07.05.2021

Upea Korento uudistui

Ihana suomalainen meikkisarja Korento on kokenut pakkausuudistuksen! 😍

Uusi vaalea ilme on eteerisen kaunis ja tyylikäs, ja pakkaukset nyt entistäkin ympäristöystävällisempiä. Muovia on vähennetty reilusti ja korvattu FSC-sertifioidulla kartongilla. Pakkausten lasipullot ja lasipipetit ovat kierrätettävää lasia.

Muutaman tuotteen metalliset korkit ja harvat jäljellä olevat muoviosat, kuten primerin annostelija, lajitellaan metallin- ja muovinkeräykseen.

Aiemmin tuotteet näyttivät tältä. Esittelin Korennon Karkkipäivässä ensimmäisen kerran syksyllä 2018, kun sarja oli juuri lanseerattu.

Tämän kevään uudistus koskee vain pakkauksia, valikoima kuten myös tuotteiden koostumukset ovat poski- & huuliväriä lukuunottamatta pysyneet samoina.

Tai joo, on valikoimassa yksi vanha tuttu "uutuus": Flow Cosmeticsin mineraalipohja siirtyi Korento-brändin alle, ja on nyt nimeltään Matta-mineraalimeikkipohja.

Virkistetään muistia kahden ja puolen vuoden takaa, ja käydään Korennon tuotteet läpi :) Tässä on niin laadukas artesaanimeikkisarja kuin olla voi, olen sarjasta yhtä innoissani kuin sen ilmestyessä - ehkä vielä enemmänkin uuden raikkaamman ilmeen myötä. Vaaleat pakkaukset henkivät ihanasti pohjoismaalaisuutta ja lasi ja kartonki materiaaleina tekevät kokonaisuudesta kepeän ja kutsuvan näköisen.

Minulla on Korentoon myös asteen henkilökohtaisempi suhde, oltuani Flow'n tehtaalla työharjoittelussa, jossa pääsin seuraamaan tuotteiden valmistusta alusta loppuun. ❤️

Tuotteiden hoitavat koostumukset ovat ihan oma lukunsa - voidemaisten tuotteiden sisältämä Berry Active -marjaöljyseos on kuin parhaasta hoitavasta ihonhoitotuotteesta. Marjansiemenöljyt ovat huikean ravinnerikkaita sisältäen todellisen aarrearkullisen vitamiineja, hyviä rasvahappoja ja antioksidantteja. Marjansiemenöljyjen ohut, kuivaöljymäinen koostumus tekee niistä myös erityisen hyviä meikkituotteisiin.

Korennon Berry Active -seos koostuu puolukan, mustikan, tyrnin, mustaherukan ja ruusunmarjan siemenöljyistä.

SOFT VELVET PRIMER 47€ / 30 ml

Tämä tuote liittyi mukaan valikoimaan vasta lanseerauksen jälkeen, ja siihen tutustuin vasta nyt.

Silkkinen, kuivaöljymäinen primer hoitaa ja tasoittaa ihoa ja saa meikin levittymään sulavammin ja parantaa sen kestoa. Primerin pohjana toimivat luomuauringonkukansiemenöljy ja luomuarganöljy, ja mukana on luonnollisestikin myös Berry Active -marjaöljycocktail. Nerokas koostumus tuntuu öljypohjastaan huolimatta iholla lähes puuteriselta, ja se sisältääkin myös hieman puuteria. "Soft velvet" on todella hyvä sanapari kuvaamaan ihotuntumaa.

Ylellinen koostumus häivyttää ihon pintajuonteita sekä kevyesti myös huokosia. Ihon pinta jää pehmeäksi, sileäksi ja ravituksi. Mahdolliset kuivat "röpelöt" ihossa tasoittuvat ja pehmenevät, eikä meikki tartu niihin vaan liukuu sileästi yli ja asettuu iholle kauniisti ja tasaisesti. 👌

Suosittelisin Soft Velvet Primeria erityisesti kuivalle ja ikääntyneelle iholle. Se toimii iholla yksinäänkin hoitavana ja hehkua tuovana ihon viimeistelijänä. My skin but better. 

ROSE QUARTZ HIGHLIGHTER 36€ / 5 ml

Tämä oli myös minulle "uusi" Korento-tuote jota en ollut aiemmin testannut. Ja ihastuin tähän todella!

Olen testaillut elämäni aikana varmaan kymmeniä voidemaisia highlightereita, ja niiden koostumuksissa on paljon eroja. Kuten myös sävyissä. Monet ovat iholleni (ja makuuni) liian vaaleita ja erottuvat kasvoilla liikaa, tuoden luonnottoman vaikutelman. Korennon Rose Quartz -kuultovoide on hennon vaalean ruusukullan värinen ja tuo iholle todella kauniin ja luonnollisen hienovaraisen hehkun.

Pikkuinen purkki on näppärän kokoinen ja löysi heti paikan rajallisen määrän meikkejä vastaanottavasta meikkipussistani (- jonka sisältö on pysynyt lähes muuttumattomana kohta puolitoista vuotta..! Vain loppuunkäytetyt ripsarit ja kulmakynät korvataan... :D On jonkinasteinen kunnia päästä sisään tuohon pussiin..! :D.)

SEERUMIMEIKKIVOIDE 45€ / 30 ml

Seerumimeikki on Korennon meikkipohjista hoitavin ja läpikuultavin. Se tuo hyvin kevyen peiton, oikeastaan vain tasoittaa ihon sävyä aavistuksen. Tämän tuotteen voisi melkein nähdä hoitotuotteena, jossa on hieman pigmenttiä :)

Seerumeikkivoide on öljypohjainen ja ihotuntumaltaan äärimmäisen ohutta ja silkkistä kuivaöljyä. Ylellinen on jälleen hyvä sana tähän.

Vinkki: jos pidät seerumimeikkivoiteen hoitavuudesta mutta kaipaisit hieman lisää peittävyyttä, voit sekoittaa seerumimeikkivoidetta kämmenselällä Cream-meikkivoiteeseen.

Kasvoilla seerumimeikkivoide sävyssä Warm 02. Poskilla ja huulilla Lip & Cheek Tint sävyssä Rosehip. Poskipäillä ja amorinkaaressa sipaisu Rose Quartz Highlighteria.

POSKI- & HUULIVÄRI 34€ / 5 ml

Voidemainen väri huulille ja poskille. Itse pidän tämän tyyppisistä tuotteista enemmän poskilla, mutta Korennon paranneltu Lip & Cheek Tint -koostumus tuntuu nyt miellyttävältä huulillakin.

Sävy Cloudberry on ehdoton suosikkini! (Kuvassa oikealla.) Se näyttää hylsyssä jopa vähän beigeltä, mutta on iholla äärimmäisen kaunis ja luonnollinen nude aprikoosi. Tuo kasvoille luonnollisen hehkun ja sävyn, joka näyttää kumpuavan ihosta itsestään. Cloudberry on vegaaninen sävy.

Rosehip on raikas korallinpunainen. Se on voimakkaampi kuin Cloudberry, mutta tämänkin saa häivytettyä läpikuultavaksi jos tavoittelee miedompaa tulosta. Rosehip ei ole vegaaninen.

VOIDEMAINEN MEIKKIPOHJA 42€ / 20 ml

Berry Vitamin Cream Foundation on kiinteä, voidemainen meikkipohja. Se tekee puolipeittävää ja puolimattaista jälkeä. Seerumimeikkivoiteen tavoin myös tämä on vedetön tuote. Cream Foundation ei kuitenkaan tunnu yhtään rasvaiselta, vaan on hyvin samettinen ja jättää ihon himmeäksi. Päälle ei välttämättä tarvitse laittaa puuteria.

Berry Vitamin -meikkivoiteessa on totta kai mukana myös marjaöljyjen tehococktail. 😙

Minulle sopii tällä hetkellä voidemaisen meikkipohjan sävy 03 Warm. Sävyvaihtoehtoja on kahdeksan; neljä Warm-sävyä ja neljä Cool-sävyä.

Hullua, että minulle sopii jo toiseksi tummin sävy...

Tuotteen levityksestä: parhaiten Berry Vitamin -meikkivoide levittyy minusta sormin, sillä kiinteä koostumus on hyvä lämmittää sormissa (kämmenselkää vasten) ennen kuin meikkivoiteen vie kasvoille. Toisaalta peittävimmän tuloksen olen saanut tiheällä BB-voidesiveltimellä. Yllättäen Beauty Blender -sienellä en saanut tämän meikkivoiteen kanssa parasta tulosta.

Kasvoilla Berry Vitamin -meikkipohja, sävy 03 Warm. Huulilla sekä poskilla Lip & Cheek Tint sävyssä Cloudberry. Huulten keskellä, amorinkaarella ja nenän varressa Rose Quartz Highlighter.

SEERUMIPOSKIPUNA 35€ / 10 ml

❤️ Korennon nestemäinen poskipuna on  i-h-a-n-a.❤️ Poskipunasta on vain kaksi sävyä, vadelmaisen roosa Raspberry ja lämmin korallinen Pumpkin, ja kummatkin ovat superkauniita.

Kuivaöljymäinen koostumus tekee punan levityksestä äärettömän helppoa, koska öljy ei imeydy ihoon yhtä nopeasti kuin vesipohjainen tuote. Sävyä ehtii työstää ennen kuin se asettuu, ja iholla voimakkaan näköinen pigmentti myös häivyttyy kuin leikiten.

Pumpkin näyttää häivyttämättömänä oranssisemmalta mitä onkaan, iholla siitä saa hyvinkin läpikuultavan, kuten alemmassa kuvassa.

Sävyjä voi myös sekoittaa keskenään, jolloin saat hurmaavan koralliroosan. :)

MINERAALIMEIKKIPOHJA 37€ / 10 g

Korennon alkuperäinen mineraalipohja on nyt nimeltään "heleyttävä (tai englanniksi 'perfecting')" erotuksena mattaisemmalle, Flow-brändin alta siirtyneelle koostumukselle.

Itse en koskaan huomannut näiden kahden koostumuksen välillä muuta eroa, kuin Korento-pohjan hieman sulavamman levittyvyyden ja miellyttävämmän ihotunnun. Mattaisuus/hohtavuus-eroa en ole havainnut, minusta kummatkin ovat semi-mattaisia.

Alkuperäinen eli nyt Perfecting-nimellä kulkeva Korento-koostumus sopii paremmin kuivalle iholle, sillä sen mineraalipigmentit on päällystetty lesitiinillä. Lesitiini tekee mineraaleista helpommin levittyviä ja koostumuksesta ikäänkuin "kosteamman. Kosteaa tämä ei tokikaan ole sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta eri tuntuista kuin pinnoittamattomat mineraalipigmentit. Itse pidän enemmän tästä "deluxe"-mineraalikoostumuksesta.

Tämän hetkinen sävyni Korennolta on Warm 04. Aiemmin käyttämäni Warm 03 tuntuu jo hitusen liian vaalealta. (En tiedä, onko ihon sävyn tummuminen enemmän mun pään sisäinen kokemus kuin todellinen asia..! 😅 Tuntuu epärealistiselta, että ihoni oikeasti joka vuosi muuttuisi "päivettyneemmäksi".)

Korento mineraalipohja sävyssä 04 Warm

Mineraalimeikillä saan selvästi kaikkein peittävimmän pohjan Korennon meikkipohjista. Tämä on jännä juttu, sillä odottaisin voidemaisen meikkivoiteen tuovan vahvimman peiton.

Kuvasta voitte huomata, että mineraalipohja tuo iholleni myös mattaisimman tuloksen, paljon mattaisemman, kuin Berry Vitamin -meikkivoide.

Todellakin, vaikka Perfecting-mineraalipohjan kuvauksessa puhutaan heleyttävyydestä ja valoaheijastavista pigmenteistä (mitä se myös sisältää), tulos ei kuitenkaan ole selkeän hehkuva. Pidän itse kiinni ilmaisusta "kuulas semi-mattainen" :)

Tässä mineraalimeikkipohja sekä Pumpkin-seerumiposkipuna. 😍 Tämä yhdistelmä luo minulle mielestäni ehkä kaikkein kauneimman Korento-ihon...!

Mineraalipohja on parhautta. ❤️ Vaikka erinomaisia voidemaisiakin meikkivoiteita on vaikka kuinka, ultimaattinen suosikkini tulee varmasti aina olemaan mineraalipohja - jo pelkän helppoutensa takia. Nestemäistä meikkivoidetta ei ikinä voi sutia paikoilleen yhtä nopeasti ja huolettomasti, kuin mineraaleja. :)

Mitä tykkäätte Korennon uudesta lookista? :)

Ja millaisia kokemuksia teillä on itse tuotteista?

👉 Vinkki: osa Korennon meikeistä on -20% Äitienpäivä-alennuksessa 9.5. saakka Flow Cosmeticsin verkkokaupassa. 

Entä mikä meikkipohja on teistä parhaan näköinen..? ☺️

45 kommenttia
03.05.2021

Huikea aurinkovoideuutuus Patykalta - kuin raikas kosteusvoide!

No NYT! Osasin tätä jo vähän odottaakin Patykalta, mutta odotukset jopa ylittyivät: "luonnonkosmetiikan Chanelin" pitkään valmisteltu askel aurinkovoiteiden maailmaan on totisesti onnistunut!

Olen töissä Patykan maahantuojalla ja saanut tuotteet töistä.

Suojakerroinvahvuuksia on kaksi, SPF 30 ja SPF 50. Testiin saamani SPF 30 -voiteet ovat kuin kosteusvoidetta. 💦 Raikkaita, äärimmäisen helposti levittyviä ja kosteuttavan tuntuisia. Niissä ei ole niin minkäänlaista aurinkovoiteen, eli käytännössä mineraalifiltterin, tuntumaa. 🙌

En tiedä mitä ihmettä Patyka on mineraaleille tehnyt, kun ne eivät tunnu lainkaan. Ihan yliluonnollista...!

Testasin tänään Sokoksella myös Patykan SPF 50 -koostumuksen. Sekin on yhtä ohuen ja raikkaan tuntuinen kuin SPF 30 -koostumus, mutta sillä erolla, että viidessä kympissä mineraalien vaalea kajo näkyy iholla ihan aavistuksen. Kolmessa kympissä vaaleus ei erotu lainkaan.

Tosiaan - jos sokkotestaisin Patykan SPF 30 -voiteita, en ikinä arvaisi, että levitän iholleni aurinkovoidetta. Vähiten fysikaalisen suojan aurinkovoidetta.

PATYKA SUN CREAM FACE SPF 30

32,90€ / 40 ml

Tässä täytyy olla hienostunein kasvoaurinkovoide, jota olen koskaan kokeillut - normikosmetiikan aurinkovoiteet mukaan luettuna. Koostumus on erittäin ohut ja raikkaan tuntuinen emulsio. Juuri "raikkaus" on se, minkä nostan Patyka-aurinkotuotteiden kaikkein miellyttävimmäksi ja kilpailijoista poikkeavaksi ominaisuudeksi. Kilpailuvaltiksi, voisi jopa sanoa.

Nykyään suurin osa luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista on öljypohjaisia, tyypillisesti sisältäen kuivia ja silkkisiä esteriöljyjä kuten coco-caprylate/caprate, dicaprylyl ether tai dicaprylyl carbonate. Se tekee niistä aiempaa helpommin levittyviä ja nestemäisiä, sekä myös mukavasti hoitavia, mutta öljypohjaisesta tuotteesta puuttuu tietysti vettä sisältävän voiteen raikkaus.

Koska UV-suoja-aineita on tyypillisesti ollut vaikea formuloida hyvin vesimäiseen pohjaan, aurinkovoiteet ovat perinteisesti olleet aika paksuja voiteita, ennen öljyjen aikakautta. Jotenkin Patyka on onnistunut formuloimaan mineraalifiltterin hätkähdyttävän ohueen, vesivoittoiseen emulsioon. Tämä on alalla jotain ihan uutta.

Aurinkosuojan Patykan voiteessa muodostavat sinkkioksidi ja titaanidioksi. Ne eivät ole nanokokoisia.

Hoitavia ja kosteuttavia aineita koostumuksessa ovat hyaluronihappo, aloe vera, vihreä levä, pongamol, auringonkukansiemenöljy sekä aprikoosinkiviöljy. Karanjaöljystä saatava pongamol sekä Haematococcus Pluvialis -mikrolevä ovat todellisia antioksidanttiaarteita, ja sopivat aurinkotuotteeseen ehkäisemään ihon UV-rasitusta "kuin nenä päähän".

Voiteessa on ihana, patykamainen hennon makea kukkaistuoksu. Virallisen tuoksukuvauksen mukaan tuoksussa on aistittavissa vesililjaa, valkoista jasmiinia ja mantelinkukkaa. Très chic..! 👌

PATYKA SUN SPRAY BODY SPF 30

32,90€ / 100 ml

Sanon heti alkuun, että en näe syytä, miksi Body-nimellä myytävää voidetta ei voisi käyttää myös kasvoille. Ainakin juuri Patykan voiteen ollessa kyseessä, niin hienostuneen ja miellyttävän tuntuinen se on. Toki kasvoille kehitetyssä voiteessa on aina hieman harkitumpi ja hoitavampi koostumus ja erityisesti öljykomponentteihin kiinnitetään huomiota, mutta toteanpahan vain, että Patykan Sun Spray Bodya on mielestäni oikein miellyttävä myös kasvoilla.

Sekä vartalo- että kasvovoiteessa on samat hoitavat ainesosat, sama UV-filtteri, sama tuoksu sekä erittäin notkea ja ohut emulsiokoostumus. Kasvoille kehitetty voide vain on vielä hitusen vartalovoidettakin ohuempi ja "vesimäisempi". Kasvovoiteessa näyttäisi myös inci-järjestyksen perusteella olevan enemmän hyaluronihappoa. Hassua, että kasvotuote on nimetty 'creamiksi' ja vartalotuote 'sprayksi'.

Patykan SPF 30 -voide tuntuu niin "epäaurinkovoidemaiselta" ohuessa raikkaudessaan, että mielessä kävi jopa epäily, voiko tämä oikeasti toimia.

Testasin kasvoaurinkovoidetta viikonlopun ihanan aurinkoisessa säässä, ja ilokseni saatoin todeta, että kyllä se vain toimii. Levitin voidetta kolme kerrosta, jotta suojakerroin varmasti toteutuu - ja kaikki kerrokset imeytyivät suunnilleen hujauksessa. (On tämä ihmeellinen koostumus...) Vietin monta tuntia suorassa auringonpaisteessa, ja iho ei "älähtänytkään". Julistan siis Patykan aurinkoinnovaation toimivaksi 🙏🏻

Patykan aurinkovoiteiden ensimmäinen erä myytiin loppuun viikossa. Nyt voiteita on saatu maahan lisää, ja löydät niitä kivijalkaliikkeistä ainakin Sokokselta, Stockmannilta ja Jolie Shopista, ja verkosta Joliesta ja Natural Goods Companylta. Muilla jälleenmyyjillä näitä alkaa nähdä toukokuun aikana.

Ai että mä olen jotenkin niin liekeissä luonnonkosmetiikan mielettömästä kehityksestä viime vuosina..! On tätä vain niin ihanaa ja kiinnostavaa seurata..! 🤗

45 kommenttia
28.04.2021

Vinkki: näin poistat mineraaliaurinkosuojan iholta

Tämä kysymys askarruttaa monia kesäisin: miten saada mineraaliaurinkovoide puhdistettua kunnolla iholta.

Fysikaaliset eli mineraalipohjaisen UV-suodattimen sisältämät aurinkovoiteet on vaikeampi irrottaa iholta kuin kemiallisen suojan aurinkotuotteet, koska mineraalit tarttuvat ihoon todella tiukasti. - Mikä on samalla hyvä asia, sillä tämä ominaisuus tekee mineraaliaurinkosuojasta myös kestävämmän ja paremmin suojaavan kuin kemiallinen aurinkosuoja.

Parhaiten mineraali-pohjaisen aurinkovoiteen saa pestyä iholta öljypohjaisella puhdistustuotteella. Koska keittiön ruokaöljypulloilla läträäminen kylppärissä voi tuntua hankalalta (ja tarvitset lisäksi joka tapauksessa runsaasti suihkugeeliä vielä irrottamaan öljyn), ja kasvoöljyputsareiden käyttö koko vartalolla tulee aika kalliiksi, suosittelen suuntaamaan katseen apteekin öljypohjaisiin puhdistusnesteisiin. Niissä on sekä öljy että vaahtoava puhdistusaine samassa pullossa.

Itselläni on käytössä Ceralan. Se on öljypohjainen, vaahtoava puhdistusvoide ja irrottaa aurinkovoiteet erinomaisen hyvin. Suosittelen käytön yhteyteen aina myös pesusientä, sillä mineraalipartikkelit eivät irtoa yhtä hyvin jos hierot öljyä ihoon vain kätesi pehmeällä pinnalla.

Apteekin öljypohjaiset putsarit eivät ole kalliitakaan, Ceralan maksaa noin 8€ / 200 g apteekista riippuen. Sitä myydään myös isommassa 400 g pullossa.

En käytä Ceralania kasvoilla, enkä myöskään suosittele sitä kasvoille, sillä öljyistä huolimatta tuotteen pinta-aktiiviset aineet ovat turhan voimakkaita kasvojen ohuelle ja usein herkemmälle iholle. Olen muinoin kokeillut Ceralani kasvojen puhdistukseen, ja se kuivatti.

Kasvojen herkemmälle iholle paras valinta on kunnon 100% öljyputsari, ja viimeistely vaahtoputsarilla. Eli siis good old kaksoispuhdistus. Tosin pelkkä öljykin voi riittää, puhtaustason tuntee yleensä ensimmäisen puhdistustuotteen jälkeen.

Kasvojen öljypuhdistajat ovat tunnetusti vähän kalliimpia tuotteita, eikä niitä juuri irtoa alle kympillä. Alle kympin osastoon kuuluvat enää Avril (Tokmannilta ostettuna, muualla yli kympin) sekä kuvassa näkyvä Yves Rocherin erinomainen puhdistusöljy, jonka saa alle kymmenellä eurolla silloin kun se on alennuksessa. Mikä Yves Rocherilla on siis aika lailla koko ajan ;D

Dermosilin Puolukka-puhdistusöljy on myös ollut loistava edullinen alle kympin öljyputsari, mutta sain juuri kuulla, että sen valmistus lopetetaan kokonaan, ja varaston viimeisiä myydään parhaillaan.

Suhteellisen edullisiin suosikkeihini kuuluu myös kuvassa näkyvä Novexpertin Omega 5 -puhdistusöljy (24,90€), joka on öljyprofiililtaan todella hoitava, ihan eri luokkaa kuin nuo edulliset. Myös Patykan Melting Cleansing Oil (20,90€) on vielä aika edullista osastoa ja oikein hyvä.

Jos hakee ainesosiltaan kaikkein laadukkainta ja vielä kohtuuhintaista öljyputsaria, vastaus on tällöin Novexpert. Mutta - kyllä aurinkovoide irtoaa halvimmillakin öljyputsareilla :)

Aurinkovoiteen poistoon soveltuu erinomaisesti myös kiinteä öljypuhdistus, kuten edellisessä postauksessani esittelemä ja kuvassa näkyvä Luonkosin öljypuhdistuskakku. 👌

Kuten vartalolla, suosittelen käyttämään kasvoillakin aurinkovoiteen poiston yhteydessä sientä tai puhdistusliinaa. Novexpertin Omega-öljyputsarin mukana tulee kätevä ja tehokkaasti likaa ja öljyä iholta irrottava kasvoliina (kuvassa). Novexpertin puhdistusöljy ei emulgoidu veden kanssa, kuten ei Luonkosinkaan, ja nämä tuotteet vaativat ehdottomasti liinan tai sienen käyttöä.

Edit. Kommenteissa huomautettiin, että Novexpertin mainostetaan kyllä emulgoituvan. Tuote sisältää tosiaan miedon emulgaattorin, mutta käytännössä tuote ei huuhtoudu iholta kokonaan pelkästään veden avulla. Emulgoituva ominaisuus on erittäin mieto, ja juuri siksi mukana tulee kasvoliina auttamaan tuotteen poistossa.

Avril, Dermosil, Yves Rocher ja Patyka emulgoituvat veden kanssa maitomaiseksi, ja huuhtoutuvat iholta helpommin. Mineraaliaurinkosuojan poistoon kannattaa näidenkin kanssa kuitenkin tarttua sieneen tai liinaan :)

☀️ P.S. Aurinkovoiteiden iholta irtoaminen on yhtä yksilöllistä kuin muunkin kosmetiikan käytös eri ihmisten ihoilla. Toisilla mineraaliaurinkovoiteetkin irtoavat tavanomaisella vaahtoavalla putsarilla tai suihkugeelillä, toisilla ei. ☀️

33 kommenttia
26.04.2021

Metsäpölyä ihollesi - Luonkos ja Moi Forest

Kaupallinen yhteistyö: Biodelly

Hyvää likaa ihollesi. Metsästä.

Wow - en ole pitkään aikaan innostunut mistään kosmetiikkauutuudesta tai -ilmiöstä näin paljon! 😍 On virkistävää, kun alalla tapahtuu vihdoin jotain erilaista ja oikeasti uutta.

Osa teistä on varmaan jo kuullutkin "metsäkosmetiikasta" - ensimmäiset tuotteet lanseerattiin viime syksynä. Vaikka tuotteissa on metsäpölyä, juttu ei suinkaan ole hölyn pölyä, vaikka niin voisi olla houkutus ajatella.

Kevään uudet metsätuotteet tulevat Moi Forestilta, ja ne ovat juuri rantautuneet Biodellyyn. Syksyllä ilmestyneet metsäkosmetiikat ovat Luonkosin käsialaa.

HYVIS-LIKAA

Tässä meillä on kosmetiikkaa, jonka kautta iholle tuodaan käytännössä likaa - mutta hyvää sellaista. "Lika" on metsämikrobiuutetta, joka on kehitetty Helsingin ja Tamperen yliopistojen ADELE-hankkeessa.

(Mikä ADELE? "Autoimmune Defense and Living Environment" -projektissa kehitetään materiaaleja ja tapoja, joilla ehkäistään immuunivälitteisten sairauksien syntyä.)

Metsämikrobiuute eli Reconnecting Nature koostuu yhdistelmästä erilaisia maa-aineksia kuten humushappopitoista multaa ja mineraaleja. Raaka-aine kuivataan ja jauhetaan ja käsitellään autoklaavilla, tuloksena hienojakoinen biodiversiteettipulveri, jota voidaan yhdistää monenlaisiin kuluttajatuotteisiin. Ei vain kosmetiikkaan, vaan myös esimerkiksi tekstiileihin. Kunhan vain valmiste pääsee tuotteessa kosketuksiin ihon kanssa.

Luontoaltistus on hyväksi, ei pelkästään henkisten arvojensa, vaan immuunipuolustuksemme kannalta. Metsän maaperän hyvät mikrobit vahvistavat kehomme mikrobistoa.

Tutkimusten mukaan 15 minuutin päivittäinen metsävisiitti ylläpitäisi ja vahvistaisi vastustuskykyämme, mutta urbaanissa elämäntyylissä harva piipahtelee metsässä joka päivä. Lisäksi ylihygieeninen elämäntapamme on ylipäänsä vähentänyt kontaktiamme kaikenlaisiin bakteereihin - niihin hyviinkin, mikä näkyy monenlaisten autoimmuunisairauksien kuten allergioiden, astman ja tulehduksellisten suolistosairauksien yleistymisenä.

JOS ET PÄÄSE METSÄÄN, TUO METSÄ IHOLLESI

Aivan. Tämä on metsäkosmetiikan ideana. Tuotteiden kautta iholle luodaan altistus metsän hyville mikrobeille, ja immuunipuolustuksemme vahvistuu.

Miten tämä tapahtuu? Kerron hyvin lyhyesti, sillä arvelen, että näin syvälle tieteeseen meno ei ehkä kiinnosta kaikkia lukijoita (ja mieluummin kuulette itse TUOTTEISTA ❤️. Eikä nämä jutut kyllä itsellenikään ole heppoa "kauraa", solubiologiaa kun en ole opiskellut.)

Kun mikrobiuutetta levitetään iholle, se käynnistää kehossamme immuunisysteemiharjoituksen. Solukalvojen reseptorit tunnistavat mikrobien sisältämiä proteiineja, mikä aikaansaa signaaliketjun: solujen reseptorit alkavat lähettää viestiä kehomme immuunipuolustusjärjestelmälle, ja viesti on tämä, "Älkääs käynnistäkö tulehdusreaktiota". Signaalien seurauksena tulehdusreaktiot vaimenevat.

Kun olemme eristyksissä luontoyhteydestä, immuunisysteemimme ei saa harjoitusta eikä osaa toimia oikein. Metsätuotteet auttavat treenaamaan immuunipuolustustamme, joka signaaliharjoitusten kautta oppii reagoimaan oikein erilaisiin tekijöihin --> emme sairastu yhtä herkästi autoimmuunisairauksiin.

Metsäkosmetiikalla saadaan aikaan immuunipuolustusta vahvistava vaikutus, kun niitä käytetään päivittäin 10 x 20 cm kokoisella ihoalueella. 

Mennään sitten itse tuotteisiin. 😍

Metsämikrobiuutetta on tällä hetkellä kahden kosmetiikkasarjan tuotteissa; Luonkosin kiinteissä kakku-ihonhoitotuotteissa sekä Moi Forestin voidemaisissa tuotteissa. Ei muuta kuin valitsemaan mieleinen koostumus! :) Minkä tahansa tuotteen valitsetkin, viet ihosi sen avulla metsään.

Luonkosin metsäkakut ovat nimeltään Vitality ja Infinity. Vitality on vartalolle, Infinity kasvoille.

LUONKOS VITALITY -VARTALOÖLJYKAKKU 32,90€ / 60 ml

Vartalokakku on kuin kiinteä vartalovoide. Vitality-kakku sisältää kaakaovoita, viinirypäleensiemenöljyä, jojobavahaa, skvalaania, kauraöljyä, auringonkukansiemenöljyä ja ohratärkkelystä - sekä tietysti metsämikrobiuutetta. Tunnistat metsäuutteen incistä nimellä 'humus extract'.

Vitality on hajusteeton, eli sopii myös tuoksuherkille ja -allergisille.

Kakkua lämmitetään hetki kädessä, ja lämmön vaikutuksesta sulava öljy hierotaan ihoon. Kakku-tyyppiset vartalovoiteet sopivat kaikkein parhaiten kuivalle iholle, mutta metsäaltistus-mielessä ihotyypin voi nähdä toissijaisena asiana :) Luonkosin vartalokakussa on helposti sulava koostumus, ja vapautuva öljy-rasvaseos on helppo levittää iholle. Esimerkiksi Flow Cosmeticsin vartalokakkupalat eivät sula läheskään yhtä nopeasti, siinä mielessä Luonkos on mukavampi käyttää.

Sanni sanoo: tykkään..! Ja olisin kaivannut tähän vielä tuoksuakin..! (Mutta ymmärrän, että hajusteherkillekin on hyvä olla vaihtoehtoja 🙏🏻)

LUONKOS INFINITY -ÖLJYPUHDISTUSKAKKU KASVOILLE 39,90€ / 60 ml

Ahh, niin ihana..! Tähänkään kakkuun ei ole lisätty hajusteita, mutta siinä on raaka-aineiden tuoma mieto, pehmeä ja miellyttävä tuoksu. Arvatenkin kookosöljy tuo ainakin oman osansa tuoksuun. :)

Infinity-kakussa on kaakaovoita, kookosöljyä, viinirypäleensiemenöljyä, skvalaania, tyrnimarjaöljyä, risiiniöljyä (hyvä lisä puhdistustuotteeseen! Risiinillä on erityisen hyvin likaa irrottava ominaisuus), auringonkukansiemenöljyä sekä camelina-öljyä.

Infinity-öljypuhdistus sopii parhaiten kuivalle (tai normaalille) iholle. Rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle parempia ovat Luonkosin Healing- tai Complete-kakut, niistä tosin ei saa metsämikrobi-hyötyä.

Sanni sanoo: ai että tykkään tästä, mieto tuoksu tekee Infinity-kakun käytöstä vielä miellyttävämpää, kuin Vitality-kakun. Olen todella tykästynyt hieromaan ihoa öljypuhdistuksen aikana, se on ihanan rentouttava hetki päivän päätteeksi, ja tällainen hieman täyteläisempi öljyputsari sopii hierontaan mielestäni vielä ohutta ja juoksevaa paremmin. Öljyä on nautinnollista työstää kasvoilla, kun tietää, että öljyjen sisältämät rasvahapot ja vitamiinit samalla imeytyvät ihoon ja hoitavat ihoa.

Huom: Luonkosin öljypuhdistuskakut eivät emulgoidu veden kanssa, vaan ne tulee poistaa kasvoliinan tai -sienen avulla.

Plussaa: iho jää ei-emulgoituvan öljypuhdistuksen jälkeen valtavan paljon pehmeämmäksi kuin emulgoituvan.  

Moi Forest -tuotteet sopivat sinulle, joka otat kosmeettisen metsäaltistuksesi mieluiten voiteen muodossa :)

Voiteissa on todella korkea pitoisuus Reconnecting Nature -uutetta, silmämääräisesti paljon enemmän, kuin Luonkosin tuotteissa.

Harmaa väri tulee metsämikrobijauheesta. Iholla voide ei kuitenkaan näytä harmaalta, kuva alempana.

MOI FOREST METSÄPÖLY MULTIPURPOSE CREAM 31,90€ / 50 ml

Aloitan suoraan sanomalla: tämä voide on minulle rakkautta. En olisi todellakaan osannut odottaa ihastuvani "multaa" sisältävään voiteeseen, jonka nimi on vielä 'multipurpose' (en lähtökohtaisesti ole paksuiksi tahnoiksi luokittelemieni multi-voiteiden kohderyhmää), mutta metsäpölyvoide yllätti täysin ja hurmasi minut saman tien.

Ensinnäkin: voiteen nimi johtaa koostumuksen suhteen harhaan; Moi Forestin voide ei ole lainkaan paksua ja rasvaista, vaan hyvinkin kevyttä emulsiota, tai sanotaanko medium-light-täyteläisyyden emulsiota. Se on kosmeettisesti todella miellyttävän tuntuinen; levittyy notkeasti, imeytyy hyvin ja jättää ihon äärimmäisen mukavan ja kosteutetun tuntuiseksi. Koostumus on mielestäni niin hienostunut, että tuntuu enemmän kasvo- kuin vartalovoiteelta.

'Multipurpose'-nimi tulee siitä, että voidetta voi käyttää esimerkiksi naamiona tai halutessaan vartalolla tai käsivoiteena - jos kokee, ettei jostain syystä halua multa-hippusia sisältävää voidetta kasvoillensa.

Ennen / jälkeen metsäpölyvoiteen

Moi Forest -voiteiden sisältämä metsäpöly ei värjää ihoa. Jauhepartikkeleita jää jonkin verran näkyviin, mutta käyttäessä voidetta yövoiteena, kuten minä teen, partikkelit eivät haittaa iholla.

Käytin voidetta ensin käsivoiteena, mutta totesin, että se on arvokkaan ja ihanan tuntuisen voiteen haaskausta, ja käytän sitä mieluummin kasvoilla.

Ja entäs tämän tuoksu..? 😍Niiiin ihana..! Vihreä ja kevyesti metsäinen tuoksu on raikas ja samalla mieto, pehmeäkin. Hienovarainen. Tätä on niin ihana vain nuuhkia... Tunkkaista yrttisyyttä tai eteeristen öljyjen vivahdetta tuoksussa ei ole, se on vihreä hyvin miellyttävällä ja pehmeällä tavalla.

Aijoo, pitäisikö hoitavista ainesosistakin sanoa jotain... :) Ne ovat kohdallaan tässä voiteessa. Ainesosalistaus kertoo samaa, mitä ihonkin kokemus; tuubissa on hyvin kosteuttavaa ja ravitsevaa voidetta. Metsäpöly Multipurpose Cream sisältää luomukoivunmahlaa, manteliöljyä, luomusheavoita, luomukauraöljyä, luomujojobaöljyä, skvalaania, mustikansiemenöljyä, auringonkukansiemenöljyä.

Koivunmahla, hiilidioksidiuutettu kauraöljy sekä kylmäpuristettu mustikansiemenöljy ovat Suomesta, korkeinta mahdollista laatua. (Mikä näkyy myös tuotteen hinnassa.)

MOI FOREST METSÄPÖLY BABY CREAM 26,90€ / 50 ml

Baby-voiteessa on samoja ainesosia kuin Multipurpose-voiteessa, mutta tuoksu on hypoallergeeninen ja koostumus hieman kevyempi, eli siinä on vähemmän öljyjä. "Aikuisten" voiteen tavoin Baby Cream tuntuu iholla erittäin miellyttävältä.

PAKKAUKSISTA: Moi Forest -voiteiden tuubit eivät ole mitä tahansa tuubeja, ne ovat kierrätettäviä kartonkisia tuubeja. Moi Forest on ensimmäinen brändi Suomessa, joka käyttää näitä pakkauksia. Tuubien korkit on valmistettu kierrätettävästä muovista.

Mitä muuta Moi Forest -tuotteista?

Ne ovat vegaanisia, Ecocert Cosmos Organic -sertifioituja ja Suomessa kehitettyjä ja valmistettuja.

Lopuksi

"Miksi kokeilisin metsäkosmetiikkaa..? En ole sairas tai allerginen, onko niistä minulle hyötyä?"

Metsämikrobituotteet ovat erityisen hyviä herkälle iholle, ja vähentävät tutkitusti ihon herkkyysreaktioita. Tuotteista hyötyy ennaltaehkäisevästi myös normaali iho sekä lapsen iho, joka on vasta kehittämässä immuunipuolustustaan.

Metsämikrobituotteet vahvistavat ihoa, ja tuovat mille tahansa ihotyypille metsäpulverin hyötyjen lisäksi myös vitamiineja, antioksidantteja ja rasvahappoja korkealaatuisten kasviöljyjen muodossa.

Ja viimeinen hyöty: tuet suomalaista innovaatiota :) 🤗

21 kommenttia
25.04.2021

Tapaa Mádara Rose Jelly + tiistaina -40% ale

Jelly-koostumus on nyt in!

Mádaran suosittu Hyaluron-jelly on saanut ongelmaiholle kehitetyn vaaleanpunaisen siskon: SOS-linjan Hydra Intense Rose Jelly. 🌹

Rose-versio tuntuu iholla hyvin samankaltaiselta kuin Time Miracle -sarjan Hydra Firm Hyaluron Jelly. Sisarensa tavoin se on erittäin kosteuttava, ja pehmeän hyytelömäinen geelikoostumus tuntuu iholla aivan ihanalta (- eikä yhtään tahmealta..! 💕)

Ruusu-jellyssä on kuitenkin monipuolisemmat ainesosat, ja se tarjoaa kosteuttavan vaikutuksen lisäksi myös rauhoittavia ja probioottisia eli ihon mikrobiomia tasapainottavia ainesosia. Jo sen pohja on erilainen kuin Hyaluron-versiossa; Rose on tehty aloe vera-pohjaan, Hyaluron on vesipohjainen.

👉 Kaiken kaikkiaan Rose sopii paremmin "ongelmaiselle" iholle joka reagoi herkästi, punoittaa, on näppyinen ja helposti epätasapainossa.

Kurkistetaan pullon sisään. Hydra Intense Rose Jelly sisältää:

🌿 aloe vera - kosteuttaa, rauhoittaa

🌿 glyseroli - kosteuttaa

🌿 ruusuvesi - kosteuttaa, rauhoittaa, elvyttää

🌿 natrium-pca - kosteuttaa

🌿 glykosaminoglykaanit - kosteuttavat

🌿 betaiini - kosteuttaa

🌿 pioninjuuriuute - antioksidanttinen, ihosoluja suojaava

🌿 hyaluronihappo - kosteuttaa

🌿 lactobacillus lysaatti - probiootti, rauhoittaa ja vahvistaa ihon mikrobiomia

🌿 ramnoosi & glukoosi - kosteuttavat, toimivat prebiootteina

Rose Jelly vs. Hyaluron Jelly

Mitä alkuperäinen Hyaluron-jelly sitten tekee? Eikö sekin rauhoita ja kosteuta ihoa..?

Hydra Firm Jelly on hyaluronihappogeeli, joka keskittyy täysin kosteuttamiseen ja tuomaan ihoon korkean pitoisuuden hyaluronihappoa kahdessa eri molekyylikoossa. Hydra Firm -tiivisteen sisältämä pienimolekyylinen hyaluronihappo tuo jellyyn myös anti-age-vaikutuksen, sillä pienimolekyylinen HA kykenee stimuloimaan kollageenin tuotantoa.

Hyaluronihapon lisäksi Hydra Firmissa on vain muutama ainesosa, kuten koivunmahlaa, glyserolia ja natrium-pca:ta. Koivunmahlalla on myös ihoa rauhoittava ominaisuus.

Rose Jellyssä on monipuolisemmat ainesosat ja pienempi pitoisuus hyaluronihappoa. Käytetty hyaluronihappo on suurempimolekyylistä kuin Hydra Firmissa, ja vaikuttaa iholla kosteuttaen ja ihon pintaa täyteläistäen. Rose Jellyssä rauhoittavat ainesosat ovat suuremmassa roolissa. Probioottinen maitohappobakteeri tasapainottaa ihoa.

Kumpi sopii minulle?

Rose Jelly - kun ihosi on kosteusköyhä, herkkä tai herkästi ärtyvä ja epätasapainossa, ja iholla saattaa olla epäpuhtauksia.

Hyaluron Jelly - kun ihosi on kosteusköyhä, kuiva tai ikääntynyt.

Uutuus-jelly tuntuu iholla yhtä ihanalta kuin alkuperäinen Hyaluron-sisko. Rose-geeli jättää iholle raikkaan, kosteutetun ja pehmeän tunteen. Rakastan näitä uudempia geeli-koostumuksia, jotka eivät jätä ihoa yhtään tahmeaksi..!

Tätä voi käyttää iholla yksinään (erityisesti sekaiho, kesällä myös normaali iho) tai kosteuttavan seerumin tapaan voiteen tai öljyn alla.

Hassua kyllä, Rose on Hyaluron Jellyä edullisempi, vaikka se on monipuolisemmin hoitava. Syytä tälle en tiedä, mutta yksi veikkaus on, että Hyaluron Jellyssä käytetty korkeampi hyaluronihappopitoisuus tekee tuotteesta arvokkaamman. Rose Jelly maksaa 35€ / 75 ml, kun Time Miracle Hyaluron Jelly maksaa 37,90€ / 75 ml.

⚡️ -40% ALE ON TÄÄLLÄ TAAS ⚡️

Mádara-fanien jo odottama vuotuinen 24 tunnin -40% ale on täällä jälleen; tiistaina 27. huhtikuuta saat lähes kaikki Mádaran tuotteet -40% hintaan Mádaran verkkokaupasta.

Ennakkomyynti alkaa huomenna 26.4. rekisteröityneille www.madaracosmetics.com/fi -asiakkaille 🙂

Inspiraatiota Mádara-ostoksille? Löydät kaikki Mádara-juttuni täältä.

20 kommenttia
23.04.2021

Halpaa kosmetiikkaa - alle vitosen tuotteissa myös monia löytöjä

Ostin läjän erittäin halpaa kosmetiikkaa ja tutustuin. Olisiko näiden joukossa löytöjä?

Nyt kun blogissa on viime viikkoina esitelty tuotteita jopa 70-185 euron hintahaitarista, niin on aikakin laskeutua välillä arkisemman kosmetiikan maailmaan :)

Kaikki jutun tuotteet kolmea lukuunottamatta maksavat alle 5€, kallein tuote 6,90€.

Muutaman tuotteista hankin osana "Koko ihonhoitorutiini alle kympin tuotteilla" -tehtävääni. Voin sanoa, että näistä tuotteista ei löytynyt kuin yksi, jonka kelpuuttaisin "alle kympin" -rutiiniini. Tuossa rutiinissa puhutaan siis kasvojenhoitotuotteista, tässä halpojen joukossa on useampi oikein hyvä vartalon- ja hiustenhoitotuote, joita käyttäisin mielelläni säännöllisesti.

LACTO LINE Alkoholiton kasvovesi 4,29€ / 250 ml

Tätä käyttäisin, ja olen käyttänyt aiemminkin. Superedullisessa, hajusteettomassa kasvovedessä on erittäin hyvät hoitavat ja kosteuttavat ainesosat: glyserolia, pantenolia, allantoiinia, aloe veraa, hyaluronihappoa ja maitohappoa. Cocktail tekee Lacto Linen kasvovedestä kosteuttavan ja rauhoittavan.

Hoitavat ainesosat ovat aivan mahtavat, mutta toki koostumuksesta tuntee, että niitä on hyvin pieni määrä. Veikkaisin, että pullosta jopa 95% on vettä. Glyseroli on sellainen ainesosa, joka tuntuu kasvovedessä heti pienenä tahmeutena tai "jälkitunteena" iholla, jos sitä on useampi prosentti. Lacto Linen kasvovesi on täysin vesimäinen eikä jätä mitään tuotetuntua iholle, joten jo siitä voi päätellä, että tuotteen humektantit ovat miedolla pitoisuudella.

Silti, Lacto Linen kasvovesi kyllä kosteuttaa. 👍 Mikään "Whamisa" se ei tokikaan ole, mutta kyllä tämä sitoo ihoon kosteutta, ja tällä hinnalla on vaikea löytää toista yhtä hyvän ainesosakaartin kasvovettä. Olen muuten siirtänyt tämänkin kasvoveden suihkepulloon! :D Haluan nykyään aina käyttää kasvoveden suihkuteltuna :) Ja kun Lacto Linen kaltaista, hyvin lantrattua kosteutettavaa kasvovettä suihkuttaa ihoon, iholle laskeutuu huomattavasti enemmän kosteuttavia molekyylejä kuin jos hieroisi veden ihoon vanulapun kautta.

LUMENE KLASSIKKO Virkistävä kasvovesi 5,90€ / 200 ml

Tästä kasvovedestä en innostunut. Pääasiallinen syy: vastaan lyö heti geneerinen, halpa, parfymoitu tuoksu, joka saa minut välittömästi vetäytymään. Oikein tietokirjaesimerkki "halvan kosmetiikan tuoksusta".

Virkistävä kasvovesi kyllä kosteuttaa ja tuntuu  jopa hieman kosteuttavammalta kuin Lacto Line. Hyaluronihappoa ei tässä kasvovedessä ole, mutta ihotuntuma kertoisi, että glyserolia on enemmän kuin Lactossa. Muita kosteuttavia aineita ovat pantenoli ja hydrattu risiiniöljy. Klassikko-kasvovesi ei jätä ihoa tahmeaksi, mutta tunnen kuitenkin humektanteille tyypillistä "tuotetuntumaa", hyvin kevyesti.

Tässä on muuten hyvä esimerkki tuotteesta, jonka nimivalintaa en ymmärrä. Nimeksi on valittu "Virkistävä kasvovesi", vaikka kasvovedessä ei ole mitään virkistäviä ainesosia - päin vastoin, mukana on rauhoittavaa tupasvillaa sekä allantoiinia. Pullon sisältö on Lacto Linen tavoin kosteuttava ja rauhoittava. Mitä Lumenella on haettu kasvovettä nimetessä, voi vain ihmetellä. Tämän tyyppisiin epäjohdonmukaisuuksiin kosmetiikkatuotteissa törmää silloin tällöin, ja aina niitä nähdessäni hieman ärsyynnyn, koska en käsitä, mitä valmistaja tavoittelee esitellessään tuotetta ominaisuuksilla, joita sen koostumus ei tarjoa.

(No, tällaisen halvan kasvoveden kohdalla markkinointiviestinnän sanavalinnoilla ei epäilemättä ole vaikutusta mihinkään - muuhun kuin turhantarkan kauneusbloggaajan mielentilaan..! :D)

RAINBOW JALKAVOIDE 2,40€ / 100 ml

Hypistelin Sokoksella jalkavoiteita ja vertailin niiden ainesosia. Rainbow'n jalkavoiteessa huomio kiinnittyi lyhyeen mutta tehokkaan kuuloiseen, karbamidipitoiseen inciin: vesi, karbamidi, glyseroli, oliiviöljy, peg-20 stearaatti, alkoholi, mentoli, dimetikoni, fenoksietanoli.

Tämä rivistö voisi pitoisuuksista riippuen muodostaa aivan erinomaisen jalkavoiteen. 👌Karbamidi (incinimi 'urea') on ihan ylivertainen ainesosa kuivan kovettuneen ihon hoitoon, ja juuri sellaista ihoa minulla on jaloissa. Rainbow'n voiteessa on lisäksi erittäin kosteuttavaa glyserolia sekä pehmentävää oliiviöljyä.

Valitettavasti voide oli floppi. Pitoisuudet..? 👎 Jep, tämä voide on vetinen ja ohut. Ainakin ihan liian ohut minun ihoni tarpeisiin. Voiteesta tuntee heti, että siinä on tosi vähän karbamidia, ja oikeastaan aika vähän mitään pehmentävää. Kyllä tämä varmasti kosteuttaa, mutta sopii normaalikuntoiselle iholle. Karhean kuivalle iholle tämä ei tee mitään.

EMÄNNÄN KÄSIVOIDE 3€ / 75 ml

Valitsin tämän voiteen, kun siinä lukee "Ravitseva ja suojaava kuivalle iholle". Nimi "emäntäkin" viitaisi mielestäni voiteeseen, joka suojaa paljon käsillään työtä tekevän ihmisen karheaa ja paljolle altistuvaa ihoa.

Ja kyllä, koostumus onnistuu lupauksessaan. Mikään erittäin tehokkaasti ravitseva voide tämä ei ole, mutta se muodostaa iholle oikein hyvin suojaavan kalvon joka pehmentää ja ehkäisee kosteuden haihtumista. Ehdottomasti laadukkaampi voide kuin Rainbow'n jalkavoide.

Tuotekuvauksessa on (odotetusti) nostettu esiin sheavoi, koska se on aine, jonka kuluttaja tunnistaa, ja kasviainesosat kuulostavat aina vetoavammilta kuin rasva-alkoholit tai esteröidyt triglyseridit. (Vai kuinka? :)) Emännän käsivoiteen pääasialliset hoitavat aineet ovat kuitenkin nuo vähemmän mediaseksikkäät rasvat, ja sheavoita on mukana pienemmällä pitoisuudella.

Voide on suojaavassa tehtävässään jopa loistava, ja jättää ihoon pehmeän, ei-tahmean suojakalvon. Se lievittää kuivan ja karhean ihon epämukavaa tunnetta, mutta syvempää kosteutusta voide ei tarjoa eikä sisällä ihon suojamuurin soluväliainetta täydentäviä, pitkäkestoisemmin hoitavia ainesosia. Käyttäisin tätä "suojahuppuna" kosteuttavamman voiteen päällä.

ORGANIC SHOP YLANG YLANG & BURITY -käsi- ja kynsinauhavoide 3€ / 75 ml

Periaatteessa ihan miellyttävän tuntuinen ja kosteuttava käsivoide, joka edustaa sertifioidun luonnonkosmetiikan alinta hintapistettä. Kuitenkin tuoksu on jälleen merkittävä tekijä, joka estää minua ihastumasta tuotteeseen; Organic Shopin käsivoiteessa on tunkkainen ja "harmaa", kummallinen tuoksu. Nimessä mainittua ylang ylangin eteeristä öljyä en tässä aisti parhaalla tahdollakaan.

Voide kosteuttaa ihan kiitettävästi ja pehmentääkin mukavasti, mutta kun voide imeytyy, iholle jää halvahkon vahamainen tunne, josta en pidä. Vahan käyttö itsessään ei toki tee voiteesta "halvan" tuntuista, vaan tapa, jolla vaha-aineet on formuloitu voiteeseen, ei vain ole lopputulokseltaan kovin hienostunut.

Ylang ylang & Burity -käsivoiteen hoitavia aineita ovat esteriöljyt, glyseroli, sheavoi, mehiläisvaha ja buritiöljy.

LUMENE KLASSIKKO Kosteuttava voide kasvoille ja vartalolle 3,90€ / 75 ml

Tässä meillä on Lumenen kaikkein halvin voide: 75 ml tuubi kasvoille ja vartalolle maksaa alle neljä euroa. Ostin tämän todella uteliaana, mutta käytännössä jo valmiina kohtaamaan halvan perusvoiteen tuntuinen koostumus.

Yllätyin positiivisesti: vaikkei kyseessä tietenkään ole sofistikoitunut voide, tämä on huomattavasti miellyttävämpi ja kosteuttavamman tuntuinen kuin odotin. Voide on ensinnäkin paljon ohuempi kuin mitä vartalo & kasvot -tyyppinen kompromissikoostumus antaisi odottaa; tämä on ehdottomasti enemmän kasvovoiteen tuntuinen. Ohut emulsio imeytyy hyvin ja jättää ihon mukavan kosteutetun ja pehmeän tuntuiseksi, vailla halvoille voidekoostumuksille tyypillistä nihkeyden, kalvomaisuuden tai muovisuuden tunnetta. Kosteuttavuuden tunne ei kuitenkaan ole yhtä pitkäkestoinen kuin laadukkaammissa voiteissa, ja tunnin kuluttua ihoni on jo vähän sen tuntuinen, että "minne se voide meni"... Normaalille ja ei-ikääntyneelle iholle tämä varmasti riittää hyvin :)

Hoitavina ainesosina Klassikko kasvo- & vartalovoiteessa on esteriöljyjä ja -vahoja, glyserolia, rypsiöljyjä, tupasvillauutetta ja allantoiinia. Esterit muodostavat suurimman osan voiteen pehmentävistä ainesosista.

LV SILMÄNYMPÄRYSVOIDE 5,19€ / 15 ml

Äärimmäisen neutraali peruskosteuttava silmänympärysvoide. Kosteuttaa kevyesti, imeytyy nopeasti, ei tuoksu millekään ja on kaikin puolin nolla-elämyksellinen tuote. Voide sisältää ihan päteviä hoitavia ainesosia; sheavoita, rypsiöljyä, hyaluronihappoa ja biosakkaridin, eli potentiaalia sillä on. Se kosteuttaa ihan "ok", mutta nelikymppisen ja vaativan silmänympärysihon omaavana henkilönä olen tälle voiteelle väärää kohderyhmää.

Hintaansa nähden LV on oikein hyvä voide (nuorelle), normaalikuntoiselle silmänympärysiholle. Voisin itse kenties käyttää tätä sekoittamalla joukkoon The Ordinaryn skvalaani-retinoidiöljyä, jolloin voide saisi enemmän kosteuttavaa, pehmentävää ja anti-age-tehoa :)

NIVEA CREME 2,50€ / 75 ml

Ahh, sininen klassikkoystävämme! Olen jo kerran aiemmin testannut Nivea Cremea ns. äärilosuhteissa, kun ihoni syksyllä 2013 kuivui Kreikan auringon paahteessa, ja etsin mahdollisimman halpaa voidetta lievittämään ihon kuivuutta ja aurinkoryppyjä. Tuloksia tuli :)

Tunnen Nivea-voiteen hyödyt siis jo ennestään, ja jälleen kerran tuli todettua, että kyllä tällä "jankilla" on ilman muuta ihonhoidolliset etunsa. Nivea Cremen kosteuttava mekanismi perustuu okklusiivisuuteen, eli siihen, että voide muodostaa iholle tehokkaasti kosteuden haihtumista ehkäisevän kalvon. Tämän vaikutuksen voiteeseen tuovat mineraaliöljyt sekä lanoliini. Humektanttien leiristä mukana on standardikosteuttaja glyseroli sekä aina-tervetullut pantenoli.

Erityisesti luonnollista kosmetiikkaa suosivissa piireissä kuuluu asiaan naureskella Nivea Cremen kaltaisille parafiiniöljymonstereille, mutta fakta on se, että tämä voide on todella hyvä asiassaan: se kosteuttaa ja suojaa. Mineraaliöljyt ovat vielä  kasvivahoja ja -rasvojakin tehokkaampia okklusiivisessa ominaisuudessaan. Kaikkien iholle mineraaliöljyt eivät sovi, ja näin vahvasti okklusiivinen voide voi epäilemättä tukkia herkästi tukkiutumaan taipuvaista ihoa. Esimerkiksi kuivalle iholle Nivea Creme on kuitenkin varsin erinomainen ja kustannustehokas kosteuttaja ja pehmentäjä.

En tiedä haluaisinko kuitenkaan käyttää ihoni ainoana hoitotuotteena okklusiivisesti kosteuttavaa voidetta. SOS-apuna (aurinkorypyt, pakkanen, tuuli...) Nivea Creme on mainio, ja ihan mielelläni voisin käyttää Niveaa talvella ulkoiluvoiteena. Minun ihoani se ei vaikuta tukkivan. Toisaalta - yhtä hyviä vaihtoehtoja löytyy myös luonnonkosmetiikan puolelta.

Sanotaan näin, että jos budjettini olisi pysyvästi yhtä alhainen kuin Kreikan reissulla vuonna 2013, saattaisin hyvinkin käyttää Niveaa aina talvisin.

ORGANIC SHOP AVOCADO & HONEY -hoitoaine 4,50€ / 280 ml

Käydessäni läpi Organic Shopin hiustenhoitoaineita, hämmästyin niiden kautta linjan erinomaisista ainesosakoostumuksista. Kun lähdetään vaikka siitä yksinkertaisesta tieteellisestä faktasta, että kookosöljy on paras mahdollinen kasviöljy hoitamaan hiuksia, ja kvatit (sekä silikonit synteettisessä kosmetiikassa) paras mahdollinen ainesosa selvittämään ja silottamaan, on helppo todeta Organic Shop -hoitoaineiden oikein hyvä laatu.

Kaikissa on runsas kattaus hyviä kasviöljyjä, useimmissa kookosöljyä, ja kaikissa tehokkaita kvatteja. Tämä riittää minulle perusteeksi ostaa hoitoaine ja luottaa sen tehoon. Avocado & Honey -hoitiksessa on kookosöljyä, glyserolia, hunajaa, avokadoöljyä, auringonkukansiemenöljyä sekä pari tehokasta kvattia (distearoylethyl dimonium chloride sekä guar hydroxypropyltrimonium chloride). Erittäin laadukas ainesosajoukko! Ja hintaa 4,50€..! Ostin toisenkin OS-hoitiksen, Argan & Amlan, jossa lähes yhtä hyvä kattaus ainesosia.

Kokemus? Organic Shop -hoitikset tuntuvat aika liruilta, ja sensorinen kokemus on siis halpa. Näitä ei ole vaivauduttu tihentämään kermaisiksi. Mutta - liruudessaankin koostumus selvittää, silottaa ja pehmentää erinomaisen hyvin! 👌 Organic Shopin hoitikset ovat hintaluokassaan kirkkaasti laadukkaimmat hoitoaineet, joihin olen koskaan törmännyt. 👏

XZ KAURAÖLJY-hoitoaine 2,75€ / 200 ml

Kotimainen halpa haastaja XZ ei valitettavasti tule lähellekään Organic Shopin koostumuksia. XZ-koostumukset ovat kautta linjan superyksinkertaisia, ja perustuvat lähes täysin kvatteihin. Mukaan on ripoteltu hoitoaineesta riippuen esimerkiksi vehnäproteiinia, pantenolia, marjaöljyjä tai kasviuutteita, mutta kahta jälkimmäistä on käytetty tuotteissa melkeinpä vain markkinoinnillisesta syystä. Esimerkiksi kuusenneulasuute tai puolukkaöljy ei tee hiuksille mitään (iholle kyllä), mutta ne kuulostavat kivoilta tuotekuvauksessa.

Kasviöljyjä käytetään hyvin vähän, ja jos niitä hoitoaineessa on (useimmissa XZ-hotiksissa ei ole lainkaan), niitä on tasan yksi. Kuten testiin ostamassani Kauraöljy-hoitoaineessa.

Sen hoitava runko näyttää tältä:

ppg-3 benzyl ether myristate - silikonin kaltainen, silottava, kiillottava ja pehmentävä ainesosa
cetrimonium chloride - kvatti; silottaa, selvittää
avena sativa kernel oil - kauraöljy; pehmentää
c10-40 isoalkylamidopropylethyldimonium ethosulfate - kvatti; silottaa, selvittää
behentrimonium methosulfate - kvatti; silottaa, selvittää

Tuntuma hiuksissa on erinomaisesti selvittävä, mutta siihen se jääkin. Kvatit eivät ole yhtä tehokkaita pehmentämään hiusta kuin aidot öljyt, ja ilman niitä hoitotulos jää aika pinnalliseksi, jos näin voi sanoa. Takut kyllä selviävät, mutta hiukset eivät jää erityisen silkkisen ja pehmeän tuntuisiksi.

Tykkään ZX:n tuotteista niiden kotimaisuuden vuoksi, mutta ei näillä vaurioituneita ja kemiallisesti käsiteltyjä, erittäin kuivia hiuksia hoideta. XZ-hoitikset sopivat varmasti loistavasti suomalaiselle hennolle, käsittelemättömälle "perushiukselle".

ORGANIC SHOP GRAPEFRUIT & LIME -suihkugeeli 3,50€ / 280 ml

Jotenkin sitä ajattelisi, että suihkugeeli on niitä tuotteita, joilla on vähiten "kosmeettista" merkitystä. Kunhan puhdistavat eivätkä tuoksu hirveän pahalle, right..? No, ei kuitenkaan. Huomaan itse olevani yllättävän "nipo" mitä tulee suihkuvaahtoihin. Vaahdon täytyy liukua pehmeästi, tuoksun olla erittäin miellyttävä ja pesutuloksen ei-kuivattava.

Rakastan greipin tuoksua, ja valitsin Organic Shopin suihkugeelin puhtaasti nimen Grapefruit Punch perusteella. "Organic grapefruit & lime", lupaa pullon kylki. Tuoksu osoittautui kuitenkin kaikkea muuta kuin raikkaaksi, mehukkaan makeaksi greipiksi; Grapefruit Punch on kuin haistaisi jotain erittäin esanssista liköörikonvehtia...! Apua..!

En halua käyttää näin epämiellyttävän tuoksuista ainetta suihkussa, joten käytin Organic Shop -suihkugeelin pois käsisaippuna. Käsien pesussa kestän vähemmän miellyttävätkin tuoksut - ja nyt kuluu niin paljon käsisaippuaa, että käytän kaikki ei-niin-hyvät vaahtoavat tuotteet (kuten shampoot ja suihkugeelit) käsisaippuana.

Organic Shop -suihkugeelin koostumus sopii yleisesti ottaen muutenkin paremmin käsisaippuaksi kuin vartalon pesuun; geelissä ei ole yhtäkään kosteuttavaa ainesosaa ja vaahto on ohutta ja niin arkista kuin olla voi. Jopa tylsän tuntuinen tuote. (Tietysti sitä käyttäisi käsienkin pesuun mieluiten edes vähän hoitavaa ja kosteuttavaa saippuaa...)

URTEKRAM SPICY ORANGE BLOSSOM -vartaloemulsio 6,90€ / 245 ml

Urtekramin vartalovoiteet ovat minulle tuttuja, joten tiesin jo pitäväni tämän koostumuksesta. Ainoa mikä tökkii Urtekramin tuotteissa on tuoksut - yksikään kokeilemani ei ole tuoksunut ihastuttavalle. 😀 Eivät nämä siis pahallekaan tuoksu, mutta eivät millään tavalla erityisen hurmaavalle ja aisteja hemmottelevallekaan. Olen tähän saakka käyttänyt varmaan seitsemää eri Urtekram-vartalovoidetta, ja kaikkien tuoksu on ollut "no jaa" - niin myös tämän uuden Spicy Orange Blossomin. En tajua, miten he jaksavat formuloida näin tylsän tuoksuisia voiteita...! :D

Mutta, puhtaasti ihofiiliksensä - sekä pumppupakkauksensa ja hintansa - puolesta Urtekramin vartalovoiteet ovat olleet minulle jo vuosia ykkönen. Nämä eivät ole kaikkein kosteuttavimpia vartalovoiteita, koska ovat aika ohuita ja kevyitä, mutta ne levittyvät ja imeytyvät täydellisesti ja jättävät ihon hetkessä hyvän tuntuiseksi. Voiteen imeytymistä ei tarvitse odotella, ja voi heti pukea päälle. Urtekramin voiteissa käytetään runsaasti kokonaisia kasviöljyjä ja laatu on oikeasti todella hyvä! 🙏🏻

ORGANIC SHOP ALGAE & SEA MUD -kasvonaamio 3,10€ / 75 ml

Huomaatte, että olen ostanut paljon Organic Shopin tuotteita. Merkki on Lidlin luonnonkosmetiikan ohella halvinta Suomessa myytävää sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, ja kaikki tuotteet sopivat "halpa kosmetiikka" -teeman alle. Olen myös ollut utelias tutustumaan OS:n tuotteisiin paremmin, minulla oli tätä ennen kokemusta vain yhdestä vartalokuorinnasta.

Organic Shopin mutanaamio on savinaamio. Näin voi kiteyttää tämän tuotteen. Se on kaoliini-pohjainen voidenaamio, jossa on mukana leväuutteita ja merilietettä. Merilietettä voi myös kutsua merimudaksi, eli jos nyt sillä perusteella nimeää tuotteen mutanaamioksi niin hyvä on sitten (😝), mutta se on minusta vähän kuluttajan harhaanjohtamista. Kun tuotteessa on eniten savea veden jälkeen, niin kyllä se on mun kirjoissa rehellinen savinaamio!

Nyt kun sain tuon sydämeltäni, jatkan kertomalla, että tuote on myös varsin mainio levänaamio. Tuubi sisältää peräti neljää eri leväuutetta puna- ja ruskolevälajikkeista. (Olen tosi kiinnostunut levistä tällä hetkellä, ne ovat erittäin trendaava ainesosaryhmä!)

Kaiken kaikkiaan Algae & Sea Mud -naamio on enemmän kosteuttava kuin puhdistava, ja iho jää sen jäljiltä erittäin pehmeäksi ja hoidetun tuntuiseksi. Naamio ei myöskään kuivu iholla, vaan tuntuma on selvästi enemmän kosteuttava kuin syväpuhdistavan savinaamion tyyppinen.

Ainesosissa on saven, levän ja merimudan lisäksi mm. glyserolia, vehnänalkioöljyä ja oliiviöljyä. Merimudalla sanotaan olevan jopa anti-age-vaikutuksia, mutta tuskinpa sitä on tämän hintaluokan tuotteessa kovin suurta pitoisuutta. Joka tapauksessa, tässä on hintaansa nähden oikein hyvä ja monipuolisesti hoitava kasvonaamio.

Huomio: tällä tuotteella ei jostain syystä ole sertifikaattia. Muilla ostamillani Organic Shopin tuotteilla on joko BDIH:n tai Soil Associationin myöntämä Cosmos Natural -sertifikaatti. Tuokin on tietysti vähän erikoista, että OS hakee sertifikaatteja eri tahoilta.

ORGANIC SHOP BAMBOO & SEA SALT BODY POLISH -vartalokuorinta 3,90€ / 250 ml

Tämän kuorinnan Hunaja-Kaneli-sisar oli ensimmäinen Organic Shop -tuote, johon tutustuin vuosia sitten. Kuorinnoista tuli heti hitti kun sarja lanseerattiin Suomessa, enkä ihmettele miksi. Nämä ovat erinomaisia ja ihanan hemmottelevia tuotteita...!

Resepti on yksinkertainen: suolaa tai sokeria, kasviöljyjä ja -rasvoja + ihana tuoksu! Suola ja sokeri ovat fantastisia kuorivia aineita, ja kun niihin yhdistää kasviöljyn tai -rasvan, saa erittäin hoitavan ja ihoa kosteuttavan kuorinnan.

Organic Shopin kuorintoihin on myös lisätty huuhtoutuvuutta edesauttava pinta-aktiivinen aine cocamidopropyl betaine sekä glyserolia ja rasva-alkoholia (cetearyl alcohol). Näissä on myös poikkeuksellisesti mukana ihan pikkuisen vettä, mikä on harvinaista suola- ja sokeripohjaisissa kuorinnoissa, sillä kiteet liukenevat veteen. Olisiko veden määrä OS:n kuorinnoissa niin vähäinen, etteivät kiteet reagoi siihen..? Ehkä formulointiopintoni antavat tähänkin vastauksen jonain päivänä :)

Joka tapauksessa, glyseroli ja rasva-alkoholi (ja ehkä vesitilkka) saavat aikaan sen, että Organic Shopin kuorinnat ovat olemukseltaan pehmeän tahnamaisia, siinä missä moni muu suola/sokerikuorinta on jämäkämmän raemaista.

En tiedä, onko Bamboo & Sea Salt -kuorinnan sisältämällä bambu-uutteella varsinaisesti mitään vaikutusta poishuuhdottavassa tuotteessa, mutta ainakin se on siellä, niin saadaan tuotteesta värin ja nimen kautta houkuttavampi kokonaisuus :)

Paras halpis-vartalokuorinta, ilman muuta! 👏

*

Tämä halpis-"deittailu" oli niin hauskaa, että täytyy ehkä tehdä vielä toinen katsaus vieläkin halvempaan kosmetiikkaan - vartalovoiteitakin toki saa vain parilla eurolla. :)

Ja se "Koko kasvojenhoitorutiini alle kympin tuotteilla" - se tulee sitten joskus, toivottavasti kuitenkin tämän vuoden aikana.... 😅

73 kommenttia
19.04.2021

Nuori - mitä on tuore kosmetiikka?

Kaupallinen yhteistyö: Beautiikki

Vihdoin pääsin tutustumaan yhteen "täytyy testata!" -listallani pitkään odotelleista brändeistä: NUORI.

Tanskalaisen luksusluonnonkosmetiikkasarjan taustalla on sinivalkoinen sielu; suomalainen Jasmi Bonnén.

Jasmin suomalaisia juuria on kiittäminen brändin nimestä, joka on varsin mainio, jos allekirjoittaneelta kysytään. Nuori viittaa sekä nuorekkuuteen että tuoreuteen, joista etenkin jälkimmäiseen kiteytyy koko sarjan ydin.

Pääsin tutustumaan Nuori-tuotteisiin yhteistyössä Beautiikki-verkkokaupan kanssa.

Beautiikki on blogipiireistä tuntemani ihanan Marian (MariaGlow-blogi) verkkokauppa, joka tarjoaa tarkkaan harkitun valikoiman luonnonkosmetiikan "laatukarkkia". ❤️ Esittelen Marian karkkikaupan antimia vielä toisessakin postauksessa, mutta Nuoriin halusin keskittyä ihan oman kokonaisen postauksensa verran.

Edit 2024. Beautiikki ei enää myy Nuorin tuotteita. Vaihdoin postauksen linkit Twistbe'lle, joka tätä nykyä on Nuorin pääjälleenmyyjä Suomessa. Toinen jälleenmyyjä on Finnish Design Shop, joka myy Nuorin kalleinta Infinity-seerumia, jota Twistbe taas ei myy.

Nuori on konseptiltaan luksuskosmetiikkaa. Brändissä yhdistyvät tuore laatu, korkeatasoiset raaka-aineet, hiotut koostumukset sekä pohjoismaalainen minimalistinen estetiikka.

ARVOINA TUOREUS JA TEHOKKUUS

Jasmi Bonnénin kosmetiikka-alan tausta tulee mm. L'Orealilta. Jasmi alkoi haaveilla omasta sarjasta jo L'Orealilla työskennellessään. "Normikosmetiikan" hyllyikä alkoi vaivata Jasmia, ja kun EU asetti uudet säädökset kosmetiikan parasta ennen päiväyksistä, ja yli kolmekin vuotta kaupan hyllyillä säilyvästä kosmetiikasta tuli valtavirtaa, Jasmi alkoi perehtyä kosmetiikan aktiiviaineiden säilyvyyteen.  Hän kyseenalaisti herkästi hapettuvien aktiiviaineiden kuten vitamiinien ja antioksidanttien tehon vuosia myyntikelpoisina markkinoiduissa tuotteissa. Jasmi ei myöskään pitänyt ajatuksesta, että kosmetiikkaan oli lisättävä paljon säilöntäaineita ja muita lisäaineita, jotta aktiiviaineet saatiin säilymään "vuosikaupalla".

Saan hyvin kiinni Jasmin ajatuksista; itse olen miettinyt samaa siitä lähtien, kun päiväys-merkintöjen todellisuus valkeni minulle.

TUOTTEEN SÄILYVYYSMERKINNÄT

Kosmetiikassa on kaksi tapaa ilmaista tuotteen säilyvyys. Ensimmäinen tapa on selkeä ja kertoo kuluttajalle tarkempaa tietoa tuotteen valmistusajasta ja iästä. Toinen tapa ei kerro tuotteen todellisesta iästä välttämättä mitään.

Jos tuote säilyy valmistuksensa jälkeen alle 2,5 vuotta, siihen on laitettava päivämäärä, esimerkiksi "Best by 04/2021" tai "Exp 06/2022". Jos tuote säilyy yli 2,5 vuotta, riittää, että tuotteessa on PAO eli period after opening -merkintä, joka kertoo, kauanko tuotteen luvataan säilyvän avaamisen jälkeen.

Esimerkki:

⏰ Tuotteessa lukee "Exp 06/2022", ja ostat sen huhtikuussa 2021. Se tarkoittaa, että tuote on valmistettu aikaisintaan tammikuussa 2020, mutta se on voitu valmistaa myös keväällä 2021. Tiedät EXP-päivämäärän perusteella varmuudella, että ostamasi tuote ei ostohetkellä ole missään tapauksessa vanhempi kuin korkeintaan 1 vuosi 4 kuukautta.

Ostat tuotteen ja siinä on avatun purkin kuva ja kuvan sisällä merkintä 12 M (PAO-merkintä). Tämä merkintä antaa sinulle nolla prosenttia informaatiota tuotteen iästä. Se kertoo sinulle vain, että tuote säilyy avaamisen jälkeen 12 kuukautta, mutta kauanko se on ollut olemassa sillä hetkellä, kun ostat sen? Sitä et voi tietää. Se on voitu valmistaa vaikka kolme ja puoli vuotta sitten.

PAO-merkitty tuote säilyy yli 2,5 vuotta valmistamisensa jälkeen, mutta tämä ei kerro mitään relevanttia kuluttajalle, joka seisoo kaupan hyllyllä tuote kädessään. Ennen kauppaan päätymistä tuote on voitu valmistaa yksi vuotta sitten, kaksi vuotta sitten, 3 vuotta sitten, 4 vuotta sitten.... Ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Totta kai voimme aina tehdä päätelmiä tuotteen iästä esimerkiksi myyntiväylän perusteella (Helsingin Stockan hyllyltä poimittu tuote on epätodennäköisemmin seissyt jossain neljä vuotta ennen Stockmannille päätymistään, kuin Djiboutin basaarista hankittu purkki), mutta tosiasia on, että PAO-merkityt tuotteet voivat olla iältään huomattavasti vanhempia kuin päivämäärä-merkityt tuotteet. Ja usein ovatkin.

Jasmi Bonnén käsitti, että hyvillä säilöntäainemenetelmilläkin monta vuotta hyllyillä säilyvät tuotteet eivät voi olla yhtä tehokkaita, kuin kuukausi sitten valmistettu kosmetiikka, ja tähän kiteytyy Nuorin filosofia.

Nuori-tuotteita valmistetaan 10-12 viikon välein pienissä erissä, jotka toimitetaan nopeasti jälleenmyyjille. Valmistamisensa jälkeen Nuori-tuote säilyy 1,5 vuotta. Eli: kun näet Nuori-tuotteessasi päivämäärän, tiedät, että tuote on valmistettu 18 kuukautta aikaisemmin.

Mitä aikaisemmin Nuori-tuotetta alkaa käyttää, sitä parempi sen teho. Tuote toimii säilyvyytensä loppukaarenkin aikana, mutta Nuori kannustaa asiakkaitaan aina ottamaan tuotteen käyttöön heti ostamisen jälkeen, koska silloin se on parhaimmillaan. Tämän myötä Nuorin filosofiaan kuuluu myös tarpeeseen ostaminen: osta, kun todella tarvitset jotain. Älä osta varastoon.

Sain kokeiltavaksi kolme täysikokoista Nuori-tuotetta ja muutamia näytteitä.

Aloitetaan suosikistani, tähtituotteeksi nimeämästäni C-vitamiini-seerumista.

SUPREME-C SERUM

95,90€ / 2 x 10 ml

C-vitamiini on minulle henkilökohtaisesti a-vitamiinin rinnalla toinen go-to-anti-age-ainesosa. Ulkoisesti käytetyn C-vitamiinin ihohyödyille ja teholle on retinoidien ohella eniten tieteellistä näyttöä, ja kuulun niihin ihmisiin, jotka mielellään valitsevat sen tutkitusti tehokkaan vaihtoehdon.

C-vitamiinin parhaita hyötyjä iholle ovat sen kirkastava sekä ihon ikääntymisen merkkejä häivyttävä vaikutus. C-vitamiini vaikuttaa ihon nuorekkuuteen hyvin kokonaisvaltaisesti, mutta merkittävimpiä vaikutuksia ovat sen kyky korjata aurinkovaurioita ja suojata ihoa oksidatiiviselta stressiltä, mikä hidastaa ihon ennenaikaista ikääntymistä.

Toisin kuin usein luullaan, C-vitamiini itsessään ei herkistä ihoa UV-säteilylle, vaan päinvastoin tuo soluille suojaa UV-säteilyn aikaansaamaa valovanhenemista vastaan. Mikä voi tehdä joistain C-vitamiinituotteista UV-säteilylle herkistävän on tuotteen alhainen pH, ja juuri hapan pH on syy, miksi joidenkin C-vitamiinituotteiden yhteydessä suositellaan aurinkosuojatuotteiden käyttöä päiväsaikaan.

Puhdas C-vitamiini eli askorbiinihappo on C-vitamiineista tehokkain, ja se on Nuorin seerumin aktiiviaineena. Sitä on seerumissa 7,5% pitoisuudella.

Supreme-seerumin vaikuttavan ainesosakattauksen muita hoitavia aineita ovat hyaluronihappo, arginiini, glukonlaktoni (PHA-happo), feruliinihappo, glyseroli sekä ruusuvesi. Jos feruliinihappo on sinulle uusi tuttavuus, kerrottakoon, että se on superantioksidantti, joka C-vitamiiniin yhdistettynä auttaa tuplaamaan C-vitamiinin valovanhenemiselta suojaavaa vaikutusta.

Nuorin C-vitamiiniseerumi on itse asiassa glyserolipohjainen, eli siinä on enemmän glyserolia kuin vettä. Tämä tekee koostumuksesta myös superkosteuttavan; Supreme-C on niin kosteuttava, että tämän päälle ei välttämättä tarvitse muuta hoitotuotetta.

Korkea glyserolipitoisuus tekee seerumista lähes öljymäisen tuntuisen; glyseroli on puhtaalta olomuodoltaan paksua ja hieman tahmeaa, ja ihofiiilistä voi kenties vähän verrata öljyyn. Epämiellyttävältä seerumi ei tunnu. Se jättää ihon pehmeäksi, ja korkea C-vitamiinipitoisuus voi etenkin käytön alkuvaiheessa tuntua kevyenä kihelmöintinä.

Seerumi myydään pakkauksessa, jossa on kaksi 10 ml pulloa. Seerumi on jaettu kahteen pulloon, jotta varmistetaan C-vitamiinin maksimaalinen toimivuus; yksi 10 millin pullo on tehokkaimmillaan noin kuukauden ajan sekoituksen jälkeen. C-vitamiinijauhe tulee pullon korkissa, ja se sekoitetaan nestepohjaan vasta juuri ennen käyttöä.

Nuorin ohjeissa seerumi neuvotaan käyttämään 10-15 päivän aikana, mutta minun ihollani pullo kestää ainakin tuplasti kauemmin. Olen laittanut tipan aamuin illoin nyt 2-3 viikon ajan, eikä puhettakaan, että pullo olisi tyhjä. :) Seerumi on yhä kirkasta, joten C-vitamiini ei myöskään ole hapettunut tässä ajassa.

Iho on silminnähden kirkkaampi kuurin aikana. Ihoni on muutenkin hyväkuntoinen ja kuulas, mutta näen eron. Melkein kutsuisin tätä jonkinlaiseksi "detox"-vaikutukseksi; iho näyttää jopa siltä, miltä se näyttää hyvän kemiallisen kuorinnan jälkeen. 👌

PERFECTING FACIAL OIL

59,90€ / 20 ML

Ylellinen ja erittäin laadukas kasvoöljy sisältää näyttävän listauksen kylmäpuristettuja kasviöljyjä; viinirypäleensiemenöljy, aprikoosinsiemenöljy, avokadoöljy, jojobaöljy, ruusunmarjansiemenöljy sekä iltahelokkiöljy. Cocktail, joka hoitaa ihoa kaikilla tasoilla; kosteuttaa, ravitsee, uudistaa, rauhoittaa ja suojaa vitamiini- ja antioksidanttirunsaalla koostumuksellaan.

Ruusunmarjansiemenöljy on ikääntyneen ihon "kultainen standardi" kiitos sisältämänsä a-vitamiinin. A-vitamiinin uudistava ominaisuus tekee ruusunmarjasta loistoöljyn hoitamaan myös arpia. Iltahelokki taas on mahtava öljy kuivalle ja ärtyneelle iholle, mutta omaa myös anti-age-tehoja korkean gammalinoleenihappopitoisuutensa ansiosta.

Viinirypäleensiemenöljy, jojobaöljy ja aprikoosinkiviöljy ovat kaikille ihotyypeille sopivia, hyvin siedettyjä ja kevyitä klassikkokosteuttajia jotka kosteuttavat ja pehmentävät ihoa. Avokadoöljy tuo Nuori-öljyyn ravitsevaa runsautta.

Kaiken kaikkiaan Nuorin Perfecting Facial Oil on korkealaatuinen ja monipuolisesti ihoa hoitava kasvoöljy. Koostumus on medium-täyteläinen, ja sopii hyvin myös kuivalle iholle. Öljyssä on kevyt ja mieto, "mesimäisen" kukkainen tuoksu.

INFINITY BIO-FUSION SERUM

108€ / 30 ml

Tämä ei todellakaan ole halpa tuote, mutta ai että se on ihanan tuntuinen! Sain tästä 3 ml:n näytteen, ja olen oikein pihistellyt sitä, että saisin millit riittämään... :D Kolme milliäkin kyllä riittää ihmeen pitkään.

Bio-Infusion seerumin "the" juttu on bakuchiol, eli retinoidien tapaan ihoa uudistava kasviuute. Muita luksus-seerumin avainainesosia ovat keramidit, NovHyal, C-vitamiini ja skvalaani. NovHyal on ihon omaa hyaluronihapon tuotantoa buustaava yhdiste, aivan uusimpia luonnollisen ihonhoidon aktiiviaineita (incinimi Disodium Cetyl Glucosamine Phosphate).

Seerumi tuntuu iholla todella hyvältä. Maitofluidimainen koostumus on samalla kosteuttava ja pehmentävä, ja jättää ihon sanalla sanoen kiitollisen tuntuiseksi. Ihofiiliksen voi ymmärtää, kun katsoo seerumin monipuolisesti hoitavaa koostumusta, joka sisältää kaikkea, mitä iho tarvitsee niin vesikosteutuksen kuin lipidienkin muodossa. Kun joukkoon on vielä lisätty uudistavia, viimeisimmän teknologian anti-age-ainesosia, saadaan pullollinen luonnonkosmetiikan luksuseliksiiriä.

VITAL FOAMING CLEANSER

35,90€ / 100 ml tai 15,90€ / 30 ml

Kolmas suosikki! Eeee-hanan kermaisesti vaahtoava Vital-putsari on kuin Novexpertin Express Radiant -vaahtoputsarin "hienostoserkku"; hyvin saman tuntuinen ja omaa myös kevyesti kuorivan ominaisuuden. Myös tässä vaahdossa on ihana, sitruksinen tuoksu, mutta miedompi ja voisiko sanoa hienostuneempi kuin Novexpertissa. Ei yhtä makea.

Vaahto on niin täyteläistä että se tuntuu iholla kuin tyynyltä. Rakastan tällaisia vaahtoja, mutta ne ovat ihonhoidon "fine dining -jälkkärituotteita", kuten Vain Yksi -postauksessani kirjoitin. En käytä näin hemmottelevia ylellisyysputsareita päivittäin, mutta pari-kolme kertaa viikossa on ihana helliä ihoa extra-ihanalla puhdistustuotteella.

Vital Foaming Cleanser -putsari on sulfaatiton, ja sisältää granaattiomenan ja retiisinjuuren entsyymejä, jotka kirkastavat ihoa (eli kuorivat ihoa kemiallisesti, mutta äärimmäisen miedosti ja hellävaraisesti).

Kuten Novexpertin putsarin, tämänkin voi jättää iholle halutessaan hieman pidemmäksi aikaa, jos haluaa entsyymeiltä tehokkaammin kirkastavan vaikutuksen. Kaikkein tehokkaimman kuorinnan saa, kun levittää vaahdon kuivalle iholle, ja antaa sen vaikuttaa 2-3 minuuttia.

Vital-putsarissa on erittäin korkea pitoisuus kasvipohjaista glyserolia (enemmän kuin vettä), mikä tekee siitä poikkeuksellisen kosteuttavan ollakseen vaahtoava putsari. Betaiini ja ihoa rauhoittava kaurauute peesaavat kosteuttavaa ja hoitavaa vaikutusta. Cleanser deluxe. 

VITAL FACIAL CREAM

59,90€ / 30 ml

Kasvovoide on testaamistani Nuori-tuotteista arkisin ja kokemukseltaan neutraalein. "Tavallisen tuntuinen voide", ei mitään, mikä nostaisi sen perusihonhoitotuotteiden yläpuolelle. Koostumus on ihan miellyttävä, mutta voide ei tunnu kovin kosteuttavalta. Mikä hämmästyttää, kun katsoo inciä, jossa on runsaasti hyviä ihoa hoitavia aineita: skvalaania, sheavoita, jojoba- ja manteliöljyä, hyaluronihappoa sekä E- ja C-vitamiinia.

Kun katson hintaa, pidän Nuorin kasvoöljyä huomattavasti paremman hinta-laatusuhteen tuotteena.

VITAL EYE CREAM

49,90€ / 15 ml

Silmänympärysvoide on tosi hyvä! Napakka, ohut mutta pehmentävän täyteläinen koostumus jättää silmänympärysihon tyytyväiseksi ja kosteutetun tuntuiseksi. Skvalaani, aprikoosinsiemenöljy, sheavoi, aloe vera, hyaluronihappo, E- ja C-vitamiini muodostavat toimivan tiimin joka hoitaa, suojaa ja kosteuttaa ihoa. Voide ei ole ns. anti-age- tai "anti-ryppy"-voide ja sopii kaiken ikäisille.

Lopuksi

Nuori on todella mielenkiintoinen sarja, jonka "tuoreus"-näkökulma on inspiroivan freesi ja kunnianhimoinen, ja erottaa sarjan kilpailijoistaan. Toki markkinoilla on muitakin lyhyen iän kosmetiikkatuotteita, mutta useimmat ovat hyvin pieniä ja ei-kaupallisia sarjoja, joita myydään esimerkiksi valmistajan oman hoitolan yhteydessä räätälöidysti asiakkaan tarpeen mukaan.

Kaupallisille eli laajempaa asiakaskuntaa, levikkiä sekä tunnettuutta tavoitteleville sarjoille lyhyt hyllyikä ei yleensä yksinkertaisesti toimi, jo pelkästään alan logistiikkaketjun ja valmistus- ja välivarastointitapojen näkökulmasta. Tehtaalta lähtenyt tuote ei tavanomaisen kierron mukaan ole jälleenmyyjän hyllyssä parin kuukauden sisällä. Kuluttajalle puolitoista vuottakin voi kuulostaa pitkältä säilyvyysajalta, mutta kosmetiikkateollisuudessa se ei sitä ole. Lyhyt säilyvyys sekä käyttöikä tarkoittaa riskiä. Jos tuote ei myykään 18 kuukauden sisällä valmistuksesta? Siitä tulee hävikkiä. Siksi yli kolme vuotta hyllyissä säilyvät kosmetiikkatuotteet ovat alan standardi. Se on yksinkertaisesti järkevintä voiton kannalta.

Beautiikilta saamissani testituotteissa Expiry date on 07/22. Sain ne helmikuussa tänä vuonna, mikä tarkoittaa, että ne oli juuri valmistettu ja tulivat kutakuinkin suoraan tehtaalta. Tämä on todella harvinaista. Ja vaikuttavaa, täytyy sanoa.

10 kommenttia
15.04.2021

"Vähän" on tultu eteenpäin - luonnonkosmetiikan aurinkovoiteiden kehitys 10 vuoden aikana

Selailin tänään huvikseni Aurinkotuotteet-tägini postauksia, ja se osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi ja opettavaiseksi matkaksi luonnonkosmetiikan aurinkotuotteiden kehitykseen ja lähihistoriaan.

Olen kirjoittanut blogin ensimmäisen aurinkotuotteita käsittelevän postaukseni kesäkuussa 2010 otsikolla Aurinkovoide hakusessa. Olin edellisenä kesänä aloittanut luonnonkosmetiikkaprojektini, ja pitkään olin hyvin ehdoton siinä, että kaikki käyttämäni tuotteet tulee olla luonnonkosmetiikkaa.

Tänä päivänä on, mistä valita....

Tuona kesänä yksitoista vuotta sitten kirjoitin:

"Suunnittelin lähteväni kiertämään seudun luontaistuotekauppoja aikeenani löytää hyvä luonnonkosmetiikan aurinkorasva, mutta valikoima osoittautui erittäin rajalliseksi. Löysin aurinkovoiteita ainoastaan Laveralta ja Frantsilalta, ja Laverankin tuotteista osa oli päässyt loppumaan. Laveran jäljellä olevat SK 15 (Anti-Ageing Sunscreen) ja SK 20 (en muista oliko Baby&Children vai Neutral) tuntuivat ihooni liian tahmeilta, ja Frantsilan Luontoäidin aurinkovoidetta en voinut edes kokeilla koska siitä ei ollut testeriä."

Jep. Tämä oli tosiaan tilanne. Tiesittekö muuten, että Lavera oli Euroopassa ensimmäinen luonnonkosmetiikkamerkki, joka alkoi valmistaa aurinkovoiteita? He olivat ensimmäinen toimija luonnonkosmetiikkakentällä, joka rohkeni lähteä tähän vaikeaan kokeiluun. Luonnolliset, fysikaalisen UV-suodattimen aurinkovoiteet olivat, ja ovat yhä, yksi haastavimpia kosmetiikkatuotteita alalla.

Vuoden 2010 postauksessani kerroin lisäksi, että sen astiset kokemukseni luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista olivat nolla, ja pyysin apua lukijoilta hyvän luonnollisen aurinkovoiteen löytämiseen.

"Hakusessa on notkea, helposti levittyvä voide joka ei jätä tahmeaa pintaa. Mä olen tässä vähän mietiskellyt, että voikohan tuon tahmean koostumuksen välttäminen ylipäänsä olla mahdollista luonnon aurinkosuojissa… "

Niinpä. Validia pohdintaa.

Ensimmäinen kokeilemani luonnonkosmetiikan aurinkovoide tuolloin 11 vuotta sitten oli Santen (kuvassa). Se oli aika kamala. Vaikka suojakerroin oli "vain" SK20, voide oli superjauhoista ja kuivakkaa, ja jymähti ihoon hetkessä jättäen kellertävän pinnan. Tuohon aikaan mineraalifiltterin valkoisuutta yritettiin taittaa kellertävillä aineilla kuten beetakaroteenilla..! No, en nyt tiedä oliko vaaleankeltainen voide iholla (erityisesti kasvoilla..!) yhtään sen miellyttävämmän näköinen kuin valkoinen! 😅

(Mun blogikuvat oli tuohon aikaan noin pieniä, siksi huono resoluutio kuvassa.)

Seuraavana kesänä testailin Laveran ja Lovean aurinkovoiteita. Laverasta en pitänyt yhtään, testiin saamaani lasten SK20-voidetta kuvailin erittäin jäykästi levittyväksi, iholle valkoisen pinnan jättäväksi ja kaikin puolin epämiellyttäväksi käyttää. Tosiaan, jo suojakertoimen 20 voiteet olivat todella jähmeitä tuohon aikaan.

Hauskaa, että SK 20:a pidetään nykyään alhaisen suojakertoimen tuotteena, ja kymmenen vuotta sitten se nähtiin niin tehokkaana, että sitä käytettiin lasten aurinkovoiteissa.

Lovean SK15-voiteesta tykkäsin, ja siinä olikin käytetty mikrokokoisia mineraalipartikkeleita, mikä vähensi tuotteen jähmeyttä ja valkoisuutta.

Kesällä 2011 olin kuitenkin jo luopunut yrityksestä käyttää pelkästään luonnonkosmetiikan aurinkovoiteita, koska ne olivat vain niin epämiellyttäviä.

Esittelin kesän 2011 postauksessa monivuotisen luottotuotteeni, Clarinsin Sun Wrinkle -kasvoaurinkovoiteen. Tuolloin olin siirtynyt "jopa" suojakertoimeen kahdeksan...! Kun aiemmin olin käyttänyt kutosta. 😅 Näitä suojakertoimiahan ei enää suurimmalla osalla valmistajista edes ole, koska niitä pidetään niin mitättöminä.

Kesällä 2012 en näytä yhäkään löytäneen hyviä luonnonkosmetiikan aurinkovoiteita. Sen sijaan kerroin ensimmäistä kertaa "pigmenttiviiksi"ongelmastani, eli ylähuulen hyperpigmentaatiosta. Postauksen mukaan olin aloittanut tiedostavat toimenpiteet "viiksien" ehkäisemiseksi edellisenä kesänä, vaikka ilmiö oli ollut tuttu jo pitkään.

Kesällä 2012 ei vielä ollut lahjaa nimeltä Cliniquen Dark Spot Defense (eikä myöskään Darphinin vastaavaa...), ja hallitsin ongelmaa levittämällä ylähuulelle paksuja kerroksia mineraaliaurinkovoidejankkia. :D Voi jestas....

Kesällä 2013 en raportoinut luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista yhtään mitään, eli edelleen mentiin ilmeisen matalalla profiililla sillä kentällä.

Seuraavana kesänä olin testaillut Biosolista ja Aubreyta, ja nyt alkoi jo löytyä jotain miellyttävähköäkin. Tai ainakin vähän vähemmän epämiellyttävää :) Suojakertoimet tosin pysyivät yhä alhaisina, testaamani voiteet olivat välillä SK 6 ja SK 15. Aubreyn voide oli mielestäni aika hyvä, mutta samalla raportoin kuitenkin lievästä nihkeydestä, jauheisuudesta ja jälkitahmeudesta.

Samana kesänä kerroin myös puuterimaisesta aurinkosuojatuotteesta.

Kesällä 2015 olin testaillut Acorellea - enkä tykännyt yhtään. Postauksen otsikko Tahmaa marjapensaiden lomassa kertoo kaiken olennaisen. Tahmeaa, nihkeää, valkoista.... juuei.

Viisi vuotta kysymykseni "voikohan tuon tahmean koostumuksen välttäminen ylipäänsä olla mahdollista luonnon aurinkosuojissa" jälkeen, vastaus tuntui yhä olevan ei.

Vuonna 2016 en ole kirjoittanut sanaakaan luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista, mutta vuonna 2017... drumroll, please, näyttämölle astuu merkki nimeltä ALGA MARIS.

Ja ollaan saavuttu aikaan, jolloin luonnonkosmetiikan aurinkovoiteiden teknologia sekä markkina todella lähti kehittymään supernopeasti.

Seuraavana keväänä Mádara lanseerasi omat aurinkovoiteensa, mikä myös oli merkittävä virstanpylväs eurooppalaisen luonnonkosmetiikan scenessä. Alga Maris ja Mádara tekivät sävytetystä kasvoaurinkovoiteesta hitin, joka lähti leviämään kulovalkean tavoin.

Fast-forward vuoteen 2021, ja valinnanvaraa lk-kentällä on vaikka kuinka.  Koostumukset parantuvat joka vuosi, ja suurimpia läpimurtoja sävytetyn koostumuksen lisäksi on ollut onnistua formuloimaan luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista lähes nestemäisiä. Alga Maris taisi olla ihan ensimmäisiä tällä formaatilla, ja nyt nestemäisyys on muuttumassa uudeksi standardiksi. Cattier, Lavera, Biosolis, Alga Maris, Acorelle, Ekopharma, Atopik.... Kaikilla on nestemäisiä aurinkovoiteita.

Valkoinen maalipinta ja tuskainen nihkeys ovat muistoja vain - nyt luonnolliset aurinkovoiteet ovat notkeita, ohuita ja miellyttävästi levittyviä. Valkoisuutta ei voi täysin välttää, mutta nykyinen hienovarainen ja läpikuultava vaalea kajo on hyvin kaukana vuoden 2010 vitivalkoisesta, jäykästä "jankista".

Huikeaa! Ja niin mielenkiintoista..! 😍 Ala tuntui junnaavan todella pitkään, ja nyt mennään eteenpäin niin, että tämän kesän koostumukset saattavat jo ensi vuonna olla "so has-been" :D

Katsellaan mitä tapahtuu..! :) I will most certainly keep you posted! ☀️

29 kommenttia
12.04.2021

Urang hurmaa uusilla ampulleillaan

Ihana Urang!

Eteläkorealainen Urang mullisti ihonhoitoajatteluni viime vuoden lopulla. Minimalismiin, tai voisiko sanoa essentialismiin pohjaava artesaani-ihonhoitosarja rakentuu muutaman avaintuotteen yhdistelmälle, joiden kautta iholle tuodaan vesipohjaista sekä lipidi- eli öljypohjaista kosteutta. Vedestä ja öljyistä muodostuu ihon oma, luonnollinen suojamuuri, ja tätä suojamuuria vahvistamalla ylläpidämme ihon terveyttä. Tähän ei vaadita Urangin filosofiassa 10 tuotteen rutiinia, kuten Aasian suunnalla muuten on tapana.

Disclaimer: olen töissä Urangin maahantuojalla ja teen sarjan parissa töitä. Olen saanut tuotteet ja toiveen esitellä sarjan uutuuksia töistä.

Tuotteita Urangilla on hyvin maltillisesti, koska ajatuksena ei ole ostaa monia purkkeja tai levittää iholle monia kerroksia erilaisia tuotteita.

Urang-filosofian mukaisesti ihoa hoidetaan muutamalla vesipohjaisella tuotteella sekä 1-2 öljypohjaisella tuotteella, näitä yhdistellen.

Vesituotteita ovat kasvovedet ja seerumit (Urang-maailmassa nimellä ampullit), öljytuotteita ovat öljyseerumit sekä kaksi voidemaista tuotetta. Voidemaiset tuotteet olen esitellyt tässä postauksessa.

Seerumeja Urangilla on ollut tähän saakka vain kaksi, joista toinen kaikille ihotyypeille sopiva ruusu-essence. Tänä keväänä valikoima täydentyi kolmella ampullilla, tuoden vesikosteutustuotteisiin vaihtoehtoja myös herkälle ja epäpuhtaalle iholle. Mikä varmasti on toivottua :)

Uusien ampullien ohella olen nyt tutustunut myös Urangin kaikkiin kolmeen öljyseerumiin, ja jos mahdollista, olen vain entistä hurmaantuneempi sarjasta. Urangin tuotteet todella sopivat iholleni, ja tuntuu, kuin olisin vihdoin löytänyt ihonhoitokotini. Vesipohjaisen seerumin sekä kasvoöljyn yhdistelmä on yksinkertaisesti täydellinen liitto ihollani.

Ammattini puolesta en voi kokonaan omistautua Urang-ihonhoidolle, mutta sanotaan näin, että toisissa olosuhteissa jäisin tyytyväisenä hoitamaan ihoani tällä filosofialla ja näillä tuotteilla. Urangin vaikutus tosin näkyy vahvasti muitakin sarjoja testaillessani: valitsen nyt mieluiten seerumi & öljy-yhdistelmän ja voiteiden merkitys on vähentynyt huomattavasti.

Mutta mennäänpä viimein uutuuksiin!

AMPULLIT eli seerumit muodostavat siis Urangin vesikosteutuksen ytimen. Vaaleanpunainen Pink Everlasting Ampoule on saanut rinnalleen kolme suloisen väristä uutuutta:

🌿 CICA SOOTHING AMPOULE - erittäin rauhoittava ja kosteuttava seerumi herkälle ja kosteusköyhälle iholle. Avainaine: centella asiatica eli rohtosammakonputki.

🍋 YUJA VITA AMPOULE - ihoa kirkastava ja energisoiva seerumi samealle, väsyneelle, epäpuhtaalle ja tukkoiselle iholle. Avainaine: yuzu-hedelmä.

🌵 BLUE POWER AMPOULE - ihoa vahvistava ja syväkosteuttava seerumi ohuelle, vaurioituneelle ja kosteusköyhälle iholle. Avainaine: korealainen kaktusviikuna.

Mielenkiintoista: kaikkien uutuuksien resepteissä on kaksi yhteistä merkittävää ainesosaa: kamomilla & kehäkukka. Nämä tuovat jokaiseen ampulliin rauhoittavan ja ihovaurioita korjaavan ominaisuuden. Pitoisuus toki vaihtelee, ollen korkein Blue Power -ampullissa.

CICA SOOTHING AMPOULE 61,90€ / 35 ml

Herkälle ja kosteusköyhälle iholle, kaikille ihotyypeille 

Cica-seerumi on uutuuksista yleisvaikutteisin ja sopii ihan kaikille "vauvasta vaariin" kosteuttamaan ja rauhoittamaan ihoa. Eniten siitä kuitenkin hyötyy herkkä ja herkästi reagoiva iho.

Seerumin tehoaine centella asiatica ja sen sisältämät yhdisteet madecassoside ja asiaticoside ovat kosteuttavia, antioksidanttisia sekä rauhoittavia ainesosia. Cicalla on hoidettu aasialaisessa kasvilääkinnässä myös haavoja. Voi helposti sanoa, että centella asiatican kaltaiset ainesosat ovat hyödyllisiä ihan kaikkien iholle.

Cica-seerumin rauhoittava teho ei jää vain rohtosammakonputkeen; vaaleanturkoosi pullo kätkee sisäänsä myös kamomillaa ja kehäkukkaa, nekin klassikoita herkästi reagoivan ihon hoidossa. Sekä kamomilla että kehäkukka ovat cican tavoin tunnettuja rauhoittavista, tulehdusta laskevista ja ihovaurioita korjaavista ominaisuuksistaan.

Cica-ampullin koostumus on seerumeista ohuin; hyvin vesimäistä fluidia. Tuoksu on äärimmäisen mieto; seerumissa ei ole lisättyjä hajusteita vaan siinä tuoksuvat sen sisältämät kasviuutteet. Kasvimainen, vihreä tuoksu on niin mieto että se on lähes huomaamaton. Seerumi jättää iholle miellyttävän pehmeän ja kosteutetun tuntuisen pinnan.

Erityistä: Cica on muita Urangin ampulleja hieman edullisempi, koska on vaikutuksiltaan ns. suoraviivaisin ja simppelein. Cicaa voi kutsua Rose Essencen ohella Urangin yleiskosteuttavaksi seerumiksi joka sopii kaikille. Myös Rose Essence rauhoittaa, mutta eri ainesosilla.

YUJA VITA AMPOULE 68,90€ / 35 ml

Samealle, väsyneelle ja epäpuhtaalle iholle

Joukon iloisen keltainen sisar viestii heti värillään ihoa kirkastavasta ja energisoivasta vaikutuksestaan. Ampullin pääraaka-aine Yuja eli yuzu-sitrushedelmä sisältää runsaasti C-vitamiinia. Yuzua on ampullissa sekä vetenä (85,06%), öljynä (1%) että eteerisenä (kuoresta puristettuna) öljynä (0,04%).

Lisäksi yuzu-hedelmä auttaa tasapainottamaan epäpuhdasta ja rasvoittuvaa ihoa.

Muita Yuja-ampullin vaikuttavia ainesosia ovat alfa-bisabolol, kamomilla ja kehäkukka (jep, rauhoittavaa porukkaa täälläkin..!) sekä kosteuttava kaksikko betaiini & hyaluronihappo. Kaiken kaikkiaan Yuja Vita on vaikutuksiltaan Urang-seerumien kaikkein monipuolisin; se on antioksidanttinen, kirkastava, kosteuttava, rauhoittava, laskee tulehdusta ja vähentää epäpuhtauksia. 

Koostumus on raikas maitofluidi. Yuzu-hedelmän virkistävä ja samalla hienovaraisen tyylikäs sitrustuoksu täydentää raikkauden kokemusta :) Ihana tuote!

Nice to know: yuzu-hedelmää käytetään myös Whamisan epäpuhtaan & rasvoittuvan ihon Refresh-sarjan tuotteissa, ja erityisesti Refresh Mist tuoksuineen ja iloisen keltaisine väreineen on kuin Urangin Yuja-ampullin täydellinen seuralainen :)

BLUE POWER AMPOULE 68,90€ / 35 ml

Ohuelle, stressaantuneelle, kosteusköyhälle ja vaurioituneelle iholle

Sininen Blue Power on joukon, voisiko sanoa, jossain määrin epämääräisin seerumi. Englanniksi sen kohderyhmämääritelmä kuuluu "for weak and troubled skin", ja tämä voi periaatteessa tarkoittaa hyvin monenlaisia ihon ongelmatiloja. "Heikko iho" on myös varsin epätavallinen kuvaus ihotyypille tai ihon tilalle. Iho voi heikentyä aurinkoaltistuksen tai ihosairauden kuten aknen, atopian tai ruusufinnin seurauksena, ja kaikki nämä ovat hyvin erilaisia ihotiloja.

Sinisen ampullin pääaktiiviaine on monipuolinen ystävämme kaktusviikuna, johon tutustuimme Karkkipäivässä viimeksi Whamisan uuden Cactus-seerumin myötä. Urangin ja Whamisan tuotteissa  käytetään eri kaktusviikunalajiketta; Blue Power sisältää Koreassa kasvavaa Opuntia Humifusa -lajiketta, Whamisassa käytetään laajemmin esiintyvää Ficus-Indicaa.

Mielenkiintoinen (tosin kenties vain botanisteja kiinnostava) trivia: Ficus-Indica viihtyy lämpimässä ilmastossa, Opuntia Humifusa taas pärjää kylmemmässäkin ilmastossa ja selviää jopa -20% pakkasista. Tämä ominaisuus voi tuoda Humifusa-lajikkeelle erilaisen ja tiiviimmän konsentraation vitamiineja ja muita mikroravinteita, vähän kuten meidän pohjoisilla marjalajikkeilla, jotka kiitos kylmien talvien varastoivat itseensä valtavasti ravintoaineita. :)

Humifusa-kaktusviikunalla sanotaankin olevan ihoa vahvistava vaikutus, ja sitä on tarjolla Urangin seerumissa peräti 92,6%. Kaikille kaktusviikunoille ominaisesti se myös kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa ja toimii antioksidanttisesti. Internetin ihmeellinen maailma tietää kertoa, että Humifusa-kaktusviikuna myös supistaa ihoa (-> astringent).

Kaktus-uutteen lisäksi sinisessä ampullissa on japaninsypressiuutetta, kvinoaa, hyaluronihappoa, kehäkukkauutetta, kamomillauutetta, ruusu-uutetta, melissauutetta, alfa-bisabololia sekä kamomillan eteeristä öljyä. Ampullin sininen väri tulee kamomillaöljystä. Sama öljy myös tuo ampulliin voimakkaahkon yrttisen tuoksun.

Ainesosalistaa katsomalla, tietämättä, millaiselle iholle valmistaja tätä tuotetta suosittelee, olisin itse päätellyt seerumin olevan tarkoitettu kosteusköyhälle ja herkälle iholle. Ja sopiihan se ehdottomasti ihan kaikille ihotyypeille, koska kenenkäpä iho ei tykkäisi kosteudesta, antioksidanteista ja ärtymystä tai tulehdusta laskevista ainesosista :)

❗️👉 Minusta Blue-seerumi on tavallaan vaihtoehtoinen tuote Cica-ampullille: kummatkin rauhoittavat ja kosteuttavat. Cica tekee sen centella asiaticalla, Blue kaktusviikunauutteella. Kumpikin sisältää kamomillaa ja kehäkukkaa, Blue Power lisäksi laajemman joukon muita hoitavia ainesosia, mikä selittää myös sen kallimpaa hintaa.

Urangin ihonhoidossa seerumi yhdistetään öljyyn. Niitä joko kerrostetaan tai sekoitetaan yhteen. Itse olen ihastunut jälkimmäiseen tapaan, ja seerumi & öljy -sekoitus onkin nyt minun "voiteeni". 💜

Kaikkia Urangin seerumeita ja öljyjä voi sekoittaa oman ihotilan tai mieltymyksen mukaan. Millekään yhdistelmälle ei ole estettä; kaikki toimivat yhdessä vailla kontraindikaatioita.

Monesti iholla voi olla hyvin erilaisia tarpeita samanaikaisesti: se voi olla kuiva, ärtynyt ja herkkä, tai vaikka samea, rasvoittuva ja ryppyinen. Voit tilanteesi mukaan valita Urang-seerumin ja öljyn, joiden ominaisuudet vastaavat samaan tarpeeseen, tai seerumin ja öljyn, jotka kohdistuvat eri tarpeisiin.

ÖLJYT

Tai öljyseerumit, kuten Urang näitä kutsuu. Minulle nämä ovat kasvoöljyjä, ja vesipohjaiset ovat seerumeita :)

Urangilla on kolme kasvoöljyä:

VITAMIN OIL  - uudistava ja anti-age-vaikutteinen öljy ikääntyneelle iholle.

BRIGHTENING BLUE OIL - kirkastava öljy samealle iholle. Erityisen hyvä rasvoittuvalle ja sekaiholle.

GLOW OIL - kosteuttava ja rauhoittava öljy kuivalle ja herkälle iholle, kaiken ikäisille.

Brightening Blue Oil Serum on Urangin suosituin öljy ja yksi koko sarjan bestsellereitä ympäri maailmaa. Se on vaikutuksiltaan kuin yhdistelmä sinistä ja keltaista ampullia, eli sopii loistavasti yhdistettäväksi kummankin ampullin kanssa, jos haluaa synergisen vaikutuksen. Brightening Blue Oil sisältää runsaasti ihoa rauhoittavaa sekä kirkastavaa bisabololia sekä rauhoittavaa kamomillaöljyä, joka myös tuo öljyyn ihanan sinisen värin.

Blue-öljyn pohjaöjynä toimii camellia-öljy. Camellia-öljyllä on sekä anti-age- että antioksidanttisia ominaisuuksia, mikä tekee Brightening Blue-öljystä periaatteessa myös anti-age-öljyn.

Tästä öljystä sanotaan, että se on Urangin öljyistä kevyin ja nopeiten imeytyvä. Oma kokemukseni on erilainen: minusta kaikki Urangin öljyt tuntuvat iholla aika kevyilta, sanoisin medium-kevyt täyteläisyys ja medium-nopea imeytyvyys. Glow-öljyn tulisi olla öljyistä ravitsevin koska se on kuivalle iholle, mutta minusta sekin on hyvin kevyt verrattuna moneen muun sarjan öljyyn jota olen käyttänyt.
Vitamin Oil Serum on öljyistä anti-age-vaikutteisin. Se sisältää myös eniten eteerisiä öljyjä, minkä vuoksi sitä ei suositella herkälle iholle.

Vitamin-öljyn pohja koostuu jojoba- ja ruusunmarjansiemenöljystä. Lisäksi siinä on laventelin, ruusun, mirhan, frankinsensin ja ruusupuun eteerisiä öljyjä. Vitamin-öljy on Urangin öljyistä ylellisin.

Koulutuksessa Vitamin-öljyn kerrottiin myös olevan eniten aromaterapeuttinen, mutta minusta öljy tuoksuu todella miedolle, jopa niin miedolle, että aromaterapiasta tykkäävänä melkein vähän petyin. Hädin tuskin erotan tuoksussa mitään incissä lueteltuja eteerisiä öljyjä. No, tuoksua tai ei, kullakin eteerisellä öljyllä on tässä cocktailissa myös hoitava vaikutus. Esimerkiksi ruusu- ja frankinsensiöljy ovat erinomaisia anti-age-öljyjä.

Glow Oil Serum on öljyistä ravitsevin ja sopii parhaiten kuivalle ja herkälle iholle. Se ei ole anti-age-vaikutteinen ja sopii kaiken ikäisille.

Glow Oil koostuu auringonkukka-, jojoba ja manteliöljyistä kera kehäkukkaöljyn, mandariiniöljyn, pomeranssiöljyn sekä kamomillaöljyn. Öljypohja sopii mainiosti lähes kaikille; auringonkukka-, jojoba- ja manteliöljyt ovat erinomaisia ja hyvin siedettyjä perusöljyjä hoitamaan ihoa. Ne eivät kuulu ns. aktivoiviin öljyihin, kuten esimerkiksi ruusunmarjaöljy. Kehäkukka ja kamomilla tuovat Glow Oiliin rauhoittavan vaikutuksen.

Jäin miettimään incin viimeisenä olevaa kamomillaöljyä; koska se on väriltään syvän sinistä, sitä täytyy olla tässä tuotteessa äärimmäisen vähän, koska öljyssä ei ole häivähdystäkään sinistä.

Pomeranssi ja mandariini tuovat Glow Oiliin suhteellisen voimakkaan ja lämpimän sitruksen tuoksun. Pidän siitä. 😍

Kaikki uutuusampullit ovat ihania, mutta oma suosikkini taitaa yhä olla alkuperäinen Pink Everlasting. Se myös sopii parhaiten minun ihoni tarpeisiini; nelikymppisen, luonnostaan tasapainoisen ja suhteellisen normaalin ihoni ykköshuolenaihe ovat ikääntymisen merkit, ja juuri niitä Pink-ampulli hoitaa.

Tämän seerumin ykkösaktiiviaine on immortelle eli italianolkikukka. Tykkään hurjasti, kun Urangin tuotteissa hyödynnetään niin runsaasti kasvimaailman eeppisiä multiteho-ainesosia. Immortelle on centella asiatican, kaktusviikunan ja vaikkapa C-vitamiinipitoisen tyrnimarjan ohella yksi luonnollisen ihonhoidon tekee-kaiken-superstaroja, jolla on pitkä historia rohdoskasvina.

Olkikukan "curriculum vitaessa" komeilee ominaisuuksia kuten antioksidanttinen, rauhoittava, tulehdusta laskeva, ihovaurioita korjaava, ihon pintaa napakoittava, kiinteyttävä, kirkastava ja uudistava. Jes, mulle kiitos :)

Urang. 💛💙💗 Hei, oli aika ihana sanoa tämä: uusi ihonhoitokotini.

*

P.S. Joliella on muuten tällä hetkellä Urangin öljyjä hyvässä alessa, -35% ja jopa -50% (päiväys lähestymässä), kannattaa tsekata. Vaikka päiväys olisi lähellä, öljy säilyy käyttökelpoisena vielä varmasti monta kuukautta, koska on ollut suljettuna avaamattomassa pakkauksessa suojassa valolta ja ilmalta. 👍 Kannustan ostamaan päiväystuotteita jo hävikin säästämisen nimissä. 🌿

P.P.S. Mun luonnoksissa odottaa yhä jättipostaus öljy- & seerumioivalluksistani ja eri sarjojen öljyjen ja seerumeiden yhdistelystä. :) Jonain kauniina päivänä se pääsee ulos... 

21 kommenttia
1 2 3 11 12 13 14 15 16 17 206 207 208

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2026 (45)
    • 2025 (146)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat