Sain tämän kysymyksen eilen Noora Shingleriltä, ja jätin ensin vastaamatta.
(Tätä kirjoittaessani olen jo vastannut.)
Nooran kysymys liittyy European Natural Beauty Awards -seremoniaan, joka tapahtuu Pariisissa ensi maanantaina.
Minut on kutsuttu, kuten oli kutsuttu viimekin vuonna. Viime vuonna olin gaalan aikaan Kreikassa, nyt olisin periaatteessa päässyt lähtemään. Mietin osallistumista todella pitkään, mutta lopulta tunsin, että en peloltani pysty.
Olisi ihana lähteä, mutta en vain - osaa. En osaa lähteä tällaisiin tilaisuuksiin (enää, enkä aikaisemminkaan ollut niissä kotonani).
Tämä kuulostaa ehkä tosi oudolta. Siksi halusin kirjoittaa siitä. Aihe ei ole Karkkipäivässä täysin uusi.
Minulla on sellainen ongelma, että en osaa laittautua juhliin. Puhun nyt hienommista tilaisuuksista joissa on pukukoodi, valkoiset pöytäliinat, puheita, mahdollisesti jopa palkintokoroke jne, en perheen synttärikekkereistä. En myöskään osaa laittautua niihin henkisesti; olen fiineissä juhlissa yhtä kotonani kuin kala kuivalla maalla.
Tulen homssuisesta taiteilijaperheestä, jossa ei ole koskaan harrastettu hienoja juhlia. Olemme tyyliltämme arkisia ja "mukavia", ja juhlapuku on yhtä kuin vähän siistimpi pusero jouluaattona. Ehkä juuri tämä on vaikuttanut mun epämukavuuteen hienoissa tilaisuuksissa, tai sitten se on vain mun yksilöllinen ominaisuus ja luonteenpiirre. En osallistunut lukiossakaan vanhojen tansseihin, koska koin ne liian hienona ja pukeutumisen ahdistavana.
Normi-Sanni vs. juhla-Sanni
Opettelin pukeutumaan juhliin edellisessä parisuhteessani. Ex-avopuolisoni työhön liittyi aika ajoin juhlavia tilaisuuksia, ja minun oli löydettävä jostain myös se "laittautuneempi Sanni".
Mekkojen ja kampaajalla laitettujen kampausten kautta minusta taiottiin juhlakelpoinen versio, ja myönnettävästi aloin jopa ihan tykkäämään glamour-meikäläisestä. Se oli kuin rooli, jonka saattoi vetää ylleen puvun ja kampaajan avulla. (Itse en osaa laittaa hiuksia. Paras taidonnäytteeni on ikuistettu "tumpelon" kampaustutoriaaliin Karkkipäivän sivuille.)
Karkkipäivän pitkä menneisyys Indiedays-portaalissa toi sekin mukanaan erinäisiä arvokkaampia tilaisuuksia ja palkintogaaloja. Myös nämä aiheuttivat kestoahdistusta, etenkin, kun minut välillä myös palkittiin, ja jouduin nousemaan korokkeelle kaikkien eteen hakemaan palkintoa.
Kaikeksi onneksi sain avuksi ihanan kampaajaystäväni Leenan, jonka osa Karkkipäivän vanhemmista lukijoista saattaa muistaa blogin sivuilta. Leena oli minulle henkilökohtainen juhla-support-henkilö, joka laittoi hiukseni ja tarvittaessa lainasi puvunkin. 🩷 Leena oli korvaamaton hahmo tekemään gaalailloista paniikin sijaan iloisia tilaisuuksia.
Hienoin hetki koettiin lopulta Leenan omissa häissä - joissa Leenan sijaan mun hiukset sentään laittoi toinen kampaaja! ☺️
Kun katson kuvia minusta Leenan häissä, en melkein tunnista henkilöä. Tuolloin olin - varmaan paljolti myös Leenan ansiosta - mukavuusalueella. ❤️ On ihanaa palata näihin hetkiin ja muistaa, että olen myös osannut viihtyä tällaisessa lookissa. Kun olosuhteet ovat olleet oikeat.
Mutta näistä ajoista on nyt kauan aikaa. Nykyisessä elämäntilanteessani juhlatilaisuudet ovat jääneet tyystin pois, enkä oikeastaan edes muista, milloin olen viimeksi ollut juhlapuvussa. Tai edes pikkumustassa.
Tämä on minua mukavuusalueella.
Tämä on myös aika pitkälti arkeani työn ulkopuolella. Nykyinen kumppanini viihtyy mökillä ja luonnossa, ja vapaa-aikani kuluu pääsääntöisesti luonnon helmassa tai sitten Netflixin ääressä villasukissa, kaukana mistään juhlavasta. Olen tottunut pois juhla-Sannin roolista.
Välillä mietin, mikä onni oli, että en päässyt viime vuoden European Natural Beauty Awardsiin.
Yhtä lailla mietin, että olen ihan p*rseestä, kun ajattelen näin ja olen tällainen anti-juhla-friikki.
Minut palkittiin viime vuonna aivan puskista Voice Of The Year -palkinnolla, asiasta ei oltu kerrottu etukäteen. En tiedä, olisinko koskaan uskaltanut mennä Tukholmassa lavalle hakemaan palkintoa. Olo on helpottunut, kun en ollut paikalla, ja yhtä lailla pettynyt omaan ongelmaisuuteeni ja esteeseen osallistua tällaisiin - oikeasti kivoihinkin - juhlaviin asioihin.
Kun luin Nooran viestin eilen, en tiennyt, mitä vastata. En osannut arvata, että joku kysyisi, olenko tulossa, enkä ollut varautunut selittämään. Osallistumattomuuteni tuntuu myös kiusalliselta. Voisihan vain vastata, että "En ole tulossa", ilman sen kummempia selityksiä.
Mutta en osaa olla selittämättä. Minut kouluajoista saakka tunteneet tietävät sen. Mun pitää aina selittää.
Katsoessani sanoja "Ootko muuten tulossa Pariisiin" ajattelin, että somemaailmassa vaikuttajat kertoisivat ilman muuta kutsusta ja postaisivat paikan päältä ihania gaalatunnelmia. Ja illan look -kuvia monesta kulmasta.
Sitten mietin itseäni ja mietin myös sitä, että en varmasti ole ainoa, joka reagoi eri tavalla. Siitä vain ei ole cool tehdä postauksia. Että ei ole pukua, osaa laittaa hiuksensa vain hainhammasklipsillä ja pelottaa, että näyttää juhlissa ihan väärältä.
En osaa olla juhlava. Enkä halua epäkunnoittaa tilaisuuden järjestäjää väärällä habituksella.
Ennen kaikkea, juuri nyt en vain osaa olla muuta kuin se tuulipuku-Sanni.
Oletko sinäkin tuulipuku-heimoa?
Myös se on ihan OK, sitä varmasti haluan tällä kirjoituksella sanoa.
17 comments on “"Ootko muuten tulossa Pariisiin?"”
Muistan edelleen sen ihanan rusettikampauksen ja kiva meikin joistain olisiko ollut häistä :)
Samaistun 100% joka sanaan tässä postauksessa. :)
Siinä ei ole mitään vikaa, että et halua osallistua pönötysjuhliin.
Nousee mieleen menestynyt, suomalainen valokuvaaja Iiu Susiraja, jonka taidetta on ollut esillä mm. Kiasmassa ja New Yorkin modernin taiteen museossa MoMAssa. Susiraja ei itse osallistunut näyttelynsä avajaisiin NYK:ssä...Hänellä oli kanttia jäädä pois.
Mä en ehkä ole aivan tuulipukuheimoa, mutta tunnistan myös "laittautumisen pelon". Tykkään meikata ja kosmetiikasta, mutta taidokkaat juhlameikit ja kampaukset, ja vaatteiden pohtiminen siihen kylkeen aiheuttaa kyllä ahdistusta. 😅 No, onneksi hyvin juhlavia tilanteita on elämässäni vähän. Sen sijaan tykkään kyllä laittaa esimerkiksi kivan mekon konserttiin, mutta sinne ei olekaan tiettyä pukukoodia.
Todellakin olen tuulipukukansaa. Pönötys ahdistaa, ei ole tarpeeksi juhlavia vaatteita, juttelu ennestään tuntemattomien kanssa ei ole luontevaa jne. Parhaiten viihdyn urheiluvaatteissa ja villasukissa. Töihin on pakko pukea sellaiset perussiistit vaatteet, mutta kotona nekin vaihtuvat heti mukavampiin.
Olen tuulipuku-heimoa. En muista, millon viimeksi olisin laittanut korkkarit jalkaan, enkä edes omista varsinaisia korkokenkiä. Vanhat juhlamekot ovat liian pieniä, enkä osaa kunnolla "laittautua". Hienoimmat tilaisuudet missä olen ollut ovat jonkun toisen häät ja koen nekin hieman ahdistavina. Kaikki se sosiaalisointi. Häitä ja muita juhlia hienommat tilaisuudet kuulostavat vielä pahemmalta.
Minua mihinkään gaaloihin ole koskaan kutsuttu enkä voisi mennäkään, kun juhlakammoni on aika paha. Synttärit jne perhepiirissä on ok, mutta isommat kekkerit, vaikka niissäkin olisi lähinnä sukulaisia, ovat nounou. Sanoin juhlakammo mutta ehkä siinä on myös jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden pelko mukana myöskin. Olen jättänyt väliin sukulaisten pyöreitä ja kavereiden häitä. En vain pysty menemään. Pukeutuminen ja muu laittautuminen ahdistavat ja sitten pitäisi vielä "väärissä vaatteissa" seurustella ihmisten kanssa. Liikaa vaadittu. Tämä on pahentunut vanhemmuuteen ja nykyään lähinnä toivon, ettei kukaan kutsu minua mihinkään. Joten ymmärrän sinua ja on myös lohdullista kuulla, etten ole ainoa tällä tavalla vaikea.
Vahva tuulipukusuttura joka haluaisi olla klassinen gaalakaunotar edes joskus. Mutta ei, samalla tavalla ei vasn pysty.
Täällä lisää mettäläisiä, villasukat ihan in juttu, piha rytkyt, lenkkikamat ai juhlat kiitos niin mielelläni mutta töissä....Töissä huomiovaatteet joten sekin ongelma ratkaistu.
Todellakin kuulun samaan heimoon 😄❤️ Näytät upealta ja onnelliselta tuossa haravointikuvassa! 🍂🍁
Kysymys vielä meikkivoiteesta. Alima Puren mineraalipuuteri ei tunnu nyt riittävän. Haluaisin peittävämpää ja ehkä kosteuttavampaa luonnonkosmetiikan meikkivoidetta tai vastaavaa. Iho on ikääntyvä ja herkkä. Mistä aloittaa? Madaran Cc-voide on nyt alessa Sokoksella, olisiko se potentiaalinen? Ja apua sävyn kanssa myös 🙈😅 Aliman Beige 2 on ollut loistava sävy melkein vuoden ympäri.
Edullisin hyvä ja peittävä luonnonkosmetiikan meikkivoide on Laveran Hyaluron Liquid Foundation, sitä on myös Sokoksella. Sävyistä veikkaan Naturaly Ivory 01:n olevan lähimpänä Aliman Beige 2:sta, sillä se on lämmin/neutraali. Laveran 02 on viileä. Mulla on Alimalta Beige 3 ja kesällä Beige 4, ja Laveralta mulle sopii 03 Warm Nude, myös lämmin. Swatch-kuvat Laveran Hyaluron-meikkivoiteesta löydät täältä:
https://karkkipaivablogi.com/2022/03/esittelyssa-laveran-uudet-meikit-meikkivoide-nyt-parempi-kuin-koskaan/
Mádaran CC-voide on myös erittäin hyvä, mutta ei kovin peittävä.
Jos tykkäät Mádarasta, heiltä peittävin meikkivoide on Skin Equal. Se on Laveran tapaan todella kosteuttava ja valoaheijastava, ehkä vielä Laveraakin hehkuvampi, ja koostumukseltaan hieman juoksevampi kuin Lavera.
Mitään ongelmaahan ei ole, jos kokee ettei juhlissa viihdy eikä siksi niihin osallistu. Mutta jos rajoittaa omaa elämäänsä omilla uskomuksilla, niin suosittelen kyllä kyseenalaistamaan omia rajoittuneita ajatuksia itsestään ja tilanteista.
Sanon tämän, vaikka olen kokenut kaikki viralliset juhlat rasittavaksi ja epämukaviksi. Sama tunne on laittautumisessa. En myöskään ymmärrä teemajuhlia. Ärsyttää hankkia jotain, jota ei käytä kuin yksissä juhlissa.
Mutta minusta olisi harmi hävetä tämänkaltaista verrattain pientä asiaa. On harmi, jos omilla uskomuksilla rajoittaa omaa elämäänsä. Häpeää herättävät ajatukset taas usein eivät ole totta.
Hienoa että tuot näitä esille, koska tuskin olet kovinkaan poikkeava, vaikka siltä tuntuisi. Siitä se häpeä lieventyy, kun julkisesti jostain hankaluusesta puhuu. Ja huomaa saavansa ymmärrystä ja tukea.
Mutta toivoisin kuitenkin, että jokainen miettisi elämää siten, ettei pienennä itseään ja rajoita omaa lyhyttä elämänpolkuaan ajatuksilla, jotka eivät useinkaan edes pidä paikkaansa.
Vaikka olisi kuinka kasvanut kuin metsäläinen, niin aina on mahdollista oppia uusia tapoja.
Toivottavasti kommentin lukija tavoittaa kommenttini toiveen, ihmisistä jotka uskovat itseensä. Sen voi kyllä lukea myös tylynä naputtamisena. Vannon, että tahtoisin nähdä ihmisten kaivautuvan kuoristaan enkä lannistuvan entisestään.
Tää mettäläinen istuu just juna-asemalla matkalla siskon väitöstilaisuuteen & karonkkaan. Iltatilaisuuden pukukoodi on iltapuku, jota multa ei tietenkään löydy, ja juhlakengätkin ostin kiireessä eilen (rakkolaastareiden kanssa matkaan...)
En ole yhtään kotonani hienommissa juhlissa "ulkonäöllisesti", mutta en jätä sen takia juhlia väliinkään. Olishan se kiva olla juhlien upein mimmi, mutta se vaatisi liikaa mielenkiintoa omaa ulkonäköä kohtaan, jota multa ei löydy. Voin kuvitella, että ulkonäköpaine olisi ihan eri, jos tekisin työtä ulkonäölläni! Ehkä muiden odotukset mun ulkonäköä kohtaan olisivat silloin isommat? Nyt on helppoa olla nobody.
En siis oikein välitä hienoista juhlista, mutta en jätä niitä väliinkään, varsinkin jos on kyse läheiselle tärkeästä juhlasta. Viihdyn myös ihmisten seurassa ja pyrin olemaan se upein mimmi sitten vaikka tanssilattialla tai jutellessa muille :D Mun ekstroverttiys varmasti auttaa kestämään juhlia paremmin.
Siis täysin sama itsellä, nyt esimerkkinä Threads-gaala kyseisen sovelluksen käyttäjille. Siis ei ei missään nimessä. Jos tilaisuus vaatii hienompaa vaatetta kuin joku perus mekko ja maiharit niin se ei oo mulle kovin mielekäs ja rento ja oon mielummin kotona. :D
Ihanan aito postaus! ❤️ Mie sekä samaistun, että en samaistu tähän, mutta miusta on kaikkein paras mennä ja toimia oman mukavuusalueensa mukaan. Joskus myös intuitiota kannattaa kuunnella, se on yleensä aina oikeassa. Tänä päivänä kannattaa myös matkustelua miettiä, jos ei saa samalle reissulle muutakin kuin sen yhden illan gaalan.
Rakastan pukeutumista, mutta juhlia on toooodella harvassa. Olemme ystävien kanssa pohtineet omien iltapukujuhlien järjestämistä, sillä nykyään juhlia on niin vähän, ettei juhlamekot pääse ollenkaan käyttöön. Ostin just itselle upeat materiaalit iltapukua varten, sillä haluan ommella sellaisen pitkästä aikaa. 💙 Koronan jälkeen varsinkin yhteiset kokoontumiset ovat olleet pääasiassa kaveriporukan bileitä ja merkkipäiviä. Useimmiten istumme kuitenkin 3-5 hengen porukalla iltaa jonkun kotona, jos juhlimme.
Sellaisiin vaikuttajien pönötysgaaloihin ei ole tullut vuosikausiin osallistuttua, jotenkin niissä fiilis on ollut välillä epämukava ja vähän "off", varsinkin jos vahingossa kuulee toisten puhuvan toisista selän takana puheiden ym. aikana. Tulee epämukava fiilis. Pidän aidommasta ja rennommasta menosta enemmän, jos johonkin tapahtumaan lähden ja tapahtuman sisältö pitää olla niin mielenkiintoinen, että viitsin matkustaa sen takia. 😅
Ihanaa viikonloppua siulle Sanni! 💕
Jos ei ihan tuulipuku, niin ainakin homssuiset kotivaatteet.. :) Mitään kiristävää tai muuten epämukavaa en halua laittaa ylle. Ihmisten kanssa oleilu on entistä ahdistavampaa, jos päällä on 'ei-omanlaisia' kuteita.
Mitään juhlavaa tai tyylikästä en edes löydä kaupoista, joten olen täysin kypsynyt koko ajatukseen habituksen kohentamisesta..
Toki olisi kivaa olla kaunis ja naisellinen, mutta jokapäiväinen elämä nykyisin pitää sisällään terveydellisiä haasteita, joiden lisäksi ei jaksa paneutua mihinkään ulkonäölliseen.
Tykkään laittautua ja kaikkiin menoihin (vaikka vain leffaan) pukeudun astetta paremmin ja meikkaan. Toisaalta häät on niitä hienoimpia tilaisuuksia, joihin olen "päässyt" enkä tiedä olisiko esim. omaan tai miehen työhön liittyvä ns. edustustilaisuudet sitten minulle jo liikaa. Ehkä satunnaisesti voisi olla kivaa kunhan siihen ei liittyisi mikään esiintyminen, joku palkinnon hakeminen lavalta olisi epämukavuusalueelle menemistä... Toisaalta välillä tekee hyvää mennä omien rajojen yli. Joskus jotkut juhlat vieraammassa porukassa tuntuu aluksi sellaisilta, ettei huvittaisi lähteä, vaikka tähän asti kaikissa juhlissa on kuitenkin ollut kivaa!
Nyt kun teen taas osittain lähityötä niin on piristävää, kun voi pukeutua vähän paremmin, kun lähtee työpaikalle. Liikun ja ulkoilen paljon, joten se sanelee arkivaatetuksen. Toisaalta kotona piristää jo sekin, että laittaa niiden trikoiden ja urheilupaidan sijasta jonkun löysän mekon tai trikoohameen ja nätin paidan. Samalla tulee vaatekaapin sisältökin tehokkaammin käyttöön.
Töihin mennessä en nykyään enää meikkaa jotain sävyttävää huulirasvaa lukuunottamatta kun en vain jotenkin ehdi/jaksa. Se tuntui aluksi isolta muutokselta, mutta ehkä sen takia sitten meikkaan aina kun on joku "meno".