Rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon hoitoperiaatteessa on viime vuosina nähty ilahduttava muutos: nyt epäpuhdasta ihoa hoidetaan hellävaraisilla, hoitavilla ja ei-kuivattavilla tuotteilla.
Aiemmin oli vallalla täysin päinvastainen filosofia, jossa rasvoittuvaa ihoa "hoidettiin" ärtsyillä, kuivattavilla ja överiantiseptisillä tuotteilla, joiden pääasiallinen teho perustui alkoholiin sekä voimakkaisiin pinta-aktiiviaineisiin joilla bakteerit nitistettiin ja iholta vedettiin kaikki omat rasvat.
No, finnit saattoivat ehkä - ainkin väliaikaisesti - talttua tälläkin menetelmällä, mutta entäpä iho kokonaisuutena? Voimakkaat, ihon luontaista hydrolipidikalvoa sekä mikrobiomia pahasti ärsyttävät ja vaurioittavat tuotteet heikensivät merkittävästi ihon omaa suojamekanismia ja saivat pahimmillaan aikaan lisärasvoittumisen ja tulehduksen kehän.
Onneksi tästä "hoito"tavasta ollaan viimein siirtymässä pois, kun on ymmärretty laajemmin ihon kokonaishyvinvoinnin merkitys aknen, liiallisen talintuotannon ja epäpuhtauksien syntymiselle. Epäpuhtaan ihon modernissa hoidossa tärkeää on ihon tasapainottaminen ja rauhoittaminen, sekä nyky-ymmärryksen valossa myös äärimmäisen tärkeän mikrobiomin vahvistaminen.
Mádaran epäpuhtaan ihon Acne-sarja on nyt viimein täydentynyt kokonaiseksi sarjaksi kahden uuden tulokkaan myötä.
Kun sarjassa aiemmin oli vain kaksi epäpuhtauksia lievittävää täsmätuotetta, uudet Sebum Control Clear Skin Wash -puhdistusaine ja Hydra-Derm Balancing Fluid -kosteusemulsio tuovat sarjaan nyt myös päivittäiset perusihonhoidon tuotteet. Ja todella hyvät tuotteet ovatkin!
Muuten - täytyy antaa positiivinen kommentti 'acne'-sanan käytön yleistymiselle kosmetiikan markkinoinnissa. Kun aloitin työt alalla 12 vuotta sitten, acne-sanaa välteltiin ainakin Euroopassa tavalla, joka näyttäytyi lievästi naurettavana. Acne-sanaa pidettiin meillä ilmeisesti "rumana" ja ikäviä mielleyhtymiä herättävänä, ja sen tilalla käytettiin korrektimmaksi miellettyä 'anti-blemish -ilmaisua. Esimerkiksi Cliniquen Acne Solutions -sarja oli Euroopassa myynnissä eri nimellä kuin USAssa, meillä se oli Anti-Blemish Solutions. Nykyään acne-sanaa on alkanut näkyä yhä useammassa ihonhoitosarjassa, ja minusta se on tervetullut suuntaus.
SEBUM CONTROL CLEAR SKIN WASH 20,10€ 140 ml
Sulfaatiton, miedosti vaahtoava ja ihanan tuoksuinen puhdistusgeeli. Putsari sisältää fermentoituja polysakkarideja jotka auttavat tasapainottamaan ihon mikrobiomia sekä antioksidanttisia ja ihoa rauhoittavia jäkälän ja matén uutteita sekä katajanmarjaa. Jäkälällä on myös antimikrobinen vaikutus.
Rakastan Clear Skin Washin pehmeää, vihreänmakeaa tuoksua..!
Koostumus on kaiken kaikkiaan hyvin hellävarainen ja puhdistaa ihon kosteuttaen ja rauhoittaen. Iholle ei jää narskuvaa ja nitisevää tunnetta - se kertoo, että tuote ei ole riistänyt iholta sen omaa suojakelmua. Tämä on muuten erinomainen keino havainnoida putsarin voimakkuutta - jos iho nitisee pesun jälkeen, putsari on liian voimakas. Ainakin herkälle tai tulehdusalttiille iholle. Jos tykkäät nitisevän puhtaaksi pesevistä putsareista niin käytä kaikin mokomin, jos ihosi on normaali ja tasapainoinen - mutta silloinkaan niiden käyttö ei ole suositeltavaa päivittäisellä tiheydellä. Voimakkaasti pesevät puhdistustuotteet ovat yksi pahimpia ihon epätasapainottajia, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
HYDRA-DERM BALANCING FLUID 27,90€ / 40 ml
Uutuuskosteuttaja epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle on koostumukseltaan ohutta emulsiota. Se tuntuu raikkaalta ja imeytyy erittäin nopeasti. Kuten Clear Skin -putsari, myös kosteusemulsio sisältää antioksidanttisen ja rauhoittavan kolmikon jäkäläuutetta, maté-teetä sekä katajanmarjaa.
Koostumus on vähärasvainen mutta ei täysin öljytön; mukana on arganöljyä, joka linolihappopitoisena öljynä soveltuu loistavasti myös rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle eikä tuki huokosia. (Lue linolihaposta lisää alempana.) Arganöljy rauhoittaa ihoa ja auttaa vähentämään tulehdusta.
Tuoksussa on aistittavissa samaa vihreänmakeaa pohjaa kuin putsarissa, mutta lisänä on jotain aromaattisempaa, joka minun nenääni tuoksuu selvästi teepuuöljyltä - mutta voide ei sisällä teepuun öljyä! :) Jää mysteeriksi, mistä tämä hyvin teepuu-mainen tuoksu tulee. Joka tapauksessa: Hydra-Derm Balancing Fluid on erittäin miellyttävän tuntuinen ja lempeästi epäpuhdasta ihoa hoitava ja tasapainottava kosteusvoide.
ACUTE SPOT ROLL-ON 12,90€ / 8 ml
Tämä tuote muistuttaa kesällä esittelemääni Laveran mainiota finnigeeliä, Mádara-tuotteen koostumus vain on nestemäinen.
Tuotteessa on alkoholia, kuten lähestulkoon kaikissa finnejä lievittävissä SOS-täsmätuotteissa. Vaikka alkoholia ei enää yleisesti suositellakaan epäpuhtaan ihon hoitoon suurina määrinä, täsmätuotteissa sillä on perusteltu paikkansa, koska se edesauttaa vaikuttavien aineiden imeytymistä ja nopeuttaa täten finnien paranemista. Jotkin kasviraaka-aineiden terapeuttisista yhdisteistä myös liukenevat alkoholiin, jolloin alkoholin läsnäolo näiden aktiiviaineiden vapauttamiseksi on välttämätöntä.
Mádaran roll-on-finninesteen pääasiallinen tehoaine on salisyylihappo 2% pitoisuudella, minkä lisäksi hoitoneste sisältää rauhoittavaa aloe veraa sekä muista Acne-sarjan tuotteista tutun aktiiviainekombon jäkälästä, maté'sta ja katajanmarjasta. Neste on lähestulkoon tuoksuton.
INTENSE BLEMISH & PORE TREATMENT 22,90€ / 20 ml
Blemish & Pore Treatment tarjoaa SOS-täsmätuotteesta voidemaisen version monipuolisemmilla aktiiviaineilla. Myös tässä tuotteessa on 2% tehokas pitoisuus salisyylihappoa sekä joukko Acne-sarjan antioksidanttisia ja rauhoittavia signature-uutteita, joiden lisäksi koostumusta on täydennetty sinkillä, hampunsiemenöljyllä ja teepuun öljyllä.
Teepuuöljy lienee jo lähes kaikille tuttu antibakteerinen ja tulehdusta laskeva sankariainesosa. Hampunsiemenöljy puolestaan soveltuu rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon hoitoon kiitos rauhoittavan, talintuotantoa tasapainottavan ja omega-6-rasvahappoja sisältävän koostumuksensa.
MINIFOKUS: LINOLIHAPPO
Omega-6 eli linolihappo on välttämätön rasvahappo ja osa ihon luontaista lipidikoostumusta. On huomattu, että rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihotyypin omaavilta puuttuu iholta linolihappoa, kun taas oleiinihappoa on runsaasti. Tämän rasvahappo-epätasapainon on todettu olevan yksi selittävä tekijä tukkeutuneisiin huokosiin.
Linolihappo osallistuu ihon talintuotannon säätelyyn ja sillä on myös keratolyyttisiä eli kuorivia vaikutuksia; se siis auttaa pitämään huokoset puhtaina ja vapaina kuolleesta solukosta. Lisäksi linolihappo on ohutta ja juoksevaa kun taas oleiinihappo on paksua ja raskasta. Kun iholla vallitsee linolihappovaje ja oleiinihapon yliedustus, tilanne johtaa helposti huokosten tukkeutumiseen.
Linolihappopitoiset öljyt ovat siis erinomainen hoitava aine rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle!
*
Mádaran Acne-uutuudet ovat nyt kaupoissa. :)
Hei, te epäpuhtaan ja rasvoittuvan ihotyypin omaavat lukijat: miten hoidatte ihoanne? Onko teilläkin menneisyydessä (tai vielä nykyisyydessäkin) käytössä voimakkaasti peseviä ja täysin rasvattomia tuotteita?
23 comments on “Uusia tuotteita epäpuhtaalle iholle: Mádara Acne-sarja laajenee”
Ehkä acne/akne-sanan välttelyyn on liittynyt EU-sääntely? Aknehan kuitenkin on lääkärin diagnosoima ihosairaus. Esimerkiksi juuri noista Cliniquen Acne Solutions -tuotteista kuluttaja voisi saada perustellusti mielikuvan, että tuotteet parantavat aknea. Ja tätä tietenkään mikään kosmeettinen tuote ei voi luvata markkinoinnissaan EU-alueella.
Tässä Madaran tuotesarjassa mielestäni hauskalla tavalla tasapainoillaan asialla -- tuotteissa lukee hyvin neutraalilla tavalla "acne", mutta muuten tuotenimet jatkavat vanhaa totuttua linjaa sebum controlista ja anti-blemishistä. Saa nähdä takertuuko markkinavalvojat tähän tulevaisuudessa, vai onko Madara tiennäyttäjänä myös muille brändeille EU-alueella :)
Hyvä pointti...! Saattoikohan jopa olla näin..?
Myyjävuosien keskusteluista muistan meidän pohtineen paljon tuota acne-sanan käyttöä ja meistä siihen liittyi paljon myös puhdasta markkinointiviestillistä taustaa, "akne" ei kuulostanut niin sanotusti myyvältä. Ja ajateltiin myös, ettei epäpuhtaasta ihosta kärsivä asiakas välttämättä halua ostaa tuotteita, joiden kylkikin vielä "kiljuu" aknea. Epäpuhdas ihotyyppi piti ikäänkuin "kätkeä" viestinnässä miedompiin ilmaisuihin kuin finnit ja akne. Mutta totta on sekin, että 'akne' ja 'epäpuhdas iho' myös ovat eri asioita, aknehan on ihosairaus.
Silti, minusta akne on kuitenkin selkeämpi ja parempi ilmaisu kuin "blemished skin" tai "impurities" tai mitä näitä muita epäpuhtauksista kertovia ilmaisuja onkaan. Akne kertoo muita ilmaisuja selkeämmin, että tuote on tarkoitettu iholle, jolla on näppylöitä ja finnejä - oli kyseessä sitten väliaikaisia näppylöitä tai varsinaisen akne-sairauden aiheuttamia näppylöitä. Tai vain rasvoittuvuutta.
Mielenkiintoista pohdintaa. Itseäni ärsytti pitkään se, että aknetuotteet oli/on tosi rumissa ja räikeän värisissä pakkauksissa. Vieläkin näitä näkyy, esim. Neutrogena. Ei tee mieli ostaa. Akneihon kanssa kamppailevat arvostavat yhtä lailla kauniita pakkauksia.
Ihan varmasti 👍
Tosiaan, miksi ihmeessä tietyn iho-ongelman / ihotyypin pakkaukset täytyy kategorisoidusti tehdä tietyn kaavan mukaan? Esim. herkän ihon tuotteet ovat usein todella riisuttuja ja jopa arkisia (tyyppiä apteekkituotteet). Jos miettii ihohuolia, niin saattavathan vaikka rypyt olla jolle kulle yhtä ikävä asia kuin akne toiselle. Miksi siis anti-wrinkle-tuotteista tehdään yleisesti hienostuneen näköisiä ja näppytuotteista vähemmän hienostuneen, kuin akneihon omaava ei "ansaitsisi" hemmottelua kauniin ja ylellisen pakkauksen muodossa..? 🤔
Olipa mielenkiintoisia, voisin testata tuota putsaria! Rasvoittuvan ihon kanssa käytän luonnonkosmetiikan putsareita, geeliä mieluiten kuten Taika, Urtekram tai Mossa. Konjacsienen kanssa pesen. Kakkosputsarina käytän jotain "tujumpaa" joinakin päivinä viikossa esim. TBS Himalayan kasvopesu.
Muistan kyllä ne Clerasil kasvovedet, on mullakin ollut niitä :D en muista oliko niistä enempää apua, jossain vaiheessahan mulla oli akne jonka takia kävin ihan ihotautilääkärillä. Häpesin silloin huonoa ihoani enkä halunnut ottaa blogiinkaan kasvokuvia. Lääkäri määräsi Humaktan voidetta joka vaan pahensi asiaa! Jotenkin kekkasin että ihon epäpuhtaus ja akne johtuivat mineraaliöljystä, jätin pois kaiken synteettisen ja vaihdoin luonnonkosmetiikkaan. Akne katosi. Käytin luonnonkosmetiikkaa vuosia mutta aloin kaivata enemmän peittävyttä, siirryin vaivihkaa synteettiseen ja niitä käytän nykyäänkin. Ihon kunto parani eikä mulla nykyään ole finnejä tai ihonalaisia paukamia :)
Joo huhhuh..! Olisipa mielenkiintoista nähdä nyt niiden incit... jestas.. *googlaa* Onhan niitä edelleenkin myynnissä, ja odotetusti alkoholi incin kärjessä...
Eikö hän määrännyt/suositellut muita tuotteita..? Mitään antibakteerista (tai lääkkeitä)? Hassua, jos näppylöitä lähdetään hoitamaan pelkällä kosteusvoiteella. Mutta ehkä Humektan oli osa muuta hoitokokonaisuutta?
Tarkoitatko, että siirryit meikeissä synteettiseen..? Kun puhuit peittävyydestä :) Vai myös ihonhoidossa?
Mä en usko, että mikään yksittäinen kemikaaliryhmä tai kosmetiikan tuotetyyppi on aknen tai epäpuhtauksien taustalla, vaan aina on kyse kokonaisuudesta jossa vaikuttavat niin elämäntavat, hormonit kuin ihonhoitotuotteetkin. Lyhytaikaisissa epäpuhtauksissa pelkkä kosmetiikkakin voi suoraan olla syntipukki, kyllähän tietyt kosmetiikan ainesosat voivat tukkia ihohuokosia ja kun siihen yhdistää vielä vääränlaisen ihonpuhdistuksen, voi tuloksena olla "kosmetiikka-akne".
Mulla oli säännöllisesti "kosmetiikkanäppylöitä" kunnes vaihdoin mineraalimeikkipohjaan. Hassua, miten niin pieni toimenpide saattoi vaikuttaa niin paljon. Tämän jälkeen on ihokin varmaan muuttunut, samoin nestemäisten meikkivoiteiden koostumus (ja varmaan myös oma huolellisuuteni ihonhoidon suhteen), kun kosmetiikkanäppylöitä ei tule enää nestemäisistäkään meikkipohjatuotteista.
Kirjoitin vähän hassusti, en muista sainko mitään lääkekuuria, jotenkin muistelen että en...koska mulla ei ole mielikuvaa mistään hevoskuureista. Humektania ainakin kirjoitti. Juu, meikkipohjassa siirryin meikkivoiteisiin kun esim Lily Lolon mineraalipohja ei enää tuntunut tarpeeksi peittävältä. Tai jotenkin kaipasi sitä meikkivoiteen fiilistä ja siihen aikaan luonnonkosmetiikan meikkivoiteissa ei löytynyt yhtä hyviä kuin tänä päivänä.
Minä kyllä syytän sitä mineraaliöljyä koska muistan että ostin sen Bellavitan voiteen, laitoin yöksi ja aamulla iholla oli järkyttäviä ihonalaisia paukamia ja mikäs se incissä komeili, mineraaliöljy. En tiedä onko niissäkin incit muuttuneet parempaan suuntaan, luulisi kyllä koska on tästä aikaa yli 10 vuotta :D
Jep, mineraaliöljyillä on komedogeeisiä vaikutuksia, näinhän se on. Itsekin välttelisin mineraaliöljyjä, jos minulla olisi epäpuhdas iho. No, välttelen jo nyt! :D Kun eivät tuo (mun) kasvojen iholle mitään hyötyä. Jalkavoiteissa mineraaliöljyt kyllä toimivat - jaloissa harvemmin iho meneekään tukkoon....
Bellavitan inci on muuttunut (voide uudistettiin tänä vuonna kokonaan), mutta mineraaliöljyä niissä on yhä....
Mulla on toisinaan pientä aknea. Parhaiten iho pysyy hyvänä ja näyttämönä kun käytän Saaren taikan palasaippuaa (teatree?), kasvovetenä ruusuvesi ja sitten yöksi Mossan vitamin cocktail. Päälle käytän Baba de Carolin etanavoidetta (missä ei ole vahingoitettu etanoita). Suurimman eron tekee minusta tuo Mossan cocktail -en käytä sitä kokoaikaa mutta olen huomannut että se on ehjä tärkein mun iholle, eron huomaa. 😍 Päivisin laitan ruusuvettä ja muuta jos muistan.
Onpa kiinnostavaa (ja kivaa) kuulla Mossa-öljyn positiivisesta vaikutuksesta akneiholla..! Hyvä esimerkki siitä, että kaikki öljyt eivät tosiaan ole huonoksi rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle.
Teepuuöljy on myös erinomainen ainesosa epäpuhtaalle iholle.
Mun on pakko tunnustaa, että tässä jotenkin nousi silmään tuo Acne negatiivisesti. Siis ei sen takia, että siinä olisi mitään pahaa, vaan se että akne on mun ymmärryksen mukaan ihosairaus tai diagnosoitavissa oleva tulehdustila, mutta valtaosa nuorten ja nuorten aikuisten iho-ongelmista lienee muuta kuin aknea. Eli jäi ehkä epäselväksi ovatko nämä tuotteet tarkoitettu juuri akne-iholle vai iholle, jossa on ajoittain epäpuhtauksia ja näppyjä?
Jos on tarkoitettu jälkimmäiselle, niin tuo Acne-sana saattaa karkoittaa ostajia.
Mutta designin puolesta kivan näköisiä pakkauksia. :)
Mä olisin taipuvainen ajattelemaan, että Acne-sanaa käytetään (on alettu käyttää) tällaisissa tuotteissa niistä syistä, joista itsekin pidän sanaa "Anti-Blemish"-ilmaisuja parempana: se kertoo parhaiten, mihin tuote vaikuttaa = näppylöihin. Ymmärrän sinunkin näkökulmasi, ja sekin on hyvin perusteltu: akne on ihosairaus, ja se on eri asia kuin satunnainen epäpuhtaus tai rasvoittuva iho. Kuitenkin, tulehtunutta näppylää, oli se sitten aknesairauden seuraus tai väliaikainen epäpuhtaus, hoidetaan samoilla käsikauppakosmetiikan tehoaineilla. Varsinaisen akne-sairauden ja satunnaisten epäpuhtauksien hoidollinen ero tiivistyy lopulta lääkeaineisiin; akne-sairautta hoidetaan usein myös lääketehon aineilla, muita epäpuhtauksia ei.
Kosmetiikan markkinonintiviestinnässä pyritään ihanteellisesti tehokkaaseen ja selkeään ilmaisuun, jolloin tuotteen käyttötarkoitus ja vaikutukset käyvät ilmi mahdollisimman selkeästi ja nopeasti. (Tätä vasten voi myös ihmetellä, miten paljon markkinoilla on tuotteita, joissa tämä ei tosiaankaan toteudu.... parhaana esimerkkinä vaikka monien ranskalaisbrändien harrastamat kilometripitkät tuotenimet....)
Vaikka akne on ihosairaus, se myös yhdistyy kuluttajien mielessä yleisesti näppyläiseen ihoon. 'Akne' on kaikkein nopein ja tehokkain sana kertomaan (kosmetiikkatuotteen yhteydessä), että tämä tuote vähentää finnejä. 'Epäpuhtaus' on paljon lievempi ja epätarkempi ilmisu, ja "näppyläinen iho" taas kuulostaa markkinoinnillisesti vielä ikävämmältä kuin akne, jos nyt akne jotain negatiivisia mielleyhtymiä herättää.
Eli summa summarum: vaikka akne on ihosairaus, myös ihosairauksia voi hoitaa "tavallisen" kosmetiikan keinoin. Epäpuhtaan ihon kohdalla kosmetiikan käyttämät tehoaineet sopivat sekä aknen että satunnaisten epäpuhtauksien hoitoon.
Tuo on kyllä totta. Ehkä olen sitten itse poikkeus, sillä omaan korvaani näppyläinen iho kuulostaa paremmalta kuin akne-iho. :) Parilla tutullani on ollut akne aikoinaan nuorena ja toisella se jatkui varhaisaikuisuuteen. Kummallakin se oli aikamoista taistelua antibioottikuureineen ja paksuine meikkikerroksineen. Siihen verratuna omat ajoittaiset näppylät olivat pientä. Mutta onhan se totta, että samoilla aineilla niitä varmaan hoidetaan lääkekuureja lukuunottamatta.
Itse ainakin arvostin sitä, että ennen pakkauksissa ei lukenut kissankokoisilla kirjaimilla acne. Asia oli minulle niin arka, etten koskaan ostanut tuotteita, joissa luki nimessä acne. Tiesin kyllä, ettei asiassa ollut mitään hävettävää, mutta minulle akne oli voimakkaasti itsetuntoon vaikuttava asia.
Muistan elävästi ne kamalat Louis Widmerin aknelitkut, jotka polttivat ihoni suorastaan karrelle. Samoin Lumenen alkoholipitoiset rasvaisen ihon kasvovedet ja Clearasilit.
Nykyään yli nelikymppisenä kärsin edelleen aknesta, mutta se on hallinnassa. Ihoni on rasvainen ja hoidan sitä erittäin hellävaraisilla ja hyvin kosteuttavilla tuotteilla. Ihoni alkaa ärtyä ja nousta näppylöille, jos se on liian kuiva tai tuotteet liian voimakkaita. On ollut ilo huomata, kuinka nykyään painotetaan yhä enemmän ihon kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Sama juttu... nuoruuden aknehelvetti (tulehdus & kystinen akne) lähti lopulta paranemaan vahvan kuorinnan sekä hellän hoidon ansiosta.. molemmat osaavan kosmetologin suosituksia. Ei silloin 90-luvun alussa juuri ollut vaihtoehtoja eikä osaamista. Kuorinnan tehoaineeksi paljastui paljon myöhemmin - BHA..
Kiitos Paulan, ymmärsin sittemmin ulkoisen ihonhoidon merkitsevän lempeyttä. Tarvittavaan täsmähoitoon satunnaisiin ihonalaisiin paukamiin riitti sittemmin tujaus bentsyyliperoksidia, mikä taitaa meillä olla apteekissa myytävää tavaraa... Niin vaihtelevia on kosmetiikkakäytännöt maailmalla, lääkkeen ja käsikosmetiikan raja on usein häilyvä ja pohjautuu VAIN lainsäädäntöön. (varsinaiset antibiootit ja accutane poislukien..)
Epäpuhtaan, mutta pintakuivan ihon omaavana voin kertoa, ettei ihoni ole koskaan ollut parempi kuin viimeisen vuoden aikana, jolloin olen ottanut seerumit päivittäiseen käyttöön (aiemmin käytin pari kertaa viikossa), vaihdoin Sebamedin sulfaatittomaan putsariin ja vaihdoin aamupesun aineella pelkkään vesipesuun. Toki myös ruokavalion muutoksilla, eli vehnä- ja maitotuotteiden vähentämisellä on ollut suuri merkitys ihoon ja huonosti syömisen huomaa heti.
Myöskään pintakuivuutta ei enää ole, kun osaan hoitaa ihoa ja olo on sen suhteen kaikin puolin mukavampi ja itsevarmempi. Ennenkin olen rasvoittuvaa ihoa ymmärtänyt kosteuttaa, mutten hoksannut, ettei pelkkä kasvoveteen kostutetulla vanulapulla sively + kosteusvoide riitä, vaan ihoni tosiaan tarvitsee aamuin illoin seerumin. :) Epäpuhtaan ihon kuivattaminen ja sitä kautta "parantaminen" on kyllä monien mielessä tiukassa.
Tosi mielenkiintoista :) Ja tietysti tosi hienoa..! ☺️🤗
Huraa kunnon kosteutus...! 👏
Kärsin aknesta ihan murrosiän alusta täysi-ikäiseksi asti ja nykyään harmittaa, etten silloin koskaan hankkinut itselleni ihotautilääkärin apua, koska kasvojen tilanne oli tosi hurja (ja kurja). Pahimmillaan koko kasvot olivat ihan täynnä finniä, tervettä kohtaa niissä ei vaan ollut. Muistan miten katsoin itseäni usein peilistä ja vaan itkin, koska kasvot olivat kipeät ja ihan kamalan näköiset, yläasteella vedin tietysti matte mousse-kerroksen joka aamu naamaan yrittäessäni peittää sitä kaikkea 😅
Nyt olen 25, ja ehkä viimeisen 3-4 vuoden aikana iho on alkanut oikeasti parantua ja kunnon finnejä ei enää ilmesty päivittäin. Iho on edelleen herkästi tukkeutuva ja mustapäät ovat varmaan ikuinen riesa, mutta veikkaan että ihon kunnon paranemisen isoin askel oli oikeaoppinen ja tarpeeksi tehty kostetutus. Nyt käytän päivittäin kosteuttavaa hoitovettä, seerumia, kosteusvoidetta ja öljyjä, sekä tarpeeksi hellävaraista kasvopesua joka ei kiristä poispesun jälkeen. Kauhulla mietin niitä aikoja kun hinkkasin naamaa puhtaaksi sillä tiskiaineen sinisellä Clearasililla (??!!), pyyhin kasvot jollain käsidesin hajuisella "kasvovedellä" ja viimeistelin tämän kauhujen kavalkadin jollain mattapinnan antavalla, rasvattomalla voiteella. Siihen aikaan KUKAAN ei puhunut siitä, että rasvainen iho tarvitsee ehdottomasti tarpeellisen kosteutuksen, eikä hilseilyä ja entistä pahempaa finneilyä aiheuttavia, nenää kirveleviä myrkkyjä.
Olen tosi iloinen, että lopulta päädyin tutustumaan erityisesti luonnonkosmetiikkaan ja ihaniin, kosteuttaviin ja hoitaviin tuotteisiin. Iho tuntuu ja näyttää nyt hyvältä entiseen verrattuna, mikä on ihan valtavan ihana juttu! Isot huokoset, aknearvet ja satunnaiset epäpuhtaudet jäivät jäljelle, mutta eiköhän niiden kanssa opi elämään.
Ihan mahtava tarina..! Kiitos, kun jaoit, Sonja :) Tietysti tarinan alku ei ollut "mahtava", mutta on niin hienoa kuulla tällaisia onnistumistarinoita! 😍 Erityisesti ilahduttaa kuulla vahvistuksia epäpuhtaan ihon kosteuttavalle hoidolle. Ihan hullua, miten vähän aikaa siitä on, kun tähän havahduttiin. Lähinnä mietin, miten ihonhoidon asiantuntijat ovat voineet niin pitkään olla niin harhateillä, että suosittelivat kuivattavaa ihonhoitoa.... Miten huonosti rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon ominaisuuksia oikein on tunnettu?
Hyvää syksyä ja hyvää vointia sinulle ja ihollesi..! 🤗
Voi kiitos Sanni, kaikkea hyvää myös sinulle 😊
Kommentoinkin aiemmin kasvovesi- asioita, koska minulla on rosacea. Pohjalla myös akne. Siihen sairastuin 14- vuotiaana, eka hoito oli antibioottikuuri, myöhemmin e- pillerit. Käytin myös teininä voidetta nimeltään Brevoxyl. Se käytännössä poltti ihoa.
Kosmetologeilla olen käynyt kaikissa mahdollisissa hoidoissa; ultraääni, mekaaninen puhdistus, led- valo, hionnat, happonaamiot. Kosmetiikkaa olen kokeillut lukemattomia sarjoja. Koska akne on nyt vain leuassa, rosacea nenän sivustoilla ja posket täysin terveet, iho on poikkeuksellisen haastava. En käytä koskaan arkisin meikkiä. Jatkuva maskin käyttö kuitenkin kuivattaa osan kasvoista ja rasvoittaa leuan. Ihmeen kaupalla olen välttynyt arvilta ja iho on paikoin hyvän värinen (kosmetologin arvio), mutta on tämä ihan yhtä taistelua vuodesta toiseen. Välillä todella lannistaa, että vielä 36- vuotiaana kamppailen samojen vaivojen kanssa, kuin 22 vuotta sitten. Ja tietenkin tarkkailen ihoa liikaa, murehdin jne. vaikka toisia ihmisiä ei todellakaan kiinnosta minun ihoni prosessit 🙈
Iho on valtavan tärkeä osa meitä ja olemme täysin riippuvaisia sen hyvästä kunnosta ja kyvystä suojata meitä ulkoisilta ärsykkeiltä. Iho on niin paljon enemmän kuin kosmeettinen asia, siksi voi hyvin ymmärtää, miksi siihen liittyvät haasteet ja huolet saavat suuren merkityksen. Kasvoissa iho vielä on koko ajan näkyvissä jolloin tulemme jatkuvasti muistutetuiksi ihomme tilasta. Minä en ainakaan yhtään väheksy kenenkään ihohuolia tai halua puhua niistä. ❤️ Iho on niin suuri osa minuuttamme. Jos iho ei ole kunnossa, me emme ole kunnossa. Iho heijastaa monia asioita sisäisestä terveydentilastamme. Vaikka heikentynyt iho ei kenties ole terveydelle yhtä vakava tila kuin esimerkiksi syöpäsairaus, se on joka tapauksessa merkki terveyden epätasapainotilasta, ja siitä saa olla huolissaan ja mietteliäs. Se ei tee kenestäkään ainakaan pinnallista..!
🙏❣