22.04.2024

Karkkipäivä 15 vuotta ja kaikkien aikojen kosmetiikka-arvonta

Karkkipäivä täyttää tänään 15 vuotta, ja sen kunniaksi järjestän kaikkien aikojen kosmetiikka-arvonnan. 💜🎉

Edit. Arvonta suoritettu. Onnekas voittaja on Anna. Paljon onnea Anna! ☺️

Karkkipäivä blogi Sanni

Karkkipäivä blogi

Lämmin kiitos kaikille teille lukijoilleni, jotka olette tehneet Karkkipäivästä Karkkipäivän. 

Enpähän olisi kuunaan huhtikuussa vuonna 2009 voinut kuvitellakaan, että tämä blogi on yhä olemassa viidentoista vuoden kuluttua. Ensimmäisessä postauksessani oli violetin, pinkin ja persikan sävyinen meikki.

🥳 Viidentoista vuoden virstanpylvästä haluan juhlistaa superarvonnalla, jossa kaksi onnekasta voi voittaa paketillisen mun ultimaattisia suosikki-kosmetiikkatuotteita. Yhden arvonnan järjestän täällä blogissa ja toisen Instagramissa. 🎉

On paikallaan myös kiittää yhteistyökumppaneitani, jotka ovat valitsemani arvontapalkinnot lahjoittaneet Karkkipäivän syntymäpäiväarvontaan.

Minulla on ilo saada työskennellä ihanien kosmetiikkayritysten, niin maahantuojien, verkkokauppojen, tuotekehittäjien kuin valmistajien kanssa, ja kiitos näiden kumppanuuksien, olen voinut yli vuosikymmenen ajan kasvattaa ammattitaitoani ja ammentaa siitä lukijoilleni. ❤️

Lämmin kiitos (yhteistyökumppanit aakkosjärjestyksessä): Cate Nordic Beauty, Berner, Dermosil, Flow Cosmetics, House Of Organic, Jolie, Korres, Purodoré, Taiga Cosmetics ja Twistbe. 

Karkkipäivä blogi

Näin osallistut arvontaan:

Jätä kommentti, jossa kerrot, miksi seuraat Karkkipäivää. Saa myös kertoa, kuinka kauan olet seurannut, se on minusta aina kiinnostavaa. ☺️

Jätä sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville. Voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Osallistumisaikaa on 30.4.2024 saakka.

Esittelen tässä postauksessa kummatkin arvontapaketit, myös Instagramin, koska Instagramin rajallinen tekstitila ei anna mahdollisuutta esitellä kaikkia arvonnan tuotteita siellä. Voit ilman muuta osallistua Instagramin puolella myös IG-arvontaan, mutta sama henkilö ei voi voittaa kumpaakin pakettia.

Toivottavasti paketti ilahduttaa teitä. 🥰🩷 Olen huolella valinnut tähän synttäripakettiin joukon suurimpia lempparituotteitani, jotka haluaisin tällaisena juhlapäivänä lahjoittaa tuomaan iloa vaikka kaikille lukijoilleni - jos sellainen olisi mahdollista. ☺️

Karkkipäivä blogi

KASVOÖLJYT

Blogin arvontapaketti:

💜 RAAW ALCHEMY Blue Drops - rauhoittava kasvoöljy herkälle, ärtyneelle ja kuivalle iholle. Tainnuttavan ihana tuoksu. Lahjoittaja: Twistbe.

💜 EVOLVE Bio-Retinol + C Booster - mielestäni markkinoiden paras luonnonkosmetiikan anti-age-kasvoöljy. Ohut kuivaöljy sisältää bakuchiolia, C-vitamiinia, tyrniöljyä sekä ruusunmarjansiemenöljyä. Lahjoittaja: House Of Organic.

💜 WHAMISA Refresh Face Oil - herkullisten sitrushedelmien tuoksuinen silkkinen kasvoöljy tasapainottaa rasvoittuvaa ja sekaihoa, mutta sopii myös kaikille ihotyypeille. Tämän tuoksu on i-h-a-n-a! 😍 Lahjoittaja: Jolie.

💜 PURE BEAUTY Glow Booster Oil - ruusunmarjaöljyä ja lakansiemenöljyä sisältävä kevyt kasvoöljy uudistaa ja kosteuttaa ihoa. Lahjoittaja: Berner.

Instagramin arvontapaketti: 

🩷 YIN YOUR SKIN Sileä - rauhoittava, kosteuttava ja ravitseva kasvoöljy kaikille ihotyypeille, erityisesti herkälle, kuivalle ja ikääntyneelle iholle. Lahjoittaja: House Of Organic.

🩷 LEAHLANI Aqua A Retinoid Renewing Serum - hervottoman ihanan tuoksuinen öljy sisältää ihoa uudistavaa HPR-retinoidia. Upea anti-age-öljy! Lahjoittaja: Twistbe.

🩷 FLOW COSMETICS Lingonberry Bright - todella kevyt, kuivaöljymäinen öljy kirkastaa ihoa ja häivyttää pigmenttimuutoksia. Lahjoittaja: Flow Cosmetics. 

🩷 TWISTBE Teepuuöljy - paras öljy epäpuhtaalle iholle! Lahjoittaja: Twistbe. 

KASVOVEDET

Blogin arvontapaketti:

💜 ESSE Sensitive Mist - aloe vera -pohjainen, probioottisia uutteita sisältävä kasvovesi rauhoittaa ja kosteuttaa herkkää ja ärtynyttä ihoa.  Viehättävä vaniliinin tuoksu. Lahjoittaja: Jolie. 

💜 PURE BEAUTY Birch Sap Mist - superkosteuttava ja antioksidanttinen koivunmahla-pohjainen kasvovesi. Lahjoittaja: Berner. 

Instagramin arvontapaketti:

🩷 PURODORÉ Hydrating Floral Mist - ihastuttavan tuoksuinen kosteuttava kasvovesi, jonka tuoksu tulee suomalaisista niittykukista! 😍 Lahjoittaja: Purodoré.

🩷 LAVERA Hydro Refresh Mist - erittäin kosteuttava kasvovesi sisältää luomulevää, ksylitolia ja hyaluronihappoa. Raikas tuoksu! Lahjoittaja: Jolie. 

Karkkipäivä blogi

SEERUMIT

Blogin arvontapaketti:

💜 NOVEXPERT Vitamin C Booster - erittäin stabiilin C-vitamiiniyhdisteen sisältävä C-vitamiiniseerumi, joka myös kosteuttaa tehokkaasti ja tuoksuu ihanalle! Ihan paras C-vitamiiniseerumi. Lahjoittaja: Jolie.

💜 FLOW COSMETICS Hyaluron & Probiotics - ruusuvesipohjainen kosteuttava ja ihon suojakerrosta vahvistava seerumi. Lahjoittaja: Flow Cosmetics.

💜 BY MUKK Smooth Sea Serum - upea niasiiniamidiseerumi joka kosteuttaa, tasapainottaa, hillitsee epäpuhtauksia ja kirkastaa pigmenttiläiskiä. Lahjoittaja: Twistbe.

Instagramin arvontapaketti:

🩷 URANG Pink Everlasting Ampoule - anti-age-seerumi korealaiseen tyyliin; vesi on korvattu ihoa uudistavalla immortelle- eli italianolkikukka-vedellä ja tehotiiviste tulvii ihoa helliviä kasviuutteita kuten fermentoitua granaattiomenaa, centella asiaticaa, aloe veraa ja vihreää teetä. Lahjoittaja: Jolie.

🩷 CATE NORDIC BEAUTY Super Hydrating Antioxidant Serum - kenties ihan paras suomalainen kasvoseerumi sisältää koivunmahlaa, kaurauutetta, puolukansiemenöljyä, tyrniöljyä ja UV-säteilyn haittavaikutuksia neutraloivaa algicaa. Lahjoittaja: Cate Nordic Beauty.

🩷 MÁDARA Time Miracle Hydra Firm Hyaluron Jelly - tässä puolestaan on paras kosteuttava seerumi. 🏆 Tuotetta voi käyttää myös yksinään öljyttömänä kosteuttajana voiteen tilalla. Niin kosteuttava geeli kuin olla voi! Lahjoittaja: Jolie.

Karkkipäivä blogi

PUTSARIT

Blogin arvontapaketti:

💜 LEAHLANI Pamplemousse Tropical Enzyme Cleansing Oil - maailman herkullisimman tuoksuinen puhdistustuote! Trooppisia hedelmiä pursuava  ja täydellisesti emulgoituva öljyputsari on ihonpuhdistuksen aatelia ja todellista luksusta. Lahjoittaja: Twistbe. 

Instagramin arvontapaketti:

🩷 DJUSIE Liquid Silk Perfect Cleansing Oil - toinen aivan täydellinen öljyputsari; puhdistaa ihon putipuhtaaksi jämptisti mutta hellästi, liukuu iholla silkkisesti ja huuhtoutuu vailla moitteen häivää. Suomalainen klassikko! Lahjoittaja: House Of Organic.

SILMÄNYMPÄRYSVOITEET

Silkkisesti levittyvissä ja hajusteettomissa Taiga Cosmetics -silmänympärysvoiteissa on mun vaatimuksiin nähden kutakuinkin täydellinen koostumus. Voiteet imeytyvät nopeasti ja ovat riittävän kevyitä sopimaan meikin alle, mutta samalla riittävän täyteläisiä hoitamaan ja pehmentämään myös erittäin pintakuivaa, haurasta ja janoista silmänympärysihoa. Voiteiden tehotiimiin on valjastettu joukko antioksidanttisia marja- ja kasviuutteita Suomen Lapin metsistä.

Ihana Taiga Cosmetics lahjoitti nämä upeat silmänympärysvoiteet kumpaankin arvontapakettiin! 🤗

Blogin sekä Instagramin arvontapaketti:

💜 TAIGA COSMETICS Anti-Age -silmänympärysvoide hoivaa kypsää silmänympärysihoa yhdistelmällä arganöljy, ruusunjuuri, ruiskukkauute, koivunlehtiuute, kuusen oksatyviuute, männynkuoriuute, ksylitoli ja kaakaovoi.

🩷 TAIGA COSMETICS Sensitive-silmänympärysvoide kosteuttaa ja suojaa herkkää silmänympärysihoa ruusunjuuren, puolukansiemenöljyn, ruiskukkauutteen, kuusen oksatyviuutteen, männynkuoriuutteen, ratamonlehtiuutteen, ksylitolin ja sheavoin voimin.

MUUT KASVOTUOTTEET

Blogin arvontapaketti:

💜 ALGA MARIS Kasvoaurinkovoide SPF 30 - punaleväuutetta sisältävä erinomainen sävyttämätön aurinkovoide kasvoille. Valitsin arvontaan sävyttämättömän, jotta tuote varmasti sopii kaikkien iholle. :) Lahjoittaja: House Of Organic. 

💜 PURODORÉ Brightening Exfoliator - hurmaavan vadelmaisen tuoksuinen kermainen kasvokuorinta kuorii ihon ultrahellästi hienojakoisilla vadelmansiemenjauheella. Todella ylellinen kuorinta, jonka voi myös jättää iholle hetkeksi vaikuttamaan ravitsevana vitamiininaamiona! 😍 Lahjoittaja: Purodoré.

💜 LAVERA Pure Beauty -finnigeeli - salisyylihappoa sisältävä SOS-tuote nitistää sekä finnit että lievittää tehokkaasti hyönteisten puremien aiheuttamaa kutinaa ja tulehdusta. Ehdoton luottotuotteeni etenkin kesällä, ei enää mökkikesiä ilman tätä! Lahjoittaja: Jolie. 

Instagramin arvontapaketti:

🩷 C/O GERD Blueberry Balm - fantastisen hyvä kasvobalmi lukitsee kosteuden ihoon ja toimii sekä kuivalla että epäpuhtaalla iholla! Balmi suojaa ihoa niin pakkasella kuin saunassa kuumuudelta. Erittäin monipuolinen hoitotuote kuuluisi jokaisen ihonhoito"apteekkiin"! Lahjoittaja: Twistbe.

🩷 PURODORÉ Active Day Cream SPF 25 - loistava suojakertoimellinen kosteuttava päivävoide! Huikean hyvä ainesosakattaus hoitaa ihoa mm. vadelmansiemenöljyn, avokadoöljyn, mustaherukansiemenöljyn ja beetakaroteenirikkaan porkkanauutteen tehotiimillä. Kevyessä koostumuksessa ei UV-filtteri tunnu lainkaan. Lahjoittaja: Purodoré.

 

Karkkipäivä blogi

HIUSTUOTTEET

Blogin arvontapaketti:

💜 BRUNS Nro. 02 Jasmiini-shampoo - paras luonnonkosmetiikan shampoo kuiville ja vaurioituneille hiuksille. Bruns on niin loistava hiustuotesarja, ettei tuotteiden laatuun ole paljon lisättävää - tämä kosmetiikkanörtti iloitsee täydestä sydämestään Brunsin tuotekehitystiimin taitavuudesta! 👏 Sulfaatiton ja todella hoitava koostumus. Lahjoittaja: House Of Organic. 

💜 BRUNS Nro. 22 Bergamotti-hiusnaamio - paras luonnonkosmetiikan hiusnaamio. Niin tiivistä kamaa, että tämän annosteluun tarvitsee melkein lusikan! Myös hoitavuudeltaan niin tiivistä, että pieni määrä riittää hoitamaan mun pitkän tukan. Huikea tuote. Lahjoittaja: House Of Organic.

💜 DERMOSIL Suolashampoo - jos Brunsin shampoot ovat parhaita hoitavia shampoita, Dermosilin suolashampoo on ihan paras syväpuhdistava shampoo. Tämä suolarakeista koostuva hyytelömäinen koostumus ansaitsee myös erityisarvosanan kekseliäästä ja ihanan erilaisesta shampoo-koostumuksesta! Elämystuote isolla E:llä. Jättää hiukset käsittämättömän raikkaiksi ja ilmaviksi. Lahjoittaja: Dermosil.

Instagramin arvontapaketti:

🩷 BRUNS Nro. 18 Mandariini-hoitosuihke - paras luonnonkosmetiikan hiuksiin jätettävä hoitosuihke. Bonuksena ihana mandariinin tuoksu! Lahjoittaja: House Of Organic.

🩷 BRUNS Nro. 14 Minttu-muotoiluvoide - geelimäinen voide kosteuttaa sekä kiinnittää kiharan jättämättä hiuksia lähmäisiksi tai koppuraisiksi. Tämä on niin hyvä, ettei mulla sanat riitä. En mene minnekään ilman Minttu-geeliä, tämä tuote käytännössä tekee mun hiusten kiharat! Lahjoittaja: House Of Organic.

🩷 DERMOSIL Suolashampoo - esitelty yllä. Lahjoittaja: Dermosil.

Karkkipäivä blogi

Sanni 🩷 Bruns Minttu-geeli

MEIKKITUOTTEET

Blogin arvontapaketti:

💜 LILY LOLO Mineraalipuuteri - olen käyttänyt tätä meikkipohjaa jo 18 vuotta! Mineraalimeikkipohja on nopeudessaan, luonnollisuudessaan ja kestävyydessään parhautta. Valitsin arvontapakettiin Lily Lolon sävyn Blondie, joka on suomalaisten suosikkisävy (vaalea neutraali). Lahjoittaja: House Of Organic. 

💜 MÁDARA City CC-voide SPF 15 - loistava suojakertoimellinen CC-voide tasoittaa ihon sävyä, kosteuttaa sekä pehmentää todella pätevästi! Tässä tuotteessa on mielestäni ihan paras ihotuntuma kaikista luonnonkosmetiikan suojakertoimellisista tuotteista, ja pigmentti tasoittaa ihoa todella kauniisti. Valitsin arvontapakettiin lämpimän medium-light sävyn Beige. Lahjoittaja: Jolie.

💜 DERMOSIL Kulmakynä, sävy Medium - tässä kulmakynässä on ihan paras harmaanruskea sävy sekä koostumus, joka ei ole liian vahamainen vaan levittyy kulmakarvoihin ihanteellisella keveydellä. Eniten käyttämäni kulmakynä. Lahjoittaja: Dermosil.

Instagramin arvontapaketti:

🩷 DERMOSIL Ideal BB-voide - jos Mádara on paras BB/CC-voide luonnonkosmetiikan puolelta, tämä on sitä normikosmetiikan puolella. Dermosilin Ideal BB-voiteessa parasta on sen notkeus, miellyttävä tuntuma ja täydellinen sulautuminen ihoon; koostumus on todellakin kuin "my skin but better". Valitsin pakettiin sävyn Natural Beige, joka on neutraali medium-vaalea sävy. Lahjoittaja: Dermosil. 

🩷 ISADORA Inliner Kajal, sävy Blondie - kaikkein eniten käyttämäni meikkituote koskaan. Nuden sävyistä kajalia käytetään silmän sisäluomella ja se kirkastaa ilmeen nopeammin kuin ehdit sanoa väsyneet silmät. Lahjoittaja: minä itse.

🩷 DERMOSIL Kulmakynä, sävy Medium - esitelty yllä. Lahjoittaja: Dermosil.

 

KÄSIVOITEET

Luonnonkosmetiikan käsivoiteissa on (mulle) vain yksi ilmiselvä johtaja: Lavera. Koostumuksissa toteutuu täydellinen tasapaino tehokkaan hoitavuuden sekä ei-liiallisen rasvaisuuden välillä. Omat käteni vaativat selvästi pehmentävän ja ihon pintaan suojaavan tunteen jättävän käsivoiteen, ja Laveran voiteet ovat sellaisia.

Blogin arvontapaketti:

💜 LAVERA Good Night -käsivoide - hienostunut, täyteläinen ja hoitava naamiomainen käsivoide hoivaa kuivan ja erittäin kuivan ihon pehmeäksi. Tuoksussa on aistittavissa tummaa suklaata ja appelsiinia. Lahjoittaja: Jolie.

Instagramin arvontapaketti:

🩷 LAVERA Repair-käsivoide - kehäkukkauutetta sisältävä SOS-käsivoide hoitaa kuntoon jopa haavaisen ja halkeilevan kuivan ihon. Runsaampi koostumus kuin Good Night'issa. Lahjoittaja: Jolie. 

VARTALOTUOTTEET

Parhaan tuoksuiset vartalotuotteet tulevat Kreikasta, senhän tietävät kaikki! 🥰 Olen käyttänyt Korresin vartalonhoitotuotteita melkein 20 vuotta.

Blogin arvontapaketti:

💜 KORRES Peach Blossom -suihkugeeli  - Korresin tämän kevään uutuustuoksuihin lukeutuvassa Peach Blossom'issa tuoksuu pehmeä, puuterisen makea persikankukka. Lahjoittaja: Korres.

💜 KORRES Peach Blossom -vartalovoide - suihkugeelille pariksi samettinen, kosteuttava vartalovoide. Lahjoittaja: Korres.

💜 DERMOSIL Extra-voide - klassikoiden klassikko rutikuivalle iholle! Täyteläisten hoitovoiteiden kruunattu kuningatar, Dermosilin superpaksu voide kietoo ihon todella suojaavaan ja pehmeään vaippaan, tekemättä ihoa kuitenkaan tahmeaksi. Kotiapteekin must-tuote. Lahjoittaja: Dermosil. 

Instagramin arvontapaketti:

🩷 KORRES Olive & Fig -suihkugeeli - elegantin viikunahedelmän tuoksuinen, oliiviuutetta sisältävä hoitava suihkugeeli. Lahjoittaja: Korres.

🩷 KORRES Mediterranean Vanilla Blossom -vartalovoide - lämpimän vaniljan tuoksuinen kosteuttava vartalovoide hoivaa ihoa jättäen iholle pehmeän häivähdyksen vaniljan tuoksua. Lahjoittaja: Korres. 

🩷 DERMOSIL Extra-voide - esitelty yllä. Lahjoittaja: Dermosil. 

Blogin arvontapaketti:

💜 FLOW COSMETICS Vanillaberry-vartalokuorinta - himalajansuola & sheavoipohjainen luksusvartalokuorinta hurmaa tainnuttavan ihanalla tuoksullaan, jossa nerolin, santelin ja vaniljan eteeriset öljyt yhdistyvät kookokseen ja marjojen makeuteen. Upein vartalokuorinta maan päällä! Lahjoittaja: Flow Cosmetics.

💜 DERMOSIL Hydrogeeli - kosteuttava hoitogeeli, joka toimii vaikkapa käsien tai vartalon kosteusseerumina voiteen alla. Itse käytän tätä käsivoiteen alla tuomassa ihoon vesikosteutta, nykyään aivan ehdoton lisä rutikuivien käsieni hoidossa. Lahjoittaja: Dermosil.

💜 DERMOSIL Karbamidi-jalkavoide - paras jalkavoide kovettuneille kantapäille ja halkeilevan kuivalle iholle. Myös käsille! Käytän tätä itse käsien yöhoitovoiteena Hydrogeelin päällä. Pitää ihon ehjänä ja kynsinauhat pehmeinä. Voiteen sisältämä karbamidi pehmentää kynsinauhoja ja pitää ne joustavina. Lahjoittaja: Dermosil.

💜 DERMOSIL Keittiökäsisaippua Salvia - raikkaanmakean salvian tuoksuinen, nopeasti iholta huuhtoutuva keittiökäsisaippua on paras saippua paljon kokkaavan kaveriksi keittiöön! Lahjoittaja: Dermosil. 

Instagramin arvontapaketti:

🩷 PATYKA Aurinkovoide vartalolle SPF 30 - se paras luonnonkosmetiikan aurinkovoide vartalolle. Ohut koostumus levittyy kuin unelma ja sisältää astaksantiinipitoista viherlevää. Voi käyttää myös kasvoilla. Lahjoittaja: Jolie.

🩷 DERMOSIL Hydrogeeli - esitelty yllä. Lahjoittaja: Dermosil.

🩷 DERMOSIL Karbamidi-jalkavoide - esitelty yllä. Lahjoittaja: Dermosil.

🩷 DERMOSIL Keittiökäsisaippua Salvia - esitelty yllä. Lahjoittaja: Dermosil. 

*

Karkkipäivä blogi

💖 Toivotan kaikille onnea arvontaan! 💖

.

Arvonnan säännöt:

Arvonnan järjestää Karkkipäivä-blogi

Arvontaan voi osallistua 22.4.-30.4.2024

Arvontaan voi osallistua vastaamalla arvontakysymykseen.

Osallistuneiden kesken arvotaan kosmetiikkatuotepaketti (1 kpl), jonka arvo on 855,20€.

Arvonnan järjestäjä maksaa voittoon liittyvät verot (arpajaisvero).
Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Voittaja vapauttaa arvonnan järjestäjän vastuusta, joka aiheutuu tai väitetään aiheutuneen arvontaan osallistumisesta, palkinnon lunastamisesta tai sen käyttämisestä.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt säännöt.

910 comments on “Karkkipäivä 15 vuotta ja kaikkien aikojen kosmetiikka-arvonta”

  1. Seuraan koska olen kiinnostunut erilaisten kosmetiikkatuotteiden INCI listoja. Karkkipäivä blogissa on käsitelty näitä usein ja asiantuntijuudella.
    Olen seuraillut pari vuotta.

    Vastaa

    1
    1. Seuraan siksi, koska sä avaat kunnolla ja perusteellisesti, selkeästi ja ammattitaidolla raaka-aineet, incit ja muut, niin että ne ymmärtää! 🌸

      Vastaa

      0
    2. Olen seurannut blogia lähes alusta saakka. Käytän vain luonnonkosmetiikkaa ja koen, että Sannin perusteellinen asiantuntemus kosmetiikan raaka-aineista on vertaansa vailla. Lisäksi Ahvenanmaa on sydäntä lähellä, joten kirjoituksia Ahvenanmaasta on ollut ilo lukea.

      Vastaa

      0
  2. N.12 vuotta seurannut. Olen saanut vinkkejä eri tuotteista ja sun reissuja on ollut kiva seurata.

    Vastaa

    0
  3. Olen seurannut Karkkipäivää ainakin melkein sen koko vuotta. Kosmetiikan kemia kiinnostaa, mutta 'Karkkipäivän Sannista' on samalla tullut eräänlainen etäystävä, jonka kanssa on menty läpi elämänvaiheita ja erilaisia lookkeja ja ihonhoitorutiineja. Muistan kun hamstrattiin Natural Code -silmämeikinpoistoainetta! Kreikkaankin ihastuin Karkkipäivän kautta. Kiitos, kun jaksat ilahduttaa meitä vuodesta ja viikosta toiseen!

    Vastaa

    0
  4. Paljon onnea Karkkipäivälle!! Tykkään lukea blogiasi, koska aiheet ovat kiinnostavia, jutut hyvin kirjoitettuja ja tulvillaan asiantuntemusta. Olen seurannut blogiasi varmaan ainakin 10 vuoden ajan :)

    Vastaa

    0
  5. Olen seurannut kirjoituksiasi juurikasvu.org asti 😊
    Seuraan sinua kun tiedät kosmetiikasta paljon, etenkin aineosaluettelosta, mikä tekee mitäkin iholle.
    Se on mielenkiintoista

    Vastaa

    0
  6. Onnea merkkipäivästä! En osaa tarkkaan sanoa kauanko olen seurannut sivujasi. Muutaman vuoden. Minua kiinnostaa Kreikka -asiat ja laadukas kosmetiikka. Osallistun mahtavaan arvontaan toiveikkaasti.

    Vastaa

    0
  7. Olen seurannut vuodesta 2009 asti, mutta kommentoinut satunnaisesti vasta viime vuosina <3 Tarkastan aina ensin täältä, kun törmään johonkin kiinnostavaan tuotteeseen tai kun tarvitsen tietoa jostakin kosmetiikkaan liittyvästä aiheesta. Olet nähnyt älyttömän ison vaivan kaikkien huikean kattavien juttujesi kanssa, lisäksi kuvasi ovat upeita ja olet itse todella symppis tyyppi; omistautuva, avulias, pohdiskeleva ja lämmin. Olen arvostanut paljon jakamiasi henkilökohtaisia asioita ja tarinoita. Ihanaa, että nykyään on olemassa vielä tällainen perinteinenkin laadukas blogi, koska itselläni ei ole somea enkä ole kiinnostunut instagramista, tiktokista tai muista vastaavista alustoista. Iso kiitos sinulle kaikesta työstä ja avusta vuosien aikana, olen saanut niin paljon tietoa ja iloa sekä löytänyt useita luottotuotteita <3

    Vastaa

    0
  8. Olen seurannut vuodesta 2010 tai 2011. En ollut kovin kiinnostunut kosmetiikasta, jos iho kiristi niin markettirasvaa vähän pahimpiin kohtiin😂.
    En muista mistä tämän blogin löysin, mutta heti jäin koukkuun.
    Arvostan asioihin perehtymistä, lukijoiden arvostusta ja niitä perinpohjaisia tekstejä. Niin ja etenkin heittäytymistä sitä pientä pilkettä silmäkulmassa, ei tämä aina niin vakavaa ole😂
    Olen niiiiin monta kertaa kaupassa esitellyt blogista, että tämän karkkipäivän suositteleman tuotteen ostan. Ja usein minulle on vastattu, että et ole ensimmäinen, joka tätä blogia esittelee.
    Odotan aina suurella mielenkiinnolla uutta postausta. Luen sen tarkkaan ja usein palaan siihen.
    Niin ja miten kosmetiikka kaappini on muuttunut. No täysin. Minun kaapissa ei ole yhtään sellaista tuotetta, jota Sanni ei ole suositellut 😂. Toki aina ei itselle ole sopinut jokin tuote, mutta täältä arkistosta on löytynyt uusi aarre.
    Kiitos että jaksat kirjoittaa ja perehtyä ja Onnea 15v blogille❤️

    Vastaa

    1
  9. Seuraan Karkkipäivää monestakin syystä. Aloitin seuraamisen yli 10 vuotta sitten, en muista vuotta. Seuraan saadakseni vinkkejä mm. ihonhoitoon ja hiukan meikkaamiseenkin. Lisäksi minusta on kiva lukea reissupostauksiasi. Olen myös leiponut mm. muffinsseja ohjeesi mukaan. Mielelläni luen edelleen blogeja. Ikävä kyllä moni bloggaaja on lopettanut.

    Vastaa

    0
  10. Seuraan Karkkipäivää monipuolisen sisällön vuoksi, vähän kuin irtokarkkipussi, valikoituja herkkuja monista elämän osa-alueista. Olen seurannut blogia piiitkään ja saanut muutaman kerran livenäkin tavata sinut Sanni:)

    Vastaa

    0
  11. Olen lukenut noin vuodesta 2012 :).

    Sulta olen saanut niin hyviä vinkkejä uusiin tuotteisiin niin hiuksissa, ihonhoidossa kuin meikeissäkin. Tykkään myös tosi paljon kirjoitustyylistäsi.

    Vastaa

    0
  12. Olen seurannut Karkkipäivä-blogia aktiivisesti jo lähemmäs kymmenen vuotta. Täältä löytää hyviä vinkkejä ja arvioita luonnonkosmetiikan tuotteista ja tärkeänä lisämausteena myös reissu- ja ruokajuttuja 😊

    Vastaa

    0
  13. Seuraan karkkipäivää etenkin kreikkajuttujen takia. Myös kosmetiikka ja henkilökohtaisimmat aiheet kiinnostavat. Kiitos myös kun olet jatkanut blogia vaikka nykyisin kaikki tuntuvat olevan ig:ssä. Blogia olen tainnut lukea kohta 10vuotta😵

    Vastaa

    0
  14. Hei, olen seurannut Karkkipäivää yli 10 vuotta uusien tuotetärppien ja arvostelujen vuoksi, toki matkailujututkin kiinnostaa! Hyvää kevättä!

    Vastaa

    0
  15. Ah.. seuraan, koska saan ideoita. Olet taluttanut minut vuosien varrella esim. Luomenpohjustuksen ihmeelliseen maailmaan ja innoittamanasi aikanaan tilasin ulkomailta UDPP pohjustajan ja sillä tiellä ollaan. Samoin väreillä (muu kuin ruskea) silmien meikkaaminen on saanut rohkeutta ja ideoita blogistasi. Olen varmaan seurannut aika alkuajoista saakka. Ja blogilistan aikana, tämä oli se blogi mikä piti ehtiä lukea. Kiitos Sanni

    Vastaa

    0
  16. Onneksi olkoon blogisi saamasta suosiosta! Toivottavasti myöskin jatkat pitkään!!!
    Olen seurannut alusta lähtien, olet henkisesti ja fyysisesti kosmetiikan lähettilään perikuva!!Vaikea sanoin kuvailla miten paljon olen Sinulta kosmetiikasta oppinut mutta vaikutus on huomattava!!! Huomattava määrällisesti kosmetiikasta jota käytän ymmärrän syy seuraamus suhteiden kautta vaikutuksiltaan ihoon on äärimmäisen mielenkiintoiseksi koska olet kemisti.Isäni oli myöskin kemisti mutta toimi tutkimuksen piirissä,siksi mutta ehkä siksi juurikin jaksan ja ymmärrän lukemalla miten opetat lukijoitasi kosmetiikan saralla.Olen addiktoitunut teksteihisi ja valoisaan olemukseesi ja toivon Sinulle pelkkää hyvää jatkossa! blogisi parissa viihtyy tuntitolkulla,kiitos sekä aplodit!

    Vastaa

    0
    1. Kirjoitat elämänmakuisesti ja taitavasti kuvaillen eri aiheista. Teet samaistuttavia havaintoja ja päästät lukijan lähelle sisintä ajatusmaailmaasi. Tekstien sisällöt ovat vaihdelleet meikkitekniikoista incien kautta chihuihin, poneihin, tavarapaljouteen, Ahvenanmaahan, Kreikkaan ja keittiöremonttiin ja liiloihin hiuksiin. Olen lukenut karkkipäivää reilut 10 vuotta ja se on ainut blogi joka minua on niin koukuttanut. Toivon blogille vielä monia uusia vuosia ja synttäreitä.

      Vastaa

      0
  17. Sinulla on paljon ammattitaitoa esim. Raaka-aineiden suhteen ja koen että voin luottaa suosituksiisi.

    Vastaa

    0
  18. Täältä saa superhyviä vinkkejä luonnonkosmetiikan tuotteista. Kun vielä tein kosmetiikkamyyjän töitä, hyödyin tiedoistasi valtavasti!
    Olen seurannut Karkkipäivää ihan melkein alkuajoista asti 😊

    Vastaa

    0
  19. Karkkipäivää luen, koska arvostan paneutuneita tuote-arvioita ja minusta tuntuu, että voin luottaa blogin arvioiden ammattilaisuuteen ja kirjoittajan rehellisyyteen. Olenkin vuosien varrella löytänyt blogin kautta monia omia suosikkituotteita. Mukana olen ollut kauan, varmaan aika lailla alkuajoista ja värikkäistä meikkitutorialeista asti :)

    Vastaa

    0
  20. Paljon onnea! En muista yhtään, milloin olen alkanut blogiasi seurata, mutta kyllä siitä monen monituista vuotta on :D Tykkään lukea postauksiasi siksi, että olet niissä ihanan analyyttinen ja rehellinen (jos et vaikka tykkää jostain tuotteesta tai sitä markkinoidaan hähmäisesti). Lukuisia kosmetiikkatuotteita olen tätä kautta löytänyt omaan käyttöön, joten suurkiitos sinulle hyvistä vinkeistä <3

    Vastaa

    0
  21. Olen seurannut sinun blogia jo yli kymmenen vuotta ja edelleen jokaisessa kosmetiikka/ihonhoito-ongelmassa hakeudun etsimään vinkkejä sinun blogista. Ja viime aikoina olen tallettanut myös reseptejä! 😊 Luotan sinun arvioon ihonhoitotuotevalinnoissa ja monesti olen tilannutkin sinun suosittelemia tuotteita, enkä kyllä ole myöskään pettynyt. Eli iso kiitos ja paljon onnea 15 - vuotiaalle blogille! 😊

    Vastaa

    0
  22. No huhhuh mitä settejä!

    Olen lukenut blogiasi satunnaisesti joskus vuosia sitten, mutta aktiivisemmin parin-kolmen (?) viimevuoden aikana.

    Vastaa

    0
  23. Aloin seuraamaan Karkkipäivää ehkä noin vuonna 2010 estenomiopintojeni aikaan. Blogi on ollut hurjan hyvä tietolähde opiskelujen sekä kosmetiikkamyyjän ja -ostojen työtehtävissäni, oikeasti olen osannut tilata jotain tuotetta tarpeeksi kun se on esitelty blogissa ja olen tiennyt että se vaikuttaa menekkiin! Mutta myös omaa elämää blogi on ilahduttanut ja opettanut, eniten pidän juurikin että tämä on pysynyt blogina (vaikka instassakin seuraan) ja kuinka käsittelet aihetta syväluotaavasti ja oikeaan tietoon pohjautuen. Ja tietysti visuaalinen ilme on ihana, samoin kuin matkailu-, eläin- ja luontojutut!

    Vastaa

    0
  24. Olen löytänyt blogin, kun olen etsinyt jostain tuotteesta tietoa/kokemuksia. Täältä löytyy parhaimmat (rehelliset) arvostelut eikä mitään markkinointi tekstiä. Lähes 10 vuotta mukana.

    Vastaa

    0
  25. Sulla on monipuolista ja mielenkiintoista sisältöä blogissa, tykkään syvällisemmästä pohdinnasta sekä hyvin artikuloidusta/jäsennellystä teksteistä :) Olen seurannut säännöllisesti blogiasi varmaan… lähemmäs viitisentoista vuotta jo ainakin? Kiitos, kun edelleen jaksat blogiakin päivittää 💖

    Vastaa

    0
  26. Onnea pitkästä taipaleestasi. Mukana ollaan mukavien kertomusten ja tuote-esittelyiden tiimoilta. Yhtään en kyllä muista kuinka pitkään olen matkalla mukana ollut, mutta aika monta vuotta jo.

    Vastaa

    0
  27. Onnea!
    Olen aiemmin kertonut, että olen ollut melkolailla tuolta alkuajoista saakka mukana ja tätä nykyä blogisi on ainut blogi jota yhä luen. Tykkään sun tyylistä kirjoittaa ja hyvin analyyttisestä otteesta kosmetiikkaan.

    Vastaa

    0
  28. Olen seurannat useita vuosia, uutuustuotteet ja käyttökokemukset kiinnostaa

    Vastaa

    0
  29. Seuraan karkkipäivää, koska se on hyvän mielen blogi varustettuna Sannin mielettömällä asiantuntijuudella. Ihonhoitorutiinini ja ihonhoitotuotteeni on pääosin sinun vinkeistäsi koostettu.

    Vastaa

    0
  30. En edes muista kuin kauan olen seurannut😳 rehelliset postaukset, ihotyyppi kuin minulla. Monta hyvää tuotetta löytänyt tän blogin kautta🙃

    Vastaa

    0
  31. Olen seurannut ainakin 10 vuotta. Seuraan, koska pidän kirjoitustyylistäsi, sisällöistä ja rehellisistä tuote-esittelyistä. Kiitos näistä vuosista <3

    Vastaa

    0
  32. Onnea Karkkipäivä! En muista kauanko olen ollut mukana mutta 10 vuotta ei kauas heitä. Sitäkään en muista miten löysin mukaan mutta mukana ollaan aktiivisesti. Seuraan instassa ja sieltä kautta aina blogin puolelle lukemaan.

    Vastaa

    0
  33. Ihana pohdiskeleva kirjoitustyylisi, paljon juttuja joihin samaistua sekä yksityiskohtaista tietoa kosmetiikasta kansankielellä, joka kiinnostaa, mutta en itse jaksa perehtyä aiheeseen. Muistelisin, että löysin blogisi 2012 kun aloin lukea blogeja

    Vastaa

    0
  34. Seuraan niin matkustus-kuin kosmetiikkajuttujenkin takia. Varmaan kohta noin 10v lukijana.

    Vastaa

    0
  35. Olen seuraajana ollut n.kolme vuotta. Löysin silloin blogien maailmaan....

    Vastaa

    0
  36. Hei olen seurannut sinua noin vuoden verran kun löysin ihania kauneusvaikuttajia instasta😍olen kauttasi löytänyt paljon luonnonkosmetiikkaa ja ihanaa seurata myös sun Kreikan matkailua.

    Vastaa

    0
  37. Muistan blogin jo vuosien takaa. Kosmetiikan todellinen tietäjä. Iloinen ja osaava ote. Kreikka kiva lisä :)

    Vastaa

    0
  38. Hei!

    Olen seurannut karkkipäivä - blogia luultavasti jo lähemmäs kymmenen vuotta. Ollut kiva seurata matkaa.

    Vastaa

    0
  39. Seuraan karkkipäivää monipuolisen sisällön ja etenkin uuden luonnonkosmetiikan takia. Olen seurannut blogia vuodesta 2016.

    Vastaa

    0
  40. Ihan paras blogi jota olen seurannut alusta asti. Todellista perehtymistä kosmetiikkaan ja myös matkailujutut niin ihania. Hyviä kuvia, visuaalisesti kaunista ja myös kirjoitukset hyvin kirjoitettu.

    Vastaa

    0
  41. Onnea 15-vuotiaalle! 💜

    Olen seurannut Karkkipäivää alusta saakka. Täältä on tarttunut mukaan monet opit niin kosmetiikkaan, ravintoon kuin matkailuunkin liittyen. Kirjoitustyylisi on mukavaa luettavaa, ja pidän siitä että kerrot mielipiteesi rehellisesti.

    Vastaa

    0
  42. Seuraan Karkkipäivää koska sen sisältö on järkevää ja esimerkit hinnaltaan kohtuullisia normikäyttäjälle.
    Kiitos hyvistä vinkeistä!
    Myös Kreikka- ja ruokavinkeistä.

    Vastaa

    0
  43. Olen seurannut blogiasi aivan alusta asti ja nykyään Karkkipäivä on melkeinpä ainoita blogeja, joita enää tulee säännöllisesti luettua, koska tykkään edelleen lukea perusteellisesti kulloiseenkin aiheeseen perehtyviä postauksiasi. Kivaa on kuitenkin, että instan kautta saa myös nauttia Karkkipäivän sisältöä nykyään useammin, ja saa kätevästi tiedon uusista postauksista.

    Vastaa

    0
  44. Olen seurannut sinua yli 10 vuotta. Olet hyvin monipuolinen, meikki ja ihon hoito jutut kiinnostavat, mutta myös ruokavinkit ja matkailu.

    Vastaa

    0
  45. Seuraan Karkkipäivää piristävien, värikkäiden kosmetiikkajuttujen vuoksi! Maailma tarvitsee iloa ja väriä 🙂

    (En ole varma miten kauan olen seurannut, mutta useita vuosia.)

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (52)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat