Luukussa 16 palaamme Kemiin ja iki-ihanan majapaikkani tunnelmiin.
Olen tänä vuonna yöpynyt monissa hienoissa ja persoonallisissa paikoissa lumilinnasta VR:n vesitorniin ja vanhasta valtionhotellista keuhkoparantolan lääkärin entiseen huvilaan.
Hinta-laadultaan paras majoitus oli ylivoimaisesti Kemissä. Kemistä löytynyt rautatieaseman vanhoihin rakennuksiin huolella ja rakkaudella remontoitu majoitus-, kahvila- & juhlatilakokonaisuus Putiikkihotelli Kemi 1932 teki lähtemättömän vaikutuksen.
Tässä ovat taas ne avainsanat; sydän, lämpö ja tunnelma.
On paikkoja, joissa henkilökohtainen tunne tihkuu seinistä, lattioista, materiaaleista ja yksityiskohdista.
Tunnet, että et ole vain "jossain huoneessa yöpymässä". Olet huolella, ajatuksella ja sydämellä luodussa ympäristössä, jossa tarkoituksena on tarjota vieraalle jotain henkilökohtaisempaa kuin pelkät hyvät unet puhtaiden ja tärkättyjen lakanoiden välissä.
Norma ja Katariina Seppälä
Seppälöiden yrittäjäperhe osti Kemin rautatieaseman pihapiirin vuosikymmeniä hylättynä seisseet rakennukset ja ryhtyi luomaan niihin ravintola- ja majoitustoimintaa.
Ensin syntyi Café Hertta rautatieaseman vanhaan ravintolaan, sitten Putiikkihotelli sen yläkerran huoneisiin, ja huoneistot toiseen piharakennukseen VR:n työntekijöiden vanhoihin asuntoihin. Valtion rautateiden vanhaan kerhotaloon remontoitiin juhla- ja kokoustila Ruustinna.
Kahvilan vanhat hirsiseinät paljastettiin esiin remontin yhteydessä.
Café Hertta on kemiläisten suosituimpia kohtaamispaikkoja.
Hotellin jokainen huone on erilainen. Minä yövyin romanttisessa Sininen Hetki -huoneessa.
Puhuin tuossa ylempänä verrattomasta hinta-laatu-suhteesta. Kemin hinnat ovat tietysti jotain ihan muuta kuin pääkaupunkiseudun, Tampereen - tai Kakslauttasen, apua..... ja jos näkee "vaivan" hankkiutua Kemiin, pääsee kokemaan tämän tasoista majoitusta puoleen hintaan verrattuna moniin muihin, erityisesti eteläisempiin, paikkoihin.
Itse totesin Kemin viikonlopun jälkeen, että voisin koska tahansa hypätä junaan ja palata Putiikkihotelliin yöpymään ja syömään aamiaista Hertan tunnelmallisten hirsiseinien kupeeseen. ❤️
Lue koko juttuni Kemin vierailustani täältä.
Nyt sinullakin on mahdollisuus päästä kokemaan putiikkihotellin tunnelmaa!
Saan arpoa
Palkinnon voi hyödyntää 1.1.-30.4.2021. Majoitukseen kuuluu aamiainen.
Palkinnon arvo on 218€. Arpajaisvero maksetaan kilpailun järjestäjän puolesta. Matkoista Kemiin huolehtii voittaja itse.
Osallistut arvontaan jättämällä kommentin tämän postauksen kommenttilaatikkoon. Kerro, miten vietät joulua tänä vuonna. Osallistumisaikaa on 19.12.2020 saakka.
Arvonta suoritettu, voittaja on Eveliina. Onnea :)
KILPAILUN SÄÄNNÖT
Luukussa 15 ruokaillaan jälleen yläilmoissa upeiden maisemien äärellä, tällä kertaa Espoon Keilaniemessä. Ravintolasta avautuvat henkeäsalpaavat 360 asteen maisemat Helsinkiin, Suomenlahdelle ja Espooseen.
Rakastan tällaisia paikkoja, ja voisin omistautua vierailemaan kaikissa Suomen korkeissa näköalaravintoloissa - ihan oikeasti..! Vinkkejä saa siis ehdottomasti laittaa ensi vuotta ajatellen :)
Keilaniemessä Accountor Towerin huipulla sijaitseva Lucy In The Sky -ravintola on sekin tämän vuoden löytöjäni.
Löysin paikasta maininnan jossain Espoon matkailuesitteessä, ja kohdatessani sanat näköala ja korkea olen kutakuinkin välittömästi matkalla kohteeseen 😄
Kiitos Lauttasaarta lähellä olevan sijaintinsa, Lucysta muodostuikin minulle kesän the ravintola, jossa taisin lopulta vierailla ainakin neljä kertaa. Kävin siellä niin syömässä kuin drinkeilläkin, ja istuskelin joinain iltoina ravintolan terassilla ihan itsekseni vain katselemassa maisemaa, mietiskelemässä ja lukemassa kirjaa.
Maisemista ei tosiaan voi valittaa.
Lucyn terassit avautuvat kahteen suuntaan; voit valita Helsinki- tai Espoo-maiseman makusi mukaan :) Kummaltakin puolelta avautuu myös näköala merelle ja saaristoon.
Ensimmäisellä vierailulla testasimme miehen kanssa Lucyn menukokonaisuudet. Lucyn ruoka on modernia bistroruokaa aasialaisella twistillä.
Alkupaloina nautimme mozzarellalla täytetyn arancinin (riisipallero) wakame-pedillä sekä maukkaan majoneesikastikkeen kera tarjoiltuja pimientos-paprikoja, kummatkin todella hyviä.
Lucyn klassikkoannos on aina menulta löytyvä suosittu Lohi Tataki, joka tosin kuvassa näyttää annoksista vaatimattomimmalta (tumma kulho jossa on rucolan lehtiä ja valkoista murua). Mutta ei se ulkonäkö, vaan maku..!
Muistiinpanoihini olen kirjoittanut tatakista: "suussa sulava lohi, täydellinen kypsyys, kuivattua munanvalkuaista, tryffelimajoneesia ja rucolaa. Tätä voisin mielelläni syödä ison annoksen pääruokana!" Se jäikin mieleeni illan parhaana annoksena.
Mies ei ollut ihan tyytyväinen lihapääruokansa kypsyyteen ja makuun, mutta itse tykkäsin kovasti valkoisesta kalastani (mitä kalaa, ei enää pysty muistamaan...), joka kokonsa ja esillepanonsa puolesta tosin täytti enemmän Instagramin feediä kuin vatsaa ;)
Kokonaisuutena menu oli oikein hyvä. Viiden ruokalajin maistelumenu maksoi heinäkuussa 58€, tämän hetkisellä listalla 59€. Vaikka pitkänkään menun ruoka ei välttämättä auta hankkiutumaan eroon isosta nälästä, en pidä hintaa yhtään pahana näissä puitteissa.
Kuten Puijon tornissa (vielä tänään voit muuten osallistua illallislahjakortin arvontan...!), Lucyssakin paras aika vierailla on ehdottomasti illalla auringonlaskun aikaan.
Muutaman tunnin aikana monen värin kautta muuttuva kaunis valo tarjoaa oman luonnon taidenäyttelynsä illallisen oheisohjelmaksi.
Voih, nämä tunnelmat... Talvi on ihanaa aikaa, mutta kun katsoo näitä kuvia, niin kaipaan kyllä auringon lämpöä ja sävyä ihollani... ❤️
Ensi kesänä istun epäilemättä näissä maisemissa jälleen :)
Nyt tulee turhakepostaus, jolla ei ole muuta pointtia kuin ihmetellä laitetta, jonka ensimmäinen ja ainoa latauskerta on kestänyt jo neljä vuotta.
Mutta tää on niin hullua, että pitää saada jakaa :D
Foreo Luna, muutaman vuoden takainen hittituote, on elektroninen kasvoharja. Ehkä monelle teistäkin tuttu.
Minäkin sain sellaisen testiin neljä vuotta sitten Eleven-verkkokaupalta.
Harjan pienet silikoninystyset värähtelevät jopa 8000 kertaa minuutissa ja syväpuhdistavat ihon ja huokoset. Vekottimen käytön jälkeen iho tuntuu supersileältä, kuin se olisi juuri kuorittu. Foreo Luna on kuitenkin (näin sanotaan) niin hellävarainen, että sitä voi käyttää päivittäin. Päivittäiseen puhdistukseen se on luotukin.
Tämän tyyppisistä puhdistuslaitteista hyötyy etenkin epäpuhdas iho. Normaalilla, ongelmattomalla iholla käytön mielekkyys jäänee (mun mielestä) lähinnä sensoriseksi elämykseksi.
Itselläni ainakin oli Foreon kanssa juuri näin. En millään lailla koukuttunut sen käyttöön tai kokenut, että saisin sen säännöllisestä käytöstä (päivittäisestä puhumattakaan) mitään iholla näkyvää tai tuntuvaa hyötyä. Siis mitään sellaista, mitä kuorintatuote ei jo tuo.
Foreo Luna surisee kivasti iholla ja jättää sen sileäksi. That's it.
Käytin tuotetta aluksi pari kertaa viikossa, sitten kerran viikossa, sitten pari kertaa kuussa ja nykyään muistan sen ehkä kerran kuussa tai kahdessa.
Joka kerta kun otan vekottimen esiin, odotan, että NYT se varmaan viimeistään on lakannut toimimasta ja täytyy ladata. Mutta ei. Foreo Luna herää aina vain henkiin ja tervehtii tutulla surinalla. Aina yhtä pirtsakkana ja elinvoimaisena.
Ensimmäisestä ja ainoasta latauksesta on nyt runsaat neljä vuotta.
Uskomatonta.
Laitteen akun kyllä kerrotaan kestävän todella pitkään; jopa 5 kuukautta aamuin illoin käytettynä.
Minä en varmaankaan ole käyttänyt laitetta neljän vuoden aikana 300 kertaa, mutta en siltikään odottaisi, että minkään sähkölaitteen akku kestää purkautumatta näin pitkään.
Joku sähkötekniikkaan perehtynyt tyyppi kenties naurahtaa nyt. Minulle tämä on ollut aika ihmeellistä. 😁
By the way, onko joku teistä jäänyt Foreon vakkarikäyttäjäksi? Oletteko saaneet Foreosta tai muista elektronisista kasvoharjoista selvää hyötyä ihollenne?
Foreo Luna tanssii 😊
Luukun 14 matkamuisto vie Tammisaareen.
Teimme yhden kesän viimeisistä purjehduksista Tammisaaresta käsin. Elettiin elokuun lopun kauneimpia ja lämpimimpiä päiviä ja saavuin kaupunkiin myöhään illalla. Kalastaja oli minua vastassa junalla ja kävelimme hämärän ja lähes trooppisen lämpimän kaupungin läpi hiljaisia katuja vierassatamaan.
Valo ja tunnelma oli maagisen kaunis. Oli rauhallista ja meri oli peilityyni. Ilmassa oli sellaista lämpöä ja pehmeää utua, jota harvoin kohtaa Suomen leveysasteilla.
Kävellessämme satamaa kohti ja sydämeni pamppaillessa ympäröivälle kauneudelle, päätin kerrankin vastustaa haluani ikuistaa kokemukseni kameraan tai kännykkään. "Nyt nautin tästä hetkestä vain silmilläni ja muilla aisteillani", päätin.
Ken tuntee minut, tietää, että kauniin näkymän kuvaamatta jättäminen on minulle lähes tuskallista.
Onnistuin kuitenkin, ja katson tälläkin hetkellä mieleni valokennolla kuvaa sinivioletin ja vaaleanpunaisen sävyillä värjäytyneestä taivaasta, jota vasten Tammisaaren sataman rakennusten, veneiden ja mastojen siluetit piirtyvät, samalla kun ne kuvastuvat veden peilityyneen pintaan.
Oli pakahduttavan kaunista. Lämmin ja kostea hämärä sai tuntumaan, kuin olisin eteläisen Suomen sijaan Välimeren yössä. Vain sirkkojen siritys puuttui.
Seuraavana aamuna heräsin pehmeän usvan laveeraamaan maisemaan.
Herään aina tosi aikaisin, ja sinäkin aamuna kaikki ympäröivissä veneissä vielä nukkuivat. Myös meidän kajuutassa.
Istuin pitkään kannella ja katselin, kuinka usva pikkuhiljaa suli pois, vapauttaen vaipastaan ympäröivän maiseman terävämmät ääriviivat ja kirkkaammat värit. Oli yhä valtavan lämmin.
(Tällä kertaa annoin itselleni luvan ottaa myös muutaman kuvan. ❤️)
Se ilta ja aamu Tammisaaressa olivat kesän kauneimpia.
Yritän nyt kerrankin pitää joulukalenteriluukun hieman kevyempänä, kun kaikkiin tuntuu tulevan lopulta enemmän tekstiä kuin kaavailen...
Muistot vievät niin mukanaan, että sanat vain pulppuavat..!
Tammisaaren päivissä oli lämpöä monella tasolla, ja vaalin niitä mielessäni. Minulla oli työviikko vielä kesken, joten vietimme muutaman päivän satamassa ennen merelle lähtöä.
Kävimme aamu-uinnilla sataman uimalaiturilla. Pelasimme petankkia rantapuiston nurmella. Paistoimme kalastajan onkimia ahvenia ja mutristelimme niiden mutaiselle maulle, ihan rantavedestä kun ne ongittiin. Söimme silti, olihan ne itse ongittu.
Kävelimme vanhan kaupungin postikorttimaisilla kujilla.
Olen käynyt Tammisaaressa vain kerran aiemmin elämässäni. Jo silloin tuli tunne, että täällä voisi vaikka asua.
Se tunne ei nyt ainakaan hälventynyt.
Harmi, kun on vain yksi elämä.
Kaikkialla ei voi asua, mutta onneksi monissa paikoissa voi vierailla, ja palata aina uudestaan.
Luukussa 13 yövytään jään keskellä lumesta rakennetussa hotellissa Rovaniemellä.
Toisin kuin toinen viime talvena kokemani Lapin elämyskohde Kakslauttanen, joka alitti odotukset, Rovaniemen Arctic Snow Hotel ylitti ne iloisesti. 👏
Tämä oli upea paikka, jossa kaikki yksityiskohdat ja palvelun koko ketju tuki uniikkia matkailuelämystä.
En ole varma, käyttäisinkö vierailustani nimitystä "luksusmatka", tai kuuluuko Arctic Snow Hotel ylipäänsä Lapin varsinaisiin luksuskohteisiin, sillä yhden yön normaalihinta lumihotellin perushuoneessa ei lopulta ole (tai ollut ennen pandemiaa) paljon kalliimpi, kuin yö Helsingin hienommissa hotelleissa.
Joka tapauksessa, kokonaisuutena Arctic Snow Hotel -vierailu oli ehdottomasti vuoden eniten luksus kokemus. ✨
Alkuperäisen, yksityiskohtaisen kirjoitukseni lumihotellista löydät täältä. :)
Arctic Snow Hotel sijaitsee Sinetän kylässä 20 km päässä Rovaniemen keskustasta.
Hotelli on rakennettu kokonaan lumesta ja se rakennetaan joka vuosi uudestaan.
Tänä talvena lumihotelli on auki 15.12.-31.3. Linnaa voi käydä ihailemassa myös päiväretkellä vierailijana, ja tätä kyllä ehdottomasti suosittelen, jos olet lomailemassa talviaikaan Rovaniemen alueella. Hotellialueella on myös lasi-iglumajoitusta, joka on avoinna syyskuusta maaliskuun loppuun.
Häkellyttävän upeiden sviittien, lumikappelin ja jääbaarin ohella hotellin ikimuistoisimman elämyksen tarjoaa jääravintola.
Illallinen jääravintolassa maksaa 60€. Kolmen ruokalajin menu on laadultaan yksinkertaista mutta erittäin maukasta kotiruokaa, josta ei toki tavallisessa ravintolassa maksaisi tällaista hintaa, mutta täällä maksetaankin puitteista; elämyksestä ravintolasalissa, joka on tuoleja myöten rakennettu kokonaan lumesta ja jäästä.
Ihan mieletön!
Tämä illallinen kyllä jää mieleen. Henki huuruaa ja pukeutumiskoodi on mekon sijaan tyyppiä pilkkihaalari :D
Ravintolaelämyksen voi nauttia myös ilman majoitusta, Arctic Snow Hotel järjestää jääravintola-illallispaketteja kuljetuksineen Rovaniemen keskustasta.
Hotellin hulppeat sviitit olivat tämän vuoden helmikuussa täysin budjettini ulkopuolella, mutta "kiitos" koronan, sviittiin voi tulevana sesonkina majoittua halvemmalla kuin normaalisti perushuoneeseen. (Hotels.comin hinta kahdelle hengelle helmikuussa 2021 on 261€).
Nyt tulee paljastus 😁 En siis suinkaan nukkunut yötäni joulukalenterin luukun kuvassa näkyvässä upeassa huoneessa, joka on sviitti. Oma huoneeni näytti tältä:
Tämä 9 neliömetrin hyvin simppeli perushuone maksaa normaalisti yksin majoittuvalle 280€.
Nyt samalla hinnalla voi yöpyä täällä:
Pitäisiköhän tehdä uusi reissu tänä talvena.... 😍
Hotellilla voi myös kokea lumisaunaelämyksen.
Lumisaunassa saa kunnon rehelliset löylyt. Saunoja rakennetaan kauden alussa x määrä, jotka riittävät hotellivieraiden tarpeeseen koko talvikaudeksi.
Yksi lumisauna kestää kymmeniä saunomiskertoja ennenkuin se sulaa saunakelvottomaksi. En muista tarkkaa lukua, mutta saunaa voi käyttää yllättävän pitkään. Kun yksi sauna on "käytetty loppuun", otetaan käyttöön uusi.
Nyt kun mietin, niin tällainen lumihotelli/sauna/ravintola-bisneshän on itse asiassa mitä parhaiten ajan hengen mukaista zero waste -matkailua.
Ihan jätteetöntä lumimatkailukaan ei tietenkään ole, mutta periaate on todellakin kestävän kehityksen mukainen; hyödynnetään luonnon tarjoamaa materiaalia majoitus- ja ohjelmapalvelukäyttöön, kun sitä on saatavilla. Koska linnat, hotellihuoneet, saunat ja ravintolasalit rakennetaan joka vuosi uudestaan, toiminnalla on myös toistuvasti työllistävä vaikutus.
Minä muuten tunnustettavasti valitsin vähemmän zero waste -henkisen iltaohjelman, nimittäin ulkoilmaporealtaan....
Entä miten uni maittoi jäähotellin miinusasteissa? Hotellissa on tasainen -5 asteen lämpötila.
Nukuin oikein hyvin. :) Paksu makuupussi ja jäävuodetta peittävä talja pitivät olon mukavan lämpimänä. Olen myös retkeilevänä ihmisenä tottunut nukkumaan viileässä(kin) ulkoilmassa, joten viileä ilma ei sinällään vaikuta nukahtamiseeni. Toki lumilinnan puitteet itsessään tekivät yöpymisestä uniikin ja ikimuistoisen.
Niitä vieraita varten, joille extreme-yö jäähuoneessa muodostuu liian jännittäväksi kokemukseksi, hotellissa on konttiin rakennettu "paniikkihuone", jonka lämmitettyyn tilaan ja kerrossänkyihin voi tulla nukkumaan jos uni jäähuoneessa ei ota tullakseen - tai alkaa pelottaa. Sitäkin käy joskus.
Päivän luukku vie meidät kotikaupunkiini Kuopioon, ja sen eeppisiin maisemiin Puijolle.
Puijo ja Puijon torni ovat Kuopion sydän, vaikka joku voisi väittää, että se on tori..! Minulle luontoihmisenä Puijon alue aarniometsineen, luontopolkuineen ja rinteineen on maaginen paikka. Kun seisoo Puijon laella keskitalvella ja katsoo pakkasen huurtamaa, ympärillä levittäytyvää metsää, paikka on kuin palanen Lappia.
Rakastan Puijoa.
Blogiani säännöllisesti seuraavat saattavat myös tietää, että rakastan torneja ja korkeita maisemapaikkoja - ja vähemmän yllättäen, rakastan hyvää ruokaa.
Kuopion symbolissa, Puijon tornissa, yhdistyvät nuo kaikki. Puijon torni on Kuopiolle maisemallisesti ja kulinaristisesti sitä, mitä Näsinneula on tamperelaisille. :)
Puijon tornin ravintola- ja kahvilatoiminta vaihtoi omistajaa ja uudistui täysin vuonna 2019. Uudistus oli todella onnistunut, ja mikä ilahduttavinta, uusi omistaja satsaa Puijon alueeseen kokonaisvaltaisesti kehittämällä alueella aktiviteetteja ja uudenlaista virkistystoimintaa.
Puijon luonnonsuojelualue ja kuopiolaisten oma kaupunkimetsä on herännyt uuden toimijan myötä eloon ihan uudella tavalla, josta olen tosi iloinen. Puijo on uskomattoman kaunis alue, ja ansaitsee satsauksen!
Jos olette Kuopiossa joulun tienoilla, älkää missatko Puijon joulua..! Torni ja Puijon maja valoineen vievät ihanaan tunnelmaan.
Käy kahvilassa glögillä ja ihaile maisemia! Suosittelen myös reippailua kauniilla luontopoluilla, tai miksipä ei myös hiihtäen :) (Niinkuin useimmat varmaan tekevät, itse olen vasta aloittelemassa suksiuraani...) Lyhyt kävely tai latureitti vie esimerkiksi Konttilan torpalle, jossa on talvisin tunnelmallinen latu- ja ulkoilukahvila.
Kuten otsikkokin kertoo, tämän päivän luukussa keskitytään kuitenkin ruokaan ja Puijon tornin ravintolaan.
Uudistuneessa torniravintolassa tarjoillaan kolmen ruokalajin illallista, jonka alkuruokana toimii upea Puijon lähiruokapöytä.
Lähiruokapöydästä saa halutessaan vatsansa jo ihan täyteen :) - Mutta ken malttaa, säästää vatsaansa pää- ja jälkiruoalle. ☺️
Tarjolla on runsasti niin kasvis-, kala kuin liharuokia, ja kaikkien kohdalla kerrotaan, minkä lähituottajan antimista ne on valmistettu.
Kävimme nauttimassa Puijon lähiruokapöydän ystäväni Milin kanssa tämän vuoden tammikuussa, uuden vuoden kunniaksi.
Nyt tuo pöytä pääsee myös saattelemaan tätä erikoista vuotta loppua kohden blogin joulukalenterissa.
Mun alkuruokalautaselta löytyi mm. sienisalaattia, haukiterriiniä, mätikakkua, kylmäsavulohimoussea ja paahdetuista porkkanoista valmistettua tahnaa.
Tuon tumman nökäreen arvelen olevan punajuurta..? :) Kaikkia ruokia ei enää pysty muistamaan, mutta sen muistaa, että herkullista oli..!
Ruoka on vain yksi osa illan ohjelmaa Puijon torniravintolassa. Toinen yhtä antoisa osuus on seurata, kuinka aurinko laskee ja valaistus ulkona muuttuu illan aikana, luoden kaupungin, Kallaveden ja ympäröivien metsien ylle milloin minkäkin värisen filtterin.
Kaunis, kaunis Kuopio..!
(Jos illastat valokuvausta harrastavan ystävän tai kumppanin kanssa, varaudu keskeytyksiin......)
Hämmästyttävää kyllä, jaksoin vielä syödä pääruoankin. À la carte -annokset tarjoillaan kauniisti aseteltuina ja maut ovat erinomaisen hyviä. Puijon ravintolatoiminnasta vastaavan Ravintolamestareiden ravintoloihin kuuluu mm. legendaarinen fine dining -paikka, jo kohta 40-vuotias Musta Lammas, ihan vain toisena Kuopio-vinkkinä hyvän ruoan ystäville.
Torniravintolan kolmen ruokalajin menun hinta hämmentää (ainakin meikäläistä) edullisuudellaan; lähiruokapöytä, valinnainen pääruoka ja valinnainen jälkiruoka maksavat yhteensä vain 49€. Ne voi myös ostaa erikseen, ja esimerkiksi pelkkä lähiruokapöytä maksaa 29€.
Puijon menukokonaisuus on helppo julistaa hinta-laatusuhteeltaan vuoden parhaaksi. ✨🙏🏻
Haluaisitko päästä maistelemaan Puijon herkkuja?
Osallistu joulukalenterin kilpailuun, jossa voit voittaa
Menut tulee nauttia 31.3.2021 mennessä. Palkinto ei sisällä ruokajuomia, poislukien vesi. Palkinnon arvo on 98€.
Arvonta suoritettu, Puijon lähiruokamenusta pääsee nauttimaan MerjaO.
Osallistut kilpailuun kertomalla, mikä on suhteesi Kuopioon :) Mitkä asiat tulevat Kuopiosta ensimmäisenä mieleen?
Osallistumisaikaa on 15.12. saakka.
Hyvää viikonloppua kaikille..!
Luukussa 11 vieraillaan Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvassa Merenkurkun saaristossa Mustasaaren Raippaluodossa.
Mikä vierailusta teki erityisen mukavan ja mieleenpainuneen - ja ylipäänsä mahdollisen - oli blogini lukijan sydämellisesti tarjoama aika, seura ja auto ❤️
Raippaluodon silta yhdistää mantereen saaristoon Mustasaaren kunnassa
Vierailin kesällä Vaasassa, ja lähellä sijaitseva Merenkurkun saaristo houkutti ilman muuta tekemään lähempää tuttavuutta.
Autottomana ja käytännössä myös ajotaidottomana ihmisenä (ajokorttini "tilanne" olisi oman postauksensa aihe 😀) mahdollisuuteni alueella liikkumiseen rajoittui kuitenkin omiin jalkoihin ja polkupyörään. Merenkurkun risteilytkin olivat hyvin rajalliset pandemian takia.
Svedjehamnin idylliä Raippaluodossa
Sain yhteydenoton alueella kesälomaansa viettävältä lukijaltani Annilta, joka ystävällisesti tarjoutui Merenkurkku-oppaaksi ja seuraksi.
Niin sitten Vaasa-reissuni viimeisenä päivänä pääsin tekemään ihanan roadtripin Raippaluodon kuvankauniisiin maisemiin Annin kanssa 😍 Paikallisena Anni tuntee alueen kaikki "kylät, polut ja kuppilat". :)
Olen vuosien varrella saanut kohdata lukijoitani milloin missäkin mieleenpainuvissa yhteyksissä; madridilaisessa kahvilassa, kirjoituskurssilla Santorinilla ja koirakävelyllä Lauttasaaressa..! Nämä lämpimät kohtaamiset jäävät yhdeksi arvokkaaksi perinnökseni blogivuosilta ❤️
Raippaluodon komea silta on alueen kuvatuimpia nähtävyyksiä. Se on 1045 metrin pituudellaan Suomen pisin silta.
Raippaluodon kauniit saaristomaalaismaisemat toivat minulle erehdyttävästi mieleen Ahvenanmaan.
Idyllisten pikkukylien ja peltojen ohi kiemurteleviä teitä, sieviä taloja ja siistejä pihoja, puutarhoja, veden äärelle rakennettuja rustiikkisia ravintoloita ja kahviloita ja punaiseksi maalattuja venevajoja.
Niin kaunista. Saaristoihmisen sielu lepää näissä maisemissa.
Björköby'ssä sijaitsee Raippaluodon tunnetuimpiin kohteisiin kuuluva Saltkaretin näköalatorni. Huipulta avautuvat maailman perintökohteen tittelin arvoiset maisemat.
Suomen värit. Tällaisiin kuviin ja näihin väreihin kiteytyy minulle Suomen luonto ja maaseutu; vihreää metsää, sinistä vettä, valkoisia pilviä ja punaiseksi maalattuja taloja.
Samat värit toistuvat niin järvi-Suomessa kuin saaristomerelläkin. 🇫🇮
Saltkaretin läheltä lähtee kaksi vaellusreittiä; pidempi Björköby-Panike-reitti ja lyhempi, 4,2 km Bodvattnet-polku.
Me kävelimme Annin kanssa Bodvattnetin luontopolun. Panike jää seuraavaan kertaan :)
Raippaluodon päivämme päättyi herkulliseen myöhäislounaaseen merenrannassa sijaitsevassa ravintola Arkenissa.
Tämä kruunasi "Åland away from Åland" -kokemukseni; yksi Ahvenanmaan tunnetuimpia ravintoloita (joka on samalla hotelli ja koko saaren viihdekeskus) on myös nimeltään Arken. 🤗 Tai Arkipelag, mutta kaikki sanovat Arken :)
Saapuessamme Raippaluodon Arkeniin olin todelllla nälkäinen, ja se nälkä taittui mitä maukkaimmissa merkeissä saaristolaislautasen (kuvassa) ja paistettujen ahvenfileiden täyttäessä vatsan. 😋 Ah, paistetut ahvenet... Nautin ne Suomen kesässä kaikkein mieluiten tunnelmallisessa merenrantakrouvissa. Kun aina ei pääse Maarianhaminan länsisatamaan, niin Merenkurkun maailmanperintökohteen maisemat toimivat kyllä varsin upeana korvikkeena...!
Kiitos vielä kerran Annille ❤️
P.S. Jos mielit kokea saaristotunnelmaa ihan Helsingin kupeessa, vielä tänään perjantaina voi osallistua arvontaan, jossa voi voittaa yöpymisen kahdelle Hotelli Hanasaaressa 😊
Kun kirjoitan Laverasta, useissa yhteyksissä kommenteissa nousee esiin toteamus; "Ihan kivoja, mutta näyttävät jotenkin niin markettikosmetiikalta".
Tässä kommentissa ei ole mitään pahaa, mutta minua se aina vähän huvittaa. Lavera on markettikosmetiikkaa, ja itse asiassa ensimmäinen tarkoituksellisesti markettikanavaan suunnattu luonnonkosmetiikkasarja Euroopassa. Laveran perustajan visio reilut 30 vuotta sitten oli tuoda luonnollinen ihonhoidon vaihtoehto kaikkien ulottuville ja näkyville, pois pienistä ekoputiikeista suuren yleisön eteen.
Lavera on alusta saakka halunnut olla ylpeästi se edullinen, helppo, "joka marketin sarja". :)
Tänään kirjoitan Laveran ytimestä, sarjasta, josta kaikki sai alkunsa; Basis Sensitiv. Disclaimer: olen töissä Laveran maahantuojalla ja saanut tuotteet töistä.
Vinkkaan myös, että kaikki Lavera-tuotteet ovat tällä viikolla -40% alennuksessa K-Citymarketeissa :) Mars markettiin, siis :D Edun saa Plussa-kortilla.
Basis Sensitiv on Laveran edullisin sarja ja sen tuotteet on suunnattu koko perheelle. Kivoja perustuotteita "vauvasta vaariin".
Kun sarja vuonna 1987 lanseerattiin, se koostui kolmesta tuotteesta: vartalovoiteesta, huulirasvasta ja suihkugeelistä. Tänä päivänä Basis Sensitiv -sarjassa on yli 20 tuotetta vartalonhoidosta kasvo- ja hiustuotteisiin. Kuvassa näkyvä sarjan saippua muuten koki tänä vuonna vuosien jälkeen totaalipäivityksen, ja on nyt suorastaan ylellisen tuntuinen uudella helmiäiskoostumuksellaan. :)
Kun ollaan menossa talvea - ja vääjäämättä kuivempaa ihoa kohti, valikoin tähän juttuun erityisesti kuivan ihon ja hiuspohjan tuotteita Basis-sarjasta.
Kuvan puhdistusemulsio on Laveran kirkkaasti myydyin puhdistustuote Suomessa. Minäkin tykkään sen koostumuksesta, vaikka en emulsioputsareiden käyttäjä itse olekaan. Kookosöljyä, sheavoita ja aloe veraa sisältävä Basis Sensitiv -puhdistusmaito on täyteläistä ja puhdistaa ihon todella hellästi. I Love Me -messuilla hyvin usein kuultu lause meidän pisteellä on; "Haen sitä teidän tosi hyvää puhdistusmaitoa, sitä tuubissa olevaa." 👍
Putsarin kaveriksi sopii sheavoita, skvalaania, jojobaöljyä, ksylitolia ja aloe veraa sisältävä kuivan ihon Rich Moisturising Cream -kasvovoide.
Sarjan yleisvoide All-Round Cream on kunnon klassikkokamaa. Pakkausta tarkastellessa saattaa helposti pystyä päättelemään, mille toiselle peltirasiaan pakatulle klassikkovoiteelle Laveran All-Round Cream pyrkii tarjoamaan luonnollisen vaihtoehdon. :)
Tämä tanakka voide on aivan mahtava comfort-kosteuttaja. Täyteläinen voide on tarkoitettu koko keholle, ja olenpa tavannut kuivaihoisia asiakkaita, jotka käyttävät tätä myös kasvoilla.
Tuntuu, että piipahdan taas vähän sivuraiteilla, mutta en malta olla kertomatta, että en ole koskaan sietänyt perinteisiä butter-vartalovoi-koostumuksia jotka jättävät ihon kiiltäväksi eivätkä tunnu ikinä imeytyvän. Jotkin nuoruuden butter-"traumat" ovat jättäneet minuun pysyvän epäluulon paksuja voiteita kohtaan, mutta onneksi on olemassa myös paksuja ja ei-rasvaisen pinnan jättäviä voiteita.
Olin epäluuloinen myös Basiksen All-Round Creamia kohtaan kun sitä vuosia sitten ensimmäisen kerran testasin, mutta tyytyväisyys oli suuri, kun tämä supertäyteläinen voide ei jätäkään ihoon kiiltävän tahmeaa pintaa. 😍
Käytän All-Roundia ihon kuiviin, ahavoituneisiin kohtiin, esimerkiksi tällä hetkellä lähes haavoille kuivuneisiin rystysiini ja kämmenselkään.
WTD-Natahan muuten otti juuri tämän voiteen mukaan synnärille ainoana kosteusvoiteenaan (tai jopa ainoana kosmetiikkatuotteenaan..?). Voiteen uusimpia faneja. :)
Jos ihosi ei ole kuiva tai kiinteän paksut voiteet eivät muuten vain ole juttusi, Laveralla on Basis-sarjassa toinenkin mukava yleisvoide.
Ei ole vaikea nähdä (jälleen) yhtäläisyyttä Soft Moisturising Creamin ja toisen tunnetun Soft-voiteen välillä ;) Minusta Lavera on keksinyt aika hauskasti tarjota samantyyppisissä pakkauksissa luonnolliset vaihtoehdot kulttivoiteille. Näin normikosmetiikkaan tottuneen kuluttajan kynnys kokeilla jotain "vihreää" kenties laskee, ja hän kiinnostuu kokeilemaan miten luonnonkosmetiikan vaihtoehto pärjää normikosmetiikalle.
Soft Moisturising Cream on paksua, erittäin helposti levittyvää ja imeytyvää emulsiota. Todella miellyttävän tuntuinen voide koko vartalon kosteutukseen.
Basis-sarjan lempeästi vaahtoava suihkugeeli sopii koko perheelle ja myös hiusten pesuun.
Hydro Feeling -nimeä kantava suihkuvaahto sisältää kosteuttavaa aloe veraa, betaiinia, ksylitolia ja neljän eri viljaproteiinin kosteuttavan yhdistelmän. Hiusten pesuun käyttäessä samat proteiinit myös hoitavat hiusta.
Jos kuitenkin mieluummin peset hiuksesi "oikeilla" hiustuotteilla, Basis Sensitiv -sarjassa on oikein hyvä, kosteuttava ja hellävarainen shampoo ja hoitoaine.
Kvinoaa, sitruunaruohoa ja aloe veraa sisältävät Moisture & Care -shampoo ja -hoitoaine sopivat koko perheelle, mutta erityisesti niistä hyötyy kuiva hiuspohja. Moisture & Care -tuotteet kosteuttavat ja rauhoittavat ärtynyttä ja kuivaa hiuspohjaa ja sopivat hoitamaan kuivia, ei-käsiteltyjä hiuksia. (Jos sinulla on käsitellyt tai erittäin kuivat ja vaurioituneet hiukset, valitse Laveralta Repair & Care tai Expert Repair & Deep Care -tuotteet.)
Moisture & Care -hoitoaineessa on kevyt, vähäöljyinen koostumus jossa on enemmän kosteuttavia kuin pehmentäviä ainesosia. Siksi se sopii paremmin "normaali-kuiville" kuin käsittelyissä kuivuneille ja vaurioituneille hiuksille. Vähäöljyinen koostumus on myös kaiken kaikkiaan kevyempi ja sopii myös hennoille hiuksille, se ei lässäytä hiuksia.
Sitruunaruohoa sisältävää Moisture & Care -hoitoainetta voi myös levittää hiuspohjaan; sitruunaruoho ja aloe vera rauhoittavat ärtynyttä hiuspohjaa.
Basis Sensitiv -sarjasta yleisesti; sarjan tuotteissa on miellyttävän pehmeä ja puhdas Basis-signature-tuoksu, joka varmaankin monelle edustaa Laveran the tuoksua. Tuoksu on ollut sama vuosikaudet, ainakin sen 11 vuotta jotka itse olen Laveran tuotteita käyttänyt, ja varmasti kauemminkin.
Tiedän, että osa pitää tuoksua mitäänsanomattomana tai "markettimaisena", mutta itselleni Basis-tuoksusta on muodostunut ihan lemppari Laveran tuoksuista ja tykkään siitä tosi paljon! 💙 Itse asiassa juuri tuoksu on yksi niitä juttuja, miksi olen alusta saakka tykännyt niin paljon Basis-sarjan tuotteista. Mainittakoon, että sarjan edesmennyt porkkanavoide oli all-time-suosikkini...! Kaipaan sitä yhä...
Loppuun vielä lahjavinkki! Viime joulun ihastuttava Sweet Moments -pakkaus teki paluun. 💜 Pakkaus sisältää luumulle ja vaniljalle pehmeästi tuoksuvan suihkuvaahdon ja vartalovoiteen.
Minulle Sweet Momentsista on muodostunut tänä vuonna mökkituoksu. :) Vein vartalovoiteen Kalastajan mökille, ja aina kun tuoksutan työhuoneellani olevaa kappaletta, tulee ihan mökkifiilis 💕
On ihanaa, kun tietyt tuoksut linkittyvät joihinkin paikkoihin tai tilanteisiin.
Tähän loppuun sopii varmaan todeta, markettikosmetiikka kun on ollut aiheena, että tokihan Laveraa saa myös erikoisliikkeistä, ekoputiikeista ja tavarataloista :)
Sweet Moments -pakkausta esimerkisi myydään ainakin Sokoksella. (Citymarketeissa sitä ei käsittääkseni ole, joten harmi kyllä tämän pakkauksen kohdalla ei voi hyötyä Cittarien -40% alesta...)
Luukussa 10 muistellaan arvokkainta takkatulta jonka olen koskaan kokenut, sekin mahtui tämän vuoden matkailukokemuksiin.
Käytännössä yllä olevan kotoisan hetken kokeminen maksoi 902 euroa. (Plus matkat kohteeseen.)
Luit oikein. Takkatulen osuus tästä summasta on tosin vain 35€, mutta jo se, että 867€ maksavan vierasmökin hintaan ei kuulu takkatuli vaan se veloitetaan erikseen, on absurdiuden huipentuma.
Elämäni kalleimman takkatulen koin Saariselän Kakslauttasessa tämän vuoden tammikuussa.
Vaikka minulla oli jo ennakkoon käsitys siitä, että paikkaan liittyy paljon kyseenalaista, minulla oli syvä halu toteuttaa viimein haaveeni vierailla tässä eeppisessä luksus-Lappi-kohteessa.
Kakslauttanen tunnetaan kuvankauniista lasi-igluistaan, joita se rakennutti 2000-luvun alussa Suomessa ensimmäisenä. Kuvat mystisessä lumimaisemassa arvoituksellisina hohtavista igluista tekivät Kakslauttasesta tunnetun ympäri maailmaa.
Sen kuvan luoman mielikuvan takia minäkin halusin Kakslauttasessa vierailla.
Ja olihan paikassa tunnelmaa. Uusin majoitusmuoto, kelomökin ja lasi-iglun yhdistelmä keloiglu, on aivan mielettömän upea.
Varasin sellaisen, ja koin elämäni kalleimman majoituksen.
Vastasiko Kakslauttasen luksus-resort odotuksia?
Ei. Vaikka puitteet ovat upeat, Kakslauttanen alitti odotukset ja loi käsitteelle rahastus täysin uuden levelin minun kirjoissani. Moni asia jättää kurkun kuivaksi ja saa ymmärtämään, miksi suomalaiset eivät tule tänne. Alkuperäisen kirjoitukseni vierailusta voi lukea täällä.
Konseptin kokonaisuus on kaukana luksuksesta ja yritys käytännössä rahastaa napapiirin eksotiikasta huumaantuneita ulkomaisia turisteja Lapin ilmaisella resurssilla; luonnolla.
Luminietokset, metsät ja revontulet ovat täällä joka tapauksessa. Kakslauttaseen tullaan niiden vuoksi, mutta koska ne ovat ilmaisia, kaikesta muusta saa maksaa silmät muljauttavia hintoja.
Kuten takkatulesta.
Ensimmäinen pesällinen puuta ja takan sytytys maksaa 35€, sen jälkeen seuraavista takansytytyksistä peritään 15€, lisäsylillinen puuta on 15€.
Onhan tässä tosiaan tunnelmallista istua. Siihen hintaan tulesta kyllä nautittiin aivan erityisellä, tosin rahastuksen happamoittamalla, antaumuksella.
Huhuh.
Onpahan tällainenkin asia nyt koettu elämässä.
