keittiö yhdisti ystävällisesti tilaukseni grillatuista kasviksista ja hot dogista ilman leipää. Sain siis kustomoidun lautasen. Annos on visuaalisesti sarjassamme niitä, jollaista Mr Karkkipäivä olisi epäilemättä kutsunut sanalla EPÄILYTTÄVÄ. Eiväthän nuo ”pökäleet” ja hikisen näköinen juustolötkäre kasvisten päällä miltään suurelta ruokataiteelta näytä - mutta ne maut….

Tämä on kirkkaasti paras kasvisruoka-annos mitä olen koskaan missään syönyt. Rosebudin ”mustat makkarat” valmistetaan sienistä ja fava-pavuista ja ne on maustettu niin taidokkaasti että meidän piti ihan udella tarjoilijalta mikä pötkylöiden maukkauden salaisuus on. Tarjoilija kertoi, että mausteseoksessa on ainakin 10 eri maustetta mutta ei tietenkään paljastanut koko cocktailia…

Vegemajoneesi oli myös taivaallista. Grillatut, mehukkuuttaan tirisevät kasvikset ja Chioksen juusto kruunasivat makuelämyksen. Puolet ruoasta lähti doggy bagissa mukaan, ja tänään nautiskellessani loput pystyin vain ajattelemaan, ”Koska pääsen taas syömään näitä nakkeja!”

Marianna tilasi risoton gorgonzolalla, kastanjalla ja päärynällä, Vassiliksen lautaselta löytyi linguini-pastaa ricotta-juustolla, parsakaalilla ja pestossa grillatulla kastanjalla. Entinen pasta-addikti minussa nosti aluksi päätään, mutta onneksi oma ruokani vei kielen niin tehokkaasti mennessään että en ehtinyt jäädä haikailemaan pastan perään. ^_^ Pasta- ja risotto -annokset maksoivat 9€ ja 9,50€. Minun tuunattu lautaseni kustansi 12€, raakapizza 7,50€.

Myös Marianna ja Vassilis olivat niin vakuuttuneita ruoistaan että aikovat tulla Rosebudiin toistekin, vaikka eivät ole vegetaristeja.

Jos käytte Ateenassa, älkää missatko tätä paikkaa! :) Rosebud sijaitsee Kolonakin kaupunginosassa keskustassa Omirou- ja Skoufou -katujen kulmassa.

Kyllä ruoka vain on niin mahtava asia. <3

Nyt minua kiinnostaisi kuulla, oletteko te syöneet jossain aivan unohtumattomia kasvisruoka-annoksia?

Tänne Ateenaan saavuttuani minulla ei ole ollut yhtä paljon aikaa blogille kuin saarilla - eikä varmasti tarvitsisikaan. Huomaan vain itse nyt tottuneeni tähän jokapäiväiseen postaustahtiin ja niinpä tuntuisi tyhjältä jättää sunnuntai väliin...

Rehellisyyden nimissä totean, että tämä on tällainen "jotain kasaan" -postaus, ja suosittelenkin kaikille eilisen postauksen missanneille (ja tilastojen mukaan heitä on monta..! ^_^) lukemaan ennemminkin lauantain postauksen, se oli paljon parempi. :D

Tällä viikolla olen...

...siirtynyt yhdessä yössä kesästä "talveen".... Paros keskiviikko 30 astetta, Ateena torstai 15 astetta. Oikeanpuoleinen kuva on tältä aamulta. Tiedättehän kreikkalaisten talojen lämpöeristyksen... No, nyt tuli pitkähihaisillekin vaatteille käyttöä! :D

...tavannut rakkaimpiin kuuluvaa ystävääni Mariannaa Publicin näköalakahvilassa. ("Mutta Marianna, viini maksaa täällä 5 euroa ja korttelin päässä tavernassa 2 euroa, emmekö voisi mennä sinne..?" "No, the drinks are on me". ;))

...tehnyt mitä mielenkiintoisimman historiallisen kävelykierroksen Plakassa uuden ystäväni Elenan kanssa. Elena näytti minulle tuhansia vuosia vanhan joen joka kulkee piilossa Ateenan keskustan alla ja jonka näkee vain tietyssä kohtaa Monastirakia..!

...bongannut värikästä katutaidetta Psirrissä. On muuten tosi kiva taiteilijoista tunnettu kaupunginosa.

...tavannut vanhaa, Ateenassa useita vuosia asunutta hyvää ystävääni Suomesta. Ja huomannut jälleen että ryhdin kanssa pitää tsempata! Kuvissa aina esiintyy joku ihme lysyssä istuva tyyppi.

...löytänyt lukijan vinkkaaman Happy Cow -sivuston avulla uuden kasvisruokahelmen Kolonakista. Siitä lisää myöhemmin.

Ja sokerina pohjalla ujutan tänne loppuun väkisin viikon meikkikiintiökuvan:

Löysin kuva-arkistoista kaksi heinäkuista meikkikuvaa, jotka havainnollistavat taas mainiosti valittujen sävyjen vaikutusta silmän väriin. Vasemmanpuoleinen on ns. "harmoniameikki", jossa on käytetty silmän sukulaissävyä eli sinistä. Sopii, tietysti, mutta ei tee silmää yhtään sinisemmäksi. Oikeanpuoleinen on ns. vastavärimeikki, jossa silmän sävy korostuu tehokkaasti ja näyttää entistä sinisemmältä.

Tuttua puuroa suurimmalle osalle teistä, mutta aina on hauskaa alleviivata näitä sävyjuttuja. :) Töissä huomasi kuinka tosi monelle on vielä epäselvää, millä sävyillä saa korostettua omaa silmän väriään. (Ja jos muuten luette yleisiä meikkivinkkejä, niin jostain syystä niissä suositellaan lähes aina sukulaissävyjä vastavärien sijaan... Ehkä ne ovat turvallisempi valinta hillityille meikkaajille, en tiedä..?)

Mutta nyt - ajastan postauksen ja lähden päiväretkelle Porokselle! Nähdään taas illalla! :)

"Time flies when you're having fun", sanotaan. Ja kyllähän se paikkansa pitääkin. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta

Omalla kohdallani olen ilokseni havainnut, että matkustus kuuluu näihin poikkeuksiin. Vaikka matkustaessa jos milloin on hauskaa! Väitän, että tekemällä vaikkapa kuukauden mittaisen matkan, saat elämyksellisesti kaksi kuukautta, tai kolmekin..!

Huomasin tämän viime syksynä. Marraskuu 2012 on pisin kuukausi koko aikuiselämäni aikana. Se oli ikäänkuin paluu lapsuuden ajankokemukseen - lapsenahan aika kuluu todella hitaasti. Marraskuun viimeisellä viikolla New Yorkiin lentäessäni en kerta kaikkiaan meinannut tajuta, että edelleen eletään samaa kuukautta jonka alussa olin ollut Albaniassa. Näiden kahden maan väliin tuntui mahtuvan pieni ikuisuus, valtavasti enemmän kuin neljä viikkoa ja Italia, Espanja ja Portugali.

Itse asiassa palattuani kotiin tuntui, että olin 3 kuukauden sijaan ollut poissa puoli vuotta.

Aloin ihan miettiä asiaa. Miksi reissuni tuntui niin pitkältä? Miksi eritoten marraskuun viikot venyivät ihan omaksi "elämäkseen"?

Sama ilmiö toistuu tänä syksynä. Vaikea käsittää, että siitä on vain kuukausi kun kirjoittelin radiofrekvenssihoidostani ja analysoin vähähiilihydraattisia leipiä. Herranen aika, leipäviikko.... Onko se tosiaan tätä samaa syksyä..?

Woo-hoo! Olen löytänyt keinon "hallita aikaa". :) Matkustan = hidastan aikaa.

Jos viettäisin nämä samat viikot Suomessa, olisi varmaan jo joulukuu.

Sattumalta kuulin joskus viime talvena radiossa puhuttavan jostain kirjasta, joka käsitteli ajan kulua. Kirjailijan nimi meni minulta ohi, mikä harmitti kovastikin sillä olisin tosi mielelläni lukenut kirjan. No, radio-ohjelmassa puhuttiin kuitenkin juuri tästä ilmiöstä, että miksi aika kuluu hitaammin lapsena ja tuntuu nopeutuvan mitä vanhemmaksi ihminen tulee.

Ajan kulun tunteeseen vaikuttaa tietysti monikin asia. Esimerkiksi eletyn iän suhde kokonaisuuteen - 5-vuotiaalle vuosi on viidesosa siihenastisesta elämästä kun  50-vuotiaalle se on 1/50. Mutta se, mikä tästä radiokeskustelusta jäi mieleen, oli selitys rutiinien ja muistijälkien vaikutuksesta ajan kulun kokemiseen.

Lapsenkin arjessa on luonnollisesti rutiineja (esim. päiväkotiin joka aamu klo 8, lounas kello 12, äiti hakee kello 16 jne), mutta he eivät ole rutinoituneet samalla lailla kuin aikuiset. Lapsille jokainen päivä sisältää uutta. Ja he elävät hetkessä. Mennessään päiväkotiin lapsi ei ajattele, "Noniin, nyt tapaan taas Niilon ja Kirsin ja Tiian ja leikimme siellä kiipeilytelineillä niinkuin eilenkin ja ehkäpä kokoamme saman kivan palapelin", vaan jokainen päivä on uusi elämys. Lapsi ei suunnittele ja mieti tulevaa, asiat vain tapahtuvat ja aamupäivällä ei voi vielä yhtään tietää eikä osaa odottaakaan mitä kaikkea jännää iltapäivä pitää sisällään.

Kokemusten moninaisuus ja niistä syntyvät muistijäljet tekevät ajan kulusta lapselle erilaisen kuin aikuiselle. Jokainen päivä on uutta täynnä. Aikuiselle useimmat päivät ovat samanlaisia ja viikot sulautuvat yhteen. Maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai... Töihin kello 9, lounas kello 12, kahvitauko kello 14, kotiin kello 17, illallinen, TV, nukkumaan... Rutiinit tekevät päivistä toistensa kaltaisia eivätkä yksittäiset normiarjesta poikkeavat elämykset ("Perjantaina leffaan!" "Sunnuntaina sushille Sinin kanssa!") ole tarpeeksi rikkomaan ajan sulautumista yhdeksi pitkäksi liukumäeksi.

Rutiinista ei jää ihmiselle selkeitä muistijälkiä. "Mitäs me oikein tehtiinkään viime viikolla..?" Itselleni ainakin on hyvin tavanomaista, että en enää muista parin viikon kuluttua milloin tapasinkaan jonkun kaverin tai milloin ostin kylmäsavulohen josta pitäisi nyt arvioida kauanko pakkaus on ollut avattuna ja pitäisiköhän mokoma jo heittää pois.

Kun matkustaa, rutiini katkeaa. Ajan kokemus muuttuu ikäänkuin vähän sille samalle tasolle kuin lapsella. Aikuisen matkaan kuuluu toki suunnitelmia ja harva aikuinen pystyy elämään suvereenisti "pelkässä hetkessä" miettimättä lainkaan tulevia päiviä, mutta jokainen päivä on erilainen. Vaikka suunnittelet huomiselle retken Kwai-joelle ja ensi viikolle vierailun paikalliselle viinitilalle, et ole ollut näissä paikoissa aiemmin ja sinulle jää niistä voimakkaita muistijälkiä. Kun jokaisen päivän päätteeksi pää on täynnä noita muistijälkiä, päivä tuntuu tapahtumarikkaalta ja pidemmältä kuin se normipäiväsi töissä.

Haa!

Haluatko lisää aikaa? Hanki lisää muistijälkiä! :) Mikä näppärä resepti!

Ja tämä resepti toteutuu mitä luonnollisimmin kun matkustaa.

Marraskuussa 2012 koin elämyksiä jopa aivan epätavallisen laajalla skaalalla. Muistot ovat mielessäni yhtä voimakkaina kuin eilinen. (Mutta kysykääpä minulta mitä puuhailin elokuun viimeisellä viikolla kotonani... Ööö, istuin koneella..?) Umpijäässä albanialaisissa hotelleissa vietetyt yöt, Venetsian tulvavesissa polven-yli-saappaissa kahlaavat paikalliset, se uskomaton kala-ateria tiranalaisessa ravintolassa enkelikokin tarjoamana, paniikkiyö Sardinialaisen Couchsurfing-isäntäni luona, uusi ystäväni maalaamassa muotokuvaani Barcelonassa, se hetki kun läppärini vietiin Lissabonin rautatieasemalla, saapuminen lumiseen lähiöön New Jerseyssä... Voiko tuo kaikki mahtua 30 päivään? Voi.

Tämän syksyn matkalla koin jo jossain vaiheessa huolta siitä, että "Pöh, kohtahan mun pitää jo palata kotiin". Mutta nyt kun istun tässä ystävieni sohvalla ateenalaisessa taajamassa, tuntuu aamujumppani Hanian rannalla Kreetalla hyvin, hyvin kaukaiselta.

Kyllä täällä on enemmän aikaa vierähtänyt kuin neljä viikkoa. Ehdottomasti. ;)

Suosittelen tätä hoitomuotoa teillekin, jos lääkittävänä on hallitsematon tunne kiireestä ja ajan riittämättömyydestä. Ei välttämättä tarvitse lähteä kotikuntansa ulkopuolellekaan. Sen kuin alkaa keksiä arkeensa POIKKEAVIA asioita, uusia elämyksiä. Ehkäpä käyt ensi viikolla siellä kotiseutumuseossa jossa et ole koskaan tullut käyneeksi? Tai varaat liput jonkun ihan himmeän artistin keikalle jota et voi sietää. Varmasti tulee vahva muisto! ^_^ Tai liityt Punaisen Ristin ystävä-toimintaan ja alat käydä juttelemassa vanhuksille?

Riko rutiinin kehä. Saat palkinnoksi aikaa. :)

Jutun kuvitus on Lempipaikastani Parikiassa. Sielläkin aika pysähtyy. :)

 A.k.a Vihreästä Lehmästä Vihreään Rakettiin.

Maanantai-iltana tarkalleen ottaen kello 21.17 koin taas yhden näitä elämän "Ei siis voi olla totta...!!" -momentteja.

Jaoin täällä innoissani fiiliksiäni kasvisravintola Happy Green Cow'sista, ja painettuani "julkaise" -nappia lähdin tukka putkella ja kestohymy naamalla rientämään kohti keskustaa ja Lehmä-ravintolaani.

Saavuin Lehmä-kadulle, ja minua tervehti kuvan kutsuva näky. Mutta miksi pöydät ovat ihan tyhjiä? Eihän ravintola vielä yhdeksältä ole voinut mennä kiinni, Kreikassahan syödään usein vasta kymmeneltä.

Harpoin viimeiset askeleet ovelle sydän melkein pamppaillen pahoista aavistuksista, ja kohtasin oviaukossa kaksi työntekijää. Heidän takanaan hahmotin tyhjät ruokailutilat.

"Onko keittiö jo mennyt kiinni...?" kysyin.

"Ei. Koko ravintola on kiinni. Olimme eilen auki viimeistä iltaa tällä sesongilla", kuului pahoitteleva vastaus.

"Ette voi olla tosissanne...!"

Oikeasti, en voinut uskoa huonoa tuuriani. Siis eiKÄ. Jos olisin sunnuntai-iltana malttanut jatkaa Lehmän etsintää kurnivasta vatsastani huolimatta, olisin vielä päässyt sinne syömään. Mutta tänään. Ei. Tervetuloa takaisin maaliskuussa kun avaamme jälleen.

Huomasin tuntevani suurta ärtymystä siitä, että ravintola oli kehdannut kiusata minua laittamalla valot päälle ja pitämällä ovet auki. Mitä varten lavastaa pöydät ulos kun ravintola oli sulkeutunut? Olin hetken aikaa ihan raivoissani. (Sellaista sattuu kun lähtee hirveän nälkäisenä koko päivän odottamalleen illalliselle.)

Happy Green Cow's sisältä

Hyvä on sitten. Palataan ensi vuonna! Kokosin itseni ja kalkuloin nopeasti Plan B:n.

Kello oli melkein puoli kymmenen. Saisinkohan vielä pöydän toisesta suositusta, persoonallisesta ravintolasta uuden kaupungin puolelta? Päiväkävelylläni olin bongannut taverna-rivistöstä raikkaana poikkeuksena erottuvan Little Green Rocket -nimisen paikan uuden kaupungin rantakadulta. Myöhempi konsultointi Trip Advisorin kanssa tiesi kertoa, että ravintola oli avattu vasta kesäkuussa ja oli Trip Advisorin mukaan Parikian tämän hetken ykkösravintola.

Kiiruhdin 10 minuutin matkan uuden kaupungin puolelle, ja erotin jo kaukaa täpötäyden ravintolan. Mutta täällä minulla kävi tuuri - sain viimeisen pöydän.

Vihreä Raketti ei ole kreikkalainen ravintola, vaan yhdistelee eri keittiöitä aasialaisesta meksikolaiseen. Menu on lyhyt mutta kiinnostava. Päivän spesiaalina oli kana- tai katkarapuvarras. Kasvisruokia menulla ei harmikseni ollut. Valitsin siis katkaravun, ja minua palvellut mieshenkilö (joka myöhemmin paljastui yhdeksi omistajista) ilmoitti hymyillen, että riisin korvaaminen kasviksilla oli "no problem".

Hän valitteli että ruoan saapumisessa saattaisi kestää, "We are full, you see". Yes, I see that, mutta ei haitannut. Olin niin iloinen että olin ylipäänsä saanut pöydän.

(Kuvan kaktus peltipurkissa ei ole alkupala, vaan pöytäkoriste ;))

Annokseni saapui lopulta vain 25 minuutin odottelun jälkeen. Presentaatio yksinkertainen - maut erinomaiset.

Marinadi oli aasialaistyyppinen, ja saatoin kyllä aistia minkä verran sokeria tässä nautiskeltiin.... ^_^ :P Noo, tämän kerran! (Vaikka en voi kieltää, etteikö asia olisi ehkä pikkkkkuisen vaivannut pedanttia mieltäni... Mutta yritin rentoutua ja antaa itselleni virtuaaliläimäytyksen; "Nainen! Kuinka usein syöt tällaisessa ravintolassa? Nyt chill ja nautit vain hyvistä mauista!")

Ja niin tein. Trip Advisorin arviot Vihreästa Raketista olivat kohdillaan. Ruoka + lasi viiniä maksoivat 10€, eli hinnatkin vähintään kohtuulliset. Vallan mainio paikka, vaikka Happy Green Cow'sin ruokalista oli enemmän mieleeni. (Olin jo valkannut sieltä täydelliseltä kuulostavan annoksen: "Sauteed Mushrooms With Peppers and Spinach in Smoked Cheese Sauce" - mmmmmm....! Täytyy toivoa että se on listalla ensi vuonna :p)

Ja ensi vuonna vien myös miehen mukanani Kreikan saarille! En jätä hänelle vaihtoehtoja. ;) Vihreän Lehmän lisäksi haluan nähdä meidät illastamassa myös Santorinin kuuluisassa auringonlaskussa. :)

Anteeksi jo valmiiksi tästä "ällöpostauksesta", tiedän että monet eivät jaksa näitä "Vitsi kun on niin ihanaa!" -lirkutuksia. Minusta on tämän reissun aikana ikävä kyllä tullut sellainen Facebook-statusterroristikin joka oksettaa kavereita siirappisilla "Ihana aamu tänään, kattokaa tätä auringonnousua" -päivityksillä.

Olen kovin pahoillani.

Tai en kuitenkaan. ^_^

Sifnos. Kadut, tavernat, näköalakahvilat uima-altailla - yksin minun.

En voi korostaa tarpeeksi miten upeaa on matkustaa Kreikassa juuri syksyllä.

Se tunne kun voi nauttia kaikesta kauneudesta rauhassa... Vanhojen, historiallisten kylien kujat ovat edessäni juuri sellaisina kuin ne olivat 100 vuotta sitten, ilman ainuttakaan rantapyyhemyymälää tai postikorttitelinettä. Tietysti vilkkauden ja turismin aste vaihtelee kovastikin eri saarten välillä, mutta pakettimatkattomilla saarilla voi olla varma siitä, että tähän aikaan vuodesta törmää vain satunnaisiin omatoimireissaajiin.

Viime syksyn postausten kommenteissa (Rhodos...) sain kuittailua siitä, että "Kylläpä sitä nyt ollaan niin travelleria" kun kerroin, etten pahemmin lämpene suomenkielisiä fraaseja huuteleville ravintoloiden sisäänheittäjille tai matkamuistokrääsän täyttämille basaarikujille. En nosta itseäni millään lailla charter-turistin yläpuolelle, mutta en myöskään näe siinä mitään pahaa tai ylimielistä, että itse nautin matkakohteestani vähemmässä "tjäreborg"tungoksessa. Ei kumpikaan tapa ole toistaan parempi. Ne ovat vain erilaisia tapoja.

Koen ihan mieletöntä onnea, kun...

Katson kallion reunalta ympärillä levittäytyvää meren sineä.

Kävelen hiekkaista polkua vuoren rinteellä ja tunnen lämpimässä ilmassa villin timjamin tuoksun.

Nousen loputtomia portaita vanhan kylän sokkeloissa ja päädyn kirkkoidyllin bougainvilleaa kukkivaan pihaan.

Saan eteeni annoksen täydellisesti maustettua tsatsikia ja paikallista maalaisjuustoa.

Näen värejä - vihreän oven, keltaiset ikkunankarmit, violetin aidan, sen syvänsinisen kirkon kupolin...

Saavutan korkealla kukkulan laella seisovan vanhan tuulimyllyn.

Pysähdyn ja kuulen vain hiljaisuuden.

Joka-aamuinen kahvirituaalikin tekee onnelliseksi. En ensin ihastunut ostamaani kreikkalaiseen pikakahviin, mutta nyt olemme oikein hyvät ystävät ja odotan jo illalla että tulisi aamu ja pääsen nauttimaan kuuman kupillisen auringon noustessa.

(Kyllä. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, olen joka aamu herännyt ennen auringonnousua. Joka ikinen aamu.)

Tänä aamuna olen erityisen onnellinen höyrytetystä parsakaalista. En ole syönyt parsakaalia koko matkan aikana (se ei kuulu Kreikassa yleisimpiin vihanneksiin eikä niitä ole joka kaupassa) ja tänään valmistin siitä päivän eväät. Parsakaali ja hyvää oliiviöljyä - mitään muuta se ei kaipaa.

Ja kyllä. Minulla on melkein joka päivä päällä tuo keltainen toppi. :) Minulla on muitakin paitoja mutta tuo keltainen väri tekee minut iloiseksi. Ensimmäinen keltainen vaatteeni.

Nyt joku varmasti huokaa että "Hei älä enää viitsi..!" mutta pakko lisätä vielä tämä: minut tekee onnelliseksi myös aamujumppa - mukavuusalueeni ulkopuolelle meneminen. Ette tiedä miten vastenmielistä jumppa minulle on, liikuntahan on jotain johon minun pitää käytännössä pakottaa itseni. (--> Minä ja liikunta.) Mutta kun siitä tulee niin hyvä olo..! Aloittaminen on joka aamu yhtä vaikeaa, mutta jälkifiilis palkitsee aina. Puhumattakaan tulevaisuuden investoinnista.

.

Haluatteko tekin olla vähän siirappisia? :) Mikä teidät tekee tänään onnellisiksi?

Olen viettänyt Miloksella uskomattoman upeita päiviä.

 Ja nähnyt värejä joita näkee vain Välimeren valossa.... Niin kaunista.

Onko missään sinisempää merta kuin Kreikassa...?

Huomenna Sifnokselle.         

Varhainen lintu madon nappaa jne.... ^_^

Tämä varhainen lintu nappasi aamukahvin Adamasin rantakadulla jo ennen auringonnousua. Heräsin kuudelta todetakseni, että olen aivan pirteä ja kahvi tekisi terää. Olin saapunut saarelle vain kahta tuntia aikaisemmin, takana muutama tunti torkkuja laivassa (ja nyt keinuttaa niin mahdottomasti.....).

(Kosmetiikkalukijoille - tänään on tulossa myös kosmetiikkapostaus ja onpahan tälle viikolle peräti meikkipostauskin..!)

Portaat alas kaupunkiin etsimään kahvilaa. Aurinko kareili horisontissa, "Kohta minä täältä nousen, kumpi ehtii ensin rantaan...?"

"Minä!" :)

Milosin viidestä tuhannesta asukkaasta tuhat asuu pääkaupunki Adamasissa. Se on reilusti suurempi kuin unelias Kassos, mutta pienempi kuin Karpathoksen Pigadia. Charter-turismia täällä ei ole, vaan kaikki turistit saapuvat Milokselle itsenäisesti.

En ole sortunut..! ;)

Seitsemältä ainoastaan kaksi kahvilaa oli auki. Kävelin rantakadun päästä päähän. Tähän aikaan seurana on Adamasin keskustassa vain koulubussia odottavia lapsia ja muutama kahvila-asiakas. Istuin katsomaan auringon kipuamista vuorten ylle ja odotin kunnes supermarket aukesi kahdeksalta.

Rakastan aamuhetkiä ja aamun valoa. Se lyhyt hetki, kun kylä tai kaupunki herää auringon kanssa on jotenkin niin satumainen. Yhtenä hetkenä kaikkialla on hiljaista, ja sitten, auringon säteiden myötä, kadut alkavat hiljalleen täyttyä äänistä. Kauppojen ovet avautuvat, kahvilojen aamuvirkut ukot saavat seuraa töihin lähtevistä leivonnaisen hakijoista, autoja murahtelee ohi.

Suurimman osan elämästäni tällaiset hetket ovat menneet minulta ohi. Melkein 3-kymppiseksi saakka minut sai hereille ennen yhdeksää vain kaksi ärhäkkää herätyskelloa. Nyt viimeiset vuodet herään joka aamu seitsemältä. (Kiitos siitä miehen työaikataulun - en olisi uskonut että jossain vaiheessa elämäänsä sitä olisi kiitollinen siitä että oppii heräämään aikaisin..! :))

Muita aikaisten aamujen lintuja?

Luulin tänään olevani yksin koko saarella.

Kassos.

Ainakin olen täällä aivan varmasti ainoa turisti.

Kotikatuni Fry'ssa, Kassoksen pää"kaupungissa".

Saavuin pienellä laivalla Karpathokselta iltapäivällä kolmen jälkeen. Vuokrahuoneeni isäntä ohjasi minut majapaikkaani ja katosi. Jäin kadulle yksin avain kädessä.

Huhuu...? Onko täällä ketään muita..?

Oh, jotain elämää..! Kissa!

Toinen kissa..!

...ja vihdoin, ihmisiä! Mutta vain kaksi..? Eikö kukaan edes syö tähän aikaan? Miksi tavernat ovat tyhjiä..?

Jatkoin kävelyäni ja minulla alkoi olla jo todella spooky olo. Mikä tämä tällainen paikka on jossa paikalliset ovat tavallisena perjantai-iltapäivänä kuin maannielemiä? Turistejahan täällä ei ole, joten heihinkään ei voi törmätä.

Lopulta putkahdin erään kadun päästä ehkäpä kuvauksellisimpaan pikkusatamaan mitä olen kuunaan Kreikassa nähnyt. Ja täältä löysin ihmisiä, vaikka en montaa. ;) Ja yksi kahvilakin oli auki. Ja siellä on nettiyhteys. Istun siellä parhaillaankin. Ensin pelkäsin ettei kummituskylästä varmaan löydy edes nettiyhteyttä ulkomaailmaan... Oli hetken verran sen verran "Jumalan-selän-takana" -olo.

Huojentuneena siitä että näin elämää, menin juttelemaan eräälle pariskunnalle. He kertoivat, että siestan aikaan (klo 14-17) Fry todellakin muuttuu autiokyläksi ja kaikki vetäytyvät koteihinsa. (Tai jonnekin pommisuojiin, siltä minusta ainakin tuntui koska oli niin äänetöntä...)

Illalla kuuulema kylä täyttyy taas elämästä.

Hmm. Näinköhän..? Kello on nyt 20.00 ja katson kahvilan ovesta yhtä autiota satamaa. Kahvilassa oli kolme asiakasta kun tulin kaksi tuntia sitten. Nyt hekin ovat lähteneet.

Onpa jännä kokemus tämäkin. En ole ennen ollut näin hiljaisessa paikassa missään. Fry'ssa pitäisi asua vajaa 1000 ihmistä. Edit. Eipäs kuitenkaan, vaan koko Kassoksella asuu vajaa 1000 - Fry'ssa asuu 350 ihmistä. ;) Pienin kylä jossa olen Kreikassa vieraillut on 300 ihmisen Elafonisos, ja se oli vilkas kuin mikä verrattuna tähän paikkaan..

Spooky. Mutta kaunista ja spookya.