Voita maailman paras silmämeikinpohjustaja: Urban Decayn Primer Potion.

Tuttavallisemmin "UDPP" on yksi blogissani eniten suosittelemiani tuotteita, ja se mullisti aikoinaan oman luomivärielämäni.
UDPP oli 2000-luvun puolivälissä ensimmäisiä todellisia kulttistatuksen saavuttaneita the luomivärinpohjustajia. Nythän loistoyksilöitä löytyy moneltakin merkiltä, mutta minulle juuri UDPP oli se merkitsevä virstanpylväs. Se jakaa meikkielämäni aikaan, jolloin pidin asiaankuuluvana ilmiönä että meikki on liejuuntunut luomivakoon iltapäivään mennessä enkä kuvitellut että muunlaista todellisuutta onkaan, ja aikaan, jolloin meikki pysyy hievahtamatta kellon ympäri.
UDPP on todellakin mineraalimeikkipohjan ohella suurimman ahaa-elämyksen aikaansaanut meikkituote elämässäni. Tulen aina olemaan uskollinen Urban Decayn Primer Potionille. Olen muuten kirjoittanut UDPP:stä Karkkipäivässä ensimmäisen kerran elokuussa 2009 kun olin pitänyt blogia vasta neljä kuukautta..! :)

Tänään minulla on ilo arpoa teille tällainen taianomainen pötkylä sävyssä Sin.
Kun itse aloin käyttää Primer Potionia sitä ei ollut kuin värittömänä, läpikuultavana Original-versiona, mutta hyvin pian rinnalle ilmestyivät tämä helmenhohtoinen Sin ja mattainen, lämmin nuden sävy Eden.
Alkuperäisen jälkeen tulleet versiot eroavat Originalista ennen kaikkea peittävyydellään ja tasoittavat myös oikein kirjavan ja punoittavan silmäluomen ihon niin että päälle levitetyn luomivärin sävyt toistuvat mahdollisimman uskollisina.
Tällä hetkellä Primer Potioneita on pysyvässä valikoimassa viisi eri sävyä sekä värittömät Original ja hoitava Anti-Age Primer Potion. Anti-Agen koostumus on erilainen ja se on tarkoitettu ikääntyneille, ryppyisille luomille. Aika ajoin kokoelmassa piipahtaa myös limited edition -sävyjä, lämmin beige Fix on viimeisin sellainen. (En tiedä saako sitä Suomesta..?)

UDPP Sin
Metallinhohtoinen Sin on UDPP-sävyistä Minor Sin -pikkusiskonsa ohella sellainen, joka käy itsessäänkin upeasta nude-luomiväristä. Pohjustuskäytössä vaalea, hohtava nuderoosa Sin sopii ihanteellisimmin ruskeiden, persikkaisten, roosan ja liilan sävyjen alle.
Ja siis tämän kesto... Kun pesin pois kuvaamaani swatchia, se ei hievahtanutkaan tavallisella palasaippualla. Ei myöskään nestemäisellä saippualla. Vasta huolellinen pyyhintä vanulapulla ja silmämeikinpoistoaineella sai Synnin liukenemaan. Nämä siis todellakin kestävät. Meikki ei liukene UDPP-pohjustuksella saunassakaan, testattu on.

Urban Decay Primer Potion
Itse käytän edelleen vanhaa kunnon Originalia. Hylsykin kun on violetti niin... ^_^ <3
Pakkaukset ovat päivittyneet sen jälkeen kun viimeksi ostin oman UDPP:ni ja kuvassa on edellisen "kauden" tuubi.
*
Jos et vielä ole kokeillut Urban Decayn legendaarista silmämeikinpohjustajaa, nyt olisi mainio tilaisuus koettaa onneaan. (Vaihtoehtoisesti voi tietysti kävellä Sokokselle ja ladata 23 euroa tiskiin ja poistua pohjustajaa rikkaampana :) Ei, Sokos ei sponsoroinut tätä arvontaa ^_^ mutta se on ainoa kauppa Suomessa josta Urban Decayta voi ostaa :) Edit. D'oh - näköjään nykyään myös Stockalta ^_^))
Osallistut arvontaan kertomalla, kuulutko silmämeikinpohjustajan käyttäjiin ja onko sinulla aiempaa kokemusta UDPP:stä.
Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 9.7. kello 24.00 saakka.
Jätäthän kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville.
Edit. Arpaonni suosi nimimerkki Kukkaa, onnea :) Voittajaan on otettu yhteyttä.

443 comments on “Voita Urban Decay Primer Potion”
En pystyis käyttämään mitään silmämeikkiä ilman kunnon pohjustusainetta! Peitevoiteet ja muut vastaavat ei toimi, ainoat tähän mennessä pelittäneet ovat Lumenen pohjustusvoide ja UDPP:n original, jotka pitävät mulla luomivärit paikoillaan noin 12h. Ainoa mitä tosta originalista kaipaan, on juurikin peittävyys tai sävy, mutta tuo on vasta ensimmäinen tuubini, niin ajattelin ottaa varman päälle ja ostaa varmimman vaihtoehdon. Ostin sen muuten Tallinnan Kaubamajasta, niin säästin euron tai pari :D
Kokeile UDPP:n Eden-sävyä :)
Pohjustaja on joka päivä käytössä, kun meikkaan! UDPP original on tuttu ennestään ?
UDPP on mullekin THE pohjustaja. Se on osoittanut voimansa niin monenlaisten iltojen ja öiden kuluessa, että kuulostan jo tuote-edustajalta siitä vaahdotessani :D Tykkäsin tosin aplikaattorittomasta (kamala sanahirviö) pakkauksesta enemmän, mutta onhan tuonkin kanssa pystynyt elämään. En ole uskaltautunut ostamaan muita kuin originaalia, olisi kiva kokeilla muitakin!
Minä myös tykkään enemmän tuubista mutta minkäs teet... Ilmeisesti suurempi osa käyttäjistä kuitenkin toivoi applikaattorillisen takaisin, kun tuubi jäi niin lyhytikäiseksi. Höh.
En ole pohjustanut luomia enkä käyttänyt UDPP:tä aiemmin, joten nyt olisikin hyvä jos voittaisi!
Käytössä on UD antiage- versio. Kuivahkoile luomille sopii myös vaikka varsinaisesti ei antiage -tarvetta vielä ole. Olisipa kiva kokeilla värillistä pohjustajaa myös!
Yhden tuubin kokemuksella voin todella sanoa, että toimii omilla rasvoittuvilla ja raskailla luomilla. Tuo sävytetty versio voisi auttaa vielä punerrukseenkin...
Kyä käytän pohjustusta, varsinkin jos teen yhtään jännempää/villimpää/värikkäämpää silmämeikkiä. Työaamuina en välttämättä jaksa, jos tulee heitettyä vain jotain nudea luomiväriä vähän tasoittamaan luomen sävyä, mutta muuten siis lähes poikkeuksetta. :) UDPPtä en ole vielä ehtinyt testata, mutta himotuksia on!
Tähän asti olen käyttänyt vain "halpis" pohjustajia, lumenea ja h&m:ää, mutta olisi kiva kokeilla tuota Urban Decayta! On varmasti hehkutuksen arvoinen :)
Ei ole käytössä, mutta ostoslistalla olisi! :)
En ole kokeillut mutta viime aikoina olen löytänyt usein luomivärit päivän päätteeksi yhdestä kasasta, joten voisi olla korkea aika kokeilla.
Mun Sin olisi just sopivasti lopussa :) Eli joooo, pohjustus on ihan selviö ja erottamaton osa luomivärien käyttöä!
Satunnaisesti on tullut testattua jotain edullisempia pohjustajia, mm. Lumene, Essence ja jostain kauneusboksista tullut pohjustaja. Millään en ole havannut suurtakaan parannusta luomivärin pysyvyyteen tai muuhunkaan. Eli ehkä olisi korka aika kokeilla tämä paljon puhuttu UDPP :)
En ole käyttänyt silmämeikinpohjustajia juurikaan aiemmin tai varsinkaan UDPP:stä. Olisi huippua päästä kokeilemaan olisiko tuo pohjustus se juttu, joka innostaisi käyttämään useammin luomivärejä :)
En ole ikinä käyttänyt pohjustusvoidetta, vaikka olen meikannut viimeiset 20 vuotta säännöllisesti. Urban Decay vaikuttaa asiansa ajavalta merkiltä!
Mulla on joku Lumenen silmämeikinpohjustaja, mutta käytän niin harvoin luomiväriä ettei sitä juurikaan tule käytettyä. Tää sävy näyttää jo yksinään ihanalta, voisin hyvin kuvitella että luomiväri eksyisi useamminkin meikkiini jos tätä sipaisee alle :)
Kyllä käytän AINA kun laitan luomiväriä. Ensimmäiseni oli Guerlainin ja sen jälkeen olen ollut tyytyväinen ihan Lumenen pohjustajaan. UDPP :stä ei ole kokemuksia.
Riippuu olenko koko päivä juhlissa vai muuten vaan silmämeikin laittanut. Juhliin laitan, mutta jos lähden kaupoilla käväseen niin en jaksa laittaa.
Käytän silmämeikinpohjustajaa lähes päivittäin vaikka en levittäisikään luomiväriä. Luomeni rasvoittuvat helposti jolloin myös ripsiväri leviää inhottavasti kulmakarvojen alle, mutta pohjustaja hillitsee tätä melko hyvin. UDPP:tä en ole kovasta hypestä huolimatta päässyt kokeilemaan, mutta ehkä nyt tärppäisi :)
Sillon kun luomiväriä käytän, niin pohjustaja kuului kyllä meikkiin. Ja käytössä on juurikin tuo liila UDPP :)
Lumenen pohjustaja vetelee viimeisiään, uudelle pohjustajalle ois siis tilausta :) Joskus olin katsovinani, ettei Potionia saanut Sokoksen verkkokaupan kautta tilattua, möks. Urbania Kuopioon odotellessa siis....
Ehdottomasti kuulun. Originaali löytyy täältäkin !
En ole koskaan innostunut kokeilemaan silmämeikin pohjustajia, mutta UDPP on saanut niin paljon kehuja, että sitä olisi hauska kokeilla.
Tuota nimenomaista pohjustajaa en ole kokeillut, mutta herramunjee että aukesi uusi maailma kun pari vuotta sitten löysin pohjustusrutiinit. Olin kanssa luullut, että vakokerääntymät ja luomivärien hailakaksi jäämiset oli normisettiä. Seuraavaksi pitäisi kai opetella mitä meikkivoiteen alle voisi laittaa.
Käytän kyllä, viime aikoina essenceä ja Avonia :)
Pohjustan luomet joka päivä luomenpohjustajalla, vaikka en edes laittaisi muuta kuin ripsaria :) Luomeni rasvoittuvat helposti, joten ilman pohjustajaa ne eivät näyttäisi nätiltä. UDPP:stä ei ole kokemusta, mutta olen kuullut siitä paljon hyvää, joten olisi kiva testata! Olen kuullut suosituksia juurikin rasvoittuville luomille.
Ei ole kokemusta kyseisestä tuotteesta.
Minulta löytyy violetin värinen udpp, mutta harvoin jaksan luomivärejä laittaa. Aamukiireessä ei oikein kerkeä.
Ei ole aiempaa kokemusta UDPP:stä, mutta paljon kehuja olen siitä kuullut. Arkena jaksan harvoin pohjustaa luomia, mutta juhliin olen käyttänyt MAC:n Paint Potia alustamaan. Haluaisinkin kokeilla UDPP:tä, koska Paint Pot on aika tahmaista, joten ei toimi aina niin hyvin.
En ole tähän ikään mennessä (vielä!) kokenut tarvitsevani ja olen 27 ... saas nähdä milloin se päivä koittaa kun tuolle tulee arkipäivisin käyttöä. Juhliin joskus laitan pysyvyyden vuoksi ja udpp:täkin on tullut näytteen verran kokeiltua, hyvää tavaraa oli!
En ole kokeillut aiemmin mitään pohjustajaa, mutta mieli tekisi.
Toinen tuubi UDPP-pohjustajaa menossa, eli käytän kyllä, muuten silmämeikki ei pysy hyvänä kauaa. Aiemmin käytin Lumenen pohjustajaa, mutta UDPP lyö sen kirkkaasti.
Kiitos kivasta blogista, olen tänä vuonna löytänyt tämän ?
Todellakin kuuluu! Omistan sen violetin putelin UD:n silmämeikin pohjustajaa enkä voisi kuvitella enää laittavani luomiväriä ilman sitä :) hintansa arvoinen!
Kuulun silmämeikin pohjustajan käyttäjiin, mutta tätä kulttituotetta en valitettavasti ole päässyt kokeilemaan! :)
Silmämeikinpohjustusainetta tulee laitettua aina, kun käytän luomivärejä. Muuten väri kasautuu rumasti viivoiksi pitkin luomia. UDPP ei ole ollut kokeilussa, sillä olen tähän mennessä käyttänyt Etude House Proof 10 Eyeshadow Primeria. Ilmeisesti kyseisen tuotteen pitäisi olla aika lähellä UDPP, mitä olisikin mielenkiintoista testata!
Käytän todellakin pohjustajaa! Tarinani on oikeastaan aivan identtinen kanssasi, ennen UDPP:tä luulin, etten vain voi käyttää luomiväriä siististi. Taisin muuten "löytää" UDPP:n Karkkipäivästä, vuosi oli ehkä 2011, ja sen jälkeen en ole ollut päivääkään käyttämättä tuota ihmeainetta ? olisi kiva kokeilla pohjustajaa eri sävyssä, olen käyttänyt aina vain originalia.
Tottakai on kokemusta, originaalista. <3 muitakin olen merkkejä olen kokeillut, Too facedinkin taisin tykätä. Mutta tämä on ehdottomasti paras. Olisipa mielenkiintoista testata näitä värillisiä, olen vain kokenut värittömän monipuolisimpana kun kuitenkin tuubi kestää pitkään.
Omistan lumenen pohjustajan, mutta käytän sitä todella harvoin. Edes luomivärejä ei tule usein käytettyä, ja niistäkin kerroista on pohjustaja jossain muualla kuin siinä meikkipussissa jossa tavallisesti käytettävät meikit on, eikä sitten vain jaksa vaivautua sen hakemiseen :D pitäisi varmaan parantaa tän suhteen.. ja mielelläni testaisin muunkin merkkistä silmämeikinpohjustajaa! :)
Ostin vasta vähän aikaa sitten elämäni ensimmäisen silmämeikinpohjustajan, ja en ole ollut siihen kovin tyytyväinen. Urban Decayn Primer Potionista minulla ei ole kokemusta, mutta se kuulostaa hyvältä tuotteelta, jota kokeilisin mielelläni.
Kuulun niihin ihmisiin joiden luomivärit ovat puolentunnin jälkeen vain liejuiset viivat luomella.. Olen kokeillut muutamia pohjustajia surkein tuloksin. Ei mitään vaikutusta siis. Olisi kiva tietää toimiiko tämä todella..
No nyt! Harvemmin mihinkään arvontaan osallistun, mutta nyt osallistun! Viimeksi TÄNÄÄN mielessä tuskailin, kun niin kovasti haluaisin kovasti hehkuttamaasi tuotetta kokeilla (koskaan ei ole tarvinnut pettyä, mieskin aina nauraa kun tarkistelen jotain tuote arvostelua Karkkipäivästä :)) ja kun meidän Sokokselta tätä ei saa. Olen kokeillut Lumenea ja nyt Estee Lauderin pohjustajaa eikä kumpikaan ole minua vakuuttanut. Viimeisin mainittu on kuitenkin huomattavasti parempi kuin Lumene mutta unelmissani UDPP veisi voiton myös Estee Lauderista, täydellinen kun ei ole hänkään :( Melkein hypin riemusta kun silloin joskus blogistasi luin, että Urban Decay rantautuu Suomeen mutta sitten selvisi, ettei tietenkään pikku kaupunkien Sokoksiin edelleenkään merkkiä tullut, harmi.
Mun elämäni ensimmäinen luomivärin pohjustaja on kohta loppu enkä enää ilman osaa olla. UD:tä mulls on vaan naked 2 luomiväripaletti, joka ei lukeudu suosikkeihini.
Silmämeikinpohjustaja kuuluu meikäläisen meikkirutiiniin vaikka en ripsivärin lisäksi muulla silmiä meikkaisikaan. Tuntuisipa todella oudolta jättää se pois! Mulla kun on melko pitkät ripset, jotka osuvat kulmaluuhun, joten kunnon pohjustaja hillitsee ripsariviiruja siellä minne en niitä halua. :)
UDPP on ollut hankintalistalla hävyttömän kauan, mutta vielä tänäkään päivänä en ole päässyt testaamaan onko se todella kaiken hypetyksen arvoinen. Kenties nyt osuu onni kohdalle!
Oi, pakko koettaa josko onnistaisi arvonnassa! :) Ehdottomasti käytän pohjustajaa, aina! Muuten värit takuuvarmasti karkaavat omille teilleen. Lemppareita juurikin se original sekä Too Faced.
olen käyttänyt original versiota jo pitkään ja tosi hyvä on.
Näyttääpä ihanalta! ? luomivärinpohjustaja on käytössä Lumenelta, se ajaa asiansa mutta olisipa kiva päästä kokeilemaan tätä legendaarista tuotetta. ?
Mukana, olen kokeillut originalia ja todennut loistavaksi! :)
UDPP käytössä, pohjustaa silmämeikin niin hyvin! Pari vuotta sitten Naked-palettia ostaessa lähti myös Primer Potion mukaan. Aiemmin käytin Lumenen pohjustajaa, siihenkin olin silloin ihan tyytyväinen.
Käytän aina silmämeikinpohjustusvoidetta, se on pelastus rasvoittuville luomilleni! UD:n on paras :)
Pitäisi varmastikin käyttää, josko roikkuvien luomien meikki pysyisi siistimpänä ja pysyisikin puolta tuntia pidempään... Kun useimmiten ehtii vetäisemään vain eyelinerin, ei ole tullut mieleen käyttää pohjustajaa, vaikka varmasti senkin kanssa moisesta aineesta olisi apua!
Harvoin käytän, lähinnä juhliin meikatessa. Tämä sävyllinen tulisi käytettyä myös nopeana arkiluomivärinä.
Sekä merkki että tuote vieraita. Vasta luettuasi tekstisi ajattelin, että tarvitsen tätä. On tullut nimittäin usein havahduttua siihen, että kotona hyvältä näyttäneet luomivärit ovat myöhemmin vain muisto.
Ehdottomasti käytän aina silmämeikinpohjustajaa! UDPPtä olen jonkun paletin mukana tulleen minituubin kokeillut ja on kyllä toimivaa.
Käytän, mutta UD:tä en oo kokeillut, enkä muutenkaan ole päässyt kokemaan Ahaa-elämystä luomivärien tai pohjustajien kanssa :D
Ihan normi primeriä olen käyttänyt, mutta en silmämeikinpohjustajaa enkä urban decayta, hinta kun on vähän liian suolainen opiskelijalle :'D
Oi, olen käyttänyt vaikka millaisia pohjustajia ja oikein mitkään ei ole tehonneet. Rasvoittuvat luomet tuovat oman ongelmansa ja tuota tuotetta olen miettinyt kauan, mutta koskaan en ole saanut aikaiseksi hankkia sitä. :D
UDPP olisi kyllä varsin mukava kokeilla kaikkien sen saamien kehujen ansiostakin. :)
Kumpaakin kysymykseesi vastaus on; en ja ei. Pitäisi kyllä! Olen sitä sorttia naamaltani, jolla oikein mikään meikki ei pysy :( Kynsilakat lähtevät päivässä, ripsivärit varisevat ja NYXin huulipuna, jota kosmetiikkamyyjät minulle suitsuttivat pysyvänä ja siskollani pysyy huulilla moitteettomana läpi ravintola-illallisen, kuluu pois yhdessä hujauksessa. Tälle tuotteelle voisi siis olla käyttöä!
Kyllä kuulun. en pärjäisi ilman. :) UDPP on huippu, mutta köyhänä opiskelijana olen nyt kokeillut huokeampia pohjustajia, eikä mikään ole yhtä hyvä... mietin juuri että pistänkö kesätyörahojani sileäksi ja satsaan tähän taas pitkästä aikaa, mutta kokeillaan nyt josko onni suosisi. ;)
Ja juu, silmämeikki pysyy ku olis pikaliimalla laitettu. Aikoinaan lähdin kaverin valmistujaisiin täydessä tällingissä ja kotiin palasin niin hirveässä lärvässä ettei tullut mieleenkään käydä pesemässä meikkiä pois. Aamulla luomivärit olivat yhtä siistit kuin edellispäivänä lähtiessä.
En käytä luomivärin pohjustajaa, mutta suunnitelmissani on ollut hankkia sellainen ja kokeilla. Tämän laitan ehdottomasti hankintalistalle!
Mulla on superöljyiset/rasvaiset huppuluomet, joita on hankala meikata ja silti en ole koskaan oikeastaan käyttänyt primeria meikissäni :D Tarttis varmaan opetella... Arkimeikissä silmämeikkiini kuuluu vain rajaukset ja ripsiväri, silloin ei mitään primereita edes tarvitse. Juhlameikissä sitten taas käytän pohjustajana meikkivoidetta ja puuteria :D Hyi minua.
Jos tämän voittaisin, ni ehkä oppisin käyttämään primeria ja ehkä saisin luomivärit mukaan myös arkimeikkiini ^_^
Olen koittanut ties mitä pohjustajia mutta UDPP on silti ihan ykkönen, pitää silmämeikin uudenveroisena vaikka nukkuisi meikit naamalla!
En ole aikaisemmin kokeillut ja oikeasti vasta viimeaikoina ruvennut ajattelemaan näiden käyttöä. En käytä kovinkaan paljon luomivärejä (hieman varjostukseen) mutta kyllähän se silti rumalta näyttää kun ne vähäisetkin luomivärit kerääntyvät kasaan!
Olen mielelläni mukana arvonnassa! :)
Mulla ei ole kokemusta minkäänlaisesta silmämeikinpohjustajasta, joten mielelläni kokeilisin!
Käytän välillä, tällä hetkellä on sellainen jakso että käytän lähes päivittäin, riippumatta siitä käytänkö luomiväriä vai ei. Eyelinerikin pysyy sillä paremmin. UD:tä ei ole, en ole raaskinut sitä hankkia, ja kun putkilon loppuminen kestää ikuisuuden, ei kovin usein tule tarvetta ostaa uutta. Mielellään kokeilisin tuota Siniä, makean näköinen!
En ole käyttänyt, mutta olis vissiin aika kokeilla! ?
Ostin UDPP:n Originalin ensimmäistä kertaa vuosia sitten. Samaan aikaan kuin Manly -paletin blogisi innostamana :D! UDPP on ollut käytössä ever since. Tuote on kyllä uskomattoman riittoisa, käytän sitä päivittäin ja nyt on loppumaisillaan elämäni kolmas purkki. Uusi tulisi siis tarpeeseen :)
Mulla on vähän samanlainen tarina, että luomivärit ei pysyneet yhtään, ostin jonkun Lumenen pohjustajan vuosia sitten mutta se oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Sitten luin blogeista (varmaan täältäkin) UDPP:stä ja ostin ekan tuubin testiin ja siitä lähtien on silmämeikit pysyneet. Ostin uuden tuubin herki sitten ja se oli ensimmäinen tätä uutta versiota jossa on taas aplikaattori. Jännäsin vähän että toimiiko yhtä hyvin kun luin netistä kommentteja että koostumusta olisi muutettu, mutt yhtä hyvin tuntuu toimivan :) Tuo "värillinen" versio voisi olla kiva tietyn väristen luomivärien alle, tähän asti on aina ollut original käytössä :)
Pitäisi kokeilla, muttei vielä ole omaan budjettiin sopivaa löytynyt. Tulisi tarpeen rasvaluomille
Oi tämä olisi ihana voittaa, minulla kun ei ole aikaisempaa kokemusta luomivärin pohjustajista omassa käytössä enkä ole testannut UD:n tuotteitakaan. :)
En ole koskaan pohjustajaa käyttänyt ja kiinnostaisi tätä kyllö kokeilla, udpp:stä on lukenut vuosien mittaan niin paljon hehkutusta!
Minun on aivan turha laittaa yhtään mitään silmämeikkiä ilman kunnon pohjustusta.
Tähän asti olen käyttänyt vain holika holika merkin hypetettyä pohjustajaa johon olen myös ollut oikein tyytyväinen joten vertailukokemuksia ei ole muihin merkkeihin. :)
UDPP käytössä! En vaivaudu käyttämään enää luomiväriä ilman kunnon pohjustusta. Kestävyyden lisäksi ihaninta on se, miten pohjustajat tuovat luomivärien pigmentit esiin.
En ole koskaan kokeillut UDPP:tä, joskin olen törmännyt tuotteeseen monessa blogissa - aina kehujen muodossa. Itse käytän aika vähän luomivärejä, lähinnä niitä samoja beigejä aina. Juhliin joskus muuta. Olen elämässäni omistanut yhden ainoan silmämeikin pohjustajan, taisi olla Lumenen. Sekin katosi johonkin muutaman käyttökerran jälkeen enkä jäänyt kaipaamaan niin paljon, että olisin ostanut uuden. Mielestäni tuotteen alkutuntuma oli ok, mutta sekin kertyi päivän mittaan luomivärin kanssa viiruiksi luomivakoihin.
Olisi tosi mielenkiintoista kokeilla oikeasti toimivaa tuotetta, joten osallistun ilomielin arvontaan!
Luomivärit ei pysy ilman pohjustusta. Ostin pari vuotta sitten ulkomailta UDPP:n. Silloin sitä ei vielä saanut Suomesta.
Oon käyttänyt ja kokeillut eri merkkien pohjustajia, paras ollut Avonin, muut skeidaa. Nyt käytössä pohjustuksena peitevoide kun en oo raaskinut panostaa pohjustajaan..luomivärejäkin käytän harvoin. Tää tuote vois innostaa meikkaamaan taas värejä silmiin, mul on rasvoittuvat luomet niin ei meinaa mikään pysyä siistinä.
En ole aiemmin käyttänyt silmämeikin pohjustajaa, koska olen kuvitellut pärjääväni ilmankin. No, taas tänään töiden jälkeen katsoin kun luomiväreistä ei ole mitään jäljellä joten taidan todellakin tarvita pohjustajan. ?? varsinkin kun olen vihdoin saanut itselleni meikkipöydän ja kaikki on järjestyksessä, ja meikkaamisen ilo on taas löytynyt uusiksi ? Olisi kiva jos meikki myös säilyisi koko päivän yhtä nättinä kuin vasta meikattuna..
UDPP on käytössä, oma tuubi alkaa vedellä viimeisiään.
Ainoa silmämeikinpohjustaja, jota olen kokeillut, oli todella surkea. En muista merkkiä, mutta tuote oli pakattu pienen purkkiin, josta se piti sormella (olisi kai voinut käyttää jotain apuvälinettäkin...) kaapia. Tahna oli kuivahkoa ja paksua, enkä saanut sitä levitettyä kunnolla, vaan se jäi osalle luomea "klimppeihin", joten pohja ei näyttänyt kovin tasaiselta. Ainoa plussa siitä, että luomivärien sävyt näyttivät paremmalta pohjustuksen kanssa kuin ilman. Luomiväri ei kuitenkaan valitettavasti pysynyt sen kummemmin kuin ilman pohjustustakaan, samassa ajassa meikki oli pakkautunut luomivakoon.
käytän aina meikatessani silmämeikinpohjustajaa mutta UD:tä en ole ikinä kokeillut :)
Ikinä koskaan en oo mitään pohjustajaa kokeillu, joten olisi tosi mahtavaa jos voittaisin ?
Olen kokeillut muutamia pohjustustuotteita luomille, mutta mikään ei ole toiminut! Tätä kyseistä tuotetta en ole kokeillut, kiinnostaisi kyllä ?
En käytä erillistä pohjustusainetta. Meikkivoiteella mennään, joten olisi kiva tätä testata :)
En ole kokeillut silmämeikinpohjustajaa, syytä kyllä tosin olisi käyttää koska luomivärit löytyvät pari tuntia meikkaamisen jälkeen paakkuuntuneina luomivaosta. Tällä olisi hyvä aloittaa! :) Jos onni ei suosi, niin nyt on ainakin hyvä merkki selvillä mikä kannattaa laittaa hankintalistalle, kiitos siis siitä. :)
En ole kokeillut mitään pohjustusta.
Käytän toisinaan, ja omistan myös jonkun näistä udpp:eista, tämä sävy sin näyttää vaan kerrassaan ihanalta!
En ole ennen käyttänyt tällaista, mutta mielelläni otan kokeiluun jos arpaonni suosii :)
Toistaiseksi olen käyttänyt vain halpoja E.L.F:in ja Essencen silmämeikinpohjustajia, joiden tehosta en kyllä rehellisesti sanottuna mene takuuseen. En meikkaa säännöllisesti silmiäni, mutta UDPP on kyllä kummitellut takaraivossa aina kun teen voimakkaampaa silmämeikkiä ja pohdin sen pysyvyyttä!
Toistaiseksi olen käyttänyt vain halpoja E.L.F:in ja Essencen silmämeikinpohjustajia, joiden tehosta en kyllä rehellisesti sanottuna mene takuuseen. En meikkaa säännöllisesti silmiäni, mutta UDPP on kyllä kummitellut takaraivossa aina kun teen voimakkaampaa silmämeikkiä ja pohdin sen pysyvyyttä!
Olen pääsyt kerran kokeilemaan UDPP:stä sain lahjaksi Naked-palentin, jonka mukana tule sample-pakkaus. Mahtavaa tavaraa!
Olen pitkään käyttänyt Lumenen primeria, mutta sen koostumus on mielestäni muuttunut. Puolen päivän jälkeen meikit alkavat hiljaa valua luomivakoon :/
Ei ole vielä toistaiseksi aiempaa kokemusta, mutta olen kyllä ollut aikeissa kokeilla, kun monet ovat tätä niin kovasti kehuneet. :)
En ole testannut.
Antaisin tämän tuotteen tyttärelleni joka on innokkaampi meikkaaja/testaaja kuin minä.
En ole ikinä kokeillut silmämeikin pohjustajia, ja juuri tätä urban decayn versiota olisi kyllä mukava kokeilla.
Silmämeikkiä ei voi tehdä ilman pohjustajaa ja tälläkin hetkellä käyttämäni primer potion vetelee viimeisiään!
Original on tuttu luottotuote ja ilman sitä on kyllä melkoiset luomivärimömmöt. Hypistelen aina näitä vaihtoehtoisia versioita, mutta en ole vielä uskaltautunut kokeilemaan.
Olen kokeillut ainoastaan UDPP:ta ja siitä en vaihtaisi! Se on ihan älyttömän riittoisaa, oman ensimmäisen putkiloni toi ystäväni New Yorkin reissulta yli kolme vuotta sitten ja se on lähes päivittäisen käytön jälkeen nyt vasta loppumassa. Uusi tulisikin siis tarpeeseen ;)
UDPP on itselle vieras, mutta silmämeikin primerit meikkituotteena tuttu juttu. Tän mä tahdon testata!
Arkimeikissä en yleensä käytä erikseen silmämeikinpohjustajaa mutta esim. illanviettoon lähtiessä se on ehdoton. Ja silloin UDPP on ainoa oikea valinta. Sitä käyttäessä voi todellakin luottaa että silmämeikki pysyy paikallaan silloinkin kun tanssi jatkuu aamuun asti. :)
UDPP on minullekin ehdoton aina kun luomivärejä käyttää. Tälläkin hetkellä käytössä :D Olen tähän mennessä pysynyt uskollisena nimenomaan alkuperäiselle, mutta muutkin versiot kiinnostavat.
En ole vielä koskaan käyttänyt, vaikka tarve olisi! En ole saanut hankittua kun en ole osannut herkille lumilleni valita oikeaa tuotetta.
Silmämeikinpohjustusaineet ovat tuttua kamaa sillä minunkaan luomissani eivät luomivärit pysy hetkeä kauempaa. UDPP on tuttu merkki, taisin alunperin saada siitä vinkkiä pikkusiskoltani joka on kokeillut kaikki mahdolliset merkit ja meikit. Kun hän kehuu jotain, on se myös todellakin hyvää! Ensin käyn hänen meikkipussillaan kokeilemassa ja sitten vasta ostan itselleni :)
UD on jäänyt vieraaksi merkiksi varmastikkin sen rajatun saatavuuden takia. Luomiväripaletteja olen kuolannut monesti ja ollut lähellä tilata. Käytän ja olen kokeillut pohjustajia vaikka minkälaisia. Macin paintit ovat ihan hyviä, tulee käytettyä ja nykyään useimmiten tartun Makeup revolutionin halpispohjustajaan, se on mattainen ja kellertävä sekä tasoittaa luomen sävyä. Hassua, vaikka tällä hetkellä arkimeikissä en käytä luomiväriä niin tulee pohjustajaa silti aina käytettyä. Käytän rajausta kuitenkin, ajattelen että sekin ehkä kestää vähän paremmin pohjustajan kanssa :)