Voita maailman paras silmämeikinpohjustaja: Urban Decayn Primer Potion.

Tuttavallisemmin "UDPP" on yksi blogissani eniten suosittelemiani tuotteita, ja se mullisti aikoinaan oman luomivärielämäni.
UDPP oli 2000-luvun puolivälissä ensimmäisiä todellisia kulttistatuksen saavuttaneita the luomivärinpohjustajia. Nythän loistoyksilöitä löytyy moneltakin merkiltä, mutta minulle juuri UDPP oli se merkitsevä virstanpylväs. Se jakaa meikkielämäni aikaan, jolloin pidin asiaankuuluvana ilmiönä että meikki on liejuuntunut luomivakoon iltapäivään mennessä enkä kuvitellut että muunlaista todellisuutta onkaan, ja aikaan, jolloin meikki pysyy hievahtamatta kellon ympäri.
UDPP on todellakin mineraalimeikkipohjan ohella suurimman ahaa-elämyksen aikaansaanut meikkituote elämässäni. Tulen aina olemaan uskollinen Urban Decayn Primer Potionille. Olen muuten kirjoittanut UDPP:stä Karkkipäivässä ensimmäisen kerran elokuussa 2009 kun olin pitänyt blogia vasta neljä kuukautta..! :)

Tänään minulla on ilo arpoa teille tällainen taianomainen pötkylä sävyssä Sin.
Kun itse aloin käyttää Primer Potionia sitä ei ollut kuin värittömänä, läpikuultavana Original-versiona, mutta hyvin pian rinnalle ilmestyivät tämä helmenhohtoinen Sin ja mattainen, lämmin nuden sävy Eden.
Alkuperäisen jälkeen tulleet versiot eroavat Originalista ennen kaikkea peittävyydellään ja tasoittavat myös oikein kirjavan ja punoittavan silmäluomen ihon niin että päälle levitetyn luomivärin sävyt toistuvat mahdollisimman uskollisina.
Tällä hetkellä Primer Potioneita on pysyvässä valikoimassa viisi eri sävyä sekä värittömät Original ja hoitava Anti-Age Primer Potion. Anti-Agen koostumus on erilainen ja se on tarkoitettu ikääntyneille, ryppyisille luomille. Aika ajoin kokoelmassa piipahtaa myös limited edition -sävyjä, lämmin beige Fix on viimeisin sellainen. (En tiedä saako sitä Suomesta..?)

UDPP Sin
Metallinhohtoinen Sin on UDPP-sävyistä Minor Sin -pikkusiskonsa ohella sellainen, joka käy itsessäänkin upeasta nude-luomiväristä. Pohjustuskäytössä vaalea, hohtava nuderoosa Sin sopii ihanteellisimmin ruskeiden, persikkaisten, roosan ja liilan sävyjen alle.
Ja siis tämän kesto... Kun pesin pois kuvaamaani swatchia, se ei hievahtanutkaan tavallisella palasaippualla. Ei myöskään nestemäisellä saippualla. Vasta huolellinen pyyhintä vanulapulla ja silmämeikinpoistoaineella sai Synnin liukenemaan. Nämä siis todellakin kestävät. Meikki ei liukene UDPP-pohjustuksella saunassakaan, testattu on.

Urban Decay Primer Potion
Itse käytän edelleen vanhaa kunnon Originalia. Hylsykin kun on violetti niin... ^_^ <3
Pakkaukset ovat päivittyneet sen jälkeen kun viimeksi ostin oman UDPP:ni ja kuvassa on edellisen "kauden" tuubi.
*
Jos et vielä ole kokeillut Urban Decayn legendaarista silmämeikinpohjustajaa, nyt olisi mainio tilaisuus koettaa onneaan. (Vaihtoehtoisesti voi tietysti kävellä Sokokselle ja ladata 23 euroa tiskiin ja poistua pohjustajaa rikkaampana :) Ei, Sokos ei sponsoroinut tätä arvontaa ^_^ mutta se on ainoa kauppa Suomessa josta Urban Decayta voi ostaa :) Edit. D'oh - näköjään nykyään myös Stockalta ^_^))
Osallistut arvontaan kertomalla, kuulutko silmämeikinpohjustajan käyttäjiin ja onko sinulla aiempaa kokemusta UDPP:stä.
Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 9.7. kello 24.00 saakka.
Jätäthän kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville.
Edit. Arpaonni suosi nimimerkki Kukkaa, onnea :) Voittajaan on otettu yhteyttä.

443 comments on “Voita Urban Decay Primer Potion”
Työkäytössä udpp eden, kotikäytössä oli viimeiset 5 vuotta (!!!) Lumenen sama tuubi, nyt Avon jonka sain kaverilta. Udpp kyllä hakkaa Avonin mennen tullen!
En käsitä miten Lumene kesti niin kauan, se oli kuitenkin varsinkin viime vuosina useamman kerran viikossa käytössä ?
Itse käytän kyllä aina pohjustajaa jos laitan luomiväriä. Tuntuu muuten että luomivärit kasaantuu luomivakoon, vaikka taitaa ne niin tehdä pohjustajan kanssakin.
Itse on käyttänyt originalia. Ainoostaan jos laitan vaan jotain highlighteriä pikkusen luomelle niin en aina jaksa pistää sitä, koska siitä nyt ei huomaa jos se häipyy pikkuhiljaa pois. Tämän takia tuo Sin olisi kyllä mahtava, en kyllä tosin ole valmis satsaamaan siihen 23€, koska se original on kumminkin käytännöllisempi ja tuntuu pahalta ostaa kaksi pohjustajaa vaikka tuo niin ihanalta näyttää!
Todellakin kuulun ja sillä tiellä pysyn! Lumenella se alkoi ja sitten löysin 2010 New Yorkin reissulla Urban Decayn luomiväripaletin, jonka kylkiäisenä tuo UDPP tuli. Sen jälkeen olen käyttänyt sitä tai Too Facedin pohjustajaa. Uudelle UDPP:lle olisi kyllä käyttöä, edellinen vetelee jo viimeisiään.
Kyllä käytän pohjustajaa! Se takaa kunnon pysyvyyden.
Luulin viime syksyyn asti että en todellakaan osaa käyttää luomivärejä, kunnes siis ostin UD:n Naked 2 paletin ja totesin, että läikikkys ja väri poskilla olikin johtunut ainakin osittain huonoista luomiväreistä! Samalla reissulla myyjä tarjosi Primer Potionia ja ajattelin, että kokeillaan nyt sitten. Eron todellakin huomaa! Jos laitan hyvin kevyesti nudeluomiväriä, en välttämättä laita pohjustusta, mutta joka kerta panostaessani meikkiin, on siellä udpp pohjalla!
Haluaisin olla pohjustajankäyttäjä mutta eteeni on osunut vaan kammottavia yksilöitä jotka ei ole mulle sopineet lainkaan. Tätä olen miettinyt vaan en raaskinut ostaa. Josko onni potkaisisi ?
Tulee vain puuteroitua luomet, mutta olen kyllä tuotetta harkinnut.
Löysin UDPP:n aikanaan blogiasi lueskelemalla. Nyt käytän sitä silloinkin kun en laita luomiväriä ettei luomet kiiltele. Maailmankaikkeude paras meikkituote.
UDPP Sin on mun luottotuote. Edeniä tai Limited editioneita en ole kokeillut. Eden kyllä kiinnostaisi. :) Sinä käy ostamassa aina kun mahdollista ja tarpeen ulkomailla seikkaillessa.
Mulla essencen silmämeikinpohjustaja jota joku oli blogissaan kovinkehunut hyväksi, vaikka onkin halpistuote... noh, toki parempi kuin ei mitään muttei mullistanut maailmaa..en malttaisi ostaa noin kallista pohjustajaa,joten toki olisi kiva voittaa se?
Pyrin käyttämään silmämeikinpohjustajaa aina kun laitan luomiväriä, koska toivon meikin pysyvän paremmin luomilla. UDPP:tä en ole vielä kokeillut, joten kiinnostaisi kokeilla.
UDPP oon kuullu kaikkken youtube kauneus vlogien kautta ja aina kiinnostanut kokeilla mutta hinta on aika suolainen omasta mielestä, joten on aina jäänyt kokeilematta. Olisi kyllä kiva vihdoin löytää se ratkaisu siihen että silmä meikit ei olis hankaantunu pois heti ku räpäyttää.
Oi tämähän vaikuttaa jämäkän tuotteelta. Hieman tekisi taas mieli kokeilla primereita. UDPP:tä en ole koskaan kokeillut. Olen joskus kokeillut muutamaa muuta primeria, mutta havainnut että silloin vasta mössääntynyt luomiväri- kaari tulee kunnolla läjään luomivakoon. Tuntuu että voidemainen tuote alla saa luomet suorastaan liuttamaan luomiväriä.
Sama ilmiö tapahtuu myös jos laitan meikkivoidetta ja puuteria pohjalle ennen luomiväriä. Tällöin luomella on siisti puuterinvärinen kaari. Puuteri taas yksinään toimii kohtalaisesti.
Kokeiluista viisastuneena olen havainnut että minulle paras ja toimivinta on ollut, että levitän vain pelkkää luomiväriä ja niin että pohjustan ensiksi nudella luomivärillä ja siihen päälle värilliset. Tämä yhdistelmä ei ole juurikaan valunut.
En ole koskaan aikaisemmin kuullut tästä tuotteesta. Olisi mielenkiintoista testata! Olen käyttänyt muiden merkkien silmämeikin pohjustusaineita jonkin verran.
En ole vielä kokeillut ja osittain siitä syystä luomivärin käyttö jää melko minimiin (yleensä juhliin). Ärsyttää suunnattomasti se sottainen lopputulos myöhemmin. En jostain syystä ole vielä saanut aikaiseksi hommata pohjustajaa kokeiluun. Ehkä nyt olisi aika vihdoin skarpata :)
Pohjustan silmäluomeni aina kun meikkaan, vaikka en välttämättä edes luomiväriä laittaisikaan :) Näin olen menetellyt jo varmaan lähemmäs 15 vuotta. Onhan sitä tullut yksi tuubi myös Primer Potionia (tavallinen versio) käytettyä.
En ollut ennen käyttänyt silmämeikinpohjustajia, ja minulla on todella rasvaiset luomet. Yleensä joko jätin luomivärit pois tai lisäilin ja putsailin jotain helppoa perushelmiäistä bileillan aikana sitä mukaan kun se valui luomivakoon. Karkkipäivä-blogi sai ostamaan elämäni ensimmäisen pohjustajan puoli vuotta sitten, ja nyt olen aloittanut erilaisten varjostusten harjoittelun!
En ole ikinä käyttänyt silmämeikinpohjustajaa, mutta nyt kun asun ulkomailla paikassa jossa kesällä saattaa viikkokausia putkeen +30 astetta (en toki valita!) niin tarvetta olisi jottei koko naama "valu" :D Eli kiinnostaisi todellakin kokeilla!
Kyllä käytän UDPP alkuperäistä. Kerrassaan mainio tuote ja olen sen varmaan täältä sinun blogista bongannut aikanaan :) Näitä muita versioita en ole kokeillut mutta tuo Sin näyttää upealta ainakin kuvassa!
Kyllä käytän aina,pakko..originaalia olen käyttänyt..tämä olisi aika pähee:-)
Tällä hetkellä turvaudun Wetnwildiin ja Milaniin,viisi tähteä ja suositukset rasvaluomelta!
En ole aiemmin käyttänyt pohjustajaa, puuteroin vain luomet. Ostin kyllä hetki sitten pihistellen Nyx:in pohjustajan, mutta se on vielä korkkamatta :P
En ole aikaisemmin käyttänyt silmämeikin pohjustusainetta, sillä olen ihan vasta innostunut luomiväreistä. Urban Decay ei ole tuttu sen suolaisen hintansa takia, valitettavasti.
Olen vasta viime vuosina alkanut käyttää silmämeikin pohjustusainetta säännöllisemmin, mutta en ole vielä löytänyt itselleni varsinaista luottopohjustajaa. UDPP:ta en ole kokeillut, mutta olen kuullut siitä niin paljon hyvää, että se täytynee testata seuraavaksi. :)
Mulla on rasvaiset luomet, mutta mun pohjustus on ihan vaan meikkivoide ja päälle irtopuuteria. Hyvin pysyy koko päivän luomet viiruilematta! Oon kyllä miettinyt, että tällä taktiikalla luomiväreistä ei saa irti niin paljon, kun värit selvästikään ei jää niin vahvan värisiksi, mitä ilmeisesti ihan tuommoisella oikealla pohjustajalla saa aikaan, eli kiva olis kokeilla tuollaista!
Satunnaisesti käytän silmämeikinpohjustajaa.
UDPP on ollut ostoslistalla, en ole vielä testannut ko tuotetta.
Josko nyt :)
Arvonnassa mukana ilman muuta!
Mulla on menossa toinen tuubi originalia, muita versioita en ole kokeillut. Nyky tuubi alkaa vedellä viimeisiään joten päivitys osuis oikeaan aikaan :)
Olen parisen vuotta käyttänyt Lumenen pohjustajaa, mutta olisipa kiva kokeilla Urban Decaytä!!!
Käytän pohjustajaa, vaikka en laittaisi mitään silmämeikkiä muuten. Mun luomet rasvoittuvat niin paljon, että jossain vaiheessa päivää silmiin menee rasvaa/hikeä ja alkaa kirvellä ihan todissaan. Ainoa mikä auttaa, on silmämeikinpohjustaja. :D
UDPP:stä ei ole kokemusta (ainakin muistelisin ettei :D) ja silmämeikinpohjustajaa käytän aika harvoin, koska en juuri meikkaa silmiä kuin ripsivärillä (tosin ihan luomen värin tasoittamiseen tykkään pohjustajaa silti käyttää). Tämä hehkutettu pohjustaja on ollut ikuisuuden ostoslistalla!
En ole varmaan ikinä kokeillutkaan? En edes ajatellut, että tämmöinenkin "tarvitaan".. :)
UDPP on käytössä, todella hyvä :)
Silmämeikkini lähtee aina valumaan, kiitos rasvoittuvan ihon. Blogistasi bongasin tuon Urban Decayn pohjustajan, joka on aivan huipputuote! Muut pohjustajat eivät ole meikkiä iltaan saakka hyvänä pitäneet, vasta tämä UBPP.
Mulla on ollut käytössä UD:n tavallinen primer, nyt olisi kiva päästä kokeilemaan tätä!
Myös minun luottotuotteeni on Urban Decay primer potion orginal.
Olen jo monta vuotta käyttänyt UDPP:tä ja siitä en kyllä luovu! Tämä olis just passeli mulle kun nykyinen tuubi on loppumassa. Välillä harmittaa, että UD:ta saa nykyään Suomestakin, ennen oli mukava hifistellä ja hamstrata sitä ulkomaan reissuilta. :)
Olen käyttänyt NYX:ltä jotain pohjustajaa ja se toimii suhteellisen hyvin. Sitä ennen en ole käyttänyt mitään pohjustajaa, mutta onneksi nyt olen ruvennut käyttämään, pysyy silmämeikki hyvänä koko päivän. En ole vielä koittanut UDPP:tä, mutta tarkoitus olisi, sillä on sitä niin paljon hehkutettu.
Nykyään aika harvoin käytän sellaista silmämeikkiä, että tarvitsisin silmämeikinpohjustajaa, mutta kiinnostaisi kokeilla. Tällä hetkellä meikkipussissa majailee Lumenen silmämeikinpohjustaja, johon en ole niin tyytyväinen...
Käytän aina meikatessa ja nimenomaan Originalia :)
Omistan Lumenen pohjustajan, mutta mielelläni kokeilisin tätä! En ole Lumenesta ihan vakuuttunut... :)
En ole ikinä käyttänyt luomivärinpohjustajaa, mutta olisi ihana kokeilla kun tykkään tehdä erilaisia silmämeikkejä.
Käytän kun ehdin ja muistan :) Tästä ei ole kokemusta
Hei! Minulla ei ole silmämeikinpohjustajaa, koska en ole aijemmin käyttänyt luomivärejä. Nyt ostin ihanan paletin ja tämä tulisi hyvään käyttöön :)
Ikinä en ole erikseen käyttänyt silmämeikille pohjustustuotetta. Samalla primerillä jota käytän kasvoille menee myös luomille! Pitäisi ehkä testata jo itsekin saisi ahaa-elämyksen tästä UDPP tuubista :)
En ole kokeillut silmämeikin pohjustajia eikä ole kokemuksia Urban Decaystä, mutta nythän olisi hyvä tsäänssi päästä testailemaan ;)
En kuulu mutta ehdottomasti haluaisin kuulua silmämeikin pysyvyyden ja värien korostuksen vuoksi. Kokeilin paria tuotetta aikoinaan jotka eivät soveltuneet... tämä kiinnostaa suuresti..
UDPP:ä olen käyttänyt jo vuosia. :)
Kyllä! Ilman en pärjää. Mitenkään merkkiuskollinen en ole, mutta tuo original on paras. Tällä hetkellä NYXin valkoinen jumbokynä pohjustajana ja sekin on melko kelpo :)
Ostin aikoinaan Udpp:n kun halusin pohjustajan joka oikeasti toimii mun rasvoittuviin luomiin ja nyt se on ihan loppumaisillaan. Käytän sitä nykyään vain kun panostan silmämeikkiin ja ehkä kerran viikossa silmäkulmissa ja kun koko luomella se tuntuu niin raskaalta.
Käytän silmämeikinpohjustusvoidetta silloin tällöin, kun tarvetta on. Ei mitään kokemusta tästä tuotteesta, vaikka olen siitä jo aikoja sitten kuullut.
En ole käyttäynyt silmämeikinpohjustajaa aiemmin.
Kyllä pohjustan luomet. Lumenen pohjustaja käytössä koska sitä löytyy helposti joka marketista. Tuota suosittelemaasi olen havitellut pidempään, mutta pikku sokos-emotioneista en ole sitä löytänyt.
Jepp. Använder Macs paintpot, tidigare Lumenes och Estee Lauders (den var faktiskt inte så bra, men så dyr att jag var tvungen att använda upp den...). Skulle gärna prova udpp, den är ny för mig!
En ole koskaan kokeillut, mutta olisin sen tarpeessa varmasti :p
Aina kun laitan luomiväriä, käytän myös pohjustajaa. Muuten on luomivärit heti missä sattuu.. Tosin tämä UDPP ei ole tuttu, siksi olisi kiva kokeilla!
Voih tulipa nostalginen fiilis! Juuri violetin version olen Karkkipäivän innoittamana joskus ostanut ja se oli kyllä kaikkien kehujensa väärti! :) Kestikin tosi pitkään, silti loppui liian aikaisin kun alkoi budjettielämä opiskelijana ja hatkahdin johonkin edullisempaan, höh. :D
En ole kokeillut tätä, vaan mielelläni kokeilisin. Mulla on Lumenen pohjustaja ja sitä yleensä käytän, jos luomiväriä tms. laitan - usein en vain laita, koska raskaat luomet & rasvoittuva iho.
Joskus aikoja sitten käytin aina pohjustusta, mutta tapa jäi pois ja sen kyllä huomaa. Jos voitan, lupaan jälleen ryhtyä pohjustamaan kunnolla.
En käytä, mutta harkinnassa. Iän myötä luomet ovat alkaneet rasvoittua enemmän eikä sumusilmämeikki tahdo enää pysyä. Kyseistä tuotetta haluaisin kokeilla!
En käytä luomiväriä ilman pohjustajaa, mutta nyt käytössä on ollut lumenen vastaava. En ehkä ole täysin tyytyväinen.
Mua itse asiassa alkoi tämä postaus vähän naurattaan, sillä mä varmaan luin tästä UDPP:sta sun blogista, mutta jotenkin jäi mieleen, että se on meikin pohjustusvoide. Ostin sit sellasen, ihan ok se on, mutta ei mikään ihmeellinen. Jäin ihmetteleen, että miten sitä niin hehkutetaan. Löytyihän se syy. :D Eli jos ei nyt onnista, käyn ostamassa tuon silmämeikin pohjustusvoiteen ensi viikolla. Täytyyhän sitä nyt kokeilla. Jos innostuisi taas laittamaan luomiväriäkin. :)
Olen kokeillut Lumenen ja Kicksin pohjustajia, mutta ne eivät pitäneet lupauksiaan. UDPP:tä en ole raaskinut ostaa. Normaalisti käytän luomivärin alla joko Estee Lauderin Double Wear -peitevoidetta (jonka inspiroimanasi ostin ja joka on maailman paras peitevoide!) tai Baremineralsin original-pohjaa. En ole tiennyt, että UDPP:tä saa sävyllisenä ja arvonnassa oleva kaunis sävyllinen tuote tulisi minulle varmasti käyttöön myös vapaapäivinä sellaisenaankin. Hyvää kesää!
En oo pohjustanut oikeen koskaan, mutta tota urbania oon aina halunnut testata. Köyhemmän puoleisena ei vaan ole kyennyt sortumaan missään vaiheessa, vaikka sokoksiin tullessaan oon monesti käyny primeriä pyörittelemässä käsissä :D jotain lumenea testasin joskus mutta en ostanut enää toista purkkia. Jospa tää innostais käyttämään luomivärejänikin vielä enemmän.
Mun luomivärikokeilut ovat jääneet ihan yksittäisiks kerroiks, mm. sen takia, että meikki ei pysy yhtään siistinä, enkä oo ollut valmis ostamaan kerralla useampaa tuotetta (pohjustaja, sivellin, värinappi) pelkästään harjoittelua varten. Mullahan kerääntyy ihan puuterikin luomella ikävästi.. :D
Primer on itselleni ihan ehdoton rasvottuvien luomieni vuoksi. En ole kuitenkan vielä kokeillut Urban Decayn primereita, vaikka houkuttelevalta kuulostavatkin.
Mulla on ollut tämä joskus kauan sitten, sellainen pullo jossa oli vaahtomuoviapplikaattori. Hyvä tuote, muistan että se ei tosiaan liikahtanutkaan vaikka teki pitkiä päiviä helteessä. Pakkaus oli raivostuttava, tuubi varmasti toimii paremmin.
Jäänyt hankkimatta sen jälkeen kun asuinpaikkakunnaltani ei ole saanut eikä ole tullut netistä tilanneeksi.
Tämänhetkisessä pakkauksessa on (valitettavasti) myös applikaattori..... Pakkaus muutettiin pariksi vuodeksi nokalliseksi tuubiksi (ja minun kaltaiseni tuubifanit hurrasivat!) mutta viime vuonna pakkaus uudistettiin jälleen niin, että tuubisäiliö säilytettiin mutta applikaattori tuotiin takaisin.... (Niin on myös tässä arvottavassa Sin'issä.) Minä kuulun niihin jotka eivät applikaattorin etuja ymmärrä silmämeikinpohjustuksessa (kun tuotehan joka tapauksessa levitetään sormin) mutta näköjään moni UD:n asiakkaista toivoi sitä takaisin koska se teki comebackin....
Pohjustan luomet joka kerta meikatessani ja alkuperäistä UDPP:tä oon aiemmin käyttänytkin.
Pohjustelen vaihtelevasti eli oikeastaan silloin kun muistan. Nyt oon käyttänyt Lumenen pohjustajaa mutta urban decayta haluaisin kokeilla koska siitä on kuullut niin paljon :)
Ilman pohjustajaa ei mikään luomiväri kyllä pysy paikoillaan minun luomillani. Tätä olisi kiva päästä testailemaan! Ei ole entuudestaan tuttu tuote, mutta mielenkiinto heräsi :)
Olen sarjassa "haluaisin käyttää pohjustajaa silmissä" :) Koen sen kuitenkin sen verran luksustuotteeksi, että ennemmin raha menee ruokaan ja perusjuttuihin kuin siihen.. Eli yhä edelleen levittelen meikkivoidetta tai muuta vastaavaa luomille ennen puuteria/luomiväriä. Mutta kyllä ehdottomasti UDPP kuuluu top5:een asioista, joita olen blogistasi "oppinut"! :D Että jos rikastuisin, niin se menisi kyllä heti ostoslistalle. Koitetaanpa siis onnea tässä sitä lottovoittoa odotellessa ;)
Ei valitettavasti ole ennen tullut kokeiltua tätä merkkiä hinnakkuutensa vuoks, vaikka halua olisikin. Ainoa kokemukseni on Avonin primerista :)
Meikkaan nykyään aika harvoin silmämeikkiä, mutta aina kun tämä harvinainen tilaisuus tulee on silmämeikinpohjustaja ihan must! Ja nimenomaan UDPP! Mulla on ollut käytössä tuo nudenvärinen puteli, joka alkaa olla jo melko huonossa hapessa. Riittoisa tuote + harva käyttö = wanhaksi tainnut mennä :( Tuo Sinin sävy näyttää tosi kauniilta :)
Käytän juurikin UDPP originalia! Kerran kun sen ostin niin en ole sen jälkeen voinut siitä luopua. Tuo sin-sävy on ihanan näköinen :)
En ole kokeillut tätä tai muitakaan silmämeikinpohjustajia, mutta mielelläni kokeilisin. :)
Pakko käyttää, muuten ei luomiväri pysy. Itseasiassa sun blogin takia rupesin käyttämään primeria ja viihdoin pystyin käytämään luomiväriä :) Gochin primeriä käytän ja olen kyllä halunut kokeilla UDDp:tä mutta ei ole vielä tullut hankittua.
Pohjustan luomet joka päivä. Silloinkin, kun en laita luomiväriä, koska luomeni rasvoittuvat helposti ja pohjustus pitää ne mukavan freesinä. UDPP on tuttu vuosien takaa. Olen käyttänyt aina originalia, joten olisi kyllä mukava vihdoin testata sävytettyä versiota.
Kelpaisi, oon vaan kuolannut tän merlin tuotteita! Silmät pohjustan aina, on ne sen verran rasvaiset muuten :)
En käytä pohjustajia, koska en ole löytänyt toimivaa..eli ei kokemusta tästä vielä :)
Minulle silmämeikinpohjustus oli käänteentekevä löytö omassa meikkaamisessani enkä ole sitä ilman sen jälkeen meikannut. Käytän tällä hetkellä Lumenen pohjustajaa, mutta haluaisin myös kokeilla muita vaihtoehtoja, kunhan eivät vain olisi niin arvokkaita. Olen halunnut kokeilla jo pitkään Urban Decayn meikkejä mukaan lukien tätä legendaarista pohjustajaa. <3
Luomivärinpohjustaja on ihan ehdoton! Näitä en ole kokeillut mutta mielelläni kokeilisin ??
Käytän kyllä puolustajaa, mutta se täydellinen "the pohjustaja" juuri minulle on jäänyt vielä löytymättä. Siksi olisi kiva päästä kokeilemaan oisko se juuri tämä :)
Ostin ensimmäistä kertaa tänä keväänä Essencen luomiväripohjustajan, ihan ok ollut, ei tosin ole vertailukohteita muihin vastaaviin.Olisi ihanaa päästä kokeilemaan tyttäreni kanssa UDPP:n laatua, kovasti niitä on kehuttu :-)
Olen kokeillut essencen pohjustajaa mutta koska en huomannut eroa niin olen luovuttanut, ainakin hetkeksi. Toki tuon UDPP toimivuus saattaa olla ihan eri kuin edellisen :D
Käytän, koska mulla on rasvoittuvat luomet. Ei pysy meikki muuten.
Urban Decay original on tuttu. Olisi kiva kokeilla muitakin UD-tuotteita.
Käytän pohjustajaa lähes aina ja juurikin UD:n Edeniä, koska se peittää mun verisuonet silmillä :). Osallistun mielelläni kilpailuun.
Useimmiten tulee käytettyä silmämeikinpohjustajaa, mutta juuri kyseisen merkin tuotetta en vielä ole testannut. :)
Olen kokeillut pienen meikkaushistoriani aikana useita markettikosmetiikan pohjustajia. Tähän mennessä parhaimmaksi olen kokenut Milanin luomenpohjustustuotteen, se pitää melko hyvin luomivärit paikoillaan rasvaisilla luomillani.
Mutta olisi silti hauska kokeilla tuota paljon hehkutettua UDPP:ia
Kuulun silmämeikinpohjustajien käyttäjiin, mutta en ole löytänyt itselleni vielä sitä oikeaa! UDPP on muhinut mielessäni jo kauan, mutta rahatilanteeni ei vielä ole antanut minulle mahdollisuutta kokeilla tuota ihanuutta. Ehkä onneni nyt kääntyy!
Käytän aina luomivärille pohjustusta, myös UDPP on tuttu tuote!
Tällä hetkellä käytössä on Essencen pohjustaja. Tätä UD:n pohjustajaa sain näytteen Naked paletin mukana ja tykkäsin paljon. Mielelläni käyttäisin kokonaisen tuubinkin :)
En ole käyttänyt mitään tuotteita UD:ltä. Jotain halpisprimereitä tullut kokeiltua mutta enpä ole hyötyä juuri nähnyt. Oispa kiva kokeilla oikein näin hehkutettua, taattua tavaraa.
Ehdottomasti kuulun pohjustajiin! Lumenen ja avonin silmämeikin pohjustajat käytössä mutta UD olis unelma :D
En käytä pohjustajaa, mutta mielelläni kokeilisin jotain laadukasta.
Käytän pohjustajaa juhlameikissä ja tällä hetkellä käytössä on Kicksin eye base (musta tuubi). Olen halunnut aina kokeilla Urban Decayn pohjustajia ja olisi ihana päästä testaan tätä!!
En ole koskaan kokeillutkaan pohjustajaa, ehkä olisi jo aika :)
Pohjustan luomet yleensä peitevoiteella. Luomet jostaon syystä rasvoittuvat enemmän kuin muut alueet kasvoissa, ilman pohjustusta ei kyllä pitkälle pötkittäisi :) Tosin peitevoide ei toimi pohjana ihan niin hyvin kuin haluaisin, ja siksi olisikin mahtavaa kokeilla tuota primer potionia! En ole nimittäin ennen testannut mitään tuotteita koko merkiltä.
Mulla on sama, ja siksi käytän eye primeria monesti myös meikittöminä päivinä :) Jotenkin vain inhottaa ne hikiset, rasvaiset ja kiiltävät silmäluomet (jep, first world problems..). Primerilla alue pysyy freesinä koko päivän.
Lumenea olen kokeillut, mutta tästä merkistä olen vain lukenut positiivista.
Juu, "normaali" UDPP kuuluu joka aamuiseen vakiokalustoon :D Olisi mielenkiintoista päästä testaamaan myös tuo Sin-versio :)
Lumenen pohjustaja joskus harvakseltaan käytössä, Udpp tuttu vain tämän blogin kautta
En ole juurikaan käyttänyt pohjustetta, mutta tarvetta alkaisi olla, ikä tekee tehtävänsä :)
Käytän Lumenen silmämeikin pohjustajaa jo ihan pelkästään rajausten takia, ilman sitä nekin leviäisivät rasvoittuvilla luomillani. Tätä udpp:ta en ole kokeillut, mutta jos sen saisin, niin voisin innostua myös luomiväreillä leikkimään. Nykyisellä pohjustustuotteellani luomivärit nimittäin eivät pysy ruodussaan vaan kerääntyvät vakoihin.
Käytän primeriä oikeastaan aina kun käytän luomivärejä. Lumenen ja Meow cosmeticsin primerit on olleet viimeksi käytössä. UDPP:ta olen himoinnut testiin vaikka kuin kauan, en vaan ole raaskinut sitä ostaa.