Tässä syksyn murheiden ja yleisen silmämeikkilaiskuuden keskellä on kaikessa hiljaisuudessa tapahtunut sellaista, että olen alkanut käyttää huulipunaa melkein päivittäin.
Yht’äkkiä tajusin huulipunan ”nerokkuuden” sen huonosta kestävyydestä ja alituisesta korjailun tarpeesta huolimatta; huulipunan laittoon kuluu vain muutama sekunti! (Olettaen, että käyttää sellaista punaa joka ei vaadi rajauksia.) Kyllä, tämähän on ihan itsestään selvää, mutta silmämeikki-ihmisenä en ole ennen oikein tullut miettineeksi sitä. Jos silmämeikkiin ei syystä tai toisesta ole aikaa tai innostusta, on nopeampikin keino tuoda kasvoille väriä. Ja jotenkin oivalsin sen vasta tänä syksynä.
Minulle huulipuna on aina edustanut vaivalloisuutta ja epäkäytännöllisyyttä koska sitä ei voi laittamisen jälkeen vain unohtaa – niin kuin silmämeikin voi koko päiväksi. Siksi huulipuna on jäänyt meikkirutiineissani suhteellisen epäsäännölliseen käyttöön.
Nyt kun en vähään aikaan oikein jaksanut panostaa silmämeikkiin, niin yhtäkkiä huomasin sutivani punaa huulille joka päivä. Se alkoikin tuntua helpolta ja vaivattomalta.
Ja päivästä toiseen sormiini hakeutui aina sama huulipuna.
Saanko esitellä uuden meikkiluottoystäväni: Benecos Pink Rose.
Pink Rose on vadelmanpunainen, kermainen puna jonka koostumus toi minulle heti mieleen Diorin Rouge Dior –laadun. Kosteuttava ja voidemainen Rouge Dior on mielestäni kaikkein ihanin huulipunalaatu, mutta 37€:n hinnallaan se ei ole päätynyt normihintaisena ostoskoriin kertaakaan. Benecosin punat taas ilahduttavat huomattavasti huokeammalla hinnallaan, huulipuna kustantaa 7,20 - 9,50 euroa (kaupasta riippuen).
Sain Pink Rosen maahantuojalta joskus ajat sitten, varmaankin jo viime talven Benecos-kokeilusetissä, mutta "löysin" sen meikkivarastoistani vasta syksyllä. Minulla on toinenkin Benecosin huulipuna, nuden sävyinen Pink Honey, mutta se ei ole ihan yhtä pehmeä ja kermainen kuin Pink Rose.
Huomasin, että koostumus ei ole ainoa yhtäläisyys Pink Rosen ja Rouge Diorin välillä. Rouge Dior –valikoimasta löytyy nimittäin hyvin samankaltainen sävy – Pink Baiser #361. (Tuo nimi huvittaa minua jatkuvasti, ehkä ruotsinkieliset ymmärtävät miksi…) Baiser on aavistuksen vaaleampi kuin Pink Rose, mutta huulilla niitä on vaikea erottaa toisistaan.
Pink Rose on ehdottomasti enemmän viileä kuin lämmin sävy, mutta se tuntuu sopivan melkeinpä kaikkien meikkien kanssa. Raikkaimmalta se näyttää kuitenkin yksinkertaisen värittömän silmämeikin kanssa, jolloin sen herkullinen marjaisuus oikein pomppaa esiin kasvoilta (ylin meikkikuva postauksen alussa).
Vadelmanpunaisen ystäville suosittelen ehdottomasti tutustumista tähän punaan.
Seuraavaksi muutamia erilaisia lookkeja joihin olen yhdistänyt Pink Rosen.
1. Lämmintä luumua ja kultaa.
Sisänurkassa YSL:n Golden Sands (Mohn, mitä muuten pidit omastasi? :)) ja loppuluomella Estee Lauderin Berry Ice.
2. Kylmää sinistä ja violettia. (Pink Rose näyttää todellista punaisemmalta koska kuva on otettu meikkipöydän valoissa jotka vääristävät punertavia sävyjä...)
Liikkuvalla luomella MACin Moon's Reflection ja luomivaossa MACin Parfait Amour ja Lotusland.
3. Violettia ja turkoosia.
Liikkuvalla luomella pohjustuksena Shiseidon Violet Visions ja päällä MACin Parfait Amour (ei olisi noin syvä ilman Shiseidoa), luomivaossa MACin Shimmermoss.
Nyt teillä jo tulee varmaan korvista ulos tätä ihkutusta, mutta kaverini näki meillä eilen Pink Rosen, kokeili ja lähti samantien ostamaan sitä. :D
0 comments on “Oodi Pinkille Ruusulle”
Kulta ja lila <3
Puna muistuttaa Macin Lustering :ia, ihana!
oi, kuulostaapa hyvältä mutta en kyllä voi laittaa huulilleni mitään minkä nimi on baiser XD!
No onneksi Benecosin punan nimi on vain Pink Rose! ;)
Itse olen niin kalpea ja vaaleahuulinen, että huulille on ihan aina pakko sipaista jotain väriä, muuten näytän aaveelta. Mielestäni huulipunalla ja poskipunalla voi luoda todella kauniin ja ihanan freesin lookin, eikä silmiin tarvitse panostaa ripsaria enempää. Useimmiten suosin oranssia, persikkaa ja lohen väristä huulipunaa tai -kiiltoa, mutta joskus innostun pinkistäkin, joka tuo hauskaa kontrastia kirkkaan oransseille hiuksilleni. Ensimmäisen kuvan meikki on minun mieleeni, ihanat rajaukset ja näytät todella kauniilta!
Aivan totta! Ja viime aikoina tätä on todellakin hyödynnetty. :)
Onpas herkun värinen!! Tuossa iholla näyttää lämpöisemmältä kuin Diorin puna mutta sait kyllä kiinnostumaan! Mistäs Benecosia muuten löytää?
Niin, se YSL:n kulta...olen nyt pari kertaa sitä kokeillut. Tai oikeastaan vähän enemmänkin mutta oikein kunnon meikissä pari kertaa. Sanoisin, että vaatii ehkä pikkuisen harjoittelua ennen kuin sen kanssa pääsee tuttavuutta pidemmälle mutta sitten se onkin aikas ihana! Ihan _mielettömän_ kaunis ja upea kimallus joka ei valitettavasti kuvissa pääse kunnolla oikeuksiinsa. Tosi juhlava mielestäni mutta ei kuitenkaan niin etteikö sitä voisi käyttää arkisemmassakin meikissä. Eli siis tykkäsin!! Tykkään!! <3 Niin ja vaikka suosinkin viileitä värejä niin kultaisuudestaan huolimatta Golden Sands istuu mielestäni oikein nätisti myös viileiden sävyjen viereen.
Ruohonjuurista (siellä taitaa Benecosilla olla kallein hinta), Hyvinvoinnin Tavaratalosta, Ecodealista (täällä halvin hinta), Biodelly.comista (tuolla ei tällä hetkellä näy huulipunia ollenkaan) ja valikoiduista luontaistuotekaupoista ja hoitoloista.
Kiva kuulla että Golden Sands oli onnistunut hankinta! :) Mä rrrrakastan sitä kimallusta, sellaista efektiä ei vain saa millän puuteriluomivärillä.
Moikka!
mulle tuottaa aina suuria vaikeuksia valita oikea poskipunan sävy.... mielestäni se on se kaikkein vaikein juttu meikkauksessa, kaikki kokeilemani poskipunat ovat olleet joko liian lämpimiä persikkaisia sävyjä tai liian pinkkejä tai liian mattapintaisia. osaatko neuvoa hyvää poskipunamerkkiä ja sävyä? iho on kellertävä suomalaisen vaalea. mietin jos tilaisin kulttimaineen saaneen narsin orgasm-punan. oletko kokeillut narsin poskipunia? kiitos jättipaljon njos vastaat :)
Hei charlie!
En ole kokeillut NARSin poskipunia.
Hyvää poskipunasävyä on vaikea neuvoa näkemättä ihoa livenä, mutta oletkos kokeillut esim. Max Factorin Classic Rose -sävyä? Se on neutraali, kevyesti hohtava persikka, sopii todella monille ihonsävyille. NARSin Orgasm-sävyn pohjoismaalainen "kaksonen" on Make Up Storen Passion, kannattaa tsekata myös se.
Moi,
kiitos paljon vastauksesta! käynpä tsekkaamassa jospa noista jompikumpi olis se oikea :)
toinenkin kyssäri :) käytän nykyään vain bare mineralsin meikkipohjaa ja mielestäni se "syö" kaikki poskipunat pikapikaa. oletko huomannut/kuullut tästä ilmiöstä?pitäisikö minun ostaa mineraaliposkipuna?
kiitos :):)
En ole itse huomannut että mineraalipohja söisi poskipunaa. :)
Näyttää kyllä niin mahtavalta sävyltä, että taitaa olla pakko-ostos!
En ikinä kommentoi, mutta nyt on pakko.
Toi eka kuva on mielettömän kaunis! Siis wau!
Ei mulla muuta, taidan lähteä huulipuna ostoksille. :)
Kateus! :)
Itselläni on niin kapeat huulet, että niiden korostaminen tuntuu lähinnä surulliselta. Olen kyllä sitten vastaavasti kurkkuani täynnä sitä ainaista silmämeikintekoa.
Dodii, jotain tällasiat punaa olen itsekin kaipaillut! Hyvälaatuinen, kosteuttavakin, mutta sitli edullinen ja "arkinen" sävy eli ei mikään överi. Täytynee laittaa ostoslistalle, kiitos! :)
PS. Oikein ihanaa joulua vakilukijaltasi, joka harvemmin kommentoi. Viimeksi taisin laittaa s-postia mineraalipohjasta kesällä, jolloin tyttömme oli vastasyntynyt. Nyt hänkin on jo puolivuotias - lienee kohta aika tuoda meikkiostoksille ihailemaan purkkeja ja purnukoita ja väriloistoa! ;D
Hihii, tuo ihmeessä pikkuinen vierailulle "purkkilaan"! ^_^ Oikein hyvää joulua sinne teillekin!
Tosi kauniin värinen puna! :) Tykkäisin itsekkin tosi kovasti käyttää huulipunia, mutta omat huulet on kahden huulihalkioleikkauksen jälkeen niin kuivat, että kesät talvet on ainoa vaihtoehto bepanthen :P Mutta onneksi tykkään tosi kovasti tehdä silmämeikkejä! :)
Huulipuna on kyllä aika nerokas ratkaisu kiireaamuina :) Itselläni on tapana tehdä pikainen meikkipohja ja laittaa huulipunaa huulille, jos tarvii lähteä nopeasti. Ja tietenkin kotiin palatessa otan punat pois ja alan tehdä kaikessa rauhassa silmämeikkiä :D Meikkaaminen on vaan niin kivaa ^_^
Tämä menee kanssa Saksan ostoslistalle kun siellä on niin paljon halvempaa.
En käytä huulipunia, mutta voisihan sitä yhden ostaa jos vaikka oppisi käyttämään. Kyllä sen huomaa heti, miten olemus freesaantuu jo pelkällä värittömällä huulikiillolla.
Otan mielelläni muitakin vinkkejä vastaan toooosi kuivan ihon luonnonkosmetiikkatuotteista. Weledan manteli-sarja on jo listalla. Millähän sarjoilla on vedenkestävän silmämeikin poistoaineita? Entä todella kosteuttavaa ja hellävaraista silmänympärysvoidetta, joka kävisi myös atooppiselle iholle?
En muuten muista, olitko lämmin vai viileä väritykseltäsi (olen näissä tosi huono itse arvioimaan)?
^oho tulipas pitkä välilöpinä ennen vikaa lausetta, jonka on tarkoitus siis pohtia, sopiiko tuo pink rose- sävy lämpimälle ihmiselle :)
Wau! :D Tosi kaunis sävy! Ite oon kokenu samanlaisen ahaa-elämyksen poskipunien kanssa. Ei aina jaksa silmämeikkiin panostaa niin - kuten edellä jo mainittiin - poskipunalla pääsee jo tosi pitkälle. :)
Ihana terve hehku se taitaa eniten kaunistaa vaikka hienot silmämeikitkin on kivoja. ^^
En voi sanoa muuta kuin, että Berry Ice olisi niin mun sävyni vihreille silmilleni. Kaunis!
Täällä on selvä nudepunakausi meneillään, joten vierastan vadelmaa, mutta ehkä keväämmällä =)
Upeita meikkejä, voikun mäkin osaisin tehdä tuommoisia rajauksia :)
http://kisstherain-p.blogspot.com/
Ai että oli taas kiva ihastella hienoja silmämeikkejä :)!
Mulla on tuo Pink Honey mistä mainitait, ja tuntuu että sitä kun laittaa, niin ihan kun huulini ei olis laittanutkaan mitään. Siis negatiivisella tavalla.. On vissiin niin samaa sävyä kun omat huulet, tms, että ei näy mittään huulilla. korkeintaan siinä vaiheessa näkyy jotain, kun se alkaa kökkööntyä huulille. :D Sen takia on myös jäänyt tuo pink rose ostamatta, kun oon ajatellu että ei benecosissa oo pigmenttiä tarpeeksi. Mutta ehkä mä nyt uskallan koittaa sitäki. :)
Todellakin ihana blogi, paljon hyödyllisiä juttuja!
Ihastuin silmämeikkiin johon yhdistit Benecosin Pink Rosen(kävin tänään ostamassa Pink Rosen :D ) jossa oli lämmintä luumua ja kultaa. Mistä olet ostanut Estee Lauder Berry Ice -luomivärin? Aivan ihana! Samoin kuin Golden Sands -luomiväri, mutta sekö on lopetettu? Onko tilalle tullut jokin yhtä hyvä?
...Mulla on kyllä ruskeat silmät..sopiikohan Berry Ice ruskeiden silmien kanssa?
Oletko verrannut UDPP:tä Lumenen silmämeikinpohjustajaan? Mitä olet mieltä? Samoten tuli mieleen että mitä mieltä olet onko Santen luomiväri ollut yhtä hyvää kuin ei-luonnonkosmetiikkaa oleva luomiväri? Entäs mitä mieltä olet IsaDoran luomiväreistä?
Roppakaupalla kysymyksiä! Kiitos blogista, tää on ollut hyvä löytö ;)
1. Estee Lauderin luomivärit uudistuivat tuossa pari vuotta sitten, ja uudistuksen jälkeen Berry Ice -luomivärin nimi vaihtui Berry Burstiksi. Löydät sen siis nykyään sillä nimellä. :) Minulla on Lauderilta 12 sävyä (vai olikohan 9...) sisältävä minipaletti, johon tuo Berry Ice kuuluu. Olen ostanut sen eBaysta. Lauder julkaisee usein minipaletteja suosituimmista sävyistään, saa monta sävyä kätevään hintaan. :)
2. YSL:n Aquaresistant -vaahtoluomivärit tosiaan lopetettiin, ja vastaavaa sävyä tai laatua en ole vielä löytänyt.
3. Berry Ice (tai siis Burst) sopii mitä mainioimmin ruskeiden silmien kanssa.
4. En ole vielä kokeillut Lumenen uudistunutta silmämeikinpohjustajaa, mutta vanha ei toiminut minulla lainkaan. En siis ole vielä ehtinyt verrata UDPP:tä ja uutta Lumenea.
5. Santen luomivärit ovat loistavia. En vertaisi niitä ei-luonnonkosmetiikan luomiväreihin, sillä ne eivät mielestäni ole mikään "hyvien luomivärien standardi". Normikosmetiikan puolelle mahtuu yhtä lailla surkeita luomivärejä niinkuin luonnonkosmetiikassakin. Mutta Santen palettien laatu on todella hyvä!
6. IsaDoran luomiväreissä on hyvin vaihteleva laatu, jotkut ovat olleet yksiä heikoimmista luomiväreistä mitä olen koskaan kokeillut, toiset taas aivan loistavia. Yleisesti ottaen en ole niin pitänyt neljän sävyn palettien laadusta, vaikka sinnekin mahtuu joukkoon hyviä (kuten kesälookin Khaki Bronze).
Suurkiitos vastauksesta! Olen aloittelija luomivärien käytössä joten tämä vastaus auttaa paljon! :) Pidän kovasti luonnonkosmetiikasta ja sieltä löytyy ihan kaikista tuotteista toimivia ja ei-toimivia kuten normikosmetiikastakin. Taidanpa ostaa santen luomivärit ja alkaa harjotella smokey eyesin tekoa! :) samoten ei auta kuin alkaa netistä tilaamaan loput! Täytyy vielä loppuun hehkuttaa kuinka innoissani olen tästä sinun blogista! Monta hyvää vinkkiä oon täältä saanut! Kiiitos! :D