Stressi. Oletteko huomanneet, miten siitä on tullut itsestäänselvä, hyväksytty osa päivittäistä elämäämme?
Stressaantuneesta tilasta on tullut meidän "oletustilamme", default setting. We stress, therefore we are.
Stressi on totta kai myös normaalia elämää ja on tilanteita, joissa sopiva stressi jopa auttaa suorituksessa. Meidän kuuluukin tuntea stressiä. Mutta koko ajan?
Kaikissa mainoksissa korostetaan nykyään stressiä. Puhutaan tuotteista stressaantuneelle iholle, mainostetaan elintarvikkeita, välineitä ja ratkaisuja jotka sopivat "kiireiseen ja stressaavan elämäntyyliimme."
"Tästä nopeat valmiiksi maustetut pakastevihannekset koska kellään ei enää ole aikaa tehdä ruokaa", "Tästä vitamiinipilleriä että jaksaa", "Lähde lomalle stressiä karkuun". Mainosfilmeissä uupuneet ihmiset juoksevat elämän juoksumatolla kunnes putoavat kun eivät pysy tahdissa. Laivayhtiö tarjoaa taukoa pikaratkaisuna.
Surullisinta on se, että tämä kaikki pitää paikkansa. Meidän elämäntyylimme on muuttunut stressaavammaksi. Me olemme itse siihen syyllisiä, hukutamme itsemme tekemiseen. Jo lapset saattavat uupua harrastuksiinsa joita on melkein joka viikonpäivälle. Balettia, jalkapalloa, kanteleensoittoa, kuoroa, kerhoa... Vanhemmat haluavat tietysti lastensa parasta mutta onko määrä aina laatua..?
Emilia Vuorisalmen kolmuni Voi Hyvin -lehdessä 09/16
Miksi me kuormitamme itsemme tekemisellä? Elämme jonkinlaista jatkuvan viihdytyksen ja ärsykekoukun aikakautta - koemme tarvetta koko ajan stimuloda aistejamme. Emme ikäänkuin osaa enää vain olla. Joutilaisuus alkaa olla sukupuuttoon kuollut ajanviete. (Olen saanut aiemmin palautetta ärsyttävästä tavastani yleistää mutta pyydän jälleen kärsivällisyyttä ja että sallitte tämän kaltaiset yleistykset aiheen pohdinnan nimissä, totta kai on joutilaitakin ihmisiä ja myös sairaudet vievät toimintakykyä. Kuitenkin "stressaava, ylistimuloiva elämäntyyli" on tunnettu ilmiö ja siitä haluaisin kirjoittaa.)
Olin keskiviikkona Helsingissä Laveran 10-vuotisjuhlaseminaarissa, jossa puhui mm. inspiroiva Katja Kokko. Katjan aiheena oli luonnollinen ihonhoito, ja esityksessä sivuttiin myös ei-kosmetiikan keinoja tukea ihon hyvinvointia. Yksi kohta puhutteli minua erityisesti. "Ota tarpeeksi aikaa joutilaisuudelle ja vietä vähemmän aikaa sosiaalisessa mediassa," Katja sanoi.
"Some vie hirveästi aikaa ja energiaa."
Sosiaalinen media. Yksi merkittävimmistä viihdemuodoista ja stimulanteista joka koukuttaa ja vie aikaamme. Ja paradoksaalisesti - viihteen ohessa myös stressaa, ahdistaa ja tuo paineita.
Some-uupumus ja -ahdistus ovat tuttuja ilmiöitä yhä useammalle. Olemme luoneet itsellemme kyberympäristön, jonka on ollut tarkoitus viihdyttää ja rentouttaa, tehdä helpoksi tavoittaa ystäviä ja tuttuja. Pikkuhiljaa siitä onkin muodostunut jonkinlainen itsensä antiteesi - kevyt ja helppo kommunikaatio on muuttunut sosiaalisen vahvistuksen ja velvollisuuksien loputtomaksi sykliksi ja koukuttavaksi viihteeksi joka imee päivistämme parhaimmillaan (tai pahimmillaan?) tunteja. Some-aktiivisuudella mitataan meitä ystävinä, kavereina, jopa työssä. Some vahvistaa ja määrittää meitä. Lopulta kaverien huomioiminen ja vuorovaikutuksen ylläpito somessa voi muuttua uuvuttavaksi työksi - kokemukset siitä, että on jatkuvasti oltava tykkäämässä, kommentoimassa ja osallistumassa eivät ole täysin vieraita monellekaan. Epäaktiivisuus koetaan toisten ignorointina. Enhän halua vaikuttaa välinpitämättömältä.
Miksi kirjoitan tästä johtuu siitä, että minullakin on ongelmia somessa vietetyn ajan hallinnassa. Ja minäkin hukutan itseni tekemiseen. Kuulun juuri niihin ihmisiin, joista tekstin alussa kirjoitin - stressiväestöön. Ihmisiin, jolle stressaantuneesta olotilasta on muodostunut oletusarvoinen tila, normi tila. Ja minä en haluaisi sitä. Haluan taistella sitä vastaan.
Some ja internet ylipäänsä ovat pahimpia aikasyöppöjä mitä on. Netissä vietettyä aikaa on vaikea hallita, "istun tässä vain hetken ja vastaan nopeasti pariin viestiin" voi muuttua huomaamatta kolmeksi tunniksi. Koko ajan on uusia tilanteita; uusia sähköposteja, Facebook-statuksia, blogikommentteja, kiinnostavia kuvia... Omia blogipostauksia, toisten blogipostauksia, omia insta-kuvia, toisten insta-kuvia. Some-kommunikaatiossa ei ole koskaan "valmis", se on jatkuva virta jonka vietäväksi voi helposti antautua niin ettei juuri muuta teekään kuin osallistuu somessa.
Hallittu someilu on hyvä asia. Some on hyvä asia kun siihen ei katoa eikä se ota ylivaltaa, mutta toisille siitä muodostuu juuri sitä tekemistä jolla lopulta tulee kuormittaneeksi itsensä.
Vaikkei itse netissä vietetty aika stressaisi, kyse on myös siitä mitä jää tekemättä koska on netissä. Someen, Netflixiin tai pelaamiseen käytetty aika on pois jostain muusta, ja balanssi elämän eri osa-alueiden välillä voi häiriintyä. Läsnäolo on tärkeä sana. "You get distracted so easily", sanoi ystäväni Sheila kun vierailin hänen luonaan marrakuussa. Hän oli oikeassa. Sen sijaan että olisin läsnä hetkessä, olenkin jossain muualla. Netissä, useimmiten. Jos en netissä niin ajattelemassa nettiä. Ja mitä seuraavaksi teen siellä.
Ehkä koti olisi siistimpi jos viikottain käyttäisin muutaman some-tunnin siivoamiseen? Ehkä olisin enemmän viivalla läheisteni tärkeistä asioista, jos kuuntelisin heitä tässä todellisuudessa, enkä keskittyisi ihmisten asioihin tai oman napani vahvistamiseen kybertodellisuudessa...?
Minun kohdallani mainoksen tarjoama laivaristeily ei auta katkaisemaan kuormittavaa, ylitekevää elämäntyyliä. Minun on vaikutettava suoraan ongelmiin, eli ajankäyttööni. Tahdon sanoa EI sille, että meidän kuuluu stressata.
Haluan ottaa aikaa rauhoittumiselle, joutilaisuudellekin. Haluaisin tuntea sen tunteen ettei tarvitse tehdä mitään. Ja nauttia siitä.
Onneksi olen sentään jo päässyt irti useimmista listoistani. Mikä aika kaikkien niiden täyttämiseenkin meni....
Vuosi 2017 on alkanut näissä ajatuksissa.
29 comments on “Stressi - nykyajan default-elämäntyyli”
Oi miten hyvä kirjoitus! Koko maailma ympärillä huutaa tee sitä, kokeile tätä. On musiikkia, elokuvia, somea, museoita, netflixit, tv, urheilu, taiteilu, valokuvaus. Tsiljoona eri harrastusta, maata missä käydä ja rajaton määrä viihdettä kulutettavaksi. (Näiden takana se taho, joka ne tarjoaa ja osansa tienaa) kaikki nämä kilpailevat vapaa-ajastimella, niistä parista tunnista töiden jälkeen. Ja aina voisi ehtiä enemmän, urheilla, siivota, viettää laatuaikaa. Tekeminen ei lopu. Aika loppuu. Luomisen ilosanoma on jotain kovin uutta, ehkä se hitaasti tavoittaa parempaa elämää havittelevat stressaajat.
Menettämisen pelko on ihmiselle pahempi kuin saamisen ilo. Siitä johtuu jatkuva tekemisen tarve, ei halua menettää mitään elämässään vaan kokea kaiken mahdollisen. Ja jos ei hetkeen muista mitä kaikkea onkaan kokematta niin ei tarvitse kuin avata matkailusivusto ja nähdä paikat joissa ei ole käynyt tai kirjaston ovi ja lukematon määrä mielenkiintoisia kirjoja joille ei kaikille ole aikaa.
Minua on tässä stressissä auttanut kiitollisuus. Sen sijaan että pohtiminen mikä kaikki jäi tekemättä ja mitä oloissa voinut tehdä paremmin kiitän itseäni niistä pienistä asioista jotka helposti jäävät huomaamatta. Kiitos että tänää kävelit puolet kotimatkasta, kiitos että kysyit miten ystävälle menee, kiitos että lähetit raportin ajoissa, kiitos että tiskasit. Yhtäkkiä huomaakin miten paljosta saa olla kiitollinen itselleen.
Tämä elämänoppi hukuuluu vaan niin helposti arkipäivässä..
Tämä kuulostaa mun elämältä. Olen tosi nuoresta asti ollut kauhean kiinnostunut miljoonasta eri asiasta ja yrittänyt luovia näiden kiinnostusten ja ajankäytön asettamien rajojen puristuksessa. Mä olen ollut just se tyyppi jolla on ollut kirjastosta parhaimmillaan 300 kirjaa lainassa - samaan aikaan olen halunnut perehtyä antiikin mytologiaan, arkkitehtuurisuuntauksiin, maailmanhistoriaan ja puutarhanhoitoon. Mä olen koko elämäni miettinyt, miltä tuntuu jos ei ole mitään tekemistä. En usko koskaan tunteneeni tätä tunnetta, mulla on aamusta iltaan kiinnostavaa tekemistä.
Kiitollisuus on tärkeä tunne ja hyvä "lääke" moneen asiaan elämässä. Pysähdyn säännöllisesti miettimään asioita joista olen kiitollinen. Arkiset murheeni kodin kaaoksesta ja vaikka nyt someuupumuksesta ovat vahvoja tunteita hetkessä mutta lopulta pieniä asioita elämän suuressa mittakaavassa, saan olla kiitollinen valtavan paljosta. Nämä tunteet palauttavat ja pitävät maassa. Jokapäiväisen stressin hallintatyökaluksi niistä ei ole, mutta ne pitävät kuitenkin perspektiivin kunnossa. Voin olla väsynyt ja ahdistunutkin arjen suorittamiseen liittyvistä asioista, mutta minulla on silti "isossa kuvassa" kaikki hyvin. Se ei unohdu.
Tuota itsensä kiittämisen näkökulmaa en ole tullut ajatelleeksi, se voisi olla hyvä harjoitus minullekin. Sen sijaan että soimaa itseään kun ei ehtinyt imuroida, voisikin sanoa, "Mutta kiitos kun kävit lenkillä. Se on hyvä juttu". :)
Totta joka sana. Huomaan itsessäni myös tuon, että silloin kun ei ole netissä, ajatukset kuitenkin on. Kirjoitinkin itse myös suorittamisesta blogiini jokin aika sitten. Jotenkin tarvitsen sitä suorittamista, ehkä vähän stressiäkin, arkeen. Silloin asiat tulee tehtyä. Mut miten sen sais katkaistua vapaalla? Tarttis osata ainakin esim. niinä harvinaisina hetkinä, jolloin ollaan molemmat Miehen kanssa kotona ja olis aikaa jutella ja rentoutua yhdessä, irrottautua kokonaan siitä pyörityksestä ja myös somesta. Mies ansaitsee sen, minä ansaitsen sen.
Meilläkin some ja mobiiliviihde on koko ajan läsnä myös yhteisessä kotiajanvietossa, erona vain se että minä koen ahdistusta koneen ja mobiililaitteiden jatkuvasta aukiolemisesta, mies ei. Hänelle tabletti ja kännykkä ovat kuin kasvaneet käteen kiinni mutta hän ei koe sen stressaavan tai rajoittavan elämää mitenkään. Hänestä se on nykyelämää ja kuuluu ajan tapaan olla ja viettää aikaa. Kyllä minäkin ymmärrän että se on tätä aikaa. Mutta koska itselleni sillä on myös negatiivisia vaikutuksia, haluaisin valita toisin, haluaisin valita myös aikaa ilman kyberviihdettä.
Olen aika hyvin oppinut pois joutavasta juoksemisesta ja tärkeänä olemisesta. Olen tyytyväinen ja onnellinen. Ja epäihminen, kun olen vaan enkä yritä olla koko ajan jotain muuta. Eihän sellainen käy. Koko ajan pitäisi pyrkiä kohti parempaa palkkaa, parempaa kuntoa, opiskella, olla innostunut, suorittaa. Kiitos ei. En ole enää Facessa enkä Instassa. Luen tätä yhtä blogia. Ilahdun hyvin pienistä asioista. Hukkaan aikaa milloin mihinkin, mutta mitä väliä. Tekemisiäni voi yleensä siirtää. Koti on järjestyksessä. Jos koti on kaaoksessa, silloin minulla on liian vähän aikaa olla kotona. Ja kotona kaikelle on paikkansa. Täällä on helppo siivota. Suurimman stressin saan tietyistä ihmisistä, joita luonnollisesti välttelen ja kiireestä, kun jossakin pitäisi olla jo.
Tähän peukalo.
Mä olen monessa mielessä sellainen ihminen josta kirjoitit. Mutta samalla myös ihan toisessa päässä. Olen onnellinen ja elän hetkessä, minua ilahduttaa tavallinen arki ja voin hyvin kun läheisilläni on asiat hyvin ja itselläni asiat siinä kunnossa että saan laskut maksettua. En säästä, minulla ei ole omaisuutta, en tee urasuunnitelmia. Olen tyytyväinen. Kuitenkin tietyt ympäristön välittämät viestit saavat minut samalla kokemaan huonommuutta ja epäonnistumista. Eli juuri tuo "Koko ajan pitäisi pyrkiä kohti parempaa palkkaa, parempaa kuntoa, opiskella, olla innostunut, suorittaa." No, ehkä ennen kaikkea palkka, ura ja opiskelu. En varmaankaan ole monen mielestä opiskellut tarpeeksi pitkälle tai tehnyt työelämässä sellaisia valintoja jotka olisivat johtaneet korkeapalkkaiseen asemaan. Koen itse että olen oikein hyvä näinkin, näillä valinnoilla, mutta siitä huolimatta viestit vaikuttavat minuun paineistavasti ja jopa syyllistävästi. Tunne siitä, että pitäisi pyrkiä parempaan on varmaankin yksi voimakkaimpia stressin aiheuttajia. Aina voisi siivota paremmin, työskennellä tehokkaammin, juosta nopeammin, vastata useampaan sähköpostiin...
Minulla on aikaa olla kotona mutta koti on silti kaaoksessa. Se kertoo oman tarinansa.
Hyvä kirjoitus, joka on totta myös omalla kohdallani; olen huomannut, että some vie nykyisin aikaa enemmän kuin ehkä sen pitäisi ja tämän suhteen ehdottomasti tulisi tehdä jotain. En ehkä päivää ilman somea pystyisi olemaan (ainakaan vielä), mutta jos lähtisi pienin askelin eteenpäin..
Mä olen yrittänyt tässä kuussa tehdä sellaisen pienen askeleen, että suljen koneen iltaisin viimeistään kello 19. Puhelimella en käytännössä käytä muuta somea kuin Instaa, mulle läppäri on suurin netinkäyttöväline.
Aika monena iltana tuo kello 19 jälkeinen "nettihiljaisuus" on jo onnistunut, mutta vielä on matkaa siihen että siitä tulisi pysyvä tapa. Toivon että onnistun :)
Minulla ei ole älypuhelinta, eikä tule. Läppärillä saa hommat hoidettua paljon nopeammin kuin kahdella sormella mininäyttöä tökkien. Somessa en ole ja nytkin riepoo ihan kunnolla, kun jouduin harrastussyistä käyttämään Facebook-tiliä, jonka olen perustanut vain ja ainoastaan pakkorakoviestintää varten. En ole kenenkään kaveri, enkä todellakaan halua päivystää saapuvia viestejä ihan koko ajan ja nyt kun jouduin puolitoista kuukautta seuraamaan joka päivä Facebook-viestintää, niin johan alkoi päivästä tunnit hävitä jonnekin. Sitäpaitsi paine päivystämiseen on kova, koska jos ei ole heti reagoimassa, alkaa joku huudella perään. EI, MINULLA EI OLE SOMEA TASKUSSA, eikä tule olemaan. Läppärille meneminen vaatii enemmän vaivannäköä ja sieltä on myös helpompi tulla pois, sillä läppäri ei vingu perään vaikka kannen laittaa kiinni.
Meillä on myös lapsia ja nekin vievät aikaa, samoin kaikki monihenkisen perheen arjen rutiinit. En todellakaan käsitä miten kenelläkään vanhemmalla on oikeasti aikaa roikkua somessa jatkuvasti. En myöskään ymmärrä miten niin moni hirveätä kiirettä valittava ei tajua miten paljon aikaa menee puhelinta räplätessä. Enkä myöskään arvosta sitä, että pienet lapset istutetaan tabletin kanssa syömään, junaan, ratikkaan, ravintolaan tai ihan minne tahansa. Saa kivittää, mutta jos vanhemmalla ei oman somenkäytön takia ole aikaa opettaa lapselleen ympäristön pällistelyä, väliaikaista tylsistymistä ja ympärillä oleville ihmisille juttelemista, niin somen saa puolestani upottaa sinne ja syvälle. Olen puhunut.
Mulla ei myöskään ole puhelimessa Facebook-sovellusta (ei edes sähköpostia) enkä onnekseni koukuttunut ollenkaan "luurinettailuun" älypuhelimen hankittuani. Puhelin on mun onneksi liian pieni ja kömpelö väline someiluun. Instaa kyllä käytän mutta se on some-platformeista vähiten aikaa vievä eikä ilokseni myöskään koukuta samalla lailla kuin paljon kommentteja sisältävät, enemmän osallistumista sisälläänpitävät some-alustat. Insta on miellyttävän nopea eikä luo paineita :D
Tulisin hulluksi jos puhelimessa piippaisi koko ajan somepäivitykset... Mulle läppäri on aina ollut ykkösväline jolla käytän nettiä ja kuten totesit, kun sen sulkee on helpompi "pysyä ulkona". Kun vain saisi sen suljettua...
Olen tuosta "lapset ja mobiiliviihde" -jutusta ihan samaa mieltä. Nykyään näkee lapsia tabletteineen kaikkialla; museoissa, junissa, ravintoloissa... Onhan mobiiliviihdykettä kuten elektronisia pelejä ollut jo kauan, mutta lasten "tabletisoituminen" on vasta viime vuosien ilmiö. Mä en usko että syynä on välttämättä se että vanhemmilla ei oman somekäyttönsä takia ole aikaa opettaa lapsille muunlaista viihtymistä vaan helppous, vanhemmille on varmasti vain tosi helppoa kun lapsen saa istumaan hiljaa kun hänelle antaa tabletin. Ymmärrän vanhempia mutta samalla pidän surullisena tablettiviihteen passivoivaa vaikutusta ja sitä, että lapsen aistit totutetaan tällaiseen stimulaatioon jo nuoresta iästä. Tosiaan ihan sellaista "tylsää" pällistelyäkin olisi hyvä oppia harrastamaan. Ja kontaktin ottamista toisiin ihmisiin. Mutta helppohan minun on sanoa kun minulla ei ole lapsia, tiedän.
Tuossa on yksi suuri ongelma, joka ratkeaisi vain sillä että koko yhteisö lähtisi mukaan talkoisiin. (Voi kun se onnistuisikin!) Tällä hetkellä on sellainen tilanne nuorten ja lasten keskuudessa, että puhelinta ei enää käytetä ollenkaan soittamiseen! Oikeasti. :) Kuulostaa epäuskottavalta mutta niin se on. Kun opitaan kirjoittamaan, niin sen jälkeen kaikki komminkointi koulun ulkopuolla tapahtuu somen tai muiden kanavien kautta, esim. Skype, WhatsUp, Insta. Vanhemmat lataavat nuo apit lapsilleen jo todella nuorena. Ikärajoja ei joko tiedetä tai niistä ei välitetä. Jos lasten pitää sopia keskenään vaikka puistoon menosta, se tapahtuu WhatUpin tai Skypen välityksellä. Ei enää puhelinsoittoja. Ei enää edes tekstiviestejä. Kukaan ei kuulemma soita tai jotkut eivät jopa vastaa (!). Harrastuksiin liittyen valmentajat kommikoivat joissakin seuroissa vain sähköpostin (vanhemmat) ja whatsupin ryhmäviestien kautta (lapset). Aina tekisi niin mieli reklamoida tuota kirjoittamalla, että whatsupissa on 13 vuoden ikäraja, joten alle 10-vuotiaan valmennusryhmän vastaavan vaatimus, että lapselle on ladattava tuo appi on järjetön, mutta en ole silti kehdannut niin tehdä.
No summa summarun, pointtini oli se, että vaikka kuinka sitä haluaisi, niin nykypäivän puhelimen ottaminen pois lapselta tai internetin kieltäminen on ilmeisesti sama kuin jos aikoinaan olisi saanut kotiarestia ja äiti olisi vetänyt puhelimen johdon pois seinästä. Todella surullista..
Ei herranjestas :/ :/ Järkyttävää. :( Sanattomaksi vetää, ja surulliseksi.
Ihan muusta aiheesta mutta nyt muistaessani täytyy kertoa, että kokeilin viimein John Mastersin Citrus Neroli Detanglerin (josta olemme sinun kanssa joskus puhuneet) ja sehän oli todellakin oikein hyvää :) Incistä syynäsin takkujen selvittäjäksi behentrimonium methosulfaten. Aina kun joku luonnonkosmetiikan hoitis tuntuu todella toimivan, taustalta löytyy kvatti :D ^_^
Selvitin muuten viime viikolla Laveran seminaarissa viimein, miksi osa luonnonkosmetiikan valmistajista ei käytä kvatteja vaikka niitä voi myös johtaa luonnon raaka-aineista. Kysyin tätä Laveran Saksan PR-päälliköltä, koska Laverahan esim. ei käytä kvatteja. Sain kuulla, että osa sertifiointitahoista, kuten NaTrue, ei hyväksy kvatteja modifioinnin ja energiakulutuksen perusteella. Paljon modifiointia vaativien ainesosien valmistus vie enemmän energiaa kuin yksinkertaisempien, ja siksi jotkut sertifiointielimet eivät salli niitä.
Ymmärrettävä logiikka. Harmi, että kvatit kuitenkin ovat niitä tehokkaimmin selvittäviä ainesosia ja mun tukka ainakin huutaa niiden perään.
Se on kyllä ihana hoitis! John Masters sarja ei taida olla 100% luonnonkosmetiikkaa. En ole edelleenkään tästä ihan varma. Tämä selvisi mulle osittain vasta äsken, kun kampaaja kehui heidän uutta sarjaansa . Jolie myy John Masters -sarjaa, ja olen luullut että kaikki tuotteet ovat täysin luonnollisia. Pitänee selvittää tuota. ? Olen vain tykännyt tuosta hoitoaineesta niin paljon, kun se toimii niin huuhdeltavana kuin hiuksiin jätettävänäkin, ja tuoksu on niin neutraali ja raikas. Mitä nuo kvatit siis ovat tarkalleen ottaen?
Lyhennys 'kvatti' tulee sanoista "kvaternäärinen ammoniumyhdiste", se koostuu typestä, hiilivetyketjuista ja vastaionista.
Kvatit tunnistaa incistä helpoiten -onium -pätkästä nimessä. Ne silottavat ja selvittävät hiusta ja poistavat sähköä silikonien tapaan. Ne ovat varmaankin (etenkin normikosmetiikan) hoitoaineiden yleisimpiä ainesosia koska silottavat ja selvittävät niin tehokkaasti. Vaikutus perustuu sähkövarauksiin; kvateilla on aina positiivinen varaus ja hiuksen negatiivinen varaus saa ne tarttumaan magneetin lailla hiuksen pintaan.
Olipas mielenkiintoista tulla tänne ja huomata aiheesi. Olen juuri tänään suuren sisäisen taistelun jälkeen poistanut facen puhelimestani. Tottakai sillä nyt vielä pääsee sinne, mutta nyt pitää nähdä enemmän vaivaa sen eteen eikä puhelimessa kokoajan vilku jokin uusi viesti. Totesin että minun on pakko vähän vierottaa itseäni etten katoa kokonaan someen ja kadota ympärilläni olevia ihmisiä.
Peukku. Mullakaan ei ole puhelimessa Face-sovellusta juuri tuon takia. Eikä oikein mitään muitakaan sovelluksia, ainoa puhelimella käyttämäni some on Insta.
Itse ryhdyin vuoden alusta viettämään sometonta tuntia joka päivä. Klo 19-20 en ole somessa, vaan pyrin viettämään rauhallista tuntia. Mieluiten laitan lempimusiikkia soimaan ja puuhastelen jonkun mukavan asian parissa. Tuo tunti tuntuu yllättävän pitkältä kun tekeminen ei koko ajan keskeydy puhelimen räpläämiseen.
Mä olen myös tässä kuussa aloittanut samankaltaisen projektin, yrityksenä on pitää some- ja nettivapaata aikaa koko ilta 19 eteenpäin. Monina iltoina on jo onnistunut mistä olen iloinen. Olen myös onnistunut pääsemään nukkumaan jo ennen kello 23:a mikä on kohdallani todella hämmästyttävää. Koneella kukkuminen puoleen yöhön saakka on ollut ihan normisettiä viimeiset 9 vuotta. Omien tuntemusten tarkkailu iltaisin koneen mentyä kiinni on mielenkiintoista vaikkakin myös surullista, tuntemukset kertovat kuinka voimakkaasta riippuvuudesta on kyse. Joskus saa käyttää kaiken tahdonvoimansa ettei avaa konetta uudelleen. "Mun piti katsoa ne liput vielä... ei siihen mene kuin 5 minuuttia". Mutta mä tiedän ettei siihen koskaan mene "vain 5 minuuttia", ei onnistu. En yleensä pidä täyskieltoja hyvänä strategiana elämäntapamuutoksissa, mutta tässä tapauksessa kielto on tuntunut vapauttavalta.
Myös minä jumitan aivan liikaa somessa ja se on vaivannut mua pitkään. Jokunen vuosi sitten poistin itseni kokonaan facebookista kuukaudeksi. Se oli vaikeaa, mutta se vapautuneisuuden tunne oli yllättävä. Fb jos mikä kahlitsee helposti ihmistä. Facebooktauon aikana sain mm. kuulla kommenttia tyyliin "Sun pitäs liittyä takasin sinne fb:hen niin tietäisit paremmin asioista".
Eräs tuttavapariskunta oli päässyt tässä taannoin viettämään ravintolaan yhteistä aikaa pitkästä aikaa. Toinen valitteli jälkeenpäin, että ilta oli mennyt lähinnä ruoka-annosten kuvaamiseen ja kuvien jakamiseen somessa. Molemmat olivat siis tuhlanneet harvinaisen yhteisen vapaailtansa luurin ja somen tuijottamiseen.
Voi huokaus... just tuo... Mun mielestä on pelottavaa, että ihmisten välisen kanssakäymisen standardiksi ovat muodostumassa netin sosiaaliset sovellukset... Asioista pitää "tietää" somen kautta, ei vaikka soittamalla kaverille. Olen tästä vihainen, ei voi mitään. Olen itsekin useasti ollut tilanteessa jossa henkilöt selvästi odottavat että tiedän asiasta a tai y vain Facen kautta, ja kun en tiedä, tulee sellainen tietty jännite, ilmassa kelluu näkymätön möykky jonka sisällä ajatus, "Ai, et sitten välitä mun kuulumisista". Vaikka mä välitän haluamalla tavata näitä ihmisiä.
Noita luuri-pariskuntia näkee ravintoloissa surullisen usein... Elämme kyllä jänniä aikoja... Mahdollisuus jakaa kokemus hetkessä läsnäolijoiden kanssa on jäämässä toiseksi mahdollisuudelle jakaa kokemus sadan sellaisen kanssa, jotka eivät ole mukana hetkessä.
Tuttua juttua. Ystävä sanoi, että "Facebook on nykypäivää," kun ihmettelin, miksi hänestä ei enää kuulunut mitään. Hänestä siis päivityksen tekeminen ja sen kommentoiminen on yhteydenpitoa. Olin ja olen edelleen järkyttynyt.
Auts... :/ Tajusin just että kello on 21.20 ja istun koneella vastaamassa kommentteihin. Ei sitten näköjään tänään onnistunut tuo "kello 19 sääntö"... Kyllä se vain on vaikeaa :/
Stressi on siitä paha, että kroonisena se vaikuttaa ihan kaikkeen. Mulla on stressin takia ruennu kroppa poksumaan, se ei kestä enää. Paskaa on se, että kaikkiin stressin aiheisiin ei voi itse vaikuttaa mitenkään. Mulle kropan prakaaminen on ollu iso herätys. Jotain pitää tehä nyt, eikä sitten joskus.
Vinkkinä sulleki Stressitohtori- blogi. Sieltä oon saanu ittelleni ajateltavaa.
Kiitos Stressitohtori-vinkistä..! (Miten en ole tajunnutkaan sitä lukea vaikka blogi on saman katon alla...) Stressitohtorin blogin viimeisin teksti kuvaa täydellisesti mun työskentelytapaa ja aivojen tilaa :( Olen sen tunnistanutkin, mutta internet-ympäristössä (ja, ehm, mun kodin ärsyketulvan keskellä) on niin valtavan vaikeaa keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan.
Sain kirjoituksesta kuitenkin vinkkejä joita aion hyödyntää. Ja oikeastaan mistään ei voi sanoa, "En pysty, on liian vaikeaa"... Joo, se on vaikeaa, mutta aina voi yrittää kovemmin. Kun käsi lennähtää avaamaan jälleen uutta välilehtä, voi sen pysäyttää.
Olen itsekin miettinyt tuota some-asiaa ja stressiä myös sen kautta, että joskus harvoin kun on aikaa vaikka viikonloppuna tai myöhään illalla löhöillä sohvalla ja lukea jotain, niin on valtava ero lukeeko paperista kirjaa tai lehteä vai lukeeko jotain kännykän tai tabletin ruudulta. Yleensä kännykästä tulee plärättyä tiettyjä somekanavia, jonka luulisi olevan sama asia kuin se, että plärää vaikka paperista naistenlehteä. Mutta kun ei ole. Ehkä se on tiedon runsaus, vilisevät tekstit tai kirkas näyttö (tai kaikki yhteensä), mutta löhöily kännykän kanssa ei rentouta sitten yhtään, päin vastoin. Mutta kirjan lukeminen tai jopa naistenlehden lukeminen rentouttaa ja rauhoittaa ihan eri tavalla.
Niin totta.
Pitäisikö aloittaa "someton klubi"? Ihmiset tapaisi ilman puhelinta. Se jäisi narikkaan. Olenpa radikaali :-)
Klubin nimi voisi olla Eksoottiset Pöllöt. Kun siellä katseltaisi toisten naamoja ja huhuiltaisiin toisilleen. Pöllöillä on vaikuttava naama :-)
Jotkut ravintolathan jo kieltävät (tai ainakin suosittavat, eiväthän he voi konkreettisesti siihen pakottaa) mobiililaitteiden käytön. Olen ollut parissakin ravintolassa jossa on pöydissä kyltit, "Ei mobiililaitteiden käyttöä, jutelkaa keskenänne". Viimeksi Oaklandissa olimme sellaisessa paikassa brunssilla. :)
Olen myös kuullut ihmisistä, jotka illanviettoja järjestäessä pyytävät vieraita jättämään puhelimensa eteiseen. Surullisen kouriintuntuvia esimerkkejä siitä, mihin puhelimen/somen käyttö on mennyt. :/