Tämä juttu ei käsittele eteläpohjanmaalaisia, vaan sitä, miten ostan kosmetiikkaa. :)
En itse ole syntynyt Laihialla, mutta äitini on, ja hän on aina syyttänyt nuukuudestaan laihialaisuutta. En tiedä kerrotaanko nykypäivänä enää laihialaisvitsejä, mutta minun lapsuudessani laihialainen oli synonyymi kitsaudelle ja penninvenytykselle. Ja olen todellakin saanut erittäin laihialaisen kasvatuksen.
Säästän ihan kaikessa mikä vain suinkin on mahdollista. En käytä taksia kuin pakon edessä, nautin alkoholijuomani kotona etkoilla, asioin Lidlissä ja lasken tarkkaan tuleeko halvemmaksi tilata mantelijauhot netistä vai ostaa City Marketista. Minulle ei tulisi mieleenkään ostaa Diorin luomiväriä tai Guerlainin huulipunaa normaalihintaan. En ole ostanut edes yhtä ainutta MACin tuotetta Suomen ovh-hintaan. Ei, veikkoset. Kun on mahdollisuus säästää eurokin, niin silloin tuotteet tilataan vaikka valtameren takaa.
Viimeisimmän sivupalkkikyselyn perusteella myös suurin osa teistä vertailee hintoja ja ostaa sieltä mistä halvimmalla saa. Vain 9% vastanneista (135 henkeä 1494:stä) ostaa tuotteet sieltä mistä ne kätevimmin saa, oli hinta mikä hyvänsä. 30% vastaajista on kaltaisiani nettikauppashoppailijoita.
Minulla ei onnekseni ole mitään tarvetta saada himotuksiani nyt-heti-välittömästi-pronto, vaan jaksan ihan rauhassa odotella vaikka kuukauden että tuotteet saapuvat luokseni. Enkä ylipäänsäkään ole minkään limited edition –juttujen perään jotka täytyisi hankkia heti ilmestymispäivänään.
Jos haluan ostaa MACin tuotteita, ostan ne ulkomaanmatkoilta tai tilaan Jenkeissä asuvan kaverini kautta. MACin nettikauppa ei toimita Yhdysvaltojen ja Kanadan ulkopuolelle, joten teen tilauksen kaverini osoitteeseen ja hän sitten puolestaan toimittaa tilauksen minulle. MAC tarjoaa usein postikulut ilmaiseksi, ja tällöin en joudu edes maksamaan tuplapostikuluja. Ja ne postikulut jotka maksan, ovat alhaisemmat kuin nettikaupoilla, sillä kaupat lisäävät kuluihin aina omiaan kun taas kaverini perii pelkät konkreettiset USPS:n postikulut. Ja säästyy huimasti Stockmanniin verrattuna!
Jotkut markettihintaiset kosmetiikkatuotteet kuten IsaDorat, Lumenet ja Dependit voin ostaa ihan normihintaan, mutta useimmiten kyttään siltikin ”ota 3, maksa 2” –tyyppisiä tarjouksia. Selektiivistä kosmetiikkaa tai hajuvesiä en osta koskaan normihintaan. Pyrin ajoittamaan nämä hankinnat ulkomaanmatkojen yhteyteen lentokentille tai sitten tilaan nettikaupoista.
Jos kuitenkin haluan ostaa Suomesta vaikkapa hajuveden, odotan aina kunnes minulla on joku alennuskuponki. Tai haalin hajuvesiä ja selektiivistä kosmetiikkaa alennusmyynneistä. Tai sitten riehaannun maahantuojan omassa myymälässä, niin kuin Bernerillä marraskuussa. Kun mieheni käy ulkomailla työmatkoilla, on hänellä luonnollisestikin aina kosmetiikkaostoslista mukanaan. Aina kun on tilaisuus hyödyntää halvat ostosmahdollisuudet, ne käytetään.
Mitäs sitten tapahtuu, jos eräänä päivänä kohtaan maailman kauneimman, houkuttelevimman super-hyper-limited-edition luomiväripaletin jota on vain yksi ainoa kappale jäljellä eikä minulla ole kupongin kuponkia eikä edes kaveria jonka avulla hommata hommata tuote henkilökunta-alennuksella? Eikä palettia ole missään nettikaupassa tai tax free –myymälöissä. Jos paletin hinta olisi viiden kympin rajoilla, voisin harkita sen ostoa. Mutta en kalliimmalla. En vain pystyisi siihen. Laihialaisuus minussa on liian vahva. Todennäköisesti se viiden kympin pulittaminenkin harmittaisi. Ihan vain periaatteesta.
Miten on teidän penninvenytyksenne laita? Oletteko nähneet paljonkin vaivaa saadaksenne jonkun tuotteen halvemmalla? Mikä on suurin säästö jonka olette jonkun tuotteen kohdalla saavuttaneet?
Ammun itseäni oikeastaan omaan nilkkaan sanomalla tämän, mutta itse aina ihmettelen ihmisiä jotka eivät hyödynnä nettishoppailun tuomia säästöjä. Kun jonkun tuotteen saa kahdella-kolmella klikkauksella kotiin kannettuna jopa puolet halvemmalla kuin lähikaupasta, niin en pysty käsittämään että joku varta vasten haluaa maksaa kalliimman hinnan. Toki ymmärrän asian siinä tapauksessa, että henkilö tarvitsee oikean tuotteen valitsemisessa apua ja haluaa hyödyntää myymälän palvelun, mutta mikäli palvelulle ei ole tarvetta niin, ihmettelen hiljaa itsekseni nettikauppoja karttelevia.
Vaikka välillä tuppaa unohtumaan, että onhan joukossamme luonnollisesti heitäkin, joiden taloudelle on se ja sama maksoiko tuote 18 vai 80 euroa. En oikein osaa omalla kohdallani sanoa, hoitaisinko kaiken kosmetiikkashoppailuni Stockmannilla jos olisin varakas. En tiedä. En usko. Säästö tuo kuitenkin aina tyydytyksen. :)
0 comments on “"Kyllä laihialainen keinot keksii"”
Itse pyrin hyödyntämään aina nettikaupat. Joissakin tuotteissa on kätevää käväistä Stockalla räpeltämässä testeriä ja tilata tuote sitten edukkaasti netissä. ;)
APUA tuo toka kappale on prikulleen kuin minä!! :D Soulsister!! ps. En ole ikinä elämässäni maksanut taksia! :o
Heippa, tämä laihialainen osti meikkisiveltimensä netistä. Osaatko veikata miksi nämä kyseiset siveltimet haisevat pestessä ihan kissanpissalle? :D Pesin jo toista kertaa ja edelleen haju siveltimien ollessa märkiä on niin voimakas että vein ne suosiolla parvekkeelle.. :DD Nooooo, aina ei voi voittaa. Olen ensikerralla viisaampi. :D
Ostan pääasiassa kosmetiikan nettikaupoista johtuen hinnoista ja paikkakuntani huonosta tarjonnasta. Joidenkin tuotteiden (esim. Tigi) kohdalla en vaan tajua, millä perusteella hinnat ovat moninkertaiset verrattuna jo muihin EU-maihin.
Helposti tulee verrattua myös jenkkihintoihin, mikä on tietty vähän epäreilua huomioiden valuuttakurssit. Tosin tällä menolla dollarin kurssista ei enää kauaa hyödytä. Silti ihmetyttää, miten esim. Wet n wildin huulipunat voi maksaa Jenkeissä 1 dollarin, kun luulisi että siitäkin hinnasta saadaan jokin kate :O Kertoo muuten jonkin verran sen huulipunan tuotantokustannuksista. Suomen hintoja perustellaan usein esim. kuljetus- ja tullikustannuksilla. Minkäs takia sitten Lumenen tuotteet on Jenkeissä halvempia kuin Suomessa?? :D Taitaa olla enemmänkin kysymys siitä, mihin hintaluokkaan mikäkin tuotemerkki/tuote sijoitetaan.
Sellaisissa tapauksissa, joissa saan myyjältä hyvää palvelua, menee palvelu halpojen hintojen edelle. Kerran myyjä esimerkiksi etsi mulle sopivaa peiteainesävyä ja vertaili eri merkkien koostumusta. Silloin haluan osoittaa arvostusta palvelua kohtaan ostamalla tuotteen myyjältä, vaikka olisin saanut sen netistäkin.
"Ja säästyy huimasti Stockmanniin verrattuna!"
Minä asun sen verran pienessä kaupungissa, ettei täällä ole Stockmannia, mutta jaksan ihmetellä ihmisiä, jotka asioivat siellä. Toki ymmärrän sellaisten tuotteiden ostamisen, joita ei muualta saa (mutta luultavasti netistä saa miltei kaikkea mitä normaaleistakin kaupoista) tai jos haluaa palvelua (tosin kyllä sitä palvelua yleensä muualtakin saa jos vain viitsii pyytää). Mutta en ymmärrä mitä järkeä ostaa Stockalta perustuotteita, joita saa Anttilasta tai Cittarista, ja nimenomaan halvemmalla.
Painajaiseni voisi olla, että saisin kutsun häihin ja lahjalista olisi tehty Stockmannille ja sisältäisi perustuotteita, kuten Iittalan ja Arabian astioita. Tekisi kipeää, kun tietäisin että voisin hankkia ne Iittalan ja Arabian astiat edullisemmin perusmarketista :D
Piti heti mennä Stockmannin verkkokauppaan ja etsiä esimerkki. Stockmannilla Iittalan Senta-viinilasit maksavat ilman kanta-asiakaskorttia 9,80 e / kpl (kantiskortilla 7,50 e / kpl) ja paikallisessa marketissa on tällä hetkellä tarjouksena Senta-puna- ja valkoviinilasit 10 e / 2 kpl!
Olen huomannut, että CD- ja DVD-levyjen hinnat saattavat vaihdella paljonkin eri kauppojen välillä eikä esim. DVD-bokseja saa aina halvemmalla netistä, vaikka niin voisi luulla. Välillä huomaa, että jossain paikassa levyä myydään parinkympin normaalihintaan ja toisessa kaupassa sama levy on heitetty alennuskoriin muutaman euron hintalapulla varustettuna. Musiikki- ja leffaostoksia tehtäessä onkin kova homma selvittää mistä saa halvimmalla ;)
Minussakin asuu sisäinen laihialainen ja välillä mietin että on ihan hullua maksaa jostain tuotteesta x euroa jos sen saa muualta halvemmalla. Tosin itse en aina loppujen lopuksi juurikaan säästä, sillä jos huomaan jonkun tuotteen olevan -50 %, niin ostan saman tien kaksi tuotetta. Mutta aijai sitä tyydytystä kun huomaa bongaavansa hyvän tarjouksen tai muuten tietää säästävänsä.
Vaikka monesti sanotaan että pitäisi suosia oman paikkakunnan liikkeitä, niin kyllä minä rehellisesti sanoen ajattelen, että jos saan saman tuotteen halvemmalta jostain muusta liikkeestä tai netistä, niin miksi hemmetissä maksaisin tuotteesta yhtään ylimääräistä. Varsinkaan jos en saa kalliimmassa liikkeessä mitään lisäarvoa ostokselleni, kuten hyvää palvelua, kaunista pakkausta tms.
Itse olen myös miettinyt, että jos vaikka voittaisin lotossa, niin miten se muuttaisi kulutuskäyttäytymistäni. Uskoisin, ettei se säästämisen tuoma tyydytys katoaisi minnekään. Käsittääkseni osa varakkaista käyttää rahaa melko tuhlailevasti, mutta osa on erittäin hintatietoisia, eivätkä suostu maksamaan tuotteista eikä palveluista yhtään ylimääräistä (ja ehkä juuri sen takia ovat varakkaita).
Mukava kuulla, että jollakin muullakin kasvaa sisällä pienen lehmän sijasta laihialainen tai eläkeläinen. Säästäväisyys on vähän sellainen juttu, jota ei viitsi kovin hanakasti tuoda esiin. Mutta loppujen lopuksi meitä, jotka käyvät hipelöimässä tuotteita kaupassa, mutta ostavat halvemmasta kaupasta tai netistä, taitaa olla aika monta :D
Nuukaa, nuukaa on.. Laihialainen en ole, mutta liian lähellä syntynyt kuitenkin, kun onhan tuo tarttunut. (Niin ja Laihialaisvitsejä kuulee kyllä edelleen eikä suotta, jokainen laihialla käynyt näkee kyllä, että ne vitsit ovat totta! :D)
Mä olen aika ristiriitainen rahankäyttäjä. Toisaalta olen ihan todella tarkka pikkuhiluista, en esimerkiksi eläessäni ole maksanut itseäni baariin sisään enkä suostuisi moiseen turhuuteen laittamaan euroakaan. Puhumattakaan narikkamaksuista. Toisaalta taas en suostu tinkimään itseeni laittaman laadusta. Siispä mun menoista suurin osa menee ruokakauppaan laatuun panostaen, samoin kosmetiikkaan. En käytä värikosmetiikkaa juurikaan ja muutenkin käytän vain ihan niitä "perustuotteita". Silti kosmetiikkaan menee vuodessa mielestäni älyttömän paljon. (Juu, tarkan markan ihmisellä on jokainen meno tilastoitu ja taulukoitu ;)
Toki sitten ne laadukkaiksi havaitsemani tuotteet ostan sieltä, mistä halvimmalla saan, eli netistä. Uusia tuotteita taas löydän testailelmalla päiväysvanhoja tms. alekorituotteita.
Olen edelleen opiskelija ja tulotaso on mitä on. Miehen työelämään siirtymisen jälkeen se on toki jossain määrin kohentunut, mutta huomaan, ettei mun käsitys hinnoista muutu. Tiedän ja olen aina tiennyt, että laatu maksaa ja tiettyyn pisteeseen asti siitä olen valmis maksamaankin. Samalla en ole valmis maksamaan pientä hintaa huonosta, se nyt vasta tyhmältä tuntuukin! En tee ostaessani kompromisseja ja ota huonompaa hinnan vuoksi vaan mielummin olen kokonaan ilman siihen asti, että varaa on. :)
Itsekin olen aika nuuka, mutta joskus kyllä ostan jotain lähikaupasta ihan jo senkin takia että haluan tukea paikallista työllisyyttä ja taloutta. En siis ole sitä mieltä, että kenenkään muun tarvitsisi näin tehdä, mutta itse olen viime aikoina alkanut vähän ajatella tätäkin puolta. Että jos ero ei ole kovin suuri, voin maksaa hiukan enemmän, jos se auttaa jotain naapuria pitämään työpaikkansa. (Vaikka ei se yksi ripsiväri mitään mihinkään vaikuta, mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta jne.)
Tosiaan tuntuu välillä melkein varastamiselta käydä esim. kokeilemassa testereitä ja kyselemässä jossain kaupassa, jos tuotteet aikoo tilata netistä. Siinä kuitenkin käytetään yrityksen palvelua, muttei haluta maksaa siitä mitään.
Stockalla asiointi on toisinaan vaan tosi siistiä (enkä nyt puhu puhtaudesta). Melko usein palvelu tosiaan pelaa, vaikkei olisi mitään juuri silloin ostamassa. Olen mm. käynyt lainaamassa kynsilakanpoistoainetta, kun unohdin kotona poistaa. Lisäksi sain ilmaisen kenkien hoidon, kun kenkäosaston myyjä ihasteli mun uusia (ihan eri paikasta ostettuja) kenkiä ja näytti miten ne saa pysymään pidempään hyvässä kunnossa. Ei yhtään harmita toisinaan maksaa muutama euro enemmän kuin jonkun toisen paikan tuotteista.
I'm a scrooge - I have never bought an high end item - always shop during sales and often at the mineral makeup wholesale companies. I see no point getting my pigments anywhere else.
I do not order clothes online but everything else is ok. This reminds me - I have to start looking for the electric mosquito killer I saw when visiting South. Looks like a small tennis racket but the wires are "hot". :) Will be needed during summer.
Olen hyvin samanlainen, en IKINÄ voisi kuvitella että noin vaan kävisin Stockalla shoppailemassa jonkun 50e meikkivoiteen, 40e kasvovoiteen ja 30e putsarin! Olen ollut niinkin törkeä että kävin myyjän avustuksella löytämässä itselleni oikean sävyn Lancomen peitevoiteesta ja tilannut sen sitten netistä... :-)
Tulikin mieleen yksi laihialaisvitsi: Millainen on laihialaisen kesäkeitto? -Kuumaa vettä kukkalautasella.
:---DD
Hauska katsella asiaa tältäkin kantilta. =)
Kyllä meillä kotona on Laihialais-vitsejä kuullut vaikka millä mitalla, koska olen siitä lähettyviltä kotoisin.
Pahiten päähän on jäänyt tietenkin se Laihialainen poreallas. ;)
En usko, että ostelisin kaikki tuotteeni kalleimmasta paikasta, vaikka rahaa tupsahtaisikin tilille enemmän, kuin tarve vaatisi.
Oma isäni oli vähän liiankin säästeliäis, kun taas äitini olisi antanut vaikka vaatteensa päältään meidän lasten vuoksi. Tästä itse opin, että ei se raha sinua hyödytä siellä arkussa, joten pistän sitä menemään välillä liiankin ajattelematomasti.
Olen ehdottomasti penninvenyttäjä! :) Ostan kaiken mahdollisen alennuksista, ja siinä olenkin mielestäni aika hyvin onnistunut, esimerkiksi omalle hevoselleni ostetut viimeisimmät tarvikkeet ovat kaikki alennuksesta, ja ihan sattumalta, koska olen niitä kuitenkin tarvinnut. Viimeisimmän ostoksen ovh. 200 euroa, itse maksoin siitä 100e :)
Toki olen esimerkiksi juuri kosmetiikan osalta myös joskus melko spontaani heräteostelija, mutta nämä tuotteet ovat sitten lähinnä jotain hintaluokkaa 1-20 euroa, muutoin yleensä kyllä vertailen aina hintoja.
Tällaisesta penninvenytyksestä on tullut osa elämäntapaani ihan selvästi, eikä se minun mielestä rajoita elämääni sen enempää, se tapahtuu jo melko luonnollisesti.
Minä noudatan ihan samaa politiikkaa niin kosmetiikassa kuin vaatteissa. Kosmetiikat ostan kaikki netistä tai tax freestä, tosin ulkomailta kaupoista tulee melkein aina ostettua jotain halvempia perustuotteita kokeiluun, sellaisia, joita ei Suomesta saa. Ja no tietysti kynsilakan poistoaineita yms. tulee ostettua Suomestakin ihan normihintaan, usein tosin kyttään tarjouksia ja alennuksia ja koluan poisto/alennuskorit.
Samoin vaatteiden kanssa - viimeisten kolmen vuoden ajan on postipoika kantanut varmaankin 90 % prosenttia ostamistani vaatteistani kotiin, ostettu hyvillä alennusprosenteilla/käytettynä/joka tapauksessa halvemmalla kuin Suomesta saisi. Ostan normihintaan vain jotain toodella spesiaalia tai joskus sukkia/alusvaatteita.
Minäkin tosiaan välillä ihmettelen ihmisiä, jotka eivät osta tuotetta sieltä, mistä halvimmalla saa. Tosin ehkä silloin sillä hinnalla ei sitten ole niin väliä, halutaan tukea paikallista yrittäjyyttä, pidetään nettitilaamista vaikeana tms. En usko, että itse ostaisin kaiken kosmetiikkani Stockmannilla, vaikka varakas olisinkin. Hassua olisi ostaa, jos ja kun tietää, että toisesta paikasta saa saman tuotteen 50 % edullisemmin.
Itse ostan mistä saan, mikäli tuote on sellainen mikä on pakko saada. Mutta jätin laivalta hankkimatta himoitsemani Versacen Yellow Diamondin(n.40€/50ml). törmänin saman tuoksuun sitten Feeluniquella, kympin halvempi&20ml pienempi koko. Eli ostin kalliimmalla litrahinnalla, mutta itselleni kätevämpi koko ja tälle ostokselle jäi siis hintaa 10€ vähemmän kuin kotimaasta hankittuna, tässäkin koossa. Laadukkaat meikkivoiteet ostan aina laivalta(2-3krt/v) kuin myös luottotuotteeni Juicy tubesit joihin olen aivan koukussa..Näitä en edes etsi muualta.
En voi hyvällä tahdollakaan kutsua itseäni penninvenyttäjäksi, mutta kosmetiikkaa ostan kuitenkin netistä ja vertailen hintoja jonkin verran. Jos hintaero ei ole euroa tai kahta enempää, en luultavasti jaksa nähdä vaivaa ja hakea sitä toisesta kaupasta.
Nyt kuitenkin painin juurikin hinta-asioiden äärellä BareMineralsin kanssa. Tuotteen olen todennut itselleni hyväksi ja starttipaketti on loppumaisillaan. En ole varma sävystä, joten haluaisin kävellä Kicksiin ja kysyä apua. Mutta se hinta. Paikallisessa myymälässä maksaisin tuotteesta muistaakseni yli 60e kun taas netistä sen näyttäisi saavan paljon kivempaan 22e hintaan.
Olen valmis maksamaan palvelusta jonkin verran, mutta kyllä 40e on hiukan liikaa jopa maailman parhaasta sellaisesta. En kuitenkaan halua käyttää hyväksi myyjän asiantuntijuutta ja sitten ostaa tuotetta muualta. Tuntuisi huijaamiselta eikä minun omatuntoni kestäisi sitä. Myyjän työtä, palvelua ja asiantuntemusta pitää muistaa arvostaa.
Täällä yksi alennusaddikti ilmoittautuu!
Saan henkilökunta-alennuksia tietyistä paikoista, mutta se ei juurikaan vaikuta ostokäyttäytymiseeni. Ok, jos haluan näistä paikoista jonkun tietyn jutun ja henksualella se tulee halvemmaksi kuin muualla niin sitten ostan.
Kuitenkin vaatteet, kosmetiikan yms. ostan aina alennuksesta kun vain voin. -50% on aleprosentti josta lähden liikkeelle, -20% tai -30% ei vielä ole alennus eikä mikään. En voisi kuvitellakaan muotibloggaajaelämää, jossa joka päivälle on oma postaus jostain paidasta joka "oli vaan pakko saada ja ostin sen heti", normaalihinnalla tietysti O.o
Vaatekaupoissa en ole vielä päässyt nettikauppaostelun makuun, en ehkä ole löytänyt niitä oikeita paikkoja. Olisiko jollain lukijalla täällä vinkata hyviä vaatekauppoja netissä? Ja halpoja tietysti :)
Kosmetiikka nyt tulee ostettua melkein järjestäen netistä alennusmyyntipoikkeuksia lukuunottamatta. Esimerkiksi NYXin huulipunia saa juurikin jollain dollarilla alennusten aikaan tilattua ja laatu on sama ellei parempi kuin Lorkun, Lumenen tai vähän parempienkin punien kanssa. Olen salaa kateellinen niille, jotka bloginsa tai työnsä kautta saavat testattavaksi valtavat määrät kosmetiikkaa, mutta uskon että on siinäkin omat huonot puolensa.
Juuri säästin 30€, kun tilasin Strawberry.netin tarjouksesta Cleanin Simply Soap hajuveden hintaan 16€, Suomessa siitä saa pulittaa 45€. Tilaan melkein kaiken kosmetiikan netistä tai ulkomailta, vaikka olisi ummet lammet rahaa, on ihan älytöntä maksaa Suomen kiskurihintoja. Esim. salenail.comissa O.P.I:n kynsilakat maksavat vain 5-7€/pullo, joten siihen maksaa hyvin vielä $-hintaiset postikulut päälle ja silti tulee pullo paljon halvemmaksi kuin täällä, jossa lakkapullo maksaa sen 16€...
Ruuassa taas en tingi niin paljoa, tykkään ostaa lihat luomuna, samoin maidon ja leivän.
Isoin säästö tulee kuitenkin siitä etten omista autoa.
Mie en ole oikein koskaan päässyt sisälle nettiostamiseen enkä ole koskaan tilannut ulkomaisesta nettikaupasta mitään. (Tosin ehkä lähiaikoina ylitän tämänkin rajapyykin.) En myöskään matkustele. En meikkaa kuin juhliin, joten vuosittainen kosmetiikankulutukseni on aika pientä eikä minulla ole kuin pari selektiivisen kosmetiikan tuotetta. Ostan kosmetiikkani Suomesta, koska haluan tukea paikallista yrittäjyyttä ja työpaikkoja sekä pitää valikoimaa Suomen markkinoilla. En siis omista vielä paljoa selektiivistä kosmetiikkaa, mutta olen esim. harkinnut jo pitkään siirtyä Lumenen ripsiväristä Lancomen hypnose doll eyesiin ja uskon muutenkin taloudellisen tilanteen parantuessa ostavani enemmän laatua. Jos kaikki ostaisivat meikkinsä netistä/ostaisivat ulkomailta, ei sinullakaan olisi työpaikkaa. Täällä ei nimittäin sitten varmasti myytäisi mitään muuta kuin Lumenea. Minusta myös tuntuu pahalta niiden myyjien puolesta, jotka käyttävät koko ammattitaitonsa valitakseen asiakkaalle sopivan tuotteen ja lopulta asiakas ostaa sen netistä. En voi sille mitään, mutta minusta sellainen käytös on vähän epäkohteliasta ja ajattelematonta. Tosin minähän en käytä kosmetiikkaa päivittäin, joten vuositasolla ajateltuna minun talouteni ei siihen kaadu, vaikka ostankin meikkini Suomesta. Ihmisiä on erilaisia.
En tiedä tiedätkö paljon itseruskettavista, mutta koska tiedät niin paljon muuten kosmetiikasta että ajattelin kysyä neuvoa. :)
Mitä suosittelisit ihmiselle jonka muu keho ruskettuu, mutta kaula ja kasvot pysyvät vaaleana? Kesällä joka tapauksessa väriä tulee kroppaan ja olen tätä yrittänyt tasoittaa itseruskettavilla kasvoille ja kaulalle. Olen jollekin ainesosalle yliherkkä (veikkaisin siis että se joka sen rusketuksen tekee) koska aineiden käytöstä seuraa punoitus ja kamala kutina joka tänä vuonna jatkui 3kk ennen kuin sain lääkäriltä kallliin reseptivoiteen. Kokeilin sitten tällä viikolla St. Tropezin itseruskettavaa, jonka "kevyt rusketus syntyy uuden luonnonmukaisen ruskettavan ainesosan, Vegetan®in ansiosta. " Mutta tästäkin tuli iholle pientä punoitusta ja kutinan alkua joka siis kokemuksen mukaan saattaa mennä todella pahaksi vaikka käytön lopettaisi muutaman kerran jälkeen. En siis uskalla jatkaa testailua. Minkälaisia ihon ruskettajia siis on olemassa ja mihin ne pohjautuvat? Onko maailmassa sellaisia itseruskettavia, jotka saattaisi sipia tällaiselle yliherkän ihon omistavalle? Entä mistä johtuu että kasvot ja kaula ei saamitään väriä aurongosta, voiko saman kropan iho olla eri "laatua" eri paikoissa? t. Eripari vartalo.
Mulla on nyt mietintä tässä käynnissä, koska en tiedä mistä ostaisin Chanelin Vitalumiere Aquan. Sokos Emotionista (48€), missä sain loistavaa palvelua kun tuota menin tutkimaan ja muulloinkin, vai jostain netistä halvemmalla. Yritin ostaa sitä laivalta (31,50€) mutta heillä ei ollut väriäni. Virvelle blogimiitissä tästä jo valittelin, ja hän selittikin sitten miksi sitä vaaleinta väriä ei yleensä laivoilla ole.
En ole käyttänyt tota meikkivoidetta aiemmin, joten en millään haluaisi ostaa sitä siihen 48€ hintaan, jos se sittenkin osoittautuisi huonoksi. Toisaalta tuntuu väärältä tilata se netistä, koska tuo tietty Emotion on ollut mulle aina loistava paikka.
Voisihan sitä nuukaillakin, ja jossain asioissa niin teenkin. Joskus on vaan niin ärsyttävää tilata perusjuttuja netistä, ihan vaan sen takia ettei täällä ole niitä saatavilla.
Kuten nyt etsin glitteriä silmämeikkiin, tilasin jo valmiiksi satsin Body Needsiltä, mutta meinaan viel kaupat käydä läpi. Kun ei ole Maciä tai edes MUSia on tilattava, eikä ne ehdi edes uudeksi vuodeksi. Olen ehdottomasti kaikki-nyt-heti-tänne-ihminen, joten hyvinkin tälläisen "tarpeen" iskiessä en katso hintaa, tietenkin kohtuuden rajoissa.
On se silti mielettömän upeaa jos löytää jotain kauan himoittua tai muuten ihanaa sen yhden sopivan kappaleen verran ja se on alessa -70% !
Itse käytän kyllä kauppojen (oli se sitten kicks tai sokos tai stockmann) myyjien apua tuotteiden valinnassa, harvemmin luomivärien tai ripsareiden kohdalla, mutta meikkivoiteiden ja peitesävyjen sekä kasvorasvojen kohdalla kyllä. Koska käytän heidän aikaansa (josta heille maksaa kyseinen liike palkkaa), koen että ostan tuotteen myös sitten heiltä jos hyvää löytyy, jos ostan tuotetta uudestaan, tsekkaan usein nettikaupat ensin.
Minusta on taas hassua (jos toisista on hassua ostaa mitään normaalihintaisena) jos käyttää ensin liikkeen palvelua valintaan ja sitten vähentää palvelun hinnan pois tuotteesta ostaessaan sen netistä. Olen ajatellut asian näin, jos tuotteita ei myytäisi lainkaan Suomessa vaan vain nettikaupoissa, en pääsisi testaamaan tuotteita muuten kuin tekemällä mahdollisia hutiostoksi, jotka maksavat sitten äkkiä enemmän kuin nettituotteen (plus postikulujen) ja normihintaisen tuotteen ero olisi ollut. Ehkä sitten arvostan kaupoista saamaani apua enemmän kuin muut tai sitten olen huolimaton kuluttaja, mutta tuntisin itseni varkaaksi, jos tekisin asiat toisin.
Joo, sitä en minäkään hyväksy että käydään kaupassa hyödyntämässä myyjän ammattitaitoa ja sitten tilataan tuote netistä tai muualta. Voitteko kuvitella että jotkut asiakkaat sanovat tämän vielä meille ääneen päin näköä! >:-( Viimeksi viime viikolla siirryin kylmän hiljaisuuden vallitessa palvelemaan toista asiakasta, kun eräs asiakas veti minut Cliniquen hyllylle ja ilmoitti, "Katsotko minulle tästä sopivan meikkivoidesävyn, niin voin kertoa poikkikselleni minkä sävyn hän tuo minulle lentokentältä."
Jos kehtaatte tulla käyttämään myyjän aikaa ja ammattitaitoa hyväksenne, niin älkää nyt hyvät ihmiset ääneen sanoko että aiotte ostaa tuotteen muualta! Uskomattoman tökeröä käytöstä.
Periaatteeni on se etten osta mitään kosmetiikkaa Suomesta norm.hinnalla. Vähitellen sama on alkanut koskemaan muitakin tuotteita kuten vaatteet, astiat ja muut hankinnat. Tilaan netistä shampoot ym.
Hyödynnän kaikki alekupongit (Sokos, Kicks, Stockmann..) kun vaan on mahdollista. Samoin käyn aika paljon ystävämyynneissä. Olin yksi päivä ostoksilla ja huomasin koruliikkeen -30% alennuksen myös Thomas Sabo koruista. Silloin ajattelin että nyt voin ostaa kauan haaveilemani charmin. En ihmettele että oon saanut lempinimen tarjoushaukka :DD
Tilailen netistä jotain, MUTTA näin kun itse harjoitan pienimuotoista yritystoimintaa, jossa keskityn nimenomaan asiakkaan huolelliseen palvelemiseen, ovat silmäni ehkä hiukan auenneet. Mä haluan maksaa palvelusta, sitä ei nettikaupasta useinkaan saa. Huonosta palvelusta en maksa. Jos minulle ollaan stockalla ynseitä, mulle ei tee nettishoppaaminen silloin heikkoakaan.
Toiseksi mä ajattelen niin, että ne megasuurten nettikauppojen kassaan menevät rahat eivät hyödytä meitä suomalaisia. Niillä ei yhtäkään suomalaista työntekijää työllistetä eikä myöskään nosteta sitä suomalaista kulutusta niin, että hintoja voitaisiin alaspäin tarkistaa. Toki suurissa valtioissa hinnatkin ovat toisenlaisia, kun menekki on erilaista. Toisaalta hintaryhmittely on kiinni ihan siitä maan muusta hintatasosta muutenkin. Sitten myös brändäys, eli jos meillä maksaa semiselektiivinen kosmetiikkatuote vaikka 20 euroa, on selviö, että Guerlainin vastaava ei maksa 30 euroa.
En mä nettitilailua mitenkään todellakaan tuomitse, teen sitä joskus itsekin. Kuitenkin mun mielestäni olisi tärkeää myös miettiä sitä, että ne asiat, joista me kritisoimme nyt vaikkapa kotimaisia kosmetiikkamarkkinoita, eivät milloinkaan korjaannu, jos edelleen ostamme tuotteemme nettikaupoista. Jos kulutus olisi kovempaa, voisi olla hintojen laskuun myös varaa ja se antaisi myös signaalin sille, että täällä on markkinoita, joille kannattaa tuoda lisää brändejä.
Mä arvostan (hyvää) palvelukulttuuria niin paljon, että mielestäni on parempi uhrata se ylimääräinen vitonen per tuote sitä varten, että se ihana asiakaspalvelija saa jatkaa työssään varmasti. Säästäminen on järkevää, mutta paljonko halvemmat hinnat sitten aiheuttavat sitä överikulutusta? Veikkaan, että paljon ostellaan tuotteita, joita ei oikeasti tarvita eikä lopulta edes käytetä. Ja toisaalta - miten säästetään? Mä näen sen aika suppeana säästämisenä, että rahoja syydetään sinne ulkomaisiin firmoihin. Se näkyy jokaisella sitten joskus.
Mäkin harrastan tota piheyttä aina kun vaan voi! Välillä teen tosi hyviä löytöjä kirppareilta, ostan sieltä hajuvesiä, body lotioneita ja käyttämättömiä meikkejä. Ei tee ees pahaa maksaa 25 euron hajuvedestä viis euroo kirppiksellä tai ostaa ihan uusi 15 euron luomiväri eurolla! Kosmetiikkaan sais kyllä uppoon ihan hirveesti rahaa jos vaan haluis, mutta kyllä mäkin aina kyttään -50% -lappuja ja ostan tarjouskoreista tuotteeni jos vaan mahdollista :)
Minä olen sekakäyttäjä. :D
Minä oikeastaan ostan netistä sellaiset jutut, mitä ei kohtuu kustannuksin "lähistöllä" olevista kaupoista saa. Eli hinta ei ole minulle se ratkaisevin kriteeri, vaan myös tuotteen saamisen helppous ja myöskin oman kulmankunnan kauppojen kannattaminen.
Netistä ostaminen ei nimittäin aina ole minulle se helpoin ratkaisu, koska se tuote ei todellakaan tule kotiovelle. Niinno, pelkästään postilaatikolle on jonkus verran matkaa, mutta suurimman osan netitse tilaamistani tuotteista joudun hakemaan aivan erikseen ajelemalla postiin ja takaisin. Postilaatikossa on järjestään näitä "sinulle on iso kirje" tyyppisiä lippusia (ja se kirje ei aina ole iso) ja yleensä sit ensin ajelen kotiin, syön jotain (otan postin laatikosta, kun ajelen töistä kotiin - laatikko on työmatkan varrella) ja sen jälkeen ajelen postiin hakemaan sen kirjeen. Posti ei ole minkään "matkan varrella", mutta hyvä puoli siinä on se, että nykyään aukioloajat (posti lopetettiin, tilalle tuli asiamiesposti) ovat sellaiset, että työssäkäyvä ihminen voi hakea postista tavaransa ilman, että lähtee töistä kesken päivän.
Kirkonkylällä on hyvä kemppari ja toivon, että se on siellä jatkossakin, joten jos tarvitse jotain Lancomen, Helena Rubinsteinin, Biothermin tms. tuotteita, niin ostan ne sieltä. Kempparia pitää hyvä ystäväni, joten saan sieltä aina vähän alennustakin - vaikka netitse saattaisi saada halvemmalla.
Jotain juttuja ostan ihan Prismasta. Inglotin tuotteet Inglottia myyvästä kaupasta, kun kerran moinen liike tuohon naapurikaupunkiin (Tampereelle) saatiin jne. Käyn töissä Tampereella, joten Prisma ja Treen kaupat hoituu työmatkalla.
Eli jos hinnanero ei ole huomattava nettikaupan eduksi, niin ostan tuotteen ihan kannatuksen vuoksi liikkeestä. Se on minulle jopa helpompaa, koska ne liikkeet ovat työmatkan varrella. Ja netitse pääasiallisesti ostan ne, mitä ei lähiliikkeistä saa.
Jee, täällä on kanssaihmisiä muitakin!
Mua joskus, niin naurettavalta kun se kuulostaakin, sattuu ja ahdistaa maksaa! Mä en tiedä miksi, mutta laskujen maksaminen tai joku tyhmä ostos tai joku muu aiheuttaa inhan rahanmenon tunteen ja sitten tulee ahdistus. Vaikka siis mulla olisi ihan normaaliin elämiseen rahaa tilillä, ei nyt paljon mutta ei aihetta stressatakaan.
Toivon pääseväni ylläolevasta "vaivasta" joskus eroon.. :D
Tästäpä syystä olen myös hintojen kilpailuttaja, netistä tilailija ja kuponkisäästäjä. Vaikka jossain vaiheessa rahaa olisi enemmänkin, en vaihtaisi nettishoppailua. Netissä on ensinnäkin vertailu niin kätevää! Monesti kokoan saman ostoskorin parissa eri nettikaupassa, joissa on samoja tuotteita, klikkaan postarit näkyviin ja vertaan kumman ostoskori on halvempi. ;)
Uusimpana säästövinkkinä tajusin vasta viimekuussa, että ne ripsarit, puuterit ja sensellaiset voi tilata ebaystä yli puolet halvemmalla, mitä täältä Suomesta.
Tuosta nettikauppojen välttelystä: yksi syyhän voi ihan hyvin olla maksutavat. Itselläni on vain Visa Electron, eikä esim. ulkomailta Suomeen tilaaminen useinkaan onnistu sen kanssa (nyt Briteissä asuessani esim. amazon yllätti hyväksymällä sen. Eli silloinhan se tilaaminen ei tosiaan ole edes mahdollista. Minut on myös kasvatettu äärimmäisen skeptiseksi internetin ja tietojen turvallisuuden suhteen, enkä mielelläni jakele esim. sotuani nettikaupoille...
Muuten olen kyllä myös varsin nuuka, ja mielelläni säästän jos vain mahdollista. (Otan kyllä yleensä huomioon muutkin aspektit: jos tuote x maksaa Stockalla (jossa silloin satun olemaan) 10€ ja vaikkapa kauempana olevassa Anttilassa 8,5€ niin en minä nyt herranjestas sinne lähde noinkin pienen säästön takia.) Ylioppilasrahoilla kesällä astioita ostettaessa hintavertailuja tehtiin kavereiden kanssa erittäin ahkerasti ("yllättäen" Halpahalli oli halvin), ja tekstailtiin tyyliin "lasit täällä näin ja näin paljon halvemmalla kuin siellä"... :D
Haha, ihana tuo kesäkeittovitsi :-)
Kosmetiikan tilaan lähes kokonaan netistä, paitsi jotkin edulliset suomalaiset Herbinan, LactoLinen ym. tuotteet...niistäkin löytyy käyttökelpoisia juttuja.
Tilaisin mielelläni myös vaatteita netin kautta, mutta se on osoittautunut liian hankalaksi ... istuvia ja sopivia kuteita on hankala saada sovittamatta.
Nettikauppojen suosiminen herättää monissa moraalista paheksuntaa ja suoranaisia syytöksiä kansantalouden rapauttamisesta, monien mielestä on epäisänmaallista käyttää rahat Aasian nettikauppaan paikallisen liikkeen sijaan... Henkilökohtaisesti en näe tässä mitään väärää, sillä yrityksen tehtävä on tehdä tuotteistaan houkuttelevia, asiakkaan sen sijaan ei ole mikään pakko ylläpitää kenenkään bisnestä isänmaallisuuden tms. nimissä. Jos en saisi tuotteita netistä, tuskin ostaisin niitä täydellä (riisto)hinnalla SUomesta.
Mutta, totta kai joskus käytän Sokoksen ym. alekuponkeja kosmisosotoihin, pitäähän suomalaistakin tavarataloa joskus kannattaa :)
voitko tehdä postauksen hyvistä nettikaupoista? :)
Sellainen löytyy jo, klikkaa tunnisteluettelosta kohtaa "Nettiostaminen". :)
Käytössä hyväksi havaitut tuotteet tilaan netistä, joskin olen tutustunut Beauty Bay ym kauppojen ihmeelliseen maailmaan vasta hiljattain. Mineraalimeikit olen tilaillut jo vuosia netistä.
Nyt mulla on "kosmetiikkadieetti", koska ensi kuussa teen lyhyen reissun Berliiniin ja säästän hankinnat sinne. Keräilen blogeista ideoita esim luonnonkosmetiikkaan jne ja ostan puolta (vähintäänkin) halvemmalla DM:stä. Can't wait! Lisäksi vertailen Kaufhofia ja Tax Freeta Diorin viisikkojen toivossa (en tosin ole itselleni luvannut ostavani.vielä hih.)
Niin ja Stockalta voin ostaa meikkejä kaverini henkilökunta-alennuksella ;)
Minä ostan hyvin harvoin kosmetiikkaa kaupoista, istun melken päivät pitkät tietokoneen ääressä selailemassa nettikauppoja. Minäkään en tajua miksi kukaan haluaisi maksaa täyttä hintaa tuotteesta jonka voi saada 30 euroa halvemmalla netistä!
No nyt oli kyllä itteeni osuva postaus, että huh huh. Ensimmäisen kuvan alla oleva teksti kertoo ihan musta :D Itseki oon saanu vanhemmilta hirveän säästelevän kasvatuksen. Toki koitan säästää kosmetiikassa (opiskelijana ei vaan ehkä tuu osteltua sitä niin usein kuin ehkä haluaisi), mutta vaikkapa ruoankin kanssa pyrin olemaan niin säästeliäs kuin mahdollista. Totta kai syön hyvin, mutta pyrin aina siihen, ettei mikään menisi vanhaksi ja näin. Vihaan yli kaiken heittää jotain huonoksi mennyttä pois :s Inhottavaa jos menee rahaa hukkaan.
Olen aika ristiriitainen rahankäyttäjä. Ostan vaatteet kirppikseltä ja pihistelen ruoassa, mutta sitten saatan heräteostaa meikkejä viimeisillä rahoilla tyylillä "antaa mennä kaikki". Normaalisti kuitenkin ostan netistä ja kyttään alennuksia ja suunnittelen etukäteen, mitä tarvitsemaani ostan Kicksin alekupongeilla. Saan kyllä mielihyvää säästämisestä.
Itse kuulun siihen porukkaan, joka ostaa harvoin, mutta laatua. Silloin ei tarvitse hintaa kytätä. Veikkaan, että kosmetiikkaan käyttämäni summa on murto-osa siitä, mitä kaltaisesi laihialainen kosmetiikkafriikki siihen käyttää, VAIKKA voin laittaa todella todella suuren summan kertaostokseen :)
Olen kyllä itse ihan samaa luokkaa, tosin ehkä kerran vuodessa saan ostettua jotain netistä. Asun ulkomailla ja käytännösä ostan kaikki meikit, pesuaineet ja ihonhoidon alesta. Minulla on pieni puskuri ja kun jotain löydän niin ostan jemmaan. Löytyy santea, bodyshoppia,laveraa ja weledaa jne. puoleen hintaan. Nämä ovat halpoja merkkejä mutta minulle sopivia. Meikkivoide on kallein ostokseni ja sen ostan mistä vain oikeanlaisen löydän.
Tässä vähän matkan päässä on outlet vaatekauppoja, sieltä juuri 100€ villapaitoja 35€. Ei se halpaa ollut, kun niitä lähti monta matkaan, mutta meni myös lahjaksi. En osta juuri mitään vaatteita Suomesta, ellen ihan väkisin jotain tarvitse. Samoin lapsille keräilen alesta seuraavan koon vaatekerran rauhaksiin. Saavat siten hiukan hintavampia ja laadukkaampia vaatteita, mutta kuitenkin edullisesti.
Olen kanssa tietyssä mielessä tarkka rahoistani (lue: en halua maksaa enempää kuin pakko, mutta tuhlaan silti kaikkeen kevytmieliseen), ja olen aina hämmästynyt, kun ihmiset eivät edes TIEDÄ/tajua mahdollisuutta ostaa edullisemmin netistä. Näin joulun alla olen jutellut monen ihmisen kanssa joululahjoista ja oikein kukaan ei ole edes kuullut play.com:sta (levyt 40-60% halvemmalla kuin Suomesta), bookdepository.co.uk:sta (halvat kirjat, todella isot valikoimat, ilmaiset postarit), eivät tajua tsekata amazonia, ebayta...ja nyt jopa Suomessa operoivalla nettikirjakauppa adlibriksellä oli ilmaiset postarit. Toki haluan tukea myös erityisesti suomalaisia levykauppoja yms, mutta sori vaan, jos levy on 10 e halvempi kotiin kuljetettuna niin valinta ei ole vaikea. (Sama pätee toki kosmetiikkaankin, mutta sen kohdalla usein tilailussa on ennemmin kyse sellaisten merkkien ostosta, joita Suomesta ei saa).
Itsekin tilaan erittäin mielelläni netistä halvemmalla, mutta ongelmana on se, että tuotteet pitäisi saada tilattua postiennakolla! Osaatko Sanni (tai joku muukin!) suositella mitään hyviä meikkejä halvalla myyviä verkkokauppoia, jossa tämä onnistuisi? :)
Biodelly.com tiedossa, samoin Pretty.fi:n kanssa saa myös tarvittaessa sovittua postiennakkokaupat. Muita?
KIITOS!
Olen joskus ostanut Dioria ja YSL:a Stockalta normihintaan, ajattelin aina, että laadusta voi maksaa ja että tuotteet kestävät minulla tosi kauan. En ole vissiin koskaan saanut käytettyä loppuun yhtään meikkituotetta! Hurahdettuani luonnonkosmetiikkaan, tilaan nykyään kaiken netistä. Ulkomailta en voi tilata, koska niihin nettikauppoihin tarvitsee luottokortin ja sellaista ei saa ilman vakituista työnantajaa.
Säästäminen on ihanaa, ostan vain kun jokin tuote on alennuksessa. Todella harvoin ostan mitään normaalihintaista, ja ruokakaupastakin mukaan lähtee näitä "merkittömiä" tuoteitta, kuten Pirkkaa ja Rainbowta.. :>
Hajuvesien tuoksuttelua lukuunottamatta en käyttäisi koskaan myyjää "hyväkseni" ilman ostoaietta kys.liikkeestä. Maksan mielelläni palvelusta, mutta esim.Feelunique tuotteeni ovat sellaisia että osaan ostaa itsekin ;). Mutta kaikkiaan, taxfree shoppailu on mun juttu, koska en arkisin edes tarvitse meikkiä joten varastojen täydentäminen ei ole ihan joka kk tarpeellista. Kynsilakkoja lukuunottamatta..
Minä tilaan paljon kosmetiikkaa netistä. Osittain hinnan takia ja osittain siksi, että voin tehdä ostokseni millon haluan mukavasti kotisohvalta ja pystyn samalla googlailemaan arvosteluja avuksi päätöksen tekoon.
Ison ongelman muodostaa se, että haluaisin kovasti tukea kampaajaani ja ostaa hiustuotteita sieltä, mutta tekee oikesti pahaa maksaa jopa kolminkertaisia hintoja ulkomaisiin nettikauppoihin verrattuna. Pariin otteeseen olen pyytänyt kampaajalta suositusta ja ostanut häneltä ne tuotteet. Muuten sitten googlannut käyttökokemuksia ja toivonut tuotteiden sopivan, koska en vaan kehtaa pyytää kampaajan suosituksia ja sitten ostaa tuotteita muualta. Se ei tunnu reilulta.
Itsekin tilaan aina (ulkomailta) nettikaupoista, jos säästö on todella huomattava, ts. Suomen hinnassa on selvästi ilmaa mukana. Mutta jos puhutaan vaan muutaman euron säästöstä, en lähde tilailemaan, kahdesta syystä.
Ensiksi, aina kun tilaa ulkomailta, ne eurot valuvat oman kansantalouden "tukemisen" sijaan ulkomaille. Vaikka tuntuisi, että oma rahankäyttö on vain pisara meressä, haluan edes yrittää pitää rahaa Suomen rajojen sisäpuolella. (Paitsi jos on todella törkeä hintaero, kuten mainitsin edellä. En ymmärrä miksi vaikka pari euroa säästääkseen kannattaisi lähettää rahat esim Kiinaan tai Amerikkaan). Toiseksi tulee tietysti ympäristösyyt; onko mitään järkeä lennättää jotain paria kosmetiikkapurtiloa merten takaa parin euron säästön takia? Minun mielestäni ei. Vieläpä jos ajattelee säästävänsä luontoa käyttämällä ekokosmetiikkaa.
Tietenkin jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, ja moni varmasti ajattelee eri tavalla kuin minä. Mutta olisi silti hienoa, jos kukin edes harkitsisi oman maan kauppojen tarjontaa silloin kun se on järkevässä hintahaarukassa; ne eurot menisivät suomalaisten myyjien palkkoihin ym. ja he taas käyttävät sen rahan edelleen Suomessa. :)
Ylempänä esitetty teoria, jonka mukaan menekki toisi hinnat alas on todellisuudessa puppua. Oletetaan vaikka, että tuote x maksaa nettikaupassa 5 euroa ja Suomessa 15 euroa. Jos tuote myy 15 euron hinnalla Suomessa hyvin, ryhdytäänkö sen hintaa "tarkistamaan". Ei ryhdytä.
Toisinpäin käännettynä tämän yhtälön voisi myös järkeillä niin, että jos suomalainen kuluttaja ei suostu maksamaa Suomen törkyhintoja, Suomen hintoja on pakko tarkistaa.
En todellakaan aio maksaa esim. Sanctumin hoitoaineesta suomalaisessa nettikaupassa 25 euroa, kerran saan saman tuotteen 5 eurolla ulkomaalaisesta nettikaupasta. Järjen käyttö on sallittua.
Itelläni on joku ongelma noita nettikauppoja kohtaan. Haluan vanhanaikaisesti käydä ostamassa haluamani tuotteet ihan oikeasta kaupasta, vaikka nettikaupasta saisi halvemmalla. Lisäksi ostan niin harvoin ja vähän kosmetiikkaa, että sallin itselleni toisinaan hieman kalliimpia tuotteita, esim. parin vuoden välein säästöillä ostettu 50 euron hajuvesi. Muutoin ostan yleensä aina mahdollisimman halpaa, mutta koska ostan nykyään kaikki pesuaineet ja mömmöt luonnonkosmetiikka-versioina, joudun luonnollisesti maksamaan hieman enemmän kuin marketin tuotteisiin tyytyvä.
Tuntuu kyllä aika arvostettavalta tuo sinun pihiytesi! Kumpa itse joskus pystyisin samaan edes jollain elämän osa-alueella... Tosin nykyään opiskelijan tulotkin jo rajoittavat osteluani.
Ostaisin mielelläni tuotteita nettikaupasta ja monesti päädynkin eri sivuille katselemaan tuotteita, mutta sitten kun tilaus vaihde koittaa niin muistan miten viime kerralla kävi.. Tilaamani tuotteet tuli ja jouduin palauttamaan väärän tuotteen takia. Eikä mennyt kuin pari kolme viikkoa ja karhu saapuu perässä. Asiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä vain ja ainoastaan sähköpostin kautta ja englanniksi. Tämän jälkeen sain kirjottaa jopa 4 sähköposti viestiä kun laskuja tipahti postilaatikosta uudelleen ja uudelleen.. Kuluttaja asiamiehen kautta yhteys nettikauppaan ja plaaplaaplaa... Olen kyllä lukenut eri keskustelupalstoja miten asiakkailla on tilauksien kanssa sujunut, mutta jokaisesta löytyy aina jotain huonoa. Ja minun tuurillani käy uudelleen jotain vastaavaa. Olen siis sen takia ostanut tuotteeni usein liikkeistä ja toki ostan niistä joihin sattuisi olemaan jonkinlainen alennuskuponki.. :)
Säästän aina kun voin! Tilaan netistä lähes kaiken käyttämäni kosmetiikan. Edullisia heräteostoksia teen marketeissa ja esim. Sokoksella. Etenkin, jos on joku hyvä tarjous. Tykkään käyttää laadukkaita tuotteita, mutta en osta mitään merkin takia, vaan ostan parhaan mihin minulla on varaa/haluan kuluttaa. Hiustuotteiden ostaminen Suomesta on mielestäni hulluutta! Tigin jättikoon shampoon ja hoitoaineen saan netistä kotiin toimitettuna vähän reilulla kahdellakympillä, kun Suomessa ne maksavat ainakin tuplat (ehkä! en ole tarkastellut hintoja viime aikoina). Netistä tulee ostettua myös kenkiä, kirjoja, vaatteita ja musiikkia. Kunnon edullisista löydöistä tulee hyvä mieli!
Nyt on pakko kommentoida, eikä oikeastaan postausta vaan asiaa, jonka mainitsit. Kerroit käyväsi Lidlissä :D Vaikka kotonani on aina säästetty, on ruokakaupan ja ruuan valinnassa yksi kriteeri: ruokatuotteiden on oltava kotimaisia, jos mahdollista. Mielestäni Lidlissä asioimalla lakkaa samalla tavallaan tukemasta suomalaista maataloutta ja ruuantuotantoa. Vaikka hinnat olisivat edullisemmat, eikö olisi järkevämpää maksaa hieman enemmän, jotta meillä tulevaisuudessakin olisi tarjolla kotimaista ruokaa?
Tarkoitus tässä viestissä ei ole niuhottaa tms, halusin vain tuoda ajatukseni esille ja pohdittavaksi :)
Kiitos kivasta blogista ja ihanaa joulun aikaa!
Nyt on pakko kommentoida, ei postausta, vaan tätä kommenttia!
Kannattaisikohan siellä Lidlissä käydä vaikka vain pyörähtämässä ennen kuin luo itselleen täysin aukottaman vision totuudesta? :D Siellä Lidlissä kun ihan oikeasti on niitä suomalaisia tuotteita, ihan kurkusta lihoihin ja maitoihin! Vinkki: vaikka H&M onkin ruotsalainen ketju, senkään tuotteita ei tehdä ruotsissa... *huoh* :)
Mutta sitten ihan aiheeseen! :)
Itsekin pyrin säästämään aina mahdollisimman paljon, mutta en ole mikään ehdoton tarjoushaukka. Kosmetiikan ostan pääsääntöisesti ihan vain Sokokselta/vastaavasta (paitsi mineraalit), mutta yritän aina etukäteen katsella näistä kuukauden tarjouslehtisistä, onko jossain jotain tuotetta erityistarjouksessa.
Nettikaupat kosmetiikan osalta kiinnostaisi vieläkin enemmän, mutta toisaalta käytän niin vähän mitään "erityistä", että se toisi varsinaista säästöä. Aina välillä saa lukea eri blogeista, kuinka ebaystä on löydetty vaikka mitä kivaa ja ihan puoli-ilmaiseksi: silloin aina alkaa houkuttaa se entistä enemmän, mutta tiedän, että jos sinne eksyn, niin takaisin ei ole tulemista! :D Kaikki säästö kun kuluisi siihen, että löytäisi vaikka mitä tosi tarpeellista...
Ihan mielenkiinnosta, millä perusteella siis Lidlissä asiointi tarkoittaa, että ostaisi vähemmän kotimaisia ruokatarvikkeita? Lidlissä myydään itse asiassa aika paljon suomalaista, kun taas jotkut Pirkat ja vastaavat voi usein olla kaikkea muuta.
Mummeli: Ei lidlin tuotteet ole sen ulkomaalaisempia kuin muittenkaan kauppojen, ne on vain pakattu eri pakettiin (tai onhan siellä paljon ihan perussamoja oltermannejakin). Esimerkiksi Lidlin "milbona" maito on valion maitoa, eri paketissa.
Hyvä postaus! Pystyn kyllä todella samaistumaan tekstiisi.
Itse tilaan oikeastaan kaiken kosmetiikan netistä. Käytän paljon luonnonkosmetiikkaa ja hirvittää, kun Suomessa joku 150ml:n rasvaputeli voi maksaa yli 20e ja saman tuotteen saa esim Saksasta postareineen puolet halvemmalla! Olen niin hintatietoinen, että teen aivan älyttömän selvitystyön löytääkseni niistä halvoista nettikaupoistakin sen kaikista halvimman. Toisaalta nautin hintavertailujen ja taulukoiden tekemisestä :) Ruokaostoksia tehdessäni tuen mielelläni paikallisia pieniä luomuputiikkeja, mutta teen hintavertailuja niissäkin.
Ja ei minullakaan luottokorttia ole, mutta olen aina tehnyt nettiostokseni visa electronilla tai paypalilla ilman mitään ongelmia. Semmoista nettikauppaa ei ole edes tullut ikinä vastaan, missä en olisi electronilla voinut maksaa.
Kiitos blogista!
Ostan lähes kaiken kosmetiikkani heräteostoksina. Hölmöä varmasti, mutta tosi ihanaa. Joskus kun on rankka päivä edessä tai takana niin hemmottelen itseäni pienellä pussukalla halpaa tai kallista kosmetiikkaa. Käytän ihonhoitoon Ella Bachea, joka maksaa liikaa, mutta on hyvää. Meikit ovat yleensä halpiksia, ellei joku taitava myyjä saa minua ostamaan kalliita ihanuuksia.
Mummeli: suurin osa Lidlinkin elintarvikkeista on valmistettu Suomessa ..