19.10.2021

"Kreikkaa ja kosmetiikkaa" - mun erikoismyymälä

Jaan teille mun unelmatyöfantasian. 💜

Jaoin tämän joitain viikkoja sitten Instagramin puolella ja se sai paljon kannatusta. 🥰 En kuitenkaan oikeasti olisi ikinä perustamassa omaa liikettä. Silti, utopiamaailmassa tämä olisi minulle unelmatyö. Haaveilen tästä usein ja siitä tulee valtavan hyvä mieli. Toteuttaisin tämän heti, jos voittaisin lotossa ja voisin kustantaa itselleni voittoa tavoittelemattoman ja kaupallisista paineista vapaan työpaikan..!

Minulla on kaksi suurta intohimoa mitä tulee työhön: matkailu ja kosmetiikka. Ensimmäiselle alalle näistä kouluttauduin jo parikymppisenä, seuraavalle 3-kymppisenä. Olen siis koulutukseltani sekä matkailuvirkailija että kosmetiikkamyyjä.

Blogissani saan aika mukavasti yhdistää näitä asioita, mutta.... rehellisesti: kaipaan ihmiskontaktia. Kaipaan sitä, että saa livenä neuvoa ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan. Nyt kun ei ole päässyt töihin kauneusmessuillekaan pariin vuoteen, voin sanoa todella ikävöiväni suoraa kontaktia asiakkaiden ja kosmetiikasta innostuneiden kanssa.

Kun en ole päässyt messuille, olen kuitenkin voinut ilahduttaa itseäni haaveilemalla... Olen suunnitellut unelmaduunin mielessäni jo vuosia sitten. Se on valmiina päässäni.

Se on tällainen:

Minulla olisi pieni luonnonkosmetiikan erikoisliike, jossa olisi myös Kreikalle omistettu nojatuolinurkkaus täynnä Kreikka-aiheista kirjallisuutta.

Kreikka-nurkkaukseen olisivat kaikki tervetulleita istuskelemaan ja fiilistelemään Kreikkaa - ja juttelemaan Kreikasta liikkeen omistajan kanssa. :) Tarjolla olisi veloituksetta kreikkalaista vuoristoteetä ja välillä järjestäisin feta- & oliiviöljymaistajaisia..!

Myymälässäni tarjottaisiin kosmetiikkainspiraatiota, apua ihonhoitoon sekä vinkkejä Kreikan matkailuun - ja ihan vain yleistä juttuseuraa. Fantasiassani ei olisi pakko myydä ihan hirveästi tuotteita jotta myymälä pysyisi pystyssä, vaan aikaa voisi omistaa asiakkaiden kanssa jutteluun ja heidän asioihinsa perehtymiseen. Että ei olisi kiire ja jatkuva paine lyödä lisää kuittia kassaan.

Olisi ihana tehdä töitä paikassa, jossa saisi keskittyä vain palveluun ja hyvän mielen ja hyödyn tuomiseen asiakkaille. 🙂

Olen viime aikoina jopa mietiskellyt, mitä kaikkia brändejä ottaisin liikkeseeni myyntiin... Meinaa kyllä lähteä mopo käsistä..! Mun oma "luonnonkosmetiikan Kicks".... tästä haaveilin jo ollessani töissä myyjänä yleisessä kosmetiikkaliikkeessä.

No, täytyyhän mun kertoa teille edes joitain brändejä, joita mun hyllyiltä löytyisi: ottaisin ainakin Whamisan, Mádaran, Novexpertin, Urangin, Dr. Hauschkan, Evolven ja Laveran tuotteita. ❤️ Ilman muuta liikkeessäni olisi myös Suomi-osasto, ja näiltä hyllyiltä löytyisi Flow Cosmetics, Korento, Ekopharma, MoiForest, Atopik, Pure Beauty, Circulove ja Laponie. Ja ottaisin kyllä Frantsilankin tuotteita uusilla pakkauksillaan, ovat niin nättejä - ja Frantsila on Suomen pioneereja luonnonkosmetiikassa 🙏🏻

Hiustuoteosastolla edustaisivat Bruns, Gyada ja Less Is More. :)

Kreikka-nurkkauksen yhteydessä olisi tietysti oltava valikoima mun suosikkituotteita Korresilta - vaikkei Korres olekaan luonnonkosmetiikkaa. Korres on Kreikan tunnetuin kosmetiikkabrändi, joten sillä olisi ilman muuta paikka mun myymälässä...!

Ja ehkäpä alkaisin maahantuoda kreikkalaista indie-merkki La Vie En Rose'ta, johon ystäväni Marianna minut juuri tutustutti....

Kreikkaa & kosmetiikkaa -erikoismyymälä: "täällä palvellaan hitaasti ja perusteellisesti".

Miltä kuulostaa? ☺️

29 comments on “"Kreikkaa ja kosmetiikkaa" - mun erikoismyymälä”

  1. Ihana Sanni, niin loistava idea ❤️ Nyt vain myymälä pystyyn 😍

    Vastaa

    0
  2. Musta tuli juuri kanta-asiakas :)
    Pikku kahvila siihen johonkin nurkkaan josta saisi "kreikka hyvää" :)

    Vastaa

    0
    1. Joo, kahvilakin olisi kiva..! (...mutta sitä saisi pyörittää oma yrittäjänsä...! 😄)

      Vastaa

      0
  3. No ihanaltahan se kuulostaa! Kreikasta ja kosmetiikasta puheen ollen, millainen on suhteesi Apivitaan nykyisin? Jokunen vuosi sitten kävin sinun raporttisi innoittamana heidän lippulaivamyymälässään Ateenassa - siitä tuli mieleen kysyä. :)

    Vastaa

    0
    1. Apivita kiinnostaa edelleen, ja jos en olisi töiden puolesta jo "hukkumassa" testikosmetiikkaan, olisin hankkinut Kreikan reissuilta Apivitaa :) Minusta Apivita on kaikin puolin tosi kiva ja kiinnostava sarja, mutta vaikuttaa siltä, että Suomeen ei mahdu kahta kreikkalaista sarjaa - kun jo paljon tunnetummalla Korresilla on täällä vähän vaikeaa löytää suuren yleisön suosiota (mitä en pysty ymmärtämään).

      Oman puhtaan kiinnostuksen ja innostuksen puolesta siis varmaan testailisin enemmänkin Apivitaa, mutta koska mun aika ei työn puolesta meinaa riittää muun kuin työkosmetiikan käyttöön, olen suosiolla joutunut jättämään monta kiinnostavaa ulkomaista sarjaa pois ostoslistoiltani.

      Vastaa

      0
  4. On aina hienoa, jos ihmisellä on jokin selkeä haave tai unelma; ei haittaa, vaikka se olisi vähän erikoisempikin. :)

    Täällä peilin (ja koneen) edessä harmittelen joka-aamuisia silmäpusseja. Kyllä ikääntyminen tuo mukanaan kaikenlaista. Pitää herätä paljon normaalia aikaisemmin, että saa pussit hierottua edes jotenkin pienemmiksi ja että kasvot herää edes jotenkin, ennen kuin astuu ihmisten ilmoille.

    Vastaa

    0
    1. ...samaistun silmäpussitunteisiin joinain aamuina.... (...ja kyllä väsynyt 4-kymppinen vain näyttää vielä paljon väsyneemmältä kuin väsynyt 2-kymppinen...! 😅) Onneksi on jääkaapissa hydrogeelilappuja silmäpussien taltutukseen! 🙏🏻

      Vastaa

      0
    2. Minulla ei ole mitään jääkaapissa näiden varalle. Pesen silmänalusia aluksi kylmällä vedellä ja sitten kasvohierontaa tunnin verran (teen tosin samalla muutakin aktiivisesti).

      Nyt voisin kertoa vähän tuntemuksistani siitä Omega-boosterista. Jotenkin en ole tullut ystäväksi sen kanssa. Miellän ko. seerumin jotenkin maskuliiniseksi ehkä pakkauksen tumman värin ja epämiellyttävän tuoksun vuoksi. Evolven bio-retinol + C taas on nostanut asemiaan silmissäni suhteessa tuohon Omega-boosteriin, sillä se taas vaikuttaa jotenkin sirolta ja naiselliselta; sitä käyttäessä kasvoille tulee myös ihana pieni päivitys öljyn värin vuoksi. Evolven tuote ei varmaan riittäisi itselläni kosteuttamaan ihoa tarpeeksi, mutta se on muuten todella ihana tuote - ei minulla ole mitään sitä vastaan, että laitan kasvoilleni bakuchiolia. :)

      Vastaa

      0
    3. Miellän ko. seerumin jotenkin maskuliiniseksi ehkä pakkauksen tumman värin ja epämiellyttävän tuoksun vuoksi.

      Entä hyödyt iholle...? Mitä ihosi on tykännyt tuotteesta? :) Voihan seerumia lähestyä myös sen iholle tarjoaman hyödyn kautta, vaikka ns. kosmeettiset ja esteettiset speksit eivät täysin täyttyisikään. Ymmärrän kyllä sinua joka tapauksessa, itsellenikin esimerkiksi miellyttävä tuoksu on tärkeä osa tuotteen käyttökokemusta.

      Vastaa

      0
    4. Kasvojen iho on nyt selvästi kosteutetumpi eikä kuivia läikkiä näy. Eli tuote on kyllä tehnyt tehtävänsä. Minulla on tässä kuitenkin ehkä senkin vuoksi antipatioita tuota tuotetta kohtaan, kun seerumeiden yhtään isompi lukumäärä peilikaapissa on minulle stressin paikka. :) Olen minimalisti henkeen ja vereen.

      Tuli muuten mieleen sellainen kysymys, että miten se suosittelemasi Mádaran Omega 6 -seerumi säilyy, kun se on pakattu vihreään pulloon.

      Vastaa

      0
    5. Kasvojen iho on nyt selvästi kosteutetumpi eikä kuivia läikkiä näy. Eli tuote on kyllä tehnyt tehtävänsä.

      Hyvä kuulla :) 👍. (...ehkä voisit rauhoitella minimalistia sisälläsi kertomalla hänelle, ettei ei-niin-hyvin toimivista tuotteista paljon ole hyötyä, vaikka niiden vähäinen määrä tuntuisikin hyvälle... mieluummin sitten heittää menemään jonkin heikkolaatuisemman tuotteen omega-öljyn tilalta, jos tuotteiden minimaalinen määrä on tärkeää ❤️)

      Tuli muuten mieleen sellainen kysymys, että miten se suosittelemasi Mádaran Omega 6 -seerumi säilyy, kun se on pakattu vihreään pulloon.

      Värillinen pullo auttaa tuotetta aina säilymään läpinäkyvää pulloa paremmin, mutta toki siltikin säilyttäisin tuotteen valolta suojassa kaikkein parhaimman säilyvyyden takaamiseksi.

      Vastaa

      0
  5. Toivon että voitat lotossa! 👍😊

    Olisi ihanaa tulla kylään sun liikkeeseen ja vielä ihanampaa, jos osaisin lähteä kotiin ostamatta mitään. Kaapit on jo täynnä. 🙄 Mutta onneksi tässä unelmaduunissa se ei haittaisi.

    Vastaa

    0
  6. Aivan ihana unelma. Mutta itse en näe, että tuo olisi utopiaa. Oikeasti, miksi ei? Sinun täytyy vain löytää sopiva osakaskumppani. Sellainen, joka on kiinnostunut myös kassavirrasta. Silloin teillä olisi täydellinen työnjako. Ei yrittäjyys ole aina pelkkää suorittamista ja hangessa tarpomista. Jos perusasiat ovat alusta saakka kunnossa, niin se voi olla myös kevyttä ja huoletonta.

    Niin ja olisi kiva, jos valikoimassa olisi myös Cattier ja Patyka. ☺

    Vastaa

    0
    1. Niin ja olisi kiva, jos valikoimassa olisi myös Cattier ja Patyka. ☺

      Heh, arvasin, että joitain itsestäänselviä brändejä unohtuu..! 😄

      Mutta joo (tai jooei..), kyllä tämä jää pelkäksi utopiaksi. Tai sanotaan näin, että aika paljon pitäisi minua aivopestä ja vakuutella, että lähtisin tällaiseen - ilman sitä lottovoittoa...! :D Sen verran hyvin tunnen itseni ja stressinsietokykyni. Jo nykyinen yrittäjyys ilman liikettä tuntuu aika ajoin todella stressaavalta. Monessa mielessä olisin mieluiten se palkollinen ilman yrittäjän vastuita.

      Vastaa

      0
  7. Se olisi varmasti ihana paikka. Sitä odotellessa Sannin lukijamatka Kreikkaan? :D

    Vastaa

    0
    1. Ai niin se lukijamatka.... ❤️! Sekin "utopia" odottaa vielä toteutumistaan...

      Vastaa

      0
  8. Tämä olisi kyllä lähellä omaakin sydäntä, kosmetiikka&matkailu ❤️. Ja juuri tuo ettei olisi myyntipaineita niskassa, vaan että voisi kohdata ihmisiä ilman niitä velvoitteita.

    Vastaa

    0
    1. vaan että voisi kohdata ihmisiä ilman niitä velvoitteita.

      Sepä juuri 🙏🏻❤️

      Vastaa

      0
  9. Tuli mieleen, etten tunne kotimaista Laponie-sarjaa juuri lainkaan... olet sen varmaan jo esitellyt, mutta jostain syystä tämä suomalainen kosmetiikka ei innosta lainkaan.. ehkä taustalla lippulaiva Lumenesta saadut huonot kokemukset (paitsi ripsarit ovat hyviä..!), mikä on latistanut innon edes kokeilla muita suomisarjoja. (paitsi Dermosil.. sehän on osittain kotimainen. vaikka valmistetaan eri maissa)

    Mietityttää tässäkin markkinointi. Osalla brändejä on todella isot ja näkyvät kampanjat. mm. Madara.. heitä näkee siellä täällä, kun taas pienempiä suomalaisia merkkejä pitää mennä tutkimaan nettiin, erikoiskauppoihin tai kosmetologille... EkoPharmakin jäi siksi unohduksiin, kun sitä saa vain hoitoloista. Tuntuisi todella epämukavalle mennä häiritsemään kosmetologeja kesken työpäivän, heillä saattaa olla asiakas paikalla ja hoito juuri meneillään.. tutkailepa siinä sitten hyllyjä..

    Vastaa

    0
    1. edit. Tarkoitin kosmetiikkabrändejä yleensä, en vain kotimaisia - tiedän toki, ettei Madara ole suomalainen merkki :)

      Vastaa

      0
    2. Lumene on huono verrokki luonnonkosmetiikkasarjoille..! 😁 Koostumuksista tai ylipäänsä ihonhoidon filosofiasta ei voi puhua samassa lauseessa. Lumenella ja Laponiella esimerkiksi on yhteistä ainoastaan L-kirjain ja suomalaisuus, siihen yhteneväisyydet jäävät.

      Mitä markkinointiin tulee, pienemmillä brändeillä on yksinkertaisesti paljon pienemmät markkinointibudjetit, siksi niitä ei myöskään "näy" samaan tapaan kuin isompia. Näkyvyys maksaa - ja se maksaa paljon. Lisäksi asiassa vaikuttaa myös tavoiteltu yleisö - monet luonnonkosmetiikkabrändit eivät edes tavoittele Lumenen kaltaista mainstream-asemaa ja hankkivat näkyvyyttä vain harvoista ja tarkkaan valituista ympäristöistä kuten juuri oikean kohdeyleisön tavoittavista somekanavista sekä alan messuilta.

      Vastaa

      0
    3. Juu, en kuvitellut Laponien olevan Lumenen jäljittelijä tai saman tyylinen millään tavalla.
      Mielikuvat suomalaisesta kosmetiikasta vain ovat niin nihkeät, että se jo on tappanut mielenkiinnon alkuunsa...

      Vastaa

      0
    4. Aa, okei. Ymmärrän. Lumene, etenkin viime vuosien kehityksellään (nyyh..), ei tosiaan ole ollut omiaan kirkastamaan Suomi-brändien loistetta.

      Mä näkisin markkinoilla mielelläni sarjan, jossa yhdistyisi Lumenen laajuus & tavoittavuus ja Naviterin tyyppinen formulaosaaminen ❤️

      Vastaa

      0
  10. Oih.

    Perusta tämä heti jos tulee mahdollisuus! Ja kassapöydälle säästöpossu Kreikan kisuille.

    Olen aika varma, että tällä konseptilla saisi ihan tuottoakin. Niin moni suomalainen tykkää Kreikan matkailusta. Voisit myydä myös kuratoituja matkakosmetiikkabägejä. Tyyliin ”Santorinin äkkilähtö, 2 viikkoa” (hiustuotteet, sopivat spf:ät, näytepakkauksia, joku minituoksu, jonka voisi matkan jälkeen kotiuttaa sulta normikokoisena ja fiilata tunnelmia jälkikäteen) ja ”kitupiikin bilematka Kosiin” (meikinparantelutuotteita, krapulanaamioita, pikkukartta, jossa merkattu tän hetken parhaat ja halvimmat bilemestat ja -rannat ...).

    Ja kahvilaan sellaista villiyrttihöperöintiä. Ja ehkä kissa....🐈 Ellet ole allerginen?

    Vastaa

    0
    1. Ja kassapöydälle säästöpossu Kreikan kisuille.

      Ilman muuta..! (…myös koirille… mutta kissaongelma taitaa olla Kreikassa suurempi…)

      Voisit myydä myös kuratoituja matkakosmetiikkabägejä. Tyyliin ”Santorinin äkkilähtö, 2 viikkoa” (hiustuotteet, sopivat spf:ät, näytepakkauksia, joku minituoksu, jonka voisi matkan jälkeen kotiuttaa sulta normikokoisena ja fiilata tunnelmia jälkikäteen) ja ”kitupiikin bilematka Kosiin” (meikinparantelutuotteita, krapulanaamioita, pikkukartta, jossa merkattu tän hetken parhaat ja halvimmat bilemestat ja -rannat …).

      Tämä oli ihan sairaan hyvä..! 😂😆 Loistava..! Sun pitäisi idean keksijänä saada kyllä provikkaa..! 😀👍 Ei hemmetti, näitähän olisi huippuhauska kehitellä…! 😄

      Olen kyllä jonkin verran allerginen kissoille, mutta siedättynyt ainakin äitin miukuille. Toisaalta - mun liikkeen eläinmaskotti olisi luonnollisesti chihuahua…! 🐶

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (94)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)