NYT mulla menee hermot niin totaalisesti että revin täällä hiuksiani - ja laitan nyt ulos - jos vain tää kone mitenkään suostuu, päivän postauksesta puolikkaan, koska loppua en saa näköjään kirjoitettua tällä menolla ennen auringonlaskua. Kone hitailee niin että tässä on jo mennyt puoli päivää kuvien käsittelyyn ja yksinkertaisen tekstin tuottamiseen - aargh tuo hemmetin pieni "rantapallo" tuossa vain pyörii näytöllä keskeyttäen tämänkin lauseen kirjoituksen "annakunmänytmietin-mietin-mietin-mietin"..... Taitaa olla paras luovuttaa ja vetää kone sammuksiin.

Tarkoitus oli kirjoittaa pieni esittely Syroksesta sekä kuvakertomus kaupungin kosmetiikkaostosmahdollisuuksista sekä eilisistä kosmetiikkahankinnoistani, mutta jälkimmäinen osuus jää iltaan. Jos kone silloin suostuu taas yhteistyöhön.

Tässä siis alkupätkä:

Nykyinen sijaintini ei olekaan mikään pieni kylä. Syroksen pääkaupunki Ermoupolis on koko Kykladien pääkaupunki ja täällä asuu 18 000 ihmistä. 17 300 enemmän kuin Folegandroksella ;) Ermoupolissa sijaitsee myös yksi harvoista saarilla sijaitsevista yliopistoista, Egean University. Sen myötä kaupungissa on eloisa opiskelijatunnelma.

Olen vieraillut Syroksella kerran aiemmin, vuonna 2001 (jos ihan oikein muistan – no, yli 10 vuotta sitten kuitenkin). Tällä vierailulla muuten tutustuin ensimmäisen kerran domatiamajoitukseen :) Nyt oli aika jälleennäkemiselle.

Uusklassiseen tyyliin rakennettu Ermoupoli on tyyliltään kuin ihastuttavan Symin Yialosen isosisko.

Täällä ei ole kapeita labyrinttikujia vaan kadut ovat leveitä ja suoria. Lukuunottamatta yläkaupungissa sijaitsevaa, keskiaikaista  Ano Syrosin kaupunginosaa, joka hallinnollisesti on oma kuntansa mutta käytännössä osa Ermoupolia.

Ermoupolin tunnusomainen “Twin Peaks” – vasemman kukkulan muodostaa Ano Syros ja oikealla on Vrondadho, jonka laella kohoaa Anastasiksen komea kirkko.

Ermoupolis ei ehkäpä ole se paras kohde liikuntarajoitteisille, puolet amfiteatterimaisesti levittäytyvästä kaupungista on nimittäin pitkiä ja korkeita porraskatuja.

Täällä on muuten parhaillaan menossa kansainvälinen animaatioelokuvafestivaali AnimaSyros, jonka esityksiin on ilmainen sisäänpääsy. Festivaalin tapahtumapaikkana on Ermoupolin historiallinen Apollon-teatteri, varsin komea settinki elokuvien katseluun.

Aika kipeitä maailmoja noilla animaatioelokuvien tekijöillä kyllä... Materiaalihan ei siis todellakaan ole mitään Disneytä. ;)

Torstaina menin myöhäisillan International Competition Programme -näytökseen. Ensimmäisessä elokuvassa anonyymit miehet panivat raajattomia, päättömiä naisia sairaalassa yrittäen saattaa heidät raskaiksi. Toisessa, Tim Burton goes very disturbed -henkisessä filmissä isä ja poika olivat villikoirien saartamana pienessä talossa hylätyssä kylässä. Isä putosi katolta ja koirat söivät hänet välittömästi. Yhdellä koirista oli naisen kasvot. Hän kiipesi sisälle taloon, raiskasi pojan ja palasi myöhemmin synnyttämään tälle lapsen - samalla kun pojan oma, kesy koira repi naiskasvoisen villikoiran kappaleiksi.

Kauniita unia sitten vain. Palasin kämpille vähän eriskummallisissa tunnelmissa.

Eilen menin päivänäytökseen, arvellen että päivällä varmaan esitetään "harmittomampia" pätkiä. Viereeni istuivat nuori, ehkäpä 7-vuotias poika ja mies, joka ikänsä puolesta oli varmaankin pojan isoisänsä. Elokuva kertoi tanskalaisesta papista joka taisteli kylänsä alkoholismia vastaan. Poika kommentoi elokuvan aikana hätääntyneeseen sävyyn isoisälleen. Siinä vaiheessa kun filmin mielipuolinen lääkäri suoritti papin menehtyneelle isälle ruumiinavausta ja joi verta ruumiin nenästä, poika alkoi itkeä.

Kuka älypää tuo lapsen katsomaan aikuisille suunnattua animaatiofilmiä? Taisi ukki luulla piirrettyjä vähän toisenlaiseksi...

* * *

Illalla sitten uusi yritys kosmetiikkaosuudella....

Tämä on nyt taas niitä aiheita, joista todennäköisesti tulee kuraa niskaan. Hoikkienhan ei kuulu sanoa ääneen mitään kielteistä kropastaan, etenkään jos se liittyy pehmeään navanseutuun -  se oikeus on varattu ylipainoisille. Kun hoikka valittaa turvotuksesta, ylipainoiset pyörittelevät silmiään. "Ettäs kehtaa, mokoma luikku, ihan kuin tolla olisi jotain oikeita ongelmia".

Ainiin, ja tietysti tästä aiheesta tulee negaa myös kuvituksensa puolesta. Minähän olen joidenkin näkemysten mukaan niin huomionhakuinen että pitää esitellä kroppaa ja muutenkin kerjään blogissa kehuja. Sanni-ressu. Tämä postaus on ihan paras esimerkki - niin monelta meni koko jutun pointti totaalisesti ohi. :/ Hoikka ihminen ei voi laittaa kuvia joissa hänen vartalonsa on esillä, ilman tulkintaa huomion ja ihailun kerjäyksestä.

No, ajattelin kuitenkin uskaltaa. Minä haluan kirjoittaa turvotuksesta. Ja hiilihydraateista. Koska tällä matkalla niiden vaikutus on ollut taas niin mielettömän selvä. Ehkä joku saa kirjoituksestani apua omaan turvotukseensa..?

Olen aina ollut hoikka, koko ikäni. Koko perheeni on hoikkia ihmisiä. Minun ei tarvitse esitellä kuvia itsestäni saadakseni vahvistuksen tälle faktalle.

Mutta minulla ei käytännössä koskaan ollut litteää vatsaa. Olin litteä kaikkialta muualta paitsi vatsasta. Littana perse, lättänät tissit jne. Ja sitten keskellä pullottava vatsa. Kyllähän se aika hassulta tuntui ja näytti. Laiha tyttö jolla on möhömaha. Ei kumpu millään lailla ainakaan imarrellut vartaloani. Ajattelin nuorempana, että kai minulla vain kertyy jostain syystä rasvaa juuri vatsan seudulle. Ja yritin raukka saada pömppää litistymään loputtomilla situps-kuuri-yrityksillä.

No eihän se maha millään rutistuksilla tai rasvanpolttojumpilla lähtenyt. Koska kupu ei muodostunut läskistä. Se oli turvotusta. Turvotus voi liittyä ruoansulatuksen häiriöihin tai johtua nesteen kertymisestä elimistöön (kantsii lukea vaikka Kiloklubin artikkeli Turvotus ei ole lihomista). Turvotuskumpu koostuu aina joko nesteestä tai kaasuista, tai molemmista. Kun jonkun jättiläismäisen pasta-aterian jälkeen vatsa on kuin rantapallo, niin pastan hiilarit ne siellä juhlivat ja sitovat hulluna nestettä ja keräävät ilmaa kehoosi.

Minun pallomahani johtui ruokavaliostani. Kuten olen täällä niin seikkaperäisesti kertonut, söin 32-vuotiaaksi saakka ravintoa, joka koostui 90-prosenttisesti nopeista hiilihydraateista. Elin voileivillä, muroilla, pastalla ja riisillä. Kehoni oli jatkuvassa turvotustilassa.

Muuten, tärkeä huomio - kaikki ihmiset eivät ole yhtä hiilihydraattiherkkiä. Moni voi syödä muroja ja makaronia niin paljon kuin sielu sietää ilman mitään turvotusoireita. En siis sano, että hiilihydraattien vähentäminen auttaa kaikilla turvotukseen. Myös maitotuotteet voivat olla syntipukkina. Samoin gluteeni. (Toinen juttuvinkki: Ainon hyvä postaus Mistä tukala olo ja turvotus johtuu?).

Minun kohdallani toteutui epäonnekas yhtälö: erittäin huono hiilarien sietokyky plus erittäin suuri addiktio hiilihydraattivoittoiseen ruokaan. Eipä ihme että masu pömpötti kroonisesti.

Vatsa littaantui pysyvästi vasta ruokavalion totaalimuutoksella. Vuosia samana pysynyt peruspainoni ei pudonnut (olen saavuttanut takaisin ruokavaliovaihdoksen alussa menettämäni kaksi kiloa), mutta pallomaha on poissa. Niin kauan kuin vältän nopeita hiilihydraatteja. Tahalliset tai tahattomat lipsahdukset näkyvät kropassa saman tien.

Mitä ovat tahattomat lipsahdukset? Ravintoloissa ei valitettavasti ihan aina voi olla varma siitä mitä annos sisältää, vaikka kuinka luulee pysyvänsä turvallisella alueella. Salaatti on oiva esimerkki. Kasviksethan ovat aina mitä parhainta ravintoa. Niiden kastikkeet ikävä kyllä kuuluvat harmaalle alueelle - menussa harvoin listataan mitä salaatinkastike sisältää. Minua ei todellakaan haittaa jos kastikkeessani on esimerkiksi vähän hunajaa, mutta monet makeat salaatinkastikkeet on tehty makusiirappipohjaan.

Yllä olevan kuvan vatsa oli seurausta kahden vuorokauden aikana nautituista kahdesta salaatista - jotka käytännössä uivat sokeriliemessä. Minulla kävi kahdesti peräkkäin huono tuuri ja sain kahdessa eri ravintolassa salaatin supersokerisella kastikkeella. Oli niin imelää että melkein hampaat tippui suusta (kuka tykkää syödä tuollaisia salaatteja..?). Seurauksena kolmen päivän tukala turvotus.

No, opinpahan ainakin kysymään tästä lähin aina onko kastike makeaa vai ei. Olen niin tottunut täällä Kreikassa pelkkiin oliiviöljy- ja viinietikkapohjaisiin kastikkeisiin että jotenkin ei tullut edes mieleen kysyä.

Vain viittä päivää myöhemmin, pysyteltyäni visusti kasvis-juusto-kala- linjalla, vatsa näytti tältä:

Ja nyt, noin kahta viikkoa myöhemmin, masu on tässä kondiksessa:

Olo on kevyt ja normaali. :)

Nopeilla hiilareillakin on eroja. Toiset ovat pahempia kuin toiset. Ja tietenkin sillä on väliä, missä muodossa ne nauttii. Puhdas sokeri on tietysti pahinta.

Kaikki tietävät, että sokeroidut limsat ja mehut ovat kuin vetäisi naamaan lasillisen sokeripaloja. Nestemäinen sokeri vaikuttaa kehossa kaikkein nopeiten ja verensokeri nousee hetkessä pilviin. Niinpä siirappipohjainen kastikekin on pahempi kuin esimerkiksi leivitetty pyörykkä. Olen sallinut täällä itselleni kreikkalaiseen meze-valikoimaan perinteisesti kuuluvia pyöryköitä. (Niitä on kaikissa mahdollisissa mauissa - kesäkurpitsaa, rapua, tomaattia, munakoisoa, juustoa, kalaa, sipulia, kikherneitä.. Ihan törkeän hyviä.) Itse taikinassa jauhoja ei yleensä käytetä (tarkistan aina ravintolasta ;)), mutta pyörykät käytetään kevyesti korppujauhossa ennen paistamista. En ole saanut näistä pyöryköistä mitään oireita. En ole niitä tosin joka viikko syönytkään, mutta ero salaatinkastikkeen välittömään seuraukseen on selkeä.

Piirakoita en ole syönyt yhtäkään. Ei vain ole tullut sellaista mielitekoa. Mitä todella hämmästelen.

Kaikkea muuta ruokaa kyllä on tullut syötyä sitäkin enemmän. Ja minähän tosiaan syön! On niin hassua miten eri lailla ihmiset, ruokavalionäkökulmasta riippuen, näkevät terveellisen ruoan. Toiset välttävät rasvaa. Se on ihan ok. Minä en. Öljyssä kylpevät ladera-ruoat ja rasvainen jogurtti ja juustot ovat Kreikassa jokapäiväistä murkinaani. Normaalin pohjoiseurooppalaisen rasva-asenteen omaava henkilö saisi sydänkohtauksen nähdessään suuhuni katoavat oliiviöljyä ja fetaa tihkuvat paistokset. :)

On ihanaa voida nauttia ruoasta ilman pallomahaa. Se on niin suuri etu ettei piirakoista luopuminen ole siitä suuri hinta. ;)

Voivatko nämä aamut enää parantua...? En tiedä, mutta näyttää siltä että voivat.

Niin monet upeat auringonnousut olen eri majapaikoissani täällä jo kokenut, mutta en vielä omasta penthouse-huoneistosta kaupungin kattojen yltä.

Saavuin eilen illalla Syrokselle, ja tsekkauduin sisään vuokrahuoneeseeni. Sain oman pienen kattohuoneiston 360 asteen näköaloilla. 20 eurolla.

Päätin saman tien että jään neljäksi yöksi. Kukapa ei haluaisi herätä tällaisissa maisemissa? En voi tarpeeksi hehkuttaa domatia-majoituksen mahtavuutta ja sesongin ulkopuolella reissaamista. Tällaisia helmiä - joihin kengännauhabudjetillakin on varaa...!

Parhaan tunnelman saavuttamiseksi suosittelen taustamusiikiksi Pearl Jamin Just Breathe'a tai Cranberriesin huikean kaunista Linger-biisiä. As you just want to..... linger.

Voin katsella ikkunastani kun laivat saapuvat satamaan....

[vimeo 107784248 w=680 h=383]

Voiko pesä enää tämän kotoisammaksi tulla? <3 Niin sympaattinen huoneisto!

Toivottelen teillekin oikein ihanaa aamukahvia! :)

Me tunnemme Korresin. Kiistatta Kreikan tunnetuin kosmetiikkamerkki kansainvälisesti. Trendikkään ”vihreän aallon” harjalla ratsastava, alun perin apteekkarin kehittämä menestyssarja, jossa kreikkalaisia yrttejä ja lääkekasveja hyödynnetään pääosin luonnollisista ainesosista koostuvissa kosmetiikkatuotteissa, yhdistettynä tyylikkääseen, tunnistettavaan graafiseen ilmeeseen.

Mutta Kreikassa on toinenkin kosmetiikkasarja hyvin samankaltaisella imagolla ja tuotefilosofialla. Tätä sarjaa suosivat kreikkalaiset itse. Apivita.

Kuva: Apivita

Ei ole (kreikkalaisten mielestä) sattumaa, että sarjojen imago on niin samanlainen.

Useampikin kreikkalainen tuntuu olevan sitä mieltä, että Korres on kaupallisempi, heikkolaatuisempi kopio Apivitasta. Heidän näkemyksensä mukaan Korres otti Apivitan idean ja muokkasi siitä oman, kaupallisen version. Oli tässä sitten perää eli ei, minusta tämä asenne Korresia kohtaan kreikkalaisten itsensä taholta on kiinnostava. Ja sanalla sanoen yllättävä – kuvittelin Korresin olevan Kreikassa niin kuin Lumene Suomessa – kaikkien oma ”kotisarja”.

Kun minä hehkutan Korres-ihastustani, katsovat paikalliset ystäväni minua vähän oudosti. Sympatiat menevät toiselle merkille.

"The Tinted Lip Balm Queen" :)

”Sinunhan pitäisi tehdä juttu Apivitasta!” huudahti ystäväni Marianna, kun kaksi vuotta sitten syksyllä olin menossa vierailulle Korresin tehtaalle.

Tällöin sain ensimmäistä kertaa kuulla Apivitasta. Sen jälkeen tuntuikin, että törmäsin merkkiin kaikkialla. En pelkästään kaupoissa ja apteekeissa (Apivitalla on myös samat myyntikanavat kuin Korresilla, usein ne ovat apteekeissa vierekkäisillä hyllyillä) vaan ihmisten puheissa ja kylpyhuoneen kaapeissa. Jopa Symillä asuvat suomalaiset Lasse ja Pekka vannoivat Apivitan nimeen. ^_^

Apivitan perusti vuonna 1979 nuori apteekkaripariskunta, Nikos ja Niki Koutsianas. Tarina on hyvin samankaltainen kuin Korresilla (ja miksei monella muullakin luonnollisiin ainesosiin pohjautuvalla sarjalla); Nikos ja Niki olivat kiinnostuneita lääkekasvien ja muiden luonnollisten raaka-aineiden hyödyntämisestä kosmetiikassa, ja alkoivat valmistaa yrtteihin ja mehiläistuotteisiin (vaha, hunaja, propolis) pohjautuvia tuotteita.

Nimi APIVITA tarkoittaa ”Mehiläisen elämää” ja tulee latinan sanoista APIS (mehiläinen) ja VITA (elämä).

Apivita mainostaa itseään Kreikan ensimmäisenä luonnollisena kosmetiikkasarjana. Sertifikaatteja sillä ei ole, eikä se täysin kunnioita luonnonkosmetiikan perusperiaatteita. Tuotteissa on mm. parabeeneja. Luonnollisuuspitoisuus on silti korkea ja Korresin tavoin sarja välttää mineraaliöljyjä ja silikoneja.

Apivitan ”the juttu” on edelleen tänäkin päivänä mehiläistuotteiden, etenkin propoliksen käyttö. Propolista on lähes kaikissa heidän tuotteissaan. Propoliksella on mm. antimikrobisia ominaisuuksia.

Haastattelin juttua varten ystävääni Mariannaa, ja kysyin häneltä, minkä hän arvelee olevan Apivitan suosion salaisuus Kreikassa. Miksi se on paras? Mariannan mielestä Apivitan tuotteet yksinkertaisesti vain toimivat, hän ei ole kokeillut sarjalta yhtäkään huonoa tuotetta. Apivita on onnistunut vakiinnuttamaan aseman luotettavana, laadusta tinkimättömänä sarjana. Kysyt keneltä tahansa, saat saman vastauksen. Apivita on laatua.

Juuri tällaisia juttuja tykkään pohtia kosmetiikan maailmassa… Kerrassaan hurjan mielenkiintoista. Miksi jostain merkistä tulee The Merkki? Miksi joku on suositumpi kuin toinen?

Tässäkin tapauksessa meillä on kaksi todella samankaltaista sarjaa samanlaisella taustalla ja filosofialla – näennäisesti on hyvin vaikea ymmärtää, miksi toinen on kotimaassaan suositumpi kuin toinen. Mariannan mukaan positiivinen ”word-of-mouth” on luonnollisestikin paras tae minkä tahansa sarjan suosiolle. Kreikkalaiset kokevat Apivitan tuotteet parempina kuin kilpailijoiden. Niistä puhutaan. Niitä suositellaan. Ne ovat yksinkertaisesti saavuttaneet laadukkaamman maineen kuin Korres. Vaikka tokihan Korreskin on täällä hurjan suosittu. Apivitalla vain on maine sinä ”laadukkaampana Korresina”.

Vaikka en Apivitan tuotekehittelyyn olekaan tutustunut, en voi olla miettimättä, että kreikkalaisten asenne Apivita vs. Korres -asiassa voi olla myös puhtaasti tunnepohjainen. Apivitalla on pidempi historia. Se oli ollut markkinoilla jo melkein 20 vuotta Korresin tullessa mukaan pelikentälle. Incejä silmäillessä minusta itsestäni vaikuttaa, että Korres ainakin on luonnollisempi eli käyttää vähemmän synteettisiä raaka-aineita. Se ei tietenkään ole mikään universaali laadun mittapuu, mutta itselleni tällaisilla asioilla on merkitystä.

Syy, miksi en ole aiemmin kirjoittanut Apivitasta, on simppeli: merkkiä ei saa Suomesta. Sarjan saatavuus kansainvälisesti on heikohko, sitä myydään vain 11 maassa Kreikan ulkopuolella. Meitä lähin maa on Ruotsi. Nyt sitten ajattelin, että miksipäs en esittelisi Apivitaa joka tapauksessa, voihan joku innostua tutustumaan merkkiin Kreikassa lomaillessaan.

Apivitalla on myös nettikauppa joka toimittaa EU-maihin. Marianna on selvästi hellyttävän innoissaan lempisarjansa promoamisesta Suomeen (hän ei siis todellakaan ole Apivitalla töissä ;)), ja haluaa kertoa, että ”joka tilauksen yhteydessä saa kolme ilmaista näytettä”. :)

Entä minä ja Apivita?

Toistaiseksi olen kokeillut vain hius- ja suihkutuotteita ystävieni luona (hyviä ovat), ja nyt sitten ostin vihdoin ensimmäisen oman Apivitani – matkakokoisen kasvoputsarin. (Kun Suomesta mukaan otettu kasvoputsari loppui, jee! Aina on ilon aihe kun saa perustellun syyn ostaa uuden!)

Creamy Face & Eye Foam Cleanser on sulfaatiton, miedosti ja todella kermaisesti vaahtoava putsari. Aivan ihanan tuntuinen, tykkään todella paljon. Silmämeikkiä en kyllä tällä poista, sillä en pysty laittamaan mitään vaahtoavaa silmiin (olkoon kuinka mieto), seurauksena on aina kirvely.

Tuote on koostumukseltaan paksua maitomaista geeliä ja se on todella riittoisaa, tarvitsee vain 20 sentin kolikon kokoisen pisaran ja se muodostaa iholla veden kanssa paksun kermaisen massan.

Seuraavalla Kreikan reissulla pitäisi kenties ostaa Apivita-setti matkakosmetiikaksi Korresin sijaan. Ihan jotta saisi perusteellisemman kuvan sarjasta. Se tosin riippuu myös budjetista – Apivita kun on Korresia arvokkaampi merkki. ;)

Onko Apivita entuudestaan tuttu merkki jollekin teistä?

Kuva: dkd

Lukijani Outi teki Santorinilla erittäin spontaanin Apivita-hankinnan. Olimme Firan apteekissa nuuskimassa kosmetiikkaa ja olin hetkeä aiemmin pitänyt Outille ”luennon” Apivitan suosiosta Kreikassa. Outilla oli jo ostoskori täynnä Korresia. Nostin Apivitan shampoon hyllyltä ja luin ääneen pullonkylkitekstin, ”Kuiville pituuksille ja rasvoittuvalle päänahalle”. Outi vain nappasi sen mun kädestä ja sanoi, ”Kuulostaa just siltä mitä mä kaipaan, tänne kiitos!” :)

Mitäs olet tykännyt, Outi? ;)

Minun piti tänään kirjoittaa blogilleni uusi kuvaus. Indiedays uudistuu ja meitä pyydettiin päivittämään blogin esittelyteksti - jos se päivitystä tuntuu kaipaavan.

Ja kai se on myönnettävä, ettei sivupalkkini esittelyteksti ollut enää pitkään vastannut blogin sisältöä. "Karkkipäivä on kosmetiikkablogi...." se teksti alkoi. Joo, käsitteleehän tämä kosmetiikkaa. Ja edelleen paljonkin - ainakin silloin kun olen "normaaliarjessa". Mutta kosmetiikkablogi? Onko Karkkipäivä enää kosmetiikkablogi? Joku lukijakin on joskus kommentoinut että vaihda toi teksti, ei tämä enää ole mikään kosmetiikkablogi.

Vastustin pitkään Karkkipäivän mieltämistä lifestyle-blogiksi. Minusta lifestyle-blogeissa pääroolissa on kirjoittaja itse. Niissä kerrotaan kirjoittajan elämästä; kodista, perheestä, sisustuksesta, vaatteista. Päiväkirjamaiseen tyyliin.  Ei Karkkipäivä ole sellainen. En minä ole täällä mikään päähenkilö. Ei täällä seurata elämääni.  Mutta totta on, että blogissa on jo pidempään ollut lifestyle-genren aineksia. Mitäpä muutakaan nuukailu, hiilihydraattitietoisuus ja kengännauhabudjetilla reissailu ovat kuin elämäntyyliä. ;) Tänne ne vain ovat pikkuhiljaa soluttautuneet, osaksi alunperin täysin kosmetiikkaan keskittynyttä blogia.

Mitä Karkkipäivästä sitten tänä päivänä pitäisi sanoa? Moni muukin bloggaaja on viime aikoina miettinyt paljon tätä genre-asiaa ja brändäystä. "Aloitin ruokabloggaajana mutta haluan nyt kirjoittaa myös liikunnasta - voinko tehdä niin? Mihin kategoriaan blogini sitten kuuluu?" Totta kai voit..! Minusta leimoihin ei ole hyvä kangistua. Itsekin koin pitkään huonoa omaatuntoa siitä että kirjoitin kosmetiikkablogiini ruoasta, mutta sitten oivalsin (kiitos myös lukuisten lukijakommenttien), että blogi saa kasvaa ja elää kirjoittajansa mukana. Sen kuuluukin tehdä niin. Sehän juuri on asia, joka kaiken kaupallistumisenkin keskellä vielä erottaa blogimedian aikakauslehtimediasta. Muotilehti on muotilehti eikä se voi yhtäkkiä muuttua kolmeksi kuukaudeksi Condé Nast Travelleriksi. Blogi voi.

Alkuperäisen teeman muuttaminen ja hylkääminen totaalisesti on blogimaailmassa kirjoittamaton "älä-tee-näin". Sen ymmärrän. Lukijat ovat alkaneet lukemaan blogiasi koska kirjoitat aiheesta X. Kelkan suuntaa vaihtamalla voivat lukijat helposti jäädä kyydistä. Ehkä heitä ei tippaakaan kiinnosta uusi aiheesi Y. Tietysti minäkin mielelläni pidän alkuperäiset kosmetiikkalukijani kelkassa. Onneksi aihe ei ole blogista mihinkään katoamassakaan - siitähän sitä kirjoittaa mikä innostaa ;) Jos Karkkipäivälle tarjottaisiin duunia vaikkapa jonkun matkalehden bloggarina, niin joutuisin toteamaan, "Pahoittelut, en valitettavasti voi mitenkään olla intoilematta myös uusista Diorin luomiväreistä tai edullisesta kynsilakkalöydöstä."

Mutta kyllä nyt on niin, että minun on aika luopua yksipuolisesta 'kosmetiikkablogi' -nimityksestä. Rohkenin pitkän harkinnan jälkeen kirjoittaa uuteen esittelytekstiini sanat; "Karkkipäivä on kauneus- ja lifestyle-blogi". Sillä sitähän se taitaa olla. Kosmetiikkapainotteinen, ruokaa ja matkailua sisältävä blogi. Jossa köyhäillään. :D Olisiko siinä tämän päivän Karkkipäivä? :)

P.S. Herranjestas tuota mun Indiedaysin profiilikuvaa... Niin sitä ihminen muuttuu. Mun mielestä tuo kuva oli aivan mahtava silloin kun se otettiin (3 tai 4 vuotta sitten). Nyt en näe siinä minua ollenkaan. Kuka on tuo muovinen, jähmettynyt nainen rusetti päässä? Halusin kuvaan violettia ja karkkimaisen kaulakorun. Koska minähän rakastan violettia. Ja karkkikoru = Karkkipäivä. Tuossa kuvassa ei kuitenkaan ole minua pätkääkään. Oikea Sanni on enemmänkin tuo tuulihiuksinen, vähän auringossa patinoitunut, hammashymyä ikeniin saakka hymyilevä homssutäti. Onhan siellä se sininen rajaus kuitenkin muistuttamassa, että meikkiä pitää olla ;)

Aika ottaa uusi profiilikuva portaaliin?

Tuuli jatkui tänään. Oli ensimmäinen oikeasti viileä päivä matkalla.

...ja ennen kuin joku hermostuu, huomiseksi on luvassa kosmetiikkapostaus ;)

Laitoin päälle kaksi pitkähihaista ja kaksi takkia. Vedin hupun tiukasti päähän. Olin suunnitellut käveleväni Ano Merian kylään mutta tuuli oli hiukan liian navakka jotta retki olisi ollut miellyttävä. Kävelin sen sijaan Panagian kirkolle niinkuin eilenkin. Niitä maisemia katsoo mielellään kerran jos toisenkin.

.

[vimeo 107506730 w=600 h=338]

.

Viivyin huipulla kaksi tuntia. Istuin vain katsomassa kylää ja merta. Aurinko paistoi ja lämmitti minut tuulen läpi. Alas päästyäni oli melkein kuuma. Otin takit pois.

(Äiti - älä katso tuota videota. Kyllä mä olin oikeasti niin reunalla.)

Yritin ottaa selfieitä merimaisemalla. Meri on niin upean värinen.

Kaksi italialaisturistia kulki ohi ja tarjoutui ottamaan kuvan. Eivät ymmärtäneet että näiden oli tarkoituskin olla itseotetun näköisiä. ^_^

Uusi sininen 1,30€:n rajauskynäni ei pysy. Tuulisena päivänä kesto on näinkin hyvä.

Hikisenä päivänä rajaus leviää luomelle kauttaaltaan. Sain havaita tämän kiusallisesti Santorinille saapuessa, kun olin meikannut kynällä ensimmäistä kertaa. Lukija-Outi tapasi meikkibloggaajan jonka silmät näyttivät 6-vuotiaan meikkaamilta.

Kävelyllä ajattelin, että juuri tämä on parasta yksin matkustamisessa. Vain minä ja ajatukset. Voi pysähtyä mihin tahansa mietiskelemään niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Se ei häiritse ketään. Huomio ei jakaudu seuralaisiin, sen voi keskittää täysin ympärillä olevan havaitsemiseen, kokemiseen.

Menin hautausmaalle. Tykkään hautaismaista kovasti, etenkin ulkomailla ne ovat todella kauniita. Kreikassa haudoilla on lähes aina edesmenneen kuva. Usein ne ovat virallisia muotokuvia, mutta joukossa on myös henkilökohtaisempia valokuvia. Mies hymyilee kalasaaliinsa kanssa. Merikapteeni seisoo laivan kannella ja katsoo ulapalle. Täti katselee arvoituksellisesti kukkapensaiden keskeltä. Kuvat tuovat ihmisten elämän jotenkin niin lähelle. Jään katsomaan hautoja pitkäksi aikaa. Mietin millaisia ihmisiä he ovat olleet. Mitä he ovat ajatelleet juuri kuvanottohetkellä...

Folegandroksen Kastrosta löytyy ovi minulle.

Saako kerrankin sanoa että tykkää omasta kuvastaan? Pidän tästä kuvasta.

Tämä on jotenkin niin minä nyt.

Minulla oli tänään todella hyvä olo. Tuulesta ja kylmästä huolimatta. Folegandros on niitä paikkoja, joissa on sitä jotain erityistä. Koen täällä samanlaista levollista viehätystä kuin Paroksella.

Kun istuin ylhäällä Panagialla, minusta tuntui samalta kuin istuessani Parikian Kastron laella. Minulla ei ollut kiire mihinkään. Tällaisia hetkiä varten minä matkustan. En siksi, että näkisin aina vain uusia paikkoja. Vaan jotta löytäisin paikkoja, joihin haluan palata.

Johan on taas näkymät.

Folegandroksen Choran tyrmäävä sijainti jyrkän kallion reunalla vetää vertoja Santorinin kuuluille caldera-maisemille.

Ei tästä maasta henkeäsalpaavat näköalat ihan heti lopu.

Asun tuolla valkoisten tönöjen takarivissä. Kylä on niin pieni että sen kävelee ympäri puolessa tunnissa. Koko saarikin on vain 32 neliökilometriä.

Talvella Chorassa asuu noin 200 henkeä, kesällä 1000.

Olen saapunut "kreivin aikaan" - 1. lokakuuta valtaosa kaikista majoituspaikoista sulkeutuu. Minäkin olen hotellissani ainoa asukas. Varasin tällä kertaa hotellin koska se oli saman hintainen kuin domatia, 27 euroa jonka sain neuvoteltua 25 euroon.

Täällä kuitenkin saa ruokaa kylästä lounasaikaan ;) Eilen sain myös vastauksen taannoiseen mustekalakysymykseeni - eli syönköhän enää koskaan mustekalaa.

Syön. Eilen sain niin hyvää grillattua mustekalaa että tänään on pakko mennä syömään sama annos uudestaan. Mutta seepiaan en enää koske, se on nyt käsitelty luku elämässäni. Tulee paha olo pelkästä ajatuksestakin.

Vuoren rinteellä täydellisen kuvauksellisena istuva Panagian kirkko ja entinen luostari on Folegandroksen symboli ja kuvatuin kohde. Ei ihme.

.

Sitten tarinaa tuulesta.

Kun eilen heräsin Santorinilla, tuuli oli niin kova että olin lähes varma ettei laivani kulkisi. No, sieltä se kuitenkin puski aaltojen läpi, Nel Linesin pieni Aqua Spirit -paatti. Vain 20 minuuttia aikataulusta jäljessä. Hydrofoilit ja katamaraanit eivät kulkeneet, niille sää oli liian tuulinen.

Matka Folegandrokselle kesti 2 tuntia. Laiva heilui niin että välillä ei pystynyt kävelemään. Folegandroksen lähestyessä minua alkoi suoraan sanottuna vähän jännittää. Satamaa kohti tullessamme aallot heittelivät laivaa aivan erityisen voimakkaasti ja henkilökunta komensi Folegandroksella pois jääviä matkustajia kokoontumaan ympärilleen. Kuulin kuinka alhaalla aallot löivät alakannelle, jota kautta olimme poistumassa. Saimme mennä portaat alas yksi kerrallaan ja henkilökunta piti meistä kiinni, muuten olisimme menneet mukkelis makkelis. Laiva keikkui niin että en tajunnut miten pääsisimme ylipäänsä ulos. Videolla heilunta ei tule ihan niin voimakkaana esiin miltä se laivan sisällä tuntui. Videota kuvatessakin olin kaatua.

[vimeo 107438699 w=680 h=383]

Lopulta laiva oli satamassa ja heilutus tasoittui hieman. Ulosmeno"silta" kuitenkin hyppi ja pomppi niin, että saimme mennä sen yli jälleen yksi kerrallaan henkilökunnan avustamana. Automatkustajia ei päästetty poistumaan, eivätkä Folegandrokselta kyytiin tulossa olleet autot päässeet ajamaan sisään.

Minut noutaneelta hotellin isännältä sain kuulla, että tuuli oli (Boforiasteikolla) "vain 7 luokkaa", ja että isoimmat laivat kulkivat vielä 9-10 asteisessa tuulessa. Puistelin päätäni. Eilen en todellakaan olisi halunnut olla jatkamassa matkaa Syrokselle saakka, jonne menen samalla laivalla keskiviikkona. Matka Syrokselle kestää Folegandrokselta vielä yli 7 tuntia... Huhhuh niitä jotka istuivat siinä vatkauksessa eilen koko päivän...

[vimeo 107445182 w=680 h=383]

Hotellini emäntä kertoi myöhemmin, että talvella ei ole lainkaan tavatonta, ettei Folegandrokselle ole tuulen takia laivayhteyttä viikkoon tai 10 päiväänkään. "Silloin täältä loppuu aina maito ja muita ruokatuotteita". Kysyin, mitä tapahtuu jos joku tarvitsee tuona aikana vaikka sairaalahoitoa. Emäntä sanoi, että sille ei silloin mahda mitään. Helikopterikaan ei voi lentää jos tuuli on tarpeeksi kova. Joskus sattuu onnettomuuksia. Se on osa saarielämää.

Säähän liittyvän riskin takia synnyttävät naiset muuten lähtevät saarilta aina kuukautta ennen laskettua aikaa Ateenaan. Sain kuulla tämän jo Skyroksella. Käytäntö on kuulema kaikkialla sama. Vaikka isommilla saarilla on sairaaloitakin, suurin osa naisista valitsee mennä Ateenaan.

Mielenkiintoisia juttuja.

Minulla on tällä kertaa melkein luksusbudjetti viime vuoteen verrattuna. Ja piti olla vieläkin enemmän. Palataan siihen kohta.

Kuvituksena Fira, Santorini.

Viime syksynä päiväkohtainen budjettini oli 38 euroa. Tähän summaan kuului kaikki; majoitus, ruoka, laiva- ja bussimatkat. Kun vuokrahuone maksaa 20 euroa yöltä, jäi yleiseksi liikkumavaraksi päivittäin 18 euroa. Sillä ei ihan hurjasti juhlita tai syödä ravintolassa, ei edes edullisessa tavernassa.

Muistan kuinka kävelin Karpathoksella Pigadian rantakatua ja katselin hieman haikeana grillatun kalansa ja munakoisojensa ääressä istuvia ihmisiä, ja palasin sitten domatialle avaamaan tonnikalapurkin tai säilykemustekalaa. Ajattelin, ”Ensi syksyn reissulle säästän paremman budjetin, alan säästää jo talvella.”

No. Enhän mä sitten mitään säästänyt. Tai säästin, joo – mutta miehen syntymäpäivälahjaan. Sitten tulikin kesä, ja ajattelin, ”Hienoa! Säästän kesätyöpalkkani Kreikkaa varten!”

Mutta sitten päätimme lähteä lomalla miehen kanssa Ranskaan.

Arvaatte miten siinä kävi.

Ranskan matka nieli koko kesäpalkkani – ja jätti vielä velkaa luotolle. Voisin kirjoittaa pelkästään tästä aiheesta pitkän monologin, niin kiinnostavaa minusta on pohtia kahden eri ihmisen matkataloutta. Hieman sitä jo sivusinkin heinäkuun ”Kun kaksi eri mieltä matkustaa” –postauksessa.

En haluaisi vaihtaa Ranskan matkaa pois, en missään nimessä. Se oli aivan mahtava reissu. Tokihan minusta on kivaa välillä matkustaa eri tyyliin kuin omani, ja on tietysti otettava huomioon Ranskan hintatasokin joka on jotain ihan muuta kuin Kreikan. Silti – on myönnettävä että kirpaisi aika lailla kun laskin yhteen oman osuuteni reissun kuluista. Sillä summalla olisin matkustellut Kreikassa suhteellisen huolettomasti kaksi kuukautta..!

Noniin. Bueno. Ranska tuli ja meni, ja nyt oltiin sitten lähdössä viettämään jälleen yhtä Excel-taulukon ohjaamaa syksyä Kreikan saarille.

Mutta. Vaikka en kesätilin mahdollistamaa vapautta matkalle saanutkaan, on budjettini silti huomattavasti parempi kuin viime syksynä.

Minulla on käytössä päivittäin 55 euroa.

Se on vain 17 euroa enemmän kuin viime vuonna, mutta 17 euroa täällä on PALJON! Majoituksen jälkeen jää ruokailuun, laivoihin ja muihin mahdollisiin aktiviteetteihin 35 euroa per päivä. Se tuntuu ihan mielettömältä luksukselta, ja antaa mahdollisuuden syödä ulkona vaikka joka päivä. Laivalippuahan ei tarvitse ostaa päivittäin, ja syömällä pari säilykepurkkiateriaa tavernan sijaan saa seuraavan laivalipun hinnan laitettua sivuun.

Kreikassa 15 eurolla saa jo kolmekin ruokalajia ja viinilasin. Ja minkä määrän ruokaa… Voi kuulkaa, minulla jo sormet syyhyää että pääsen kirjoittamaan tulevaa Kreikan maut -ruokapostausta.

Nyt on neljä viikkoa reissua takana ja budjetti on pysynyt hyvin kasassa, vielä ollaan plussan puolella. Seuraan tilannetta joka päivä Excelissä. Mutu-tuntumalla matkustus talouden suhteen on minulle ihan utopiaa.

Viime tai toissasyksyn reissulla muistan saaneeni lukijalta hämmästyneen kysymyksen koskien shoppailua. ”Etkö halua ostaa sieltä mitään? Eikö sun tee yhtään mieli shoppailla?”

Rehellisesti: ei. Eikä budjetti (tai käsimatkatavaralla matkustus) anna siihen mahdollisuuttakaan. Ei minua juuri kiinnosta muuta ostaa kuin kosmetiikkaa - myönnän että nuo himskatin halvat Korresit vetävät aika pätevästi puoleensa. Mutta en myöskään ahdistu siitä, että en osta niitä. Tai muutakaan. Shoppailu ei ole koskaan kuulunut ajanvietteisiini, ei matkustaessa tai kotonakaan.

Teininä piti aina ostaa lomakohteesta se iänikuinen T-paita kohteen logolla (I <3 Korfu!) tai joku värikäs jääkaappimagneetti… No, ne oli niitä aikoja. Tärkeintä on itse kohteessa olo. Ja jos kohteessa vielä on varaa istua ravintolan pöytään ja saada hyvää ruokaa, onnellani ei ole rajoja.

Ai niin.

Aloin tässä kirjoittaessani miettiä.

Entä jos Ranskaa ei olisi tapahtunutkaan, entä jos minulla olisikin täällä nyt se huikea budjetti? Mitä minä sillä ylimääräisellä rahalla itse asiassa tekisin?

Yöpyisinkö hotelleissa vuokrahuoneiden sijaan? Söisinkö fine dining –paikoissa? Olisinko ottanut isomman matkalaukun ja ostanut sen täyteen Korresin hiusvärejä?

Jälkimmäinen saattaisi olla mahdollista. ;) Mutta hotellit… Ei, en vaihtaisi domatiaa hotelliin. Useimmat hotellit eivät tarjoa minulle sellaisia elämyksiä joista haluaisin maksaa. Tähtiravintolat? Njoo, ehkäpä silloin tällöin voisi sellaisessa pistäytyä. Mutta fine dining on minulle makuelämyksen lisäksi yhtä paljon sosiaalinen elämys. Yksin reissatessa syön mieluummin yksinkertaisemmissa paikoissa.

Hmm. Loppujen lopuksi en taitaisi kovin kummoisesti irrotella suuremmalla budjetilla. Antaahan se vapautta kun voi tarvittaessa mennä kalliimmalla katamaraanilla tai valita arvokkaamman vuokrahuoneen, mutta… Kyllä mä luulen että minun kaltaiseni matkailijan olisi jopa aika vaikea saada 80-100 euroa palamaan päivässä – ainakin Kreikan hintatasoisessa paikassa. Tämä 55 euroa on aika sopiva. Tunnen, että voin tehdä kaikkea mitä haluan. Ja ne tölkkiateriatkin kämpillä kuuluu asiaan! ;)

Millainen budjetti teillä yleensä on matkalla?

Alan olla yhä häkeltyneempi Karkkipäivän lukijoiden levittyneisyydestä universumissa. Minne tahansa menen, siellä tuntuu olevan lukija. :)

Voitteko kuvitella, että minut on jo tälläkin matkalla bongannut yksi lukija Ateenan Henkkamaukalla. Siis 4 miljoonan ihmisen kaupungissa, 3000 kilometrin päässä Suomesta, joku lukija sattuu samaan aikaan Hennesille kuin minä..! Kyllä siinä vähän hämmentyy maailman pienuudesta.

Olin alustavien suunnitelmieni mukaan menossa Sporadien jälkeen Koillis-Egean saarille.

Mutta nyt olenkin Santorinilla.

Sain nimittäin tänne kutsun Karkkipäivän lukijalta. :)

Lukijani Outi on Santorinilla kirjoittajakurssilla, ja keksi hetken mielijohteesta tarjota minulle kattoa pään päälle jos sattuisin olemaan Kykladeilla samoihin aikoihin. Koin kutsun mitä erinomaisimpana syynä muuttaa suunnitelmaa. :) Outi vaikutti niin kiinnostavalta ihmiseltä. Ylipäänsä tilaisuus päästä surffaamaan lukijan sohvalle kesken saarihyppelyni tuntui niin hauskalta ja odottamattomalta "seikkailulta" että ei muuta kuin lippu Santorinille!

Olen tosi iloinen että tulin. Meillä on ollut oikein mukavat kaksi päivää ja Outin seura toi piristävää vaihtelua viime viikkoina yksin viettämiini päiviin. Olemme "kälätttäneet" niin paljon että Outilla varmaan korvat soivat vielä kotonakin ja minä sain täydennettyä sosiaalisuus-varastoni pitkälle ensi viikkoon! ^_^

Ja Santorinihan nyt on yhtä huikea kuin viimeksikin.

Auringonnousu Kamarissa.

Auringonlaskun värejä Firassa.

* * *

Lopuksi varaan oikeuden jakaa tarpeettoman ja informaatioköyhän kynsilakka-ilostuksen. :) Tätä varten blogit onneksi ovat alunperin syntyneetkin! ^_^

Ette tiedä miten erilaisen merkityksen kosmetiikka saa kun olet siitä eristyksissä...! Tai ainakin eristyksissä normaalielämäsi kosmetiikkamaailmasta. Kotona hukun kosmetiikkaan. Kynsilakan valintaan voi mennä kaksi päivää kun selaan sävykarttojani ja yritän päättää ottaisinko tällä kertaa siniseen taittavan vai marjapuuron sävyisen liilan, vai kenties kultaan shiftaavan. Vai lakkaisinko nyt kuitenkin vihreällä... Lakkoja on niin paljon että yksilöt katoavat massaan.

Ja täällä..! Kyllästyin nopeasti nuden väriseen, ainoaan matkakynsilakkaani ja päätin ostaa pienen värikimaran. Koin suunnatonta riemua pähkäillessäni Ateenan Hondos Centerissä mitä sävyjä ostaisin. Ja nyt olen niin innoissani kolmesta uudesta lakastani. :) Samaan tyyliin kuin olin teininä innoissani jokaisesta uudesta lakasta. Ne eivät kadonneet massaan.

Valinta kohdistui tietysti budjetin puitteissa niihin halvimpiin, ja Kreikassa halvin merkki on (käsittääkseni saksalainen) Essence. Merkki on minulle entuudestaan tuttu ulkomaan reissuilta ja olen aiemmin ostanut Essenceltä mm. hyvän geelilainerin. Tuotteet maksavat alkaen 1,30€.

Ostoskoriin päätyivät siniseen ja kevyesti turkoosiin shiftaava violetti, kimaltava vedenvihreä ja ahhhhh niin ihana henkäyksen verran pinkkinä hohteleva pastelliliila. Suosikki-liilani MACin Beautiful Iris -luomivärin kaksonen. <3

Essencen kynsilakat maksavat 1,99€.

Liila on vain niin täydellinen..! <3 Toivottavasti saan nämä jotenkin mahtumaan litran kosmetiikkapussiini niin saan ne mukaan Suomeen.

Tänä aamuna satoi. Siksi vesipisarat kynsillä.

Mun kynnet alkaa jo näyttää joltain...! :) :)

(Säästäkää kommenttinne eripituisuudesta, kuuluu asiaan! ^_^)

*

Huomenna suuntaan saarelle, jonne olen halunnut päästä jo todella pitkään. Sen Choraa kuvaillaan oppaassani vastustamattomasti näin; "The town of five squares, free of traffic and sitting atop a spectacular cliff, arguably the most beautiful inland island capital".

Saa nähdä voinko huomenna allekirjoittaa tuon väitteen...! :) Mahanpohjaa kutkuttaa joka kerta kun pääsen uudelle saarelle. Koskaan ei voi minkään opaskirjankaan tai netin kuvien perusteella päätellä, millainen persoona siellä odottaa. Saarilla on taipumus yllättää jollain tavoin  joka kerta. :)