12.04.2021

Urang hurmaa uusilla ampulleillaan

Ihana Urang!

Eteläkorealainen Urang mullisti ihonhoitoajatteluni viime vuoden lopulla. Minimalismiin, tai voisiko sanoa essentialismiin pohjaava artesaani-ihonhoitosarja rakentuu muutaman avaintuotteen yhdistelmälle, joiden kautta iholle tuodaan vesipohjaista sekä lipidi- eli öljypohjaista kosteutta. Vedestä ja öljyistä muodostuu ihon oma, luonnollinen suojamuuri, ja tätä suojamuuria vahvistamalla ylläpidämme ihon terveyttä. Tähän ei vaadita Urangin filosofiassa 10 tuotteen rutiinia, kuten Aasian suunnalla muuten on tapana.

Disclaimer: olen töissä Urangin maahantuojalla ja teen sarjan parissa töitä. Olen saanut tuotteet ja toiveen esitellä sarjan uutuuksia töistä.

Tuotteita Urangilla on hyvin maltillisesti, koska ajatuksena ei ole ostaa monia purkkeja tai levittää iholle monia kerroksia erilaisia tuotteita.

Urang-filosofian mukaisesti ihoa hoidetaan muutamalla vesipohjaisella tuotteella sekä 1-2 öljypohjaisella tuotteella, näitä yhdistellen.

Vesituotteita ovat kasvovedet ja seerumit (Urang-maailmassa nimellä ampullit), öljytuotteita ovat öljyseerumit sekä kaksi voidemaista tuotetta. Voidemaiset tuotteet olen esitellyt tässä postauksessa.

Seerumeja Urangilla on ollut tähän saakka vain kaksi, joista toinen kaikille ihotyypeille sopiva ruusu-essence. Tänä keväänä valikoima täydentyi kolmella ampullilla, tuoden vesikosteutustuotteisiin vaihtoehtoja myös herkälle ja epäpuhtaalle iholle. Mikä varmasti on toivottua :)

Uusien ampullien ohella olen nyt tutustunut myös Urangin kaikkiin kolmeen öljyseerumiin, ja jos mahdollista, olen vain entistä hurmaantuneempi sarjasta. Urangin tuotteet todella sopivat iholleni, ja tuntuu, kuin olisin vihdoin löytänyt ihonhoitokotini. Vesipohjaisen seerumin sekä kasvoöljyn yhdistelmä on yksinkertaisesti täydellinen liitto ihollani.

Ammattini puolesta en voi kokonaan omistautua Urang-ihonhoidolle, mutta sanotaan näin, että toisissa olosuhteissa jäisin tyytyväisenä hoitamaan ihoani tällä filosofialla ja näillä tuotteilla. Urangin vaikutus tosin näkyy vahvasti muitakin sarjoja testaillessani: valitsen nyt mieluiten seerumi & öljy-yhdistelmän ja voiteiden merkitys on vähentynyt huomattavasti.

Mutta mennäänpä viimein uutuuksiin!

AMPULLIT eli seerumit muodostavat siis Urangin vesikosteutuksen ytimen. Vaaleanpunainen Pink Everlasting Ampoule on saanut rinnalleen kolme suloisen väristä uutuutta:

🌿 CICA SOOTHING AMPOULE - erittäin rauhoittava ja kosteuttava seerumi herkälle ja kosteusköyhälle iholle. Avainaine: centella asiatica eli rohtosammakonputki.

🍋 YUJA VITA AMPOULE - ihoa kirkastava ja energisoiva seerumi samealle, väsyneelle, epäpuhtaalle ja tukkoiselle iholle. Avainaine: yuzu-hedelmä.

🌵 BLUE POWER AMPOULE - ihoa vahvistava ja syväkosteuttava seerumi ohuelle, vaurioituneelle ja kosteusköyhälle iholle. Avainaine: korealainen kaktusviikuna.

Mielenkiintoista: kaikkien uutuuksien resepteissä on kaksi yhteistä merkittävää ainesosaa: kamomilla & kehäkukka. Nämä tuovat jokaiseen ampulliin rauhoittavan ja ihovaurioita korjaavan ominaisuuden. Pitoisuus toki vaihtelee, ollen korkein Blue Power -ampullissa.

CICA SOOTHING AMPOULE 61,90€ / 35 ml

Herkälle ja kosteusköyhälle iholle, kaikille ihotyypeille 

Cica-seerumi on uutuuksista yleisvaikutteisin ja sopii ihan kaikille "vauvasta vaariin" kosteuttamaan ja rauhoittamaan ihoa. Eniten siitä kuitenkin hyötyy herkkä ja herkästi reagoiva iho.

Seerumin tehoaine centella asiatica ja sen sisältämät yhdisteet madecassoside ja asiaticoside ovat kosteuttavia, antioksidanttisia sekä rauhoittavia ainesosia. Cicalla on hoidettu aasialaisessa kasvilääkinnässä myös haavoja. Voi helposti sanoa, että centella asiatican kaltaiset ainesosat ovat hyödyllisiä ihan kaikkien iholle.

Cica-seerumin rauhoittava teho ei jää vain rohtosammakonputkeen; vaaleanturkoosi pullo kätkee sisäänsä myös kamomillaa ja kehäkukkaa, nekin klassikoita herkästi reagoivan ihon hoidossa. Sekä kamomilla että kehäkukka ovat cican tavoin tunnettuja rauhoittavista, tulehdusta laskevista ja ihovaurioita korjaavista ominaisuuksistaan.

Cica-ampullin koostumus on seerumeista ohuin; hyvin vesimäistä fluidia. Tuoksu on äärimmäisen mieto; seerumissa ei ole lisättyjä hajusteita vaan siinä tuoksuvat sen sisältämät kasviuutteet. Kasvimainen, vihreä tuoksu on niin mieto että se on lähes huomaamaton. Seerumi jättää iholle miellyttävän pehmeän ja kosteutetun tuntuisen pinnan.

Erityistä: Cica on muita Urangin ampulleja hieman edullisempi, koska on vaikutuksiltaan ns. suoraviivaisin ja simppelein. Cicaa voi kutsua Rose Essencen ohella Urangin yleiskosteuttavaksi seerumiksi joka sopii kaikille. Myös Rose Essence rauhoittaa, mutta eri ainesosilla.

YUJA VITA AMPOULE 68,90€ / 35 ml

Samealle, väsyneelle ja epäpuhtaalle iholle

Joukon iloisen keltainen sisar viestii heti värillään ihoa kirkastavasta ja energisoivasta vaikutuksestaan. Ampullin pääraaka-aine Yuja eli yuzu-sitrushedelmä sisältää runsaasti C-vitamiinia. Yuzua on ampullissa sekä vetenä (85,06%), öljynä (1%) että eteerisenä (kuoresta puristettuna) öljynä (0,04%).

Lisäksi yuzu-hedelmä auttaa tasapainottamaan epäpuhdasta ja rasvoittuvaa ihoa.

Muita Yuja-ampullin vaikuttavia ainesosia ovat alfa-bisabolol, kamomilla ja kehäkukka (jep, rauhoittavaa porukkaa täälläkin..!) sekä kosteuttava kaksikko betaiini & hyaluronihappo. Kaiken kaikkiaan Yuja Vita on vaikutuksiltaan Urang-seerumien kaikkein monipuolisin; se on antioksidanttinen, kirkastava, kosteuttava, rauhoittava, laskee tulehdusta ja vähentää epäpuhtauksia. 

Koostumus on raikas maitofluidi. Yuzu-hedelmän virkistävä ja samalla hienovaraisen tyylikäs sitrustuoksu täydentää raikkauden kokemusta :) Ihana tuote!

Nice to know: yuzu-hedelmää käytetään myös Whamisan epäpuhtaan & rasvoittuvan ihon Refresh-sarjan tuotteissa, ja erityisesti Refresh Mist tuoksuineen ja iloisen keltaisine väreineen on kuin Urangin Yuja-ampullin täydellinen seuralainen :)

BLUE POWER AMPOULE 68,90€ / 35 ml

Ohuelle, stressaantuneelle, kosteusköyhälle ja vaurioituneelle iholle

Sininen Blue Power on joukon, voisiko sanoa, jossain määrin epämääräisin seerumi. Englanniksi sen kohderyhmämääritelmä kuuluu "for weak and troubled skin", ja tämä voi periaatteessa tarkoittaa hyvin monenlaisia ihon ongelmatiloja. "Heikko iho" on myös varsin epätavallinen kuvaus ihotyypille tai ihon tilalle. Iho voi heikentyä aurinkoaltistuksen tai ihosairauden kuten aknen, atopian tai ruusufinnin seurauksena, ja kaikki nämä ovat hyvin erilaisia ihotiloja.

Sinisen ampullin pääaktiiviaine on monipuolinen ystävämme kaktusviikuna, johon tutustuimme Karkkipäivässä viimeksi Whamisan uuden Cactus-seerumin myötä. Urangin ja Whamisan tuotteissa  käytetään eri kaktusviikunalajiketta; Blue Power sisältää Koreassa kasvavaa Opuntia Humifusa -lajiketta, Whamisassa käytetään laajemmin esiintyvää Ficus-Indicaa.

Mielenkiintoinen (tosin kenties vain botanisteja kiinnostava) trivia: Ficus-Indica viihtyy lämpimässä ilmastossa, Opuntia Humifusa taas pärjää kylmemmässäkin ilmastossa ja selviää jopa -20% pakkasista. Tämä ominaisuus voi tuoda Humifusa-lajikkeelle erilaisen ja tiiviimmän konsentraation vitamiineja ja muita mikroravinteita, vähän kuten meidän pohjoisilla marjalajikkeilla, jotka kiitos kylmien talvien varastoivat itseensä valtavasti ravintoaineita. :)

Humifusa-kaktusviikunalla sanotaankin olevan ihoa vahvistava vaikutus, ja sitä on tarjolla Urangin seerumissa peräti 92,6%. Kaikille kaktusviikunoille ominaisesti se myös kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa ja toimii antioksidanttisesti. Internetin ihmeellinen maailma tietää kertoa, että Humifusa-kaktusviikuna myös supistaa ihoa (-> astringent).

Kaktus-uutteen lisäksi sinisessä ampullissa on japaninsypressiuutetta, kvinoaa, hyaluronihappoa, kehäkukkauutetta, kamomillauutetta, ruusu-uutetta, melissauutetta, alfa-bisabololia sekä kamomillan eteeristä öljyä. Ampullin sininen väri tulee kamomillaöljystä. Sama öljy myös tuo ampulliin voimakkaahkon yrttisen tuoksun.

Ainesosalistaa katsomalla, tietämättä, millaiselle iholle valmistaja tätä tuotetta suosittelee, olisin itse päätellyt seerumin olevan tarkoitettu kosteusköyhälle ja herkälle iholle. Ja sopiihan se ehdottomasti ihan kaikille ihotyypeille, koska kenenkäpä iho ei tykkäisi kosteudesta, antioksidanteista ja ärtymystä tai tulehdusta laskevista ainesosista :)

❗️👉 Minusta Blue-seerumi on tavallaan vaihtoehtoinen tuote Cica-ampullille: kummatkin rauhoittavat ja kosteuttavat. Cica tekee sen centella asiaticalla, Blue kaktusviikunauutteella. Kumpikin sisältää kamomillaa ja kehäkukkaa, Blue Power lisäksi laajemman joukon muita hoitavia ainesosia, mikä selittää myös sen kallimpaa hintaa.

Urangin ihonhoidossa seerumi yhdistetään öljyyn. Niitä joko kerrostetaan tai sekoitetaan yhteen. Itse olen ihastunut jälkimmäiseen tapaan, ja seerumi & öljy -sekoitus onkin nyt minun "voiteeni". 💜

Kaikkia Urangin seerumeita ja öljyjä voi sekoittaa oman ihotilan tai mieltymyksen mukaan. Millekään yhdistelmälle ei ole estettä; kaikki toimivat yhdessä vailla kontraindikaatioita.

Monesti iholla voi olla hyvin erilaisia tarpeita samanaikaisesti: se voi olla kuiva, ärtynyt ja herkkä, tai vaikka samea, rasvoittuva ja ryppyinen. Voit tilanteesi mukaan valita Urang-seerumin ja öljyn, joiden ominaisuudet vastaavat samaan tarpeeseen, tai seerumin ja öljyn, jotka kohdistuvat eri tarpeisiin.

ÖLJYT

Tai öljyseerumit, kuten Urang näitä kutsuu. Minulle nämä ovat kasvoöljyjä, ja vesipohjaiset ovat seerumeita :)

Urangilla on kolme kasvoöljyä:

VITAMIN OIL  - uudistava ja anti-age-vaikutteinen öljy ikääntyneelle iholle.

BRIGHTENING BLUE OIL - kirkastava öljy samealle iholle. Erityisen hyvä rasvoittuvalle ja sekaiholle.

GLOW OIL - kosteuttava ja rauhoittava öljy kuivalle ja herkälle iholle, kaiken ikäisille.

Brightening Blue Oil Serum on Urangin suosituin öljy ja yksi koko sarjan bestsellereitä ympäri maailmaa. Se on vaikutuksiltaan kuin yhdistelmä sinistä ja keltaista ampullia, eli sopii loistavasti yhdistettäväksi kummankin ampullin kanssa, jos haluaa synergisen vaikutuksen. Brightening Blue Oil sisältää runsaasti ihoa rauhoittavaa sekä kirkastavaa bisabololia sekä rauhoittavaa kamomillaöljyä, joka myös tuo öljyyn ihanan sinisen värin.

Blue-öljyn pohjaöjynä toimii camellia-öljy. Camellia-öljyllä on sekä anti-age- että antioksidanttisia ominaisuuksia, mikä tekee Brightening Blue-öljystä periaatteessa myös anti-age-öljyn.

Tästä öljystä sanotaan, että se on Urangin öljyistä kevyin ja nopeiten imeytyvä. Oma kokemukseni on erilainen: minusta kaikki Urangin öljyt tuntuvat iholla aika kevyilta, sanoisin medium-kevyt täyteläisyys ja medium-nopea imeytyvyys. Glow-öljyn tulisi olla öljyistä ravitsevin koska se on kuivalle iholle, mutta minusta sekin on hyvin kevyt verrattuna moneen muun sarjan öljyyn jota olen käyttänyt.
Vitamin Oil Serum on öljyistä anti-age-vaikutteisin. Se sisältää myös eniten eteerisiä öljyjä, minkä vuoksi sitä ei suositella herkälle iholle.

Vitamin-öljyn pohja koostuu jojoba- ja ruusunmarjansiemenöljystä. Lisäksi siinä on laventelin, ruusun, mirhan, frankinsensin ja ruusupuun eteerisiä öljyjä. Vitamin-öljy on Urangin öljyistä ylellisin.

Koulutuksessa Vitamin-öljyn kerrottiin myös olevan eniten aromaterapeuttinen, mutta minusta öljy tuoksuu todella miedolle, jopa niin miedolle, että aromaterapiasta tykkäävänä melkein vähän petyin. Hädin tuskin erotan tuoksussa mitään incissä lueteltuja eteerisiä öljyjä. No, tuoksua tai ei, kullakin eteerisellä öljyllä on tässä cocktailissa myös hoitava vaikutus. Esimerkiksi ruusu- ja frankinsensiöljy ovat erinomaisia anti-age-öljyjä.

Glow Oil Serum on öljyistä ravitsevin ja sopii parhaiten kuivalle ja herkälle iholle. Se ei ole anti-age-vaikutteinen ja sopii kaiken ikäisille.

Glow Oil koostuu auringonkukka-, jojoba ja manteliöljyistä kera kehäkukkaöljyn, mandariiniöljyn, pomeranssiöljyn sekä kamomillaöljyn. Öljypohja sopii mainiosti lähes kaikille; auringonkukka-, jojoba- ja manteliöljyt ovat erinomaisia ja hyvin siedettyjä perusöljyjä hoitamaan ihoa. Ne eivät kuulu ns. aktivoiviin öljyihin, kuten esimerkiksi ruusunmarjaöljy. Kehäkukka ja kamomilla tuovat Glow Oiliin rauhoittavan vaikutuksen.

Jäin miettimään incin viimeisenä olevaa kamomillaöljyä; koska se on väriltään syvän sinistä, sitä täytyy olla tässä tuotteessa äärimmäisen vähän, koska öljyssä ei ole häivähdystäkään sinistä.

Pomeranssi ja mandariini tuovat Glow Oiliin suhteellisen voimakkaan ja lämpimän sitruksen tuoksun. Pidän siitä. 😍

Kaikki uutuusampullit ovat ihania, mutta oma suosikkini taitaa yhä olla alkuperäinen Pink Everlasting. Se myös sopii parhaiten minun ihoni tarpeisiini; nelikymppisen, luonnostaan tasapainoisen ja suhteellisen normaalin ihoni ykköshuolenaihe ovat ikääntymisen merkit, ja juuri niitä Pink-ampulli hoitaa.

Tämän seerumin ykkösaktiiviaine on immortelle eli italianolkikukka. Tykkään hurjasti, kun Urangin tuotteissa hyödynnetään niin runsaasti kasvimaailman eeppisiä multiteho-ainesosia. Immortelle on centella asiatican, kaktusviikunan ja vaikkapa C-vitamiinipitoisen tyrnimarjan ohella yksi luonnollisen ihonhoidon tekee-kaiken-superstaroja, jolla on pitkä historia rohdoskasvina.

Olkikukan "curriculum vitaessa" komeilee ominaisuuksia kuten antioksidanttinen, rauhoittava, tulehdusta laskeva, ihovaurioita korjaava, ihon pintaa napakoittava, kiinteyttävä, kirkastava ja uudistava. Jes, mulle kiitos :)

Urang. 💛💙💗 Hei, oli aika ihana sanoa tämä: uusi ihonhoitokotini.

*

P.S. Joliella on muuten tällä hetkellä Urangin öljyjä hyvässä alessa, -35% ja jopa -50% (päiväys lähestymässä), kannattaa tsekata. Vaikka päiväys olisi lähellä, öljy säilyy käyttökelpoisena vielä varmasti monta kuukautta, koska on ollut suljettuna avaamattomassa pakkauksessa suojassa valolta ja ilmalta. 👍 Kannustan ostamaan päiväystuotteita jo hävikin säästämisen nimissä. 🌿

P.P.S. Mun luonnoksissa odottaa yhä jättipostaus öljy- & seerumioivalluksistani ja eri sarjojen öljyjen ja seerumeiden yhdistelystä. :) Jonain kauniina päivänä se pääsee ulos... 

21 comments on “Urang hurmaa uusilla ampulleillaan”

  1. Moi Sanni, ihana postaus ja ihanat tuotteet 🤍 Yksinkertaistettu filosofia, ja kauniit purkit vetoavat.
    Mutta oikeastaan halusin tulla vinkkaamaan, että Kärkkäisen verkkokaupassa on nyt kaikki Taikan tuotteet -35 prosentin alennuksessa, kampanja päättyy 21.4. 😊 Itselle lähtee ainakin iso kasa näitä tilaukseen!

    Vastaa

    0
  2. Toi Urang on niiiiin kaunis sarja!!

    Vuosi sitten testailin Urangia ruusu-essencen, sen tuhdin keramidivoiteen sekä pink ampullen myötä. Niin ja puhdistusöljy myös. Vaikka kuinka halusin tykästyä sarjaan, en vaan lämmennyt. Olen Whamisa-fani ja jotenkin tässä paljon samaa, mutta Urang-fania minusta ei vaan jostain syystä tullut. Ruusuessence ei tehnyt mitään, ei yhtään mitään. Voide ja ampulli tukkivat ja saivat iholle näppyjä. Puhdistus oli ihan ok tuote kyllä.

    Mutta aion ehdottomasti antaa vielä mahdollisuuden sarjalle, koska kauneus. Esim öljyjä en ole testannut vielä ja suihkeet vaikuttavat myös ihanilta.

    Vastaa

    0
    1. Mä olen myös Whamisa-fani ja Whamisan Tonerit tulevat aina kuulumaan mun ihonhoitorutiiniin, ne ovat ikäänkuin vaihtoehtoinen tuote Urangin ampulleille. ❤️ Mun iholla tulos ja fiilis on sama 😙 (Siis ampulli & öljy -yhdistelmä vs. Toner & öljy -yhdistelmä)

      Oikein hyvin voisin noudattaa Urang-filosofian rutiinia myös pelkästään Whamisalla. :) Jokin Urangin öljyissä vain on vetänyt mua enemmän puoleensa, ja vaikka Whamisalta löytyy ne(kin) tuotteet, joita käytän ja joita Urangilla ei ole (kuten silmänympärysvoide ja kuorinta), Urangin kokonaisfilosofia viehättää jollain tapaa vielä enemmän rauhallisuudellaan :) Laadultaan kummankin sarjan tuotteet ovat yhtä korkeita.

      Mutta aion ehdottomasti antaa vielä mahdollisuuden sarjalle, koska kauneus. Esim öljyjä en ole testannut vielä ja suihkeet vaikuttavat myös ihanilta.

      👍🙂

      Jos vertaa sarjojen suihkeita, Whamisan suihkeet ovat selvästi ylellisempiä, Urangin arkisempia. Toki Urangin 100% Ruusuvesi on ylellinen tuoreudessaan ja ruusuveden laadun puolesta, mutta puhtaasti sensorisesta näkökulmasta (tuoksut, ihofiilis, pullojen ulkonäkö) Whamisan suihkeet tarjoavat luksusta, Urang taas perushoitoa. :)

      Vastaa

      0
    1. Joliella on välillä koko sarjan kattavia Urang-kamppiksia, kannattaa kyttäillä niitä :) Muistaakseni joskus on jopa ollut "Koko sarja -30%". Normihinnaltaan nämä tosiaan vähän kirpaisevat, kuten kai kaikki selektiiviset sarjat 🙈

      Oma vinkkini erityisesti öljyistä kiinnostuneille on katsella Urangin 14 ml:n öljykokoa, myös ne ovat välillä alennuksessa ja silloin jopa ihan edullisia :) Kuulun itse niihin kuluttajiin, jotka ei öljyjä tämän isommissa pakkauksissa haluaisi ostaakaan, koska mulla öljyt kuluu niiiin hitaasti --> kasvoille riittää seerumiakin pienempi tippa. :)

      Vastaa

      0
  3. Tein juuri kosmetiikkatilauksen sinun suosikkiesi perusteella. Kiitos! :)

    On tosi jännittävää taas päästä kokeilemaan uusia tuotteita pitkästä aikaa, kunpa paketti tulisi nopeasti. Olen sinun suositusten perusteella jo löytänytkin monta lempparia. Urangia ei harmi kyllä kyseisen nettikaupan hyllyiltä löytynyt, mutta onpa mitä kokeilla joskus tulevaisuudessa.

    Auringonsäteitä sinun päivääsi ja kiitos, kun jaat mahtavia vinkkejä blogissa!

    Vastaa

    0
    1. Ihana kuulla...! 🤗 Toivottavasti tilauksen tuotteista löytyy uusia pitkäkestoisia suosikkeja ❤️🙏🏻

      Aurinkoa ja valoa myös sinun päiviisi :)

      Vastaa

      0
  4. Olisi kyllä öljyille ja seerumeille tarvetta, ihoni on nimittäin kaikkien aikojen kuivimmassa tilassa pinnan osalta mitä koskaan. :( Tämä on jo jatkunut noin kuukauden.

    Mistä olit muuten ostanut sellaisen kirkkaan tarjoilualustan, joka näkyi muistaakseni jossakin Mádaran tuotteita esittelevässä postauksessa.

    Vastaa

    0
    1. Mistä olit muuten ostanut sellaisen kirkkaan tarjoilualustan, joka näkyi muistaakseni jossakin Mádaran tuotteita esittelevässä postauksessa.

      En muista enää, siitä on niin kauan, kun olen sen ostanut. Jokin halpa kauppa epäilemättä, tyyppiä Prisma, Clas Ohlson tai Ikea :)

      Vastaa

      0
    2. Luin koko jutun. Ottaisin itselleni tällä hetkellä vihreän ja sinisen ampullin, mutta hinta on aika hurja.

      Vastaa

      0
    3. Vinkki: nämä ovat parhaillaan Stockalla tarjouksessa, kallimmat ampullit 55€, Cica-ampulli alle 50€. Ovat toki alehinnallakin arvokkaita, mutta on tämä nyt vähän mukavampi hinta kuin normihinta :)

      Vastaa

      0
    4. Edelleen ovat aika hintavia.

      Olen nyt yrittänyt parilla seerumilla elvyttää kasvoja. Toinen niistä on L300-sarjan C-vitamiiniseerumi. Ei ole oikein tullut tulosta.

      Jos yrittäisin vielä tehostaa ihonhoitoa jollakin voiteella, niin mihin kosteuttavuusjärjestykseen laittaisit seuraavat tuotteet: Mádara Pihlaja ja Nokkonen, L300-sarjan yövoide C-vitamiinilinjasta sekä Weledan Skin Food (normaali- ja light-versiot).

      Vastaa

      0
    5. Olen nyt yrittänyt parilla seerumilla elvyttää kasvoja. Toinen niistä on L300-sarjan C-vitamiiniseerumi. Ei ole oikein tullut tulosta.

      Kauanko olet käyttänyt seerumia..? Selkeitä tuloksia voi odottaa vasta 2-3 kuukauden yhtäjaksoisen käytön jälkeen. Jos siis tavoitteena on ihon rakenteeseen liittyvä hoitotulos. Oikeastaan vain kosteuttavat ja syväpuhdistavat tuotteet tuovat tuloksia nopeammin, pidemmällä aikavällillä ihoa uudistavilta tuotteilta näkyvää vaikutusta voi odottaa yleensä noin kolmen kuukauden kuluttua säännöllisestä käytöstä.

      C-Vitamiinituotteet voivat kirkastaa ihoa hyvinkin nopeasti, mutta jos tavoitteena on vaalentaa yksittäisiä pigmenttiläiskiä, se vie kauemmin.

      mihin kosteuttavuusjärjestykseen laittaisit seuraavat tuotteet: Mádara Pihlaja ja Nokkonen, L300-sarjan yövoide C-vitamiinilinjasta sekä Weledan Skin Food (normaali- ja light-versiot).

      Mádaran Pihlaja ja Nokkonen ovat todella kuivan ja lipidiköyhän ihon kosteuttajia, samoin kuin Weledan Skin Food (Light-koostumusta en ole kokeillut joten en tiedä miten rasvainen se on). Näitä on vaikea laittaa kosteuttavuusjärjestykseen, sillä Pihlaja, Nokkonen ja Skin Food ovat jo lähtökohtaisesti rasvaisuudeltaan erittäin kuivan ihon tuotteita ja soveltuvat myös vartalolle. L300 C-vitamiini-yövoide on näistä vähiten "rasvakosteuttavin". Tiivistäisin näin: jos kasvojen iho ei ole aivan rutikuiva, ottaisin näistä ilman muuta L300-voiteen, muut ovat todella rasvaisia ja paksuja. Skin Food Light -koostumusta en osaa kommentoida omasta kokemuksesta, mutta Weledan yleisen formulointityylin tuntien ja inciä katsoen arvelen myös sen olevan hyvin rasvainen ja kiiltävä iholla.

      Vastaa

      0
    6. Kiitos voiteiden järjestykseen laittamisesta. : )

      En nyt hae mitään ihon kirkastumista, vaan rajun pintakuivuuden poistamista. Itsellänikin on sellainen ajatus, että kosteuden palauttaminen voisi näkyä ihossa jo aika nopeasti. Tämä siitäkin syystä, että itselläni iho meni huonoon kuntoon aika lailla äkkinopeasti.

      Vastaa

      0
    7. En nyt hae mitään ihon kirkastumista, vaan rajun pintakuivuuden poistamista.

      Sitten C-vitamiiniseerumi ja paksut voiteet ovat ihan vääriä tuotteita..!

      Nyt Jonttu kosteuttavat ja paksut kasvovedet käyttöön! 🙂 Pintakuivuutta hoidetaan nimenomaan humektanttisella eli vesikosteutuksella, ei Skin Foodin ja Pihlaja -voiteiden kaltaisilla "jankeilla", ne on tarkoitettu ihan erilaiseen kuivuuden ehkäisyyn, eivätkä auta pintakuivaa ihoa ollenkaan. Skin Foodin tyyppiset voiteet ovat viimeisteleviä ja pehmentäviä voiteita, ne eivät tuo ihoon kosteutta, toisin kuin kasvovedet ja kosteuttavat seerumit.

      Uskon ihan varmasti, että jos nyt aloitat kerrostavan hoitokuurin oikein laadukkaalla kosteuttavalla kasvovedellä yhdistettynä kosteuttavaan seerumiin, näet tulokset jo parissa viikossa. Kuukauden kuluttua ihosi voi olla kuin uusi.

      Mun resepti olisi Whamisan Original tai Deep Rich Toner (useina kerroksina taputeltuna), ja sen päälle esim. Mádaran Time Miracle Hyaluron Jelly Concentrate. Sitten näiden päälle voi halutessaan laittaa vaikkapa Skin Food -voidetta, jos siltä tuntuu. Mutta jos ihosi on kosteusköyhä eikä varsinaisesti "kuiva" (kuivuus on yleensä pysyvä ihotyyppi), et mielestäni tarvitse näitä kuivan ihon jankki-voiteita vaan kevyempikin riittää, esim. Mádaran SOS Hydra Recharge on huippu.

      Vastaa

      0
    8. Aa, kiitos vinkeistä. Apua tosiaan tarvitaan.

      Tunnistan sen, että iho on pintakuiva ja paikoittain kipeä, mutta ei siis kuitenkaan syvästi kuiva. Eli varmaan kannattaisi valita sitten noita kevyempiä voiteita tuhtien sijaan. Miltä seerumeiksi kuulostaisivat myös esim. The Ordinaryn Marine Hyaluronics ja CosNaturen Tyrni?

      Vastaa

      0
    9. Marine Hyaluronics on tässä tapauksessa parempi, se on 100% humetanttisesti kosteuttava, kun taas Cosnaturen Tyrnissä on enemmän lipipohjaista kosteutta.

      Vastaa

      0
  5. En tätä postausta lukenut niin ajatuksella läpi, sillä sarja on budjettini ulottumattomissa. Mutta täytyy sanoa, että tässä postauksessa on aivan upeat kuvat!!

    Vastaa

    0
    1. Äh, tämä kommentti meni väärään postaukseen, piti laittaa Urang-postaukseen :D

      Vastaa

      0
    2. Meni oikeaan postaukseen :) Blogin kommenttitoiminnossa on nyt ollut jotain häikkää, sillä toinenkin lukija kertoi luulleensa (tai ilmeisesti ihan nähneensä) kommenttinsa julkaistuvan väärän postauksen alle, mutta täällä blogin hallinnan puolella kommentit ovat oikeassa postauksessa.

      Kiitos palautteesta kuviin liittyen 🤗☺️ Nyt on ollut paljon upean valoisia aamuja, ja on saanut helposti otettua valossa kylpeviä kuvia ❤️

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (30)
    • 2024 (125)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat